Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)
|
|
- Otto Lahti
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun vahvistaminen jännittämisen vähentäminen tunnistaa omia erilaisia viestintätyylejään Teemat ja sisällöt erilaisiin viestintätyyleihin tutustuminen oman luovuuden ja itseilmaisun löytäminen vuorovaikutukseen ja itseilmaisuun tutustuminen hengitys- ja puhetekniikan harjoitukset keskittymis- ja tunnetilaharjoitukset opiskelijoilla on mahdollisuus vaikuttaa opintojakson sisältöön Oppimistehtävät improvisaatioharjoitukset erilaisten esiintymistilanteiden harjoittelu erilaisissa vuorovaikutustilanteissa toimiminen Arviointi Oppimisen arviointi Opintojakson opiskelun aikana opiskelijan oppimisprosessia arvioidaan ohjaavalla ja kannustavalla arvioinnilla. Oppimisen arviointi on jatkuvaa ja tapahtuu oppimistehtävien arvioinnilla. Osaamisen arviointi Osaamisen arviointi perustuu opintojaksolla tehtäviin harjoituksiin ja ryhmätöihin osallistumiseen. Myös opiskelija arvioi omaa osaamistaan. Arvioinnin kohde Tyydyttävä 1 Hyvä 2 Kiitettävä 3 Viestintätilanteissa toimiminen Opiskelija tunnistaa oman viestintätyylinsä ja ymmärtää sen merkityksen erilaisissa vuorovaikutustilanteissa pyrkii mukauttamaan omaa viestintätyyliään ja pystyy tunnistamaan erilaisia viestintätyylejä osaa mukauttaa omaa viestintätyyliään eri tilanteen mukaan ja pystyy antamaan palautetta rakentavasti, uskaltaa heittäytyä erilaisiin Oman itseilmaisun kehittyminen pystyy ilmaisemaan itseään tutuissa tilanteissa ilmaisee itseään innokkaasti yllätyksellisissä tilanteissa viestintätilanteisiin on rohkea ja innokas ilmaisussaan ja kehittää ilmaisullista mielikuvitustaan
2 Kuvaukset 2 (6) Toteutus Ryhmäopetusta, yksilö- ja ryhmätöitä. Oppimispaikat Opintojakson opetus tapahtuu ryhmätyötilassa. Oppimateriaali Oppimateriaalina käytetään kuunnelmia, videoita, novelleja, runoja ja satuja toteutuksesta riippuen.
3 Taide ja kulttuuri, valinnainen Kuvaukset 3 (6) Kuvataide 1 ov, (YV9TK2) Tavoitteet Oppilas tutustuu opintojaksolla kuvataiteen eri osa-alueisiin, kuten piirustus-, ja maalaustaiteeseen, kuvanveistoon ja tilataiteeseen Opiskelija perehtyy visuaalisen taiteen kieleen ja käsitteistöön, kuten esim. värioppiin. Opiskelija pohtii värien ja muotojen viestiä ja pyrkii rikastuttamaan tietämyksen lisääntymisen myötä omaa ilmaisuaan Opiskelija ymmärtää ja pyrkii myös soveltamaan kuvataiteessa oppimaansa tietämystään ja taitojaan omalla alallaan ja osana oman persoonansa kehitystä Teemat ja sisällöt Tutustuminen joihinkin tunnettuihin taidesuuntauksiin (esim. surrealismi) ja kotimaisen taiteen tunnetuimpiin teoksiin Piirtämisen ja maalaamisen eri tekniikoihin perehtyminen Ihmisen ja tilan kuvaamista, mm. perspektiiviin ja ihmisen mittasuhteisiin perehtymistä Savityöskentelyyn, muovailuun ja rakenteluun perehtyminen Mahdollisuus kokeilla myös painantatöitä tai taidegrafiikkaa Tutustuminen alueen kuvataidekulttuuriin, esim. käynti Jyväskylän taidemuseossa tai paikallisessa taidegalleriassa Oppimistehtävät Piirretään mallista ihmistä, kipsitorsoa tai asetelmaa Piirretään tai maalataan oma versio tunnetusta taideteoksesta Kuvitetaan runoa, aforismia tai laulun sanoja tussitekniikalla Tehdään harjoituksia savella Piirtäen ja maalaten tilan kuvaamista Tilataideteoksen teko yksilö-, pari- tai ryhmätyönä ja teoksen dokumentointi esim. valokuvaamalla Taidenäyttelyssä käynti Sovitusti voidaan korvata jokin annetuista tehtävistä muulla työllä (esim. taidegrafiikkaa, kankaanpainantaa, valokuvausta). Tästä tulee sopia etukäteen opettajan kanssa. Arviointi Oppimisen arviointi Tutkinnon osan opiskelun aikana opiskelijan oppimisprosessia arvioidaan ohjaavalla ja kannustavalla arvioinnilla. Oppimisen arviointi on jatkuvaa ja tapahtuu oppimistehtävien arvioinnilla. Osaamisen arviointi Osaamisen arviointi perustuu opintojaksolla tehtäviin harjoituksiin ja töihin. Myös opiskelija itse arvioi omaa osaamistaan. Arvioinnin kohde Tyydyttävä 1 Hyvä 2 Kiitettävä 3 Tuotosten tekeminen Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa ohjattuna kaikki annetut tehtävät ja on läsnä oppitunneilla vaihtelevasti. suunnittelee ja toteuttaa hyvin annetut tehtävät ja osoittaa kiinnostusta oppimaansa ja on läsnä suunnittelee ja toteuttaa luovasti ja kiitettävästi annetut tehtävät sekä on avoin oppimaan uusia asioita ja innostaa
4 Taiteen kielen ja käsitteistön tunteminen osoittaa ohjattuna tietämystään vaihtelevasti. Kuvaukset 4 (6) oppitunneilla. muitakin. On läsnä osoittaa tietämystään käyttämällä opittua käsitteistöä tunnilla. On utelias taiteen suhteen. oppitunneilla. soveltaa oppimaansa käsitteistöä, tietämystään ja taitojaan tunnilla kiitettävästi. On utelias ja avoin taiteen suhteen ja neuvoo ja kannustaa muita tarvittaessa. Toteutus Ryhmäopetus Harjun kampuksella. Yksilö- ja ryhmätöitä. Opiskelijoilla mahdollisuus vaikuttaa valinnaisten tehtävien kautta myös opintojakson sisältöön. Oppimispaikat Luokkahuoneen lisäksi seudun museot, näyttelytilat, galleriat, teatterit ja muut alueen kulttuuripalvelut. Oppimateriaali Oppimateriaalina käytetään monipuolisesti opintomonisteita, taidekirjoja, verkko- sekä ajankohtaismateriaalia, lehtiä ja tallenteita.
5 Kuvaukset 5 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Luova työpaja 1 ov, (YV9TK3) Tavoitteet Oman luovan työskentelyn kehittyminen Opiskelijan rohkeus luovaan työskentelyyn kehittyy Opiskelijan ideointikyvyn kehittyminen Opiskelijan itseilmaisun kehittyminen Teemat ja sisällöt Kestävän kehityksen mahdollisuudet ja merkitys luovassa työskentelyssä Opiskelija ottaa käyttöönsä ympäristöstä löytyviä hyödykkeitä ja huomioi toiminnassaan ekologisuuden Erilaisiin materiaaleihin tutustuminen Opiskelija käyttää työskentelyssään monipuolisesti erilaisia materiaaleja Oppimistehtävät Uusiotuotteita kierrätysmateriaaleista Omat luovat tuotokset eri menetelmin Suomen käsityön museo vierailu Arviointi Oppimisen arviointi Tutkinnon osan opiskelun aikana opiskelijan oppimisprosessia arvioidaan ohjaavalla ja kannustavalla arvioinnilla. Oppimisen arviointi on jatkuvaa ja tapahtuu oppimistehtävien sekä koko työskentelyprosessin arvioinnilla. Osaamisen arviointi Osaamisen arviointi perustuu opiskelijan omiin luoviin tuotoksiin sekä koko luovaan työskentelyprosessiin korostaen innostuneisuutta ja kokeilunhalua. Arvioinnin kohde Tyydyttävä 1 Hyvä 2 Kiitettävä 3 Opiskelija tekee Opiskelija on innokas Opiskelija on rohkea ja Oman luovan erilaisia töitä saatuaan työskentelyssään ja innokas omassa työskentelyn kehittyminen paljon ideointiapua ja ohjausta toteuttaa omaaloitteisesti ideoitaan ilmaisussaan ja kykenee toteuttamaan ideoitaan Tuotoksen tekeminen Opiskelija ottaa huomioon ohjeiden mukaan luonnon ja energian säästämisen materiaalien käytössä ja työskentelyssään. Opiskelija toimii energiaa ja luontoa säästäen työskentelyssään ja materiaalien käytössä moitteettomasti Opiskelija valitsee työskennellessään materiaalit energiaa ja luontoa säästäen.
6 Kuvaukset 6 (6) (päivitetty ) Toteutus Opintojaksolla tehdään erilaisia tuotoksia monipuolisesti eri materiaaleja käyttäen. Opetus on pääosin luokkaopetusta ja opiskelijalla on itsellään mahdollisuus vaikuttaa mitä hän haluaa tehdä. Koko ryhmän ei tarvitse tehdä samoja asioita vaan oman ideoinnin ja luovan toiminnan mahdollisuus korostuu valinnaisuuden myötä. Oppimispaikat Opintojakson osia voidaan suorittaa luokkahuonetilan lisäksi mm. Suomen käsityönmuseolla. Oppimateriaali Oppimateriaalina käytetään monipuolisesti eri värejä, helmiä, rautalankaa ym. materiaaleja. Myös kierrätysmateriaaleja suositaan.
Teemat ja sisällöt Oma asema median maailmassa oman mediasuhteen pohtiminen ja omien mediankäyttötapojen reflektoiminen
Kuvaukset 1 (8) Äidinkieli, valinnainen Kriitikkokurssi, 1 ov (YV1AI1) Tavoitteet hahmottaa asemansa median maailmassa osaa hyödyntää kriittisesti mediaa ja arvioida sitä sekä ilmaista itseään luovasti
Tieto- ja viestintätekniikka. Internetistä toimiva työväline, 1 ov (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille)
Kuvaukset 1 (9) Tieto- ja viestintätekniikka Internetistä toimiva työväline, 1 ov (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille) Tavoitteet omaksuu verkko-oppimisympäristön ja sähköpostin keskeiset toiminnot tutustuu
Terveystieto, valinnainen Avaimet hyviin elintapoihin, 1 ov (YV8TT1) (HUOM! Suorituksesta saa merkinnän Työkykypassiin)
Kuvaukset 1 (5) Avaimet hyviin elintapoihin, 1 ov (YV8TT1) Tavoite tunnistaa elintapojen vaikutukset omaan sä oman vastuunsa ja mahdollisuutensa vaikuttaa omaan sä hyvinvoinnista huolehtimisen osana ammattitaitoa
KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT
TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Lapin ammattiopisto D Visualisointi - josta työssäopp. Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa ammattitaitonsa suunnittelemalla, toteuttamalla ja visualisoimalla
Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä
Kuvaukset 1 (6) Englanti, Back to basics, 1 ov (YV3EN1) Tavoite osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Teemat ja
KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET
TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON
T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta
KUVATAITEEN OPETUS JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja
Tieto- ja viestintätekniikka. Internetistä toimiva työväline 1,5 osp (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille)
Kuvaukset 1 (5) Tieto- ja viestintätekniikka Internetistä toimiva työväline 1,5 osp (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille) Tavoitteet omaksuu verkko-oppimisympäristön ja sähköpostin keskeiset toiminnot tutustuu
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Ammaattiosaamisen näyttö Arviointisuunnitelma Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa osaamisensa
LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 () Matkailualan perustutkinto Koodi: MAT3902 Päätös: LAMO C19/201 Näytön kuvaus osoittaa ammattitaitonsa työskentelemällä kulttuuritapahtumassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että
Unajan koulun valinnaisaineet
Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen
Opetuksen tavoitteet
5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja
KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet
KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään
KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä
KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden
MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OSAAMISALASSA
Kuvataide. Vuosiluokat 7-9
Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan
Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus
Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten
Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn
PÄÄTTÖTYÖOPAS SISÄLLYSLUETTELO Mikä on päättötyö... 1 Päättötyö ja päättötodistus... 2 Milloin päättötyön voi suorittaa... 3 Miten päättötyö suoritetaan... 4 Portfolio... 5 Näitä asioita voisit portfoliossasi
Toteutus lähiopetus, parityöskentely, itsenäistä työskentelyä mm. verkossa, kirjalliset kotitehtävät, kirjallinen koe.
Kuvaukset 1 (5) Saksa, alkeet 1 ov (VVVK1) osaa suullisen ja kirjallisen kommunikoinnin perusteet. Hän selviytyy helpoissa asiointitilanteissa. Hän saa valmiuksia yleis- ja ammatillisiin jatko-opintoihin.
ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA
ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA 2006 1.6.2006 Tom Linkopuu 1 KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA 1. Toiminta-ajatus 2. Kuvataiteen opetuksen
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv
VALINNAISET AINEET OLKAHISEN KOULUTALOLLA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin - lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Esiinnyn... 5 Kuvanveisto... 6 Kädentaidot... 7 Lautapelit...
Arviointi Kirjalliset tehtävät yksilö- tai parityönä, opintojaksolla laaditaan tilaisuuden suunnitelma
Kuvaukset 1 (8) Vapaasti valittavat tutkinnon osat, 10 ov Ruoka- ja juomatieto, 1 ov (VV1AM1) Tavoite Opiskelija ymmärtää kansallisen ja kansainvälisen ruoka- ja juomakulttuurin merkityksen. Hän perehtyy
Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)
Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,
KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)
KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,
Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski
Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma
Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku
Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin
AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä
Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm
OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN
OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖSSÄOPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö ja työpaikkanäyttö 3. TYÖSSÄOPPIMISPROSESSI
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Laulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LAULUN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5).5.2015 Tämä asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan
PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän
PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,
Toteutus Kurssilla keskustellaan, tehdään harjoituksia ja ryhmätöitä, tavataan erimaalaisia ihmisiä ja tehdään vierailuja.
Kuvaukset 1 (5) Kulttuurien tuntemus Kun kulttuurit kohtaavat, 1 ov (YV13KT2) oppii viestimään eri maista tulevien ihmisten kanssa oppii ymmärtämään, mistä kulttuuri- viestintäerot johtuvat kuinka eri
Porin taidekoulun työpajaopinnot
Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon
Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi
Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi Sisällysluettelo JOHDANTO OSAAMISEN KEHITTYMINEN ARVIOINNIT: JAMKin yhteiset osaamiset Sosiaali- ja terveysalan yhteiset osaamiset Fysioterapian ammattikohtaiset
LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN
LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA
työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa
PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT
PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena
Ohje työpaikkaohjaajalle
Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA
Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700
Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Opetus toteutetaan vuonna 2016 Riihimäellä yhteistyössä Riihimäen kansalaisopiston kanssa. Ajankohta Kevät 2016 - Syksy 2016 Opiskelijan tulee omata riittävät
RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA
RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Visuaalisten taiteiden yleinen oppimäärä OSA A: KUVATAIDE Sisällys RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA... 1 Visuaalisten
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:
Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: MIELENTERVEYS
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta
Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja
7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI
7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI 339 LUOKKA 8 2 h viikossa TAVOITTEET oppii tuntemaan käsityöhön liittyviä käsitteitä ja käyttämään erilaisia materiaaleja, työvälineitä ja menetelmiä oppii käsityön
Ilmaisun monet muodot
Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Käytön tuen prosessien vakiointi 15 osp Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Prosessien tunnistaminen ja vakiointi 8 osp Työssäoppiminen 7 osp
Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit
n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa
taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin
KUVATAIDE Lukion kuvataideopetuksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan ymmärrystä yhteiskunnan ja ympäristön visuaalisista ilmiöistä ja niiden merkityksistä. Omakohtainen taiteellinen työskentely antaa
Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee
AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan
Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita
Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa
Turun Yliopisto Turun opettajankoulutuslaitos. MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys. Projektityö Maidon tie. Kaija Korhonen & Nina Nylund
Turun Yliopisto Turun opettajankoulutuslaitos MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys MAIDON TIE -PROJEKTI Valitsimme maidon tie projektin, jossa tutustutaan muun
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus
LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet suunnitellaan yksilöllisesti yhteistyössä tutkinnon suorittajan
KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET
TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON
OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen
OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään
Aikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE
KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,
A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet
A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2019 2020. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.
LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)
LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Luovuuden asialla jo 4. kertaa 15.1.2015 joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi
VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)
VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti
7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE
7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 301 LUOKKA 8 2 h / viikko n. 76 h / vuosi LUOKKA 9 2 h / viikko n. 76 h / vuosi Opetuksessa painotetaan kuvan merkitystä ilmaisun ja viestinnän välineenä, kuvallisen ilmaisun
Kolmannen vuoden työssäoppiminen (10 ov)
Kolmannen vuoden työssäoppiminen (10 ov) 1. Palvelujen käyttöönotto ja tuki (5 ov) Ammattitaitovaatimukset tai tutkinnon suorittaja osaa asentaa ja vakioida työasemalaitteiston, sovellusohjelmat sekä tietoliikenneyhteydet
AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov
AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon
Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin
Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston, toteuttaa ohjelmiston valittua testausympäristöä käyttäen sekä laatia
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Toiminnan kannattavuuden suunnittelu 15 osp Tavoitteet: Opiskelija laskee tuotteen aiheuttamat kustannukset ja hinnoittelee tuotteen. Hän
Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa
Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko
Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)
VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa
Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.
Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.
Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.
Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan
VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6
VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan
Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo
Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään
7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet
7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle
Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan.
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Järjestelmän hankinta ja käyttöönotto 20 osp Tavoitteet: Opiskelija toimii työasemaympäristössä asentaen sekä laitteistoja että ohjelmistoja,
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen
MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata
Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija
Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus
OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus Media-alan monimuotototeutuksessa syvennyt kuvalliseen viestintään. Opinnoissasi paneudut kuvalliseen ilmaisuun ja visuaaliseen viestintään soveltamalla
Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 3-6
Oppiaine: Kuvataide Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 3-6 3. lk Oppimisympäristöt Työskentely tapahtuu luokassa ja koulun lähiympäristössä. Työvälineille ja materiaaleille
KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA
KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kuva: Ville Asuma, Friitalan koulu, Ulvila. SataGlobalin kuvataidekilpailu 2002, I palkinto, 1. 2. lk. KANSAINVÄLISYYS Ote tasavallan presidentin
a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi
T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!
TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS
TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS SISÄLLYSLUETTELO: sivu Valinnaisaineiden valinta 2 Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten 3 Ohjeet valinnaisainekortin täyttämiseen 5 Valinnaisainekortin
Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
arvioinnin kohde
KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI
4 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI 4.1 KAIKILLE PAKOLLISET TUTKINNON OSAT 4.1.1 Työtehtävän suunnittelu, 10 ov Ammattitaitovaatimukset kartoittaa
Digitalisaation vahvistaminen
Digitalisaation vahvistaminen Digitalisoituminen Osaamisen muutos: osaaminen vs. tietäminen Vaikuttaa radikaalisti työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavaan osaamiseen Muuttaa käsitystä tiedosto, työstä
HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE
Opettajan pedagogiset opinnot yliopisto-opettajille Pilottikoulutus 2011-2013, Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta Harjoittelu (laaja-alainen opettaja) 7 op HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE Harjoittelusta