Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti
|
|
- Simo Järvinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema sijaitsee Tampereen kaupungin keskustassa. Aseman väestöpohja on noin asukasta. Asiakaskunta on pääosin ikäihmisiä. Väestövastuulääkäreitä asemalla on 18, sairaanhoitajia 9, terveydenhoitajia 5, terveyskeskusavustajia 6. Lisäksi asemalla toimii psykologi, psykiatrinen sairaanhoitaja, diabeteshoitaja ja päihdetyöntekijä. Tammelakeskuksen terveysasema lähti Potku 4 hankkeeseen työyhteisölle tehdyn äänestyksen perusteella. Hanketta kannatti noin 75 % työntekijöistä. Hyvä Potku hanke esiteltiin työyhteisön yhteisessä kehittämiskokouksessa. Työyhteisön kehittämiskokoukset pidetään joka kuun ensimmäisenä torstaina klo Tilaisuudessa oli läsnä myös Tampereen kaupungin ylilääkäri ja hoitotyönpäällikkö. Johdon edustus hyväksyi suunnitelman. Kehittämiskohteiksi valittiin päivystyspotilaan hoitoprosessin kehittäminen ja työntekijöiden poissaoloihin varautuminen. Väestövastuualueiden jonotilanne on huomattavan erilainen ja tähän epäkohtaan haluttiin löytää ratkaisuja. Omalääkärijärjestelmästä johtuvat haasteet tiedostettiin alusta alkaen. Tästä johtuen osa suunnitelmista oli vaikea tai jopa mahdoton toteuttaa. Hankkeen työryhmä muodostettiin vapaaehtoisuuteen perustuvalla kyselyllä. Työryhmä koostuu vastaavasta lääkäristä (Jukka Karjalainen), terveyskeskuslääkäristä (Lasse Äärelä), osastonhoitajasta (Katrina Kuusela), terveydenhoitajasta (Leena Valkeeniemi-Tasanen), sairaanhoitajasta (Anna-Mari Alavillamo) ja terveyskeskusavustajasta (Maija Vallinmaa). Työryhmän tarkoitus on valmistella ja esitellä kehittämishankkeet ja osallistua seminaareihin, , , ja viimeisenä festaripäivä Työryhmä kokoontui kevään aikana säännöllisesti joka torstai- aamu klo 8-9 miettimään ja valmistelemaan kehittämiskohteita. Kokoontumisia jatketaan kesäsulun jälkeen torstai aamuisin elokuun puoli välistä alkaen. Seminaari Ensimmäisen seminaarin aikana suunniteltiin lääkäreiden ja hoitajien kysynnän mittaukset ja työfiilis kyselyn toteutus. Lääkäriaikojen T3 säännöllinen seuranta aloitettiin tuolloin. Kysynnän mittauksen toteutus esiteltiin koko työyhteisölle kehittämiskokouksessa Työryhmäläiset jakoivat mittauslomakkeet edellisen viikon perjantaina työpöydille. Keskitetty ajanvaraus ohjeistettiin tekemään samanaikaisesti mittaukset. Mittauslomakkeita palautettiin kattavasti. Tulos
2 vaikutti lääkäreiden osalta epäluotettavalta ja tarkistusmittauksen tarvetta pohdittiin tässä kohtaa. Osa mittauksista ehdittiin laskea ennen seminaari 2 ja loput laskettiin seminaarissa. Myös hoitajien aikojen kysynnän mittaus suoritettiin, mutta tasapainolaskuriin tuloksia ei syötetty, koska hoitajien aikojen saatavuus on hyvä. Mittaukset osoittivat, että lääkäriresurssit ovat riittävät kysyntään nähden. Työfiilis mittaukset toteutettiin helmi- maaliskuun vaihteessa. Palautus prosentti oli hyvä, kyselykaavakkeita palautettiin 36/40. Kokonaisarvio työfiiliksestä oli 7,86. Molempien mittausten tulokset esiteltiin terveysaseman kokouksessa Seminaari Tässä seminaarissa mietittiin aiheita PDSA:n kohteiksi ja jatkettiin lääkäriaikojen kysynnän laskemista ja tietokoneelle syöttämistä. T3 seuranta jatkuu edelleen. PDSA kohteiksi valittiin 1. Triage toiminnan kehittäminen, yhden pysäkin taktiikaksi 2. Lääkärin äkilliseen poissaoloon varautuminen, perumisen hajauttaminen ja peruuttamattomien aikojen jako tasapuolisesti Triage toiminnan kehittämiskokeilu käsiteltiin kehittämiskokouksessa. Työyhteisö mietti työpajoissa kokeilun toteutusta. Seuraavassa työyhteisön kommentteja kehittämiskokeilusta. Merkitys, hyödyt, haitat? Lääkärit: -1-2 kokopäiväistä triagevuoroa.
3 -Ajanvarausvastaanotolla keskeytykset vähenevät -Omille potilaille PVOA-aikoja triage päivänä (ehdotus 3 kpl) -Hoito sujuvammaksi -kokeilu kannattaa tehdä ennen väestövastuun purkamista(?) -Potilaan asia hoituu yhdessä pisteessä -ei työlistaa lääkärillä, ei valmista aikapohjaa (paitsi 3 pvoa) Hoitajat: -Lääkärin tavoitettavuus paranee -Sh:n työviikko eheämmäksi -ajanvarauspuolelle yksi sh lisää (koskee suuresti myös lääkäreitä ) -triagessa sama hoitaja -maanantain ruuhkahuipun tasaaminen? TKA -juokseminen vähenee -osaamisen hyödyntäminen -hoito nopeutuu -asia hoituu yhdessä pisteessä Triage toimii Tammelakeskuksessa 2 kerroksessa erillisessä tilassa. Tilaan on oma sisäänkäynti ja siellä on kaksi työhuonetta. Ennen potilas kulki pitkiä matkoja terveysaseman käytävillä erilaisissa hoitotoimenpiteissä ja lääkärin vastaanotoilla. Kokeilulla keskeisin tavoite oli taata potilaalle hoito yhdessä hoitopisteessä. Päätettiin siirtää päivystävän lääkärin vastaanotto triage huoneeseen ja toinen sairaanhoitaja triagesta ajanvarausvastaanotolle. Lisäksi triage-tiimiin lisättiin hoitotyön osalta terveyskeskusavustajan työpanos. Kokeilu päätettiin toteuttaa välisenä aikana ennen kesäsulkuja koko triage tila oli veden vallassa. Tilapäisjärjestelyt ja huoneiden kuivatus ja remontointi kesti koko touko- ja kesäkuun. Kokeilu aiotaan suorittaa tilojen salliessa toisena ajankohtana. Näin tiloissamme tuli suoritettua pientä pintaremonttia.
4 Seminaari Aloitimme PDSA kohteiden työstämisen. Kohteisiin lisättiin vielä - yhteistyön vahvistaminen huonejärjestelyjen avulla - jatkohoitosuunnitelmien parantaminen, hoidon suunnitelmallisuuden lisääminen jatkohoitokaavakkeen kehittäminen, hoitosuunnitelmien lisääminen - repun purku lisätyön tekemisellä, pyydetään tähän ylilääkärin lupa. Lääkärien tasapainolaskurin tuloksien mukaan repun purku pystytään toteuttamaan. - älyexelin käyttöönotto. Lääkärien osalta koettiin, että älyexelin käytössä on järkeä vasta kun omalääkärijärjestelmää ei enää ole. - tehdään koko työyhteisölle infotaulut suunnitelmista, toivotaan että saadaan kommentteja ja ehdotuksia. Toivotaan että tiedonjakaminen lisää henkilökunnan sitoutumista ehdotuksiin ja mahdollisiin muutoksiin klo 8-12 työryhmä teki julisteet kahvihuoneen seinälle. Sovittiin myös loman jälkeisistä jatkoista kehittämisen suhteen. Työfiilis kysely tehtiin toisen kerran kesäkuussa. Kokonaisarvio toisesta työfiiliskyselystä oli 7,7. Palautusprosentti oli ensimmäistä kyselyä huonompi. Triage-tilat avattiin , jolloin suunnitellun toimintamallin kokeilu päästiin aloittamaan. Lääkärin poissaoloon varautumisen toimintatapaa on onnistuneesti käytetty. Työyhteisöltä on tullut palautetta että asiat on hyvin valmisteltu ja esitetty selkeästi. Mitään päätöksiä ei ole tehty ilman työyhteisön hyväksyntää. Työryhmän työskentelyn vahvuutena ovat olleet säännölliset kokoontumiset rajattuna aikana. Tiedottaminen on edennyt liian hitaasti ja ajoittain työyhteisössä on koettu ryhmän työskentely salaiseksi. Avoimuutta pitäisi osata lisätä. Haastetta on ollut tiedon saattamisessa kaikille, asema on iso ja toimii kahdessa kerroksessa. Työ jatkuu vaikka hanke päättyy
5
Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015
Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 KOKKOLA... 1 KRUUNUPYY... 3 2 HYVÄ POTKU -HANKE KOKKOLAN JA KRUUNUPYYN TERVEYSASEMILLA 5 LÄHTÖTILANNE...
ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010
LOPPURAPORTTI 5.11.2010 /JL, HMT, HL ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010 Osallistujat: Helena Lappalainen, apulaisylilääkäri Liselott
Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti
Oulun kaupunki Hyvä potku hanke Myllyojan terveysaseman loppuraportti 2014-2015 SISÄLLYS 1 Myllyojan terveysaseman esittely ja hankkeen lähtökohdat... 3 2 Havaitut ongelmat ja kehittämiskohteet... 3 3
HYVÄ POTKU. Loppuraportti. Lappeenrannan keskustan ja Lauritsalan neuvolat
HYVÄ POTKU Loppuraportti Lauritsalan neuvolat Osallistujat: Terveydenhoitaja Taru Järvinen Terveydenhoitaja Outi Martikainen Terveydenhoitaja Krista Keskisaari Perheohjaaja Anu Simpura Palveluesimies Anu
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä HYVÄ POTKU LOPPURAPORTTI LUUMÄEN TERVEYSASEMALLA 2015 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä Luumäen terveysasemasta 2. Mukaan Hyvä Potku hankkeeseen
HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015
HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015 Loppuraportti Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskus Yleistä Valkeakosken kaupungissa on n. 21 200 asukasta. Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskuksessa on yksi terveysasema.
Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema
Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema Työryhmä: ph Päivi Metso, Sinikka Tauriainen, sh Titta Pyttynen, Sari Pekkanen, Tarja Tiusanen, lääkäri Marianne Riekki, Marianne Rasi, Saara Kuula, Tuula
Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015
ROVANIEMEN KAUPUNKI Hyvä Potku Loppuraportti Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015 Loppuraportissa kuvataan avovastaanoton kehittämistyötä Hyvä Potku-hankkeessa 10.9.2014-13.5.2015 2 1. OSALLISTUJAT Hyvä Potku
Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015
Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015 Työryhmä: Broström Eila, sh Hernetkoski Maili, lh Niskakangas Peppina, tkl Paaso Saara, sh Pikkarainen Mari, tkl Pennanen Harri, tkl
HYVÄ VASTAANOTTO KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI
HYVÄ VASTAANOTTO 28.9.2011 26.09.2012 KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI 1 Sisällysluettelo 2. Sisällysluettelo 3. Yleistä Osallistujat 4. Ongelmat 5. Tavoitteet 6. Keinot 7. Toteutus 8. Mittauksia
Hoitosuunnitelma-auditointityökalu. Potku2-seminaari 10.9.2013 Jukka Karjalainen, Heli Keränen, Jenni Kaarniaho, Mervi Vähälummukka
Hoitosuunnitelma-auditointityökalu Potku2-seminaari 10.9.2013 Jukka Karjalainen, Heli Keränen, Jenni Kaarniaho, Mervi Vähälummukka Terveys- ja hoitosuunnitelma Hoidon tarve Hoidon tavoite Hoidon toteutus
Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2)
HYVÄ POTKU 8. KEHITTÄMISTYÖN RAPORTOINTI Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) Hoitolaryhmä 2:een kuuluvat
Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien
Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus?
Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus? Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.2.2013 Risto Mäkinen Johtava ylilääkäri, toimitusjohtaja Hämeenlinnan Terveyspalvelut liikelaitos Sidonnaisuudet
VÄLITTÖMÄN ASIAKASTYÖAJAN LISÄÄMINEN / Siuntion kotihoito
VÄLITTÖMÄN ASIAKASTYÖAJAN LISÄÄMINEN / Siuntion kotihoito SIUNTION KOTIHOITO Asukkaita Siuntiossa 6 170 hlöä. Siuntion kotihoidossa asiakkaita n. 80 hlöä Säännöllisen kotihoidon asiakkaita n. 50 hlöä Henkilökunta:
Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6
Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6 Terveyshyötymallin mukaisen toiminnan kehittäminen ja levittäminen PAINOPISTEALUE TAVOITE TOIMINTATAPA AIKATAULU VASTUUHENKILÖT/ TOIMIJAT Päätöksenteon tuki
Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti
Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti 5.9.2012 Töölön terveysasema Markku Lehikoinen, Tuulia Meriniemi, Cinzia Sarti, Juhani Sorvo, Hillevi Tanhuanpää, Mikko Valkonen ja Shari Vierto Sisällysluettelo:
Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi
Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi Mikä on Hyvä vastaanotto = Kaste-rahoitteinen hanke, jonka puitteissa
LEAN SIILAISEN SAIRAALASSA. Päivi Hokkanen, kotiutushoitaja VASKO-TIIMI, LEAN RYHMÄ Siilaisen sairaala Kartanotie 10, 80230 Joensuu
LEAN SIILAISEN SAIRAALASSA Päivi Hokkanen, kotiutushoitaja VASKO-TIIMI, LEAN RYHMÄ Siilaisen sairaala Kartanotie 10, 80230 Joensuu 1 LEAN PROJEKTI SIILAISEN TK-SAIRAALASSA LEAN-koulutus toukokuussa 2014
Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia
Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.-8.2.2013 Erja Oksman hankejohtaja Väli-Suomen POTKU -hanke POTKU -hanke Väli-Suomen Kaste-hanke
Toimivaa kuntoutusta ja kiireetöntä kohtaamista EKKUssa Hyvä vastaanotto-hanke 2011-2012 Espoon kehitysvammaisten kuntoutusyksikkö EKKU:n
Toimivaa kuntoutusta ja kiireetöntä kohtaamista EKKUssa Hyvä vastaanotto-hanke 2011-2012 Espoon kehitysvammaisten kuntoutusyksikkö EKKU:n loppuraportti 1. TAUSTATIEDOT Espoon kehitysvammaisten kuntoutusyksikkö
PÄIHDEASIAKAS ON KAIKKIEN ASIAKAS PÄIHDETYÖ ON KAIKKIEN ASIA ONKO NÄIN?
PÄIHDEASIAKAS ON KAIKKIEN ASIAKAS PÄIHDETYÖ ON KAIKKIEN ASIA ONKO NÄIN? Anne Tapola hanketyöntekijä (psykiatrinen sairaanhoitaja, sosiaalikasvattaja) Vantaalaisen hyvä mieli -hanke 23.1.2012 1 JOHDANTO
Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella
Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella LL Susanna Aspholm Tampereen Diabetesvastaanotto Tiimiklubi 25.10.2013 Aitolahti Tampereen Diabeetikot 2012 Tampereen väestö 217 579 henkeä 12 200 diabeetikkoa
Moniammatillinen yhteistyö
Moniammatillinen yhteistyö Case 1: Keitä ammattilaisia osallistuu potilaan hoitoon? Potilas on 78-vuotias yksin omakotitalossa asuva mies. Perussairauksina TDM, RR-tauti, psoriaasi, hyperkolesterolemia,
Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta
Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Kyselyn toteutus Lääkäriliitto selvitti marraskuussa 2014 kansalaisten käsityksiä hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta. Tutkimuksen
KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS. Keskustan terveysasema
2011-2012 KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS Keskustan terveysasema 2011-2012 LOHJAN TERVEYSKESKUKSEN KESKUSTAN JA ROUTION HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTIN LOPPURAPORTTI
Hyvä vastaanotto. Loppuraportti. Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema
Hyvä vastaanotto Loppuraportti Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema Sisältö Mikä on hyvä vastaanotto hanke?...3 Linnainmaan terveysasema...4 Lähtökohdat Hyvä vastaanotto hankkeeseen...4 Ongelmien kartoitus...5
Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015
Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015 Siilaisen terveysasema, Joensuu Heiskanen Maili, osastonhoitaja Katajavuori Tuulia, apulaisylilääkäri Kosunen Tiina, sairaanhoitaja
Vuoroin vieraissa, lainahoitaja auttaa kiireessä. Lainahoitajamallin eteneminen Keski- Suomen sairaanhoitopiirissä hoitohenkilöstössä
Vuoroin vieraissa, lainahoitaja auttaa kiireessä Lainahoitajamallin eteneminen Keski- Suomen sairaanhoitopiirissä hoitohenkilöstössä Esityksen sisältö Lainahoitajamallin käyttöönoton taustaa Lainahoitajamallin
HYVÄ POTKU. HELSINGIN KAUPUNKI SUUN TERVEYDENHUOLTO Hoitolaryhmä1:Kannelmäki, Malminkartano, Pitäjänmäki, LOPPURAPORTTI KIERROS 8, 2015
HYVÄ POTKU LOPPURAPORTTI KIERROS 8, 2015 HELSINGIN KAUPUNKI SUUN TERVEYDENHUOLTO Hoitolaryhmä1:Kannelmäki, Malminkartano, Pitäjänmäki, Sofianlehto ja Vallila Osallistujat: hml Aini Kalju ja shg Matti Saksa
Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013
Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1226 HEL 2013-007690 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto
HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto
2013 HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto Sisällys 1. Johdanto 2. Lähtötilanne 3. Tavoitteet 4. Mittaukset 4.1 Tasapainolaskurimittaukset 4.2 Tulokset tasapainolaskurista
Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala
Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen 13.12.2017 Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Vuosi 2017 Mitä kaikkea on käsitelty asiakasraadin tapaamisissa
OSASTON HOITOMUODOT 14.3.2016 KOKOVUOROKAUSIOSASTO S1, HYKS SYÖMISHÄIRIÖYKSIKKÖ SH ULLA-KAISA.KETTUNEN@HUS.FI
OSASTON HOITOMUODOT 14.3.2016 KOKOVUOROKAUSIOSASTO S1, HYKS SYÖMISHÄIRIÖYKSIKKÖ SH ULLA-KAISA.KETTUNEN@HUS.FI OSASTO S1 12 + 2 potilaspaikkainen avo-osasto syömishäiriöyksikkö on yli 13-vuotiaiden nuorten
Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely
Perusturvalautakunta 65 4.0.03 Kunnanhallitus 488 8..03 Kunnanvaltuusto 68 9..03 Vastaus valtuustoaloitteeseen /00: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen 04/06.0.00/0 Perusturvalautakunta 4.0.03
HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Puolarmetsän terveysasema
HYVÄ VASTAANOTTO Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Puolarmetsän terveysasema 2 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 3 1.1 Tausta... 3 1.2 Tavoite... 3 1.3 Osallistujat... 3 1.4 Terveysasematiedot...
HUKKA II - mistä kyse. Riikka Maijala, TtM, YTM, suunnittelija, VSSHP Kehittämispalvelut -yksikkö riikka.maijala@tyks.fi, p.
HUKKA II - mistä kyse Riikka Maijala, TtM, YTM, suunnittelija, VSSHP Kehittämispalvelut -yksikkö riikka.maijala@tyks.fi, p. 050 3639 761 Lean terveydenhuollossa Mikrotaso: käytännön toiminnassa tapahtuva
LOPPURAPORTTI. Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa
LOPPURAPORTTI Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa Sisällys 1.Johdanto... 3 1.1 Liminka kuntana... 3 1.2 Limingan terveyskeskus... 3 2. Hyvä Potku-hanke... 4 2.1 Hyvä Potku-hanke Limingassa...
Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas
Syöpätautien poliklinikalle tulevan opas Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö Päivitys 4/2015 Syöpätautien poliklinikka Sisällys Syöpätautien vastuualue... 3 Potilaana syöpätautien poliklinikalla...
Hyvä Potku-hanke Kiteen terveyskeskuksessa LOPPURAPORTTI
Hyvä Potku-hanke Kiteen terveyskeskuksessa LOPPURAPORTTI 2 1. Kiteen kaupunki Kitee on maaseutumainen pikkukaupunki Pohjois-Karjalassa, Itä-Suomen läänissä. Kitee yhdistyi Kesälahden kunnan kanssa v. 2013
Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti
Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti Suomussalmen terveyskeskus Lääkäri Pertti Pasanen Terveydenhoitaja Erja Helttunen Terveyskeskuksen esittely Suomussalmen terveyskeskus on osa Kainuun sosiaali- ja
FSHKY Häme POTKU toiminnan yhteenveto
1(12) FSHKY Häme POTKU toiminnan yhteenveto 1.11.2012 31.10.2014 Jenni Rouhiainen Aluekoordinaattori FSHKY 2(12) Sisältö Rekrytointi hankehenkilöstö... 3 Kokoukset... 3 Tiedotus ja viestintä... 9 Verkostoituminen
Henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen 2013 loppuraportti
Henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen 2013 loppuraportti Kuva: Unto Kärkkäinen Työsuojelunäyttely Sivu 2 / 7 Sisällys Tiivistelmä. 3 1 Hankkeen tausta ja tavoite.3 1.1 Hankkeen taustaa 3 1.2 Hankkeen
Hyvä Potku Juuan terveyskeskuksessa 2014 2015. Loppuraportti. Halonen Jenni Hamunen Eeva Laaninen Matias Oksman Henna Strand Arto Tolppanen Pia
Hyvä Potku Juuan terveyskeskuksessa 2014 2015 Loppuraportti Halonen Jenni Hamunen Eeva Laaninen Matias Oksman Henna Strand Arto Tolppanen Pia 2 Sisällys 1 Juuan terveyskeskuksen esittely... 3 2 Lähtötilanne
OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015
OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015 21.4.2015 Tarve kehittää palveluita Tilanne vuonna 2010 palveluiden saatavuus ei ollut riittävä
HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kierros 5, 2012. Keravan terveyskeskus Suun terveydenhoito
HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kierros 5, 2012 Keravan terveyskeskus Suun terveydenhoito SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. LÄHTÖTILANNE 3. TAVOITTEET 4. MITTAUKSET 4.1 Tasapainolaskurimittaukset 4.2 Tulokset tasapainolaskurista
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Vanhusneuvosto 29.05.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 10 Klaukkalan terveysaseman toiminnan esittely / asiantuntijasairaanhoitaja Merja Tuominen 11 Edellisen kokouksen pöytäkirjan
YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20
KUNTAJAKOSELVITYKSEN YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 Seuraavat yleisötilaisuudet 14.11. klo 18.00 ja 18.12. klo 18.00 Seuraa ja anna palautetta www.jyvaskylanseutu.fi/kuntajako Materiaalia lisätään koko ajan
POTKU hanke potilas kuljettajan paikalle. POTKU -ohjausryhmä 7.12.2010 hankejohtaja Erja Oksman hankesuunnittelija Mari Sisso
POTKU hanke potilas kuljettajan paikalle POTKU -ohjausryhmä 7.12.2010 hankejohtaja Erja Oksman hankesuunnittelija Mari Sisso 8.10. seminaarin palautteet Seuraava seminaari pidetään keväällä Kaikki yhteensä
Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta
Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset valinnanvapaudesta ja palvelujen integraatiosta Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen seminaari 15.3.2016
Päivystystoiminta Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Tuukkanen ylilääkäri, toimialueen johtaja KSKS Päivystys
Päivystystoiminta Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Johanna Tuukkanen ylilääkäri, toimialueen johtaja KSKS Päivystys Kaikki tiet johtavat päivystykseen.. Päivystys osana kokonaisuutta Lääketieteen
Pääsevätkö helsinkiläiset hoitoon?
Pääsevätkö helsinkiläiset hoitoon? Miten olemme valmistautuneet Miten seuraamme hoitoonpääsyn toteutumista Miten hoitoonpääsy toteutuu Mitä tulemme tekemään Hallintoylilääkäri Jukka Pellinen 1 Mitä olemme
TALVIKKITIE 37 SISÄILMAN HIILIDIOK- SIDIPITOISUUDEN SEURANTAMITTAUKSET
Vastaanottaja VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Tilakeskus, hankevalmistelut Kielotie 13, 01300 VANTAA Ulla Lignell Asiakirjatyyppi Mittausraportti Päivämäärä 11.10.2013
Väestön ja lääkärikunnan näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta. Jukka Vänskä Tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto
n ja lääkärikunnan näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta Jukka Vänskä Tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti terveydenhuollon digitalisaatioon Kyselyt terveydenhuollon
Muistio Tampere Cumulus 14.-15.11.13. Väli-Suomen POTKU 2 Projektipäälliköiden suunnittelupäivät
Muistion laati Mari Sisso Väli-Suomen POTKU 2 Projektipäälliköiden suunnittelupäivät Muistio Tampere Cumulus 14.-15.11.13 Läsnä: Margaretha Backman Gunilla Nyman-Klavus Mari Harju Erja Oksman Jukka Karjalainen
Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö
Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta 2018 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 10.1.2018 22.1.2018 Valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Kokeilu käynnistyi Jyväskylässä 20.2.2017 Kolme hyväksyttyä
Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2015 Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä
Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1.
TERVEYSKESKUKSEN TOIMINTA KESÄLLÄ 2008 Hämeenlinnan kaupungissa, Hauholla, Parolassa, Kalvolassa ja Rengossa terveysasemat ovat auki koko kesän. Pappilanniemen terveysasema on suljettu 23.6.- 3.8.2008.
Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä)
Muistio 1(5) Asiakasraati Aika Keskiviikko 25.2.2016 kello 16.00 18.00 Paikka Osallistujat Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Seppo Ranta, asiakasraadin puheenjohtaja, johtajaylilääkäri
TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015
1 Arja Heittola Marita Marttila Sari Koistinen 12.1.2015 TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1. KONSULTTISELVITYKSESTÄ: Erikoissairaanhoidon poliklinikkakäyntimäärät korkeat kautta
Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2017 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien
TERVEYSKESKUKSEN TOTEUTUNUT MONIAMMATILLINEN (lääkärit ja muu henkilöstö) AJALTA 1.1-30.6.2014
AJALTA.-30.6.04 Päivämäärä Tilaisuuden otsikko tai aihe Tilaisuuden sisällön painopistealue, esim. talon tapojen laatiminen, hoitoketjujuurrutus, kliininen koulutus, työyhteisön, tietojärjestelmäkoulutus
Työhyvinvoinnin vuosikymmenet
kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN
Lääkkeiden jaon ja kirjaamisen kaksoistarkastus kahden hoitajan läsnä ollessa eli ns. Vaasan Malli
Lääkkeiden jaon ja kirjaamisen kaksoistarkastus kahden hoitajan läsnä ollessa eli ns. Vaasan Malli Medicindelningens och dokumenteringens dubbelkoll i närvaro av två skötare den sk. Vasa modellen Mari
Käsihygieniakampanja KSSHP:ssä kaiken A ja O Yhteistyö käynnistyy: Hygieniahoitajat, Tiina Tiitinen, Maire Matsinen ja Liisa Lauritsalo Sekä
Käsihygieniakampanja KSSHP:ssä kaiken A ja O Yhteistyö käynnistyy: Hygieniahoitajat, Tiina Tiitinen, Maire Matsinen ja Liisa Lauritsalo Sekä infektiolääkärit: Maija Rummukainen Jaana Leppäaho-Lakka Mitä
Tanja Laine, Helmi Seniorikoti. Janne Flyktman Appsolute Solutions Finland Oy. Harri Kuusela, Appsolute Solutions Finland Oy
Tanja Laine, Helmi Seniorikoti Janne Flyktman Appsolute Solutions Finland Oy Harri Kuusela, Appsolute Solutions Finland Oy Tuula Löytty, Smart & Lean Jussi Mozo Kokeilun menetelmä: Iteraatiokierros Lean
Kemin terveyskeskuksen ajanvarausvastaanoton kehittäminen
Kemin terveyskeskuksen ajanvarausvastaanoton kehittäminen PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 1.8. - 31.10.2010 th Miia Kauppila th Pirjo Peltoperä Kemin terveyskeskus Sisällysluettelo 1.
Pilke-talo: nopeasti ja taloudellisesti näin se tehtiin! Yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala, Metsähallitus
Pilke-talo: nopeasti ja taloudellisesti näin se tehtiin! Yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala, Metsähallitus Mikä Metsähallitus? Metsähallitus on valtion liikelaitos, jolla on sekä liiketoimintaa että julkista,
PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA
PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA Työpaikan tiedot: Omapihlaja Kehräsaaren terveysasema Henkilökunta 20 Väestöpohja 18 900 Työparityöskentelymalli Lääkäri-hoitajatyöparimallin
Pisara-Diapoliksen tulokset ja kokemukset
Pisara-Diapoliksen tulokset ja kokemukset 12.11.2013 Jouni Rahko, yleislääketieteen erikoislääkäri Salli Saulio, diabeteshoitaja Taustaa Pisara-hankkeelle Diabeteksen hoito ei ole kallista, mutta puutteellisesta
Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014
2014 Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 Nokian kaupunginkirjasto Raportin kokosi Päivi Kari Raportti 6.11.2014 Nokian kaupunginkirjaston asiakaspalvelutilanne-kysely: Millaista asiakaspalvelua
LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen
LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu
Lääkelistat kuntoon Hämeenlinnassa Collaborative breakthrough (BT) menetelmällä
Lääkelistat kuntoon Hämeenlinnassa Collaborative breakthrough (BT) menetelmällä Potilasturvallisuustutkimuksen päivät 26.-27.1.2011 Merja Toivonen Koulutusylilääkäri Hämeenlinnan terveyspalvelut liikelaitos
TUKI kyselyjen tulokset. Pientä tunnuslukujen tarkastelua TUKI-projektissa (diat 31-35)
TUKI kyselyjen tulokset TUKI-projektiin osallistuneiden osastojen (n=7) hoitotyöntekijöiden vastausten kooste 2010 tuloksia ja 2011 tuloksia (diat 2-30) Pientä tunnuslukujen tarkastelua TUKI-projektissa
Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015
Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015 Lasten ja nuorten kärkihankkeen toimintamalli (Strategia 2013)-> Hyvinvointiasema sekä nuorten palvelukeskus (Siun)Soten ja kunnan rajapinnassa (Loppuraportti
Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut
Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian
Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen
Äänekosken terveyskeskus Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Shp:n talousarvio 2018 Shp:n talousarviossa on Äänekosken osuus 22,425 miljoonaa euroa ( + 2,2 % verrattuna vuoden 2017 ennusteeseen) Kaupungin raami
Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilu hanke Riitta Pylvänen projektipäällikkö
Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilu hanke 2.10.2017 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 16.10.2017 Valinnanvapauskokeilun toteutus Jyväskylässä Kokeilu käynnistyi Jyväskylässä 20.2.2017 Kolme palvelutuottajaa
Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema
Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Apulaisylilääkäri Riitta Myyry Lääkäri Tomi Kiiala Sairaanhoitaja Leena Lukkarinen Sairaanhoitaja Tea
Miten Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä parantaa kilpailukykyään ja missä mennään nyt? Avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi 22.3.
Miten Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä parantaa kilpailukykyään ja missä mennään nyt? Avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi 22.3.2018 Lähtötilanne joulukuu 2017 Mitä varten ollaan kehittämässä? Miksi
Mielenterveysasema HORISONTTI. Tea Mäki Osastonhoitaja 19.11.2012
Mielenterveysasema HORISONTTI Tea Mäki Osastonhoitaja 19.11.2012 Taustahistoriaa Kaupungin tarjoamat mielenterveyspalvelut aikuisväestölle olivat riittämättömät Erikoissairaanhoito vastasi pitkälti perusterveydenhuollon
PEPE TOIMINTA PERHETORSTAI-ILLAT JA PERHEPERJANTAIT LASTENPSYKIATRIAN HOITO-OSASTOLLA
PEPE TOIMINTA PERHETORSTAI-ILLAT JA PERHEPERJANTAIT LASTENPSYKIATRIAN HOITO-OSASTOLLA Perheterapeuttityöpari sairaanhoitaja Sinikka Mononen ja sairaanhoitaja Mikko Raudaskoski sairaanhoitaja Miia Pieviläinen
Tampereen poliisitaloon kohdistuva ympäristömelu Tampereen kannen ja areenan rakentamisen jälkeen
1 (5) Helsinki 17.03.2011 Tampereen poliisitaloon kohdistuva ympäristömelu Tampereen kannen ja areenan rakentamisen jälkeen Tiivistelmä Tampereelle suunnitellun monitoimiareenan ja kannen suunnitelmat
MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN
2011-2012 MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS Mäntynummen terveysasema 2011-2012 LOHJAN TERVEYSKESKUKSEN MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN HYVÄVASTAANOTTOHANKEEN LOPPURAPORTTI
Kokemuksia Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilusta
Kokemuksia Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilusta 14.6.2017 Valinnanvapauskokeilun toteutus Jyväskylässä Kokeilu käynnistyi Jyväskylässä 20.2.2017 Kaksi palvelutuottajaa hyväksytty (Mehiläinen Oma
Hoidon tarpeen arvioinnin ja päivystystoiminnanp sujuvuus Keski-Suomen keskussairaalassa
Hoidon tarpeen arvioinnin ja päivystystoiminnanp sujuvuus Keski-Suomen keskussairaalassa Ylilää ääkäri Jorma Teittinen Päivystyksen toimialue, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Hoidon tarpeen arviointi ja
ETÄJUMPPA. Kolarin kunta Leena Palovaara-Pelttari Rainer Vuontisjärvi. Kolarin kunta, Isopalontie 2, Kolari Puh
ETÄJUMPPA Kolarin kunta Leena Palovaara-Pelttari Rainer Vuontisjärvi ETÄJUMPPA I hanke MAALISKUU 2010 HELMIKUU 2011 KOKEILUN TOTEUTTAJAT POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS (POSKE) UUDET PALVELUT-
Hyvä vastaanotto Bra Mottagning
Hyvä vastaanotto Bra Mottagning Rajakylän terveysasema 2012-2015 LOPPURAPORTTI Työryhmä: Arponen Jesse, tkl Kahelin Hilkka, lh Kaupinmäki Eija, tkl Karppinen Pirjo, sh Karppinen Anita, th Ollila Virpi,
Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010
Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010 Reima Lavikainen ylilääkäri Saija Hämäläinen osastonhoitaja Kristina Könönen osastonhoitaja Janica Miettinen sairaanhoitaja Sirpa Borodulin
Lausuntopyyntö seudullisesta perhehoitomallista
Perusturvalautakunta 46 13.05.2014 Perusturvalautakunta 76 30.09.2014 Lausuntopyyntö seudullisesta perhehoitomallista 1250/00.04.01/2014 Petu 13.05.2014 46 Euran perusturvalautakunnan 11.2.2014 hyväksymän
Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta
Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille II -hanke Halko-koulutus 12.11.2015 Tarve ja kohderyhmä Tarve kehittää terveysasemien työtä vastaamaan paremmin
Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014
0% valmiina (Sivu 0 / 6) Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta Oulu Rauma Rovaniemi Savonlinna
Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa
Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille lokakuu 2009 10.12.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu syksyllä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille
Loppuraportti 2014-2015
Loppuraportti 2014-2015 Oulaisten terveyskeskus Heidi Veteläinen Sanna Röyttä Maarit Nylund Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Oulaisten kaupunki 3 3. Oulaisten perusturva 3 4. Pohjois-pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Anonyymi rekrytointi 09/2019 ANNE LINDELL REKRYTOINTIVASTAAVA
Anonyymi rekrytointi 09/2019 ANNE LINDELL REKRYTOINTIVASTAAVA Taustaa 2 Vuosi 2018 Kaupunginvaltuutettu Laura Ala-Kokon valtuustoaloite anonyymin rekrytoinnin käyttöönotosta Vaasan kaupungissa. Kaupunginvaltuusto
Terveyspalvelut 2013. Minna Mutanen 26.3.2013
2013 Minna Mutanen 26.3.2013 terveyspalveluiden johtaja johtava ylilääkäri Terveysneuvonta Tukipalvelut Avopalvelut Sairaanhoitopalvelut Sairaalapalvelut Laitehuolto Fysioterapia Tk-vuodeosastotoiminta
Systemaattinen lääkkeenjako parityönä. Mari Hörkkö, aoh Tyks/Keuhko-osasto 1 Anu Söderlund, oh Turun kaupunki/akuutti neurologinen kuntoutusosasto
Systemaattinen lääkkeenjako parityönä Mari Hörkkö, aoh Tyks/Keuhko-osasto 1 Anu Söderlund, oh Turun kaupunki/akuutti neurologinen kuntoutusosasto Haasteena Potilaiden lääkitys ei toteudu aina niin kuin
LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS
LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille
Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja. Hyvinvointia ja terveyttä
Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja Hyvinvointia ja terveyttä Terveys- ja hyvinvointikeskuksesta tarjotaan avosairaanhoidon terveysasemapalveluja psykiatria- ja päihdepalveluja
PALVELUSETELIKOKEILU. Sosiaaliohjauksen kuvaus valinnanvapauskokeiluissa
PALVELUSETELIKOKEILU Sosiaaliohjauksen kuvaus valinnanvapauskokeiluissa Viitekehyksen tarkoitus Tässä dokumentissa kuvataan valinnanvapauskokeiluiden sote keskuksissa tapahtuvaa sosiaaliohjausta. Viitekehyksen