Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus"

Transkriptio

1 Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw n ja Taylorin kirjaa (ch 25) täydentävää materiaalia 1. Elintason kasvu Talouskasvulla tarkoitetaan joko bruttokansantuotteen tai asukasta kohden lasketun bruttokansantuotteen kasvua Bruttokansantuotetta on mitattava reaalisena eli kiinteähintaisena Suomen elintaso (reaalinen bkt/asukas) on kasvanut 14-kertaiseksi ajanjaksolla Seuraava taulukko näyttää, millaisia eroja on ollut eri maiden kasvuvauhdeissa eli kasvuasteissa (growth rate) 1

2 Kasvuvauhteja eri maissa (Mankiw & Taylor, s. 504) 2. Kasvun mittaamisesta* Erot kasvuasteissa eivät näytä suurilta Pitkällä aikavälillä pienet erot kasvuvauhdissa kumuloituvat suuriksi eroiksi elintasossa, koska kasvu toimii korkoa korolle periaatteella Tarkastellaan seuraavaksi tätä asiaa kolmella eri tavalla keskikasvu elintason kaksinkertaistumiseen kuluva aika ( 70:n sääntö ) kasvun trendi Katso esim. Alpha Chiang: Fundamental methods of mathematical economics logaritmisista ja eksponentiaalisista funktioista ja kasvun mittaamisesta 2

3 Keskikasvun laskeminen 1. tapa: Edellä esitetyn taulukon mukaan Japanin bkt/asukas oli $1 256 vuonna 1890 ja $ vuonna 2000 (vuoden 2000 hinnoin) Mikä on keskimääräinen kasvuvauhti vuodessa g, jos elintason y t ajatellaan kasvaneen vakiovauhdilla? Jos ajatellaan aika t jatkuvaksi, niin g saadaan kaavasta (missä e=2,718.). y t = y 0 e gt => g = (lny t lny 0 )/t (Huom: lne gt = gt ) kun y t = 26460, y 0 = 1256 ja t = = 110 Tuloksena on g = 0,0277 eli 2,77 % Keskikasvun laskeminen 2. tapa: Jos ajatellaan aika t diskreetiksi muuttujaksi, niin g saadaan kaavasta y t = y 0 (1+g) t => g = (y t /y 0 ) 1/t - 1 kun y t = 26460, y 0 = 1256 ja t = = 110 Tuloksena on g = 0,0281 eli 2,81 % Mankiw ja Taylor ovat näköjään olettaneet ajan diskreetiksi muuttujaksi, sillä taulukossa Japanin kasvuvauhti on tämä 3

4 Keskikasvun laskeminen 2. tapa: Suomen BKT/asukas oli euroa vuonna 2012 ja euroa vuonna 1900 (vuoden 2000 hinnoin) Mikä oli elintason keskimääräinen kasvuvauhti? Lasketaan kaavasta y t = y 0 (1+g) t => g = (y t /y 0 ) 1/t - 1 kun y t = 29543, y 0 = 2103 ja t = = 112 Tuloksena on g = 0,0239 eli 2,39 % Mankiw n ja Taylorin taulukossa Suomi olisi korkealla Suomen kasvuvauhti oli Euroopan toiseksi korkein luvulla Norjassa se oli prosentin kymmenyksen suurempi Elintason kaksinkertaistumiseen kuluva aika 70:n sääntö Kasvuvauhtien pienten erojen suuren vaikutuksen voi näyttää kysymällä kuinka kauan menee aikaa siihen, että elintaso kaksinkertaistuu kun talous kasvaa vakiovauhdilla g Tämä on helpointa laskea jatkuva-aikaisen kasvun kaavasta y t = y 0 e gt kun y t = 2y 0 => e gt = 2 eli t = ln2/g = 0,69/g 70/g% Kasvuvauhti prosentteina: 1 2, kaksinkertaistumisen aika: vuosina 4

5 Kasvun trendi Taulukkolaskentaohjelmilla on nykyään helppo sovittaa trendi aikasarjaan Vertaamalla toteutunutta ja trendikehitystä näkee, milloin kasvu on ollut keskimääräistä nopeampaa ja milloin hitaampaa Kuvio 1. Kasvun trendi: Suomen BKT/asukas, Elintason trendikasvu oli 0,0276 eli 2,76 prosenttia vuodessa Kuviosta näkyy esimerkiksi kasvukehityksen epätasaisuus ajanjaksolla ja vuoden 2008 jälkeen 5

6 Logaritmimuunnos ja sen trendi Koska talouden aikasarjat yleensä esittävät kasvavia ilmiöitä, kannattaa ne linearisoida ottamalla logaritmi Kun y t = y 0 e gt, niin lny t = lny 0 + gt Tähän voi sovittaa trendin edellä kerrotulla tavalla trendin tyypiksi valitaan nyt Linear Seuraava kuvio näyttää, että logaritmointi tuo kasvukehityksen yksityiskohdat paremmin esiin Kuvio 2. Kasvun trendi: BKT/asukas logaritmisena, Elintason trendikasvu oli 0,0276 eli 2,76 prosenttia vuodessa Koko ajanjakson kehitys erottuu nyt paremmin Kasvu oli 2000-luvulla oli pitkän ajan trendillään ennen vuotta

7 3. Elintason osatekijät Suomessa Tarkastellaan seuraavaksi, mistä talouskasvu syntyy Kansantuote Väestö Kansantuote = Työpanos Työpanos Väestö Bkt asukasta kohden voidaan esittää kahden tekijän tulona: työn tuottavuuden ja väestöä kohti lasketun työpanoksen Tuottavuus voi kasvaa rajatta, työpanos ei Työn tuottavuus koko kansantalouden tasolla = BKT tehtyä työtuntia kohden Kuviossa 3 nämä esitetään indekseinä siten, että 1900 = 1 kullekin sarjalle Kuvio 3a. Elintason osatekijät Suomessa (ind.1900 = 1) bkt/asukas = bkt/työtunnit työtunnit/asukas Vuosina : elintaso on kasvanut 14- kertaiseksi työn tuottavuus on kasvanut 15,4- kertaiseksi työn määrä asukasta kohden on vähentynyt 10 % 7

8 Kuvio 3b. Elintason osatekijät Suomessa (ind.1950 = 1) bkt/asukas = bkt/työtunnit työtunnit/asukas Vuosina : elintaso on kasvanut 5,5- kertaiseksi työn tuottavuus on kasvanut 7- kertaiseksi työn määrä asukasta kohden on vähentynyt 21 % Elintason kasvu ja työn tuottavuuden kasvu eli BKT Väestö = BKT työtunnit työtunnit väestö Elintaso = työn tuottavuus työn määrä Tästä seuraa, että Elintason kasvu = työn tuottavuuden kasvu + työn määrän kasvu Pitkällä aikavälillä (koska työpanos ei voi kasvaa rajatta): Elintason kasvu = työn tuottavuuden kasvu 8

9 Kuvio 4a näyttää, että työn tuottavuuden kasvuvauhti on meillä hidastumassa kuviossa on toteutunut kehitys ja tietyllä tavalla tasoitettu kehitys vuosikasvu oli 5 prosentin paikkeilla 1970-luvun alussa Vuosina se oli keskimäärin 1,1 prosenttia Tuottavuuden kasvun pysähtyminen on kansantaloutemme suurimpia ongelmia Näin ei itse asiassa ole käynyt koskaan ennen rauhan oloissa Samaan aikaan väestön ikääntyessä (kuvio 4b) työikäisen väestön määrä supistuu mistä seuraa että työn määrä työtunneilla mitattuna vähenee, ellei työllisyysaste kasva Seurauksena on elintason kasvuvauhdin hidastuminen Kuvio 4a. Työn tuottavuuden kasvuvauhti ja keskimäärin eri vuosikymmeninä (prosenttia vuodessa) 9

10 Kuvio 4b. Suomen väestökehitys: työikäinen (15-64-vuotiaat) väestö supistuu Lähde: Väestöennuste, Tilastokeskus Kuvio 5. Loppuuko talouskasvu? Elintason (bkt/asukas) vuosikasvu Suomessa, prosenttia Lähde: Tilastokeskus, Historialliset aikasarjat 10

11 Työn tuottavuuden merkityksestä Edellä esitetystä voi päätellä, että työllisyyden kasvulla on elintason kasvun kannalta vähäisempi merkitys kuin tuottavuuden kasvulla Työn määrän kasvulla on yleensä vain tasovaikutus, koska se ei voi kasvaa rajatta; tuottavuuden kasvulle ei puolestaan ole rajaa (kuvio 6) Kuvio 7 näyttää, etteivät maiden väliset elintasoerot selity työn määrällä Työn määrä vaikuttaa tulotasoon, mutta ei sen kasvuvauhtiin mitä enemmän tehdään töitä sitä suurempi on tulotaso tulotason kasvu tulee kuitenkin tuottavuuden kasvusta opimme myöhemmin, että tämä on yksi talouskasvun teorian perustuloksista Kuvio 6. Työn määrä ja työn tuottavuus elintason kasvun lähteinä Bkt/asukas Työllisyysasteen nosto tai työajan pidentäminen Työn tuottavuuden kasvuvauhdin nousu aika 11

12 Kuvio 7. Maiden väliset elintasoerot eivät selity työn määrällä Lähde: The Conference Board Total Economy Database, Jan 2012, 4. Elintason osatekijät OECD-maissa Kansantuote Kansantuote Työpanos = Väestö Työpanos Väestö Miten Suomi sijoittuu kansainvälisessä vertailussa? Tarkastellaan seuraavassa kuviossa niitä työn tuottavuuden ja työtuntien kombinaatioita, joilla saadaan sama elintaso kuin Suomessa eli hyperbelia (bkt/työtunnit) x (työtunnit/väestö) = vakio Hyperbelin yläpuolella olevissa maissa elintaso on korkeampi kuin Suomessa, alapuolella olevissa matalampi Kuvion mukaan Suomella on parantamisen varaa molemmissa osatekijöissä. 12

13 Kuvio 8. Suhteellinen elintaso ja sen osatekijät OECDmaissa vuonna 2008 (%, Yhdysvallat = 100) BKT työtuntia kohden (Yhdysvallat = 100) Ranska Belgia Saksa Italia Espanja Suomi/Yhdysvallat: - elintaso 78 % - työn tuott. 80 % - työn määrä 98 % Huom: 0,78 = 0,80 0,98 Hollanti Itävalta Viivan yläpuolella olevissa maissa elintaso on suurempi kuin Suomessa Iso-Britannia Suomi Yhdysvallat Ruotsi Tanska Kreikka Portugali Japani Tehdyt työtunnit asukasta kohden (Yhdysvallat = 100) Suomen suhteellisen elintason osatekijät Edellinen kuvio on piirretty siten, että on etsitty ne työn tuottavuuden (bkt/työtunnit) ja työpanokset (työtunnit/väestö) kombinaatiot, jolla saavutetaan sama suhteellinen elintaso eli BKT/asukas kuin Suomessa. Kuvioon piirretty paraabeli kuvaa näitä pisteitä Yhdysvallat = 100 Paraabelin yläpuolella ovat ne maat, joissa elintaso on suurempi kuin meillä, alapuolella ne, joissa se on pienempi Kuvio paljastaa mistä syystä elintaso on parempi tai huonompi Hollannissa hyvä tuottavuus mutta tehdään vähän töitä Japanissa heikko tuottavuus mutta tehdään paljon töitä Euroaika on ollut ainakin siinä mielessä hyvää Suomelle, että saavutettiin ja ylitettiin eurooppalainen elintaso 13

14 Kuvio 9. Bkt asukasta kohden, Lähde: The Conference Board Total Economy Database, January 2013, 4. Työn tuottavuuden kasvutekijät Kuvion 4a mukaan työn tuottavuuden kasvuvauhti on meillä hidastumassa 1970-luvun alussa se kasvoi noin 5 prosentin vauhtia, nyt kasvu on pysähtynyt Kasvuvauhti kiihtyi vuosisadan alusta 1970-luvulle, mutta on sen jälkeen hidastunut Miksi? Mistä työn tuottavuuden kasvu tulee? Kasvuteoria opettaa, että se tulee seuraavalla kalvolla esitetyistä tekijöistä Ryhdymme kasvuteorian opiskeluun 14

15 Tuottavuuden (BKT/työtunnit) kasvun lähteet Koulutus eli investoinnit henkiseen pääomaan Investoinnit koneisiin, laitteisiin ja rakenteisiin eli aineelliseen pääomaan Teknologinen kehitys - uusien tuotteiden ja palvelujen kehittäminen -- tavaroista ja palveluista, joita nyt käytämme, vain 30 % tunnettiin 100 vuotta sitten - uusien tuotantomenetelmien kehittäminen Teknologia = tieto, ideat ja osaaminen - mikä tarvitaan jotta raaka-aineista saadaan tuotteita joita kuluttajat haluavat - on kaikkien käytettävissä eli voidaan kopioida myös muilta => globalisaation merkitys 15

14 Talouskasvu ja tuottavuus

14 Talouskasvu ja tuottavuus 14 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw n ja

Lisätiedot

14 Talouskasvu ja tuottavuus

14 Talouskasvu ja tuottavuus 14 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuus, tuotantofunktio ja teknologinen kehitys

Lisätiedot

14 Taloudellinen kasvu

14 Taloudellinen kasvu 14 Taloudellinen kasvu 1. Määritelmä ja mittaaminen 2. Kansainväliset elintasovertailut 3. Talouskasvun historiaa Materiaali on pääosin oppikirjaa täydentävää (Mankiw & Taylor, 2nd ed., chs 23-25, 31;

Lisätiedot

16 Talouskasvu: määritelmä, mittaaminen ja historiaa

16 Talouskasvu: määritelmä, mittaaminen ja historiaa 16 Talouskasvu: määritelmä, mittaaminen ja historiaa 1. Määritelmä ja mittaaminen 2. Kansainväliset elintasovertailut 3. Talouskasvun historiaa Materiaali on pääosin Taloustieteen oppikirjaa (luvut 8-9)

Lisätiedot

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Työn tuottavuus talouskasvun lähteenä Matti Pohjola Tuottavuuden määritelmä Panokset: -työ - pääoma Yit Yritys tai kansantalous Tuotos: - tavarat - palvelut Tuottavuus = tuotos/panos - työn tuottavuus

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?

Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

16 Talouskasvu: määritelmä, mi4aaminen, historiaa ja vaikutuksia

16 Talouskasvu: määritelmä, mi4aaminen, historiaa ja vaikutuksia 16 Talouskasvu: määritelmä, mi4aaminen, historiaa ja vaikutuksia 1. Määritelmä ja mi4aaminen 2. Talouskasvun historiaa 3. Talouskasvun saavutuksia: kasvu ja hyvinvoin= 4. Talouskasvun ongelmia: kestääkö

Lisätiedot

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola 31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka Matti Pohjola 1. Kurssin osaamistavoitteet Kurssin suorittaneet a) tuntevat Suomen kansantalouden rakenteen ja talouspolitiikan instituutiot, b) tietävät, mitä

Lisätiedot

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA-tutkimusprojekti 1.11.2009-31.12.2011) Professori Pirjo Ståhle Tulevaisuuden tutkimuskeskus,

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Suhdannekatsaus Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Maailmantalouden iso kuva ? 160 140 120 100 80 USA:n talouden kehitystä ennakoivia indikaattoreita Vasen ast. indeksi 1985=100 Kuluttajien luottamusindeksi,

Lisätiedot

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola

31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka. Matti Pohjola 31C00300 Suomen talous ja talouspolitiikka Matti Pohjola 1. Kurssin osaamistavoitteet Kurssin suorittaneet a) tuntevat Suomen kansantalouden rakenteen ja talouspolitiikan instituutiot, b) tietävät, mitä

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016. Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus

Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016. Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016 Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus Pisteytys: 1 2 3 4 5 6 Yht Vastaukseen käytetään vain tätä vastauspaperia. Vastaa niin lyhyesti, että vastauksesi

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Euroalue tyhjäkäynnillä Eräiden maiden kokonaistuotanto neljänneksittäin, 2008/2 2012/3, indeksi (2008/2=100)

Euroalue tyhjäkäynnillä Eräiden maiden kokonaistuotanto neljänneksittäin, 2008/2 2012/3, indeksi (2008/2=100) Euroalue tyhjäkäynnillä Eräiden maiden kokonaistuotanto neljänneksittäin, 2008/2 2012/3, indeksi (2008/2=) 105 95 USA Saksa Ruotsi Euroalue Suomi 85 Venäjä 2008/2 2009/2 2010/2 2011/2 2012/2 Lähteet: OECD

Lisätiedot

LähiTapiola Varainhoito Oy 28.3.2014 1

LähiTapiola Varainhoito Oy 28.3.2014 1 Avain Suomen velkaongelmien ratkaisuun: uskottava kasvustrategia Sijoitusmessut 2014, Tampere-Talo Ekonomisti Timo Vesala, YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (PRI) allekirjoittaja 28.3.2014

Lisätiedot

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri Talous TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012 1 Esityksen aiheet Talouden näkymät Suomen Pankin kesäkuun ennusteen päätulemat Suomen talouden lähiaikojen

Lisätiedot

Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008

Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008 Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita Tilastokeskus-päivä 4.11.28 Kaksi näkökulmaa suomalaisen hyvinvoinnin haasteista 1) Väestön ikääntymisen seuraukset :! Talouskasvun hidastuminen, kun työikäinen väestö

Lisätiedot

Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle

Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Suomen Pankki Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton edustajakokous 1 Euroalue koki kaksoistaantuman, nyt talouden elpyminen laaja-alaista BKT Euroalue KLL* GIIPS*

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014 Kansainvälinen palkkaverovertailu 214 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Globalisaatio, velkakriisi ja talouskasvu: Miten Suomen käy? Matti Pohjola

Globalisaatio, velkakriisi ja talouskasvu: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Globalisaatio, velkakriisi ja talouskasvu: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Esityksen rakenne 1) Talouskasvu ja suhdannevaihtelut 2) Globalisaatio 3) Velkakriisi 4) Suomen talouskasvu 5) Miten Suomen käy?

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Verotus ja talouskasvu Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Johdantoa (1/2) Talouskasvua mitataan bruttokansantuotteen kasvulla. Pienetkin erot talouden BKT:n kasvuvauhdissa

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

Hunningolta huipulle

Hunningolta huipulle Hunningolta huipulle Mika Maliranta ETLA & Jyväskylän yliopisto Mikkelin kesäpäivät, Mikkeli 11.6.2015 Myyttejä Suomen tuottavuuskasvun romahduksen syistä yritys- ja työpaikkarakenteiden jäykkyydestä keskisuurten

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

ICT, tuottavuus ja talouskasvu

ICT, tuottavuus ja talouskasvu ICT, tuottavuus ja talouskasvu Taloustieteilijän näkökulma Matti Pohjola 31.1.219 ICT, tuottavuus ja talouskasvu 1) Talouskasvu ja sen lähteet 2) ICT-investointien merkitys 3) Rakennemuutos ja talouskasvu

Lisätiedot

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm

Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Johtopäätökset Talouden kolmoisongelma (suhdannetilanne, talouden rakennemuutos sekä julkisen talouden

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015 Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI

Lisätiedot

Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 "10 kärjessä", teollisuuden työntekijät, euroa/tunti

Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 10 kärjessä, teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 "10 kärjessä", teollisuuden työntekijät, euroa/tunti Norja Saksa (länsi) Tanska Sveitsi Belgia Alankomaat Itävalta Ruotsi Yhdysvallat 28,56 28,39 26,72 25,03 24,50

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Elvyttävä talouspolitiikka vauhdittaa kasvua 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit: Heikomman kehityksen riskit varjostavat noususuhdannetta

Lisätiedot

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa.

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa. 1 2. JULKISEN SEKTORIN MENOT SUOMESSA JA ERÄISSÄ MUISSA MAISSA (NÄMÄ TIEDOT OVAT TUOMALAN UUDESTA JULKAISEMATTOMASTA KÄSIKIRJOITUKSESTA) EI SAA LEVITTÄÄ ULKOPUIOLELLE LUENTOJEN! Tässä luvussa tarkastelemme

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Euro & talous 4/212 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 12.9.212 1 Euro & talous 4/212 sisältö Pääartikkeli: Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Suhdannetilanne, maailmantalouden

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa

Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa Lausunto kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa Matti Pohjola 8.6.216 Professori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Euron edut ja haitat Euroon liittyy

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015 Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 215 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

koulutuksesta kuvaajia

koulutuksesta kuvaajia 3 25 2 15 1 5 22. Teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien opiskelijamäärät opettajaa kohti (1981, 199 ja 2) Lähde: Opetusministeriön KOTA-tietokanta. TKK TTKK LTKK OY ÅA Perus- ja jatko-opiskelija/opetuksen

Lisätiedot

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011 ja hintojen kehitys Elintarvikkeiden kuluttajahinnat Suhteessa maan yleiseen hintatasoon on elintarvikkeiden hinta Suomessa Euroopan alhaisimpia. Arvonlisäverottomilla hinnoilla laskettuna elintarvikkeiden

Lisätiedot

Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki 2.11.214 Julkinen Esityksen sisältö I. Suomen talouden haasteet II. Yritysten rahoitusolot 2.11.214

Lisätiedot

Minkälaista on suomalainen johtaminen kansainvälisessä vertailussa? Mika Maliranta, Jyväskylän yliopisto & ETLA Keva-päivät, 15.3.

Minkälaista on suomalainen johtaminen kansainvälisessä vertailussa? Mika Maliranta, Jyväskylän yliopisto & ETLA Keva-päivät, 15.3. Minkälaista on suomalainen johtaminen kansainvälisessä vertailussa? Mika Maliranta, Jyväskylän yliopisto & ETLA Keva-päivät, 15.3.2018, Helsinki Esityksen sisältö Miksi johtamisen laatu on tärkeää kansantaloudelle?

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elokuu 2013 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta

Lisätiedot

*) %-yks. % 2018*)

*) %-yks. % 2018*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Helmikuu 2015 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso ja sen kehitys Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Suomen talouden näkymät Vesa Vihriälä Kruununhaan Maneesi 11.4. 2013 Suomen tilanne Globaali kriisi iski Suomeen kovemmin kuin muihin EAmaihin, vahvat taseet suojasivat kerrannaisvaikutuksilta Toipuminen

Lisätiedot

Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu

Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu 18.9.2019 Olli Rehn Suomen Pankki Epävarmuus varjostaa maailmantalouden näkymiä Eurooppa - Brexit Lähi-itä - Saudi-Arabian öljyntuotanto

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2016

muutos *) %-yks. % 2016 TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu %, liukuva vuosikasvu 12 12 1 8 6 Kiina Baltian maat Intia Venäjä 1 8 6 4 2 Euroalue Japani USA 4 2-2 21 22 23 24 2 26 27 USA+Euroalue+Japani = 4 % maailman bruttokansantuotteesta

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2017*)

muutos *) %-yks. % 2017*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Digitalisaation merkitys kansantaloudessa ja tulevaisuuden työssä

Digitalisaation merkitys kansantaloudessa ja tulevaisuuden työssä Digitalisaation merkitys kansantaloudessa ja tulevaisuuden työssä 7.12.2017, Matti Paavonen, pääekonomisti / Palvelualojen työnantajat Palta ry 1 2010-l 2000-l 1990-l 1980-l Digitalisaatio on tuonut finanssialalle

Lisätiedot

Talouden näkymät ja Suomen haasteet

Talouden näkymät ja Suomen haasteet Talouden näkymät ja Suomen haasteet Juhlaseminaari Suomen talous ja tulevaisuus muuttuvassa maailmassa Raahesali 12.12.2012 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Finanssikriisi jättänyt pitkän

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne

Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne 1 2013 Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Euroalueen velkakriisin syveneminen lisäsi epävarmuutta ja heikensi rahoitusmarkkinoiden toimintaa loppukeväästä 2012 lähtien. Epävarmuus ja rahoitusolojen

Lisätiedot

Suomen tulevaisuus 100 vuotta sitten

Suomen tulevaisuus 100 vuotta sitten Suomen tulevaisuus 100 vuotta sitten Sakari Heikkinen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos OP Ryhmän tutkimussäätiön teemapäivä 8.2.2017 Esityksen rakenne Suomi sata vuotta sitten

Lisätiedot

Kappale 6: Raha, hinnat ja valuuttakurssit pitkällä ajalla. KT34 Makroteoria I. Juha Tervala

Kappale 6: Raha, hinnat ja valuuttakurssit pitkällä ajalla. KT34 Makroteoria I. Juha Tervala Kappale 6: Raha, hinnat ja valuuttakurssit pitkällä ajalla KT34 Makroteoria I Juha Tervala Raha Raha on varallisuusesine, joka on yleisesti hyväksytty maksuväline Rahan yksi tehtävä on olla vaihdon väline

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen Erkki Liikanen Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015 1 EKP:n neuvosto seuraa taloustilannetta ja on valmis toimimaan 2 Inflaatio hintavakaustavoitetta hitaampaa

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 13 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Viime kuukausien aikana kehittyneiltä päätalousalueilta on saatu rohkaisevia merkkejä: pahin voi olla jo takana. Euroalueen tuotannon syksystä 11 jatkunut supistuminen

Lisätiedot

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008 Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas Vaihtotase Yhdysvalloissa % bkt:sta 1 0-1 -2-3 -4-5 -6-7 85 90 95 00 05

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Talousvaliokunnan seminaari 20.4.2005 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Piirteitä maailmantalouden kehityksestä Globaalinen osakekurssien

Lisätiedot

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Sivu 2 Joulun rahankulutus suhteessa kotitalouden käytössä oleviin tuloihin Euroopan ja kansainyhteisön maiden kulutus jouluna 2015:

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu 1 9 8 7 3 1 %, liukuva vuosikasvu 11 Kiina Intia Venäjä USA Japani Euroalue -1-1 3 11 1 9 8 7 3 1-1 - 1 18.9. Bruttokansantuote, mrd. USD, Markkinakurssein USA 1 Kiina 9 Japani

Lisätiedot

10-1. Talouskasvun historiaa. Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa, Taloustieteen oppikirjasta tuttua asiaa)

10-1. Talouskasvun historiaa. Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa, Taloustieteen oppikirjasta tuttua asiaa) 1 10-1. Talouskasvun historiaa Matti Pohjola (luku tekeillä olevasta käsikirjoituksesta Suomi murroksessa, Taloustieteen oppikirjasta tuttua asiaa) Taloudellisella kasvulla tarkoitetaan kansantalouden

Lisätiedot

BLOGI. Kuvio 1. BKT, Inflaatio ja reaalikorko. Lähde: Tilastokeskus, Suomen Pankin laskelmat

BLOGI. Kuvio 1. BKT, Inflaatio ja reaalikorko. Lähde: Tilastokeskus, Suomen Pankin laskelmat BLOGI Suomen talous ei ole kasvanut bruttokansantuotteella mitattuna vuoden 2011 jälkeen (kuvio 1). Kotimainen kysyntä, ja erityisesti investoinnit ovat olleet hyvin vaimeita huolimatta siitä, että pankkiluottojen

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v) Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26

Lisätiedot

Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit

Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit Monisteen sisältö Rahamäärän ja inflaation yhteys pitkällä aikavälillä Nimelliset ja reaaliset valuuttakurssit Ostovoimapariteetti

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011 Kansainvälinen palkkaverovertailu 11 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa

Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa Mika Maliranta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA Helsinki, 26.8.2014 Suomen talous kärsii nestevajauksesta, mikä haittaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä. 80 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k investoinneista. Alan yritykset työllistävät suoraan noin 290 000 ihmistä, välillinen

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 4 2014 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous PÄÄTTÄVÄISTEN TOIMIEN AIKA Finanssikriisi kärjistyi maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi syyskuussa kuusi vuotta sitten. Näiden vuosien aikana kehittyneiden

Lisätiedot

Digitalisaatio tuottavuuskasvun mahdollistajana ja taloudellisen kasvun lähteenä. Matti Pohjola

Digitalisaatio tuottavuuskasvun mahdollistajana ja taloudellisen kasvun lähteenä. Matti Pohjola Digitalisaatio tuottavuuskasvun mahdollistajana ja taloudellisen kasvun lähteenä Matti Pohjola Suomen talouskasvu on pysähtynyt Volyymi-indeksi, 1975 = 1 2 siksi että työn tuottavuus supistuu Indeksejä,

Lisätiedot

Kuinka vahvistaa kasvun pohjaa? Tuottavuuden kehitys avainasemassa

Kuinka vahvistaa kasvun pohjaa? Tuottavuuden kehitys avainasemassa Kuinka vahvistaa kasvun pohjaa? Tuottavuuden kehitys avainasemassa Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu mutta edessä väliaikainen hidastuminen BKT:n kasvu keskeisillä talousalueilla

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003 1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen

Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen Talous tutuksi, Tampere 3.9.2018 1 Kriisien sarjan kuusi vaihetta reaalitalouden syvä taantuma valtionvelkakriisi

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola

Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Taantumasta rakennemuutokseen: Miten Suomen käy? Matti Pohjola Suomen kansantalouden haasteet 1) Syvä taantuma jonka yli on vain elettävä 2) Kansantalouden rakennemuutos syventää taantumaa ja hidastaa

Lisätiedot

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa 24.9.2013 Pääekonomisti Jukka Palokangas Maailmantalouden kasvunäkymät vuodelle 2014 (ennusteiden keskiarvot koottu syyskuussa

Lisätiedot

Saksan ulkomaankaupan perusta edelleen Euroopassa

Saksan ulkomaankaupan perusta edelleen Euroopassa BoF Online 2008 No. 1 Saksan ulkomaankaupan perusta edelleen Euroopassa Heidi Schauman Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 13.10.1999

TALOUSENNUSTE 13.10.1999 TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot