OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)"

Transkriptio

1 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1(5) TERVON KUNTA TERVON KIRKONKYLÄN YLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Osallisilla on mahdollisuus esittää paikalliselle ELY-keskukselle neuvottelun käynnistämistä OAS:n riittävyydestä. Esitys on tehtävä ennen kuin kaavaehdotus on asetettu julkisesti nähtäville (64 ). MISSÄ JA MITÄ ON SUUNNITTEILLA? Tervon kirkonkylän ja sen ympäristön alueelle on tarkoitus laatia (oikeusvaikutteinen, strateginen) yleiskaava. Suunnittelualueen rajaus (musta) selviää oheisesta kartasta. Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti on esitetty punaisella katkoviivalla. Kuva 2. Suunnittelualueen likimääräinen rajaus (musta kolmipistekatkoviiva) ja asemakaavaalueen laajuus (sininenviiva). Kuvassa on esitetty myös Äyskosken osayleiskaavaraja (vihreä kolmipistekatkoviiva), Äyskosken ja Manginniemen rantaosayleiskaavaraja (sininen kolmipistekatkoviiva), Kallioveden, Koskiveden, Suovun, Saarisen, Viitajärven ja Pirttijärven alueen rantaosayleiskaavaraja (punainen kolmipistekatkoviiva) sekä Rasvangin rantaosayleiskaava (vihreä kolmipistekatkoviiva)

2 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 2(5) MIHIN SUUNNITTELULLA PYRITÄÄN? Tervon kirkonkylälle ja lähialueille laaditaan yleiskaava. Suunnittelutavoitteena on edistää, tukea ja ohjata taajama-alue rakentamista ja maankäyttöä ja luoda suunnittelualueesta toimiva, yhtenäinen ja vetovoimainen asuinympäristö, jossa eri elinkeinojen toimintaedellytykset ovat turvattu. Kaavalla edistetään ympäristön- ja maisemanhoitoa sekä edistää taajamakuvaa sekä ympäristönparantamista. Yleiskaavan tavoitteena on ohjata alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Kaavalla turvataan ja pyritään täydentämään olevaa viheralueiden verkostoa ja ulkoilureitistöä (mm. ladut, kelkkareitit) sekä suunnitellaan maankäytön osalta tarpeelliset liikenneväylät. Alueen liikenneverkkoa kehitetään toimivaksi ja turvalliseksi myös kevyenliikenteenväylien osalta. Nykyinen kunnallistekniikka huomioidaan aluerakenteessa ja uudet rakennettavat alueet sijoitetaan ensisijaisesti uuden kunnallisteknisen rakentamisen kannalta kustannustehokkaasti. Yleiskaavan keskeisiä teemoja ovat asuminen, matkailun, elinkeinoelämä sekä maisema-, luonto- ja kulttuuriarvot, rantojen hyödyntäminen/virkistyskäyttö/asuminen ja suunnittelemattoman hajarakentamisen minimointi. Kaavalla selvitetään, miten olevan yhdyskuntarakenteen sisälle on osoitettavissa täydentävää ja tiivistävää asuinrakentamista tai käyttötarkoituksen muuttamismahdollisuuksia. Yleiskaavan tavoitteena on kartoittaa uusia rakentamiseen soveltuvia alueita asemakaava alueen läheisyydestä ja ranta-alueilta. Yleiskaavalla luodaan uusia edellytyksiä monipuoliselle palvelun ja työpaikkojen synnylle kuntastrategian mukaisesti. Lisäksi selvitetään nykyisten julkisten ja yksityisten palveluiden laajentumistarpeita (esim. golf-kenttä) Yksittäisinä tavoitteina voidaan mainita Kirkonkylä-Äyskosken siirtoviemärin hyödyntäminen ja Allaan tilan maakäytön tarkastelu. Strategisessa tarkastelussa pyritään huomioimaan Äyskosken alueen tarpeet ja kehittyminen. Suunnitteluratkaisuilla pyritään minimoimaan ympäristöhäiriöitä sekä vaikutuksia kulttuuri- ja luonnonympäristön merkittävimmille ominaispiirteille. MITÄ SUUNNITELMIA TAUSTALLA? Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto on hyväksynyt valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Tavoitteet astuivat voimaan Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet koskevat seuraavia asiakokonaisuuksia: - Toimiva aluerakenne - Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu - Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat - Toimiva yhteysverkko ja energiahuolto Maakuntakaava Suunnittelualueella on voimassa ympäristöministeriön hyväksymä Pohjois-Savon maakuntakaava. Maakuntakaavalla määritellään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet maakunnan kehittämisen kannalta. Se on ohjeena laadittaessa tai muutettaessa yleiskaavaa tai asemakaavaa sekä muussa alueiden käytön järjestämisessä. Kuva 3. Ote Pohjois-Savon maakuntakaavasta

3 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 3(5) Yleiskaavat Alueella on voimassa Äyskosken osayleiskaava, Äyskosken ja Manginniemen rantaosayleiskaava, Kallioveden, Koskiveden, Suovun, Saarisen, Viitajärven ja Pirttijärven alueen rantaosayleiskaava sekä Rasvangin rantaosayleiskaava. Oikeusvaikutukseton kirkonkylän osayleiskaava on laadittu vuonna xxxx. Yleiskaavojen rajaukset on esitetty kuvassa 2. Asemakaavat Keskeisellä taajama-alueella on voimassa useita, eri aikoina hyväksyttyjä asemakaavoja. Asemakaavoitetut alueet on esitetty kuvassa 2Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt. sinisellä rajauksella. Rakennusjärjestys Tervon Kunnanvaltuusto on hyväksynyt rakennusjärjestyksen ja se on tullut voimaan Tehdyt ja tehtävät suunnitelmat/selvitykset: - Suunnittelualueen luonto- ja maisemaselvitys laaditaan vuonna 2014, - Tervon rannan maisemasuunnitelma, - Liikenneturvallisuussuunnitelma 2010, - Pohjavesien suojelusuunnitelma - Tervon kunnan ympäristösuojelumääräykset - Rakennusjärjestys Maakuntakaavan selvitykset - Liikenteen meluselvitys - arkeologinen selvitys ja kulttuuriympäristöselvitys MITÄ ja MITEN VAIKUTUKSIA ARVIOIDAAN? Odotettavissa olevien vaikutusten esiintyminen ja arviointi tapahtuu asiantuntijoiden, viranomaisten, maanomistajien, asukkaiden ja suunnittelijoiden kanssa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Lähtökohtana ovat aiemmat suunnitelmat ja selvitykset, kartat, ilmakuvat sekä tehtävät selvitykset ja inventoinnit. Vaikutusten arvioinnissa verrataan kaavan mukaista tilannetta nykytilanteeseen ja asetettuihin tavoitteisiin. Arviointikohde Valtakunnalliset alueiden käyttötavoitteet Yhdyskuntarakenne Ympäristö Liikenne Taloudelliset vaikutukset Ihmiset Näkökohta - Miten kaava toteuttaa tavoitteita - Kaavan soveltuvuus valtakunnallisiin ja seudullisiin kehittämistavoitteisiin. - Alueen tuleva käyttö ja seudulliset yhteydet - Olevien rakenteiden hyväksikäyttö - Tekninen huolto (vesihuolto, energia) - Palvelut ja asuminen - Virkistys - Maanomistus - Kasvillisuus - Eläimistö - Maisemakuva, kulttuuriympäristö - Vesistö- ja pohjavedet - Rakennettu ympäristö - Kulttuuriympäristö - Melu ja päästöt - Erityispiirteet ja kohteet - Ympäristöhäiriöt - Liikenneverkko, toimivuus, yhteydet - Ajoneuvo-, kevytliikenne - Liikenneturvallisuus - Kustannukset asukkaille ja kunnalle - Elinolot ja viihtyisyys

4 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 4(5) KETKÄ OVAT OSALLISET JA SIDOSRYHMÄT? Osallisia ovat alueen maanomistajat ja asukkaat sekä muut, joiden oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa kaavoitus käsittelee. Maanomistajat, asukkaat Viranomaiset Kunnan hallintokunnat Muut yhteisöt - Asukkaat - Yritykset - Maanomistajat ja osakaskunnat - Pohjois-Savon ELY-keskus - Liikenne ja infrastruktuuri - Ympäristö ja luonnonvarat - Pohjois-Savon maakuntaliitto - Kuopion kulttuurihistoriallinen museo - Liikennevirasto - Tekninen lautakunta - Ympäristölautakunta - Savon Voima Oyj - Urheiluseurat - Kyläyhdistykset ja toimikunnat - Tervon seurakunta - Tervoseura MITEN JA MILLOIN VOI OSALLISTUA? MITEN SUUNNITTELUSTA TIEDOTETAAN? SUUNNITTELU- VAIHEET Alkuvuosi Laatimisprosessin käynnistäminen TYÖSTÄMINEN KÄSITTELY OSALLISTUMINEN TIEDOTTAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Aloitus- ja viranomaisneuvottelu Kaavoituksen aloittamisesta tiedottaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) riittävyyden arviointi. OAS nähtäville ja yleisötilaisuus Kuulutukset Tiedottaminen paikallislehdissä Vuosi Perusselvitykset Alkuvuosi Luonnosvaihe Kevät Ehdotusvaihe Syksy Hyväksymisvaihe Perustietojen keruu Luonnoksen laadinta ja vaikutusten arviointi Luonnoksen asettaminen nähtäville Kaavaluonnoksesta saatujen mielipiteiden ja lausuntojen jälkeen työstetään kaavaehdotus Muistutukset ja lausunnot tutkitaan. Kaavaehdotusta korjataan tarvittaessa Ohjausryhmä Ohjausryhmä > tekninen lautakunta asettaa nähtäville Viranomaisneuvottelu (työneuvottelu) Ohjausryhmä > tekninen lautakunta asettaa nähtäville Viranomaisneuvottelu Kaavan hyväksyminen tekninen lautakunta >kunnanhallitus > kunnanvaltuusto Kaavaluonnos nähtäville Lausunnot Yleisötilaisuus Mahdollisuus muutosesitysten jättämiseen Ehdotus nähtäville Lausunnot Mahdollisuus muistutusten jättämiseen Nähtäville asettamisesta ilmoitetaan kunnallisten ilmoitusten tapaan. Kunnan kotisivut Ilmoitetaan samoin kuin luonnosvaiheessa Kunnan kotisivut Kaavan hyväksymispäätöksen laillisuudesta voi valittaa Kuopion hallintooikeuteen Hyväksymispäätöksestä kuulutetaan virallisesti.

5 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 5(5) KUKA VALMISTELEE? Kaavoitustyötä kunnassa ohjaa kaavatoimikunta. Käytännön suunnittelutyöstä vastaa FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy. Projektipäällikkönä toimii DI Timo Leskinen. MISTÄ SAA TIETOA? Tekninen johtaja Jukka Korhonen Tervontie 4, Tervo Tekninen johtaja Jukka Korhonen puh. (017) sähköposti: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kuopion aluetoimisto PL 1199 (Microkatu 1) KUOPIO DI, Timo Leskinen puh sähköposti: Kaava-aineisto on nähtävillä kaavaprosessin aikana Tervon kunnan kotisivuilla:

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.1.2015 9.6.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.1.2015 9.6.2013 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1(5) LAPINLAHDEN KUNTA VARPAISJÄRVEN KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.1.2015 9.6.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI Tahkovuori ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 124 ja 125 (osa) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1(5) LIPERIN KUNTA YLÄMYLLYN LAMPIEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.6.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013 22.4.2013/LSa, VLe OAS 1 (10) JUANKOSKEN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KESKITIEN ASEMAKAAVA JA HARJUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA VIHTAJÄRVI PEUKALONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (8) 13.4.2018 Kirkonkylän osayleiskaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.4.2018 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.4.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.4.2014 OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012

TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012 OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1/6 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA KORTTELIN 83 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA RIIHINIEMEN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI KESKUSTA-ALUE NILSIÄNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tarkistettu 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)

VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kunnanhallitus 6.5.2019 82 liite nro 5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Leskinen Timo 12.4.2019 Sukevan vankilan ympäristön osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Mikä on

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 12.4.2018 17, liite no 2 P34477 1 (7) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Torin alueen asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 16.4.2019 Kuutinrannan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA LOSSINPELLON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 8.8.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

HÖYHTIÖNLAHDEN, KONTANNIEMEN JA RUPONLAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVOJEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HÖYHTIÖNLAHDEN, KONTANNIEMEN JA RUPONLAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVOJEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LIITE 1 1 (10) Leskinen Timo 21.12.2018 tarkistettu 1.4.2019 PIHTIPUTAAN KUNTA HÖYHTIÖNLAHDEN, KONTANNIEMEN JA RUPONLAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVOJEN KUMOAMINEN 1. MIKÄ

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Juvan kunta Hatsolan asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Hatsolan asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa vaiheessa tulee

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) JUANKOSKEN KAUPUNKI PUNTINJOKI PAAVOLA-HIIVAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163

Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163 FCG Planeko Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELIN 67 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.8.2015 14.9.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Lapinlahden kunta Koulun ja urheilualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lapinlahden kunta Koulun ja urheilualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tekla 30.8.2018 46, liite no 3 P36154 1 (6) Leskinen Timo 8.8.2018 Koulun ja urheilualueen (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Rantasalmen kunta Haukiveden Haapaselän rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Rantasalmen kunta Haukiveden Haapaselän rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) LIEKSAN KAUPUNKI Asemakaava biojalostamoa varten ja teollisuusalueen asemakaavan muutos OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.6.2014 4.2.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.6.2015

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.6.2015 OAS 1 (5) Varkauden kaupunki VARKAUDEN KAUPUNKI JOUTENVESI-ÄIMISVESI OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.6.2015 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Hossan rantaosayleiskaavan muutos

Hossan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Leskinen Timo 1 (6) 12.6.2017 SUOMUSSALMEN KUNTA Hossan rantaosayleiskaavan muutos 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-

Lisätiedot

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) Heinävedenreitin ja Järvialueiden rantaosayleiskaavojen HEINÄVEDEN KUNTA, Kerma alue ja taajaman ympäristö HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN sekä HEINÄVEDEN REITTI RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Finnish Consulting Group Oy Osallitumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) SULKAVAN KUNTA EERIKKÄLÄN, IITLAHDEN JA LINKOLAN KYLÄT VEKARAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA, TILAT 1:48, 2:15 JA 5:4 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELI 305 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS SAVON VOIMAN VARALÄMPÖVOIMALA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 14.3.2016 2.5.2016

Lisätiedot

OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (9) Timo Leskinen OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2018 VESANNON KUNTA VESANNON KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVAN PÄIVITTÄMINEN 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) JUUAN KUNTA, KALLIOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PUUMALAN KUNTA KESKUTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tekla, 2.6.2016, 29, liite 4 1 (9) Timo Leskinen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.5.2016 LAPINLAHDEN KUNTA LAPINLAHDEN KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVAN PÄIVITTÄMINEN 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OUTOKUMMUN KAUPUNKI JUOJÄRVI 1 JÄÄTSALOSAAREN JA LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.9.2017 20.9.2018 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

OAS. SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OAS. SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto 17.5.2017 IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitusprosessin riittävän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) 7.1.2019 Pihlajaveden osayleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Hirvensalmen kunta Korttelien 103 ja 104 asemakaavan muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Hirvensalmen kunta Korttelien 103 ja 104 asemakaavan muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma HIRVENSALMEN KUNTA Kirkonkylän asemakaavan muutokset OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.

NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12. NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN PieliSen porosaari 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.12.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.3.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.3.2013 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LIEKSAN KAUPUNKI, KOLI PURNULAHDEN OSITTAINEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.3.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Ilomantsin kunta Valkeajärven ja Iso-Ahvenjärven ranta-asemakaava Tornator Oy ja UPM-Kymmene Oyj. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Ilomantsin kunta Valkeajärven ja Iso-Ahvenjärven ranta-asemakaava Tornator Oy ja UPM-Kymmene Oyj. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Ilomantsin kunta Valkeajärven ja Iso-Ahvenjärven ranta-asemakaava Tornator Oy ja UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI VUOTJÄRVI NUOTTINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.2.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Hossanniemen ja Hossan luontokeskuksen ympäristön ranta-asemakaava

Hossanniemen ja Hossan luontokeskuksen ympäristön ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Leskinen Timo 13.11.2018 SUOMUSSALMEN KUNTA Hossanniemen ja Hossan luontokeskuksen ympäristön ranta-asemakaava 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAn MUUTOS JA LAUKANSAAREN RANTA-- ASEMAKAAVA Pielinen ja Kuokkastenjärvi

NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAn MUUTOS JA LAUKANSAAREN RANTA-- ASEMAKAAVA Pielinen ja Kuokkastenjärvi NURMEKSEN KEUPUNKI PIELISEN SAARTEN RANTA-ASEMAKAAVAn MUUTOS JA LAUKANSAAREN RANTA-- ASEMAKAAVA Pielinen ja Kuokkastenjärvi 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.8.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA

Lisätiedot

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY OAS 1 (6) KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.8.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

Lammasjärven alueen ranta-asemakaava ja Tuhkaniemen ranta-asemakaavan muutos

Lammasjärven alueen ranta-asemakaava ja Tuhkaniemen ranta-asemakaavan muutos S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A UPM-Kymmene Oyj Kuhmon kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 110892-P18495 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis-

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) PIELISEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.11.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

Sulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Sulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SULKAVAN KUNTA LOHILAHTI LOHIKOSKI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Puumalan kunta Haapaselän osayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Puumalan kunta Haapaselän osayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUUMALAN KUNTA HAAPASELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Sulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Sulkavan kunta Lohilahti Lohikoski osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SULKAVAN KUNTA LOHILAHTI LOHIKOSKI OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) 5.10.2016 Juottorannan asemakaava ja asemakaavan muutos LEPPÄVIRRAN KUNTA JUOTTORANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.8.2015

Lisätiedot

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA.

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. Joroisten kunta 1(6) JOROISTEN KUNTA GOLF-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (4) LEPPÄVIRRAN KUNTA ORAVIKOSKEN KOULUN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.11.2015 22.4.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (8) Leskinen Timo 12.10.2018 Kirkonkylä asemakaava, osittainen kumoaminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (9) LEPPÄVIRRAN KUNTA KORTTELIEN 11 JA 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.9.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava Leskinen Timo 15.10.2013 OAS 1 (5) Pahkasalon asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee tiloja 403-1-92 (Mutalahti), 403-1-93

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 6 ) TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA (844-411-7-1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaava koskee Tervon

Lisätiedot

Puumalan kunta Pistohiekan matkailualueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Puumalan kunta Pistohiekan matkailualueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUUMALAN KUNTA PISTOHIEKAN MATKAILUALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Kerimäen kunta Teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kerimäen kunta Teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KERIMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön

Lisätiedot

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65)

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) 23.1.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 Leväsentie 23 H 142 70780

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1 (4) RAUTALAMMIN KUNTA HAUKINIEMI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),

Lisätiedot

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD

OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA, PUSO KONTIOLAHDEN PIENVESIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KONTIOLAHDEN KUNTA, PUSO KONTIOLAHDEN PIENVESIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG SUUNNITELU JA TEKNIIKKA OY OAS 1 (8) 17.12.2013 Kontiolahden pienvesien ranta-asemakaavan muutos KONTIOLAHDEN KUNTA, PUSO KONTIOLAHDEN PIENVESIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) 5.9.2018 Outokummun kaupungin keskusta-alueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot