Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen ja Ranskan välinen kauppa"

Transkriptio

1 Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v Tuonti Vienti Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tullihallitus. Uppgifterna får lånas med uppgivande av Tullstyrelsen som källa. Quoting is encouraged provided National Board of Customs is acknowledged as the source.

2 1 VIENTI RANSKAAN EI OLE PALAUTUNUT TAANTUMAN JÄLKEEN Tuontikin vaisua Suomen vienti Ranskaan kääntyi viime vuonna aavistuksen laskuun edellisen vuoden pienen kasvun jälkeen. Viennin arvo Ranskaan oli viime vuonna lähes 1,8 miljardia euroa, eli yhden prosentin pienempi kuin vuotta aiemmin. Vienti ei ole toipunut vuoden 29 taantumaa edeltävälle tasolle, jolloin vienti laski 28 prosenttia. Kasvua vuonna 21 oli seitsemän prosenttia. Tuonti Ranskasta laski viime vuonna kolme prosenttia ja oli arvoltaan lähes kaksi miljardia euroa. Tuonti kasvoi vuonna 21 kolme prosenttia, mutta laski vuonna 29 seitsemän prosenttia. Tuonnin väheneminen oli taantumavuonna paljon pienempi verrattuna viennin laskuun. Vuonna 211 kauppa oli Suomelle 27 miljoonaa euroa alijäämäistä. Alijäämää kertyi myös kahtena edellisenä vuotena, 35 miljoonaa euroa vuonna 29 ja 247 miljoonaa euroa vuonna 21. Ranskan osuus Suomen viennistä on laskenut hieman viimeisten kahden vuoden aikana, viime vuonna osuus oli 3,1 prosenttia. Tuonnissa Ranskan osuus on laskenut kolme vuotta ja sen osuus oli viime vuonna 3,3 prosenttia. Taantumavuonna 29 Ranskan osuus kasvoi hieman eli Ranskan kanssa käytävä kauppa laski vähemmän kuin kauppa keskimääräisesti. Ranska oli vuonna 211 kahdeksanneksi tärkein vientimaista ja tuontimaista se oli seitsemäs. Suomen vienti laski viime vuonna hieman vähemmän Ranskaan kuin Espanjaan. Vienti Italiaan pysyi samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Sen sijaan tuonti Italiasta ja Espanjasta nousi viime vuonna, kun tuonti Ranskasta laski. Kuvio 2. Vienti Ranskaan, Italiaan ja Espanjaan kuukausittain Ranska Italia 1 Espanja Kuvio 3. Tuonti Ranskasta, Italiasta ja Espanjasta kuukausittain Ranska Italia Espanja

3 2 Kuvio 4. Ranskan osuus Suomen tuonnista ja viennistä Osuus % Kuvio 5. Suomen ja Ranskan välinen kauppatase Tuonti Vienti Taulukko 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v Vuosi Tuonti Muutos % Osuus % Vienti Muutos % Osuus % Kauppatase , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,1-27 PUHELIMIEN VIENNIN LASKU YHÄ NOPEAA Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden vienti Ranskaan kokonaisuudessaan laski kuusi prosenttia vuonna 211. Ne ovat suurin vientitavararyhmä ja muodostivat lähes kolmanneksen koko viennistä Ranskaan. Ryhmän vienti kehittyi kuitenkin hyvin epätasaisesti. Voimakoneiden ja moottoreiden vienti kasvoi 38 prosenttia, 76 miljoonasta 14 miljoonaan. Eri toimialojen erikoiskoneiden vienti nousi reilun neljänneksen ja oli arvoltaan 263 miljoonaa euroa. Traktoreiden vienti lisääntyi 48 prosenttia ja kohosi arvoltaan 87 miljoonaan euroon. Sähkön kytkentälaitteiden, muuntajien, muuttajien yms. viennin arvo oli viime vuonna 69 miljoonaa euroa eli lähes kymmeneksen edellisvuotista pienempi. Puhelimien vienti Ranskaan romahti myös vuonna 211. Laskua kertyi 69 prosenttia ja vienti oli arvoltaan enää 48 miljoonaa euroa. Puhelimien vienti on laskenut nopeasti viime vuosina, vielä vuonna 28 puhelimia vietiin yli 3 miljoonalla eurolla Ranskaan. Paperin ja pahvin vienti laski kaksi prosenttia viime vuonna ja oli arvoltaan 23 miljoonaa euroa. Paperin ja pahvin vienti lisääntyi vuoteen 2 asti, jolloin viennin arvo oli 661 miljoonaa euroa. Sen jälkeen paperin ja pahvin viennin arvo on supistunut niin, että Ranskan osuus Suomen paperiviennistä on enää kolme prosenttia. Ranska oli viime vuonna yhdeksänneksi tärkein paperin ja pahvin vientimaista. Saksa oli selvästi suurin vientimaa lähes viidenneksen osuudellaan. Puutavaran viennissä Ranska säilytti viime vuonna asemansa kolmanneksi tärkeimpänä vientimaana Ison-Britannian ja Japanin jälkeen, vaikka puutavaran vienti sinne laskikin viisi

4 3 prosenttia ja jäi 118 miljoonaan euroon. Paperimassan vienti nousi neljä prosenttia viime vuonna ja oli arvoltaan 72 miljoonaa euroa. Kaikkiaan metsäteollisuustuotteiden osuus koko viennistä Ranskaan oli viime vuonna 26 prosenttia. Metallien ja metallituotteiden viennin arvo kohosi viime vuonna 148 miljoonaan euroon eli 24 prosenttia edellisvuotista suuremmaksi. Raudan ja teräksen viennin määrä yli puolitoistakertaistui, vaikka vientihinnat hieman laskivat. Perusmetallien vienti sen sijaan laski, viisi prosenttia. Eniten laskivat nikkelin (- 35 %) ja sinkin (-5 %) vienti. Kuparin vienti oli kuitenkin nousussa. Kemiallisten aineiden ja tuotteiden vienti lisääntyi seitsemän prosenttia ja kohosi 196 miljoonaan euroon. Öljytuotteiden vienti supistui 29 prosenttia ja oli arvoltaan 84 miljoonaa euroa. Kojeita ja mittareita vietiin Ranskaan 79 miljoonan euron arvosta (+ 3 %). Kuvio 6. Vienti Ranskaan tavararyhmittäin v. 211 Muut tavarat 16 % (+ 11 %) Kojeet, mittarit yms. 4,5%(+ 3 %) Puutavara 6,7 % (-5 %) Paperimassa 4,1 % (+ 4 %) Tehdasvalmisteiset talot 2,6 % ( %) Paperi ja pahvi 13,1 % ( -2 %) Sähkökoneet ja -laitteet 8 %(-5 %) Eri toimialojen erikoiskoneet 15 % (+ 27 %) Voimakoneet ja moottorit 5,9 % (+ 38 %) Öljytuotteet 4,8 % (- 29 %) Kemialliset aineet ja tuotteet 11,2 % (+ 7 %) Metallit ja metallituotteet 8 % (+ 24 %) Taulukko 2. Vienti Ranskaan; tärkeimmät tavararyhmät SITC-tavararyhmä Osuus % Muutos % Osuus % Muutos % 24 Puutavara 125 7, , Paperimassa 69 3, , Öljytuotteet 118 6, , Kemialliset aineet ja tuotteet 184 1, , Paperi ja pahvi , , Metallit ja metallituotteet 119 6, , Voimakoneet ja moottorit 76 4, , Eri toimialojen erikoiskoneet 28 11, , Sähkökoneet ja -laitteet , , Tehdasvalmisteiset talot 46 2, ,6 87 Kojeet, mittarit yms. 76 4, ,5 3 Muut tavarat , , 11 Yhteensä , , -1

5 4 RANSKAN OSUUS HENKILÖAUTOJEN JA LÄÄKKEIDEN TUONNISTA SUPISTUNUT Kuljetusvälineiden tuonnin osuus koko tuonnista Ranskasta laski viime vuonna 14 prosenttiin, kun se edellisvuonna oli lähes 26 prosenttia. Tämä johtui lentokoneiden tuonnin romahtamisesta, laskua oli viime vuonna 86 prosenttia ja tuonnin arvo jäi 47 miljoonaan euroon. Henkilöautojen tuonti sen sijaan nousi 29 prosenttia viime vuodesta. Ranskan osuus Suomeen tuoduista henkilöautoista on kuitenkin supistunut selvästi viime vuosien aikana. Vielä vuonna 22 Ranskan osuus autotuonnista oli 17 prosenttia, mutta sen jälkeen osuus on pienentynyt niin, että viime vuonna se oli kahdeksan prosenttia. Suomeen tuotiin viime vuonna kaikkiaan henkilöautoa, josta Saksan osuus oli lähes 4, Ison-Britannian 19, Japanin 1 ja Ranskan 13 kappaletta. Ranskasta tuotujen henkilöautojen arvo oli 163 miljoonaa euroa. Henkilöautojen tuonti romahti vuonna 29 myös Ranskasta, laskua oli 57 prosenttia. Kahtena viime vuotena tuonti on palautunut lähes 3 prosentin vuosivauhdilla, mutta se ei ole noussut taantumavuotta edeltävälle tasolle. Henkilöautojen osuus koko tuonnista Ranskasta viime vuonna oli kahdeksan prosenttia. Teollisuuden koneiden ja laitteiden sekä voimakoneiden ja moottoreiden tuonnin arvo oli viime vuonna 196 miljoonaa euroa eli 16 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Voimakoneiden ja moottoreiden tuonnin arvo oli 26 miljoonaa euroa, laskua kertyi 13 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Maansiirto- ja kaivuukoneita tuotiin 21 miljoonalla eurolla, kasvua oli 52 prosenttia ja teollisuuden erikoiskoneiden osia 25 miljoonalla eurolla (+ 47 %). Sähkökoneiden ja laitteiden tuonti Ranskasta laski 28 prosenttia ja oli arvoltaan 143 miljoonaa euroa viime vuonna. ATK-laitteiden tuonti laski 69 prosenttia 15 miljoonaan euroon ja toimistokoneiden 43 prosenttia kuuteen miljoonaan euroon. Puhelinlaitteiden tuonti väheni 14 prosenttia ja oli arvoltaan 35 miljoonaa euroa. Sähkön kytkentälaitteiden tuonnin arvo oli 33 milj. euroa (+ 9 %) ja elektroniikan komponenttien 14 miljoonaa euroa (+ 4 %). Kemiallisten aineiden ja tuotteiden osuus koko Ranskan-tuonnista oli 24 prosenttia. Viime vuonna kemiallisten aineiden ja tuotteiden tuonti lisääntyi 24 prosenttia ja kohosi arvoltaan 474 miljoonaan euroon. Tuontia kasvattivat etenkin lääkkeet, joiden tuonti kääntyi peräti 87 prosentin nousuun ja kasvoi arvoltaan 99 miljoonaan euroon. Ranskan osuus Suomen lääketuonnista oli kuitenkin enää kuusi prosenttia. Vuosina 23 ja 24 Ranska oli tärkein lääkkeiden tuontimaista melkein 15 prosentin osuudella, mutta vuoden 25 jälkeen lääkkeiden tuonti sieltä on laskenut nopeasti. Muovien tuonnin arvo oli hieman yli sata miljoonaa euroa eli 15 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Hajuaine- ja kosmeettisten tuotteiden tuonti kasvoi seitsemän prosenttia, 66 miljoonaan euroon. Elintarvikkeiden ja juomien osuus tuonnista Ranskasta oli kymmenen prosenttia viime vuonna. Elintarvikkeiden tuonti lisääntyi viisi prosenttia ja kohosi arvoltaan 129 miljoonaan euroon. Hedelmien ja kasvisten tuonnin arvo nousi edellisvuoden 28 miljoonasta eurosta viime vuonna 32 miljoonaan euroon. Omenien osuus koko hedelmä- ja kasvistuonnista Ranskasta oli 41 prosenttia. Alkoholipitoisten juomien tuonnin arvo kohosi 74 miljoonaan euroon eli viisi prosenttia suuremmaksi kuin vuotta aiemmin. Ranska oli näiden juomien tärkein tuontimaa 23 prosentin osuudellaan. Viinien osuus alkoholijuomien koko tuonnista oli 54 prosenttia. Ranskan osuus viinien tuonnista oli 2 prosenttia ja selvästi osuuttaan kasvattaneen Chilen 18 prosenttia sekä Espanjan 14 prosenttia. Metalleja ja metallituotteita tuotiin Ranskasta viime vuonna 117 miljoonan euron arvosta eli seitsemän prosenttia edellisvuotista enemmän. Raudan ja teräksen tuonnin arvo kasvoi kuusi prosenttia ja oli 81 miljoonaa euroa. Öljytuotteiden tuonnin arvo kasvoi 69 prosenttia, 78 miljoonaan euroon.

6 5 Kuvio 7. Tuonti Ranskasta tavararyhmittäin v. 211 Muut tavarat 23,9 % (+ 14 %) Elintarvikkeet ja juomat 1,4 % (+ 5 %) Öljytuotteet 4, % (+ 69 %) Kuljetusvälineet 14,3 % (- 46 %) Sähkökoneet ja -laitteet 7,3 % (- 28 %) Teollisuuden koneet ja laitteet, voimakoneet ja moottorit 1, % (+ 16 %) Kemialliset aineet ja tuotteet 24,2 % (+ 24 %) Metallit ja metallituotteet 5,9 % (+ 7 %) Taulukko 3. Tuonti Ranskasta; tärkeimmät tavararyhmät SITC-tavararyhmä Osuus % Muutos % Osuus % Muutos % 1-9,11 Elintarvikkeet ja juomat 194 9, , Öljytuotteet 46 2, , 69 5 Kemialliset aineet ja tuotteet , , Metallit ja metallituotteet 19 5, , Teollisuuden koneet ja laitteet, voimakoneet ja moottorit 169 8, , Sähkökoneet ja -laitteet 198 9, , ,79 Kuljetusvälineet , ,3-46 Muut tavarat 411 2, ,9 14 Yhteensä , , -3

7 VIENTI RANSKAAN V SITC-TAVARARYHMÄ REV.4 1 e Osuus % 1 e Osuus % Muutos % 1 e Osuus % Muutos % elintarvikkeet ja elävät eläimet , , ,6-21 elävät eläimet liha ja lihatuotteet 245, 37, , 42 2 maitotaloustuotteet ja munat , , , kala- ja kalavalmisteet 178, 3, -98, vilja ja viljatuotteet 528, 1 311, , hedelmät ja kasvikset 12, 9, , sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja 2 246,1 1 52, , kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä 66, 39, , rehuaineet 438, 1 736, , erinäiset elintarvikkeet 84, 791, , juomat ja tupakka 94, 75, , juomat 94, 75, , tupakka ja tupakkavalmisteet raaka-aineet, pl. polttoaineet , , , vuodat, nahat ja turkisnahat, raa'at 1 754, , , öljysiemenet, öljypitoiset pähkinät ja ytimet luonnonkumi, synteettinen ja regeneroitu kumi 514, 36, -93 4, puutavara ja korkki , , , paperimassa , , , tekstiilikuidut sekä niiden jätteet 683,, -1 19, > kivennäisaineet, valmistamattomat 265, 344, 3 428, malmit ja metalliromu 512, 2 29, , muut eläin- ja kasviraaka-aineet 59, 74, 25 6, poltto- ja voiteluaineet, sähkövirta , , , kivihiili, koksi, briketit yms. 12, 117, 15 9, kivennäisöljyt ja kivennäisöljytuotteet , , , kaasut sähkövirta eläin- ja kasviöljyt ja -rasvat 166, 168, 1 155, eläinöljyt ja -rasvat 1, 6, -35 6,8, 7, 42 kasviöljyt ja -rasvat 156, 162, 4 148, valmistetut eläin- ja kasviöljyt yms kemialliset aineet ja tuotteet , , , orgaaniset kemialliset aineet , , , epäorgaaniset kemialliset alkuaineet , , , väri- ja parkitusaineet 13 12, , , lääkevalmisteet ja farmaseuttiset tuotteet 8 67, , , haju-, kiillotus- ja puhdistusaineet 468, 36, , lannoitteet, valmistetut 159, 34, muovit, valmistamattomat 9 536, , , muovit, valmistetut , , , erinäiset kemialliset tuotteet , , ,3 1 6 valmistetut tavarat valmistusaineen mukaan , , , nahka,nahkatavarat ja muokatut turkisnahat 1 563, , , kumituotteet 5 771, , , puu- ja korkkituotteet, pl. huonekalut , , , paperi ja pahvi sekä tuotteet niistä , , , tekstiilituotteet, pl. vaatteet ,7 9 27, ,5 66 kivennäisainetuotteet , , , rauta ja teräs , , , muut metallit , , , tuotteet epäjalosta metallista , , , koneet,laitteet ja kuljetusvälineet , , , voimakoneet ja moottorit , , , eri toimialojen erikoiskoneet , , , metalliteollisuuskoneet , , , yleiskäyttöiset teollisuuden koneet ja laitteet , , , toimistokoneet ja atk-laitteet 5 923, , , puhelin-,radio-,tv- yms. laitteet , , , muut sähkökoneet ja laitteet , , , moottoriajoneuvot , , , muut kuljetusvälineet , , ,8-1 8 erinäiset valmiit tavarat , , , tehdasvalmisteiset talot;lvi- ja valaisinkalusteet , , ,6 82 huonekalut 5 599,3 2 91, , matkatarvikkeet,laukut,kotelot yms. 2 67, , , vaatteet 7 69,4 8 74, , jalkineet 393, 423, 8 35, kojeet,mittarit yms , , , valokuvauskojeet ja -tarvikkeet;kellot 181, 186, 3 166, muut valmiit tavarat , , , -6 9 muut tavarat , , ,5 35 YHTEENSÄ , , , -1

8 TUONTI RANSKASTA V SITC-TAVARARYHMÄ REV.4 1 e Osuus % 1 e Osuus % Muutos % 1 e Osuus % Muutos % elintarvikkeet ja elävät eläimet , , ,6 5 elävät eläimet 33, 12, -63 5, liha ja lihatuotteet 5 75, , , maitotaloustuotteet ja munat , , ,8 2 3 kala- ja kalavalmisteet 2 419, , ,2 8 4 vilja ja viljatuotteet , , ,3 8 5 hedelmät ja kasvikset , , , sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja 5 168,3 4 47, , kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä 9 774, , ,5-7 8 rehuaineet , , , erinäiset elintarvikkeet 8 588, , ,5-7 1 juomat ja tupakka , , , juomat , , , tupakka ja tupakkavalmisteet 2 543,1 89, , -3 2 raaka-aineet, pl. polttoaineet 8 444, , , vuodat, nahat ja turkisnahat, raa'at , - 49, 22 öljysiemenet, öljypitoiset pähkinät ja ytimet 1 13,1 128, , luonnonkumi, synteettinen ja regeneroitu kumi 1 795, , , puutavara ja korkki 1 61, , , paperimassa 67, 24, -64 2, tekstiilikuidut sekä niiden jätteet 281, 176, , kivennäisaineet, valmistamattomat 1 849, , , malmit ja metalliromu 195, 374, 92 39, muut eläin- ja kasviraaka-aineet 1 516, , , poltto- ja voiteluaineet, sähkövirta , , , kivihiili, koksi, briketit yms , - 4, kivennäisöljyt ja kivennäisöljytuotteet , , , kaasut 38, 397, , sähkövirta eläin- ja kasviöljyt ja -rasvat 734, 3 257, , eläinöljyt ja -rasvat 86, 17, 24 81, kasviöljyt ja -rasvat 52, 2 981, , valmistetut eläin- ja kasviöljyt yms. 128, 169, , -8 5 kemialliset aineet ja tuotteet , , , orgaaniset kemialliset aineet , , , epäorgaaniset kemialliset alkuaineet 8 52, , , väri- ja parkitusaineet 14 53, , , lääkevalmisteet ja farmaseuttiset tuotteet , , , haju-, kiillotus- ja puhdistusaineet 6 7 3, , , lannoitteet, valmistetut 478, 492, 3 38, muovit, valmistamattomat , , , muovit, valmistetut 9 468, , , erinäiset kemialliset tuotteet , , , valmistetut tavarat valmistusaineen mukaan , , , nahka,nahkatavarat ja muokatut turkisnahat 253, 345, , kumituotteet , , , puu- ja korkkituotteet, pl. huonekalut 1 241, , , paperi ja pahvi sekä tuotteet niistä , , , tekstiilituotteet, pl. vaatteet , , , kivennäisainetuotteet , , , rauta ja teräs , , , muut metallit 8 14, , , tuotteet epäjalosta metallista , , ,1-5 7 koneet,laitteet ja kuljetusvälineet , , , voimakoneet ja moottorit , , , eri toimialojen erikoiskoneet , , , metalliteollisuuskoneet 5 352, , , yleiskäyttöiset teollisuuden koneet ja laitteet , , , toimistokoneet ja atk-laitteet , , , puhelin-,radio-,tv- yms. laitteet , , , muut sähkökoneet ja laitteet , , , moottoriajoneuvot , , , muut kuljetusvälineet , , , erinäiset valmiit tavarat , , , tehdasvalmisteiset talot;lvi- ja valaisinkalusteet 3 863, , , huonekalut 3 19, , , matkatarvikkeet,laukut,kotelot yms , , , vaatteet 9 344, , , jalkineet 1 94, , , kojeet,mittarit yms , , , valokuvauskojeet ja -tarvikkeet;kellot 8 58, , , muut valmiit tavarat , , , muut tavarat , , ,3 2 YHTEENSÄ , , , -3

9 Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa 212:M Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Christina Telasuo p Matti Heiniemi p Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Kaikki katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla / Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-opas sekä kunkin tilastokatsauksen laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä (ULJAS) / Yhteystiedot: Tullihallitus Tilastoyksikkö Erottajankatu A PL Helsinki Vaihde (9) 6141 Telefax Sähköposti: tilastot@tulli.fi Tilastopalvelu Kontaktuppgifter: Tullstyrelsen Statistikenheten Skillnadsgatan A PB Helsingfors Växel (9) 6141 Telefax E-post: statistik@tulli.fi Statistikservice Contact information: National Board of Customs Statistics Unit Erottajankatu A P.O.Box 512 FI-11 Helsinki Phone internat Fax statistics@tulli.fi Statistics service

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 211 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-211 (1-8) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 (1-8) Tuonti Vienti 211 (1-8) Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2012(1-9) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2011 (1-9)

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2001-2012 (1-8) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Suomen ja Turkin välinen kauppa

Suomen ja Turkin välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Turkin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Turkin välinen kauppa v. 2000-2010 (tammikuu) 800 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-21 (1-7) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-7) Tuonti Vienti 21 (1-7) Helsinki 2.1.21

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2002-2012 (1-3) Milj. e 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa 1 000 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2004-2014 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2002-2012 (1-2) 8000 Milj. e 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 21-21 (tammikuu) 4 Milj. e 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 21 (tammi) (tammi) Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Milj.e Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 2006-2015 (1-11) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2014 (1-11)

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2002-2011(1-11) Milj. e 2500 2000 1500 1000 500 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2003-2013 (1-8) 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Milj. e 2003 2004

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 22-211(1-1) 2 Milj. e 15 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 211 (1-1) (1-1) Tuonti Vienti Helsinki 17.1.212

Lisätiedot

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa v. 2000-2009 Milj. e 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa v. 2003-2013(1-9) 2500 Milj. e 2000 1500 1000 500 0 2003

Lisätiedot

Suomen ja Intian välinen kauppa

Suomen ja Intian välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Intian välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Intian välinen kauppa v. 2003-2012 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 21-21 (1-3) Milj. e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-3) Tuonti Vienti 21 (1-3)

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2003-2013 (1-7) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2004-2014 (1-8) 8 000 Milj. e 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 0 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kuvio. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 00-0 (-) 700 Milj. e 600 00 00 00 00 0 0 00 00 00 00 00 006 007 008 009 0 0 (-) Tuonti Vienti 0 (-) Helsinki

Lisätiedot

Suomen tevanake-kauppa

Suomen tevanake-kauppa SVT Ulkomaankauppa 2003:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen tevanake-kauppa Kuvio 1. Suomen tevanake-kauppa v. 1992-2002 (I-IX) Milj. euroa 2000 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 1992 1993

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2004 2014 (1-7) 5 000 Milj. e 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2005 2015 (1-6) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa 2004-2014(1-9) 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa 8000 Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2005 2015 (1-8) 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2019 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-10) 1 000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.1.2019.

Lisätiedot

Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Milj. e 2 500 Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 2002 2016 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki 5.5.2017. Julkaistavissa klo

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin vuonna 2010 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet; 155; 8 % Autot;

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2013(1-9) 9 Mrd. e 8 7 6 5 4 3 2 1 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Tuonti 2009 2010 Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Espanjan välinen kauppa

Suomen ja Espanjan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Espanjan välinen kauppa 2 000 Milj. e Suomen ja Espanjan välinen kauppa 2004-2014(1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Ulkomaankauppa 2005:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 1995-2004(1-10) 2000 Milj. e 1500 1000 500 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa 8000 Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2006-2016 (1-8) 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Suomen ja Brasilian välinen kauppa

Suomen ja Brasilian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Brasilian välinen kauppa 900 800 700 600 500 400 300 200 100 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Brasilian välinen kauppa v. 2002 2015 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen venevienti ja -tuonti

Suomen venevienti ja -tuonti Ulkomaankauppa 2004:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen venevienti ja -tuonti Kuvio 1. Suomen venevienti ja tuonti v. 1997-2003(I-X) 1000 euroa 200 000 180 000 160 000 140 000 120 000 100 000 80 000

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Ulkomaankauppa 2006:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 1996-2005(1-10) Milj. e 1500 1000 500 0 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Ulkomaankauppa 2003:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Maantiekulj. (2,5 milj. t) 6,4 % Rautatiekulj. (0,6 milj. t) 1,6 % Muut kulj. (0,2 milj. t) 0,5 % VIENTI Laivakulj. (36,1

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa v. 2005 2015 (1-6) 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Milj. e 2005

Lisätiedot

Suomen ja Kreikan välinen kauppa

Suomen ja Kreikan välinen kauppa Kauppa 2009 Handel Trade Suomen ja Kreikan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kreikan välinen kauppa v. 1999-2008(1-11) 500 Milj. e 400 300 200 100 0 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2007 (1-11)

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 2007 2017 (1-7) 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Japanin välinen kauppa

Suomen ja Japanin välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Japanin välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v. 2006 2017 (1-2) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 30.5.2017.

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e 10 000 Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2007-2017 (1-9) 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002 2015 (1-3) 10 Mrd. e 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Tuonti Vienti Helsinki 17.6.2015 Tietoja lainattaessa

Lisätiedot

Suomen ja Australian välinen kauppa

Suomen ja Australian välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Australian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Australian välinen kauppa v. 2007 2017 (1-3) 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 28.6.2017. Julkaistavissa

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 SVT Ulkomaankauppa 2002:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2001 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-6) 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Milj.e 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2000

Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M08 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 TUONTI Rautatiekulj. (11,7 milj. t) 20,4 % Muut kulj. (3,3 milj. t) 5,7 % Maantiekulj. (3,7 milj. t) 6,4 % Laivakulj.

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Ulkomaankauppa 2004:M06 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2003 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-9) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 28.12.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002 SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Milj. e 4 500 Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 2008 2018 (1-7) 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2008 2018 (1-8) 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa

Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Milj. e 2 000 Kuvio 1. Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa v. 2002 2015 (1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Portugalin välinen kauppa

Suomen ja Portugalin välinen kauppa Kauppa 2008 Handel Trade Suomen ja Portugalin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Portugalin välinen kauppa v. 1998-2007(1-10) 400 Milj. e 300 200 100 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2006

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2006 2017 (1-3) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 15.6.2017.

Lisätiedot

Suomen ja Tanskan välinen kauppa

Suomen ja Tanskan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Tanskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Tanskan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-10) 2 500 Milj. e 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Japanin välinen kauppa

Suomen ja Japanin välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Japanin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v. 2008 2018 (1-5) 1 400 Milj. e 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 22.8.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2007 2017 (1-9) 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2014 Tammi-maaliskuu Januari-mars

Lisätiedot

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa v. 2007 2017 (1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2007 2017 (1-5) 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.8.2017.

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2006 2018 (1-3) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 15.6.2018.

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito huhti-kesäkuussa 2011

Itään suuntautuva maantietransito huhti-kesäkuussa 2011 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito huhti-kesäkuussa 2011 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin huhti-kesäkuussa 2011 (1000 tonnia) Erittelemätön; 14; 3 Tekstiilit,

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2008 2018 (1-5) 8 000 Milj. e 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.8.2018.

Lisätiedot

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 Kauppa 2013 Handel Trade Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 250 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2011-2013 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-8) 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 2002-2011(1-10) 2000 Milj. e 1500 1000 500 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010 2011 (1-10)

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden tuonti ja vienti v. 2002-2012(1-6) 16 14 Mrd. e Tuonti Vienti 12 10 8

Lisätiedot

Suomen ja Arabiliiton maiden välinen kauppa

Suomen ja Arabiliiton maiden välinen kauppa Kauppa 2011 Handel Trade Suomen ja Arabiliiton maiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Arabiliiton maiden välinen kauppa v. 2000-2010 Milj. e 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-3) 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki 21.6.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Metalliteollisuuden ulkomaankauppa 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Kuvio 1. Metalliteollisuuden tuotteiden ulkomaankauppa v. 2001 2012 (1-2) Mrd. euroa 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 2010 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 2004-2010(1-4) 12000 Milj. e 10000 8000 6000 4000 2000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2009 (1-4)

Lisätiedot

Suomen ja Italian välinen kauppa

Suomen ja Italian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Italian välinen kauppa Milj. e 2 500 Kuvio 1. Suomen ja Italian välinen kauppa v. 2006-2016(1-8) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2006 2016 (1-8) 4 500 Milj. e 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2006

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 SVT Ulkomaankauppa :M1 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 1 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 199-1 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä Mrd mk Tuonti

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2007 2017 (1-8) 4 500 Milj. e 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2007 2008

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 2,9; 6,8 % Rautatiekuljetukset; 0,5; 1,2 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2011 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Suomen metsäteollisuusvienti ja tuonti v. 2004-2011(1-3) 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008 Kauppa 2008 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008 Maantietransito; vienti itään v. 2008 (I-III) toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön; 160; 19 Muut; 204; 24 Elintarvikkeet;

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2008 2018 (1-9) Milj. e 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2008 2009

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2016 Loka-joulukuu

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2005 2015 (1-5) 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Milj.

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa v. 2006 2016 (1-5) 5 000 Milj. e 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2006

Lisätiedot

Suomen elintarvikevienti ja -tuonti

Suomen elintarvikevienti ja -tuonti Kauppa 21 Handel Trade Suomen elintarvikevienti ja -tuonti Kuvio 1. Suomen elintarvikevienti ja -tuonti v. 22-29 Milj. euroa 3 5 3 2 5 2 1 5 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 Tuonti Vienti Helsinki 5.8.21 Tietoja

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Huhti-kesäkuu

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 27.4.218 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 217 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Suomen

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 217 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 26 217 (1-7) 5 4 5 4 3 5 3 2 5 2 1 5 1 5 Tuonti Vienti Helsinki 13.1.217. Julkaistavissa klo

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Milj. e Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa 2002-2016(1-9) Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot