Suomen ja Japanin välinen kauppa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen ja Japanin välinen kauppa"

Transkriptio

1 Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Japanin välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v (1-2) Tuonti Vienti Helsinki Julkaistavissa klo Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tulli. Uppgifterna kan citeras med uppgivande av Tullen som källa. Quoting is encouraged provided Finnish Customs is acknowledged as the source.

2 1 VIENTI JAPANIIN ALKUVUONNA KASVUSSA VIIME VUODEN LASKUN JÄLKEEN Japanin osuus Suomen tavaraviennistä noin kaksi prosenttia Suomen tavaravienti Japaniin kasvoi kuluvan vuoden tammi-helmikuussa 26 prosenttia vuoden takaisesta viime vuoden seitsemän prosentin laskun jälkeen. Vienti oli alkuvuonna arvoltaan 186 miljoonaa euroa. Tuonti Japanista kasvoi tammi-helmikuussa kaksi prosenttia vuoden takaisesta ja oli arvoltaan 108 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 tuonti Japanista kasvoi kolme prosenttia vuodesta Japanin osuus Suomen viennistä on viime vuodet säilynyt liki ennallaan. Osuus oli alkuvuonna 2,1 prosenttia, kun se vuonna 2016 oli 1,9 prosenttia. Tuonnissa Japanin osuus on vuosikymmenen aikana laskenut. Vuonna 2007 lähes kolme prosenttia Suomen tuonnista arvolla laskettuna tuli Japanista, kun osuus oli kuluvan vuoden tammi-helmikuussa enää 1,1 prosenttia. Japani on Kiinan jälkeen Suomen suurin kauppakumppani Aasiassa kauppavaihdon perusteella, mutta maa ei kuulu Suomen tärkeimpiin vientimaihin. Japani oli tammi-helmikuussa Suomen 14. suurin vientimaa Italian jälkeen ja Tanskaa edellä. Tuonnissa Japani oli 17. suurin Tšekin jälkeen ja Sveitsiä ennen. Suomen kauppa Japanin kanssa on ollut 2010-luvulla ylijäämäistä. Ylijäämää kirjattiin 432 miljoonaa euroa vuonna 2015 ja 333 miljoonaa euroa vuonna Alkuvuonna 2017 ylijäämä on kasvanut viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Maa oli tammi-helmikuussa Suomen kuudenneksi suurin ylijäämämaa. Vienti Japaniin kehittyi erityisen hyvin alkuvuonna mekaanisen metsäteollisuuden tuotteiden ja metallien ja malmien osalta. Myös teollisuuskoneiden vienti kasvoi. Laskussa oli sähkökoneiden ja -laitteiden sekä paperin ja pahvin vienti. Japanista tuodaan erityisesti sähkötekniikkaa, jonka tuonti olikin alkuvuonna kasvussa. Kuljetusvälineiden ja teollisuuskoneiden tuontiin kirjattiin hieman laskua, mutta kemianteollisuuden tuotteiden tuonti kasvoi tammi-helmikuussa. Suomen vienti Japaniin on suurempaa kuin vienti Etelä-Koreaan ja Taiwaniin. Alkuvuonna 2017 vienti kaikkiin kolmeen maahan kasvoi selvästi viime vuoteen verrattuna, mutta vuonna 2016 vienti maihin laski. Tuonti Etelä-Koreasta kasvoi alkuvuonna jyrkästi, kun taas tuonti Taiwanista laski hieman. Kuvio 2. Japanin osuus Suomen tuonnista ja viennistä (1-2) Osuus % Tuonti Vienti Kuvio 3. Suomen ja Japanin välinen kauppatase (1-2) Milj. e

3 2 Kuvio 4. Vienti Japaniin, Etelä-Koreaan ja Taiwaniin kuukausittain (tammi-helmikuu) Milj. e Japani Etelä-Korea Taiwan Kuvio 5. Tuonti Japanista, Etelä-Koreasta ja Taiwanista kuukausittain (tammi-helmikuu) Milj. e Japani Etelä-Korea Taiwan Taulukko 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v (1-2) Vuosi Tuonti Vienti Kauppatase Milj. e Muutos % Osuus % Milj. e Muutos % Osuus % Milj. e , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , (1-2) , ,1 78

4 3 MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TUOTTEIDEN VIENTI JAPANIIN KASVUSSA Malmien ja metallien viennin kasvu niin ikään jyrkkää Suomen vienti Japaniin on metsäteollisuuspainotteista. Metsäteollisuuden tuotteiden osuus koko viennistä oli kuluvan vuoden tammi-helmikuussa 42 prosenttia. Viennin arvo oli 78 miljoonaa euroa, kasvua 18 prosenttia viime vuodesta. Japaniin vietiin sahatavaraa 35 miljoonan euron (+18 %) arvosta. Puusepäntuotteiden ja vanerin osuudeksi tuli 23 miljoonaa euroa (+50 %), mutta paperimassan vientiä Japaniin oli tammi-helmikuussa vain kahden miljoonan euron edestä (+4 %). Paperin ja pahvin vienti laski alkuvuonna seitsemän prosenttia ja oli arvoltaan 18 miljoonaa euroa. Paperin ja pahvin kohdalla sekä vientimäärät että -hinnat laskivat, kun taas muiden metsäteollisuuden tavararyhmien kohdalla sekä määriin että hintoihin tuli pientä kasvua. Metallien ja metallituotteiden vienti Japaniin kaksinkertaistui arvoltaan viime vuoden tammi-helmikuusta. Ryhmä on metsäteollisuuden jälkeen nyt toiseksi suurin teollisuuden päätoimialoista Japaniin viennissä. Viennin arvoa kirjattiin alkuvuonna 34 miljoonaa euroa. Ryhmän osuus Suomen viennistä nousi viime vuoden 12 prosentista 18 prosenttiin. Kasvua selittää alkuvuoden lähes yhdeksän miljoonan euron arvoinen ferrokromin vienti, kun vertailukuukausina vientiä ei juuri ollut. Myös värimetallien viennin arvoon tuli kasvua. Niiden vienti kohosi 66 prosenttia 23 miljoonaan euroon. Metallista valmistettujen tuotteiden vienti jäi 26 prosenttia viime vuotta pienemmäksi ja oli arvoltaan noin puolitoista miljoonaa euroa. Kemiallisten aineiden ja tuotteiden vienti Japaniin oli tammi-helmikuussa suuruudeltaan 21 miljoonaa euroa. Viennin arvo kasvoi reilun kolmanneksen vertailuajanjaksosta, ja osuudeksi koko viennistä tuli noin 11 prosenttia. Peruskemikaalien viennin arvo kohosi jopa 65 prosenttia ja oli 16 miljoonaa euroa. Japaniin vietiin erityisesti sulfaatteja. Lääkkeiden vienti laski 46 prosenttia kahteen miljoonaan euroon. Lisäksi Suomi vei Japaniin vähäisessä määrin muoveja ja lannoitteita. Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden osuus kokonaisviennistä Japaniin oli tammi-helmikuussa vain 11 prosenttia. Viennin arvo laski 12 prosenttia viime vuodesta 20 miljoonaan euroon. Kokonaisuudesta teollisuuden koneiden ja laitteiden osuus oli noin 13 miljoonaa euroa. Voimakoneiden ja moottoreiden, pääasiassa mäntämoottoreiden osien, vienti nousi vajaan kolmanneksen neljään miljoonaan euroon, ja teollisuuden erikoiskoneiden vienti kasvoi vajaan viidenneksen myös neljään miljoonaan euroon. Teollisuuden yleiskoneiden vienti jäi hieman alle viiteen miljoonaan euroon, eli 22 prosenttia viime vuotta pienemmäksi. Koneet olivat enimmäkseen nostamis- ja lastaamiskoneita ja kuumennus- ja jäähdytyskoneita. Sähkökoneiden ja laitteiden vienti Japaniin oli alkuvuonna arvoltaan kuusi miljoonaa euroa, laskua 27 prosenttia edellisvuodesta. Viennin arvosta noin kolme miljoonaa euroa tuli lääketieteellisistä diagnoosi- ja röntgenlaitteista, miljoona euroa viestintäteknologian tuotteista. Muista arvoltaan huomattavista Japaniin viedyistä tavaroista mainittakoon kojeet ja mittarit. Niiden viennin arvoon tuli kasvua 14 prosenttia. Arvo kohosi reiluun yhdeksään miljoonaan euroon. Elintarvikkeiden, pääasiassa kalan, vienti Japaniin oli tammi-helmikuussa arvoltaan neljä miljoonaa euroa (-29 %). Kupari- ja nikkelikiven viennin arvo oli noin 13 miljoonaa euroa, kasvua 85 prosenttia viime vuodesta. Kivennäisaineituotteiden, pääasiassa keramiikan ja lasin, vienti Japaniin moninkertaistui alkuvuonna vajaaseen kahteen miljoonaan euroon.

5 4 Sähkökoneet ja -laitteet (-27 %) 3,3 % Moottorit, teollisuuden koneet ja laitteet (+2 %) 6,9 % Kuvio 6. Vienti Japaniin tavararyhmittäin v (1-2) Muut tavarat (+3 %) Kojeet, mittarit yms. 4,5 % (+14 %) 5,0 % Elintarvikkeet (-29 %) 1,9 % Sahatavara ja raakapuu (+18 %) 18,9 % Paperimassa (+4 %) 1,1 % Metallit ja metallituotteet (+108 %) 18,3 % Puutuotteet (+50 %) 12,5 % Kemialliset aineet ja tuotteet (+35 %) 11,3 % Taulukko 2. Vienti Japaniin; tärkeimmät tavararyhmät Malmit ja metalliromu (+85 %) 6,8 % SITC- tavararyhmä 2016 Milj. e Osuus % Muutos % Paperi ja pahvi (-7 %) 9,5 % 2017 (1-2) Milj. e Osuus % Muutos % 0 Elintarvikkeet 19 1, , Sahatavara ja raakapuu , , Paperimassa 12 1, , Malmit ja metalliromu 44 4, , Kemialliset aineet ja tuotteet , , Puutuotteet , , Paperi ja pahvi , , Metallit ja metallituotteet , , Moottorit, teollisuuden koneet ja laitteet 94 9, , Sähkökoneet ja -laitteet 35 3, , Kojeet, mittarit yms. 54 5, ,0 14 Muut tavarat 52 5, ,5 3 Yhteensä , ,0 26 SÄHKÖTEKNIIKAN TUONTI JAPANISTA ALKUVUONNA VIREÄÄ Henkilöautojen ja teollisuuskoneiden tuontiin kirjattiin laskua Suomen tuonti Japanista koostuu suuressa määrin koneista, laitteista ja kuljetusvälineistä. Ryhmän tuonnin osuus oli alkuvuonna 2017 noin kaksi kolmasosaa kokonaistuonnista, eli vajaat 71 miljoonaa euroa. Ryhmän tuonnin arvo kuitenkin laski kaksi prosenttia viime vuoden tammi-helmikuusta. Kuluvana vuonna sähkökoneita ja -laitteita tuotiin Japanista 37 miljoonan euron edestä (+14 %). Toimistokoneiden osuus oli 11 miljoonaa euroa (-19 %), viestintälaitteiden viisi miljoonaa euroa (+6 %). Lääketieteellisiä röntgenlaitteita tuotiin seitsemän miljoonan euron arvosta Japanista, kasvua 37 prosenttia viime vuodesta. Elektroniikan komponenttien tuonti maasta kasvoi kaksi kolmannesta kuuteen miljoonaan euroon. Lisäksi Japanista tuotiin Suomeen erinäisiä sähköteknisiä laitteita, mm. sähköakkuja, kondensaattoreita ja sähkömekaanisia työkaluja, vajaan viiden miljoonan euron arvosta (+35 %). Voimakoneiden ja moottoreiden tuonti Japanista oli alkuvuonna melko vähäistä, arvoltaan vain noin kolme miljoonaa euroa. Tuonnin arvo laski viidenneksen. Maasta tuotiin ryhmän tavaroista lähinnä pe-

6 5 rämoottoreita ja sähkögeneraattoreita. Teollisuuden toimialojen erikoiskoneiden tuonti oli arvoltaan hiukan suurempaa, noin kuusi miljoonaa euroa, mutta tuonnin arvo laski jopa 40 prosenttia vertailuajanjaksosta. Tuonnin arvosta noin kaksi miljoonaa tuli Japanista tuoduista kaivinkoneista, miljoona euroa paperikoneiden osista. Yleiskäyttöisten teollisuuskoneiden tuontiin sen sijaan kirjattiin alkuvuoden osalta seitsemän prosentin kasvu. Tuonnin arvo kohosi liki kuuteen miljoonaan euroon. Yli miljoonan euron tuontia tilastoitiin voimansiirtolaitteiden, nosto- ja lastaamiskoneiden ja kompressorien sekä linkojen kohdalle. Kuljetusvälinetuonti Japanista laski alkuvuonna vertailukuukausista hieman, neljä prosenttia, mutta oli silti arvoltaan 18 miljoonaa euroa. Japanista tuotiin henkilöautoja 13 miljoonan euron (-8 %), ajoneuvojen osia kolmen miljoonan euron (+15 %) edestä. Muiden kuljetusvälineiden tuonti maasta oli vähäistä. Henkilöautoja tuotiin Japanista tammi-helmikuussa 715 kappaletta, mikä oli reilu kolme prosenttia Suomen koko alkuvuoden henkilöautotuonnista. Kemiallisilla aineilla ja tuotteilla oli alkuvuonna 14 prosentin osuus Suomen tuonnista Japanista. Ryhmän tuonnin arvoksi tuli 15 miljoonaa euroa, eli tuonnin arvo kasvoi 13 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Lääkkeitä ja farmaseuttisia tuotteita tuotiin viiden miljoonan euron edestä (+40 %), kun taas reagenssien tuonti jäi kahteen miljoonaan euroon (-5 %). Peruskemikaalien tuonti kasvoi kolme prosenttia kolmeen miljoonaan euroon, mutta muoveille tilastoitiin 19 prosentin lasku kahteen miljoonaan euroon. Muiden tavararyhmien tuonti Japanista oli alkuvuonna 2017 melko vaatimatonta arvoltaan. Kojeiden ja mittareiden tuonti oli ryhmistä suurin. Ryhmän arvo oli noin viisi miljoonaa euroa, mikä oli kahdeksan prosenttia vertailuajanjaksoa enemmän. Maasta tuotiin niin lääketieteellisiä kojeita kuin mittaus- ja analyysikojeitakin. Valokuvaustarvikkeiden ja linssien tuonti Japanista oli alkuvuonna arvoltaan kaksi miljoonaa euroa (-30 %), mutta muistien, korttien ym. tiedontallennusvälineiden tuonnin arvo moninkertaistui kolmeen miljoonaan euroon. Metallien tuonti Japanista oli arvoltaan vain noin kolme miljoonaa euroa (+6 %), josta metallista valmistettujen tuotteiden, mm. työkalujen, osuus oli vajaat kaksi miljoonaa euroa. Kumituotteiden, pääasiassa autonrenkaiden, tuontiin Japanista tilastoitiin laskua 47 prosenttia (arvo kolme milj. e), mutta synteettisen kumin tuonti moninkertaistui kahteen miljoonaan euroon. Lisäksi Japanista tuotiin tekstiilejä, lankoja ja vaatteita miljoonan euron edestä (+46 %). Erityisesti maasta tuotiin lasikuitulankaa.

7 6 Muistit, kortit ym. tiedontallennusvälineet (+550 %) 2,8 % Valokuvaustarvikkeet, linssit, optiset tuotteet yms. (-30 %) 1,9 % Kojeet, mittarit yms. (+8 %) 4,4 % Kuvio 7. Tuonti Japanista tavararyhmittäin v (1-2) Muut tavarat (-3 %) 3,8 % Synteettinen kumi (+247 %) 1,9 % Kemialliset aineet ja tuotteet (+13 %) 13,6 % Kumituotteet (-47 %) 2,4 % Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet (+46 %) 1,3 % Kuljetusvälineet (-4 %) 16,7 % Metallit ja metallituotteet (+6 %) 2,5 % Moottorit, teollisuuden koneet ja laitteet (-24 %) 14,3 % Sähkökoneet ja -laitteet (+14 %) 34,3 % Taulukko 3. Tuonti Japanista; tärkeimmät tavararyhmät SITC- tavararyhmä 2016 Milj. e Osuus % Muutos % 2017 (1-2) Milj. e Osuus % Muutos % 2321 Synteettinen kumi 5 0, , Kemialliset aineet ja tuotteet 71 10, , Kumituotteet 15 2, , , Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet 6 0, , Metallit ja metallituotteet 15 2, , Moottorit, teollisuuden koneet ja laitteet , , Sähkökoneet ja -laitteet , , , 79 Kuljetusvälineet , , Kojeet, mittarit yms. 36 5, , Valokuvaustarvikkeet, linssit, optiset tuotteet yms. 19 2, , Muistit, kortit ym. tiedontallennusvälineet 9 1, ,8 550 Muut tavarat 27 4, ,8-3 Yhteensä , ,0 2

8 VIENTI JAPANIIN V (1-2) (1-2) 2017 (1-2) SITC-TAVARARYHMÄ REV e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 1000 e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 0 elintarvikkeet ja elävät eläimet , , , , elävät eläimet 6 0,0 0 0, liha ja lihatuotteet , , , , maitotaloustuotteet ja munat , , , , kala- ja kalavalmisteet 271 0, , , , vilja ja viljatuotteet , , , , hedelmät ja kasvikset 350 0, , ,1 15 0, sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja , , , , kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä , , , , rehuaineet 123 0, , ,0 41 0, erinäiset elintarvikkeet 60 0,0 31 0, ,0 4 0,0-7 1 juomat ja tupakka 151 0, , ,0 77 0, juomat 151 0, , ,0 77 0, tupakka ja tupakkavalmisteet raaka-aineet, pl. polttoaineet , , , , vuodat, nahat ja turkisnahat, raa'at , , , , öljysiemenet, öljypitoiset pähkinät ja ytimet luonnonkumi, synteettinen ja regeneroitu kumi 0 0,0 0 0, puutavara ja korkki , , , , paperimassa , , , , tekstiilikuidut sekä niiden jätteet 4 0,0 10 0, kivennäisaineet, valmistamattomat 887 0, , , , malmit ja metalliromu , , , , muut eläin- ja kasviraaka-aineet 226 0, , ,0 66 0, poltto- ja voiteluaineet, sähkövirta 283 0,0 38 0, ,0 36 0,0 > kivihiili, koksi, briketit yms ,0 34 0, ,0-33 kivennäisöljyt ja kivennäisöljytuotteet 2 0,0 3 0, ,0 2 0, kaasut sähkövirta eläin- ja kasviöljyt ja -rasvat 1 0,0 0 0, , eläinöljyt ja -rasvat kasviöljyt ja -rasvat 1 0,0 0 0, valmistetut eläin- ja kasviöljyt yms. 0 0,0 0 0, , kemialliset aineet ja tuotteet , , , , orgaaniset kemialliset aineet , , , , epäorgaaniset kemialliset alkuaineet , , , , väri- ja parkitusaineet , , , , lääkevalmisteet ja farmaseuttiset tuotteet , , , , haju-, kiillotus- ja puhdistusaineet 179 0,0 88 0, ,0 23 0, lannoitteet, valmistetut ,1 0 0, ,5-57 muovit, valmistamattomat , , , , muovit, valmistetut 740 0, , , , erinäiset kemialliset tuotteet , , , , valmistetut tavarat valmistusaineen mukaan , , , , nahka,nahkatavarat ja muokatut turkisnahat 326 0, , ,0 32 0, kumituotteet 604 0, , ,0 54 0, puu- ja korkkituotteet, pl. huonekalut , , , , paperi ja pahvi sekä tuotteet niistä , , , , tekstiilituotteet, pl. vaatteet , , , , kivennäisainetuotteet , , , , rauta ja teräs , , , ,8 > muut metallit , , , , tuotteet epäjalosta metallista , , , , koneet,laitteet ja kuljetusvälineet , , , , voimakoneet ja moottorit , , , , eri toimialojen erikoiskoneet , , , , metalliteollisuuskoneet 796 0, , ,0 36 0, yleiskäyttöiset teollisuuden koneet ja laitteet , , , , toimistokoneet ja atk-laitteet , , , , puhelin-,radio-,tv- yms. laitteet , , , , muut sähkökoneet ja laitteet , , , , moottoriajoneuvot , , , , muut kuljetusvälineet , , , , erinäiset valmiit tavarat , , , , tehdasvalmisteiset talot;lvi- ja valaisinkalusteet , , , , huonekalut , , , , matkatarvikkeet,laukut,kotelot yms , , , , vaatteet , , , , jalkineet 90 0,0 97 0, ,0 12 0, kojeet,mittarit yms , , , , valokuvauskojeet ja -tarvikkeet;kellot , , , , muut valmiit tavarat , , , , muut tavarat 8 0,0 7 0, ,0 0 0,0 20 YHTEENSÄ , , , ,0 26

9 TUONTI JAPANISTA V (1-2) (1-2) 2017 (1-2) SITC-TAVARARYHMÄ REV e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 1000 e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 0 elintarvikkeet ja elävät eläimet , , , , elävät eläimet 1 0,0 1 0, , liha ja lihatuotteet 13 0,0 35 0, , maitotaloustuotteet ja munat 12 0,0 12 0, ,0 4 0, kala- ja kalavalmisteet 365 0, , ,0 31 0, vilja ja viljatuotteet 46 0,0 77 0, ,0 2 0, hedelmät ja kasvikset 24 0,0 22 0, ,0 5 0, sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja 5 0,0 10 0, , kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä 63 0,0 74 0, ,0 10 0, rehuaineet 107 0, , ,0-09 erinäiset elintarvikkeet 619 0, , , , juomat ja tupakka 278 0, , ,1 25 0, juomat 278 0, , ,1 25 0, tupakka ja tupakkavalmisteet raaka-aineet, pl. polttoaineet , , , , vuodat, nahat ja turkisnahat, raa'at öljysiemenet, öljypitoiset pähkinät ja ytimet 37 0,0 38 0, ,0 6 0, luonnonkumi, synteettinen ja regeneroitu kumi , , , , puutavara ja korkki 42 0, paperimassa ,0-3 0,0 5 0, tekstiilikuidut sekä niiden jätteet , , , , kivennäisaineet, valmistamattomat 24 0, , ,0 12 0, malmit ja metalliromu 6 0,0 0 0, ,0 6 0,0 > muut eläin- ja kasviraaka-aineet 147 0,0 90 0, ,0 14 0,0-26 0,0 3 poltto- ja voiteluaineet, sähkövirta 302 0, , ,0 31 0, kivihiili, koksi, briketit yms kivennäisöljyt ja kivennäisöljytuotteet 302 0, , ,0 31 0, kaasut sähkövirta eläin- ja kasviöljyt ja -rasvat 4 0,0 4 0, ,0 1 0, eläinöljyt ja -rasvat kasviöljyt ja -rasvat 4 0,0 4 0, ,0 1 0, valmistetut eläin- ja kasviöljyt yms kemialliset aineet ja tuotteet , , , , orgaaniset kemialliset aineet , , , , epäorgaaniset kemialliset alkuaineet , , , , väri- ja parkitusaineet 915 0, , , , lääkevalmisteet ja farmaseuttiset tuotteet , , , , haju-, kiillotus- ja puhdistusaineet , , , , lannoitteet, valmistetut muovit, valmistamattomat , , , , muovit, valmistetut , , , , erinäiset kemialliset tuotteet , , , ,1 5 6 valmistetut tavarat valmistusaineen mukaan , , , , nahka,nahkatavarat ja muokatut turkisnahat 3 0,0 0 0, , kumituotteet , , , , puu- ja korkkituotteet, pl. huonekalut 106 0,0 77 0, ,0 11 0, paperi ja pahvi sekä tuotteet niistä , , , , tekstiilituotteet, pl. vaatteet , , , , kivennäisainetuotteet , , , , rauta ja teräs , , , , muut metallit 679 0, , , , tuotteet epäjalosta metallista , , , , koneet,laitteet ja kuljetusvälineet , , , , voimakoneet ja moottorit , , , , eri toimialojen erikoiskoneet , , , , metalliteollisuuskoneet , , , , yleiskäyttöiset teollisuuden koneet ja laitteet , , , , toimistokoneet ja atk-laitteet , , , , puhelin-,radio-,tv- yms. laitteet , , , , muut sähkökoneet ja laitteet , , , , moottoriajoneuvot , , , , muut kuljetusvälineet , , , , erinäiset valmiit tavarat , , , , tehdasvalmisteiset talot;lvi- ja valaisinkalusteet 377 0, , ,1 23 0, huonekalut 304 0, , ,0 45 0, matkatarvikkeet,laukut,kotelot yms , , ,1 38 0, vaatteet 707 0, , , , jalkineet 26 0,0 28 0, ,0 3 0, kojeet,mittarit yms , , , , valokuvauskojeet ja -tarvikkeet;kellot , , , , muut valmiit tavarat , , , , muut tavarat , , , ,4-56 YHTEENSÄ , , , ,0 2

10 Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Japanin välinen kauppa 2017:M10, Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Kaarna, Anssi p Telasuo, Christina p Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Kaikki katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla tulli.fi Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-opas sekä kunkin tilaston kuvaus ja laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä (ULJAS) uljas.tulli.fi Yhteystiedot: Tulli Tilastointi Opastinsilta 12 PL Helsinki Vaihde Tilastopalvelu tilastot@tulli.fi Kontaktuppgifter: Tullen Statistik Semaforbron 12 PB Helsingfors Växel Statistikservice statistik@tulli.fi Contact information: Finnish Customs Statistics Opastinsilta 12 PO Box 512 FI Helsinki Exchange Statistics service statistics@tulli.fi

Suomen ja Japanin välinen kauppa

Suomen ja Japanin välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Japanin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v. 2008 2018 (1-5) 1 400 Milj. e 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 22.8.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2019 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-10) 1 000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.1.2019.

Lisätiedot

Suomen ja Australian välinen kauppa

Suomen ja Australian välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Australian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Australian välinen kauppa v. 2007 2017 (1-3) 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 28.6.2017. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa v. 2007 2017 (1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Milj.e Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 2006-2015 (1-11) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2014 (1-11)

Lisätiedot

Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Milj. e 2 500 Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 2002 2016 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki 5.5.2017. Julkaistavissa klo

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e 10 000 Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2007-2017 (1-9) 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 2007 2017 (1-7) 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2008 2018 (1-8) 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-8) 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-9) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 28.12.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Milj. e 4 500 Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 2008 2018 (1-7) 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2006 2017 (1-3) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 15.6.2017.

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2007 2017 (1-5) 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.8.2017.

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2006 2018 (1-3) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 15.6.2018.

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa 1 000 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2004-2014 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Tanskan välinen kauppa

Suomen ja Tanskan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Tanskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Tanskan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-10) 2 500 Milj. e 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2007 2017 (1-9) 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Espanjan välinen kauppa

Suomen ja Espanjan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Espanjan välinen kauppa 2 000 Milj. e Suomen ja Espanjan välinen kauppa 2004-2014(1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-6) 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Milj.e 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2008 2018 (1-5) 8 000 Milj. e 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.8.2018.

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa 8000 Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2006-2016 (1-8) 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-3) 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki 21.6.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2007 2017 (1-8) 4 500 Milj. e 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2007 2008

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2013(1-9) 9 Mrd. e 8 7 6 5 4 3 2 1 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Tuonti 2009 2010 Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Italian välinen kauppa

Suomen ja Italian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Italian välinen kauppa Milj. e 2 500 Kuvio 1. Suomen ja Italian välinen kauppa v. 2006-2016(1-8) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 217 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 26 217 (1-7) 5 4 5 4 3 5 3 2 5 2 1 5 1 5 Tuonti Vienti Helsinki 13.1.217. Julkaistavissa klo

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2001-2012 (1-8) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2008 2018 (1-9) Milj. e 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2006 2016 (1-8) 4 500 Milj. e 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2006

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-21 (1-7) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-7) Tuonti Vienti 21 (1-7) Helsinki 2.1.21

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa v. 2006 2016 (1-5) 5 000 Milj. e 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2006

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2012(1-9) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2011 (1-9)

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 211 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-211 (1-8) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 (1-8) Tuonti Vienti 211 (1-8) Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2003-2013 (1-8) 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Milj. e 2003 2004

Lisätiedot

Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 22-211 2 1 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 Tuonti Vienti Helsinki 26.3.212 Tietoja lainattaessa lähteenä

Lisätiedot

Suomen ja Turkin välinen kauppa

Suomen ja Turkin välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Turkin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Turkin välinen kauppa v. 2000-2010 (tammikuu) 800 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 21-21 (tammikuu) 4 Milj. e 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 21 (tammi) (tammi) Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2003-2013 (1-7) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa v. 2000-2009 Milj. e 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Milj. e Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa 2002-2016(1-9) Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2002-2012 (1-3) Milj. e 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2004 2014 (1-7) 5 000 Milj. e 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa v. 2003-2013(1-9) 2500 Milj. e 2000 1500 1000 500 0 2003

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2005 2015 (1-6) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2005 2015 (1-5) 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Milj.

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 22-211(1-1) 2 Milj. e 15 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 211 (1-1) (1-1) Tuonti Vienti Helsinki 17.1.212

Lisätiedot

Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa

Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Milj. e 2 000 Kuvio 1. Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa v. 2002 2015 (1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2002-2012 (1-2) 8000 Milj. e 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2002-2011(1-11) Milj. e 2500 2000 1500 1000 500 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Suomen ja Brasilian välinen kauppa

Suomen ja Brasilian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Brasilian välinen kauppa 900 800 700 600 500 400 300 200 100 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Brasilian välinen kauppa v. 2002 2015 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2004-2014 (1-8) 8 000 Milj. e 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Suomen ja Intian välinen kauppa

Suomen ja Intian välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Intian välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Intian välinen kauppa v. 2003-2012 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa 2004-2014(1-9) 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004

Lisätiedot

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 Kauppa 2013 Handel Trade Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 250 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2011-2013 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 2,9; 6,8 % Rautatiekuljetukset; 0,5; 1,2 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2018

Transitokuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Transitokuljetukset 2018 Mrd. 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2015 2018 tuhatta tonnia 80 70 60 50 40 30 20 10 0 01 02 03 04

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 21-21 (1-3) Milj. e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-3) Tuonti Vienti 21 (1-3)

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2016 Loka-joulukuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 SVT Ulkomaankauppa 2002:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2001 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 0 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kuvio. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 00-0 (-) 700 Milj. e 600 00 00 00 00 0 0 00 00 00 00 00 006 007 008 009 0 0 (-) Tuonti Vienti 0 (-) Helsinki

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2017

Transitokuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Transitokuljetukset 2017 Mrd. 1,6 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2014-2017 tuhatta tonnia 140 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 120 100 80 60 40 20 0 01 02 03 04 05 06

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa 8000 Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2005 2015 (1-8) 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,3; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,3; 0,7 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e 10 000 Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-6) 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2006 2007 2008

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Suomen ja Portugalin välinen kauppa

Suomen ja Portugalin välinen kauppa Kauppa 2008 Handel Trade Suomen ja Portugalin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Portugalin välinen kauppa v. 1998-2007(1-10) 400 Milj. e 300 200 100 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2006

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,0; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,4; 0,8 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Huhti-kesäkuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa v. 2005 2015 (1-6) 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Milj. e 2005

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2016

Transitokuljetukset 2016 Kauppa 2017 Handel Trade Transitokuljetukset 2016 Mrd. 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2013-2016 tuhatta tonnia 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 01

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002 2015 (1-3) 10 Mrd. e 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Tuonti Vienti Helsinki 17.6.2015 Tietoja lainattaessa

Lisätiedot

Jalometallien ulkomaankauppa

Jalometallien ulkomaankauppa Kauppa 2018 Handel Trade Jalometallien ulkomaankauppa Milj. e Kuvio 1. Jalometallien tuonti ja vienti v. 2011 2017 800 700 600 500 400 300 200 100 0 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Suomen tevanake-kauppa

Suomen tevanake-kauppa SVT Ulkomaankauppa 2003:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen tevanake-kauppa Kuvio 1. Suomen tevanake-kauppa v. 1992-2002 (I-IX) Milj. euroa 2000 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 1992 1993

Lisätiedot

Suomen ja Kreikan välinen kauppa

Suomen ja Kreikan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kreikan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kreikan välinen kauppa v. 2004 2014 (1-11) 400 350 300 250 200 150 100 50 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 28 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 28 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Suomen ja Afrikan maiden välinen kauppa

Suomen ja Afrikan maiden välinen kauppa Kauppa 2019 Handel Trade Suomen ja Afrikan maiden välinen kauppa 1 800 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Afrikan maiden välinen kauppa v. 2009 2019 (1-3) 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Transitokuljetukset, tammikuu 2014

Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kauppa 2014 Handel Trade Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2012-2014 250 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 218 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Ulkomaankauppa 2005:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 1995-2004(1-10) 2000 Milj. e 1500 1000 500 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2014 Tammi-maaliskuu Januari-mars

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Ulkomaankauppa 2003:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Maantiekulj. (2,5 milj. t) 6,4 % Rautatiekulj. (0,6 milj. t) 1,6 % Muut kulj. (0,2 milj. t) 0,5 % VIENTI Laivakulj. (36,1

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Ulkomaankauppa 2004:M06 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2003 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2000

Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M08 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 TUONTI Rautatiekulj. (11,7 milj. t) 20,4 % Muut kulj. (3,3 milj. t) 5,7 % Maantiekulj. (3,7 milj. t) 6,4 % Laivakulj.

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Ulkomaankauppa 2006:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 1996-2005(1-10) Milj. e 1500 1000 500 0 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin vuonna 2010 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet; 155; 8 % Autot;

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002 SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa v. 2003-2012(1-10) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot