Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä

JYVÄSKYLÄ STUDIES IN HUMANITIES 225 Anne Laajalahti Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä

JYVÄSKYLÄ STUDIES IN humanities 225 Anne Laajalahti Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä Esitetään Jyväskylän yliopiston humanistisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi yliopiston vanhassa juhlasalissa S212 maaliskuun 29. päivänä 2014 kello 12. Academic dissertation to be publicly discussed, by permission of the Faculty of Humanities of the University of Jyväskylä, in building Seminarium, auditorium S212, on March 29, 2014 at 12 o clock noon. UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ JYVÄSKYLÄ 2014

Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä

JYVÄSKYLÄ STUDIES IN humanities 225 Anne Laajalahti Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ JYVÄSKYLÄ 2014

Editors Tarja Valkonen Department of Communication, University of Jyväskylä Pekka Olsbo, Ville Korkiakangas Publishing Unit, University Library of Jyväskylä Jyväskylä Studies in Humanities Editorial Board Editor in Chief Heikki Hanka, Department of Art and Culture Studies, University of Jyväskylä Petri Karonen, Department of History and Ethnology, University of Jyväskylä Paula Kalaja, Department of Languages, University of Jyväskylä Petri Toiviainen, Department of Music, University of Jyväskylä Tarja Nikula, Centre for Applied Language Studies, University of Jyväskylä Raimo Salokangas, Department of Communication, University of Jyväskylä Cover picture: Five blind men and an elephant (Anne Laajalahti 2014). URN:ISBN:978-951-39-5618-9 ISBN 978-951-39-5618-9 (PDF) ISBN 978-951-39-5617-2 (nid.) ISSN 1459-4323 (nid.), 1459-4331 (PDF) Copyright 2014, by University of Jyväskylä Jyväskylä University Printing House, Jyväskylä 2014

At times of change, the learners are the ones who will inherit the world, while the knowers will be beautifully prepared for a world which no longer exists. Alistair Smith (2011)

ABSTRACT Laajalahti, Anne Interpersonal communication competence and its development in the work of researchers Jyväskylä: University of Jyväskylä, 2014, 387 p. Jyväskylä Studies in Humanities ISSN 1459-4323 (nid.), 1459-4331 (PDF); 225 ISBN 978-951-39-5617-2 (nid.) ISBN 978-951-39-5618-9 (PDF) English summary Diss. Researchers encounter a wide variety of interpersonal communication situations in the course of their work. Yet, little research has approached the work of researchers from the perspective of interpersonal communication competence. The aim of this study is to describe and analyse researchers experiences and the meanings they give to interpersonal communication competence and its development in their work. Thus, the purpose is to understand what interpersonal communication competence is in the work of researchers and how it develops by learning at work. The research task is approached qualitatively by addressing researchers own understanding of the topic. The study draws on the basis of philosophical hermeneutics and uses a method referred to as thematic writing. The data consist of written essays collected from researchers (N=311) at diverse points in their careers, yet all with a doctoral degree. The data were gathered by means of a web-based questionnaire from 7 government research institutes and 14 national centres of excellence in research (CoEs) in Finland, and analysed from a data-driven perspective using thematic and qualitative content analysis. The findings reveal that the work of researchers necessitates multifaceted interpersonal communication competence and that various changes, dark sides, and dialectical tensions create specific needs for interpersonal communication competence. Researchers consider interpersonal communication competence to be essential in their work, and according to them, it may have important effects on, for example, their career development and community integration, on the efficiency, quality, and reliability of research work, on atmosphere, conflicts, and well-being in the workplace, and on collaboration and networks, reputation, and trust. The findings demonstrate the diversity of learning experiences and facilitate understanding of the work of researchers as a learning environment for the development of interpersonal communication competence. In the future, the findings could be utilised in developing research environments, research training, and formal communication education. In conclusions, the implications of the study and the prospects for further research are discussed. Keywords: informal learning, interpersonal communication competence, learning at work, research work, speech communication

Author s address Anne Laajalahti Department of Communication University of Jyväskylä, Finland anne.laajalahti@jyu.fi Supervisor Senior Lecturer, Ph.D. Tarja Valkonen Department of Communication University of Jyväskylä, Finland Reviewers Senior Researcher, Ph.D. Helena Aittola Finnish Institute for Educational Research University of Jyväskylä, Finland University Lecturer, Ph.D. Maija Gerlander School of Communication, Media and Theatre University of Tampere, Finland Opponent Senior Researcher, Docent, Ph.D. Anu Järvensivu Work Research Centre University of Tampere, Finland

ESIPUHE Viestintään ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvällä osaamisella on keskeinen rooli niin työelämässä kuin laajemminkin yhteiskunnassa, eikä kyseessä ole vain tyhjä toteamus vaan jotain, mitä me kaikki saamme myös omakohtaisesti todentaa elämämme aikana. Vuorovaikutusosaamisen tärkeyteen törmää päivittäin erilaisissa yhteyksissä niin tutkimuskirjallisuutta läpikäydessä kuin arkielämää eläessä. Vuorovaikutusosaaminen kuuluu erottamattomasti myös tutkijoiden työhön; sisältäähän tutkijoiden työ monenlaisia vuorovaikutustilanteita, -suhteita ja -haasteita, jotka edellyttävät monipuolista vuorovaikutusosaamista. Vaikka vuorovaikutusosaamista on tutkittu jo suhteellisen runsaasti erilaisissa yksityis- ja työelämän konteksteissa, liittyy sen luonteeseen ja kehittymiseen tutkijoiden työssä sekä ylipäätäänkin aikuisuudessa monia mielenkiintoisia kysymyksiä vailla vastausta. Nämä kysymykset innoittivat minua aloittamaan tämän tutkimuksen tekemisen. Päätökseni ryhtyä valmistelemaan väitöskirjatyötä kumpusi halusta oppia uutta ja ymmärtää paremmin, miten meistä tulee tällaisia ihmisiä ja viestijöitä kuin olemme. Millainen ilmiö vuorovaikutusosaaminen on ja miten se kehittyy informaalisti työssä oppimalla? Rajautuminen nimenomaan tutkijoiden vuorovaikutukseen ja sitä koskeviin osaamisen, oppimisen ja kehittymisen kysymyksiin on ollut antoisaa, ja voin ilokseni todeta oppineeni väitöskirjaprosessin aikana paljon uutta niin tutkimusaiheestani kuin tutkimuksen tekemisestä yleisemminkin. Ilman tätä kokemusta monta kiehtovaa ajatusmatkaa olisi jäänyt tekemättä ja monta tilaisuutta haastaa itsensä uuden oppimiseen mennyt ohi. Tahdon kiittää kaikkia tutkimukseeni osallistuneita tutkijoita ajasta ja kokemuksien jakamisesta. Ilman teitä tämän tutkimuksen tekeminen ei olisi ollut mahdollista. Väitöskirjatyöni ohjaaja lehtori, FT Tarja Valkonen on kannustanut minua koko väitöskirjaprosessin ajan, ja häntä kiitän ajasta sekä antoisista keskusteluistamme. Olen iloinen, että olen saanut valmistella väitöskirjatyöni asiantuntevassa ja innostavassa ohjauksessasi. Kaunis kiitos kuuluu myös professori Maarit Valolle. On pitkälti ansiotasi, että ylipäätään koskaan hakeuduin väitöskirjatyön tekijäksi. Samalla tahdon kiittää yliopistonlehtori, FT Maili Pörhölää, yliopistonlehtori, FT Leena Mikkolaa sekä koko puheviestintä-oppiaineen henkilökuntaa rohkaisusta, mieltä avartaneista näkemyksistä ja eteenpäin auttaneesta palautteesta, josta olen saanut nauttia koko tutkimusprosessini ajan. Kiitän lämpimästi työni tarkastajia erikoistutkija, KT Helena Aittolaa ja yliopistonlehtori, FT Maija Gerlanderia arvokkaista kommenteista ja hyvästä yhteistyöstä väitöskirjatyöni esitarkastusvaiheessa. Palautteenne auttoi minua selkiyttämään sanomisiani ja innosti viimeistelemään tutkimusraporttini lopulliseen asuunsa. Olen kiitollinen myös dosentti Anu Järvensivulle, joka suostui nopealla aikataululla tulemaan työni vastaväittäjäksi. Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitokselle on aina ollut mukava kävellä töihin. Olen onnellinen, että olen saanut valmistella väitöskirjani työyhteisössä, jonka jäseniä ja toimintaa arvostan. Kiitos esikuvana olemisesta, ajatuksia herättäneistä keskusteluista sekä kaikista nauruntäytteisistä hetkistä. Eri-

tyinen kiitos kuuluu tohtoriopiskelijakollegoilleni, jotka pitivät huolen siitä, että vaikka teimme töitä tosissamme, emme kuitenkaan koskaan työskennelleet liian totisina. En voi liiaksi korostaa vertaistukenne, ystävyytenne ja aina seurassanne vallinneen yhteishengen merkitystä. Etenkin väitöskirjatutkija Salme Korkala, johdon konsultti, FT Pipsa Purhonen, julkaisuamanuenssi Sini Tuikka, erikoistutkija, FT Sanna Herkama, yliopistonlehtori Teemu Kauppi sekä yliopistonopettaja Panu Uotila ovat tuoneet työpäiviini ehtymätöntä iloa ja valaneet minuun uskoa tutkijaksi kasvamisen tiellä. Tahdon kiittää myös valtakunnallisen Viestintätieteiden tohtoriohjelma COREn väkeä. Olen etuoikeutettu, että olen saanut vuosien varrella kokea ja jakaa kanssanne paljon tärkeää. Erityisesti Ira Virtasta, FT Jonna Koposta, FT Päivi Setälää sekä FT Leena Ripatti- Torniaista kiitän tukena ja ilona olemisesta väitöskirjavuosien aikana. Väitöskirjatyöni tekeminen ei olisi ollut mahdollista ilman taloudellista tukea. Olen saanut valmistella tutkimustani Suomen Kulttuurirahaston keskusrahaston, Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiön, Kunnallisneuvos C. V. Åkerlundin säätiön, Jyväskylän yliopiston rehtorin, humanistisen tiedekunnan, viestintätieteiden laitoksen sekä puheviestintä-oppiaineen myöntämien apurahojen turvin ja määräaikaisissa työsuhteissa tohtorikoulutettavana Viestintätieteiden tohtoriohjelmassa sekä puheviestinnän assistenttina Jyväskylän yliopistossa. Työsuojelurahasto, Viestintätieteiden tohtoriohjelma, Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitos ja puheviestintä-oppiaine ovat lisäksi avustaneet minua konferenssimatkakustannuksissa. Tukenne on ollut tärkeää, ja olen siitä kiitollinen. Yhteisöviestinnän professori Marita Vosia kiitän joustamisesta uudessa työssäni niinä hetkinä, jolloin väitöskirjaprosessin loppuunsaattaminen vaati erityistä keskittymistä. Projektitutkija Jenni Hyväriselle ja Aino Ruggierolle kuuluvat kiitokset toimivasta tutkimusyhteistyöstä ja hyvästä yhteishengestä uusien tutkimusten parissa. Englanninkielisten osioiden oikoluvusta kiitän Michael Freemania ja avusta työn painokuntoon saattamisessa julkaisuamanuenssi Ville Korkiakangasta Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä. Lopuksi tahdon kiittää kaikkia läheisiäni. Äitiäni Eila Rönkköä ja isääni Reijo Laajalahtea kiitän siitä, että olette aina tukeneet minua tekemissäni valinnoissa ja kannustaneet omalla esimerkillänne ahkeruuteen. Isoveljeäni Toni Laajalahtea ja Eeva Kankimäkeä kiitän ystävyydestä ja siitä, että olette olleet rohkaisevia ja luotettavia kuuntelu- ja keskustelukumppaneitani. Kaikkia rakkaita ystäviäni, etenkin Anne Lainetta, Anni Liasta, Outi Karppista, Virve Lyyraa, Antti Pöllästä ja Petteri Poutiaista, kiitän läsnäolosta ja mieltä virkistäneestä vastapainosta, jota olette tarjonneet arkiselle aherrukselle. Erityisen lämmin kiitos kuuluu kuitenkin kaikille elämäni eläinystäville. Saitte minut hymyilemään silloinkin, kun väitöskirjaprosessi tuntui raskaalta. Jyväskylässä Jamiroquain tahdissa 28.1.2014 Anne Laajalahti

KUVIOT KUVIO 1 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys... 16 KUVIO 2 Vastaajien (N=311) sukupuoli ja ikä... 111 KUVIO 3 Vuorovaikutusosaamisen koetut hyödyt tutkijoiden työssä.. 203 TAULUKOT TAULUKKO 1 Vastaajien tohtorin tutkinnon (N=315) tieteenala... 112 TAULUKKO 2 Vastaajien (N=311) tohtoriksi väittelyvuosi... 113 TAULUKKO 3 Vastaajien (N=311) työkokemus tutkijan työstä... 114 TAULUKKO 4 Vastaajien ammattinimikkeet (N=332)... 115 TAULUKKO 5 Analyysia ohjanneet apukysymykset ja aineiston teemat I... 119 TAULUKKO 6 Analyysia ohjanneet apukysymykset ja aineiston teemat II... 120

SISÄLLYS ABSTRACT ESIPUHE KUVIOT JA TAULUKOT SISÄLLYS 1 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT... 11 2 VUOROVAIKUTUSOSAAMINEN JA TYÖELÄMÄ... 17 2.1 Vuorovaikutusosaaminen käsitteenä... 17 2.2 Vuorovaikutusosaaminen tutkimuskohteena... 28 2.3 Vuorovaikutusosaaminen kontekstuaalisena ilmiönä... 35 2.4 Tutkijoiden työ vuorovaikutusosaamisen kontekstina... 43 3 VUOROVAIKUTUSOSAAMISEN KEHITTYMINEN JA TYÖSSÄ OPPIMINEN... 49 3.1 Vuorovaikutusosaamisen kehittyminen... 49 3.2 Näkökulmia työssä oppimiseen... 60 3.2.1 Työssä oppimisen määrittely ja tutkimus... 60 3.2.2 Informaali ja formaali oppiminen... 67 3.2.3 Vuorovaikutus ja työssä oppiminen... 72 3.2.4 Kokemukset ja työssä oppiminen... 75 3.3 Tutkijoiden työ vuorovaikutusosaamisen kehittymisen kontekstina... 83 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 89 4.1 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset... 89 4.2 Tieteenfilosofiset lähtökohdat ja tutkimusmenetelmä... 91 4.3 Aineistonkeruu ja tutkimukseen osallistujat... 105 4.4 Aineiston käsittely ja analyysi... 116 5 VUOROVAIKUTUSOSAAMINEN TUTKIJOIDEN TYÖSSÄ... 124 5.1 Vuorovaikutusosaamisen sisällöt... 124 5.1.1 Vuorovaikutusosaamisen vaatimukset... 124 5.1.2 Vuorovaikutusosaamiselle annetut merkitykset... 152 5.2 Vuorovaikutusosaamista määrittävät kontekstitekijät... 165 5.2.1 Vuorovaikutuksen muutokset tutkijoiden työssä... 165 5.2.2 Vuorovaikutuksen epäkohdat tutkijoiden työssä... 172 5.2.3 Vuorovaikutuksen jännitteet tutkijoiden työssä... 184 5.3 Vuorovaikutusosaamisen koettu tärkeys ja rooli... 193 5.3.1 Vuorovaikutuksen ja vuorovaikutusosaamisen arvostus... 193 5.3.2 Vuorovaikutusosaamisen ja sen puutteen seuraukset... 202 5.3.3 Vuorovaikutusosaamisen ja ammattiosaamisen suhde... 219

6 VUOROVAIKUTUSOSAAMISEN KEHITTYMINEN TUTKIJOIDEN TYÖSSÄ... 224 6.1 Vuorovaikutusosaamisen kehittymisen lähtökohdat... 224 6.1.1 Vuorovaikutusosaamisen taso ja kehitystarpeet... 224 6.1.2 Vuorovaikutusosaamista koskevat attribuutiot... 231 6.2 Vuorovaikutusosaamisen kehittyminen työssä oppimalla... 243 6.2.1 Vuorovaikutusosaamisen kehittymisen sisällöt ja merkitykset... 243 6.2.2 Vuorovaikutusosaamisen kehittymisen olosuhteet... 258 6.2.3 Vuorovaikutusosaamisen kehittymisen tavat... 267 6.2.4 Vuorovaikutusosaamista ja sen kehittymistä edistävät ja ehkäisevät tekijät... 278 6.3 Oppimiskokemuksien luonne ja laadulliset ulottuvuudet... 289 6.3.1 Oppimiskokemuksien kesto ja ajallinen sijainti... 289 6.3.2 Oppimiskokemuksiin liittyvät tunteet... 296 6.3.3 Kokemuksellisesti merkittävät oppimiskokemukset... 302 7 TUTKIMUKSEN ARVIOINTI... 309 8 PÄÄTÄNTÖ... 326 SUMMARY... 337 KIRJALLISUUS... 345 LIITTEET... 380

1 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT Työelämässä tarvittavan vuorovaikutusosaamisen tärkeyttä korostetaan useissa tutkimuksissa ja tulevaisuuden ennusteissa. Niiden mukaan viestintä ja vuorovaikutus ovat keskeisiä osaamisen alueita niin työntekijän itsensä kuin koko työyhteisön hyvinvoinnin ja menestymisen kannalta (ks. koonteja esim. Morreale & Pearson 2008; Spitzberg & Cupach 2002). Työelämän muutokset kuten kansainvälistyminen, tieto- ja viestintätekniikan kehitys, työn uudenlainen organisoituminen, toimintaympäristöjen monimutkaistuminen, tietotyön lisääntyminen sekä yhteisöllisyyden ja työn abstraktien piirteiden korostuminen ovat luoneet uudenlaisia odotuksia työntekijöiden vuorovaikutusosaamiselle sekä lisänneet viestinnän ja vuorovaikutuksen merkitystä työssä entisestään (Aalto, Ahokas & Kuosa 2008, 21; Huotari, Hurme & Valkonen 2005, 10 12; Kostiainen 2003, 79; Scheeres 2003, 332). Tulevaisuudessa työelämässä tarvittavan vuorovaikutusosaamisen merkityksen ennustetaan vain kasvavan (Aalto, Ahokas & Kuosa 2008; FinnSight 2015 -ennakointihanke 2006; Linturi 2007). Tutkijoiden työtä pidetään usein melko yksinäisenä, ja työ kuvataan monissa stereotypioissa epäsosiaaliseksi ja eristäytyneeksi tutkijankammiossa puurtamiseksi. Tutkijat työskentelevät kuitenkin monimutkaisissa toimintaympäristöissä, ja heidän työhönsä sisältyy monenlaisia vuorovaikutustilanteita ja vuorovaikutusta edellyttäviä työtehtäviä. Tällaisia ovat esimerkiksi työskenteleminen tutkimusryhmissä, tiedon etsiminen ja luominen, tiedottaminen ja tiedon popularisoiminen, yhteisjulkaisujen kirjoittaminen, konferenssiesitelmien pitäminen, tutkimusaineistojen kerääminen, verkostoituminen sekä yhteistyötahojen etsiminen ja niiden kanssa neuvotteleminen. Viestinnän ja vuorovaikutuksen osuutta ei voida vähätellä ajateltiinpa sitten pelkästään tutkimustyötä tai laajemminkin tutkijoiden työtä, jolloin etenkin varttuneiden tutkijoiden ammatinkuvaan voi kuulua myös monenlaisia muita asiantuntijatehtäviä, hallinnollisia ja tiedepoliittisia tehtäviä, johtamista sekä opettamista ja ohjaamista. Vaikka tutkimustyötä leimaa aina jollain tapaa itsenäisyyden vaatimus, on tutkimuksen tekeminen samalla jatkuvaa yhteistyötä ja tutkijoiden työ kaiken kaikkiaan hyvin sosiaalista (Ammatiksi tutkija 2005, 2). Tutkijat toimivat työssään esimerkiksi oman ja muiden tieteenalojen tutkijoiden, perus- ja jatkotut-

12 kinto-opiskelijoiden, poliitikkojen ja muiden päätöksentekijöiden sekä elinkeinoelämän, erilaisten sidosryhmien ja tiedotusvälineiden edustajien kanssa (ks. esim. Laajalahti 2008). Koska tutkijat toimivat yhteiskunnassa monenlaisissa rooleissa, kuten alansa asiantuntijoina, kriitikkoina, aikalaiskeskustelijoina, poliittisina vaikuttajina sekä uusien oppien ja käytänteiden kehittäjinä, on tutkijoiden työ samaan aikaan sekä rikasta että haastavaa: erilaiset roolit edellyttävät tutkijoilta taitoa viestiä ja olla vuorovaikutuksessa monenlaisten toimijoiden kanssa (Lempiäinen, Löytty & Kinnunen 2008, 7). Vaikka vuorovaikutuksella on ilmeisen keskeinen rooli tutkijoiden työssä, tutkijoiden työtä ei ole juurikaan lähestytty vuorovaikutusosaamisen näkökulmasta. Tämä on valitettavaa, sillä aiheeseen liittyy runsaasti kiinnostavia ja tärkeitä kysymyksiä. Tutkimuskirjallisuudessa on erilaisia näkemyksiä siitä, miten pitkälti vuorovaikutusosaaminen on synnynnäistä ja pysyvää ja miten paljon vuorovaikutusosaaminen voi muuttua ajan ja oppimisen myötä. Perusideasta ollaan kuitenkin yhtä mieltä: vuorovaikutusosaaminen voi kehittyä ja sitä voidaan kehittää (Hargie 2006a, 22 23; Morreale & Pearson 2008, 225). Vuorovaikutusosaamisen kehittyminen on elämänmittainen ja -laajuinen prosessi: kehittyminen jatkuu läpi elämän, oppimista ja kehittymistä tapahtuu kaikilla elämänalueilla, eikä vuorovaikutusosaamisessa koskaan tulla valmiiksi. Vuorovaikutusosaaminen voi kehittyä sekä formaalissa koulutuksessa että informaaleissa oppimisympäristöissä, kuten perheen ja ystävien parissa, harrastuksissa ja työelämässä. Usein esitetään, että suurin osa vuorovaikutusosaamisesta kehittyy elämän mittaan informaalisti tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa (ks. esim. Rubin 2002, 413; Segrin & Givertz 2003, 137). Informaalit oppimisympäristöt tarjoavatkin tarkoituksenmukaisen ja motivoivan kontekstin vuorovaikutusosaamisen kehittymiselle (Kostiainen 2003, 202). Tästä huolimatta tutkimuksissa on keskitytty kielen ja viestinnän oppimiseen sekä vuorovaikutusosaamisen kehittymiseen lapsuudessa ja formaalissa koulutuksessa, eikä vuorovaikutusosaamisen kehittymistä ja informaalia oppimista aikuisuudessa ymmärretä vielä riittävän hyvin (Greene 2003, 56; Lewis 2006, 231; Murakami ym. 2009, 13). Nimenomaan työssä tapahtuvaan vuorovaikutusosaamisen kehittymiseen ei ole myöskään kiinnitetty tutkimuksissa merkittävää huomiota. Tämä olisi kuitenkin tärkeää, sillä työ on useiden aikuisten oppimisessa kaikkein merkittävimmässä roolissa (Collin 2007a, 125; Marsick ym. 2009, 571; Paloniemi 2006, 447). Toistaiseksi onkin epäselvää, miten työelämässä tarvittava vuorovaikutusosaaminen kehittyy informaalisti töissä ja töistä oppimalla. Oppiminen ja kehittyminen kytkeytyvät tiiviisti nykyiseen työelämään sekä tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun työstä. Ne ovat tärkeitä teemoja myös tutkijoiden työssä. Työssä oppiminen on moniulotteinen ilmiö, ja se on kiinnostanut viime aikoina useiden alojen tutkijoita (ks. koonteja esim. Fenwick 2006; 2010). Myös tutkijoiden työssä oppimista on tutkittu jonkin verran: on tarkasteltu esimerkiksi tutkimusryhmien kehitystä ja oppimista sekä yksilöiden oppimista ja kehittymistä tutkimusryhmissä (Saari 2003) sekä tutkijoiden oppimista tutkimusyhteistyössä (Solomon ym. 2001). Tutkijoiden vuorovaikutusosaamisen kehittymiseen työssä oppimalla ei ole kuitenkaan kohdistettu tutkimuksissa

liiemmin mielenkiintoa. Taustakirjallisuuden ja nykyisen yhteiskunnallisen tilanteen huomioiden tämänkaltaiselle tutkimukselle on kuitenkin tarvetta. Keskittyminen vuorovaikutusosaamiseen ja sen kehittymiseen nimenomaan tutkijoiden työssä on aiheellista, koska monet tutkijoiden työn tavoitteet saavutetaan viestinnän ja vuorovaikutuksen avulla ja tutkijoiden työ edellyttää monipuolista vuorovaikutusosaamista eri alojen asiantuntijoiden välillä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Useissa tutkimuksissa ja selvityksissä korostetaan viestinnän ja vuorovaikutuksen keskeistä asemaa toimivien tutkimusryhmien työskentelyssä sekä laadukkaan ja kilpailukykyisen tutkimuksen tekemisessä. Esimerkiksi Löppösen ym. (2009, 36 37, 253) mukaan luovia ja kilpailukykyisiä tutkimusryhmiä luonnehtivat muun muassa hyvä johtajuus, monipuolinen viestintä sekä hyvät yhteydet ja aktiivinen vuorovaikutus niin tutkimusryhmän sisällä kuin muiden organisaatioiden edustajien ja kansainvälisten verkostojen kanssa. Vuorovaikutuksella ja yhteistyöllä muiden tutkijoiden kanssa on todettu olevan keskeinen rooli esimerkiksi tieteellisessä luovuudessa, ilmiöiden syvällisessä ymmärtämisessä, uuden tiedon tuottamisessa sekä uusien ajatusten syntymisessä ja testaamisessa (Haythornthwaite 2006, 1080; Levine & Moreland 2004, 164; Wasser & Bresler 1996, 5). Vuorovaikutuksen ja yhteistyön niin tutkimusryhmän sisällä kuin tutkimuksen yhteistyökumppaneiden ja potentiaalisten käyttäjien kanssa on korostettu olevan myös yksi tutkijoiden työssä oppimisen keskeinen edellytys (ks. esim. Saari 2003). Lisäksi viestinnän ja vuorovaikutuksen nostaa keskiöön, että tutkimustulokset otetaan usein vakavasti vasta vertaisarvioinnin jälkeen (Levine & Moreland 2004, 164). Tutkijoiden on siis ratkaisevan tärkeää olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja laajentaa sitä kautta osaamistaan sekä levittää tutkimustuloksiaan tieteellisen yhteisön ja muiden tutkimus- ja innovaatioympäristön toimijoiden käyttöön. Työelämän muutokset ovat korostaneet viestinnän ja vuorovaikutuksen merkitystä tutkijoiden työssä. Tieteidenvälinen ja kansainvälinen tutkimusyhteistyö on lisääntynyt, ja tutkimusta tehdään entistä useammin ryhmätyönä (Ahonen ym. 2009; Lyytinen ym. 2010, 32 38; Nieminen 2005; Ylijoki & Aittola 2005, 8). Muun muassa uudet yhteiskunnalliset haasteet, tutkimusongelmien monimutkaistuminen ja kalliiden tutkimuslaitteistojen yhteiskäyttö ovat yleistäneet tieteenalojen rajat ylittävää tutkimusyhteistyötä. Myös monet tiedepolitiikan toimet, kuten tutkimus- ja teknologiaohjelmat, ovat vaikuttaneet uusien, monitieteisten tutkimusalojen syntyyn. (Oksanen, Lehvo & Nuutinen 2003, 11, 52; Treuthardt & Nuutinen 2012, 15.) Tutkimusjärjestelmän kansainvälistyminen näkyy sen sijaan esimerkiksi kansainvälisten julkaisujen, tutkimusprojektien ja rahoituksen määrän kasvuna sekä tutkijoiden kansainvälisen yhteistyön ja liikkuvuuden lisääntymisenä. Myös internet on kansainvälistänyt tutkijoiden työtä tekemällä eri maissa työskentelevien tutkijoiden yhteydenpidosta helpompaa, nopeampaa ja halvempaa. (Ahonen ym. 2009.) Muutokset eivät koske kuitenkaan vain tutkijoiden välistä ja tieteen sisäistä kehitystä, vaan vuoropuhelun lisääntymisestä on havaintoja myös tutkijoiden ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden sekä kansalaisten välillä (Karvonen 2011, 3; Oksanen, Lehvo & Nuutinen 2003, 62; Phillips 2006, 233 236). Kaiken kaikkiaan muutokset vuo- 13

14 rovaikutuksessa tieteenalojen sisällä ja välillä sekä eri sidosryhmien kanssa ovat luoneet uudenlaisia haasteita tutkijoiden vuorovaikutusosaamiselle ja tehneet siitä entistäkin tarpeellisemman ja mielenkiintoisemman tutkimuskohteen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vuorovaikutusosaamista ja sen kehittymistä tutkijoiden työssä. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja jäsentää tutkijoiden kokemuksia vuorovaikutusosaamisesta ja vuorovaikutusosaamisen kehittymisestä työssään. Tutkimuksessa pyritään näin ymmärtämään, mitä vuorovaikutusosaaminen on ja miten vuorovaikutusosaaminen kehittyy tutkijoiden työssä. Tutkimusaihetta lähestytään laadullisen tutkimusotteen avulla tarkastelemalla tutkijoiden kokemuksia ja henkilökohtaisia merkityksenantoja. Tutkimusaineisto koostuu tutkijoilta (N=311) teemakirjoittamalla kerätystä kirjoitelma-aineistosta. Aineisto kerättiin 7:stä valtion tutkimuslaitoksesta sekä 14:stä Suomen Akatemian nimeämästä tutkimuksen huippuyksiköstä eri tieteenaloilla työskenteleviltä ja eri vaiheessa uraansa olevilta väitelleiltä tutkijoilta. Vuorovaikutusosaamista on tutkittu jo melko runsaasti erilaisissa yksityisja työelämän konteksteissa niin puheviestinnässä kuin muillakin tieteenaloilla, kuten kielitieteissä, sosiaalipsykologiassa ja kasvatustieteissä (Valkonen 2003, 26 27; Wilson & Sabee 2003, 3). Tutkimuksissa on muun muassa tarkasteltu, millaisia vuorovaikutusosaamisen vaatimuksia nykyinen työelämä tai spesifimmin tietyt ammatit, kuten insinöörien (Darling & Dannels 2003) tai johtajien työ (Rouhiainen-Neunhäuserer 2009), työntekijöille ja työn tekemiselle asettavat. Myös tutkijoiden työssä tarvittavaa vuorovaikutusosaamista voidaan jäsentää jo olemassa olevan ymmärryksen perusteella. Vuorovaikutusosaamista käsittelevän kirjallisuuden (esim. Spitzberg & Cupach 2002; Valkonen 2003) perusteella voidaan esimerkiksi esittää erilaisia jäsennyksiä siitä, mitä vuorovaikutusosaaminen on tai mitä se voisi olla tutkijoiden työssä. Aiempaa aihepiiristä olevaa ymmärrystä soveltaen voidaan esimerkiksi todeta, että tutkijat tarvitsevat työssään tietoa ja ymmärrystä erilaisista vuorovaikutusprosesseista, -strategioista ja -normeista sekä monenlaisia puhumiseen ja kuuntelemiseen sekä muuhun ilmaisu- ja havaintotoimintaan liittyviä vuorovaikutustaitoja, jotka mahdollistavat heidän taidokkaan toimimisensa erilaisissa yhteistyötilanteissa. Taustakirjallisuuden perusteella voidaan myös sanoa, että tutkijat tarvitsevat lisäksi motivaatiota viestiä ja olla vuorovaikutuksessa eri toimijoiden kanssa tavalla, jota voidaan pitää tehokkaana ja tarkoituksenmukaisena. Koska vuorovaikutusosaaminen kytkeytyy tiiviisti kontekstiinsa (ks. esim. Spitzberg 2000), ei voida kuitenkaan tietää, missä määrin jo olemassa olevat vuorovaikutusosaamisen määritelmät ja jäsennykset sopivat tutkijoiden työhön ja riittävät kuvaamaan ilmiön monimuotoisuutta juuri tutkijoiden työn kontekstissa. Vaikka aiempi vuorovaikutusosaamisen tutkimus tarjoaa jo aineksia ja suuntaviivoja ymmärtää, millaista vuorovaikutusosaamista tutkijoiden työ edellyttää, se ei kuitenkaan anna tietoa tutkijoiden omista kokemuksista ja merkityksenannoista, jotka liittyvät vuorovaikutusosaamiseen ja sen kehittymiseen työssä oppimalla. Tässä tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita tutkijoiden kokemuksista ja merkityksenannoista vuorovaikutusosaamista ja sen kehittymistä tarkastellaan tutkijoiden itsensä kokemana ja kuvaamana. Tutkimusaihetta lähes-

tytään tutkijoiden näkökulmasta ja kokemusmaailmasta käsin selvittämällä, millaisia merkityksiä ja tulkintoja tutkijat itse antavat ilmiölle ja millaisena vuorovaikutusosaaminen sekä sen kehittyminen näyttäytyvät tutkijoiden työssä tutkijoiden itsensä ymmärtämänä. Keskittyminen tutkijoiden kokemuksiin ja vuorovaikutusosaamiseen liittämiin merkityksiin on perusteltua, sillä tutkijoiden omakohtaiset kuvaukset vuorovaikutusosaamisesta työssään kertovat jostain, mihin olisi muuten vaikeaa ja osittain mahdotonta päästä käsiksi. Ulkopuolisten tarkkailijoiden tekemät havainnot vuorovaikutusosaamisesta ovat kohdistuneet pitkälti näkyvään vuorovaikutuskäyttäytymiseen ja -taitoihin, joskin myös muiden vuorovaikutusosaamisen osatekijöiden, kuten vuorovaikutukseen liittyvien tietojen, motivaation ja asenteiden, voidaan ajatella tulevan tätä kautta näkyväksi (Huotari, Hurme & Valkonen 2005, 77; Spitzberg 2006a, 6; Valkonen 2003, 38). Yksilöiden kokemusmaailmaa, ajatuksia ja asioille antamia attribuutioita tarkastelemalla voidaan saada tietoa myös esimerkiksi yksilön tunteista, uskomuksista, arvostuksista, tavoitteista, aikomuksista sekä luottamuksesta omaan osaamiseen. Vuorovaikutusosaamista koskevien kokemuksien tutkimista voidaan näin ollen pitää tärkeänä kahdesta syystä: ilmiön kokonaisvaltaisen ymmärtämisen näkökulmasta sekä siksi, että yksilön kokemukset ja näkemykset vuorovaikutusosaamisesta heijastuvat yksilön vuorovaikutuskäyttäytymiseen, vaikuttavat yksilön itseluottamukseen ja motivaatioon viestiä toisten kanssa ja toimivat pohjana yksilön nykyisille sekä tuleville vuorovaikutussuhteille. (Almeida 2004, 363; Parks 1994, 612; Spitzberg 1993, 138; Wilson & Sabee 2003, 15 16.) Myös vuorovaikutusosaamisen kehittymisen tarkastelulle keskittymällä tutkijoiden kokemuksiin ja merkityksenantoihin löytyy teoreettisia perusteluja. Yksilöiden oppimiskokemuksien ja oppimisen kokemuksellisen luonteen ymmärtämistä itse oppimisen ymmärtämisessä painotetaan tutkimuskirjallisuudessa laajasti (ks. esim. Boud, Cohen & Walker 1993, 1; Conlon 2004, 291; Marton & Booth 1996, 536; Salling Olesen 2006, 251). Esimerkiksi Paloniemen (2006, 440) ja Collinin (2004, 112; 2005, 19) mukaan kokemuksilla on keskeinen rooli asiantuntijoiden osaamisessa ja työssä oppimisessa. Työssä oppimista onkin tarpeen tutkia työntekijöiden itsensä näkökulmasta (Collin 2002, 147). Vuorovaikutusosaamisen kehittymisen ja työssä oppimisen tarkastelua tutkijoiden näkökulmasta voidaan perustella myös sillä, että näin saadaan arvokasta tietoa oppijoiden ajatuksista, tulkinnoista ja ymmärryksestä. Tämä taas on tärkeää, sillä näkemykset oppimisesta ja itsestä oppijana suuntaavat oppimisprosessia (Rauste-von Wright, von Wright & Soini 2003, 137). Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu vuorovaikutusosaamisen, oppimisen ja kehittymisen sekä tutkijoiden työn tarkastelusta. Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ovat vuorovaikutusosaaminen, vuorovaikutusosaamisen kehittyminen ja työssä oppiminen. Tutkimuksen teoriataustassa käsitellään työelämän vuorovaikutusosaamista sekä vuorovaikutusosaamisen kehittymisen ja työssä oppimisen kysymyksiä. Työssä oppimista tarkastellaan erityisesti informaalin oppimisen sekä oppimisen vuorovaikutuksellisen ja kokemuksellinen luonteen näkökulmasta. Teoreettista viitekehystä on havainnollistettu kuviossa 1. 15

16 vuorovaikutusosaaminen vuorovaikutusosaaminen tutkijoiden työssä vuorovaikutusosaamisen kehittyminen tutkijoiden työ oppiminen ja kehittyminen työssä oppiminen vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä KUVIO 1 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Vuorovaikutusosaaminen on moniulotteinen käsite ja tutkimuskohde, ja sitä käsitellään tämän työn luvussa 2. Luvussa 2.1 tarkastellaan vuorovaikutusosaamisen käsitettä ja määritelmiä, luvussa 2.2 kootaan yhteen vuorovaikutusosaamisesta tehtyä tutkimusta ja luvussa 2.3 pohditaan vuorovaikutusosaamisen kontekstuaalista luonnetta. Lopuksi luvussa 2.4 lähestytään tutkijoiden työtä vuorovaikutusosaamisen kontekstina ja vuorovaikutusosaamista tutkijoiden työn kontekstissa: luvussa tarkastellaan, millaisen ympäristön tutkijoiden työ luo vuorovaikutusosaamiselle, ja jäsennetään, mitä vuorovaikutusosaamisesta tutkijoiden työssä jo tiedetään tutkimuskirjallisuuden perusteella. Luvussa 3 tarkastellaan oppimisen ja kehittymisen kysymyksiä. Luvussa 3.1 esitellään vuorovaikutusosaamisen kehittymisestä olevaa tutkimustietoa. Luvussa 3.2 tarkastellaan työssä oppimista eri näkökulmista: käsitteenä ja tutkimuskohteena sekä työssä oppimisen informaalin, vuorovaikutuksellisen ja kokemuksellisen luonteen kautta. Luvussa 3.3 lähestytään tutkijoiden työtä oppimisen ja vuorovaikutusosaamisen kehittymisen kontekstina: luvussa luonnehditaan, millaisen oppimisympäristön tutkijoiden työ vuorovaikutusosaamisen kehittymiselle asettaa ja mitä tutkijoiden työssä oppimisesta ja vuorovaikutusosaamisen kehittymisestä jo tiedetään. Luvussa 4 esitellään tarkemmin tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset sekä kuvataan tutkimuksen toteuttaminen. Luvuissa 5 6 käsitellään tutkimuksen tulokset: luvussa 5 käsitellään vuorovaikutusosaamista tutkijoiden työssä ja luvussa 6 vuorovaikutusosaamisen kehittymistä tutkijoiden työssä. Luvussa 7 arvioidaan tutkimusprosessia sekä tutkimuksen luotettavuutta ja luvussa 8 kootaan yhteen keskeisimmät tutkimustulokset, pohditaan tulosten sovellettavuutta käytäntöön ja esitetään tärkeimpiä jatkotutkimushaasteita.

2 VUOROVAIKUTUSOSAAMINEN JA TYÖELÄMÄ 2.1 Vuorovaikutusosaaminen käsitteenä Viestintään ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvä osaaminen on kiinnostanut tutkijoita runsaasti, ja aihetta on lähestytty eri tieteenaloilla ja jo yksistään puheviestinnässäkin monenlaisista teoreettisista näkökulmista ja metodologisista lähtökohdista käsin. Koska ilmiö on niin laaja voidaanhan kaikkea viestintää, vuorovaikutusta ja laajemminkin ihmisten välistä toimintaa tarkastella osaamisen näkökulmasta, vuorovaikutusosaamisen määritteleminen on osoittautunut haastavaksi tehtäväksi. Tässä alaluvussa tarkastellaan vuorovaikutusosaamisen (interpersonal communication competence) käsitettä ja määritelmiä: millaisin lähi- ja rinnakkaiskäsittein viestintään ja vuorovaikutukseen kuuluvaan osaamiseen on viitattu, miten käsitteitä on määritelty ja mitä vuorovaikutusosaamisella tässä tutkimuksessa tarkoitetaan. Ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä tarvittavaan osaamiseen viitataan tutkimuskirjallisuudessa sekä erilaisissa työelämää koskevissa keskusteluissa monenlaisin käsittein. Suomen kielessä yleisesti käytettyjä vuorovaikutusosaamisen lähi- ja rinnakkaiskäsitteitä ovat viestintäosaaminen, puheviestintäosaaminen sekä sosiaalinen, relationaalinen, interpersonaalinen ja kielellinen kompetenssi. Usein käytetään myös taitojen käsitettä ja puhutaan esimerkiksi viestintä- ja vuorovaikutustaidoista, puheviestintätaidoista, sosiaalisista taidoista tai vaikkapa ihmissuhdetaidoista. Englanniksi yleisesti käytössä ovat esimerkiksi käsitteet interpersonal communication competence/skills, interpersonal competence/skills, social competence/skills, communication competence/skills, linguistic competence/skills, relational competence/skills sekä interaction skills. (Ks. erilaisista käsitteistä esim. Hargie & Dickson 2004, 4; Spitzberg 2008; Spitzberg & Cupach 2002, 573 574; Valkonen 2003, 25 27.) Eri käsitteitä käytetään toisinaan synonyymisesti, ja osaa niistä voidaankin pitää samamerkityksisinä. Osa käsitteistä viittaa kuitenkin vuorovaikutusosaamisen ilmiön eri puoliin tai jopa osittain eri ilmiöön ja kiinnittyy keskenään erilaisiin teoria- ja tutkimusperinteisiin. Oman haasteensa luo, etteivät käsittei-