Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti"

Transkriptio

1 Oulun kaupunki Hyvä potku hanke Myllyojan terveysaseman loppuraportti

2 SISÄLLYS 1 Myllyojan terveysaseman esittely ja hankkeen lähtökohdat Havaitut ongelmat ja kehittämiskohteet Asetetut tavoitteet Tehdyt mittaukset ja tasapainolaskelma Tehdyt muutokset Tulokset... 6

3 1 Myllyojan terveysaseman esittely ja hankkeen lähtökohdat Oulun Myllyojan terveysaseman on valinnut omaksi terveysasemakseen n asiakasta. Syksyllä 2014 Hyvä Potku hankeen alkaessa terveysasemalla oli töissä 8,6 lääkäriä, 7 sairaanhoitajaa ja 3 lähi-/perushoitajaa. Väestörakenteelle on tunnusomaista suuri vanhusten ja lapsiperheiden määrä. Muun työn osuus (lastenneuvolat, kouluterveydenhuolto) on suhteellisesti tavanomaista suurempi, koska terveysaseman vastuualueelle kuuluu myös ulkoistetun Sepän terveysaseman neuvola- ja kouluterveydenhuollon toiminnot. Hyvä Potku -työskentely aloitettiin starttiseminaarissa Käytännössä hankkeen alkaessa Oulun kaupungin organisaatiossa oli jo ennen hankkeen alkua tehty suunnitelmia ns. walk in-pkl tyyppiseen toimintaan siirtymisestä. 2 Havaitut ongelmat ja kehittämiskohteet Hyvä vastaanotto -hankkeen myötä tehdyistä muutoksista huolimatta Myllyojan terveysasemalla hoidon saatavuus oli edelleen huono. T3 lääkärin vastaanotolle oli syksyllä päivää ja sairaanhoitajan vastaanotolle päivää. Normaalivastaanoton jonotilanne kuormitti terveyskeskuksen ns. pikapäivystystä, jonne hoidontarpeen arvioita tehtiin puhelimessa. Pikapäivystyksessä päällekkäisaikojen varaus lääkärille oli arkea ja siitä huolimatta kaikille aikaa tarvitseville ei ollut tarjota päivystysaikaa. Paljon palveluita käyttävien asiakkaiden hoitoa on pyritty jo ennen hankkeen alkua ottamaan haltuun keskittämällä hoito lääkäri-hoitajatyöpareille. Hoitosuunnitelmia tehtiin normaalivastaanottokäyntien yhteydessä. Vastaanottoaikojen ollessa pitkälle varattuja potilaan hoidon jatkuvuuden turvaaminen ja potilaan akuuttiin ajantarpeeseen vastaaminen oli ajoittain haasteellista.

4 3 Asetetut tavoitteet Johdossa oli tehty päätös walk in-/ lyhyt-/pikavastaanotto -toimintaan siirtymisestä, jota hankkeessa lähdimme valmistelemaan. Toimintamallin tavoitteena oli saada asiakkaan asia saman tien arvioitua tekemällä hoidontarpeen arvio paikan päällä hoitajan toimesta tarvittaessa lääkäriä konsultoiden ilman erillistä ajanvarausta ja ohjaamalla potilas tämän arvion jälkeen saman tien tarvittavaan jatkohoitoon. Tavoitteena oli parantaa hoidon saatavuutta, jota terveysasemalla mitattiin T3 aikoja seuraamalla. Toimintamallin ajateltiin myös vähentävän vastaanottoaikojen kysyntää asioiden hoituessa uudella vastaanottomallilla. Lisäksi puhelujen vähentyessä tavoiteltiin sairaanhoitajan työresurssin vapautumista vastaanottotoimintaan. 4 Tehdyt mittaukset ja tasapainolaskelma T3 aikaa on seurattu ajanvarauskirjoilta T3 mittauksin kerran kuussa. T 3 ajat lääkärin vastaanotolle olivat päivää ja hoitajan vastaanotolle päivää syksyn 2014 aikana. Lääkärin vastaanottoaikojen kysynnän mittaus tehtiin ja tasapainomittari saatiin pyörimään Hyvä Potku -projektissa työskennelleen Minna Tolosen avustamana. Tasapainolaskuri näytti -77 h vajausta lääkärin vastaanottoajoissa 2 viikon aikana eli emme pystyneet vastaamaan kysyntään. Uutta kysynnän mittausta ei sittemmin ole tehty eli tietoa akuuttivastaanottotoiminnan vaikutuksesta kysyntään ei ole käytettävissä. Puhelujen määristä saamme tietoa kaupungin seurantatiedoista. 5 Tehdyt muutokset Walk in pkl -tyyppiseen toimintaan siirtymistä suunnittelimme henkilökunnan toimesta pienemmässä työryhmässä ja pariin otteeseen koko vastaanottohenkilöstön voimin. Alkuvaiheessa suunnittelimme paikan päällä tapahtuvaa hoidon syyn ja kiireellisyyden arviointia esim. kirjaamalla asiakkaiden tulosyyt infossa ilmoittautumisen yhteydessä ja ajatuksena oli jopa jonkinlaisen päivystävän lääkärin vakanssin säilyttäminen selvästi

5 lääkärin arvioita tarvitseville asiakkaille. Hankkeessa tulimme kuulemaan, miten uuden mallin mukainen toiminta on järjestetty muutamissa Suomen kunnissa. Saimme samanaikaisesti ohjausta, miten omassa organisaatiossa uusi toimintamalli oli käytännössä tarkoitus toteuttaa. Kokeilimme uutta toimintamallia Meillä uusi toimintamalli vaati tilajärjestelyjä ja kotisairaanhoito joutui muuttamaan pois tiloistaan akuuttivastaanoton alkamisen myötä. Organisaatio antoi lopulliset ohjeet toimintamalliin ja sen mukaisesti lähdettiin pitämään vuoronumeroperiaatteella toimivaa ajanvarauksetonta akuuttivastaanoton nimen saanutta toimintaa Muutokseen liittyen Hyvä vastaanotto- hankkeen myötä käyttöön otettua konsulttilääkäritoimintaa supistettiin puolipäiväiseksi toiminnaksi, konsultin toimenkuva muuttui ajanvarausvastaanottoa palvelevaksi ja konsultille keskitettiin reseptinuusinta ja suunniteltiin 1 toimenpideaika puolipäivärupeamaa kohti. Myös aiemmin aloitettu luomivastaanotto lopetettiin. Sairaanhoitajan puhelintyö-resurssia siirtyi 1½ päivää akuuttivastaanottoon. Muutoksen myötä lähi- ja perushoitajien toimenpiteet ovat lisääntyneet (esim. ompeleenpoistot, haavanhoidot, sieniviljelyt, korvahuuhtelut). Lähi- ja peushoitajat soittavat myös INR-vastaukset ja lääkäreiden soittopyynnöt asiakkaille ovat siirtyneet sairaanhoitajilta lähi- ja perushoitajille. Aiemmin lähi- ja perushoitajat ovat pystyneet auttamaan myös päivystävän sairaanhoitajan listalta ottamalla esim. pika-crp näytteitä tms., mutta nykyään ei tiedetä, minkä vuoksi asiakkaat akuuttivastaanotolle jonottavat eikä sen vuoksi tiedetä mennä auttamaan ja purkamaan jonoa. Asiakkaiden epätietoisuus siitä, minne heidän kuuluisi mennä, on lisännyt neuvonnassa tehtävää ohjausta. Hoitajien työaikoja on jouduttu muuttamaan. Yleisten tilojen epäsiisteys on lisääntynyt akuuttivastaanoton tiloissa ja asiakkaat olettavat, että hoitajat ehtivät siivoamaan asiakkaiden roskaamista. Lisäksi asiakkaiden tyytymättömyys jonotusaikoihin purkautuu neuvonnan ja myös akuuttivastaanoton työntekijöille, mikä on lisännyt työn henkistä kuormittavuutta. Akuuttivastaanotto toimintaan siirtymisen lisäksi hankkeessa on perehdytty hoitosuunnitelman tekoon, ja hoitosuunnitelman tekoa on työstetty jo ennen hanketta mm. terveysaseman meetingeissä. Lisäksi terveysasemalla oli jo aiemmin aloitettu moniammatillisen tiimin toiminta. Hankkeeseen liittyvä moniammatillinen hoitosuunnitelma tehtiin moniammatillisessa palaverissa huonon hoitomotivaation omaavalle

6 vaikeahoitoiselle kotisairaanhoidon asiakkaalle. hoitosuunnitelmalomakepohjassa todettiin olevan vieläkin kehitettävää. Lääkärin työn kannalta suunnitellussa 6 Tulokset Lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanottoaikojen saatavuutta on seurattu T3 mittauksin (kolmas vapaa aika) koko hankeen ajan kuukausittain. T3 lääkärin vastaanotolle maalishuhtikuussa 2015 on ollut päivää ja sairaanhoitajan vastaanotolle 42 päivää ja edelleen nyt toukokuussa 2015 lääkärille 20 ja sairaanhoitajalle 22 päivää. Ajanvarausvastaanoton jonotilannetta selittää se, että akuuttivastaanotto sitoo resursseja aiempaa päivystysvastaanottoa enemmän: kun ennen muutosta pikapäivystys hoidettiin yhden lääkärin ja yhden sairaanhoitajan työpanoksella (paitsi maanantaisin 2 hoitajaa) ja hoidontarpeen arviota tehtiin 1-2 tuntia päivässä paikan päällä, sitoo akuuttivastaanotto nyt 2 lääkäriä+ 3 hoitajaa päivässä (maanantaisin 3 lääkäriä + 4 hoitajaa), mikä selvästi vähentää resursseja ajanvarausvastaanotolta. Resursseja puolestaan toi vastaanotolle konsulttilääkärin työnkuvan supistuminen. Toisaalta akuuttivastaanotolle purkautuu kysyntää, joka aiemmin kohdistui ajanvarausvastaanotolle ja lisäksi akuuttivastaanoton asiakaskäyntimäärät ovat olleet kaksinkertaiset aiempaan päivystytyskäyntimäärään verrattuna ja toiminta entistä päivystysvastaanottoa laaja-alaisempaa, mikä vähentänee normaalivastaanoton aikojen kysyntää jatkossa. Kysynnän mittausten perusteella vastaanottoaikojen tarve ajanvarusvastaanotolle oli ennen akuuttivastaanottomallia tuntia viikossa ja sairaanhoitajan ajanvarausvastaanotolle tuntia viikossa. Varsinaista vastaanottoaikojen kysynnän mittausta akuuttivastaanottotoiminnan alkamisen jälkeen ei ole tehty, koska toimintamallin vakiintuminen vaatii oman aikansa. Akuuttivastaanottotoiminnan käynnistyttyä resurssit normaalivastaanotolle siis vähenivät: lääkärin normaalivastaanottoaikaa on maalis-huhtikuussa ollut tarjolla 19-29,5 tuntia viikossa ja sairaanhoitajan vastaanottoaikaa 3-10 tuntia viikossa. Vertailutietona vuoden mittauksissa lääkärin vastaanottoaikojen tarjonta oli tuntia viikossa ja sairaanhoitajan normaalivastaanoton tarjonta tuntia viikossa.

7 Puheluiden määrässä on nähtävissä väheneminen: tammi-maaliskuussa 2015 puhelujen määrä laskivat 14% ( 3597 puhelusta / kk 3076 puheluun) verrattuna edellisvuoden puhelumääriin. Sairaanhoitajan puhelinresurssia on vähennetty vastaavasti 11½ sairaanhoitajan työpanoksesta viikossa vajaaseen kymmeneen ( n 14%). Ainakaan vielä T3- aikojen perusteella ei uudella toimintamallilla ole saatu ratkaisevaa helpotusta ajanvarausvastaanottojen jonotilanteeseen ja etenkin sairaanhoitajan vastaanoton jonotilanne on ollut kevään aikana vaikea, mikä käytännössä vaikeuttaa potilaan jatkohoidon järjestämistä tällä hetkellä. Akuuttivastaanoton toimintamallin myötä hoitoonpääsy ei-kiireellisissä asioissa on nopeampaa aiempaan toimintamalliin verrattuna. Kynnystä vastaanotolle ei ole, mikä helpottaa palvelujen saantia. Akuuttivastaanoton heikkoutena on riski pitkäaikaisten hoitosuhteiden pirstoutumiseen potilaiden valikoituessa sattumanvaraisesti eri hoitajille ja lääkäreille. Asiakkaille - etenkin lapsiperheille - akuuttivastaanoton pitkät odotusajat tuovat ongelmia. Koska kysyntä on vaikeasti ennakoitavissa, akuuttivastaanottoa on jouduttu ajoittain ennenaikaisesti sulkemaan. Hoitosuunnitelmia on tehty normaalivastaanoton puitteissa. Suunnitellun hoidon toteutumiseen tuo haasteita ajanvarausvastaanoton vähentynyt kapasiteetti ja kontrolliaikojen puute. Etenkin sairaanhoitajan vastaanottoajoista on pulaa. Projektin aikana moniammatillisen tiimin toimintaa on tehostettu ja tavoitteena on ollut edelleen madaltaa konsultaatiokynnystä ja huolehtia ajanvarausta moniammatilliseen tiimiin tehtäessä, että kaikki asiakkaan hoitoon tarvittavat asiantuntijatahot ovat kuukausittaisissa palaverissa edustettuina.

Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema

Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema Työryhmä: ph Päivi Metso, Sinikka Tauriainen, sh Titta Pyttynen, Sari Pekkanen, Tarja Tiusanen, lääkäri Marianne Riekki, Marianne Rasi, Saara Kuula, Tuula

Lisätiedot

Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015

Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 KOKKOLA... 1 KRUUNUPYY... 3 2 HYVÄ POTKU -HANKE KOKKOLAN JA KRUUNUPYYN TERVEYSASEMILLA 5 LÄHTÖTILANNE...

Lisätiedot

Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015

Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015 Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015 Työryhmä: Broström Eila, sh Hernetkoski Maili, lh Niskakangas Peppina, tkl Paaso Saara, sh Pikkarainen Mari, tkl Pennanen Harri, tkl

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015

HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015 HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015 Loppuraportti Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskus Yleistä Valkeakosken kaupungissa on n. 21 200 asukasta. Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskuksessa on yksi terveysasema.

Lisätiedot

HYVÄ POTKU HANKE. Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015

HYVÄ POTKU HANKE. Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015 HYVÄ POTKU HANKE Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015 Huusko Jarkko Kinnunen Marke Kipinä Heli Laasonen Marja Mustakangas Pirjo Oinas Tarja Seppälä Marja-Liisa Suomi Katja 1 Sisältö sivu 1.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1226 HEL 2013-007690 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa

LOPPURAPORTTI. Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa LOPPURAPORTTI Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa Sisällys 1.Johdanto... 3 1.1 Liminka kuntana... 3 1.2 Limingan terveyskeskus... 3 2. Hyvä Potku-hanke... 4 2.1 Hyvä Potku-hanke Limingassa...

Lisätiedot

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Apulaisylilääkäri Riitta Myyry Lääkäri Tomi Kiiala Sairaanhoitaja Leena Lukkarinen Sairaanhoitaja Tea

Lisätiedot

Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015

Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Hyvä Potku Loppuraportti Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015 Loppuraportissa kuvataan avovastaanoton kehittämistyötä Hyvä Potku-hankkeessa 10.9.2014-13.5.2015 2 1. OSALLISTUJAT Hyvä Potku

Lisätiedot

ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010

ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010 LOPPURAPORTTI 5.11.2010 /JL, HMT, HL ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010 Osallistujat: Helena Lappalainen, apulaisylilääkäri Liselott

Lisätiedot

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema sijaitsee Tampereen kaupungin keskustassa. Aseman väestöpohja on noin 40 000 asukasta. Asiakaskunta on pääosin ikäihmisiä.

Lisätiedot

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Kuntatalo 8.2 213 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Tavoite: Hyvä vastaanotto-projekti syksy 21-kevät 211 Vastaanottojen lääkäreiden ja hoitajien aikojen saatavuuden parantaminen Jonojen

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä HYVÄ POTKU LOPPURAPORTTI LUUMÄEN TERVEYSASEMALLA 2015 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä Luumäen terveysasemasta 2. Mukaan Hyvä Potku hankkeeseen

Lisätiedot

HYVÄ POTKU. Loppuraportti. Lappeenrannan keskustan ja Lauritsalan neuvolat

HYVÄ POTKU. Loppuraportti. Lappeenrannan keskustan ja Lauritsalan neuvolat HYVÄ POTKU Loppuraportti Lauritsalan neuvolat Osallistujat: Terveydenhoitaja Taru Järvinen Terveydenhoitaja Outi Martikainen Terveydenhoitaja Krista Keskisaari Perheohjaaja Anu Simpura Palveluesimies Anu

Lisätiedot

Hyvä Potku Juuan terveyskeskuksessa 2014 2015. Loppuraportti. Halonen Jenni Hamunen Eeva Laaninen Matias Oksman Henna Strand Arto Tolppanen Pia

Hyvä Potku Juuan terveyskeskuksessa 2014 2015. Loppuraportti. Halonen Jenni Hamunen Eeva Laaninen Matias Oksman Henna Strand Arto Tolppanen Pia Hyvä Potku Juuan terveyskeskuksessa 2014 2015 Loppuraportti Halonen Jenni Hamunen Eeva Laaninen Matias Oksman Henna Strand Arto Tolppanen Pia 2 Sisällys 1 Juuan terveyskeskuksen esittely... 3 2 Lähtötilanne

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kierros 5, 2012. Keravan terveyskeskus Suun terveydenhoito

HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kierros 5, 2012. Keravan terveyskeskus Suun terveydenhoito HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kierros 5, 2012 Keravan terveyskeskus Suun terveydenhoito SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. LÄHTÖTILANNE 3. TAVOITTEET 4. MITTAUKSET 4.1 Tasapainolaskurimittaukset 4.2 Tulokset tasapainolaskurista

Lisätiedot

Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010

Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010 Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010 Reima Lavikainen ylilääkäri Saija Hämäläinen osastonhoitaja Kristina Könönen osastonhoitaja Janica Miettinen sairaanhoitaja Sirpa Borodulin

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto

HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto 2013 HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto Sisällys 1. Johdanto 2. Lähtötilanne 3. Tavoitteet 4. Mittaukset 4.1 Tasapainolaskurimittaukset 4.2 Tulokset tasapainolaskurista

Lisätiedot

Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015

Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015 Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015 Siilaisen terveysasema, Joensuu Heiskanen Maili, osastonhoitaja Katajavuori Tuulia, apulaisylilääkäri Kosunen Tiina, sairaanhoitaja

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto Bra Mottagning

Hyvä vastaanotto Bra Mottagning Hyvä vastaanotto Bra Mottagning Rajakylän terveysasema 2012-2015 LOPPURAPORTTI Työryhmä: Arponen Jesse, tkl Kahelin Hilkka, lh Kaupinmäki Eija, tkl Karppinen Pirjo, sh Karppinen Anita, th Ollila Virpi,

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Lohjan suun terveydenhuolto

Lohjan suun terveydenhuolto 1 Lohjan suun terveydenhuolto Katja Blomqvist, hammashoitaja Carina Ekström-Puumalainen, vastuuhammaslääkäri Marika Heinonen, hammashoitaja Tanja Ketola-Kinnula, apulaisylihammaslääkäri Sille Korgesaar,

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana

Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana Outi Pohjola Ylilääkäri, avovastaanotto Terveyspalvelukeskus Eija Savelius-Koski vs palveluesimies Nuorten ja aikuisten palvelut

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI

HYVÄ VASTAANOTTO KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI HYVÄ VASTAANOTTO 28.9.2011 26.09.2012 KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI 1 Sisällysluettelo 2. Sisällysluettelo 3. Yleistä Osallistujat 4. Ongelmat 5. Tavoitteet 6. Keinot 7. Toteutus 8. Mittauksia

Lisätiedot

Hyvä Potku-hanke Kiteen terveyskeskuksessa LOPPURAPORTTI

Hyvä Potku-hanke Kiteen terveyskeskuksessa LOPPURAPORTTI Hyvä Potku-hanke Kiteen terveyskeskuksessa LOPPURAPORTTI 2 1. Kiteen kaupunki Kitee on maaseutumainen pikkukaupunki Pohjois-Karjalassa, Itä-Suomen läänissä. Kitee yhdistyi Kesälahden kunnan kanssa v. 2013

Lisätiedot

Työnimenä: Kanta-asiakkaat. Paljon terveyspalveluja käyttävien palvelujen kehittäminen Torniossa (kehittämisen taustaa)

Työnimenä: Kanta-asiakkaat. Paljon terveyspalveluja käyttävien palvelujen kehittäminen Torniossa (kehittämisen taustaa) Työnimenä: Kanta-asiakkaat Paljon terveyspalveluja käyttävien palvelujen kehittäminen Torniossa (kehittämisen taustaa) Asiakasnäkökulma Asiakkaalle tarjotaan yksilöllisesti laadittava hoitosuunnitelma

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI TUIRAN TERVEYSASEMA

HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI TUIRAN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI TUIRAN TERVEYSASEMA KIERROS 6, 2011-2012 Sisällysluettelo: Johdanto 1. Alun ongelmat ja kehittämiskohteet 2. Tavoitteet 3. Menetelmät ja muutokset terveysasemalla 4. Tulokset

Lisätiedot

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.-8.2.2013 Erja Oksman hankejohtaja Väli-Suomen POTKU -hanke POTKU -hanke Väli-Suomen Kaste-hanke

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto. Loppuraportti. Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema

Hyvä vastaanotto. Loppuraportti. Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema Hyvä vastaanotto Loppuraportti Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema Sisältö Mikä on hyvä vastaanotto hanke?...3 Linnainmaan terveysasema...4 Lähtökohdat Hyvä vastaanotto hankkeeseen...4 Ongelmien kartoitus...5

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Puolarmetsän terveysasema

HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Puolarmetsän terveysasema HYVÄ VASTAANOTTO Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Puolarmetsän terveysasema 2 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 3 1.1 Tausta... 3 1.2 Tavoite... 3 1.3 Osallistujat... 3 1.4 Terveysasematiedot...

Lisätiedot

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 6) Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta Oulu Rauma Rovaniemi Savonlinna

Lisätiedot

Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista 2014

Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista 2014 Mikä muuttui Diabeteskeskuksen myötä? Suvimarja Aranko, erikoislääkäri Espoon Diabeteskeskuksen vastuulääkäri Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009

Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009 Case Keminmaa Yksityiset palvelut julkisessa palveluntuotannossa Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009 Puhujat Keminmaan kunnan esittely ja taustaa

Lisätiedot

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Espoon neuvolatoiminta Asiakkaat raskaana olevat naiset sekä alle kouluikäiset lapset perheineen Synnytykset 3523/vuosi (2013) n. 6600

Lisätiedot

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Äänekosken terveyskeskus Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Shp:n talousarvio 2018 Shp:n talousarviossa on Äänekosken osuus 22,425 miljoonaa euroa ( + 2,2 % verrattuna vuoden 2017 ennusteeseen) Kaupungin raami

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Vanhusneuvosto 29.05.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 10 Klaukkalan terveysaseman toiminnan esittely / asiantuntijasairaanhoitaja Merja Tuominen 11 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012

HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012 HELSINGIN TERVEYSKESKUS HAAGAN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012 LOPPURAPORTTI Projektiin osallistuneet: Ylilääkäri Outi Sammalkorpi, osastonhoitaja Eija Korhonen, tk-lääkäri Arja

Lisätiedot

Loppuraportti 2014-2015

Loppuraportti 2014-2015 Loppuraportti 2014-2015 Oulaisten terveyskeskus Heidi Veteläinen Sanna Röyttä Maarit Nylund Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Oulaisten kaupunki 3 3. Oulaisten perusturva 3 4. Pohjois-pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely Perusturvalautakunta 65 4.0.03 Kunnanhallitus 488 8..03 Kunnanvaltuusto 68 9..03 Vastaus valtuustoaloitteeseen /00: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen 04/06.0.00/0 Perusturvalautakunta 4.0.03

Lisätiedot

Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää

Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu 2017 Järvenpää 12.6.2017 Taustaa.. Tehostettu kotihoito organisoitiin Vantaalla uudelleen 1.1.2017 alkaen: kotisairaala ja kotihoidon yöhoito siirtyivät

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2013 1 (5) 18 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Rantasen ym. terveysasemien akuuttiaikoja koskevasta aloitteesta HEL 2013-007690

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki/sotesi. Hyvä vastaanotto-hanke. Hoitajien ja lääkärien vastaanotto, pääterveysasema

Sastamalan kaupunki/sotesi. Hyvä vastaanotto-hanke. Hoitajien ja lääkärien vastaanotto, pääterveysasema Sastamalan kaupunki/sotesi Hyvä vastaanotto-hanke Hoitajien ja lääkärien vastaanotto, pääterveysasema Osallistujat: Anne Kantola, johtava hoitaja Satu Miettola, vs avohoidon ylilääkäri Päivi Peuraniemi,

Lisätiedot

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Valitse terveysasema, jolla työskentelet Seutu I 9 50,00% Seutu II 3 16,67% Seutu III

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72 05.06.2012 Sivu 1 / 1 1552/01.01.01/2012 72 Valtuustokysymys Espoon terveysasemien rekrytoinnista (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Heinänen Tuula, puh. (09) 816 23332 Kumpulainen Tuija, puh. (09)

Lisätiedot

SAIRAANHOITAJAN YMPÄRIVUOROKAUTISEN VASTAANOTON TOIMINTAMALLI PELLON TERVEYSKESKUKSESSA

SAIRAANHOITAJAN YMPÄRIVUOROKAUTISEN VASTAANOTON TOIMINTAMALLI PELLON TERVEYSKESKUKSESSA SAIRAANHOITAJAN YMPÄRIVUOROKAUTISEN VASTAANOTON TOIMINTAMALLI PELLON TERVEYSKESKUKSESSA Työnjakohankkeen päätösseminaari Levi 16.10.2009 Tuula Ylisaukko oja Taustaa Pellon kunnassa on käynnistetty vuonna

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Katariina Korhonen HÄLSOVÅRD / Förändr.budget /Muutettu talousarvio Förverkligat / Prognos / Social- och hälsovårdsnämnden Käyttö % Ennuste Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 MOSAIC-ohjausryhmä, 15.1.2015 Janne Laine, Johanna Leväsluoto, Jouko Heikkilä, Joona Tuovinen ja kumpp. Teknologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS. Keskustan terveysasema

KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS. Keskustan terveysasema 2011-2012 KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS Keskustan terveysasema 2011-2012 LOHJAN TERVEYSKESKUKSEN KESKUSTAN JA ROUTION HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTIN LOPPURAPORTTI

Lisätiedot

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN

MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN 2011-2012 MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS Mäntynummen terveysasema 2011-2012 LOHJAN TERVEYSKESKUKSEN MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN HYVÄVASTAANOTTOHANKEEN LOPPURAPORTTI

Lisätiedot

1. Lääkäreiden sekä terveyden- ja sairaanhoitajien ei-kiireellisille vastaanottoajoille oli pitkät jonot.

1. Lääkäreiden sekä terveyden- ja sairaanhoitajien ei-kiireellisille vastaanottoajoille oli pitkät jonot. HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kalajärven terveysasema YLEISTÄ Pohjois-Espoossa sijaitseva Kalajärven terveysasema kuuluu Espoon keskuksen suuralueeseen. Alueen pääterveysasema Samaria oli mukana Hyvä

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti

Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti Suomussalmen terveyskeskus Lääkäri Pertti Pasanen Terveydenhoitaja Erja Helttunen Terveyskeskuksen esittely Suomussalmen terveyskeskus on osa Kainuun sosiaali- ja

Lisätiedot

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Kyselyn toteutus Lääkäriliitto selvitti marraskuussa 2014 kansalaisten käsityksiä hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta. Tutkimuksen

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 Hallitus 91 06.05.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 H 91 1. Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden ja riippuvuuksien hoito:

Lisätiedot

Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä

Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä Sirpa Salin, projektipäällikkö, TtT, PSHP 6.9.2011 Sirpa Salin 1 Tavoitteena on Kehittää poliklinikkatoimintaa aiempaa Tuottavammaksi Vaikuttavammaksi Laadukkaammaksi

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon tarjonta ketjulähettijaksoille JAKSOLISTA 2016-2017

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon tarjonta ketjulähettijaksoille JAKSOLISTA 2016-2017 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon tarjonta ketjulähettijaksoille JAKSOLISTA 2016-2017 Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö Aksila 1 (14) Sisällys: 1. Ketjulähettijakso.

Lisätiedot

AVOPEDIATRINEN TOIMINTA SALOSSA

AVOPEDIATRINEN TOIMINTA SALOSSA AVOPEDIATRINEN TOIMINTA SALOSSA MATALAN KYNNYKSEN TOIMINTAMALLI Heli Silvennoinen Lastentautien el TYKS Lasten ja nuorten klinikka Salon lasten pkl ja nuorisopsykiatrian pkl Perinteinen avopediatria =

Lisätiedot

40 vuotta potilaan parhaaksi

40 vuotta potilaan parhaaksi 40 vuotta potilaan parhaaksi TULE-potilaiden hoidon kehittäminen Hyvinkään sairaanhoitoalueella Liisamari Krüger Fysiatrian erikoislääkäri, LT Osastonylilääkäri HUS/Hyvinkään sairaala HS 10.11./ HS 11.11.

Lisätiedot

Käyntien odotusajat Salo, THL AVOHILMO perusterveydenhuollon lääkärit Käynnit Aika: 2015 09/2015 Palvelumuoto: Sairaanhoito Avosairaanhoito

Käyntien odotusajat Salo, THL AVOHILMO perusterveydenhuollon lääkärit Käynnit Aika: 2015 09/2015 Palvelumuoto: Sairaanhoito Avosairaanhoito 276/06.00.00/2016 Vastaus Lounais-Suomen aluehallintoviraston selvityspyyntöön hoitoonpääsyn toteutumisesta perusterveydenhuollossa Lounais-Suomen aluehallintoviraston pyytää kirjeellään LSAVI/3818/05.07.03/2015

Lisätiedot

PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA

PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA Työpaikan tiedot: Omapihlaja Kehräsaaren terveysasema Henkilökunta 20 Väestöpohja 18 900 Työparityöskentelymalli Lääkäri-hoitajatyöparimallin

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Pohjoinen hyvinvointialue Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Mitä hyvää on nykyisissä palveluissa? Hyvä palvelu; ammattitaitoiset työntekijät; kaikki palvelut pelaavat Haukiputaalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys Aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa (KH)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys Aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa (KH) 20.03.2013 Sivu 1 / 1 2713/06.00.00/2012 27 Selvitys Aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa (KH) Valmistelijat / lisätiedot: Kumpulainen Tuija, puh. (09) 816 32264 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN PERUSTURVALAUTAKUNNAN SELVITYS KOSKIEN HOITOON PÄÄSYN TOTEUTUMISTA PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA JA SUUN TERVEYDENHUOLLOSSA

KIRKKONUMMEN PERUSTURVALAUTAKUNNAN SELVITYS KOSKIEN HOITOON PÄÄSYN TOTEUTUMISTA PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA JA SUUN TERVEYDENHUOLLOSSA 31.8.2017 1 (5) ESAVI/6779/05.07.03/2017 Aluehallintoylilääkäri Jaana Mäkelä Dno 568/06.00.00/2017 Etelä-Suomen aluehallintovirasto Hämeenlinnan päätoimipaikka Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2)

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) HYVÄ POTKU 8. KEHITTÄMISTYÖN RAPORTOINTI Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) Hoitolaryhmä 2:een kuuluvat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.04.2013 Sivu 1 / 1 2713/06.00.00/2012 122 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoon pääsyn toteutumisesta terveyskeskuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Riikka Hirvasniemi kehittämiskoordinaattori @RiikaHI, @OuluHealth riikka.hirvasniemi@ouka.fi www.oulunomahoito.fi MITÄ MEILLÄ

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO -SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISTYÖN TULOKSET-

HYVÄ VASTAANOTTO -SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISTYÖN TULOKSET- HYVÄ VASTAANOTTO -SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISTYÖN TULOKSET- SISÄLLYS 1 JOHDANTO 3 2 LÄHTÖTILANNE 5 3 TAVOITTEET 6 4 MITTAUKSET 6 4.1 Tasapainolaskuri 6 4.2 Tulokset tasapainolaskurista 6 4.3 Muuta

Lisätiedot

NYKYTILA-ANALYYSI LÄNSI-POHJAN TILANTEESTA

NYKYTILA-ANALYYSI LÄNSI-POHJAN TILANTEESTA NYKYTILA-ANALYYSI LÄNSI-POHJAN ALUEEN MUISTISAIRAIDEN SA A HOIDON O TILANTEESTA Saara Bitter KEMI-TORNIO-KEMINMAA-TERVOLA annika@lapinmuistiyhdistys.fi YLITORNIO annika@lapinmuistiyhdistys.fi Kunnat ja

Lisätiedot

Avo- ja asumispalvelut/vastaanottopalvelut Suun terveydenhuolto Dno TRE: 5133/ /2018

Avo- ja asumispalvelut/vastaanottopalvelut Suun terveydenhuolto Dno TRE: 5133/ /2018 Selvitys 1 (5) Aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaali- ja terveysyksikkö LSSAVI/3692/05.07.04/2018 LSSAVI/5203/00.02.00/2018 LSSAVI/5653/06.03.00/2018 Vastaus aluehallintoviraston

Lisätiedot

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman,

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Järvenpään kaupunki radanvarteen rakennettu asukkaita 41 000 kaksi terveysasemaa Asiakasvastaava täydennyskoulutus 30op

Lisätiedot

Järvenpään suun terveydenhuolto. vs. Johtava hammaslääkäri Joona Iso-Lotila

Järvenpään suun terveydenhuolto. vs. Johtava hammaslääkäri Joona Iso-Lotila Järvenpään suun terveydenhuolto vs. Johtava hammaslääkäri Joona Iso-Lotila 16.4.2014 Järvenpää ja suun terveydenhuolto n. 40000 asukkaan kaupunki Tuusulanjärven rannalla Kaksi hammashoitolaa 14 HTV hammaslääkäriä

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille kuntalaisille ja kiireellinen

Lisätiedot

Toiminta- kertomus 2015. Lasten kotisairaanhoito Anu Usvasalo

Toiminta- kertomus 2015. Lasten kotisairaanhoito Anu Usvasalo Toiminta- kertomus 2015 Lasten kotisairaanhoito Anu Usvasalo Sisällysluettelo Yksikön esittely... 1 Lasten kotisairaanhoito... 2 Erityistarpeisten lasten hoitoringit... 2 Akuuttikotisairaala... 3 Potilasturvallisuus

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus?

Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus? Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus? Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.2.2013 Risto Mäkinen Johtava ylilääkäri, toimitusjohtaja Hämeenlinnan Terveyspalvelut liikelaitos Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Hyvä Vastaanotto Bra Mottagning

Hyvä Vastaanotto Bra Mottagning Hyvä Vastaanotto Bra Mottagning Kaakkurin terveysasema 2012 2013 Työryhmä: Broström Eila, sh Hernetkoski Maili, lh Niskakangas Peppina, tkl Ovaskainen Sinikka, sh Paaso Saara, sh Pikkarainen Mari, tkl

Lisätiedot

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen (Versio 1) - Oulun kaupunki Sote tuotanto 24.1.2014 Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Luokka Tarkoitus Prosessin

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

SAIRAANHOITAJIEN KOKEMUKSIA SYÖPÄPOTILAAN KIVUNHOIDON ONGELMATILANTEISTA JA NIIHIN LIITTYVÄSTÄ KONSULTAATIOSTA ANU KURKI

SAIRAANHOITAJIEN KOKEMUKSIA SYÖPÄPOTILAAN KIVUNHOIDON ONGELMATILANTEISTA JA NIIHIN LIITTYVÄSTÄ KONSULTAATIOSTA ANU KURKI SAIRAANHOITAJIEN KOKEMUKSIA SYÖPÄPOTILAAN KIVUNHOIDON ONGELMATILANTEISTA JA NIIHIN LIITTYVÄSTÄ KONSULTAATIOSTA ANU KURKI OPINNÄYTETYÖ laadullisena tutkimuksena toteutettu opinnäytetyö aineisto hankittiin

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto loppuraportti

Hyvä vastaanotto loppuraportti Hyvä vastaanotto loppuraportti Kiimingin terveysasemapiiri Työryhmä: ayl Irma Honkamaa, tkl Katja Kuivaniemi, lv Jarmo Koivisto, sh Päivi Korttilalli, sh Ulla Laakkonen, sh Merja Tolonen ja vs.pem Sirkku

Lisätiedot

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu

Lisätiedot

Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI

Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Mistä kyse? Kyse on ollut palveluiden piirissä olevien hoitoprosessin parantaminen toimintamallin avulla sekä terveydentilassa ja toimintakyvyssä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 17.02.2016 Sivu 1 / 1 259/2016 06.00.00 25 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoonpääsyn toteutumisesta Espoon perusterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen,

Lisätiedot

TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015

TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1 Arja Heittola Marita Marttila Sari Koistinen 12.1.2015 TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1. KONSULTTISELVITYKSESTÄ: Erikoissairaanhoidon poliklinikkakäyntimäärät korkeat kautta

Lisätiedot

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016 1 ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016 Sisällys Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Aikuisten sosiaalipalvelut Lasten ja nuorten terveyspalvelut Vastaanottotoiminta Mielenterveys-

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille Lokakuu 2012 1 Sidonnaisuudet Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri THL Luennoitsijana lääkeyrityksen tilaisuudessa

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

Tietohallinto. Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen. Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä.

Tietohallinto. Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen. Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä. Tietohallinto Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä. Historiaa.. Tietohallinto 2012 Tekstiviestipalveluita terveydenhuollossa Ajanvarauksen

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti

Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti 5.9.2012 Töölön terveysasema Markku Lehikoinen, Tuulia Meriniemi, Cinzia Sarti, Juhani Sorvo, Hillevi Tanhuanpää, Mikko Valkonen ja Shari Vierto Sisällysluettelo:

Lisätiedot

OULU ja TAMPERE Workshop Ammattien välinen yhteistyö osaamisen arvioinnin työkaluna

OULU ja TAMPERE Workshop Ammattien välinen yhteistyö osaamisen arvioinnin työkaluna Osaamisperusteisuus yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksessa yleislääketieteen 3.valtakunnalliseen kouluttajatapaamiseen OULU 31.1.-1.2.2019 ja TAMPERE 15.5.2019 Workshop Ammattien välinen yhteistyö

Lisätiedot

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

AvoHILMOn käsite- ja luokituskysymyksiä

AvoHILMOn käsite- ja luokituskysymyksiä AvoHILMOn käsite- ja luokituskysymyksiä 26.10.2010 26.10.2010 Pirjo Tuomola 1 AvoHILMO-luokitusten ylläpito ja kehittäminen AvoHILMOssa käytettävistä luokituksista ja niiden kehittämisestä vastaa pth avohoidon

Lisätiedot

Hyvä Potku Kempeleen terveyskeskus Vastaanotto Joulukuu 2014 syyskuu 2015

Hyvä Potku Kempeleen terveyskeskus Vastaanotto Joulukuu 2014 syyskuu 2015 Hyvä Potku Kempeleen terveyskeskus Vastaanotto Joulukuu 2014 syyskuu 2015 Työryhmä: Lähihoitaja Tiia Makkonen Sairaanhoitajat Jaana Huttula ja Suvi Kailaste Väestövastuulääkärit Mari Ojantakanen ja Ulla

Lisätiedot

HUKKA II - mistä kyse. Riikka Maijala, TtM, YTM, suunnittelija, VSSHP Kehittämispalvelut -yksikkö riikka.maijala@tyks.fi, p.

HUKKA II - mistä kyse. Riikka Maijala, TtM, YTM, suunnittelija, VSSHP Kehittämispalvelut -yksikkö riikka.maijala@tyks.fi, p. HUKKA II - mistä kyse Riikka Maijala, TtM, YTM, suunnittelija, VSSHP Kehittämispalvelut -yksikkö riikka.maijala@tyks.fi, p. 050 3639 761 Lean terveydenhuollossa Mikrotaso: käytännön toiminnassa tapahtuva

Lisätiedot

Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6

Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6 Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6 Terveyshyötymallin mukaisen toiminnan kehittäminen ja levittäminen PAINOPISTEALUE TAVOITE TOIMINTATAPA AIKATAULU VASTUUHENKILÖT/ TOIMIJAT Päätöksenteon tuki

Lisätiedot

OHJE TERVEYSKESKUKSILLE VÄLITTÖMÄSTÄ YHTEYDEN- SAANNISTA

OHJE TERVEYSKESKUKSILLE VÄLITTÖMÄSTÄ YHTEYDEN- SAANNISTA YLW OHJE 378530 v. 1 1(6) 5.4. 2011 STM/424/2011 OHJE TERVEYSKESKUKSILLE VÄLITTÖMÄSTÄ YHTEYDEN- SAANNISTA Hoidon saatavuutta koskevan hallituksen esityksen (77/2004) perustelujen mukaan välittömän yhteydensaannin

Lisätiedot

GAS vaativan kuntoutuksen osastolla ft Maarit Siljoranta tt Niina Kansanen Kuntoutusosasto

GAS vaativan kuntoutuksen osastolla ft Maarit Siljoranta tt Niina Kansanen Kuntoutusosasto GAS vaativan kuntoutuksen osastolla 9.5. 2017 ft Maarit Siljoranta tt Niina Kansanen Kuntoutusosasto Potilaan omien tavoitteiden laatiminen kuntoutusosastolla Lyhyen aikavälin tavoitteet laaditaan kuntoutusjakson

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2017 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot