LOREM IPSUMIUM TOIMINTAKERTOMUS. Mahdollinen alaotsikko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LOREM IPSUMIUM TOIMINTAKERTOMUS. Mahdollinen alaotsikko"

Transkriptio

1 LOREM IPSUMIUM TOIMINTAKERTOMUS DOLOR 2015 EST Mahdollinen alaotsikko

2 HUS-Desiko HUS-Desiko liikelaitos on erikoistunut tuottamaan tuloksellisesti ja asiakaslähtöisesti Puhtaasti potilaan parhaaksi korkean hygieniatason takaavia erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, kotisairaanhoidon, vanhuspalveluiden ja suun terveydenhuollon tilojen puhtaanapito- ja ruokahuoltoa avustavia ja muita laitoshuoltopalveluja. Uutena palvelukokonaisuutena tarjotaan potilashuoneiden tarvikkeiden täyttöpalveluja, sairaalasänkyjen vuokrausja huolto- sekä osastojen hoitologistiikkapalveluita. Vuoden 2015 loppuun asti HUS-Desiko lisäksi tuotti välineiden puhdistamis-, desinfektio- ja sterilointipalveluja sekä toimitti valmiita desinfioituja tai steriloituja välinepakkauksia. 2

3 HUS-Desikon toimitusjohtaja Tuula Karhumäki: Kulunut toimintavuosi oli liikelaitoksen kahdeksas ja samalla viimeinen sellainen, jolloin sekä laitos- että välinehuoltotoiminta olivat HUS-Desikon alaisuudessa. Vuoden aikana vahvistettiin jo olemassa olevia käytäntöjä, kehitettiin uutta sekä valmisteltiin tulevaa organisaatiomuutosta. Vuoden suurin tapahtuma lienee lopullinen päätös siitä, että välinehuoltotoiminta siirtyi osaksi ATeK -tulosyksikköä. Katsottiin, että välinehuoltotoimintaa voidaan kehittää saman toimialan alla paremmin leikkaussalitoimintojen kokonaisprosessia tukevaksi toiminnaksi. Vuonna 1998 välinehuolto organisoitiin saman toimialan alle, ja vuonna 2000 välinehuolto ja laitoshuolto liitettiin yhteen osaksi Huoltopalvelukeskusta. Yhdessä ehdittiin tehdä taivalta 15 antoisaa vuotta. Paljon olemme saaneet yhdessä aikaiseksi HUS:n ja HUS:n sairaanhoidollisten ja muiden yksiköiden hyväksi. Jäsenkuntayhteistyö on ollut mittavaa ja kasvuvauhti oli tasaista. Palvelujen laatu ja tuotannon tehostaminen toivat tulosta tuottavuuden kasvuun ja asiakastyytyväisyyteen. Henkilöstön työtehtävien monipuolistuminen teki työstä mielenkiintoisen ja haluttavan. Olemme jakaneet osaamistamme laajasti, työnjakoa on kehitetty ja päällekkäisyyksiä poistettu ja kustannuksia saatu alenemaan. Synergiahyödyt ovat olleet merkittävät. Syyskuusta lähtien valmisteltiin välinehuollon siirtymistä ATeKiin saattaen se uuteen omaan linjaansa huolehtimalla niin talouden kuin muunkin toiminnan joustavasta siirrosta. Välinehuollon siirtymisessä onnistuttiin hyvin. Vaikka nyt ollaan erillään, yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin. Suurena työllistäjänä HUS-Desikon sai jälleen paljon kiitosta menestyksekkäästä toiminnastaan. Roolimme on ollut merkittävä PosiVire OY:n kanssa. Yhteistyö on jatkunut vuodesta 2010 lukien. PosiVire Oy:n kanssa jatkettiin työssäoppimisen ja oppisopimuskoulutuksen mallin toteuttamista ja kehittämistä. HUS-Desikossa tärkeitä ovat: asiakastyytyväisyys, työn korkea laatu, halu kehittyä työssä ja hyvä työilmapiiri Mallissa työpaikalla tapahtuva oppiminen ja oppilaitoksen tarjoama tietopuolinen koulutus yhdistyvät uudella entistä tehokkaammalla tavalla. HUS-Desiko toteutti osan tietopuolisesta opetuksesta, resursoi työssäoppimisen ohjaamista oppisopimusohjaajalla sekä mahdollisti maahanmuuttajataustaisen opiskelijan valmiuden tutkintotilaisuuksiin. Tavoitteena oli lisätä työntekijän mahdollisuuksia työllistymiseen, vähentää koulutukseen kuluvaa aikaa sekä lisätä työn mielekkyyttä ja tuotetun palvelun laatua. Mallia voidaan toteuttaa osana työllistävää koulutusta, joustavaa perusopetusta ja maahanmuuttajien työelämään integrointia. Tätä kautta työllistyi yksi työntekijä laitoshuoltajaksi Peijakseen. PosiVire Oy:n kautta tarjottiin yhdelletoista (11) työntekijälle paikka erilaisiin laitoshuoltajan tehtäviin. PosiVireen kautta työllistyy vuosittain HUS-Desikon palvelukseen useita henkilöitä. Toisena hyvänä työllistämisen keinoja toteutettiin nuorisotakuurekrytointia. Tässäkin oppisopimuksen avulla toteutettiin työttömän tai ilman opiskelupaikkaa jääneen nuoren työllistymistä. Oppisopimuksella pätevyyden saavuttaa vuosittain n. 200 henkilöä (10 % henkilöstöstä). Antoisaa asiakasyhteistyötä HUS-Desikolle asiakastyytyväisyys on yksi toiminnan lähtökohdista. Asiakkaillamme ja henkilöstöllämme yhteisenä tavoitteena on potilasturvallisuuden varmistaminen. HUS-Desiko voi parhaiten tukea ja edistää potilaan hoidon sujuvuutta ja potilasturvallisuutta laadukkailla palveluilla, osaavalla henkilöstöllä sekä toimivalla asiakasyhteistyöllä. /desiko 3

4 On ilahduttava huomata, että asiakkaat selvästikin luottavat HUS-Desikon palveluihin ja potilasturvallisuus ei ole uhattuna. HUS-Desikon merkittävä rooli infektioiden torjuntatyössä ja yhteistyökumppanina tulee säilyä tulevaisuudessakin. Kehittämistä yhteistyössä Hoitologistikko-toimintamallin kehittäminen käynnistyi vuoden 2012 alussa, jolloin UPK Healthcare Tekesin tukemana lähti tarkastelemaan sairaalaosastojen logistisia palvelutarpeita hoitotilanteen näkökulmasta. Toimintamallin tulokset ovat olleet erittäin rohkaisevia ja niiden perusteella on käynnistetty useita hoitologistikko-toimintamallin toteutushankkeita. HUS-Desiko oli vahvasti mukana kehittämässä toimintoja ja potilaan hoitoprosesseja arvioimalla tukipalveluprosessien toimivuutta ja sujuvuutta. Yhdessä eri yhteistyökumppanien kanssa kehitettiin toimivaa tarvike- ja välinelogistiikkaa, hoitologistiikka- toimintamallia. Meneillään olevassa Uusi lastensairaala hankkeessakin olimme vahvasti mukana etsimässä sairaalan toimivaa tukipalveluprosessia potilaan hoitoprosessin tueksi ja hoitohenkilökunnan työn helpottamiseksi ja sujuvoittamiseksi. Tavoitteena on luoda hyvä ja toimiva kokonaistuottavuutta lisäävä työnjakomalli, joka tarkoituksenmukaisella tavalla vapauttaa hoitohenkilökunnan aikaa potilastyöhön. Välinehuolto sai tunnustusta, kun The EU Commission for Education palkitsi välinehuollon VEDAS -hankkeen vuoden parhaimpana EU-projektina sen laadukkuuden, sisällön ja tulosten perusteella. Pohjoismaiden ja Baltian maiden välinen Leonardo da Vinci -yhteistyöhanke toteutettiin vuosien aikana VEDAS (Vocational Education for decontamination and sterilization of medical equipment) -hankkeen nimellä. Hankkeen tavoitteena oli lisätä potilasturvallisuutta kehittämällä ja vahvistamalla välinehuollon henkilöstön osaamista tuottamalla välinehuoltajille koulutusohjelma, jota voidaan hyödyntää Euroopan maissa. Hanke toteutettiin yhteistyönä välinehuoltoalan kouluttajien ja työelämän edustajien kanssa. Suomen lisäksi hankkeeseen osallistuivat Norja, Islanti, Viro, Latvia, Liettua ja Ruotsi, joka toimi hankkeen koordinaattorina. Suomesta hankkeeseen osallistuivat Ami-säätiön lisäksi allekirjoittanut. Vuonna 2016 HUS-Desiko jatkaa laadukkaiden sairaalahuolto- ja laitoshygieniapalvelujen tuottajana. Toiminnallinen organisaatio uudistuu merkittävästi, kun organisaatiotasot madaltuvat ja siirrytään prosessiorganisaatiomalliin. Desikolaiset tekivät vuoden aikana jälleen hienoa väline- ja laitoshuoltotyötä. Jokaisen työpanos on ollut ensiarvoisen tärkeä. Kaunis kiitos kaikille desikolaisille, jotka olette tehneet parhaanne arvokkaassa palvelutehtävässänne ja olleet luomassa infektioturvallista toiminta- ja hoitoympäristöä. Haluan myös kiittää kaikkia omistajia, asiakkaita ja muita sidosryhmiä, jotka ovat innostaneet meitä toimintamme kehittämisessä ja motivoineet sen käytännön toteuttamisessa. Tuula Karhumäki toimitusjohtaja, HUS-Desiko 4

5 5

6 HENKILÖSTÖN OSAAMISTA KEHITETTIIN KÄYTÖSSÄ UUDENLAISTA TEKNIIKKAA Koulutettu henkilöstö turvaa yliopistosairaalassa vaadittavat korkean hygieniatason palvelut. HUS-Desikossa ammattitaidon ja osaamisen vahvistamiseen panostettiin monin eri keinoin. Meilahden tornisairaalan avautuminen oli vuoden suurin toiminnallinen muutos, joka vaati 27 henkilötyövuoden lisäyksen edelliseen vuoteen verrattuna. Kokonaisuutena htv:t alittivat talousarvion ja asiakkaalle voitiin tuottaa sovitut palvelut. Vuoden aikana työllistettiin 11 PosiVire Oy:n työntekijää. Ilman opiskelupaikkaa jääneiden tai työttömien nuorten työllistämiseksi toteutettiin kolmas nuorisorekrytointi. Henkilöstökulut alittivat talousarvion. Alitukseen päästiin hyvällä työvuorosuunnittelulla, resurssien optimoinnilla, prosesseja kehittämällä ja toimintaa asiakkaan muutoksiin sopeuttamalla yhteistyötä tiivistäen. Osaamisen kehittämistä HUS-Desikon perehdytysohjelmat ovat olleet käytössä keikkalaisen, poissaololta työhön palaavan ja uuden esimiehen perehdytyksen osalta jo vuodesta Uutta tekniikkaa otettiin käyttöön Jorvin sairaalan nuorten oppisopimusopiskelijoiden ja heidän työpaikkaohjaajiensa to- teuttamissa perehdytysvideoissa. Videon avulla uusi työntekijä voi myös itseopiskella esim. poislähtevän potilaan vuodepaikan puhdistusta. Sisäisiä koulutustilaisuuksia järjestettiin 85 kappaletta. Laitoshuoltajia ja välinehuoltajia sekä esimiehiä koulutettiin oppisopimuksella työnantajan tarvitseman osaamisen varmistamiseksi. Uutuutena toteutettiin oppilaitosten oppitunnit työympäristössä, jolloin teoriaosuuden jälkeen työtä harjoiteltiin opettajan ja työpaikkaohjaajien valvonnassa työpaikalla. Yhteistyötä hoitohenkilöstön kanssa erityisesti työnjakokysymyksissä kehitettiin hyvällä menestyksellä mm. Lasten sairaalan hoitologistiikkahankkeessa. Työsuojelussa ennakoiva ote Työsuojelun ennakoivilla työkaluilla kehitettiin työhyvinvointia ja työturvallisuutta. Työsuojelun vuosisuunnitelman mukaisesti tehtiin kahdeksan sähköistä riskien arviointia, joiden tavoitteena oli terveellinen työ ja turvallinen työympäristö. Lisäksi työturvallisuuskierroksilla ja turvallisuustuokioilla selvitettiin työpaikkojen turvallisuusasioita. Työturvallisuuskierroksia toteutettiin 102 kpl, mikä oli 19 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Työmatkojen turvallisuuden parantamiseksi järjestettiin Työmatka turvalliseksi - kampanja, jossa painotettiin tapaturmien ennakointia ja kiireen hallintaa. Työhyvinvointia mitattiin työolobarometrilla KKI-hankkeena toteutettiin usealla työpaikalla Voimavaroja palauttava työpaja, jonka jälkeen järjestettiin työhyvinvointia edistävät kuntokampanjat. Kaikkien työpajan toteuttaneiden työyksiköiden kesken arvottiin ja palkittiin HUS-Desikon liikkuvin työyksikkö-kisan voittajat. Henkilöstön työhyvinvoinnin tuloksia on kahden vuoden ajan käsitelty ns. osallistavan TOB:n menetelmällä. HUS-Desikon työhyvinvointikyselyssä ergonomiaasiat koettiin hyvin hoidetuksi ja ristiriitojen vähäisyys olivat HUSin keskiarvoa paremmat OSAAJAA laitoshuoltajia välinehuoltajia 398 muuta henkilöstöä 18 6

7 KESKIOSSÄ POTILASTURVALLISUUS PUHTAASTI POTILAAN PARHAAKSI HUS-Desiko osallistui infektioiden torjuntatyöhön yhteistyössä eri ammattiryhmien kanssa edistäen hoidon sujuvuutta ja potilasturvallisuutta. Liikelaitos vastasi sterilointipalvelujen tuottamiseen ja sterilointiprosessiin liittyvästä turvallisuudesta. Laitos- ja välinehuoltopalveluiden tuottamista Lohjan, Porvoon, Hyvinkään ja Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueille jatkettiin tarjoten palveluita ao. alueiden lähiympäristöön. Raaseporin ja Espoon sosiaali- ja terveystoimen kanssa tehtiin sopimukset laitoshuoltopalveluiden tuottamisesta. Hyvinkään Sairaalanmäen tuleviin yksiköihin on vielä keskustelut meneillään palvelutuotannon aloittamisesta. Hyvinkään sosiaali- ja terveystoimen kanssa päätettiin siirtää välinehuolto HUS-Desikon tehtäväksi. Jorvin uusi välinehuolto Jorvin päivystysrakennuksen välinehuoltokeskuksen käyttöönottoa valmisteltiin ja toimialueella olevien toimintojen siirtämistä uuteen keskukseen suunniteltiin kapasiteetin hyödyntämiseksi laajasti. Meilahden välinehuoltokeskus keskittyy palvelemaan Meilahden erityistason välinehuoltoa ja tarjoaa palveluitaan kampusalueen toimijoille ja Silta- ja Lastensairaaloille. Välinehuolto osaksi ATeKia Vuoden aikana tehtiin valmisteluja välinehuollon siirtämiseksi HYKS Leikkaussalit, teho- ja kivunhoito (HYKS ATeK) tulosyksikköön omana kokonaisuutenaan. Muutoksella tavoitellaan yhtenäistä, potilaslähtöistä ja kustannustehokasta leikkaussalitoiminnan prosessia. Yhteistoimintalain mukaan asiaa käsiteltiin säännöllisesti HUS-Desikon yhteistyötoimikunnassa. Toiminnallisen muutoksen jälkeen HUS-Desiko liikelaitos jatkaa sairaalahuolto- ja laitoshygienia- sekä sairaalasänkyjen huolto-, vuokraus- ja pudistuspalveluiden tuottajana vuonna /desiko 7

8 UUDENLAISIA PALVELUMUOTOJA YHTEISTYÖSSÄ ASIAKKAAN KANSSA Muuttuvassa toimintaympäristössä prosessien jatkuva kehittäminen on tärkeää. Kumppaneiden kanssa käynnistettiin useita potilaan hoitoketjujen sujuvaa toimintaa tukevia hankkeita. Omaa sisäistä toimintaa kehitettiin erityisesti prosessien virtaviivaisuutta ja tuottavuutta edistävillä hankkeilla. Työn hukkaa vähentämällä saatiin työpanosta suunnattua asiakastyöhön ja koneiden turhaa siirtelyä paikasta toiseen minimoitua sekä sujuvoitettua tuotantoprosessia. Meilahden tornisairaalan siivoushuoneiden, -keskuksen ja -vaunujen sekä niiden tarvikkeiden yhtenäistämisellä sujuvoitettiin palveluketjun toimimista ja parannettiin palveluiden tuottamisen prosessia. HUS-Desiko edelläkävijänä Yhteistyössä asiakkaiden kanssa suunniteltiin ja kuvattiin toimintamalli sairaalasänkyjen huolto- ja vuokrausmalliksi. Sairaalasänkyjen huoltoyksikössä hoidetaan kaikki Tornisairaalan osastojen sairaalasängyt lukuun ottamatta erikoissänkyjä. Uuden toimintamallin mukaisesti hankittujen sairaalasänkyjen hallinnasta ja ylläpidosta vastaa HUS-Desiko. Uusi toimintamalli on ensimmäinen Suomessa ja sen tavoitteena on mm. sairaalasänkyjen puhtaustason parantuminen, potilasturvallisuuden lisääminen ja sairaalasänkyjen elinkaaren pidentäminen. Palvelun laajentamissuunnittelua jatketaan tulevan Silta-, Lasten ja Espoon sairaalan yhteyteen. Lisäarvoa asiakkaille Meilahden tornisairaalan käyttöönoton yhteydessä uudistettiin laitoshuoltopalvelutuotanto vastaamaan tulosyksiköiden tarpeita ja välineistön huoltoa siirrettiin välinehuoltokeskukseen. Raviolin kanssa yhteistyössä tuotettiin ja kehitettiin osastoille Cook & Chill -palvelua ja Uudenmaan sairaalapesulan kanssa pesulatilaus ja -tekstiilihuoltopalvelua. Myös Hoitologistikko-palvelukonseptia kehitettiin edelleen. Mallissa sairaanhoidon arjen ja ammattikielen tuntevat työntekijät huolehtivat hoitoyksiköiden käsivarastojen hallinnasta, ostotilauksista, kierrätyksestä, näytteiden kuljetuksesta, hyllytyksistä ja muista logistisista tehtävistä yhdessä määritettävien tarpeiden perusteella. 8

9 Laitoshuoltopalvelut asiakkaan yksikössä pkt Ruokahuoltoa avustavat tehtävät kpl Välinehuoltopalvelu asiakkaan yksikössä pkt Välinepakkaukset (tuotteet) kpl /desiko 9 9

10 PITKÄJÄNTEISTÄ KULUJEN HALLINTAA TULOS ENNAKOITUA PAREMPI HUS-Desikossa toteutettiin jälleen onnistuneesti kulujen hallintaa etenkin henkilöstökulujen osalta. Liikelaitoksen tilikauden operatiivinen tulos oli euroa ylijäämäinen. Tulos oli ennakoitua parempi lisääntyneen palvelutuotannon seurauksena ja henkilöstökulujen ennakoitua alhaisemman toteuman ansiosta. Henkilötyövuoden hinta laski 0,6 % edellisen vuoden tasosta. Tilikauden ylijäämä luovutettiin asiakaspalautuksina lähes kokonaan. Asiakashyvitysten jälkeen HUS-Desikon tilikauden tulokseksi muodostui ,15 euroa. HUS-Desikon kokonaistuottavuus kasvoi 1,1 %, joten tavoitetta ei täysimääräisesti saavutettu. Kokonaistuottavuus saavutettiin välinehuoltokeskuksissa, joissa palvelutuotanto kasvoi enemmän kuin käytetyt resurssit. Tavoitteista jäätiin kuitenkin välinehuollon osalta asiakasyksiköissä tapahtuvissa palveluissa, sillä palvelutuotanto suhteessa käytettyihin resursseihin ei kasvanut. Laitoshuollon tuottavuus parani 0,9 %. Tuottavuusnäkökulmasta katsoen laitoshuolto ei päässyt tavoitteeseen, koska työpanos kasvoi lähes yhtä paljon kuin tuotannon määrä. Sen sijaan työpanoksen hinta laski edellisestä vuodesta, mikä paransi osaltaan tuottavuutta. Toimintatuotot lähes talousarvion mukaiset HUS-Desikon toimintatuotot ennen asiakashyvityksiä kasvoivat 2,2 % vuodesta 2014 ja toimintatuotot ylittivät talousarvion 2,6 %. Tästä kasvusta HUSin sisäinen asiakasmyynti kasvoi ennen asiakashyvityksiä edellisestä vuodesta 1,8 % ja talousarvio ylittyi 3,5 %. Kokonaisuutena HUS-Desikon toimintatuotot toteutuivat asiakashyvitysten jälkeen lähes talousarvion mukaisesti (+0,1 %) ja kasvua vuodesta 2014 oli 1,8 %. Toimintakuluissa vain vähäistä nousua Liikelaitoksen toimintakulut ylittyivät asiakashyvitysten jälkeen vain eurolla (0,1 %). Liikelaitoksen poistotaso jäi euroa suunnitellusta (-1,6 %). Kertaluonteisia poistoja kertyi euroa. Kokonaisuutena toimintakulut ja poistot toteutuivat talousarvion mukaisesti (+0,0 %) asiakashyvitysten jälkeen ylityksen ollessa yhteensä euroa. Toimintakulut ja poistot kasvoivat 1,8 % vuodesta HUS-Desikon suurimmat säästöt saavutettiin henkilöstökuluissa, sillä henkilöstökulujen toteuma alitti budjetin euroa (1,4 %). Palkat alittuivat euroa ja henkilöstösivukulut euroa. Henkilötyövuoden hinta laski 0,6 % vuoteen 2014 verrattuna ja henkilötyövuoden hinta alitti talousarvion 0,9 %. Lisääntynyt volyymi nosti tarvikeostoja HUS-kuntayhtymän sisäisten asiakkaiden ostot HUS-Desikolta ylittivät palvelusuunnitelman ilman asiakashyvityksiä 3,5 %. Välinehuoltokeskusten ja ruokahuoltoa avustavien tehtävien osalta ylitys johtui ennakoitua suuremmasta toimintavolyymista. Erikseen tilattavat palvelut ylittyivät osittain hoitotakuuluonteisten töiden vuoksi, joita tuotettiin HUSin sisäisille asiakkailta euron edestä ja lisäksi muita tunti-perusteisia töitä asiakkaat tilasivat euron arvosta. Asiakashyvitysten jälkeen palveluostojen ylitykseksi muodostui euroa (9,4 %). Ylitys koostui pääosin laitoshuollon lisääntyneestä alihankinnasta, välinehuollon välineistön kuljetusten lisääntymisestä, atk-palveluista sekä posti-, tele- sekä pesula- ja tietoliikennepalveluista. Henkilöstökulujen alitus kompensoi laitoshuollon alihankintapalveluiden ylitystä. Palvelutuotannon volyymi kasvoi välinehuoltokeskuksissa (+6 %), mikä kasvatti osaltaan tarvikehankintoja. Kokonaisuutena tarvikeostot ylittyivät niin laitos- kuin välinehuollossa lisääntyneen volyymin vuoksi (+18,9 %). Jätesäkkien kulutus laitoshuollossa kasvoi vuodesta 2014 noin eurolla joh- 10

11 tuen palvelusisältöjen muutoksesta, jossa kustannusvastaavuus siirtyi asiakkailta HUS-Desikolle. Investoinnit HUS-Desikon talousarviossa investointien kokonaismäärä vuodelle 2015 oli euroa, josta suuriin, yli euron investointeihin, oli kohdennettu euroa, pieniin laitehankintoihin (alle euron hankinnat) euroa sekä tietojärjestelmähankkeeseen euroa. Vuoden 2015 investointien kokonaistoteuma euroa oli määrärahavarauksesta 77 % ja talousarvio alittui eurolla. Meilahden pesukonejärjestelmän projekti ylittyi eurolla (17 %), pienet laitehankinnat alittuivat eurolla (33 %) ja tietojärjestelmähankkeet ylittyivät eurolla (22 %). Jorvin päivystysrakennuksen välinehuoltokeskuksen laitehankinnat toteutuivat määrärahan alituksesta huolimatta pääsääntöisesti suunnitelman mukaan. 11

12 HUS-DESIKON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT HUS-Desiko on pitkäjänteisesti rakentanut yhteistyösuhteita pääkaupunkiseudun ja ervan kuntiin ja sopinut puhtausalan palveluiden tuottamisesta ja yhteisestä alueellisesta osaamisen kehittämisestä. Liikelaitos on alan suurimpia osaajia sairaalahuolto- ja laitoshygieniapalveluiden tuottajana ja se on kyennyt tuottamaan lisäarvoa jäsenkunnilleen järjestämällä laitoshuoltopalvelut kilpailukykyisesti yhdenmukaisen toiminnan, mitoitusten ja kilpailutettujen hankintojen ansiosta. Tätä yhteis- ja kehittämistyötä jatketaan pääkaupunkiseudun ja jäsenkuntien alan toimijoiden kanssa. Sairaalahuolto- ja laitoshygieniapalveluiden tuottamista Lohjan, Porvoon, Hyvinkään ja Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueille jatketaan tarjoten palveluita ao. alueiden lähiympäristöön. Helsingin sosiaali-ja terveystoimen kanssa jatketaan hyvää yhteistyötä sairaalan puhtauspalvelujen tuottamiseksi. Laitoshuoltopalveluiden toiminnallistamista jatketaan Torni- ja Espoon sairaalaan. HUS-Desiko osallistuu HUS-kuntayhtymän ja jäsenkuntien suurten rakennushankkeiden (Siltasairaala, Lastensairaala, Espoon sairaala ja Hyvinkään yhteissairaala) suunnitteluun. Raviolin kanssa yhteistyössä tuotetaan osastoille Cook & Chill palvelua. Uudenmaan sairaalapesulan kanssa pesulatilaus ja tekstiilihuoltopalvelua uudistetaan ottamalla käyttöön TK-pesun tilausjärjestelmä. HUS-Kuvantamisen kanssa suunnitellaan sairaalasänkyjen teknistä huoltokiertoa ja paikannusta. Hoitologistiikkahankkeen tulosten rohkaisemana käynnistetään toimintamallin jatkohankkeita ja kehitetään työnjakoa asiakasyksiköiden kanssa yhdistämällä kehittämishankkeisiin Lean-periaatteita. Liikelaitoksen palveluiden tuotantotoiminnassa, työmenetelmien valinnassa ja infektioiden torjuntatyössä otetaan huomioon erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset. Potilaiden hoitoympäristön turvallisuus, työntekijöiden työturvallisuuden ylläpitäminen ja riskienhallinta ovat osa päivittäistä työtä. Moniresistenttien mikrobien yleistymisen ehkäisemiseen osallistutaan riittävillä ja laadukkaalla laitoshygieniapalveluilla ja ammattitaitoisella henkilökunnalla. Infektioiden torjuntatyöhön ja erityistason desinfektiotehtäviin osallistutaan osaavan infektiotorjuntatiimin tuottamin erityispalveluin. HUS-Desiko yhteistyössä muiden tukipalvelutoimijoiden kanssa kehittää toimintaa niin, että synergiaetuja voidaan hyödyntää kustannustehokkuuden ja tuottavuuden kasvuna. Liikelaitoksen toiminnan kannalta tätä kehitystyötä tukevia toimenpiteitä tulee tulevaisuudessakin edistää osana potilasturvallisuuden ylläpitämistä ja potilaan hoitoketjuja tukevien lähipalveluiden turvaamiseksi. HUS-Desikon merkittävä rooli infektioiden torjuntatyössä tulee säilyä tulevaisuudessakin yhtenä potilasturvallisuutta varmistavana tekijänä. HUS-Desiko osallistuu Soten tukipalveluiden tulevaisuutta koskeviin keskusteluihin ja strategisten valintojen suunnitteluun. 12

13 /desiko 13

14 Paciuksenkatu 25 PL 760, HUS puh HUS-Desiko on laitos- ja välinehuoltopalvelujen asiantuntija. Kehitämme toimintatapojamme ja henkilöstömme osaamista jatkuvasti. Desikolainen on alansa osaaja, joka toimii vastuullisesti lähellä potilasta. HUS-Desikossa tärkeitä ovat asiakastyytyväisyys, työn korkea laatu, halu kehittyä työssä ja hyvä työilmapiiri. Kansikuva: Etunimi Sukunimi Kuvat: Etunimi Sukunimi, Etunimi Sukunimi, Etunimi Sukunimi Kirjapainon nimi, 2/2013

LOREM IPSUMIUM TOIMINTAKERTOMUS. Mahdollinen alaotsikko

LOREM IPSUMIUM TOIMINTAKERTOMUS. Mahdollinen alaotsikko LOREM IPSUMIUM TOIMINTAKERTOMUS DOLOR 2014 EST Mahdollinen alaotsikko HUS-Desiko Puhtaasti potilaan parhaaksi HUS-Desiko liikelaitos tuottaa asiakaslähtöisiä korkean hygieniatason tilojen puhtaanapito-

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 1/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 1/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 1/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 1/2016 TA 1/2016 TOT 1/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

Tukipalveluiden liikelaitosten johtokunta HUS-Desiko liikelaitos HUS-Desiko liikelaitos. Toiminnan tunnusluvut

Tukipalveluiden liikelaitosten johtokunta HUS-Desiko liikelaitos HUS-Desiko liikelaitos. Toiminnan tunnusluvut 1.1.1 Toiminnan tunnusluvut Toiminnan tunnusluvut TP 2014 TA 2015 TP 2015 Tuotanto (lkm) Poikkeama-% TP 2015/ TA 2015 Muutos-% TP 2015/ TP 2014 Laitoshuollon palvelut asiakasyksiköissä 12639 12 755 12719-0,3

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 2/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 2/2016 TA 2/2016 TOT 2/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

LOREM IPSUMIUM TOIMINTAKERTOMUS. Mahdollinen alaotsikko

LOREM IPSUMIUM TOIMINTAKERTOMUS. Mahdollinen alaotsikko LOREM IPSUMIUM TOIMINTAKERTOMUS DOLOR 2016 EST Mahdollinen alaotsikko HUS-Desiko Puhtaasti potilaan parhaaksi HUS-Desiko liikelaitos on Suomen suurin vaativaa erikoisosaamista ja korkeatasoista sairaalahuolto-

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 4/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 4/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 4/2016 1 (9) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 4/2016 TA 4/2016 TOT 4/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

HUS-Desiko liikelaitos

HUS-Desiko liikelaitos 1.1.1 Toiminnan tunnusluvut 2014 Poikkeama-% TP 2014/ TA 2014 Muutos-% TP 2014/ TP 2013 Toiminnan tunnusluvut TP 2013 TA 2014 TP 2014 Tuotanto - HUS-Desikon palvelut yhteensä, lkm 1 929 276 1 931 662 2

Lisätiedot

TOT 1-11/2016. Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm

TOT 1-11/2016. Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/2016 1 (6) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 1-11/2016 TA 1-11/2016 TOT 1-11/2015 Poikkeama-% TOT/ TA TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1-10/ (6) HUS-Desiko liikelaitos Tunnusluvut

KUUKAUSIRAPORTTI 1-10/ (6) HUS-Desiko liikelaitos Tunnusluvut KUUKAUSIRAPORTTI 1-10/2016 1 (6) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut Palvelutuotanto lkm TOT 1-10/2016 TA 1-10/2016 TOT 1-10/2015 Poikkeama-% TOT/ TA TOT/EDV - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

HUS-DESIKO LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIOESITYS 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017

HUS-DESIKO LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIOESITYS 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017 HUS-DESIKO LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIOESITYS 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017 Sisältö 1 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT... 2 1.1 TOIMINNAN TUNNUSLUVUT... 2 1.2 TALOUDEN TUNNUSLUVUT... 3 1.3 SITOVAT

Lisätiedot

TOT 1-7/2016 TA 1-7/2016

TOT 1-7/2016 TA 1-7/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 1-7/2016 1 (5) Tukipalveluyksikön tunnusluvut Palvelutuotanto 1000 eur TOT 1-7/2016 TA 1-7/2016 TOT 1-7/2015 % TOT/ TA TOT/EDV Hoito- ja yleistarvikkeet 92 458 87 158 89 285 6,1 % 3,6

Lisätiedot

HUS-DESIKON TALOUSARVIOESITYS 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

HUS-DESIKON TALOUSARVIOESITYS 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE HUS-Desiko liikelaitos HUS-DESIKON TALOUSARVIOESITYS 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2019 Sisältö HUS-DESIKO LIIKELAITOS... 2 1 HUS-DESIKON TUNNUSLUVUT... 2 1.1 Toiminnan tunnusluvut... 2 1.2 Talouden

Lisätiedot

TOT 3/2016. Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm

TOT 3/2016. Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm KUUKAUSIRAPORTTI 3/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 3/2016 TA 3/2016 TOT 3/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

Toiminta-alueiden toimintasuunnitelmat 2016 ja käyttösuunnitelma

Toiminta-alueiden toimintasuunnitelmat 2016 ja käyttösuunnitelma POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Yhtymähallitus 21.12.2015 Toiminta-alueiden toimintasuunnitelmat 2016 ja käyttösuunnitelma sekä kalusto- ja laitehankinnat Sisällys 1.

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/ (5) HUS-Logistiikka liikelaitos Jaakko Haapamäki. *) Harpin raportointipuutteiden vuoksi, ei voida raportoida.

KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/ (5) HUS-Logistiikka liikelaitos Jaakko Haapamäki. *) Harpin raportointipuutteiden vuoksi, ei voida raportoida. KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/2016 1 (5) Tukipalveluyksikön tunnusluvut Palvelutuotanto 1000 eur TOT 1-11/2016 TA 1-11/2016 *) Harpin raportointipuutteiden vuoksi, ei voida raportoida. TOT 1-11/2015 Vantaan kaupungin

Lisätiedot

48 23.10.2013 HUS-DESIKON VÄLINEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN - TOIMINNANKEHITTÄMISHANKE

48 23.10.2013 HUS-DESIKON VÄLINEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN - TOIMINNANKEHITTÄMISHANKE Ei-sairaanhoidollisten tukipalvelujen liikelaitosten johtokunta 48 23.10.2013 HUS-DESIKON VÄLINEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN - TOIMINNANKEHITTÄMISHANKE EUSAIR 48 HUS-DESIKO LIIKELAITOKSEN VÄLINEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN

Lisätiedot

Tukipalveluiden keskeiset muutokset

Tukipalveluiden keskeiset muutokset 1 Tukipalveluiden keskeiset muutokset 2010-2018 2 Sisällysluettelo Liikelaitosten perustaminen ja tilaaja-tuottajamalli... 3 HUS-Desiko... 3 HUS-Ravioli... 3 HUS-Servis... 4 Tilaaja-tuottajamallia tukevista

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015

Lisätiedot

HUIS-DESIKO LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIOESITYS 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

HUIS-DESIKO LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIOESITYS 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE HUIS-DESIKO LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIOESITYS 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 Sisältö HUS-DESIKO LIIKELAITOS... 2 1 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT... 2 1.1 Toiminnan tunnusluvut... 2 1.2 Talouden

Lisätiedot

Yhteenveto HYKS:n keskeisistä tuotanto- ja talousluvuista 1-6/2016

Yhteenveto HYKS:n keskeisistä tuotanto- ja talousluvuista 1-6/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 35 23.08.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-KESÄKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 35 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-kesäkuun 2016 seurantaraportin

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2018

Tilinpäätösennuste 2018 Tilinpäätösennuste 2018 Työvaliokunta 13.2.2019 TPE vs MTA III (yhtymä ilman liikelaitoksia) (1000 ) MTA 2018 TPE 2018 TOT % Toimintatuotot yhteensä 735 095 732 525 99,7 % Toimintakulut yhteensä 721 803

Lisätiedot

SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN

SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN HUS Helsingin yliopistollinen sairaala SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN Juha Tuominen 23.5.2019 HUS lukuina 2018 LIIKEVAIHTO 2,3 mrd. 1/3 24:n jäsenkunnan asukkaista käytti HUSin palveluja 2 500 sairaansijaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

Välinehuollon tuotteistus ja hinnoittelu

Välinehuollon tuotteistus ja hinnoittelu Välinehuollon tuotteistus ja hinnoittelu Juho Aaltonen 6.2.2015 VALTAKUNNALLISET VÄLINEHUOLLON ESIMIESTEN JA VÄLINEHUOLLOSTA VASTAAVIEN KOULUTUSPÄIVÄT Yleistä tuotteistuksesta ja hinnoittelusta Hinnalla

Lisätiedot

VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto

VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto Hoitopalvelut Tilinpäätös 2012 11.2.2013 Tuotettujen palvelujen määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna, lukuun ottamatta hoitopäiviä, joiden määrä väheni suunniteltua

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU /02/02/00/08/2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU /02/02/00/08/2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 46 25.10.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMA TAMMI-SYYSKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 46 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-syyskuun 2016 seurantaraportin

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden

Lisätiedot

Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014

Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014 Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014 hallintoylihoitaja Merja Miettinen KUJOn seminaari 13-14.2.2014 Hallituksen seminaari 27.-28.2.2014 2013 Tuottavuusohjelma jatkuu 2014-2016 Vähennetään

Lisätiedot

TOT 1-8/2016 TA 1-8/2016

TOT 1-8/2016 TA 1-8/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 1-8/2016 1 (6) Tukipalveluyksikön tunnusluvut Palvelutuotanto 1000 eur TOT 1-8/2016 TA 1-8/2016 *) Harpin raportointipuutteiden vuoksi, ei voida raportoida. TOT 1-8/2015 Poikkeama-% TOT/

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS Tiina Larsson tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS Tiina Larsson tarkastuslautakunnan puheenjohtaja TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2018 Tiina Larsson tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ESITYKSEN AGENDA Sitovien taloudellisten tavoitteiden arviointi Strategisten avaintavoitteiden arviointi Lasten

Lisätiedot

HUS:n toiminnan arvioinnista

HUS:n toiminnan arvioinnista HUS:n toiminnan arvioinnista Reijo Salmela, LKT, THT, dos. Arviointijohtaja HUS, Ulkoisen tarkastuksen yksikkö 15.11.2012 Arviointiyhdistyksen keskustelufoorumi 1 Vuosibudjetti noin 1,7 miljardia euroa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 (TILINTARKASTAMATTOMAT TIEDOT) Henkilöstötoimikunta Merja Mäkitalo

TILINPÄÄTÖS 2014 (TILINTARKASTAMATTOMAT TIEDOT) Henkilöstötoimikunta Merja Mäkitalo TILINPÄÄTÖS 2014 (TILINTARKASTAMATTOMAT TIEDOT) Henkilöstötoimikunta 25.2.2015 Merja Mäkitalo PALVELUIDEN KYSYNTÄ 2012-2014 Elektiiviset lähetteet + 0,6 % vs. 2013 280 000 + 5,5 % 275 000 + 0,6 % 270 000

Lisätiedot

Infektioiden torjuntatyön kehittäminen terveyskeskuksessa. Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät Jyväskylä

Infektioiden torjuntatyön kehittäminen terveyskeskuksessa. Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät Jyväskylä Infektioiden torjuntatyön kehittäminen terveyskeskuksessa Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät Jyväskylä 18. -19.5.2017 24.05.2017 PPL Mikä ihmeen Seututerveyskeskus Seututerveyskeskus on

Lisätiedot

Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012

Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012 Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012 RTK-Palvelu Oy: Kohti hyvää, monikulttuurista työyhteisöä RTK-Palvelu Oy on aktiivisesti kehittänyt työyhteisöään. RTK-Palvelu Oy on valtakunnallinen kiinteistöpalvelualan

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kuukausiraportti 11/ (5) HUS-Servis Tunnusluvut

Kuukausiraportti 11/ (5) HUS-Servis Tunnusluvut Kuukausiraportti 11/2016 1 (5) Tunnusluvut *Luvut on laskettu vertailukelpoisin tuottein, jotta erot vuosien 2015 ja 2016 tuotteistuksessa tulisi huomioitua mahdollisimman oikein. Laskutusosuudella painotetussa

Lisätiedot

ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION MUUTTAMISESTA

ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION MUUTTAMISESTA VALTUUSTO 12 15.06.2016 ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION MUUTTAMISESTA 312/02/02/00/01/2015 VALT 12 HUS:n valtuusto hyväksyi kokouksessaan 16.12.2015 ( 44) vuoden 2016-2018 talousarvion

Lisätiedot

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén 23.4.2015 maaliskuu 2015 1 28.4.2015 HYKS aloitti sairaanhoitoalueena vuonna 2006. Deflatoitu

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä (kuntayhtymä) TULOS-/VASTUUYKSIKKÖ: koko kuntayhtymä VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti.

Lisätiedot

Vantaan kaupungin ja Carean tulo tarvikelogistiikan asiakkaiksi lisäävät varaston arvoa loppuvuonna.

Vantaan kaupungin ja Carean tulo tarvikelogistiikan asiakkaiksi lisäävät varaston arvoa loppuvuonna. KUUKAUSIRAPORTTI 1-4/2016 1 (7) Tukipalveluyksikön tunnusluvut Palvelutuotanto 1000 eur TOT 1-4/2016 TA 1-4/2016 TOT 1-4/2015 % TOT/ TA TOT/EDV Hoito- ja yleistarvikkeet 51 592 48 503 49 004 6,4 % 5,3

Lisätiedot

24.9.2015 24.9.2015 1 Potilasturvallisuusstrategiasta käytännön toiminnaksi Edistämme potilasturvallisuutta yhdessä 2009-2013 Asetus 341/2011 Laadunhallinnasta ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston seminaari

Yhtymävaltuuston seminaari Yhtymävaltuuston seminaari 8.5. Teknologia-toimiala Reijo Härkönen toimialajohtaja Puh. +358 500 550 271 reijo.harkonen@riveria.fi Talous 3/ Teknologia toimiala Budjetti Budjetti maaliskuu Toteuma maaliskuu

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Paikka HUS-hallintokeskus, hallituksen neuvotteluhuone, Stenbäckinkatu 9, Helsinki. Asia Otsikko Sivu

Paikka HUS-hallintokeskus, hallituksen neuvotteluhuone, Stenbäckinkatu 9, Helsinki. Asia Otsikko Sivu HELSINGIN JA UUDENMAAN Pöytäkirja 7/2015 1 (31) Aika 27.11.2015 klo 08:30-10:30 Paikka HUS-hallintokeskus, hallituksen neuvotteluhuone, Stenbäckinkatu 9, Helsinki Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 72

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 31 09.06.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 31 Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa

Lisätiedot

Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019

Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019 Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019 Konsernijaosto 4.3.2019 Markku Vehmas Tilannekuva Vetovoima Palvelutarve Henkilöstö Talous Työttömien määrä (% työvoimasta) 10 9 8

Lisätiedot

Talousarvio Toimitusjohtaja Eetu Salunen

Talousarvio Toimitusjohtaja Eetu Salunen Talousarvio 2019 Toimitusjohtaja Eetu Salunen 14.11.2018 Palveluiden saatavuus on turvattava myös 2019 Palvelurakenne uudistuu Etulinja: Sujuvampi neuvonta ja yhteydensaanti Palvelut uudistuvat alkuvuonna.

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 5 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-5 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 43,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 12.02.2014 Sivu 1 / 1 675/02.06.01/2014 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 Valmistelijat / lisätiedot: etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 58 22.11.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-LOKAKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 58 Lautakuntaa informoidaan tässä kokouksessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.10.2014 Sivu 1 / 1 4365/00.04.01/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 55 4.6.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 66 20.8.2014 Kaupunginhallitus 251 15.9.2014 134 Espoon uuden sairaalan laitoshuollon

Lisätiedot

Kuukausiraportti 1-10/ (7) HUS-Servis Tunnusluvut

Kuukausiraportti 1-10/ (7) HUS-Servis Tunnusluvut Kuukausiraportti 1-10/2016 1 (7) Tunnusluvut *Luvut on laskettu vertailukelpoisin tuottein, jotta erot vuosien 2015 ja 2016 tuotteistuksessa tulisi huomioitua mahdollisimman oikein. Laskutusosuudella painotetussa

Lisätiedot

VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINTOSUORITUKSEN ARVIOINTI

VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINTOSUORITUKSEN ARVIOINTI PAKOLLISET OSAT: 1 VÄLINEHUOLTOPROSESSIN KOKONAISUUDEN TUNTEMINEN NÄYTTÖYMPÄRISTÖ/ YMPÄRISTÖT Välillinen potilaan hoito osaa kuvata välinehuoltajan erilaisia toimintaympäristöjä ymmärtää välinehuoltajan

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 23 03.05.2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-MAALISKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS 23 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-maaliskuun

Lisätiedot

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,

Lisätiedot

SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus

SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus SERVICAN TIETOISKU PSSHP:n hallitus 13.3.2018 SERVICA, ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Palvelutuotanto alkoi 1.1.2012 Omistajat Kuopion kaupunki (51,5 %) ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

HUS-Logistiikkakeskus, Neuvotteluhuone Karhu, Uutistie 5, Vantaa. Asia Otsikko Sivu

HUS-Logistiikkakeskus, Neuvotteluhuone Karhu, Uutistie 5, Vantaa. Asia Otsikko Sivu HELSINGIN JA UUDENMAAN Pöytäkirja 2/2015 1 (26) Aika 05.03.2015 klo 08:30-10:10 Paikka HUS-Logistiikkakeskus, Neuvotteluhuone Karhu, Uutistie 5, Vantaa Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 11 KUNTALAIN 51

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja. Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015

Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja. Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015 Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015 SAIRAALAN PUHTAANAPITO JA VÄLINEHUOLTOPALVELUT Korkean hygieniatason takaavia tilojen puhtaanapitopalveluja,

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta Sivu 1 SATSHP/407/02.02.02/2018 59 TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 1-3 KK/2018 Talousjohtaja Tero Mäkiranta 18.4.2018 Talousjohtajan katsaus sairaanhoitopiirin tammi-maaliskuun 2018 toimintaan ja talouteen:

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (11) Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros

Pöytäkirja 1 (11) Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros Pöytäkirja 1 (11) Kokoustiedot Aika 26.02.2019 tiistai klo 17:00-17:55 Paikka Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros Lisätietoja Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Ajankohtaiskatsaus 5 2 Porvoon

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Sote-uudistuksen vaikutus välinehuollon kehittämiseen. Välinehuollon koulutuspäivät SSHY Tampere 30.9.

Esityksen sisältö. Sote-uudistuksen vaikutus välinehuollon kehittämiseen. Välinehuollon koulutuspäivät SSHY Tampere 30.9. Sote-uudistuksen vaikutus välinehuollon kehittämiseen Välinehuollon koulutuspäivät SSHY 11.10.2018 Tampere Tuula Karhumäki Tukipalveluiden valmistelija Kouluttaja TtM, MBA Esityksen sisältö Sote-uudistuksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. 53 Selvitys välinehuoltopalvelun laadusta, henkilöstön sijoittumisesta ja kustannuksista

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. 53 Selvitys välinehuoltopalvelun laadusta, henkilöstön sijoittumisesta ja kustannuksista 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2305/06.07.00/2013 53 Selvitys välinehuoltopalvelun laadusta, henkilöstön sijoittumisesta ja kustannuksista Valmistelijat / lisätiedot: Heli Yli-Knuuttila, puh. (09) 816 22142 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti 1 (5) JULKAISUVAPAA TIEDOTE Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti Nurmeksen kaupungille vuosi 2017 oli muutoksen vuosi. Kaupungin uusi hallintosääntö astui voimaan 1.6.2017

Lisätiedot

Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset. Tilinpäätös Jarkko Raatikainen Talousjohtaja

Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset. Tilinpäätös Jarkko Raatikainen Talousjohtaja Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset Tilinpäätös 2018 Jarkko Raatikainen Talousjohtaja 18.3.2019 Vuoden 2019 talousarvio hyväksyttiin valtuustossa 10.12.2018 Käyttösuunnitelmassa

Lisätiedot

Pieni osa palvelutuotannosta muodostuu kuntalaisten ja muiden asiakkaiden tarpeisiin liiketaloudellisin perustein tuotettavista palveluista.

Pieni osa palvelutuotannosta muodostuu kuntalaisten ja muiden asiakkaiden tarpeisiin liiketaloudellisin perustein tuotettavista palveluista. TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Tilivelvollinen: vs. teknisen keskuksen johtaja Juha Lemmetyinen 1.1 31.1.2018 teknisen keskuksen johtaja Tero Toivanen 1.2. 31.12.2018 Toimielimen toiminnan kuvaus Tekninen

Lisätiedot

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia Liite 1, LTK 6/2010 Potilas Vetovoimaisuus - julkinen kuva -ympäristö Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Hoitaminen Asiointi ja viestintä - sähköinen asiointi

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2016

Tammi-heinäkuun tulos 2016 Tammi-heinäkuun tulos 2016 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 263,2 263,0 0,2

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 12 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 103,9 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijoiden työseminaari 6.-7.6.2013 Liisa Hakala Mielekäs työ sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla - Miksi työn mielekkyys

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö Maakunta- ja soteuudistus tulee - näe mahdollisuus Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Joulukuu 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Innostava elinvoimakunta 2 13.12.2017 Kuvitellen Oy Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä 2017

Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä 2017 Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä 2017 Talpa jory 27.122016 Talpa htk 29.12.2016 1. Tulospalkkiojärjestelmän tavoitteet...1 2. Tulospalkkiomalli...1 3. Viestintä, tulosten seuranta

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2016

Tammi-huhtikuun tulos 2016 Tammi-huhtikuun tulos 2016 Eksote Tammi-huhtikuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-huhtikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 150,1 150,3-0,1

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä OPPIMISEN TUEN FOORUMI Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, LAPE Marjo

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 3 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-3 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 26,2 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto näyttötutkintona tai oppisopimuksella VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINNON SUORITTAMINEN Välinehuoltajan ammattitutkinto suoritetaan pääsääntöisesti

Lisätiedot

Välinehuoltajan tehtäväkuva

Välinehuoltajan tehtäväkuva Välinehuoltajan tehtäväkuva Lähi- ja perushoitajien koulutuspäivä 19.10. Palveluohjaaja Ilse-Marie Österman Varsinais-Suomen Välinehuolto T-sairaalan välinehuoltokeskus Välinehuoltajana hoitoketjussa Välinehuoltaja

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2016

Tammi-maaliskuun tulos 2016 Tammi-maaliskuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-maaliskuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,

Lisätiedot

WELFARE ICT FORUM 9.-10.10.2014. Case HUS - Jorvi: Uuden välinehuoltokeskuksen suunnittelu- ja ohjausperiaatteet

WELFARE ICT FORUM 9.-10.10.2014. Case HUS - Jorvi: Uuden välinehuoltokeskuksen suunnittelu- ja ohjausperiaatteet WELFARE ICT FORUM 9.-10.10.2014 Case HUS - Jorvi: Uuden välinehuoltokeskuksen suunnittelu- ja ohjausperiaatteet HUS-Desiko liikelaitos, Tuula Karhumäki toimitusjohtaja 2014, HUS-DESIKO PALVELUN TUOTTAJANA

Lisätiedot

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS Talousarvio 21 ja taloussuunnitelma 21-212 Uudenkaupungin ammattiopisto Novidan johtokunta 3.9.29 TULOSLASKELMA 21-212 1 euroa 22.9.29 14:9 TP 28 Liikevaihto

Lisätiedot

Tammi-syyskuun tulos 2016

Tammi-syyskuun tulos 2016 Tammi-syyskuun tulos Eksote Tammi-syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-syyskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 338,4 338,1 0,2 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Välinehuollon toiminnan mittaaminen - näkökulmaa Päijät-Hämeestä

Välinehuollon toiminnan mittaaminen - näkökulmaa Päijät-Hämeestä Välinehuollon toiminnan mittaaminen - näkökulmaa Päijät-Hämeestä Huoltopalvelupäällikkö, tulosaluejohtaja Tukipalvelukeskus PHSOTEY Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Organisaatio VALTUUSTO HALLITUS

Lisätiedot

Tekstiilihuollon markkinat Suomessa

Tekstiilihuollon markkinat Suomessa Tekstiilihuollon markkinat Suomessa Kunnalliset tekstiilihuoltoyhtiöt: 11 yhtiötä, lv. 85M ja 1100 työntekijää Keskittäminen, suuret yksikkökoot, yhteiskäyttötekstiilit, korkea hygieniavaatimus Pääomavaltainen

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2016

Tammi-elokuun tulos 2016 Tammi-elokuun tulos 2016 Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 300,8 300,6 0,2 451,1

Lisätiedot

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat:

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat: HALLITUS 81 17.06.2015 VALTUUSTON KOKOUKSEN 17.6.2015 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO 21/00/02/00/01/2013 HALL 81 Valtuuston kokouksessa 17.6.2015 käsitellyt asiat: 1 Kokouksen avaaminen 2 Nimenhuuto ja ääniluettelon

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Marraskuun tulos ja ennuste 2017

Marraskuun tulos ja ennuste 2017 Tammi-marraskuun tulos 2017 Marraskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Eksote Jäsenkuntatuotot Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 776/00.04.01/2015 100 Espoon uuden sairaalan logistiikka palvelujen organisointi HUS-Logistiikka liikelaitoksen hoidettavaksi (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Toiminta-alueiden käyttösuunnitelmat

Toiminta-alueiden käyttösuunnitelmat v POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Toiminta-alueiden käyttösuunnitelmat 2014 Yhtymähallitus 27.1.2014 6 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 1 (14) SISÄLLYSLUETTELO: Sivu Kuntayhtymän

Lisätiedot

Näyttötutkintojen ja oppisopimistoiminnan laatu

Näyttötutkintojen ja oppisopimistoiminnan laatu Näyttötutkintojen ja oppisopimistoiminnan laatu Kehityspäällikkö Heikki Mäkinen Laatuverkoston tapaamispäivä 31.10.2013 Laatutyön integrointi arkeen Laatu osa jokapäiväistä arjen toimintaa, joka edellyttää:

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1 10 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-10 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 86,8 verrattuna talousarviolukuun ja kasvanut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3. 23.02.2015 Sivu 1 / 1 798/00.04.02/2015 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talouden tilannekatsaus tilanteesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talouden tilannekatsaus tilanteesta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 61 Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talouden tilannekatsaus 30.4.2014 tilanteesta Valmistelijat / lisätiedot: Seija Rupponen, puh. 043 825 1527 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot