Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta"

Transkriptio

1 Sivu 1 SATSHP/407/ / TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 1-3 KK/2018 Talousjohtaja Tero Mäkiranta Talousjohtajan katsaus sairaanhoitopiirin tammi-maaliskuun 2018 toimintaan ja talouteen: Toiminta Saapuneiden lähetteiden määrä on kasvanut 3,3 %, kasvaen eniten operatiivisen vastuualueen kirurgiassa ja silmätaudeilla. Kirurgian lähetemääriä kasvattaa Rauman leikkaustoiminnan siirtyminen keskussairaalaan. Käyntimäärät ovat vähentyneet 1,7 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kaikilla muilla vastuualueilla on vähennystä, paitsi lasten- ja naistentautien vastuualueen lastentaudeilla, jossa käyntimäärän kasvu johtuu erityisesti lasten päivystyksen siirtymisestä lastensairaalaan. Päivystyskäynnit yhteensä ovat lisääntyneet 1,9 %, mikä selittyy alkuvuoden infektiomäärillä. Hoitojaksojen määrä on vähentynyt edelliseen vuoteen verrattuna 3,4 %. Ensihoidon ja päivystyksen vastuualueen hoitojaksot ovat lisääntyneet, johtuen päivystysosaston laajennuksesta loppukesällä Muilla vastuualueilla hoitojaksojen määrät ovat pienentyneet, eniten konservatiivisella ja operatiivisella vastuualueella, joiden hoitojaksoja on siirtynyt päivystysosaston hoitojaksoiksi. Kuntalaskutuksen pohjana oleviin arvioihin nähden käynnit ja hoitopäivät ovat toteutuneet arvioidun mukaisina, ja hoitojaksojen määrä sekä sosiaalipalveluiden suoritteet hieman alle arvioidun.

2 Sivu 2 Hoitotakuu Saapuneiden lähetteiden käsittelyssä yli 3 viikon käsittelyaika on 2,4 prosentilla saapuneista lähetteistä (119 kpl). Eniten määräajan ylittäneitä lähetteitä on operatiivisen vastuualueen kirurgian erikoisalalla (112 lähetettä). Hoidon arviointia yli 3 kk odottaneita on 5,4 % (59 potilasta), joista eniten operatiivisen vastuualueen kirurgialla (46 potilasta). Hoitoa tai toimenpidettä yli 6 kk odottaneita on yhteensä 0,1 % (6 potilasta), joista eniten operatiivisen vastuualueen kirurgialla (2 potilasta) ja silmätaudeilla (2 potilasta). Talous Tilikauden tulos on 5,0 miljoonaa euroa ylijäämäinen (1-3 / 2017 tulos oli +7,8 Me). Tilikauden tulos jakaantuu seuraavasti: Sairaanhoito +4,2 Me, SataDiag +0,6 Me ja sosiaalipalvelut +0,2 Me. Käyttötalouden sitovien menojen toteuma on 22,9 % ja muutos edelliseen vuoteen verrattuna +1,3 %. Maaliskuun lopun tilanteessa talouden toteuma on suunnitellun mukainen. Investointien toteuma on 9,0 % ja yhteismäärä 2,3 Me.

3 Sivu 3 Palvelumaksut Tammi-maaliskuussa 2018 jäsenkunnilta perityt suoriteperusteiset palvelumaksut ovat hieman edellisen vuoden tasoa pienemmät. Sairaanhoidon ostopalvelut (erityistason ostot & ulkopuoliset ostot) ovat kasvaneet edelliseen vuoteen verrattuna 8,7 %. Jäsenkuntien palvelumaksujen toteuma yhteensä on 24,6 %. Henkilöstö Henkilötyövuosien määrä on kasvanut 1,7 % (13,2 henkilötyövuotta) edelliseen vuoteen verrattuna. Henkilötyövuosi on laskennallinen vuosityöntekijöiden määrä, jolla tarkoitetaan palkallisten palveluksessaolopäivien lukumäärää kalenteripäivinä (HTV 2). Osaaikainen henkilö muutetaan henkilötyövuodeksi osa-aikaprosenttiaan vastaavasti. Henkilötyövuosien määrää kasvattaa Rauman leikkaustoiminnan henkilöstön siirtyminen Satakunnan keskussairaalaan. Työpanos on vähentynyt 0,6 % (2,9 työpanosta). Työpanos kuvaa tehdyn työn määrää, jossa on huomioitu palkattomat ja palkalliset poissaolot sekä viikonloppu- lisä- ja ylityöt. Työpanos kuvaa ns. tehokasta työaikaa, josta on maksettu palkkaetuja.

4 Sivu 4 Henkilöstön sairauspoissaolot ovat lisääntyneet 6,8 prosenttia. Kasvu on alle 5 päivän kestoisissa sairauspoissaoloissa, yli 5 päivää kestävät sairauspoissaolot ovat hieman laskeneet. Tiivistäen Vuoden 2018 tammi-maaliskuun toiminta ja talous vastaavat pääosin suunniteltua. Alkuvuoden infektiot/epidemiat ovat lisänneet päivystyskäyntejä ja henkilökunnan lyhytkestoisia sairauspoissaoloja. Talouden osalta selkein poikkeama liittyy sairaanhoidon ostopalveluihin, joiden kulut ovat kasvaneet merkittävästi huolimatta Rauman aluesairaalalta ostettavien palveluiden poistumisesta lukien. TM Johtoryhmä käsitteli asiaa kokouksessaan , eikä johtoryhmän jäsenillä ollut huomautettavaa sairaanhoitopiirin johtajan ehdotukseen. Sairaanhoitopiirin johtajan ehdotus yhtymähallitus päättää merkitä toiminnan ja talouden katsauksen 1-3 kk/2018 tiedoksi. Päätös yhtymähallitus hyväksyi yksimielisesti sairaanhoitopiirin johtajan ehdotuksen. Täytäntöönpano pöytäkirjanote: - jäsenkunnat ja Satakunnan alueen terveydenhuollon kuntayhtymät - sekä kuntien perusturvajohtajat - toimialueiden johtajat ja liikelaitoksen johtaja - liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja ja liikelaitoksen johtaja - reviisori - tilintarkastaja - sisäinen tarkastaja ja johdon konsultti - talousjohtaja ja talouspäällikkö

5 Sivu 5 - Vinkkeli / Taru Tolppo - intranet ja internet / Tuula Pajamäki Lisätiedot talousjohtaja Tero Mäkiranta puh sähköposti: etunimi.sukunimi@satshp.fi

6 Sivu 6 Tarkastetusta pöytäkirjasta kirjoitetun otteen oikeaksi todistaa Porissa Tero Mäkiranta pöytäkirjanpitäjä

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä

Kokouspäivämäärä Satakunnan sairaanhoitopiirin ky Yhtymähallitus Kokouspäivämäärä 09.10. Sivu 1 PÖYTÄKIRJANOTE SATSHP/315/02.02.02/ 153 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-8 KK / Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminnasta

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 12 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 103,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä

Kokouspäivämäärä Satakunnan sairaanhoitopiirin ky Yhtymähallitus Kokouspäivämäärä 29.05. Sivu 1 PÖYTÄKIRJANOTE SATSHP/315/02.02.02/ 66 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-4 KK/ Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminnasta ja

Lisätiedot

Yhtymähallitus LIITE 2 Sivu 4

Yhtymähallitus LIITE 2 Sivu 4 Yhtymähallitus 30.10. 165 LIITE 2 Sivu 4 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 9 KK Sivu 5 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-9 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 26,2 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 8 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-8 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 68,2 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 5 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-5 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 43,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 10 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-10 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 86,8 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-12 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 98,4 verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt

Lisätiedot

Yhtymähallitus / 181 LIITE NRO 2

Yhtymähallitus / 181 LIITE NRO 2 Yhtymähallitus 28.11. / 181 LIITE NRO 2 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-10 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-10 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet Yhtymähallitus 31.10. / 165 LIITE NRO 7 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-9 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-9 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 73,2

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Investointien toteuma on 96,4 %, yhteismäärä 12,7 Me. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Investointien toteuma on 96,4 %, yhteismäärä 12,7 Me. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-12 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 98,8 verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat

Sitovuustason määrärahat Yhtymähallitus 27.4. / 78 LIITE NRO 8 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Talousjohtaja Tero Mäkiranta 20.4.: Laskutuksessa

Lisätiedot

Yhtymähallitus / 15 LIITE NRO 7

Yhtymähallitus / 15 LIITE NRO 7 Yhtymähallitus 25.1.2016 / 15 LIITE NRO 7 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-11 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut

Lisätiedot

Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-6 kk 2014 Talousjohtajan katsaus. Toimintaluvut

Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-6 kk 2014 Talousjohtajan katsaus. Toimintaluvut TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-6 KK 2014 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-6 kk 2014 Talousjohtajan katsaus Hoitopäivien määrä on toteutunut 51,5 % verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt

Lisätiedot

Työpanokset ja henkilötyövuodet

Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-9 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-9 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 73,0 verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt

Lisätiedot

Työpanokset ja henkilötyövuodet

Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-7 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-7 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 56,4 verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen suoritemäärät ovat toteutuneet 90,2 % verrattuna arvioituun ja vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 %.

Sosiaalipalvelujen suoritemäärät ovat toteutuneet 90,2 % verrattuna arvioituun ja vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 %. TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK 2014 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-11 kk 2014 Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 92,8 % verrattuna talousarviolukuun

Lisätiedot

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA 15.2.2012 klo 13.00 13.10 klo 13.10 13.50 Tilaisuuden avaus yhtymähallituksen puheenjohtaja Kauko Juhantalo

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK/2016 JA VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖSMENETTELY

Kokouspäivämäärä TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK/2016 JA VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖSMENETTELY Satakunnan sairaanhoitopiirin ky Yhtymähallitus Kokouspäivämäärä 30.01.2017 Sivu 1 PÖYTÄKIRJANOTE SATSHP/39/02.02.02/2017 3 TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK/ JA VUODEN TILINPÄÄTÖSMENETTELY Satakunnan

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat

Sitovuustason määrärahat TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-12 KK 2014 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk 2014 Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 99,3 % verrattuna talousarviolukuun

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä SAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ LUKIEN. Talousjohtaja Tero Mäkiranta 16.8.

Kokouspäivämäärä SAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ LUKIEN. Talousjohtaja Tero Mäkiranta 16.8. Sivu 1 SATSHP/767/02.05.00.00/2017 139 SAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ 1.1.2018 LUKIEN Talousjohtaja Tero Mäkiranta 16.8.2017: päätti sairaanhoidon asiakasmaksuista 12.12.2016

Lisätiedot

Vuosien 2018 ja 2019 toiminta ja talous. Informaatio- ja keskustelutilaisuus Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Vuosien 2018 ja 2019 toiminta ja talous. Informaatio- ja keskustelutilaisuus Talousjohtaja Tero Mäkiranta Vuosien 2018 ja 2019 toiminta ja talous Informaatio- ja keskustelutilaisuus 6.3.2019 Talousjohtaja Tero Mäkiranta Vuoden 2018 tilinpäätöksen ennakkotietoja 2 Sairaanhoitopiirin TP 2018 ennakkotietoja tiivistäen

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2014 ja 2015 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2014 ja 2015 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2014 ja 2015 talous - sekä näkymiä vuoden 2016 toiminnan ja talouden suhteen - Vuoden 2015 kumppanuussopimusneuvotteluihin liittyvä informaatio- ja keskustelutilaisuus 25.2.2015

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2013 ja 2014 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2013 ja 2014 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2013 ja 2014 talous - sekä näkymiä vuoden 2015 toiminnan ja talouden suhteen - Vuoden 2014 kumppanuussopimusneuvotteluihin liittyvä informaatio- ja keskustelutilaisuus 26.2.2014

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2016 ja 2017 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2016 ja 2017 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2016 ja 2017 talous Informaatio- ja keskustelutilaisuus Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminnasta ja taloudesta 1.3.2017 7.3.2017 Tero Mäkiranta 1 Vuoden 2016 tilinpäätöksen

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kokouspäivämäärä VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Sivu 1 SATSHP/1217/02.02.00/2017 200 VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Yhtymävaltuusto hyväksyi kokouksessaan 13.11.2017/ 33 sairaanhoitopiirin vuosien 2018-2020 toiminta- ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 23 03.05.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 23 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-maaliskuun

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2012 ja 2013 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2012 ja 2013 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2012 ja 2013 talous - sekä näkymiä vuoden 2014 toiminnan ja talouden suhteen - Vuoden 2013 kumppanuussopimusneuvotteluihin liittyvä informaatio- ja keskustelutilaisuus 14.2.2013

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (5) Yhtymähallinto AP/sv

LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (5) Yhtymähallinto AP/sv LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (5) Satakunnan sairaanhoitopiirin jäsenkuntien kunnallishallitukset Satakunnan sairaanhoitopiirin yhteistyötoimikunta Viite: Yhtymähallitus 28.8.2017 LAUSUNTOPYYNTÖ SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN

Lisätiedot

- Kuntainfo Tero Mäkiranta 1

- Kuntainfo Tero Mäkiranta 1 - Kuntainfo 30.8.2018 - Tero Mäkiranta 1 Pari sanaa vuodesta 2018 Tero Mäkiranta 2 Toiminnan ja talouden raportti 1-7 kk / 2018: Käyttötalouden sitovien menojen toteuma 58,3 % (muutos +2,2 %) Tilikauden

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.7.2014 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut www.satshp.fi 050 Eura KONSERVATIIVISEN HOIDON TOIMIALUE

Lisätiedot

Yhteenveto HYKS:n keskeisistä tuotanto- ja talousluvuista 1-6/2016

Yhteenveto HYKS:n keskeisistä tuotanto- ja talousluvuista 1-6/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 35 23.08.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-KESÄKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 35 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-kesäkuun 2016 seurantaraportin

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2017 ja 2018 toiminta ja talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2017 ja 2018 toiminta ja talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2017 ja 2018 toiminta ja talous Informaatio- ja keskustelutilaisuus Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminnasta ja taloudesta 7.3.2018 8.3.2018 Tero Mäkiranta 1 Vuoden 2017 tilinpäätöksen

Lisätiedot

Yhtymähallituksen puheenjohtaja Juha Vasama avasi kokouksen. Vasama esitteli päivän agendan ja toivotti osallistujat tervetulleiksi.

Yhtymähallituksen puheenjohtaja Juha Vasama avasi kokouksen. Vasama esitteli päivän agendan ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. MUISTIO 1 (3) 26.2.2014 KUNTAINFO Aika 26.2.2014 klo 13.00-15.15 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaalan auditorio liite 1. Tilaisuuden avaus Yhtymähallituksen puheenjohtaja Juha Vasama avasi kokouksen.

Lisätiedot

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä 13.4.2016 Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Maan viidenneksi suurin

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä SATAKUNNAN ALUEEN HYVINVOINTIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN PÄIVITYS

Kokouspäivämäärä SATAKUNNAN ALUEEN HYVINVOINTIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN PÄIVITYS Sivu 1 SATSHP/858/00.04.01/2018 94 SATAKUNNAN ALUEEN HYVINVOINTIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN 2017+ PÄIVITYS 25.5.2015 / 106 Porin apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen esittää kirjeessään

Lisätiedot

HALLITUS 71 07.05.2012 TAMMI-MAALISKUUN 2012 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 592/02/02/00/08/2010 HALL 71

HALLITUS 71 07.05.2012 TAMMI-MAALISKUUN 2012 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 592/02/02/00/08/2010 HALL 71 HALLITUS 71 07.05.2012 TAMMI-MAALISKUUN 2012 TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 592/02/02/00/08/2010 HALL 71 Toiminnan ja talouden keskeisiä tunnuslukuja 1-3/2012 Elektiivisten lähetteiden lukumäärä on kasvanut

Lisätiedot

Satakunnan keskussairaala, N-rakennus, auditorio 2. krs, Sairaalantie 3, Pori

Satakunnan keskussairaala, N-rakennus, auditorio 2. krs, Sairaalantie 3, Pori MUISTIO 1 (3) KUNNALLISJOHTAJIEN KOKOUS Aika: tiistai klo 10.00 12.06 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaala, N-rakennus, auditorio 2. krs, Sairaalantie 3, Pori liite Kaikkien esiintyjien esitykset

Lisätiedot

Lähetteet Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lähetteet Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä 1-7/2016 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Lohjan sairaanhoitoalue Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/ (6) Tunnusluvut

Lohjan sairaanhoitoalue Raimo Kekkonen/Eero Mämmelä KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/ (6) Tunnusluvut KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 1 (6) Tunnusluvut KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 2 (6) KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 3 (6) Tuloslaskelma ja sitovat nettokulut KUUKAUSIRAPORTTI 1-3/2016 4 (6) Toimintatuottojen ja kulujen

Lisätiedot

Satakunnan keskussairaalan auditoriossa, N2 Aika Keskiviikko klo

Satakunnan keskussairaalan auditoriossa, N2 Aika Keskiviikko klo INFORMAATIO- JA KESKUSTELUTILAISUUS SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN VUOSIEN 2014 2016 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMALUONNOKSESTA SEKÄ VUODEN 2014 TALOUSARVIOLUONNOKSESTA Paikka Satakunnan keskussairaalan

Lisätiedot

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Tammikuu 2019

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Tammikuu 2019 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti Tammikuu 2019 Yleistä Yhtymä raportoi 2019 talousarvion toteumasta ja toimialojen toiminnallisista tavoitteista tämän raportin sisällön mukaisessa muodossa

Lisätiedot

Satakunnan keskussairaala, N-rakennus, auditorio 2. krs, Sairaalantie 3, Pori

Satakunnan keskussairaala, N-rakennus, auditorio 2. krs, Sairaalantie 3, Pori MUISTIO 1 (4) KUNNALLISJOHTAJIEN KOKOUS Aika: keskiviikko klo 10.00 12.00 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaala, N-rakennus, auditorio 2. krs, Sairaalantie 3, Pori liite Kaikkien esiintyjien esitykset

Lisätiedot

INFORMAATIO- JA KESKUSTELUTILAISUUS SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMIN- NASTA JA TALOUDESTA / KUNTAINFO

INFORMAATIO- JA KESKUSTELUTILAISUUS SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMIN- NASTA JA TALOUDESTA / KUNTAINFO MUISTIO 1 (4) 7.3.2018 INFORMAATIO- JA KESKUSTELUTILAISUUS SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMIN- NASTA JA TALOUDESTA / KUNTAINFO Aika 7.3.2018 klo 12.45 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaalan auditorio,

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Marraskuu Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja

Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Marraskuu Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Marraskuu 218 Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja 1. 2. 2 Katsauksen sisältö 1. TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET Sitovien tavoitteiden toteutuminen

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU /02/02/00/08/2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU /02/02/00/08/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 46 25.10.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 46 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-syyskuun 2016 seurantaraportin

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Kuluva vuosi Talousarvio Sopimusohjausneuvottelut Talousjohtaja Aija Suntioinen

Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Kuluva vuosi Talousarvio Sopimusohjausneuvottelut Talousjohtaja Aija Suntioinen Sairaanhoitopiirin toiminta ja talous Kuluva vuosi Talousarvio 2016 Sopimusohjausneuvottelut 23.-24.9.2015 Kuluvan vuoden PALVELUJEN KÄYTTÖ, KUSTANNUKSET JA ENNUSTE Palvelujen käyttö 1-8/2015 (Kaikki asiakkaat

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2011 Sairaanhoitopiirin nimi: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen

Lisätiedot

/2017 / MTA* 12/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP

/2017 / MTA* 12/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP 1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio HUOM! Voit porautua eri laskentatunnisteisiin. (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% Ennuste Ennuste Ennuste TP Ennuste 12/217

Lisätiedot

/2017 / MTA* 10/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP

/2017 / MTA* 10/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP 1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio HUOM! Voit porautua eri laskentatunnisteisiin. (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% Ennuste Ennuste Ennuste TP Ennuste 1

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.8.2011 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jokilaakson sairaala, Jämsä Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Joulukuu Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja

Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Joulukuu Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Joulukuu 218 Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja 1. 2. 2 Katsauksen sisältö 1. TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET Sitovien tavoitteiden toteutuminen Hoitoon

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä 26.8.2013 167 SAIRAANHOITOPIIRIN VUOSIEN 2014-2016 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA VUODEN 2014 TALOUSARVIO

Kokouspäivämäärä 26.8.2013 167 SAIRAANHOITOPIIRIN VUOSIEN 2014-2016 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA VUODEN 2014 TALOUSARVIO 167 SAIRAANHOITOPIIRIN VUOSIEN 2014-2016 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA VUODEN 2014 TALOUSARVIO 29.4.2013/87 Sairaanhoitopiirin talousarviota ja -suunnitelmaa koskevat säädökset perustuvat kuntalain

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä 30.3.2015

Kokouspäivämäärä 30.3.2015 Satakunnan sairaanhoitopiiri Kokouspäivämäärä 30.3.2015 PÖYTÄKIRJANOTE 50 VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN SELVITYS OSTOPALVELUISTA VUODELTA 2014 JA SAIRAANHOIDON OSTOPALVELUIDEN RAPORTTI 1-2KK / 2015

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 31 09.06.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 31 Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2015 ja 2016 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2015 ja 2016 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2015 ja 2016 talous - sekä näkymiä vuoden 2017 toiminnan ja talouden suhteen - Vuoden 2016 kumppanuussopimusneuvotteluihin liittyvä informaatio- ja keskustelutilaisuus 2.3.2016

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.8.2012 Jokilaakson sairaala Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika 9.12.2014 klo 15:08 16:30 Paikka Satakunnan keskussairaala Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 40 41 Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminnan

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN 15.2.2012 Kunnallisjohtajat Maakuntajohtaja SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto Toimialueet ja toimipisteet 1.1.2012 - Kaskinen Kristiinankaupunki 98 km Vaasa 190

Lisätiedot

Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-maaliskuu 2016 KARKKILA

Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-maaliskuu 2016 KARKKILA Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-maaliskuu 2016 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli maaliskuun lopulla 427, mikä on 4 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä 23.2.2015 27 SAIRAANHOITOPIIRIN YHTEISTOIMINTAMENETTELY VUONNA 2015

Kokouspäivämäärä 23.2.2015 27 SAIRAANHOITOPIIRIN YHTEISTOIMINTAMENETTELY VUONNA 2015 27 SAIRAANHOITOPIIRIN YHTEISTOIMINTAMENETTELY VUONNA 2015 Yhtymävaltuusto 10.11.2014/27 Toiminta- ja taloussuunnitelma 2015-2017 ja talousarvio 2015 sekä investointisuunnitelma 2015-2020 kohta 1.16 Yhteistoimintamenettely:

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 Hallitus 11.1.2013 Sivut Käyttösuunnitelmat 1-5 Suoritteet 6-8 ERIKOISSAIRAANHOIDON VASTUUALUE Keskussairaalan käyttösuunnitelma 2013 10/2012 ENNUSTE 2012 enn121-ta13 Myyntituotot

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan ja Hyvinkään sairaanhoitoalueiden käyttö on Karkkilan osalta ollut vähäistä.

Länsi-Uudenmaan ja Hyvinkään sairaanhoitoalueiden käyttö on Karkkilan osalta ollut vähäistä. Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-syyskuu 2015 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli syyskuun lopulla 1 346, mikä on 38 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna, mutta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017 TOIMINNAN KEHITYS TAMMI-ELOKUU 2017 Lähetteitä kertyi tammi-elokuussa 6,2 % enemmän, kuin vuonna 2016 vastaavana ajanjaksona. Palveluja saaneiden eri henkilöiden lukumäärä

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto avasi kokouksen. Pisto esitteli päivän agendan ja toivotti osallistujat tervetulleiksi.

Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto avasi kokouksen. Pisto esitteli päivän agendan ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. MUISTIO 1 (4) KUNTAINFO Aika klo 13.00-15.05 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaalan auditorio liite 1. Tilaisuuden avaus Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto avasi kokouksen. Pisto esitteli päivän

Lisätiedot

Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus

Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU 2019 Kaupunginhallitus 25.3.2019 Ennuste helmikuu 2019 Helmikuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko vuosi on toteutumassa hyvin lähelle talousarvioon

Lisätiedot

Kumppanuushanke 1 (6) Tahto-osaneuvottelut PÖYTÄKIRJA

Kumppanuushanke 1 (6) Tahto-osaneuvottelut PÖYTÄKIRJA Kumppanuushanke 1 (6) Kunta Harjavallan kaupunki Kokemäen kaupunki Nakkilan kunta Eurajoen kunta Aika torstai 3.3.2011 klo 9.00 12.36 Paikka Läsnä Satakunnan keskussairaala yhtymähallituksen kokoushuone

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 58 22.11.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 58 Lautakuntaa informoidaan tässä kokouksessa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset

Lisätiedot

Maaliskuu 3/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Maaliskuu 3/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Maaliskuu 3/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

VUODEN 2016 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO- JA KES- KUSTELUTILAISUUS / KUNTAINFO

VUODEN 2016 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO- JA KES- KUSTELUTILAISUUS / KUNTAINFO MUISTIO 1 (4) VUODEN 2016 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO- JA KES- KUSTELUTILAISUUS / KUNTAINFO Aika klo 14.45 16.00 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaalan auditorio, N2 liite

Lisätiedot

Tammi-toukokuu 5/2012

Tammi-toukokuu 5/2012 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-toukokuu 5/ Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Kehitysvammahuolto Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot

Lisätiedot

Tammi-syyskuu 9/2012

Tammi-syyskuu 9/2012 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-syyskuu 9/0 Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Kehitysvammahuolto Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Elokuu Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Tammi-lokakuu 10/2012

Tammi-lokakuu 10/2012 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-lokakuu /22 Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Kehitysvammahuolto Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.6.2019 Yleistilanne Tulot talousarvion mukaiset Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat:

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat: HALLITUS 81 17.06.2015 VALTUUSTON KOKOUKSEN 17.6.2015 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO 21/00/02/00/01/2013 HALL 81 Valtuuston kokouksessa 17.6.2015 käsitellyt asiat: 1 Kokouksen avaaminen 2 Nimenhuuto ja ääniluettelon

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Tammi-heinäkuu 7/2012

Tammi-heinäkuu 7/2012 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-heinäkuu 7/2012 Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavat Kehitysvammahuolto Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 SEKÄ INVESTOINTISUUNNITELMA

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 SEKÄ INVESTOINTISUUNNITELMA 1 Kuntainfo 17.9.2014 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 JA TALOUSARVIO 2015 SEKÄ INVESTOINTISUUNNITELMA 2015 2020 Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017

Lisätiedot

Jäsenkuntaraportointi. Tammikuu 2019

Jäsenkuntaraportointi. Tammikuu 2019 Jäsenkuntaraportointi Tammikuu 2019 Sisällysluettelo Dia 3: yhteenveto jäsenkunnittain toteutuneista kustannuksista maksuosuuskokonaisuuksittain Dia 4: erikoissairaanhoidon ja päivystyksen oman palvelutuotannon

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 6/2013. Hoitopäivät Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Tammi-kesäkuu 6/2013. Hoitopäivät Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Tammi-kesäkuu /3 Saapuneet lähetteet Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Hoitopäivät Psykiatrian

Lisätiedot

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Jäsenkuntaraportointi. Helmikuu 2019

Jäsenkuntaraportointi. Helmikuu 2019 Jäsenkuntaraportointi Helmikuu 2019 Sisällysluettelo Dia 3: yhteenveto jäsenkunnittain toteutuneista kustannuksista maksuosuuskokonaisuuksittain Dia 4: erikoissairaanhoidon ja päivystyksen oman palvelutuotannon

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2011 Jokilaakson sairaala (poissuljettu Keski-Suomen shp:n jonossa olevat) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet

Lisätiedot