Toteuma %:a talousarviosta. Alkuper. TA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toteuma 2014-3 %:a talousarviosta. Alkuper. TA 2015"

Transkriptio

1 Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Ylihoitaja Asia ka sryhmät: TILAUS TP -3-3 %:a Avohoidossa asiakkuuksien arvioidaan toteutuvan tavoitteen mukaisesti. Siilaisella on Hyvä potku -hankkeen myötä tehty lääkäreiden ajanvarauskirjoissa muutoksia ja lääkäreiden aikoja on hyvin ollut saatavilla. Iltavastaanottoa on jatkettu kahtena iltana viikossa. Rantakylän hyvinvointiaseman kehittämistyötä on moniammatillisena tiiminä jatkettu ja myös Niinivaaran terveysasemalla on alkanut Hyvä vastaanotto kehittämistyö. Niinivaaralla on aloittanut psykiatrin ja psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotto kahtena aamupäivänä viikossa sisäisin työjärjestelyin. Kiireettömistä lääkärinajoista on ollut edelleen pulaa useilla terveysasemilla. Hoitotakussa on kuitenkin pysytty melko hyvin, koska 10 potilaalla ylittyy 90 päivän aika hoitoon pääsyssä. Maaliskuussa on hoitajien vuosilomia ja muita poissaoloja, joten puheluissa vastaus% hieman laskenut maaliskuulla ollen 53%. Terveysasemien kulut ovat alle arvion, hoitotarvikeilmaisjakelu (tot. 25,4 %) ja avoterveydenhuollon ostot (tot. 13,6 %). Avohoidon asiantuntijapalveluista on otettu säästöön euroa. Kotikuntakorvauksia on kertynyt hyvin Siilaisella (tot. 30,8 %), erikoispkl:lla (91,9 %) ja Uimaharjussa (52 %). Käyntimaksutuloja ei ole kertynyt odotetusti, joka voi selittyä osin lääkäritilanteella ja hoitajien lisääntyneellä konsultoinnilla, jolla korvataan lääkärikäyntejä. Avohoidon arvioidaan tässä vaiheessa vuotta kuitenkin pysyvän talousarviossa. Joensuussa lääkärivakanssia yht. 50 virkaa, joista vakinaisesti täytetty 40 virkaa. Talousarviossa on varattu määräraha 46 lääkärin virkaan.yhteensä lääkävirkojen täyttöaste sijaisuudet ml. oli maaliskuun lopussa 92,5 %.Terveysasemilla avoimia lääkärin virkoja oli yhteensä 9. Siilaisella on tulossa virkaan apulaisylilääkäri. Avohoidon ylilääkärin virkaan ei ole saatu hakijoita. Ajanvarausjärjestelmän kehittäminen: Lääkäripankista on siirretty 0,1 milj. euroa neljän määräaikaisen terveydenhuollon palkkaamiseksi ajanvarausjärjestelmän kehittämistä varten. Tätä määrärahaa ei ole vielä maaliskuulla käytetty. Moniammatillista yhteistyötä on tehostettu sekä terveysasemien ajanvarauksesta ja sähköisistä palveluista tiedottamista on tehty. Siilaisella lääkäritilanne on parantunut maaliskuulla, joka näkyy asiakkaiden- ja käyntimäärän kasvuna. Lääkärille kolmas vapaa kiireetön aika on löytynyt kahden viikon sisällä Siilaisella ja Niinivaaralla. Myös Rantakylässä ja %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat % % -10 % Vastaanotto / yhtei stoiminta-alueen asukas % % 2 % Vastaanotto / asiakas % % 13 % Vastaanotto Yhteistoiminta-alueen 39 % 14 % 37 % 38 % 38 % 12 % 31 % -17 % 38 % 0 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien 0,00 0,00 0 % 0,00 0,00 0,00 0 % 0,00 0,00 asiakastyytyväisyys (keskiarvo) Vastaanotto Ei kiireellinen odotusaika lääkärille 0,00 0,00 0 % 0,00 0,00 0,00 0 % 0,00 0,00 (vrk) (keskiarvo) Vastaanotto Kulut % % 2 % Vastaanotto Tuotot % % -9 % Vastaanotto Netto % % 3 % Vastaanotto Terveysneuvonta-asiakkaat % % 0 % Vastaanotto / yhtei stoiminta-alueen asukas % % -2 % 54 0 Vastaanotto / asiakas % % -2 % Vastaanotto Kulut % % -2 % Vastaanotto Tuotot % % -80 % Vastaanotto Netto % % -1 % Vastaanotto Laboratoriotutkimukset % % 4 % Vastaanotto / tutkimus 0,0 0,0 0 % 0,0 0,0 0,0 0 % 0 0 Vastaanotto Kulut % % 0 0 Vastaanotto Tuotot % % 0 0 Vastaanotto Netto % % 0 0 Vastaanotto Röntgentutkimukset % % 5 % Vastaanotto / tutkimus 0,0 0,0 0 % 0,0 0,0 0,0 0 % 0,0 0,0 Vastaanotto Kulut % % 0 0 Vastaanotto Tuotot % % 0 0 Vastaanotto Netto % % 0 0 Vastaanotto Sairaa nkuljetuks et % % 0 % Vastaanotto / kuljetus % % 12 % 92 0 Vastaanotto Kulut % % 12 % Vastaanotto Tuotot % % 0 0 Vastaanotto Netto % % 12 % Vastaanotto Kulut yhteensä % % 4 % Vastaanotto Kulut yhteensä / yhteistoimintaalueen % % 4 % asukas Vastaanotto Tuotot % % -13 % Vastaanotto Netto % % 5 % Vastaanotto Muiden ulkokuntien osuus % % -122 % Vastaanotto Netto ulkokuntien os uuden jälkeen % % 5 %

2 Niinivaaralla on asiakkaiden määrä kasvanut maaliskuulla. Hoitajien asiakas- ja käyntimäärät ovat kasvaneet maaliskuulla Siilaisella, Rantakylässä ja Niinivaaralla. Vaaroissa lääkärillä asiakasmäärä on kasvanut tasaisesti kuukausittain. Tuupovaarassa hoitajien asiakas- ja käyntimäärät ovat kasvaneet maaliskuulla. Enossa asiakas- ja käyntimäärissä ei suuria muutoksia, mutta Uimaharjussa helmikuulla alkanut lääkärin vastaanotto kerran viikossa on näkynyt asiakas- ja käyntimäärän kasvuna maaliskuulla. Hoitajien asiakas- ja käyntimäärissä ei suuria muutoksia eri kuukausien aikana. Fysioterapeutti on toiminut vielä maaliskuulla osa-aikaisesti, mutta siirtyy huhtikuusta alkaen kokoaikaiseen työhön Siilaisen vastaanotolla. Fysioterapeutin käyntimäärät ovat kasvaneet maaliskuulla verrattuna alkuvuoteen. Toisen määräaikaisen fysioterapeutin rekrytointi on vielä kesken. Aluesairaanhoitaja aloittaa 4.5. Siilaisen terveysasemalla ja psykiatrien sairaanhoitaja aloittaa Rantakylän terveysasemalla toukokuun alussa. Psykiatrian sisäisissä lähetemäärissä ei suuria muutoksia alkuvuonna eri kuukausien välillä. Mielenterveyskeskukseen tehtiin sisäisiä lähetteitä yhteensä 17 kpl. Perusterveydenhuollosta tehtiin erikoissairaanhoitoon lähetteitä yhteensä 4166 kpl. Terveysneuvonnassa suoritteiden ja talouden arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. Ankkurilta vapautuneissa tiloissa alkoi huhtikuulla tilojen muutostyö neuvolakäyttöön. Toukokuussa Kauppakadun-, Marjalan ja Noljakan neuvolatoiminta yhdistyy Keskustan neuvolaksi Malmikadulla. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa terveydenhoitajien suorittamat terveystarkastukset toteutuvat lähes asetuksen mukaisesti. Tällä lukuvuodella poikkeuksen on tehnyt suuri HPV rokotettavien määrä (kaikki halukkaat 6-9 luokkalaiset tytöt kolme rokotetta). Lääkäritarkastuksista tullee toteutumaan toukokuun loppuun mennessä peruskouluissa n. 60 %, 1. luokkalaiset jäävät tarkastamatta. Toisella asteella asetuksen mukaisista lääkärintarkastuksista toteutuu lukioissa ja ammattioppilaitoksissa n. 30 %. Terveydenhoitajalla asiakkaita 174 /th ja käyntejä 273/th. Terveydenhoitajaresurssi yhteensä 49,75. Laskennassa ei ole huomioitu terveydenhoitajien poissaoloja työstä. Tukipalvelujen suoritteet on maaliskuulta arvioitu. Suoritteiden arvioidaan toteutuvan tavoitteen mukaisesti. Sairaankuljetuksen menot ylittyvät talousarviossa arvioidusta.

3 Palvel u: Suun terveydenhuolto Vastuuhenkilö: Vastaava hammaslääkäri Suun terveydenhuolto TP -3-3 %:a Nettototeuma on kolmen ensimmäisen kuukauden osalta 22 %, joka vastaa hieman yli alitusta alkuperäiseen talousarvioon nähden. On huomattava, että talousarviossa ei ole huomioitu virka-ajan ulkopuolisen hammaslääkäripäivystyksen järjestämisestä koituvia lisäkustannuksia. Jos virka-ajan ulkopuolinen päivystys ulkoistettaisiin, vaatisi se koko Pohjois-Karjalaan n lisämäärärahan. Tästä summasta n. puolet siirtyisi Pohjois- Karjalan muiden kuntien kuluiksi. Tämä arvio perustuu Kotkan ja Kouvolan alueen vuoden alussa toteutuneeseen kilpailutukseen. Siellä päivystyspiiriin kuuluu n asukasta, joka on hyvä vertailukohta Pohjois-Karjalan alueelle. Välinehuollon siirtyminen väliaikaistiloihin Siilaisen terveysaseman remontin ja purkutöiden alta tuo myös lisäkustannuksia loppuvuoden osalta, mutta tämän hetken arvion mukaan ne eivät aiheuta budjetin ylittymistä. Väliaikaisratkaisu löydettiin vuokrattavista väliaikaistiloista, jotka remontoidaan välinehuollon tarpeisiin. Yhteistyöneuvottelut P-KSSK:n välinehuollon kanssa kariutuivat alkutalvella kustannuskysymyksiin. Viime vuoteen verrattuna asiakkaiden määrä on pysynyt lähes ennallaan, 92 asiakasta enemmän on käyttänyt palvelua kuluvana vuonna. Kiireettömään hoitoon hakeutujien määrä on koko alkuvuoden ajan pysynyt suurena. Joensuussa jonottajien yhteismäärä on jo n asiakasta. Heistä lähes puolet on jonottanut hoitoon pääsyä yli kuusi kuukautta. Jonon purkaminen ostopalveluhammaslääkäreiden avulla ei ole onnistunut toivotulla tavalla. Perhelomille jääneiden, irtisanoutuneiden ja pitkillä sairauslomilla olleiden vakituisten hammaslääkäreiden kesken jääneitä hoitoja on jouduttu siirtämään jononpurkuun palkatuille hammaslääkäreille. Myös päivittäinen kiireellisen hoidon toteutus vie voimavaroja virka-ajan työstä lähes kolmanneksen koko volyymista. Hammaslääkäreiden avoimia virkoja on Joensuussa täytetty yhteensä viidellä ostopalveluhammaslääkärillä. Huhtikuun alusta lähtien myös Tuupovaaraan onnistuttiin palkkaamaan osa-aikainen hammaslääkäri määräaikaiseen virkasuhteeseen aluksi juhannukseen saakka. Hammaslääkäritilanne on huolestuttava, vaikka Tuupovaaraan on saatu osa-aikainen hammaslääkäri juhannukseen saakka, niin useammat perhevapaat sekä 1,5 hammaslääkärin irtisanotuminen huonontavat tilannetta. Kesäksi palkkaamme hammaslääketieteen opiskelijoita kesäkandeiksi Joensuuhun kolme henkilöä. Heidän lisäkseen saamme myös vastavalmistuneita hammaslääkäreitä niin ikään kolme henkilöä laillistukseen vaadittavaan puoli vuotta kestävään käytännön syventävään harjoitteluun. Hoitohenkilöstön rekrytoinneissa olemme onnistuneet hyvin. Kahden eläkkeelle jääneen hammashoitajan toimet onnistuttiin täyttämään ulkoisella haulla, lisäksi saimme hakijoista yhden sijaisen. %:a Suun terveydenhuolto Hammashuollon asiakkaat % % 1 % Suun terveydenhuolto Peittävyys yli 18 -vuotiaat 29 % 10 % 46 % 22 % 29 % 11 % 48 % 4 % 29 % 6 % Suun terveydenhuolto Peittävyys alle 18 -vuotiaat 68 % 28 % 41 % 68 % 69 % 27 % 39 % -3,5 % 69 % 2 % Suun terveydenhuolto Yli 18v. asiakkaiden %-osuus 65 % 63 % 105 % 60 % 65 % 64 % 107 % 3 % 65 % 5 % Suun terveydenhuolto Odotusaika kiireettömään hoitoon 0,00 0,00 0, ,00 0, (keskiarvo) Suun terveydenhuolto Asiakastyytyväisyys (keskiarvo) 0,00 0,00 0, ,00 0, Suun terveydenhuolto Kulut yhteensä % % 4 % Suun terveydenhuolto Tuotot % % -3,4 % Suun terveydenhuolto Netto / asiakas % % 5 % Suun terveydenhuolto Netto / asukas 60 12,7 21 % ,5 22 % 6 % 62 0 Suun terveydenhuolto Netto % % 6 % Suun terveydenhuolto Muiden ulkokuntien osuus % % -120 % Suun terveydenhuolto Netto ulkokuntien osuuden jälkeen % % 5 %

4 Palvelu: Aikuispsykososiaaliset Vastuuhenkilö: Mielenterveystyön päällikkö TILAUS TP -3-3 %:a Vastaanotto- ja akuuttityöryhmässä on henkilöstömuutoksia, Pyhäselän toimipisteeseen on valittu vakituiseen sairaanhoitajan toimeen uusi sairaanhoitaja ja vastaanottotyöryhmän sairaanhoitaja aloittaa määräaikaisessa apulaisosastonhoitajan tehtävässä välisenä aikana vastaten akuutti- ja vastaanottotyöryhmän lähiesimiestehtävästä. Akuuttityöryhmästä yksi psykiatrinen sairaanhoitaja siirtyy työskentelemään väliseksi ajaksi Rantakylän hyvinvointiasemalle, siirtyvän sairaanhoitajan tilalle tulee määräaikainen sijainen. Kotikuntoutuksen tavoite on ollut siirtää asumispalveluista potilaita kohti itsenäisempää asumista. Asumispalveluista on siirtynyt 1.9. jälkeen 23 eri potilasta kotikuntoutuksen asiakkaaksi, kahden potilaan kohdalla on päästy etenemään vielä kevyempään palveluun, yksi potilas on siirtynyt vastaanottotyöryhmään ja yksi on siirtynyt kuntoutuspoliklinikan asiakkaaksi. Kotikuntoutus on mukana sairaanhoitopiirin teho-avon kanssa pilottikokeilussa teknologian hyödyntämisessä hoitosuhteissa, tabletti tietokoneen välityksellä on oltu yhteydessä kolmeen eri potilaaseen. Asumispalveluissa on työskennelty aktiivisesti kartoittamalla potilaskohtaisesti mahdollisuuksia siirtyä kotiin vietävien palveluiden pariin. Korvaushoidon piirissä on ollut 44 asiakasta, joilla on ollut 1021 käyntiä. Päihdepalvelujen on ostettu 352 eri asiakkaalle, joilla on ollut käyntejä Osavuosikatsauksen ennusteella Joensuun osalta tullaan pysymään talousarviossa. %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, % % -5 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika (kk) % % 0 0 Aikuispsykososiaaliset / asiakas % % 29 % Aikuispsykososiaaliset Kulut % % 22 % Aikuispsykososiaaliset Tuotot % % 772 % Aikuispsykososiaaliset Netto % % 16 % Aikuispsykososiaaliset Palveluasumisen asiakkaat % % Aikuispsykososiaaliset Palveluasumisen hoitopäivät % % -55 % Aikuispsykososiaaliset / asiakas % Aikuispsykososiaaliset / hoitopäivä % % 103 % 64 1 Aikuispsykososiaaliset Kulut % % -9 % Aikuispsykososiaaliset Tuotot % % 888 % Aikuispsykososiaaliset Netto % % -13 % Aikuispsykososiaaliset Päivätoiminnan asiakkaat % % 75 0 Aikuispsykososiaaliset Päivätoiminnan hoitopäivät % % -11 % Aikuispsykososiaaliset / asiakas % % Aikuispsykososiaaliset / hoitopäivä % % -14 % 32 0 Aikuispsykososiaaliset Kulut % % -23 % Aikuispsykososiaaliset Tuotot % % 0 0 Aikuispsykososiaaliset Netto % % -23 % Aikuispsykososiaaliset Hoitopäivät / 1000 asukasta % % -52 % Aikuispsykososiaaliset MIELENTERVEYSPALVELUIDEN KULUT % % 3 % YHTEENSÄ Aikuispsykososiaaliset TUOTOT YHTEENSÄ % % 819 % Aikuispsykososiaaliset NETTO % % -1 % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon polikliinisen % % -1 % avohuollon asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei-kiireellinen jonotusaika % % 0 0 Aikuispsykososiaaliset / asiakas % % 1 % Aikuispsykososiaaliset Kulut % % 0 % Aikuispsykososiaaliset Tuotot % % Aikuispsykososiaaliset Netto % % 0 % Aikuispsykososiaaliset Laitoskuntoutusostot (hoitopäivät) % % -25 % Aikuispsykososiaaliset / hoitopäivä % % 0 Aikuispsykososiaaliset Kulut % % 0 Aikuispsykososiaaliset Tuotot % % 0 Aikuispsykososiaaliset Netto % % 0 0 Aikuispsykososiaaliset Päihdepalvelut yhteensä / % % 1 % asiakas Aikuispsykososiaaliset Päihdepalvelut yhteensä / asiakas (netto) % % 1 % Aikuispsykososiaaliset KUSTANNUKSET YHTEENSÄ ** % % 0 % Aikuispsykososiaaliset TUOTOT YHTEENSÄ % % Aikuispsykososiaaliset NETTO % % 0 % Aikuispsykososiaaliset Psykososiaaliset palvelut yhteensä, % % 2 % kulut Aikuispsykososiaaliset /asukas % % 2 % Aikuispsykososiaaliset Psykososiaaliset palvelut yhteensä % % 171 % tuotot Aikuispsykososiaaliset Netto % % -1 % Aikuispsykososiaaliset Muiden ulkokuntien osuus % % 24 % Aikuispsykososiaaliset Netto ulkokuntien osuuden jälkeen % % -1 %

5 Joensuun alueella toteuma avohoidon asiakkaista oli 3/ 1491 (3/ 1576), palveluasumisessa oli 169 asiakasta (3/ 191) ja päivätoiminnassa 58 asiakasta (3/ 60). Asumisen ostopalveluiden asiakasmäärät eriteltynä: 148 eri asiakasta (tukiasuminen 64, palveluasuminen 43, tehostettu palveluasuminen 39), sekä perhehoidossa 21 eri asiakasta, yhteensä 169 asiakasta.

6 Palvelu: Kuntoutus Vastuuhenkilö: Ylilääkäri TILAUS TP -3-3 %:a Terapia-asiakkaita on kertynyt alkuvuodesta runsaasti (518), jo 39% suunnitellusta määrästä. Kuntoutusasiakkaita on käynyt (1686) eli 42% suunnitellusta. Terapiassa on tullut jonkin verran tuottoja kun KELA on maksanut puheterapiasta niiden KELA:n kuntoutusasiakkaiden osalta, joiden hoito on toteutunut terveyskeskuksessa. Lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaita on kertynyt 41 henkilöä, mikä on 34% ennakoidusta vuosimäärästä. Budjetissa hyvin pysytään. Omien puheterapeuttien käyntimäärät ovat 590 käyntiä ja 227 asiakasta. Töissä on ollut 3,5 puheterapeuttia, joten käyntimäärät/terapeutti/ työpäivä on 2,7 potilasta. Toimintaterapiassa on ollut 360 käyntiä ja 91 asiakasta 2,4 terapeutilla, eli 2,4 käyntiä päivässä. Ravitsemusterapiassa on ollut käyntejä 209 ja asiakkaita 163, Terapeutteja on ollut töissä 1. Käyntimäärä terapeuttia kohden on 3,4/työpäivä. Psykologien käyntejä on ollut 136, asiakkaita 49, terapeutteja on 2. Käyntimäärät/ terapeutti ovat 1,1 asiakas/työpäivä. Fysioterapiassa on ollut 1649 käyntiä yksilöfysioterapiassa ja 915 asiakasta. Fysioterapeutteja on 10, eli käyntimäärät 2,7 käyntiä/terapeutti. Lisäksi fysioterapeuteilla on ollut erilaisia ryhmiä 509 kertaa, eli 0,8 ryhmää/ työntekijä/työpäivä. Ostopalveluina on ostettu puheterapiaa 24 lapselle ja toimintaterapiaa 31 lapselle. Lääkinnällisen kuntoutuksen maksusitoumuksia on annettu 39 asiakkaalle (32,5 % ennakoidusta vuosimäärästä). %:a Kuntoutus Terapia-asiakkaat % % -2 % Kuntoutus / terapia-asiakas % % 16 % Kuntoutus jonotusaika kk % % - Kuntoutus Kulut % % 13 % Kuntoutus Tuotot % % Kuntoutus Netto % % 13 % Kuntoutus Kuntoutusasiakkaat % % 2 % Kuntoutus / kuntoutusasiakas % % -6 % Kuntoutus Kulut % % -4 % Kuntoutus Tuotot % % -6 % Kuntoutus Netto % % -3 % Kuntoutus Lääkinnällinen kuntoutus asiakkaat % % -32 % Kuntoutus / asiakas % % 53 % Kuntoutus Kulut % % 4 % Kuntoutus Tuotot % % 0 0 Kuntoutus Netto % % 4 % Kuntoutus Rintamaveteraani % % 20 0 kuntoutusasiakkaat (kaupunki) Kuntoutus / asiakas % % Kuntoutus Kulut % % Kuntoutus Tuotot % % Kuntoutus Netto % % Kuntoutus Kustannukset yhteensä % % 8 % Kuntoutus Kustannukset yhteensä ilman % % 8 % valtion määrärahaa Kuntoutus Tuotot ilman valtion määrärahaa % % -6 % Kuntoutus Netto ilman valtion määrärahaa % % 8 % Kuntoutus Ulkokuntien osuus % % 7 % Kuntoutus Netto ilman valtion määrärahaa % % 8 % ulkokunt. jälkeen

7 Palvelu: Erikoissairaanhoito Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS TP -3-3 %:a Hoitoketju erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon on toiminut hyvin, koska jonopäiviä vain 12 kpl ja jonopäivä kustannukset euroa (3/ euroa). Jonopäiväkustannuksiin määräraha talousarviossa on euroa. Yhteispäivystyksen kustannukset ovat 1,76 milj. euroa (20%) raportointiajankohtana. Määräraha yhteispäivystyksen ostoissa on 8,8 milj. euroa. Terveysasemien päiväpäivystyksen toimiessa arvioidaan yhteispäivystyksen pysyvän talousarviossa. Kuntasetin mukaan erikoissairaanhoitoon on tullut potilaita yhteensä , joista ajanvarauslähetteillä 3653, päivystykseen lähetteellä 576 ja ilman lähetettä 8101 potilasta. Erikoissairaanhoidon antaman ennusteen mukaan Joensuu näyttää pysyvän lähes talousarviossa. Jonopäiväkustannusten odotetaan alittavan budjetin, joten esh:n järjestämän sairaankuljetuksen osuus voidaan kattaa jonopäiväkustannusten alittumisella. %:a ESH ESH:n kulut yhteensä % % 2 % ESH Tuotot % % ESH Netto % % 2 %

8 Palvelu: Hoito ja hoiva Vastuuhenkilö: Hoito- ja hoivapalvelujen johtaja TILAUS TP -3 - Hoito ja hoiva Omaishoidon tuen asiakkaiden % % 8 % määrä -3 %:a %:a Hoito ja hoiva RAVA keskiarvo 2,96 3, % 3,01 3,01 2,96 98 % -2 % 3,01 0,00 Hoito ja hoiva / RAVA-piste % % 4 % Hoito ja hoiva Peittävyys yli 75 -vuotiaat 2,8% 2,2% 97 % 2,6% 2,6% 2,3% 88 % 6 % 2,6 % 0,0 % Hoito ja hoiva / asiakas % % -4 % Hoito ja hoiva Kulut % % 4 % Hoito ja hoiva Tuotot % % Hoito ja hoiva Netto % % 4 % Hoito ja hoiva Kotihoidon asiakkaiden määrä % % 3 % Hoito ja hoiva joista hoito- ja palvelusuunnitelman % % 23 % piirissä olevat Hoito ja hoiva RAVA keskiarvo hoitosuunnitelman 2,25 2,25 98 % 2,40 2,40 2,25 94 % 0 % 2,40 0,00 piirissä Hoito ja hoiva / RAVA-piste % % -14 % Hoito ja hoiva Peittävyys yli 75 -vuotiaat, 14,7% 10,4% 81 % 20,2% 15,7% 12,4% 62 % 19 % 15,7 % -4,5 % hoitosuunnitelman piirissä olevat Hoito ja hoiva / asiakas % % 9 % Hoito ja hoiva Kulut % % 12 % Hoito ja hoiva Tuotot % % 11 % Hoito ja hoiva Netto % % 13 % Hoito ja hoiva Päiväkeskushoitopäivät % % 42 % Hoito ja hoiva / hoitopäivä % % -22 % 34 0 Hoito ja hoiva Kulut % % 11 % Hoito ja hoiva Tuotot % % -63 % Hoito ja hoiva Netto % % 22 % Hoito ja hoiva Tehostettu palveluasuminen % % 8 % hoitopäivät Hoito ja hoiva RAVA keskiarvo 3,38 3, % 3,30 3,30 3, % -1 % 3 0 Hoito ja hoiva / RAVA-piste % % 6 % Hoito ja hoiva Peittävyys yli 75 -vuotiaat 8,1% 6,0% 18 % 8,4% 8,4% 6,3% 19 % 6 % 0 0 Hoito ja hoiva / hoitopäivä % % 5 % Hoito ja hoiva Kulut % % 13 % Hoito ja hoiva Tuotot % % 11 % Hoito ja hoiva Netto % % 14 % Hoito ja hoiva Pitkäaikaislaitoshoitopäivät % % -27 % Hoito ja hoiva RAVA keskiarvo 3,63 3,56 98 % 3,63 3,63 3, % 4 % 4 0 Hoito ja hoiva RAVA-pisteen hinta % % 0 % Hoito ja hoiva Peittävyys yli 75 -vuotiaat 3,2% 3,3% 25 % 2,5% 2,4% 2,4% 24 % -26 % 0 0 Hoito ja hoiva / hoitopäivä % % 3 % Hoito ja hoiva Kulut % % -25 % Hoito ja hoiva Tuotot % % -22 % Hoito ja hoiva Netto % % -26 % Hoito ja hoiva Akuutti-, kuntoutus- ja % % 36 % lyhytaikaishoitopäivät Hoito ja hoiva / hoitopäivä % % 5 % Hoito ja hoiva Peittävyys yli 75 -vuotiaat 1,5% 1,5% 26 % 1,5% 1,5% 1,9% 32 % 31 % 0 0 Hoito ja hoiva Kulut % % 44 % Hoito ja hoiva Tuotot % % 40 % Hoito ja hoiva Netto % % 44 % Hoito ja hoiva Kulut yhteensä % % 7 % Hoito ja hoiva Tuotot % % 5 % Hoito ja hoiva Netto % % 8 % Hoito ja hoiva Muiden ulkokuntien osuus % % -25 % Hoito ja hoiva Netto ulkokuntien osuuden jälkeen % % 8 % Hoito ja hoiva Bruttokulut / yli 75-vuotias % % 7 % Hoito ja hoiva Kotona ja kodinomaisissa oloissa asuvat yli 75 -vuotiaat 97 % 97 % 103 % 97 % 98 % 98 % 102 % 1 % 98 % 0 % Omaishoito: Maaliskuun lopussa oli yhteensä 338 omaishoidontuen saajaa, heistä 150 (44 %) on yli 75 - vuotiaita. Talousarvioon palkkioihin varattua määrärahaa on vielä jäljellä noin euroa. Maaliskuussa omaishoidon tuessa aloitti työnsä kolmas palveluohjaaja. Tämän lisäresurssin myötä muutetaan työkäytänteitä, ja aloitetaan säännöllinen yhteydenpito omaishoitajiin. Tarkoituksena on, että jatkossa hoito- ja palvelusuunnitelmat päivitetään joka toinen vuosi. Uusia hakemuksia tulee noin 11 hakemusta kuukausittain. Kotihoitopalvelut: Kokonaisuutena kotihoitopalvelujen talousarvio toteutuu tilauksen mukaisesti. Vuoden ja osavuosikatsaukset eivät ole vertailukelpoisia, koska kotisairaala siirtyi sairaalan vastuualueelta kotihoitoon ja omaishoidon määrärahaa lisättiin. Seniorineuvonta Ankkurin palvelut ja osa kuntouttavan päivätoiminnan toiminnoista sekä ikäneuvola ja vapaaehtoistoiminta ovat maaliskuussa muuttaneet Senioripihan Mattitaloon. Kotisairaala muutti maalis-huhtikuun vaihteessa Kotilahteen. Kaikki muutot sujuivat hyvin. Kotihoidon asiakkaiden määrä on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna. Kumulatiivisessa asiakkaiden kokonaismäärässä kasvu oli 47 ja hoito- ja palvelussuunnitelman piirissä olevien määrässä 195. Maaliskuussa oli säännöllisen kotihoidon asiakkaita 732 ja tilapäisen

9 kotihoidon asiakkaita 162. Välitön asiakastyöaika oli 54,9 % ja RaVa keskiarvo 2,2. Turvapuhelinasiakkaita oli 735 ja ateriapalveluasiakkaita 729. Palveluseteliasiakkuuksia kertyi 236 maaliskuun loppuun mennessä. Yrittäjien sähköinen palvelusetelihakeutuminen otettiin käyttöön yhdessä JOSEK:n ja seutukuntien kanssa ja yhteisiä toimintamalleja luodaan. Kotisairaalaan lisähoitajien avulla on pystytty lisäämään myös hoitajia yövuoroon, jolla on pystytty vastaamaan lisääntyvään asiakasmäärään. Sairaanhoitajapilotti on toiminut helmi- maaliskuun ajan Vaarat-Pyhäselkä kotihoitoalueella. Asiakkaina kahden kuukauden aikana oli muutamia suonensisäisiä lääkkeitä saavia asiakkaita. Nämä asiakkaat olisivat olleet osastohoidossa ilman tätä palvelua. Muita asiakasryhmiä olivat ruusupotilaat, keskussairaalasta ja terveyskeskusosastoilta kotiutujat sekä erilaiset injektiopotilaat. Pilotin sairaanhoitaja on auttanut tiimiä myös kiireisissä tilanteissa iltaisin ja viikonloppuisin. Kotihoidossa on myös keskitytty hoitoketjujen sujuvoittamiseen, parantamalla asiakkaiden nopeaa vastaanottamista kotiin sairaaloista. Käyntejä kuntouttavassa päivätoiminnassa oli maaliskuussa 1136 ja ikäneuvolassa asiakkuuksia oli 232. Päiväkuntoutukseen suunnitellaan kuntoutuksen arviointimallia, jota tullaan käyttämään asiakkaiden toimintakyvyn arvioinnissa ennen palveluiden myöntämistä. Lisäksi päiväkuntoutus on tehnyt yhteistyötä kansalaisopiston ja kulttuuritoimen kanssa, järjestämällä erilaisia kursseja ikäihmisille. Maaliskuussa saatiin EAKR rahoituspäätös Pohjois- Karjalan maakuntaliiton myöntämänä "Ikääntyvien oppiminen ja hyvinvointiteknologiat -hankkeeseen". Hanke on Itä- Suomen yliopiston, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun ja Joensuun kaupungin yhteishanke. Hankkeen yhtenä tavoitteena on erilaisten hyvinvointiteknologiaa hyödyntävien palvelukokeilujen avulla edistää ikäihmisten kotona selviytymistä ja tuoda kunnille uusia mahdollisuuksia kustannustehokkaampiin palveluihin. Asumispalvelut: Talousarvio toteutuu tämän hetkisen arvion perusteella tilauksen mukaisesti. Yksityisten hoitopäivät, toimintakulut ja tuotot ovat kahdelta kuukaudelta. Omien hoivayksiköiden hoitopäivät ovat kolmelta kuukaudelta, maaliskuu on arvio helmikuun toteumasta. Omissa hoivayksiköissä oli maaliskuun lopussa asukaspaikkoja yhteensä 237. Paikat lisääntyivät 1.3. kun Senioripihan Matti- taloon muutti 48 tehostettuun asumispalveluun odottanutta asiakasta. Siilaisen tarvitsemien väistötilojen vuoksi Senioripihaan siirrettiin Kotilahden sairaalasta 64 laitoshoivaa tarvitsevaa potilasta. Senioripihan hoivakotiin palkattiin määräaikainen fysioterapeutti sairaanhoitajan palkkamäärärahoilla, tavoitteena kuntouttavan hoitotyön ja työergonomian vahvistaminen Kotilahden sairaalan henkilöstön siirryttyä asumispalveluihin. Yksityisissä asumispalveluissa oli maaliskuun lopussa yhteensä 393 asiakasta, joista kaksi palvelusetelillä. Yksityisten ostopalvelupaikkojen vähentäminen aloitettiin suunnitellusti Senioripihan toiminnan käynnistyttyä, tavoitteena 28 asukaspaikan vähennys vuoden kuluessa (9800 hoitopäivää). Seitsemän vapautunutta paikkaa jätettiin täyttämättä maaliskuun aikana. Vammaispalvelujen alueelta siirrettiin puolestaan tammimaaliskuun aikana kaksi asiakasta tehostettuun asumispalveluun, määrärahasiirtoja ei vielä ole tehty. Asiakkaiden toimintakykyä mittaavat Rava-indeksi mitattiin maaliskuussa, ka 3,28. Tehostettuun asumispalveluun odotti maaliskuun lopussa 49 asiakasta, joista sairaalaosastoilla 20 ja lyhytaikaispaikoilla 2. Omassa kodissa kotihoidon ja omaisten turvin odottavia asiakkaita oli 27 ja muille paikkakunnille paikkaa odottaa 7 asiakasta. Koivupihan kuntoutumiskoti toimii edelleen neljäpaikkaisena, koska muuttojen aiheuttaman lisääntyneen paikkatarpeen ja vajaan lääkäriresurssin takia suunniteltua viidettä paikkaa ei ole voitu ottaa käyttöön. Kuntoutumiskodissa on ollut 16 asiakasta. Koivupihan hoitajapilotin toteuttaminen on helpottanut vakituisten hoitajien ja esimiehen työtä sekä parantanut asukkaiden palvelun laatua. Lisäksi henkilöstö on osallistunut Tutka-hankkeeseen, jonka tavoitteena on tiimityön ja työyhteisötaitojen kehittäminen. Tk-sairaala: Talousarvio toteutuu tämän hetkisen arvion perusteella tilauksen mukaisesti. Henkilöstökustannukset todennäköisesti tulevat ylittymään, mutta talousarviossa pysytään tarkalla talouden ja toiminnan seurannalla. Tksairaaloissa on hoidettu jononhallinnan takia potilaita myös lisäpaikoilla, jolloin on jouduttu ottamaan tarvittaessa myös lisätyövoimaa, mikä näkyy sijaiskustannusten ylittymisenä. Myös sairaalamuutot ovat aiheuttaneet henkilöstön lisäkustannuksia. Siilaisen väistötiloihin Kotilahteen jouduttiin tekemään erilaisia muutostöitä ja uusimaan kahdelle osastolle hoitajakutsujärjestelmä, joihin ei talousarvion laadintavaiheessa tiedetty varautua. Todennäköisesti hälytysjärjestelmää voidaan hyödyntää muissa sairaaloissa Siilaisen siirryttyä uudistiloihin vuonna Muuttokustannuksia ja potilaskuljetusten kustannuksia ei vielä pystytä täysin arvioimaan. Ensimmäisen vuosineljänneksen kumulatiivinen kuormitus oli tk-sairaaloissa 109 %. Korkea kuormitus ja hoitopäivätoteuman ylitys johtuu esh:sta jonottavien potilaiden ottamisesta tarvittaessa lisäpaikoille. Joensuussa on hoidettu myös ulkokuntalaisia tammimaaliskuun välisenä aikana. Joensuulaisia puolestaan on hoidettu muuttojen ja jononhallinnan takia runsaasti erityisesti Kontiolahdella (673hpv), mutta myös Outokummussa, Liperissä ja Ilomantsissa. Erikoissairaanhoidon jonopäivät ovat noro- ja influenssaepidemioista sekä muutoista huolimatta pysyneet hallinnassa, mikä kertoo hoitoketjujen toimivuuden

10 kehittymisestä ja sairaaloiden vastaanottokyvyn lisääntymisestä sekä kuntoutuksen ja kotiutusten tehostumisesta tksairaaloissa. RaVa poikkileikkaustutkimus toteutettiin maaliskuussa, sairaaloiden keskiarvo oli 3,76. Kotilahden ja Siilaisen muuttojen myötä laitospaikat vähenivät tavoitteen mukaisesti. Siilaisen Kotilahden väistötiloihin mahtuu 136 potilasta, aiemmin Siilaisella oli 150 sairaansijaa. Lean projekti päättyi tammikuun lopussa. Projektissa tuotettu tk-sairaalan keskitetty vastaanotto otetaan Siilaisella käyttöön toukokuussa. Myös muita Lean projektissa tuotettuja työlomakkeita on otettu käyttöön. Lean ajattelumallia ja projektissa kehitettyjä lomakkeita ym. jalkautetaan muihin tk-sairaaloihin. Lean projektia on esitelty myös esimiespäivillä ja PKSSK:ssa helmi- ja maaliskuussa. Vuodelle asetetut tavoitteet on suunnitelmallisesti käynnistetty. Tavoitteena on potilaan nopeammat siirtymiset raskaammista palveluista kevyempiin, kuntouttavan työotteen ja työergonomian vahvistaminen sekä akuuttihoidon lisääminen ja pitkäaikaispaikkojen vähentäminen. Kotiutukseen on irrotettu lisäresurssia hoitotyöstä. Pilottifysioterapeuttien kotikäynnit ovat lisääntyneet alkuvuoden aikana merkittävästi lisääntyvien kotiutusten vuoksi. Kotiutushoitajaresurssin lisääminen ja pilottifysioterapeuttien kotikäynnit ovat entistä paremmin mahdollistaneet nopeammat ja onnistuneemmat kotiutukset. Pilottifysioterapeutit ovat kouluttaneet hoitohenkilöstöä kuntouttavaan ja ergonomiseen hoitotyöhön ja lähes kaikki hoitajat ovat suorittaneet osaamisestaan näytöt. Osastofarmasiapilotilla on saatu vahvistettua lääkehoidon osaamista ja lisättyä potilasturvallisuutta sekä yhdenmukaistettua lääkehoitoon liittyviä toimintatapoja. Kotilahden ja Siilaisen muutot sujuivat kokonaisuudessaan hyvin. Lisähenkilökunnan ohella muutoissa avustamassa olivat myös vapaaehtoiset sekä opiskelijat. Muuttoon liittyvistä asioista pidettiin useita omaisinfoja sekä lehdistötilaisuus ja laadittiin lehdistötiedote. Siilaisen kirurginen tiimi sai STM:n myöntämän Mielekäs työyhteisö huomionosoituksen helmikuussa. Vuoden ja osavuosikatsaukset eivät ole vertailukelpoisia, koska tehostetun asumispalvelujen paikat lisääntyivät ja vastaavasti pitkäaikainen laitoshoito väheni Senioripihan Matti -talon valmistuttua. Lisäksi Kotilahden ja Siilaisen muutoista aiheutui lisäkustannuksia.

11 Palvelu: Aikuissosiaalityö Vastuuhenkilö: Perhepalvelupäällikkö TILAUS TP -3-3 %:a Työllisyystilanteen heikkenemisestä huolimatta toimeentulotukimenot eivät ole kasvussa. Kaikki tukilajit pysyvät hyvin talousarviossa ja perustoimeentulotuen menot ovat laskusuuntaiset. Sosiaalisen asumisen asiakasmäärässä ei näy vähenemisen merkkejä ja sosiaalisen asumisen asiakkaina on päihdeasiakkaiden lisäksi entistä enemmän itsenäiseen elämään kykenemättömiä nuoria aikuisia. Määrärahojen riittävyyttä on seurattava. Kuntouttavaa työtoimintaa kehitetään yhdessä työllisyysyksikön kanssa ja työtoimintaan osallistuvien määrä jatkaa hyvällä tasolla. Määrän lisäksi mahdollisuuksien mukaan pyritään kiinnittämään entistä enemmän huomiota myös laatuun ja siihen, että asiakkaat saavat sitä palvelua, jota tarvitsevat. Toimeentulotuen käsittelyajat ajalla: 7 arkipäivän kuluessa 83 % ja 8-9 arkipäivän kuluessa 92 % (hakemuksia ko. ajalla 9977). Tilastoja vääristää se, että jos toimeentulotukihakemus vastaanotetaan aikaisemmin kuin 7 arkipäivää ennen hakemuskuukautta, hakemus kirjautuu myöhässä käsitellyksi, vaikka niin tosiasiassa ei aina tapahdu. "Päätös hakemusajankohtaa seuraavaa kuukautta koskevan hakemuksen johdosta on tehtävä ja pantava täytäntöön viimeistään sanotun kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä, jos hakemuksen saapumisesta on tuolloin kulunut enemmän kuin seitsemän arkipäivää" ToTuL %:a Aikuissosiaalityö Sosiaalityö, asiakasperheet % % -2 % Aikuissosiaalityö / asiakasperhe % % 11 % Aikuissosiaalityö Kulut % % 9 % Aikuissosiaalityö Tuotot % % 2 % Aikuissosiaalityö Netto % % 9 % Aikuissosiaalityö Toimeentulotuki, asiakasperheet % % -6 % Aikuissosiaalityö joista alle 25 v %- osuus toimeentulotukiasiakkaista 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 Aikuissosiaalityö / toimeentulotukiasiakasperhe % % 1 % Aikuissosiaalityö toimeentulotukea saaneita / % % -6 % 81 0 asukasta kohden Aikuissosiaalityö Kulut % % -4 % Aikuissosiaalityö Tuotot % % -8 % Aikuissosiaalityö Netto % % 0 % Aikuissosiaalityö Välitystiliasiakkaat % % -1 % Aikuissosiaalityö Työllistämistoiminnan piirissä % % 10 % olevat Aikuissosiaalityö / työllistämistoiminnan piirissä % % 2 % oleva Aikuissosiaalityö Kulut % % 12 % Aikuissosiaalityö Tuotot % % -30 % Aikuissosiaalityö Netto % % 15 % Aikuissosiaalityö Sosiaalinen asuminen, % % 72 % asiakasperheet Aikuissosiaalityö / asiakasperhe % % -34 % Aikuissosiaalityö Kulut % % 13 % Aikuissosiaalityö / asiakasperhe netto % % -37 % Aikuissosiaalityö Tuotot % % 43 % Aikuissosiaalityö Netto % % 8 % Aikuissosiaalityö Aikuissosiaalityö asiakkaat % % -1 % yhteensä Aikuissosiaalityö Kulut % % 0 % Aikuissosiaalityö Tuotot % % -6 % Aikuissosiaalityö Netto % % 4 % Aikuissosiaalityö Muiden ulkokuntien osuus % % 0 0 Aikuissosiaalityö Netto ulkokuntien osuuden jälkeen % % 4 %

12 Palvelu: Vammaispalvelut Vastuuhenkilö: Vammaispalvelupäällikkö TILAUS TP -3-3 %:a 03/ mukaan: Vammaispalveluasiakkaiden osalta vähennys - 34 % verrattuna 03/ tilanteeseen (lähinnä määrärahasidonnaiset palvelut). Pääasiallinen syy on sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun myöntämisperusteiden muutos vuodelle, jossa sosiaali- ja terveyslautakunta päätti palvelujen kohdentamisesta ensisijaisesti hajaasutusalueen ikäihmisille. Tämä puolestaan on nostanut kustannuksia, mikä näkyy talousarvion toteuman osalta kasvuna. Toinen talousarviossa näkyvä peruste liittyy kommunikaatio-opetukseen, alkuvuodesta asiakkaat hakivat uudestaan ko. palvelua, mikäli vuonna määrärahojen riittämättömyyden vuoksi palvelusta oli tehty kielteinen päätös. Määrärahasidonnaisten palvelujen osalta seurataan talousarviota ja kielteisiä päätöksiä tehdään loppuvuosi. Sosiaalityön ja palveluohjauksen asiakasmäärät ovat edelleen kasvaneet ( 5 %). Vammaispalvelun kulut ovat kasvaneet 21 % verrattuna 03/ tilanteeseen. Vammaispalvelun osalta henkilökohtaisen avun ja palveluasumisen kustannuskehitystä voidaan selkeiden palveluprosessien kautta hillitä jonkin verran, mutta mahdollisten uusien asiakkuuksien osalta ennustaminen on hankalaa. Oman palvelutuotannon saaminen %:a Vammaispalvelut Vammaispalvelu asiakkaat % % -34 % Vammaispalvelut / asiakas % % 115 % Vammaispalvelut Kulut % % 42 % Vammaispalvelut Tuotot % % Vammaispalvelut Netto % % 42 % Vammaispalvelut Vaikeavammaiset asiakkaat (ilman % % -12 % palveluasumista) Vammaispalvelut / asiakas % % 47 % Vammaispalvelut Kulut % % 30 % Vammaispalvelut Tuotot % % Vammaispalvelut Netto % % 27 % Vammaispalvelut Vaikeavammaisten % % 8 % palveluasuminen hoitopäivät Vammaispalvelut /hoitopäivä % % 5 % Vammaispalvelut Kulut % % 14 % Vammaispalvelut Tuotot % % 34 % Vammaispalvelut Netto % % 13 % Vammaispalvelut Sosiaalityö ja palveluohjaus % % 5 % asiakkaat Vammaispalvelut / asiakas % % 2 % Vammaispalvelut Kulut % % 7 % Vammaispalvelut Tuotot % % Vammaispalvelut Netto % % 7 % Vammaispalvelut Vammaispalvelun kulut YHTEENSÄ % % 21 % Vammaispalvelut Vammaispalvelun tuotot YHTEENSÄ % % 141 % Vammaispalvelut Vammaispalvelun NETTO % % 20 % Vammaispalvelut Kehitysvammaiset % % 3 % avohoitoasiakkaat Vammaispalvelut / asiakas % % 9 % Vammaispalvelut KERAVA-keskiarvo 0,00 0,00 0 % 0,00 0,00 0,00 0 % 0 0 Vammaispalvelut Kulut % % 12 % Vammaispalvelut Tuotot % % -15 % Vammaispalvelut Netto % % 13 % Vammaispalvelut Kehitysvammaisten % % -18 % palveluasumisen hoitopäivät Vammaispalvelut / hoitopäivä % % 43 % Vammaispalvelut KERAVA-keskiarvo 0,00 0,00 0 % 0,00 0,00 0,00 0 % 0 0 Vammaispalvelut Kulut % % 17 % Vammaispalvelut Tuotot % % -6 % Vammaispalvelut Netto % % 17 % Vammaispalvelut Kehitysvammaisten % % -31 % laitoshoitopäivät Vammaispalvelut / hoitopäivä % % -7 % Vammaispalvelut KERAVA-keskiarvo 0,00 0,00 0 % 0,00 0,00 0,00 0 % 0 0 Vammaispalvelut Kulut % % -36 % Vammaispalvelut Tuotot % % Vammaispalvelut Netto % % -36 % Vammaispalvelut Kehitysvammahuollon kulut % % 3 % YHTEENSÄ Vammaispalvelut Kehitysvammahuollon % % 25 % kulut/asiakas Vammaispalvelut Kehitysvammahuollon tuotot % % -11 % YHTEENSÄ Vammaispalvelut Kehitysvammahuollon NETTO % % 4 % Vammaispalvelut Kaikkien vammaispalveluiden kulut % % 10 % YHTEENSÄ Vammaispalvelut Kaikkien vammaispalveluiden % % 23 % tuotot YHTEENSÄ Vammaispalvelut Kaikkien vammaispalveluiden % % 9 % NETTO Vammaispalvelut Ulkokuntien osuus % % -46 % Vammaispalvelut NETTO ulkokuntien jälkeen % % 9 %

13 vaikeavammaisten palveluasumiseen on erityisen tärkeää: inhimilllistä, asiakaslähtöistä ja mahdollisesti kustannuspaineita hillitsevää. Vaikeavammaisten asiakkaiden osalta on alkuvuodesta lähtien tarkasteltu erityisesti henkilökohtaista apua suhteessa vanhuspalvelulakiin ja ensisijaisiin kotihoidon palveluihin määräaikaisten päätösten ja palvelusuunnitelmien tarkistamisen tilanteissa. Lisäksi muutama ikääntynyt vaikeavammainen henkilö siirtyi palvelutarpeen arvioinnin kautta hoidon ja hoivan palveluihin. Vaikeavammaisten palveluasumisen hoitopäivät ja hoitopäivän hinta on kasvanut alkuvuoden aikana. Positiivisena asiana on tuottojen 9 % nousu verrattuna 03/ tilanteeseen. Hoitopäivän hinnat ovat ostopalveluissa nousseet. Kehitysvammaisten palveluissa palveluasumisen hoitopäivän hinta on kasvanut 43 % verrattuna 03/ tilanteeseen. Palveluasumisessa hoidetaan entistä hoidollisempia asiakkaita, jotka olisivat muutama vuosi sitten sijoittuna Honkalampikeskuksen laitokseen. Positiivisena kehityksenä näkyy edelleen vakinaisen laitosasumisen vähentyminen: - 31 % verrattuna 03/ tilanteeseen. Kulujen osalta kehitysvammaisten laitoshoitopäivän hinta on laskenut -36 %. Kehitysvammahuollon nettokulut ovat kasvaneet alkuvuoden aikana 4 %. Yhteensä kaikkien vammaispalvelujen nettokulujen kasvu on 9 %. Vaikeavammaisten palveluasuminen kotiin henkilökohtaisella avulla järjestettynä 21 asiakasta (sisältää myös palveluasumisen ostopalvelua, jossa hoidollisuuden vuoksi lisäksi henkilökohtainen apu) ja 56 ( + 1) palveluasumisen ostopalvelua. Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu yhteensä 289 asiakasta (+ 7) ja vaikeavammaisten kuljetuspalvelun tarvitsijoita on yhteensä 964 (-136). Kehitysvammaisten omassa työ- ja päivätoiminnassa yhteensä 182 asiakasta ( + 2), sote- yhteistoiminta-alueen muissa työ- ja päivätoimintayksiköissä yhteensä kuusi joensuuslaista asiakasta. PKSSK:n järjestämässä työ- ja päivätoiminnassa yhteensä 44 asiakasta (+ 1). Kehitysvammaisten asumispalvelut jakaantuvat seuraavasti: PKSSK:n vakituisessa laitoshoidossa oli 12 asiakasta (kaksi alaikäistä)yhteensä ja tällä hetkellä yhteensä 11 asiakasta sisältäen alaikäiset. Tilapäisessä laitoshoidossa yhteensä 38 asiakasta ( + 8) sekä perhehoidossa yhteensä 50 asiakasta( + 11). Palvelusetelin avulla pysyvää ja tilapäistä asumista on järjestetty yhteensä 27 ( + 3) joensuulaiselle. Asumisen ostopalveluissa on yhteensä 76 asiakasta), avohoidossa yhteensä 18 asiakasta ja tuetussa asumisessa yhteensä 87 (+ 19) asiakasta. Omissa asumisyksiköissä asuu yhteensä 37 (+2) joensuulaista (sisältää tilapäisen ja pysyvän asumisen).tammikuun lopulla aloitettiin oma lasten ja nuorten tilapäinen hoito joka toinen viikonloppu päiväkodin tiloissa: 9 asiakasta ja 26 hoitopäivää. NUPA- palveluissa on hoitopäiviä yhteensä 183 ja hoitopäivän hinta 229 euroa. Joensuun vammaispalvelujen talousarvio vuodelle on pienempi kuin toteuma. Suurimmat haasteet ovat henkilökohtaisessa avussa ja palveluasumisessa. Tammi- helmikuu aikana on tullut muutamia uusia vammaispalvelun palveluasumisen asiakkaita. Joensuun perhepalveluista on esitetty siirrettäväksi määrärahaa vammaispalveluihin euroa ja kehitysvammaisen palveluihin (oma toiminta) euroa. Siirroista huolimatta talousarviossa pysyminen on erittäin haasteellista nimenomaan vaikeavammaisten palveluiden osalta (henkilökohtainen apu ja palveluasuminen).

14 Palvelu: Perhepalvelut Vastuuhenkilö: Perhepalvelupäällikkö -3-3 %:a Alkuvuonna on perhepalveluissa tehty 1.4. voimaan tulleen sosiaalihuoltolain uudistuksen mukaisia toiminnan muutoksia. Lapsiperheiden kotipalvelu on siirretty talousarviorakenteessa lastensuojelusta ehkäiseviin lapsiperhepalveluihin. Avohuollon asiakasmäärät eivät siten ole viimevuoteen nähden vertailukelpoisia. Perhepalveluissa arvioidut tulot eivät ole vielä toteutuneet. Turvakotien rahoitus on siirtynyt vuoden alusta valtion rahoituksen piiriin. Joensuun kaupunki on hakenut turvakotipalvelun toteuttajaksi 1.7. alkaen ja päätös asiasta on tulossa kesäkuussa. Myös turvakodin alkuvuoden kustannuksia tullaan hakemaan THL:stä. Perhepalveluissa asiakasmäärissä ei ole tapahtunut suuria muutoksia vuoden takaiseen verrattuna. Ainoastaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrä on hieman alhaisempi. Sijoitetut nuoret ovat olleet melko vaikeahoitoisia ja hoitopäivien hinnat ovat tästä syystä aikaisempaa kalliimpia. Joensuussa on 19 sijoitettua nuorta täyttämässä 18 vuotta tänä vuonna. Nuorisoasemalle Joensuun ostoihin varattu määräraha tulee ylittymään. Vaihtoehtoiskustannuksina olisi nuorten ohjaaminen erikoissairaanhoidon palveluihin. Perheneuvolan asiakasmäärä on entisellä tasollaan. Lastensuojeluilmoitusten käsittelyajat : 279 ilmoitusta, josta 92 % käsitelty määräajassa. Lastensuojelun sijoitukset: Tilanne 31.3.: Sijaisperheissä 72 lasta, perhekodeissa 21 lasta, laitoksissa 40. Tilanne 8.4.: Vastaanottokodilla 7 joensuulaista lasta ja muista kunnista 1 lapsi. Kaaripesässä 6 joensuulaista lasta ja Tuulenpesässä 6 lasta. %:a TILAUS TP Perhepalvelut Ehkäisevä lastensuojelutyö, 0 0 % % 455 asiakkaat 0 Perhepalvelut / asiakas 0 0 % % Perhepalvelut Kulut 0 0 % % Perhepalvelut Tuotot 0 0 % % Perhepalvelut Netto 0 0 % % Perhepalvelut Sosiaalityö, asiakas % % 26 % Perhepalvelut / asiakas % % -23 % Perhepalvelut Kulut % % -3 % Perhepalvelut Tuotot % % 10 % Perhepalvelut Netto % % -3 % Perhepalvelut Avohuolto, asiakas % % -6 % Perhepalvelut / asiakas % % 11 % Perhepalvelut Kulut % % 4 % Perhepalvelut Tuotot % % Perhepalvelut Netto % % 4 % Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut, % % -5 % asiakkaat Perhepalvelut Hoitopäiviä % % -6 % Perhepalvelut / hoitopäivä % % 8 % Perhepalvelut % 0-17v ikäryhmästä 2 % 1 % 53 % 3 % 3 % 1 % 52 % -5 % 0 Perhepalvelut / asiakas % % 6 % Perhepalvelut Kulut % % 1 % Perhepalvelut Tuotot % % -1 % Perhepalvelut Netto % % 1 % Perhepalvelut Jälkihuolto, asiakkaat % % 26 % Perhepalvelut / asiakas % % 0 Perhepalvelut Kulut 0 0 % % 0 Perhepalvelut Tuotot % % 0 Perhepalvelut Netto % % 0 Perhepalvelut Perheneuvola, asiakkaat % % 3 % Perhepalvelut Jonotusaika kk % % 0 Perhepalvelut Peittävyys alle 18 -vuotiaat 8 % 4 % 60 % 6 % 8 % 4 % 62 % 3 % 0 Perhepalvelut / asiakas % % 45 % Perhepalvelut Kulut % % 49 % Perhepalvelut Tuotot % % Perhepalvelut Netto % % 49 % Perhepalvelut Lastenvalvoja, asiakas % % -22 % Perhepalvelut Isyys-, elatus- ja huolto sekä % % -23 % tapaamissopimukset Perhepalvelut / sopimus % % 30 % 87 0 Perhepalvelut / asiakas % % 29 % Perhepalvelut Kulut % % 0 % Perhepalvelut Tuotot % % Perhepalvelut Netto % % 0 % Perhepalvelut Kulut yhteensä % % 6 % Perhepalvelut Tuotot % % -1 % Perhepalvelut Netto % % 6 % Perhepalvelut Muiden ulkokuntien osuus % % 397 % Perhepalvelut Netto ulkokuntien osuuden jälkeen % % 10 %

15 Palvelu: Hallinto Vastuuhenkilö: Talousjohtaja TILAUS TP -3 - Hallinto Hallinto kulut yhteensä Hallinto Hallinto tuotot yhteensä Hallinto Hallinto netto % % 23 % %:a %:a Talous- ja velkaneuvontaan ei saatu valtionkorvausta budjetissa arvioitua määrää, mutta aiempien vuosien tulot kattavat vielä tänä vuonna toiminnasta syntyvän tulovajeen. Talous- ja velkaneuvonnan siirtämistä valtiolle selvitetään valtakunnallisesti. Hallinto- ja talouspalvelut pysyvät budjetissa.

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 24.5.2012 Talousarvion toteumavertailu Hirvensalmi Hirvensalmi Hirvensalmi Talousarvio 2012 (valtuusto) 0 Toteuma 2012-03 TILAUS Aikuispsykososiaaliset

Lisätiedot

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012 Asiakas: Joensuu Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS -05-05 %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 7 697 8 000 5 877 73 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 29 32% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 421 291 453 108 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 51 57% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 90 170 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika (kk)

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Hallikainen -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 68 128 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -06-06 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 459 453 485 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Toteuma 2013-11 285 229 81 %

Toteuma 2013-11 285 229 81 % Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS TA %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 8 000 7 515 94 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 207 161 78 % Vastaanotto /

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAAJAN ESITYS 2015 Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 4 700 5 200 5 923 26 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 243 242 242-1

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 140 125 102 + 81,60 % / asiakasperhe /perhe -566-676 -701 + 103,80 % -79

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-06 %:a Seija Heikkonen 2014 2015 2015-06 talousarviosta 2015 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 57 60 50 83 ei kiireellinen

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.

Lisätiedot

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto JOENSUU MITTARIT Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- /

Lisätiedot

Joensuu Tilaus: Joensuu Sosiaali- ja terveyspalvelut Vastaanotto Ylihoitaja

Joensuu Tilaus: Joensuu Sosiaali- ja terveyspalvelut Vastaanotto Ylihoitaja Joensuu Tilaus: Joensuu Sosiaali- ja terveyspalvelut Vastaanotto Ylihoitaja TP 2014 TA 2015 TA2016 kehys Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 39 940 39 940 / yhteistoiminta-alueen asukas 179 170 179

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Talousarvio 2016

JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Talousarvio 2016 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Talousarvio 2016 Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Toteuma %:a %:a talousarviosta. Esitys muutetuksi TA 2015

Toteuma %:a %:a talousarviosta. Esitys muutetuksi TA 2015 Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Ylihoitaja %:a TILAUS TP -3 - Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 4 848 2 586 55 % 5 923 5 923 2 413 41 % -7 % 5 923 0 Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas

Lisätiedot

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu JOENSUU Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 35 043 39 740 18 570 KV kk kumulatiivinen lääkäriasiakkaat 24 341 26 548 12 112 kk kumulatiivinen hoitaja-asiakkaat 29 164 28

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 3 1-9/2014

Osavuosikatsaus 3 1-9/2014 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Osavuosikatsaus 3 1-9/ Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

51 % 77 % 45 % 35 % 77 % -100 % Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista käynneistä

51 % 77 % 45 % 35 % 77 % -100 % Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista käynneistä Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri %:a 2012 TA -09 %:a -09 Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 579 79 % 41 000 31 793 78 % 37 000-10 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

Toteuma. Esitys muutetuksi TA %:a talousarviosta. Alkuper. TA 2015

Toteuma. Esitys muutetuksi TA %:a talousarviosta. Alkuper. TA 2015 Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Ylihoitaja Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 7 873 3 656 59 % 9 259 9 259 3 643 39 % 0 % 9 259 0 Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 183 36 19 % 192

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ta-2016 toteutuma toimielimittäin Henkilöstö Konsernihallinto. 3

SISÄLLYSLUETTELO. Ta-2016 toteutuma toimielimittäin Henkilöstö Konsernihallinto. 3 Talousarvion tilausten toteutuminen 30.6.2016 Kaupunginvaltuusto 5.9.2016 SISÄLLYSLUETTELO Ta-2016 toteutuma toimielimittäin 30.6.2016 1 Henkilöstö 30.6.20165 2 Konsernihallinto. 3 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Tuottajan viesti tilaajalle: Vastaanottotoiminnan kehys sisältää vain 1 akisääteiset perusterveydenhuoltoon sisältyvät palvelut.

Tuottajan viesti tilaajalle: Vastaanottotoiminnan kehys sisältää vain 1 akisääteiset perusterveydenhuoltoon sisältyvät palvelut. a Asiakas: Joensuu Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava yli lää kari Tilaajan Esitys %MuutosTA TILAUS TA214 Ennuste2l4 215 214/TA2O1S Vastaanotto Avohoito-/vastaanottoasiakkaat 77 77 8 2 6% Vastaanotto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 03/2014 Keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukon toteumat raportoitu kaupunginhallitukselle, löydettävissä kaupungin nettisivuilta

Lisätiedot

Asiakas: Jyta Kunta: Tilaus: Kannus Toimiala: Sote Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Pekka Kauppinen, Keijo

Asiakas: Jyta Kunta: Tilaus: Kannus Toimiala: Sote Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Pekka Kauppinen, Keijo Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Pekka Kauppinen, Keijo Asiakasryhmät: Salminen Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat -08 75 84 61 99 Muutos % ta /20 15 17,9

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 2 1-7/2015

Osavuosikatsaus 2 1-7/2015 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Osavuosikatsaus 2 1-7/ Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8. Yhteistyötoimikunta 26.10. Omistajaohjausryhmä 26.10. Yhtymähallitus 28.10. Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 3 1-9/2016

Osavuosikatsaus 3 1-9/2016 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Osavuosikatsaus 3 1-9/ Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut JOENSUU Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiaaat

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Rusko Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk)

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Omistajaohjausryhmä 20.11. Yhtymähallitus 26.11. Pyhäjoen kunnanhallitus 17.12. Raahen kaupunginhallitus 08.12. Siikajoen kunnanhallitus

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4. Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto 15.06.2015 Yhtymähallitus 22.06.2015 Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 520 671 541 81 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -902-745 -952 128 Kulut -468 873-499 688-514 775

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 3 1-9/2015

Osavuosikatsaus 3 1-9/2015 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Osavuosikatsaus 3 1-9/ Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6. Omistajaohjausryhmä 21.8. Yhtymähallitus 27.8. Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Talousarvion tilausten toteutuminen Kaupunginvaltuusto

Talousarvion tilausten toteutuminen Kaupunginvaltuusto Talousarvion tilausten toteutuminen 30.9.2016 Kaupunginvaltuusto 12.12.2016 SISÄLLYSLUETTELO Ta-2016 toteutuma toimielimittäin 30.9.2016 1 Henkilöstö 30.9.2016 2 Konsernihallinto.. 3 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

75 000-44,8 750 Aikuispsykososiaaliset Tuotot 989 3 000 203,3 367 Aikuispsykososiaaliset Netto 135 066

75 000-44,8 750 Aikuispsykososiaaliset Tuotot 989 3 000 203,3 367 Aikuispsykososiaaliset Netto 135 066 Asiakas: Jyta Palvelu: Keijo Salminen/Pekka Kauppinen Vastuuhenkilö: Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat Tilinpäätös 165 113 Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito,

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

6.1.5 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILAAJAJAOSTO Vastuuhenkilö: sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajajohtaja

6.1.5 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILAAJAJAOSTO Vastuuhenkilö: sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajajohtaja 62 6.1.5 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILAAJAJAOSTO Vastuuhenkilö: sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajajohtaja Joensuun, Outokummun ja Kontiolahden sosiaali- ja terveyspalvelut tuotetaan yhteistoiminta-alueella.

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Tilausten toteutuminen Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2015 Poikkeamaraportti ja keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukoiden toteutumat raportoitu asianomaisille lauta- ja johtokunnille Sosiaali- ja

Lisätiedot

Tuottajan viesti tilaajalle / Seija Heikkonen:

Tuottajan viesti tilaajalle / Seija Heikkonen: Aikuissosiaalityö Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 384 2 227 1 970 + 88,46 % /

Lisätiedot

6.1.5 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILAAJAJAOSTO. Vastuuhenkilö: sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajajohtaja

6.1.5 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILAAJAJAOSTO. Vastuuhenkilö: sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajajohtaja 6.1.5 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILAAJAJAOSTO Vastuuhenkilö: sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajajohtaja 290 SOSIAALI JA TERVEYSPALVELUJEN TILAAJAJAOSTO Tulosalueen toiminnan kuvaus Joensuun,

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 82. Tilaajan viesti tuottajalle: Menoja on karsittu euroa. Pegasos -pääkäyttäjän palkkamääräraha on poistettu.

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 82. Tilaajan viesti tuottajalle: Menoja on karsittu euroa. Pegasos -pääkäyttäjän palkkamääräraha on poistettu. SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 82 Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Liisa Niiranen 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013 SoTen

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3. Omistajaohjausryhmä 21.5. Yhtymähallitus 21.5. Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Vaalan kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä 1 Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio ja johto... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset

Lisätiedot

TILI143.S AVUSTUKSET , , ,1 38,5 TILI141.S PALVELUJEN OSTOT , , , ,8

TILI143.S AVUSTUKSET , , ,1 38,5 TILI141.S PALVELUJEN OSTOT , , , ,8 Tuotantolautakunta LIITTEET 25.9. Tulosyksikön talousarvio TA 214 Toimiala Tilinumero * 1. * 1. KS Tot enn 7/ Muutos TA214- tot.enn 13 Sosiaali- ja terveys TILI123.S MYYNTITUOTOT -23 389, -23 997,9-24

Lisätiedot

Palveluarviotaulukot. Tilinpäätös 2014

Palveluarviotaulukot. Tilinpäätös 2014 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Palveluarviotaulukot Tilinpäätös 2014 Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio ja johto... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset

Lisätiedot

49 % 38 % 38 % 39 % 1 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista

49 % 38 % 38 % 39 % 1 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri Asiakasryhmät: TILAUS Tuottajan viesti tilaajalle: 2013 alkup. TP 2014 Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 36 297 41 600 41 600 35 565-6

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Tilausten toteutuminen Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015 Poikkeamaraportti ja keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukoiden toteutumat raportoitu asianomaisille lauta- ja johtokunnille Sosiaali- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilausten ja kehittämishankkeiden toteutuminen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilausten ja kehittämishankkeiden toteutuminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 15 22.04.2015 Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilausten ja kehittämishankkeiden toteutuminen 5621/02.02.02/2015 SOTETIJ 15 Talousarviomääräysten mukaan tilausten

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma / Vaala

Käyttösuunnitelma / Vaala Käyttösuunnitelma / Vaala Järjestämissopimuksen toimenpiteet palvelualoittain Perhepalvelut Neuvolapalvelut: Oulunkaaren perhekeskustoimintamallin käyttöönotto: Moniammatillisten perhekeskustyöryhmien

Lisätiedot

Palveluarviotaulukot. Tilinpäätös 2015

Palveluarviotaulukot. Tilinpäätös 2015 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Palveluarviotaulukot Tilinpäätös Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma / Ii

Käyttösuunnitelma / Ii Käyttösuunnitelma / Ii Järjestämissopimuksen toimenpiteet palvelualoittain Perhepalvelut Neuvolapalvelut: Oulunkaaren perhekeskustoimintamallin käyttöönotto: Moniammatillisten perhekeskustyöryhmien toiminta

Lisätiedot

TALOUSARVIORAKENNE 2014

TALOUSARVIORAKENNE 2014 TALOUSARVIORAKENNE 2014 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 20.5.2014 Toimielin 50 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveysjohtaja Johtava ylilääkäri 500 HALLINTO- JA TALOUSPALVELUT Talousjohtaja

Lisätiedot

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016 Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Tuottajan viesti tilaajalle / Seija Heikkonen:

Tuottajan viesti tilaajalle / Seija Heikkonen: Aikuisten psykososiaaliset palvelut Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito,

Lisätiedot

663 946 0,4 TUOTOT YHTEENSÄ 62 008 68 000 9,7 NETTO 599 384 595 946-0,6 Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon polikliinisen avohuollon asiakkaat

663 946 0,4 TUOTOT YHTEENSÄ 62 008 68 000 9,7 NETTO 599 384 595 946-0,6 Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon polikliinisen avohuollon asiakkaat Asiakas: Jyta Palvelu: Aikuispsykososiaaliset Vastuuhenkilö: Pekka Kauppinen/Keijo Salminen Asiakasryhmät: Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat Tilinpäätös 97 84 Muutos% tilinpäätös

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Iin kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset henkilöstöresursseissa...

Lisätiedot

Raportointitaso TP 2014 TP 2015 TA 2016 Helmikuu

Raportointitaso TP 2014 TP 2015 TA 2016 Helmikuu JOENSUU Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 35 043 39 740 11 733 KV lääkäriasiakkaat 24 341 26 548 6 444 hoitaja-asiakkaat 29 164 28 193 7 088 Yhteistoiminta-alueen lääkäripalvelujen

Lisätiedot

JOENSUU. Terveyspalvelut. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso MITTARIT. Vastaanotto. Suun terveys. Aikuispsykososiaaliset.

JOENSUU. Terveyspalvelut. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso MITTARIT. Vastaanotto. Suun terveys. Aikuispsykososiaaliset. JOENSUU MITTARIT Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 39 940 39 740 Käyntimäärät 123 419 129 302 125 763 T3, lääkärit 14 12 puhelujen vastausprosentti 90 90 lääkärivakanssien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvio ja käyttösuunnitelma vuodelle 2013

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvio ja käyttösuunnitelma vuodelle 2013 w Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvio ja käyttösuunnitelma vuodelle 2013 SISÄLLYSLUETTELO TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET...1 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAUTAKUNNAN SITOVAT

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016 Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon

Lisätiedot

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset

Lisätiedot

Kuukausiraportti 8/2015

Kuukausiraportti 8/2015 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Kuukausiraportti 8/2015 Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS

SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS 1 SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS JOENSUU Kunta: Tilaus: Joensuu Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Ylihoitaja TILAUS TP 2014 Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 39 940 39 740-1 % Vastaanotto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimiala Hallintopalvelut

Sosiaali- ja terveystoimiala Hallintopalvelut Hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Liisa Niiranen / / 63510000 HALLINTO Tuotot 5 357 8 977 0 25 000 0,0 278,5 Toimintakulut -920 337-875 474-908 323-1 109 773 122,2 126,8 Netto -914 980-866 497-908 323-1

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

JOENSUU TOTEUMA TP TAVOITE

JOENSUU TOTEUMA TP TAVOITE JOENSUU Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

16 % 49 % 49 % 51 % 1 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista käynneistä

16 % 49 % 49 % 51 % 1 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista käynneistä Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS TP 2013 alkup. TP 2014 Tuottajan viesti tilaajalle: Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 4 800 4 700 4 700 4 848 148 Vastaanotto /

Lisätiedot

TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2014

TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2014 TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2014 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Toimielin 50 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveysjohtaja Johtava ylilääkäri 500 HALLINTO- JA TALOUSPALVELUT Talousjohtaja

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015 Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Toteuma 2015-03 %:a Heikkonen 2014 2015 2015-03 talousarviosta 2015 Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS VUODEN 2013 TALOUSARVION MUUTTAMINEN

OSAVUOSIKATSAUS VUODEN 2013 TALOUSARVION MUUTTAMINEN Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. JA VUODEN TALOUSARVION MUUTTAMINEN Omistajaohjausryhmä 26.11. Yhtymähallitus 26.11. 62 Osavuosikatsaus 9/ ja lousarvion muuttaminen Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Toimialan toiminnan kuvaus

Toimialan toiminnan kuvaus Toimialan toiminnan kuvaus Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelukeskus vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä Joensuussa sekä yhteistoimintasopimuksiin pohjautuen Kontiolahden ja

Lisätiedot

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Avopalvelujen vahvistaminen Kehittämishanke: Avopalvelujen vahvistaminen mielenterveystyö ja vastaanottotoiminta Tuotantopuolen

Lisätiedot

Tuottajan viesti tilaajalle / Seija Heikkonen:

Tuottajan viesti tilaajalle / Seija Heikkonen: Aikuisten psykososiaaliset palvelut Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito,

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14 Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4. Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto 12.06. Yhtymähallitus 17.06. Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8. Omistajaohjausryhmä 31.10. Yhtymähallitus 02.11. Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus Osavuosikatsaus

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 STLTK 28.10.2015 Liite 3 A TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita, 1. joilla

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP Horisontti 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 5 000 4 000 3 000 1 000 1 161 649 263 600 518 271 1 749 542 960 2 288 1 384 4 348 960 3 261 120 365 600 2 165 14 TP14 14

Lisätiedot

Talousarvio 2014 (valtuusto) Tilinpäätös Toteuma

Talousarvio 2014 (valtuusto) Tilinpäätös Toteuma Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 520 671 276 41% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.6.216] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Toukokuu 216 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilausten toteutuminen /02.02.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilausten toteutuminen /02.02. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 8 23.03.2016 Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilausten toteutuminen 1.1.-29.2.2016 7431/02.02.02/2016 SOTETIJ 23.03.2016 8 Kaupungin raportointiohjeiden mukaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto Vuoden 2014 tilausten toteutuminen 5243/ /2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto Vuoden 2014 tilausten toteutuminen 5243/ /2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 4 26.02.2015 Vuoden 2014 tilausten toteutuminen 5243/02.02.02/2015 SOTETIJ 4 Vuoden 2014 tilausten toteutumatiedot ovat valmistuneet. Seuraavassa on esitelty

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot