Luovuus ja oppiminen. Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luovuus ja oppiminen. Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja"

Transkriptio

1 Luovuus ja oppiminen Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja Helsingin yliopisto Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Lääketieteellisen koulutuksen tuki- ja kehittämisyksikkö

2 Mitä on luovuus? Yksinkertaisimmillaan: uuden tuottamista Usein määritellään, että luovat tuotokset ovat uusia, yllättäviä ja arvokkaita Miten luovaksi tullaan? Miten on mahdollista ajatella laatikon ulkopuolella, kun käytettävissä ovat vain omat vanhat laatikot? Mikään uusi ei ole täysin uutta: luovuus on aikaisempien ideoiden uudenlaista yhdistelyä, vanhojen mallien soveltamista uudenlaisiin tilanteisiin Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/2009 2

3 Divergentti ajattelu (Guilford, 1967) Yhteen (oikeaan) vaihtoehtoon pyrkimisen sijasta tuotetaan useita vaihtoehtoisia ratkaisuja Kemisti Linus Paulig: tieteellisiä teorioita luodaan siten, että kehitetään mahdollisimman monta ideaa ja hylätään hyödyttömät Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/2009 3

4 Luovan ongelmanratkaisun vaiheet (Wallas & Smith, 1926) 1) Valmistautuminen Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/2009 4

5 Tyhjästä on paha nyhjäistä! Tieto ja taito mahdollistavat luovuuden, eivät tapa sitä Asiantuntijaksi kehittyminen vaatii vuosien päämäärätietoista työskentelyä Myös ns. luovilla aloilla päämäärätietoinen harjoittelu on tärkeämpää kuin esimerkiksi lahjakkuus (Ericsson et. al. 1993) Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/2009 5

6 Luovan ongelmanratkaisun vaiheet (Wallas & Smith, 1926) 1) Valmistautuminen 2) Kypsyttely 3) Oivallus 4) Todentaminen Luovuutta edistävät Avoin ihmettely Nelivuotiaan mieli Positiiviset tunteet Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/2009 6

7 Kirjoita paperille kolme (luovaa) ideaa keinoista, joilla voisi edistää oppimista lääketieteellisessä koulutuksessa ideat saavat olla epätavallisia, yllättäviä, jopa toteuttamiskelvottomia Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/2009 7

8 Luovuutta on ainakin kahta sorttia Historiallinen luovuus Psykologinen luovuus Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/2009 8

9 Oppiminen on aina luovaa toimintaa Karl Popper: Jotta voi ymmärtää jonkin asian, pitää se keksiä uudelleen Kognitiivis-konstruktivistinen oppimisteoria: laadukas oppiminen on aina luovaa Käyttökelpoisia tietorakenteita syntyy kun asioita vertaillaan, yhdistellään, kyseenalaistetaan ja sovelletaan Laadukas oppimisprosessi alkaa kysymyksistä Ymmärtäminen edistää muistamista Tutkivassa oppimisessa esitetään kysymys ennen vastausta! Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/2009 9

10 Luovuuden kulmakiviä: Sisäinen motivaatio (Deci & Ryan) Sisäinen motivaatio Asia itsessään kiinnostaa Työskentely sinänsä, hallinnan tunteen lisääntyminen, ja tehtävän edistyminen palkitsevat Ulkoinen motivaatio: suoriutuminen, meritoituminen, ulkoiset palkkiot Pelkkä ulkoinen motivaatio ei kanna pitkälle; palkkiot saattavat syödä sisäistä motivaatiota Struktuuri (selkeät tavoitteet ja aikarajat) tukevat aikaansaamista yhdessä sisäisen motivaation kanssa Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/

11 Perustarpeet motivaation pohjana (Deci & Ryan, 2002) Pätevyydentunne Liittyminen Itsemäärääminen Osallistuminen Mahdollisuus tyydyttää perustarpeita ruokkii motivaatiota Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/

12 Flow luova virtauskokemus (Csikszentmihalyi, 1996) Voimakas uppoutuminen tehtävään Kokemus omasta pystyvyydestä Työ koetaan sisäisesti palkitsevaksi Virtauskokemukseen liittyy tyypillisesti Haasteellinen tehtävä Kokemusta edeltänyt voimakas ponnistelu, ehkä ahdistus, turhautuminen Toiminnan selkeä päämäärä Tunne, että voi kontrolloida työtään Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/

13 Scaffolding: sopivasti tukea, sopivasti itsenäisyyttä Opettajan tehtävänä on tukea opiskelijan autonomista prosessia, jotta hän ei turhaudu, eikä jää junnaamaan. Välitavoitteet ohjaavat työskentelyä ja antavat mahdollisuuden kokea motivoivaa onnistumista. S = Specific M = Measurable A = Attractive/ Acceptable R = Realistic T = Time-bound Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/

14 Mihin huomio kohdistuu? (Niemivirta, 2000; Tuominen-Soini et al. 2008) Ego-orientaatio: näytänkö fiksulta, päihitänkö muut? Tehtävä-orientaatio: kuinka teen tehtävän, mitä opin? Välttämisorientaatio: opiskeluun käytettävän ajan minimointi; välttely tilanteissa, joissa on mahdollisuus epäonnistua Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/

15 Luovuuden kulmakiviä: yhteisö Lupa tehdä virheitä Lupa esittää keskeneräisiä ajatuksia ja tyhmiä kysymyksiä Yhteinen työskentelyn kohde; yhteinen tavoite Dialogisuus: kiinnostus toisten ajattelutapoja ja näkökulmia kohtaan aito kuuntelu! Työtavat, joissa kaikki pääsevät osallistumaan Juha Nieminen & HY opintopsykologit 6/22/

11. Oppimismotivaatio ja tehokas oppiminen. (s )

11. Oppimismotivaatio ja tehokas oppiminen. (s ) 11. Oppimismotivaatio ja tehokas oppiminen (s. 124-133) Käsitys itsestä oppijana käsitys itsestä oppijana muodostuu kokemusten pohjalta vaikuttavat esim. skeemat itsestä oppijana ja oppiaineesta tunteet

Lisätiedot

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä Poimintoja mietittäväksi Juha Ristilä 16.4.2013 1. poiminta: Y-sukupolvi 2. poiminta: Työelämä odottaa koulutukselta 3. poiminta: Uusi opettaja 4. poiminta: Ammatillisen opettajan osaaminen 5. poiminta:

Lisätiedot

Oppiminen yliopistossa. Satu Eerola Opintopsykologi

Oppiminen yliopistossa. Satu Eerola Opintopsykologi Oppiminen yliopistossa Satu Eerola Opintopsykologi Ongelmia voi olla.. missä tahansa opintojen vaiheissa Eniten ekana vuonna ja gradun kanssa, myös syventäviin siirryttäessä yllättävästi: huippu opiskelija

Lisätiedot

TAVOITE EDELLYTTÄÄ. Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto. Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers)

TAVOITE EDELLYTTÄÄ. Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto. Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers) MITÄ HYVÄ SMART TAVOITE EDELLYTTÄÄ ÄÄ? Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers) Tarpeet Fysiologiset Psykologiset Sosiaaliset

Lisätiedot

Inspiroivat oppimisympäristöt?

Inspiroivat oppimisympäristöt? Inspiroivat oppimisympäristöt? Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #rymsy #mindgap Projektityö edellyttää ryhmän luovuutta

Lisätiedot

Oppiminen yliopistossa. Satu Eerola Opintopsykologi

Oppiminen yliopistossa. Satu Eerola Opintopsykologi Oppiminen yliopistossa Satu Eerola Opintopsykologi Haasteita opinnoissa Opinnot eivät käynnisty Opinnot jumahtavat Opinnot eivät pääty.. Kielipelkoiset Graduttajat Opiskelutaidot puutteelliset Vitkastelijat

Lisätiedot

Habits of Mind16 taitavan ajattelijan. toimintatapaa (COSTA & KALLICK, 2000) Ajatella! valmennus Päivi Nilivaara

Habits of Mind16 taitavan ajattelijan. toimintatapaa (COSTA & KALLICK, 2000) Ajatella! valmennus Päivi Nilivaara Habits of Mind16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (COSTA & KALLICK, 2000) Ajatella! valmennus Päivi Nilivaara Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan

Lisätiedot

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö tietokoneavusteinen opetus etäopetus tietoverkkojen

Lisätiedot

Etelä- Suomen aluehallintovirasto Ulla Rasimus. Ulla Rasimus. PRO koulutus ja konsultointi

Etelä- Suomen aluehallintovirasto Ulla Rasimus. Ulla Rasimus. PRO koulutus ja konsultointi Etelä- Suomen aluehallintovirasto 15.- 16.9. 2015 Ulla Rasimus Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi 20.9.2015 Osallisuuden muodot 1) Sosiaalinen osallisuus Kouluyhteisö muodostaa suhdeverkoston, johon

Lisätiedot

Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden

Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, 8.3.2012 Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden korkeakoulu, Ruotsi Kurssin esittely Opiskelijapalautteen

Lisätiedot

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (Costa & Kallick, 2000) Päivi Nilivaara 2018 Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan ongelmia,

Lisätiedot

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat. tavat alkuopetuksessa

Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat. tavat alkuopetuksessa Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat tavat alkuopetuksessa Sari Havu-Nuutinen KT, yliassistentti Mitä on opetus, opiskelu ja oppiminen? 1 Esi- ja alkuopetusikäinen lapsi oppijana Lapsi konkreetisten

Lisätiedot

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Sisällys Lukijalle...12 Johdanto...16 Ajattelutehtävä kokeiltavaksi... 18 1 Arvot, ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys... 20 Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Mitä tästä voisi ajatella?...

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Pikkuparlamentti 25,10.2013/Arvostava vuorovaikutus, yliopistonopettaja KTK/erityispedagogiikka erja.kautto-knape@jyu.fi 2 Positiivisen

Lisätiedot

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö teknologia kehittyy, mutta ihmisen älykkään toiminnan

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus

Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaajan tehtävät momutoko monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaaja voi monin tavoin auttaa opiskelijan oppimista työssäoppimisjaksoilla. Ohjaaja voi ottaa huomioon oppimisen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

OPStuki TYÖPAJA Rauma

OPStuki TYÖPAJA Rauma OPStuki TYÖPAJA 2. 29.1.2014 Rauma kouluttajat: Tuija Saarivirta Paula Äimälä Pohdintaan tarvitaan jokaisen aivot ja sydän IRMELI HALINEN OPStuki TYÖPAJA 2 Tulevaisuuden koulu Oppiminen ja opiskelu muutoksessa

Lisätiedot

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Optek Opetusteknologia koulun arjessa Jari Lavonen, Professor of Physics and Chemistry Education, Head of the department Department of Teacher Education,

Lisätiedot

Miten motivoida muutokseen? Nelli Hankonen

Miten motivoida muutokseen? Nelli Hankonen Miten motivoida muutokseen? Nelli Hankonen 27.2.2019 Tässä esityksessä Mistä motivaatio koostuu? Motivaation ainesosat? Paras motivaatio-cocktail? Voiko toista motivoida? Miten motivoida = miten luoda

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Osallistumista ja voimaantumista edistävien älykkäiden opetuskäytäntöjen tarkistuslista

Osallistumista ja voimaantumista edistävien älykkäiden opetuskäytäntöjen tarkistuslista A Osallistumista ja voimaantumista edistävien älykkäiden opetuskäytäntöjen tarkistuslista Kvantitatiivinen arviointi Vähintään puolet indikaattoreista vaaditaan ennen kvalitatiivista arviointia lomakkeen

Lisätiedot

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,

Lisätiedot

Motivaatio? Ihminen ei ole joko-tai vaan sekä että (Lähde: Kirsi Lonka 2009)

Motivaatio? Ihminen ei ole joko-tai vaan sekä että (Lähde: Kirsi Lonka 2009) Motivaatio? Motivaatio on mielen käyttövoimaa, joka suuntaa energiaamme meitä kiinnostaviin ja innostaviin asioihin Oppimisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta sisäinen motivaatio on tärkein ihmistä eteenpäin

Lisätiedot

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa 31.10.2007 Oulun yliopisto Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Millaista oppimista tarvitaan? Epäselvien, muuttuvien ja avoimien ongelmien ratkaisu Oman ja muiden

Lisätiedot

Dialoginen johtaminen

Dialoginen johtaminen Dialoginen johtaminen Labquality Days 10.2.2017 Sari Tappura Tampereen teknillinen yliopisto Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2015 Lisätiedot: Sirpa Syvänen Tampereen yliopisto www.dinno.fi JHTAMISKRKEAKULU

Lisätiedot

Lean Leadership -valmennusohjelma

Lean Leadership -valmennusohjelma Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen

Lisätiedot

Oivaltava oppiminen miten syntyy oppimisen ilo?

Oivaltava oppiminen miten syntyy oppimisen ilo? Oivaltava oppiminen miten syntyy oppimisen ilo? Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Blogs.helsinki.fi/mindthegap MITEN TUEMME LUOVIA OIVALLUKSIA? Sir Ken Robinson (2011) kuvaa koulua

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

ROVASEUDUN KEHITTEILLÄ OLEVA MALLINNUS NEUROPSYKIATRISEN ASIAKKAAN PROSESSISTA DIAGNOSOINTI

ROVASEUDUN KEHITTEILLÄ OLEVA MALLINNUS NEUROPSYKIATRISEN ASIAKKAAN PROSESSISTA DIAGNOSOINTI ROVASEUDUN KEHITTEILLÄ OLEVA MALLINNUS NEUROPSYKIATRISEN ASIAKKAAN PROSESSISTA EPÄILY KONSULTAATIO/ SEULONTA DIAGNOSOINTI HOITO KUNTOUTUS Asiakas itse Läheiset TE-palvelut Sosiaalipalvelut Koulut/oppilaitokset

Lisätiedot

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin 1 Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Päivi Häkkinen PERUSOPETUS 2020 Tietoyhteiskuntavalmiudet 18.3.2010, Opetushallitus, Helsinki 2 Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja halutaan

Lisätiedot

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 30 000 osallistujaa vuosien 2011-2014 aikana Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja,

Lisätiedot

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.

Lisätiedot

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa 3.5.2007 Kirsi Juntti Oulun yliopisto Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Rakenne - Johdanto - Mitä on oppiminen? - Motivaatio - Oppimisen itsesäätely - Scamo/Learning

Lisätiedot

Organisaatiokäyttäytyminen. 21C00250, 6 op, , periodi I

Organisaatiokäyttäytyminen. 21C00250, 6 op, , periodi I Organisaatiokäyttäytyminen 21C00250, 6 op, 2016 2017, periodi I Tämän päivän oppimistavoitteet Ymmärtää, mitä motivaatio on ja mikä sen merkitys on työssä suoriutumiselle Oppia keskeisimmät motivaatioita

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Millainen palkitseminen kannustaa tuloksellisuuteen, erityisesti asiantuntijatyössä?

Millainen palkitseminen kannustaa tuloksellisuuteen, erityisesti asiantuntijatyössä? Millainen palkitseminen kannustaa tuloksellisuuteen, erityisesti asiantuntijatyössä? Elina Moisio Tutkija, TkL, MBA 17.8.2011 Kannustaminen = suoritus- tai tulosperusteinen palkitseminen? Perinteinen oletus:

Lisätiedot

Innostu ja innovoi! 2013 Innokas www.innokas.fi

Innostu ja innovoi! 2013 Innokas www.innokas.fi Innostu ja innovoi! 2013 Innokas www.innokas.fi Yhteistyössä 2013 Innokas www.innokas.fi Millaista osaamista tarvitaan? PISA, New Millennium learners, DeSeCo, Ajattelutavat Työskentelytavat Työvälineet

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Ymmärrystä ongelmanratkaisuun

Ymmärrystä ongelmanratkaisuun Ymmärrystä ongelmanratkaisuun Helsingin yliopisto, OKL Anu Laine, Sirpa Wass 1. Tavoitteet opetuksen muuttumisen osalta: (1/3) hyödyntää avoimien ongelmien opetuksen tutkimuksessa aiemmin hankittua tietoa,

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

Markkinoinnin työelämävalmiuksien kehittäminen simulaatiopelin avulla. Päivi Borisov & Minna-Maarit Jaskari Vaasan yliopisto

Markkinoinnin työelämävalmiuksien kehittäminen simulaatiopelin avulla. Päivi Borisov & Minna-Maarit Jaskari Vaasan yliopisto Markkinoinnin työelämävalmiuksien kehittäminen simulaatiopelin avulla Päivi Borisov & Minna-Maarit Jaskari Vaasan yliopisto Miksi simulaatiota? Teorian soveltaminen Työelämän tilanteiden simulointi (päätöksenteko,

Lisätiedot

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM Merkityksellisyyden johtamisesta Merja Fischer, TkT, KTM 2.6.2015 Ihmisiä motivoi eniten edistyminen merkityksellisessä työssä Fischer & Vainio 2014 Ihmiset haluavat olla synnyttämässä jotain itseään suurempaa.

Lisätiedot

Taitava ajattelu PS 4

Taitava ajattelu PS 4 Taitava ajattelu PS 4 11 älykkyys Olisitko mieluiten VIISAS, ÄLYKÄS, vai LUOVA? Älykkyys on yleisluonteinen kyky loogiseen ja abstraktiin ajatteluun. Äly on myös sosiaalisesti myönteinen ominaisuus. Eugeniikassa

Lisätiedot

Koulut ja Maker space miksi ja miten?

Koulut ja Maker space miksi ja miten? Koulut ja Maker space miksi ja miten? Esimerkkinä Savonlinnan normaalikoulun Tuumaamo Prof., Dos. Laura Hirsto, laura.hirsto@uef.fi Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto/ Savonlinna

Lisätiedot

ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012. Anne Hyvén Työpsykologi

ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012. Anne Hyvén Työpsykologi ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012 Anne Hyvén Työpsykologi Esityksen kysymyksiä Mitä on onnellisuus? Onko työllä yhteyttä onnellisuuteen? Miksi emme usko aistejamme työn onnellisuudesta? Miksi vaivautua

Lisätiedot

ERILAISIA OHJAUSMENETELMIÄ

ERILAISIA OHJAUSMENETELMIÄ ERILAISIA OHJAUSMENETELMIÄ Miksi tarvitaan ohjausta? Ohjaus käsitteenä mainitaan kaikissa uusissa opetussuunnitelmien perusteissa Käsitys oppimisesta (learning) ja opettamisesta (teaching) sekä muutokset

Lisätiedot

Luovuus ja työorganisaatio

Luovuus ja työorganisaatio Luovuus ja työorganisaatio 5 op kurssi 27.10 15.12.2015 Janita Saarinen Janita Saarinen, TAMK 2015 1 Kuka olet? Mistä tulet? Miksi olet täällä? Mitä odotat? Janita Saarinen, TAMK 2015 2 Mitä luovuus on?

Lisätiedot

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita Sisällys I 1 PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ 10 Psykologia tutkii ihmisen toimintaa 12 Mielen tapahtumat ja käyttäytyminen muodostavat ihmisen toiminnan Psykologian suuntaukset lähestyvät ihmistä

Lisätiedot

Itsensä johtaminen jaksamisen tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 2019

Itsensä johtaminen jaksamisen tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 2019 Itsensä johtaminen jaksamisen tukena Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 2019 Tutkijatohtori Susanna Kultalahti Vaasan yliopisto, johtamisen akateeminen yksikkö Esimiestyö VAATII PALJON Pedagoginen johtajuus,

Lisätiedot

Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla

Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla ASKELEITA LUOVUUTEEN - Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuoden 2009 päätösseminaari Anni Lampinen konsultoiva opettaja, Espoon Matikkamaa www.espoonmatikkamaa.fi

Lisätiedot

olo itsetuntemuksen ja itsesäätelyn työpajasarja

olo itsetuntemuksen ja itsesäätelyn työpajasarja olo itsetuntemuksen ja itsesäätelyn työpajasarja Vita Linfast & Suvi Oinonen Väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisy kouluissa - peruskurssi Kevät 2019, HY+ tavoitteet I. itsensä tutkiminen ja omien toimintatapojen

Lisätiedot

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia?

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? VIIKKI Klo 14:45.- 16.00 Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? PUHEENVUORON SISÄLTÖ Itsearvioinnin: - tavoitteet, - rooli ja tehtävä. Itsearviointitaidot. Itsearviointimalleista:

Lisätiedot

Onnistu opiskelussa. Ajankäyttö sujumaan! Opintopsykologi Minna Nevala. Materiaalit: opintopsykologit Minna Nevala ja Merita Petäjä

Onnistu opiskelussa. Ajankäyttö sujumaan! Opintopsykologi Minna Nevala. Materiaalit: opintopsykologit Minna Nevala ja Merita Petäjä Onnistu opiskelussa Ajankäyttö sujumaan! 22.9.2016 Opintopsykologi Minna Nevala Materiaalit: opintopsykologit Minna Nevala ja Merita Petäjä Miten opiskelu Aallossa eroaa aiemmista opinnoistasi? Mitä taitoja

Lisätiedot

PS6-kurssin tehtävä

PS6-kurssin tehtävä PS6-kurssin tehtävä 5.9.2018 Kevään 2014 yo-kirjoituksissa käsiteltiin jokeritehtävässä Felix Baumgartnerin ennätyshyppyä. Hypystä on noin viisi vuotta aikaa ja yli kahdeksan miljoonaa ihmistä seurasi

Lisätiedot

Kun opiskelu ei suju Opintojen haasteet ja opintopsykologin rooli niiden ratkaisemisessa

Kun opiskelu ei suju Opintojen haasteet ja opintopsykologin rooli niiden ratkaisemisessa Kun opiskelu ei suju Opintojen haasteet ja opintopsykologin rooli niiden ratkaisemisessa 1 Opiskelijan hyvinvointi Mielenterveys Opiskelijaidentiteetti Itsetuntemus Stressinsietokyky Resilienssi Arvot

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille

Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille Kansainvälisyyden dynaamiset tilat 3.9.2015 Global Innokas toimijat Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200

Lisätiedot

Mä en sinne enää mee! - Koulupudokkuus ja räätälöidyt koulupolut. Tiina Pilbacka-Rönkä Mikkeli/Kuopio Syksy 2016

Mä en sinne enää mee! - Koulupudokkuus ja räätälöidyt koulupolut. Tiina Pilbacka-Rönkä Mikkeli/Kuopio Syksy 2016 Mä en sinne enää mee! - Koulupudokkuus ja räätälöidyt koulupolut Tiina Pilbacka-Rönkä tiina.pilbacka-ronka@valteri.fi Mikkeli/Kuopio Syksy 2016 Koulun kiinnittymisen lisääminen 1. Kohtaaminen, kesyttäminen

Lisätiedot

Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu?

Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu? Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu? Nuoret, päihteet ja elämänhallinta Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014 Suunnittelija, psykologi Elina Marttinen elina.marttinen@nyyti.fi Agenda 1. Mitä nuoruuteen kuuluu?

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaaminen. Ennakointikyselyn alustavia tuloksia

Tulevaisuuden osaaminen. Ennakointikyselyn alustavia tuloksia Tulevaisuuden osaaminen Ennakointikyselyn alustavia tuloksia 19.3.2010 Teemat Tulevaisuuden taidot ja osaaminen Tulevaisuuden osaamisen vahvistaminen koulutusjärjestelmässä Tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja!

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! 41. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10.-11.4.2013 Aikuiskouluttaja Raine Manninen www.rainemanninen.fi Uskotko itsesi kehittämiseen, vai kuluuko aikasi itsesi

Lisätiedot

Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL

Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Mikä oppiaine tarjoaa? ongelmanratkaisua ja toiminnallisia taitoja kehittävää toimintaa,

Lisätiedot

Kari Uusikylä professori emeritus Helsingin yliopisto

Kari Uusikylä professori emeritus Helsingin yliopisto Kari Uusikylä professori emeritus Helsingin yliopisto Tavoitteista vuorovaikutusta, joka tähtää oppilaiden persoonallisuudenkehityksen edistämiseen kasvatustavoitteiden suunnassa. (Matti Koskenniemi) Mikä

Lisätiedot

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Johdatus akateemisiin opintoihin 2011 Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Tervetuloa opiskelijaksi! Opintopsykologi Katri Ruth MIKÄ

Lisätiedot

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka?

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200 koulua Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja, nuorisotyö, yliopistoja, yrityksiä

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

Verkostomaisen toiminnan pääperiaatteet, edellytykset ja parhaat käytännöt. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Verkostomaisen toiminnan pääperiaatteet, edellytykset ja parhaat käytännöt. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Verkostomaisen toiminnan pääperiaatteet, edellytykset ja parhaat käytännöt Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kaksi näkökulmaa verkoston määrittelyyn 1. Abstrakti määritelmä: verkosto

Lisätiedot

Portfolio maahanmuuttajanuorten ohjauksen työvälineenä. Emma Nylund

Portfolio maahanmuuttajanuorten ohjauksen työvälineenä. Emma Nylund Portfolio maahanmuuttajanuorten ohjauksen työvälineenä Emma Nylund Ratkaiseva lähtökohta portfoliota tehtäessä: onko kyseessä TUOTOS vai VÄLINE? Portfolion käyttö on alkuaan lähtöisin taiteen, arkkitehtuurin

Lisätiedot

HARJOITTELUN ENNAKKOTEHTÄVÄ

HARJOITTELUN ENNAKKOTEHTÄVÄ HARJOITTELUN ENNAKKOTEHTÄVÄ --Raporttisi perehtymisestä harjoittelupaikkaasi-- Voit myös kerätä muuta tietoa harjoittelupaikastasi! ENNAKKOTETEHTÄVÄ: 1. Perehtyminen harjoittelupaikkaan 2. Organisaatio,

Lisätiedot

digitalisaation mahdollisuudet

digitalisaation mahdollisuudet Metsäkonetiedon ja digitalisaation mahdollisuudet koulutuksessa koulutuspäällikkö Mikko Saarimaa Digitalisaatio tehostaa opetusta! Vai tehostaako? Digitalisaatio ja automaatio Yksinkertaisimmillaan digitalisaatio

Lisätiedot

MUUTTUVA OPPIMISKÄSITYS JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2004

MUUTTUVA OPPIMISKÄSITYS JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2004 MUUTTUVA OPPIMISKÄSITYS JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2004 5.5.2004 Hannu Soini, Kasope, 2004 Luennon teemat Muuttuva oppimiskäsitys

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana

Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana Viisi keskeistä trendiä Kirsi Harra-Vauhkonen Toimitusjohtaja, Sanoma Pro Educa 26.1.2018 @kirsi_k @SanomaPro #digioppiminen Tarjoamme oppimisen ja

Lisätiedot

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa 9.10.2017 Psyykkinen valmennus Millaisia ajatuksia herättää? Psyykkinen valmennus Monesti vieläkin ajatellaan, että psyykkinen valmennus on kuin mentäisiin lääkäriin

Lisätiedot

Testaus ja säästöt: Ajatuksia testauksen selviämisestä lama-aikana

Testaus ja säästöt: Ajatuksia testauksen selviämisestä lama-aikana Testaus ja säästöt: Ajatuksia testauksen selviämisestä lama-aikana Muutamia ajatuksia siitä, miten testaus pärjää lama-ajan säästötalkoissa. Laman patologioita ja mahdollisuuksia. Säästämisen strategioita.

Lisätiedot

H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S

H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S LUDUS TUTKIMUS- JA KUNTOUTUSPALVELUT OY Mäkitorpantie 3B, HELSINKI Liesikuja

Lisätiedot

Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti

Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti Muistele kokemuksiasi ensimmäisistä työpaikoista. Oliko Sinulla aiempaa kokemusta tai koulutusta sen tekemiseen?

Lisätiedot

Verkkokoulutuksella tehokkaasti eteenpäin Herätä uteliaisuus - halu oppia lisää avaa oivallus uuteen ajatteluun sekä ymmärrykseen!

Verkkokoulutuksella tehokkaasti eteenpäin Herätä uteliaisuus - halu oppia lisää avaa oivallus uuteen ajatteluun sekä ymmärrykseen! SISÄLLÖNTUOTANNON OPAS Verkkokoulutuksella tehokkaasti eteenpäin Herätä uteliaisuus - halu oppia lisää avaa oivallus uuteen ajatteluun sekä ymmärrykseen! Kuinka verkkokoulutus tehdään? Lanseeraus Aloitetaanpa

Lisätiedot

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa. Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint

Lisätiedot

MILLAINEN ON HYVÄ SOSIAALIALAN AMMATTILAINEN?

MILLAINEN ON HYVÄ SOSIAALIALAN AMMATTILAINEN? Sofia Spets 1800237, SOKT18KM MILLAINEN ON HYVÄ SOSIAALIALAN AMMATTILAINEN? Tutoriaaliessee Sosiaalialan työ ja tehtävät 2017 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 MILLAINEN ON HYVÄ SOSIAALIALAN AMMATTILAINEN...

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

REC-E5010 Perustoimitukset TkT Juhana Hiironen

REC-E5010 Perustoimitukset TkT Juhana Hiironen REC-E5010 Perustoimitukset 6.2.2017 TkT Juhana Hiironen Luennon sisältö 12:15 12:45 Palaute kurssipalautteesta, johtopäätelmät 12:45 13:30 Ryhmätyö: ryhmät valmistelevat posterit tenttikysymyksestä (1

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Tietoisuuden lisääminen vihreästä liiketoiminnasta: Osa 3 Miten tiedät, että se toimii?

Tietoisuuden lisääminen vihreästä liiketoiminnasta: Osa 3 Miten tiedät, että se toimii? 2O16-1-DEO2-KA2O2-003277 Tietoisuuden lisääminen vihreästä liiketoiminnasta: Osa 3 Miten tiedät, että se toimii? Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta (tiedotteesta) vastaa ainoastaan

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola Opiskelumotivaatio 12.11.215 Tiina Kerola Motivaatiosta yleisesti Motivaatiolla viitataan yleisesti ottaen syyhyn, syihin tai perusteluihin, miksi joku tekee jonkin teon tai suorituksen Opiskelussa: perustelu

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

YHTEISÖJEN JA ORGAANISAATIOIDEN KEHITTÄMINEN

YHTEISÖJEN JA ORGAANISAATIOIDEN KEHITTÄMINEN YHTEISÖJEN JA ORGAANISAATIOIDEN KEHITTÄMINEN organisaatiotjayhteisot.wordpress.com/ SEURAA KOTIBLOGIA 21.2.2017 Pirkko Siklander, Apulaisprofessori pirkko.siklander@ulapland.fi Lapin yliopisto, KTK TIIMIEN

Lisätiedot