Miksi suomalaisten syntyvyys on alhaista?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miksi suomalaisten syntyvyys on alhaista?"

Transkriptio

1

2 Miksi sumalaisten syntyvyys n alhaista? Ehkäisyvälineet Naisten kulutusajan pidentyminen Krkea aviitumisikä krkea synnyttämisikä, mikä heikentää hedelmällisyyttä eivätkä naiset enää ehdi tehdä mnta lasta Naisten työssäkäynti yleistä Pelk urakehityksen hidastumisesta tai työpaikan saamisesta Taludelliset tekijät, esim. velat, työttömyys rajittavat lapsilukua Yhteiskunnan arvt muuttuneet, esim. ihanteet lapsiluvun määrästä, tahallinen lapsettmuus, sinkkuus

3 Miten Sumen kansalaisuuden vi saada? Autmaattisesti kansalaisuuden saa, js Jmpikumpi tai mlemmat vanhemmista sumalaisia Syntyy Sumessa eikä vi saada minkään muun maan kansalaisuutta Sumalaisten vanhempien adptima lapsi Kansalaisuuden vi myös saada Hakemuksella: asunut yhtäjaksisesti viisi vutta Sumessa, riittävä kielitait, ei riksrekisteriä, vakituinen timeentul Ilmituksella: esim. entinen Sumen kansalainen

4 Mitkä vat eduskunnan tehtävät? Säätää lait Päättää valtin talusarvista Päättää vertuksesta Valitsee pääministerin Valv hallituksen timintaa Valv hallinnn virkamiehiä Hyväksyy kansainväliset spimukset

5 Mitä era n lain ja perustuslain säätämisellä? Perustuslain säätäminen n vaikeampaa, kska se n tavallisten lakien yläpulella Mlempien lakien vaiheet samanlaiset äänestykseen saakka Tavallisen lain hyväksymiseen riittää yksinkertainen enemmistö Perustuslaki siirtyy lepäämään vaalien yli, kun se n hyväksytty yksinkertaisella enemmistöllä lpulliseen hyväksymiseen tarvitaan 2/3:n enemmistö Npea tapa: ehdtus julistetaan kiireelliseksi 5/6:n enemmistöllä, minkä jälkeen se samassa eduskunnassa hyväksytään 2/3:n enemmistöllä

6 Miten kansalainen vi vaikuttaa päätöksentekn demkraattisessa valtissa? Äänestäminen Yhteydentt pliittisiin päättäjiin Pulueissa timiminen Asettumalla ehdlle vaaleissa Etujärjestöissä ja kansalaisliikkeissä timiminen Allekirjittamalla vetmuksia Marssit ja mielensitukset Lakt Mielipidekirjitukset lehtiin Biktit Vaikuttaminen stamalla, esim. lähirukaa Prkkanamafia: ympäristöystävällisten yritysten susiminen

7 Mitä etuja n tisaalta pk-yrityksillä ja tisaalta suuryrityksillä? PK-YRITYKSET Kilpailukyky esim. lähipalvelujen tuttajana Justavuus ja speutumiskyky taluselämän muutksiin Innvatiivisuus tutanta ja valmistus- sekä markkinintimenetelmiä kehitettäessä Suurtutant ei svi kaikille alille SUURYRITYKSET Tehkkuus esim. tutantresurssien käyttämisessä, minkä seurauksena tutteet vat halpja Mahdllisuus palkata huippusaajia ja jhtajia Mahdllisuus hankkia uusimmat ja tehkkaimmat kneet Mahdllisuus saada edullisia luttja Riskinttmahdllisuus Hyvä speutumiskyky suhdannevaihteluissa

8 Miksi ulkmaankauppa n Sumelle välttämätöntä? Suuret yritykset eivät saa kaikkea kaupaksi Sumessa, kska Sumi n pieni markkinatalus Vienti mahdllistaa tiettyjen tutteiden suurtutannn Suurtutannn avulla hinnat saadaan halvemmaksi, jllin siitä hyötyvät myös sumalaiset kuluttajat Sumessa n vähän raaka-aineita, energiaa ja elintarvikkeita, myös mnia jalstettuja tutteita saadaan tunnin avulla Tunti maksetaan viennistä saaduilla tulilla

9 Millä keinilla laskusuhdannetta vidaan yrittää hillitä? Finanssiplitiikka (hallitus ja eduskunta) Vernkevennykset Julkiset rakennushankkeet Tuet ja avustukset esim. yrityksille Velkarahalla elvyttäminen Rahaplitiikka (EKP) Ohjauskrn alentaminen Liikkeellä levan rahan määrän lisääminen esim. stamalla sijitustdistuksia ja muita arvpapereita Talletuksien palauttaminen talletuspankeille, jllin krt laskevat

10 Mitä haittja inflaatin liittyy? Yleinen taludellinen epävarmuus Syö säästöt ja vähentää stvimaa Nstaa krkja Tuhaa maan kilpailukyvyn, js inflaati n krkeampi kuin kilpailijamaissa Heikentää valuutan ulkista arva Lisää tulerja, kska tulnsiirrt eivät nuse yhtä npeasti kuin palkat

11 Millaisin ehdin työnantaja ja työntekijä vi purkaa työspimuksen? Työnantaja vi purkaa työsuhteen, js työntekijä Esiintyy työpaikalla päihtyneenä Käyttäytyy väkivaltaisesti Vaarantaa työturvallisuuden On tistuvasti luvatta pis Rikk kilpailevan timinnan kielta On keajalla, jllin perusteita ei tarvita Työntekijä vi purkaa työsuhteen, js työnantaja Käyttäytyy väkivaltaisesti Ei hulehdi työsujelusta Vaarantaa työturvallisuuden Laiminlyö palkanmaksun On keajalla, jllin perusteita ei tarvita

12 Miten nuren työntekijän (15-18 vutiaan) työnteka n rajitettu? Hultajalla n ikeus purkaa työspimus Yötyö, raskas työ, vaarallinen työ tai muu työ, jsta vi lla vahinka nuren kehitykselle, n kiellettyä Ylitöiden teka n rajitettu Viisitistavutiaan työaika n pääsääntöisesti sijitettava kl 6:n ja 22:n väliseen aikaan

13 Minkälaisia rangaistuksia rikksista tumitaan? Vankeus: elinkautinen tai määräaikainen (14 päivää 12 vutta) Ehdllinen vankeus (enintään kahden vuden tumi) Yhdyskuntapalvelu: työtä tuntia (enintään 8 kk ehdtnta vankeutta) Sakk: eurmäärä määräytyy tuljen perusteella; päiväsakkjen lukumäärään vaikuttaa ten vakavuus, mutta kuitenkin enintään 120 päiväsakka Rikesakk: vähäiset rikkmukset, kiinteä summa Menettämisseuraamukset: rikksen tuttaman taludellisen hyödyn ja rikksen tekvälineen menettäminen Turvaamistimenpiteet: ajkielt

14 Mitä ngelmia demkratian tteutumisessa EU:ssa ketaan levan? Demkratiavaje: EU:n timielinten kansanvaltaisuus n riittämätön, ja päätöksentekijät vat liian kaukana tavallisista ihmisistä; lisäksi kmissin asemaa pidetään ngelmallisena Timintarakenne liian mnimutkainen: kansalaisten mielestä byrkratiaa n liikaa, ja timielimet eivät le kiinnstuneita kuulemaan kansalaisten mielipiteitä Vallanjak suurten ja pienten maiden välillä: suurilla jäsenvaltiilla ylivalta pieniin nähden, ja pienet jäsenvaltit kkevat, että heillä n liian vähän sananvaltaa Parlamentarismi ei timi kunnlla Parlamentin rli vähäinen Kansalaisten rli vähäinen: äänestysint hyvin laimeaa eivätkä kansalaiset ke vivansa vaikuttaa mihinkään

15 Mitä etuja ja ngelmia EU:n laajenemisessa n? EDUT Taludellinen hyöty: sisämarkkinat laajenevat ja kulutus kasvaa Markkinavimia n helpmpi hillitä, kun maat tekevät yhteistyötä Eurppalaisten arvjen (demkratia, ihmisikeudet) levittäminen, myös rauhan Pliittinen vakaus lisääntyy Matkustaminen helpttuu, myös työntek ja asuminen eri pulilla Eurppaa helpttuu Laajentuminen tu vakautta myös naapurivaltiihin Elintaskuilu idän ja lännen välillä pienenee, mikä rauhittaa Eurppaa Ympäristösujelun parantaminen Kansainvälistä rikllisuutta vidaan trjua tehkkaammin, kun viranmaisten yhteistyö lisääntyy ONGELMAT Kallista Uudet jäsenvaltit vat nettsaajia Elintaskuilu ei häviä, vaan siirtyy EU:n ja ulkpulisten maiden välille Työmarkkinille tulee suuri määrä halvempia työntekijöitä, ja myös työpaikkja siirtyy pis vanhista tellisuusmaista Tehkas päätöksentek vaikeutuu, kun EU kasvaa (myös hallinnn ment kasvavat)

Ajankohtaista europarlamentista. Bioenergiapäivät 29.11.2013 Eija-Riitta Korhola, MEP

Ajankohtaista europarlamentista. Bioenergiapäivät 29.11.2013 Eija-Riitta Korhola, MEP Ajankhtaista eurparlamentista Bienergiapäivät 29.11.2013 Eija-Riitta Krhla, MEP Sisältöä Bienergian kestävyyskriteereistä EU:n energia- ja ilmastplitiikka 2030 mututumassa EU:n päästökaupan ajankhtaiset

Lisätiedot

Suomi 100 -tukiohjelma

Suomi 100 -tukiohjelma Sumi 100 -tukihjelma 1. Tavitteet Sumen valtillisen itsenäisyyden satavutisjuhlavutta vietetään vunna 2017. Valtineuvstn kanslian asettama Sumi 100 -hanke vastaa juhlavuden hjelman rakentamisesta. Ohjelman

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016 Kupin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 7 Asianr 201/10.00.02.01/2016 Puijnlaaksn etelärinteen tnttien luvutusehdt Kiinteistöjhtaja Jari Kyllönen Maamaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Tekninen lautakunta

Lisätiedot

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4 VIHI-Frssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innvaatiiden kehittäminen (2012-2013) Pisttekstiilit 2012, Wrkshp -ryhmät 1-4 HAMK Frssa 24.5.2012 1. Suljetun tekstiilimateriaalin kierrn kehittäminen

Lisätiedot

29.3.2016. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

29.3.2016. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.3.2016 Eduskunnan sivistysvalikunnalle Re: lausuntpyyntö E 13/2016 vp Valtineuvstn selvitys: Kmissin julkinen kuuleminen, EU:n tellis- ja tekijänikeuksien täytäntöönpana kskeva lainsäädäntökehys EU:N

Lisätiedot

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Jaettu vastuu auttaa yhteisöä kehittymään Ihmisyhteisöt rakentuvat

Lisätiedot

Palvelujen tuottaja ja toinen sopijaosapuoli on Eteva kuntayhtymä

Palvelujen tuottaja ja toinen sopijaosapuoli on Eteva kuntayhtymä Palveluspimus 1 (4) 1 Spijasapulet 1.1 Tilaaja Palvelujen tilaajana timii Frssan kaupunki 1.2 Tuttaja Palvelujen tuttaja ja tinen spijasapuli n 2 Spimuksen rajaus 2.1 Spimus perustuu Tämä palveluspimus

Lisätiedot

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa Basware Knsernitilinpäätös Frum Ajankhtaista pörssiyhtiön raprtinnissa 16.5.2013 Samuli Perälä, KHT Ajankhtaista pörssiyhtiön raprtinnissa Arvpaperimarkkinalain muuts Mitä tieta tilinpäätöksessä n annettava

Lisätiedot

Tee taulukko avioliiton, avoliiton ja rekisteröidyn parisuhteen eroista

Tee taulukko avioliiton, avoliiton ja rekisteröidyn parisuhteen eroista Tee taulukk aviliitn, avliitn ja rekisteröidyn parisuhteen erista Avliitt Aviliitt Rekisteröity parisuhde Lisäksi tee tehtävät 2 ja 4 s. 42 Avliitt Aviliitt Rekisteröity parisuhde Avliittn ei kuulu juridisia

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1 Ajankhtaiskatsaus, Pelttuki 2016.1 Sftsal Oy huhtikuu 2016 Seuraa Pelttuen alkuruudun Tiedtteet-timinta ja sivustn www.sftsal.fi ajankhtaistiedtteita! Lyhyesti Muista palauttaa 5 vuden viljelysuunnitelma

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,

Lisätiedot

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011.

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011. SUOJAVAATEPALVELUHANKINTA Peruspalvelukeskus Oiva liikelaits kuuluu Hlllan kunnan rganisaatin ja tuttaa ssiaali- ja perusterveydenhullnpalvelut yhteistiminta-alueen kuntien (Asikkala, Hllla, Hämeenkski,

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI SOITESSA

OMAISHOIDON TUKI SOITESSA OMAISHOIDON TUKI SOITESSA Omaishidn tuen määritelmä Laissa (Laki maishidn tuesta 2.12.2005/937) n määritelty seuraavasti; Omaishit n iäkkään, vammaisen tai sairaan henkilön hidn järjestämistä

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS AJALLE (kk)

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS AJALLE (kk) TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Hakemus saapunut Haapaveden kaupunki Haapaveden ja Siikalatvan ssiaalityö PL 40 86601 HAAPAVESI TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS AJALLE (kk) Nimi Henkilötunnus Osite Puhelin Ammatti Asuinkunta

Lisätiedot

KAKSIKÄYTTÖTUOTTEIDEN VIENTIVALVONTA ASIOINTIPALVELUN AVULLA

KAKSIKÄYTTÖTUOTTEIDEN VIENTIVALVONTA ASIOINTIPALVELUN AVULLA ULKOASIAINMINISTERIÖ 10.1.2014 1(5) OHJE KAKSIKÄYTTÖTUOTTEIDEN VIENTIVALVONTA ASIOINTIPALVELUN AVULLA Kaksikäyttötutteiden vientivalvntaan liittyvät ilmitukset ja hakemukset jätetään sähköisiä lmakkeita

Lisätiedot

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta Helsinki 17.10.2012 Eduskunnan liikenne- ja viestintävalikunnalle Viite: VNS 4/2012 vp Lausunt sähköisen median viestintäpliittisesta hjelmasta Viestinnän Keskusliitt kiittää mahdllisuudesta antaa lausunt

Lisätiedot

Ruokajätteen. vähentäminen. Tiina Toivonen. Ekokokkikurssi 21.11.2015

Ruokajätteen. vähentäminen. Tiina Toivonen. Ekokokkikurssi 21.11.2015 Rukajätteen vähentäminen Tiina Tivnen Ekkkkikurssi 21.11.2015 Ravinnepankki rukahävikin ravinteet hyötykäyttöön hanke Tteutusaika: 2015-2016 Tavitteet: rukahävikin vähentäminen ja hyödyntäminen ravinteiden

Lisätiedot

Vastuullista liiketoimintaa 2015 1 (6)

Vastuullista liiketoimintaa 2015 1 (6) Vastuullista liiketimintaa 2015 1 (6) 2 (6) Vastuullista HYY-liiketimintaa Ylippilaskunta haluaa esimerkillään näyttää, että yritystimintaa vidaan tehdä ssiaalisesti, kulttuurisesti ja ympäristön kannalta

Lisätiedot

Euroopan muotoiluinnovaatioaloite - Asiantuntijaryhmän 21 suositusta Euroopan komissiolle

Euroopan muotoiluinnovaatioaloite - Asiantuntijaryhmän 21 suositusta Euroopan komissiolle Raprtin tiivistelmä Julkaisuvapaa 17.9.2012 Eurpan mutiluinnvaatialite - Asiantuntijaryhmän 21 susitusta Eurpan kmissille Design fr Grwth and Prsperity -raprtin tiivistelmä Kmissin varapuheenjhtaja, yritys-

Lisätiedot

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA HELSINGIN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA HELSINGIN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3 Sisällysluettel 1 Menettelytapahje ja sen käyttö... 2 2 Hankinta... 2 2.1 Urakan valmistelu ja kilpailutus... 2 2.2 Tarjus... 3 2.3 Tilaus... 3 2.4 Lisä- ja muutstyöt... 3 3 Valvnta... 4 4 Vastaantt...

Lisätiedot

Fy06 Koe 20.5.2014 Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/6

Fy06 Koe 20.5.2014 Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/6 Fy06 Ke 0.5.04 Kupin Lysen luki (KK) /6 6p/tehtävä.. Kaksi varattua palla rikkuu lankjen varassa lähellä tisiaan. Pallt vetävät tisiaan puleensa 0,66 N vimalla. Pienemmän palln varaus n kaksinkertainen

Lisätiedot

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <TEEMAN NIMI>

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <TEEMAN NIMI> INSPIREn määrittelyjen mukaisen tiettutteen mudstaminen: Suunnitelma Otsikk INSPIREn määrittelyjen mukaisen tiettutteen mudstaminen: Päivämäärä Aihe/alue Tiettutteet

Lisätiedot

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA Palveludirektiivin tarkituksena n tuda kuluttajille enemmän valinnanvaraa, enemmän vastinetta rahille ja paremmat mahdllisuudet käyttää palveluja eri pulilta

Lisätiedot

Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös 3.2.2016 3 on kumottava

Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös 3.2.2016 3 on kumottava Heinlan kaupunki liikunta- ja kulttuurilautakunta Oikaisuvaatimus Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös 3.2.2016 3 pöytäkirja asetettu yleisesti nähtäville 10.2.2016 Vaatimus: Liikunta- ja ympäristölautakunnan

Lisätiedot

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan

Lisätiedot

Välitystalous tasapuoliset kilpailuolosuhteet

Välitystalous tasapuoliset kilpailuolosuhteet KUVA (krkeus vi vaihdella) KUVA (krkeus vi vaihdella) KUVA (krkeus vi vaihdella) Välitystalus tasapuliset kilpailulsuhteet 30.6.2016 Tim Lappi KUVA (krkeus vi vaihdella) Työtä ja hyvinvintia kk Sumeen

Lisätiedot

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta ASIAKASPALVELU, 20 v Arviinnin khde Ammattisaamisen näyttö Muu saamisen arviinti 1. Työprsessien hallinta Arviinnin khteena vat: Työhyvinvinnista hulehtiminen 3. Työn perustana levan tiedn hallinta Työympäristöstä

Lisätiedot

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU PÖYTÄKIRJA VIESTINNÄN KESKUSLIITTO SUOMEN JOURNALISTILIITTO KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 3.6.2016 Paikka Eteläranta 10, Helsinki Läsnä Elina Nissi edustaen VKL:a Ltta

Lisätiedot

Kuntien vammaisneuvostojen työpaja

Kuntien vammaisneuvostojen työpaja Kuntien vammaisneuvstjen työpaja 31.10.2018 Yhteenvet: 1. Maakunnan vammaisneuvstn asettaminen Mitä näkökulmia maakunnan vammaisneuvstn kknpanssa tulisi humiida? (esim. eri vammaisryhmien sallisuus, kielijakauma,

Lisätiedot

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA KAUNIAISTEN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA KAUNIAISTEN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3 VESIHUOLLON RAKENNUTTAMISEN ERITYISPIIRTEET Sisällysluettel 1 Menettelytapahje ja sen käyttö... 2 2 Hankinta... 2 2.1 Urakan valmistelu ja kilpailutus... 2 2.2 Tarjus... 3 2.3 Tilaus... 3 2.4 Lisä- ja

Lisätiedot

Kielistrategia. 1. Periaatelinjaukset. 1.1 Johdanto. 1.2 Nykytilanne ylioppilaskunnassa ja Aallossa

Kielistrategia. 1. Periaatelinjaukset. 1.1 Johdanto. 1.2 Nykytilanne ylioppilaskunnassa ja Aallossa Kielistrategia 1. Periaatelinjaukset 1.1 Jhdant Ylipistlain 46 :n mukaan Aalt-ylipistn ylippilaskunnan kielet vat sumi ja rutsi. Lisäksi ylippilaskunnan jäsenistä merkittävä suus, vunna 2010 nin 10 prsenttia,

Lisätiedot

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio Rekrytinti- ja perehdytyskansi Kansi n tarkitettu apuvälineeksi erilaisiin tilaisuuksiin, jissa järjestöämme ja timintaamme tehdään tutuksi uusille ihmisille. Ajatuksena n, että jkainen hyödyntää sitä

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 20.10.2014

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 20.10.2014 TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Aika 20.10.2014 kl 17:15-18:36 Paikka Perheasiain neuvttelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjhtaja Andreassn, Kari Hankela, Jussi

Lisätiedot

Rokkotaudit ja raskaus. Tammikuun kihlaus 29.1.2016 Minttu Lahtinen Erikoistuva lääkäri, K-SKS Naistentaudit ja synnytykset

Rokkotaudit ja raskaus. Tammikuun kihlaus 29.1.2016 Minttu Lahtinen Erikoistuva lääkäri, K-SKS Naistentaudit ja synnytykset Rkktaudit ja raskaus Tammikuun kihlaus 29.1.2016 Minttu Lahtinen Erikistuva lääkäri, K-SKS Naistentaudit ja synnytykset Vesirkk Vihurirkk Parvrkk Tuhkarkk Vauvarkk Enterrkk Rkktaudit Rkktaudit Tarttuvia

Lisätiedot

2017 Yleisesite EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY

2017 Yleisesite EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY 2017 Yleisesite 1 EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY YLEISESITE 2017 2 Yleisesite 2017 "Eurpan nurten parlamentin timintaan sallistuminen n erinmainen tapa nurten sallistujien kerätä tieta

Lisätiedot

Seudullisten kehittämisyhtiöiden rooli työ- ja elinkeinopolitiikan

Seudullisten kehittämisyhtiöiden rooli työ- ja elinkeinopolitiikan 9.4.2015 1 / 8 Työ- ja elinkeinministeriö Viite: TEM/574/00.06.02/2015 Seudullisten kehittämisyhtiöiden rli työ- ja elinkeinplitiikan edistämisessä 1. TEM:n kysymykset ja vastaukset niihin: 1.1. Kehittämisyhtiöiden

Lisätiedot

Kv 3/15. Kn 6/15 I MIKSI TEHDÄÄN STRATEGIA? 37 Liite 1. 98 Liite 1

Kv 3/15. Kn 6/15 I MIKSI TEHDÄÄN STRATEGIA? 37 Liite 1. 98 Liite 1 I MIKSI TEHDÄÄN STRATEGIA? Kn 6/15 98 Liite 1 Kv 3/15 37 Liite 1 1. Edellinen strategia Lähimmäisen yhteisö päättyy vuteen 2015. 2. Seurakunta tarvitsee strategiaa, kska se hjaa kaikkea seurakunnan timintaa

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntpyyntö 18.05.2018 OKM/93/040/2017 Kuntien kulttuuritiminnasta annetun lain uudistaminen Jhdant Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausunta liitteenä levasta muistista

Lisätiedot

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Spectrum kkus 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Yleiset ajatukset ja ideat Miksi maanne n valinnut kääntää tietyn san Spectrumia? Sumi Kääntää Appendix 1 - Tämä n sitä, mitä Sumen muset tarvitsevat

Lisätiedot

Artikkeleita. Elintarvike- ja metsäketju Suomen kansantaloudessa 1. OSMO FORSSELL Emeritusprofessori Oulun yliopisto. 1 Elintarvikeketju ja metsäketju

Artikkeleita. Elintarvike- ja metsäketju Suomen kansantaloudessa 1. OSMO FORSSELL Emeritusprofessori Oulun yliopisto. 1 Elintarvikeketju ja metsäketju Kansantaludellinen aikakauskirja - 94. vsk. - 2/1998 Artikkeleita Elintarvike- ja metsäketju Sumen kansantaludessa 1 OSMO FORSSELL Emeritusprfessri Oulun ylipist Pans-tutstaulukk ja siitä mudstettu malli

Lisätiedot

Finnish Value Pack Julkaisutiedot Vianova Systems Finland Oy Versio 18 21.4.2011

Finnish Value Pack Julkaisutiedot Vianova Systems Finland Oy Versio 18 21.4.2011 Julkaisutiedt Vianva Systems Finland Oy Versi 18 21.4.2011 2(8) Nvapint svellukset, versi 18.00 Yleiskuvaus Nvapint svellukset täydentävät kansainvälistä lkalisitua Nvapint jakeluversita vain sumalaisilla

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta

Lisätiedot

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja piskelijahulln palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Oppilashult ja turvallisuuden edistäminen Kdin ja kulun yhteistyö Heidi Peltnen, petusneuvs 29.9.2010,

Lisätiedot

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos 2.12.2014

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos 2.12.2014 SAK ry Ohje 1 (3) Liitt- ja jäsenpalvelusast Esk Grekelä/Anitta Leiks 2.12.2014 PAIKALLISJÄRJESTÖN PURKAMINEN TOIMENPITEET 1. Ilmitus SAK:n alueelliseen timipisteeseen välittömästi, kun paikallisjärjestön

Lisätiedot

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön Käyttöikeus Paikkatietalustan kehitys- ja 1 (5) Vastaanttava yritys Vastaanttajan nimi Vastaanttajan katusite Pstilker Pstitimipaikka Käyttöikeus Paikkatietalustan kehitys- ja Maanmittauslaits myöntää

Lisätiedot

Motiva Oy on valtion kokonaan omistama asiantuntijayritys, joka kannustaa energian ja materiaalien tehokkaaseen ja kestävään käyttöön.

Motiva Oy on valtion kokonaan omistama asiantuntijayritys, joka kannustaa energian ja materiaalien tehokkaaseen ja kestävään käyttöön. Mtiva Oy Mtiva Oy n valtin kknaan mistama asiantuntijayritys, jka kannustaa energian ja materiaalien tehkkaaseen ja kestävään käyttöön. Lämmitystapjen vertailulaskuri Pientaln lämmitystapjen vertailulaskuri

Lisätiedot

Taloussuunnittelu ja seuranta suhteessa lapsi- ja nuorisopolitiikan tietotarpeisiin Armi Tauriainen Talousarviopäällikkö

Taloussuunnittelu ja seuranta suhteessa lapsi- ja nuorisopolitiikan tietotarpeisiin Armi Tauriainen Talousarviopäällikkö H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, YLI- II Talussuunnittelu ja seuranta suhteessa lapsi- ja nurisplitiikan tiettarpeisiin Armi Tauriainen Talusarvipäällikkö 17.11.2010 2

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely

Lausuntopyyntökysely SOSIAALI-JA 1 0 TERVEYSMINISTERIÖ Lausuntpyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylmakkeessa vi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kyselyssä n mahdllista edetä vastaamatta

Lisätiedot

Yhtiöistä - 11 on varmasti ara-rajoitusten alaisia, - kaksi todennäköisesti ara-rajoitusten alaisia ja - kolme vapaata ara-arajoituksista.

Yhtiöistä - 11 on varmasti ara-rajoitusten alaisia, - kaksi todennäköisesti ara-rajoitusten alaisia ja - kolme vapaata ara-arajoituksista. 1 LUONNOS 10.6.2008 YHTEENVETOA ASUNTOTOIMINNASTA KY:n lakatessa KY:llä levien asuntjen/talyhtiöiden siirtämistä kskevia vaihtehtja vat lähinnä: - asuntjen siirtäminen KY säätiöön suraan säätiön alaisuuteen

Lisätiedot

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 Lajiliittjen n mahdllista hakea tukea lasten ja nurten urheilun (6-19v) kehittämistyöhön. Nuri Sumi tukee lajiliittjen kehittämistimia

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja muut ajankohtaiset asiat

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja muut ajankohtaiset asiat Kalastusalueiden timinnan päättäminen ja muut ajankhtaiset asiat Pirkkalan kalastusalueen kkus Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Mitä täytyy hitaa vunna 2018 Kalastusalueen varsinainen

Lisätiedot

LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston istunto (TALOUS- ja RAHOITUSASIAT) Luxemburg, 7.

LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston istunto (TALOUS- ja RAHOITUSASIAT) Luxemburg, 7. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. kesäkuuta 2006 (01.08) (OR. fr) 10225/06 ADD 1 PV/CONS 32 ECON 205 LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Eurpan uninin neuvstn 2734. istunt (TALOUS- ja RAHOITUSASIAT)

Lisätiedot

PIENUUDEN LAATUEKONOMIA MAASEUDUN ELINVOIMAISUUDEN KEHITTÄMISSTRATEGIANA

PIENUUDEN LAATUEKONOMIA MAASEUDUN ELINVOIMAISUUDEN KEHITTÄMISSTRATEGIANA Maaseudun elinvimaisuus ry:n seminaari Timinnanjhtaja Pekka Lehtnen Esitelmä Kiuruvedellä 21.7.2012 PIENUUDEN LAATUEKONOMIA MAASEUDUN ELINVOIMAISUUDEN KEHITTÄMISSTRATEGIANA Mitä maaseudun elinvimaisuus

Lisätiedot

LOPEN VUOKRATALOT OY LIITE 1 ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT

LOPEN VUOKRATALOT OY LIITE 1 ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT LOPEN VUOKRATALOT OY ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO LIITE 1 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT Tarkituksena n hulehtia yhtiön päättävien elinten kanssa tarvittavien päätösten tekemisestä ja tehtyjen päätösten täytäntöönpansta.

Lisätiedot

Hevosenlannan polton lainsäädännön muutos HELMET Pirtti Hevosvoimaa Uudellemaalle Ratsastuskeskus Aino, Järvenpää

Hevosenlannan polton lainsäädännön muutos HELMET Pirtti Hevosvoimaa Uudellemaalle Ratsastuskeskus Aino, Järvenpää Hevsenlannan pltn lainsäädännön muuts HELMET Pirtti Hevsvimaa Uudellemaalle Ratsastuskeskus Ain, Järvenpää 23.1.2018 Lannanpltta hjaavan lainsäädännön muuts Mistä n kyse? EU-asetukseen tehty muuts hyväksytty

Lisätiedot

Kuljettajatarvetta kysyttäessä yli 70 % vastaajayrityksistä arvioi kuljettajien määrän pysyvän ennallaan ja joka neljäs vähentyvän.

Kuljettajatarvetta kysyttäessä yli 70 % vastaajayrityksistä arvioi kuljettajien määrän pysyvän ennallaan ja joka neljäs vähentyvän. HYVÄ USL - JÄSEN! Jäsentiedte nr 1 OSA A 29.1.2009 YLEISTÄ KUORMA-AUTOLIIKENTEESTÄ - Kustannusindeksi - SKAL kuljetusbarmetri - Kabtaasi määräyksiä kiirehditään Sumessa - Taluden näkymät - Kuljetusyrittäjän

Lisätiedot

Biologian yhteisvalinta 2014 / Mallivastaus Kysymys 1

Biologian yhteisvalinta 2014 / Mallivastaus Kysymys 1 Bilgian yhteisvalinta 2014 / Mallivastaus Kysymys 1 Mitkä tekijät vaikuttavat kasviplanktnin määrään Sumen järvissä? A) Aiheen käsittelyn vaatimat määritelmät: 6 p Kasviplanktnin määritelmä: levät ja sinibakteerit,

Lisätiedot

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön Käyttöikeus Paikkatietalustan kehitys- ja 1 (5) Vastaanttava yritys Vastaanttajan nimi Vastaanttajan katusite Pstilker Pstitimipaikka Käyttöikeus Paikkatietalustan kehitys- ja Maanmittauslaits myöntää

Lisätiedot

Osake, rahasto, vakuutus vai PS-tili verotuksen kannalta? Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy

Osake, rahasto, vakuutus vai PS-tili verotuksen kannalta? Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy Osake, rahast, vakuutus vai PS-tili vertuksen kannalta? Juha-Pekka Huvinen Vernmaksajain Keskusliitt + Vertiet Oy Sijituskhteet Hajautus vaatii päämaa. Hajautus tehtävissä pienellä päämalla. Riippuu palveluntarjajasta.

Lisätiedot

UUSIUTUVA ENERGIA MAANKÄYTÖN NÄKÖKULMASTA

UUSIUTUVA ENERGIA MAANKÄYTÖN NÄKÖKULMASTA UUSIUTUVA ENERGIA MAANKÄYTÖN NÄKÖKULMASTA HUE HANKE / NASTOLA MIKSI? MITEN? Ilmastnmuuts Tavitteena ilmastnmuutksen hillitseminen, päästöjen alentaminen Energian kulutus EU:n alueella: liikenne 26 %, tellisuus

Lisätiedot

MAANANTAI 23. MARRASKUUTA 2015 (klo 10.00)

MAANANTAI 23. MARRASKUUTA 2015 (klo 10.00) Eurpan uninin neuvst Bryssel, 19. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14009/15 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 65 EDUC 295 JEUN 106 CULT 80 AUDIO 30 SPORT 60 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3428. istunt (kulutus, nuris,

Lisätiedot

TUNTIMITTAUSTIEDON AVOIN PALVELUALUSTA Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 18.10.2012

TUNTIMITTAUSTIEDON AVOIN PALVELUALUSTA Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 18.10.2012 TUNTIITTAUSTIEDON AVOIN PALVELUALUSTA Shkötutkimusplin tutkimusseaari 18.10.2012 Jatik Oy Jar Lehtnen, timitusjhtaja KT, DI (isttutant) 16 vuden kkemus energiayhtiön kehitystehtvist Shköenergialiitn asiamies

Lisätiedot

Meikäläiset. Me Itse ry. Me Itse ry:n jäsentiedote 2. 2015. Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Liike itsenäisen elämän puolesta

Meikäläiset. Me Itse ry. Me Itse ry:n jäsentiedote 2. 2015. Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Liike itsenäisen elämän puolesta Meikäläiset Me Itse ry:n jäsentiedte 2. 2015 Kuvaaja Laura Vesa Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Me Itse ry Liike itsenäisen elämän pulesta Raha-autmaattiyhdistys tukee timintaamme Sisältö Vaikuttaminen

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II)

Asiat, joista käydään keskustelu (II) Eurpan uninin neuvst Bryssel, 14. marraskuuta 2017 14278/1/17 REV 1 OJ CRP2 38 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Creper II) Eurpa-rakennus, Bryssel 15. ja 16. marraskuuta 2017 (kl 15.00,

Lisätiedot

Tommi Pekanoja Ensihoidon kenttäjohtaja

Tommi Pekanoja Ensihoidon kenttäjohtaja L4 Tmmi Pekanja Ensihidn kenttäjhtaja Mikä L4? Timintaa käynnistellään Erilaisia timintamalleja käytössä valtakunnassa Ensihitasetus Hätäkeskusuudistus Kentän kulutus- ja pätevyysvaatimusten muuttuminen

Lisätiedot

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA 1 (6) Vivi 1110/230/2013 DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA [Liikesalaisuudet merkitty hakasulkein]

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 14. Neuvoston istunto (ulkoasiat) 15. heinäkuuta 2019: valmistelu 11046/1/19 REV 1 1 GIP.1

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 14. Neuvoston istunto (ulkoasiat) 15. heinäkuuta 2019: valmistelu 11046/1/19 REV 1 1 GIP.1 Eurpan uninin neuvst Bryssel, 9. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11046/1/19 REV 1 OJ CRP2 26 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Creper II) Justus Lipsius -rakennus, Bryssel 10. heinäkuuta 2019 (kl

Lisätiedot

Älykäs kaupunki työpajan ryhmätyöt 25.9.2013/ Koonnut Anne Miettinen

Älykäs kaupunki työpajan ryhmätyöt 25.9.2013/ Koonnut Anne Miettinen Älykäs kaupunki työpajan ryhmätyöt 25.9.2013/ Knnut Anne Miettinen Tampereella 25.9.2013 järjestetyn Älykäs kaupunki työpajan ryhmätyössä visiitiin älykästä kaupunkia erityisesti eri ikäryhmien ja yritysten

Lisätiedot

b) Neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat), Bryssel, 27. maaliskuuta 2000 asiak. 7374/00 PV/CONS 12 JAI 29 + COR 1 (fi) + ADD 1

b) Neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat), Bryssel, 27. maaliskuuta 2000 asiak. 7374/00 PV/CONS 12 JAI 29 + COR 1 (fi) + ADD 1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. heinäkuuta 2000 (25.07) (OR. fr) 10600/00 LIMITE OJ/CRP2 28 (Creper II) ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 1885. kkus (Creper II) Bryssel, keskiviikk

Lisätiedot

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja Sumen melnta- ja sutuliitt ry 20.2.2014 Melnta- ja sutuliitn yleisiä periaatteita kskien valintja a. Valinnat ja taludellinen tuki Valinnat hyväksyy SMSL:n Kilpailu- ja valmennusvalikunta lajivastaavan

Lisätiedot

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa Avin tiet ja avin hallint kunnissa Turku 19.11.2013 Elisa Kettunen, erityisasiantuntija Tietyhteiskuntayksikkö elisa.kettunen(at)kuntaliitt.fi Avin hallint & tiet Kuntaliitssa Kansainvälinen Avimen hallinnn

Lisätiedot

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA elkuu 2015 OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA OPPILAAN SÄÄNNÖLLISEN KOULUNKÄYNNIN TURVAAMINEN JA TUKEMINEN Kulun aikuisten tehtävä n tukea tasapulisesti jkaista ppilasta tämän kasvussa ja kehityksessä

Lisätiedot

Kaupungistuminen väestönkasvu yleiskaava

Kaupungistuminen väestönkasvu yleiskaava Helsingin yleiskaava Teemaseminaari 14.1.2013 Sepp Laaks Kaupungistuminen väestönkasvu yleiskaava Miksi Helsingin seutu kasvaa? Kuinka paljn väestöä n tulssa? Vidaank väestökehitystä ennustaa? Pitäisikö

Lisätiedot

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio POHJOISEN KULTTUURI-INSTITUUTTI Jhtryhmä 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 16.10.2013 kl 10.00 12.33 Paikka Kemi-Trninlaaksn kulutuskuntayhtymä Lappia Mediataln neuvtteluhune, Urheilukatu 6, Trni Osallistujat VARSINAINEN

Lisätiedot

Pihlajalinna julkistaa suunnitellun listautumisantinsa merkintähinnan alustavan hintavälin

Pihlajalinna julkistaa suunnitellun listautumisantinsa merkintähinnan alustavan hintavälin PIHLAJALINNA OY YHTIÖTIEDOTE 22.5.2015, KLO 13.30 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, SINGAPORESSA, ETELÄ-

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Palvelualan yleinen timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys PALVELUALAN YLEINEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu

Asiat, joista käydään keskustelu Eurpan uninin neuvst Bryssel, 19. helmikuuta 2019 (OR. en) 6512/1/19 REV 1 OJ CRP2 7 COMIX 107 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Creper II) Eurpa-rakennus, Bryssel 20. helmikuuta 2019 (kl

Lisätiedot

Tarjottujen laitteiden tulee olla yhteensopivia lentoaseman pilottiin osoittamien laitteiden ja ohjelmistojen

Tarjottujen laitteiden tulee olla yhteensopivia lentoaseman pilottiin osoittamien laitteiden ja ohjelmistojen UBIIKKI HELSINKI-VANTAA, PILOTTI 2 VAIHTOMATKUSTAJAPROSESSIN OHJAUS Airprt Cluster Finland pyytää tarjustanne tämän tarjuspyynnön mukaisesti Helsinki-Vantaan lentasemalla piltitavasta visuaalisesta matkustajahjauskrtista

Lisätiedot

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti KR-Tukefin 2011-2012 Krjausrakentamiseen uusia timintamalleja ARA ja TEKES Lppuraprtti Sisältö Tiivistelmä sivu 1. KR-Tukefin tuttavuushanke 3 1.1. KR-Tukefin- hanke ja sen tavitteet 3 1.2. Hankkeen eteneminen

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT FINvs3_Annex III_mnbeneficiary_updated_with_v300714.dc KA 1 Yleissivistävälle kulutukselle I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä

Lisätiedot

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki matti.vahakuopus@ouka.fi 0505687731

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki matti.vahakuopus@ouka.fi 0505687731 Hyvinvintitiet hyvinvintijhtamisen työkaluna Matti Vähäkupus Oulun kaupunki matti.vahakupus@uka.fi 0505687731 Kertmus etenee vudesta ja valtuustkaudesta tiseen Hyvinvinnin rakenteet Oulun kaupunki Kaupungin

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) YLEINEN TUKI Yleinen tuki n jkaiselle lapselle annettavaa esipetusta, jssa hänen yksilölliset tarpeensa ja ppimisedellytyksensä humiidaan yhteistyössä

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUKSET SUOMI.FI-VIESTIT -PALVELUN KÄYTTÖÖNOTTOIHIN

VALTIONAVUSTUKSET SUOMI.FI-VIESTIT -PALVELUN KÄYTTÖÖNOTTOIHIN Kirje 1 (5) VM/1346/02.02.03.09/2017 10.7.2017 VALTIONAVUSTUKSET SUOMI.FI-VIESTIT -PALVELUN KÄYTTÖÖNOTTOIHIN Valtinavustuksen maksimisumma Sumi.fi-viestit n palvelu, jka timii julkishallinnn rganisaatiiden

Lisätiedot

me-talo konsepti. Kohti myönteistä tulevaisuutta.

me-talo konsepti. Kohti myönteistä tulevaisuutta. me-tal knsepti. Khti myönteistä tulevaisuutta. 2 visi. 2050 Sumessa ei le yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nurta painpistealueet. maahanmuuttajanuret mielenterveyden tuki ja palvelut kulutus työllistyminen

Lisätiedot

Alueiden kehittämistä ja rakennerahastoja koskeva EU- ja kansallisen lainsäädännön tarkastelu

Alueiden kehittämistä ja rakennerahastoja koskeva EU- ja kansallisen lainsäädännön tarkastelu 1 (6) 12.8.2015 Alueiden kehittämistä ja rakennerahastja kskeva EU- ja kansallisen lainsäädännön tarkastelu Keski-Phjanmaan Yrittäjät vastaa Työ- ja elinkeinministeriön kyselyyn seuraavasti: Yleistä: De

Lisätiedot

Oheismateriaali yt / ^

Oheismateriaali yt / ^ Oheismateriaali yt / 20.8.2015 Kunnanhallitus Kunnanvaltuust 178 59^ 25.05.2015 15.06.2015 Vuden 2015 talusarvin tarkistaminen 897/02.02.02/2014 Kunnanhallitus 25.05.2015 178 Hallintsäännön 24 :n mukaisesti

Lisätiedot

Neuvolalääkäreiksi ovat nimetty neuvolasta vastaavat lääkärit, samoin koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon omat, nimetyt lääkärit.

Neuvolalääkäreiksi ovat nimetty neuvolasta vastaavat lääkärit, samoin koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon omat, nimetyt lääkärit. TOIMINTAOHJELMA NEUVOLATYÖLLE, KOULU- JA OPISKELU- TERVEYDENHUOLLOLLE SEKÄ LASTEN JA NUORTEN EHKÄI- SEVÄLLE SUUN TERVEYDENHUOLLOLLE VUOSILLE 2012-2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 LIPERIN KUNNAN JA OUTOKUMMUN

Lisätiedot

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustalite Fennviman hankkeeseen valmistautumisesta Valtuustalite Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustkysymys 31.8.2015/Selntek Fennviman hankkeesta ja siihen valmistautumisesta:

Lisätiedot

ERASMUS INTENSIIVIKURSSIT - Erasmus Intensive Programmes (IP)

ERASMUS INTENSIIVIKURSSIT - Erasmus Intensive Programmes (IP) ERASMUS INTENSIIVIKURSSIT - Erasmus Intensive Prgrammes (IP) Hakuhje Talussi ja budjetinlasku 2012/13 INTENSIIVIKURSSIN TALOUSSÄÄNNÖT Intensiivikurssin tuen piiriin laskettavat kulut n vitava tdeta jälkikäteen

Lisätiedot

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri 1 Nuristyön kehittämisverkst MUISTIO 4/2010 Kkus: Krdinaatiryhmän kkus Aika: ti 30.11.2010 kl 13.00 15.55 Paikka: Läsnä: DIAK (etelä), Järvenpää Päivi Harinen, Itä-Sumen ylipist (YUNET) Elna Hirvnen, Tampereen

Lisätiedot

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa. FINLAND_Decisin_Making_March_3_4cuntry_study(1) Tämä kysely n sa neljän maan vertailututkimusta, jssa tutkitaan päätöksenteka lastensujelussa Nrjassa, Sumessa, Englannissa ja Yhdysvallissa. Samat kysymykset

Lisätiedot

EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY

EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT FINLAND EYP FINLAND RY YLEISESITE 2018 Eurpan nurten parlamentin timintaan sallistuminen n erinmainen tapa nurten sallistujien kerätä tieta ajankhtaisista asiista ja hankkia hyödyllisiä

Lisätiedot

Onko Suomessa, enää, sosiaaliturvaa? TILAISUUSMUISTIO MAALISKUU 2016

Onko Suomessa, enää, sosiaaliturvaa? TILAISUUSMUISTIO MAALISKUU 2016 Onk Sumessa, enää, ssiaaliturvaa? -tilaisuuden muisti maaliskuu 2016 sivu 1 / 10 Kuka kuuntelee köyhää? -verkst Onk Sumessa, enää, ssiaaliturvaa? TILAISUUSMUISTIO MAALISKUU 2016 Phjamuistiinpant kirjittanut

Lisätiedot

Odotukset ja tavoitteet tutkimuksen tuki- ja innovaatiopalveluille: yliopiston johdon näkökulma

Odotukset ja tavoitteet tutkimuksen tuki- ja innovaatiopalveluille: yliopiston johdon näkökulma Odtukset ja tavitteet tutkimuksen tuki- ja innvaatipalveluille: ylipistn jhdn näkökulma Tutkimuspalvelupäivät 21.8.2014 Ilkka Niemelä Prvsti Aalt-ylipist Tutkimuksen tuki- ja innvaatipalvelut ylipistssa

Lisätiedot

22.8.2014 Dnro OUKA/7126/02.08.00/2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007).

22.8.2014 Dnro OUKA/7126/02.08.00/2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007). TARJOUSPYYNTÖ 1(7) 22.8.2014 Dnr OUKA/7126/02.08.00/2014 OULUNSALON KIRJASTON PALAUTUSAUTOMAATTI Hankinnan tausta ja tarkitus Oulun kaupunginkirjast-maakuntakirjast (hankintayksikkö/tilaaja) pyytää tarjustanne

Lisätiedot

Hakemuslomake: Kevan työelämän kehittämisraha vuonna 2019

Hakemuslomake: Kevan työelämän kehittämisraha vuonna 2019 Hakemuslmake: Kevan työelämän kehittämisraha vunna 2019 (Diaarinumer 1/2019) Työelämän kehittämisrahalla haluamme edistää kunta-alan ja kirkn työnantajien työelämän kehittämistimintaa. Tuemme innvatiivisia

Lisätiedot

Ominaisuus- ja toimintokuvaus Idea/Kehityspankki - sovelluksesta

Ominaisuus- ja toimintokuvaus Idea/Kehityspankki - sovelluksesta www.penspace.fi inf@penspace.fi 15.6.2015 1 Ominaisuus- ja timintkuvaus Idea/Kehityspankki - svelluksesta 1. Yleistä Kun jäljempänä puhutaan prjektista, tarkitetaan sillä mitä tahansa kehittämishjelmaa

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Mitä kuuluu Kansalliselle omaishoidon kehittämisohjelmalle (KOHO) KUINKA LAKIA LUETAAN 6.10.2015 Aluehallintoviraston auditorio, Pasila Yrjö Mattila

Mitä kuuluu Kansalliselle omaishoidon kehittämisohjelmalle (KOHO) KUINKA LAKIA LUETAAN 6.10.2015 Aluehallintoviraston auditorio, Pasila Yrjö Mattila Mitä kuuluu Kansalliselle maishidn kehittämishjelmalle (KOHO) KUINKA LAKIA LUETAAN 6.10.2015 Aluehallintvirastn auditri, Pasila Yrjö Mattila Omaishidn tukemisen haasteita ja tavitteita Omaishidn tuen myöntämisen

Lisätiedot