ISO-VILJA Viljatutkimus 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ISO-VILJA Viljatutkimus 2007"

Transkriptio

1 ISO-VILJA Viljatutkimus 2007 Raportin laatinut Juha Salopelto

2 1 Viljatutkimus 2007 Johdanto Tämän vuotinen tutkimus on koottu runsaan tuhannen hehtaarin viljelytiedoista. Suurin kiitos tulee antaa viljelijöille, jotka ovat jälleen antaneet viljelytietonsa tutkimuksen käyttöön. Tunnit, jotka viljelypäiväkirjan täyttämisessä ovat kuluneet, eivät ole olleet vähäisiä. Nyt on tulosten aika. Toivottavasti tästä raportista on hyötyä, kun suunnitellaan kesän 2008 kylvöjä. Jatkossa tällaista työtä, jota olemme tehneet monen teidän kanssa jo kymmenen vuoden ajan, tehdään Kasvuohjelmakonseptin alla. Kaikkia niitä ideoita ja oppimisen tuloksia sovellamme jatkossa Kasvuohjelman kehitystyössä. Tiedon siirrossa pyrimme sähköisen malliin,periaatteella kerran tallennettu riittää. ISO-VILJA jatkaa Agrimarketin viljakaupan tavaramerkkinä, joten sen kautta kulkevan viljan määrä moninkertaistuu. Uuteen ympäristötukeen on tullut ravinnetasetoimenpide valinnaisena. Näissä meidän tutkimuksissa olemme laskeneet taseita vuodesta 1996 lähtien ja monelle asiat on opetettu laatujärjestelmäkoulutuksessa. Lisäksi typen ja fosforin määrä on Agrimarketin viljatilityksissä kerrottu jo pitkään. Kaikissa edellä mainituissa tapauksissa on todelliset ravinnemäärät laskettu valkuaisen pohjalta. Näin tuloksesta tulee tarkempi ja oikeellisempi. Siellä Mavin (Maaseutuvirasto) laskelmissa käytetään taulukkoarvoja ilman valkuaiskorjausta. Mavin kanta on, että tällä tarkemmallakin menetelmällä typpitasetta voidaan laskea. Meidän tutkimuksissamme puhutaan ravinteiden kotiutuksesta ja hyötysuhteesta. Mavin laskelmissa puhutaan suhdeluvusta, eli paljonko jäi käyttämättä. Eri asia mutta toistensa käänteislukuja. Nyt, kun lasketaan ravinnetaseita näin virallisesti niin täytyy huomioida olkisadon ravinteet. Mikäli oljet viedään pellolta pois niin olkien ravinteet lasketaan ravinnesatoon, muutoin taseeseen lasketaan pelkästään jyvien sisältämät ravinteet. Fosfori maassa ja viljassa Vuosien varrella olemme laskelmissamme olleet huolissamme fosforitaseista. Pitkään on ollut tilanne sellainen, että viljat ovat sitoneet enemmän fosforia, kuin pellolle on lannoitteiden muodossa viety. Taseesta on muodostunut kovasti miinusmerkkinen. ISO-VILJA tiloilla sadot ovat olleet kautta aikojen suuremmat kuin valtakunnassa keskimäärin. Tästä seuraa, että tämä miinus on ISO- VILJA tiloilla vieläkin suurempi kuin keskimääräisessä viljelyssä. Vuoden 2006 tutkimuksessa olimme erityisen huolissamme viljan sisältämästä fosforista. Usean vuoden ajan on viljassa ollut taulukkoarvoja vähemmän fosforia. Mikäli eläin ei ruuassaan saa tarpeeksi fosforia ja kalsiumia niin saattaa tulla luusto-ongelmia, lähinnä sioilla ja kanoilla. Suomen Rehu joutuu täyttämään havaitun vajeen lisäämällä fosfaatin määrää resepteissä. Tämä on samalla kustannustekijä. Ongelma voi tulla niillä kotieläintiloilla, jotka käyttävät runsaasti kotoperäistä viljaa, kuten sikatilat. Mikäli sika ruokitaan taulukkoarvoilla ja viljassa onkin fosforia todellisuudessa paljon vähemmän, voi ongelmia tulla. 2

3 Johtuen fosforitaseiden miinustuloksesta on ISO-VILJA tilojen maiden fosforiluvut lähteneet laskuun. Lasku on loiva mutta havaittava. Lisäksi täytyy muistaa, että fosforimuutokset maassa tulevat aina viiveellä. Tässä suhteessa fosfori on aivan erilainen ravinne kuin typpi, jonka lisäys tai vähennys näkyy välittömästi seuraavana kasvukautena ,50 13,8 13,7 13,7 13,9 13,04 12,07 11,87 11,7 P luku mg/l Kuva 1 ISO-VILJA tilojen peltojen fosforiluvut Hallinto on ottanut tavoitteeksi fosforiluokkien pienentämisen, ja tätä varten on fosforilannoitusta etenkin luokissa korkea ja arveluttavan korkea rajoitettu. Kuvan 1 käyrästä on nähtävissä seikka, että hallinto on tavoitteessaan onnistunut. Maan fosforiluvut ovat lähteneet laskuun. Mutta tavoite ei voi olla 0. Mikäli sinne mennään, tulee ensimmäisenä edellä mainittuja eläinten kasvuongelmia. Nollatilanteessa ei pellolta taatusti valuisi fosforia vesistöön, mutta ei siinä myöskään mitään kasvaisi. Mikäli fosfori otetaan ihmiskunnan kierrosta kokonaan pois, tulisi sen ihmiskunnan loppu hyvin pian. Jatkossa meillä tulisi olla riittävästi ymmärrystä, että missä kohtaa kuvan 1 Y-akselilla puhutaan kasvin kasvulle välttämättömästä ravinteesta ja missä alkaa haitta-alue, jossa fosforia on maassa liikaa. Tässä tilanteessa tulee erityisen tärkeäksi huolehtia riittävästä fosforilannoituksesta ainakin matalissa fosforiluokissa. Näissä luokissa on kyllä mahdollisuus lannoittaa. Ja toinen näissä raporteissa toistunut neuvo on kalkita maata. 3

4 Sisällysluettelo 1 Viljatutkimus 2007 Sivu Johdanto 2 Sisällysluettelo Kasvukausi Vastaanotetun viljan laatu Viljatutkimus 2007 toteutus ja laajuus Ohra 2.1 Lajikkeet Kylvösiemen Muokkausmenetelmien vaikutus sadon määrään ja laatuun Kasvin ravitsemus Lannoitus Ravinnetaseet Ca / Mg Kasvinsuojelun vaikutus ohrasatoon Tunnusluvut laatujärjestelmiä varten 20 3 Kevätvehnä 3.1 Lajikkeet Kasvin ravitsemus Ravinteiden lisäys Kasvinsuojelu Kevätvehnän laatu Muokkausmenetelmien vaikutus sadon määrään ja laatuun Tautitorjunnan vaste eri muokkausmenetelmissä 24 4 Kaura 4.1 Lajikkeet Siemenen laatu ja kylvötiheys Kasvin ravitsemus Lannoitus Kasvinsuojelu Kauran laatu 29 5 Rypsi 5.1 Maalajin vaikutus rypsin satoon Esikasvin vaikutus rypsin satoon Lajike Muokkausmenetelmä Rypsin ravitsemus Lisätyt ravinteet Taimitiheys Sateet Rypsin latu 33 4

5 1.1 Kasvukausi 2007 Kasvukausi eteläisessä Suomessa alkoi huhtikuun 11. päivä, joten eteläisiä kylvöjä aloiteltiin yleisesti huhtikuun puolella. Pohjois-Savossa kylvettiin kauraa kuulemma maaliskuun puolella. Keskimääräinen kylvöpäivä ohralla oli 8.5, joka on tutkimuksiemme aikaisimpia. Ensimmäisiä kylvöjä seurasi viileä sää, joten viljan orastumiseen meni pitkä aika. Viileä maa oli ainakin rypsin taimettumiselle haitaksi. Lämpösummaa kertyi kaikkialla Suomessa keskimääräistä enemmän. Vastaava ilmiö on ollut havaittavissa kaikilla eteläisen Suomen havaintopaikoilla jokaisena luvun vuotena. Onkohan kasvihuoneilmiöllä osuutta asiaan? Vai tuleeko meille vielä se normaalivuosi, jolloin kasvukauden lämpösumma ei tavoita nyt totuttuja arvoja? Keskimääräinen puintipäivä oli 22.8, joten kasvuaikaa ohralle kertyi 106 päivää. Taulukko 1 Keskimääräiset ohran kylvö- ja korjuupäivät sekä kasvuaika vuosina Kylvöpäivä Korjuupäivä Kasvuaika (vrk) Kesän sateet Melkein koko Suomessa satoi normaalia enemmän. Eniten vettä saatiin Ahvenanmaalla, jossa kasvukauden sadesumma oli 585 mm. Koko kasvukaudella normaalia vähemmän satoi ainoastaan Jalasjärvellä, Jämsässä ja Jyväskylässä. Juhannusta edeltävät sateet lisäsivät kasvitauteja rehevissä kasvustoissa. Kasvukaudella 2007 saatiin kasvitautitorjunnalla suuret satovasteet. Erityisen suuret satovasteet saatiin rypsin ja rapsin tautitorjunnalla. Pahka- ja harmaahometta oli kasvustoissa silmin nähden paljon. Ruiskutetun kohdan sato saattoi olla yli 2000 kg /ha, kun ruiskuttamattoman- alle 1000 kg/ha. Itä-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla saatiin pieniä sateita useana puintiajan päivänä, mikä hidasti puintien loppuun suorittamista. Paikoin pellot eivät puimuria kantaneet ja pelto jäi puimatta. 5

6 Kesän sademäärät Kuva 2. Kesä-elokuun sateet 1.2 Vastaanotetun viljan laatu Kasvukauden 2006 vilja oli hehtolitranpainoltaan raskasta. Erityisen raskasta oli vehnä. Vuoden 2007 viljassa on palattu jälleen normaaleihin arvoihin. Sato on jyväkooltaan tasalaatuista. Taulukko 2. Vastaanotetun viljan laatutiedot vuosina 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, ja 2007 Ohra HLP 67,9 65,3 65,2 64,2 67,3 68,9 66,5 Valkuainen 12,8 13,1 13,6 12,7 12,2 12,3 12,6 Tärkkelys 61,1 60,4 60,1 60,7 61,2 61,9 61,1 Vehnä HLP 79,5 78,2 78,6 74,8 79,5 81,4 79,9 Valkuainen 14, ,1 13,2 11,3 13,5 13,3 Tärkkelys 66,9 64,3 67,3 65,8 70,2 67,7 69,2 Kaura HLP 57,8 56,7 56,8 57,2 57,9 56,6 57,7 Valkuainen 13,3 13,4 13,7 12,7 12,3 13,3 13,1 6

7 1.3 Viljatutkimus 2007 toteutus ja laajuus Tämänkertainen aineisto on koottu runsaalta 300 viljelypäiväkirjan palauttaneelta tilalta. Pinta-ala, jolla aineisto kasvoi, oli ha. Eniten tietoja kertyi perinteisesti ohrasta. Erityinen kiinnostus meillä oli rypsiin, jonka viljelytietoja toivoimme erityisesti saavamme. Rypsiaineisto on hieman vajaat 2000 hehtaaria, joten erityinen kiitos sen viljelytiedoista. Rypsi on ainut tutkimuksen kasvi, joka ei kuulu heinäkasveihin, joten sen tarkastelu vaatii aivan erilaista tarkastelua. Pääsääntöisesti tutkimustilat ovat eteläisessä Suomessa. Rypsi- tutkimuksessa olemme tehneet yhteistyötä Satafoodin kanssa, josta olemme saaneet osan aineistosta. Tutkimuksen laatumääritykset tehtiin Suomen Rehun laboratoriossa Turussa. Analyysien tulokset on lähetetty kaikille näytteiden lähettäjille. Uutena tiedon lähteenä tutkimuksessa on Agrimarkettien Etusopimusnäytteet, joita on noin kpl. Jatkossa Etusopimus korvautuu ISO-VILJA-sopimuksella, jolloin Etusopimusnäytteet saavat uuden nimen ISO-VILJA-näytteet. Raportista tullaan ottamaan n kappaleen painos, joka postitetaan kaikille tutkimuksen tiloille sekä tiloille, jotka jossakin vaiheessa ovat osallistuneet viljatilojen laatujärjestelmäkoulutukseen. Aineistosta on tehty kalvosarjat, joiden pohjalta tutkimuksen tulokset tulevat laajaan opetuskäyttöön. Tämän kaltainen tutkimus jatkuu Kasvuohjelman alla. Joten jo nyt tulokset ovat osa Kasvuohjelmaa. Taulukko 3. Viljatutkimuksen lohkojako, pinta-alat ja keskisadot / ha Pinta-ala ha Keskisato kg/ha Ohra Kaura Kevätvehnä Rypsi Vuosien varrella on aineistoa kertynyt suuret määrät. Vuodesta 1996 lähtien on aineistoa reilusti yli ha. Tätä suurta aineistoa on käsiteltävä myös yhtenä tiedostona, kuten olemme tehneet maan viljavuusluokkien osalta. Jatkossa tulee satotasoon vaikuttavia tekijöitä tarkastella vuositasolla. Taulukkoon 4 on kerätty tutkimusten vuosittaiset peltohehtaarit, sekä ohran keskisadot. 7

8 Taulukko 4. Tutkimusten laajuus ja ohran keskisadot vuosina ISO-VILJA tutkimus ha 4560 kg / ha ISO-VILJA tutkimus ha 4250 kg / ha ISO-VILJA tutkimus ha 3488 kg / ha ISO-VILJA tutkimus ha 2553 kg / ha Viljatutkimus ha 4380 kg / ha Viljatutkimus 2001 (8 048 ha) 3857 kg / ha Viljatutkimus ha 3727 kg / ha Viljatutkimus ha 3920 kg / ha Viljatutkimus ha 4067 kg / ha ISO-VILJA tutkimus ha 4167 kg / ha ISO-VILJA tutkimus ha 3876 kg/ha ISO-VILJA tutkimus ha 4218 kg/ha 2 Ohra 2.1 Lajikkeet Ohralajikkeiden määrä on lisääntynyt viime vuosina. Vastaava kehitys tuntuu jatkuvan jatkossakin, kun katsoo virallisten lajikekokeiden ohralajikkeiden määriä. Lajikkeita, jotka ovat laskettu kauppaan 1990-luvulla, on tässä tutkimuksessa vain Saana ja Scarlett. Kuvasta 4 on luettavissa, että vaihtuvuus ohralajikkeiden listalla on suurta, ja mitään valtalajiketta ei enää listalta löydy. % Viljelyvuosi Voitto Olavi Gaute Edel Annabell Barke Scarlett Saana Kuva 3. Ohralajikkeiden yleisyys viljatutkimuksessa vuosina

9 Monitahoisten ohrien lajikelistalle on tullut kaksi uutta lajiketta Voitto ja Olavi, jotka tuottivat erityisesti Kasvuohjelmatiloilla hyvän sadon. Voitto on aikaisuudeltaan vanhan Arven luokkaa. Olavin kasvuaika on virallisissa lajikekokeissa ollut 4 päivää Voittoa myöhäisempi. Taulukko 4. Ohralajikkeiden sato ja laatutiedot. Sato kg /ha Valkuainen % HLP kg Tärkkelys % Edel ,6 66,5 61,5 Saana ,6 69,8 62,7 Gaute ,7 64,2 61,5 Scarlett ,6 69,8 62,7 Barke ,5 70,0 62,5 Olavi ,6 66,0 62,7 Voitto ,9 66,1 62,0 2.2 Kylvösiemen Viljatutkimuksen aineisto on jaettu neljään satoluokkaan, joiden välillä on tarkasteltu siemenen laatu- ja määrätietoja. Suuren sadon luokassa oli kylvösiemen 2.6 g painavampaa, kuin pienen sadon luokassa. Itävyys % on prosentin sisällä kaikkien luokkien välillä. Suurten satojen luokat on kylvetty hieman harvempaan, kuin pienet satoluokat. Johtuen hyvästä tuhannen siemenenpainosta tulee suuren sadon kylvömääräksi 250 kg/ha. Taulukko 5. Ohran siemenen laatu ja kylvötiheys eri satoluokissa. Tjp g Itävyys % Kpl / m 2 Alle , , , yli ,

10 2.3 Muokkausmenetelmän vaikutus sadon määrään ja laatuun Viime vuosina on yleistynyt kyntämättä viljely. Polttoaineiden hinnan kohoaminen on pakottanut viljelyä kehittymään suuntaan, jossa konetyötä tehdään entistä vähemmän. Kynnön pois jättäminen vähensi satoa. Aikaisemmissa tutkimuksissa on suorakylvö- ja kyntölohkojen satoero ollut n kg/ha. Suurimmat satoerot tulivat vuosien 2004 ja 2005 tutkimuksissa. Pienimmät (alle 500 kg/ha) satoerot savutettiin vuosina 2006 ja Onkohan käynyt niin, että käytännön suorakylvömenetelmä hallitaan nyt paremmin? Monella eteläisellä pellolla oli poutakesän havainto se, että mitä vähemmän maata muokkasi sitä parempi sato. Muokkaus haihduttaa aina automaattisesti elintärkeää vettä pellosta. Hyvä kasvusto tarvitsee enemmän kuin litraa vettä hehtaaria kohden. Kun kyntö jätetään pois ja, jos maa on tiivistynyt, viljan hienot juuret tunkeutuvat huonommin maahan kuin hyvärakenteisessa maassa. Tällöin kasvin fosforin ja kalin saanti häiriintyy. Sadon alennukset ovat suurimmillaan heti menetelmään siirtymisen jälkeen, jonka jälkeen sadot tasaantuvat. Suorakylvö on todella taitavan viljelijän menetelmä, joka on laittanut peltojensa rakenteet jo ennakolta kuntoon. Vaikka viljan hinta on lähtenyt kovaan nousuun, ovat erilaiset kevennetyt muokkausmenetelmät tulleet jäädäkseen. Taulukko 6. Ohrasadot ja laatutiedot eri muokkausmenetelmillä. Sato Kg / Ha RV % HLP Kg Suorakylvö ,8 71,7 Kevytmuokattu ,0 67,4 Kyntö ,8 67,4 Sadon pienentyessä ravinteita kotiutuu vähemmän kuin suuressa sadossa. Mikäli suorakylvöön menemistä harkitaan, tulee päätöstä tehdessä laskea ravinnetaseet. Suorakylvöpelloilla jäi typpeä käyttämättä. 10 kg/ha, kun kyntömenetelmässä mentiin miinuksen puolelle 4 kg/ha. Suorakylvökasvustoissa oli 2 kg fosforia vähemmän kuin kyntömenetelmän kasvustoissa. 2.4 Kasvin ravitsemus Maassa olevat ravinteet on kirjattu taulukkoon, jonka tiedot on koottu viljavuusanalyysien pohjalta. Suurimmat sadot on saatu lohkoilta, joiden happamuutta kuvaava ph-luku on suurin. Peltoa kalkittaessa saadaan ph-luku paranemaan, joka samalla parantaa fosforin liukoisuutta. Tällöin maan suuresta fosforivarastosta saadaan osa fosforia liukoiseen muotoon. Taulukko 8. Maan viljavuusluvut eri satoluokissa ph P mg/l K mg/l Mg mg/l Ca mg/l Alle ,9 6, ,2 10, ,4 13, Yli ,5 13,

11 Kuvaan 4 on koottu keskiarvotulos ph- luokan ollessa ohran luokkamuuttujana vuosina Mikäli viljavuusluokan leima on ollut täysin punainen ympyrä ( ph luokka huono) niin sato on ollut keskimäärin 3307 kg/ha. Aina kun mennään parempaan luokkaan sato kasvaa pylvään yläosan verran Huono Huononlainen Välttävä Tyydyttävä Hyvä Korkea Arveluttavankorkea Kuva 4. PH luokan vaikutus satoon ja sadon lisään Tutkittaessa lannoitusta eri ph-luokissa niin huomattiin, että typpilannoitus on ollut likimain sama kaikissa luokissa ,8 88,3 88,9 89,1 90,6 90,4 89,2 Huono Huononlainen Välttävä Tyydyttävä Hyvä Korkea Arveluttavankorkea Kuva 5. Typpilannoitus kg/ha eri ph-luokissa (edessä). Taustalla saavutettu sato lisineen. 11

12 Meidän kaikkien maanviljelijöiden tulee olla huolissaan paitsi kasvin riittävästä ravinteiden saannista, myös ravinteiden talteenotosta sadon mukana. Parhaassa ph-luokassa sato on noin tuhat kiloa suurempi kuin matalimmassa ph-luokassa. Kun typpilannoituksessa ei ole juurikaan eroa luokkien välillä, seuraa asetelmasta se että suuren sadon typpi siirtyy satoon n. 82%-sesti, kun vastaava luku luokassa huono on 62%. Pellon kalkitus on aina ympäristöteko, jolla saadaan ravinteet talteen ja ravinnepäästöt vesistöön pienenemään ,3 60,3 63,6 65,6 69,5 69,5 73, ,8-27,9-25,3-23,6-21,6-20,9-15, Huono Huononlainen Välttävä Tyydyttävä Kuva 6. Typen ravinnetaseet eri ph luokissa. 0-viivan päällä olevat luvut kertovat jyväsadon mukana talteen otetut typet. Viivan alla olevat pylväät kertovat peltoon jäävän typen määrän kiloina. Yksi typpikilo maksaa moniravinteisena lannoitteena enemmän kuin euron. Hivenravinteiden tarpeet ovat pieniä, mutta samalla kasveille välttämättömiä. Mikäli ravinne puuttuu kokonaan viljelystä, ei myöskään minkäänlaista kasvua tapahdu. Samalla täytyy muistaa maamieskoulunaikainen minimitekijäsaavi. Usean vuoden aikana olemme raporteissamme olleet huolissamme maan kuparipitoisuuksista. Suuren satojen luokassa oli maassa kuparia melkein tuplamäärä verrattuna luokan alle 3000 kg/ha satoihin. Kupari on ollut tutkimuksissamme ravinne, joka aiheuttaa suurimmat satotappiot, mikäli se luiskahtaa punaiselle. Kolmasosa tutkimuksemme lohkosta sai punaisen kuparileiman. Viljavuuspalvelun luokittelussa kuparin raja-arvo punaisen ja vihreän välillä on 2,7 mg/l. Viimeisimmissä tutkimuksissamme ovat sadot nousseet aina tasolle 4 g /l saakka, joten raja-arvosta 2,7 kannattaa pyrkiä vieläkin suurempiin arvoihin. Hyvä Korkea Arveluttavankorkea Taulukko 9. Kupari, sinkki, rikki, ja mangaani -luvut (mg /l) eri satoluokissa Kupari mg /l Sinkki mg /l Rikki mg/l Mangaani mg /l Alle ,2 2,0 10, ,2 2,0 13, ,6 1,7 13,4 24 Yli ,9 2,1 28,

13 Viljavuustutkimuksen raja-arvot ( punainen / vihreä) näille ravinteille ovat: Kupari 2,7 mg /l Sinkki 2,0 mg /l Mangaani 25 mg /l Boori 0,7 mg /l Taulukkoon 10 on koottu ohrasadot viljavuustietojen perusteella, kun leima on punaisella tai vihreällä. Punainen Vihreä Sinkki Kupari Mangani Mangaanin osalla herättää suurta kummastusta seikka, että sato on pienempi vihreällä leimalla, kuin sato punaisella leimalla. Lisäksi ero on suuri 664 kg/ha. Selitystä täytyy lähteä hakemaan ph- tilanteesta. ph-luku on punaisella puolella 6,5 ja vihreällä 6,1. Tässä tapauksessa ph ratkaisee sadon määrän. Mangaani on ensimmäinen ravinne, jonka liukoisuus vähenee ph:n parantuessa. Siellä missä mangaaniluku on punaisella on usein ph korkealla. Etelä-Pohjanmaalla on paljon peltoja, joita on aikanaan EU tuella paljon kalkittu ja joissa mangaaninpuutosoireet ovat yleisiä. Yleinen tapa näillä pelloilla on korjata tilannetta mangaanikelaatilla, joka ruiskutetaan kasvinsuojelun yhteydessä. Mangaanin riippuvuus ph.sta Mn ,0 5,5 6,0 6,5 7,0 7,5 ph Kuva 7. Mangaaniluvun riippuvuus ph:sta. Kuvasta on luettavissa, että ph luvun kasvaessa 6,4 stä ylöspäin ei mangaanin vihreää leimaa (25mg/l) saada juuri koskaan 13

14 Tutkimuksen mukaan monen tilan viljavuusanalyysistä puuttuu hivenet. Pelloilta, joilta hivenet on analysoitu, sinkki ja mangaani ovat usein punaisella. Samalla ei sovi unohtaa rikkiä, joka ei ole oikeastaan hivenravinne Näiden ravinteiden puutokset on mahdollista korjata esim. tilan omalla lannoitteella, jonka ravinnesisältöä voidaan muuttaa olosuhteisiin sopivaksi. 2.5 Lannoitus Lisätyt pääravinteet (kg/ha) ovat esitelty taulukossa 11. Määrältään ravinteita on käytetty likimain saman verran jokaisessa satoluokassa. Olemme pitkään ihmetelleet ko. tulosta, kun tiedossa on, että ostetut ravinteet ovat kallein muuttuva kulu monella viljatilalla. Pienen sadon luokassa on ravinteita käytetty eniten, tässä luokassa on varmaankin paljon peltoja, joissa satotavoite oli jossain aivan muualla mihin sitten syksyllä päästiin. Kaliumin käyttö on suurinta pienten satojen luokassa. Kasvi tarvitsee kaliumia saman verran kuin typpeäkin, mutta sen käyttömäärät ovat koko ajan olleet kulutusta pienemmät. Tosin savimailla kaliumia on runsaasti luonnostaan. Taulukko 11. Ravinteiden käyttö eri satoluokissa. N Kg / Ha P Kg / Ha K Kg / Ha alle , , ,4 29 yli ,7 32 Aiemmin olimme huolissamme hivenravinteista. Kevätviljan hiven Y 1 (22-3-6) on lannoite, jota on terästetty rikillä, mangaanilla ja sinkillä. Teimme vertailun Kevätviljan hiven Y 1 n ja kaikkien muiden lannoitelajien välillä. Kummassakin luokassa käytettiin pääravinteita likimain saman verran. Hiven Y 1 lisäsi satoa reilusti. Taulukko 12. Sato Kevätviljan hiven Y llä. verrattuna muiden lannoitteiden satoon. Sato kg/ha Kevätviljan hiven Y Jokin muu lannoite Ravinnetaseet Typen kotiutus Ravinnetaseita on laskettu ISO-VILJA tutkimuksissa vuodesta 1996 lähtien. Aihe on ollut myös keskeinen opetuksen aihe laatujärjestelmäkoulutuksessa sen alkuajoista lähtien. Tänä päivänä monessa viljatilityksessä kerrotaan viljaerän sisältämä typpi ja fosforimäärä. Jatkossa me maanviljelijät joudumme varmaan laskemaan ravinnetaseita enenevässä määrin. Toisaalta tuloksista 14

15 ei tarvitse olla huolissaan, kunhan tuottaa hyviä satoja. Monet viljelyn suunnitteluohjelmat laskevat pelto- ja porttitaseen. Oheiseen taulukkoon on koottu tutkimuksen typen käyttö ja tehokkuus. Suurissa sadoissa on paljon typpeä ja suuri sato on aina vesien suojelua. Usein tase on ollut tasapainossa satoluokassa kg/ha. Tänä vuotena tässä luokassa saatiin hieman plusmerkkinen tulos johtuen siitä, että vuoden valkuaispitoisuudet ovat edellisvuosia matalammalla. Taulukko 13. Typpilannoitus, jyvä- ja olkisadon typpi sekä typpitase eri satoluokissa. N-lannoitus N-jyvissä N-oljissa N-tase alle yli Pieni sato sitoo vähän typpeä, jolloin ravinteita jää käyttämättä, joka tulostuu plus merkkisenä ravinnetaseena. Yhden typpikilon hinta on enemmän kuin 1, joten käyttämätön ravinne on kustannustekijä, mutta samalla myös vesistöjä rehevöittävä tekijä. Typpi on valtamerissä minimitekijä. Sisävesissä vastaava ravinne on fosfori. Kun minimissään olevaa ravinnetta lisätään veteen, lisää se kasvua, joka näkyy esim. levien runsastumisena. Fosforin kotiutus Samalla tavalla kuin typpikin, voidaan jyvien sisältämä fosfori johtaa kaavasta (tai katsoa tilityksestä). Viljan oljet sisältävät fosforia vajaan kilon / tonni olkia (Taulukko 14). Usean vuoden ajan ovat fosforitaseet olleet miinuksella. Jatkossa meille maanviljelijöille on asetettu velvoite, että fosforiravinne tulee ottaa maan omista fosforivarastoista eikä annetusta kylvöaikaisesta lannoituksesta. Näin saadaan taseesta automaattisesti miinusmerkkinen. Viljan fosforisadosta on valtaosa peräisin maan fosforivaroista ja pieni osa keväisestä lannoituksesta. Satoluokan yli 5000 kg / ha fosforisadosta 22 kg / ha, on 1-2 kiloa peräisin saman kesän kesäisestä lannoituksesta. Paras tapa hoitaa kasvin fosforin saatavuutta on huolehtia pellon kalkituksesta. Taulukko 14. Fosforilannoitus,-sato ja -tase. P- lannoitus P-sadossa P-oljissa P-tase alle ,7 6,8 2, ,6 11,0 3, ,4 13,4 4,3-4 yli ,7 16,5 5,3-7 15

16 Tutkimuksiimme on pitkältä ajanjaksolta kerätty tietoa maan fosforitilanteesta. Pitkällä aikavälillä ovat tutkimustilojemme fosforiluvut lähteneet laskuun, joten tässä kohtaa hallinto on saavuttanut tavoitteensa. Toisaalta ISO-VILJA tilat ovat jatkuvasti tuottaneet valtakunnan keskisatoja enemmän viljaa ja näiden peltojen ravinnetase on useammin ja enemmän miinuksella ,50 13,8 13,7 13,7 13,9 13,04 12,07 11,87 11,7 P luku mg/l Kuva 8 Tutkimustilojen peltojen fosforiluvun kehitys. 2.5 Ca / Mg (Kalsium / Magnesium) Aiemmissa viljatutkimuksissa oli tutkittu viljavuusanalyysin kalsium ja magnesium suhteen vaikutusta savimaiden satoon. Suhdeluku saadaan, kun jaetaan Ca-luku Mg-luvulla. Maassa oleva kalsiumin määrä ei juurikaan vaihtele, mutta magnesiumin määrässä eri maanäytteiden välillä on suuria vaihteluja, joten Mg-luku vaikuttaa suuresti suhdeluvun muodostumiseen. Suhdeluku kasvaa silloin, kun magnesiumin määrä vähenee suhteessa kalsiumiin. Kirjallisuudessa on viitteitä, että liika magnesium maassa heikentäisi maan rakennetta. Viljatutkimus tukee väitettä niin, että vuosina 1999 ja 2000 oli ongelmia veden kanssa satoi niukalti ja 2000 saatiin sadetta ylenmäärin. Kyseisinä vuosina luokkaerot tutkimuksessa olivat suuret. Tulos on laskettu savimailla, jolloin maan savespitoisuus on yli 30%, tällöin maalajiluokitukseen tulee iso S (HtS, HeS, HsS ja As). Vastaavaa tulosta ei muilla maalajeilla ole löydettävissä Kg / Ha alle Yli 15 Kuva 9. Ca ja Mg-lukujen vaikutus ohrasatoihin

17 Viljavuustutkimuksen tulkitsemisohjeista tiedetään, että kalkitusaine tulisi valita maan Ca/Mg - suhteen perusteella seuraavasti: - Suhdeluku alle 8, suositeltava kalkitusaine kalkkikivijauhe tai vastaavat tuotteet - Suhdeluku 8-13, kalkitusaineeksi voidaan valita mikä aine tahansa - Suhdeluku yli 13, suositeltava kalkitusaine on magnesiumpitoiset Lisäksi täytyy huomioida, että tutkimuksemme tulos on saatu savimailla, joiden savespitoisuus on yli 30% (HtS, HeS, HsSja As). Vastaavaa tulosta emme ole saaneet muilla maalajeilla. 2.8 Kasvinsuojelun vaikutus ohran satoon Kasvukaudella 2007 saatiin erillisellä tautitorjunnalla sadon vasteeksi 1044 kg / ha. Keskimäärin vuotuinen tutkimusten satovaste on ollut pienempi, joten kasvukaudella 2007 oli enemmän kasvitauteja kuin keskimäärin. Usein on ollut niin, että valtakunnan keskisato on löytynyt tutkimuksemme riviltä ei torjuttu. Tänä vuotena ero on 160 kg/ha. Sadon määrällinen lisäys on automaattisesti parantanut viljan painoa. Vuosien välillä on lippulehtivaiheessa ruiskutetulla fungisidilla saatu sadon lisää kg/ha. Suurimmat sadon lisät on saatu vuosina, jolloin heti kylvöjen jälkeen on satanut useana päivänä. Tulosta arvioitaessa on muistettava, että 400 kiloa viljaa tarvitsee noin 9 kiloa typpeä ja 1,6 kiloa fosforia. Vastaavat luvut sadolla 1044 kg/ha ovat typpi 22 ja fosfori 4,2 kg/ha. Näillä kilomäärillä on kemiallinen tautitorjunta parantanut viljelyn ravinnetaseita. Suurella ja suurentuneella sadolla on aina vesiensuojelullinen vaikutus, mikäli lannoitus pysyy samana. Mikäli tautitorjunta rikkavaiheessa tehtiin Acato-valmisteella saatiin satoa 4133 kg/ha ja HLP oli 68,6 kg. Tulos poikkeaa huomattavasti taulukon 15 rikkavaihe-rivin tuloksesta. Mikäli strategiaksi otetaan kertaruiskutus, niin hyvä aine siihen on Acanto Prima. Taulukko 15. Kemiallisen tautitorjunnan vaikutus ohralla 2007 Sato kg/ha HLP kg RV % Tärkkelys % Ei torjuttu ,0 11,7 62,5 Rikka vaiheessa Lippulehti vaiheessa ,7 12,0 61, ,0 11,5 62,7 Sekä että ,7 11,8 62,1 17

18 Taulukkoon 16 on koottu tautitorjunnan sekä sääteiden käytön yleisyys eri satoluokissa. Tauti 1 tarkoittaa tautitorjuntaa rikkakasvien ruiskutusten yhteydessä. Tauti 2 tarkoittaa erillistä myöhempää tautitorjuntaa. Suurten satojen luokalle on ominaista, että tautitorjunta on tehty toisessa vaiheessa eli erillisenä ruiskutuksena lippulehtivaiheessa. Ohran satoluokan yli 5000 kg/ ha lohkoista 92 % sai tautitorjunnan jossain vaiheessa kesää, todella harva pelto selvisi ilman tautitorjuntaa. Taulukko 16. Tautitorjunnan yleisyys rikkaruiskutus- ja lippulehtivaiheessa sekä sääteiden käyttö eri satoluokissa. Tauti 1 % Tauti 2 % Sääde % Alle yli Edellisessä taulukossa on kasvinsuojelua eri satotasoilla tarkasteltu prosentteina lohkoista. Uutena tapana on laskea kasvinsuojeluannoksia / lohko ( myöhemmin = annos). Esimerkiksi Ration ohjeellinen käyttömäärä on 2 tablettia / ha. Tällöin 2 tablettia on yksi kasvinsuojeluannos (1 annos) Mikäli on käytetty vain 1 tabletti, saadaan käyttömääräksi 0,5 annosta ja mikäli sekaan laitetaan esim. Ariane S.ää 1 litra saadaan annoksia jälleen 1 (0,5 + 0,5). Rikkakasvit torjuttiin likimain samalla määrällä kaikilla satotasoilla, 1 annos / lohko. Vähiten rikkaaineita käytettiin suurissa sadoissa. Tällöin todennäköisesti tiheä kasvusto varjosti tehokkaasti rikkoja. Toinen ruiskutus tehtiin laon ja tautien torjuntaa varten. Merkittävästi lakoaineita käytettiin vain satoluokassa yli 5000 kg / ha. Tässä luokassa käyttö on myös perusteltua. Toinen tautitorjunta tehtiin yleisesti suurimmassa satoluokassa. Suurimmassa satoluokassa on kasvinsuojeluaineita käytetty noin kaksinkertainen määrä pienimpään luokkaan verrattuna, mikäli asiaa tarkastellaan lohkotasolla. Kasvinsuojeluaineiden käyttöä voidaan tarkastella myös ainemäärinä / tonni tuotettua satoa. Jälkimmäinen tapa on mielestäni oikeellisempi. Tällainen laskentatapa tulisi liittää laatujärjestelmätilan toimintaan. Taulukko 17. Kasvinsuojeluaineannosten määrä eri satotasoilla ensimmäisessä ruiskutuksessa. Annokset /ha Annokset/tonni alle ,25 0, ,2 0, ,59 0,37 yli ,66 0,49 18

19 Lannoitteet ovat monesti viljelyn kallein muuttuva kustannus. Taulukkoon 18 on laskettu lannoitteiden kustannus / ha eri satotasoilla. Suurissa sadoissa oli kasvinsuojeluaineannoksia eniten, joten niissä kasvinsuojeluainekustannus on kasvanut lähelle puolta lannoitteiden hinnasta. Taulukko 18. Kasvinsuojeluaineiden ja lannoitteiden kustannukset eri satoluokissa. Lannoitteet / ha Kasvinsuojeluaineet / ha Alle yli Perinteisesti viljelyn kannattavuutta on laskettu katetuottoina. Toinen tapa laskea kustannuksia on jakaa kustannukset myytävää viljatonnia kohden ja näin vertailla tehokkuutta eri satotasoilla. Suuriin satoihin joudutaan panostamaan enemmän kuin pieniin. Viljelymenetelmien sisällä kaikki satoluokat tarvitsevat työtä suurin piirtein saman verran. Suurimman satoluokan ainekustannukset / ha olivat luonnollisesti suurimmat, mutta tarkastelu viljatonnia kohden antaa aivan erilaisen tuloksen. Ainekustannukset / viljatonni olivat vajaat puolet satoluokassa yli 5000 kg/ ha kuin pienimpien satojen luokassa. Suuri osa viljelyn tulosta tulee edelleen viljatilistä, jonka maksuperuste on edelleen tonnit, joten kustannuksia on hyvä välillä tarkastella tuotettua tonnia kohden. Taulukko 19. Lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden kustannukset / hehtaari ja / viljatonni eri satoluokissa. Lannoitteet + kasvinsuojeluaineet / ha Lannoitteet +kasvinsuojeluaineet / viljatonni Alle yli Pelloilla, joilla kasvinsuojelu oli tehty, oli lannoitettu typellä samassa määrin kuin pelloilla, joilla ei tauteja oltu torjuttu. Tautitorjunnalla saadaan säännöllisesti sadon lisää. Suurissa sadoissa on aina enemmän ravinteita, kuin pienissä, joten vesiensuojelun nimissä kaikki toimet, joilla saadaan satoa nostettua ovat puolusteltavia. Tehokkaalla kasvitautien torjunnalla on saatu typestä 25 kg ja fosforista 4,8 kg enemmän käyttöön kuin lohkoilla, joilla ei tautitorjuntaa oltu tehty. Taulukko 17. Typen käyttö ja talteenotto eri tautitorjuntavaihtoehdoissa. N kg/ ha N tase kg / ha Sato kg / ha Ei torjuttu Torjuttu rikka vaiheessa Torjuttu 2 vaiheessa Sekä että

20 2.8 Tunnusluvut laatujärjestelmiä varten Viljatutkimus on ollut koko sen historian ajan koulutusmateriaalina viljatilojen laatujärjestelmäkoulutuksessa. Toimiva laatujärjestelmä mittaa tuotannon tehokkuutta ja hakee koko ajan nykyistä tehokkaampaa toimintaa. Koulutuksessa on ollut kolme ravinteiden käyttöön tehokkuutta kuvaavaa tunnuslukua. 1 Paljonko tulee satoa yhdellä typpikilolla 2 Typen kotiutumis % =kuinka paljon annetusta typestä saadaan sadon mukana talteen 3 Lannoitekustannus / tuotettu jyvätonni Esitellyt tunnusluvut vuoden 2007 ohran viljelyssä ovat keskimäärin Suomessa ja tutkimustiloilla seuraavat. SF Tutkimustilat 1 43 kg 49 kg 2 78 % 88 % KEVÄTVEHNÄ Tutkimuksemme keskimääräinen sato kevätvehnällä oli 4252 kg / ha. Raakavalkuaisprosentti oli 13,7, joka on noin prosentin verran enemmän kuin edellisenä vuotena. HLP oli 81,5 kg, joka on ennätyksellisen hyvä sekin. Tärkkelyspitoisuus oli 67,5 %. Keskimääräinen kylvöpäivä oli Puinnit päästiin suorittamaan keskimäärin syyskuun ensimmäisellä viikolla, joten kasvuajaksi tulee 113 päivää, kun se edellisenä vuotena oli 108 päivää. 3.1 Lajikkeet Tutkimuksen 4 yleisintä lajiketta tuottivat käytännössä saman kokoisen sadon. Erot lajikkeiden välillä olivat 200 kg/ha. Valkuaispitoisuus oli Anniinalla ja Kruunulla suurempi kuin Vinjetillä ja Zebralla. Kevätvehnän tärkeä ominaisuus on aikaisuus. Taulukko 18 on koottu aikaisuusjärjestyksessä ja loppuun on kirjattu lämpösummavaatimus virallisten lajikekokeiden pohjalta. Agrimarkettiin on tulossa uusia vehnälajikkeita kuten Epos ja Trappe. Kasvuohjelmatiloilla nämä lajikkeet ovat antaneet todella hyviä satoja. Taulukko 18. Vehnälajikkeiden sato- ja laatutiedot sekä lämpösummavaatimus. Sato kg/ ha RV % HLP kg Lämpösummavaade Anniina ,5 82,8 953 Kruunu ,6 80,8 972 Vinjett ,2 79,3 994 Zebra ,6 81,

21 3.2 Kasvin ravitsemus Maan ph-luku ei selitä vehnän satoja siinä määrin kuin ohralla, kauralla ja rypsillä (Taulukko 19). Toisaalta täytyy huomata, että kevätvehnäpeltojen ph-taso on omalla tasollaan, kauralla alimman satoluokan ph oli 5,6. Taulukko 19. Maan viljavuustiedot. ph P Ca K Mg alle ,13 14, ,26 14, yli ,28 11, Hivenravinnetilanne on koottu taulukkoon 20. Kuparin määrällä maassa ei ole yhtä suoraa yhteyttä satoon kuin ohralla. Sinkki, mangaani ja ennen kaikkea rikkiluvut ovat parhaalla tasoilla suuren sadon luokassa. Taulukko 20. Kupari, sinkki, rikki, ja mangaani -luvut (mg /l) eri satoluokissa Kupari Sinkki Rikki Mangaani alle ,3 1,7 15,4 21, ,4 1,8 17,4 22,8 yli ,9 2,3 24,9 25,1 3.3 Ravinteiden lisäys Typpilannoitusta suunniteltaessa on jo keväällä huomioitu mahdollinen satotaso ja pieniä satoja on syytä lannoittaa vähemmän kuin suuria satoja. Erityisen hyvin seikka on huomioitu fosforilannoituksessa, jota ohjaavat ympäristötukisäädökset. Maan fosforiluvut olivat pienimmillään suuren sadon luokassa. Taulukko 21. Ravinteiden käyttö eri satoluokissa. N P K alle ,1 29, ,5 32,0 yli ,9 24,7 21

22 Typpisato Kesän 2007 viljoissa on 13,7 % valkuaista. Valkuaispitoisuudella on suuri merkitys typpisadon muodostuksessa. Prosenttiyksikön lisääntyminen valkuaispitoisuudessa aiheuttaa noin 7 kilon lisäyksen typpisadossa. Eniten valkuaista oli vuoden 2003 tutkimuksen vehnässä 15,8 %. Taulukko 22. Typpilannoitus ja -taseet eri satoluokissa. N lannoitus kg / ha N sato kg / ha N tase kg/ ha alle yli Fosforisato Taulukko 23. Fosforilannoitus ja -taseet eri satoluokissa P lannoitus kg / ha P sato kg / ha P tase kg/ ha alle ,1 14,8-1, ,5 17,9-4,4 yli ,9 21,7-6,8 3.4 Kasvinsuojelu Sääteiden käyttö vehnän viljelyssä ei ole yhtä yleistä kuin ohran viljelyssä. Vehnä lajina pysyy ohraa paremmin pystyssä. Toisaalta vehnän lakoontuessa ovat menetykset sadon määrässä ja laadussa mittavat. Aikainen CCC tai 5C käsittely on monesti riittänyt pitämään vehnän pystyssä. Tehokas tautien torjunta kuuluu vehnän viljelyyn jo satotasolla yli 5000 kg / ha. Taulukko 24. Kasvinsuojelun yleisyys eri satoluokissa. Sääde 1 CCC valmisteilla Sääde tähkimisvaiheessa Tautiaine tähkimisvaiheessa alle yli Tautitorjunta, peittaus ja korrensääde lisäsivät vehnäsatoa keskimäärin 990 kg / ha. Samoilla toimenpiteillä oli suuri merkitys hehtolitranpainoon. Parannus oli yli 1,6 kiloa. Tulos on otettu Etusopimustilojen ennakkonäytteistä. 22

23 Taulukko 25. Tautitorjunnan vaikutus vehnän satoon ja laatuun. Sato kg / ha HLP kg Ei torjuttu ,8 Taudit torjuttu , ,6 Raportissa on lannoitteita ja niiden ravinteita tarkasteltu kasvinravitsemuksen- ja vesiensuojelun suhteen (taseet). Samalla ostoravinteet ovat merkittävä kustannustekijä viljatilalla. Niiden tehokas käyttö (kotiutus) määrittelee suurelta osin viljelyn kannattavuutta. Taulukko 26. Lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden kustannukset / ha eri satoluokissa. Lannoitteet Kasvinsuojeluaineet Yhteensä alle yli Vastaava vertailu on tehty myös tuotettua viljatonnia kohden. Mielestäni tällainen tarkastelu on oikeampi, koska viljasta saatava tili on edelleen tonniperusteinen. Taulukko 27. Ainekustannukset / tuotettu vehnätonni. Lannoitteet Kasvinsuojeluaineet Yhteensä alle yli Kevätvehnän laatu Aikaisemmista tutkimuksistamme on luettavissa, että erityisesti kevätvehnän suurissa sadoissa hehtolitranpainot ovat parempia kuin pienissä sadoissa. Yhtä selvää havaintoa ei ohrasta ole luettavissa. Valkuaisen määrä kertoo, että ainakaan suuria typen puutoksia ei ollut missään satoluokan kasvustoissa. Taulukko 28. Kevätvehnän laatu. HLP kg RV% Tärkkelys % alle ,5 15,0 64, ,1 12,7 66,7 yli ,6 13,8 68,5 3.6 Muokkausmenetelmän vaikutus vehnän määrään ja laatuun Edellisten vuosien raporteista olemme vuosittain saaneet lukea, että kynnön pois jättö on laskenut satoa runsaasti. Toisin on tässä vuoden 2007 tutkimuksessa. Kynnön ja suorakylvön välinen satoero 23

24 on vain 77 kiloa, parhaiten pärjäsi luokka kevennetty muokkaus. Tämänvuotisessa ohraaineistossakaan ei ollut totuttua suurta eroa muokkausmenetelmien välillä. Rypsi on tutkimuksissamme menestynyt aina hyvin suorakylvömenetelmässä. Vuosi 2007 oli suorakylvön vuosi, vaikka kasvitauteja oli runsaasti. Miksihän näin? Taulukko 29. Muokkausmenetelmien vaikutus vehnäsadon määrään ja -laatuun. Sato kg / ha Rv % HLP kg Suorakylvö ,1 81,1 Kevennetty muokkaus ,8 81,5 Kyntö syksyllä ,8 81,5 3.7 Tautitorjunnan vaste eri muokkausmenetelmissä. Kesällä 2007 oli kasvitauteja runsaasti. Ihmetystä herätti tulos tautitorjunnan vasteesta eri muokkausmenetelmien välillä. Perinteisesti olemme raportoineet suuria tautitorjunnan vasteita suorakylvömenetelmässä. Vastaavaa tulosta emme löytäneet kuluneen vuoden aineistosta, vaan vasteet olivat likimain saman suuruisia eri menetelmissä Kevytmuokattu Kynnetty Suorakylvö Kuva 10. Tautitorjunnan vaste eri muokkausmenetelmissä Pylvään alaosa kertoo sadon ilman tautitorjuntaa. Pylvään yläosassa on sadonlisä, joka on tautiaineilla saatu. Kuvaan 11 on koottu tilanne vuodelta 2006, jolloin tautitorjunnan vaste oli suorakylvössä huomattavasti suurempi kuin kevennetyssä muokkausmenetelmässä. 24

25 Kevytmuokattu Kynnetty Kuva 11. Tautitorjunnan vaste eri muokkausmenetelmissä 2006 Miksi aikaisempien vuosien tuloksissa tautitorjunta antoi suuren vasteen suorakylvössä, kun vastaavaa tulosta ei voida kesän 2007 tuloksista lukea? Kasvuston tautipaineesta osa muodostuu jo edellisenä syksynä: kuinka esikasvin oljissa on ollut tauteja ja kuinka ne ovat hajonneet syksyllä. Näin ollen lähdimme hakemaan vastausta erilaisista syksyistä. Syksyllä 2005 tutkimuksemme vehnät puitiin syyskuun ensimmäisellä viikolla. Sen jälkeen jatkui kasvukausi vain pari viikkoa, se loppui ja lopullista lämpösumma kertyi 1352 astetta. Puintien jälkeen lämpösummaa kertyi 133 astetta. Kasvukausi loppui heti puintien jälkeen. Kesä 2006 oli kovasti erilainen, hellepäiviä oli runsaasti. Puimaan päästiin varhain ennen elokuun puoltaväliä. Kasvukausi jatkui vielä pitkään ja se loppui , jolloin lämpösummaa oli kertynyt 1707 astetta. Puintien jälkeen kertyi lämpösummaa monesti 400 astetta. Kasvukausi jatkui pitkään vielä puintien jälkeenkin. Syksy 2005 oli lyhyt, jolloin olkien hajotustoiminnalle jäi lyhyt aika. Kasvitauteja sisältävä olki jäi hajoamatta, ja maan muukin hyödyllinen hajotustoiminta ei juurikaan päässyt tapahtumaan. Keväällä 2006 olivat kasvitaudit suorakylvön ja kevennetyn muokkauksen menetelmien pelloilla odottamassa uutta kasvustoa, johon ne sitten iskivät. Kyntöpellolla ei vastaavaa ongelmaa ollut, kun olkimassa ja taudinaiheuttajat oli kynnetty maahan Syksyllä hajotustoiminnalle oli otolliset olosuhteet. Olki ja samalla kasvitaudinaiheuttajat hajosivat hyvin, joten vastaavaa tautipainetta kuin suorakylvön ja kevennetyn muokkauksen pelloille ei päässyt muodostumaan. Keväällä kaikki eri muokkausmenetelmien pellot olivat samalla viivalla ja näin syksyllä 2007 saatiin saman suuruinen tautivaste eri muokkausmenetelmien välillä. Kun pohditaan kasvitautipaineen suuruutta, niin havainnointi tulee alkaa jo edellisenä syksynä. Mikäli syksy on ollut lyhyt, esikasvin taudit ovat jääneet kokonaisuudessaan kyntämättömään peltoon ja tautipaine seuraavan kesän kasveille kasvaa. Lämmin ja pitkä syksy on hajotustoiminnalle eduksi ja pienentää näin seuraavan kesän tautipainetta. 25

26 Helsinki-Vantaa Lämpösummakertymä ºCvrk keskimäärin Kuva 12. Lämpösumman kehitys Helsinki-Vantaalla vuosina 2005 ja 2006 ja keskiarvokäyrä. 4 Kaura Tutkimuksessa oli mukana kaurapeltoja 1159 ha:n alalta. Kauran hehtaarisato oli 4291 kg/ha. Raakavalkuaispitoisuus oli 12,7 ja hehtolitranpaino oli 57,1 kg. Ravinteita käytettiin keskimäärin seuraavasti ( N,P,K) 83, 13, 32 kg / ha. Kaura kasvoi keskimäärin 116 päivää, joka oli ennätyksellisen pitkä. Satotasojen välinen vertailu on tehty kolmessa luokassa. 4.1 Lajikkeet Parhaat sadot tuotti jälleen Belinda-lajike, näin on ollut useana edellisenä vuotena. Belinda-lajike on lajikelistan myöhäisimpien lajikkeiden joukossa, sen kasvuaika on kevätvehnän luokkaa. Taulukko 30. Kauralajikkeiden sato- ja laatutiedot. Sato kg / ha Valkuainen % Hlp Belinda ,8 56,0 Fiia ,4 57,1 Vaasa ,4 54,6 Roope ,8 26

27 4.2 Siemenen laatu ja kylvötiheys Siemenkoolla ja itävyydellä ei näytä olevan selvää linjaa satoluokkien välillä. Monen vuoden tutkimuksista on luettavissa, että hyvä kylvötiheys kauralla on 520 kpl/m2. Vuoden 2007 kaurasadon itävyydessä tuntuu olevan monesti ongelmia, joten kunnollinen itävyysanalyysi tulee tehdä vuoden 2008 kylvöjä varten. Vaihtoehtoisesti voi ostaa sertifioitua siementä, jolloin huoli poistuu. Taulukko 31. Siemenen koko ja itävyys sekä kylvötiheys. Tsp g Itävyys % Kpl m2 alle , , yli , Kasvin ravitsemus Maan viljavuustiedot on koottu oheiseen taulukkoon. ph luvulla on suuri merkitys kauran satoluokkien välillä. Vehnäaineistosta emme vastaavaa tulosta löydä. Toisaalta täytyy huomata, että vehnäkasvustot kasvoivat keskimäärin ph tasolla 6,2. Taulukko 32. Maan viljavuustiedot. ph P Ca K Mg alle ,6 11, ,9 10, yli ,3 13, Samoin kuin ohralla on kauran huippusatojen pelloilla kuparia enemmän kuin keskimäärin pienten satojen luokassa. Kuten kaikilla muillakin kasveilla rikin määrä maassa selittää satoluokkia. Taulukko 33. Kupari, sinkki, rikki, ja mangaani -luvut (mg /l) eri satoluokissa Kupari Sinkki Rikki Mangaani alle ,05 1,8 17,4 31, ,96 2,1 20,1 30,7 yli ,50 2,2 21,0 30,9 27

28 4.4 Lannoitus Kauralohkoja on osattu lannoittaa tarpeen mukaisesti. Pieniä satoja on lannoitettu vähemmän kuin suuria. Taulukko 34. Lannoituksessa lisättyjen ravinteiden määrät. N kg / ha P kg / ha K kg / ha alle , ,6 38 yli ,7 35 Typen kotiutus Tutkimus osoittaa, että kauraa on viljelty pitkään niin, että keskimäärin typpeä on sidottu kasvustoon enemmän kuin peltoa on lannoitettu. Tällöin taseesta tulee miinusmerkkinen. Monesti kauraa viljellään eloperäisillä maalajeilla, jolloin typpeä käytetään kivennäismaita vähemmän. Tällöin kasvin tarvitsemasta typestä suuri osa tulee maan omista typpivaroista. Taulukko 35. Typpilannoitus, jyvä- ja olkisadon typpi sekä typpitase. N-lannoitus N jyvissä N oljissa N tase alle yli Fosforin kotiutus Kahden suurimman sadon luokissa on jo jyvissä enemmän fosforia kuin mitä lannoituksessa on annettu. Tutkimustilojen keskimääräinen kauran viljely on kuluttanut säännöllisesti enemmän fosforia kuin lannoituksessa on annettu. Jatkossa ympäristötuki säätelee kauran fosforin käyttöä hyvinkin tiukasti, joten tällaisiin miinusmerkkisiin taulukoihin on totuteltava. Taulukko 36. Fosforin taseet. P lannoitus P Jyvissä P oljissa P tase alle , , yli ,

29 4.5 Kasvinsuojelu Erilaiset laikkutaudit ovat lisääntyneet myös kauralla. Tästä syystä kaurankin siemen tulee peitata ja tarvittaessa tehdä erillinen torjuntaruiskutus. Suuressa satoluokassa taudit oli torjuttu lippulehtivaiheessa joka kolmannella lohkolla. Tautitorjunnan vaste kauralla oli toista tuhatta kiloa hehtaarilta. Kauraa on perinteisesti pidetty tautivapaana lajina, näin ei varmaan enää voida sanoa. Taulukko 37. Kasvinsuojelu eri satotasoilla Tautitorjunta 1 vaihe Tautitorjunta 2 vaihe alle yli Kauran laatu Raakavalkuaispitoisuus laski satotason noustessa. Typpi, josta valkuainen muodostuu, laimenee suureen satoon, joten sitä jää vähemmän valkuaisen muodostukseen. Paras hehtolitranpaino saavutettiin odotetusti suurten satojen luokassa. Taulukko 38. Kauran laatutiedot. RV % HLP kg alle ,3 56, ,3 56,3 yli ,3 57,0 5 Rypsi Rypsi on kolmatta vuotta osana ISO-VILJA tutkimusta. Tutkimus on toteutettu yhteistyössä Satafoodin kanssa. Marketta Saastamoinen on ollut toteuttajana Satafoodilla. Lohkoaineisto on yhdistetty ja näin saatu kokoon 1912 ha. Raporttimme rypsitutkimuksella on paras peittävyys, kun laskemme sen osuuden valtakunnan kylvöalasta. Kesän 2007 öljykasvien pelloilla oli kaikki mahdolliset hankaluudet, jotka voivat tulla kyseeseen niiden viljelyssä. Ensimmäisten kasvustojen kylvöaikaan oli vielä viileät ilmat ja taimettuminen kesti pitkään. Varmaan monella pellolla peittausaineen tehot eivät riittäneet riittävän pitkäksi aikaa ja kirpat pääsivät kasvustoja tuhomaan. Kirppainvaasio oli muutenkin poikkeuksellisen ankara. Vastaavaa tilannetta ei MTT:n mittauksissa ole aikoihin koettu. Mielestäni paras ilmaisu tilanteen ankaruudesta oli sanonta että kirppoja oli saavillinen aarilla. Monella pellolla tuholaiset söivät taimet ennen kuin ne ehtivät pintaan. Mikäli näihin aikoihin ei ehtinyt havaintoja tehdä eikä tuholaisruiskutusta suorittaa niin uusintakylvö oli usein tehtävä. Tällaisia uusintakylvöjä tehtiin samalla pellolla useitakin. Aina kun kaksi rypsin viljelijää kohtasivat kääntyivät puheet usein kysymykseen: Kuinka monta kertaa torjuit kirpat? Usein vastaus oli jopa viisi kertaa. Johtuen kylmästä alkuvaiheen lämpötilasta ja kirppojen aiheuttamasta kasvuston harvuudesta, monelle pellolle tuli rikkaruohojen kasvulle otolliset olosuhteet. Monessa erässä, joka on tehtaalle 29

30 toimitettu on ollut rikka % yllättävän suuri. Löytyy eriä, joissa laatuvähennys vie koko tilin mennessään. Kasvukauden puolivälissä tuli pahkahomeille otolliset ilmat. Sadetta saatiin kukintaa edeltävänä aikana monelle päivälle. Kasvustoihin alkoi tulla ennenaikaisesti kuihtuneita yksilöitä ja yksilön haaroja. Kun tällaisen rypsin tai rapsin varren halkaisi löytyi monesti sisältä pahka. Muutamalla pellolla teimme tautitorjuntaruiskutuksia ja tulokset olivat todella lupaavia. Aineilla saimme todella suuria vasteita niin pahka- kuin harmaahomeen torjuntaan. Vastaavaa tulosta emme edellisenä kesänä saaneet. Nyt meidän tulee vain oppia ymmärtämään millainen on kesä, jolloin homeita kasvustoon syntyy ja jolloin ruiskutus tulee tehdä. Mikä on sitten kirppatilanne kesällä 2008? Ennustajan rooli on aina vaikea ja vastuullinen. Syksyllä 2006 oli syysrypseissä, jotka oli kylvetty vuoden 2007 kasvustoja varten, runsaasti kirppoja. Paikoin ei taimettumista saatu aikaan. Kesän 2007 suurta kirppakantaa edeltävät sukupolvet olivat silloin kasvustoja vikuuttamassa. Syksyllä 2007 ei edellisvuoden kaltaista syysrypsien kirppojen esiintymää havaittu ja selvittiin ilman tuholaisruiskutuksia. Tästä voisi päätellä, että kirppojen määrä kesällä 2008 olisi edellisvuotta huomattavasti pienempi. 5.1 Maalajin vaikutus rypsisatoon Parhaiten rypsi kasvoi hienonhiedan lohkoilla. Suuria eroja ei maalajien välillä saatu. Taulukko 39. Rypsisadot eri maalajeilla. Maalaji Sato kg/ ha Hes 1609 HHt 1511 Hs 1457 HtS 1435 LjS 1600 MM Esikasvin vaikutus satoon Esikasveista kevätvehnä oli paras esikasvi. Taulukko 40. Esikasvin vaikutus rypsisatoon. Esikasvi Sato kg/ ha Ohra 1501 Kaura 1629 Kevätvehnä 1677 Syysvehnä 1581 Rypsi

31 5.3 Lajike Apollo on kasvukauden 2007 uutuuslajike. Se pärjäsi satovertailussa hyvin muihin lajikkeisiin verrattuna. Rapsista Marie tuotti satoa 1782 kg/ha ja Wildcatt 1700 kg/ha. Taulukko 41. Rypsilajikkeiden sadot Lajike Sato kg/ ha Apollo 1600 Hohto 1502 Petita 1592 Valo Muokkausmenetelmä Tutkimuksiemme viljaosioissa olemme saaneet suuret satoerot suorakylvön ja erilaisten muokkausmenetelmien välille. Rypsiosiossa eri perusmuokkausmenetelmät eivät ole poikenneet sadon tuotannossa. Vastaavan tuloksen olemme saaneet vuosina 2005 ja Taulukko 42. Muokkausmenetelmien vaikutus rypsisatoihin. Sato kg/ ha Ei muokattu 1461 Kevytmuokattu 1581 Kynnetty 1431 Kun muokkaus jätetään pois, tulee monesti ongelmia orastumisen tai taimettumisen kanssa. Kaikki siemenet eivät idä ja kasvustosta tulee harva. Monesti on annettu ohje rypsin kylvötiheyden suurestakin lisäämisestä, kun siirrytään suorakylvöön. Kovin paljoa tätä lisäämistä ei ole syytä kuitenkaan tehdä. Tutkimuksessamme suorakylvön kylvömäärä on ollut vain 1,5 kg enemmän kuin muokatuilla pelloilla. Taulukko 43. Kylvömäärät eri muokkausmenetelmissä. Siemen kg/ha Ei muokattu 9,0 Kevytmuokattu 7,5 Kynnetty 7,4 5.5 Rypsin ravitsemus Olemme jakaneet viljelytietoaineistomme kolmeen satoluokkaan alle 1400, ja yli 1750 kg/ha. Samoin kuin edellä viljoillakin, lähdimme selvittämään, mitkä tekijät vaikuttavat sadon muodostukseen. ph-luvulla on selkeä vaikutus sadon määrään. ph-luvun kasvaessa maassa kasvaa luonnollisesti fosforilukukin. 31

KASVUKAUSI 2008 Millä keinoilla onnistuttiin. Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto näytettä

KASVUKAUSI 2008 Millä keinoilla onnistuttiin. Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto näytettä KASVUKAUSI 2008 Millä keinoilla onnistuttiin Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 36 165 näytettä Mallasohra sato 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 5286 4792 4537 4170 3970 4080 4000 4279 3813 Saana

Lisätiedot

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto. Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto näytettä

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto. Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto näytettä Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä 27.10. 9.6. 7.10. 17.10. 27.9. 1800 1600 1400 1200 1000 800 600

Lisätiedot

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto. Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto. Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä Lämpösumma 2010 Helsinki Vantaa 1800 1600 1400 1200 1000 800 600

Lisätiedot

Typestä jää hyödyntämättä 30 %, kun ph on 6,2 sijasta 5,8

Typestä jää hyödyntämättä 30 %, kun ph on 6,2 sijasta 5,8 1 KALKITUS Typestä jää hyödyntämättä 30 %, kun ph on 6,2 sijasta 5,8 50 hehtaarin tilalla Ohran N- lannoitus 90 kg/ha 30 kg/ha typpestä menee hukkaan. Lannoitetta jää hyödyntämättä 6500 kg (10suursäkkiä)

Lisätiedot

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto. Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto. Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä 4.6. 12.10. 22.10. 31.10. 2.10. 22.9. 1800 1600 1400 1200 1000

Lisätiedot

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto

Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 2010 Juha Salopelto Kasvuohjelma- tutkimus Kasvukausi 21 Juha Salopelto Sadon laatu ja määrä Lähde: Agrimarketin ISO-VILJA sopimusaineisto 27 812 näytettä Lämpösumma Tampere 2 tah. ohran täyttymisjakso 18 16 14 12 1 21 27

Lisätiedot

Tähtäimessä viljavat vainiot? Agrimarket kevät 2010

Tähtäimessä viljavat vainiot? Agrimarket kevät 2010 Tähtäimessä viljavat vainiot? Agrimarket kevät 2010 Maanparannuskalkin valmistus Kalkkikivi irrotetaan kalliosta louhimalla. Louhe murskataan ja seulotaan, jolloin syntyvä maanparannuskalkkirouheet ja

Lisätiedot

Kasvuohjelmaseminaari

Kasvuohjelmaseminaari Kasvuohjelmaseminaari Hämeenlinna Pekka Lipsanen Kevätvehnän typpilannoitusoptimit Rapsin lannoitusoptimi Pelkkä typpi ei riitä hyvään satoon Tasapainoisesti lannoitettu rapsi : Tuotti 800 kg suuremman

Lisätiedot

Rukiiseen kannattaa panostaa. Simo Ylä-Uotila

Rukiiseen kannattaa panostaa. Simo Ylä-Uotila Rukiiseen kannattaa panostaa Simo Ylä-Uotila Syysviljojen ravinteidenotto syksyllä 2014 30.10.2014 30.10.2014 30.10.2014 Syysohra 868 kg ka/ha BBCH 22-23 Ruis 788 kg ka/ha BBCH 24-25 Syysvehnä 600 kg ka/ha

Lisätiedot

ILMASE-hanke 18.4.2012. Juha Salopelto Kasvuohjelmatutkimus

ILMASE-hanke 18.4.2012. Juha Salopelto Kasvuohjelmatutkimus ILMASE-hanke 18.4.2012 Juha Salopelto Kasvuohjelmatutkimus Tuloksia ISO-VILJA sopimuksilta 2011 -Ohra -Kaura -Vehnä -Ruis 42110 Analyysiä 1 342 Karjatilojen vilja analyysiä Lämpösumma Kasvukausi josta

Lisätiedot

Lisälannoitus kasvukaudella

Lisälannoitus kasvukaudella Lisälannoitus kasvukaudella Kuivina kasvukausina typen hyötysuhde jää alhaiseksi. Rehevinä kasvukausina typenpuute voi rajoittaa satoa ja valkuaista. Liika typpi altistaa laolle. Yleisen kasvukunnon kannalta

Lisätiedot

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN Vilja-alan yhteistyöryhmä Helmikuu 2011 Opas päivitetty huhtikuussa 2013 1 VEHNÄMARKKINAT SUOMESSA Vehnän kylvöala on viimeisen viiden vuoden aikana ollut n. 225

Lisätiedot

5.3. Virkkala Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita

5.3. Virkkala Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita 5.3. Virkkala Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita Sade kesällä 2014 Heinäkuun 2014 sateet Sade elokuu Sadesumma 2014 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0 Pori Lappeenranta

Lisätiedot

Viljan analyysit 2012 ISO-VILJA Homemyrkyt 6268

Viljan analyysit 2012 ISO-VILJA Homemyrkyt 6268 Viljan analyysit 2012 ISO-VILJA 33 016 Kotielän asiakkaat 1150 Homemyrkyt 6268 Havaintokaistat 8 paikkaa Homemyrkyt kaura DON Alueittain Analyysejä KPL Alle 18 1,8 g /K Kg %Yli 1,8 g / Kg % Suurin arvo

Lisätiedot

Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön. Anne Kerminen Yara Suomi

Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön. Anne Kerminen Yara Suomi Pellon kasvukunto ja ravinteet tehokkaasti käyttöön Anne Kerminen Yara Suomi Maan rakenteen merkitys - kasvi on kasvupaikkansa vanki Hyvän sadon tekijät on pinnan alla Maaperän Rakenteelliset ominaisuudet

Lisätiedot

Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon!

Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon! Satoisat lajikkeet tarvitsevat riittävästi ravinteita tuottaakseen runsaan ja hyvälaatuisen sadon! Hyvinkää 17.3.2011 Raimo Kauppila Kotkaniemen tutkimusasema Yara Suomi Oy Tasapainoinen lannoitus Viljelykasville

Lisätiedot

Myllyvehnän lannoitus 5.10 2009 AK

Myllyvehnän lannoitus 5.10 2009 AK Myllyvehnän lannoitus Vehnän valkuaispitoisuuteen vaikuttavat mm. Lajike Annettu typpilannoitus kg/ha Lannoituksen ajoitus Satotaso Maalaji Kasvukausi Eri lajiketyyppien sadot ja valkuaispitoisuudet Seuraavissa

Lisätiedot

Kesällä 2011 kevätvehnä- ja ohralajikkeet esillä parkkipaikan viereisellä pellolla. Havaintokaistat

Kesällä 2011 kevätvehnä- ja ohralajikkeet esillä parkkipaikan viereisellä pellolla. Havaintokaistat Kesällä 2011 kevätvehnä- ja ohralajikkeet esillä parkkipaikan viereisellä pellolla Havaintokaistat Kevätvehnälajikkeet havaintoruuduilla Lajike Sato Kasvu pv. Lämpös. Lako-% Tjp Hlp Valk.% Sako 1 Sako

Lisätiedot

Projektiraportti kasvukaudelta 2013 ja yhteenvetoa koevuosilta 2011-2013 YM 24/48/2011

Projektiraportti kasvukaudelta 2013 ja yhteenvetoa koevuosilta 2011-2013 YM 24/48/2011 Projektiraportti kasvukaudelta 2013 ja yhteenvetoa koevuosilta 2011-2013 YM 24/48/2011 Typpilannoituksen vaikutus sadon määrään ja laatuun, typen kotiuttamiseen sadossa ja ravinteiden huuhtoutumiseen Martti

Lisätiedot

Ympäristötuet ja niiden toimeenpano - lannoitus vuonna 2008. Ympäristötukien mahdollisuudet, Tampere 1.4.2008

Ympäristötuet ja niiden toimeenpano - lannoitus vuonna 2008. Ympäristötukien mahdollisuudet, Tampere 1.4.2008 Ympäristötuet ja niiden toimeenpano - lannoitus vuonna 2008 Ympäristötukien mahdollisuudet, Tampere 1.4.2008 Uuden sitoumuksen piirissä oleva viljelijä: Peruslannoituksesta viljavuustutkimuksen mukaiseen

Lisätiedot

Juha Salopelto. Tonni lisää satoa - 3,7 => 9 - NOS kokeet - Havainnointikaistat

Juha Salopelto. Tonni lisää satoa - 3,7 => 9 - NOS kokeet - Havainnointikaistat Juha Salopelto Tonni lisää satoa - 3,7 => 9 - NOS kokeet - Havainnointikaistat 9 300 Kg /ha NOS kokeiden ka sato 3700-4000 Kg /ha Ohra keskisato 9 300 Kg /ha NOS kokeiden ka sato 200-1000 Kg /ha 3700-4000

Lisätiedot

12.2.2014. -Tukes -Viljan laatu -Havaintokaistat -ISO-VILJA tulokset -DON -NOS -BSAG

12.2.2014. -Tukes -Viljan laatu -Havaintokaistat -ISO-VILJA tulokset -DON -NOS -BSAG 12.2.2014 -Tukes -Viljan laatu -Havaintokaistat -ISO-VILJA tulokset -DON -NOS -BSAG Koulutus ja tutkinto kasvinsuojeluaineiden ammattikäyttäjille Tutkintovelvoite, mutta koulutus vapaaehtoinen Laki kasvinsuojeluaineista

Lisätiedot

SIJOITTAMINEN MAAHAN PINTALEVITYS NPKS NKS NS. Fosforin sijoittaminen tärkeää! AMMONIUMNITRAATTI + KALSIUM NPKS-LANNOITTEET MULTAUS SIJOITUSLANNOITUS

SIJOITTAMINEN MAAHAN PINTALEVITYS NPKS NKS NS. Fosforin sijoittaminen tärkeää! AMMONIUMNITRAATTI + KALSIUM NPKS-LANNOITTEET MULTAUS SIJOITUSLANNOITUS Miten lannoitan ensi keväänä? PINTALEVITYS SIJOITTAMINEN MAAHAN UREA AMMONIUMNITRAATTI + KALSIUM NPKS-LANNOITTEET MULTAUS SIJOITUSLANNOITUS sade sade sade siemenlannoite ammoniumnitraatti kalsium NPKS

Lisätiedot

Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi

Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Viljelijöiden työkaluna käytettävissä 24 h vrk, 7 pv viikossa Velotuksetta, osoitteissa: www.agrimarket.fi

Lisätiedot

Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet

Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet Peppi Laine, MTT Kasvinsuojelu, Jokioinen Taudin esiintymisen edellytykset: Taudille suotuisa säätila??? Kylvösiemen, peittaus, muokkaus, viljelykierto,

Lisätiedot

Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla

Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla Janne Heikkinen, TEHO Plus hanke 28.11.2013 Sarka Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toteutus Rahoitus Valtakunnallinen hanke, jonka

Lisätiedot

12.02.2015 Salo Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita

12.02.2015 Salo Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita 12.02.2015 Salo Juha Salopelto - Kasvuohjelma-tutkimuksen tuloksia ja uusia siemenlajikkeita Sade kesällä 2014 Heinäkuun 2014 sateet Sade elokuu 5.5. 10.5. 15.5. 20.5. 25.5. 30.5. 4.6. 9.6. 14.6. 19.6.

Lisätiedot

Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista

Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista Murskevilja tilaisuus Muhoksella 22.1.2013 Raija Suomela Essi Saarinen Kuva: Maria Honkakoski Esityksen sisältö Lajikeominaisuudet murskeviljan tuotantoon Ohran lajikekokeet

Lisätiedot

YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON

YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON 1 YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON Erikoistutkija Marjo Keskitalo, MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen. marjo.keskitalo@mtt.fi KOKEEN TAUSTAA Kuminan kylvösiemenmääräksi

Lisätiedot

Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä. Anne Kerminen

Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä. Anne Kerminen Lannoittamalla kestävää ja kannattavaa viljelyä Anne Kerminen Fosfori on punaisella puolessa Suomen pelloista Fosfori (P) prosenttiosuus 5 2 2 12 13 31 35 Huono Huononlainen Välttävä Tyydyttävä Hyvä Korkea

Lisätiedot

Agrimarketin VILJAILTA Hiitteenharju, Harjavalta YaraVita- hivenravinneratkaisut kasvukaudelle

Agrimarketin VILJAILTA Hiitteenharju, Harjavalta YaraVita- hivenravinneratkaisut kasvukaudelle Agrimarketin VILJAILTA Hiitteenharju, Harjavalta 13.3.2013 YaraVita- hivenravinneratkaisut kasvukaudelle Yara Suomi Oy Antti Pakkanen 18.3.2013 Kasvuohjelma 1 YaraVita TM Gramitrel Ravinnesisältö: Typpi

Lisätiedot

KASVUOHJELMATUTKIMUS 2015

KASVUOHJELMATUTKIMUS 2015 KASVUOHJELMATUTKIMUS 2015 Viljasopimusten ennakkonäytetulokset Havaintokaistat Typpilannoituskoe Seinäjoella Kasvuohjelma koetuloksia Kotkaniemen tutkimusasemalta Juha Salopelto, Hankkija Oy juha.salopelto@hankkija.fi

Lisätiedot

ProAgria lohkotietopankki. Esityksen sisältö

ProAgria lohkotietopankki. Esityksen sisältö Ravinnetaseeterilaiset taseet, tuloksia ja tulkintaa TEHOPlus neuvojakoulutuspilotti Ahlman Tampere 7.3.2013 Kaisa Riiko, projektikoordinaattori BSAG/Järki-Lanta hanke ProAgria lohkotietopankki 1 Esityksen

Lisätiedot

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN Vilja-alan yhteistyöryhmä Helmikuu 2011 1 VEHNÄMARKKINAT SUOMESSA Vehnän kylvöala on viime vuosina ollut n. 210 000 ha, tästä alasta kevätvehnää 189 000 ha (89

Lisätiedot

Ravinnetaseet ja ravinteiden hyödyntäminen TEHO Plus -hankkeessa

Ravinnetaseet ja ravinteiden hyödyntäminen TEHO Plus -hankkeessa Ravinnetaseet ja ravinteiden hyödyntäminen TEHO Plus -hankkeessa Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus -hanke Ympäristötuen kehittäminen, Ravinteet -alatyöryhmä 24.2.1012 Ravinnetaseiden ja ravinteiden hyväksikäytön

Lisätiedot

KM SATOKILPAILU ANNALEENA YLHÄINEN. #Kaura8000. Knowledge grows

KM SATOKILPAILU ANNALEENA YLHÄINEN. #Kaura8000. Knowledge grows Knowledge grows KM SATOKILPAILU ANNALEENA YLHÄINEN Miten kasitonnari tehdään? Millaisia satoja kauralla satokisoissa on saatu? Miten suuret sadot tehdään? Millaisia satoja muualla maailmassa kauralla saadaan?

Lisätiedot

Miten huippusadot tuotetaan? Anne Kerminen

Miten huippusadot tuotetaan? Anne Kerminen Miten huippusadot tuotetaan? Anne Kerminen Mikä on viljalla hyvä satotaso? Miten satotasoa voi nostaa? 2 Guinness record Vehnää 16 791 kg/ha 3 1. Maximizing yield potential. 2. Protecting yield potential.

Lisätiedot

TUTKIMUSTIETOA PÄÄTÖKSENTEON TUEKSI NITRAATTIASETUSTA VARTEN

TUTKIMUSTIETOA PÄÄTÖKSENTEON TUEKSI NITRAATTIASETUSTA VARTEN 1(6) Ympäristöministeriö Viite: Luonnos valtioneuvoston asetukseksi eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (ns. nitraattiasetus), YM028:00/2011. Lausuntopyyntö päätöksenteon

Lisätiedot

MegaLab tuloksia 2017

MegaLab tuloksia 2017 MegaLab tuloksia 2017 Näytteet Kesällä 2017 Sucros ja Yara tarjosivat juurikkaan viljelijöille mahdollisuuden toimittaa analysoitavaksi yhden lehtinäytteen Näytteet kerättiin kesä heinäkuun vaihteessa.

Lisätiedot

Ympäristötukiehtojen mukainen lannoitus vuonna 2009

Ympäristötukiehtojen mukainen lannoitus vuonna 2009 Ympäristötukiehtojen mukainen lannoitus vuonna 2009 Risto Jokela Kasvinviljelyneuvonnan vastaava ProAgria Oulu Valvonnoissa havaittua P-tasaus lohkokorteille asianmukaisesti Karjanlantapoikkeuksen käyttö

Lisätiedot

Projektin väliraportti kasvukaudelta 2011 YM 24/48/2011

Projektin väliraportti kasvukaudelta 2011 YM 24/48/2011 Projektin väliraportti kasvukaudelta 2011 YM 24/48/2011 Typpilannoituksen vaikutus sadon määrään ja laatuun, typen kotiuttamiseen sadossa ja ravinteiden huuhtoutumiseen Martti Yli-Kleemola, Hankkija-Maatalous

Lisätiedot

Rikinpuute AK

Rikinpuute AK Rikkilannoitus Rikinpuute Rikin puutosoireet näkyvät ensimmäisenä nuorimmissa lehdissä. Ne ovat normaalia vaaleampia vähentyneen lehtivihreän muodostumisen takia. Rikin puute vaikeuttaa kasvin typen ottoa.

Lisätiedot

Typpi porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Typpi porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Typpi porraskokeen tuloksia 213-216 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Mihin juurikas tarvitsee typpeä? - Lehtivihreän määrä kasvaa - Lehtiala kasvaa - Kasvin yleinen elinvoima / lehtialan kesto kasvaa

Lisätiedot

Juha Salopelto Hankkija OY Sijoitusvinkit kasvukaudelle 2017 Koetoiminta Lajikekokeet Havaintokaistat -Vilja + nurmi Sopimusviljelyn tulokset

Juha Salopelto Hankkija OY Sijoitusvinkit kasvukaudelle 2017 Koetoiminta Lajikekokeet Havaintokaistat -Vilja + nurmi Sopimusviljelyn tulokset Juha Salopelto Hankkija OY Sijoitusvinkit kasvukaudelle 2017 Koetoiminta Lajikekokeet Havaintokaistat -Vilja + nurmi Sopimusviljelyn tulokset Kasvuohjelma kokeet - Siemen nurmi Viljan laatutulokset -TJP

Lisätiedot

Ravinne ja lannoitusasiaa. Tapio Salo MTT

Ravinne ja lannoitusasiaa. Tapio Salo MTT Ravinne ja lannoitusasiaa Tapio Salo MTT Makroravinteet Useiden vihanneslajien makroravinteiden tarve on korkea Ravinteita sekä korjattavassa sadossa että peltoon jäävissä kasvinosissa Ravinnetarpeen ajankohta

Lisätiedot

Maltaan viljely käytännössä. Hannu Mäkipää ProAgria Pohjois-Savo

Maltaan viljely käytännössä. Hannu Mäkipää ProAgria Pohjois-Savo Maltaan viljely käytännössä Hannu Mäkipää ProAgria Pohjois-Savo 13.12.2017 Analyysejä vuosittain Miten viljelen mallasohraa Mallasohraa voidaan viljellä viljelyvyöhykkeillä I-III Kaksitahoisten mallasohralajikkeiden

Lisätiedot

Viljakokeiden tuloksia MTT Ruukista Miika Hartikainen, MTT Ruukki

Viljakokeiden tuloksia MTT Ruukista Miika Hartikainen, MTT Ruukki Viljakokeiden tuloksia MTT Ruukista 2013 Miika Hartikainen, MTT Ruukki Säätiedot Ohran lajikekokeet Kauran lajikekokeet Vehnän lajikekokeet KERE: Greening Effect tautiainekoe KERE: Tautitorjuntakokeet

Lisätiedot

TARKKUUTTA TILATASOLLA. Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari

TARKKUUTTA TILATASOLLA. Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari TARKKUUTTA TILATASOLLA Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen - TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toiminta-alue: Varsinais-Suomi ja Satakunta

Lisätiedot

Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi. Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria

Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi. Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria 04.02.2012 Lannoitusvaikutuksen arviointi Tehdään viljelykierrolle Määritellään kasvien typentarve Lasketaan typenlähteet

Lisätiedot

Vihannesten fosforilannoitustutkimus alkanut tavoitteena taloudellinen lannoitus

Vihannesten fosforilannoitustutkimus alkanut tavoitteena taloudellinen lannoitus Vihannesten fosforilannoitustutkimus alkanut tavoitteena taloudellinen lannoitus Terhi Suojala-Ahlfors Luonnonvarakeskus Luonnonvarat ja biotuotanto, Puutarhatuotanto terhi.suojala-ahlfors@luke.fi Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi Typpilannoitus, kevät 2015 Lohkon multavuus määrää lähtötason Satotasokorjaukset aiempaa korkeampia, uusi

Lisätiedot

Kaura vaatii ravinteita

Kaura vaatii ravinteita Knowledge grows Kaura vaatii ravinteita Anne Kerminen, Yara Suomi Näin kauraa viljellään Suomessa Viljelijäkysely syksyllä 2016 (320 vastausta) Rehukauraa 55 % ja elintarvikekauraa 54 % Viljelyala 23 ha/tila

Lisätiedot

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus. Yara Suomi

Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus. Yara Suomi Miten ympäristökorvausjärjestelmä vaikuttaa lannoitukseen? Uusien lajikkeiden lannoitus Yara Suomi Typpilannoitus, kevät 2015 Lohkon multavuus määrää lähtötason Satotasokorjaukset aiempaa korkeampia, uusi

Lisätiedot

Proline- uuden sukupolven triatsoli

Proline- uuden sukupolven triatsoli Proline- uuden sukupolven triatsoli Markkinoiden tehokkain triatsoli viljojen, rypsin ja rapsin tautitorjuntaan Erittäin laajatehoinen Pitkäkestoinen teho yksin käytettynä Joustava ajoituksen ja seospartnereiden

Lisätiedot

Kokemuksia Huippufarmari Haussa - kilpailusta

Kokemuksia Huippufarmari Haussa - kilpailusta Kokemuksia Huippufarmari Haussa - kilpailusta Jaakko Laurinen Huippufarmari Haussa -kilpailu Tavoitteena hyvä sato, hyvä taloudellinen tulos ja pieni ympäristövaikutus Tulokset kolmen osa-alueen summana

Lisätiedot

Kasvintuotanto kannattaa

Kasvintuotanto kannattaa Kasvintuotanto kannattaa Loppuseminaari Havaintokoetoiminnan satoa vuosilta 2011-2013 Pirjo Kivijärvi ja Kari Narinen MTT Kasvintuotannon tutkimus, Mikkeli Puh. 040 828 8254 pirjo.kivijarvi@mtt.fi Havaintokoetoiminta

Lisätiedot

AMARETTO Ammattilaisen kevätvehnä

AMARETTO Ammattilaisen kevätvehnä Ammattilaisen kevätvehnä Amaretto on myöhäinen, huippusatoisa lajike, jolle suositellaan jaettua typpilannoitusta, jotta valkuainen saadaan myllykelpoiseksi. Sakoluku ei ole korkea, mutta melko kestävä.

Lisätiedot

Tasapainoinen lannoitus estää ravinnepuutokset. 1/2012 Anne Kerminen

Tasapainoinen lannoitus estää ravinnepuutokset. 1/2012 Anne Kerminen Tasapainoinen lannoitus estää ravinnepuutokset 1/2012 Anne Kerminen Sadon määrällä on merkitystä kotieläintilalla 3500 kg hehtaarisadolla 5500 kg hehtaarisadolla Panostamalla peltoviljelyyn hehtaarin sadolla

Lisätiedot

Sokerijuurikkaan lannoitus. Aleksi Simula

Sokerijuurikkaan lannoitus. Aleksi Simula Sokerijuurikkaan lannoitus Aleksi Simula Sisältö: Sokerijuurikkaan lannoitusohjelmat Kevätlannoitus Lehtilannoitus Muut kasvukauden täydennykset Yara Megalab kasvianalyysi Lannoitustarve juurikkaalla Typpi:

Lisätiedot

Muokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille.

Muokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille. Rehuherneen viljely Kasvulohkon valinta Herneen viljely onnistuu parhaiten ilmavilla, hyvärakenteisilla hietasavilla, jäykillä savikoilla ja hienoilla hiedoilla. Runsasmultaisia maita tulee välttää johtuen

Lisätiedot

Syysrypsin viljely Antti Tuulos

Syysrypsin viljely Antti Tuulos Antti Tuulos 19.4.2012 1 Esityksen sisältö: Syysrypsi viljelykasvina Syysrypsin perustaminen suojaviljaan Satotuloksia kevätviljan ja syysrypsin seoskasvustoista Allelokemikaalit Ravinteiden talteenotto

Lisätiedot

Kalium porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT)

Kalium porraskokeen tuloksia Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Kalium porraskokeen tuloksia 2013-2016 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus (SjT) Maaperän Kalium-pitoisuus Vuoden 2012 yhteenvedosta voidaan todeta, että juurikasmaiden kaliumin (K) määrä on karkean arvion

Lisätiedot

Ympäristöystävällistä tehoviljelyä?

Ympäristöystävällistä tehoviljelyä? Ympäristöystävällistä tehoviljelyä? Kasvinsuojeluseuran ja PesticideLife-hankkeen SYYSPUINTI 2011 Martti Yli-Kleemola Koelohko Koejäsenet KWS Scirocco ja Trappe kevätvehnät 100 kg N /ha typpitasolla lannoitettuna

Lisätiedot

Ravinteiden käytöntehokkuus kasvintuotannossa

Ravinteiden käytöntehokkuus kasvintuotannossa Ravinteiden käytöntehokkuus kasvintuotannossa Ari Rajala Luke, Luonnonvarakeskus Luonnonvarat ja biotuotanto-yksikkö Tuotantojärjestelmät Ravinteiden käytöntehokkuus: tuloksia eri kokeista Ohralajikkeiden

Lisätiedot

Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect. Miika Hartikainen, Essi Saarinen, Raija Suomela

Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect. Miika Hartikainen, Essi Saarinen, Raija Suomela Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect Miika Hartikainen, Essi Saarinen, Raija Suomela Kokeen taustaa Tarkoitus selvittää kasvitautiaineiden vaikutusta eri ohralajikkeiden kasvuaikaan, Greening

Lisätiedot

Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista

Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista Raija Suomela Essi Saarinen Kuva: Maria Honkakoski Lajikekokeiden tuloksia MTT Ruukista Ohran lajikekokeet 2012 Ohran lajikekokeet 2006-2011 Kauran lajikekokeet 2012

Lisätiedot

Ravinnetaseet. Ympäristötuen lisätoimenpide lannoituksen ja sadon ravinnemäärien seurantaan MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUKI

Ravinnetaseet. Ympäristötuen lisätoimenpide lannoituksen ja sadon ravinnemäärien seurantaan MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUKI MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUKI Ravinnetaseet Ympäristötuen lisätoimenpide lannoituksen ja sadon ravinnemäärien seurantaan 2008 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin.

Lisätiedot

Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja parsakaalin viljely. Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli 12.4.2011

Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja parsakaalin viljely. Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli 12.4.2011 Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja n viljely Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli Sisältö Viljelyn edellytykset Tuotannon suunnittelu Jäävuorisalaattilajikkeita Kukkakaalilajikkeita Parsakaalilajikkeita

Lisätiedot

Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet. Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola

Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet. Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola 12.12.2017 LISÄÄ OSAAMISTA, PAREMPI TULOS Elinvoimainen maatilatalous ELINA Liity Facebookissa:

Lisätiedot

Sokerijuurikas ja ravinteet 14.-15.4.2016. Susanna Muurinen

Sokerijuurikas ja ravinteet 14.-15.4.2016. Susanna Muurinen Sokerijuurikas ja ravinteet 14.-15.4.2016 Susanna Muurinen Pääravinteet N-typpi P-fosfori K-kalium Ca-kalsium Mg-magnesium Na-natrium S-rikki Pääravinteiden otto 50-500 kg ha -1 Hivenravinteet B- boori

Lisätiedot

Luomuviljojen lajikehavaintokokeet Kokemuksia ja tuloksia

Luomuviljojen lajikehavaintokokeet Kokemuksia ja tuloksia Luomuviljojen lajikehavaintokokeet Kokemuksia ja tuloksia Arja Nykänen / Kaisa Matilainen ProAgria Etelä-Savo/ ProAgria Pohjois-Karjala p. 0400 452 089 / p. 040 3012423 Yleistä lajikevalinnasta Sadon käyttötarkoitus

Lisätiedot

Lietelannan käytön strategiat ja täydennys. Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013

Lietelannan käytön strategiat ja täydennys. Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013 Lietelannan käytön strategiat ja täydennys Nurmen lannoitus ja karjanlanta Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 2013 x 1000 ha Nurmiala maakunnittain v. 2011 100 Nurmiala (x 1000 ha) 90 80 70 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

Hamppu viljelykiertokasvina

Hamppu viljelykiertokasvina Hamppu viljelykiertokasvina Noora Norokytö, Hyötyhamppuhanke Turun ammattikorkeakoulu Yleistä hampusta Tuulipölytteinen lyhyen päivän kasvi Luontaisesti yksineuvoinen (öljyhamppu), jalostuksella kaksineuvoinen

Lisätiedot

Varautuminen kasvukauteen Asiakkuuspäällikkö Ilkka Mustonen

Varautuminen kasvukauteen Asiakkuuspäällikkö Ilkka Mustonen Varautuminen kasvukauteen 2018 12.2.2018 Asiakkuuspäällikkö Ilkka Mustonen Kasvi ja maa tarvitsevat vuosittain fosforia YaraMilalla ravitset kasvia sekä ylläpidät helposti käyttökelpoista fosforia, jonka

Lisätiedot

Rehumaissin viljelyohjeet

Rehumaissin viljelyohjeet Rehumaissin viljelyohjeet MAISSI Maissi reagoi päivän pituuteen. Kasvu nopeutuu vasta päivien lyhetessä heinäkuun puolivälissä. Maissin tärkein osa on tähkä, tavoite maito/taikinatuleentuminen Activate

Lisätiedot

Sadon tuotannon tehokkuuden mittaaminen ympäristöindekseillä. Ympäristöindeksien historia Raisiokonsernissa

Sadon tuotannon tehokkuuden mittaaminen ympäristöindekseillä. Ympäristöindeksien historia Raisiokonsernissa Sadon tuotannon tehokkuuden mittaaminen ympäristöindekseillä Aki Finér Kestävän kehityksen asiantuntija Raisio-konserni Ympäristöindeksien historia Raisiokonsernissa Energia- ja ympäristöindeksit luotiin

Lisätiedot

Havaintokoe 2010 Kevätvehnän aluskasvikoe 1 (Vihti)

Havaintokoe 2010 Kevätvehnän aluskasvikoe 1 (Vihti) Kevätvehnän aluskasvikoe Päivitetty 4.7..2013 Havaintokokeessa seurataan kevätvehnän aluskasvin vaikutusta maan kasvukuntoon, pääkasvin sadon määrään ja laatuun sekä maan liukoisen typen pitoisuuteen.

Lisätiedot

Lannoitusratkaisut, ravinteiden merkitys. Ilkka Suur-Uski

Lannoitusratkaisut, ravinteiden merkitys. Ilkka Suur-Uski Lannoitusratkaisut, ravinteiden merkitys Ilkka Suur-Uski 27.3.2017 MAAN FOSFORIPITOISUUS Nyt on aika kääntää fosforin suunta Lähde: Eurofins ja Suomen ympäristökeskus 3 Satokomponentit muodostavat sadon

Lisätiedot

Kokemuksia integroidusta kasvinsuojelusta viljatiloilla. Marja Jalli & Sanni Junnila MTT VYR Viljelijäseminaari Hämeenlinna 30.1.

Kokemuksia integroidusta kasvinsuojelusta viljatiloilla. Marja Jalli & Sanni Junnila MTT VYR Viljelijäseminaari Hämeenlinna 30.1. Kokemuksia integroidusta kasvinsuojelusta viljatiloilla Marja Jalli & Sanni Junnila MTT VYR Viljelijäseminaari Hämeenlinna 30.1.2014 PesticideLife hankkeen tavoitteet -Tukea NAPin toimeenpanoa ja päivitystä

Lisätiedot

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä

Lisätiedot

Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect. Miika Hartikainen, MTT Ruukki

Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect. Miika Hartikainen, MTT Ruukki Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect Miika Hartikainen, MTT Ruukki Kokeen taustaa Tarkoitus selvittää kasvitautiaineiden mahdollista pidentävää vaikutusta eri ohralajikkeiden kasvuaikaan, Greening

Lisätiedot

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä

Lisätiedot

Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Tilakohtaiset tavoitteet ja valinnat: - miten panostan viljelyyn? - miten hyvä sato ja taloudellinen

Lisätiedot

Peltokasvien luomuviljely

Peltokasvien luomuviljely Luomuviljelyn peruskurssi Peltokasvien luomuviljely LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke 2 Luomussa huomioon otettavaa lajikevalinnassa Peltojen kasvukunto Aikaisuus Sadon käyttötarkoitus Korren

Lisätiedot

Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009. LAJIKKEET JA LANNOITUS Elina Virtanen

Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009. LAJIKKEET JA LANNOITUS Elina Virtanen Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009 LAJIKKEET JA LANNOITUS Elina Virtanen Kahta suomalaista ja kahta venäläistä lajiketta verrattiin kenttäkokeissa Karjalan tasavallan tuotanto-olosuhteissa.

Lisätiedot

Tasapainoinen lannoitus. 2/2012 A Kerminen

Tasapainoinen lannoitus. 2/2012 A Kerminen Tasapainoinen lannoitus viljat ja öljykasvit 2/2012 A Kerminen Typpi lisää satoa ja valkuaista 9000 8000 7000 6000 5000 Kevätvehnän typpilannoitus sato ja valkuais-% 14 13 12 11 Typen puutteessa kasvi

Lisätiedot

Luomukokeet Loviisa Micaela Ström

Luomukokeet Loviisa Micaela Ström Luomukokeet Loviisa 2017 Micaela Ström Luomu kokeita, yhteistyö NSL:n ja EkoNu projektin kanssa! Aloitettiin 2012 (6 viljelykautta) Luomu kokeiden tarkoitus: Suomessa on liian vähän luomukokeita! Vertailla

Lisätiedot

Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta

Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina viljelykierrossa

Lisätiedot

ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT

ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT 1 Havaintoja kasvukaudelta Kasvukausi oli haastava, lämpösummaa kertyi todella hitaasti Rikkakasvien kasvuajankohdissa suuria vaihteluita, joten

Lisätiedot

Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy

Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Keskimääräinen tilakoko Suomessa 42 ha Sato 8 700 kg/ha = 9 rekkaa Kotkaniemi koe YaraMila Y25 130 kg N/ha (lisää

Lisätiedot

Pellon kunnostus ja maanhoito

Pellon kunnostus ja maanhoito Pellon kunnostus ja maanhoito Kuusamo Vene-hanke Juha Sohlo www.proagria.fi/oulu www.facebook.com/proagriaoulu Kuva: Risto Jokela 1 Viljelymaan hoito ja kunnostus Kasvit kykenevät käyttämään peltoon sijoitetut

Lisätiedot

Viljelyohjelmalla lisää puhtia

Viljelyohjelmalla lisää puhtia Knowledge grows Viljelyohjelmalla lisää puhtia Juho Urkko K-maatalous Viljelen kauraa A. Eläinten rehuksi kun täytyy B. Huonoilla lohkoilla, minne ei ohraa / vehnää voi kylvää C. Kannattavana viljelykasvina

Lisätiedot

Projektin väliraportti kasvukaudelta 2012 YM 24/48/2011

Projektin väliraportti kasvukaudelta 2012 YM 24/48/2011 Projektin väliraportti kasvukaudelta 2012 YM 24/48/2011 Typpilannoituksen vaikutus sadon määrään ja laatuun, typen kotiuttamiseen sadossa ja ravinteiden huuhtoutumiseen Martti Yli-Kleemola, Hankkija-Maatalous

Lisätiedot

Oranki-hanke: Koeasetelma ja Maan orgaanisen aineksen vaikutus sadontuottoon

Oranki-hanke: Koeasetelma ja Maan orgaanisen aineksen vaikutus sadontuottoon Oranki-hanke: Koeasetelma ja Maan orgaanisen aineksen vaikutus sadontuottoon Tapio Salo, Riikka Keskinen, Helena Soinne, Mari Räty, Janne Kaseva, Visa Nuutinen, Eila Turtola Orgaaninen aines maaperän tuottokyvyn

Lisätiedot

POLARTOP BOR BOR VILJELYRATKAISU ENTSYYMIMALLASOHRA. Tiedä mitä kylvät.

POLARTOP BOR BOR VILJELYRATKAISU ENTSYYMIMALLASOHRA. Tiedä mitä kylvät. ENTSYYMIMALLASOHRA BOR Boreal Kasvinjalostus Oy www.boreal.fi Lajike-edustaja: Peltosiemen Oy Polartop on satoisa monitahoinen entsyymimallas- ja rehuohra. Sen korrenlujuus on hyvä eri maalajeilla ja viljelyolosuhteissa.

Lisätiedot

Kannattavuus on avainasia. Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016

Kannattavuus on avainasia. Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016 Kannattavuus on avainasia Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016 ProAgria Etelä-Suomen toiminta-alue 14 000 maatilaa 9000 asiakasta 700 000 ha peltoa 160 toimihenkilöä

Lisätiedot

Kasvuohjelma- tutkimus 2013

Kasvuohjelma- tutkimus 2013 Kasvuohjelma- tutkimus 2013 ISO- VILJA - sopimusten ennakkonäytetulokset Havaintolohkot Typpilannoituskoe Seinäjoella Kasvuohjelma- koetuloksia Kotkaniemen tutkimusasemalta 2 Johdanto Nyt Itämerta suojelemaan

Lisätiedot

KILPAILUKYKYISILLÄ LAJIKKEILLA VAIHTOEHTOJA RUKIIN JA ÖLJYKASVIEN VILJELYYN

KILPAILUKYKYISILLÄ LAJIKKEILLA VAIHTOEHTOJA RUKIIN JA ÖLJYKASVIEN VILJELYYN KILPAILUKYKYISILLÄ LAJIKKEILLA VAIHTOEHTOJA RUKIIN JA ÖLJYKASVIEN VILJELYYN Alituotantokasvipäivä, Huittinen 14.3.2014 Boreal / Satu Pura KOTIMAISELLE RUKIILLE ON KYSYNTÄÄ Teollisuus sitoutunut lisäämään

Lisätiedot

Kasvinsuojeluaineet ja niiden valinta lohkolle

Kasvinsuojeluaineet ja niiden valinta lohkolle Kasvinsuojeluaineet ja niiden valinta lohkolle Torjuntakynnykset Torjunnan taloudellinen kynnysarvo saavutetaan, kun rikkakasvien, kasvitautien tai tuholaisten vuoksi on odotettavissa olevien satotappioiden

Lisätiedot

Kevätrypsin viljely. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso

Kevätrypsin viljely. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso Kevätrypsin viljely Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 30.11.2009 Rypsi kukassa Kuva Reijo Käki 2 2009 Reijo Käki Kevätrypsin viljely Luomurypsi Rypsi on elintarvikeöljyn ja eläinten valkuaisrehun

Lisätiedot