AVOIN MATEMATIIKKA 7 lk. Osio 3: Potensseja ja polynomeja. (Omaan käyttöön muuntanut ja muokannut Jan-Erik Sandelin)
|
|
- Veikko Aro
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 AVOIN MATEMATIIKKA 7 lk. Osio 3: Potensseja ja polynomeja Marika Toivola Tiina Härkönen (Omaan käyttöön muuntanut ja muokannut Jan-Erik Sandelin) Alkuperäinen sisältö on lisensoitu avoimella CC BY 3.0 -lisenssillä. Muunnettu versio on lisensoitu CC-BY-SA 4.0 lisenssillä. Muunnos LAT EX-kielelle, jolla taitettu A5-sivukokoon. Pieniä lisäyksiä tekstiin (merkitty lähdekoodiss, helpot ja mekaaniset tehtävät. SA-lisäys: Jos muutat, jaa tekemäsi muutokset lähdekoodeineen avoimesti.
2 Maapallon väestönkasvu Maapallolla asuu tällä hetkellä (2008) arviolta 6,7 miljardia ihmistä. Väkilukuun vaikuttaa tarkasteltavalla aikavälillä se, paljonko lapsia syntyy ja vastaavasti se, paljonko ihmisiä kuolee. Näiden kahden lukumäärien erotusta sanotaan positiivisessa tapauksessa luonnolliseksi väestön lisäykseksi ja negatiivisessa tapauksessa luonnolliseksi väestön vähenemiseksi. Väestöennusteiden laatimiseen käytetään matemaattisia malleja. Maapallon väkiluvun sanotaan kasvavan eksponentiaalisesti eli korkoa korolle periaatteen mukaisesti. Pienikin jatkuva kasvuvauhti kaksinkertaistaa väkiluvun yllättävän nopeasti. Esimerkiksi jos vuotuinen kasvu olisi 4,0 %, niin maailman väkiluku kaksinkertaistuisi 18 vuodessa. Viime vuosikymmenellä kasvunopeus asettui nykyiseen 1,2 prosenttiin vuodessa. Suomen väestömäärä on kasvanut vuosittain 1700-luvun puolesta välistä lähtien, lukuun ottamatta muutamia poikkeuksellisia vuosia. Suurimmat väestönmenetykset olivat nälkävuosina ja viimeisimmät väestötappiot koettiin vuosina 1969 ja 1970, jolloin monet suomalaiset muuttivat Ruotsiin. Viime vuosina väestönkasvu on hidastunut ja se näyttää vähitellen pysähtyvän, minkä jälkeen väkilukumme alkaa vuosittain pienentyä. Tulevaisuudessa Suomen väestönkehitys riippuukin merkittävästi maahanmuuttajien määrästä. Äärellisellä maapallolla voi elää vain äärellinen määrä ihmisiä. Jos maapallon väestönkasvua ei saada pysähtymään, lisääntyy puute ravinnosta, juomakelpoisesta vedestä ja muista luonnonvaroista. Vahvemmat väestöryhmät tulevat puolustamaan omia etujaan ja tarvitsemaansa elintilaa, mikä johtaa heikompien alistamiseen ja pahimmassa tapauksessa toistuviin sotiin. Puolet maailman väestönkasvusta tapahtuu kuudessa maassa, jotka ovat Intia, Kiina, Pakistan, Nigeria, Bangladesh ja Indonesia. Indonesiassa ja Kiinassa väestö kasvaa kuitenkin hitaammin kuin kehitysmaissa keskimäärin. Lähes kaikissa kehitysmaissa on ryhdytty toimeen, jotta väestönkasvu saataisiin käännettyä laskuun. Suhtautuminen perhesuunnitteluun on kuitenkin kulttuurisidonnaista. Esimerkiksi Intiassa perheen koko on varallisuutta mittaava ja perheen sosiaaliturvaa takaava tekijä. Kiinassa väestönkasvun hidastumista on tavoiteltu antamalla yksilapsisten perheiden vanhemmille palkankorotuksia ja eläke-etuja. Myös ainoat lapset ovat saaneet etuja opiskelupaikkojen haussa. Jos perheeseen on syntynyt enemmän lapsia, on siitä annettu sakkoja. Maaseudulla yhden lapsen periaatteesta on joustettu siinä tapauksessa, jos ensimmäinen lapsi on ollut tyttö. Tiukasta väestöpolitiikasta johtuen poikalasten osuus on kasvanut.
3 Sisällysluettelo 1 Samankantaisten potenssien tulo 1 2 Samankantaisten potenssien osamäärä ja nolla eksponentti 9 3 Potenssin potenssi 14 4 Negatiivinen eksponentti 19 5 Tulon potenssi 24 6 Osamäärän potenssi 30 7 Kymmenpotenssimuoto 37 8 Potensseja laskimella 46 9 Lukujärjestelmät Lausekkeita Polynomi Termien yhdistäminen ja järjestäminen Polynomien yhteen- ja vähennyslasku Monomin kertominen monomilla Polynomin kertominen monomilla Polynomin kertominen polynomilla Kertaustehtäviä 103 Kirjan tehtävien vastaukset löytyvät netistä. Kun lasket laskuja kotona, on tärkeää, että varmistat laskeneesi oikein. Muista, että tehtävien suoritusta arvioitaessa pelkkä vastaus ei riitä suorituksessa.
4 1 Samankantaisten potenssien tulo 1 Samankantaisten potenssien tulo Merkinnässä 2 4 = = 16 lukua 2 sanotaan kantaluvuksi, lukua 4 eksponentiksi ja lukua 16 potenssin arvoksi. Potenssin kantaluvun kanssa on oltava tarkkana. Jos sulkeita ei käytetä, eksponentti vaikuttaa vain siihen lukuun tai muuttujakirjaimeen, jonka oikeaan yläkulmaan se on kirjoitettu. Esimerkki 1 Sievennetään potenssit. 2 4 = = 16 Kantaluku on 2. Vastaus on negatiivinen, koska tulossa on pariton määrä (1) negatiivisia tekijöitä. ( 2) 4 = ( 2) ( 2) ( 2) ( 2) = 16 Kantaluku on -2. Vastaus on positiivinen, koska tulossa on parillinen määrä (4) negatiivisia tekijöitä. Tulossa on molempien potenssien kantaluku sama. Merkintää kutsutaankin samankantaisten potenssien tuloksi. Kuten huomaat, voi potenssit kirjoittaa tulomuotoon, jonka jälkeen ne voi koota takaisin nippuun yhdeksi potenssiksi. Samankantaiset potenssit kerrotaan keskenään siten, että eksponentit lasketaan yhteen. Kantaluku pysyy samana. a n a m = a n+m
5 Samankantaisten potenssien tulo 2 Muuttujakirjainten käyttöä on opeteltu jo aiemmin luvuilla laskemisen ohessa. Palautetaan kuitenkin mieleen muuttujakirjaimen keskeiset asiat seuraavien kappaleiden asioita ajatellen: Muuttujakirjain on tuntematon luku Muuttujakirjaimilla laskettaessa voit seuraavassa välivaiheessa tehdä minkä hyvänsä kaikille luvuille sallitun toimenpiteen. Esimerkiksi x + x = 2 x, oli luku x mikä hyvänsä. Et saa valita muuttujakirjaimen sisältöä Laskuissa, joita nyt alamme laskea, et missään tapauksessa saa vaikean tilanteen ilmaantuessa itse päättää minkä luvun muuttujakirjaimen tilalle laitat. Yhdellä kirjaimella yksi arvo Jos muuttujakirjaimella on jossain laskun kohdassa tietty arvo, se ei muutu seuraavassa välivaiheessa. Eli jos muuttujakirjain a = 1, on automaattisesti a+a = = 2. Samoin, jos kysymys kuuluu, Paljonko a on, kun a + a = 3?, et saa vastata Ensimmäinen a on 1 ja toinen 2. ainoa oikea vastaus on a on 1,5. Edelleen jos kysytään Milloin a + a = a? on ainoa oikea vastaus Silloin, kun a = 0.. Kaiken kaikkiaan: yhdessä laskussa kirjaimen arvon on oltava aina sama ja jos sitä kysytään, sellainen, ettei laskussa ole virheitä. Vastaus voi olla kirjain Koska et voi itse päättää kirjaimen sisältöä (eli lukuarvo, eikä sitä ole yleensä mainittu tehtävässä, on hyvin yleistä, että vastaus sisältää kirjaimen. Siksi laskemista kutsutaankin usein sieventämiseksi: et voi laskea arvoa, mutta voit sieventää laskusta kaiken turhan pois.
6 3 Samankantaisten potenssien tulo Sijoitettu luku on automaattisesti suluissa Jos pyydetään laskemaan x 2, kun x = 2, tulee lasku merkitä ja laskea ( 2) 2 = 4. Tässä kappaleessa harjoittelemme muuttujakirjaimen käyttöä potenssien kanssa. Esimerkki 2 Sievennetään potenssit. a 2 a 4 = a 2+4 = a 6 x x 2 x 3 = x = x 6 a 3 a 2 b b 6 = a 3+2 b 1+6 = a 5 b 7 Ainoastaan samankantaiset potenssit voidaan yhdistää. Huomaa, että x 1 = x, eli kun eksponettia ei kirjoiteta, on eksponentti 1! Samankantaisten potenssien kertolaskuissa on usein mukana muitakin tekijöitä, joita voidaan yhdistellä erikseen keskenään. Jos tulossa on muuttujia eli kirjaimia, kertomerkit jätetään merkitsemättä lukuarvon ja muuttujan väliin tai useamman muuttujan väliin.
7 Samankantaisten potenssien tulo 4 Esimerkki 3 Sievennetään potenssit. d) ( 2) ( 2) 2 = ( 2) 1+2 = ( 2) 3 = = = 3 4 = 81 2x 2 x 6 = 2x 2+6 = 2x 8 3a 4 ( 2a 3 ) = 3 ( 2) a 4 a 3 = 6a 4+3 = 6a 7 Luvut kerrotaan keskenään ja eksponentit lasketaan yhteen.
8 5 Samankantaisten potenssien tulo Tehtäviä 1. Kirjoita potenssimuodossa ( 8) ( 8) ( 8) d) y y y y y y y 2. Mikä on potenssin kantaluku? 4 5 ( 2) d) Onko potenssin arvo positiivinen vai negatiivinen? 7 3 ( 6) 6 (5 6) 7 d) ( 12) Laske luvun 5 neliö kuutio. 5. Ilmaise yhden potenssimerkinnän avulla d) Sievennä ja ilmoita vastaus potenssimuodossa d) a 5 a 7 7. Sievennä. a a 2 a 6 b 3 b 5 b 2 c 8 c 10 c 9 c d) d 3 d 3 d 3 8. Merkitse yhteisen kantaluvun potenssina ( 1 ) d)
9 Samankantaisten potenssien tulo 6 9. Jäljennä kuvio vihkoosi ja merkitse vierekkäisten potenssien tulo niiden yllä olevaan ympyrään. 10. Merkitse ja sievennä potenssien tulo. 6x 3 ja x 2 3x 2 ja 4x x 4 ja 5x Sievennä 6 x 4 x 2 y y y ( 4) 8 x x y y ( 4) d) 2 z z 3 2 z Soveltavat tehtävät 12. Merkitse ja laske luvun -2 neljäs potenssi neljännen potenssin vastaluku neliö d) kuutio 13. Sievennä. xx xxx xx yyy xxx yyy zzzz 14. Sievennä. 2a 6 b 4 5a 2 b 6 8x 3 y 2 y 4 3a 7 b 3 4ab 5 d) x 7 y 9 xy
10 7 Samankantaisten potenssien tulo 15. Mikä luku sopii x:n paikalle? x = 2 12 a 3 a 6 = a x a 16. Sievennä. b 4 b b x = b 2 b a2 b ab4 x 3 y cd 4c2 d Jäljennä kuvio vihkoosi ja merkitse vierekkäisten potenssien tulo niiden yllä olevaan ruutuun. Vaativat tehtävät 18. Sievennä. 4a 3a 5 6a b 3 8b 2b 4 c 6 d 2 3cd 4c 3 d 4 d) 6g 2 h 5 3g 3 h 2 2gh 19. Kun 2 16 = 65536, laske
11 Samankantaisten potenssien tulo Taulukossa on potenssien 4 x arvoja. x x Päättele vastaukset taulukon avulla. Älä käytä laskinta. Vihje: Kirjoita tehtävässä esiintyvät luvut 4 potensseina ja sievennä sitten samankantaisuussäännöillä Keksi kaksi tehtävää, joissa käytetään edellisen tehtävän taulukkoa. Anna parisi ratkaista ne ja tarkista vastaukset.
12 9 Samankantaisten potenssien osamäärä ja nolla eksponentti 2 Samankantaisten potenssien osamäärä ja nolla eksponentti Osamäärää kutsutaan samankantaisten potenssien osamääräksi. Kuten huomaat, palautuu näiden laskeminen tutuksi supistamiseksi, kun ne kirjoitetaan tulomuotoon! Samankantaiset potenssit jaetaan keskenään siten, että osoittajan eksponentista vähennetään nimittäjän eksponentti. Kantaluku pysyy samana. a m a n = a m n Esimerkki 1 Sievennetään potenssit = = 2 3 = 8 ( 4) 7 ( 4) 5 = ( 4) 7 5 = ( 4) 2 = 16 d) y 7 y 3 = y 7 3 = y 4 a3 a4 a6 a 2 a5 = a3+4+6 a 2+5 = a13 a 7 = a 13 7 = a 6 Myös samankantaisten potenssien osamäärässä on usein mukana muitakin tekijöitä, joten on syytä olla tarkkana kantaluvun kanssa.
13 Samankantaisten potenssien osamäärä ja nolla eksponentti 10 Esimerkki 2 Sievennetään potenssit. 3x 4 x = 3x4 1 = 3x = = 3 3 = 27 6a 4 b 2 3ab = 6 3 a4 1 b 2 1 = 2a 3 b 1 = 2a 3 b Jaetaan luvut keskenään ja yhdistetään samankantaiset potenssit. Tarkastellaan seuraavaksi jakolaskua kahdella eri tavalla. Sievennetään lauseke samankantaisten potenssien osamäärän avulla sekä supistamalla. Koska molemmat toimenpiteet ovat sallittuja, on lopputuloksien oltava yhtä suuret eli 4 0 = 1. Jos eksponenttina on nolla, on potenssin arvo aina yksi. Kantalukuna ei kuitenkaan saa olla nolla. a 0 = 1, kun a 0 Esimerkki 3 Sievennetään potenssit = = ei voida laskea, nollalla ei voi jakaa edes nollaa! d) a 3 a9 = a3+9 a 12 a 12 = a12 a 12 = a = a 0 = 1
14 11Samankantaisten potenssien osamäärä ja nolla eksponentti Tehtäviä 22. Sievennä ja ilmoita vastaus potenssimuodossa. 23. Laske yyyy yy x 2 ( 10 ) Merkitse yhtenä potenssina. 25. Laske. 26. Laske x x d) a d) d) Sievennä. 28. Laske. 29. Laske. 9 9 a 2b 2 a b 2 y 6 y c 6 c 7 5 d) a ( 5) d d d) d 2 x 5 a k b 3 b d) 5 x ( 17) d) x 0 + y 0 + z 0 e) a 3 a 5 a Sievennä. x 2 x 5 1 x 4 x 1 x 4 x 1 1 x 6 x x5 d) x 2 x 4 x3 a 3 x 5 b 2
15 Samankantaisten potenssien osamäärä ja nolla eksponentti Sievennä. 5a 7 8b 9 4c 8 2d 10 a 4 b 5 c d) d Sievennä. a 5 a6 b 2 b4 c 5 c4 a 11 b 6 c 3 c d d) 5 d2 6 d 3 d4 Soveltavat tehtävät 33. Merkitse ja sievennä potenssien 6x 3 ja x 2 tulo osamäärä. 34. Laske. ( 5) 6 ( 5) 5 ( 1) 7 ( 1) 3 ( 8) 13 ( 8) 14 d) ( 3) 2003 ( 3) Laske Sievennä. 37. Laske. b 2 b4 c c 3 c5 b 3 c c Sievennä. 1,313 1, , 4 35a 10 66b 3 5a 8 11b 39. Sievennä. c 3 d d) c 3 d 3 c 8 d) ( 4,2) 5 4,2 4 4, 2 y x 2 9d d) 10 5c 4 33d 9 3x 2 7x x Vaativat tehtävät 40. Sievennä. 4y 3 2x 6 5x2 9y y 2 4x x 7 d) x 4 y 2x 2 3x 2 15a 8 b 7 5a 3 b 12c 9 d 5 4c 6 d 4 6x 9 y 10 z 5 30x 2 y 4a 5 b 11 c d) 9 32a 4 b 6 c 2
16 13Samankantaisten potenssien osamäärä ja nolla eksponentti 41. Mikä luku sopii x:n paikalle? b x = b 2 b 4 a 6 b 5 a x 42. Sievennä. = a 2 a 2a 4 3a6 6a 5 5a b 2 4b7 10c 7 6c7 4b 6b 5 4c 11 15c2 43. Mikä luku sopii x:n paikalle? = 4 x ( 2) x ( 2) 5 = 1 2
17 Potenssin potenssi 14 3 Potenssin potenssi Merkinnällä (3 2 ) 4 tarkoitetaan potenssin potenssia. Eksponenttina on luku 4 ja kantalukuna on sulkeiden sisältö eli 3 2. Käsitellään kantalukuna olevaa potenssia samoin kuin yksittäistä lukuakin. Potenssimerkintä voidaan kirjoittaa muodossa Potenssi korotetaan potenssiin siten, että eksponentit kerrotaan keskenään. Kantaluku pysyy samana (a m ) n = a m n. Esimerkki 1 Sievennetään potenssit. ( 2 3 ) 2 = = 2 6 = 64 16(a 2 ) 2 = 16 a 2 2 = 16a 4 Ainoastaan a 2 on potenssin kantaluku = 2 9 = 512 Kyseessä ei ole potenssin potenssi!
18 15 Potenssin potenssi Esimerkki 2 Mihin potenssiin luku 3 on korotettava, jotta vastaus olisi yhtä suuri kuin luku 9 5? Eli mikä luku sopii x:n paikalle: 3 x = 9 5? Ratkaisu Potenssin 9 5 kantalukuna on 9, joka saadaan luvun kolme potenssina seuraavasti: 3 2 = 9. Sijoittamalla tämä yhdeksikön paikalle ja sieventämällä saadaan 9 5 = (3 2 ) 5 = = Vastaus: Luku 3 on korotettava potenssiin 10.
19 Potenssin potenssi 16 Tehtäviä 44. Kirjoita yksinkertaisemmassa muodossa. (5 6 ) 3 (7 2 ) 4 (6 5 ) 3 d) (3 2 ) Sievennä. ( 10 2 ) 3 ( y 4 ) 2 ( a 3 ) Sievennä. (5 2 ) 3 (3 4 ) 3 (7 2 ) 5 d) (1 4 ) Sievennä. ( 5 2 ) 1 2 ( ) 0 ( ) a d) ( ) b Soveltavat tehtävät 48. Laske lausekkeen (x 2 ) 3 arvo, kun x = 1 x = 2 x = Päättele, mikä luku sopii x:n paikalle? (3 2 ) x = 3 6 (4 x ) 4 = 4 8 (5 2 ) x = 5 10 d) (2 x ) x = Sievennä. ( k 4 ) 10 x 3 ( x 4) Ilmoita luvut kahden potensseina. ( t 14 t 5 ) d) 8 13
20 17 Potenssin potenssi 52. Merkitse ja sievennä lukujen neliöt. z 8 90 t k 6 d) x 3 x Luvut 27 ja 81 ovat luvun kolme potensseja eli 3 3 = 27 ja 3 4 = 81. Anna tehtävien vastaukset luvun 3 potensseina Merkitse ja sievennä lukujen kuutiot. k 2 81 d) a Sievennä. y 4 (y 3) 4 ( p 5 ) 3 p 6 y 4 10 n y 2 ( m 3 ) 4 ( m 9 ) 0 d) ( f 7 ) 2 ( f 4 ) Sievennä. (a 5 ) 2 (a 7 ) (b 7 ) 3 (b 5 ) 4 (c 7 ) 4 (c 9 ) 3 Vaativat tehtävät 57. Päättele, mikä luku sopii x:n paikalle. (3 x ) 4 = 3 12 ( a 6 ) x = a 18 ( x 3 ) 2 ( = x 2 ) 2 d) = Sievennä. 6a(b4 ) 2 4(b 2 ) 3 2(a 2 ) 3 3b 2 (a 2 ) Päättele, mikä luku sopii x:n paikalle. 5 x = 25 3 x = x = 4 3 d) 4 x = 16 2
21 Potenssin potenssi Mikä luvun 3 potenssi on yhtä suuri kuin luku 97 2 potenssi on yhtä suuri kuin luku 45? 61. Taulukossa on potenssien 3x arvoja. x x Sievennä lausekkeet käyttäen apuna oheista taulukkoa. Älä käytä laskinta. ( 3 2 ) 3 ( 3 4 ) 2 ( 3 1 ) 9 ( 3 2 ) 5 d) 62. Keksi kaksi tehtävää, joissa käytetään edellisen tehtävän taulukkoa. Anna parisi ratkaista ne ja tarkista vastaukset.
22 19 Negatiivinen eksponentti 4 Negatiivinen eksponentti Edellisessä kappaleessa opimme, että 21 = , mutta toisaalta myös 21 = = 2 1. Tiedämme siis, että = 2 1. Tarkastellaan luvun kaksi potensseja sekä potenssien arvoja. Oikealta vasemmalle mentäessä luvun kaksi eksponentti pienenee yhdellä. Potenssin arvo saadaan jakamalla edellisen potenssin arvo kahdella. Samaa menettelyä voidaan jatkaa myös negatiivisten eksponenttien puolelle. Verrataan keskenään yllä esitettyjen potenssien 2 3 ja 2 3 arvoja ja havaitaan, että molemmissa esiintyy luku kahdeksan. Vastaavasti, jos eksponenttina on 2 tai 2, esiintyy arvossa luku 4. Merkitsemällä murtoluvut 1 2, 1 4, 1 8 muodossa 1, 1 1,, nähdään selvä yhteys vastaaviin positiivisiin eksponentteihin. Negatiivinen eksponentti Potenssin negatiivinen eksponentti tarkoittaa kantaluvun käänteisluvun vastaavaa positiivista potenssia. a 1 = 1 a ja a n = 1 a n, kun a 0. Potenssin laskusäännöt ovat voimassa myös negatiivisille eksponenteille. Esimerkki 1 Kirjoitetaan murtolukuna. 6 1 = 1 = = 1 = = = 3 2 = =
23 Negatiivinen eksponentti 20 Esimerkki 2 Kirjoitetaan negatiivisen eksponentin avulla. 1 7 = = = x 3 5x d) x 3 = 5x 1 y 2 y 2 = 5xy 2 e) 1 2a 4 = 1 2 a 4 Ole tarkkana kantaluvun kanssa.
24 21 Negatiivinen eksponentti Tehtäviä 63. Merkitse murtolukuna d) 97 1 e) 1 1 f) h Laske, ilmoita vastaus murtolukuna d) Merkitse positiivisen eksponentin avulla d) a 4 e) (xy) 2 f) 5x Kirjoita negatiivisen eksponentin avulla. 67. Laske. 1 k d) k a 3 d) x 2 x Mikä seuraavista lausekkeista on lausekkeen x 2 kanssa yhtä suuri, kun x ei ole nolla. x 2, x2, 2x, 2 x, 1 x 2, 1 x 2, 2 x Laske, anna vastaus murtolukuna d) 3 1 : 2 2 Soveltavat tehtävät k Mikä ero on käänteisluvulla ja vastaluvulla? 71. Määritä luvun käänteisluku d) a 5 k
25 Negatiivinen eksponentti Määritä luvun vastaluku d) Kirjoita positiivisen eksponenttien avulla ja laske potenssien arvot ( 2 2 ) 2 d) a e) f) 74. Laske käyttäen potenssikaavoja. a d) Laske lukujen 3 2 ja 2 3 summa erotus tulo d) osamäärä. Anna vastaus murtolukuna. 76. Sievennä ja anna vastaus potenssimuodossa. (8 1 ) 3 (7 2 ) 3 (2 6 ) 0 d) (5 2 ) Sievennä ja anna vastaus potenssimuodossa d) Laske käyttäen potenssikaavoja. ( 6 1 ) 2 2 d) Mikä luku sopii x:n paikalle? (3 3 ) x = 3 6 (4 x ) 4 = 4 8 (5 2 ) x = 1 d) (2 x ) x =
26 23 Negatiivinen eksponentti 80. Esitä yhden kymmenpotenssin avulla d) Ovatko väittämä totta? (3 2 ) 3 < (3 3 ) 2 (9 5 ) 0 > (9 4 ) 1 (a 2 ) 3 > (a 5 ) 2 d) (2 3 ) 4 = (4 4 ) 2 Vaativat tehtävät 82. Päättele mikä luku sopii kirjaimen n paikalle n = n = Ilmoita luvun kaksi potensseina sievennetyssä muodossa. (4 3 ) 2 (8 1 ) 2 (16 3 ) 1 d) (3 0 ) Laske (yo kevät 1975)
27 Tulon potenssi 24 5 Tulon potenssi Jos potenssin kantalukuna on tulo (4 3) 2, on kyseessä tulon potenssi, joka voidaan laskea normaaleja laskusääntöjä noudattaen (4 3) 2 = (12) 2 = 144. Tulon potenssilla on olemassa myös oma laskusääntönsä, jolla päädytään samaan lopputulokseen. (4 3) 2 = = 16 9 = 144 Tulon potenssissa tekijöiden potenssien tulo (a n = a n b n. Tulon potenssien laskusääntöä ei välttämättä tarvitse käyttää pelkillä lukuarvoilla laskettaessa. Sen sijaan lausekkeita, joissa on mukana muuttujia, ei voida sieventää normaaleja laskusääntöjä noudattaen. Esimerkki 1 Sievennetään potenssit. (2 3) 3 = = 8 27 = 216 (2x) 3 = 2 3 x 3 = 8x 3 ( 5a 3 b ) 2 = 52 a 3 2 b 2 = 5 2 a 3 2 b 2 = 25a 6 b 2 d) (2xy) 3 2x 2 = 23 x 3 y 3 2x 2 = x 3 2 y 3 = 2 2 xy 3 = 4xy 3
28 25 Tulon potenssi Esimerkki 2 Merkitään yhtenä potenssina = (2 4) 3 = x 2 y 2 = 4 2 x 2 y 2 = (4xy) 2 Muista, että = tarkoittaa on yhtä suuri kuin. Siispä merkkiä voi käyttää ja sen voi lukea sekä vasemmalta oikealle että oikealta vasemmalle. Älä siis lue esimerkiksi edellisen sivun laatikon sääntöä vain seuraussääntönä (a a n b n. Kun säännössä on =-merkki, se on aidosti molempiin suuntiin toimiva. Tämä ja se seikka, että tässä kappaleessa esitellään jo 5. sääntö aiheuttaa sen, että sinulla on paljon mahdollisuuksia pelatessasi sievennyksien kanssa! Sinulla on nyt jo 10 tapaa sieventää ja laventaa erilaisia lausekkeita.
29 Tulon potenssi 26 Tehtäviä 85. Laske. (5 2) 2 (2 3) 4 (10 4) 2 d) (5 6) Merkitse neliön pinta-ala potenssimuodossa ja sievennä lauseke, kun neliön sivun pituus on 8 m 10 m. 87. Muodosta ja sievennä neliöiden pinta-alojen lausekkeet. 88. Sievennä. (5x) 2 (2x) 3 (7 2 d) (5y) Merkitse ja sievennä potenssi, jonka kantaluku on 2x ja eksponentti 2 kantaluku on a 2 b ja eksponentti 4 kantaluku on 90. Sievennä. ( 4 2 (3 5 ( 10) 3 Soveltavat tehtävät 91. Laske luvun neliö. d) ( 10x 3 y 4) 2 3 5a 2a 3 d) 7b
30 27 Tulon potenssi 92. Sievennä. (xy 4 z 5 ) 2 ( 2a 3 (10y) 4 d) ( 0, Laske luvun kuutio a d) 6b e) 4ab Merkitse yhtenä potenssina d) , Sievennä. (x 4 y) 2 (x 2 y 3) 4 (xy) 6 (x 4 y 3) 3 (x 3 y 5 ) 2 (x 4 y 2) Sievennä. (2x) 2 (2x) 3 ( a2 a 3) 4 b 3 (b 4) Sievennä. ( a 2 b ) 4 ( a 2 b 4) Sievennä. (ef) 8 (e 2 f 3) 4 ( c 3 d 4) 5 ( c 4 d 2) 2 (a 7 b 5 ) 2 (a 4 b 2 ) 3 (xy) 12 (x 3 y 2 ) 3 (z 4 w 3 ) 3 (z 5 w 2 ) Merkitse ja sievennä potenssi, jonka kantaluku on a 2 ja eksponentti 4 kantaluku on 3a 2 b ja eksponentti 3 kantaluku on 2x 2 y 3 ja eksponentti 5
31 Tulon potenssi Kuution tilavuus saadaan laskemalla särmän pituuden kuutio. Merkitse kuution tilavuus potenssimuodossa ja sievennä lauseke, kun kuution särmän pituus on 3 m 4 m 101. Muodosta ja sievennä arpakuutioiden tilavuuksien lausekkeet Päättele neliöiden sivujen pituudet. Vaativat tehtävät 103. Merkitse yhtenä potenssina. 2 2 a 2 a 4 b a 5 b 5 d) a 6 ( b 6) c Päättele puuttuva kantaluku. ( ) 2 = 9a 2 ( ) 4 = 16z 4 ( ) 3 = 8x 3 d) ( ) 6 = x 6 y 12 z 18
32 29 Tulon potenssi 105. Merkitse yhtenä potenssina Sievennä. 4 a 2 8 b 3 25 a 2 b 2 d) 27 c 3 (m 4 n 3 ) 3 (m 5 n 2 ) Minkä lausekkeen neliö on (ce) 9 (c 3 e 2 ) 2 (p 7 q 5 ) 2 (p 4 q 2 ) 3 9x 2 16a 4 0, 81x 2 y 2 d) 4a 4 b 2? 108. Päättele, mikä luku sopii x:n paikalle. ( 2a 4 ) x = 4a 8 (2x) 4 = Sievennä. (3a4 b 3 ) 2 (a2 b 2 ) 3 (a 2 b 3 ) 3 9(a 2 2
33 Osamäärän potenssi 30 6 Osamäärän potenssi Jos potenssin kantalukuna on osamäärä ( ) 12 2, 3 kutsutaan merkintää osamäärän potenssiksi. Potenssin arvo voidaan laskea normaaleja laskusääntöjä käyttäen ( ) = (4) 2 = 16 tai korottamalla ensiksi sekä osoittaja ( että nimittäjä toiseen potenssiin. 12 ) 2 3 = 12 2 = = 16 Osamäärän potenssi on potenssien osamäärä ( a b )n = an b n, b 0. Osamäärän potenssien laskusääntöjä ei välttämättä tarvitse käyttää pelkillä lukuarvoilla laskettaessa. Sen sijaan lausekkeita, joissa on mukana muuttujia, ei voida sieventää normaaleja laskusääntöjä noudattaen. Esimerkki 1 Sievennetään lausekkeet. d) ( 3 4) 2 = = 9 16 ( x 6 ) 2 = x = x2 36 ( 3x 5 ) 2 = 3 2 x2 = 9x ( 2a3 a 2 b b 5 ) 4 = ( 2a 3+2 b 1+5 ) 4 = ( 2a 5 b 6 ) 4 = 2 4 a5 4 b 6 4 = 16a20 b 24 Esimerkki 2 Lasketaan lausekkeet sieventämällä ensiksi yhdeksi potenssiksi = ( ) = = 8 3 = ( ) = 3 3 = 27
34 31 Osamäärän potenssi Esimerkki 3 Merkitään yhtenä potenssina. 5 7 ( ) 1 7 ( 6 = ( 6) = 5 6 4a 2 = 22 a 2 = ( 2a ) 2 ) 7
35 Osamäärän potenssi 32 Tehtäviä 110. Mikä on eksponentin 3 kantaluku? ( 1 3 ( ) 6) d) ( ) Laske. ( 3 5) Sievennä. ( a b ) Sievennä. ( 2x ) 2 5 ( ) ( c 2 3) ( y 3 2) ( ) d) ( 4 d) 3 ( 3x ) 2 4 ( ) Muodosta ja sievennä lukujen 9m 3 n 4 ja 5m 2 n osamäärän neliö Laske. ) 4 2 ( ( ) 1 5 d) Onko potenssin arvo positiivinen vai negatiivinen? 10 3 ( ) ( ) ( ) ( 5 d) ) Laske sieventämällä ensiksi yhdeksi potenssiksi Soveltavat tehtävät Merkitse ja sievennä luvun 3ab 2c (5+1) 100 kuutio neliö neljäs potenssi.
36 33 Osamäärän potenssi 119. Sievennä. ( 1) ( 1) Kirjoita neliönä. 9a 2 4x 2 y 2 a 2 b Merkitse yhtenä potenssina. ) ( 1 16a 2 4x 4 81 d) 9y 2 8a 3 16a 9 d) 4 b 3 b Laske sieventämällä ensin yhdeksi potenssiksi Sievennä d) ( a ) ( ) 4 b a 3 5 b 2 Vaativat tehtävät 124. Kirjoita kuutiona. ( c ) ( ) 3 d c 4 6 d 2 x 3 y 3 27a 3 b 3 c 3 x Sievennä. d) 8x y ( ) ( ) e 4 f 3 e f Sievennä, ilmoita vastaus ilman negatiivista potenssia. ( 2a 4 3b ) Päättele puuttuva kantaluku. ( ) 2 = 25a2 4 ( ) 4 = b4 81 ( ) 3 = 27 ( ) 4 = a4 b d) 8 b 3 c 3 16
37 Osamäärän potenssi Sievennä. ( ) 2 4a 3 b 4 (2a 3ab : 2 b 3 ) 3 3a 5 b Potenssien laskusäännöt pitävät paikkansa myös silloin kuin eksponenttina on negatiivinen luku tai nolla. Korjaa kaavat oikeiksi. (a n = a n b n a m a n = a m n (a m ) n = a m n d) ( a b ) n = a n b n
38 35 Osamäärän potenssi Atomi Muodostumme kaikki atomeista. Itse asiassa ei meissä muuta olekaan. Kehossamme on erilaisia happi-, hiili-, vety-, typpi-, fosfori-, kalium- ym. atomeja yhteensä noin kappaletta (lausutaan 4000 kvadriljoona. Meissä on atomeja satoja kertoja enemmän kuin vesipisaroita maailman kaikissa merissä. Atomit ovat läpimitaltaan noin 0, m eli kymmenesmiljardisosan suuruusluokkaa. Atomin massa on keskittynyt atomin ytimeen. Sen koko on suuruusluokkaa 0, m ja tilavuus vain sadasmiljardisosa koko atomin tilavuudesta. Ytimen ympärillä on lähes tyhjää, vain siellä täällä viuhtoo pienempiä hiukkasia nimeltään elektronit, jotka määräävät miten aine käyttäytyy kemiallisesti. Laaja elektronipilvi koostuu vain muutamasta elektronista, jotka ovat niin pieniä, ettei niiden kokoa ole kyetty mittaamaan. Jos ydintä esittäisi 1 mm kokoinen nuppineulan pää, niin atomia oikeassa mittakaavassa esittäisi halkaisijaltaan 10-metrinen pallo. Koska lähes koko atomin massa sijaitsee ytimessä, on ytimen aine erittäin tiheää. Jos puristaisimme koko maapallon ydinaineen tiheyteen, sen halkaisija pienenisi metristä noin 250 metriin. Koko elollinen maailma rakentuu hiiliatomin ympärille. Jokaisen ihmisen, eläimen tai kasvin jokainen solu sisältää hiiliatomeja. Syömme hiiliatomeja jokaisella aterialla ja vedämme niitä keuhkoihimme jokaisella hengenvedolla. Mistä hiiliatomi tietää, että sen kuuluu juuri olla hiiltä eikä esimerkiksi kultaa? Atomin keskipisteessä oleva pienen pieni ydin koostuu ydinhiukkasista, joita on kahta lajia: protoneja ja neutroneja. Protonien lukumäärä määrää aineen tyypin. Vedyllä on yksi protoni, heliumilla kaksi, hiilellä kuusi, uraanilla 92, kullalla 79 jne. Herääkin kysymys, voisimmeko tehdä kultaa joistakin halvemmista aineista? Kenties yh-
39 Osamäärän potenssi 36 distämällä tinaa (50 protoni ja kuparia (29 protoni? Se että sekoitamme astiassa tinaa ja kuparia, ei saa aikaan kultaa, sillä molemmat atomit säilyvät ennallaan. Jos sen sijaan onnistumme pommittamaan tinaa kuparilla niin voimakkaasti, että kupari ydin tunkeutuu tinaytimeen, saamme aikaiseksi kultaa. Jyväskylän yliopiston fysiikanlaitoksella on erityisesti perehdytty sellaisten ytimien, joissa on paljon protoneita, tuotantoon hiukkaskiihdyttimien avulla. Ongelmia ytimien valmistamisessa aiheuttaa kuitenkin se, että toiset ytimet hajoavat saman tien ja vain joistain tulee pysyviä. Ytimessä olevien neutronien lukumäärä vuorostaan ratkaisee, onko aine pysyvää vai ei. Pysyvät ydinmuodot ovat niitä, joita me kutsumme tavallisiksi tai ei-radioaktiivisiksi. Jotta ydin olisi pysyvä, on siinä neutroneja oltava suunnilleen saman verran tai enemmän kuin protoneja. Tällöin positiivisesti varautuneet protonit eivät pääse hylkimään toisiaan. Mutta jos ytimessä on väärä määrä neutroneja, se stressaantuu. Tällainen ydin on niin jännittynyt, ettei se kerta kaikkiaan pysy kasassa. Mitä nurinkurisempi neutronimäärä, sitä voimakkaampi stressitila, ja sitä nopeammin ydin purkaa ylimääräisen energiansa säteilypulssin muodossa. Tällaista ainetta sanotaan radioaktiiviseksi. Radioaktiivisuus siis riippuu ytimen rakenteesta.
40 37 Kymmenpotenssimuoto 7 Kymmenpotenssimuoto Suurten ja pienten lukujen merkitsemisessä käytetään kymmenpotensseja. Kehossamme olevien atomien määrä voidaan esittää lyhyemmin kymmenpotenssimuodossa Lukuja voidaan merkitä kymmenpotenssimuodossa a 10 n, missä 1 a < 10 ja n positiivinen tai negtiivinen kokonaisluku. Kun muunnat lukua kymmenpotenssimuodosta normaalimuotoon luvun 10 eksponentti määrää sen, kerrotko, vai jaatko 10:llä. Jos luvun 10 eksponentti on positiivinen, siirrä desimaalipilkkua oikealle negatiivinen, siirrä desimaalipilkkua vasemmalle eksponentin osoittama määrä. Molemmissa tapauksissa, jos luvusta loppuvat numerot kesken, lisää nollia tarpeen mukaan.
41 Kymmenpotenssimuoto 38 Esimerkki 1 Kirjoitetaan luvut normaalimuodossa ilman kymmenpotenssia Luku 120 voidaan esittää muodossa 1, Kun kerrotaan sadalla, siirretään desimaalipilkkua kaksi askelta oikealle. Sama luku kymmenpotenssimuodossa on 1, Luku 0,034 voidaan vastaavasti kirjoittaa muodossa 3, 4 0, 01. Kun kerrotaan sadasosalla, siirretään desimaalipilkkua kaksi askelta vasemmalle. Sama luku kymmenpotenssimuodossa on 3, Esimerkki 2 Kirjoitetaan luvut kymmenpotenssimuodossa.
42 39 Kymmenpotenssimuoto Joillakin suurilla luvuilla on omat nimityksensä: nimitys nollien lukumäärä miljoona 6 miljardi 9 biljoona 12 triljoona 18 kvadriljoona 24 kvintiljoona 30 sekstiljoona 36 septiljoona 42 googol 100 Huomaa, että triljoona on Euroopassa 10 18, mutta USA:ssa Vastaavasti biljoona on Euroopassa 10 12, mutta USA:ssa Näiden kanssa ollaan makrotaloudesta kertovien, käännettyjen artikkelien kanssa usein harmillisen hukassa ja ainoa tapa varmentaa epäilyttävät tiedot, on etsiä alkuperäinen artikkeli! On olemassa myös yleisesti käytettäviä kerrannaisyksiköiden etuliitteitä, joille on valittu omat tunnukset. Eräs tunnetuimmista etuliitteistä on kilo (10 3 ). Usein käytetään yleisiä etuliitteitä kymmenpotenssimuotojen sijaan. Tällöin hyväksytään, että kertojaksi tulee myös suurempia lukuja kuin kymmenen ja pienempiä kuin ykkönen. Sanomme mieluummin massaksi 23 kg kuin 2, g tai pituudeksi 17 km kuin 1, m.
43 Kymmenpotenssimuoto 40 Nimi Tunnus Kerroin tera T giga G 10 9 mega M 10 6 kilo k 10 3 hehto h 10 2 deka da 10 1 desi d 10 1 sentti c 10 2 milli m 10 3 mikro µ 10 6 nano n 10 9 Lisää kerrannaisyksiköitä löydät kirjan taulukko-osiosta. Esimerkki 3 Vesimolekyylin halkaisija on 2, cm. Ilmoita halkaisija metreinä millimetreinä mikrometreinä ja d) nanometreinä. Ratkaisu
44 41 Kymmenpotenssimuoto Tehtäviä 130. Laske , , d) 4, 15 0, 1 e) 0, f) 1, 3 0, Kirjoita numeroin miljoona kuusisataatuhatta neljämiljardia viisisataamiljoonaa kaksisataatriljoonaa kolmebiljoonaa viisimiljoonaa kolme Sievennä ilman laskinta d) ( 1 10) Kirjoita kymmenpotenssimuodossa ,2968 d) 0,03 e) 1,20 f) Kirjoita kymmenpotenssimuodossa. 0,0036 0, , d) 0, Kirjoita ilman kymmenpotensseja. 5, , , d) 2, Ilmoita desimaalilukuna
45 Kymmenpotenssimuoto Laske ilman laskinta ja ilmoita vastaus kymmenpotenssimuodossa ( 3) d) ( 10) Kirjoita kymenpotenssimuodossa , d) e) 0, Mikä tulee kantaluvun 10 eksponentiksi, jos luvut esitetään kymmenpotenssimuodossa sata kymmenen tuhatta miljoona d) sata miljoonaa e) tuhat f) kymmenen miljardia g) kymmenen miljoonaa h) biljoona 140. Kirjoita kymmenpotenssimuodossa 6 miljardia 4,9 triljoonaa 0,8 kvintiljoonaa d) 1,02 googolia e) 13 biljoonaa 141. Kirjoita kymmenpotenssimuodossa 4,2 biljoonaa 6,8 miljoonaa 0,3 miljardia d) 17 miljoonaa 142. Mitä lukuyksikköä merkitään seuraavasti? d) 10 8 e) 10 3 f) 10 12
46 43 Kymmenpotenssimuoto 143. Verihiutaleet auttavat verenvuodon tyrehdyttämisessä ja niitä on normaalisti 0,15 0,40 miljoonaa kappaletta yhdessä kuutiomillimetrissä verta. Kirjoita lukuarvot normaalina lukujen esitysmuotona. Soveltavat tehtävät 144. Kirjoita ilman kymmenpotenssia ja laske. d) e) f) , Kirjoita luvut muodossa a 10 n, missä 1 a < d) 0,01 e) 0, Miehillä on litrassa verta 4,3 5,6 biljoonaa punasolua ja 3-10 miljardia valkosolua. Kirjoita lukuarvot kymmenpotenssimerkintää käyttäen Maapallon massa on tonnia, säde 6378 km ja pinta-ala km 2. Ilmoita kymmenpotenssimuodossa Maan massa kilogrammoina, säde metreinä, pinta-ala neliökilometreinä.
47 Kymmenpotenssimuoto Laske ilman laskinta ja ilmoita vastaus kymmenpotenssimuodossa. ( ) 3 ( ) 2 ( ) Seuraavat kymmenpotenssimuodot eivät ole oikein, korjaa ne. 18, , d) 0, Vaativat tehtävät 150. Muuta samaan kymmenpotenssimuotoon ja laske 2, , , , Muuta samaan kymmenpotenssimuotoon ja laske. 7, , , , Laske ja pyöristä vastaus oikeaan tarkkuuteen. 2, , , , Kroisoksella on rahaa kuusituhatta sekstiljoonaa euroa ja Roopella on rahaa 1040 e. Kumpi on rikkaampi? 154. Kirjoita suureet kymmenpotenssimuotoja ja SI-järjestelmän perusyksiköitä käyttäen. Auringosta Alfa Centaur tähdelle on matkaa cm. Vetyatomin massa on 0, g Suomen valtion budjetti on useita vuosia ollut noin 33 miljardia euroa. Jos tämä rahasumma jaettaisiin tasan kaikille suomalaisille, kuinka paljon kukin saisi? Suomen väkiluku on noin viisi miljoonaa. (yo kevät 2002)
48 45 Kymmenpotenssimuoto 156. Maan ja Kuun välinen keskimääräinen etäisyys on km. Ilmaise etäisyys sopivaa etuliitettä käyttäen. (Etuliitteitä löytyy kirjan takaa taulukko-osiost 157. Kirjoita luvut käyttäen sopivia kerrannaisyksiköiden etuliitteitä A (ampeeri, sähkövirran yksikkö) nm mm d) 0, km e) 0, Mm
49 Potensseja laskimella 46 8 Potensseja laskimella Vaikka käytössäsi olisi laskin, on potenssien laskusäännöt hallittava. Jos potenssi on liian suuri laskimen käsiteltäväksi, on se osattava muuttaa sellaiseen muotoon, josta laskin selviää. Lisäksi laskimen näytön tulosteet on osattava tulkita oikein. Koska laskimia on niin monenlaisia, on käyttöohjeet syytä säilyttää myös myöhempiä toimintoja varten. Esimerkki 1 Lasketaan laskimella luvun 2 60 likiarvo. Montako numeroa luvussa 2 60 on? Näppäilemällä laskimeen saadaan laskimesta riippuen näyttöön esimerkiksi. Luku on liian suuri mahtuakseen kokonaan näyttöön, joten laskin näyttää sen likiarvon kymmenpotenssimuodossa. Tulos tulkitaan , ja tämä muutetaan normaalimuotoon seuraavasti: Likiarvo on 1, ja luvussa on yhteensä 19 numeroa. Esimerkki 2 Lasketaan luvun likiarvo kahden numeron tarkkuudella. Montako numeroa luvussa on? Koska useimmat laskimet eivät pysty käsittelemään näin suuria potensseja, on potenssi jaettava osiin.
50 47 Potensseja laskimella Likiarvo on 5, ja luvussa on 175 numeroa. Muista, että kymmenpotenssin kerroin on välillä 1-10 oleva luku. Esimerkki 3 Lasketaan laskimella 2, , Kymmenpotenssit syötetään laskimeen yleensä EXP-näppäintä käyttämällä. Näppäilemällä laskimeen ilmestyy näyttöön eli vastaus on 1,
51 Potensseja laskimella 48 Tehtäviä 158. Laske lukujen kuutiot x 4 d) 15ab Kirjoita lukujen likiarvot normaalimuodossa d) Anna vastaus kolmen merkitsevän numeron tarkkuudella. 1,219 0,819 1,119 d) 0, Montako numeroa luvuissa on? Laske lausekkeen ( x 3 ) 2 arvo, kun x = 3 x = -1 x = -2 d) x = Laske, anna vastaus kymmenpotenssimuodossa. 2, , , , , : 1, d) 8, : 2, Laske, anna vastaus kymmenpotenssimuodossa , , d) 5, , Laske, anna vastaus kymmenpotenssimuodossa. 3 (5, , ) 4 (8, , ) 9, , ,
52 49 Potensseja laskimella 166. Laske Laske Soveltavat tehtävät 168. Anna vastaukset desimaalilukuna ja murtolukuna. ( 5) Laske lausekkeet ja anna vastaukset kolmen merkitsevän numeron tarkkuudella, kun a = 0, 7, b = 6, 2 ja c = 0, 02. 2a 7 (ab 3 ( ) a + c 10 b 170. Jos kantaluku on 2, mikä on suurin eksponentti, jolla laskimesi antaa vastaukseksi potenssin tarkan arvon likiarvon? 171. Saat ystävältäsi epäilyttävän ketjukirjeen, jossa on allekkain kuusi nimeä osoitteineen, ystäväsi nimi viimeisenä. Kirjeen mukaan sinun on lähetettävä listan ensimmäiselle henkilölle 10 e. Tämän jälkeen poistat ensimmäisen nimen listasta ja laitat oman nimesi viimeiseksi. Lopuksi lähetät kirjeen kuudelle ystävällesi. Jos kukaan ei katkaise ketjukirjettäsi, niin monessako kirjeessä olet lopulta ensimmäisenä? Kuinka paljon voit saada rahaa? Miksi kymmenen nimen ketjukirje on mahdoton?
53 Potensseja laskimella Arkkien koot on standardoitu siten, että A0-arkin ala on 1 m 2. A1-arkin ala on puolet A0-arkin alasta. vastaavasti A2-arkin ala on puolet A1-arkin alasta jne. Laske A4-arkin ala käyttäen negatiivista eksponenttia. Vaativat tehtävät 173. Määritä potenssin likiarvo kahden numeron tarkkuudella. Montako numeroa kyseisessä luvussa on? 174. Määritä potenssin likiarvo kahden numeron tarkkuudella. Montako numeroa luvussa on? 175. Hehkulampun palaminen tarkoittaa itse asiassa elektronien virtaa ohuessa metallilangassa. Teholtaan 100 W hehkulampussa kulkee keskimäärin elektronia joka sekunti. Montako elektronia hehkulampussa virtaa vuorokauden aikana? Ilmoita vastaus kymmenpotenssimuodossa Minä vuonna täyttää 1983 syntynyt henkilö yhden gigasekunnin (= 10 9 sekunti? Laskussa ei tarvitse ottaa huomioon karkausvuosia. (yo kevät 2002)
54 51 Potensseja laskimella 177. Shakkipeli keksittiin noin 2500 vuotta sitten Intiassa. Tarinan mukaan kuningas ihastui peliin niin paljon, että lupasi keksijälle palkinnoksi mitä tahansa. Vaatimattomana keksijä esitti toiveensa: Hän pyysi ensimmäiselle shakkipelin ruudulle yhden vehnänjyvän, toiselle kaksi, kolmannelle neljä, neljännelle kahdeksan jne. 64 ruudulle saakka. Montako jyvää oli shakkilaudan viimeisellä ruudulla? Yhden vehnäjyvän massa on noin 0,031 g. Mikä oli viimeisellä ruudulla olevan vehnämäärän massa? Vehnää tuotetaan koko maailmassa noin 6,0 108 tonnia. Monenko vuoden tuotanto oli viimeisellä ruudulla?
55 Potensseja laskimella 52 Lukujärjestelmien kehittyminen Olisi hankalaa jatkaa laskemista loputtomasti antamalla jokaiselle uudelle luvulle uusi nimi, niinpä jokin tietty lukumäärä otetaan ns. kokoavaksi yksiköksi. Tämä idea on perustana kaikille lukujärjestelmille. Kokoavan yksikön suuruutta kutsutaan lukujärjestelmän kantaluvuksi. Ensimmäinen laskemisessa apuna käytetty väline lienee ollut sormemme. Tästä syystä käyttämämme lukujärjestelmän kantalukuna on kymmenen. Muitakin lukujärjestelmiä on ollut ja on edelleen käytössä, vaikka kymmenjärjestelmä onkin ylivoimainen muihin lukujärjestelmiin verrattuna. Kymmenjärjestelmässä laskutoimitukset ovat yksinkertaisia ja desimaalilukuja voidaan käsitellä samoin kuin muitakin lukuja. Yleisimmät kantaluvut ovat olleet viiden monikertoja tai näiden yhdistelmiä. Yhteys sormiin ja varpaisiin on selvä. Esimerkiksi luku kaksikymmentä voidaan ilmoittaa sormet ja varpaat. Useat Australian itäosien heimot ja Afrikan bushmannit käyttävät edelleenkin puhdasta kaksijärjestelmää, jossa lukumääriä lasketaan käyttämällä vain lukuja 1 ja 2 tarkoittavia sanoja. Kahta suurempia lukuja tarkoittavat sanat muodostetaan yhdistelemällä, esimerkiksi luku viisi esitetään muodossa kaksi-kaksi-yksi. Kaksijärjestelmä on hyvin epäkäytännöllinen suuria lukuja ilmaistaessa. Tietokoneissa käytettyä binäärijärjestelmää sanotaan myös kaksijärjestelmäksi, mutta se poikkeaa olennaisesti edellä mainitusta. Binäärijärjestelmä perustuu paikkamerkintään ja se on vastaavanlainen kymmenkantaisen paikkajärjestelmämme kanssa, jossa numeron paikka luvussa ilmaisee, mitä lukuyksikköä numero tarkoittaa. Binäärijärjestelmässä kantaluvun 10 sijasta käytetään kantalukua 2. Ei ole todisteita siitä, että binääristä laskutapaa olisi käytetty jossakin kielessä. Eräs mielenkiintoinen lukujärjestelmä on 60- eli seksa-
56 53 Potensseja laskimella gesimaalijärjestelmä, jonka kehittivät Mesopotamian sumerit noin 3000 ekr. On esitetty erilaisia teorioita sille, miksi juuri luku 60 oli niin tärkeä. Erään selityksen mukaan se valittiin helpottamaan jakolaskuja, koska 60 on jaollinen hyvin monella luvulla. Vaikka luku 60 kantalukuna tuntuukin omituiselta, vaikuttaa se edelleen meidänkin mittausjärjestelmässämme kulmayksiköissä, minuuteissa ja tunneissa. Sormilla ja varpailla laskettaessa laskutoimituksista ei jäänyt muistiinpanoja, niinpä tuli tarpeen kehittää tapoja lukujen merkitsemiseksi. Lukuja esitettiin solmujen ja puun- tai luunpalasille kaiverrettujen lovien avulla. Lisäksi käytettiin myös erityisiä symboleja, joita kaiverrettiin kiveen tai puuhun tai kirjoitettiin saveen.
57 Lukujärjestelmät 54 9 Lukujärjestelmät Voivatko luvut ja 53 olla yhtä suuria? Tietenkään eivät, jos molemmat tulkitaan normaalisti käytettävän kymmenjärjestelmän luvuiksi. Tilanne on kuitenkin toinen, jos luvut edustavatkin eri lukujärjestelmiä. Lukujärjestelmät nimetään niiden kantaluvun mukaan. Kantaluku myös määrää, minkälaisista numeroista kyseisen lukujärjestelmän luvut voidaan muodostaa. Kantaluku kertoo, millä numeroilla lukujärjestelmän luvut muodostetaan. Jos järjestelmän kantalukuna on luonnollinen luku n, voi siinä esiintyä numeroina 0, 1, 2, 3,...,n 1. Usein numerot, jotka ovat yli 9, korvataan kirjaimilla. Esimerkiksi 16-kantajärjestelmässä on käytössä numerot 0, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, a(=10), b(=11), c(=12), d(=13), e(=14) ja f(=15). Kymmen- eli desimaalijärjestelmä on yleisin lukujärjestelmä. Järjestelmän kantalukuna on 10 ja siinä esiintyvät numerot Kymmenjärjestelmässä jokainen luku voidaan kirjoittaa kymmenpotenssin avulla. Kymmenjärjestelmää merkitään laskimissa lyhenteellä DEC. Esimerkki 1 Luku 374 voidaan kirjoittaa muodossa eli Binääri- eli kaksijärjestelmä (BIN) on yleisesti käytössä tietotekniikassa. Tietokoneet pystyvät käsittelemään vain kahta eri tasoa: jännitteetöntä tai jännitteellistä tilaa, joita voidaan kuvata numeroilla 0 ja 1. Binäärijärjestelmän
58 55 Lukujärjestelmät kantalukuna on 2 ja sen ainoat numerot ovat 0 ja 1. Binäärijärjestelmässä jokainen luku voidaan esittää luvun 2 potenssina. Nollan tai ykkösen paikka kertoo kuinka suuri luku on kyseessä. potenssimuoto lukuarvo Käytetty lukujärjestelmä voidaan ilmaista alaindeksillä: luku kantaluku. Esimerkiksi luku 5 ilmaistaan tutulla kymmenjärjestelmällä 5 10 ja binäärijärjestelmällä Huomaa, että koska kymmenjärjestelmä on yleisin lukujärjestelmämme, ei sen luvuissa käytetä yleensä alaindeksiä. Esimerkki 2 Muutetaan binääriluku kymmenjärjestelmän luvuksi = = = 45 Vastaus: = Esimerkki 3 Muutetaan kymmenjärjestelmän luku 83 binäärimuotoon. Otetaan ensiksi suurin sellainen kahden potenssi, joka on = Vähennetään tämä muutettavasta luvusta = 19. Suurin kahden potenssi, joka on 19, on 2 4 = 16.
59 Lukujärjestelmät 56 Vähennetään tämä muutettavasta luvusta = 3. Suurin kahden potenssi, joka on 3, on 2 1 = = 1, joten viimeiseksi kahden potenssiksi tulee 2 0 = 1 Potenssien 2 6, 2 4, 2 1 ja 2 0 paikoille tulee binääriesityksessä luku 1 ja niiden väliin jääville paikoille tulee nolla. Binääriluku on Vastaus: =
60 57 Lukujärjestelmät Tehtäviä 178. Laske lausekkeen arvo. d) Esitä luvut kymmenpotenssilausekkeena d) Luettele numerot, jotka ovat käytössä viisijärjestelmässä seitsemänjärjestelmässä Mikä lukujärjestelmä on kyseessä, jos siinä voi esiintyä ainoastaan numerot 0, 1, 2 ja 3? 182. Voiko luku 351 olla viisijärjestelmän luku? Perustele Jatka seuraavia lauseita Kymmenjärjestelmää sanotaan myös... Binääriluvussa voi esiintyä numerot Mikä on pienin viisinumeroinen binääriluku suurin kolminumeroinen binääriluku suurin kahdeksannumeroinen binääriluku? 185. Luettele kymmenjärjestelmän luvut 0-10 binäärilukuina.
61 Lukujärjestelmät Esitä binäärimuodossa kymmenjärjestelmän luvut d) Esitä kymmenjärjestelmämuodossa binääriluvut d) Ilmoita binääriluvut kymmenjärjestelmämuodossa d) Soveltavat tehtävät 189. Jäljennä kuvio vihkoosi. Laske sitten vierekkäisten binäärijärjestelmän lukujen summa ja merkitse se niiden yläpuolella olevaan ruutuun Muunna luvut binäärijärjestelmästä kymmenjärjestelmään Ilmoita binäärilukuna oma ikäsi luokkasi oppilaiden määrä Laske ja ilmoita vastaus kymmenjärjestelmässä
62 59 Lukujärjestelmät 193. Internetiin liitetyt tietokoneet erotetaan toisistaan IPosoitteiden perusteella. Jokaisella Internetiin liitetyllä koneella on oma yksilöllinen IP-osoitteensa. Esitä tietokoneen IP-osoitteet kymmenjärjestelmässä Muuta IP-osoitetteet binäärimuotoon Vaativat tehtävät 195. Onko lasku laskettu oikein? = = = d) = Ranskassa on käytetty kymmenjärjestelmän sijasta 20- järjestelmää. Nykyisin Ranska on siirtynyt kymmenjärjestelmän käyttöön, mutta lukujen nimissä on jäänteitä 20-järjestelmän käytöstä. luku nimitys un deux trois quatre cinq luku nimitys six sept huit neuf dix luku nimitys onze douze treize quatorze quinze luku nimitys seize dix-sept dix-huit dix-neuf vingt Kirjoita kymmenjärjestelmän luvut ranskan lukusanalla
63 Lukujärjestelmät Sano jokin luku ranskaksi ja pyydä vierustoveriasi muuttamaan se kymmenjärjestelmän luvuksi Oktaali- eli kahdeksanjärjestelmässä kantalukuna on 8 ja siinä esiintyvät numerot Ilmoita oktaaliluku 432 kymmenjärjestelmässä, kymmenjärjestelmän luku 100 oktaalilukuna, oma ikäsi oktaalilukuna Binäärilukujen eli kaksijärjestelmän yhteenlaskusäännöt ovat = 0, = = 1, = 10. Mitkä ovat vastaavat kertolaskusäännöt? Laske binäärijärjestelmässä yhteen- ja kertolaskusääntöjen a- vulla ja (Laske allekkain.) (yo kevät 2000) 200. Lausu 5-järjestelmän luku järjestelmässä. (yo syksy 1994)
64 61 Lausekkeita 10 Lausekkeita Suomessa lämpötilat ilmoitetaan celsiusasteina, mutta esimerkiksi USA:ssa lämpötilojen yhteydessä käytetään fahrenheitasteita. Eri lämpötila-asteikkojen välillä vallitsee tietty yhteys, joka voidaan ilmoittaa matemaattisena lausekkeena. Celsiusasteet voidaan muuttaa fahrenheitasteiksi lausekkeen F = 9 5 C + 32 avulla, missä F on lämpötila fahrenheitasteina ja C lämpötila celsiusasteina. Fahrenheitasteiden lauseketta voidaan käyttää yhä uudestaan sijoittamalla C:n paikalle eri lämpötiloja. Tämä on esimerkki muuttujalausekkeesta. Kirjain C edustaa muuttujaa, joka voi saada eri arvoja. Muutttujalausekkeissa kertomerkki jätetään merkitsemättä luvun ja muuttujan tulosa tai useampien muuttujien tulossa. Kertomerkki on ehdottomasti muistettava merkitä, kun muuttujan paikalle sijoitetaan jokin lukuarvo. Lisäksi, jos muuttujan arvo on negatiivinen, on se sijoitettava sulkeissa. Kahta laskutoimitusmerkkiä ei voi esiintyä peräkkäin ilman sulkeita. Esimerkki 1 Lasketaan, mitä fahrenheitasteikkoinen lämpötilamittari näyttää, jos lämpotila celsiusasteina on 5 C, 15 C? Ratkaisu Sijoitetaan luku 5 muuttujan C paikalle ja lasketaan lausekkeen arvo.
65 Lausekkeita 62 Sijoitetaan luku -15 muuttujan C paikalle ja lasketaan lausekkeen arvo. Vastaus: 5 C on fahrenheitasteina 41 F ja -15 C on fahrenheitasteina 5 F. Kirjaimilla laskeminen voi aluksi tuntua kummalliselta, mutta niiden avulla tosielämän ilmiöistä voidaan tehdä matemaattisia malleja. Yleensä matemaattiset mallit ovat niin monimutkaisia, ettei niiden kuvaamiseen riitä yksi muuttuja. Esimerkiksi maapallon väestonkasvumallissa ovat muuttujina A = väkiluku alussa, t = aika vuosina ja k = kasvukerroin. Väkiluku V, kun on kulunut t vuotta on V = Ak t Kasvukertoimeen k vaikuttavat monet tekijät, kuten taudit, sodat ja nälänhätä. Siksi sen arvioiminen etukäteen on hankalaa. Tiedetään kuitenkin että maapallon väestönkasvu on hidastumassa luvulla kasvukerroin oli 1,02 (tämä tarkoittaa että väestö lisääntyi 2 % vuodess ja vuoden 1990 lopussa se oli 1,015. On ennustettu, että vuoteen 2015 mennessä kasvukerroin laskee lukuun 1,01.
66 63 Lausekkeita Esimerkki 2 Lasketaan arvio maapallon väkiluvulle 20 vuoden kuluttua, kun tällä hetkellä se on 6,7 miljardia (vuonna 2008). Lasketaan arvio käyttämällä ensin kasvukerrointa 1,015 ja sitten kasvukerrointa 1,01. Listataan kaikki tehtävässä annetut muuttujat: A = 6,7 miljardia k = 1,015 t = 20 vuotta Sijoitetaan muuttujat lausekkeeseen ja lasketaan lausekkeen arvo: V = Ak t = 6, 7 1, , 0 miljardia Lasketaan toinen arvio käyttämällä kasvukerrointa 1,01. V = Ak t = 6, 7 1, , 2 miljardia Vastaus: Arvio maapallon väkiluvulle 20 vuoden kuluttua on 9,0 miljardia (kasvukerroin 1,015) tai 8,2 miljardia (kasvukerroin 1,01).
67 Lausekkeita 64 Tehtäviä 201. Laskintehtävä:Muunna lämpötilat fahrenheitasteiksi. Kakku paistetaan 175 celsiusasteen lämpötilassa. Jään sulamispiste on 0 C. Absoluuttinen nollapiste on noin 273 C Laskintehtävä:Ihmisen aikaansaama kuumin lämpötila on 510 miljoonaa C eli 30 kertaa kuumempaa kuin auringon ytimessä. Se synnytettiin Tokamakkoefuusioreaktorissa Princetonin yliopistossa (New Jersey, USA) käyttämällä deuterium-tritium-plasmasekoitusta. Paljonko lämpötila on fahrenheitasteina? 203. Laskintehtävä:Kun halutaan muuntaa fahrenheitasteet celsiusasteiksi, käytetään lauseketta C = Muunna lämpötilat celsiusasteiksi. 90 F 0 F 18 F 204. Laske lausekkeen 10 2x arvo, kun 5(F 32) 9. x = 1 x = 2 x = 4 d) x = Laske lausekkeen 3a + 3 arvo, kun a = 0 a = 4 a = 2 d) a = b
68 65 Lausekkeita 206. Laskintehtävä:Olet varmaan havainnut, että helteellä kuuluu paljon heinäsirkan siritystä. Ilman lämpötilaa voikin arvioida heinäsirkan sirityksen avulla: siritysten lukumäärä minuutissa lämpötila = Laske lämpötila, kun heinäsirkka sirittää minuutissa 160 kertaa 100 kertaa 30 kertaa Arvioi, antaako lauseke todellisia tuloksia Kullakin hampaalla on kaksinumeroinen tunnuslukunsa. Ensimmäinen numero tarkoittaa leukapuoliskoa, jotka ovat pysyvälle hampaimistolle seuraavat: 1 = yläleuan oikea puoli (suun omistajan suunnasta katsottun 2 = yläleuan vasen puoli 3 = alaleuan vasen puoli 4 = alaleuan oikea puoli Toinen numero hampaan paikkaa: Etuhampaat ovat ykkösiä ja viisaudenhampaat kahdeksikkoja. Kopioi hampaistokuva vihkoosi ja kirjoita hampaistoon edestä katsottuna tunnusluvut.
69 Lausekkeita Maitohampaisto kirjoitetaan edestä katsottuna seuraavasti: Millä numerolla merkitään yläleuan oikeaa puolta? Millä numerolla merkitään alaleuan vasempaa puolta? Montako maitohampaita on yhteensä? 209. Laskintehtävä:Ihmisen pituus senttimetreinä voidaan laskea kyynärluun tai sääriluun perusteella: Naiset pituus = 3,88 kyynärluu + 73,50 pituus = 2,53 sääriluu + 72,57 Miehet pituus = 3,65 kyynärluu + 80,41 pituus = 2,39 sääriluu + 81,69 Mittaa oman kyynär- ja sääriluusi pituus ja laske oma pituutesi niiden perusteella. Kummalla tavalla pääsit lähemmäksi oikeaa pituuttasi? Vertaile tuloksia toisten kanssa Laske lausekkeiden arvot, kun x saa arvon -3. x + 1 x 6 x + 3 d) 2x Laske lausekkeen a 2 + 3b arvo, kun a = 3 ja b = 3 a = -2 ja b = 4 a = 4 ja b = -8 d) a = -5 ja b = -6
70 67 Lausekkeita 212. Kirjoita matemaattisena lausekkeena 3 enemmän kuin x 5 vähemmän x x lisättynä lukuun 6 d) 4 vähennettynä luvusta x e) 7 kerrottuna x f) x jaettuna 2 g) 3 jaettuna x h) x kerrottuna itsellään 213. Laske edellisen tehtävän lausekkeiden arvot, kun x = Kynäkotelossa on n kappaletta kyniä. Montako kynää sinne jää, kun otat pois kynistä 2 5 n? Soveltavat tehtävät 215. Kirjoita matemaattisena lausekkeena. d) Vähennä lukujen a ja b tulosta luku 9. Lisää lukujen a ja b osamäärään luku 3. Jaa lukujen a ja b summa lukujen a ja b erotuksella. Jaa lukujen 9 ja a erotus luvulla b Laske edellisen tehtävän kausekkeiden arvot, kun a = -4 ja b = Yhdessä laatikossa on 24 omenaa. Paljonko omenoita on yhteensä, jos laatikoita on a kappaletta? 10 kappaletta? 218. Koiria on tarhassa n kappaletta. Mitä voitaisiin kuvata lausekkeella n 2n 4n?
71 Lausekkeita Koordinaatistoon piirrettyä suoraa voidaan kuvata lausekkeen (yhtälön) avulla. Jokaisella suoralla on omanlaisensa lauseke. Erään suoran lauseke on y = x + 1. Lausekkeessa x kuvaa suoralla olevan pisteen x- koordinaatin arvoa ja vastaavasti y kuvaa saman pisteen y-koordinaatin arvoa. Laske lausekkeen avulla y-koordinaatin arvo, kun x = 0 x = 2 x = 3 d) Miten voit piirtää suoran y = x + 1 koordinaatistoon? Vaativat tehtävät ( 220. Laskintehtävä:Määritä lausekkeen x y x) y : (x + y) tarkka arvo, kun x = 7 3 ja y = 3 7. (yo kevät 1985) Tee sama myös ilman laskinta. Muista tämä tehtävä ja palaa siihen, kun osaat binomeja keskenään kerrottuasi sieventää lausekkeen! Jos silloin binomien keskenään kertomisen purku ei onnistu, kysy opelta pientä vinkkiä! ja x on kol Määritä lausekkeen ax b arvo, kun a = 2 5 masosa b:stä. (yo syksy 1999)
72 69 Polynomi 11 Polynomi Kertoimen ja muuttujaosan tuloa sanotaan termiksi. Termeissä esiintyvät kirjaimet eli muuttujat tarkoittavat käytännössä joitakin lukuarvoja saavia asioita. Käytännössä tällaisia ovat tuntipalkka, lämpötila, auton nopeus jne. Nämä ovat suureita. Polynomeista ja termeistä puhuttaessa samaistamme muuttujat kuitenkin yksiköiksi, olipa yksikkö sitten kissojen lukumäärä, pituus tai nestemäärän tilavuus. Tämä myös helpottaa esimerkiksi yhteenlaskusääntöjen sisäistämistä seuraavissa luvuissa. Noudata seuraavia sääntöjä termejä kirjoittaessasi ja tulkitessasi: Kerroin (luku) kirjoitetaan ennen muuttujia (kirjaimet). Kertomerkki jätetään merkitsemättä luvun ja muuttujan tulossa. Kertomerkki jätetään merkitsemättä useampien muuttujien tulossa. Luku 1 kertoimena jätetään merkitsemättä muuttujan eteen. Etumerkki on osa termiä ja se kirjoitetaan ensimmäiseksi. Erittäin tärkeää on muistaa, että jos esimerkiksi vaihdat termien paikkoja keskenään, niiden etumerkit siirtyvät niiden mukana!
73 Polynomi 70 Esimerkki 1 Sievennetään lausekkeet. 4 x = 4x b 3 = 3b 1 y = y d) 1 a = a e) 5 ( x) y = 5xy Esimerkki 2 Tarkastellaan mikä osa termistä on kerroin ja mikä muuttujaosa. Muuttujaosassa esiintyvät numerot ovat aina muuttujakirjainten eksponentteja. Jos muuttujaosassa esiintyy muita kuin eksponentteja, on joku kirjoittanut kaksi termiä peräkkäin ja tällöin hän on tarkoittanut kahden termin kertolaskua. Termin korkeinta eksponenttia kutsutaan termin asteeksi. 3x 2 on yksi termi, mutta 3x2 on kahden termin, 3x ja 2 kertolasku (eli sievennettynä 6x). Jälkimmäisessä tapauksessa on tapana käyttää kertopistettä termien välillä selkeyden vuoksi, vaikka syntaktisesti sen voikin jättää pois. Pienenä huomiona, että termissä (ja siten polynomiss ei saisi esiintyä muuttujakirjain jakana. Esimerkiksi 2x on termi, mutta 2 x ei ole termi, vaan kahden termin, 2 ja
74 71 Polynomi x jakolasku. Joskus tästä joustetaan merkitsemällä jakava muuttujakirjain kirjainosaan negatiivisella eksponentilla, jolloin laskeminen onnistuu aivan normaalisti. Kun termejä lasketaan yhteen, muodostuu polynomi. Polynomia, jossa on vain yksi termi sanotaan monomiksi, kaksitermistä binomiksi ja kolmitermistä trinomiksi. Polynomin asteluvulla tarkoitetaan sen asteluvultaan korkeimman termin astelukua. Aste (eli eksponentti) on tärkeä kirjainlaskennassa siksi, että korkea aste käytännössä määrää polynomin arvon etenkin suurilla luvuilla laskettaessa. Ajatteleppa vaikka tällaista polynomia: x 3 + 3x 2 + 5x + 7 Jos x = 0, tulee tämän polynomin arvoksi 7. Jos x = 1, tulee tämän polynomin arvoksi Jos x = 2, tulee arvoksi Jos x = 3, tulee arvoksi Jos x = 4, tulee arvoksi Jos x = 5, tulee arvoksi Ja nyt alamme jo nähdä, miten tärkeä tuo alkuvaiheessa pieneltä näyttänyt x 3 on: Jos x = 6, tulee arvoksi Jos x = 7, tulee arvoksi Nyt siis korkein aste on jo yksinään enemmän, kuin muut yhteensä. Mutta kun x=1000, on peli jo pitkälti pelattu. Kun x=10000 voimme pikkuhiljaa (eli tuloksen käyttötarkoituksesta riippuen) miettä, kannattaako muiden termien arvoja edes huomioida! Kaiken kaikkiaan polynomin käsitteen ymmärtäminen on perusta yhtälöiden (matemaattisten lausekkeiden) muodostamiselle ja ratkaisemiselle. Tähän kannattaa panostaa.
75 Polynomi 72 Esimerkki 3 Polynomi 4x 3 + 6x 2 on trinomi ja sen asteluku on 3. Polynomi 2y on monomi ja sen asteluku on 1. Polynomi 2x 2 y 3x on binomi ja sen asteluku on 2. Esimerkki 4 Lasketaan trinomin 2a 3 + 5b 1 arvo, kun a = 4 ja b = -3. Sijoitetaan muuttujien a ja b arvot trinomiin vastaavien muuttujien paikalle: 2a 3 + 5b 1 = ( 3) = = 113.
76 5b 3-1 x 4 73 Polynomi Tehtäviä 222. Jäljennä taulukko vihkoosi ja täydennä puuttuvat tiedot. termi kerroin muuttujaosa asteluku 7x 5 xyz 6 z 1 a Onko kyseessä monomi, binomi vai trinomi? 6x 2 4x x 4a + 9 d) x 3 34x 224. Laske binomin x 5 arvo, kun x on d) Laske monomin 3a arvo, kun a on 1 0, d) Mikä on polynomin asteluku? 2 5x 4 + 3x 2 3a + 5 y y 3 d) 7a n Laske monomin 4a2b arvo, kun a = 2 ja b = -1 a = -3 ja b = Laske binomin 2x 3x 2 arvo, kun x = 4 x = 1.
77 Polynomi Onko väite totta? Polynomiksi sanotaan summalauseketta, jonka yhteenlaskettavat ovat monomeja. d) e) Vakiotermi ei ole monomi. Myös pelkät monomit ovat polynomeja. On olemassa termejä, joilla ei ole kerroinosaa. On olemassa termejä, joilla ei ole muuttujaosaa Nimeä polynomit termien lukumäärän mukaan. 3a + 4b 2c 2xy x + 3y 2 d) 2a Keksi itse jokin monomi binomi trinomi Luettele polynomin 2a 3 + 8a + 3ab 4b 2 6 termit termien kertoimet vakiotermit Jäljennä taulukko vihkoosi ja laske polynomin 2x + 4 arvo taulukossa olevilla x:n arvoilla. x 2x
78 75 Polynomi Soveltavat tehtävät 234. Ota riittävä määrä alla olevista termeistä ja muodosta niistä jokin monomi binomi trinomi d) polynomi. ab, 4x, 2c d, 5y 3x, -23a2, 4ac 5b 235. Laske polynomin 2a 2 6a + 5 arvo, kun a = 1 a = 3 a = Laske polynomin arvo, kun a = 4 ja b = 3 a + b 2ab a 2 2ab+b Suorakulmion piiri lasketaan kaavalla p = 2(a +, jossa a ja b ovat sivujen pituudet. Laske suorakulmion piiri, kun a = 2,3 cm ja b = 4,1 cm a = 57 mm ja b = 23 mm 238. Mitkä ovat monomien asteluvut? 3z 4x 2 y ab d) 12a²b³c 239. Mikä on vakiotermin asteluku? 240. Millä muuttujan x arvolla binomi 2x 6 saa arvon d) Laske polynomin 7x x 8 arvo, kun x = 1 x = 2 x = 0.
79 Polynomi Laske polynomin 4y 2 3yz 2z 2 arvo, kun y = 1 ja z = -1 y = 2 ja z = 1 y = -1 ja z = 0. Vaativat tehtävät 243. Määritä polynomien asteluku. (2x 3 5) 2 + 3x ( 2x) x 2 2(x 1) Mitkä x:n ja y:n arvojen on oltava, jotta kuvassa olisi suorakulmio? 245. Millä x:n arvolla polynomit 2x + 1 ja 3x 2 saavat saman arvon?
80 77 Termien yhdistäminen ja järjestäminen 12 Termien yhdistäminen ja järjestäminen Termit ovat samanmuotoisia, jos niillä on täsmälleen sama kirjainosa. Myös vakiot ovat keskenään samanmuotoisia. Vain keskenään samanmuotoiset termit voidaan yhdistää yhteen- ja vähennyslaskussa. Yhdistettäessä samanmuotoisia termejä lasketaan kertoimien summa tai erotus ja kirjainosa pysyy samana. Esimerkki 1 Sievennetään lausekkeet, jos mahdollista. 17e + 4e = 21e 150 m 35 m = 115 m 6x + 9x = 15x d) 18 cm e Ei voida yhdistää, koska termeillä on eri kirjanosat. e) 5a 3b kirjanosat. Ei voida yhdistää, koska termeillä on eri
81 Termien yhdistäminen ja järjestäminen 78 Esimerkki 2 Sievennetään lausekkeet. Polynomin termit järjestetään tavallisesti kirjainosien mukaiseen aakkosjärjestykseen siten, että kirjainosien asteet (eli eksponentit) pienenevät vasemmalta oikealle. Vakiotermi(t) kirjoitetaan viimeiseksi. Esimerkki 3 3a a 4 = a 4 3a ab + 2a 3 4b + b 2 = 2a 3 + ab + b 2 4b
82 79 Termien yhdistäminen ja järjestäminen Tehtäviä 246. Sievennä Laske. +( 3) +(+2) (+5) d) ( 4) 16+( 4) d) 40 ( 20) e) 19 (12 3) 248. Laske Laske. 5 kg + 11 kg 51 e + 6 e 18 m s 4 m s + 1 m s d) 8x + 9x d) 3 koiraa + 4 kissaa + 6 koiraa 6 km 3 min + 7 min 5 cm + 4 e - 2 cm + 6 e 10x + 4y + 9y - 2x 250. Paljonko sinulla on rahaa jäljellä, jos ostoksille lähtiessä sinulla oli d) 20 e ja ostokset maksoivat 14 e? 30 e ja ostokset maksoivat x e? x e ja ostokset maksoivat 23 e? 4x e ja ostokset maksoivat x e? 251. Muodosta ja sievennä suorakulmion piirin lauseke.
83 Termien yhdistäminen ja järjestäminen Yhdistä samanmuotoiset termit Sievennä Sievennä. 4x + 9x + x 2a + 6a + 3a 7c + 8c + 9c d) 6x 2 + 9x 2 + 2x 2 2a + 3a 2b 3b 5 + c 2c d) 2a + b + 2 6x 3x + 2x 7x 9x 4x 4a 5a + a d) 5c + 6c 5c 255. Järjestä polynomit. 4b + 6 a + 2c 2x z y 2 x + y d) 7u + 2t + v Järjestä polynomit. x x 2 4y y 3 2y u 3 9u + u 2 + 5u 4 d) 5x + 7 x 4 Soveltavat tehtävät 257. Sievennä. 5x + 8y + 7x + 4y 2a 2 9a 4a + 6 5x 4xy + 7y + 3x + 2xy d) 8ab 5ab+6ba 4ab 258. Laske kuvioiden piirit.
84 81 Termien yhdistäminen ja järjestäminen 259. Mitkä seuraavista termeistä ovat keskenään samanmuotoisia? 260. Sievennä. 3 3a, 7c, 5, 3b, 7a x 2 y, 5xy 2, 7x 2 y 5, 5 2xy, 8 3x 2 y, 4x2 y 5 d, 3a ab + ba 3xy yx 3x 2 + x + 2x 2 2x d) m 2 2m + m 2 + m Vaativat tehtävät 261. Sievennä Sievennä. 3 x 3 5 x x2 3 4x x x3 x 3 3a ( 5 7b (+3 + b 2b 263. Sievennä. c + ( + 2b + 3a x 2 y + 2xy 2 + ( 9x 2 y) ( xy 2 ) 4x ( 5x) 2x 2 + ( 10x 2 ) 6x 264. Keksi kaksi monomia, joiden summa on 15x 2ab 3a b 265. Merkitse kirjainlausekkeena oheisen tasokuvion piiri. (pääsykoetehtävä teknikkokoulutukseen, kevät 1994)
85 Polynomien yhteen- ja vähennyslasku Polynomien yhteen- ja vähennyslasku Polynomien yhteen- ja vähennyslaskuissa on oltava tarkkana, kun sulkeita poistetaan. Sulkeiden edessä oleva plusmerkki ei aiheuta muutoksia termien etumerkkeihin, kun sulkeet poistetaan. Jos sulkeiden edessä on miinusmerkki, on kaikkien termien etumerkit vaihdettava vastakkaisiksi sulkeita poistettaessa. Jos et muista, miten kahden etu- ja laskumerkin yhdistelmät korvataan yhdellä merkillä, palauta ne mieleen seuraavasta taulukosta. Nämä on osattava. merkkiyhdistelmä korvataan merkillä esimerkki + ( ( +2 ) = 2 - ( ( +2 ) = -2 + ( ( -2) = -2 - ( ( -2) = 2 Kahta polynomia, joiden summa on nolla, sanotaan toistensa vastapolynomeiksi. Polynomin vastapolynomi saadaan vaihtamalla polynomin jokaisen termin etumerkki. Esimerkki 1 Muodostetaan ja sievennetään polynomien 2a+3 ja 5a+1 summa. Summa merkitään (2a + 3) + ( 5a + 1).
86 83 Polynomien yhteen- ja vähennyslasku Esimerkki 2 Muodostetaan ja sivennetään polynomin 6a 2 + b 1 vastapolynomi. Vastapolynomi muodostetaan kuten vastaluku eli laitetaan polynomin eteen miinusmerkki. Esimerkki 3 Muodostetaan ja sievennetään polynomien 2a+3 ja 5a+1 erotus. Polynomit vähennetään toisistaan lisäämällä ensimmäiseen polynomiin jälkimmäisen polynomin vastapolynomi. Esimerkki 4 Lasketaan polynomin a 3a a (3 2a 2 4 arvo, kun a = 10. Ennen muuttujan arvon sijoittamista polynomi kannattaa sieventää! a 3a a (3 2a 2 4 = a 3a a 3 + 2a 2 + 4a = a Sijoitetaan sievennettyyn lausekkeeseen a 2 +1 muuttujan a paikalle = = 99
87 Polynomien yhteen- ja vähennyslasku 84 Tehtäviä 266. Poista sulkeet Sievennä. (4x 3) ( 2x y) +(y 5) d) ( 8x + 2y 4) (x + 3) + (x + 3) (2x 3) (2x + 3) (5x + 1) (5x + 1) d) (4x + 6) (4x + 6) 268. Muodosta ja sievennä polynomien vastapolynomit Sievennä Sievennä. x 3a 5x + 4y d) a 7b + 2c (4a + 3) + (8a + 5) 10a + (5a + 4) (15a+6)+( 14a+2) d) ( a 7) + ( 2a 1) (8x + 5) (x + 1) x (7x + 3) (5x + 9) ( 2x 5) d) ( 7x 3) + ( 4 x) 271. Vähennä binomista 12a 2 5b monomi 6b binomi 3a trinomi a 2 4b Laske lausekkeen (2a + 1) + (4a + 3) arvo, kun a = 1 a = 3 a = -2
88 85 Polynomien yhteen- ja vähennyslasku 273. Poista sulkeet ja sievennä. (a + 1) (1 3a + (5a + 2 (4a + 2 Soveltavat tehtävät 274. Laske binomien 2x y ja y 2x summa erotus Vähennä trinomista 4x 2 + 6x 7 binomien x 2 3x ja 2x + 4 erotus Laske edellisen tehtävän polynomin arvo, kun x = 2 x = Muodosta polynomin 43a 5 + 7a 2 + 6b 2 vastapolynomi vastapolynomin vastapolynomi Sievennä. (5x 2 5) (x 2 + 5x + 5) (5x 2 5) + (x 2 + 5x + 5) 279. Poista sulkeet ja yhdistä samanmuotoiset termit. (5b 4 (7a (2b + 5 (5x 2y) (7x + 7y) + (3x + 8y) (12x 7) + (3x y) (2 x) 280. Laske lausekkeen (5a + ( 2a + 1) arvo, kun a = 1, b = 1 a = -2, b = 3 a = -3, b = -4
89 Polynomien yhteen- ja vähennyslasku Sievennä ja laske polynomin arvo, kun x = 2. 2x 3 3x 2 + 4x + ( 2x 3 + 4x 2 9x) 7x 3 + 8x (6x 3 4x 2 x) 4x Mikä on puuttuva polynomi? 4x ( ) = 3x 1 x ( ) = 10x x 3 ( ) = 7x 3 + 7x 2 Vaativat tehtävät 283. Laske kahden parillisen kokonaisluvun 2 m ja 2 n neliöiden summa Sievennä. ( 5x 2 x) + ( 3 2 x x) ( 5x 2 x) ( 3 2 x x) 285. Laske lausekkeen 5x 2 + 2x 5 ( 3 + 3x 2) 2x 2 arvo, kun x = 1423 x = -100 x = 4 5.
90 87 Monomin kertominen monomilla 14 Monomin kertominen monomilla Tarkastellaan kahden monomin 3a 2 ja 5a 4 tuloa. Molemmat termeistä muodostuvat kertoimen ja muuttujaosan tulosta, joten 3a 2 5a 4 voidaan kirjoittaa muodossa Kun kerrot kaksi monomia keskenään: 1. Selvitä etumerkki kertolaskun etumerkkisäännöllä, voit kirjoittaa sen jo nyt vastaukseen. 2. Kerro molempien monomien etumerkittömät kertoimet keskenään ja kirjoita tulo jo nyt vastaukseen. 3. Selvitä uusi muuttujakirjainosa ja kirjoita se täydentääksesi uuden saamasi monomin valmiiksi. Jos monomeissa on muuttujina samoja kirjaimia, sovelletaan niiden kertolaskussa potenssien laskusääntöjä. Jos muuttujina on eri kirjaimia, jäävät ne vastaukseen sellaisenaan kertolaskumuotoisena eikä niitä voida yhdistää. Esimerkki 1 Sievennetään lausekkeet. 4 3x = 12x 2 ( 4y) = 2 ( 4) y = 8y 5x 2 ( 3) = 5 ( 3) x 2 = 15x 2 d) 3 ( xy) = 3 ( 1) xy = 3xy
91 Monomin kertominen monomilla 88 Esimerkki 2 Lasketaan monomien tulot. 2x ( 3x) = 2 ( 3) x x = 6x 2 4a 5b = 4 5 a b = 20ab x ( 3y) = ( 1) ( 3) x y = 3xy d) 2y 4y 2 ( y 2 ) = 2 4 ( 1) y y 2 y 2 = 8 y (1+2+2) = 8y 5 e) 5ab 2a = 5 2 a a b = 10a 2 b
92 89 Monomin kertominen monomilla Tehtäviä 286. Laske Sievennä Laske ( 9) d) 11 ( 8) 3 b g 7 5 f 3 f d) 9 e f ( 2) a 2 a 4 2b b 3 3c 2 4c 5 d) 3d 3 6d Muodosta ja sievennä monomien 3x ja 2x 290. Laske. summa erotus tulo. 3x 2x 2 x 4 5x 2 d) x 2 ( 4x2 ) 291. Merkitse ja laske monomien tulo Laske. 3x ja 2x 6y ja y 5 9x ja 1 d) y 6 ja 2y 2 3a 2b a 2 2b 2b 5a d) 2a ( Paljonko maksaa yhteensä 5 ruusua, kun yhden hinta on 1 e x ruusua, kun yhden hinta on 2 e 4 ruusua, kun yhdne hinta on x e d) y ruusua, kun yhden hinta on x e?
93 Monomin kertominen monomilla Laske Sievennä. x ( y) 3x 3 xy 2xy 2 2xy 2 d) x 3 y ( x 3 y) mn m 3 n 2 a 2 b 2ba 2 3st 3 2s 2 t d) 2p 3p 2 ( 2p) Soveltavat tehtävät 296. Päättele puuttuva monomi. 8x 4... = 16x 5 2x 4... = 14x x 7 = 63x 7 d)... ( 6x) = 24x Keksi kaksi monomia, joiden tulo on 298. Sievennä Sievennä. 6x 2 a 2 bc 15y 3. 3x 5 3 3x 2y 6y 3 4y 2 5x 2y + 7x ( y) d) y 2 + 3y 2z xy 5 3 3x 2y xy + 3x 4y 2 5x 2y y + 12x ( y) 2 y 2 + (3y) 2 2 8y ( y ) d) 2
94 91 Monomin kertominen monomilla 300. Laske suorakulmion piiri pinta-ala Mikä on tummennetun alueen pinta-ala? Vaativat tehtävät 302. Päättele puuttuva monomi Sievennä Sievennä. 5a 4... = 20a 5 8b = 16ab 11 7ab... = 14b 2 d) 5a 3... = 10 4a 3a 4 5a 2 b 7b 2 2b 3 c 2 d ( 4cd) ( 4c 2 d 1 ) d) g 2 h 7 8g 3 h 2 2gh a a 7 8 b ( 2 21 ab3) 305. Sievennä c c2 3x a y 2 4x a y a kx b 1 y 2 b ( kx b+1 y a
95 Polynomin kertominen monomilla Polynomin kertominen monomilla Normaaleja laskusääntöjä noudattaen lauseke 2(3+4), joka siis tarkoittaa samaa kuin 2 (3 + 4), sievennetään seuraavasti: 2(3 + 4) = 2 7 = 14. Samaan tulokseen päädytään myös kertomalla ensiksi molemmat yhteenlaskettavat erikseen 2(3 + 4) = = = 14. Jos lausekkeessa olisi mukana muuttujia, jotka estäisivät suluissa olevan summan sieventämisen, antaa jälkimmäinen tapa mahdollisuuden sulkujen poistamiseen. Kun kerrot monomilla polynomin, kerro polynomin jokainen termi monomilla erikseen. Tulot etumerkkeineen lasketaan sen jälkeen yhteen. Eli: a(b + = ab + ac Esimerkki 1 Kerrotaan polynomi monomilla. Esimerkki 2 Lasketaan 2(x + 4). Päättelyn apuna voidaan käyttää suorakulmiota, jonka sivujen pituudet ovat 2 ja (x + 4). Vastaus saadaan suorakulmion pinta-alasta. Vastaus: 2x + 8
96 93 Polynomin kertominen monomilla Esimerkki 3 Kerrotaan polynomit monomilla.
97 Polynomin kertominen monomilla 94 Tehtäviä 306. Sievennä käyttäen apuna suorakulmion pinta-alamallia Muodosta pinta-alojen lausekkeet ja sievennä ne Laske edellisen tehtävän pinta-alojen arvot, kun x = 2 ja y = Laske. 3x(x + 1) 2(3x 4y) 2y(1 + y) d) 2( 5x + y) 310. Poista sulkeet. 3(2m + 4) 5( s 3) 4(3t v) d) 5( Poista sulkeet. x(x + 4) x(2 3x) 3x(x 6) d) (5x 7) 2x
98 95 Polynomin kertominen monomilla 312. Laske edellisen tehtävän lausekkeiden arvot, kun x = Poista sulkeet ja sievennä. 3(x 1) + 3 4(x 2y) y x 2 + 2x(x 3) d) 5(x y) + 2y 314. Poista sulkeet ja sievennä. 5x 3(x 2) 2x x(1 + x) 4x 2(3 + x) d) 5x 3(x 2) 315. Poista sulkeet ja sievennä. 5(t + 3) 5t r(r 4) + r 2 8(r s) + 3s d) 2w(4 7w) + 6w 2 Soveltavat tehtävät 316. Poista sulkeet ja sievennä. 2(x + 1) + 3(x + 2) x(x + 1) + 2(x + 3) (x 4) + 3( x + 1) d) 3x(x 2) + 5(x 2 x) 317. Poista sulkeet ja sievennä. 8(2e 1) 4(e 2) f(3f +2)+2f(3 f) d) u(u 2) u(2u 1) 5g(6 2g) 3(g 2 g) 318. Täydennä. 2x + 2y = 2( ) 6x 3y = 3( ) 6x 8y = 2( ) d) x 2 3x = x( )
99 Polynomin kertominen monomilla Päättele puuttuva monomi. ( )(2x-3) = 6x 2 9x ( )( y + 1) = 2y 2 + 2y ( )(4x 3 2x) = 8x 3 + 4x 320. Päättele puuttuva binomi. 2x( ) = 6x 2 + 2x 3y( ) = (3xy y 2 ) y 2 ( ) = 2xy 2 3y Aikuisen lippu taidegalleriaan maksaa x euroa, lasten lippu maksaa 2 euroa vähemmän. Kirjoita lauseke, joka kuvaa lasten lipun hintaa. Antti vei kolme lastansa taidegalleriaan. Kuinka paljon hänen ja lasten liput tulivat kokonaisuudessaan maksamaan? Vaativat tehtävät 322. Laske kahden peräkkäisen kokonaisluvun n ja n + 1 summan ja erotuksen tulo Merkitse ja laske lausekkeet, kun P (x) = 3x 2 ja Q(x) = 2x 4 4x. 2 Q P P P ( Q) d) P + P Q e) P P Q f) P Q + P 324. Millä x:n arvoilla tulo 3x 2 (x + 4) saa negatiivisia arvoja? (yo kevät 1995) 325. Osoita, että kaikki kolminumeroiset luvut, joiden keskimmäinen numero on yhtä suuri kuin muiden summa, ovat jaollisia yhdellätoista. Tällaisia lukuja ovat esimerkiksi 110, 385, 594 ja 990.
100 97 Polynomin kertominen polynomilla 16 Polynomin kertominen polynomilla Nyt osaat kertoa monomin monomilla, mikä oli edellytys sille, että sait kerrottua polynomin monomilla (polynomin kertominen monomillahan tuotti useita kahden monomin tuloja, kuten huomasit). Seuraavaksi kerromme aivan vastaavalla tavalla polynomin polynomilla. Tämän tekeminen tuottaa useita polynomin ja monomin tuloja, joista seuraa edelleen useita kahden monomin tuloja. Menetelmä ei ole monimutkainen, mutta työtä se teettää: kirjoitustyötä! Ole huolellinen kirjatessasi välivaiheita! Esimerkki 1 Määritetään suorakulmion pinta-ala, kun sen sivujen pituudet ovat 2x + 1 ja 3x + 4. Pinta-ala on neljän pienemmän suorakulmion alojen summa A = 6x 2 + 8x + 3x + 4 = 6x x + 4 Toisaalta pinta-ala saadaan lasketuksi myös suorakulmion sivujen pituuksien tulona.
101 Polynomin kertominen polynomilla 98 Vastaus: Suorakulmion pinta-ala on 6x x + 4. Kun polynomi kerrotaan polynomilla, jokaisella kertojan termillä kerrotaan jokainen kerrottavan termi. Saadut tulot kirjoitetaan etumerkkeineen peräkkäin ja lasketaan yhteen. Eli kun kerrot binomin binomilla: (a + (c + d) = ac + ad + bc + bd. trinomin binomilla: (a + (c + d + e) = ac + ad + ae + bc + bd + be. trinomin trinomilla: (a + b + (d + e + f) = ad + ae + af + bd + be + bf + cd + ce + cf. Mutta huomaa, että ylärajaa termien määrille ei ole! Polynomien kertolaskuissa tulee helposti huolimattomuusvirheitä. Käy kertolaskut järjestelmällisesti läpi, piirrä nuolia kuten malleissa. Muista, että jokaiseen termiin kuuluu myös sen edessä oleva etumerkki. Kuten esimerkistä ja teorialaatikostakin näet, on kahden monomin tulojen määrä nähtävissä suoraan laskusta: Jokainen tulon vasemman tekijän termi (monomi) käy kertomassa jokaisen oikean tekijän termin (monomin). Esimerkissä on kaksi binomia, joten kertolaskuja tulee 2 2 = 4 kappaletta. Jos lasketaan binomin ja trinomin tulo, on käsiteltävä jo 2 3 = 6 kahden monomin kertolaskua, kuten seuraavassa esimerkissä.
102 99 Polynomin kertominen polynomilla Esimerkki 2 Kerrotaan binomi ja trinomi keskenään.
103 Polynomin kertominen polynomilla 100 Tehtäviä 326. Laske kuvion piiri pinta-ala 327. Sievennä. (a + 2)(a + 1) (3 (b + 5) (c + 2)(c 6) 328. Laske suorakulmion pinta-ala kun sen sivujen pituudet ovat x + 1 ja x + 2 2x + 2 ja x 1 3x 2 ja 2x Neliön sivun pituus on y + 6. Muodosta ja sievennä neliön 330. Sievennä. piirin pinta-alan lauseke. (x + 2)(x 2) (x 2)(x 2) (x + 2)(x + 2) 331. Sievennä. (x + 1)(x + 1) (x + 1)(x 1) (x 1)(x 1)
104 101 Polynomin kertominen polynomilla 332. Muodosta ja sievennä binomien 5x 1 ja 3x + 4 summa erotus tulo. Soveltavat tehtävät 333. Muodosta suorakulmioiden pinta-alojen lausekkeet Sievennä edellisen tehtävän lausekkeet Sievennä. 2x + 3(1 4x) (2x + 3)(1 4x) (2x + 3)1 4x 336. Kerro monomien x 2 ja 2x summa monomien 5x ja 3x 2 erotuksella Sievennä. (2x 1)(2x 1) (2x + 1)(2x 1) (2x + 1)(2x + 1) 338. Merkitse ja sievennä lukujen a ja b summan ja erotuksen tulo Sievennä. (2x + 5)(3x 2) 2x + 5(3x 2) (2x + 5)3x 2
105 Polynomin kertominen polynomilla Sievennä. a + 3(6 + a + (a + 3)(6 + a + c + d(2 + c d) d) (c + d)(2 + c d) Vaativat tehtävät 341. Sievennä 2x(x 4) (3x + 2)(2x 5) Sievennä t(t 1) 2t(4 + t) + (5t + 2)(t 6) Sievennä. (a + 1) 2 (a 1) 2 (a + 2 d) (a Osoita, että (5 x) 2 = (x 5) Sievennä. 2(x + m) 2 3(x m) Muodosta ja sievennä varjostetun alueen pinta-alan lauseke Lausu polynomina lauseke (1 1 A ) 1, missä A = (1 + ). (yo kevät 1987) 1 x 2 +x 348. Osoita, että luku (n+4) 2 n 2 on jaollinen kahdeksalla, kun n on kokonaisluku. (yo syksy 1995)
Huom! (5 4 ) Luetaan viisi potenssiin neljä tai viisi neljänteen. 7.1 Potenssin määritelmä
61 7.1 Potenssin määritelmä Potenssi on lyhennetty merkintä tulolle, jossa kantaluku kerrotaan itsellään niin monta kertaa kuin eksponentti ilmaisee. - luvun toinen potenssi on nimeltään luvun neliö o
Merkitse kertolasku 3 3 3 3 potenssin avulla ja laske sen arvo.
13 Luvun potenssi Kertolasku, jonka kaikki tekijät ovat samoja, voidaan merkitä lyhyemmin potenssin avulla. Potenssimerkinnässä eksponentti ilmaisee, kuinka monta kertaa kantaluku esiintyy tulossa. Potenssin
811120P Diskreetit rakenteet
811120P Diskreetit rakenteet 2016-2017 2. Lukujen esittäminen ja aritmetiikka 2.1 Kantajärjestelmät ja lukujen esittäminen Käytettävät lukujoukot: Luonnolliset luvut IN = {0,1,2,3,... } Positiiviset kokonaisluvut
1 Numeroista lukuja 1.
1 1 Numeroista lukuja Mitä lukuyksikköä edustaa numero a) 4 luvussa 5 469 satoja b) 7 luvussa 35,271 sadasosia c) 1 luvussa 0,5281? kymmenestuhannesosia Kirjoita lukuyksiköiden mukaisena summalausekkeena.
Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset
7.lk matematiikka Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset Hatanpään koulu Syksy 2017 Janne Koponen Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset 2 Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset Sisällys 1. Negatiiviset
4 Yleinen potenssifunktio ja polynomifunktio
4 Yleinen potenssifunktio ja polynomifunktio ENNAKKOTEHTÄVÄT 1. a) Tutkitaan yhtälöiden ratkaisuja piirtämällä funktioiden f(x) = x, f(x) = x 3, f(x) = x 4 ja f(x) = x 5 kuvaajat. Näin nähdään, monessako
Laskentaa kirjaimilla
MAB1 Polynomit Laskentaa kirjaimilla Tähän asti olemme laskeneet luvuilla, jotka on esitetty numeroiden avulla. Matematiikan säännöt, laskentamenetelmät, kaavat samoin kuin fysiikan ja itse asiassa kaikkien
A-osa. Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät. Tehtävät arvostellaan pistein 0-6. Taulukkokirjaa saa käyttää apuna, laskinta ei.
PITKÄ MATEMATIIKKA PRELIMINÄÄRIKOE 7..07 NIMI: A-osa. Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät. Tehtävät arvostellaan pistein 0-. Taulukkokirjaa saa käyttää apuna, laskinta ei.. Valitse oikea vaihtoehto ja
Tekijä Pitkä Matematiikka 11 ratkaisut luku 2
Tekijä Pitkä matematiikka 11 0..017 170 a) Koska 8 = 4 7, luku 8 on jaollinen luvulla 4. b) Koska 104 = 4 6, luku 104 on jaollinen luvulla 4. c) Koska 4 0 = 80 < 8 ja 4 1 = 84 > 8, luku 8 ei ole jaollinen
Opettaja: tyk.fi Aika ja paikka: ma, ke klo 17:00-18:25, luokka 26.
MAB 0: Kertauskurssi Opettaja: Janne.Lemberg @ tyk.fi Aika ja paikka: ma, ke klo 17:00-18:25, luokka 26. Alustava aikataulu: ma 29.8 ke 31.8 ma 5.9 ke 7.9 ma 12.9 ke 14.9 ma 19.9 ke 21.9 ma 26.9 ke 28.9
MATEMATIIKKA. Matematiikkaa pintakäsittelijöille. Ongelmanratkaisu. Isto Jokinen 2017
MATEMATIIKKA Matematiikkaa pintakäsittelijöille Ongelmanratkaisu Isto Jokinen 2017 SISÄLTÖ 1. Matemaattisten ongelmien ratkaisu laskukaavoilla 2. Tekijäyhtälöt 3. Laskukaavojen yhdistäminen 4. Yhtälöiden
KORJAUSMATIIKKA 3, MATERIAALI
1 SISÄLTÖ KORJAUSMATIIKKA, MATERIAALI 1) Potenssi ) Juuri ) Polynomit 4) Ensimmäisen asteen yleinen yhtälön ratkaisu 5) Yhtälöt ongelmaratkaisuissa (tehtävissä esitellään myös. asteen yhtälön ratkaisu)
2.2 Neliöjuuri ja sitä koskevat laskusäännöt
. Neliöjuuri ja sitä koskevat laskusäännöt MÄÄRITELMÄ 3: Lukua b sanotaan luvun a neliöjuureksi, merkitään a b, jos b täyttää kaksi ehtoa: 1o b > 0 o b a Esim.1 Määritä a) 64 b) 0 c) 36 a) Luvun 64 neliöjuuri
1 Peruslaskuvalmiudet
1 Peruslaskuvalmiudet 11 Lukujoukot N {1,, 3, 4,} on luonnollisten lukujen joukko (0 mukana, jos tarvitaan), Z {, 3,, 1, 0, 1,, 3,} on kokonaislukujen joukko, Q m n : m, n Z, n 0 on rationaalilukujen joukko,
Mittaustarkkuus ja likiarvolaskennan säännöt
Mittaustarkkuus ja likiarvolaskennan säännöt Mittaustulokset ovat aina likiarvoja, joilla on tietty tarkkuus Kokeellisissa luonnontieteissä käsitellään usein mittaustuloksia. Mittaustulokset ovat aina
MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut:
MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut: 1 Funktio 1.1 Piirretään koordinaatistoakselit ja sijoitetaan pisteet: 1 1. a) Funktioiden nollakohdat löydetään etsimällä kuvaajien ja - akselin leikkauspisteitä.
HUOLTOMATEMATIIKKA 1, SISÄLTÖ TIEDOT JA ESIMERKIT:
1 HUOLTOMATEMATIIKKA 1, SISÄLTÖ 1) Laskujärjestys 2) Likiarvo ja pyöristäminen 3) Paperilla laskeminen, yhteen- ja vähennyslaskut sekä kerto- ja jakolaskut 4) Yksikkömuunnokset, kerrannaisyksiköt sekä
1. Mikä on lukujen 10, 9, 8,..., 9, 10 summa? 2. Mikä on lukujen 10, 9, 8,..., 9, 10 tulo? =?
Tehtävät 1 1. Mikä on lukujen 10, 9, 8,..., 9, 10 summa? 2. Mikä on lukujen 10, 9, 8,..., 9, 10 tulo? 3. 16 125 250 =? 4. Kirjoita lausekkeeseen sulut siten, että tulos on nolla. 2 + 2 2 2 : 2 + 2 2 2
MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut:
MAB - Harjoitustehtävien ratkaisut: Funktio. Piirretään koordinaatistoakselit ja sijoitetaan pisteet:. a) Funktioiden nollakohdat löydetään etsimällä kuvaajien ja - akselin leikkauspisteitä. Funktiolla
3Eksponentiaalinen malli
3Eksponentiaalinen malli Bakteerien määrä lihassa lisääntyy 250 % jokaisen vuorokauden aikana. Epilepsialääkkeen määrän puoliintuminen elimistössä vie aina yhtä pitkän ajan, 12 tuntia. Tällaisia suhteellisia
B. 2 E. en tiedä C. 6. 2 ovat luonnollisia lukuja?
Nimi Koulutus Ryhmä Jokaisessa tehtävässä on vain yksi vastausvaihtoehto oikein. Laske tehtävät ilman laskinta.. Missä pisteessä suora y = 3x 6 leikkaa x-akselin? A. 3 D. B. E. en tiedä C. 6. Mitkä luvuista,,,
Tässä riisinjyvien määrät jokaisessa ruudussa on laskettava yhteen. Tällöin tuloksena on
8. Luvut 8.1 Suuret luvut, summa ja kertoma Aloittakaamme shakkipelin keksimiseen liittyvällä tunnetulla tarinalla. Intian hallitsija innostui kovasti shakkipelistä, jonka yksi palatsin viisaista miehistä
Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset
7.lk matematiikka Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset Hatanpään koulu Syksy 2017 Janne Koponen 2 Sisällys 1. Negatiiviset ja positiiviset luvut sekä vertailut... 4 2. Lukujen vertailu... 8 3. Plussien
niin järjestys on tämä: ensin kerto- ja jakolaskut vasemmalta oikealle, sen jälkeen plus- ja miinuslaskut vasemmalta oikealle.
Alkeistason matikkaa Plus-, miinus-, kerto- ja jakolaskujen laskujärjestys Esim. jos pitää laskea tällainen lasku:? niin järjestys on tämä: ensin kerto- ja jakolaskut vasemmalta oikealle, sen jälkeen plus-
Potenssi eli potenssiin korotus on laskutoimitus, jossa luku kerrotaan itsellään useita kertoja. Esimerkiksi 5 4 = Yleisesti.
x 3 = x x x Potenssi eli potenssiin korotus on laskutoimitus, jossa luku kerrotaan itsellään useita kertoja. Esimerkiksi 4 = Yleisesti a n = a a a n kappaletta a n eksponentti kuvaa tuloa, jossa a kerrotaan
MAA 2 - POLYNOMIFUNKTIOT
MAA MAA - POLYNOMIFUNKTIOT 1 On annettu muuttujan x polynomi P(x) = x + x + Mitkä ovat sen termien kertoimet, luettele kaikki neljä (?) Mitä astelukua polynomi on? Mikä on polynomin arvo, kun x = 0 Entä
R1 Harjoitustehtävien ratkaisut
MAB R Harjoitustehtävien ratkaisut R Harjoitustehtävien ratkaisut. Jos lämpötila nousee asteesta asteella, mikä on uusi lämpötila? +. Lämpötila nousee viiteen asteeseen. Lukusuoralla: 0 + Nuolen pituus.
Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset
7.lk matematiikka Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset Hatanpään koulu Syksy 2017 Janne Koponen 2 Sisällys 1. Negatiiviset ja positiiviset luvut sekä vertailut... 4 2. Lukujen vertailu... 8 3. Plussien
4. Oheisessa 4x4 ruudukossa jokainen merkki tarkoittaa jotakin lukua. Mikä lukua salmiakki vastaa?
Peruskoulun matematiikkakilpailu Loppukilpailu perjantaina 30.1.2015 OSA 1 Ratkaisuaika 30 min Pistemäärä 20 Tässä osassa ei käytetä laskinta. Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin.
Ohjelmoijan binaarialgebra ja heksaluvut
Paavo Räisänen Ohjelmoijan binaarialgebra ja heksaluvut www.ohjelmoinaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa ja levittää ei kaupallisissa tarkoituksissa. Kuitenkaan omille nettisivuille opasta
A Lausekkeen 1,1 3 arvo on 1,13 3,3 1,331 B Tilavuus 0,5 m 3 on sama kuin 50 l 500 l l C Luvuista 2 3, 6 7
1 Tuotteen hinta nousee ensin 10 % ja laskee sitten 10 %, joten lopullinen hinta on... alkuperäisestä hinnasta. alkuperäisestä hinnasta. YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 23.3.2016 MATEMATIIKAN KOE PITKÄ
Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 3
Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 3 1 Epäyhtälöitä Aivan aluksi lienee syytä esittää luvun itseisarvon määritelmä: { x kun x 0 x = x kun x < 0 Siispä esimerkiksi 10 = 10 ja 10 = 10. Seuraavaksi listaus
Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit
Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit Jukka Sorjonen sorjonen.jukka@gmail.com 28. syyskuuta 2016 Jukka Sorjonen (Jyväskylän Normaalikoulu) Mallit ja laskun vaiheet 28. syyskuuta 2016 1 / 22 Hieman kertausta
3 Eksponentiaalinen malli
Eksponentiaalinen malli Eksponentiaalinen kasvaminen ja väheneminen 6. Kulunut aika (h) Bakteerien määrä 0 80 0 60 0 0 7 7 0 0 0 6. 90 % 0,90 Pienennöksiä (kpl) Piirroksen korkeus (cm) 0,90 6,0, 0,90 6,0,06,
1. Kymmenjärjestelmä ja desimaalilukujen yhteen- ja vähennyslaskua
. Kymmenjärjestelmä ja desimaalilukujen yhteen- ja vähennyslaskua. Jatka. + 00 000 0 0 0 0 0 0 0 000 + 0 000 0 0 0 0 0 0 0 + 0,0,,,,,,0 0,,,,,,, + 0,,,0,,0,,00. Merkitse laskutapa ja laske. a), +, + 0,,
15 Yhtäsuuruuksia 1. Päättele x:llä merkityn punnuksen massa. a) x 4 kg. x 3 kg
1 15 Yhtäsuuruuksia Päättele :llä merkityn punnuksen massa. a) 1 kg 1 kg 1 kg 1 kg 1 kg 1 kg b) 1 kg 5 kg 5 kg 4 kg 3 kg Kuinka monta ympyrää jälkimmäisen vaa an oikealle puolelle on laitettava, jotta
Paavo Räisänen. Ohjelmoijan binaarialgebra ja heksaluvut. www.ohjelmoimaan.net
Paavo Räisänen Ohjelmoijan binaarialgebra ja heksaluvut www.ohjelmoimaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa ja levittää ei kaupallisissa tarkoituksissa. Kuitenkaan omille nettisivuille opasta
Yhtälön oikealla puolella on säteen neliö, joten r. = 5 eli r = ± 5. Koska säde on positiivinen, niin r = 5.
Tekijä Pitkä matematiikka 5 7..017 31 Kirjoitetaan yhtälö keskipistemuotoon ( x x ) + ( y y ) = r. 0 0 a) ( x 4) + ( y 1) = 49 Yhtälön vasemmalta puolelta nähdään, että x 0 = 4 ja y 0 = 1, joten ympyrän
1 PERUSLASKUTAITOJA. ALOITA PERUSTEISTA 1A. a) = 4 15 = 11. Vastaus: 11. b) 2 ( 6 + 5) = 2 ( 1) = 2. Vastaus: 2. c)
Huippu Kertaus Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty.7.08 PERUSLASKUTAITOJA ALOITA PERUSTEISTA A. a) 5 = 5 = Vastaus: b) ( 6 + 5) = ( ) = Vastaus: c) 0 0 6 Vastaus: 6 d) 8 + 8 : = 8
4 LUKUJONOT JA SUMMAT
Huippu Kertaus Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty 0.7.08 4 LUKUJONOT JA SUMMAT ALOITA PERUSTEISTA 45A. Määritetään lukujonon (a n ) kolme ensimmäistä jäsentä ja sadas jäsen a 00 sijoittamalla
NELIÖJUURI. Neliöjuuren laskusääntöjä
NELIÖJUURI POLYNOMIFUNKTIOT JA -YHTÄLÖT, MAA2 Tarkoittaa positiivista tai nollaa Määritelmä, neliöjuuri: Luvun a R neliöjuuri, merkitään a, on se ei-negatiivinen luku, jonka neliö (eli toiseen potenssiin
1 Luvut jonossa 1. Kuinka monta pikkuneliötä on a) neljännessä kuviossa b) seitsemännessä kuviossa c) kymmenennessä kuviossa?
1 1 Luvut jonossa Kuinka monta pikkuneliötä on a) neljännessä kuviossa b) seitsemännessä kuviossa c) kymmenennessä kuviossa? kuvio kuvio kuvio 10 28 55 a) Jos muodostelmaluistelujoukkue tekee 4 luistelijan
0. perusmääritelmiä. Lukutyypit Laskusäännöt Laskujärjestys
0. perusmääritelmiä Lukutyypit Laskusäännöt Laskujärjestys Luonnolliset luvut (N): 1, 2, 3, 4 Kokonaisluvut (Z):... 4, 3, 2, 1, 0, 1, 2, 3, 4... RaConaaliluvut (Q): kaikki luvut, jotka voidaan esieää kahden
Matematiikan itsenäisiä tehtäviä
Matematiikan itsenäisiä tehtäviä Luvut ja niiden nimet suomeksi Laskutoimitusten nimiä suomeksi Perustehtävät Luvut ja niiden nimet suomeksi 1. Kirjoita luvut suomeksi. a) 155 sadat kymmenet ykköset b)
1.1. RATIONAALILUVUN NELIÖ
1.1. RATIONAALILUVUN NELIÖ 1. Käyttäen tietoa a = a a laske: a) 8 b) ) c) 0, d) ) 1 e) 1) f) +,) g) 7 h) ) i). Laske näiden lukujen neliöt: 17 9 1,6 1. Laske: ) a) ) b). Laske a, kun 5) 1 ) 11 11 81. j)
Yksikkömuunnokset. Pituus, pinta-ala ja tilavuus. Jaana Ohtonen Språkskolan/Kielikoulu Haparanda-Tornio. lördag 8 februari 14
Yksikkömuunnokset Pituus pinta-ala ja tilavuus lördag 8 februari 4 SI-järjestelmän perussuureet ja yksiköt Suure Suureen tunnus Perusyksikkö Yksikön lyhenne Määritelmä Lähde: Mittatekniikan keskus MIKES
9. Vektorit. 9.1 Skalaarit ja vektorit. 9.2 Vektorit tasossa
9. Vektorit 9.1 Skalaarit ja vektorit Skalaari on koon tai määrän mitta. Tyypillinen esimerkki skalaarista on massa. Lukumäärä on toinen hyvä esimerkki skalaarista. Vektorilla on taas suuruus ja suunta.
1 Rationaalifunktio , a) Sijoitetaan nopeus 50 km/h vaihtoaikaa kuvaavan funktion lausekkeeseen.
Juuri 6 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty 5.7.06 Rationaalifunktio. a) Sijoitetaan nopeus 50 km/h vaihtoaikaa kuvaavan funktion lausekkeeseen. f (50) 50 8 50 4 8 50 500 400 4 400
1.1. YHDISTETTY FUNKTIO
1.1. YHDISTETTY FUNKTIO (g o f) () = g(f()) Funktio g = yhdistetyn funktion g o f ulkofunktio Funktio f = yhdistetyn funktion g o f sisäfunktio E.2. Olkoon f() = 2 + 3 ja g() = 4-5. Muodosta funktio a)
0. perusmääritelmiä. Lukutyypit Laskusäännöt Laskujärjestys
Lukutyypit Laskusäännöt Laskujärjestys 0. perusmääritelmiä Luonnolliset luvut (N): 1, 2, 3, 4 Kokonaisluvut (Z):... 4, 3, 2, 1, 0, 1, 2, 3, 4... RaFonaaliluvut (Q): kaikki luvut, jotka voidaan esihää kahden
Tekijä Pitkä matematiikka
K1 Tekijä Pitkä matematiikka 5 7..017 a) 1 1 + 1 = 4 + 1 = 3 = 3 4 4 4 4 4 4 b) 1 1 1 = 4 6 3 = 5 = 5 3 4 1 1 1 1 1 K a) Koska 3 = 9 < 10, niin 3 10 < 0. 3 10 = (3 10 ) = 10 3 b) Koska π 3,14, niin π
MAY01 Lukion matematiikka 1
MAY01 Lukion matematiikka 1 - Oppikirja: Yhteinen tekijä, Lukion matematiikka 1: Luvut ja lukujonot (paperisena tai sähköisenä ) - Kurssilla tarvitaan myös tietokone, TI-laskinohjelma, geogebraohjelma,
n. asteen polynomilla on enintään n nollakohtaa ja enintään n - 1 ääriarvokohtaa.
MAA 12 kertaus Funktion kuvaaja n. asteen polynomilla on enintään n nollakohtaa ja enintään n - 1 ääriarvokohtaa. Funktion nollakohta on piste, jossa f () = 0, eli kuvaaja leikkaa -akselin. Kuvaajan avulla
Reaalilukuvälit, leikkaus ja unioni (1/2)
Luvut Luonnolliset luvut N = {0, 1, 2, 3,... } Kokonaisluvut Z = {..., 2, 1, 0, 1, 2,... } Rationaaliluvut (jaksolliset desimaaliluvut) Q = {m/n m, n Z, n 0} Irrationaaliluvut eli jaksottomat desimaaliluvut
Ydinfysiikkaa. Tapio Hansson
3.36pt Ydinfysiikkaa Tapio Hansson Ydin Ydin on atomin mittakaavassa äärimmäisen pieni. Sen koko on muutaman femtometrin luokkaa (10 15 m), kun taas koko atomin halkaisija on ångströmin luokkaa (10 10
Ratkaisut Summa on nolla, sillä luvut muodostavat vastalukuparit: ( 10) + 10 = 0, ( 9) + 9 = 0,...
Ratkaisut 1 1. Summa on nolla, sillä luvut muodostavat vastalukuparit: ( 10) + 10 = 0, ( 9) + 9 = 0,.... Nolla, koska kerrotaan nollalla. 3. 16 15 50 = ( 8) 15 50 = (8 15) ( 50) = 1000 500 = 500 000. 4.
KOKEITA KURSSI Kirjoita potenssimerkintдnд a) b) ( 4) ( 4) ( 4) c)
KOKEITA KURSSI MATEMATIIKAN KOE KURSSI (A). Kirjoita potenssimerkintдnд a) 9 9 9 9 9 b) ( ) ( ) ( ) c) 7 7 7... 7 d) luvun 8 neliц e) luvun kuution vastaluku. 77 kpl. Laske lausekkeen a b arvo, kun a)
Kolmannen ja neljännen asteen yhtälöistä
Solmu /019 7 Kolmannen neljännen asteen yhtälöistä Esa V. Vesalainen Matematik och statistik, Åbo Akademi Tämän pienen artikkelin tarkoituksena on satuilla hieman algebrallisista yhtälöistä. Erityisesti
c) 22a 21b x + a 2 3a x 1 = a,
Tehtäviä on kahdella sivulla; kuusi ensimmäistä tehtävää on monivalintatehtäviä, joissa on 0 4 oikeata vastausta. 1. Lukion A ja lukion B oppilasmäärien suhde oli a/b vuoden 2017 lopussa. Vuoden 2017 aikana
A. Desimaalilukuja kymmenjärjestelmän avulla
1(8) Kymmenjärjestelmä desimaalilukujen ja mittayksiköiden muunnosten pohjana A. Miten saadaan desimaalilukuihin ymmärrystä 10-järjestelmän avulla? B. Miten saadaan mittayksiköiden muunnoksiin ymmärrystä
7.lk matematiikka. Muuttuja ja Lauseke
7.lk matematiikka Muuttuja ja Lauseke Janne Koponen Hatanpään koulu Syksy 2016 1. Muuttuja, termi ja lauseke Muuttuja on kirjain, jonka tilalle voidaan sijoittaa luku. Kirjainta käytetään laskuissa numeron
Tekijä MAA2 Polynomifunktiot ja -yhtälöt = Vastaus a)
K1 a) Tekijä MAA Polynomifunktiot ja -yhtälöt 6.8.016 ( + + ) + ( ) = + + + = + + + = + 4 b) 4 4 ( 5 + ) ( 5 + 1) = 5 + + 5 + 1 4 = + + + 4 = + 5 5 1 1 Vastaus a) 4 + b) 4 + 1 K a) f ( ) = + 1 f () = +
matematiikka Martti Heinonen Markus Luoma Leena Mannila Kati Rautakorpi-Salmio Timo Tapiainen Tommi Tikka Timo Urpiola
798 matematiikka E Martti Heinonen Markus Luoma Leena Mannila Kati Rautakorpi-Salmio Timo Tapiainen Tommi Tikka Timo Urpiola Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Otavan asiakaspalvelu Puh. 0800 17117
Matematiikan peruskurssi 2
Matematiikan peruskurssi Tentti, 9..06 Tentin kesto: h. Sallitut apuvälineet: kaavakokoelma ja laskin, joka ei kykene graaseen/symboliseen laskentaan Vastaa seuraavista viidestä tehtävästä neljään. Saat
TEHTÄVIEN RATKAISUT. Luku Kaikki luvut on kokonaislukuja. Luonnollisia lukuja ovat 35, 7 ja 0.
TEHTÄVIEN RATKAISUT Luku.. Kaikki luvut on kokonaislukuja. Luonnollisia lukuja ovat, 7 ja 0.. a) Luvun vastaluku on, koska + ( ) 0. b) Luvun 7 vastaluku on 7, koska 7 + ( 7) 0. c) Luvun 0 vastaluku on
MATEMATIIKKA. Matematiikkaa pintakäsittelijöille PAOJ 3. Isto Jokinen 2013
MATEMATIIKKA Matematiikkaa pintakäsittelijöille PAOJ 3. Isto Jokinen 2013 PROSENTTILASKENTA Prosentti on 1/100 tai 0,01. Esimerkki 40. Lukuarvo % 0,42 42 0,013 1,3 1,002 100,2 1/25 100/25=4 23/45 51,1
PRELIMINÄÄRIKOE PITKÄ MATEMATIIKKA 9.2.2011
PRELIMINÄÄRIKOE PITKÄ MATEMATIIKKA 9..0 Kokeessa saa vastata enintään kymmeneen tehtävään.. Sievennä a) 9 x x 6x + 9, b) 5 9 009 a a, c) log 7 + lne 7. Muovailuvahasta tehty säännöllinen tetraedri muovataan
Kenguru 2013 Student sivu 1 / 7 (lukion 2. ja 3. vuosi)
Kenguru 2013 Student sivu 1 / 7 NIMI RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta
Mittaustuloksen esittäminen Virhetarkastelua. Mittalaitetekniikka NYMTES 13 Jussi Hurri syksy 2014
Mittaustuloksen esittäminen Virhetarkastelua Mittalaitetekniikka NYMTES 13 Jussi Hurri syksy 2014 SI järjestelmä Kansainvälinen mittayksikköjärjestelmä Perussuureet ja perusyksiköt Suure Tunnus Yksikkö
Eksponentti- ja logaritmifunktiot
Eksponentti- ja logaritmifunktiot Eksponentti- ja logaritmifunktiot liittyvät läheisesti toisiinsa. Eksponenttifunktio tulee vastaan ilmiöissä, joissa tarkasteltava suure kasvaa tai vähenee suhteessa senhetkiseen
k-kantaisen eksponenttifunktion ominaisuuksia
3.1.1. k-kantaisen eksponenttifunktion ominaisuuksia f() = k (k > 0, k 1) Määrittely- ja arvojoukko M f = R, A f = R + Jatkuvuus Funktio f on jatkuva Monotonisuus Funktio f aidosti kasvava, kun k > 1 Funktio
Aiemmin opittu. Jakson tavoitteet. Ajankäyttö. Tutustu kirjaan!
Aiemmin opittu Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan seuraavat lukuihin ja laskutoimituksiin liittyvät sisällöt on käsitelty vuosiluokilla 3 5: kymmenjärjestelmä-käsitteen varmentaminen, tutustuminen
Luvuilla laskeminen. Esim. 1 Laske 6 21 7
Luvuilla laskeminen TI-84 Plus käyttää laskujen suorittamiseen ns. yhtälönkäsittelyjärjestelmää (EOS TM, Equation Operating System), jonka avulla lausekkeiden syöttö tapahtuu matemaattisessa kirjoitusjärjestyksessä.
Tämän luvun tarkoituksena on antaa perustaidot kompleksiluvuilla laskemiseen sekä niiden geometriseen tulkintaan. { (a, b) a, b œ R }
7 Kompleksiluvut Tämän luvun tarkoituksena on antaa perustaidot kompleksiluvuilla laskemiseen sekä niiden geometriseen tulkintaan. 7.1 Kompleksilukujen määritelmä Määritelmä 7.1.1. Kompleksilukujen joukko
Python-ohjelmointi Harjoitus 2
Python-ohjelmointi Harjoitus 2 TAVOITTEET Kerrataan tulostuskomento ja lukumuotoisen muuttujan muuttaminen merkkijonoksi. Opitaan jakojäännös eli modulus, vertailuoperaattorit, ehtorakenne jos, input-komento
Matikka on hauskaa! Esimerkkejä alakoulun matematiikasta laskimen kanssa
Matikka on hauskaa! Esimerkkejä alakoulun matematiikasta laskimen kanssa OPS: Matematiikan oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 3 6 Opetuksen lähtökohtana käytetään oppilaille
MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ
MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 6.3.08 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa
Lue tehtävänannot huolella. Tee pisteytysruudukko 1. konseptin yläreunaan.
MAA Koe..05 Jussi Tyni Lue tehtävänannot huolella. Tee pisteytysruudukko. konseptin yläreunaan. A-osio. Ilman laskinta! MAOL:in taulukkokirja saa olla käytössä. Laske kaikki tehtävät. Vastaa tälle paperille.
MABK1 Kurssimateriaali. Eiran aikuislukio 2005
MABK1 Kurssimateriaali Eiran aikuislukio 2005 Sisältö 1 Sanasto 1 2 Luvut ja laskutoimitukset 5 2.1 Lukujoukot................................ 5 2.2 Peruslaskutoimitukset.......................... 6 2.3
KE1 Ihmisen ja elinympäristön kemia
KE1 Ihmisen ja elinympäristön kemia Arvostelu: koe 60 %, tuntitestit (n. 3 kpl) 20 %, kokeelliset työt ja palautettavat tehtävät 20 %. Kurssikokeesta saatava kuitenkin vähintään 5. Uusintakokeessa testit,
Potenssiyhtälö ja yleinen juuri
Potenssiyhtälö ja yleinen juuri 253. Tutki sijoittamalla, mitkä luvuista ovat yhtälön ratkaisuja. a) x 2 = 1 b) x 3 = 8 x = 2 x = 1 x = 1 x = 2 x 2 = 1 x = 1 ja x = 1, koska 1 2 = 1 ja ( 1) 2 = 1 x 3 =
Ratkaisuja, Tehtävät
ja, Tehtävät 988-97 988 a) Osoita, että lausekkeiden x 2 + + x 4 + 2x 2 ja x 2 + - x 4 + 2x 2 arvot ovat toistensa käänteislukuja kaikilla x:n arvoilla. b) Auton jarrutusmatka on verrannollinen nopeuden
1 Ensimmäisen asteen polynomifunktio
Ensimmäisen asteen polynomifunktio ENNAKKOTEHTÄVÄT. a) f(x) = x 4 b) Nollakohdassa funktio f saa arvon nolla eli kuvaaja kohtaa x-akselin. Kuvaajan perusteella funktion nollakohta on x,. c) Funktion f
2) Kirjoita osoittajaan ja nimittäjään jotkin luvut, joilla yhtälöt ovat voimassa. Keksi kolme eri ratkaisua. 2 = 5 = 35 = 77 = 4 = 10 = 8
Nimi 1 ALGEBRAN KERTAUS 1) Järjestä luvut pienimmästä suurimpaan., 8 3, 8, 8 4, 908, 7, 1, 99, 167, 1, 987, 1011. 4 ) Kirjoita osoittajaan ja nimittäjään jotkin luvut, joilla yhtälöt ovat voimassa. Keksi
HUOLTOMATEMATIIKKA 1 TEHTÄVÄT
1 HUOLTOMATEMATIIKKA 1 TEHTÄVÄT 1) Laskujärjestys 2) Likiarvo ja pyöristäminen 3) Paperilla laskeminen, yhteen- ja vähennyslaskut sekä kerto- ja jakolaskut 4) Yksikkömuunnokset, kerrannaisyksiköt sekä
PERUSKOULUSTA PITKÄLLE
Raimo Seppänen Tytti Kiiski PERUSKOULUSTA PITKÄLLE KERTAUSTA JA TÄYDENNYSTÄ LUKION PITKÄLLE MATEMATIIKALLE JA MATEMATIIKKAA VAATIVAAN AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN MFKA-KUSTANNUS OY HELSINKI 2007 SISÄLLYS
PUHUTAAN NUMEROILLA Murtoluvut Desimaaliluvut tai
PUHUTAAN NUMEROILLA Murtoluvut 1/2 yksi kahdesosaa (puoli) 2/3 kaksi kolmasosaa 3/4 kolme neljäsosaa 4/5 neljä viidesosaa 5/6 viisi kuudesosaa 6/7 kuusi seitsemäsosaa 7/8 seitsemän kahdeksasosaa 8/9 kahdeksan
= 3 = 1. Induktioaskel. Induktio-oletus: Tehtävän summakaava pätee jollakin luonnollisella luvulla n 1. Induktioväite: n+1
Matematiikan ja tilastotieteen laitos Matematiikka tutuksi Harjoitus 4 Ratkaisuehdotuksia 4-810 1 Osoita induktiolla, että luku 15 jakaa luvun 4 n 1 aina, kun n Z + Todistus Tarkastellaan ensin väitettä
LAUSEKKEET JA NIIDEN MUUNTAMINEN
LAUSEKKEET JA NIIDEN MUUNTAMINEN 1 LUKULAUSEKKEITA Ratkaise seuraava tehtävä: Retkeilijät ajoivat kahden tunnin ajan polkupyörällä maantietä pitkin 16 km/h nopeudella, ja sitten vielä kävelivät metsäpolkua
2.1. Tehtävänä on osoittaa induktiolla, että kaikille n N pätee n = 1 n(n + 1). (1)
Approbatur 3, demo, ratkaisut Sovitaan, että 0 ei ole luonnollinen luku. Tällöin oletusta n 0 ei tarvitse toistaa alla olevissa ratkaisuissa. Se, pidetäänkö nollaa luonnollisena lukuna vai ei, vaihtelee
Kahden lausekkeen merkittyä yhtäsuuruutta sanotaan yhtälöksi.
10.1 Yleistä Kahden lausekkeen merkittyä yhtäsuuruutta sanotaan yhtälöksi. Esimerkkejä: 2x 8 = 12 A = πr 2 5 + 7 = 12 Yhtälöissä voi olla yksi tai useampi muuttuja Tuntematonta muuttujaa merkitään usein
Kokonaisluvut. eivät ole kokonaislukuja!
Luvut Lähdetään liikkeelle kertaamalla mitä tiedämme luvuista. Mitä erilaiset luvut kuvaavat ja millaisia ominaisuuksia niillä on? Mikä voisi olla luonnollisin luku aloittaa? Luonnolliset luvut Luonnolliset
Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu Ratkaisuita
Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 22..204 Ratkaisuita. Laske 23 45. a) 4000 b) 4525 c) 4535 d) 5525 e) 5535 Ratkaisu. Lasketaan allekkain: 45 23 35 90 45 5535 2. Yhden maalipurkin sisällöllä
LYHYT MATEMATIIKKA PRELIMINÄÄRIKOE
LYHYT MATEMATIIKKA PRELIMINÄÄRIKOE 2.2.2018 A-osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät 1 4. Tehtävät arvostellaan pistein 0 6. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän alla olevaan tilaan. Mikäli
8.1 Murtoluvun määritelmä - murtoluvulla tarkoitetaan aina osaa (osia) jostakin kokonaisuudesta
8. Murtoluvun määritelmä - murtoluvulla tarkoitetaan aina osaa (osia) jostakin kokonaisuudesta - oheisessa kuvassa ympyrä on jaettu kolmeen yhtä suureen osaan, joista kukin osa on yksi kolmasosa koko ympyrästä