Välinehuollon tuotteistus ja hinnoittelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Välinehuollon tuotteistus ja hinnoittelu"

Transkriptio

1 Välinehuollon tuotteistus ja hinnoittelu Juho Aaltonen VALTAKUNNALLISET VÄLINEHUOLLON ESIMIESTEN JA VÄLINEHUOLLOSTA VASTAAVIEN KOULUTUSPÄIVÄT Yleistä tuotteistuksesta ja hinnoittelusta Hinnalla ei oikeastaan ole niin suuri merkitystä julkisten välinehuoltopalveluiden kysyntään kuin markkinoilla kulutushyödykkeillä yleensä Toisin sanoen asiakkaiden samat välineet menevät välinehuollon prosessin läpi ja raha liikkuu pääosin saman organisaation taskusta toiseen Oikeaa tuotantoprosessin tehostumista tapahtuu sisäisessä kaupankäynnissä siksi vain rajallisesti Palveluntuottajan kannalta olisikin suotavaa benchmarkata itsensä muihin vastaaviin tuottajiin ja myös mahdollisiin muihin toimijoihin, jotka jo toimivat ainakin osittain markkinoilla Täysin markkinaehtoista välinehuoltoa löytyy Suomesta kuitenkin vähän ja säännöt markkinoilla toimimiseen ovat tiukentuneet

2 Yleistä tuotteistuksesta ja hinnoittelusta Kustannustietoisuuden lisääminen on poikkeuksetta kuitenkin hyvä niin palvelun tuottajalle kuin palvelun ostajalle Oikein tehtynä tuotteiden ja palveluiden luokittelu ja hinnoittelu edesauttaa kustannusten kohdentumisen oikeudenmukaisesti asiakkaille ja lisää ymmärrystä eri palveluiden aiheuttamisperiaatteen mukaisista kustannuksista Epäonnistuessaan tuotteistus/hinnoittelu taas on epäoikeudenmukainen eri asiakkaille ja se saattaa aiheuttaa palveluiden kysynnän vääristymiä Aiheuttamisperiaate tulee olla ohjenuorana palveluiden ja tuotteiden hinnoittelussa Kokonaistaloudellisesti voi kuitenkin joskus olla järkevää hinnoitella jokin palvelu/suorite yläkanttiin mikäli halutaan ohjata kysyntää haluttuun suuntaan Hinnoittelu Tuotelaskennassa sekä kustannustason arvioissa tulee olla ainakin tiedot henkilöstökuluista, palveluiden ostoista, tarvikeostoista, huolto- ja korjauskuluista sekä tilavuokrista ja siivouskustannuksista sekä kuljetuskustannuksista Kustannukset tulee kohdentaa tuotteille Lisäksi poistotaso tulee kustannustasoa arvioitaessa huomioida, esim. koneiden arvon aleneminen 10 vuoden poistoaika Hallinnon vyörytykset voidaan laskea esim. hallinnon kuluista vastuuyksikön budjetin suuruuden mukaan kiinteän prosentin mukaan eri tuotteille Välinehuollon kustannustietoisuuden lisääminen edellyttää, että kustannusten vertailu pitäisi tehdä myös kaikissa kunnissa

3 Mitä enemmän tuotteita sen parempi? Peruskysymyksenä on miten moneen kategoriaan ja tuotteeseen palvelut paketoidaan ja myydään asiakkaille Pääosin julkisen tuottajien toimesta järjestetyt välinehuoltopalvelut on tuotteistettu ja hinnoiteltu hyvinkin kirjavasti Monessa kunnassa kustannustietoisuus rajoittuu hyvin kapealle ja kokonaiskustannuksia ei ole saatavilla puhumattakaan palvelumääristä, joista ei käytännössä löydy ollenkaan tietoja Sen sijaan erikoissairaanhoidossa löytyy välinehuoltokeskuspalveluissa tarkalle tasolle vietyjä tuoteryhmittelyitä ja hinnoitteluita ja tuotannon ohjausjärjestelmiä Esimerkki HUS-Desikon välinehuollon tuotteet, yhteensä 48 tuotetta Suurin muutos vuonna 2015 on perusterveydenhuollon hammashuollon uudet tuotteet (oikea sarake)

4 Esimerkki välinehuollon hinnoittelumallista Lopuksi huomioidaan vielä hallinnon vyörytykset ja poistot ja muut mahdolliset yhteiset kuluerät Hinnoittelu ja benchmarking Välinehuollon hintojen avulla voidaan myös arvioida palvelutuottajan tuottavuutta ja kustannustehokkuutta kun huomioidaan myös tilikauden ylialijäämä Mikäli välinehuoltokeskus X myy 10 % kalliimmalla volyymiltaan saman määrän tuotteita kuin välinehuoltokeskus Y ja tilikauden tulos on molemmilla sama on Y:n kokonaistuottavuus 10 % korkeampi Vertailun vaikeudesta huolimatta tuotteiden ja hintojen vertailua tulisi tehdä eri yksiköiden välillä Tällöin päästään pureutumaan tärkeään kysymykseen: mistä hintaerot ja erot yksikkökustannuksissa johtuvat? Syitä edullisiin hintoihin voi olla monia: q Panoshintojen edullisuus esimerkiksi alhaisemmat palkat, materiaalikulut, huoltokustannukset, vuokrat ja tilat, alhainen poistotaso jne. q Skaalaedut q Resurssien mitoitus suhteessa tuotantoon q Hukan minimointi kaikissa kuluerissä

5 Lean -menetelmä Tuotannon tehottomuus heijastuu hintojen kalleutena Taiichi Ohnon mukaan tuotannon tehottomuus voidaan jakaa seitsemään kategoriaan (kuvio) Kohta 1. ylituotantoa ei ehkä ole paras termi vaan pikemminkin yliresursointi tai ylikapasiteetti palvelun tarpeeseen nähden Yksikköhintoja voi saada alas esim. keskittämällä tuotantoa lisää välinehuoltokeskukseen, toisin sanoen tuottamalla samalla resurssimäärällä enemmän Hukan minimointi mahdollistaa tuotannon kasvun ja hintojen laskun Huomioita PPSHP PPSHP: q Uusi hinnoittelu aloitettiin jakamalla hinnasto osiin ja niputtamalla saman hintaluokan tuotteita q Aiheuttamisperiaatetta mukaillen tuotteet on jaoteltu resurssinkulutuksen mukaisesti luokkiin 1 4 q Tuotteiden hinnoissa on huomioitu oikeita asioita työprosessin kannalta: vaativuus, kiireellisyys, esikäsittely, pesu/desinfektio, pakkaus, sterilointi, kuljetus ja tietty perushinta pussille, instrumentille jne. q Välinehuollon prosessin osista muodostuu tuotteille hinnat q Tuoteryhmät: desinfioituja sekä steriloituja tuotteita ja container pesu on niputettu tuoteryhmäksi 1 q Tuotteiden jaottelu neljään hintaryhmään noudattaakin hieman eri logiikkaa kuin esim. HUS-Desikon tuotteistus q HUS-Desikossa esim. desinfioitavat, höyrysteriloitavat sekä leikkauskorit ja sterilointikontainerit muodostavat omat tuoteryhmät ja tuoteryhmän sisällä tuotteet on vielä jaoteltu vaativuuden mukaan eri tuotteisiin q Lisäksi container pesua ei erikseen hinnoitella HUS-Desikossa q Hinnasto on selvä, mutta seurannan ja vertailtavuuden kannalta luokkia voisi tuotteiden osalta olla enemmänkin q Hinnat vaikuttavat olevan kohtuullisella tasolla etenkin vaativien tuotteiden osalta q Mitä suunnitelmia hintojen osalta on tulevaisuudessa, onko toimintavolyymin kasvu ja tuottavuusasiat keskiössä hintojen muodostamisessa jatkossa? q Jäsenkuntayhteistyö?

6 Huomioita Tyks-Sapa-liikelaitos TYKS-Sapa-liikelaitos: Tuoteryhmät muistuttavat enemmän HUS-Desikon jaottelua: höyrysteriloidut, matalalämpösteriloidut, desinfektiopestyt tuotteet ja suun terveydenhuollon tuotteet Todelliset kustannukset ja kuluerät ovat tiedossa Laskutus perustuu todelliseen käyttöön, ei vyörytyksiin ja arvioihin välinehuoltokeskuspalvelun osuus suuri Esityksessä otettiin erinomaisesti tuottavuusnäkökulma ja palveluiden vaikuttavuus esille Palveluiden keskittäminen keskiössä niin palveluiden laadun, tuottavuuden kuin vaikuttavuuden kehittämisessä Hinnankorotukset ovat korkeahkot (esim. HUS-Desiko välinehuollon hinnat laskivat 0,7 % vuonna 2014), voiko hintoja saada alas tuottavuushyötyjen realisoituessa Tuottavuusnäkökulmasta olisi hyvä arvioida, miten jäsenkuntayhteistyön lisäämisen kautta alueen välinehuollon tuottavuus paranee ja miten se vaikuttaa hintoihin kasvavan volyymin myötä Koko julkisen sektorin välinehuollon osalta tulisi olla tavoitteena optimoida palveluiden tuottavuutta ja laatua sekä karsia mm. investointien päällekkäisyyttä Huomioita Servica Servica: Raaka-aineet, koneet ja laitteet ja niiden käyttö aiheuttamisperiaatteen mukaan kohdennettu Henkilöstökulut, kellotus ja aikaseuranta Tilat volyymin mukaan Hallinnon vyörytyksen volyymin mukaan Leikkauskorit on jaoteltu 5 ryhmään Leikkauskorien hinnat ovat maltilliset (kalleimmat korit hieman yli 20 ) Hinnat ovat yleisesti ottaen kohtuullisella tasolla Hinnankorotukset vuonna 2015 n. 9 % investointien vuoksi Toiminta tehostuu keskittämisen myötä Asiakasyksikössä tapahtuvan välinehuoltajatyön työn tuotteistuksessa kuusi hintaryhmää , työpanos mielletään yleensä työntekijäksi ei niinkään palvelukokonaisuudeksi asiakkaiden taholta Tuottavuusmittarit on tehty

Välinehuollon tuotteistus ja hinnoittelu. Case Tyks-Sapa-liikelaitos Varsinais-Suomen välinehuolto Palvelualuejohtaja Hanna Mäkilä

Välinehuollon tuotteistus ja hinnoittelu. Case Tyks-Sapa-liikelaitos Varsinais-Suomen välinehuolto Palvelualuejohtaja Hanna Mäkilä Välinehuollon tuotteistus ja hinnoittelu Case Tyks-Sapa-liikelaitos Varsinais-Suomen välinehuolto Palvelualuejohtaja Hanna Mäkilä Välinehuollon nykytila vuonna 2015 välinehuoltokeskustoimintaa 79 % VSV

Lisätiedot

TOIMINTALUVUT 2014. Ø Henkilökuntaa noin 100, joista 13 määräaikaista Ø Liikevaihto 2014 noin 5 M Ø Toiminta 2014 (Puijo ja Tarina): 9.2.

TOIMINTALUVUT 2014. Ø Henkilökuntaa noin 100, joista 13 määräaikaista Ø Liikevaihto 2014 noin 5 M Ø Toiminta 2014 (Puijo ja Tarina): 9.2. Itä- Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymä, Servica Välinehuollon tuo9eistus ja hinnoi9elu 6.2.2015 8.11.2013 8. TSU 6.2.2014 www.servica.fi TOIMINTALUVUT 2014 Ø Henkilökuntaa noin 100, joista 13

Lisätiedot

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta; tuloksia sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjäfoorumin työskentelystä

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta; tuloksia sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjäfoorumin työskentelystä TEHOKKUUTTA PALVELUTUOTANTOON Huippuseminaari 26.11.2009 Hinnoittelu ja kustannuslaskenta; tuloksia sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjäfoorumin työskentelystä Vesa Ekroos KTM 4.12.2009 Vesa Ekroos 1

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 1/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 1/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 1/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 1/2016 TA 1/2016 TOT 1/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 2/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 2/2016 TA 2/2016 TOT 2/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

Uusi näkökulma suunnitteluun hyödyntäen alueellista sote-tietoa

Uusi näkökulma suunnitteluun hyödyntäen alueellista sote-tietoa Uusi näkökulma suunnitteluun hyödyntäen alueellista sote-tietoa DRG-päivät 3.-4.12.2015, Lahti Sisältö PHSOTEY:n tuottamat palvelut Nykyinen suunnitteluprosessi Alueellisen suunnittelun seuraava askel

Lisätiedot

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon

Lisätiedot

Financial Statement Scorecard as a Tool for Small Business Management 1 LIIKEVAIHTO / TUOTTEIDEN ARVONLISÄVEROTON MYYNTI ASIAKASULOTTUVUUS

Financial Statement Scorecard as a Tool for Small Business Management 1 LIIKEVAIHTO / TUOTTEIDEN ARVONLISÄVEROTON MYYNTI ASIAKASULOTTUVUUS YRITYKSEN MAKSUKYKY JA STRATEGINEN JOHTAMINEN HELSINKI 29.1.2010 OTM, KTM MIKKO HAKOLA 1 TULOSLASKELMAPERUSTEINEN MITTARISTO JOHDON KONTROLLITYÖVÄLINEESTÄ Financial Statement Scorecard as a Tool for Small

Lisätiedot

WELFARE ICT FORUM 9.-10.10.2014. Case HUS - Jorvi: Uuden välinehuoltokeskuksen suunnittelu- ja ohjausperiaatteet

WELFARE ICT FORUM 9.-10.10.2014. Case HUS - Jorvi: Uuden välinehuoltokeskuksen suunnittelu- ja ohjausperiaatteet WELFARE ICT FORUM 9.-10.10.2014 Case HUS - Jorvi: Uuden välinehuoltokeskuksen suunnittelu- ja ohjausperiaatteet HUS-Desiko liikelaitos, Tuula Karhumäki toimitusjohtaja 2014, HUS-DESIKO PALVELUN TUOTTAJANA

Lisätiedot

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin.

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Ajatuksia hinnoittelusta Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Hinnoittelu Yritystoiminnan tavoitteena on aina kannattava liiketoiminta ja asiakastyytyväisyys. Hinta

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS

VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS Toteutuuko valinnanvapaus soteuudistuksessa? Lääkäripalveluyritykset ry www.lpy.fi Toiminnanjohtaja Ismo Partanen ; ismo.partanen@lpy.fi SOTE UUDISTUS HALLITUKSEN ESITYS

Lisätiedot

48 23.10.2013 HUS-DESIKON VÄLINEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN - TOIMINNANKEHITTÄMISHANKE

48 23.10.2013 HUS-DESIKON VÄLINEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN - TOIMINNANKEHITTÄMISHANKE Ei-sairaanhoidollisten tukipalvelujen liikelaitosten johtokunta 48 23.10.2013 HUS-DESIKON VÄLINEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN - TOIMINNANKEHITTÄMISHANKE EUSAIR 48 HUS-DESIKO LIIKELAITOKSEN VÄLINEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN

Lisätiedot

Varsinais-Suomen välinehuolto - ajankohtaista Välinehuoltajien alueelliset koulutuspäivät 19.5.2015

Varsinais-Suomen välinehuolto - ajankohtaista Välinehuoltajien alueelliset koulutuspäivät 19.5.2015 Varsinais-Suomen välinehuolto - ajankohtaista Välinehuoltajien alueelliset koulutuspäivät 19.5.2015 Palvelualuejohtaja Hanna Mäkilä Välinehuollon nykytila vuonna 2015 välinehuoltokeskustoimintaa 79 % VSV

Lisätiedot

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén 23.4.2015 maaliskuu 2015 1 28.4.2015 HYKS aloitti sairaanhoitoalueena vuonna 2006. Deflatoitu

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä (kuntayhtymä) TULOS-/VASTUUYKSIKKÖ: koko kuntayhtymä VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti.

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Nettimatkatoimistoista ei ole matkatoimiston kilpailijoiksi!

Nettimatkatoimistoista ei ole matkatoimiston kilpailijoiksi! Nettimatkatoimistoista ei ole matkatoimiston kilpailijoiksi! 1 1 Online - matkatoimistot lentomyynnin voittajia 2 2 1 Nettimatkatoimiston myynnin jakauma 86 % Lennot 13 % Hotellit, autot ym. 1% Paketointi

Lisätiedot

Yhteisten kirjastopalvelujen kustannuslaskenta

Yhteisten kirjastopalvelujen kustannuslaskenta Yhteisten kirjastopalvelujen kustannuslaskenta Teoriaa ja käytännön esimerkkejä Seutukirjastokokous 27. lokakuuta 2005 Taustaksi Verkostomainen yhteistyö vaatii taustaksi tietoa prosesseista ja kustannuksista

Lisätiedot

SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus

SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus SERVICAN TIETOISKU PSSHP:n hallitus 13.3.2018 SERVICA, ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Palvelutuotanto alkoi 1.1.2012 Omistajat Kuopion kaupunki (51,5 %) ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (5) 109 Liikuntatoimen hinnaston yleiset ohjeet ja käytöstä perittävät maksut 1.1.2016 alkaen HEL 2015-005429 T 02 05 00 Päätös päätti hyväksyä muutokset liikuntaviraston

Lisätiedot

Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen hinnoitteluperusteet päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus.

Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen hinnoitteluperusteet päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus. HALLITUS 178 16.12.2015 ESITYS VUODEN 2016 PALVELUHINNASTOKSI 613/02/05/00/02/2014 HALL 178 Palveluiden tuotteistus vuonna 2016 Palveluiden hinnoittelun tavoitteet ja hintataso Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Tuotteistaminen yhteistoiminta-alueella

Tuotteistaminen yhteistoiminta-alueella Tuotteistaminen yhteistoiminta-alueella Alustus kuntatalossa KUNTALIITOSVERKOSTON JA YHTEISTOIMINTA- ALUEVERKOSTON TAPAAMINEN Tero Tyni, tero.tyni@kuntaliitto.fi Erityisasiantuntija, Kuntatalous Puhelin

Lisätiedot

Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen?

Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen? Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen? Jussi Ahokas Itä-Suomen yliopisto Sayn laki 210 vuotta -juhlaseminaari Esityksen sisällys Mitä on tuottavuus? Tuottavuuden määritelmä Esimerkkejä tuottavuudesta

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Sote-uudistuksen vaikutus välinehuollon kehittämiseen. Välinehuollon koulutuspäivät SSHY Tampere 30.9.

Esityksen sisältö. Sote-uudistuksen vaikutus välinehuollon kehittämiseen. Välinehuollon koulutuspäivät SSHY Tampere 30.9. Sote-uudistuksen vaikutus välinehuollon kehittämiseen Välinehuollon koulutuspäivät SSHY 11.10.2018 Tampere Tuula Karhumäki Tukipalveluiden valmistelija Kouluttaja TtM, MBA Esityksen sisältö Sote-uudistuksesta

Lisätiedot

Miten päätöksentekijä voi hallita joukkoliikenteen kustannuskehitystä?

Miten päätöksentekijä voi hallita joukkoliikenteen kustannuskehitystä? Miten päätöksentekijä voi hallita joukkoliikenteen kustannuskehitystä? Suomen Paikallisliikenneliiton 43. vuosikokousseminaari Heikki Metsäranta Strafica Oy Esityksen sisältö 1. Kustannuksista 2. Tavoitteista

Lisätiedot

Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd

Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd Tommi Elomaa MITÄ ON LEAN? 1. ARVO TEHDÄÄN VAIN SITÄ, MIKÄ TUOTTAA ARVOA ASIAKKAALLE. EI TEHDÄ MITÄÄN MUUTA. Leanin keskeinen ajatus on päinvastainen Tarkoitus ei ole

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. 53 Selvitys välinehuoltopalvelun laadusta, henkilöstön sijoittumisesta ja kustannuksista

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. 53 Selvitys välinehuoltopalvelun laadusta, henkilöstön sijoittumisesta ja kustannuksista 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2305/06.07.00/2013 53 Selvitys välinehuoltopalvelun laadusta, henkilöstön sijoittumisesta ja kustannuksista Valmistelijat / lisätiedot: Heli Yli-Knuuttila, puh. (09) 816 22142 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Laadukkaasta kirjaamisesta tehokkaaseen talouden johtamiseen. DRG käyttäjäpäivät 12.-13.12.2013 Petra Kokko

Laadukkaasta kirjaamisesta tehokkaaseen talouden johtamiseen. DRG käyttäjäpäivät 12.-13.12.2013 Petra Kokko Laadukkaasta kirjaamisesta tehokkaaseen talouden johtamiseen DRG käyttäjäpäivät 12.-13.12.2013 Petra Kokko Kustannuslaskentaohjeet NordDRG opas, julkaisu 2014 Kuntaliiton Kustannuslaskentaopas kunnille

Lisätiedot

Kuukausiraportti 11/ (5) HUS-Servis Tunnusluvut

Kuukausiraportti 11/ (5) HUS-Servis Tunnusluvut Kuukausiraportti 11/2016 1 (5) Tunnusluvut *Luvut on laskettu vertailukelpoisin tuottein, jotta erot vuosien 2015 ja 2016 tuotteistuksessa tulisi huomioitua mahdollisimman oikein. Laskutusosuudella painotetussa

Lisätiedot

Kuntalain yhtiöittämisvelvollisuutta koskevat poikkeukset (Kuntalaki 2 b )

Kuntalain yhtiöittämisvelvollisuutta koskevat poikkeukset (Kuntalaki 2 b ) Kuntalain yhtiöittämisvelvollisuutta koskevat poikkeukset (Kuntalaki 2 b ) Kunnan toiminta kilpailutilanteessa markkinoilla ja kilpailuneutraliteetin valvontaseminaari Helsinki 15.11.2013,Kuntatalo Tero

Lisätiedot

Palveluseteli yrityksen hyvinvointipalveluiden tuottamisen mahdollistajana

Palveluseteli yrityksen hyvinvointipalveluiden tuottamisen mahdollistajana Palveluseteli yrityksen hyvinvointipalveluiden tuottamisen mahdollistajana PASSARI HANKESEMINAARI Helsinki 29.11.2011 Sanna Meronen-Vilenius Kehittämispäällikkö Helsingin Yrittäjät sanna.meronen-vilenius@helsinginyrittajat.fi

Lisätiedot

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti Tietotekniikan ja tietoliikenteen läpimurrot 1900- luvulla avasivat tien digitaaliseen tietoyhteiskuntaan Transistori

Lisätiedot

Terveyden huollon i kavakioitu kustannusvertailu

Terveyden huollon i kavakioitu kustannusvertailu TERVEYDENHUOLLON 25. ATK-PAIVAT Kuopio, Hotelli Scandic 31.5-1.6.1999 erityisasiantuntija Yrjö Lahtinen Suomen Kuntaliitto Terveyden huollon i kavakioitu kustannusvertailu SUOMEN KUNTALIITTO Sairaalapalvelut

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

TA+MUUTOKS TOTEUTUMA POIKKEAMA KÄYTTÖ SUMMA % Hallinto,(ympäristö) KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT MAKSUTUOTOT 168,00 168,00

TA+MUUTOKS TOTEUTUMA POIKKEAMA KÄYTTÖ SUMMA % Hallinto,(ympäristö) KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT MAKSUTUOTOT 168,00 168,00 VIRTAIN KAUPUNKI Sivu 1 001801 Hallinto,(ympäristö) MAKSUTUOTOT 168,00 168,00 168,00 168,00 PALKAT JA PALKKIOT -38.456,00-5.294,43-33.161,57 13,8 HENKILÖSIVUKULUT -21.152,00-13.594,01-7.557,99 64,3-59.608,00-18.888,44-40.719,56

Lisätiedot

SPB-mallin käyttäjiä. Opetustoimi Jyväskylä Tampere Kauniainen Porvoo Seinäjoki Raahe Nurmijärvi Salo Mäntsälä Akaa Tuusula Laukaa Kirkkonummi Lohja

SPB-mallin käyttäjiä. Opetustoimi Jyväskylä Tampere Kauniainen Porvoo Seinäjoki Raahe Nurmijärvi Salo Mäntsälä Akaa Tuusula Laukaa Kirkkonummi Lohja 1 SPB-mallin käyttäjiä Varhaiskasvatus Jyväskylä Kouvola Porvoo Vihti Lohja Sipoo Savonlinna Ylöjärvi Raahe Pori Nurmijärvi Kotka Kangasala Asikkala Kuopio Seinäjoki Salo Hämeenkyrö Opetustoimi Jyväskylä

Lisätiedot

Kerta- ja monikäyttöisten instrumenttien ekologiset ja taloudelliset eroavaisuudet. Opinnäytetyö, Julia Andersson

Kerta- ja monikäyttöisten instrumenttien ekologiset ja taloudelliset eroavaisuudet. Opinnäytetyö, Julia Andersson Kerta- ja monikäyttöisten instrumenttien ekologiset ja taloudelliset eroavaisuudet Opinnäytetyö, Julia Andersson Sisältö Taustaa Tutkimuksen toteutus Elinkaariarviointi Elinkaariarvioinnin soveltaminen

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514 005945 Yksityistietoimen hallinto 3001 Myyntituotot 4.492-100,0-100,0 3200 Maksutuotot 1.653-100,0-100,0 3300 Tuet ja avustukset 59-100,0-100,0 6.205-100,0-100,0 4001 Henkilöstökulut -13.058-16.567-10.034-23,2-39,4-10.034-23,2-39,4-10.034-10.034-10.034

Lisätiedot

TUOTTEISTUKSELLA JA TULOKSELLISUUDEN MITTAAMISELLA LISÄÄ VAIKUTTAVUUTTA PALVELUTUOTANTOON

TUOTTEISTUKSELLA JA TULOKSELLISUUDEN MITTAAMISELLA LISÄÄ VAIKUTTAVUUTTA PALVELUTUOTANTOON TUOTTEISTUKSELLA JA TULOKSELLISUUDEN MITTAAMISELLA LISÄÄ VAIKUTTAVUUTTA PALVELUTUOTANTOON Kuntapalvelut puntarissa laadulla vaikuttavuutta? Porin yliopistokeskus 21.10.2010 Tero Erityisasiantuntija (kuntatalous)

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013 Sivu 1 01 Aluetyö Henkilöstökulut 3030 Palkat ja palkkiot -46 591,60-51 551,40 3040 Eläkevakuutusmaksut -8 549,86-12 063,03 3050 Muut henkilösivukulut -1 749,30-1 752,75 Yhteensä -56 890,76-65 367,18 3071

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8502 PALKAT JA PALKKIOT -41.700-41.700-26.025,99 62,4 8512 ELÄKEKULUT -9.100-9.100-5.883,12 64,6 8513 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2.340-2.340-941,24 40,2-11.440-11.440-6.824,36

Lisätiedot

TUOTTAVUUS Kivirakentamisen elinehto. Olli Korander RTT Tuottavuuselvitys 10.8.2012

TUOTTAVUUS Kivirakentamisen elinehto. Olli Korander RTT Tuottavuuselvitys 10.8.2012 TUOTTAVUUS Kivirakentamisen elinehto Aiheita RTT tuottavuusselvitys Tuottavuuden osa-alueet Laatu osana tuottavuutta Väittämiä tuottavuudesta Toimenpide-ehdotuksia Tavoite ja menetelmä RTT tuottavuusselvitys

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -77.142-77.142-17.816,23-59.325,77 23,1 Palvelujen ostot -42.978-42.978-10.698,42-32.279,58 24,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 Kuntaliitto on julkaissut suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailun 2014 kesäkuussa 2015. Julkaisun mukaan n terveydenhuollon ikävakioidut

Lisätiedot

Kuntien tuottavuuden mittaaminen. KEHTO-FOORUMI 3.10.2013 Kauko Aronen

Kuntien tuottavuuden mittaaminen. KEHTO-FOORUMI 3.10.2013 Kauko Aronen Kuntien tuottavuuden mittaaminen KEHTO-FOORUMI Kauko Aronen Miksi? V. 2009 hallitus kehysriihessä asetti 20 suurimalle kaupungille tehtävän laatia tuottavuusohjelma ja päätti sen seurannasta Tuottavuuden

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8010 TOIMINTATUOTOT 8310 MYYNTITUOTOT 8314 MUUT SUORITTEIDEN MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8310 MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8010 TOIMINTATUOTOT 300,00-100,0 8502 PALKAT JA PALKKIOT

Lisätiedot

Oikean hinnan asettaminen

Oikean hinnan asettaminen Oikean hinnan asettaminen Hinnoittelu on yrityksen kannattavuuden kannalta tärkeä tekijä. Tuotteen myyntihintaa voidaan ajatella o markkinoiden kannalta = kuinka paljon asiakkaat ovat valmiita tuotteesta

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelman lähtökohdat, perusteet ja kehys. Sopimusohjauksen kehysseminaari Talousjohtaja Aija Suntioinen

Toiminta- ja taloussuunnitelman lähtökohdat, perusteet ja kehys. Sopimusohjauksen kehysseminaari Talousjohtaja Aija Suntioinen Toiminta- ja taloussuunnitelman lähtökohdat, perusteet ja kehys Sopimusohjauksen kehysseminaari 25.4.2017 KATSAUS TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYKSEEN Toiminnan kehitys Volyymin kasvu jatkunut pidemmän aikaa

Lisätiedot

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Tausta Integroituneet markkinat Markkinasignaalit maailmalta kansainvälisten markkinoiden tarjonta ja kysyntä tuonti

Lisätiedot

Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä

Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä Kirsi Varhila ylijohtaja, STM Tuottavuuden peruskaava Management of resources TARGET INPUT resources PROCESS methods OUTPUT PRODUCTIVITY INPUT/

Lisätiedot

INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito)

INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito) INFO: Opetus ja varhaiskasvatus Yleistä Perusopetus Lukiokoulutus Varhaiskasvatus (päiväkotihoito & perhepäivähoito) Kuntien tuottavuusvertailu Yleistä Tuottavuusindeksillä kuvataan kuntien kehitystä ajassa.

Lisätiedot

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN Pelkosenniemen kunta Sivu 1 00000505 OPETUSTOIMI 00005000 Hallinto 3300 Tuet ja avustukset 252 252 4001 Henkilöstökulut -40 442-45 000-24 980 4300 Palvelujen ostot -8 627-8 000-6 350 4500 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Kuukausiraportti 2/2016 1 (8) HUS-Servis 30.3.2016. Tunnusluvut. Tukipalveluiden liikelaitosten johtokunta 8.4.2016

Kuukausiraportti 2/2016 1 (8) HUS-Servis 30.3.2016. Tunnusluvut. Tukipalveluiden liikelaitosten johtokunta 8.4.2016 Kuukausiraportti 2/2016 1 (8) Tunnusluvut *Luvut on laskettu vertailukelpoisin tuottein, jotta erot vuosien 2015 ja 2016 tuotteistuksessa tulisi huomioitua mahdollisimman oikein. Laskutusosuudella painotetussa

Lisätiedot

TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015

TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015 Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000051 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 4001 Henkilöstökulut -79.077,30-77.142-239.180-78.307-58.468,54 75,8 4300 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Välinehuoltajan tehtäväkuva

Välinehuoltajan tehtäväkuva Välinehuoltajan tehtäväkuva Lähi- ja perushoitajien koulutuspäivä 19.10. Palveluohjaaja Ilse-Marie Österman Varsinais-Suomen Välinehuolto T-sairaalan välinehuoltokeskus Välinehuoltajana hoitoketjussa Välinehuoltaja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja

Lisätiedot

Kustannukset per potilas laskenta ohjaamaan asiakaskeskeistä johtamista

Kustannukset per potilas laskenta ohjaamaan asiakaskeskeistä johtamista Kustannukset per potilas laskenta ohjaamaan asiakaskeskeistä johtamista Petra Kokko, toimialajohtaja 16.2.2017 16.2.2017 Page 1 Petra Kokko Kokonaiskustannuslaskenta Sisältö Välisuoritelaskenta ja potilaskohtainen

Lisätiedot

JHS-Kustannuslaskenta JHS-Palveluluokitus ja niihin liittyvä laskenta

JHS-Kustannuslaskenta JHS-Palveluluokitus ja niihin liittyvä laskenta JHS-Kustannuslaskenta JHS-Palveluluokitus ja niihin liittyvä laskenta Mikko Mehtonen Miksi tilastointia kehitetään? Viive» tilastovuoden 2016 lopulliset taloustilastot julkaistiin marraskuussa 2017 Tietotarpeet»

Lisätiedot

Palveluoperaattorit julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön edistäjinä

Palveluoperaattorit julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön edistäjinä 1 Palveluoperaattorit julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön edistäjinä Päijät-Hämeen hyvinvointiklusterin vuosiseminaari 30.9.2010 Sisältö Muutama sana yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöstä

Lisätiedot

Viraston toimintaympäristön muutokset

Viraston toimintaympäristön muutokset 1 HANKINTAKESKUS Viraston toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutosten vaikutukset 2017 talousarvioon Johtamisjärjestelmän uudistus tulee vaikuttamaan hankintakeskuksen ydintoimintoihin. Arvio

Lisätiedot

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää.

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää. SIPOO Väestökehitys on runsaan 17 100 asukkaan kunta (väkiluku 31.12.1999) itäisellä Uudellamaalla. Kunnan väestö on keskimääräistä nuorempaa, alle 15 vuotiaita on noin 12 % väestöstä eli selvästi enemmän

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 24010100 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 215.248,46 215.248,46 100,0 265.400 200.181,63 75,4 MAKSUTUOTOT 252.345,99 252.345,99 100,0 258.200

Lisätiedot

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 171.667 188.800 124.174 240.400 51.600 27,3 MAKSUTUOTOT 334.754 349.800 167.477 298.200-51.600-14,8 TUET JA

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 213.176,00 213.176,00 100,0 240.400 215.248,46 89,5 3320 MAKSUTUOTOT 259.758,90 259.758,90

Lisätiedot

KYSin kuntakierros 2017

KYSin kuntakierros 2017 KYSin kuntakierros 2017 Kari Janhonen 21.4.2017 1 Tilinpäätös 2016 21.4.2017 2 21.4.2017 3 Sitovat tavoitteet Valtuusto sitovien tavoitteiden muutos 12.12.2016, 16 muutokset talousarvioon 12.12.2016, 17

Lisätiedot

Pilkeyrityksen liiketoiminnan kehittäminen

Pilkeyrityksen liiketoiminnan kehittäminen Pilkeyrityksen liiketoiminnan kehittäminen Mari Hakkarainen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Laskelmapohjat: Timo Värre, JAMK Esimerkki hyvästä tuotteistamisesta Menestyvän yrityksen talous Kasvu - Onko

Lisätiedot

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Pirjo Pöyhiä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Pirjo Pöyhiä 2.4.2014 1 Palkeet - Vaikuttava

Lisätiedot

Panos-tuotos -analyysi ja omakustannusarvo, L28b

Panos-tuotos -analyysi ja omakustannusarvo, L28b , L28b -analyysi (Input-output analysis) Menetelmän kehitti Wassily Leontief (1905-1999). Venäläissyntyinen ekonomisti. Yleisen tasapainoteorian kehittäjä. 1953: Studies in the Structure of the American

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1118/00.01.00/2015 58 Lausunto suunnitelmaan Espoon apuvälipalvelujen organisoinnista HUSapuvälinekeskukseen Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Liisa

Lisätiedot

Yhteenveto selvityksestä päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksista sähkön tukkuhintaan

Yhteenveto selvityksestä päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksista sähkön tukkuhintaan Yhteenveto selvityksestä päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksista sähkön tukkuhintaan Kesäkuu 215 Valtioneuvoston selvitysja tutkimustoiminnan julkaisusarja 9 /215 -yhteenveto Päästökauppajärjestelmän

Lisätiedot

Yritykset kunnan palvelutuotannossa

Yritykset kunnan palvelutuotannossa Yritykset kunnan palvelutuotannossa Päijät-Hämeen liitto, seminaarisarja 13.3.2013 Outi Hongisto Päijät-Hämeen Yrittäjät 1 Yritysrakenne Suomessa 0,2% Suuryritykset: 623 0,2% Suuryritykset (250- hlöä)

Lisätiedot

% TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,7

% TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,7 Viitasaaren kaupunki Sivu 1 YLEISHALLINTO KÄYTTÖ Täydet valtiolta saadut korvaukset 3.000 100,0 Korvaukset kunnilta ja kuntayhteisöiltä 3.200 3.200 Muut suoritteiden myyntituotot 278.648 324.989 16,6 281.848

Lisätiedot

KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA?

KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA? KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA? Yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja Terveystalo terveystalo.com #terveystalo Tehostetun palveluasumisen vuorokausihinta omassa tuotannossa ja ostopalveluissa

Lisätiedot

Seuraavaksi: Talous- ja hallintojohtaja Tiina Pulli, Valtori: Valtorin taloudelliset näkymät ja palveluhintojen muodostuminen

Seuraavaksi: Talous- ja hallintojohtaja Tiina Pulli, Valtori: Valtorin taloudelliset näkymät ja palveluhintojen muodostuminen Seuraavaksi: Talous- ja hallintojohtaja Tiina Pulli, Valtori: Valtorin taloudelliset näkymät ja palveluhintojen muodostuminen Osallistu keskusteluun, kysy ja kommentoi Twitterissä: #Valtori2015 Valtorin

Lisätiedot

Kuukausiraportti 1-10/ (7) HUS-Servis Tunnusluvut

Kuukausiraportti 1-10/ (7) HUS-Servis Tunnusluvut Kuukausiraportti 1-10/2016 1 (7) Tunnusluvut *Luvut on laskettu vertailukelpoisin tuottein, jotta erot vuosien 2015 ja 2016 tuotteistuksessa tulisi huomioitua mahdollisimman oikein. Laskutusosuudella painotetussa

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

4. www-harjoitusten mallivastaukset 2017

4. www-harjoitusten mallivastaukset 2017 TU-91.1001 Kansantaloustieteen perusteet 4. www-harjoitusten mallivastaukset 2017 Tehtävä 1. Oikea vastaus: C Voitto maksimoidaan, kun MR=MC. Kyseisellä myyntimäärällä Q(m) voittomarginaali yhden tuotteen

Lisätiedot

Kokemuksia Geminin käyttöönotosta osana leikkaustoiminnan kokonaishanketta

Kokemuksia Geminin käyttöönotosta osana leikkaustoiminnan kokonaishanketta Kokemuksia Geminin käyttöönotosta osana leikkaustoiminnan kokonaishanketta Etelä-Karjalan keskussairaalassa Päivi Virtanen, osastonhoitaja Eksote Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Perustettu v.

Lisätiedot

Budj uusi Budj ed.v. tot.v:n al Tilinp. 2016 2015 2015 2014

Budj uusi Budj ed.v. tot.v:n al Tilinp. 2016 2015 2015 2014 Haapaveden kaupunki Sivu 1 004611 Liikuntapalvelut, hallinto 4003 Maksetut palkat ja palkki -35.700-34.092-27.848-37.850 4004 Jaksotetut palkat ja palk 4.132 4010 Henkilöstökorvaukset, hen 5.637 2.517-35.700-34.092-22.210-31.201

Lisätiedot

Benchmarking raportoinnista tukea terveydenhuollon johtamiseen

Benchmarking raportoinnista tukea terveydenhuollon johtamiseen Benchmarking raportoinnista tukea terveydenhuollon johtamiseen 1 Sisältö 2 NHG lyhyesti Asiakastarve Mitä on benchmarking? Suunta raportointiratkaisu asiakkaiden tarpeisiin Miten tästä eteenpäin? Nordic

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN

LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke PORONLIHAN SUORAMYYNTI KOULUTUS HINNOITTELU Erkki Viero HINNOITTELU TAVOITTEET SISÄLTÖ OPETTAA KUSTANNUS- VASTAAVAA HINNOITTELUA

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI

HELSINGIN KAUPUNKI HELSINGIN KAUPUNKI 31.1.2013 2 08 Hankintakeskus Käyttötalousosan toteutumatekstit Myyntitulot ja vastaavasti osto- ja toimituskulut toteutuivat noin 5,8 % talousarviota suurempina. Kasvu johtui mm. virastojen

Lisätiedot

Palveluseteli kuulumiset Tampereelta Tampere-talo 25.4.2012

Palveluseteli kuulumiset Tampereelta Tampere-talo 25.4.2012 Palveluseteli kuulumiset Tampereelta Tampere-talo 25.4.2012 T A M P E R E E N K A U P U N K I Palveluiden muutossuuntia Organisaatiokeskeinen Massapalvelut Ammattilainen päättää Erilliset episodit Väestövastuu

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/15-12/15. 1.1.2015 1.1.2014 Rahayksikkö EURO - 31.12.2015-31.12.2014

TULOSLASKELMA Jakso 12/15-12/15. 1.1.2015 1.1.2014 Rahayksikkö EURO - 31.12.2015-31.12.2014 Sivu 1 01 Aluetyö 3030 Palkat ja palkkiot -35 937,88-46 591,60 3040 Eläkevakuutusmaksut -6 828,20-8 549,86 3050 Muut henkilösivukulut -1 419,55-1 749,30 Yhteensä -44 185,63-56 890,76 3070 Vuokrakulut,

Lisätiedot

Yritykset tässä vertailussa:

Yritykset tässä vertailussa: Yritykset tässä vertailussa: This comparison contains the following companies Jouni Sakki Oy Rälssintie 4 B, FIN 72 HELSINKI tel. +358 9 22438785, GSM +358 5 6828 e-mail jouni.sakki@jounisakki.fi Tilaus

Lisätiedot

Anna-Leena Hanhisuanto Laskentapäällikkö. Lapin sairaanhoitopiirin ky

Anna-Leena Hanhisuanto Laskentapäällikkö. Lapin sairaanhoitopiirin ky Anna-Leena Hanhisuanto Laskentapäällikkö Projekti aloitettiin 9/2011 sairaanhoitopiirien hallitusten päätöksellä Erva sairaanhoitopiireille rakennetaan yhtenäinen tietovarasto KulasDW ja osaprojektina

Lisätiedot

Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio alueiden kannalta Jouko Isolauri

Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio alueiden kannalta Jouko Isolauri Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio alueiden kannalta Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusrakenne Keski-Suomessa 2 Lähteet: 1) Tilastokeskus, THL, Kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannuksia

Lisätiedot

EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat

EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki Kansainväliset koulutusmarkkinat Seppo Hölttä Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Higher Education Group

Lisätiedot

Testaa tietosi. 1 c, d 2 a 3 a, c 4 d 5 d

Testaa tietosi. 1 c, d 2 a 3 a, c 4 d 5 d Testaa tietosi 1 c, d 2 a 3 a, c 4 d 5 d Tehtävä 1 En ole. Taseen vastattavaa-puolen tilien ns. normaalisaldot ovat aina tilin kredit-puolella. Esimerkiksi oma pääoma kasvaa kredit-puolella ja oman pääoma

Lisätiedot

Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta

Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Anssi Vartiainen, erityisasiantuntija 1 Maakunnan on seurattava alueensa väestön hyvinvointia ja terveyttä, järjestämänsä sosiaali-ja

Lisätiedot

Vuodeosasto- ja päivystysinvestointi Armilan toimintojen siirtyminen keskussairaalan huomioitu. Hallitus 14.1.2015

Vuodeosasto- ja päivystysinvestointi Armilan toimintojen siirtyminen keskussairaalan huomioitu. Hallitus 14.1.2015 Vuodeosasto- ja päivystysinvestointi Armilan toimintojen siirtyminen keskussairaalan huomioitu Hallitus 14.1.2015 Yhteenveto Armilan ja keskussairaalan toiminnan yhdistäminen näyttää kannattavalta sekä

Lisätiedot

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Henkilökunnan osallistuminen Henkilökunnan osallistuminen Ensimmäinen kysymys : Miten tilaaja tuottaja-mallia tulisi kehittää tai mitä sen tilalle?

Lisätiedot

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna Matti Lehti

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna Matti Lehti Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna 2.9.2010 Matti Lehti Tietotekniikan ja tietoliikenteen läpimurrot 1900-luvulla avasivat tien digitaaliseen

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Laskentatoimi, digiaineisto. Esittelyaineisto

Laskentatoimi, digiaineisto. Esittelyaineisto LASKENTATOIMI DIGIAINEISTO Laskentatoimi, digiaineisto Esittelyaineisto Laskentatoimi, digiaineisto sisältää tehtävien ratkaisut Excel-tiedostoina Excel-pohjat tehtävien ratkaisuille opetusdioja Tutustu

Lisätiedot