Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019
|
|
- Jaana Ahonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019
2 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi on vaikea osallistua yleisiin liikuntapalveluihin. Soveltavan liikunnan tavoitteena on terveyden ja toimintakyvyn vahvistaminen ja virkistyksen tuottaminen, sekä sosiaalisten suhteiden luominen. Ja liikunnanilo! Ohjaajat huomioivat erilaiset liikuntarajoitteet suunnitellessaan liikuntaryhmien toimintaa. Muistathan kuitenkin tehdä liikkeet oman kuntosi mukaan. Vastuu liikuntaryhmiin osallistumisesta on sinulla itselläsi. Vesivoimistelua suositellaan erityisesti nivel- ja selkäoireisille. Uimataidottomuus ei ole este vesivoimisteluun osallistumiselle. Liikuntaryhmiä on mm. uimahallilla, Abelissa, Järjestötalolla, Kerttulassa ja Opistotalolla Laaksotiellä. Kaudella erityisliikunnan ryhmiä ohjaavat:, Topias Romo,, Sari Härkönen ja Erkki Huupponen. ERITYISLIIKUNNAN RYHMIEN HINNAT Erityisliikunnan kaikki ryhmät ovat maksullisia. Opiston kausikortti ja opintosetelialennus eivät käy erityisliikunnan ryhmiin. Osallistumismaksu 20 /syys- tai kevätkausi, jos osallistut vain yhteen ohjattuun ryhmään. Liikunta-ryhmä voi olla kuntojumppa-, -, senioritanssi-, tai tuolijumpparyhmä. Ohjausmaksu 30 /syys- tai kevätkausi, vesijumpan ohjauksesta. Ohjausmaksun lisäksi tulee maksaa allasosaston käyntimaksu uimahallin hinnaston mukaisesti. YHTEYSTIETOJA Pieksämäen liikuntatoimi: Antti Nousiainen, liikuntapalvelupäällikkö Ulla Itkonen (tilavaraukset, laskutus) Pieksämäen Seutuopisto: Päivi Majoinen, rehtori Toimisto Pieksämäen uimahalli: Kassa Poleeni kirjasto: Asiakaspalvelu Kirjaston kotipalvelu, Tiina Strengell Pieksämäen kaupunki, puhelinvaihde Tiedustelut: Erityisliikunnan suunnittelija Sari Härkönen Pieksämäen erityisliikunnan järjestää: Pieksämäen liikuntatoimi ja Seutuopisto Osallistumismaksu 10 /syys tai kevätkausi: -ryhmät: Jäppilä, Virtasalmi, Kerttulan vertaisohjaajaryhmä
3 PERJANTAI KUNTOJUMPPA ( , ) Aika: perjantai klo 10:30 11:30 Paikka: Laaksotien liikunta ja tanssisali Sovellettua kuntojumppaa kaikenikäisille ja kuntoisille. Tunnilla mm. lihaskuntoharjoitteita, kuntopiiriä ja sykettä kohottavaa jumppaa VOIMAA JA TASAPAINOA ( , ) Aika: perjantai klo 8:30-9:45 Paikka: Abeli ILMOITTAUTUMINEN 65-vuotta täyttänyt voi ostaa SENIORIKORTIN, jolla voi osallistua erityisliikunnan ryhmiin seuraavasti: SENIORIKORTTI 30 voimassa syys- tai kevätkauden. Sisältää yhden tuolijumpparyhmän, yhden kuntojumpparyhmän, yhden - ryhmän ja senioritanssiryhmän /viikko. SENIORIKORTTI 55 voimassa syys- tai kevätkauden. Sisältää yhden tuolijumpparyhmän, yhden kuntojumpparyhmän, yhden - ryhmän ja senioritanssin. Lisäksi kortti sisältää rajattoman allasosaston käytön ja yhden vesijumpan ohjausmaksun /viikko. Ensimmäisellä kerralla ostettaessa lisätään uimahallin korttimaksu 5. SENIORIKORTTI 110 voimassa lukuvuoden (syys- ja kevätkauden) Sisältö sama kuin SENIORIKORTTI 55. Ensimmäisellä kerralla ostettaessa lisätään uimahallin korttimaksu 5. Seniorikortti käy vain erityisliikunnan ryhmiin. ILMOITTAUTUMINEN Jos olet jo keväällä ilmoittanut ryhmäsi ohjaajalle jatkavasi ryhmässä syksyllä -18, on ilmoittautumisesi voimassa, eikä sinun tarvitse ilmoittautua uudelleen. Uudet asiakkaat tervetuloa ilmoittautumaan ti klo uimahallille tai Seutuopiston toimistoon Poleeniin. Ryhmiin voi ilmoittautua myös puhelimitse tai sähköpostilla. Samalla voi ilmoittautua Seutuopiston muihin ryhmiin. Sari Härkönen, p , sari.harkonen@pieksamaki.fi ERITYISLIIKUNNAN RYHMIEN MAKSAMINEN SENIORIKORTTI 55 ja SENIORIKORTTI 110 maksetaan uimahallin lipunmyyntiin. Lipunmyynti on avoinna ma, ke ja to klo 12-19, ti klo 9-19, pe klo 9-18, la-su klo Muista erityisliikunnan maksuista lähetetään lasku kotiin. HUOM! Ei puhelinilmoittautumisia klo 10-12
4 MAANANTAI SENIORITANSSI ( , ) Aika: maanantai klo 10:00 11:30 Paikka: Laaksotien liikunta ja tanssisali Ohjaaja: Sari Härkönen, Erkki Huupponen KUNTOJUMPPA ( , ) Aika: maanantai klo 12:45 13:45 Paikka: Uuden kirkon urheiluhalli Ohjaaja: Sovellettua kuntojumppaa kaiken ikäisille ja -kuntoisille. Tunnilla mm. lihaskuntoharjoitteita, kuntopiiriä ja sykettä kohottavaa jumppaa SYDÄNVESIJUMPPA ( , ) Aika: maanantai klo 14:10 14:55 Ohjaaja: NIVELVESIJUMPPA ( , ) Aika: maanantai klo 15:00 15:45 Ohjaaja: Vesijumppaa keskittyen nivelten hyvinvointiin VOIMAA JA TASAPAINOA ( , ) Aika: maanantai klo Paikka: Abeli Ohjaaja: Sari Härkönen VOIMAA JA TASAPAINOA A ( , ) Aika: maanantai klo Paikka: Virtasalmi Ojintalo Ohjaaja: henkilöille. Tunti koostuu alkulämmittelystä, tasapainoharjoitteista, lihaskunto-osuudesta ja venyttelystä VOIMAA JA TASAPAINOA B ( , ) Aika: maanantai klo Paikka: Virtasalmi Ojintalo Ohjaaja: TORSTAI VOIMAA JA TASAPAINOA ( , ) Aika: torstai klo 13:30 14:45 Paikka: Kerttula Ohjaaja: Monipuolista liikuntakykyä ylläpitävää ja kehittävää harjoittelua itsenäisesti liikkuville henkilöille. Tunti koostuu alkulämmittelystä, tasapainoharjoitteista, lihaskunto-osuudesta ja venyttelystä VOIMAA JA TASAPAINOA ( , ) Aika: torstai klo 14:00 15:15 Paikka: Abeli Ohjaaja: Sari Härkönen Monipuolista liikuntakykyä ylläpitävää ja kehittävää harjoittelua itsenäisesti liikkuville henkilöille. Tunti koostuu tasapainoharjoitteista, lihaskunto-osuudesta ja venyttelystä. Ryhmässä on mahdollista osallistua vapaaehtoiseen alaraajojen lihasvoimatestiin, jonka perusteella henkilölle voidaan laatia henkilökohtainen harjoitussuunnitelma VIILEÄN VEDEN VESIJUMPPA ( , ) Aika: torstai klo 12:15 13:00 Paikka: Uimahalli, iso allas matala pää Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joilla on rajoituksia liikkua lämminvesialtaassa tai kokevat viileän veden hyväksi jumpata. Monipuolista vesijumppaa koko keholle. Jumpassa käytetään välineitä tarvittaessa SELKÄVESIJUMPPA ( , ) Aika: torstai klo 13:15 14:00 Selkää ja ryhtiä tukevien lihasten vahvistamista vesijumpalla VESIJUMPPAA LIIKUNTARAJOITTEISILLE ( , ) Aika: torstai klo 15:15 16:00 Monipuolista vesiliikuntaa liikuntarajoitukset huomioiden. Tarvittaessa oma avustaja maksutta mukaan.
5 KESKIVIIKKO NIVELVESIJUMPPA ( , ) Aika: keskiviikko klo 14:00 14:45 Nivelien liikkuvuutta lisäävää vesijumppaa SELKÄVESIJUMPPA ( , ) Aika: keskiviikko klo 15:00 15:45 Selkää ja ryhtiä tukevien lihasten vahvistamista vesijumpalla. TORSTAI VOIMAA JA TASAPAINOA ( , ) Aika: torstai klo 8:45-10:00 Paikka: Järjestötalon monitoimitila Ohjaaja: Terhi Fullwood henkilöille. Tunti koostuu tasapainoharjoitteista, lihaskunto-osuudesta ja venyttelystä. Ryhmässä on mahdollista osallistua vapaaehtoiseen alaraajojen lihasvoimatestiin, jonka perusteella henkilölle voidaan laatia henkilökohtainen harjoitussuunnitelma VOIMAA JA TASAPAINOA, Vertaisohjaaja ( , ) Aika: torstai klo 12:00 13:15 Paikka: Kerttula Ohjaaja: henkilöille. Tunti koostuu alkulämmittelystä, tasapainoharjoitteista, lihaskunto-osuudesta ja venyttelystä. Ohjaaja käy joka kuukauden ensimmäisellä kokoontumisella, muuten ryhmä harjoittelee itsenäisesti. TIISTAI SOVELLETTU KUNTOJUMPPA ( , ) Aika: tiistai klo 8:45 9:45 Paikka: Uimahalli, alasali Ohjaaja: Topias Romo Jumppaa ryhmäläisten toimintakyky huomioiden. Myös erilaisin välinein, esim. keppi, kuminauha, pallo, käsipaino. Tavoitteena on lihaskunnon, tasapainon ja liikkuvuuden kehittyminen, sekä liikunnan ilo VOIMAA JA TASAPAINOA ( , ) Aika: tiistai klo 12:30 13:45 Paikka: Abelin kuntosali Ohjaaja: henkilöille. Tunti koostuu tasapainoharjoitteista, lihaskunto-osuudesta ja venyttelystä. Ryhmässä on mahdollista osallistua vapaaehtoiseen alaraajojen lihasvoimatestiin, jonka perusteella henkilölle voidaan laatia henkilökohtainen harjoitussuunnitelma VOIMAA JA TASAPAINOA ( , ) Aika: tiistai klo 14:00 15:15 Paikka: Järjestötalo, Monitoimitila Ohjaaja: Sisältö sama kuin edellisessä TUOLIJUMPPA ( , ) Aika: tiistai klo 16:00 16:45 Paikka: Järjestötalo, Monitoimitila Reipasta tuolijumppaa osallistujien toimintakyky huomioiden. Lopussa venyttelyt VOIMAA JA TASAPAINOA ( , ) Aika: torstai klo Paikka: Jäppilä, monitoimitalo Ohjaaja: Aija Lappi Monipuolista liikuntaa senioreille liikkuvuuden, tasapainoharjoittelun, lihaskunnon ja venyttelyn merkeissä iloisen musiikin siivittämänä. Ohjauksessa huomioidaan liikuntarajoitteet.
6 MAANANTAI Tanssi Senioritanssi Laaksotien liikunta- ja tanssisali Sari Härkönen/Erkki Huupponen Vesijumppa/ Sydänvesijumppa Uimahalli Nivelvesijumppa TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Nivelvesijumppa Viileän veden vesijumppa Selkävesijumppa Selkävesijumppa Kuntojumppa Kuntojumppa Sovellettu kuntojumppa Uuden kirkon urheiluhalli Uimahalli, alasali Topias Romo Tuolijumppa Tuolijumppa Järjestötalo, monitoimitila Voimaa ja A tasapainoa Virtasalmi, Ojintalo Abeli B Virtasalmi, Ojintalo Järjestötalo, monitoimitila Abeli Sari Härkönen Vesijumppaa liikuntarajoitteisille Kuntojumppa Laaksotien liikunta- ja tanssisali Järjestötalo, monitoimitila Abeli Terhi Fullwood (vert.ohj.) Kerttula Kerttula Abeli Sari Härkönen Jäppilä, monitoimitalo Aija Lappi
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu
Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016)
Pieksämäen Erityisliikunta Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2016 ( ) Kevät 2017 ( )
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2016 (5.9. 16.12.2016) Kevät 2017 (9.1. 28.4.2017) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoite u henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 20.2.2014 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2014 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 3.50 - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 6.3.2017 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2017 2 MAANANTAI - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573 - Klo 11.00, ohjaaja Heini Hämäläinen,044
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 19.1.2018 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2018 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 5,00 -klo 11.00-12.00 ja 12.00-13.00 AVUSTETTAVIEN
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 14.3.2016 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2016 2 MAANANTAI - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573 - Klo 11.00, ohjaaja Heini
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 6.10.2017 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Syksy 2017 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 5,00 -klo 11.00-12.00 ja 12.00-13.00 AVUSTETTAVIEN
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 18.1.2013 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2013 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 2 - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573
Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014
Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Kaikissa ryhmissä tilaa! Maanantai Klo 9.00 10.00 Vertaisohjattu kuntopiiri 65+, 13.1. 26.5.2014 Ilmoittautumiset ja lisätietoja ma-pe klo 9 10 Liperin terveystoimi
TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015
Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen
TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013
Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 7.2.2019 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalveluja yli 60-vuotiaille Kevät 2019 2 MAANANTAI TULES-RYHMÄT, käyntimaksu 5,00 - klo 12.00 AVUSTETTAVIEN RYHMÄ, käyntimaksu
SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 27.8.2018 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalveluja yli 60-vuotiaille Syksy 2018 2 MAANANTAI TULES-RYHMÄT, käyntimaksu 5,00 - klo 11.00 ja 12.00 AVUSTETTAVIEN RYHMÄ, käyntimaksu
Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.
Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla
Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.
Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:
SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien
SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013
KEVÄT 2013 Helsingin kaupunki Liikuntavirasto Paavo Nurmen kuja 1 C 00250 Helsinki Puhelin: 09 310 87932 Faksi: 09 310 87771 Sähköp.: minna.ekman@hel.fi Liikuntaviraston kurssitoimintaan voi ilmoittautua
TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014
Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen
Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä
Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella 2015 2016
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella 2015 2016 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut tarjoavat kuntalaisille liikunnanohjauspalveluja erilaisten
Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista.
KIIMINKI IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Tiedustele Oulun kaupungin liikuntalaitosten yleisövuoroja suoraan liikuntalaitoksista.
PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN
TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, ellei toisin mainita. Tiedustele
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2018-2019 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 8.30-9.30 Seipon omatoiminen kuntosaliryhmä. (20 ) klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli
ERITYISLIIKUNTAA KERAVALLA
ERITYISLIIKUNTAA KERAVALLA Tiedustelut ja ilmoittautumiset Keravan liikuntapalvelut 040 318 2489 HINNAT: erityisryhmät, ohjattu 3,50e vapaa vuoro 2,35e ohjattu 10x kortti 30,40e vapaa vuoro 10x kortti
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2019-2020 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 8.30-9.30 Seipon omatoiminen kuntosaliryhmä (20 ) klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI
KEURUU MULA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2017-2018 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli (60 ) klo
Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla
Senioriliikunta Oulussa kesällä 2012 Ohjattuihin liikuntaryhmiin tulee ilmoittautua, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen sauvakävelyryhmiin ei tarvitse ilmoittautua.
Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta
Pirkkalan kunnan Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta 1 Pirkkalan kunnan liikuntapalvelut tarjoaa monipuolisia liikuntapalveluita kaikenikäisille kuntalaisille.
SENIOREILLE SUUNNATUT TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT
SENIOREILLE SUUNNATUT TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT Senioreille suunnattujen ohjattujen liikuntaryhmien tavoitteena on tukea ja kehittää liikunta- ja toimintakykyä, vastaamaan erityisesti ikääntyneiden terveysliikunnan
Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista.
HAUKIPUDAS IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Tiedustele Oulun kaupungin liikuntalaitosten yleisövuoroja suoraan liikuntalaitoksista.
RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT
RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla
KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013
Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen
HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.
L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen
Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.
VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 Kalajoen erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat pitkäaikaissairaiden,
Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista.
HAUKIPUDAS IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Tiedustele Oulun kaupungin liikuntalaitosten yleisövuoroja suoraan liikuntalaitoksista.
SYYSKAUDEN OHJELMA 2013 Ryhmät alkavat maanantaina 2.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Soveltava liikunta
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Soveltava liikunta 2018 2019 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOVELTAVA LIIKUNTA Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut tarjoavat kaiken ikäisille kuntalaisille soveltavia liikunnanohjauspalveluja
RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN
RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN LIIKUNTA 2011-2012 LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT Raision kaupungin liikuntapalveluiden syyskausi alkaa pääsääntöisesti viikolla
KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015
Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen
Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut & Kädessäsi on Uudenkaupungin liikuntatoimen erityisliikunnan opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntatoimen, Vakka- Opiston sekä eri vammais-, eläkeläis-
SYYSKAUDEN 2015 OHJELMA Ryhmät alkavat maanantaina ja päättyvät viikolla 50 Kertoja on 15.
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. 045 7731 13 44 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen ELOKUUN EXTRAT
PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN
TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, ellei toisin mainita. Tiedustele
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Syksy 2015-kevät 2016 Erityisliikuntakalenterista löydät Loviisan eri toimijoiden järjestämät liikuntaryhmät, jotka soveltuvat pitkäaikaissairaiden, eri vammaisryhmien ja toimintakyvyltään
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2016-2017 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli (60 ) klo
RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN
RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN LIIKUNTA 2011-2012 LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT Raision kaupungin liikuntapalveluiden syyskausi alkaa pääsääntöisesti viikolla
Muut* mm. kaupungin ulkopuoliset urheiluseurat, yritykset, yksityiset henkilöt
L I I KUNTARYHMÄT 2015 2016 Muut* mm. kaupungin ulkopuoliset urheiluseurat, yritykset, yksityiset henkilöt Sisällys Liikuntapalveluiden liikuntaryhmät 2015 2016... 1 Ilmoittautuminen sähköisesti... 2 Vesiliikunta...
Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta
Pirkkalan kunnan Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta 1 Pirkkalan kunnan liikuntapalvelut tarjoaa monipuolisia liikuntapalveluita kaikenikäisille kuntalaisille.
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2014-2015 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli, (58e)
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI
KEURUU MULA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2015-2016 KEURUULLA LIIKUNTAIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli (58 ) klo 15.00-16.00
JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14
JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden
https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta
Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Opiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista liikuntapalveluista. Yksityisten tarjoamista
Löydä liikunta
Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista
Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille
Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5
Keinupuistokeskuksen Syyskuu
Torstai 1.9. Koko päivän Keinupuistokeskuksen Syyskuu Tule tutustumaan Kanervan ryhmiin ja TOIVO -Mummusikaalin tekoon 10.15-11.00 Yhteislaulua, ravintolasalissa 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto
KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT
14.1.2015 1(7) KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VUOROT Kevät 2015 12.1-30.4. Muutokset mahdollisia niistä tiedotetaan uimahallin kassalla sekä ilmoitustauluilla "ohjattu tunti" kestää 55min, ellei
Syksy 2014 kevät 2015 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI
Syksy 2014 kevät 2015 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI JÄRVI-POHJANMAAN ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Erityisryhmien liikunnalla tarkoitetaan sellaisten henkilöiden liikuntaa, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella 2016 2017 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut tarjoavat kaiken ikäisille kuntalaisille liikunnanohjauspalveluja
Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla!
2014 LAJIKOKEILUJA SENIOREILLE VIIKOILLA 47 & 48 Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! Osaan lajikokeiluista on ilmoittautuminen pe 14.11.2014 klo: 12.00 mennessä. Ilmoittautuminen
SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
Löydä liikunta
Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista
KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN
KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin on ilmoittautuminen, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen>65
Ryhmät alkavat maanantaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden ohjelma
SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329
SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 LIIKUNTAA IKÄÄNTYVILLE Ikääntyessä säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
LIIKUNTAPALVELUT OHJATTU TOIMINTA SYKSY 2015 KEVÄT 2016
LIIKUNTAPALVELUT OHJATTU TOIMINTA SYKSY 2015 KEVÄT 2016 SYKETTÄ SYKSYYN TAPAHTUMAT JA ILMOITTAUTUMINEN Elokuussa uimahalli muuttuu liikuntakeitaaksi kahden päivän ajaksi. Nouda kausiesitteemme, tutustu
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa
Muut* mm. kaupungin ulkopuoliset urheiluseurat, yritykset, yksityiset henkilöt
L I I KUNTARYHMÄT 2014 2 015 Muut* mm. kaupungin ulkopuoliset urheiluseurat, yritykset, yksityiset henkilöt Sisällys Liikuntapalveluiden liikuntaryhmät 2014 2015... 1 Ilmoittautuminen sähköisesti... 2
Liikuntatoimistosta saa tietoa liikunnan ja ulkoilun harrastusmahdollisuuksista sekä liikuntayhdistysten toiminnasta.
SISÄLLYSLUETTELO YHTEYSTIEDOT... 3 LIIKUNTA- JA ULKOILUPALVELUT... 3 HENKILÖKUNTA... 3 LIIKUNTAPAIKKOJEN YHTEYSTIEDOT... 3 KIRKKONUMMEN UIMAHALLI... 4 TOIMINTA... 5 ILMOITTAUTUMINEN... 6 OSALLISTUMISMAKSUT...
uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika
Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Opiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista liikuntapalveluista. Toivottavasti löydät
LIITE 2. ERITYISLIIKUNNAN JA IKÄIHMISTEN RYHMÄT KEVÄT 2014
1 LIITE 2. ERITYISLIIKUNNAN JA IKÄIHMISTEN RYHMÄT KEVÄT 2014 1.1. Liikuntapalvelut Erityislasten liikuntakerho Sunnuntaisin 12.1., 26.1., 9.2., klo 10.00 11.00 ja 23.2. klo 10.00 11.30 Euran urheilutalo
KUNTOKEIDAS SANDELs Välskärinkatu 4, Helsinki p
KUNTOKEIDAS SANDELs Välskärinkatu 4, 00260 Helsinki p. 045 77311344 KEVÄTKAUDEN 2018 OHJELMA Kevätlukukausi 8.1. 19.4.2018 ILMOITTAUTUMISAIKA 13.11. 15.12.2017 Allasjumppa Ohjauksen kesto 30 min, tehoallas
KEVÄTKAUDEN 2017 OHJELMA
KUNTOKEIDAS SANDELS, VÄLSKÄRINKATU 4, Hki 26 KEVÄTKAUDEN 2017 OHJELMA Kevätlukukausi 9.1.- 24.4.2017 Allasjumppaa Ohjattua musiikin vauhdittamaa jumppaa uima-altaassa veden vastusta apuna käyttäen. Vesivoimistelu
Ikääntyneiden liikunta / Joensuun kaupungin toimintamalli. Jenni Raassina, Liikunnanohjaaja / Joensuun seudun kansalaisopisto
Ikääntyneiden liikunta / Joensuun kaupungin toimintamalli Jenni Raassina, Liikunnanohjaaja / Joensuun seudun kansalaisopisto Joensuun seudun kansalaisopisto Joensuun kaupungin organisaatio Joensuun seudun
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016 Kalajoen erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat pitkäaikaissairaiden,
Rovaniemen kaupunki LIIKUNTAPALVELUT. senioreille / erityisryhmille. Syksy 2016
Liikuntaryhmät ovat tarkoitettu kaikille eläkeläisille. Ryhmiin voivat hakeutua myös henkilöt, joilla on jokin vamma, pitkäaikaissairaus tai muu toimintakyvyn alenema. Liikuntaryhmien tavoitteena on fyysisen
KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2016
Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen
OHJATUT LIIKUNTARYHMÄT
Loimaan kaupungin OHJATUT LIIKUNTARYHMÄT 2018 2019 LIIKUNTARYHMÄT Liikuntamuotoja moneen lähtöön Naisten kuntoliikunta Tunnin ohjelma on monipuolinen. Se sisältää alkulämmittelyn sekä loppuvenytykset.
Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista.
PATENIEMEN SUURALUEEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Tiedustele Oulun kaupungin liikuntalaitosten yleisövuoroja suoraan
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Syksy 2014-kevät 2015 Erityisliikuntakalenterista löydät Loviisan eri toimijoiden järjestämät liikuntaryhmät, jotka soveltuvat pitkäaikaissairaiden, eri vammaisryhmien ja toimintakyvyltään
SYKETTÄ SYKSYYN -TAPAHTUMAT
SYKETTÄ SYKSYYN -TAPAHTUMAT Elokuussa uimahalli muuttuu kahden päivän ajaksi liikuntakeitaaksi! Nouda kausiesitteemme, tutustu erilaisiin liikuntaryhmiin, varaa aikasi liikuntaneuvontaan ja hyödynnä yhteistyökumppaneiden
KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2015
Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen
KUNTOKEIDAS SANDELS Välskärinkatu 4 B, Helsinki
KUNTOKEIDAS SANDELS Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki 045 77311344 SYYSKAUDEN 2018 OHJELMA 3.9. 13.12. Allasjumppaa Ohjattua musiikin vauhdittamaa jumppaa uima-altaassa veden vastusta apuna käyttäen. Vesivoimistelu
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Kevät 2015
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Kevät 2015 Euran liikuntapalvelut Euran erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat
KAARINAN LIIKUNTAPALVELUJEN SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT TYÖIKÄISILLE JA IKÄÄNTYNEILLE (Syyskausi: viikot 37-49)
KAARINAN LIIKUNTAPALVELUJEN SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT TYÖIKÄISILLE JA IKÄÄNTYNEILLE (Syyskausi: viikot 37-49) Löydä liikunnan ilo! Soveltavan liikunnan ryhmät on tarkoitettu liikunnassa erityistukea
NÄILLÄ KEVÄÄN KURSSEILLA ON VIELÄ TILAA!
NÄILLÄ KEVÄÄN KURSSEILLA ON VIELÄ TILAA! Katso tarkemmat tiedot kurssitietokannasta (klikkaa linkkiä ja valitse kurssien haku ) tai soita opintopalveluun (puh. 013 337 5929) JOENSUU (KANTAKAUPUNKI) 140342
Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille
Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin
KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT
12.8.2015 1(7) KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VUOROT Syksy 2015 31.8 20.12 Kevät 2016 11.1 30.4 Muutokset mahdollisia niistä tiedotetaan uimahallin kassalla sekä ilmoitustauluilla ohjattu tunti
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI
ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Syksy 2015 kevät 2016 Erityisliikuntakalenterista löydät Mänttä-Vilppulassa toimivat erityisliikuntaryhmät, jotka soveltuvat pitkäaikaissairaiden, eri vammaisryhmien ja toimintakyvyltään
Soveltavan liikunnan kalenteri 2015 2016
S O V E L T A V A N L I I K U N N A N K A L E N T E R I 2015 2016 Sisällys Soveltavan liikunnan kalenteri 2015 2016... 1 Seinäjoen Erityisryhmien uinti- ja kuntosalikortti... 2 Seniorikortti 70+... 2 Sotaveteraanit
ERITYIS- JA TERVEYSLIIKUNNAN KALENTERI LUKUVUONNA
ERITYIS- JA TERVEYSLIIKUNNAN KALENTERI LUKUVUONNA 2017-2018 Tämä kalenteri sisältää tietoja Äänekosken kaupungin liikuntapalveluiden, perusturvan, järjestöjen sekä urheiluseurojen järjestämistä viikoittaisista
Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09)
Kuntokeidas Sandels Kuntokeidas Sandels Puh. (09) 4368 8070 Kuntokeidas Sandels on Töölössä sijaitseva, kesällä 2000 valmistunut ikääntyvien liikuntapaikka. Tiloihin kuuluu viihtyisä uima-allasosasto saunoineen,
TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu
TEUVa LiiKKuu syksy 2015 uu TEUVAN UIMAHALLI www.teuva.fi TEUVAN KUNTOSALI www.teuva.fi OHJATUT RYHMÄT syksy 2015: MAANANTAI 19.00 20.00 Naisten vesijuoksu I 20.00 21.00 Miesten vesijuoksu TIISTAI 7.00-9.00
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella 2017 2018 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut tarjoavat liikunnanohjauspalveluja kaiken ikäisille kuntalaisille
SYKETTÄ SYKSYYN UIMAHALLILLA 13.8. JA 17.8.
SYKETTÄ SYKSYYN UIMAHALLILLA 13.8. JA 17.8. Elokuussa uimahalli muuttuu kahden päivän ajaksi liikuntakeitaaksi! Nouda kausiesitteemme, tutustu erilaisiin liikuntaryhmiin, osallistu arvontaan, varaa aikasi
KUNTOKEIDAS SANDELS Välskärinkatu 4 B, Helsinki p
KUNTOKEIDAS SANDELS Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki p. 045 77311344 KEVÄTKAUDEN 2019 OHJELMA 7.1. 18.4. Allasjumppaa Ohjattua musiikin vauhdittamaa jumppaa uima-altaassa veden vastusta apuna käyttäen.