11 INTERFEROMETRIA 11.1 MICHELSONIN INTERFEROMETRI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "11 INTERFEROMETRIA 11.1 MICHELSONIN INTERFEROMETRI"

Transkriptio

1 47 NTEREROMETRA Edellisessä kappaleessa takastelimme inteeenssiä. nstumentti, joka on suunniteltu inteeenssikuvion muodostamiseen ja sen tutkimiseen (mittaamiseen on ns. inteeometi. 48 Jakamisessa säteille ( ja ( pyitään saamaan mahdollisimman sama amplitudi. Säde ( käy peilissä M ja säde ( peilissä M. Molemmat palaavat samaa eittiä takaisin säteenjakajalle, jossa ne yhtyvät ja saapuvat vajostimelle inteeoiden. nteeenssikuvion aikaansaaen vaatii koheentin sädepain, joka saadaan jakamalla yhdestä lähteestä tuleva valo kahteen, mielellään yhtäsuueen osaan. Jakaen voidaan tehdä kahdella ei tavalla. Jaetaan aaltointama (Youngin koe, Lloydin peili, esnelin kaksoispisma tai jaetaan amplitudi (säteenjakaja, ohut kalvo. Edellisen peusteella myös inteeometit jaetaan kakeasti kahteen luokkaan: aaltointaman jakavat inteeometit ja amplitudin jakavat inteeometit.. MCHELSONN NTEREROMETR Michelsonin inteeometi (kehitti Albet Michelson vuonna 88 on vaikuttanut hyvin paljon modenin ysiikan kehittymiseen. Michelson (ja Moley osoittivat sen avulla, että eetteiä ei voi olla olemassa ja vaikuttivat siten suhteellisuusteoian kehittymiseen. Michelsonin inteeometillä on myös ensimmäisenä mitattu vuoovesi-ilmiötä ja laitteen avulla metin standadi on aikoinaan voitu liittää valon aallonpituuteen. Michelsonin inteeometissä valo jaetaan kahteen osaan käyttäen hyväksi osittaista heijastumista (säteenjakajaa; kyseessä on siis amplitudin jakava inteeometi. Lähteestä S lähtevä säde jaetaan säteenjakajalla (BS kahteen osaan, säteeksi ( ja säteeksi (. Säteenjakaja on lasilevy, jonka etupinnalle on höyystetty puoliläpäisevä metalli- tai eistekalvo. Säteen ( eitille on lisäksi asetettu ns. kompensaatiolevy, joka on muodoltaan täsmälleen säteenjakajan kaltainen (säteenjako-oaisuutta lukuunottamatta. Levyn takoitus on saattaa säteiden ( ja ( eitit täsmälleen identtisiksi. Molemmat säteet kulkevat nyt yhtä pitkät matkat lasimateiaalissa. Peilit M ja M on vaustettu mikometiuuveilla, joilla ne voidaan säätää täsmälleen kohtisuoiksi toisiaan vastaa. Lisäksi toista peiliä voidaan siitää säteen suunnassa niin että säteiden matka-eo voidaan säätää halutuksi.

2 49 Edellä kuvatulla inteeometillä on kaksi kohtisuoassa toisiaan vastaan olevaa optista akselia. Yksinketaisempi, mutta täysin vastaava analoginen yhden optisen akselin systeemi saadaan poistamalla säteenjakaja ja kietämällä pystysuoaa optista akselia 9 myötäpäivään (kuva: 5 Analoginen systeemi on siten ohut kalvo (kappale.4, jossa kalvon paksuus t d on nyt peilien välinen etäisyyseo säteenjakajasta, kalvon taitekeoin on ilman taitekeoin n ja taitekulma kalvon sisälle on t. Optiseksi matkaeoksi (.4. säteille ( ja ( saadaan näin n tcos dcos. (.. t Kun säde on optisen akselin suuntainen (, optiseksi matkaeoksi tulee d. Tämä tulos on selvä kuvan peusteella. Optista matkaeoa vastaavaksi vaihe-eoksi tulee k dcos, (.. missä heijastuksista tuleva vaihesiito on, koska säde ( kokee :n vaihesiion yhden kean, kun taas säde ( kokee sen kaksi ketaa (ks. kuva edellisellä sivulla. Vajostimelle syntyy ympyäsymmetinen inteeenssikuvio: jonka iadianssijakauma saadaan nyt vaihe-eon (.. avulla esitettyä kulma unktiona muodossa cos ( cos. Tästä esimekiksi destuktiiviselle inteeenssille eli tummille enkaille saadaan, kijoittamalla ( m, ensin josta lopulta dcos ( m, dcos m, m = kok. luku. (..3 Miten kokonaisluku m juoksee engaskuviossa? Lasketaan: d m cos ja kuvion keskellä eli cos, josta seuaa m d/. Tässä m on hyvin suui luku, koska d voi olla jopa useita metejä. Ulospäin siiyttäessä kasvaa, cos pienenee ja siten m pienenee. Edellisestä voidaan päätellä myös seuaavaa. Kun peilien välistä etäisyyttä d kasvatetaan hieman sii-

3 5 tämällä toista peiliä, m:n maksimiavo keskellä kasvaa. Jos se esimekiksi kasvaa yhdellä, niin keskipisteenä oleva tumma piste laajenee ensimmäiseksi tummaksi enkaaksi keskipisteen ympäille ja keskelle syntyy uusi tumma piste vastaten uutta m:n maksimiavoa. Kun peiliä siietään jatkuvasti, niin inteeenssikuvion keskeltä syntyy uusia tummia enkaita, jotka kasvavat keskipisteestä ulospäin. Vastaavasti, jos peilien välistä etäisyyttä pienennetään, tummat enkaat supistuvat kohti keskipistettä, jonne ne lopulta häviävät. Kuvassa alla on vielä esitetty todellinen Michelsonin inteeometin inteeenssikuvio: PTUUSMTTAUKSET Michelsonin inteeometillä voidaan mitata pituuksia aallonpituuksina. Takastellaan inteeenssikuvion keskipistettä, jossa ja cos. Olkoon siinä aluksi, kun peilien välimatka on d, tumma piste: d m. Sitten peiliä M siietään siten, että peilien välimatkaksi tulee d. Jos keskellä on taas tumma piste, on d m. Siten siiytty matka d d on 5 d d ( m m. Kun peilin siion aikana lasketaan tummien juovien muutos keskipisteessä, siitymä saadaan aallonpituuden puolikkaan takkuudella. Histoiallisesti täkeä mittaus oli Michelsonin vuonna 893 suoittama metin pototyypin mittaus Cd:n punaisen spektiviivan aallonpituuksina. Esimekki: Michelsonin inteeometin toista peiliä siietään,73 mm, jolloin havaitaan 3:n enkaan muutos kuvion keskellä. Laske käytetyn valon aallonpituus. Ratkaisu: Kuvion keskellä d m, josta d m eli 3 d,73 m 9 486,67 m 487 nm m 3 Esimekki: Michelsonin inteeometissä molempia peilejä pidetään paikoillaan, mutta toisen säteen eitille asetetaan lasilevy, jonka paksuus on,5 mm ja taitekeoin,5. Monenko enkaan muutos havaitaan, kun käytetyn valon aallonpituus on 63,8 nm. Ratkaisu: Vaikka nyt peili ei liiku, d muuttuu, koska optinen matkaeo muuttuu: d nt t, missä t on matka lasilevyn kohdalla ilman lasilevyä nt on optinen matka lasilevyn kohdalla

4 53 Lasketaan d m, josta 3 d tn (,5 m (,5 m 9 63,8 m 8,59 8 engasta AALLONPTUUSEROJEN MTTAUS Michelsonin inteeometiin ohjataan valoa, joka sisältää kahta toisiaan lähellä olevaa aallonpituutta ja ' (siis ', mutta ', joiden aallonpituuseo ' pitäisi määittää. Molemmat aallonpituudet muodostavat oman engaskuvionsa. Kuviot ovat päällekkäin ja sekoittavat toisiaan jonkin vean. Rengaskuvion keskialueella, eli cos, ja pätee d m ja myös d m' ', koska molemmilla on tietysti sama d. Kun toista peiliä siietään vaovasti, käy seuaavasti:. Lähtötilanne: kuviot ovat päällekkäin ja inteeenssikuvio näkyy teävänä: m ' m N, N kok. luku d d N ' (*. Siiossa kuviot kasvavat hieman "ei tahtiin" ja kuviosta tulee epäselvä. 3. Seuaavan teävän kuvion ilmestyessä pätee m ' ( m N d d ( N ' (** 54 Kun lasketaan eotus (**(*, tulee d d, ' missä d d d on peilin siitymä teävästä kuviosta seuaavaan teävään. Tästä atkaistaan aallonpituuseo esimekiksi laskemalla ' ' d d '. ' ' d Tässä voidaan hyvin appoksimoida ', koska '. Tulee. d Esimekki: Natiu keltaisen dubletin aallonpituudet ovat 589, nm ja 589,6 nm. Valo ohjataan Michelsonin inteeometiin ja toista peiliä siietään hitaasti eteenpäin. Kuinka pitkin peilin välimatkoin inteeenssikuvion keskialueella havaitaan kontastin maksimi. Ratkaisu: Kontasti on maksimissa, kun molempien kuvioiden tummat (ja samalla kikkaat enkaat ovat päällekkäin. Ehto on sama kuin aallonpituuseon mittauksessa edellä. Siis maksimi kontasti saadaan välein: (589,3 nm d nm 89 m,6 nm. Tässä aallonpituutena käytettiin dubletin keskiavoa. Yhtä hyvin voitaisiin käyttää jompaa kumpaa dubletin avoista. Annetulla takkuudella tulos on aina sama.

5 55 Lisäkommentti: Edellisissä esimekeissä inteeometin peilit oli säädetty täsmälleen toisiaan vastaan kohtisuoaan ja inteeenssikuvio oli ympyämäinen. Jos toista peiliä kallistetaan hieman, tilanne sivun 49 kuvassa vastaa kiilamaista akoa. nteeenssikuvio muodostuu suoista tasavälisista inteeenssijuovista, kuten esimekissä sivulla 4. Vieessä inteeometin peiliä on kallistettu ja toisen säteen tielle on asetettu kynttilän liekki. Lämpö muuttaa ilman taitekeointa ja suoat inteeenssijuovat vääistyvät muuttuvan optisen matkan seuauksena.. STOKESN RELAATOT Stokesin elaatiot liittyvät heijastuksissa ja taittumisissa tapahtuviin tasoaaltointaman amplitudin muutoksiin. Määitellään heijastus- ja läpäisyketoimet seuaavasti: E i = pintaan tulevan aallon amplitudi E = heijastuneen aallon amplitudi E = taittuneen aallon amplitudi t Amplitudin - heijastuskeoin: E/ E - läpäisykeoin: t Et/ Ei i Samanlaiset ketoimet voidaan määitellä myös, jos säde tulee väliaineesta (taitekeoin n. Eotetaan ne edellä esitetyistä pilkuilla, siis ne ovat ' ja t '. 56 Valon kulku on käänteistä, joten myös seuaavan vasemman puoleisen kuvan täytyy toteutua. Toisaalta, vasemmassa kuvassa ajapintaan tulee kaksi sädettä, joista molemmat taittuvat ja heijastuvat. Läpäisy- ja heijastuskeointen t ' ja ' avulla voidaan johtaa oikean puoleinen kuva. Kuvien täytyy olla ysikaalisesti ekvivalentteja, joten E ( tt' E, i i ( t ' te i, joista tulee tt ' ja '. Lopulta saadaan ns. Stokesin elaatiot: tt', (.. '. (.. Amplitudin muutoksia heijastumisessa ja taittumisessa on kätevää takastella valitsemalla aallon esitysmuodoksi kompleksiesitys i( tk EEe. Heijastuen ja taittuen tapahtuvat yhdessä pisteessä, joka kannattaa valita oigoksi, ts. ja lisäksi vaihevakiolla ei ole mekitystä näissä takasteluissa, joten valitaan. Heijastumis- ja taittumispisteessä aallon muoto on siis ja voidaan kijoittaa E i t Ee

6 57 i t Tuleva aalto: Ei Eie i t Taittunut aalto: Et teie i( t Heijastunut aalto: E Eie, missä on mahdollinen :n vaihesiito heijastuksessa. Stokesin elaation (.. ysikaalinen tulkinta: i ' ( e, joka takoittaa, että jos valon tullessa "ylhäältä", heijastuneessa valossa ei havaita :n vaihesiitoa, niin valon tullessa "alhaalta" havaitaan, ja päinvastoin..3 MONSÄDENTERERENSS OHUESSA TASAPAKSUSSA KALVOSSA Palataan inteeenssiin ohuessa kalvossa käyttäen nyt edellä määiteltyjä heijastus- ja läpäisyketoimia ja t. Takastellaan ensin kalvon yläpinnasta heijastuneita säteitä ja niiden supepositiota. 58 Yhtälön (.4. mukaan peäkkäisten heijastuneiden säteiden optinen matkaeo on n tcost ja vaihe-eoksi tulee (kun k. (.3. Tässä on huomattava, että heijastuksissa tapahtuvat mahdolliset : n vaihesiiot tulevat otetuksi automaattisesti huomioon heijastusketoimissa, katso (.. ja sen tulkinta sivulla 57. Käytetään säteille kompleksiesitystä. Tuleva säde on Ee i t ja peäkkäisiä heijastuneita säteitä kuvaaviksi esityksiksi saadaan kuvasta: E ( E e it E ( tt' ' E e i t ( E ( tt' ' E e i t 3 ( 3 E ( tt' ' E e i t 5 ( 3 4 ja niin edelleen. Näistä voidaan päätellä, että N : s heijastunut säde on muotoa ( 3 ( ( ' ' N i E tt E e t N N Tämä esitys on voimassa kaikille muille säteille paitsi (:lle, joka ei taitu toiseen väliaineeseen ollenkaan. Aaltojen supepositioksi saadaan i t E E Ee R N N (N3 it( N tt ' ' Ee. N Jäjestelemällä ( 4 ( i t ' ' i ER E e tt e ' N e i N. N Takastellaan hakasuluissa olevaa summaa (N4 i( N ( i ( N N N kun mekitään N ' ' e e N x, N

7 Siten on 59 i x ' e. N 3 x xx x..., missä N x '. Kysymyksessä on suppeneva geometinen saja, jonka summa on S. i x ' e Supepositioksi saamme siten i it tte ' ' EREe i ' e. Käyttäen hyväksi Stokesin elaatioita tt' ja ' tulee i ( e i e it EREe i i it( e ( e Ee i e 3 i i 3 i i ite e e it( e Ee i e Ee i e. Tämän aallon amplitudi on i ( e E i e, ja iadianssi R on veannollinen sen neliöön. Nyt amplitudi on kompleksinen, joten sen neliö on E e e e e i i e e ( cos E i i 4 e e E 4 cos. i i * R EE R R E i i i i Viimeisessä vaiheessa käytetään identiteettiä cos ( e e. Tulevan säteen iadianssille pätee i E, joten saamme R 6 ( cos 4 cos i, (.3. mikä on siis heijastuneiden säteiden muodostaman esultanttiaallon iadianssi. Vastaavalla tavalla voidaan johtaa läpimenneen valon iadianssille T lauseke ( T 4 i cos. (.3.3 Tämä tulos saadaan myös enegian säilymislaista R T i. Tässä on oletettu, että kalvo ei absoboi enegiaa. Minimiheijastus Heijastuneen säteen iadianssi (.3. on imissään ( R, kun cos, ts. silloin kun yhtä edestakaista matkaa vastaava vaihe-eo (.3. on :n moniketa, siis m. Tästä saadaan vastaavalle optiselle matkaeolle ehto ntcost m. Tällöin läpi menneen valon iadianssi on maksimissaan, eli max. T i R i Heijastuvia säteitä esittävistä lausekkeista (kuva s. 57 voidaan päätellä, että säteet (, (3, (4,... ovat samassa vaiheessa keskenään, mutta vastakkaisessa vaiheessa säteeseen ( veattuna. Koska R, täytyy käydä niin, että säteiden (, (3,... summa kumoaa täysin säteen (. Toisaalta pelkästään säteiden ( ja ( huomioon ottaen antaa suhteellisen hyvän tuloksen. Tällaista malliahan käytimme ohuen kalvon inteeenssitakastelussa sivulla 38. Säteiden ( ja ( amplitudien suhde on

8 E E 6 tte ' ', E mikä on lähellä ykköstä kun on pieni. Kahden aineen ajapinnassa aineesta (n aineeseen (n kohtisuoasti pintaan tulevalle säteelle voidaan laskea kaavasta (ei johdeta n n n n. (.3.4 lma-lasi ajapinnalle (lasin n =.5 saadaan.4. Siis kaksi ensimmäistä amplitudia kumoavat toisensa 96 posenttisesti. Maksimiheijastus Läpi menneen valon imi-iadianssi saadaan (.3.3:sta asettamalla cos. Tulee T i, jota vastaa maksimiheijastus 4 max R i. ( Optinen matkaeo yhdessä edestakaisessa matkassa lasketaan tässä tapauksessa vaihe-eon ( m kautta muotoon n cos ( m. t Esimekki: Stokesin elaatiot Valo tulee ilmassa (n =, olevan lasilevyn ( n =,5 pintaan kohtisuoaan. a Laske ensimmäisen ( heijastuneen säteen iadianssi suhteessa tulevan säteen iadianssiin. b Laske toisen (, kolmannen (3 ja neljännen (4 heijastuneen säteen iadianssit suhteessa ensimmäisen ( heijastuneen säteen iadianssiin t 6 Ratkaisu: Lasketaan ensin amplitudin heijastuskeoin (.3.4:stä: n n,5,4 ' n n,5 a. heijastunut säde (suhteessa :aan E E.4, siis,4 E E b. heijastunut säde (suhteessa :een E tt' ' E ( ( (.96 E E siis heijastunut säde (suhteessa :een E3 tt' ' E ( ( 4 E E siis heijastunut säde (suhteessa :een 5 4 E4 ( ( 8 (. (.5 E siis 4. Esimekki: Heijastamaton pinnoite Ohuen kalvon (n =,7 paksuus on,3 µm. Millä näkyvän alueen aallonpituuksilla kalvo ei heijasta ollenkaan. Valo tulee kalvoon kohtisuoaan. Ratkaisu: (cos R 4 i, kun cos eli m. cos Siis lasketaan: nt cost nt m

9 63 Tässä cost, koska valo tulee kohtisuoasti, jolloin t. Edelleen nt,7 3nm nm m m m ja haetaan ne m:n avot, jotka antavat aallonpituuden näkyvälle alueelle (4-7 nm: m /nm R 5 näkyvällä (siis tämä on vastaus 3 34 UV Esimekki: Laske heijastunut ( R/ i ja läpi mennyt ( T / i iadianssi edellisen kalvon tapauksessa, kun aallonpituus on 5 nm. Ratkaisu: 4,73nm nt 4,8 5nm cos,96858 (,3 µm = 3 nm n,675 n R ( cos,438,483,5% 4 i cos,8743 T (,878, ,5% 4 i cos, ABRY-PEROT-NTEREROMETR aby-peot-inteeometissä havaitaan inteeenssienkaita, jotka syntyvät moninketaisissa heijastuksissa kahden yhdensuuntaisen, tasomaisen lasilevyn välissä. Koejäjestely on seuaava: Kahden paalleelin lasilevyn väli muodostaa t-paksuisen "kalvon", jossa säde liikkuu edestakaisin. Moninketaiset heijastumiset tapahtuvat lasilevyjen sisäpinnoilta, jotka on hiottu eityisen tasaisiksi ja joskus myös hopeoitu heijastusketoimen suuentamiseksi. nteeenssikuvio muodostuu samankeskisistä ympyöistä (vetaa ympyäkuvion syntymistä Michelsonin inteeometissä. aby-peot'n inteeometin ympyäkuvion kikkaat juovat (maksimi-intensiteetit ovat eityisen teäviä, josta syystä laite soveltuu hyvin (paem kuin Michelsonin aallonpituuseojen mittaamiseen. Kalvon paksuus t on inteeometin täkein paameti. aby- Peot'n inteeometissä toista lasilevyä voidaan siitää ja näin säätää paksuutta t. Jos väli on kiinteä, puhutaan aby-peot'n etalonista.

10 65 Takastellaan tilannetta engaskuvion keskipisteessä: ' t nt cos ' nt nt = yhdestä edestakaisesta matkasta syntyvä vaihe-eo adianssi vaihtelee kalvon paksuuden t muuttuessa :n unktiona aby-peot-inteeometin inteeenssienkaiden iadianssin vaihtelu vaihe- tai matkaeon unktiona (siis t:n muuttuessa on nimeltään engaspoiili (inge poile. Renkaiden teävyys on luonnollisesti mekittävä tekijä instumentin eotuskyvyn kannalta, ts. lähellä toisiaan olevan kahden aallonpituuden eottamisessa. Aiy'n unktio aby-peot-inteeometin läpi menevän valon iadianssi on yhtälön (.3.3 mukaan Sijoitetaan tähän nyt jolloin T T ( i. 4 cos cos sin ( /, ( 4 4 sin ( / ( ( 4 sin ( / i. i. 66 Nyt voidaan määitellä iadianssin läpäisykeoin T eli ns. tansmittanssi (tansmittance. Tansmittanssi aby-peot-inteeometissä on ns. Aiy'n unktio, joka on siis T T. [4 /( ]sin ( / i Kun vielä määitellään ns. inesse-keoin : 4, (.4. ( Aiy'n kaava saadaan kompaktiin muotoon T sin ( /. (.4. inesse-keoin on hyvin hekkä heijastusketoimen unktio sillä, kun : niin :. Rengaspoiilin kontasti (määitelmä..9 V max T max T iippuu pimääisesti heijastusketoimesta ja siten myös inesseketoimesta seuaavasti: T T T T /( V max T max T /( / Tässä on siis laskettu (.4.:sta:, (.4.3 T T max, kun sin( /, eli m T T /(, kun sin( /, eli ( m Näissä m on kokonaisluku. Voidaan todeta vaihteluvälit: : : V :

11 67 Rengaspoiilin muoto, eli tansmittanssin (.4. muoto :n unktiona, iippuu siten ensisijaisesti heijastusketoimen avosta: Kuvan käyät vastaavat siis esimekiksi inteeenssikuvion keskikohdassa (myös muualla havaittavaa iadianssia levyjen etäisyyden t muuttuessa. Kuvassa vaaka-akseli on t:stä tuleva vaihe-eo. Rengaspoiilissa aina T max, kun m ja T /(, kun (m. Huomataan myös, että T ei ole koskaan nolla, vaikkakin lähestyy sitä kun. Vielä täkeä huomio on se, että engaspoiili teävöityy maksimien kohdalla sitä teävämmäksi mitä suuempi on. Maksimien puoliavoleveys Rengaspoiilin maksimien teävyyttä kuvataan ns. puoliavoleveydellä, joka on määitelty vieeisessä kuvassa. Lasketaan seuaavaksi puoliavoleveys, ts. millä vaihe-eolla c engaspoiilin avo putoaa puoleen. 68 Vieeinen kuva esittää miten maksimit syntyvät vaihe-eolla m ja avo on pudonnut puoleen, kun vaihe-eo tästä on kasvanut avoon m c. Rengaspoiilin (.4. voidaan siis kijoittaa T T max sin [( m /] sin [( m c /] sin[( m / ] / Sovelletaan sini-unktioon tässä identiteettiä jolloin ja siis c sin( sincos cossin, sin[( m / ] sin[( m / ] sin( / c c c c sin( / / c Maksimit säädetään aina mahdollisimman teäviksi, jolloin c on pieni ja pätee c. (.4.4 Tästä myös nähdään, että kun asvaa, niin kasvaa ja maksimit teävöityvät. Eotuskyky Jos aby-peot-inteeometiin tuleva valo koostuu kahdesta aallonpituudesta, ja ', niin inteeenssikuvio (myös engaspoiili muodostuu kahdesta engassysteemistä. Eotuskyky mittaa miten lähellä toisiaan olevien aalonpituuksien engaspoiilit voidaan vielä eottaa toisistaan. Mitä teävämpiä maksimit ovat sitä paem lähellä toisiaan olevat engaspoiilit voidaan eottaa.

12 69 Eotusajaksi on määitelty maksi puoliavoleveys: Tavittava juovien välinen etäisyys on siis 4 ( c. (.4.5 Tätä vaihe-eoa vastaava aallonpituuseo saadaan seuaavasti: On siis, missä nt cos ' ' d 4 ( ( d ( Kaikki tämä tapahtuu tansmissiomaksi läheisyydessä, jossa m. m Lopputuloksena saadaan (. (.4.6 m Tässä siis ( on pienin aby-peot-inteeometillä eotettavissa oleva aallonpituuseo. 7 Spektoskopioissa määitellään yleisesti eotuskyky R (esolving powe kaavalla R, ( joka aby-peot-inteeometin tapauksessa saa muodon R m, (.4.7 missä (.4.8 on ns. inesse (huom. ei kuin inesse-keoin Mitä suuempi eotuskyky R sitä pienempiä aallonpituuseoja eotetaan. Miten eotuskyä voidaan kasvattaa? R kasvaa, kun: - kasvaa, ts. kasvaa (hopeapinnoitukset - ketaluku m kasvaa Ketaluku m on suuin inteeenssikuvion keskipisteessä. Tämä takoittaa sitä, että detektoi kannattaa asettaa keskelle inteeenssikuviota engaspoiilia mitattaessa. Keskellä kuviota ( ' tansmissiomaksi ( m ketaluku saadaan kun lasketaan: n t m nt n t m m. Siis mitä suuempi on levyjen välimatka t sitä suuempi on m ja vastaavasti R.

13 7 Esimekki: Ohessa eäällä aby-peot-inteeometillä mitattu engaspoiili vaihe-eon (ound-tip phase dieence unktiona. Avioi kuvan peusteella inesse-keoin ja siitä edelleen peilien heijastuskeoin. Ratkaisu: inesse-keoin saadaan esimekiksi engaspoiilin kontastista yhtälön (.4.3 avulla. Kontastia vaten luetaan kuvaajasta tansmissioimille T.5, joten Tmax T.5 V, josta 9 T max T.5 / / V inesse-keoin saadaan myös yhtälön (.4.4 avulla puoliavoleveydestä /.46 /. Tästä c Heijastuskeoin lasketaan määitelmästä (.4. 4 ( ( 4 ( ( / (/.6345 ja.8. 7 Esimekki: aby-peot-inteeometin levyjen heijastuskeoin on =,99. Laitteella tutkitaan vedyn H viivaa ( 656,3 nm, jossa on kaksi komponenttia aallonpituuseolla,36 nm. a Laske tavittava eotuskyky, kun komponentit halutaan eottaa toisistaan. b Laske se levyjen välimatka, joka tuottaa tavittavan eotuskyvyn. Ratkaisu: a eotuskyky 656,3 nm R 4857,4 483 (,36 nm b levyjen välimatka: atkaistaan ensin ketaluku m eotuskyvyn (.4.7 lausekkeesta, jossa inesse-keoin voidaan laskea heijastusketoimen avulla määitelmää (.4. käyttäen. Lopuksi sitten peilien välimatka saadaan lausekkeesta m nt /. Siis ( R R m m 38, m 39,6563 m t m n, Kommentti: Hyvillä aby-peot-inteeometeillä R on luokkaa kymmeniä 7 miljoonia (esim..

11.1 MICHELSONIN INTERFEROMETRI

11.1 MICHELSONIN INTERFEROMETRI 47 11 INTERFEROMETRIA Edellisessä kappaleessa tarkastelimme interferenssiä. Instrumentti, joka on suunniteltu interferenssikuvion muodostamiseen ja sen tutkimiseen (mittaamiseen) on ns. interferometri.

Lisätiedot

FYSA2010/2 VALON POLARISAATIO

FYSA2010/2 VALON POLARISAATIO FYSA2010/2 VALON POLARISAATIO Työssä tutkitaan valoaallon tulotason suuntaisen ja sitä vastaan kohtisuoan komponentin heijastumista lasin pinnasta. Havainnoista lasketaan Bewstein lain peusteella lasin

Lisätiedot

Tapa II: Piirretään voiman F vaikutussuora ja lasketaan momentti sen avulla. Kuva 3. d r. voiman F vaikutussuora

Tapa II: Piirretään voiman F vaikutussuora ja lasketaan momentti sen avulla. Kuva 3. d r. voiman F vaikutussuora VOIMAN MOMENTTI Takastellaan jäykkää kappaletta, joka pääsee kietymään akselin O ympäi. VOIMAN MOMENTTI on voiman kietovaikutusta kuvaava suue. Voiman momentti määitellään voiman F ja voiman vaen tulona:

Lisätiedot

Sähkökentät ja niiden laskeminen I

Sähkökentät ja niiden laskeminen I ähkökentät ja niiden laskeminen I IÄLTÖ: 1.1. Gaussin lain integaalimuoto ähkökentän vuo uljetun pinnan sisään jäävän kokonaisvaauksen laskeminen Vinkkejä Gaussin lain käyttöön laskettaessa sähkökenttiä

Lisätiedot

Matematiikan kurssikoe, Maa 9 Integraalilaskenta RATKAISUT Torstai A-OSA

Matematiikan kurssikoe, Maa 9 Integraalilaskenta RATKAISUT Torstai A-OSA Matematiikan kussikoe, Maa 9 Integaalilaskenta RATKAISUT Tostai..8 A-OSA Sievin lukio. a) Integoi välivaiheineen i) (x t ) dt ii) x dx. b) Määittele integaalifunktio. c) i) Olkoon 5 f(x) dx =, f(x) dx

Lisätiedot

Teoreettisia perusteita I

Teoreettisia perusteita I Teoreettisia perusteita I - fotogrammetrinen mittaaminen perustuu pitkälti kollineaarisuusehtoon, jossa pisteestä heijastuva valonsäde kulkee suoraan projektiokeskuksen kautta kuvatasolle - toisaalta kameran

Lisätiedot

YOUNGIN KOE. varmistaa, että tuottaa vaihe-eron

YOUNGIN KOE. varmistaa, että tuottaa vaihe-eron 9 10. YOUNGIN KOE Interferenssin perusteella voidaan todeta, onko jollakin ilmiöllä aaltoluonne. Historiallisesti ajatellen Youngin (ja myös Fresnelin) kokeet 1800-luvun alussa olivat hyvin merkittäviä.

Lisätiedot

25 INTERFEROMETRI 25.1 Johdanto

25 INTERFEROMETRI 25.1 Johdanto 5 INTERFEROMETRI 5.1 Johdanto Interferometrin toiminta perustuu valon interferenssiin. Interferenssillä tarkoitetaan kahden tai useamman aallon yhdistymistä yhdeksi resultanttiaalloksi. Kuvassa 1 tarkastellaan

Lisätiedot

Interferenssi. Luku 35. PowerPoint Lectures for University Physics, Twelfth Edition Hugh D. Young and Roger A. Freedman. Lectures by James Pazun

Interferenssi. Luku 35. PowerPoint Lectures for University Physics, Twelfth Edition Hugh D. Young and Roger A. Freedman. Lectures by James Pazun Luku 35 Interferenssi PowerPoint Lectures for University Physics, Twelfth Edition Hugh D. Young and Roger A. Freedman Lectures by James Pazun Johdanto Interferenssi-ilmiö tapahtuu, kun kaksi aaltoa yhdistyy

Lisätiedot

Ylioppilastutkintolautakunta S t u d e n t e x a m e n s n ä m n d e n

Ylioppilastutkintolautakunta S t u d e n t e x a m e n s n ä m n d e n Ylioilastutkintolautakunta S t u d e n t e x a m e n s n ä m n d e n MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 904 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten iiteiden, sisältöjen ja isteitysten luonnehdinta

Lisätiedot

FYSIIKAN LABORATORIOTYÖT 2 HILA JA PRISMA

FYSIIKAN LABORATORIOTYÖT 2 HILA JA PRISMA FYSIIKAN LABORATORIOTYÖT HILA JA PRISMA MIKKO LAINE 9. toukokuuta 05. Johdanto Tässä työssä muodostamme lasiprisman dispersiokäyrän ja määritämme työn tekijän silmän herkkyysrajan punaiselle valolle. Lisäksi

Lisätiedot

4757 4h. MAGNEETTIKENTÄT

4757 4h. MAGNEETTIKENTÄT TURUN AMMATTIKORKEAKOULU TYÖOHJE 1/7 FYSIIKAN LABORATORIO V 1.6 5.014 4757 4h. MAGNEETTIKENTÄT TYÖN TAVOITE Työssä tutkitaan vitajohtimen aiheuttamaa magneettikentää. VIRTAJOHTIMEN SYNNYTTÄMÄ MAGNEETTIKENTTÄ

Lisätiedot

7.4 PERUSPISTEIDEN SIJAINTI

7.4 PERUSPISTEIDEN SIJAINTI 67 7.4 PERUSPISTEIDEN SIJAINTI Optisen systeemin peruspisteet saadaan systeemimatriisista. Käytetään seuraavan kuvan merkintöjä: Kuvassa sisäänmenotaso on ensimmäisen linssin ensimmäisessä pinnassa eli

Lisätiedot

Valo-oppi. Välineet. Polarisoituneen valon intensiteetti. Kokeessa todennetaan Malusin laki.

Valo-oppi. Välineet. Polarisoituneen valon intensiteetti. Kokeessa todennetaan Malusin laki. Polaisoituneen n intensiteetti Kokeessa todennetaan Malusin laki. Polaisoimaton Polaisoitu x Polaisoitu Koe 1 Polaisoituneen n intensiteetin tutkiminen luksimittailla (39016). Koe 2 Polaisoituneen n intensiteetin

Lisätiedot

Kuten aaltoliikkeen heijastuminen, niin myös taittuminen voidaan selittää Huygensin periaatteen avulla.

Kuten aaltoliikkeen heijastuminen, niin myös taittuminen voidaan selittää Huygensin periaatteen avulla. FYS 103 / K3 SNELLIN LAKI Työssä tutkitaan monokromaattisen valon taittumista ja todennetaan Snellin laki. Lisäksi määritetään kokonaisheijastuksen rajakulmia ja aineiden taitekertoimia. 1. Teoriaa Huygensin

Lisätiedot

Tekijä Pitkä matematiikka Suoran pisteitä ovat esimerkiksi ( 5, 2), ( 2,1), (1, 0), (4, 1) ja ( 11, 4).

Tekijä Pitkä matematiikka Suoran pisteitä ovat esimerkiksi ( 5, 2), ( 2,1), (1, 0), (4, 1) ja ( 11, 4). Tekijä Pitkä matematiikka 4 9.12.2016 212 Suoran pisteitä ovat esimerkiksi ( 5, 2), ( 2,1), (1, 0), (4, 1) ja ( 11, 4). Vastaus esimerkiksi ( 5, 2), ( 2,1), (1, 0), (4, 1) ja ( 11, 4) 213 Merkitään pistettä

Lisätiedot

Harjoitus 5 / viikko 7

Harjoitus 5 / viikko 7 DEE-000 Piiianalyysi Hajoitus 5 / viikko 7 5. Laske solmupistemenetelmällä oheisen kuvan esittämän piiin jännite ja vita i. 0k ma k k k i ma Solmupistemenetelmää käytettäessä takasteltavan kytkennän jännitelähteet

Lisätiedot

Braggin ehdon mukaan hilatasojen etäisyys (111)-tasoille on

Braggin ehdon mukaan hilatasojen etäisyys (111)-tasoille on 763343A KIINTEÄN AINEEN FYSIIKKA Ratkaisut 2 Kevät 2018 1. Tehtävä: Kuparin kiderakenne on pkk. Käyttäen säteilyä, jonka aallonpituus on 0.1537 nm, havaittiin kuparin (111-heijastus sirontakulman θ arvolla

Lisätiedot

35 VALON INTERFERENSSI (Interference)

35 VALON INTERFERENSSI (Interference) 13 35 VALON INTERFERENSSI (Interference) Edellisissä kappaleissa tutkimme valon heijastumista ja taittumista peileissä ja linsseissä geometrisen optiikan approksimaation avulla. Approksimaatiossa aallonpituutta

Lisätiedot

Vinkkejä Gaussin lain käyttöön laskettaessa sähkökenttiä

Vinkkejä Gaussin lain käyttöön laskettaessa sähkökenttiä Vinkkejä Gaussin lain käyttöön laskettaessa sähkökenttiä Kun yhdistetään kahdella tavalla esitetty sähkökentän vuo, saadaan Gaussin laki: S d S Q sis Gaussin laki peustuu siihen, että suljetun pinnan läpi

Lisätiedot

23 VALON POLARISAATIO 23.1 Johdanto. 23.2 Valon polarisointi ja polarisaation havaitseminen

23 VALON POLARISAATIO 23.1 Johdanto. 23.2 Valon polarisointi ja polarisaation havaitseminen 3 VALON POLARISAATIO 3.1 Johdanto Mawellin htälöiden avulla voidaan johtaa aaltohtälö sähkömagneettisen säteiln etenemiselle väliaineessa. Mawellin htälöiden ratkaisusta seuraa aina, että valo on poikittaista

Lisätiedot

Polarisaatio. Timo Lehtola. 26. tammikuuta 2009

Polarisaatio. Timo Lehtola. 26. tammikuuta 2009 Polarisaatio Timo Lehtola 26. tammikuuta 2009 1 Johdanto Lineaarinen, ympyrä, elliptinen Kahtaistaittuvuus Nicol, metalliverkko Aaltolevyt 2 45 Polarisaatio 3 Lineaarinen polarisaatio y Sähkökentän vaihtelu

Lisätiedot

Lujuusopin jatkokurssi IV.1 IV. KUORIEN KALVOTEORIAA

Lujuusopin jatkokurssi IV.1 IV. KUORIEN KALVOTEORIAA Lujuusoin jatkokussi IV. IV. KUORIE KALVOTEORIAA Kuoien kalvoteoiaa Lujuusoin jatkokussi IV. JOHDATO Kuoiakenteen keskiinta on jo ennen muoonmuutoksia kaaeva inta. Kaaevasta muoosta seuaa että keskiinnan

Lisätiedot

YHDEN RAON DIFFRAKTIO. Laskuharjoitustehtävä harjoituksessa 11.

YHDEN RAON DIFFRAKTIO. Laskuharjoitustehtävä harjoituksessa 11. YHDEN RAON DIFFRAKTIO Laskuharjoitustehtävä harjoituksessa 11. Vanha tenttitehtävä Kapean raon Fraunhoferin diffraktiokuvion irradianssijakauma saadaan lausekkeesta æsin b ö I = I0 ç b è ø, missä b = 1

Lisätiedot

Ratkaisu: Maksimivalovoiman lauseke koostuu heijastimen maksimivalovoimasta ja valonlähteestä suoraan (ilman heijastumista) tulevasta valovoimasta:

Ratkaisu: Maksimivalovoiman lauseke koostuu heijastimen maksimivalovoimasta ja valonlähteestä suoraan (ilman heijastumista) tulevasta valovoimasta: LASKUHARJOITUS 1 VALAISIMIEN OPTIIKKA Tehtävä 1 Pistemäinen valonlähde (Φ = 1000 lm, valokappaleen luminanssi L = 2500 kcd/m 2 ) sijoitetaan 15 cm suuruisen pyörähdysparaboloidin muotoisen peiliheijastimen

Lisätiedot

d sinα Fysiikan laboratoriotyöohje Tietotekniikan koulutusohjelma OAMK Tekniikan yksikkö TYÖ 8: SPEKTROMETRITYÖ I Optinen hila

d sinα Fysiikan laboratoriotyöohje Tietotekniikan koulutusohjelma OAMK Tekniikan yksikkö TYÖ 8: SPEKTROMETRITYÖ I Optinen hila Fysiikan laboratoriotyöohje Tietotekniikan koulutusohjelma OAMK Tekniikan yksikkö TYÖ 8: SPEKTROMETRITYÖ I Optinen hila Optisessa hilassa on hyvin suuri määrä yhdensuuntaisia, toisistaan yhtä kaukana olevia

Lisätiedot

Tietoa sähkökentästä tarvitaan useissa fysikaalisissa tilanteissa, esimerkiksi jos halutaan

Tietoa sähkökentästä tarvitaan useissa fysikaalisissa tilanteissa, esimerkiksi jos halutaan 3 Sähköstatiikan laskentamenetelmiä Tietoa sähkökentästä tavitaan useissa fysikaalisissa tilanteissa, esimekiksi jos halutaan tietää missäläpilyönti on todennäköisin suujännitelaitteessa tai mikä on kahden

Lisätiedot

Ylioppilastutkintolautakunta S t u d e n t e x a m e n s n ä m n d e n

Ylioppilastutkintolautakunta S t u d e n t e x a m e n s n ä m n d e n Ylioilastutkintolautakunta S t u d e n t e a m e n s n ä m n d e n MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 904 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten iiteiden sisältöjen isteitysten luonnehdinta ei

Lisätiedot

2 paq / l = p, josta suuntakulma q voidaan ratkaista

2 paq / l = p, josta suuntakulma q voidaan ratkaista 33 Esimerkki: Youngin kokeessa rakojen välimatka on 0, mm ja varjostin on m:n etäisyydellä. Valon aallonpituus on 658 nm. a) Missä kulmassa rakojen keskeltä katsottuna näkyy keskimaksimin viereinen minimi?

Lisätiedot

Geometrinen optiikka. Tasopeili. P = esinepiste P = kuvapiste

Geometrinen optiikka. Tasopeili. P = esinepiste P = kuvapiste Geometrinen optiikka Tasopeili P = esinepiste P = kuvapiste Valekuva eli virtuaalinen kuva koska säteiden jatkeet leikkaavat (vs. todellinen kuva, joka muodostuu itse säteiden leikkauspisteeseen) Tasomainen

Lisätiedot

S-108-2110 OPTIIKKA 1/10 Laboratoriotyö: Polarisaatio POLARISAATIO. Laboratoriotyö

S-108-2110 OPTIIKKA 1/10 Laboratoriotyö: Polarisaatio POLARISAATIO. Laboratoriotyö S-108-2110 OPTIIKKA 1/10 POLARISAATIO Laboratoriotyö S-108-2110 OPTIIKKA 2/10 SISÄLLYSLUETTELO 1 Polarisaatio...3 2 Työn suoritus...6 2.1 Työvälineet...6 2.2 Mittaukset...6 2.2.1 Malus:in laki...6 2.2.2

Lisätiedot

Öljysäiliö maan alla

Öljysäiliö maan alla Kaigasniemen koulu Öljysäiliö maan alla Yläkoulun ketaava ja syventävä matematiikan tehtävä Vesa Maanselkä 009 Ostat talon jossa on öljylämmitys. Takapihalle on kaivettu maahan sylintein muotoinen öljysäiliö

Lisätiedot

Yhtälön oikealla puolella on säteen neliö, joten r. = 5 eli r = ± 5. Koska säde on positiivinen, niin r = 5.

Yhtälön oikealla puolella on säteen neliö, joten r. = 5 eli r = ± 5. Koska säde on positiivinen, niin r = 5. Tekijä Pitkä matematiikka 5 7..017 31 Kirjoitetaan yhtälö keskipistemuotoon ( x x ) + ( y y ) = r. 0 0 a) ( x 4) + ( y 1) = 49 Yhtälön vasemmalta puolelta nähdään, että x 0 = 4 ja y 0 = 1, joten ympyrän

Lisätiedot

4 Optiikka. 4.1 Valon luonne

4 Optiikka. 4.1 Valon luonne 4 Optiikka 4.1 Valon luonne 1 Valo on etenevää aaltoliikettä, joka syntyy sähkökentän ja magneettikentän yhteisvaikutuksesta. Jos sähkömagneettinen aalto (valoaalto) liikkuu x-akselin suuntaan, värähtelee

Lisätiedot

Vektorien pistetulo on aina reaaliluku. Esimerkiksi vektorien v = (3, 2, 0) ja w = (1, 2, 3) pistetulo on

Vektorien pistetulo on aina reaaliluku. Esimerkiksi vektorien v = (3, 2, 0) ja w = (1, 2, 3) pistetulo on 13 Pistetulo Avaruuksissa R 2 ja R 3 on totuttu puhumaan vektorien pituuksista ja vektoreiden välisistä kulmista. Kuten tavallista, näiden käsitteiden yleistäminen korkeampiulotteisiin avaruuksiin ei onnistu

Lisätiedot

Ympyrä sekä kehä-, keskus- ja tangenttikulmat

Ympyrä sekä kehä-, keskus- ja tangenttikulmat 31.1.017 Ympyä sekä kehä-, keskus- ja tangenttikulmat GEMETRI M3 Ympyä: Ympyä on niiden tason pisteiden joukko, jotka ovat säteen etäisyydellä keskipisteestä. Sanotaan, että ympyä on tällaisten pisteiden

Lisätiedot

Suora 1/5 Sisältö ESITIEDOT: vektori, koordinaatistot, piste

Suora 1/5 Sisältö ESITIEDOT: vektori, koordinaatistot, piste Suora 1/5 Sisältö KATSO MYÖS:, vektorialgebra, geometriset probleemat, taso Suora geometrisena peruskäsitteenä Pisteen ohella suora on geometrinen peruskäsite, jota varsinaisesti ei määritellä. Alkeisgeometriassa

Lisätiedot

Fy06 Koe 20.5.2015 Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/7

Fy06 Koe 20.5.2015 Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/7 Fy06 Koe 0.5.015 Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/7 alitse kolme tehtävää. 6p/tehtävä. 1. Mitä mieltä olet seuraavista väitteistä. Perustele lyhyesti ovatko väitteet totta vai tarua. a. irtapiirin hehkulamput

Lisätiedot

1 2 x2 + 1 dx. (2p) x + 2dx. Kummankin integraalin laskeminen oikein (vastaukset 12 ja 20 ) antaa erikseen (2p) (integraalifunktiot

1 2 x2 + 1 dx. (2p) x + 2dx. Kummankin integraalin laskeminen oikein (vastaukset 12 ja 20 ) antaa erikseen (2p) (integraalifunktiot Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto Matematiikan valintakoe (Ratkaisut ja pisteytys) 500 Kustakin tehtävästä saa maksimissaan

Lisätiedot

y=-3x+2 y=2x-3 y=3x+2 x = = 6

y=-3x+2 y=2x-3 y=3x+2 x = = 6 MAA Koe, Arto Hekkanen ja Jussi Tyni 5.5.015 Loppukoe LASKE ILMAN LASKINTA. 1. Yhdistä kuvaaja ja sen yhtälö a) 3 b) 1 c) 5 d) Suoran yhtälö 1) y=3x ) 3x+y =0 3) x y 3=0 ) y= 3x 3 5) y= 3x 6) 3x y+=0 y=-3x+

Lisätiedot

Työ 21 Valon käyttäytyminen rajapinnoilla. Työvuoro 40 pari 1

Työ 21 Valon käyttäytyminen rajapinnoilla. Työvuoro 40 pari 1 Työ 21 Valon käyttäytyminen rajapinnoilla Työvuoro 40 pari 1 Tero Marttila Joel Pirttimaa TLT 78949E EST 78997S Selostuksen laati Tero Marttila Mittaukset suoritettu 12.11.2012 Selostus palautettu 19.11.2012

Lisätiedot

Aluksi. Ympyrästä. Ympyrän osat. MAB2: Ympyrä 4

Aluksi. Ympyrästä. Ympyrän osat. MAB2: Ympyrä 4 MAB: Ympyä 4 Aluksi Tämän luvun aihe on ympyä. Ympyä on yksi geometisista peusmuodoista ja on sinulle ennestään hyvinkin tuttu. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että ympyää voidaan pitää säännöllisen

Lisätiedot

PRELIMINÄÄRIKOE PITKÄ MATEMATIIKKA 9.2.2011

PRELIMINÄÄRIKOE PITKÄ MATEMATIIKKA 9.2.2011 PRELIMINÄÄRIKOE PITKÄ MATEMATIIKKA 9..0 Kokeessa saa vastata enintään kymmeneen tehtävään.. Sievennä a) 9 x x 6x + 9, b) 5 9 009 a a, c) log 7 + lne 7. Muovailuvahasta tehty säännöllinen tetraedri muovataan

Lisätiedot

Kvanttifysiikan perusteet 2017

Kvanttifysiikan perusteet 2017 Kvanttifysiikan perusteet 207 Harjoitus 2: ratkaisut Tehtävä Osoita hyödyntäen Maxwellin yhtälöitä, että tyhjiössä magneettikenttä ja sähkökenttä toteuttavat aaltoyhtälön, missä aallon nopeus on v = c.

Lisätiedot

Työn tavoitteita. 1 Teoriaa

Työn tavoitteita. 1 Teoriaa FYSP103 / K3 BRAGGIN DIFFRAKTIO Työn tavoitteita havainnollistaa röntgendiffraktion periaatetta konkreettisen laitteiston avulla ja kerrata luennoilla läpikäytyä teoriatietoa Röntgendiffraktio on tärkeä

Lisätiedot

DEE Sähkötekniikan perusteet Tasasähköpiirien lisätehtäviä

DEE Sähkötekniikan perusteet Tasasähköpiirien lisätehtäviä DEE-0 Sähkötekniikan peusteet Tasasähköpiiien lisätehtäviä Laske oheisen piiin vita E = V, R = 05, R =, R 3 = 05, R 4 = 05, R 5 = 05 Ykköstehtävän atkaisuehdotus: Kun kytkentä on oheisen kuvan mukainen,

Lisätiedot

Matematiikan taito 9, RATKAISUT. , jolloin. . Vast. ]0,2] arvot.

Matematiikan taito 9, RATKAISUT. , jolloin. . Vast. ]0,2] arvot. 7 Sovelluksia 90 a) Koska sin saa kaikki välillä [,] olevat arvot, niin funktion f ( ) = sin pienin arvo on = ja suurin arvo on ( ) = b) Koska sin saa kaikki välillä [0,] olevat arvot, niin funktion f

Lisätiedot

RG-58U 4,5 db/30m. Spektrianalysaattori. 0,5m. 60m

RG-58U 4,5 db/30m. Spektrianalysaattori. 0,5m. 60m 1. Johtuvia häiiöitä mitataan LISN:n avulla EN55022-standadin mukaisessa johtuvan häiiön mittauksessa. a. 20 MHz taajuudella laite tuottaa 1.5 mv suuuista häiiösignaalia. Läpäiseekö laite standadin B-luokan

Lisätiedot

Funktion raja-arvo. lukumäärien tutkiminen. tutkiminen

Funktion raja-arvo. lukumäärien tutkiminen. tutkiminen Matematiikka algebra geometria Funktion raja-arvo analyysi tarve lukumäärien tutkiminen kuvioiden ja kappaleiden tutkiminen muutosten tutkiminen DERIVAATTA, MAA6 Yhtä vanhoja kuin ihmiskuntakin ~6 000

Lisätiedot

RATKAISUT: 16. Peilit ja linssit

RATKAISUT: 16. Peilit ja linssit Physica 9 1 painos 1(6) : 161 a) Kupera linssi on linssi, jonka on keskeltä paksumpi kuin reunoilta b) Kupera peili on peili, jossa heijastava pinta on kaarevan pinnan ulkopinnalla c) Polttopiste on piste,

Lisätiedot

Luento 15: Ääniaallot, osa 2

Luento 15: Ääniaallot, osa 2 Luento 15: Ääniaallot, osa 2 Aaltojen interferenssi Doppler Laskettuja esimerkkejä Luennon sisältö Aaltojen interferenssi Doppler Laskettuja esimerkkejä Aaltojen interferenssi Samassa pisteessä vaikuttaa

Lisätiedot

3. Optiikka. 1. Geometrinen optiikka. 2. Aalto-optiikka. 3. Stokesin parametrit. 4. Perussuureita. 5. Kuvausvirheet. 6. Optiikan suunnittelu

3. Optiikka. 1. Geometrinen optiikka. 2. Aalto-optiikka. 3. Stokesin parametrit. 4. Perussuureita. 5. Kuvausvirheet. 6. Optiikan suunnittelu 3. Optiikka 1. Geometrinen optiikka 2. Aalto-optiikka 3. Stokesin parametrit 4. Perussuureita 5. Kuvausvirheet 6. Optiikan suunnittelu 3.1 Geometrinen optiikka! klassinen optiikka! Valoa kuvaa suoraan

Lisätiedot

l s, c p T = l v = l l s c p. Z L + Z 0

l s, c p T = l v = l l s c p. Z L + Z 0 1.1 i k l s, c p Tasajännite kytketään hetkellä t 0 johtoon, jonka pituus on l ja jonka kapasitanssi ja induktanssi pituusyksikköä kohti ovat c p ja l s. Mieti, kuinka virta i käyttäytyy ajan t funktiona

Lisätiedot

4-1 Prosessien suunta

4-1 Prosessien suunta 43 4 Toinen pääsääntö 4-1 Posessien suunta Itsekseen jätetyn systeemin tilan tiedetään aina muuttuvan spontaanisti siten, että se lähestyy tasapainotilaa. Tällaiset luonnolliset posessit tapahtuvat siis

Lisätiedot

Juuri 6 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty Vastaus: Määrittelyehto on x 1 ja nollakohta x = 1.

Juuri 6 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty Vastaus: Määrittelyehto on x 1 ja nollakohta x = 1. Juuri 6 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty 4..6 Kokoavia tehtäviä ILMAN TEKNISIÄ APUVÄLINEITÄ. a) Funktion f( ) = määrittelyehto on +, eli. + Ratkaistaan funktion nollakohdat. f(

Lisätiedot

x 5 15 x 25 10x 40 11x x y 36 y sijoitus jompaankumpaan yhtälöön : b)

x 5 15 x 25 10x 40 11x x y 36 y sijoitus jompaankumpaan yhtälöön : b) MAA4 ratkaisut. 5 a) Itseisarvon vastauksen pitää olla aina positiivinen, joten määritelty kun 5 0 5 5 tai ( ) 5 5 5 5 0 5 5 5 5 0 5 5 0 0 9 5 9 40 5 5 5 5 0 40 5 Jälkimmäinen vastaus ei toimi määrittelyjoukon

Lisätiedot

KJR-C1001 Statiikka ja dynamiikka. Luento Susanna Hurme

KJR-C1001 Statiikka ja dynamiikka. Luento Susanna Hurme KJR-C1001 Statiikka ja dynamiikka Luento 24.2.2016 Susanna Hurme Päivän aihe: Voiman momentin käsite (Kirjan luvut 4.1-4.6) Mikä on voiman momentti? Määritetään momentti skalaari- ja vektorimuodossa Opitaan

Lisätiedot

= 9 = 3 2 = 2( ) = = 2

= 9 = 3 2 = 2( ) = = 2 Ratkaisut 1.1. (a) + 5 +5 5 4 5 15 15 (b) 5 5 5 5 15 16 15 (c) 100 99 5 100 99 5 4 5 5 4 (d) 100 99 5 100 ( ) 5 1 99 100 4 99 5 1.. (a) ( 100 99 5 ) ( ( 4 ( ) ) 4 1 ( ) ) 4 9 4 16 (b) 100 99 ( 5 ) 1 100

Lisätiedot

ellipsirata II LAKI eli PINTA-ALALAKI: Planeetan liikkuessa sitä Aurinkoon yhdistävä jana pyyhkii yhtä pitkissä ajoissa yhtä suuret pinta-alat.

ellipsirata II LAKI eli PINTA-ALALAKI: Planeetan liikkuessa sitä Aurinkoon yhdistävä jana pyyhkii yhtä pitkissä ajoissa yhtä suuret pinta-alat. KEPLERIN LAI: (Ks. Physica 5, s. 5) Johannes Keple (57-60) yhtyi yko Bahen (546-60) havaintoaineiston pohjalta etsimään taivaanmekaniikan lainalaisuuksia. Keple tiivisti tutkimustyönsä kolmeen lakiinsa

Lisätiedot

SÄHKÖMAGNEETTINEN KYTKEYTYMINEN

SÄHKÖMAGNEETTINEN KYTKEYTYMINEN SÄHKÖMAGNEETTINEN KYTKEYTYMINEN H. Honkanen SÄHKÖMAGNEETTISEN KYTKEYTYMISEN TEORIAA Sähkömagneettinen kytkeytyminen on häiiöiden siitymistä sähkömagneettisen aaltoliikkeen välityksellä. Sähkömagneettisen

Lisätiedot

Derivaatan sovellukset (ääriarvotehtävät ym.)

Derivaatan sovellukset (ääriarvotehtävät ym.) Derivaatan sovellukset (ääriarvotehtävät ym.) Tehtävät: 1. Tutki derivaatan avulla funktion f kulkua. a) f(x) = x 4x b) f(x) = x + 6x + 11 c) f(x) = x4 4 x3 + 4 d) f(x) = x 3 6x + 1x + 3. Määritä rationaalifunktion

Lisätiedot

Mb8 Koe Kuopion Lyseon lukio (KK) sivu 1/2

Mb8 Koe Kuopion Lyseon lukio (KK) sivu 1/2 Mb8 Koe 0.11.015 Kuopion Lyseon lukio (KK) sivu 1/ Kokeessa on kaksi osaa. Osa A ratkaistaan tehtäväpaperille ja osa B ratkaistaan konseptipaperille. Osa A: saat käyttää taulukkokirjaa mutta et laskinta.

Lisätiedot

Mekaniikan jatkokurssi Fys102

Mekaniikan jatkokurssi Fys102 Mekaniikan jatkokussi Fys10 Kevät 010 Jukka Maalampi LUENTO 5 Copyight 008 Peason Education, Inc., publishing as Peason Addison-Wesley. Newtonin painovoimateoia Knight Ch. 13 Satunuksen enkaat koostuvat

Lisätiedot

Jonot. Lukujonolla tarkoitetaan ääretöntä jonoa reaalilukuja a n R, kun indeksi n N. Merkitään. (a n ) n N = (a n ) n=1 = (a 1, a 2, a 3,... ).

Jonot. Lukujonolla tarkoitetaan ääretöntä jonoa reaalilukuja a n R, kun indeksi n N. Merkitään. (a n ) n N = (a n ) n=1 = (a 1, a 2, a 3,... ). Jonot Lukujonolla tarkoitetaan ääretöntä jonoa reaalilukuja a n R, kun indeksi n N. Merkitään (a n ) n N = (a n ) n=1 = (a 1, a 2, a 3,... ). Lukujonon täsmällinen tulkinta on funktio f : N R, jolle f

Lisätiedot

Epäyhtälöt 1/7 Sisältö ESITIEDOT: yhtälöt

Epäyhtälöt 1/7 Sisältö ESITIEDOT: yhtälöt Epäyhtälöt 1/7 Sisältö Epäyhtälö Epäyhtälöllä tarkoitetaan ehtoa, missä kahdesta lausekkeesta toinen on suurempi tai mahdollisesti yhtä suuri kuin toinen: f(x) < g(x), f(x) g(x).merkit voidaan luonnollisesti

Lisätiedot

(a) Kyllä. Jokainen lähtöjoukon alkio kuvautuu täsmälleen yhteen maalijoukon alkioon.

(a) Kyllä. Jokainen lähtöjoukon alkio kuvautuu täsmälleen yhteen maalijoukon alkioon. HY / Avoin yliopisto Johdatus yliopistomatematiikkaan, kesä 015 Harjoitus 4 Ratkaisuehdotuksia Tehtäväsarja I Seuraavat tehtävät liittyvät kuvauksiin. 1. Merkitään X = {1,,, 4}. Ovatko seuraavat säännöt

Lisätiedot

Sähköpotentiaali. Haarto & Karhunen.

Sähköpotentiaali. Haarto & Karhunen. Sähköpotentiaali Haato & Kahunen www.tukuamk.fi Johantoa Kun vaaus q on sähkökentässä siihen vaikuttaa voima Saman suuuinen voima tavitaan siitämään vaausta matkan sähkökentän aiheuttamaa voimaa vastaan

Lisätiedot

9 Klassinen ideaalikaasu

9 Klassinen ideaalikaasu 111 9 Klassinen ideaalikaasu 9-1 Klassisen ideaalikaasun patitiofunktio Ideaalikaasu on eaalikaasun idealisaatio, jossa molekyylien väliset keskimäääiset etäisyydet oletetaan hyvin suuiksi molekyylien

Lisätiedot

Aaltojen heijastuminen ja taittuminen

Aaltojen heijastuminen ja taittuminen Luku 11 Aaltojen heijastuminen ja taittuminen Tässä luvussa käsitellään sähkömagneettisten aaltojen heijastumista ja taittumista väliaineiden rajapinnalla. Rajoitutaan monokromaattisiin aaltoihin ja oletetaan

Lisätiedot

Taso 1/5 Sisältö ESITIEDOT: vektori, koordinaatistot, piste, suora

Taso 1/5 Sisältö ESITIEDOT: vektori, koordinaatistot, piste, suora Taso 1/5 Sisältö Taso geometrisena peruskäsitteenä Kolmiulotteisen alkeisgeometrian peruskäsitteisiin kuuluu taso pisteen ja suoran lisäksi. Intuitiivisesti sitä voidaan ajatella joka suunnassa äärettömyyteen

Lisätiedot

ELEC-A4130 Sähkö ja magnetismi (5 op)

ELEC-A4130 Sähkö ja magnetismi (5 op) ELEC-A4130 Sähkö ja magnetismi (5 op) Jari J. Hänninen 2015 16/IV V Luentoviikko 9 Tavoitteet Valon luonne ja eteneminen Dispersio Lähde: https: //www.flickr.com/photos/fastlizard4/5427856900/in/set-72157626537669172,

Lisätiedot

Valon luonne ja eteneminen. Valo on sähkömagneettista aaltoliikettä, ei tarvitse väliainetta edetäkseen

Valon luonne ja eteneminen. Valo on sähkömagneettista aaltoliikettä, ei tarvitse väliainetta edetäkseen Valon luonne ja eteneminen Valo on sähkömagneettista aaltoliikettä, ei tarvitse väliainetta edetäkseen 1 Valonlähteitä Perimmiltään valon lähteenä toimii kiihtyvässä liikkeessä olevat sähkövaraukset Kaikki

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 2 Lisää osamurtoja Tutkitaan jälleen rationaalifunktion P(x)/Q(x) integrointia. Aiemmin käsittelimme tapauksen, jossa nimittäjä voidaan esittää muodossa Q(x) = a(x x

Lisätiedot

4 Optiikka. 4.1 Valon luonne

4 Optiikka. 4.1 Valon luonne 4 Optiikka 4.1 Valon luonne 1 Valo on etenevää aaltoliikettä, joka syntyy sähkökentän ja magneettikentän yhteisvaikutuksesta. Jos sähkömagneettinen aalto (valoaalto) liikkuu x-akselin suuntaan, värähtelee

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta Eksponenttifuntio Palautetaan mieliin, että Neperin luvulle e pätee: e ) n n n ) n n n n n ) n. Tästä määritelmästä seuraa, että eksponenttifunktio e x voidaan määrittää

Lisätiedot

a) Mitkä reaaliluvut x toteuttavat yhtälön x 2 = 7? (1 p.) b) Mitkä reaaliluvut x toteuttavat yhtälön 5 4 x

a) Mitkä reaaliluvut x toteuttavat yhtälön x 2 = 7? (1 p.) b) Mitkä reaaliluvut x toteuttavat yhtälön 5 4 x Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta 01 Arkkitehtimatematiikan koe, 1..01, Ratkaisut (Sarja A) 1. Anna kohdissa a), b) ja c) vastaukset tarkkoina arvoina. a) Mitkä reaaliluvut x toteuttavat

Lisätiedot

Lukujoukot. Luonnollisten lukujen joukko N = {1, 2, 3,... }.

Lukujoukot. Luonnollisten lukujen joukko N = {1, 2, 3,... }. Lukujoukot Luonnollisten lukujen joukko N = {1, 2, 3,... }. N 0 = {0, 1, 2, 3,... } = N {0}. Kokonaislukujen joukko Z = {0, 1, 1, 2, 2,... }. Rationaalilukujen joukko Q = {p/q p Z, q N}. Reaalilukujen

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta - dia-valinta 2014 Insinöörivalinnan fysiikan koe 28.5.2014, malliratkaisut

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta - dia-valinta 2014 Insinöörivalinnan fysiikan koe 28.5.2014, malliratkaisut A1 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta - dia-valinta 014 Insinöörivalinnan fysiikan koe 8.5.014, malliratkaisut Kalle ja Anne tekivät fysikaalisia kokeita liukkaalla vaakasuoralla jäällä.

Lisätiedot

521384A RADIOTEKNIIKAN PERUSTEET Harjoitus 3

521384A RADIOTEKNIIKAN PERUSTEET Harjoitus 3 51384A RADIOTEKNIIKAN PERUSTEET Harjoitus 3 1. Tutkitaan mikroliuskajohtoa, jonka substraattina on kvartsi (ε r 3,8) ja jonka paksuus (h) on,15 mm. a) Mikä on liuskan leveyden w oltava, jotta ominaisimpedanssi

Lisätiedot

TRIGONOMETRISTEN FUNKTIOIDEN KUVAAJAT

TRIGONOMETRISTEN FUNKTIOIDEN KUVAAJAT 3.0.07 0 π TRIGONOMETRISTEN FUNKTIOIDEN KUVAAJAT π = π 3π π = π 5π 6π = 3π 7π TRIGONOMETRISET FUNKTIOT, MAA7 Tarkastellaan aluksi sini-funktiota ja lasketaan sin :n arvoja, kun saa arvoja 0:sta 0π :ään

Lisätiedot

Maksimit ja minimit 1/5 Sisältö ESITIEDOT: reaalifunktiot, derivaatta

Maksimit ja minimit 1/5 Sisältö ESITIEDOT: reaalifunktiot, derivaatta Maksimit ja minimit 1/5 Sisältö Funktion kasvavuus ja vähenevyys; paikalliset ääriarvot Jos derivoituvan reaalifunktion f derivaatta tietyssä pisteessä on positiivinen, f (x 0 ) > 0, niin funktion tangentti

Lisätiedot

Ympyrä 1/6 Sisältö ESITIEDOT: käyrä, kulma, piste, suora

Ympyrä 1/6 Sisältö ESITIEDOT: käyrä, kulma, piste, suora Ympyrä 1/6 Sisältö Ympyrä ja sen yhtälö Tason pisteet, jotka ovat vakioetäisyydellä kiinteästä pisteestä, muodostavat ympyrän eli ympyräviivan. Kiinteä piste on ympyrän keskipiste ja vakioetäisyys sen

Lisätiedot

763306A JOHDATUS SUHTEELLISUUSTEORIAAN 2 Ratkaisut 3 Kevät E 1 + c 2 m 2 = E (1) p 1 = P (2) E 2 1

763306A JOHDATUS SUHTEELLISUUSTEORIAAN 2 Ratkaisut 3 Kevät E 1 + c 2 m 2 = E (1) p 1 = P (2) E 2 1 763306A JOHDATUS SUHTLLISUUSTORIAAN Ratkaisut 3 Kevät 07. Fuusioreaktio. Lähdetään suoraan annetuista yhtälöistä nergia on suoraan yhtälön ) mukaan + m ) p P ) m + p 3) M + P 4) + m 5) Ratkaistaan seuraavaksi

Lisätiedot

LASKIN ON SALLITTU ELLEI TOISIN MAINITTU! TARKISTA TEHTÄVÄT KOKEEN JÄLKEEN JA ANNA PISTEESI RUUTUUN!

LASKIN ON SALLITTU ELLEI TOISIN MAINITTU! TARKISTA TEHTÄVÄT KOKEEN JÄLKEEN JA ANNA PISTEESI RUUTUUN! Matematiikan TESTI 4, Maa7 Trigonometriset funktiot ATKAISUT Sievin lukio II jakso/017 VASTAA JOKAISEEN TEHTÄVÄÄN! MAOL/LIITE/taulukot.com JA LASKIN ON SALLITTU ELLEI TOISIN MAINITTU! TAKISTA TEHTÄVÄT

Lisätiedot

Ratkaisut vuosien tehtäviin

Ratkaisut vuosien tehtäviin Ratkaisut vuosien 1978 1987 tehtäviin Kaikki tehtävät ovat pitkän matematiikan kokeista. Eräissä tehtävissä on kaksi alakohtaa; ne olivat kokelaalle vaihtoehtoisia. 1978 Osoita, ettei mikään käyrän y 2

Lisätiedot

ja siis myös n= nk ( ). Tällöin dk l l

ja siis myös n= nk ( ). Tällöin dk l l Tästä havaitaan, että jos nopeus ei riipu aallonpituudesta, ts. ei ole dispersiota, vg = v p. Tilanne on tällainen esimerkiksi tyhjiössä, missä vg = v p = c. Dispersiivisessä väliaineessa v p = c/ n, missä

Lisätiedot

MAA4 Abittikokeen vastaukset ja perusteluja 1. Määritä kuvassa olevien suorien s ja t yhtälöt. Suoran s yhtälö on = ja suoran t yhtälö on = + 2. Onko väittämä oikein vai väärin? 2.1 Suorat =5 +2 ja =5

Lisätiedot

Tekijä Pitkä matematiikka

Tekijä Pitkä matematiikka K1 Tekijä Pitkä matematiikka 5 7..017 a) 1 1 + 1 = 4 + 1 = 3 = 3 4 4 4 4 4 4 b) 1 1 1 = 4 6 3 = 5 = 5 3 4 1 1 1 1 1 K a) Koska 3 = 9 < 10, niin 3 10 < 0. 3 10 = (3 10 ) = 10 3 b) Koska π 3,14, niin π

Lisätiedot

Aaltojen heijastuminen ja taittuminen

Aaltojen heijastuminen ja taittuminen Luku 11 Aaltojen heijastuminen ja taittuminen Tässä luvussa käsitellään sähkömagneettisten aaltojen heijastumista ja taittumista väliaineiden rajapinnalla. Rajoitutaan monokromaattisiin aaltoihin ja oletetaan

Lisätiedot

Fysiikkakilpailu , avoimen sarjan vastaukset AVOIN SARJA

Fysiikkakilpailu , avoimen sarjan vastaukset AVOIN SARJA AVOIN SARJA Kijoita tekstaten koepapeiin oma nimesi, kotiosoitteesi, sähköpostiosoitteesi, opettajasi nimi sekä koulusi nimi. Kilpailuaikaa on 100 minuuttia. Sekä tehtävä- että koepapeit palautetaan kilpailun

Lisätiedot

2 Pistejoukko koordinaatistossa

2 Pistejoukko koordinaatistossa Pistejoukko koordinaatistossa Ennakkotehtävät 1. a) Esimerkiksi: b) Pisteet sijaitsevat pystysuoralla suoralla, joka leikkaa x-akselin kohdassa x =. c) Yhtälö on x =. d) Sijoitetaan joitain ehdon toteuttavia

Lisätiedot

1 Johdanto (1) missä 0 on. interferenssi. mittauksen tarkkuudeksi Δ

1 Johdanto (1) missä 0 on. interferenssi. mittauksen tarkkuudeksi Δ 25B INTERFEROMETRI 1 Johdanto 1.1 Michelsonin interferometri Kuva 1. Michelsonin interferometrin periaate. Michelsoninn interferometrin periaate on esitetty kuvassa 1. Laitteisto koostuu laserista, puoliläpäisevästää

Lisätiedot

Peruskoulun matematiikkakilpailu

Peruskoulun matematiikkakilpailu Peruskoulun matematiikkakilpailu 6.11.2013 Työskentelyaika 50 minuuttia. Laskinta ei saa käyttää. Muista perustelut! Perustele tehtävät 3-8 laskulausekkeella, piirroksella tai selityksellä. Tehtävät 1-3

Lisätiedot

Matematiikan peruskurssi 2

Matematiikan peruskurssi 2 Matematiikan peruskurssi Tentti, 9..06 Tentin kesto: h. Sallitut apuvälineet: kaavakokoelma ja laskin, joka ei kykene graaseen/symboliseen laskentaan Vastaa seuraavista viidestä tehtävästä neljään. Saat

Lisätiedot

Matemaattisen analyysin tukikurssi

Matemaattisen analyysin tukikurssi Matemaattisen analyysin tukikurssi 12. Kurssikerta Petrus Mikkola 5.12.2016 Tämän kerran asiat Sini-ja kosifunktio Yksikköympyrä Tangentti- ja kotangenttifunktio Trigonometristen funktioiden ominaisuuksia

Lisätiedot

Työ 2324B 4h. VALON KULKU AINEESSA

Työ 2324B 4h. VALON KULKU AINEESSA TURUN AMMATTIKORKEAKOULU TYÖOHJE 1/5 Työ 2324B 4h. VALON KULKU AINEESSA TYÖN TAVOITE Työssä perehdytään optisiin ilmiöihin tutkimalla valon kulkua linssisysteemeissä ja prismassa. Tavoitteena on saada

Lisätiedot

ELEC C4140 Kenttäteoria (syksy 2016)

ELEC C4140 Kenttäteoria (syksy 2016) ELEC C4140 Kenttäteoria (syksy 2016) Henrik Wallén / versio 21. marraskuuta 2016 Tasoaaltojen heijastus ja läpäisy (Ulaby 8.1 8.5) Kohtisuora heijastus ja läpäisy Tehon heijastus ja läpäisy Snellin laki

Lisätiedot