Sosiaalisen vuokra-asumisen asema kaupunkikentässä. tutkimuksia undersökningar research series HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS HELSINGFORS STADS FAKTACENTRAL CITY OF HELSINKI URBAN FACTS tutkimuksia undersökningar research series MARKKU LANKINEN Sosiaalisen vuokra-asumisen asema kaupunkikentässä

2 KÄÄNNÖKSET ÖVERSÄTTNING TRANSLATIONS Magnus Gräsbeck KUVIOT FIGURER GRAPHS Pirjo Lindfors TAITTO OMBRYTNING GENERAL LAYOUT Taittotalo PrintOne Oy KANSI PÄRM COVER Tarja Sundström PAINO TRYCKERI PRINT Helsingin kaupungin hankintakeskus, 2006 ISSN X ISBN

3 Sisältö Esipuhe...5 Förord...6 Preface Tutkimustehtävä Tutkimusaineiston muodostus Tutkittavat muuttujat Aineiston rakenne Havaintoja koko vuokralaiskentän asemasta Määrälliset suhteet Seurattavat indikaattorit Väestön määrä ja ikäryhmitys Väestö perhevaiheen mukaan Maahanmuuttajat äidinkielen ilmaisemina Asumisaika Tulotaso ja sen kehitys Väestön koulutusrakenne Pääasiallinen toiminta, työllisyys ja työttömyys Toimeentulotuen käyttö Alueiden väliset kehityserot kaupungin vuokralaisilla Polarisaatio, sen kuvaus ja mittaus Perherakenne Työttömyysasteessa esiintyvät erot Maahanmuuttajien alueellisen sijoittumisen vertailu Toimeentulotuen käytön muutos Tulotasoerot Alueiden sisäinen mosaiikki Aluevaikutuksen etsintää Aluevaikutus työttömyysasteen ilmaisemana Aluevaikutus ja maahanmuuttajat Asumisen kesto aluevaikutuksen indikaattorina Aluevaikutus ja toimeentulotuki Aluevaikutus ja asuntojen hinnat Aineiston muuttujien väliset keskinäissuhteet Korreloituminen ajassa Kasaantumisvaikutuksen etsintää Tulosten yhdistäminen asukkaiden viihtyvyystutkimukseen Eri aluetyyppien muodostaminen Muuttujien keskinäiset korrelaatiot Faktorianalyysi poikkileikkauksesta Muutoksen faktorianalyysi Ryhmittelyanalyysi poikkileikkauksesta Ryhmittely muutoksen mukaan Alueiden luokittelu lähtötilanteen ja muutoksen mukaan Erityyppisten kehitys-linjojen luonnehdintaa Tiivistelmä...80 Sammandrag...90 Synopsis Kirjallisuus...85

4

5 Esipuhe Työssä, taloudessa ja asumisessa tapahtuneet muutokset ovat todennäköisesti kohdanneet Helsingissä eri väestöryhmiä eri tavoin. Maahanmuutto on lisääntynyt ja muuttanut eri asuinalueiden kuvaa merkittävästi. Kaupungin järjestämä sosiaalinen vuokra -asuminen on perinteisesti tarjonnut kohtuuhintaisen mahdollisuuden väestöryhmille, joiden pärjäämismahdollisuudet kilpailluilla vapailla markkinoilla ovat heikot. Tällaisista mahdollisista muutoksista kaivataan tutkimustietoa monitoroinnin merkeissä. Suomessa kehittynyt kattava rekisteritietojen yhdistelyn järjestelmä puolestaan tarjoaa mahdollisuudet tuottaa tarvittavaa seurantatietoa kokonaisaineistopohjalta. Sitä hyödynnettiinkin tämän tutkimuksen toteuttamiseksi. Lyhyesti kuvattuna Tilastokeskukseen toimitettiin luettelo kaupungin aravavuokrakiinteistöistä kiinteistötunnusten muodossa. Niiden avulla poimittiin huoneistorekisteristä aravavuokrakanta. johon sijoitettiin väestö ominaisuuksineen jokaisena vuodenvaihteena vuosien välillä. Aineisto summattiin pienalueittain. Samalla aluejaolla tehtiin vastaava tiedosto muusta väestöstä. Koko Helsingin väestö on siten tutkimuksen kohteena ja verrattavana. Tämänlaisen, uudentyyppisen aineiston avulla selvitettiin koko aravavuokrakentän mahdollisen eriytymisen suuntaviivoja muuhun asumiseen suhteutettuna. Sisäisen eriytymisen kehityspiirteet aravakentässä olivat tutkimuksen kohteena. Kaupunkitutkimuksessa tärkeätä naapuruusefektin tutkimukseen avautui tämänkaltaisen aineiston avulla uudenlaisia mahdollisuuksia. Maahanmuuttajaväestön sijoittumista yleisesti ja eri kieli- ja kansallisuusryhmien keskinäisiä suhteita alueellisen järjestäytymisen valossa selvitettiin. Tutkimusaineistoista avautui lisäksi erilaisia tapoja ryhmitellä alueita kasautuneisuuden, sosiaalisten ongelmien mukaan järjestetyn tason ja kehityssuunnan mukaan. Näin raportista on luettavissa keskeiset kehityspiirteet Helsingin aravavuokrakentässä. Siitä on luettavissa myös, millaisille alueille erilaiset elämisen ja asumisen ongelmat siellä sijoittuvat. Tutkimuksen laadinta oli erikoistutkija Markku Lankisen vastuulla. Lokakuussa Markus Laine vt. tutkimusprofeessori 5

6 Förord De förändringar som skett inom arbete, ekonomi och boende har sannolikt inneburit olika saker för olika befolkningsgrupper i Helsingfors. Invandringen har tilltagit och väsentligt förändrat bilden av våra bostadsområden. Det sociala hyresboende som staden tillhandahållit har traditionellt erbjudit ett överkomligt alternativ för sådana befolkningsgrupper som klarar sig sämre på den fria marknaden. Om dylika förändringar behövs forskningsrön i uppföljningens tecken. Det system av kombinerade registerdata som utvecklats i Finland ger möjlighet att ta fram rön om trender i befolkningen som helhet. Föreliggande undersökning utnyttjade denna möjlighet. I korthet: en lista över fastighetskoderna för stadens arava-hyresbostadshus skickades till Statistikcentralen. Med hjälp av koderna kunde arava-hyresbostäderna plockas ut ur bostadsregistret, jämte befolkning och dess egenskaper vid varje årsskifte mellan 1990 och Delsummeringar av materialet gjordes sedan småområdesvis. Med samma områdesindelning bildades en motsvarande korpus av den övriga befolkningen i områdena. Sålunda kom undersökningen att gälla hela Helsingfors befolkning. Med detta nya slag av material klarlades huvuddragen i eventuell differentiering mellan stadens hyresgäster (i aravabostäder) och den övriga befolkningen. Målet var att klarlägga den inbördes differentieringen mellan aravahyresgäster. Denna typ av material gav nya möjligheter att klarlägga den s.k. grannskapseffekten. Invandrarbefolkningens placering överlag och även olika språkgruppers och nationaliteters inbördes placering klarlades. Undersökningsmaterialet gav dessutom möjlighet att på olika sätt gruppera områdena enligt deras grad av anhopning, nivå av sociala problem och utvecklingstrend. Sålunda framgår de centrala utvecklingsdragen inom Helsingfors aravahyressektor. Likaså framgår i vilka slags områden som olika levnads- och boenderelaterade problem förekommer. För genomförandet av undersökningen svarade Markku Lankinen. Oktober 2006 Markus Laine Tf. forskningsprofessor 6

7 Preface The changes seen in work, economy and housing have probably meant different things to different population groups in Helsinki. Immigration has increased and changed the picture of our housing areas significantly. Social housing provided by the City has traditionally meant an affordable alternative for less competitive population groups on the housing market. Longitudinal research is now called for to respond to these issues. The system of combined register data that has been developed in Finland makes it possible to produce data on trends in the population overall. The present study took this opportunity. In short: a list of the real estate codes of the City s rented blocks of flats was sent to Statistics Finland, where a corpus of city flats was picked out of the Dwelling Register, plus data on their residents and resident characteristics on 31 Dec./1 Jan. every year between 1990 and Partial sums of the material were then computed for the small areas (an administrative unit) of the city. A corresponding corpus of non-city-tenants was also compiled. Thus, the study covered the whole population of Helsinki. With this new kind of material, the main features of possible social differentiation between city tenants and other residents could be analysed. The objective was to find out about internal differentiation between city tenants. This type of material also allows an analysis of the so-called neighbourhood effect. The location of the immigrant population overall and that of various language groups and nationalities was analysed. Furthermore, the material allowed a grouping of residential areas by degree of accumulation, level of social problems, and trend of development. Thus, the vital features of development within the social housing sector came out, and so did the kind of areas where living- and housing-related problems occurred. The study has been conducted by Markku Lankinen. Markus Laine acting research professor 7

8

9 1. Tutkimustehtävä Aravavuokra-asuminen muodostaa erityisen kentän, jonka muodostuminen määräytyy niistä lainsäädännöllisistä ehdoista käsin, joilla on ohjattu tätä osaa asuntopolitiikasta vuodesta 1953 lähtien. Pääsisältönä on, että tuotetaan valtion myöntämän lainan turvin asuntoja tuotantokustannushinnalla. Lainotukseen sisältyi myös korkotukea alikorkoisuuden muodossa aikana, jolloin rahalaitosten käyttämä korkokanta oli selvästi ylempänä. Vuokra määriteltiin omakustannusperiaatteen mukaisesti. Tämä tukipolitiikka koski aluksi sekä omistus- että vuokratuotantoa. Aravaomistusasunnotkin piti jälleenluovuttaa kunnan välityksellä ja vastuulla aravakelpoisille hakijoille indeksillä säädeltyyn hintaan. Tästä politiikasta kuitenkin luovuttiin 1980-luvun kuluessa, jonka jälkeen säädelty aravaomistuskanta sulautui nopeasti osaksi markkinaehtoisia omistusasuntoja. Tämän jälkeen aravakenttä jäi pelkästään vuokra-asuntoja käsittäväksi. Se koostun valtion lainoittamista sekä valtion korkotuella rakennetuista asunnoista. Aravavuokra-asuntojen ja aravavuokratalojen käytöstä, luovutuksesta ja omaksilunastamisesta annetussa laissa (1190/93) säädetään sosiaalisin perustein jaettavien vuokraasuntojen jaosta. Perusteina kunnan vuokra-asunnon saamiselle pidetään hakijan varallisuutta ja tuloja. Kuukausitulot eivät saa ylittää valtioneuvoston asettamia enimmäismääriä. Hakijan asunnontarvetta pidetään tärkeimpänä perusteena. Kiireellistä asunnontarvetta osoittaa esim. oikeuden vahvistama häätöpäätös, irtisanominen, ahtaus tai nykyisen asunnon huono kunto. Kunta valvoo asukkaiden valintaa. Helsingin kaupunki on osallistunut asuntojen tarjonnan luomiseen vähävaraisille väestöryhmille jo yli sadan vuoden ajan. Aikasarjasta voidaan todeta, että 1970-luvulla tuotanto nousi uusiin korkeuksiin, jotka kuitenkin Kuvio 1: Helsingin kaupungin oma tuotanto

10 ylitettiin 1990-luvun alkupuolella. Nyttemmin vuokra-asuntojen rakentaminen on laantunut. Kaupungin omasta tuotannosta vastaava Asuntotuotantotoimisto ATT on rakentanut eri vaiheissa myös omistusasuntoja. Näin on muodostunut aravavuokra-asuntokanta, määrältään asuntoa, joka vastaa 13,6 % kaikista Helsingin asunnoista. Tämän ohella kaupunki omistaa myös korkotuki-, asumisoikeus-, työsuhde- ja palveluasuntoja. Asuntojen hankintayhtiön omistuksen on ostettu noin 3000 pienhuoneistoa. Näin ollen kaupungin omistuksessa on noin asuntoa, mikä on 18,5 % koko kannasta. Aravavuokrakenttä on tarkoin ohjattu asukasrakenteen muotoutumisen suhteen. Tulorajasäädökset rajoittavat asukasvalintaa, mutta vielä enemmän siihen vaikuttaa asunnontarpeen kiireellisyys. Vähävaraiset kotitaloudet joutuvat vapailla asuntomarkkinoilla heikkoon asemaan. Siihen johtavat usein myös elämässä sattuvat kriisit, kuten avioerot. Lisääntynyt maahanmuutto pienituloisista maista johtaa usein kaupungin asunnonjakoon turvautumiseen. Vuonna 1999 tehty tutkimus osoitti, että hakijoiden ja asunnonsaaneiden tulomediaani sijaitsi vuonna 1998 kaukana enimmäistulorajojen alapuolella (Lankinen 1999, 32). Kaupungin vuokra-asumista on tutkittu useaan otteeseen. Ensi kertaa asiaan tartuttiin rekisteripohjalta 1980-luvun puolessa välissä, jolloin kaupungin asuntopoliittiseksi tavoitteeksi oli asetettu asukasvaihtuvuuden lisääminen kaupungin omistamissa aravavuokraasunnoissa. Vuoden 1980 väestölaskennasta tehdyn tulostuksen avulla kartoitettiin asukkaiden tulotason suhdetta voimassa oleviin tulorajoihin sekä mahdollista yliväljää asumista (Lankinen 1986). Kääriäinen (1987) tutki sosiaalisten häiriöiden ilmenemistä kaupungin vuokra-asunnoissa sekä niiden yhteyttä asukasrakenteisiin. Piirainen (1992) havaitsi selviä eroja eri kiinteistöjen välillä, mitä tulee häiriökäyttäytymiseen ja asukkaiden kykyyn puolustautua epäsosiaalisilta ilmiöiltä. Kaupungin vuokralaisten keskuudessa tehdyissä asukastyytyväisyystutkimuksissa on käynyt selville, että turvallisuuskokemusten ja muuttohalukkuuden suhteen kiinteistöjen kesken esiintyy selvää jakaumaa. Tosin yli 80 % asukkaista ei ilmoittanut ongelmia eikä erityisiä huolenaiheita. (Korhonen 2004, Korhonen 2006). Kuvio 2: Hakijoiden ja valittujen tulojen suhde tulorajoihin 10

11 Nämä erilaiset havainnot ovat nostaneet esille useita tutkimuskysymyksiä. a) Miten on aravavuokrakenttä kokonaisuudessaan pärjännyt niissä talouden ja toimeentulon hankkimisen myllerryksissä, joita Helsingissä on koettu sitten 1990-luvun alun? b) Onko ja jos on, minkälaista jakaumaa on ilmennyt ja ilmenee aravakentän sisällä? c) Esiintyykö sellaisia kehityspiirteitä, joissa aravavuokrataloissa mahdollisesti ilmenevät häiriötekijät saavat aikaan poismuuttoa naapuruston muusta asuntokannasta siinä määrin, että se ilmenee väestörakennevaikutuksina? d) Ovatko asukastyytyväisyystutkimuksissa ilmenevät häiriökokemukset yhdistettävissä aluetasolla havaittuihin asukkaiden erityispiirteisiin, ja mitkä niistä ovat merkityksellisiä? e) Onko mahdollisuuksia luokitella kiinteistöjä ja alueita menestyviin ja häviäjiin, jotta muutospolitiikka voitaisiin suunnata tarkoituksenmukaisesti? 11

12 2. Tutkimusaineiston muodostus 2.1. Tutkittavat muuttujat Tutkimusaineisto muodostettiin Tilastokeskuksessa. Sinne lähetettiin Kiinteistövirastosta saatu luettelo kaupungin aravavuokrakiinteistöistä. Tilastokeskus yhdisti näihin kiinteistöihin tilauksen mukaiset muuttujat. Ne olivat muutoin Tilastokeskuksen hallussa, mutta toimeentulotukea koskevien tietojen osalta oli pyydettävä käyttölupa Stakesilta. Tilastokeskus yhdisti kiinteistöihin kootut tiedot pienalueittain. Samalla poimittiin muuta väestöä koskevina samat tiedot kaikilta pienalueilta. Seuraavat muuttujat poimittiin tiedostoon. Jokaisessa muuttujassa tilastoyksikkönä on henkilö. Varsinaisena tutkimusyksikkönä on kuitenkin alin aluetaso, pienalue. 1. Väestö yhteensä ja ikäryhmän mukaan 0-6, 7-15, 16-19, 20-29, 30-49, 50-64, Väestö sukupuolen mukaan 3. Väestö sijoittuneena perheaseman mukaisiin luokkiin - yksin asuva alle 30 v. - yksin asuva v. - yksin asuva yli 55 v. - lapseton pari alle 30 v. - lapseton pari alle v. - lapseton pari alle yli 50 v. - yksinhuoltajaperhe, nuorin alle 7 v. - yksinhuoltajaperhe, nuorin 7-17 v. - yksinhuoltajaperhe, nuorin yli 18 v. - muu lapsiperhe, nuorin alle 7 v. - muu lapsiperhe, nuorin 7-17 v. - muu lapsiperhe nuorin yli 18 v. 4. Väestö äidinkielen mukaan - suomi (vuodesta 1990) - viro (vuodesta venäjä (vuodesta 1990) - somali (vuodesta 2000) - muu kieli (vuodesta 1990) 5. Asuinaika kiinteistössä - alle 3 v v v v v. 6. Asuinaika Helsingissä - alle 3 v v v v v. 7. Koulutusrakenne v. yhteensä - keskiaste - alin korkea aste - korkea aste - enintään perusaste 8. Pääasiallinen toiminta - työllinen - työtön v - opiskelija - muu tyyppi 9. Tulotaso - tulonsaajia yht. - tulokertymä - keskitulo - saajia < saajia saajia saajia saajia saajia saajia

13 - saajia saajia yhteensä < yhteensä yhteensä yhteensä yhteensä yhteensä yhteensä yhteensä yhteensä Toimeentulotuensaajia vuoden loppuessa Lisäksi tutkimusaineistossa on tietoja huoneistojen määristä ja kokonaispinta-aloista, lainoitusvuodesta ja kuulumisesta tiettyyn isännöitsijäpiiriin Aineiston rakenne Muodostettu aineisto toimitettiin Tilastokeskuksesta marraskuussa 2005 Excel- tauluna, jossa jokainen vuosi jaksolta muodosti oman välilehtensä. Seurantavuosia on siten 14. Taulukossa rivejä muodostivat osaalueet ja pienalueet sekä kultakin alueelta kolme väestötyyppiä. Sarakkeet muodostuivat 70 muuttujasta, jotka oli määritelty aineistoa tilattaessa. Saatu aineisto oli siten seuraavan kaltainen: Tämänkaltainen aineisto tarjoaa siten hyvät mahdollisuudet vertailuun saman alueen muun väestön kanssa kaikkien käytettyjen indikaattorien mukaan. Alueita on aineistossa kaikkiaan 432 kappaletta. Nämä 432 aluetta koostuvat 130 osaalueesta ja 302 pienalueesta. Näistä pienalueista 132 puolestaan on sellaisia, joilla on kaupungin vuokra-asuntokiinteistöjä. Seurannassa ovat mukana vain varsinaiset aravavuokraasunnot. Alueiden luku ei kuitenkaan ole yhtenäinen yli ajan, sillä vuosilta asuttujen alueiden luku on 423, vuosilta ja vuodelta 2003 kaikkiaan 432. Asuntorakentaminen ja aluejaon uudistus vuonna 1998 on kasvattanut asuttujen pienalueiden lukua. Koska kyseisen kaltainen tietorakenne on analyysin kannalta hankala, päädyttiin muodostamaan aineistossa kolmiulotteinen matriisi APL-työtilaan. Ulottuvuuksia muodostavat vuodet (14), alueet (432) ja muuttujat (211). Tämä luku syntyi jonoutettaessa aluetunnus ja kolme väestötyyppiä yhdelle riville. Lopuksi eri aluemääriä sisältävät vuosiaineistot sijoitettiin kohdakkain. Tästä aineistosta poimittiin erikseen ne pienalueet sisältävä havaintomatriisi, joilla esiintyi kaupungin aravavuokraasuntoja. Niitä on seurantakauden alussa 93 ja sen lopussa 132 kpl. Tämä ratkaisu rationalisoi aineiston käsittelyä olennaisesti. Taulukko 1: Esimerkki muodostetusta tutkimusaineistosta Osa-aluetunnus Osa-alueen Väestötyyppi Väestö IKÄ nimi yhteensä Koko väestö Asuntoväestö Arava-vuokrakiinteistöissä asuvat Koko väestö Asuntoväestö Arava-vuokrakiinteistöissä asuvat

14 3. Havaintoja koko vuokralaiskentän asemasta 3.1. Määrälliset suhteet Tarkastelujakson alkaessa Helsingissä oli asukasta, joista asui kaupungin aravavuokrakiinteistöissä. Neljäntoista vuoden kuluttua koko kaupunkiin oli tullut asukkaita lisää Samaan aikaan kaupungin vuokralaisten määrä kasvoi 18000: lla. Toteutuneesta väestönkasvusta sijoittui siten 27 % kaupungin vuokra-asuntoihin. Tämän seurauksena vuokralaisten osuus nousi 13,0 %:sta 14,7 %:iin seurattavan 14 vuoden aikana. Osuus oli 13,0 % myös vuonna 1980 (Lankinen 1986,1). Tämän ohella on lisäystä tullut mm. korkotukivuokra-asuntoihin, joka osaltaan nostaa kaupungin vuokralaisten kokonaismäärää. Vuokra-asuntokannassa esiintyneet muutokset ajoittuvat seuraavan taulukon mukaisesti. Taulukko 2: Asunnot, asukkaat ja asumistason keskiluvut kaupungin aravavuokra-asunnoissa vuosi asuntoa m 2 asukkaita m 2 /hu m 2 /asukas henkeä/ asuntokunta Neljäntoista vuoden aikana asuntoja tuli lisää 11400, pinta-alaa m 2 ja asukkaita Asuntokannan keskikoko nousi 1,7 m 2 ja asukkaiden keskiväljyys 2,9 m 2. Vuonna 1990 keskiväljyys oli 3,7 m 2 koko kaupungin keskiväljyyden alapuolella. Kasvuvauhti oli kuitenkin sama 2,9 m 2 kuin koko kaupungissa, joten ero keskiväljyydessä pysyi määrällisesti samana, mutta aleni suhteellisesti. Väljyyskasvun nopein vaihe osuu aivan seurannan viimeisille vuosille. Se liittyy asuntokuntakoon nopeutuneeseen laskuun vuoden 2000 jälkeen. Kaupungin vuokra-asuntokannan sijoitteluperiaatteet pienaluetasolla vaihtelevat. Kahdella alueella osuus on 100 %, pienimmillään alle 1 %. Paljon riippuu käytetystä aluejaosta. Pienaluejako laadittiin kaupunkisuunnitteluvirastossa 1970-luvulla silmälläpitäen toiminnallista yhtenäisyyttä. Tällöin esimerkiksi Siilitien alue Länsi-Herttoniemessä muodostettiin omaksi alueekseen, niin myös Käärmetalon alue Käpylässä. Toisaalta esimerkiksi Myllypuron kerrostaloalue muodostaa yhden pienalueen, kun taas Keski-Vuosaari jakautuu kuuteen pienalueeseen. Sekoittamisperiaate on kuitenkin ollut kantavana ajatuksena sosiaalisen vuokra-asumisen sijoittelussa. Kolme neljännestä pienalueista käsittää vähemmän kuin 40 % kaupungin vuokra-asukkaita, puolet alueista on sellaisia, joilla heidän osuutensa jää alle 25 %:n. Jakauman alapäässä, jossa osuudet ovat matalia, jäävät myös asukkaiden määrät suhteellisen pieniksi. Jakauman yläpäähän sitä vastoin sijoittuu pienalueita, joilla asukasluku ja osuus väestöstä nousevat korkeiksi, kuten juuri Siilitie, Jakomäki, Vesala/ Tuukkalantie, Laajasalo/Gunillantie, Maunu- 14

15 la, Kontula/Kontulankaari jne. Näiden keskittymien merkitystä pyritään tässä tutkimuksessa valaisemaan. Kuvio 3: Kaupungin vuokra-asukkaiden määrä ja osuus koko pienalueen väestöstä 3.2. Väestön määrä ja ikäryhmitys Vuokralaisten määrällinen lisäys oli nopeata 1990-luvulla, mutta kehityssuunta taittui sen jälkeen. Samantahtisesti, mutta hitaammin, ovat kehittyneet väestöosuudet. Vain asuntoväestöstä laskettuna 15 % sijoittuu kaupungin vuokra-asuntoihin. Kuvio 4: Väestön kehitys ja väestöosuudet 3.2. Seurattavat indikaattorit Seurattavat indikaattorit jakautuvat demografisiin ja sosioekonomisiin muuttujiin. Edellisiin lukeutuvat - ikärakenne - sukupuoli - ruokakuntatyyppi Sosioekonomisiin kuuluvat - kieli (tässä erityistapauksessa) - koulutustaso - pääasiallisen toiminta ja työttömyys - keskitulo, tuloluokka ja tulokertymä - toimeentulotuen käyttö Lisäksi on selvitetty asumisaika nykyisessä kiinteistössä sekä Helsingissä. Seurantajaksolla nopeinta kasvua esiintyi aluksi v. ryhmässä, mutta jakson jälkipuolella kasvu siirtyi seuraavaan eli v. ikäryhmään suurten ikäluokkien liikkuessa tämän rajakohdan ylitse. Myös peruskouluiässä olevien määrä on kasvanut jatkuvasti. Väestön ikääntymistä kuvaa puolestaan se, että alle kouluikäisten lasten määrä on kääntynyt laskuun. 15

16 Kuvio 5: Eri ikäryhmien kehitys 3.3. Väestö perhevaiheen mukaan Perhevaiheluokitus jakaa väestön yksinasuviin, lapsettomiin pareihin, yksinhuoltajaperheisiin sekä muihin lapsiperheisiin kuuluviin ja muihin tyyppeihin. Lisäksi luokitukseen sisältyy iän tai nuorimman lapsen iän mukaista ryhmittelyä Muutosanalyysi osoittaa suhteellista kasvua vain yksin asuvien ryhmässä. Tämän vastapainona kahden vanhemman lapsiperheisiin kuuluvien osuus on vähentynyt. Samat prosessit etenevät myös muussa asuntokannassa, jossa lisäksi kahden aikuisen muodostamat Kuvio 6: Väestön perhevaiheen mukaan kaupungin vuokra-asunnoissa ja muussa asuntokannassa 16

17 ruokakunnat ovat lisänneet väestöosuuttaan. Yksinhuoltajien suuri osuus erottelee kaupungin vuokra-asumista terävimmin. Se on kolminkertainen verrattuna asuntokannan muihin osiin. Ikäryhmän mukainen erittely esimerkiksi osoittaa, että määrällistä kasvua on tapahtunut ikäryhmittäin eri vaiheissa. Vielä luvulla tuli lisäystä nuorista ja keski-ikäisistä yksin asuvista, kun taas tätä iäkkäämpien osuus aleni. Lähestyttäessä vuotta 2000 on nuorten osuus jälleen alentunut. Nämä ajalliset muutokset kytkeytyvät talouslamaan. Monille asumis- ja työuraa aloitteleville tuli suuria vaikeuksia kasvavan joukkotyöttömyyden oloissa. Usean omistusasuntoprojekti kaatui. Sosiaalinen vuokra-asuminen toimi tuolloin pelastusrenkaana monille. Aikojen parannuttua hakeutuvat nuoret useammin asuntokannan muihin osiin. Tämän seurauksena ikääntyminen kaupungin vuokra-asunnoissa on jälleen vauhdittunut. Myös uustuotannon vähentyminen vaikuttaa samaan suuntaan. Sama tendenssi on havaittavissa hitaampana myös muussa asuntokannassa Maahanmuuttajat äidinkielen ilmaisemina Maahanmuuttajien esiintymistä kaupungin vuokra-asukkaiden keskuudessa mitataan tässä tutkimuksessa äidinkielen avulla. Vieraskielisten väestöosuus oli vuonna ,7 %, vuonna ,0 %. Vuodesta 1990 on käytettävissä ryhmitys suomi/venäjä/muu kieli. Vuodesta 2000 lähtien on erotettu muista kielistä erikseen viron ja somalian kielet. Määrällisissä suhteissa on tapahtunut sikäli merkittävä muutos, että suomenkielisten määrä kääntyi selvään laskuun vuoden 2000 jälkeen. Muiden kieliryhmien osalta määrällinen kasvu jatkuu. Tämä kasvu on hitainta viroa puhuvien keskuudessa ja nopeinta muunkielisten keskuudessa. Helsingissä asuvista virolaisista yhä suurempi osa sijoittuu muualle kuin kaupungin asuntoihin. Tähän nähden somaliväestön keskittyminen on vain yltynyt. Noin 70 % heistä on kaupungin vuokra- asunnoissa, kun taas viroa tai venäjää puhuvien Kuvio 7: Yksin asuvat ikäryhmittäin 17

18 Kuvio 8: Eri kieliryhmien edustajien määrä kaupungin vuokra-asunnoissa ja osuus koko kieliryhmästä Helsingissä osalta osuus on 50 % ja muunkielisten alle 30 %. Viimeksi mainitun luvun mataluus selittyy sillä, että siihen sisältyvät myös länsimaista muuttaneet, jotka harvemmin ovat sosiaalisen vuokra-asunnon tarpeessa. Nopea kasvu ilmeisesti perustuu tähän ryhmään kuuluvien muiden kuin länsimaisten kielten osuuden kasvusta. Suomenkielisten määrän kääntyminen laskuun voidaan lukea ensiaskeleksi matkalla sitä tietä, jossa kantaväestö alkaa muuttua vähemmistöksi (ks. Hynynen 2003). Alueellisessa analyysissa tarkastellaan myöhemmin, kuinka pitkälle tässä on edetty Asumisaika Asumisaikaa mitattiin sekä samassa kiinteistössä että Helsingissä asutun ajan mukaan. Samassa kiinteistössä on voinut tapahtua asunnonvaihtoja, mutta näitä ole otettu mittaukseen. Väestöaineisto on muodostettu kiinteistötasolla. Asuinajan rekisteriseuranta voitiin aloittaa vuodesta 1987, josta syystä pidemmät asuinajat on mahdollista erotella vasta ajan mittaan. Jos aloitetaan tarkastelu käänteisesti, eli vuodesta 2003, havaitaan, että samassa kiinteistössä hyvin pitkään (12+ v.) asuneiden osuus on vain jonkin verran pienempi kuin muussa asuntokannassa. Erot kuitenkin tasoittuvat siirryttäessä vähän lyhyempiin asumisaikoihin.vain melko lyhyen aikaa kiinteistössä asuneiden osuus on kasvussa asuntokannan muissa osissa, mutta laskusuunnassa kaupungin vuokralaisten joukossa. Uusien asukkaiden tulo on hidastunut jälkimmäisessä, kun taas vaihtuvuus on vilkasta vapaiden markkinoiden vuokra-asunnoissa. Asuinaikojen jakaumat Helsingissä ovat jokseenkin samankaltaiset kummassakin ryh- 18

19 Kuvio 9: Asumisaika samassa kiinteistössä ja Helsingissä mässä. Selvin poikkeama esiintyy alle 3 vuotta asuneissa, joiden suhteellinen osuus on jäänyt alemmaksi kuin muussa asuntokannassa. Tosin voidaan huomauttaa, että laman aikaan vastaava osuus nousi kaupungin vuokra-asunnoissa korkeammalle kuin muualla. Vaikka siis helsinkiläisyyttä on pidetty yhtenä asunnonjakoperusteena, ei ehdon vaikutus ole ollut kovin vahva. Myös melko lyhyen oleskelun jälkeen on avautunut pääsy näihin asuntoihin. Muistettakoon, että noin 30 vuotta sitten piti asuntohakemukseen liittää henkikirjoittajan todistus vähintään 10 vuoden yhtäjaksoisesta asumisesta Helsingissä. 19

20 3.6. Tulotaso ja sen kehitys Tulotason absoluuttinen ja suhteellinen kehitys muodostaa tärkeän seurantakohteen mitattaessa sosiaalista kehitystä. Asukasvalinnan sitominen enimmäistulorajoihin sekä asunnontarpeen kiireellisyys johtavat siihen, että kaupungin vuokralaisväestöstä muodostuu jo asukasvalinnassa pienituloisin asukassegmentti. Tulotason myöhempää kehitystä ei ole pystytty aiemmin seuraamaan ennen tämäntyyppisen seuranta-aineiston muodostamista. Analyysissä erotetaan koko kaupungin asuntoväestöstä kaupungin vuokralaiset, jolloin näin muodostuvan muun väestön kehitystä voidaan tarkastella itsenäisesti. Vertailu tehdään sekä absoluuttisin että suhteellisin luvuin. Kysymyksessä ovat kokonaisansiot. Vuokralaisväestön keskitulon painumiseen vaikutti koettu lama enemmän kuin vertailuväestössä. Tulotason elpyminen käynnistyi vuotta myöhemmin ja jäi tahdiltaan hitaammaksi. Pääoma- ja optiotuloista aiheutunut nousun nopeus ja sitä seuraava tulojen notkahdus ei koskettanut kaupungin vuokralaisväestöä. Suhteellisen tulotason aleneminen 80 %:iin vuoden 1990 tasosta pysähtyi hetkeksi, mutta näyttää jälleen jatkuvan. Suhteellisesti heikkenevän tulokehityksen syitä on löydettävissä työttömyyden viipymisestä, muutoin heikentyneestä asemasta työmarkkinoilla tai työvoimasta vetäytymisellä. Osasyynsä on muun väestön keskuudessa tapahtunut tulojakauman leviäminen ns. miljonääriefektin seurauksena. Asuntokuntatulon muodostukseen vaikuttaa myös tulonsaajien määrä. Seuraavasta tarkastelusta havaitaan, että kaupungin vuokralaisten keskuudessa tulonsaajien kokonaismäärän kehitys on ollut ripeämpää kuin vertailuväestössä. Väestöosuutena laskettu luku putosi kuitenkin jo laman alussa selvästi läh- Kuvio10: Valtionveron alaiset keskitulot , kaupungin vuokralaiset ja muun väestö. 20

21 tökohdastaan, eikä ole sen jälkeen palautunut. Vastaavankaltainen putoaminen tapahtui myös muun väestön keskuudessa, mutta paljon ylemmältä tasolta, ja siellä on havaittavissa jälleen tiettyä kasvutrendiä. Tulonsaajien matala väestöosuus merkitsee myös asuntokuntatasolla mitattuna madaltunutta tulotasoa, mikä ei tulonsaajaa kohti tehdyssä tarkastelussa tule esille. Tulonsaajien muuta väestöä matalampi osuus selittyy lähes kokonaan sillä, että 0-14-vuotiaiden lasten väestöosuus kaupungin vuokrataloissa on noin 10 % -yksikköä korkeampi kuin vertailuryhmässä. Yli 14-vuotiaaista laskettuna osuudet ovat lähellä 100 %. Osuus meni jopa yli 100 % jakson alussa. Alle 15-vuotiaiden lasten joukossa olleet tulonsaajat selittänevät tämän seikan. Kaupungin asunnoissa on alkanut tapahtua lievää erkanemista alaspäin tästä tasosta Väestön koulutusrakenne Koulutusryhmittäin eriteltynä näyttäytyvät kummassakin aineiston osassa samanlaiset kehityspiirteet. Enintään perusasteen osuus laskee keskiasteen ja myös korkean asteen tutkintojen osuuden kohotessa. Keskiasteen tutkintojen osalta ei kaupungin vuokralaisten ja muun väestön välillä ole eroja, vaan ne syntyvät korkeimman ja matalimman koulutuksen ryhmien eroista.. Suhteelliset muutokset puhuvat suuremmasta eriytymisestä. Keskiasteen osalta esiintyy vielä lievää tasoittumista, kun taas enintään perusaste eriytyy suhteellisesti kauemmaksi ja korkean asteen osalta tasoittuva kehitys on pysähtynyt. Vaikuttaa siltä, että laman aikana myös enemmän koulutetuilla oli enemmän mahdollisuuksia päästä sosiaaliseen Kuvio 11: Tulonsaajien indeksoitu kehitys ja osuus koko väestöstä sekä 15 v- täyttäneistä 21

22 Kuvio12: Eri koulutusryhmien osuus 15 v. täyttäneistä vuokra-asuntokantaan suurtyöttömyyden kohdatessa laajoja kansalaispiirejä. Sittemmin tämän osuuden nousu on pysähtynyt. Tässä kohdin on syytä tehdä huomautus suhdeluvun muodostamisesta jakolaskuperiaatteella. Vaik- Kuvio 13: Koulutuserojen suhteellinen muutos kaupungin vuokralaisten ja muun väestön välillä ka enintään perusasteen suorittaneiden osuus laski muussa väestössä 11,7 %-yksikköä ja kaupungin vuokralaisten keskuudessa 12,7 %, kääntyi suhdeluku kuitenkin eriytyvään suuntaan jakajan pienentyessä. Aina ei ole kyse absoluuttisesta erkanemisesta, vaikka suhteellinen ero kasvaisikin Pääasiallinen toiminta, työllisyys ja työttömyys Pääasiallisen toiminnan mukainen jako viiteen luokkaan osoittaa suurimpien muutosten tapahtuneen työllisten ja työttömien välisissä määräsuhteissa. Alaikäisten lasten osuus on selvästi suurempi kuin muulla väestöllä. Opiskelijoiden osuus on muodostunut suunnilleen samaksi kummassakin aineistossa. Eläkeiän ylittäneiden osuus on kaupungin vuokralaisten keskuudessa jonkin verran matalampi kuin muussa väestössä. Kun nämä on erotettu kaikista muista työvoiman ulkopuolella olevien 22

23 ryhmästä, havaitaan jäljelle jääneen, alle 65- vuotiaan ryhmän osuuden supistuneen selvästi vuodesta 1990 kaupungin vuokralaisilla. Kun muussa väestössä ei vastaavaa kehitystä esiinny, jää tämä työvoiman ulkopuolella olo vuonna 2003 noin 3 %-yksikköä korkeammaksi vuokralaisilla kuin vertailuväestöllä. Tämän ryhmän väestöosuus on kuitenkin kaventunut ajan mittaan jonkin verran toisin kuin kaupungin muun väestön keskuudessa. Työllisten ja työttömien määrän muutokset käyttäytyvät suunnilleen toistensa pelikuvina. Kaupungin vuokralaisten osuus työttömistä kuitenkin nousi selvästi vuoteen 2001 asti. Kiinnostavaa kuitenkin tämän ohella on, että myös osuus työllisistä kohosi vuosien välillä. Tämä liittyy osittain myös vuokralaisten väestöosuuden kohoamiseen. Työttömyystarkastelujen yhteydessä käytetään eräitä vakiintuneita suhdelukuja. Sellaisia ovat työvoimaosuus (työvoimaan kuuluvat vuotiaista), työllisyysaste (työllisten osuus v. väestöstä) sekä työttömyysaste (työttömien osuus työvoimasta). Työvoimaosuus on kaupungin vuokralaisilla noin 10 %-yksikköä alempi kuin vertailuväestöllä. Mmm. työkyvyttömyyseläkkeellä olo alentaa työvoimaosuutta. Tämän on havaittu olevan yleisempää kaupungin vuokrataloja käsittävillä alueilla kuin muualla (Katajamäki 1990) ). Työvoimaosuudessa esiintyneet muutokset ovat samantahtisia, mutta kuitenkin vähäisempiä kuin vertailuväestöllä. Laman aikainen vetäytyminen työmarkkinoilla kotiin tai opiskelemaan ei ollut samassa määrin ajankohtaista tai mahdollista kaupungin vuokrataloissa kuin muissa asumismuodoissa. Työttömyysaste kohosi vuokralaisilla 35 %:n tasolle hyvin nopeasti, kun muussa asutuksessa se läheni enimmillään 16 %:a. Täs- Kuvio 14: Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan kaupungin vuokra-asunnoissa ja muualla 23

24 Kuvio 15: Työllisyys ja työttömyys kaupungin vuokralaisilla Kuvio 16: Työllisyys- ja työttömyysasteet vuokralaisilla ja muulla väestöllä 24

25 sä kohdin lama toi tullessaan erittäin suuren eron näiden ryhmien välillä. Suhteellinen ero työttömyysasteessa on edelleen yli kaksinkertainen, mutta prosenttiyksiköissä mitattuna on tapahtunut selvää kaventumista. Maahanmuuttajien keskittyminen kaupungin vuokraasuntoihin vaikutti tarkemmin määrittelemättömältä osaltaan sekä työvoimaosuuksia että työllisyysastetta heikentävästi. Työllisyysasteen osalta tilanne on jossain määrin helpottunut, kun maahanmuuttajat ovat löytäneet entistä useammin töitä Toimeentulotuen käyttö Toimeentulotuen käyttöä mitataan tukea saaneiden henkilöiden määrällä kunkin vuoden joulukuun lopulla. Tästä poikkileikkaustilanteesta syntyy pienempi luku kuin koko vuoden kertymästä. Esimerkiksi vuonna 2001, jolloin tuen käyttö oli pienimmillään, sai sitä vuoden aikaa henkeä, mutta joulukuussa Ylitys oli siten 88 %. Suurimmalle osalle tuensaajista toimeentulotuki ei siten ole ympärivuotista. Talouslama nosti toimeentulotuen käyttöä määrällisesti selvästi enemmän muussa asumisessa kuin kaupungin vuokralaisilla. Se kääntyi myös alenevaan suuntaan vauhdikkaammin. Noin 40 % asuntoväestöön kuuluvista tuensaajista on jälleen kaupungin vuokralaisia, kun tämä osuus painui laman aikana lähelle 30 %:a. Tämän ohella on huomattava, että muuhun kuin asuntoväestöön kuuluvien tuensaajien määrä on ollut kasvusuunnassa. Vuoden 2000 jälkeinen taloustaantuma koski muuta asutusta enemmän kuin kaupungin vuokralaisia myös toimeentulotuen indikoimana. Kuvio 17: Toimeentulotukea saaneet henkilöt ja osuus väestöstä 25

26 4. Alueiden väliset kehityserot kaupungin vuokralaisilla 4.1. Polarisaatio, sen kuvaus ja mittaus Edellä on siten käyty lävitse tutkimuksessa mukana olevat indikaattorit vertaillen koko kaupungin aravavuokrakenttää muuhun väestöön. Seuraavaksi edetään alueellisiin tarkasteluihin mahdollisen polarisaation näkökulmasta käsin. Tavoitteena on vastata kysymykseen, lisääntyivätkö alueiden väliset erot vai vähenivätkö ne mahdollisesti. Analyysiä tehdään pääasiassa kuvioiden avulla, jossa pienalueet on järjestetty lähtövuoden osuuksien mukaan laskevaan järjestykseen. Samassa järjestyksessä esitetään osuudet seuraavana havaintovuoden osalta. Kuviosta voidaan siten lukea polarisaation aste lähtötilanteessa sekä ne suunnat, joihin muutos on vienyt. Tämän ohella konstruoitiin polarisaation astetta kuvaava indeksi. Aineisto jaetaan kahteen osaan kunkin muuttujan keskiarvon perusteella. Ilmiötä kuvaavan osuuden keskiarvon yläpuolella olevat alueet muodostavat yhden ryhmän, sen alapuolella olevat toisen. Nämä painotetaan alueen väestömäärällä ja etäisyydellä keskiarvosta. Tämän jälkeen keskimääräisen yläpuolella olevien alueiden tulojen summa jaetaan vastaavalla keskiarvon alapuolelle jääneistä. Osamäärää kutsutaan polarisaatioindeksiksi. y= keskiarvon ylittävät alueet a= keskiarvon alittavat alueet s= kaikkien alueiden määrä Indeksin arvo kasvaa, jos keskiarvon yläpuolella olevien alueiden paino kasvaa. Vastaavasti tällöin jakajana olevan, keskiarvon alapuolelle sijoittuvien alueiden paino usein kevenee, mikä myös johtaa indeksin arvon nousuun. Mitä kauemmaksi keskiarvosta alueet sijoittuvat suuntaan tai toiseen, sitä selvemmin indeksin arvo muuttuu. Muita mahdollisia eriytymisen asteen mittaustapoja ovat esimerkiksi variaatiokerroin sekä dissimilariteetti-indeksi (Duncan & Duncan 1955). Näiden eri mittaustapojen antamia tuloksia verrataan seuraavassa, jossa kohteena on yksin asuvien osuus kaupungin vuokrataloissa. Kuvio 18: Eriytymisindeksien vertailua yksin asuvien osuudesta (1) jossa P= polarisaatioindeksi V= väestö D= ilmiön arvo tietyllä alueella 26

27 Sekä variaatiokerroin että dissimilariteettiindeksi kuvaavat melko lineaarisesti kohti tasoittuvaa suuntaa etenevän kehityslinjaa. Näiden mukaan alueiden väliset erot olisivat siten tasoittuneet tällä muuttujalla. Polariteetti -indeksi on kehitysuraltaan vaihtelevampi, mutta pääjaksoltaan sekin kuvaa tasoittuvaa kehitystä. Variaatioindeksi ei ota huomioon alueiden kokoeroja. Nämä ovat mukana kahden muun indeksin laskennassa. Dissimilariteetti-indeksi ilmaisee, kuinka monta prosenttia tietystä ryhmästä tulisi siirtää eri alueille, jotta täysin tasalaatuinen rakenne toteutuisi. Polarisaatioindeksi on herkempi jakauman ääripäissä tapahtuville muutoksille, joten sitä voi pitää käyttökelpoisena aineiston jatkokäsittelyssäkin. Seuraavassa ryhdytään analysoimaan alueiden kehitystä ajassa näillä välineillä. Vertailtavina ovat pienalueet, joilla oli kaupunginvuokra-asuntoja jo vuonna 1990 (93 kpl) sekä näiden samojen alueiden muussa asuntokannassa asuva väestö Perherakenne Perherakenteiden alueittaisia eroja ja muutoksia voidaan kuvata esimerkiksi yksinhuoltajaperheisiin ja yksin asuviin kuuluvien väestöosuuden avulla. Erot pienalueiden välillä ovat yksinhuoltajuusmittarilla huomattavan suuria osuuden vaihdellessa 0-35 % välillä. Osuuksissa on tapahtunut kuitenkin suuriakin muutoksia ajassa. Kärkipäässä olleiden alueiden osuudet eivät enää ole nousseet, vaan kasvuvyöhyke on siirtynyt entuudestaan keskitasolla tai sitä alemmalla osuudella olleelle vyöhykkeelle. Tämä muutos ilmenee myös sovelletussa polarisaatioindeksissä. Korkealla olleet arvot putosivat nopeasti vuoteen 1994 mennessä. Sen jälkeenkin on tasoittuminen edennyt hitaasti. Samojen pienalueiden muulla väestöllä alueittaiset erot eivät ole olleet yhtä suuria, mutta niistäkin löytyy tasoittuva tendenssi. Kau- Kuvio 19: Yksinhuoltajaperheisiin ja yksinäisiin kuuluvien väestöosuus 1990 ja 2003 alueittain vuoden 1990 järjestyksen mukaan 27

28 pungin vuokralaisväestössä on yli kaksi kertaa enemmän yksinhuoltajaperheisiin kuuluvia kuin samojen pienalueiden muulla väestöllä. Erot ovat kuitenkin tasoittumaan päin, kun edellisellä ryhmässä osuus kääntyi laskuun mutta jälkimmäisellä havaitaan noususuuntausta. Toisiksi perhevaiheindikaattoriksi valittu yksin asuvien osuus oli ainoa kasvava ryhmä sekä kaupungin vuokralaisilla että muualla väestöllä. Jo lähtötilanteessa erot alueittaisessa esiintymisessä olivat jyrkät (0-83 %). Osuuden kasvu jakautuu kuitenkin melko tasaisesti yli pienalueiden. Kuvio 20: Yksinhuoltajuuden polarisaatio ja väestöosuus Kuvio 21: Yksin asuvien polarisaatio ja väestöosuus 28

29 Yksin asuvien osuudet ja kehitysura ovat varsin lähellä toisiaan tutkittujen pienalueiden koosteen muodostavilla väestöillä. Muulla väestöllä polariteetti-indeksi kohoaa kuitenkin korkeampiin lukemiin kuin kaupungin vuokralaisilla. Indeksien arvot ovat kuitenkin lähentymässä toisiaan. Kaupungin asunnoissa tapahtuu siten tiettyä eriytymistä suhteellisesti enemmän seurantajakson loppuvuosina Työttömyysasteessa esiintyvät erot Työttömyys kosketti erityisen voimallisesti aravavuokralaiskenttää, kuten aiemmin on jo todettu. Pienalueittainen taso- ja kehitysvertailu kuitenkin osoittaa, että laman alussa ja sen pohjalla eri alueet olivat varsin erilaisessa asemassa. Jo vuoden 1990 päättyessä, jolloin työttömyys oli kesästä lähtien kääntynyt nopeaan nousuun, esiintyi parilla alueella 20 % tasolle noussutta työttömyysastetta. Tämän vastapainona oli viidellä pienalueella työttömiä tasan nolla. Lama nosti työttömyysasteen ylimmillään 75 % tasolle vuonna 1994 yhdellä alueella, samalla, jolla se oli noussut 29 %:iin jo vuonna Tässä kohdin voidaan puhua siis vahvasta polkuriippuvuudesta. Yllättävä muutos on kuitenkin todettavissa tilanteesta vuonna 2003: työttömyysaste tällä samalla alueella oli nyt 11 %, jolla osuudella tämä alue sijoittui aivan jakauman alapäähän. Muutoinkin vuoden 2003 tilanteen tarkastelu osoittaa, että työttömyysasteen muutokset ovat tapahtuneet erittäin sattumanvaraisesti. Joukossa on alueita, joilla alenemista vuoden 1994 pohjalukemista ei ole lainkaan tapahtunut. Vastaavasti löytyy alueita, joilla on tultu jopa kaupungin työttömyyskeskiarvon alapuolelle. Toinen keskeinen mittari on työvoimaosuus, joka lasketaan työllisten ja työttömien yhteismäärästä vuotiaaseen väestöön suhteutettuna. Siinäkin havaitaan huomattavaa vaihtelua eri pienalueiden välillä. Ääri- Kuvio 22: Työttömyysasteen muutokset ja kaupungin vuokralaisilla 29

30 Kuvio 23: Työvoimaosuudet alueittain vuonna 2003 sekä muutos vuodesta 1995 Kuvio 24: Työvoimaosuuden vaihtelun yhteydet maahanmuuttajien osuuteen arvot vaihtelevat %:n välillä. Joukon yläpäähän sijoittuvien alueiden joukossa on yleistä, että osuudet ovat kasvaneet vuodesta Sama havaitaan myös joukon alapäästä. Vaikka osuudet olivat 40 %:n paikkeilla vuonna 2003, on niissä kuitenkin esiintynyt nousua vuodesta Eniten negatiivista työvoimaosuuksien kehitystä esiintyy jakauman keskivaiheilla. Maahanmuuttajilla, joiden lisäys oli nopeinta 1990-luvun alkupuolella, oli suuria vaikeuksia päästä työmarkkinoille, kun työt hävisivät syntyperäisväestöltäkin. Missä määrin tämä heijastuu työvoimaosuuksien mataluuteen kaupungin vuokra-asunnoissa? Seuraavassa tarkastellaan tilannetta vuoden 2003 lopussa. Havaitaan, että korkeimmilla työvoimaosuuksien alueilla vieraskielisten osuus jää suhteellisen alhaiseksi. Heidän osuutensa alkaa kohota samaan aikaan kuin työvoimaosuuksia kuvaava käyrä alenee. Hajonta on kuitenkin suurta, eikä tämä muuttuja selitä kovin hyvin matalimpia arvoja työvoimaosuudessa. Kattavaa selitystä ei maahanmuuttajista täten tähän kysymykseen löydy, mutta osaselitys kuitenkin. Polarisaatioindeksin arvo on vaihdellut työttömyysasteen osalta laajoissa rajoissa. Työttömyyden vähenemisen eritahtisuus eri alueilla johti polarisaation kovaan nousuun 1990-luvun lopulla kaupungin vuokralaisväestön keskuudessa. Jyrkkä käänne johti kuitenkin vuonna 2002 selvään tasoittumiseen. Alueen muun väestön osalta työttömyyden polarisaatio on vaihdellut, mutta pääsuunta on aleneva. Työvoimaosuus, joka lasketaan työllisten ja työttömien yhteismäärästä vuotiaaseen väestöön suhteutettuna, osoittaa selvästi alempaa polarisaation tasoa ja suunta on vuokralaisilla selvästi laskeva. Sama kehityskulku on todettavissa myös muun väestön osalta vuoteen 1997 asti, jonka jälkeen tapahtuikin käänne eriytyvään suuntaan. 30

31 Kuvio 25: Työttömyyden ja työvoimaosuuden polarisaatioindeksit 4.4. Maahanmuuttajien alueellisen sijoittumisen vertailu Vastaavaa vertailua tehdään järjestämällä alueet vieraskielisten osuuden mukaan laskevaan järjestykseen ensin vuonna 1990 ja sitten Jo vuonna 1990 oli kaupungin vuokraasunnoissa huomattavan suuria eroja maahanmuuttajien osuuksissa. Kasvupiikit sirottuivat melko satunnaisesti yli vallinneen jakauman. Vuoden 1994 jälkeisessä kehityksessä havaitaan maahanmuuttajien osuuden kasvaneen lähes kaikilla pienalueilla, mutta kasvu on levinnyt epätasaisesti eri alueille ja lähtöjakauman eri kohtiin. Polarisaatioindeksi kaikista vieraskielisistä sekä erikseen venäjänkielisistä laskettuna tuotti kaupungin vuokra-asunnoissa ensin jyrkästi nousevia arvoja, sitten selvästi tasaantuvaa kehitystä. Esiintymäerot ovat vuokrakannassa selvästi suurempia kuin vastaavien alueiden muussa asuntokannassa. Myös jälkimmäisessä tapauksessa vallitsee alenevan polarisaation kehityssuunta. Verrattuna muihin analysoituihin muuttujiin nousivat näiden indeksien arvot huomattavan korkeiksi. Toinen näkökulma liittyy eri kieliryhmien mahdolliseen keskittymiseen joillekin alueille. Tämä tarkastelu on mahdollista tehdä kaikkien neljän kieliryhmän osalta vain vertaillen muutosta vuodesta 2000 vuoteen Kysymys on vieraskielisten ryhmän sisäisestä jakaumasta. Jo vuoden 2000 tilanteen tarkastelu osoittaa, että selvää sijoittumista tai hakeutumista tietyille alueille on tapahtunut tultaessa tähän vuoteen. Enimmillään osuudet vieraskielisten 31

32 Kuvio 26: Maahanmuuttajien osuuden kehitys vuoden1990 ja 1994 tason mukaan Kuvio 27: Polarisaatioindeksi kaikilla vieraskielisillä sekä venäjänkielisillä 32

33 Kuvio 28: Eri kieliryhmien osuudet vieraskielisten koko ryhmästä vuosina 2000 ja 2003 koko määrästä kohoavat lähelle 100 % joillakin kärkialueilla, kun taas sellaisiakin alueita on, joilla edustukset ovat tasan nolla prosenttia. Polkuriippuvuuksia voidaan etsiä lyhyenkin ajanjakson vertailulla: onko havaittavissa keskittymisen lisääntymistä? Havainnot eivät pysty vahvistamaan tätä kovin vakuuttavasti. Lähinnä Somaliassa syntyneiden joukossa erottuu väestöosuuden vahvistumistendenssiä aluevyöhykkeellä, jolla tämä osuus jo ennenkin oli kohtalaisen korkea. Sitä vastoin vastaavalla yliedustusvyöhykkeellä esiintyy venäjän- ja 33

34 vironkielisten keskuudessa pääsääntöisesti alenemista. Muunkielisten osuuden kasvu tapahtuu enimmäkseen alun perin hyvinkin matalan osuuden vyöhykkeellä. Johtopäätöksenä edellisestä voidaan todeta, että 1990-luvun mittaan on osittain tapahtunut selvää eriytymistä omille asuinalueilleen kaupungin vuokralaisväestön vieraskielisten keskuudessa. Seuranta ei kuitenkaan pystynyt havaitsemaan polkuriippuvuuteen viittaavan tendenssin olemassaoloa muuta kuin ehkä somalialaissyntyisten keskuudessa. Vieraskielisten keskinäisissä väestöosuuksissa tapahtuu yllättävänkin suuria muutoksia melko lyhyessä ajassa. Kiinnostava kysymys on myös, esiintyykö eri kansallisuusryhmien välillä sellaista hakeutumista tai vieroksuntaa, että se näkyisi eri ryhmien alueellisissa osuuksissa. Tähän kysymykseen etsitään vastausta tutkimalla alueellisten osuuksien keskinäisiä korrelaatioita. Mitä suurempi on kertoimen positiivinen arvo, sitä enemmän ryhmien välillä on samansuuntaista yhteisvaihtelua. Taulukko 3: Eri kieliryhmien keskinäiset korrelaatiot 2000 ja 2003 KORRELAATIOMATRIISI 2000: SOMALI 2 * VIROLAINEN 3 *0.34 * VENÄLÄINEN MUU KIELI N=108 aluetta KORRELAATIOMATRIISI 2003: SOMALI 2 * VIROLAINEN 3 *0.39 * VENÄLÄINEN * MUU KIELI N=116 aluetta (Tähdellä * merkityt kertoimet ovat tilastollisesti merkitseviä) Kiinnostavin tulos on, että somalialaisten osuudella on positiivinen korrelaatio sekä virolaisten että venäläisten osuuteen ja että tiettyä yhteyden vahvistumista olisi tapahtunut. Muunkieliset ovat kauempana näistä. Lievää negatiivista korrelaatiota syntyy vain virolaisten ja muunkielisten ryhmien välille. Nämä arvot eivät kuitenkaan saavuta tilastollisen merkitsevyyden tasoa. Hajontakuvion avulla tehty tarkempi analyysi kertoo, että venäjän- ja somalinkielisten samanaikainen esiintyminen, vaikka korrelaatiokertoimen arvo nouseekin tasolle.39, ei kuitenkaan ole kovin säännönmukaista. Hajontaa on paljon. Kuvio 29: Venäjän ja somalinkielisten väestöosuuden yhteys 4.6. Toimeentulotuen käytön muutos Jo ennen lamaa esiintyi huomattavan suuria eroja toimeentulotuen käytössä vaihteluvälin ollessa 3-41 % välillä. Lama lisäsi tuen käyttöä laajalti, vain kuudella alueelle osuus putosi. Nämä alueet sijoittuvat vyöhykkeelle, jossa 34

35 Kuvio 30: Toimeentulotukea saaneiden osuus 1990, 1995 ja 2003 tuen käyttö oli jo entuudestaan korkealla tasolla. Vaihteluväli oli vuonna %. Tuen käytön väheneminen ja talouden elpyminen kuuluvat yhteen. Muutokset tapahtuivat jaksolla varsin epätasaisesti. Muutamalla alueelle tukea saaneiden osuus kohosi paljonkin. Yhtä lailla merkittävänä piirteenä voidaan pitää, että tuen käytön huomattavan laajaa alenemista esiintyi alueilla, joilla se oli kohonnut laman aikana korkealle. Vuosien vertailussa ovat kaikki 130 pienaluetta mukana. Näinkin lyhyellä aikavälillä on havaittavissa huomattavia muutoksia tukea saaneiden väestöosuuksissa. Vaihteluväli oli vuonna %, mutta vuoteen 2003 tultaessa se oli kohonnut tasolle 4-43 %. Nousut ja laskut jakautuvat epätasaisesti ylitse pienalueiden joukon. Polarisaatioindeksi laskettuna kaupungin vuokralaisten ja muun väestön osajoukoista tuotti seuraavan kuvion mukaisen tuloksen. Havaitaan, että polarisaatio väheni kaupungin vuokralaisten keskuudessa laman pohjassa. Tällöin nekin alueet, joilla ennen oli vähän tuensaajia, muuttuivat useammin tukea saaviksi. Tämän jälkeen polarisaatio on jälleen jonkin verran kasvanut. Samojen pienaluei- Kuvio 31: Toimeentulotukea saaneiden osuus 2000 ja 2003 vuoden 2000 järjestyksen mukaan 35