TF.OT.1 IS! II ISTU ASTOA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TF.OT.1 IS! II ISTU ASTOA"

Transkriptio

1 SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. X V I I I. TF.OT. IS! II ISTU ASTOA , ntimmnnninrniniinn inmirrni m m»mn imfiiifiimmrinkhn-mi i. VUODELTA 884, Jälkimäinen osa* Tehtaita ja Käsityölaitoksia. Ensimäinen Vihko. J. SlM ELIUKSEN PERILLISTEN KIRJAPAINOSSA, 886.

2 uomia 878 julkaisi entinen Tehtaastonjohtokunta viimeisen kertomuksensa tehtaitten tilasta maassa vuosina 874, 875 ja 876. Sen jälkeen ei Suomenmaan Teollisuustilastoa, vuori viljelys- ja tehdastilastoa lukuun ottam atta, ole täydellisemmin k irjoitettu. A inekset, joihin täm ä kirjoittam inen perustuisi, koottiin k u i tenkin ja lähetettiin kuten ennenkin Tehtaastonjohtokunnalle, vaan koska niitä jo oli lakattu käyttäm ästä eikä m inkäänlainen tarkastus niiden sisällöstä enää tarvinnut tulla kysymykseen, näyttää tapahtuneen, että aineksia alettiin koota vähem m ällä huolella ja työllä kuin ennen ja alkuilm oitukset niinm uodoin täydellisyyteen ja luotettavaisuuteen katsoen vuosi vuodelta tu liv a t vähem m in ty y d y t täviksi. Vaikea on toisin selittää sitä seikkaa, että, kun Teollisuushallitus, jonka velvollisuudeksi, sen jälkeen kun Tehtaastonjohto kunta oli lakannut toimestaan, kotimaisen teollisuustilaston kirjoittam inen oli tullut, aikoi kysymyksessä olevaan tarkoitukseen käyttää viimeksi tulleita vuotta 884 koskevia alkuilmoituksia, näm ät havaittiin niin vaillinaisiksi, että Teollisuushallitus oli kahdella päällä josko se jättäisi ilm oitukset sikseen eikä niitä julkaisisi, tahi koettaisi niitä täydentää. Teollisuushallitus päätti ryhtyä viim em ainittuun keinoon ja sen onnistui myöskin, osaksi kirjeenvaihdon kautta erityisten virkakuntien kanssa, osaksi lähettäm ällä n. s. kysymyskaavoja asianomaisille tehtailijoille ja elinkeinonharjoittajille, koota n iin m elkoisen lisäyksen siihen ilm oitusvarastoon, joka jo oli olemassa, e ttä aiottu u n kirjoittam iseen voitiin ryhtyä. Se m ikä n y t on m ainittu puolustanee jo k sikin osaksi täm än tilastollisen kertom uksen m yöhäistä ilm estym istä. Sillä aikaa kun edelläm ainittuja uusia aineksia koottiin, oli Teollisuushallitus saanut toimekseen, Keisarillisen Senatin Valtiovarain-Toim ituskunnan Tammikuun 5 p:nä 885 antam an kirjoituksen johdosta, valm istaa täydellisen ehdotuksen jä r jestelm äksi,jota maan teollisuustilastoa kirjoitettaessa tulisi seurata. Tilastollinen Toimisto oli kuitenkin tästä tehtävästä jo toim ittanut tärkeim m än osan jättäessään vuonna 879 K eisarilliseen S enattiin lavean m ietinnön asiasta. T utkittuaan täm än m ietinnön m ääräyksiä ja pitäen silmällä m itä Teollisuushallitusta varten annetun Ohjesäännön 6:ssa :ssä tilastollisten kertom usten sisällöstä säädetään, sekä m yöskin katsoen siihen kehittyneesen kantaan, johon teollisuustilasto ulkomailla viimeisinä aikoina on kohonnut, puolusti Teollisuushallitus muutamia muodostuksia Tilastollisen Toimiston tekemässä ehdotuksessa ja antoi M arraskuun 5 p:nä 885 m ietinnön tästä tärkeästä asiasta Valtiovarain-Toim ituskunnalle, joka Joulukuun 5 p:nä s. v. antamassaan kirjoituksessa ilm oitti, että Valtiovarain-Toim ituskunta, jonka toimena on, ylempänä m ainitun :n m ukaan Ohjesäännössä Teollisuushallitukselle, m äärätä ohjelma kysym yksessä olevaa kertomusta varten, pääasiassa yhtyen siihen m itä Teollisuushallitus ja Tilastollinen Toimisto tässä asiassa ovat ehdottaneet, on noudatettaviksi vahvistanut seuraavat m ääräykset: l:ksi. Teollisuustilaston tulee sisältää täydellisen katsauksen teollisuusliikkeesen m aassa ja sentähden käsittää kaikki m aassa löytyvät jalostuttam islaitokset,

3 II ruukit, teh ta at sekä käsityölaitokset. A inoastaan seuraavat alat voidaan, varsinaiseen jalostuttam isliikkeesen kuulumattomina, kysymyksessä olevasta tilastosta jä ttä ä pois, n im ittäin: a) rautateitten konepajat ja muut rautatieliikettä varten yksinom aan työskentelevät teollisuuslaitokset; b ) sananlennätinlaitoksen verstaat; c) sotilashallinnon hoidettavissa olevat v erstaat ja käsityölaitokset; d) ojennus- ja rangaistuslaitosten työverstaat; e) kotiteollisuus, sekä f) jokainen toim i tahi laitos, joka tarkoittaa ainoastaan harjoittajan tahi om istajan oman kotitarpeen tyydyttäm istä. 2 :k si tehtyä, tähän liitettyä ehdotusta vuori viljelyksen-, tehdas- ja käsityöteollisuuden lu o k ittain järjestäm isestä, on tilastollisia aineksia jä rje ste ttä essä s e u ra tta v a ; 3:ksi. Alkuilmoituksien, joiden johdolla teollisuustilasto kirjoitetaan tulee ilm aista: a) laitoksen nim en ja paikan; b ) om istajan ta h i hoitajan nim en; c) liikkeen laadun; d) ajan, jolloin laitos on saanut etuoikeutensa, jos sillä sellaisia on; e) käytetyn koneellisen liikevoiman laadun ja suuruuden; voima on yleisesti m ainittava (hevosvoim issa); f) raakaaineitten paljouden ja arvon, omanmaan ja ulkom aan erikseen; g) valm istetun tav aran paljouden ja brutto-arvon; h) työntekijäin luvun päällekirjoituksella: työntekijät, eri sarakkeisin m erkitään mies- ja naispuoliset työntekijät 8:sta (vuotta) nuoremmat ja 8:sta (vuotta) vanhemmat samassa ilm oittaen, kuinka moni sarakkeesen 8.sta (vuotta) nuoremmat kuuluvista ei vielä ole täy ttän y t 5 vuotta ja kuinka suuri luku ilmoitetusta työntekijäm äärästä, johon myöskin luetaan m estarit ja m uut työnjohtajat sekä konttorihenkilöt, on ulkomaalaisia. Sitä paitsi on eri sarakkeisin m erkittävä sum m at mies- ja naispuolisista työntekijöistä; i) teh ty jen päiv ätö itten luvun ja m aksettujen työpalkkojen summan, sekä j) lyhyen kertom uksen työntekijöitä m ahdollisesti kohtaavista onnettom uuden tapauksista sen vuoden kuluessa, jota ilm oitukset koskevat, sekä myöskin apurahastoista ta h i m uista hyväntekeväisyyslaitoksista työntekijöitä varten. 4:ksi. E dellä olevia alkuilm oituksia m erkitään kysym yskaavoihin tah i k a rttoihin, jo tk a T eollisuushallituksen toim esta ilm estyvät sekä suomen- että ruotsinkielisinä ja joita m aistraatit kaupungeissa sekä kruununpalvelijat maalla jakavat elinkeinonharjoittajille vastattaviksi, jonka jälkeen m ainittujen virkakuntien ja virkam iesten tulee, siinä järjestyksessä kuin voimassa oleva Ohjesääntö Teollisuushallitu sta varten m äärää, lääninhallituksien k a u tta pitää m ainitut ilm oitukset T e ollisuushalli tuksen saatavina; ja on kaavoja tehtäessä huom attava, että erityisiä kaavoja, jo tk a sisältävät kaikki ylem pänä 3:ssa kohdassa olevat kysym ykset, valm istetaan teollisuuden harjo ittajia ja pienem piä käsityöläisiä varten. Viimeksim ainituissa kaavoissa tulee pääasiallisesti olla samanlaisia kysymyksiä työntekijäin luvusta, työpalkoista ja teoksien brutto-arvosta, kuin varsinaisia teollisuuden h a r jo ittajiak in varten aiotuissa laveam m issa kaavoissa on.

4 III 5:ksi. T eollisuushallituksen on sittem m in järjestäm inen täte n saadut tilastolliset ainekset, niin että teollisuustilasto niin paljon kuin suinkin mahdollista vastaisi tarkoitustaan s. o. selvästi osottaisi teollisuusliikkeen laajuuden ja tuotantokyvyn sekä koko maassa että sen eri osissa, kunakin vuotena. Muuten ovat vuotuisessa tilastollisessa kertomuksessa, joka Teollisuushallituksen valvonnan alla on painettava saman kokoiseksi kuin nykyiset Tilastollisen Toimiston kertom uksetkin ovat ja julkaistava Suomenmaan Virallisessa Tilastossa, vuoriviljelys ja ruukinhoitotilasto erityisesti otettavat käsiteltäviksi yhtäpitäväisyydessä sen suunnitelm an kanssa, jota on seurattu Vuorihallituksen viimeksi antam ia vuosikertom uksia tehtäessä, sekä erityinen katsaus annettava arvokkaam m ista teollisuuslaitoksista. Käsillä olevaa 884 vuoden teollisuustilastoa kirjoitettaessa ei ylempänä olevia m ääräyksiä vielä kaikin puolin ole voitu noudattaa luonnollinen seuraus siitä, että vanhemmissa kaavoissa ei ole vastattaviksi asetettu kaikkia n iitä kysymyksiä, joita uudemmat nyt koettavat saada selville. Ylempänä 3:ssa kohdassa, momissa h), i) sekä j) m ainittu työväen luokitus sukupuolen ja ijän mukaan, eroaa ennen hyväksytystä, ja tehtyjen päivätöiden luvusta sekä työpalkoista yhtä vähän kuin työntekijöitä m ahdollisesti kohtaavista onnettom uuksistakaan ei vanhemmassa tilastossa lainkaan ollut puhetta. Sitä vastoin ovat nyt jo eri teollisuushaarat järjestetyt toistensa jälkeen siihen järjestykseen, johon kelvolliseksi katsottu luokitussuunnitelm a ne vaatii. M itään eroitusta tehdas- ja käsityöteollisuuden välillä ei ole teh ty; tosin on välttääkseen liiallista laveutta, katsottu tarpeelliseksi eroittaa isommat ja pienemmät v erstaat toisistaan ja ovat sentähden työntekijäin lukum äärät, valm istettujen tavarain arvot ja m uut kohdat pienemmissä tahi pienimmissä näistä, tulleet enemmän summittaisesti järjestelm ässä mainituiksi. Koska alkuilm oitukset tarveaineitten ja teoksien paljoudesta ovat olleet milloin perin yleisiä milloin taan turhan tarkkoja vaan eivät kum m assakaan tapauksessa ole näy ttän eet ansaitsevan ju lk aisemista, niin on n ä itä ilm oituksia hyvin usein jä te tty pois. M itä m uuten koko tähän kertom ukseen tulee, niin on sitä ainoastaan pidettävä yhtenä m onen m uun kokeen joukossa, jo illa on sama pääm aali; kaikki koettav a t nim ittäin selvitellä erästä tilasto tieteen vaikeim m in järjestettäv ä ä alaa. K ertom us jak aan tu u neljään osastoon: Ensimäinen Osasto sisältää yleisen katsahduksen teollisuuslaitoksiin tehtaisin ja verstaisin koko maassa, ilm oittaen niiden tarkoituksen, lukumäärän, työntekijäin luvun ja valm istetun tavaran arvon, sekä kunkin teollisuuslajin edessä olevalla ryhmä- ja luokkanumerella viitaten vastaavaan numeroon seuraavissa osastoissa. Toinen Osasto sisältää sen pohjan, jolle ensimäinen suoranaisesti perustuu eli eri teollisuuslajit järjestettyinä maan kahdeksaa eri lääniä kohti ja katsottuina samalta kannalta, kun ensimäisessäkin osastossa; ilm oituksia valm istetun tavaran paljoudesta ja laadusta on lisätty siinä kohdin m issä on ollut m ahdollista. Kolmas Osasto sisältää yleisen läänitilaston ilm oittaen eri teollisuuslajit läänien kaupungeissa ja kihlakunnissa; tätä osastoa täydentää neljäs Osasto, joka sisältää kaikki ne erityiset alkuilm oitukset, jo ita on katso ttu tarv ittav an julkaista.

5 Vuoriviljelys, Tehdas- ja Käsityö-teollisuus luokittain järjestettyinä erityisesti Suomen oloihin katsoen. Ensimäinen Osasto. Ensim äinen ryhm ä. Kaivoslouhinta ja malminsaalis. Luokka. Rauta-, kupari-, hopea-, lyijy-, tina-, nikkeli- ja sinkkim almikaivoksia. 2. R ikkikiisu-, grafiti-(lyijykivi) kaivoksia ja louhoksia. Luokka 2. Järvim alm in saantipaikkoja. 2. Suomalmin saantipaikkoja. Luokka 3. H uuhtam oita. 2. Annollislaitoksia. Toinen ryhm ä. Sulattoja ja metallin jalostuttamislaitoksia. Luokka 4. M asuuneja. 2. M elloituslaitoksia. 3. T erästehtaita. 4. K ankirautatehtaita. 5. R auta- ja teräslevytehtaita. 6. R autavalim oita. 7. Hopea-, kupari-, tina-, lyijy-, sinkkitehtaita. 8. Ju ra- ja hienotaetehtaita. 9. K uparisepän verstaita. 0. Naula-, rautalanka- ja p u ltti tehtaita.. S ahanterätehtaita. 2. H auli- ja luotitehtaita. 3. K irjasin valimoita. 4. R ahapajoja. Luokka 5. T ehtaita kulta-, hopea- ja tin atav arain valm istam ista varten. 2. V askivalim oita. 3. K ultaus-, hopeoitus-, tinaus- ja galvanoim istehtaita. 4 L äkki- ja peltisepän verstaita. 5. V iilatehtaita.

6 V 6. T eh taita karstojen ja m uitten teräslankatavarain valm istam ista varten. Kolmas ryhm ä. Koneteollisuus. Luokka 6. Konepajoja. 2. Laivaveistäm öitä, varveja. Luokka 7. T ehtaita kellojen ja tieteellisten koneitten valm istam. varten. 2. soittokoneitten valm istam ista varten. 3. sähkökoneitten. 4. haavanparannuskalujen 5. om pelukoneitten 6. am pum aaseitten Toinen Osasto. Neljäs ryhm ä. Kiviteollisuus. Luokka 8. Kivilouhoksia ja kivenhakkuuverstaita. 2. K ivihiom oita ja kiilloituslaitoksia. 3. K ivim yllyjä ja kivensurvontalaitoksia. Luokka 9. K alkkiuuneja. 2. Sem enttitehtaita. 3. T iilitehtaita. 4. Savenvalajan verstaita. 5. Kaakeli-, fajanssi- ja posliinitehtaita. 6. Savipiippu- ja torvitehtaita. 7. K ipsivalajan verstaita. Luokka 0. L asiteh taita ja lasihiomoita. 2. P eilitehtaita. Viides ryhm ä. Kemiallinen teollisuus. Luokka. Tuotteita, jo tk a perustuvat elim ettöm iin aineksiin, esim. elim ettöm iä happoja ja suoloja. 2. Kim röökki- ja väritehtaita. 3. Värjäys- ja valkaisulaitoksia. Luokka 2. Ö ljykeittiöitä. 2. K y nttilätehtaita. 3. Saippua-, suopa-, glyserini- ja voidetehtaita. Luokka 3. Terva-, piki- ja jasfalttikeittiöitä. ' 2. T ehtaita hartsin, tärpätin, puuöljyn, puuviinan, lakkavernissan, sinettilakan, hajuvesien j. n. e. valm istam ista varten. 3. P uu- ja kivennäisöljyjen (Petrolion) puhdistuslaitoksia.

7 VI 4. K aasutehtaita. 5. Sähkövalotehtaita. 6. Turpeennosto- ja sydenpolttolaitoksia. L uokka 4. T ulitikkutehtaita. 2. R uutitehtaita 3. D ynam ititehtaita. 4 T ehtaita m uunlaisten räjähdysaineitten valm istam ista varten. Luokka 5. L iim akeittiöitä ja gelatinitehtaita. L uokka 6. Luum yllyjä. 2. T ehtaita keinotekoisten lannoitusaineitten valmistani, varten. 3. Tadej'auho-(pudretti-)tehtaita. Kuudes ryhm ä. Nahkateollisuus. Luokka 7. N ahkaparkittoj a. 2. T ehtaita ja v erstaita satulasepän töitä ja nahbateoksia varten. 3. nahkasurrogaatteja ja nahan jäljennöksiä esim. keinotekoista nahkaa, kum i- ja vahakangasta varten. 4. karva-, harjas-, jouhi-, höyhen-, nahka-, tu rk k i- ja patjaaineksia sekä harjateoksia varten. Seitsemäs ryhm ä. Tekstiiliteollisuus. Luokka 8. V illakehruulaitoksia. 2. Villa- ja verkatehtaita. 3. V anutuslaitoksia. Luokka 9. Pum pulikehruu- ja kutom atehtaita. 2. L iinakehruu- ja kutom atehtaita. 3. T rikootehtaita. 4. S ukkatehtaita. 5. Rihm a- ja pitsitehtaita. 6. V anutehtaita. Luokka 20. K öysitehtaita. 2. N yörinpunojan verstaita. Kahdeksas ryhm ä. Paperiteollisuus. Luokka 2. Puuhiom oita, puu- ja olkim assatehtaita. 2. Sellulosate htaita. 3. Pahvi-, kattohuopa- ja asfalttitehtaita. 4. P ap eriteh taita. 5. T apettitehtaita. 6. K irjeenkuori- ja pussitehtaita. 7. L aatikkotehtaita. 8. K o rttiteh taita. 9. K irj ansitom atehtaita.

8 VII Yhdeksäs ryhm ä. P uun, kautsun, guttaperkan, luun ja muitten samanlaatuisten aineitten kalustamista tarkoittava teollisuus. Luokka 22. Sahalaitoksia. 2. Paanuuveistolaitoksia. 3. Kimpi- ta h i puulankatehtaita. Luokka 23. N ikkarin v erstaita ja huonekalutehtaita. 2. Sorvausverstaita ja lankarullatehtaita. 3. Tynnyrintekijän verstaita. 4. Y äkipyörätehtaita. 5. K orkkitehtaita., L uokka 24. K oppatehtaita (puuta, niintä, juuria, rottinkia). 2. T ehtaita puisien leikkikalujen valm istam ista varten. Luokka 25. Luunveistoslaitoksia. 2. K am patehtaita. 3. T ehtaita kautsu-, guttaperkka- ja m erivahateoksia varten. L uokka 26. Aj okalutehtaita. Kymmenes ryhm ä. Eakennusteollistms. Luokka 27 Töitä, jo ita ovat valm istaneet:. Y ksityiset arkkitehdit. 2. R akennusurakkam iehet. 3. M uurarit. 4. Salvomiehet. 5. K atonpanijat. 6. M aalarit ja tapetinpanijat. 7. Lasim estarit. 8. N uohojat. 9. K adunlaskijat. Y hdestoista ryhm ä. Ravinto- ja nautintoaineita valmistava teollisuus. Luokka 28. Jauhom yllyjä. 2. Ryyni-, seulo- ja survinm yllyjä. 3. Tärkkelys- ja dekstrinitehtaita. Luokka 29. Sokeritehtaita. 2. Suklaatehtaita. 3. Sikuri- ja kahvisurrogaattitehtaita. L uokka 30. L eipätehtaita. 2. Sokerileivostehtaita. 3. Teurastuslaitoksia. 4. M akkaratehtaita. 5. M eijereitä. 6. Säilytys-(konservi-) laitoksia.

9 V III L uokka 3. O luttehtaita. 2. P ortteritehtaita. 3. V iinapolttim oita ja puserrushiivatehtaita. 4. Väkiviina- ja likööritehtaita. 5. H edelm äviiniteht aita. 6. E tikkatehtaita. 7. K ivennäisvesitehtaita. L uokka 32. T upakkatehtaita (kartuusitupakkaa, sikareja, paperosseja, nuuskaa). K ahdestoista ryhm ä. Vaatetus- ja puhdistusteollisuus. Luokka 33. P aitatehtaita. 2. R äätälin verstaita. 3. H attu- ja lakkitehtaita. 4. T urkkurin verstaita. 5. T ehtaita hansikasten, hankkilusten y. m. valm istam ista varten. 6. Jalkinetehtaita ja suutarin verstaita. L uokka 34. Tukankäherrys- ja parranajohuoneita. L uokka 35. K ylpylaitoksia. 2. Pesu- ja m ankelilaitoksia. Kolm astoista ryhm ä. Kuvaava teollisuus. Luokka 36. K irjapainoja. 2. K ivipainoja. 3. Puunpiirroslaitoksia. 4. Valokuvauslaitoksia.

10 . Yleinen katsahdus Tehdas- ja Käsityöteollisuuteen Suomessa vuonna 884. (Huom. Ryhmä- ja luokkanumero viittaa vastaavaan n:oon seuraavissa osastoissa). Ryhmä. Luokka. Työpalkkain luku. (Telit, j a verat.) Isomp. Pienemp. Teollisuuslaji. Työntekijäin luku. Valmistetun tavaran arvo Suom. markoissa. II 4, Metalliteollisuus* ,09,053 III Koneteollisuus* ,093 IV Kivenhakkuuverstaita ja hiomoita ,26 IV Kalkkiuuneja * * ,40 IV 9 Sem enttitehtaita ,000 IV 9 46 Tiilitehtaita * * ,322 IV Ruukku-, kaakeli-, fajanssi-japosliiniteht. G38 895,777 IV 0 2 Lasitehtaita ,43,70 V 73 V ärjäyslaitoksia ,864 V 3 3 K aasutehtaita ,696 V Tulitikkutehtaita ,204 V 6 5 Muita kemiallisia te h ta ita ,332 VI Nahkaparkittoja * * ,458,623 VI Satulantekijänverstaita ja harjatehtaita ,775 V II Verkatehtaita (villakehruu ja kudonta)- 497,535,750 V II 9 5 Pumpulikehruu- ja kutomatehtaita 3,309 0,879,874 VII 9 2 Trikootehtaita ,794 V II 9, 20 8 Liinakehruu-ja kutomatehtaita (nyörinteko, köydenpunonta, sukankudonta) ,7 VIII 2 23 Paperitehtaita ja puuhiomoita 2,66 8,85,595 viri 2 4 Asfalttihuopatehtaita , Siirrettävä 2,33 33,593,799 * Tarkoitetaan sitä osaa, jota ei ole mainittu Teollis.-Tilaston l:ssä osassa, vnoriviljelyk- sestä ja,,meka,anillisista verstaista puhuttaessa. ** Merkitsee, että ilm oitukset eivät ole täydellisiä.

11 Siirto 2,33 33,593,799 V III 2 2 Tapettitehtaita ,000 V III Kirjansitomatehtaita ,38 IX Sahalaitoksia... 6,880 23,984,785 IX 22 Puunjalostuttamisteh taita ,500 IX 22 K im pitehtaita ,000 IX Nikkarinv., huonekalu-ja ruumiinarkkut ,740 IX Sorvausverstaita ,65 IX 23 Lankarullatehtaita ,000 IX 23 3 Korkkitehtaita ,000 IX Ajokalutehtaita ,227 IX 23,24, Muunlainen puuteollisuus ,708 X Rakennusteollisuus ,374,923 X I Jauhomyllyjä * * ,603,64 X I 29 2 Sokeritehtaita ,385,622 X I 29 4 Sikuritehtaita ,400 X I Leipätehtaita ,405,4 X I Sokerileivostehtaita ,805 X I 3 3 Portteritehtaita ,00 X I 3 83 Oluttehtaita ,039 X I 3 7 Viinapolttimoita ,872,020 X I 3 85 Väkiviina- ja likööritehtaita* ,6 X I 3 Hedelmäviinitehtaita ,500 X I 3 4 Etikkatehtaita ,434 X I 3 9 Kivennäisvesitehtaita ,930 X I Tupakkatehtaita...,26 3,333,636 X II 33, Vaatetusteollisuus...,77 2,685,498 X III Kirjapainoja ,084,82 X III 36 5 K ivipainoja , Y hteensä 27,792 92,79,664 * Koska sen viinan, jonka väki viinatehtaat ovat käyttäneet raakaaineena, arvo jo on laskettuna edelliseen summaan, mainitaan tässä ainoastaan väkiviinatuotteitten netto arvo.

12 II, Yleinen katsahdus teollisuusammatteihin ja -laitoksiin jokaisessa Suonien Läänissä vuonna 884. Ryhmä. Luokka. Työpaikat. (Telit, j a verst.) Isomp. Pienem p. Teollisuuslaji ja Lääni. Työntekijäin luku. V almistetun tavaran arvo Suom. markoissa. Raakaaine ja valmist. tavaran laatu. Muistutuksia. II 4, 5 Metalliteollisuus * Uudenmaan läänissä Turun ja Porin H äm een... W iipurin ,03 74,897 35,678 93, M ikkelin... n 34 26, K u o p io n... n 89 9, W aasan... n 77 98, O u lu n... n 56 72, ,09,053 III Koneteollisuus * 5 7 Uudenmaan läänissä 57 0,544 6 Turun ja Porin 46 60,572 H äm een... 7! 23 37,8 8- W iipurin... n 4 27,723 6 M ikkelin... i) 6 9,600 0 K u o p io n... V 20 9,83 3 W aasan... 7) 23 9,893 5 O u lu n... n 7 7, ,093 K äytetty: rautaa, kuparia, sinkkiä, messinkiä, kultaa, hopeaa, tinaa, lyijyä, antimonia, arsenikkia. Pääasiallisesti valm istettu: kellosepän teok siä ja soittokoneita. * Se osa siitä, mikä ei ole otettu telidastilastoon.

13 4 iiiviteollisuus. IV Kivenhakkuuverstaita ja Momoita. Uudenmaan läänissä Turun ja Porin H äm een... AViipurin... O u lu n ,545 8,000 5,46 Graniittia hakattu katukiviksi ja hautapatsaiksi ; marmoria hautapatsaiksi ,000 Kivihiomo. (i ,26 IV IV 9 IV Q ó 3 _ 2 46 IV Kalkkiuuneja **. T urun ja P orin l:issä 75 8,500 63,87 t:iä kalkkia. M ikkelin... 2, K u o p io n ,90, ,40 75,957 t:iä kalkkia. Sementtitehdas. U udenm aan läänissä 20 55,000 4,800 t:iä sementtiä. Tiilitehtaita. U udenm aan läänissä 50 20,302 4,803,000 kpl. tiiltä. T urun ja P o rin 02 59,000,350,000 H äm een ,400 2,590,000 i n 373 7,000 r --- A V iipurin , ,000 K u o p io n ,420,75,500 O u lu n , , ,322,33,500 kpl. tiiltä. Ruukku-, kaakeli-, fa janssi- ja posliiniteht. Uudenmaan läänissä ,52 Kaakeleita, astioita ja Turun ja Porin 89 03,07 ruukkuja. H äm een ,225 Ruukkuja. AViipurin ,000 K u o p io n Ruukkuja. AVaasan... 5,034 Kaakeleita ja ruukkuja. O u lu n ,280 Kaakeleita ,777

14 5 IV 0 Lasitehtaita. 2 U udenm aan läänissä 52 39,000 78,500 pulloa. 2 T urun ja Porin ,80 Ikkunalasia ja pulloja. Tahottuja ja tahko- 2 H äm een ,500 matto mia lasitavaroita. 2 W iip u r in ,000 Ikkunalasia ja pulloja. n n 34 58, ,435 pulloa. M ikkelin , ,000 K u o p io n ,000 40,000 W aasan ,000 Ikkunalasia. n n ,340,208 Kemiallinen teollis. y Värjäyslaitoksia Uudenmaan läänissä Turun ja Porin H ä m e e n... W iip u rin... M ikkelin ,893 55,400 37,732 2, ,025 9 K u opion , W aasan... O u lu n ,684 44, ,864 Värjäysaineena käytetään pääasiallisesti: indigoa, konssine\lia, sandelia,sinipuuta,keltapuuta, krappia, orleanaa, orseljia, sumakkia, aniliiniä, kromihap. kalia. y 3 Kaasutehtaita. Uudenm aan läänissä ,96 25,69,627 k. jalk. kaasua. T urun ja P orin 5 9,500* 7,474,000 W iip u rin... 95,000 2,046, ,696 V 4 Tulitikkutehtaita. * Netto arvo? 2 _ Uudenm aan läänissä 34 40,000 4,370,000 laatikkoa. 3 T urun ja P orin 53 40,080 3,387,000 H ä m e e n ,000 3,000,000 2 W iip u rin ,694 6,949,000 8 S iirrettävä ,774 47,706,000 laatikkoa.

15 6 8 Siirto ,774 40,706,000 laatikkoa. 2 Kuopion läänissä 53 23,430 (2,300,000) W aasan 2 23,000 2,000, ,204 52,006,000 laatikkoa. y M uita kemiallisia tehtaita. Saippuaa, luujauhoja, 5 U udenm aan läänissä 25 62,00 liinaöljyä, puuhappoa, 4 Turun ja Porin 25 09,255 kimröökkiä. 4 H ä m e e n ,977 2 W iip u r in ,893 2 M ikkelin ,560 2 K u o p io n... 5,76 Talikynttilöitä. 5 W aasan ,83 Ruutia. Pikeä. 2 O u lu n ,000 Pikeä. 5 Nahkateollisuus. V i 7 Nahkaparkittoja. 9 4 Uudenmaan läänissä 2 0 Turun ja Porin 6 5 H ä m e e n ^Viipurin , , ,868 95, , M ikkelin , Kuopion , W aasan ,376 7 O u lu n... 88,827, ,458,623 V I 7 Satulantekijänverstaita, harjateht. y. m. 3 5 U udenm aan läänissä 28 44,97 Omanmaan ja ulkomaan isommista ja pienemmistä vuodista valmistettu antura-japäällisnahkaa. Ilmoitukset vaillinaisia. Harja-ja säämiskänahkateoksia. 6 T urun ja P o rin 40 78,374 Harjateoksia. 2 5 Häm een ,502 0 W iip u r in... 2,770-3 M ikkelin... 4,650 8 K u o p io n ,933 2 W a a san ,84 0 Oulun ,734 K iilto n a h k a a ,775

16 7 Tek stiiliteol I isuus. VII 8 Verkatehtaita (Villakehruu, kudonta). Uudenmaan läänissä Turun ja Porin H äm een ,500 Q56, ,000 Yhteydessä värjäyslaitoksien kanssa ,535,750 VII 9 Pumpulikehruu- ja 2 2 kutomatehtaita. T urun ja P orin l:ssä H äm een... W aasan ,095 9,350,000,79, ,879,874 VII 9 Trikootehtaita. Uudenmaan läänissä Turun ja Porin , , ,794 VII 9 Sukankudontatehdas. Hämeen läänissä 29 48,500 5,000 IH trikootavaroita. VII 9 Liinakehmm- ja k u tomatehtaita. Häm een läänissä ,00 VII 20 2 : Nyöritehtaita. Uudenm aan läänissä Turun ja Porin 20 24,538,25 VII 20 3 Köysitehtaita. T urun ja Porin lrssä 5 3, ,7 P aperiteollisuus. V III 2 2 Paperitehtaita ja puuhiomoita. Uudenmaan läänissä Turun ja Porin , ,500 50,000% paperiainetta. 57,000 käärepaperia. 3 Siirrettävä ,500

17 8 3 Siirto ,500 0 H äm een läänissä 4 5,076,665 ppr. phv. puuain., sellnl. 8 W iipurin 620 2,520,430 2 W aasan ,000 4,780,000 & ppr., ja phv ,85,595 V III 2 AsfaUtihuopatehtaita. U udenm aan läänissä 4 28,500 4,000 kääröä. T urun ja P o rin 3 4,500 H äm een... Yhteydessä paperitehtaan kanssa. W iipurin , ,000 V III 2 Tapettitehtaita. U udenm aan läänissä ,000 2,3,000 kääröä. W iipurin , , ,000 2,503,000 kääröä. V III 2 Kirjansitomatehtaita, laatikko-, pussi-, kirjeenkuori- ja käyntikorttitehtaita. 5 9 U udenm aan läänissä 80 3,296 8 T urun ja P orin 20 34,4 6 H äm een ,90 7 W iip u r in ,239 3 M ikkelin ,500 3 K u o p io n ,50 9 W aasan ,92 4 O u lu n , ,38 P uuteollisuus. IX 22 Sahalaitoksia. Laatikoita, kirjeenkuoria, käyntikortteja. 7 6 U udenm aan läänissä 46,63,807 6,538 stand. 50 T urun ja P o rin 45 5,373,536 52, H äm een ,55,768 7, W iipurin ,08,638 68, M ikkelin ,050 9,005 9 K u o p io n ,898,43 32, S iirrettävä ,95,942 96,672 stand.

18 Siirto ,95,942 96,672 stand. 28 W aasan läänissä 330,097,023 0,92 29 Oulun 908 2,792,820 25, ,982, ,792 stand. IX 22 Kimpitehdas. W iipurin läänissä 4 5,000 Puniani; aa. IX 23 Nikkarinverstaita ja huonekalutehtaita. 0 Uudenmaan läänissä 44 60,744 Ulkomaan puulajeista mainitaan käytetyksi 7 24 Turun ja Porin 56 27,04 ainoastaan: pähkinäpuuta, mahonkia jatam- 2 9 H ä m e e n ,992 mea. 4 6 W iip u rin , M ikkelin , K u o p io n ,640 4 W aasan , O u lu n ,87 IX 23 Ruumiinarkkuteht. U udenm aan läänissä 0 3, ,740 IX 23 Lankarullatehdas. Uudenmaan läänissä 36 88,000 90,000 krossia lankarullia. IX 23 Puunjalostvttamist. 452 stand. valm iita Turun lään issä ,500 lankkuja ja lautoja. IX Sorvausverstaita. 6 U udenm aan läänissä 9 5, T urun ja P orin 2 0, H ä m e e n ,965 W iip u rin ,870 3 M ikkelin... 3,500 7 K u o p io n ,25 W aasan...,655 3 O u lu n , ,65 IX 23 Korkkitehtaita. Uudenmaan läänissä 0 36,000 Korkkia, hengenpelas- tuskapineita. S iirrettävä 0 36,000 2

19 0 Siirto 0 36,000 Turun ja Porin l:ssä W iip u rin ,000 9,000 S2,000,000 korkkia. 3,000, ,000 IX 26 Ajokalutehtaita Uudenmaan läänissä Turun ja Porin H ä m e e n... W iip u rin... W aasan... O u lu n ,26,440,550 85, , ,227 IX Muita tähän ryhmään kuuluvia ammatteja. (Koppia, leikkikaluja, astioita y. m.) Uudenmaan läänissä Turun ja Porin W iip u rin... W aasan ,304 3,237 3,667 2, ,708 X 27 R akennusteollisuus Uudenmaan läänissä Turun ja Porin H ä m e e n... W iip u rin... M ikkelin... K uopion... "Waasan... O u lu n ,525 95,904 90,95 23,090 8,800 47,489 55,083 33,7 Enimmäkseen maalarin ja muurarin työtä. Työpaikkain luku koskee ainoastaan maalarin verstaita ,374,923

20 Ravinto- ja n au tin toaineita valm istava teollisuus. X I 28 Jauhomyllyjä **. 34 Uudenmaan läänissä Turun ja Porin ,000 höyrym., 20 tuulim yllyä, 3 vesim yllyä. 47 H ä m e e n ,970 2 höyrym. = 4 hv. 2 2 W iip u rin ,00 tulli: 0,336. M ikkelin... : höyrym. iauhet. 8,793 K u o p io n ,000 t:iä viljaa. i W aasan... 27,287,000 höyrym. = 60 hv. 7 O u lu n... 57,399,544 3 höyrym. = 4 hv ,603,64 X I 29 Sokeritehtaita. U udenm aan läänissä 69,700,94 77,038 M sokeria. T urun ja Porin 76,685,428 88, ,385, ,55 % sokeria. X I 29 Sikuritehtaita. H äm een läänissä 9 7,880 23,960 M 2 "Wiipurin 20 6,000 20,250 W aasan 3 29,520 0, ,400 54,20 m X I 30 Leipätehtaita. 3 8 U udenm aan läänissä , T urun ja P o rin ,9 6 4 H ä m e e n , W iip u r in ,746 7 M ikkelin ,800 8 K u o p io n , W aasan... O u lu n ,408 46, ,405,4 X I 30. Sokerileivostehtaita. 3 2 U udenm aan läänissä 30 7, S iirrettävä 30 7,853

21 2 3 2 Siirto 30 7,853 5 Turun ja Porin l:ssä W iip u rin ,952 2, ,805 X I 30 Meijereitä **. 4 Uudenmaan läänissä Turun ja Porin ,347 90,000 X I , Teurastuslaitoksia, makkaratehtaita, kalansuölauslai toksia. Uudenmaan läänissä Turun ja Porin H ä m e e n... W iip u rin... M ikkelin... K u o p io n... W aasan... O u lu n ,629 8,847 8,077 67,346,300 8,004 6,605 6, ,408 X I 3 -- Oluttehtaita Uudenmaan läänissä Turun ja Porin H ä m e e n... W iip u rin... M ikkelin... K u opion... W aasan... O u lu n ,332, , , ,440 62,098 69, ,980 76,500,83,754 kannua. 904,670 54, ,575 92,060.87, ,225 54, ,658,039 4,867,450 kannua. X I 3 Portteritehdas. U udenm aan läänissä 8 40,000 25,000 kannua. X I 3 Olut- ja portteriteht. 2 Uudenm aan läänissä 5 06, , k:a olutta portteria.

22 3 X I 3 Viinapolttimoita. Uudenm aan läänissä 52,846, ,6 kannua. 6 T urun ja P o rin 7 2,58, ,589 7 H ä m e e n... 98,20, ,966 7 W iip u rin ,53 308,474 7 M ikkelin , ,05 5 K u opion ,559 34,548 3 W aasan... 80,653,68 79,037 4 O u lu n ,580 25, ,872,020 4,333,872 kannua. X I 3 Väkiviina- ja likööritehtaita. 2 U udenm aan läänissä 26 2,643, ,387 kannua. 27 T urun ja P orin 36 2,408, ,577 6 H ä m e e n ,69 240,894 3 W iip u rin , ,527 6 M ikkelin ,24 24,482 7 K u o p io n , ,48 7 W aasan , ,636 n 7 O u lu n ,430 6, ,463,6 3,73,559 kannua. X I 3 Etikkatehtaita. 3 Uudenmaan läänissä Turun ja Porin 2 4 2,000 3, ,434 X I Hedelmäviinitehdas. T urun ja P orin l:ssä 2 4,500 X I 3 Kivennäisvesitehtaita. valm istusaine: tislaamatoin paioviina. 3 U udenm aan läänissä 6 48, ,000 pulloa. T urun ja P o rin 3 24,000 45,000 2 H ä m e e n ,000 85,000 K u o p io n...,200 W aasan... 5,000 90,000 O u lu n , , ,500 pulloa.

23 4 X I 32 Tupakkatehtaita. 6 U udenm aan läänissä ,500 7 T urun ja P orin 345,302,780 2 H ä m e e n ,000 5 W iip u rin , W aasan ,780 2 O u lu n , ,333,636 X II 33 V aatetusteollisuus Uudenm aan läänissä 562,088, T urun ja P o rin , H ä m e e n , W iip u rin , M ikkelin , K u o p io n , W aasan , O u lu n ,792 5) n 60 70,000 Kenkätehdas ,685,498 Kuvaava teo llisu u s. X III 35 Kirjapainoja. 9 U udenm aan läänissä 38 64,24 6 T urun ja P o rin 96 98,898 5 H ä m e e n ,500 3 W iip u rin ,932 M ikkelin... 3 K u o p io n ,850 2 W aasan ,400 3 O u lu n , ,084,82 X III 35 Kivipainoja. 3 Uudenm aan läänissä 6 77,974 2 T urun ja Porin 99 36, ,373

24 5 Muistutuksia. Väkiviinatehtaissa on raakaaineena käytetty paloviinaa kussakin eri läänissä seuraava m äärä, nim ittäin: Uudenmaan lään issä ,300 kannua. Turun ja Porin lä ä n is sä ,884 Hämeen läänissä ,430 "Wiipurin lä ä n is s ä ,394 M ikkelin lä ä n is s ä... 2,636 Kuopion l ä ä n i s s ä ,828 W aasan läänissä ,287 Oulun l ä ä n i s s ä... 7, Sahalaitokset ovat sahanneet arvioluvuissa laskettuna: 3,283,305 kannua. Uudenmaan lä ä n issä 430,000 kpl. tukk. Turun ja Porin lä ä n is s ä 2,000,000 Häm een lään issä 750,000,, W iipurin lä ä n is s ä,640,000 Mikkelin lä ä n is s ä 375,000 Kuopion l ä ä n i s s ä 900,000 "Waasan läänissä- 300,000 Oulun l ä ä n i s s ä 556,000 Y hteensä fi,95,000 kpl. tukk.

25 III. Yleinen katsahdus teouisuusammatteihin ja -laitoksiin Suomen eri Lääneissä, Kihlakunnissa ja Kaupungeissa vuonna 884. I. Uudenmaan lääni. Ryhmä. Luokka. Työpalkkain luku. T elit, j a verst. Csomp. Pienem p. Teollisuuslaji. Kaupunki ja Kihlakunta. Työntekijäin luku. Valmistetun tavaran arvo Suom. markoissa. Tavaran paljous ja laatu. Muistutuksia. I I 4 Jura- ja hienotaeteht. 5 l H e lsin g issä ,400 2 Porvoossa ,378 L o v iisa ssa Tam m isaaressa... 4,850 3 Hankoniem essä... 4,700 R aasepor.it. kihlk:ssa ,488 II 4 Kuparisepänverstaita. 2 H e lsin g issä... 4 ' 6,384 Porvoossa L o v iisa ssa , ,384 II 4 - Kirjasinvalimo. H e lsin g issä , IU kirjasimia. II 5 Kulta- ja hopeasepän verstaita. 3 2 H e lsin g issä ,64 2 Porvoossa ,007 L o v iisa ssa... 4,808 T am m isaaressa... 2, ,79

26 7 II 5 Vaskivalimoita. 2 H e lsin g issä ,880 Bakennustakeita y. m. L o v iisa ssa T am m isaaressa TT ,880 Lakki- ja peltisepänverstaita. 6 3 H e lsin g issä... 60,299 Porvoossa T am m isaaressa ,440 H ankoniem essä ,000 i i 5 Karstatehdas. Porvoossa i i 5 Neulatehdas. T am m isaaressa m 7 Kellosepänverstaita. H e lsin g issä ,87 Porvoossa ,838 2 Loviisassa T am m isaaressa ,445 R aaseporin itäis. kihl. 6, ,544 m 7 Pianotehdas. H e lsin g issä , pianinoa, 2 flyygeliä. m 7 Tehdas haavanparannuskaluja varten. H e lsin g issä , ,544 IV 8 Kivenhakkuuverst. 3 4 H e lsin g issä ,545 2 _ H ankoniem essä ,000 35,700 kuut. jalk. hakattua katukiveä ,545 3

27 8 IV 9 Sementtitehdas. H elsingin pitäjässä 20 55,000 4,800 tää sementtiä. IV 9 Tiilitehtaita. Raaseporin itäis. kihl ,000 2,000,000 kpl, tiiltä. 4 H elsingin pitäjässä 5 55,522,84,000 0 P ern ajan 42 64,780,69, ,302 4,803,000 kpl. tiiltä. IV 9 R uukku- ja kaakeli > tehtaita. Porvoossa L o v iisa ssa T am m isaaressa... 3,000 4 Raaseporinitäis. kihl. 9 8,000 Kaakeleita, ruukkuja ja kiviastioita. H elsingin pitäjässä 4 3, ,675 IV 9 Kaakeli- ja fajanssitehtaita.. 3 H e lsin g issä ,846 IV 9 Kipsivalajanverstas. H e lsin g issä ,000 IV 0 Lasitehtaita. R aaseporin itäis. kihl , ,000 pulloa. 8,500 pulloa,,800 laatikkoa Helsingin pitäjässä 26 79,000 ikkunalasia ,000 V - - Värjäyslaitoksia. 2 H e lsin g issä , Porvoossa ,290 L o v iisa ssa ,975 Tam m isaaressa ,60 2 R aaseporin itäis. kihl. 4 9, ,893 V 2 Öljymylly. 4,500 k: a öljyä, 6, H elsingin pitäjässä 4 7,550 VS> öljykakkuja.

28 9 y 2 Saippua tehdas. H elsingin pitäjässä 2 7,650,235 HB saippuaa. f y 3 y y Kaasutehdas. H elsin g issä Tulitikkutehtaita. H elsingin pitäjässä Luumyllyjä. 2 H e lsin g issä... P ern ajan pitäjässä , , ,900 25,69,627 kuut. jalkaa valokaasua. 4,370,000 laatikkoa tulitikkuja % luujauhoja yi 7 V I Nahkaparkittoja. 2 H elsin g issä... Porvoossa... L o v iisa ssa... Tam m isaaressa... Raaseporin itäis. kihl. H elsingin pitäjässä Pernajan 9 44,075 3,580 22,500 7,929 9,55 44,665 93, ,664 Satulantekijänverst. H e lsin g issä Porvoossa..... T am m isaaressa... Hankoniem essä ,835 2,875,600, ,70 Y I 7 Harja- ja pensselitehdas. H e lsin g issä , 75 tusinaa pensseleitä. 83 karjoja. VI 7 Säämiskätehtaita. 2 Tam m isaaressa... 3,50 V I I 8 Villakehruutehdas. Raaseporin itäis. kihl 8 8, HB villalankoja.

29 20 VH 8 Verkatehtaita. Raaseporin länt. kihl. 0,500 P ernajan pitäjässä 5 7, ,500 V II 9 Trikootehdas. H e lsin g issä ,864 V II 20 Nyöritehtaita. 2 H e lsin g issä ,538 V III 2 Puuhiomoita. 2 P ernajan pitäjässä ,000 50,000 lii paperimassaa ja pahvia. V III 2 Asfalttihuopatehdas. H e lsin g issä ,500 V III 2 Tapettitehdas. H e lsin g issä ,000 2,3,000 kääröä tapetteja. V III 2 Kirjansitomatehtaita. 5 4 H e lsin g issä ,624 2 Porvoossa ,797 L o v iisa ssa... 3,200 2 Tam m isaaressa ,296 IX 22 Sahalaitoksia. 2 H e lsin g issä , st. lank. jalaut. Loviisassa ,000 2, R aaseporin länt. kihl , Raaseporin itäis. kihl ,300 3, H elsingin pitäjässä ,428 6,297 3 P ernajan ,800 3,800,, ,63,807 6,538 stand. IX 23 Nikkarinverstaita ja huonekalutehtaita. 8 4 H e lsin g issä ,989 2 Porvoossa , Siirrettävä 29 55,544

30 2 0 5 Siirto 29 55,544 3 Loviisassa ,00 2 T am m isaaressa ,500 H ankoniem essä ,744 IX 23 Buumiinarkkuteht. H e lsin g issä ,97 IX 23 Larikarullatehdas. _ H elsingin pitäjässä 38 88,000 90,000 krossia lankarullia. IX Sorvausverstaita. 3 H e lsin g issä ,997 2 L o v iisa ssa T am m isaaressa ,797 IX 23 Tynnyrintekijänverst. H e lsin g issä ,000 L o v iisa ssa T am m isaaressa ,430 IX 23 Korkkitehdas. Helsingissä ,000 IX 24 Koppatehdas. H e lsin g issä ,674 IX 25 Kampatehdas. H e lsin g issä IX 25. Kautsu- ja guttaperkkateosten tehtaita. 2 H e lsin g issä ,600 IX 25 Ajokalutehtaita. 4 H e lsin g issä ,240 Porvoossa ,26

31 22 X 27 M aalarin ja tapetinpanijanverstaita. 9 7 H e lsin g issä ,767 4 Porvoossa ,720 3 L o v iisa ssa ,690 2 Tam m isaaressa ,249 2 Raaseporin itäis. kihl ,38 X 27 M uita tähän ryhmään kuuluvia ammatteja. Muurari-, lasi- ja nuohojamestareita. 5 H e lsin g issä ,399 3 Porvoossa ,045 3 Hankoniem essä , ,44 XI 28 Jauhomyllyjä. L o v iisassa ,000 höyrym ylly; jauhettu: 2,000 t:iä rukiita, R aaseporin län t.k ih l. 5 t:iä ohria, 500t.kauroja. 3 P e rn aja n pitäjässä 3 vesi-, 20 tuulimyllyä ,000 XI 29 Sokeritehdas.. H e lsin g issä... 69,700,94 77,038 sokeria,27,73 l siirappia. XI 30 Leipätehtaita. 0 H e lsin g issä ,67 Porvoossa ,835 L o v iisassa ,000 2 Tam m isaaressa ,800 2 Hankoniem essä ,500 3 R aaseporinitäis. kihl. 8 4, ,26 XI 30 Sokerileivostehtaita. 3 H e lsin g issä ,250 2 Porvoossa , ,853

32 23 X I 30 Teurastuslaitoksia. 20 H elsin g issä ,924 2 P o rv o o ssa , ,924 X I 30 Makkaratehtaita. 4 H e lsin g issä , ,629 X I Kalansuolauslaitos. Tam m isaaressa... 3,000 X I 30 3 Meijereitä. Porvoossa... P ern ajan pitäjässä ,000 3, ,347 X I 3 Oluttehtaita H e lsin g issä... Porvoossa... L o v iisa ssa... Raaseporin itäis. kihl. Helsingin pitäj ässä Pernajan ,550 74,950 2,640 40, ,00 7,200,377,000 k:a olutta y. m. 9,500, 27,050 60, ,000 2, ,332,644,83,754 k:a olutta y. m. X I 3 2 Olut- ja portteriteht. Tam m isaaressa ,00 30,000 k:a portt., 64,000 k:a olutta. X I 3 Portteritehdas. H e lsin g issä ,000 25,000 k:a portteria. X I 3 Yiinapolttimoita. 3 Helsingissä ** ,770 Porvoossa , , , L o v iisa ssa... Helsingin pitäjässä Pernajan ** 62,48 277,487 kannua. 06,04 30,546 38,370 70, ,846, ,6 kannua.

33 24 X I 3 Väkiviina- ja likööritehtaita. 8 H e lsin g issä Porvoossa... L o v iisa ssa... 6 Tam m isaaressa...,978, ,220 74,588 25, ,456 k:a puhdistettua, 64,56 k:a väkiviinaa, 43,697 konjakkia, 48,25 rommia, 5,05 höystettyä paloviinaa. 4,385 k:a puhdistettua, 22,69 k:aväkiv., 40,365 k:a konjakkia, y. m. 27,727 k:apuhdist.227 k:a väkiviinaa,,654 k:a konjakkia, y. m. 0,304 k:a puhdist. 2 k:a väkiviinaa, 5 k:a rommia ,643,890 Yhteensä 944,387 k:a. X I 3 Etikkatehdas. H e lsin g issä ,000 käytetty 2,978 k:a tislaamatonta paloviinaa. X I 3 _ Kivennäisvesitehtaita. 3 H e lsin g issä , ,000 pulloa. X I 32 Tupakkatehtaita. 4 H e lsin g issä ,93 90,843 & polttotupak., 250,240 S nuuskaa sikaria ja paperossia. Loviisassa... _ Porvoossa ,800 28, , sikaria. 8,00 <S>polttot., 829,400 sikaria ja paperossia. x n 33 Paitatehdas. H e lsin g issä ,000 X II Bäätälinverstaita. H e lsin g issä... Porvoossa... Loviisassa-... T am m isaaressa... H ankoniem essä... Raaseporin itäis. kihl ,880 72,287 3,450 2,000 2,900 8, ,77

34 25 X II 33 H attu- ja lakkiteht. 2 H e lsin g issä ,200 X II 33 Turkkurinverst. 2 H elsin g issä ,635 Tam m isaaressa... 2, ,635 X II 33 Hansikas- ja sidetehtaita. 2 H e lsin g issä ,920 X II 33 Suutarinverstaita H e lsin g issä ,338 5 Porvoossa ,50 4 Loviisassa ,400 6 T am m isaaressa ,278 3 H ankoniem essä R aaseporin itäis. kihl. 2 2, ,66 X II 33 Parranajohuoneita. H e lsin g issä... 5,550 X III 35 Kirjapainoja. 7 H e lsin g issä ,98 Porvoossa ,000 Loviisassa... 5, ,24 X III 35 Kivipainoja. 3 H e lsin g issä ,974 4

35 26 Väkiviinatehtaissa k ä y te tty p aloviinaa: H elsin g issä ,679 kannua. Porvoossa ,99 Loviisassa... 29,38 T a m m isa a ressa 0,32 Y hteensä 994,300 kannua. H elsingissä Sahalaitoksissa sahattu tukkeja:,920 kpl. Raaseporin itäis. k ih la k u n n a s sa 48,000 Helsingin p itä jä s s ä 80,000 P ernajan 9,000 Y hteensä 430,920 kpl.

36 Qi. Turun ja Torin lääni. Ryhmä. Luokka. Työpalkkain luku. T elit, ja verst. Isomp. Pienem p. Teollisuuslaji. Kaupunki ja Kihlakunta. Työntekijäin luku. Valmistetun tavaran arvo Suom. markoissa. Tavaran paljous ja laatu. Muistutuksia. I I 4 Jura- ja Menotaeteht. 6 3 T urussa ,840 4 P o ris s a ,292 2 Uudessa kaup:ssa- 3 2,300 4 R au m alla , ,782 I I 4 Kuparisepänverstaita. 3 T urussa ,358 3 P o rissa ,39 2 Uudessa kaup:ssa 3 4,800 2 R a u m a lla , ,349 II 5 Lakki- ja peltisepänverstaita. 4 T urussa ,959 P o ris s a ,000 Uudessa kaup:ssa ,259 II 5 Vaskivalimoita. 3 T urussa ,946 P o ris s a ,730 3 S iirrettävä 7 7,676

37 28 3 Siirto 7 7,676 Uudessa k :ssa R au m alla ,976 II 5. K ulta- ja hopeasepänverstaita. 2 3 T urussa ,83 P o rissa ,748 3 Uudessa k issa ,830 2 R au m alla... 2, ,7 II 5 Tinauslaitos. T urussa I II 7 Kellosepänverstaita. 7 T urussa... 2,732 6 P o ris s a ,070 2 Uudessa kissa , ,572 III 7 Soittokonetehdas. Uudessa kissa ,500 III 7. - Tehdas haavanparannuskaluja varten. T urussa IV 7 Kivenhakkuuverstas. T urussa ,000 Hautapatsaita. IV 9 Tiilitehtaita. T urussa , ,000 tiiltä. 3 P o rissa , ,000 Uudessa k issa ,000 00, ,000,350,000 tiiltä.

38 29 IV 9 Kaakelitehtaita. T urussa ,000 02,000 kaakelia. P o ris s a ,900 kiviastioita, uunejay. m ,900 IV 9 Buukkutehtaita. 2 T urussa ,907 2 P o ris s a... 3,360 2 H alikossa , ,7 IY 9 Ealkkiuuneja. 2 H alikossa ,500.8,87 t:iä polt. kalkkia. 24 P iik k iö ssä ,000 45, ,500 63,87 t;iäpolt. kalkkia. IV 0 Lasitehtaita. 2 H alikossa ,800 Ikkunalasia ja pulloja. M askussa ,00 Pulloja ,80 V Kimröökkitehdas. H alikossa ,400 2,480 t:iä. y Värjäyslaitoksia. 2 T urussa ,800 2 P o ris s a ,300 4 Uudessa k :ssa ,800 R aum alla , ,400 V 2 Öljymylly. U lv ila s s a ,255 V 2 Saippuatehdas. T urussa ,700 Y 3 Kaasutehdas. T urussa ,500 7,474,000 k. j. valokaas.

39 30 Y 4 Tulitikkutehtaita. L oim aalla ,870 4,887,000 laatikkoa. M askussa ,460 2,000,000 U lvilassa ,750 6,500, ,080 Y 6 Luum ylly. 3,387,000 laatikkoa. Piikkiössä ,900 4,900 LH luujauhoja. VI 7 Nahkaparkittoja **. 6 3 T urussa ,577 6,350 is. ja pien. vuotaa. 2 5 P o ris s a ,24 5,237 2 Uudessa k :ssa ,600 7, R a u m a lla , ,868 VI 7 Satulantekijänverst. 9 T urussa ,95 3 P o ris s a ,684 2 Uudessa k :ssa ,700 2 R a u m a lla... 2, ,769 VI 7 Harjatehdas. T urussa ,605 V II 8 Verkatehtaita. Villakehruu, kudonta ja värjäys. T urussa ,500 R a u m a lla ,500 M askussa ,000 U lvilassa , ,250 25,000 kyyn. kangasta y. m. V II 9 Pumpulikehruu- ja kutomatehtaita. 2 _ T urussa ,595 _ P o ris s a... 6,500 3,000 kyyn. pumpulikangasta ,095

40 3 Y li 9 Trikootehdas. T urussa ,9 3 0 Y li 2 0 Köysitehtaita. 2 T urussa... 2,278 R a u m a lla , ,358 V II 20 Nyöritehdas. T urussa...,25 V III 2 Asfalttihuopatehdas. M askussa ,5 0 0 V III 2 Paperitehdas. Ik a a lisissa , ,400 sentiiä käärepaperia. V III 2 Kirjeenkuori- ja pussitehdas. T urussa ,000 V III 2 Kirjansitomatehtaita. 5 T urussa... 5,506 2 P o ris s a ,005 Uudessa k issa ,4 IX 22 Sahalaitoksia. P o ris s a , 9 0 7,98 st..lank.,bts., laut. 3 H alikossa , ,02 3 L oim aalla , Maskussa(höyrysaha) 5 5 3, M askussa**... _ 5 P iik k iö s s ä , ,387 3 T y rv ä ällä , U lvilassa ,6 2 9, , ,3 7 3, ,434 stand. IX 22 Puunjalostuttamisteh. T urussa ,5 0 0

41 32 IX 23 Nikkarinverstaita ja huonekalutehtaita. 5 T urussa , P o ris s a ,780 3 Uudessa k issa ,500 5 R a u m a lla , ,04 IX 23 Kultaajanverstas. (n. k. peilitehdas). _ T urussa ,000 Puunkultausta, kehyksiä ja liisteitä. IX 23 Sorvausverstaita. 2 2 T urussa ,702 2 P o ris s a... 3,02 Uudessa k issa R a u m a lla ,403 IX 23 Tynnyrintekijänverst. T urussa ,400 2 P o ris s a , ,533 IX 23 Väkipyörätehdas. 2 Uudessa k issa ,000 IX 23 Korkkitehdas. T urussa ,000 82,000,000 kpl. korkkia. IX 24 Koppatehdas. Turussa...,904 IX 24. Leikkikalutehdas. P o ris s a ,200 IX 25 Kampatehdas. T urussa...,600 IX 26 Ajokalutehtaita. 2 Turussa... 4,440

42 3a X 27 M aalarin ja tapetinpanijanverstaita. 7 8 T urussa , P o ris s a ,68 4 Uudessa k issa ,200 2 R a u m a lla... 2, ,05 X 27 M uita tähän ryhmään kuuluvia ammatteja. (Muurari-, lasi- ja nuohojamestareita). 6 T urussa ,995 5 P o ris s a ,979 5 Uudessa k issa ,200 0 R a u m a lla , ,674 X I 29 Sokeritehdas. T urussa... 76,685,428 X I 30 Sokerileivostehtaita.. 3 T urussa ,502 2 P o ris s a , ,952 3,769,755 parasta sokeria, fariiniaja siirappia. X I 30 Leipätehtaita. 5 4 T urussa ,446 3 P o ris s a ,45 6 Uudessa k issa ,600 R a u m a lla , ,9 X I 30 _ -- Teurastuslaitoksia ja makkaratehtaita T urussa ,95 0 P o ris s a , ,847 X I 30 Meijeri. P o ris s a ,35 % voita, 22,400 9> juustoa. 5

43 X I 3 Oluttehtaita. 2 T urussa , ,000 k:a oluita. 5 P o ris s a ,600 6,400 Uudessa k issa ,50 2,65 R au m alla ,000 2 H alikossa ,650 75,000 3 Loim aalla ,924 76,55 M askussa ,750 72,500 Aiive nanm aalla , ,670 k:a olutta. X I 3 Viinapölttimoita. 3 T urussa , ,430 kannua. 4 P o ris s a ,950 84,76 2 Uudessa k issa ,397,477 2 N aantalissa ,0 3,349 R a u m a lla ,9 4,266 H alikossa ,282 40,23 3 M askussa ,52 207, ,58, ,589 kannua. X I 3 Väkiviina- ja liköörit. 3 Turussa... 26,366,288 56,369 k:a eril. viinoja. 5 P o ris s a ,903 89,505 4 Uudessa k issa ,245 57,623 2 N a a n talissa ,295 58,06 R a u m a lla ,770 48,575 Salon kauppalassa 2 63,750 25,200 H alikossa ,997 35, ,408,248 93,277 k:a eril. viinoja. X I 3 Hedelmäviinitehdas. T urussa ,500 2,500 kannua. X I 3 Etikkatehtaita. 2 T urussa ,634 0,620 kannua. P o ris s a... 4,800 2, ,434 22,C>20 kannua.

44 35 X I 3 Kivennäisvesitehdas. T urussa ,000 X I 32 Tupakkatehtaita. 6 T urussa ,276,280 _ Uudessa k :ssa , ,302,780 45,000 pulloa. 4,426,000 paperossia.,048,900 sikaria. 62,540 kartuusia. 68,573 kartuusia, nuuskaa ja pötkytup.,600% puru-ja polttotupakkaa. X II 33 - Paitatehtaita. 2 T urussa ,300 P o ris s a , ,800 X II 33 Bäätälinverstaita. 5 3 T urussa , P o ris s a ,664 4 Uudessa k :ssa... 8,880 4 R aum alla ,600 8 ' ,859 X II 33 Hattutehdas. T urussa ,700 X II 33 Turkkurinverstaita. T urussa ,283 2 P o ris s a , ,483 X II 33. Hansikastehtaita. 2 T urussa ,500 X II 33 Suutarinverstaita T urussa ,407 7 P o ris s a ,329 4 Uudessa k :ssa ,400 8 R a u m a lla , ,536

45 36 X II 34 Parranajdhuoneita. T urussa... 6,000 X III 35 Kirjapainoja. 3 T urussa ,25 2 P o ris s a ,773 R a u m a lla , ,898 X III 35 Kivipainoja. 2 T urussa ,399 Väkiviinatehtaissa k ä y te tty paloviinaa: Turussa 52,640 kannua. Porissa 96,033 U udessa k:ssa- 55,632 N aantalissa 57,973 R aum alla 47,5 Salon kauppalassa 28,455 Sahalaitoksissa sahattu tukkeja: Y hteensä 906,884 kannua. Porissa, arviolta 400,000 kpl. H alikossa 07,300 Loim aalla 26,600 M askussa 36,800 Piikkiössä 84,960 T yrväällä 2,600 Ulvilassa,7,230 Yhteensä,939,490 kpl.

Työsuhteista työtä vai työtoimintaa?

Työsuhteista työtä vai työtoimintaa? Jaana Paanetoj a Työsuhteista työtä vai työtoimintaa? Tutkimus vajaakuntoisen tekemän työn oikeudellisesta luonteesta Y liopistollinen väitöskirja, jo k a H elsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan

Lisätiedot

Sisäpiirintiedon syntyminen

Sisäpiirintiedon syntyminen Kai Kotiranta Sisäpiirintiedon syntyminen Kontekstuaalinen tulkinta Y liopistollinen väitöskirja, jo k a Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan suostum uksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

TEOLLISUUS-TILASTOA.

TEOLLISUUS-TILASTOA. SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. X V III. TEOLLISUUS-TILASTOA.. "VTT OIDIELT-A. 885. Jälkimmäinen osa. Tehtaita ja Käsityölaitoksia. HELSINKI, Su o m a laisen K ir ja l l is u u d e n -Seu r a n K ir ja

Lisätiedot

METSÄN KYLVÖ JA ISTUTUS

METSÄN KYLVÖ JA ISTUTUS Suomen Metsänhoitoyhdistys Tapion Käsikirjasia N:o 15. METSÄN KYLVÖ JA ISTUTUS ESITTÄNYT ARVID BORG. TAPIO Metsänomistaja, jolla ei ole TAPIO-lehteä, on ajastaan aivan takapajulla. Jos haluat tietoja metsäsi

Lisätiedot

V a a liv o itto. H a a s ta tte lu Suomen S o sia lid e m o k ra a tissa 18/

V a a liv o itto. H a a s ta tte lu Suomen S o sia lid e m o k ra a tissa 18/ V a a liv o itto. H a a s ta tte lu Suomen S o sia lid e m o k ra a tissa 18/7 1933. PUOLUE Et'. MI VAALIVOITTO YLITTI ROHKEE i MATKIN ODOTUKSET. Jos v a a lit o l i s i to im ite ttu vuosi s i t t e n,

Lisätiedot

KIERTOKIRJEKOKO ELMA

KIERTOKIRJEKOKO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKO ELMA 1976 N :o 126-130 N:o 126 postitoim ipaikkojen perustam isesta T a m m ik u u n 1 p ä iv ä s tä 1 9 7 7 perustetaan h aaraosa stot I I m a tra 1 2 Imatran

Lisätiedot

TEOLLISUUS-TILASTOA.

TEOLLISUUS-TILASTOA. SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. XVIII. TEOLLISUUSTILASTOA. l i. VUTOZDZEX/TLA 9. Jälkimmäinen osa. T e h t a i t a j a K ä s i t y ö l a i t o k s i a..»o HELSINKI, S u o m a l a is e n K ir j a l l is

Lisätiedot

Hyvät p u o lu e to v e r it

Hyvät p u o lu e to v e r it L y y li A a lto : A v io liitto la k ik o m ite a n m ie tin n ö s tä E t. H:n sos.dem. N a i s p i i r i n s y y s n e u v o tte lu p ä iv illä V iia la s s a 2 5.8.7 3 Hyvät p u o lu e to v e r it Kun

Lisätiedot

TM 3.3 SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. XVIII. TEOLLISUUSTILASTOA. Jälkimmäinen osa. Tehtaita ja K äsityölaitoksia

TM 3.3 SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. XVIII. TEOLLISUUSTILASTOA. Jälkimmäinen osa. Tehtaita ja K äsityölaitoksia «TM 3.3 SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. XVIII. TEOLLISUUSTILASTOA. V U O D E L T A 884. Jälkimmäinen osa. Tehtaita ja K äsityölaitoksia. 8 8 7. Sisältö : Alkulause... I III. Vuori-, Tehdas- ja Käsityöteollisuuden

Lisätiedot

i lc 12. Ö/ LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 4,0 3,8 4,0 1 ( 5 ) L i e d o n a mma t ti - ja aiku isopisto

i lc 12. Ö/ LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 4,0 3,8 4,0 1 ( 5 ) L i e d o n a mma t ti - ja aiku isopisto i lc 12. Ö/ 1 ( 5 ) LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 1=Täysi n en mi eltä. 2=Jokseenki n er i m ieltä, 3= En osaa sanoa 4= Jokseenki n sa m a a mieltä, 5= Täysin sa ma a

Lisätiedot

Pakkauksen sisältö: Sire e ni

Pakkauksen sisältö: Sire e ni S t e e l m a t e p u h u v a n v a r a s h ä l y t ti m e n a s e n n u s: Pakkauksen sisältö: K e s k u s y k sikk ö I s k u n t u n n i s ti n Sire e ni P i u h a s a rj a aj o n e st or el e Ste el

Lisätiedot

Ammattiluokitus Classification of occupations

Ammattiluokitus Classification of occupations K äsikirjoja H andböcker H andbooks N ro 14 Uusittu laitos Revised edition Ammattiluokitus Classification of occupations 1987 HELSIN KI 1987 Tilastokeskus Statistikcentralen Central Statistical Office

Lisätiedot

SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. XVII. METSÄNHOITOLAITOS. U U S I JA KSO. METSÄHALLITUKSEN ALAMAINEN KERTOMUS VUODELTA 1902.

SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. XVII. METSÄNHOITOLAITOS. U U S I JA KSO. METSÄHALLITUKSEN ALAMAINEN KERTOMUS VUODELTA 1902. SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. XVII. METSÄNHOITOLAITOS. U U S I JA KSO. 7. METSÄHALLITUKSEN ALAMAINEN KERTOMUS VUODELTA 1902. HELSINGISSÄ, KEISARILLISEN SENAATIN KIRJAPAINOSSA, 1904. M etsähallituksen

Lisätiedot

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S< 1(0 1 4 1 1 4 UiH 0 0 0 1 S< A S I A N A J O T O I M I S T O O S S I G U S T A F S S O N P L 2 9, Ra u h a n k a t u 2 0, 1 5 1 1 1 L a h t i P u h e l i n 0 3 / 7 8 1 8 9 6 0, G S M 0 5 0 0 / 8 4 0 5

Lisätiedot

YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA

YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 TOIMIALA 50 YHDYSKUNTAPALVELUT P A L V E L U 5 0 0 T E K N I S E N J A Y M P Ä R I S T Ö T O I M E N H A L L I N T O J A M A A S

Lisätiedot

Väestö- ja asuntolaskenta Folk- och bostadsräkningen Population and Housing Census

Väestö- ja asuntolaskenta Folk- och bostadsräkningen Population and Housing Census Suomen virallinen tilasto Finlands officiella Statistik Official Statistics of Finland VI C:106 Väestö- ja asuntolaskenta Folk- och bostadsräkningen Population and Housing Census 1980 Osa XV Del XV Volume

Lisätiedot

O V F IS K A R S A B. Kertomus vuodelta 1979 yhtiön 96. toimintavuosi

O V F IS K A R S A B. Kertomus vuodelta 1979 yhtiön 96. toimintavuosi F= O V F IS K A R S A B Kertomus vuodelta 1979 yhtiön 96. toimintavuosi F= O Y F IS K A R S A B Kertomus vuodelta 1979 yhtiön 96. toimintavuosi I SISÄLTÖ : Sivu S isällysluettelo 1 H allitus tilintarka

Lisätiedot

TEOLLISUUS-TILASTOA.

TEOLLISUUS-TILASTOA. SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. XVIII. TEOLLISUUS-TILASTOA. 3. VUODELTA 8 9 6. Jälkimmäinen osa. Tehtaita ja Käsi työlaitoksia. ---------- HELSINKI, S u o m a l a is e n K ir ja l l is u u d e n S e u r

Lisätiedot

J u s s i N ie m i-p y n ttä ri, y lilä ä k ä ri, M a lm in p s y k ia tria n p o lik lin ik k a T o rs ta i 1.1 2.2 0 1 1

J u s s i N ie m i-p y n ttä ri, y lilä ä k ä ri, M a lm in p s y k ia tria n p o lik lin ik k a T o rs ta i 1.1 2.2 0 1 1 M IT E N O S A A M IS T A V O I J O H T A A? jo ita k in a ja tu k s ia J u s s i N ie m i-p y n ttä ri, y lilä ä k ä ri, M a lm in p s y k ia tria n p o lik lin ik k a T o rs ta i 1.1 2.2 0 1 1 E s ity

Lisätiedot

TEOLLISUUS-TILASTOA.

TEOLLISUUS-TILASTOA. SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. XVIII. TEOLLISUUS-TILASTOA. 6. V U O D E L T A 899. Jälkim m äinen osa. T e h t a i t a j a K ä s i t y ö l a i t o k s i a. ------ H E L S I N G I S S Ä, S U O M A L. K

Lisätiedot

Väestö- ja asuntolaskenta Folk- och bostadsräkningen Population and Housing Census

Väestö- ja asuntolaskenta Folk- och bostadsräkningen Population and Housing Census Suomen virallinen tilasto Finlands officiella Statistik Official Statistics of Finland V IC: 106 Väestö- ja asuntolaskenta Folk- och bostadsräkningen Population and Housing Census 1980 Osa XVIII Del XVIII

Lisätiedot

PS. Jos vastaanotit Sinulle kuulumattoman viestin, pyydän ilmoittamaan siitä viipymättä allekirjoittaneelle ja tuhoamaan viestin, kiitos.

PS. Jos vastaanotit Sinulle kuulumattoman viestin, pyydän ilmoittamaan siitä viipymättä allekirjoittaneelle ja tuhoamaan viestin, kiitos. Teamware Office' Posti Saapunut posti : Olavi Heikkisen lausunto Lähettäjä : Karjalainen Mikko Vastaanottaja : Leinonen Raija Lähetetty: 18.1.2013 10:29 He i! Korjasin nyt tämän spostiliitteenä olevaan

Lisätiedot

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Leila Kaunisharju 1.12.2009

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Leila Kaunisharju 1.12.2009 Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet Leila Kaunisharju Aluekatsaukset Pohjois-Suomen katsaus (Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) Itä-Suomen katsaus (Etelä-Savo,

Lisätiedot

TEOLLISUUS-TILASTOA.

TEOLLISUUS-TILASTOA. SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. X V III. TEOLLISUUS-TILASTOA. 4. V U O D E L T A 8 8 7. Jälkimmäinen osa. Tehtaita ja Kasityölaitoksia. HELSINKI, S u o m a l a is e n K ir j a l l is u u d e n S e u r a

Lisätiedot

P S. Va r äi n. m m2 2. e a / puistossa säilyvät puut. korko muuttuu, kansi uusitaan SVK asv.

P S. Va r äi n. m m2 2. e a / puistossa säilyvät puut. korko muuttuu, kansi uusitaan SVK asv. TI E f as 8 5 5 pu ke lu pi ip iv - le / te AP 1 4 KI +8 8 +8 9 O le lem ht a ip ss uu a st ol oa ev aa rk ki ip met A L 31 6 L AP P LE IK S E T ei l y tu pu r u va liu m k u at m to äk i in u hl M 22

Lisätiedot

TILASTOLLINEN OSOITUS TILASTA JA VAIKUTUKSESTA. lukuvuonna Koulutoimen Ylihallituksen antama. HELSINGISSÄ,

TILASTOLLINEN OSOITUS TILASTA JA VAIKUTUKSESTA. lukuvuonna Koulutoimen Ylihallituksen antama. HELSINGISSÄ, TILASTOLLINEN OSOITUS SUOMEN AüfIKOPKTOIlI TILASTA JA VAIKUTUKSESTA lukuvuonna 1876-1877. Koulutoimen Ylihallituksen antama. HELSINGISSÄ, S uom alaisen K irjallisuu d en S euran kirjapainossa, 1878. Taulut.

Lisätiedot

2 Keminmaa 3 4 5 6. Haaparanta TORNIO. > 40 db > 45 db > 50 db > 55 db > 60 db > 65 db > 70 db > 75 db. Vt 4 Kemi

2 Keminmaa 3 4 5 6. Haaparanta TORNIO. > 40 db > 45 db > 50 db > 55 db > 60 db > 65 db > 70 db > 75 db. Vt 4 Kemi LIITE.. Pek ka ti injun Heik rä npe ä nper kkaa u u L joki Kylä L LIITE.. i aar Na u ska ang as ik ju Koi vuh ar Ru u tti Mä nt Väi nöl ä y lä Ma rtta Vai n io n ine Tor v o Paa tti Las si ik ko Kem inm

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Rekisteriseloste. 1. Rekisterinpitäjä. 3. Rekisterin nimi

Rekisteriseloste. 1. Rekisterinpitäjä. 3. Rekisterin nimi Rekisteriseloste 1. Rekisterinpitäjä N im i: Res p o ndeo Oy Y -t u nnus : 2 6 2 2 6 8 4-1 O s oit e: Ität u ulenkuja 11, 02100 E s p oo 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa E lisa Tiilimäki

Lisätiedot

X V III. TEOLLISUUSTILASTOA V U O N N A JÄLKIMÄINEN OSA.

X V III. TEOLLISUUSTILASTOA V U O N N A JÄLKIMÄINEN OSA. S U O M E N M A A N V I R A L L I N E N T I L A S T O. X V III. TEOLLISUUSTILASTOA. 2 2. V U O N N A 9 0 5. JÄLKIMÄINEN OSA. TEHTAAT JA KÄSIAMMATTILIKKEET. > «< --------------------- HELSINKI 907. H E

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

RESÄMÄTKOJÄ SUOMESSA. matkasuunnitelmia. 1925. SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia

RESÄMÄTKOJÄ SUOMESSA. matkasuunnitelmia. 1925. SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia Imatra Savonlinna Punkaharju SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia matkasuunnitelmia. RESÄMÄTKOJÄ SUOMESSA 1925. Allaviitotut matkasuunnitelmat ovat aiotut ohjeiksi kesämatkoja suunniteltaessa ja voidaan

Lisätiedot

KA RT TA A KARTT A T T KARTTA A KARTT R A K Kuuson kuunki Indeksikrtt LUONNOS 7..0..0 RU : 8 0 87 8 7: kv oottorikelkkilureitti 9 Mk 9:0 9,7 Alikulku + ysäkit kevyen liikenteen väylä 90 kevyen liikenteen

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1957 No 168 N :o 168. Kiertokirje eräiden lääkintäalan viranomaisten virkalähetysoikeuksien myöntämisestä, muuttamisesta ja lakkauttamisesta. Posti- ja

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

O Y F IS K A R S A B. Kertomus vuodelta 1978 yhtiön 95. toimintavuosi

O Y F IS K A R S A B. Kertomus vuodelta 1978 yhtiön 95. toimintavuosi O Y F IS K A R S A B Kertomus vuodelta 1978 yhtiön 95. toimintavuosi O Y F IS K A R S A B Kertomus vuodelta 1978 yhtiön 95. toimintavuosi SISÄLTÖ: Sivu Sisällysluettelo 1 Henkilöstöhallinto 22 Hallitus

Lisätiedot

TILASTOLLINEN OSOITUS- TILASTA JA VAIKUTUKSESTA

TILASTOLLINEN OSOITUS- TILASTA JA VAIKUTUKSESTA TILASTOLLINEN OSOITUS- S u o m e n a l k e i s o p i s t o j e n TILASTA JA VAIKUTUKSESTA l u k u v u o s i n a 1 8 7 0-1 8 7 5.. ' Koulutoimen Ylihallituksen antam a. (Une explication en langue française

Lisätiedot

Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 lokakuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.

Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 lokakuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. .. Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 n aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. Annettu Helsingissä 16 päivänä syyskuut» 1942. Kansamhuoltoaniniäbeiriö on valtioneuvoston 24 päivänä

Lisätiedot

XVIII. 15. V U O D E L T A Jälkimmäinen osa. T e h ta ita j a 1Cäsi työ laitoksia. H ELSINKI,

XVIII. 15. V U O D E L T A Jälkimmäinen osa. T e h ta ita j a 1Cäsi työ laitoksia. H ELSINKI, SUOMENMAAN VIRALLINEN TILASTO. XVIII. TEOLLISUUS-TILASTOA. 5. V U O D E L T A 898. Jälkimmäinen osa. T e h ta ita j a Cäsi työ laitoksia. H ELSINKI, SUOMAL. KIRJALLIS. SEURAN KIRJAPAINO N OSAKEYHTIÖ, 90.

Lisätiedot

Väestö- ja asuntolaskenta Folk- och bostadsräkningen Population and Housing Census

Väestö- ja asuntolaskenta Folk- och bostadsräkningen Population and Housing Census Suomen virallinen tilasto Finlands officiella Statistik Official Statistics of Finland VI C:106 Väestö- ja asuntolaskenta Folk- och bostadsräkningen Population and Housing Census 1980 Osa XVI Del XVI Volume

Lisätiedot

Poliisin voimankäyttö

Poliisin voimankäyttö I Markus Terenius Poliisin voimankäyttö Rikosoikeudellinen tutkimus sallitun voimankäytön rajoista Y liopistollinen väitöskirja, jo k a H elsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostum uksella

Lisätiedot

LIITE 5. Pisteet. YLIOPISTOVERTAILU - Yritysnäkökulma 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2. Vuosi. Pisteet 1,6 1,4. Oikeus tieteellinen 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2

LIITE 5. Pisteet. YLIOPISTOVERTAILU - Yritysnäkökulma 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2. Vuosi. Pisteet 1,6 1,4. Oikeus tieteellinen 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 LIITE 5,6,4,,8,6,4, HY Teologinen Humanis tinen Oikeus tieteellinen Y hteis kuntatieteellinen Ps y kologia Kas v atus tieteellinen Maatalous - mets ätieteellinen Lääketieteellinen Hammas lääketieteellinen

Lisätiedot

1 Pöytäkirja Avaa haku

1 Pöytäkirja Avaa haku D yn as t y t i et o pa l ve l u Sivu 1 / 9 Poistuminen ( Toimielimet 1 Jätelautakunta 1 Pöytäkirja 17.12.2013 Avaa haku 1 Jätelautakunta Pöytäkirja 17.12.2013 Pykälä 15 Edellinen asia 1Seuraava asia M

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

Viisi työn vuotta. N : o 4 1962

Viisi työn vuotta. N : o 4 1962 N : o 4 1962 P ä ä to im itta ja C h efred ak tö r: E rk k i V u o rii p u h. tel. 19 575 T o im itu ssih teeri R e d a k tio n sse k re te ra re : O sm o Jo k in en, p u h. tel. 29 594 T alo u d e n h

Lisätiedot

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS RILin hallituksen hyväksymä 13.3.2014 Sivu 1 (6) ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS I Yleisiä määräyksiä 1 Sen lisäksi mitä Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n (jäljempänä Liitto) säännöissä hallituksen

Lisätiedot

Kunnan työnvälitystoimisto.

Kunnan työnvälitystoimisto. XX. Kunnan työnvälitystoimisto. Kunnan työnvälitystoimiston johtokunnan antama kertomus vuodelta 1909 l ) oli seuraavansisältöinen: Kunnan työnvälitystoimiston johtokuntaan kuului v. 1909 filosofian Toimiston

Lisätiedot

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA Viitesuunnitelmaluonnos ARKKITEHDIT MY

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA Viitesuunnitelmaluonnos ARKKITEHDIT MY SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAA iiteuuitelmaluoo 15.11.218 ARKKITEHDIT MY ASUINKORTTELI Auot 95 kem² Opikelija-a. 715 kem² Liikela 1 kem² Laitopyäköi 1kr.1 ap ONKINIEMEN TRIKOOTEHDAS JA ASUINKORTTELI eruparaettavaa

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2016 COM(2016) 18 final ANNEX 3 PART 1/4 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä SADC:n talouskumppanuussopimusvaltioiden

Lisätiedot

XVIII. TEOLLISUUSTILASTOA. 23. V U O N N A JÄLKIMÄINEN TEHTAAT JA KÄSI AMMATTI LUK KE ET.

XVIII. TEOLLISUUSTILASTOA. 23. V U O N N A JÄLKIMÄINEN TEHTAAT JA KÄSI AMMATTI LUK KE ET. S U O M E N M A A N V I R A L L I N E N T I L A S T O. XVIII. TEOLLISUUSTILASTOA. 23. V U O N N A 1906. JÄLKIMÄINEN OSA. TEHTAAT JA KÄSI AMMATTI LUK KE ET. H E L S IN K I, K E I S A R I L L I S E N S E

Lisätiedot

Ehdotus. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ],

Ehdotus. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ], EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2010 KOM(2010)325 lopullinen 2010/0175 (COD) C7-0156/10 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ], neuvoston asetuksen (EY) N:o 2187/2005 muuttamisesta

Lisätiedot

c SKAPAT JULKINEN HANKINTA Sivu 1/3

c SKAPAT JULKINEN HANKINTA Sivu 1/3 c SKAPAT JULKINEN HANKINTA Sivu 1/3 e n o n c, i n 28.10.2014 S Ä H K Ö N H A N K IN T A L O U N A IS -S U O M E N K O U L U T U S K U N T A Y H T Y M Ä Mukana ovat Lounais -Suomen Koulutuskuntayhtymän

Lisätiedot

Sanom a O sak eyhtiö n to im in tak erto m u s v u o d elta 1969 HELSINGIN SANOMAT. S U O M E N E N l M M t N L E V I N N Y T U H t l ts>ö

Sanom a O sak eyhtiö n to im in tak erto m u s v u o d elta 1969 HELSINGIN SANOMAT. S U O M E N E N l M M t N L E V I N N Y T U H t l ts>ö Sanom a O sak eyhtiö n to im in tak erto m u s v u o d elta 1969 HELSINGIN SANOMAT S U O M E N E N l M M t N L E V I N N Y T U H t l ts>ö Sanoma Osakeyhtiö Toimintakertomus vuodelta 1969 N o u su su

Lisätiedot

M a INHIMILLISET TEKIJÄT OHJELMISTOTUOTANNOSSA a r i k a T o i v a n e n P r o g r a d u -t u t k i e l m T i e t o j e n k ä s i t t e l y t i e t e e n j a s o v e l l e t u n m a t e m a t i i k a n

Lisätiedot

KIERTO KIRJEKOKOELMA

KIERTO KIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKOKOELMA 1968 No 27-28 N :o 27. Kiertokirje vapaakirjeoikeuden myöntämisestä. Posti- ja lennätinhallitus on tänään istunnossa tapahtuneessa esittelyssä myiintänvt

Lisätiedot

Me Wise Magic Private Equity Oy TASEKIRJA

Me Wise Magic Private Equity Oy TASEKIRJA Me Wise Magic Private Equity Oy Me Wise Magic Private Equity Oy TASEKIRJA 1.1.2011 31.12.2011 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2021 asti. Me Wise Magic Private Equity Oy Y-Tunnus: 2268539-7 Pankkiyhteys

Lisätiedot

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin

Lisätiedot

Kansanhuoltoministeriön päätös

Kansanhuoltoministeriön päätös N:o.. N:o N:o Kupongin Ylipainos Suomen Asetuskokoelmasta v. 1942. N:o 406. Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 kesäkuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Kansanhuoltoministerien päätös vuoden 1942 marraskuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.

Kansanhuoltoministerien päätös vuoden 1942 marraskuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. ".. I Kansanhuoltoministerien päätös vuoden 1942 n aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä. Annettu Helsingissä 21 päivänä lokakuuta 1942. Kansanhuoltominisiteriö on valtioneuvoston 24

Lisätiedot

J A R M O S U N N A R I M A N A G E R S T A N D A R D S, R E G U L A T I O N S A N D A P P R O V A L S

J A R M O S U N N A R I M A N A G E R S T A N D A R D S, R E G U L A T I O N S A N D A P P R O V A L S TALVIRENGASPAKON VESITTÄMINEN JOHTAA LIIKENNEKUOLEMIIN 6. 6. 2 0 1 8 J A R M O S U N N A R I M A N A G E R S T A N D A R D S, R E G U L A T I O N S A N D A P P R O V A L S S I S Ä L LY S L U E T T E L

Lisätiedot

l e m e n e i l l e j a u l o s e l e m e n e i l l e y h e i s e a r i b u u i a a s s a l a s s a o n k X W l j a o s l y h a r A r k s s a a r k o

l e m e n e i l l e j a u l o s e l e m e n e i l l e y h e i s e a r i b u u i a a s s a l a s s a o n k X W l j a o s l y h a r A r k s s a a r k o Sivu 1/13 T E K E S-p r o j e k i X M L -r a j a p in o j e n k e h i ä m in e n X R A K E K uo p io n y l io p is o T ie o j e n k ä s i e l y ie e e n j a s o ve l l e un m a e m a iik a n l a i o s

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.01.2019 klo 07:30-10:45 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, Parikkala Käsitellyt asiat

Lisätiedot

. v. C\i. Pöytäkirja Rautatiet-lehden julkaisuvaliokunnan

. v. C\i. Pöytäkirja Rautatiet-lehden julkaisuvaliokunnan Pöytäkirja Rautatiet-lehden julkaisuvaliokunnan kokouksesta 7.11.1969 kello 16.30 alkaen Rautatievirkamiesliitossa. Läsnä: Hannus puheenjohtajana. Mallinen, Santaranta, Hovi, Hiltunen ja Laine sekä Väänänen,

Lisätiedot

omakotitontit omakotitontit Saaristokaupungin Pirttiniemessä

omakotitontit omakotitontit Saaristokaupungin Pirttiniemessä KUOPON KAUPUNK Maaoaisuuden hallintapalvelut Tarjousten Tarjousten perusteella perusteella yytävät yytävät oakotitontit oakotitontit Saaristokaupungin Pirttinieessä Tarjousten Tarjousten jättöaika jättöaika

Lisätiedot

I Perusteita. Kuvien ja merkkien selitykset... 2. Aika arvot... 3. Lämmittelyharjoituksia... 4. Rytmiharjoituksia... 7. Duettoja...

I Perusteita. Kuvien ja merkkien selitykset... 2. Aika arvot... 3. Lämmittelyharjoituksia... 4. Rytmiharjoituksia... 7. Duettoja... I Perusteita Kuvien ja merkkien selitykset... 2 Aika arvot... 3 Lämmittelyharjoituksia... 4 Rytmiharjoituksia... 7 Duettoja... 11 Rumpukappaleet... 13 Simppeli... 13 Kolmijalka... 14 Antius... 15 Afro...

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestörakenne 2014 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

KUIVANIEMI JOKIKYLÄ VESKANKANGAS (KUIVANIEMI 3 VESKANKANKANGAS)

KUIVANIEMI JOKIKYLÄ VESKANKANGAS (KUIVANIEMI 3 VESKANKANKANGAS) KUIVANIEMI JOKIKYLÄ VESKANKANGAS (KUIVANIEMI 3 VESKANKANKANGAS) Selvitys V. Luhon vuonna 958 suorittamasta kaivauksesta kivikautisella asuinpaikalla Tuija Wallenius 989 Vuonna 958 Ville Luho suoritti tutkimuksia

Lisätiedot

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä Puun ostot ja hinnat joulukuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 19.1.2001 561 Yksityismetsien puukaupassa 12 prosentin kasvu Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla vuonna 2000. Metsäteollisuuden puun

Lisätiedot

SEURAKUNTALIITOKSET JA - MUUTOKSET VUODENVAIHTEESSA

SEURAKUNTALIITOKSET JA - MUUTOKSET VUODENVAIHTEESSA Väestörekisterikeskus 1.12.2018 SEURAKUNTALIITOKSET JA - MUUTOKSET VUODENVAIHTEESSA 2018-2019 Lakkaava seurakunta Vastaanottava seurakunta Liitettävä alue Lakkaavan srk:n jäsenmäärä, läsnä- ja poissaoleva

Lisätiedot

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies) olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti

Lisätiedot

Metallien kierrätys on RAUTAA!

Metallien kierrätys on RAUTAA! Metallien kierrätys on RAUTAA! METALLEJA VOI KIERRÄTTÄÄ L O P U T T O M A S T I M E T A L L I N E L I N K A A R I Metallituotteen valmistus Metallituotteen käyttö Metallien valmistuksessa raaka-aineiden,

Lisätiedot

Millainen olo sinulle tulee saunassa?

Millainen olo sinulle tulee saunassa? Millainen olo sinulle tulee saunassa? hyvä rauhallinen rento nälkäinen lämmin virkeä huono kiireinen kireä janoinen viluinen väsynyt CC Kirsi Alastalo 2016 Sauna-tekstiin liittyviä kysymyksiä Jos keskustelua

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Satakunnan keskussairaalapiiri

Satakunnan keskussairaalapiiri Satakunnan keskussairaalapiiri Sniakunnan kuskussairnnlnn kl:n jiisunkunnat 29 kuntna 249.786 as. SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALAPIIRI Satakunnan alueen 27 kuntaa muodostavat Satakunnan keskussairaalapiirin,

Lisätiedot

MASSARÄÄTÄLIT RY JUHLASEMINAARI Ferrometal Oy Ferrometal Group

MASSARÄÄTÄLIT RY JUHLASEMINAARI Ferrometal Oy Ferrometal Group MASSARÄÄTÄLIT RY JUHLASEMINAARI 2011 Ferrometal Oy Ferrometal Group pe ru As H ste Yrit ia el tt y kk si a s aa nk a n t: ii n su Su u Tu rt om eo a ot tu e lli lai M v ot a su n e u t e l ik ut D us n

Lisätiedot

17 Jm. Pe/so. Pe/so. Pe/so. Pe/so. Pe/so. Pe/so Pe/so. Pe/so. Hattulan kunta 32. Pe/ao Johtoaukea, uusi. Reunavyöhyke, uusi

17 Jm. Pe/so. Pe/so. Pe/so. Pe/so. Pe/so. Pe/so Pe/so. Pe/so. Hattulan kunta 32. Pe/ao Johtoaukea, uusi. Reunavyöhyke, uusi ga sa la -H ik iä k V( FG ) SI/ J --- MÄKELÄ SI/J --- --- --- --- --- --- silta --- SUPPA --- KUTTILA --- KAURANEN / I --- Hattulan kunta Suunniteltu keskilinja kv VANAJA - TIKINMAA kv Purettava kv keskilinja

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S 100 H a n n u P o h a n n o r o N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S lauluäänelle, kitaralle sekä viola da gamballe tai sellolle or voices, guitar, viola da gamba / violoncello - ' 00 Teosto Suomalaisen

Lisätiedot

KVARTXÄRIGEOLOGINEN TUTKTHUS. Leteensuo

KVARTXÄRIGEOLOGINEN TUTKTHUS. Leteensuo Outokumpu Oy l'-lalm:lnet sintä 010/2132/NKla/74 2132 04 KVARTXÄRIGEOLOGINEN TUTKTHUS Hattula~ Leteensuo Tutkimuskohteen sijainti Tutkimusalue sijaitsee Hattulan klulnassa Hämeenlinnan lfl{w-puolella rautatien

Lisätiedot

arjen aakkoset a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck Arjen aakkoset turun kristillinen opisto 2012

arjen aakkoset a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck Arjen aakkoset turun kristillinen opisto 2012 arjen aakkoset b a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck turun kristillinen opisto 2012 1 { Tekijät: Julkaisija: isbn 978-952-5803-23-5 Paino: 2 SISÄLTÖ Opettajalle...7 Aakkoset

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Suomen alkeisopistojen

Suomen alkeisopistojen TILASTOLLINEN OSOITUS Suomen alkeisopistojen TILASTA JA VAIKUTUKSESTA lukuvuonna 1875-1876. Koulutoimen Ylihallituksen antama. HELSINGISSÄ. Suomalaisen K irjallisuuden Senran kirjapainossa, 1876. Alkulause.

Lisätiedot

Yleisen antennin säteily k enttien ratk aisem isen v aih eet:

Yleisen antennin säteily k enttien ratk aisem isen v aih eet: Sä te ily k e n ttie n ra tk a ise m in e n Yleisen antennin säteily k enttien ratk aisem isen v aih eet: 1. E tsi A integ roim alla y h tälö A = µ e jβr 4π r V Je j βˆr r dv, (40 ) 2. L ask e E E = jωa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 208 18.08.2010 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy 604/61/616/2010 640/61/616/2010 STLTK 208 Invalidiliiton Asumispalvelut

Lisätiedot

Halinto jalaki-työryhm änkokous

Halinto jalaki-työryhm änkokous M uistio 1 (6) Halinto jalaki-työryhm änkokous Aika: T istai31.10.2017 kelo13.30-16.30 P aikka: O salistujat: P irkanm aanlitto,kokouskeskusp elava,valim o P etrip ikkuaho,p irkanm aanlitto,puheenjohtaja

Lisätiedot

Miksi osaamisen tunnistamisen, arvioinnin ja tunnustamisen kysymykset ovat hyvin ajankohtaisia ammatillisen koulutuksen kentässä?

Miksi osaamisen tunnistamisen, arvioinnin ja tunnustamisen kysymykset ovat hyvin ajankohtaisia ammatillisen koulutuksen kentässä? Miksi osaamisen tunnistamisen, arvioinnin ja tunnustamisen kysymykset ovat hyvin ajankohtaisia ammatillisen koulutuksen kentässä? Millä tavalla nämä kysymykset liittyvät koulutuksen ja työelämän yhteistyön

Lisätiedot

TEOLLISUUS-TILASTOA.

TEOLLISUUS-TILASTOA. SUOM ENM AAN VIRALLINEN TILASTO. XVIII. TEOLLISUUS-TILASTOA.. V U O D ELTA 9. Jälkimmäinen osa. T e h ta ita j a K ä s i tölaitoksia. HELSINKI, S u o m a l a is e n K i r j a l l i s u u d e n S e u r

Lisätiedot

E U R O O P A S S A V U O S I K E R T O M U S. Tuotantoa. Myyntija markkinointi. Yhteisyritykset Intiassaja Puolassa M

E U R O O P A S S A V U O S I K E R T O M U S. Tuotantoa. Myyntija markkinointi. Yhteisyritykset Intiassaja Puolassa M F I S K A R S E U R O O P A S S A V U O S I K E R T O M U S 1 9 9 3 S is ä lly s Tuotantoa *, ' T ie to ja o s a k k e e n o m is ta jille... 2 Y h tiö k o k o u s... 2 K o n s e rn in a v a in lu k u

Lisätiedot

Loimaa SOP IM U S LU ONN OS. Sopimusluonnos. Loimaan kaupungin ja Yri tys Oy:n välinen, talteenotettujen eläinten tilapäistä hoitoa koskeva,

Loimaa SOP IM U S LU ONN OS. Sopimusluonnos. Loimaan kaupungin ja Yri tys Oy:n välinen, talteenotettujen eläinten tilapäistä hoitoa koskeva, lyvör6 Loimaa tulevaisuudesta 7 Loimaan kaupungin ja Yri tys Oy:n välinen, talteenotettujen eläinten tilapäistä hoitoa koskeva, SOP IM U S LU ONN OS Loimaa lyvöllö tulevaisuudesta SISÄLL YSLUETTELO 1.

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

1. YRIT YST EN OSUUDET ERI T OIM IALOILLA

1. YRIT YST EN OSUUDET ERI T OIM IALOILLA 1. YRIT YST EN OSUUDET ERI T OIM IALOILLA Teollisuus (D) 12 Rakentam inen (F) 15 15 KOKO MAA Pirkanm aa Kauppa (G) 19 18 Palvelut (H, I, K, O) 45 44 Muut 0 30 40 50 60 70 80 90 0 % 27.2.09 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. Sopimuskirja 1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. 2 Yhdistyksen jäseneksi pääsevät kaikki jalkapallo- ja futsalerotuomarit. Yhdistyksen kannattajajäseneksi

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot