Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsäteollisuuden ulkomaankauppa"

Transkriptio

1 Kauppa 2011 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Suomen metsäteollisuusvienti ja tuonti v (1-3) Mrd. e (1-3) Tuonti Vienti 2011 (1-3) Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tullihallitus. Uppgifterna får lånas med uppgivande av Tullstyrelsen som källa. Quoting is encouraged provided National Board of Customs is acknowledged as the source.

2 1 METSÄTEOLLISUUDEN OSUUS VIENNISTÄ NOUSI YLI VIIDENNEKSEEN 2010 Viennin arvo kuitenkin taantumaa edeltäneiden vuosien alapuolella Metsäteollisuuden osuus Suomen viennistä oli vielä viime vuosikymmenen alkupuolella neljänneksen tuntumassa. Vähitellen osuus kuitenkin laski muun viennin nopeamman kasvun vuoksi ja oli alimmillaan vuonna 2008 vain 17 %. Sen jälkeen ryhmän osuus on jälleen noussut ja päätyi viime vuonna 20,3 %:iin koko viennistä. Osuuden kasvusta huolimatta viennin arvo ei ole noussut samalle tasolle kuin ennen taantumaa. Viime vuonna metsäteollisuustuotteita vietiin vajaan 10,7 miljardin euron arvosta eli saman verran kuin vuonna Suurimmillaan viennin arvo oli vuonna 2007 yli 12,5 miljardia euroa. Paperin ja pahvin osuus metsäteollisuuden viennistä on pitkään vaihdellut 70 %:n molemmin puolin, ja puutavaralla on hieman yli kymmeneksen osuus. Paperimassan osuus ryhmän viennistä nousi viime vuonna poikkeuksellisen korkeaksi, lähes 12 %:iin. Puutuotteiden osuus sen sijaan laski 6,4 %:iin. Paperimassan osuus ei ole ollut yhtä suuri eikä puutuotteiden osuus yhtä pieni kahteenkymmeneen vuoteen. Metsäteollisuustuotteita tuodaan Suomeen hyvin vähän. Ryhmän osuus koko tuonnista vaihtelee vuosittain kolmen ja neljän prosentin välillä. Viime vuonna ryhmän tuonnin arvo oli 1,7 mrd. euroa, josta puutavaran osuus oli 642 milj. euroa. Paperimassan tuonti kasvoi selvästi muuta metsäteollisuustuontia nopeammin. Saksa oli edellisten vuosien tavoin selvästi tärkein metsäteollisuustuotteiden vientimaa. Sillä on viime vuosina ollut vajaan 19 %:n osuus koko metsäteollisuusviennistä. Iso-Britannia on yhtä selvästi toisena hieman yli kymmeneksen osuudellaan. Tuonnissa Venäjä säilytti ykkössijansa, vaikka sen osuus onkin pudonnut parin vuoden takaisesta kolmanneksesta neljänneksen tuntumaan. Ruotsin tuontiosuus oli vajaat 18 %. Suomen merkitys metsäteollisuuden maailmanmarkkinoilla on viime vuosina pysynyt lähes ennallaan paperin vientiä lukuun ottamatta. EU-maihin suuntautuneessa metsäteollisuusviennissä Suomi säilytti kolmannen sijansa Saksan ja Ruotsin jälkeen, mutta paperin ja pahvin viennissä esim. Yhdysvaltoihin ja Venäjälle Suomi on menettänyt asemiaan. Koko maailmassa Suomi oli viime vuonna neljänneksi suurin paperin ja pahvin viejä 6,7 %:n osuudella maailman paperiviennistä. Sekä puutavaran että paperimassan viennissä Suomi oli seitsemäs. Osuus maailman viennistä oli näissä ryhmissä neljän prosentin tuntumassa. Puutuotteiden viennissä Suomi jää kärkikymmenikön ulkopuolelle; viime vuonna Suomi oli neljästoista. Kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa erityisesti paperimassan vienti on kehittynyt suotuisasti; viennin arvo on yli puolitoistakertaistunut viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Puutavaran vienti kasvoi muuta metsäteollisuutta hitaammin. Kasvua hidasti moniin arabimaihin suuntautuneen sahatavaraviennin supistuminen. Tässä katsauksessa on käytetty YK:n SITC-tavaraluokitusta (Standard International Trade Classification). SITC-luokituksessa ryhmään 24 sisältyy puutavara, ryhmään 25 paperimassa, ryhmään 63 puutuotteet ja ryhmään 64 paperi ja pahvi sekä tuotteet niistä. Painotuotteet ja huonekalut jäävät näiden ryhmien ulkopuolelle. Tarkempia tietoja luokituksesta löytyy Tullin Internet-sivuilta kohdasta Ulkomaankauppatilastot. Tullihallitus Tilastoyksikkö

3 2 Kuvio 2. Eri tavararyhmien osuudet viennistä v (1-3) Osuus % (1-3) Koneet, laitteet ja kuljetusvälineet (SITC 7) Muut tuotteet Puu- ja paperiteollisuuden tuotteet (SITC 24,25,63,64) Kemialliset aineet ja tuotteet (SITC 5) Vain paperimassan vienti saavuttanut taantumaa edeltäneen tason Paperin ja pahvin vienti selvisi pahimman taantuman aikana selvästi vähäisemmällä notkahduksella kuin muut metsäteollisuusalat. Taantuman jälkeen paperin viennin kasvu on vastaavasti ollut hitaampaa kuin muiden tuotteiden. Viime vuonna paperia ja pahvia vietiin 7,4 mrd. euron arvosta eli 15 % edellisvuotista enemmän. Kaikkein voimakkaimmin on heilahdellut paperimassan vienti. Vuonna 2009 se putosi puoleen, hieman yli miljardista alle 600 miljoonaan. Viime vuonna paperimassan vienti yli kaksinkertaistui ja nousi runsaaseen 1,2 mrd. euroon. Mekaanisen metsäteollisuuden viennissä parhaiten kehittyi viime vuonna sahatavaran vienti. Viennin arvo, hieman yli 1,2 mrd. euroa, oli lähes kolmanneksen suurempi kuin vuonna Vanerin ym. levytuotteiden vienti lisääntyi viidenneksen ja kohosi 463 milj. euroon. Rakennuspuusepän tuotteita vietiin 201 milj. euron arvosta ja raakapuuta 59 milj. euron arvosta. Paperimassan viennissä sekä hinta että määrä puolitoistakertaistuivat. Paperin viennin kasvu sen sijaan perustui suureksi osaksi määrän kasvuun. Paperin vientihinnat nousivat vain kolme prosenttia vuodesta Mekaanisen metsäteollisuuden viennissä sekä hinnat että määrät kohosivat viime vuonna kymmeneksen. Paperia ja pahvia on jo vuosikaudet viety eniten Saksaan. Viime vuonna Saksan osuus paperin viennistä oli viidennes eli 1,5 mrd. euroa. Iso-Britannia on yhtä selvästi toiseksi tärkein paperin ostaja lähes 800 milj. euron osuudellaan. Seuraavilla sijoilla olivat edellisten vuosien tavoin Yhdysvallat, Venäjä ja Espanja. Vuotuinen vienti kuhunkin näistä maista vaihtelee puolen miljardin euron molemmin puolin. Tärkeimmät maat ovat säilyttäneet asemansa myös paperimassan viennissä. Saksa oli vuonna 2010 suurin ostaja 296 milj. euron osuudellaan, mikä kattoi vajaan neljänneksen koko paperimassan viennistä. Kiina (191 milj. euroa) ja Italia (115 milj. euroa) olivat muut suuret vientimaat. Sahatavaran viennissä Japani nousi Ison-Britannian rinnalle: kumpaankin maahan vietiin viime vuonna sahatavaraa yli 150 milj. euron arvosta. Egypti ja Ranska olivat edellisten vuosien tavoin muut tärkeät vientimaat. Vaneria ja muita levytuotteita vietiin mm. Saksaan (93 milj. euroa) ja Isoon- Britanniaan (74 milj. euroa). Ovia, ikkunoita, parkettilaattoja ym. rakennuspuusepän tuotteita vietiin eniten Japaniin (80 milj. euroa). Tullihallitus Tilastoyksikkö

4 Kuvio 3. Metsäteollisuuden tuotteiden vienti v Milj.e Paperi ja pahvi Puutavara Puutuotteet Paperimassa Kuvio 4. Metsäteollisuuden tuotteiden tärkeimmät vientimaat v Osuus % viennin arvon mukaan Saksa 18,8 % Muut 36,7 % Iso-Britannia 10,4 % Yhdysvallat 5,2 % Japani 3,4 % Puola 3,4 % Belgia 4,1 % Espanja 4,4 % Ruotsi 4,6 % Venäjä 4,6 % Ranska 4,4 % Suomen osuus maailman paperimarkkinoilla pienentynyt EU:ssa Suomi on yhä kolmanneksi suurin metsäteollisuustuotteiden viejä EU-alueelle suuntautuneessa metsäteollisuustuotteiden viennissä tärkeimpien viejämaiden järjestys on vuodesta toiseen sama. Saksa on selvästi tärkein ja sen jälkeen seuraavat Ruotsi, Suomi, Ranska ja Itävalta. Saksan osuus EU-markkinoilla on % ja Ruotsin osuus suunnilleen yhdeksän prosenttia. Suomen osuus pysytteli aikaisemmin kahdeksan prosentin tuntumassa, mutta on kahden viime vuoden aikana jäänyt alle seitsemän prosentin. Osuuttaan EU:n metsäteollisuusmarkkinoilla ovat kasvattaneet mm. Puola ja Kiina. EU:n ulkopuolelle suuntautuneessa viennissä Suomi on menettänyt merkitystään huomattavasti. Esim. Yhdysvaltain paperituonnissa Suomi oli aikaisemmin kolmantena kuuden prosentin osuudellaan, mutta kahden viime vuoden aikana Suomi on jäänyt viiden prosentin osuudellaan viidenneksi. Venäjälle suuntautuneessa paperiviennissä Suomi menetti viime vuonna ykkösasemansa Ukrainalle. Ukrainan osuus Venäjän paperituonnista oli 15,9 % ja Suomen osuus 15,1 %. Tullihallitus Tilastoyksikkö

5 4 Koko maailman paperimarkkinoilla useimmat perinteiset paperintuottajat ovat menettäneet osuuksiaan mm. Kiinan viennin kasvun vuoksi. Jyrkimmin on laskenut Kanadan osuus, ja Kanada on pudonnut paperin viejänä kolmannelta sijalta viidenneksi. Suomi on noussut viidenneltä sijalta neljänneksi, vaikka senkin osuus on laskenut muutaman vuoden takaisesta vajaasta kahdeksasta prosentista 6,5 %:n tuntumaan. Saksa ja Yhdysvallat olivat viime vuonna edellisten vuosien tavoin selvästi suurimmat paperin viejät, ja Ruotsi nousi kolmanneksi hieman Suomea tärkeämpänä. Sekä puutavaran että paperimassan viejänä Suomi oli viime vuonna seitsemäntenä. Puutavaran viennissä sekä sijoitus että suunnilleen neljän prosentin markkinaosuus pysyivät edellisten vuosien tasolla. Paperimassan viennissä Suomi ehti vuonna 2009 notkahtaa yhdeksänneksi, mutta palasi viime vuonna entisiin asemiinsa. Kanada ohitti Venäjän maailman suurimpana puutavaran viejänä, mutta paperimassan viennissä se on kahden viime vuoden aikana jäänyt Yhdysvaltain jälkeen kakkoseksi. Puutuotteiden viejänä Kiina on ollut jo useiden vuosien ajan tärkein maa. Suomi on tässä ryhmässä vasta neljästoista alle kahden prosentin osuudellaan. Mrd. dollaria 25 Kuvio 5. Suurimmat paperin ja pahvin viejämaat v Lähde: UNcomtrade Saksa Yhdysvallat Ruotsi Suomi Kanada Kiina Ranska Italia Alankomaat Belgia Raakapuun ja paperimassan tuonti jyrkässä kasvussa Metsäteollisuustuotteiden tuonti kasvoi viime vuonna lähes kolmanneksen ja nousi 1,7 miljardiin euroon. Tuonnin romahdus vuonna 2009 oli kuitenkin niin jyrkkä, että tuonnin arvo on yhä selvästi pienempi kuin huippuvuosina. Korkeimmillaan tuonnin arvo oli vuonna 2008 lähes 2,4 mrd. euroa. Viennin tavoin paperimassa oli tuonnissakin viime vuonna metsäteollisuuden vahvin kasvuala. Tuonnin arvo nousi edellisen vuoden 134 milj. eurosta 236 milj. euroon, kun tuontihinta puolitoistakertaistui ja määrä kasvoi 16 %. Lähes kolme neljännestä paperimassasta tuodaan Brasiliasta. Paperin tuonnin kasvu jäi kymmeneen prosenttiin. 580 milj. euron arvoisesta tuonnista Ruotsin osuus oli 235 milj. euroa ja Saksan osuus 98 milj. euroa. Puutavaran tuonti lisääntyi 44 % ja kohosi 642 milj. euroon pääasiassa Venäjältä, Latviasta ja Virosta peräisin olleen raakapuun tuonnin vuoksi. Puutuotteiden tuonti (251 milj. euroa) jakaantui hyvin monenlaisiin tuotteisiin, tärkeimpinä saksalaiset kuitulevyt (27 milj. euroa), venäläinen vaneri (23 milj. euroa) ja virolaiset rakennuspuusepän tuotteet (21 milj. euroa). Venäjän osuus metsäteollisuustuotteiden tuonnista on laskenut viime vuosikymmenen puolivälin kolmanneksesta parin viime vuoden aikana neljänneksen tuntumaan, kun osuus raakapuun Tullihallitus Tilastoyksikkö

6 5 tuonnista on supistunut jyrkästi. Ruotsilla on vajaan viidenneksen osuus ja Brasilialla kymmeneksen osuus metsäteollisuustuotteiden tuonnista. Venäjä on markkina-asemansa heikkenemisestä huolimatta yhä tärkein puutavaran tuontimaa 58 %:n osuudellaan. Paperimassan tuonnissa Brasilialla on lähes kolmen neljänneksen osuus. Ruotsin osuus paperin tuonnista on n. 40 %. Selvästi muita ryhmiä tasaisemmin jakaantuneessa puutuotteiden tuonnissa sekä Saksan että Viron osuus on %. Kuvio 6. Metsäteollisuuden tuotteiden tärkeimmät tuontimaat v Osuus % tuonnin arvon mukaan Kiina 1,8 % Ranska 1,8 % Puola 2,6 % Alankomaat 2,9 % Muut 13,5 % Venäjä 25,7 % Latvia 6,6 % Viro 8,3 % Ruotsi 17,8 % Saksa 8,6 % Brasilia 10,6 % Tullihallitus Tilastoyksikkö

7 Taulukko 1. Metsäteollisuustuotteiden osuus Suomen koko viennistä v (1-3) SITC-tavaraluokituksen mukaan (Standard International Trade Classification); milj. euroa Puu- ja paperi- Osuus Muutos Kemialliset Osuus Muutos Koneet, laitteet ja Osuus Muutos Muut tuotteet Osuus Muutos Yhteensä Osuus Muutos teollisuuden % % aineet ja tuotteet % % kuljetusvälineet % % % % % % tuotteet (SITC 5) (SITC 7) (SITC 24,25,63,64) , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , (1-3) , , , , ,0 33 Taulukko 2. Metsäteollisuustuotteiden osuus Suomen koko tuonnista v (1-3) SITC-tavaraluokituksen mukaan (Standard International Trade Classification); milj. euroa Puu- ja paperi- Osuus Muutos Kemialliset Osuus Muutos Koneet, laitteet ja Osuus Muutos Muut tuotteet Osuus Muutos Yhteensä Osuus Muutos teollisuuden % % aineet ja tuotteet % % kuljetusvälineet % % % % % % tuotteet (SITC 5) (SITC 7) (SITC 24,25,63,64) , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , (1-3) 419 2, , , , ,0 31

8 Taulukko 3. Metsäteollisuustuotteiden viennin kehitys SITC-tavararyhmittäin v (1-3) SITC-tavaraluokituksen mukaan (Standard International Trade Classification); milj. euroa Puutavara Osuus Muutos Paperimassa Osuus Muutos Puutuotteet Osuus Muutos Paperi ja pahvi Osuus Muutos Metsäteollisuus Osuus Muutos (SITC 24) % % (SITC 25) % % (SITC 63) % % (SITC 64) % % yhteensä % % , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , (1-3) , , , , ,0 33 Taulukko 4. Metsäteollisuustuotteiden tuonnin kehitys SITC-tavararyhmittäin v (1-3) SITC-tavaraluokituksen mukaan (Standard International Trade Classification); milj. euroa Puutavara Osuus Muutos Paperimassa Osuus Muutos Puutuotteet Osuus Muutos Paperi ja pahvi Osuus Muutos Metsäteollisuus Osuus Muutos (SITC 24) % % (SITC 25) % % (SITC 63) % % (SITC 64) % % yhteensä % % , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , (1-3) , , , , ,0 21

9 Taulukko 5. Metsäteollisuustuotteiden vienti tärkeimpiin maihin v (1-3) Maat vuoden 2010 suuruusjärjestyksessä; milj. euroa Osuus % Muutos % 2010 Osuus % Muutos % 2010(1-3) 2011(1-3) Osuus % Muutos % 1 Saksa , , , Iso-Britannia , , , Yhdysvallat , , , Ruotsi , , ,0 7 5 Venäjä , , , Ranska , , , Espanja , , , Belgia , , , Puola , , , Japani , , , Kiina , , , Italia , , , Alankomaat , , , Turkki , , , Egypti , , , Tanska , , , Ukraina , , , Norja , , , Australia , , , Brasilia , , ,1 60 Muut maat yhteensä , , ,6 34 Kaikki maat yhteensä , ,

10 Taulukko 6. Metsäteollisuustuotteiden tuonti tärkeimmistä maista v (1-3) Maat vuoden 2010 suuruusjärjestyksessä; milj. euroa Osuus % Muutos % 2010 Osuus % Muutos % 2010(1-3) 2011(1-3) Osuus % Muutos % 1 Venäjä , , , Ruotsi , , , Brasilia , , , Saksa , , ,6 9 5 Viro , , , Latvia , , , Alankomaat , , ,9 0 8 Puola , , , Ranska , , , Kiina , , , Tanska , , , Iso-Britannia , , , Belgia , , , Norja , , , Yhdysvallat , , , Italia , , , Itävalta , , , Kanada , , , Romania , , , Uruguay , , ,6-30 Muut maat yhteensä , , ,3 51 Kaikki maat yhteensä , , ,0 21

11 Taulukko 7. EU-alueen tärkeimmät metsäteollisuustuotteiden toimittajamaat v Osuudet EU-alueen tuonnista vuoden 2010 suuruusjärjestyksessä; osuus % tuonnin arvosta SITC-ryhmät 24, 25, 63 ja Saksa 15,8 16,1 16,3 16,6 16,9 16,3 2 Ruotsi 9,7 9,4 9,1 8,9 9,1 8,8 3 Suomi 7,8 8,1 7,7 7,5 6,6 6,5 4 Ranska 6,6 6,4 6,2 6,1 6,1 5,7 5 Itävalta 5,3 5,4 5,2 5,2 5,4 5,5 6 Alankomaat 4,5 4,6 4,6 4,5 4,6 4,8 7 Belgia 4,9 4,8 4,6 4,7 4,8 4,5 8 Italia 4,4 4,3 4,3 4,3 4,6 4,3 9 Puola 2,5 2,8 3,0 3,1 3,7 3,7 10 Espanja 3,0 3,0 3,0 3,4 3,5 3,4 11 Kiina 2,0 2,4 2,9 3,1 3,1 3,4 12 Yhdysvallat 3,3 3,2 3,0 3,0 3,0 3,2 13 Brasilia 2,2 2,3 2,4 2,4 2,1 2,6 14 Tsekin tas. 1,6 1,7 1,9 2,0 2,3 2,3 15 Iso-Britannia 2,5 2,5 2,3 2,3 2,4 2,2 16 Portugali 2,2 2,2 2,1 2,1 2,1 2,2 17 Venäjä 2,6 2,5 2,6 2,3 1,7 1,8 18 Sveitsi 1,9 1,8 1,7 1,8 1,9 1,8 19 Slovakia 1,2 1,1 1,2 1,3 1,5 1,3 20 Norja 1,5 1,5 1,3 1,3 1,3 1,3 Yhteensä 85,5 85,9 85,5 85,9 86,5 85,7 Lähde: Eurostatin Comext-tilastotietokanta

12 Taulukko 8. Yhdysvaltain tärkeimmät paperin ja pahvin tuontimaat v ja 2010 Vuoden 2010 suuruusjärjestyksessä; osuus % tuonnin arvosta; SITC-ryhmä 64 Milj. USD 2009 Osuus % 2010 Osuus % Muutos % 1 Kanada , ,9-2 2 Kiina , , Saksa 772 5, , Meksiko 755 4, , Suomi 751 4, , Japani 400 2, , Korea 316 2, , Indonesia 306 2, ,0 5 9 Brasilia 263 1, , Ranska 199 1, ,4 11 Muut maat yhteensä , ,6 24 Kaikki maat yhteensä , ,0 6 Lähde: YK:n tilastotoimiston tietokanta UNcomtrade Taulukko 9. Venäjän tärkeimmät paperin ja pahvin tuontimaat v ja 2010 Vuoden 2010 suuruusjärjestyksessä; osuus % tuonnin arvosta; SITC-ryhmä 64 Milj. USD 2009 Osuus % 2010 Osuus % Muutos % 1 Ukraina , , Suomi , , Saksa , ,9 6 4 Puola 320 9, ,2 9 5 Ruotsi 187 5, , Kiina 128 4, , Unkari 128 4, , Itävalta 119 3, , Iso-Britannia 118 3, , Italia 108 3, ,4 19 Muut maat yhteensä , ,4 15 Kaikki maat yhteensä , ,0 17 Lähde: YK:n tilastotoimiston tietokanta UNcomtrade

13 Taulukko 10. Puutavaran (SITC 24) suurimmat viejämaat v ja 2010 vuoden 2010 suuruusjärjestyksessä (milj. USD) 2009 Osuus % 2010 Osuus % Muutos % 1 Kanada , , Venäjä , , Yhdysvallat , , Ruotsi , , Saksa , ,4 9 6 Itävalta , , Suomi , , Uusi Seelanti , , Latvia 724 1, , Australia 856 2, ,5 28 Muut maat yhteensä , ,1-5 Kaikki maat yhteensä , ,0 13 Taulukko 11. Paperimassan (SITC 25) suurimmat viejämaat v ja 2010 vuoden 2010 suuruusjärjestyksessä (milj. USD) 2009 Osuus % 2010 Osuus % Muutos % 1 Yhdysvallat , , Kanada , , Brasilia , , Ruotsi , , Chile ,7 x x x 6 Alankomaat 891 3, , Suomi 804 2, , Saksa , , Belgia 846 2, , Venäjä 713 2, ,9 61 Muut maat yhteensä , ,0 32 Kaikki maat yhteensä , ,0 33 Taulukko 12. Puutuotteiden (SITC 63) suurimmat viejämaat v ja 2010 vuoden 2010 suuruusjärjestyksessä (milj. USD) 2009 Osuus % 2010 Osuus % Muutos % 1 Kiina , , Saksa , ,0 3 3 Itävalta , ,1 8 4 Kanada , , Malesia , , Puola , , Yhdysvallat , , Ranska , ,8 0 9 Belgia , , Italia , , Suomi 807 1, ,9 12 Muut maat yhteensä , ,2-7 Kaikki maat yhteensä , ,0 6 Taulukko 13. Paperin ja pahvin (SITC 64) suurimmat viejämaat v ja 2010 vuoden 2010 suuruusjärjestyksessä (milj. USD) 2009 Osuus % 2010 Osuus % Muutos % 1 Saksa , ,6 9 2 Yhdysvallat , , Ruotsi , ,3 7 4 Suomi , , Kanada , ,5 1 6 Kiina , , Ranska , ,0 2 8 Italia , , Alankomaat , , Belgia , ,5 5 Muut maat yhteensä , ,3-6 Kaikki maat yhteensä , ,0 4 Lähde: YK:n tilastotoimiston tietokanta Uncomtrade (Vuodelta 2010 mm. Itävallan, Espanjan, Alankomaiden, Puolan ja Chilen tiedot puuttuivat YK:n tietokannasta puuttuvat EU-maiden tiedot on haettu EU:n Comext-tietokannasta. Chilen paperimassan vientitilastoja vuodelta 2010 ei ole käytettävissä.)

14 Kauppa 2011 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa 2011:M Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Matti Heiniemi p Christina Telasuo p Sähköposti: Kaikki katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-opas sekä kunkin tilastokatsauksen laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä (ULJAS) / Yhteystiedot: Tullihallitus Tilastoyksikkö Erottajankatu A PL Helsinki Vaihde (09) 6141 Telefax Sähköposti: Tilastopalvelu Kontaktuppgifter: Tullstyrelsen Statistikenheten Skillnadsgatan A PB Helsingfors Växel (09) 6141 Telefax E-post: Statistikservice Contact information: National Board of Customs Statistics Unit Erottajankatu A P.O.Box 512 FI Helsinki Phone internat Fax Statistics service

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Metalliteollisuuden ulkomaankauppa 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Kuvio 1. Metalliteollisuuden tuotteiden ulkomaankauppa v. 2001 2012 (1-2) Mrd. euroa 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 2010 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 2004-2010(1-4) 12000 Milj. e 10000 8000 6000 4000 2000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2009 (1-4)

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Ulkomaankauppa 2004:M06 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2003 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden tuonti ja vienti v. 2002-2012(1-6) 16 14 Mrd. e Tuonti Vienti 12 10 8

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 SVT Ulkomaankauppa :M1 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 1 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 199-1 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä Mrd mk Tuonti

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2014 Tammi-maaliskuu Januari-mars

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 21-21 (tammikuu) 4 Milj. e 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 21 (tammi) (tammi) Tuonti Vienti

Lisätiedot

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia 2.3.216 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI,7 PROSENTTIA VUONNA 21 Vientihinnat nousivat,7 prosenttia Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 21 neljä prosenttia Tullin ulkomaankauppatilaston

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito v.2002

Itään suuntautuva maantietransito v.2002 SVT Ulkomaankauppa 2003:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Itään suuntautuva maantietransito v.2002 Maantietransito; vienti itään v. 2002 toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön 447 (30 %) Elintarvikkeet

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin vuonna 2010 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet; 155; 8 % Autot;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-21 (1-7) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-7) Tuonti Vienti 21 (1-7) Helsinki 2.1.21

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2014

Rajaliikennetilasto 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2014 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000 0 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2008 2014 2008 2009

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2016 Loka-joulukuu

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 216 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Mrd. e 16 Kuvio 1. Energiatuotteiden ulkomaankauppa 25-216(1-2) 14 12 1 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 215 Tuonti Vienti (1-2) 216

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Milj.e Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 2006-2015 (1-11) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2014 (1-11)

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 215 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 24 215 (1-2) 16 Mrd. e 14 12 1 8 6 4 2 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 214 (1-2) Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Arabiliiton maiden välinen kauppa

Suomen ja Arabiliiton maiden välinen kauppa Kauppa 2011 Handel Trade Suomen ja Arabiliiton maiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Arabiliiton maiden välinen kauppa v. 2000-2010 Milj. e 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 2,9; 6,8 % Rautatiekuljetukset; 0,5; 1,2 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008 Kauppa 2008 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008 Maantietransito; vienti itään v. 2008 (I-III) toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön; 160; 19 Muut; 204; 24 Elintarvikkeet;

Lisätiedot

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 8.9.1998 447 Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 0 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kuvio. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 00-0 (-) 700 Milj. e 600 00 00 00 00 0 0 00 00 00 00 00 006 007 008 009 0 0 (-) Tuonti Vienti 0 (-) Helsinki

Lisätiedot

Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9

Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9 Ulkomaankauppa 2004:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvon muutos yritysten kokoluokittain 2003/2002 1-9,

Lisätiedot

Suomen elintarvikevienti ja -tuonti

Suomen elintarvikevienti ja -tuonti Kauppa 21 Handel Trade Suomen elintarvikevienti ja -tuonti Kuvio 1. Suomen elintarvikevienti ja -tuonti v. 22-29 Milj. euroa 3 5 3 2 5 2 1 5 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 Tuonti Vienti Helsinki 5.8.21 Tietoja

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 2.3.217 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 216 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Suomen tavaraviennin

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 22-211 2 1 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 Tuonti Vienti Helsinki 26.3.212 Tietoja lainattaessa lähteenä

Lisätiedot

Julkaistavissa 8.2.2016, klo 9.00. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot

Julkaistavissa 8.2.2016, klo 9.00. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot Julkaistavissa 8.2.216, klo 9. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot VIENNIN ARVO LASKI VUONNA 215 NELJÄ PROSENTTIA Kauppataseen alijäämä väheni merkittävästi ulkokaupan ylijäämäisen kaupan vuoksi Suomen tavaraviennin

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 19.7.1999 491 Tuontipuu virtasi Venäjältä Suomeen Saksaan ja Iso-Britanniaan 34 prosenttia metsäsektorimme viennistä

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa 1 000 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2004-2014 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito huhti-kesäkuussa 2011

Itään suuntautuva maantietransito huhti-kesäkuussa 2011 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito huhti-kesäkuussa 2011 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin huhti-kesäkuussa 2011 (1000 tonnia) Erittelemätön; 14; 3 Tekstiilit,

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN

Lisätiedot

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 Kauppa 2013 Handel Trade Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 250 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2011-2013 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2013 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 8.11.2013 Aarre Peltola Puun tuonti 10 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2002-2011(1-11) Milj. e 2500 2000 1500 1000 500 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Suomen ja Turkin välinen kauppa

Suomen ja Turkin välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Turkin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Turkin välinen kauppa v. 2000-2010 (tammikuu) 800 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

2001 Tammikuu Januari January

2001 Tammikuu Januari January Ulkomaankauppa 2001:E01 Ennakkotiedot Preliminära uppgifter Preliminary Data 2001 Tammikuu Januari January MRD. MK Ulkomaankauppa kuukausittain 1/2000-1/2001 32 30 28 26 24 22 20 18 16 14 12 1/2000 2/00

Lisätiedot

EU-jäsenyys ja Suomen kauppavaihdon rakenne

EU-jäsenyys ja Suomen kauppavaihdon rakenne Kauppa 2013 Handel Trade EU-jäsenyys ja Suomen kauppavaihdon rakenne Ristikkäiskaupan osuus eri maiden kanssa käydystä kaupasta v. 2011, tärkeimmät ristikkäiskauppakumppanit 20 % 15 10 5 0 Ruotsi Tanska

Lisätiedot

Kaivannais- ja louhintatuotteiden kauppa

Kaivannais- ja louhintatuotteiden kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Kaivannais- ja louhintatuotteiden kauppa Kuvio 1. Kaivannais- ja louhintatuotteiden kauppa v. 2003-2013 (1-5) 2700 2400 2100 1800 1500 1200 900 600 300 0 Milj. e 2003 2004 2005

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvot maakunnittain v. 2011 Figur 1. Export och import efter landskap år 2011 Uusimaa - Nyland Itä-Uusimaa

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2013 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016. 31.5.2016 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016. 31.5.2016 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 31.5.2016 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2012 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2016

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 7.2.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 7.2.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 7.2.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 22-211(1-1) 2 Milj. e 15 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 211 (1-1) (1-1) Tuonti Vienti Helsinki 17.1.212

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 211 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-211 (1-8) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 (1-8) Tuonti Vienti 211 (1-8) Helsinki

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2013. 29.8.2014 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 213 29.8.214 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-213 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2012(1-9) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2011 (1-9)

Lisätiedot

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2000 Toimittaja: Aarre Peltola 20.8.2001 589 Tuontipuusta 84 prosenttia tuli Venäjältä Saksaan viidennes metsäteollisuuden viennistä Raaka- ja jätepuu Suomeen

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2001-2012 (1-8) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Suomen elintarvikevienti ja -tuonti

Suomen elintarvikevienti ja -tuonti Kauppa 2015 Handel Trade Suomen elintarvikevienti ja -tuonti Kuvio 1. Suomen elintarvikevienti ja -tuonti v. 2005 2015 (1-6) Milj. e 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2005 2006 2007

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2002-2012 (1-3) Milj. e 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 21-21 (1-3) Milj. e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-3) Tuonti Vienti 21 (1-3)

Lisätiedot

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa 24.9.2013 Pääekonomisti Jukka Palokangas Maailmantalouden kasvunäkymät vuodelle 2014 (ennusteiden keskiarvot koottu syyskuussa

Lisätiedot

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa v. 2003-2013(1-9) 2500 Milj. e 2000 1500 1000 500 0 2003

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Ulkomaankauppa 2006:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 1996-2005(1-10) Milj. e 1500 1000 500 0 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Ulkomaankauppa 2005:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 1995-2004(1-10) 2000 Milj. e 1500 1000 500 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

vuoden aikana entinen puun tuontiennätys

vuoden aikana entinen puun tuontiennätys A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2004 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 8.7.2005 781 Puun tuonti paisui

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2002-2012 (1-2) 8000 Milj. e 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Suomen tevanake-kauppa

Suomen tevanake-kauppa SVT Ulkomaankauppa 2003:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen tevanake-kauppa Kuvio 1. Suomen tevanake-kauppa v. 1992-2002 (I-IX) Milj. euroa 2000 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 1992 1993

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2012 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011 24.10.2012 Aarre Peltola Puun tuonti 10,5 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

ULKOMAANKAUPPA 2004. Taskutilasto

ULKOMAANKAUPPA 2004. Taskutilasto ULKOMAANKAUPPA 2004 Taskutilasto Tullihallituksen tilastojulkaisut Ulkomaankauppa Osa 1 Tuonnin ja viennin vuositilasto yhdistetyn nimikkeistön, CN, mukaan nimikkeittäin/maittain Ulkomaankauppa Osa 2 Keskeisimmät

Lisätiedot

Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2007:M01 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign Trade of goods by enterprise size 2006 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa

Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Milj. e 2 000 Kuvio 1. Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa v. 2002 2015 (1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

ULKOMAAN- KAUPPA. Taskutilasto

ULKOMAAN- KAUPPA. Taskutilasto ULKOMAAN- KAUPPA 2000 Taskutilasto Tullihallituksen tilastojulkaisut Ulkomaankauppa Osa 1 Tuonnin ja viennin vuositilasto yhdistetyn nimikkeistön, CN, mukaan nimikkeittäin/maittain ja maittain/nimikkeittäin

Lisätiedot

Maailman valutuotanto

Maailman valutuotanto Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003 1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä

Lisätiedot

ULKOMAANKAUPPA 2003. Taskutilasto

ULKOMAANKAUPPA 2003. Taskutilasto ULKOMAANKAUPPA 2003 Taskutilasto Tullihallituksen tilastojulkaisut Ulkomaankauppa Osa 1 Tuonnin ja viennin vuositilasto yhdistetyn nimikkeistön, CN, mukaan nimikkeittäin/maittain Ulkomaankauppa Osa 2 Keskeisimmät

Lisätiedot

Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2008

Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2008 Kauppa 2010 Handel Trade Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2008 Milj. euroa 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 Kuvio 1. Jälleenvienti Venäjälle v. 2008; tärkeimmät tavararyhmät (matkapuhelimien jälleenviennin

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa v. 2005 2015 (1-6) 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Milj. e 2005

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 42/2009 10.11.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin Suomeen tammi elokuussa vain 5,8 miljoonaa

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2013 21.11.2014 Aarre Peltola Puuta tuotiin 11 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteita

Lisätiedot

Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2009

Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2009 Kauppa 2011 Handel Trade Jälleenvienti Venäjälle vuonna 2009 Jälleenvienti Venäjälle v. 2009; tärkeimmät tavararyhmät (matkapuhelimien jälleenviennin arvo epävarma; viihde-elektroniikan, atk-laitteiden

Lisätiedot

Vuosijulkaisu (yksityiskohtaiset tiedot) VIENNIN VOLYYMI KASVOI 2,3 PROSENTTIA VUONNA 2014 Sekä vienti- että tuontihinnat laskussa

Vuosijulkaisu (yksityiskohtaiset tiedot) VIENNIN VOLYYMI KASVOI 2,3 PROSENTTIA VUONNA 2014 Sekä vienti- että tuontihinnat laskussa 27.2.215 Vuosijulkaisu (yksityiskohtaiset tiedot) VIENNIN VOLYYMI KASVOI 2,3 PROSENTTIA VUONNA 214 Sekä vienti- että tuontihinnat laskussa Suomen tavaraviennin arvo pysyi lähes edellisvuoden tasolla vuonna

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2003-2013 (1-8) 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Milj. e 2003 2004

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 13/2014 14.4.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti käynnistyi tammikuussa

Lisätiedot