Kyläyhdistysseminaari Raahessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa"

Transkriptio

1 Kyläyhdistysseminaari Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä

2 Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä ja omatoimisuutta järjestämällä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja Raahen seudun ja sen ympäristön ihmisille kuntien voimavarat huomioiden. Palvelut järjestetään tehokkaasti ja monitoimijaisesti mahdollistaen asiakkaan valinnanvapauden ja kohtuullisen arjessa pärjäämisen. Olemme rohkeasti uudistuva ja vetovoimainen työyhteisö, jossa arvostetaan monipuolista osaamista ja eletään ihmisiksi

3 Tavoitteet Kotona pärjäämisen tukeminen ja laitosvaltaisuuden vähentäminen Asiakasprosessien kehittäminen tukemaan ihmisten omaa vastuuta hyvinvoinnistaan ja terveydestään Osaavan, motivoituneen ja hyvinvoivan henkilöstön varmistaminen Palvelurakenteen, tuottavuuden ja vaikuttavuuden kehittäminen väestön tarpeiden pohjalta kuntatalouden rajoissa

4 Väestö 2012 ja väestöennuste ikäryhmittäin Raahen seutukunnassa v v v v. 0-6 v

5 ASIAKKAAT Asiakkuuksia > 39,9 M Hoitopäiviä > 37,0 M Oma esh avok/11340 hpv 14,0 M Shp esh 23000avok/16800hpv 29,4 M Resurssit ja osaaminen kohdennettava asiakastarpeiden mukaan Asiakasanalyysi määrä, rakenne, asiakkuuden syy, asiakkaan todellinen tarve, miten palvelu vastaa tarpeeseen HENKILÖSTÖ 1000 vakinaista, 250 määräaikaista 54,8 milj PALVELUJEN OSTOT 54,8 milj Sairaanhoitopiiri Ostot asiakkaille Muut ostot 29,4 milj 12,2 milj 11,1 milj TALOUSARVIO Menot 124,2 milj Kuntien osuus 107,4 milj Muut tulot 18,6 milj Poistot 1,7 milj MUUT MENOT 0,2 milj TARVIKKEET 6,4 milj POISTOT JA RAHOITUS 1,7 milj AVUSTUKSET 5,5 milj

6 Tuotteet, hoitopäivät ja kustannukset kunnittain Ta2014 Asumispalvelu tai laitoshoito Hoitopäivät / hpv Yhteensä Mtt palveluasuminen Psykiatrinen osastohoito Päihdepalveluasuminen Päihdelaitoskuntoutus Tehostettu palveluasuminen Pitkäaikaislaitoshoito Akuutti-,kuntoutus- ja lyhytaikaishoito Lastensuojelun sijoitetut Vaikeavammaisten palveluasuminen Kehitysvammaisten palveluasuminen Kehitysvammaisten laitoshoito YHTEENSÄ

7 Avohoito Asiakas määrä /as Yhteensä - sosiaalityön asiakasperheet toimeentulotuki, asiakasperheet työllistämistoiminta; asiakkaat mielenterveystyö, avoasiakkaat mielenterveystyö, päivätoiminta-asiakkaat päihdepolin asiakkaat omaishoidontuki kotihoidon asiakkaat päiväkeskushoitopäivät kuntoutus, terapia-asiakkaat kuntoutus kuntoutus, rintamaveteraaniasiakkaat ehkäisevä lastensuojelu, asiakkaat sosiaalityön asiakkaat lastensuojelun avohuollon asiakkaat lastensuojelun jälkihuollon asiakkaat perheneuvolan asiakkaat lastenvalvojan asiakkaat hammashuollon asiakkaat vammaispalvelun asiakkaat vaikeavammaiset asiakkaat sosiaalityö ja palveluohjausasiakkaat kehitysvammaiset avohoitoasiakkaat avovastaanoton asiakkaat terveysneuvonta-asiakkaat YHTEENSÄ

8 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Jäsenkuntien valtuustot Tarkastuslautakunta Yhtymähallitus Sosiaalijaosto Omistajaohjausryhmä Johtoryhmä Kuntayhtymän johtaja Talous- ja henkilöstöpalvelut Huoltopalvelut HOIDON JA HOIVAN- PALVELUT PERHE- JA PSYKOSOSIAALISET PALVELUT TERVEYDEN JA SAIRAANHOIDON PALVELUT Kotiin annettavat palvelut Neuvolapalvelut Avohoidon tulosyksikkö Asumis- ja hoivapalvelut Perhesosiaalityö Konservatiivinen tulosyksikkö Vammaispalvelut Operatiivinen tulosyksikkö Asukasluku Aikuissosiaalityö Päihdepalvelut Mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuollon tulosyksikkö Laboratorion tulosyksikkö Lääkehuollon tulosyksikkö Radiologian tulosyksikkö

9 Miten kylät voivat tukea väestön hyvinvointia? Yhteisö luo turvallisuutta ja viihtyisyyttä Naapuriapu, vapaaehtoistyö, järjestöt Liikunta- ja harrastustoiminta Asukkaiden arkea tukevat palvelut * * * * * Hyvinvointikuntayhtymä vastaa varsinaisesta hoidosta ja hoivasta hyväksyttyjen kriteerien mukaan; oma tuotanto, ostetut palvelut, palveluseteli

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 24.5.2012 Talousarvion toteumavertailu Hirvensalmi Hirvensalmi Hirvensalmi Talousarvio 2012 (valtuusto) 0 Toteuma 2012-03 TILAUS Aikuispsykososiaaliset

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8. Yhteistyötoimikunta 26.10. Omistajaohjausryhmä 26.10. Yhtymähallitus 28.10. Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus

Lisätiedot

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012 Asiakas: Joensuu Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS -05-05 %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 7 697 8 000 5 877 73 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas

Lisätiedot

Toteuma 2013-11 285 229 81 %

Toteuma 2013-11 285 229 81 % Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS TA %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 8 000 7 515 94 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 207 161 78 % Vastaanotto /

Lisätiedot

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto JOENSUU MITTARIT Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- /

Lisätiedot

JOENSUU. Terveyspalvelut. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso MITTARIT. Vastaanotto. Suun terveys. Aikuispsykososiaaliset.

JOENSUU. Terveyspalvelut. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso MITTARIT. Vastaanotto. Suun terveys. Aikuispsykososiaaliset. JOENSUU MITTARIT Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 39 940 39 740 Käyntimäärät 123 419 129 302 125 763 T3, lääkärit 14 12 puhelujen vastausprosentti 90 90 lääkärivakanssien

Lisätiedot

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Pori 14.4.2015 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä www.ras.fi

Lisätiedot

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAAJAN ESITYS 2015 Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 4 700 5 200 5 923 26 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 243 242 242-1

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Rusko Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk)

Lisätiedot

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut JOENSUU Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiaaat

Lisätiedot

Kuntayhtymän toimintaa on kehitetty alueelliseksi, koko aluetta palvelevaksi kokonaisuudeksi kuntarajoista riippumatta.

Kuntayhtymän toimintaa on kehitetty alueelliseksi, koko aluetta palvelevaksi kokonaisuudeksi kuntarajoista riippumatta. Sosiaali- ja terveyspalvelut Raahen seutukunnassa Kuntajakoselvitykseen liittyvä sosiaali- ja terveydenhuollon osio, jonka on valmistelusta on vastannut sote-työryhmä: Hannu Kallunki (puheenjohtaja), Leena

Lisätiedot

Raportointitaso TP 2014 TP 2015 TA 2016 Helmikuu

Raportointitaso TP 2014 TP 2015 TA 2016 Helmikuu JOENSUU Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 35 043 39 740 11 733 KV lääkäriasiakkaat 24 341 26 548 6 444 hoitaja-asiakkaat 29 164 28 193 7 088 Yhteistoiminta-alueen lääkäripalvelujen

Lisätiedot

Tuottajan viesti tilaajalle: Vastaanottotoiminnan kehys sisältää vain 1 akisääteiset perusterveydenhuoltoon sisältyvät palvelut.

Tuottajan viesti tilaajalle: Vastaanottotoiminnan kehys sisältää vain 1 akisääteiset perusterveydenhuoltoon sisältyvät palvelut. a Asiakas: Joensuu Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava yli lää kari Tilaajan Esitys %MuutosTA TILAUS TA214 Ennuste2l4 215 214/TA2O1S Vastaanotto Avohoito-/vastaanottoasiakkaat 77 77 8 2 6% Vastaanotto

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhteistoiminta-alueverkoston XII tapaaminen 21.10.2010 Toimitusjohtaja Leila Pekkanen Kuntayhtymän toiminta-alue Toiminta-alueen väestö n.40.100 Iisalmi 22.223 Kiuruvesi 9.403

Lisätiedot

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet ERVAlaboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Kainuun Työterveys

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 3 1-9/2014

Osavuosikatsaus 3 1-9/2014 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Osavuosikatsaus 3 1-9/ Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

51 % 77 % 45 % 35 % 77 % -100 % Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista käynneistä

51 % 77 % 45 % 35 % 77 % -100 % Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista käynneistä Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri %:a 2012 TA -09 %:a -09 Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 579 79 % 41 000 31 793 78 % 37 000-10 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

75 000-44,8 750 Aikuispsykososiaaliset Tuotot 989 3 000 203,3 367 Aikuispsykososiaaliset Netto 135 066

75 000-44,8 750 Aikuispsykososiaaliset Tuotot 989 3 000 203,3 367 Aikuispsykososiaaliset Netto 135 066 Asiakas: Jyta Palvelu: Keijo Salminen/Pekka Kauppinen Vastuuhenkilö: Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat Tilinpäätös 165 113 Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 2 1-7/2015

Osavuosikatsaus 2 1-7/2015 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Osavuosikatsaus 2 1-7/ Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Johdon ja esimiesten raportointi

Johdon ja esimiesten raportointi Johdon ja esimiesten raportointi Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvätj ja tarkentuvat elokuun osavuosikatsaukseen. Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle

Lisätiedot

16.10.2013 KÄYTÄNNÖN OPISKELIJAKSI PORVOOSEEN? SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2013-14

16.10.2013 KÄYTÄNNÖN OPISKELIJAKSI PORVOOSEEN? SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2013-14 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2013-14 KÄYTÄNNÖN OPISKELIJAKSI PORVOOSEEN? Oletko kiinnostunut suorittamaan sosiaalialan käytäntötutkimus- tai harjoittelujakson

Lisätiedot

663 946 0,4 TUOTOT YHTEENSÄ 62 008 68 000 9,7 NETTO 599 384 595 946-0,6 Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon polikliinisen avohuollon asiakkaat

663 946 0,4 TUOTOT YHTEENSÄ 62 008 68 000 9,7 NETTO 599 384 595 946-0,6 Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon polikliinisen avohuollon asiakkaat Asiakas: Jyta Palvelu: Aikuispsykososiaaliset Vastuuhenkilö: Pekka Kauppinen/Keijo Salminen Asiakasryhmät: Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat Tilinpäätös 97 84 Muutos% tilinpäätös

Lisätiedot

Uusvanhaa perhehoitoa kokemuksia Kainuusta Kehitysvamma-alan konferenssi Jyväskylän paviljongissa 15.4.2015

Uusvanhaa perhehoitoa kokemuksia Kainuusta Kehitysvamma-alan konferenssi Jyväskylän paviljongissa 15.4.2015 Uusvanhaa perhehoitoa kokemuksia Kainuusta Kehitysvamma-alan konferenssi Jyväskylän paviljongissa 15.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Matti Heikkinen, perhepalvelujohtaja, YTL Sisältö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportin ja Kuntaliiton keskisuurten kaupunkien raportin keskeiset tulokset 2012

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportin ja Kuntaliiton keskisuurten kaupunkien raportin keskeiset tulokset 2012 Sotepalveluselvitys Ohjausryhmä 9.12.2013 Laura Käsmä Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportin ja Kuntaliiton keskisuurten kaupunkien raportin keskeiset tulokset 1 2 2 1 4 1 1 4 5 1 1 6 1 0 4 1

Lisätiedot

Liite 1 Kaupunginhallitus 3.11.2014. Ulvila MERIKARVIA PORI LAVIA ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Liite 1 Kaupunginhallitus 3.11.2014. Ulvila MERIKARVIA PORI LAVIA ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS Kaupunginhallitus 3.11.214 MERIKARVIA PORI LAVIA ULVILA KUNTAKORTTI 215 Kaupunginhallitus 3.11.214 Väestöennuste 212-24 Vuosi 212 22 225 23 235 24 9 8-6 199 1 176 136 113 117 7-14 136 1329 1336 1315 1278

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2014-15

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2014-15 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2014-15 KÄYTÄNNÖN OPISKELIJAKSI PORVOOSEEN? Oletko kiinnostunut suorittamaan sosiaalialan käytäntötutkimus- tai harjoittelujakson

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Talousarvio 2016

JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Talousarvio 2016 JOENSUUN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Talousarvio 2016 Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Maisema-raportti Mikkelin seutu 2011 / osa 2

Maisema-raportti Mikkelin seutu 2011 / osa 2 Tiedä Vertaa - Ohjaa Maisema-raportti Mikkelin seutu / osa 2 versio 2106 Mikkeli Ristiina Kangasniemi Mäntyharju Pertunmaa Kuntavertailu: Perhepalvelut Tiedä Vertaa - Ohjaa Perhepalveluihin kuuluvat ehkäisevä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportin ja Kuntaliiton keskisuurten kaupunkien raportin keskeiset tulokset 2012

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportin ja Kuntaliiton keskisuurten kaupunkien raportin keskeiset tulokset 2012 Sotepalveluselvitys Ohjausryhmä 9.12.2013 Loppuraportti Liite 2 Laura Käsmä Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportin ja Kuntaliiton keskisuurten kaupunkien raportin keskeiset tulokset 1 2 2 1 4

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016 FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016 1 Sisällys TUOTTEISTUKSEN LÄHTÖKOHDAT... 3 HALLINNON KUSTANNUSTEN

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Vaalan kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä 1 Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio ja johto... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset

Lisätiedot

Suun terveydenhuolto

Suun terveydenhuolto Suun terveydenhuolto Suun terveydenhuoltoon kuuluvat kunnalliset hammashuoltopalvelut. Osana analyysiä tarkastellaan myös yksityisiä ostopalveluita sekä erikoishammashoitoa. SUUN TERVEYDENHUOLLON YHTEENVETO

Lisätiedot

Tuottajan viesti tilaajalle / Seija Heikkonen:

Tuottajan viesti tilaajalle / Seija Heikkonen: Aikuissosiaalityö Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Yhteistoiminta-alue Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 384 2 227 1 970 + 88,46 % /

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio ja johto... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2015 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2015 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 Omistajaohjausryhmä 23 09.06.2014 Yhtymähallitus 74 25.06.2014 Omistajaohjausryhmä 31 21.08.2014 Yhtymähallitus 87 27.08.2014 Omistajaohjausryhmä 38 24.09.2014 Yhtymähallitus 99 24.09.2014 Raahen seudun

Lisätiedot

Eksoten palvelut 2010-2013. 28.7.2014 Annaleena Rita

Eksoten palvelut 2010-2013. 28.7.2014 Annaleena Rita Eksoten palvelut 2010-2013 28.7.2014 Annaleena Rita 1 PALVELUJEN PEITTÄVYYS JA KUSTANNUSKEHITYS 28.7.2014 Annaleena Rita 2 Lasten ja nuorten palvelut 2010-2013; suoritteet 2010 2011 2012 2013 Lastensuojelun

Lisätiedot

Talousarvion 2016 oheismateriaali

Talousarvion 2016 oheismateriaali Talousarvion 2016 oheismateriaali Lasten, nuorten ja TP 2014 TA 2015 TA 2016 josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Yhteiset toiminnot Asukasluku 379490,82 38003 9,99 426949

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Pohjatietoa kuntavaaleihin Kaikki yhteen ääneen. 28.10.2012 Använd din röst. Kuntien järjestämisvastuu Kunnilla on vastuu palvelujen järjestämisestä

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012

Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Iin kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset henkilöstöresursseissa...

Lisätiedot

JOENSUU. Raportointitiheys TP 2014 TP 2015 TA 2016 Maaliskuu Hallinto- ja talouspalvelut

JOENSUU. Raportointitiheys TP 2014 TP 2015 TA 2016 Maaliskuu Hallinto- ja talouspalvelut JOENSUU Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 457 459 136 ovk ei kumulatiivinen Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 885 1 946 442 ovk ei kumulatiivinen

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ

HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ Henkilöstöresurssiyksikkö 1/10 Toteuma % HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ Sijaistyövuorot, kpl 5 677 9 795 10 500 10 572 101 % Sosiaalityö ja perhepalvelut 2/10 SOSIAALITYÖ Toteuma% Asiakkaiden käyntimäärät

Lisätiedot

Yl ä -S a von S O TE kunt a yhtym ä en Kuukausiraportti

Yl ä -S a von S O TE kunt a yhtym ä en Kuukausiraportti Ylä-Savon SOTE K U N T A Y H T Y M A Yl ä -S a von S O TE kunt a yhtym ä en Kuukausiraportti Tammikuu - Heinäkuu 213 Kuukausiraportti heinäkuu 213 Kuntayhtymä Talous Ta 213 Tot.71213 Tot-% Ennuste Toimintatuotot,

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT 5 400 KOTIHOITO: HOITOSUUNNITELMAN PIIRISSÄ OLEVAT Puumala Panostukset kokonaisuutena melko korkeat, mutta asiakasta kohden matalat Panostukset sekä kokonaisuutena

Lisätiedot

Perusturvan toimialan organisaatio (578 työntekijää*)

Perusturvan toimialan organisaatio (578 työntekijää*) Perusturvan toimialan organisaatio (578 työntekijää*) Perusturva Liisa Ståhle Sosiaalipalvelut (3) Terveyspalvelut (3) Toimintakyvyn tukipalvelut (2) Ikäihmisten hyvinvointipalvelut (10) Hallintopalvelut

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Toiminta-ajatus Avopalvelut edistävät, tukevat ja hoitavat tamperelaisten terveyttä, psyykkistä hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä valmiuksia sujuvaan

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Eksoten vammaispalvelut: organisaatio, palvelupaketit ja mittarit 26.4.2016

Eksoten vammaispalvelut: organisaatio, palvelupaketit ja mittarit 26.4.2016 Eksoten vammaispalvelut: organisaatio, palvelupaketit ja mittarit 26.4.2016 Eksoten palvelurakenteen muutos Nettotoimintamenot 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti. Joensuun seudun kuntajakoalue Versio 29082013

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti. Joensuun seudun kuntajakoalue Versio 29082013 Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti Joensuun seudun kuntajakoalue Versio 29082013 Polvijärvi 2012 Joensuu 2012 Kontiolahti 2012 Okuli 2012 JOHDANTO JA SISÄLLYSLUETTELO Raportissa esitetyt

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI TIIVISTÄ TIETOA KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tuottaa jäsenkuntiensa tarvitsemia erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon päivystyksen sekä eräitä sosiaalihuollon palveluja

Lisätiedot

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2015

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2015 SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2015 Palvelu Maksu / Tuloraja 2014 Maksu / Tuloraja 1.1.2015 alkaen Korotusperuste VANHUSPALVELUT Kotona annettavat tai vastaavat palvelusetelillä hankittavat

Lisätiedot

PERHEPALVELUT KODIN ULKOPUOLELLE SIJOITETTUJEN JA AVOHUOLLON KUSTANNUKSET. kodin ulkopuolelle sijoitetut / 0-17 v. asukas

PERHEPALVELUT KODIN ULKOPUOLELLE SIJOITETTUJEN JA AVOHUOLLON KUSTANNUKSET. kodin ulkopuolelle sijoitetut / 0-17 v. asukas Perhepalvelut PERHEPALVELUT 530 KODIN ULKOPUOLELLE SIJOITETTUJEN JA AVOHUOLLON KUSTANNUKSET Hirvensalmi Korkeat panostukset avohuollossa, matalat kodin ulkopuolelle sijoittamisen Korkeat sekä avohuollossa

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Sote + henk res yksikkö 1/10

Sote + henk res yksikkö 1/10 Sote + henk res yksikkö 1/10 Toteuma % SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Asukasluku Jämsä 22 552 22 155 21 851 21 824 99,9 % Asukasluku Kuhmoinen 2 554 2 406 2 374 2 373 100,0 % Vakinaiset virat/toimet 615,2 608

Lisätiedot

PROSESSIKUVAUKSET 29.1.2014

PROSESSIKUVAUKSET 29.1.2014 PROSESSIKUVAUKSET 29.1.2014 PROSESSIEN KUVAAMISEN MERKITYS Kuvaa organisaation toiminnan ja toimintatavat Helpottaa kokonaisuuden hahmottamista Auttaa havaitsemaan prosessien vahvuudet, ongelmakohdat ja

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 Organisoitumisen lähtökohdat Organisaation on vastattava n perussopimuksen ja perustamissuunnitelman tavoitteita

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015 Henkilöstöresurssiyksikkö TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Vakinaiset virat/toimet 631 638 573 615,2 568,4 Ulkopuolelta ostettu työvoima/päivät 833 2 330 1 360 470 400 HENKILÖSTÖRESURSSI-

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

Kuntarakenneleiri 14.4.2015

Kuntarakenneleiri 14.4.2015 Kuntarakenneleiri 14.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Maire Ahopelto kuntayhtymän johtaja sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun soten v. 2013 ylijäämän palautus jäsenkunnille 7.4.2015

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd.

Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. 50 45 40 35 Käyttökustannukset yht. Sosiaali- ja terveystoimi 2) Opetus- ja kulttuuritoimi 2) Muut tehtävät 30 25 20 15 10 5

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 3000 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 30000 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 30 000 Yhteiset talous- ja hallintopalvelut

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus Vastuualuejohtaja Sirkka Karhulan esitys organisaatiotoimikunnassa 25.10.2010 Jyväskylän vanhuspoliittinen strategia 2009-2030 WWW.jyvaskylanseutu.fi/sivu.php/vanhuspalvelut

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5. Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset

Lisätiedot

PROSESSIKUVAUKSET. Palveluvaliokunta 21.4.2015 Pentti Rautakoski

PROSESSIKUVAUKSET. Palveluvaliokunta 21.4.2015 Pentti Rautakoski PROSESSIKUVAUKSET Palveluvaliokunta 21.4.2015 Pentti Rautakoski PROSESSIKUVAUKSET 21.4. 2015 Peruspalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluihin ohjautuminen Erityishuolto-ohjelman piirissä olevan lapsen

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Tulosalueet Sosiaalipalveluiden Terveyspalveluiden Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden Hallintopalveluiden

Lisätiedot

Hallitus. Toimialueet. Palvelualueet. Vastuualueet

Hallitus. Toimialueet. Palvelualueet. Vastuualueet Valtuusto Tarkastuslautakunta Hallitus Yksilöjaosto Kuntayhtymän johtaja Ruotsinkielinen jaosto Kehittämisyksikkö Terveyden ja sairaanhoidon Lääketieteen profession koordinointi (johtajaylilääkäri) Hoitotyön

Lisätiedot

KASTE maakunnan näkökulmasta Tarja Myllärinen Etelä-Karjalan alueellinen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivä 8.5.2008 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri taustaa Huoli väestön ikääntymisen

Lisätiedot

Toimialan toiminnan kuvaus

Toimialan toiminnan kuvaus Toimialan toiminnan kuvaus Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelukeskus vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä Joensuussa sekä yhteistoimintasopimuksiin pohjautuen Kontiolahden ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 03/2014 Keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukon toteumat raportoitu kaupunginhallitukselle, löydettävissä kaupungin nettisivuilta

Lisätiedot

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Timo Väisänen Palvelujohtaja A-klinikkasäätiö / Järvenpään sosiaalisairaala Rakenne Taustaa Päihteiden käytön nykytilanne Kouvolassa Kouvolan päihdepalvelut Päihdestrategian

Lisätiedot

+ / - ed.v % MB 2015 % TP 2014 EST 2015. ERO TA15 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 1 151 4 973 0 634 102 100,0 294 597 634 102 0 0,2

+ / - ed.v % MB 2015 % TP 2014 EST 2015. ERO TA15 EST Tot % TOIMINTATUOTOT 1 151 4 973 0 634 102 100,0 294 597 634 102 0 0,2 SIILINJÄRVEN KUNTA / SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kuukausiraportti TULOSALUEET TAMMI - HELMIKUU 2015 YHTEISET PALVELUT 16,67 Tot % voisi olla + / - ed.v TOIMINTATUOTOT 1 151 4 973 0 634 102 100,0 294 597

Lisätiedot

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut. Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa

Lisätiedot

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Sosiaali- ja terveyslautakunta Hallinto Pentti Taimen Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on vastata tarpeellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi 21.3.2012 Muutostiimi 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Ensimmäinen

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Kuntamaisema sosiaalipalveluissa. Eeva Seppänen Aikuisten palvelujohtaja Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Helli -liikelaitos

Kuntamaisema sosiaalipalveluissa. Eeva Seppänen Aikuisten palvelujohtaja Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Helli -liikelaitos Kuntamaisema sosiaalipalveluissa Eeva Seppänen Aikuisten palvelujohtaja Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Helli -liikelaitos Keski-Karjalan (Kitee, Kesälahti, Rääkkylä, Tohmajärvi) valintana yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Akseli. www.soteakseli.fi 7.10.2015 Tuija Hassinen-Laine

Perusturvakuntayhtymä Akseli. www.soteakseli.fi 7.10.2015 Tuija Hassinen-Laine www.soteakseli.fi 7.10.2015 Tuija Hassinen-Laine Sosiaali- ja perhepalvelut, koko linja 14.10.2015 2 Sosiaali- ja perhepalvelut, tulosyksiköt 14.10.2015 3 Sosiaalityö- ja perhepalveluiden palvelulinja

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Avopalvelujen vahvistaminen Kehittämishanke: Avopalvelujen vahvistaminen mielenterveystyö ja vastaanottotoiminta Tuotantopuolen

Lisätiedot

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Valiokuntaesittely Jouko Koskela 27.1.2015 TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Palvelujen tehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan edistäminen, terveyden,

Lisätiedot

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-uudistus tulee ja muuttaa rakenteita Järjestämisvastuu Järjestämisvastuu t ja tuotantovastuu

Lisätiedot

Selvityshanke 11/2014-8/2015

Selvityshanke 11/2014-8/2015 Selvityshanke 11/2014-8/2015 Tavoitteena selvittää Jokilaaksojen alueen kuntien sellaiset toimivat sote-palveluiden tuotanto- ja tuottajarakennevaihtoehdot, jotka täyttävät valmistelussa olevan soterakennelain

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvalautakunnan 28.1.2016 päätös Perusturvan palvelut Suurin osa perusturvan toimialan eli sosiaali- ja terveyden huollon palveluista ovat lakisääteisiä. Palvelut

Lisätiedot

YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta

YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta LIITE 2. Ydinprosessityöryhmien palvelujaottelut IKÄIHMISTEN YDINPROSESSIT LÄHI ALUEELLISET ERITYIS Ennaltaehkäisevät palvelut Palvelutarpeen arviointi Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta

Lisätiedot

Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa. 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen

Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa. 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen Uusi Hämeenlinna palvelujen uudistamisen tavoitteita (HML KH 12/2005) 1) Palveluiden tuottavuuden

Lisätiedot