Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta
|
|
- Tiina Halttunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien keskeinen tavoite on auttaa sinua tutkimaan omia valmiuksiasi ja halukkuuttasi ryhtyä sijaistai adoptiovanhemmaksi. Tapaamisten teemat antavat sinulle tietoa sijoitetun lapsen kokemuksista ja tarpeista kehityksen eri osa-alueilla. Omien lapsuudenkokemusten muisteleminen johdattelee sinua sovittamaan sijaisvanhemmuuden takkia. Se auttaa sinua tunnistamaan lapsuuden perheesi toimintamallien vaikutusta omaan vanhemmuuteesi. Elämänkokemuksesi voi olla hyödyksi auttaessasi sijoitettua tai adoptoitua lasta. Sijaisvanhemmalla tulee olla erityinen herkkyys ymmärtää elämänkokemuksia sijoitetun lapsen näkökulmasta, erityisesti kokemuksia rakkaudesta, kurista, kiintymyksestä, traumoista ja menetyksistä. Valmiuksien, eli taitojen ja tietojen, omaksuminen edellyttää tiedostamista ja ymmärtämistä. Sijaisvanhemmuudessa tarvittavien valmiuksien ymmärtäminen ja hyödyntäminen edellyttää oman elämänhistorian tiedostamista, kykyä tarkastella itseään sekä keskustella omasta itsestään, perheestään ja kokemuksistaan. Kotitehtävät ovat myös yhteisen arvioinnin väline. Ne antavat kouluttajille tietoa sinusta, elämänkokemuksestasi ja valmiuksiin liittyvästä pohdinnastasi. Tieto on kouluttajille tärkeä siksi, että he puolestaan voivat ottaa perhekohtaisissa tapaamisissa esille ne asiat, jotka vahvistavat valmiuksiasi sijaisvanhempana ja toisaalta myös niitä valmiuksiin liittyviä kysymyksiä, joita on kotitehtävien perusteella herännyt. Aikaisemmat kokemukset osoittavat, että PRIDE-kotitehtävien kirjoittaminen voi tuntua vaikealta, ne vievät aikaa ja tehtävät voivat tuntua hankalilta. Niiden tekeminen on kuitenkin myös mielenkiintoista ja jännittävää. Ne valmistavat Sinua sijais- tai adoptiovanhemman tehtävään ja auttavat meitä yhdessä tietoisen päätöksen tekoon. Kotitehtävät ovat luottamuksellisia eivätkä kouluttajat luovuta niitä eteenpäin, ellette toisin jostain syystä yhdessä sovi. Kotitehtävät palautetaan valmennuksen päätyttyä. PRIDE-kouluttajat
2 Kotitehtävä 1 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä ENSIMMÄINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus perheeseen perheen oikeus valmennukseen Kaikilla lapsilla pitäisi olla oikeus asua perheessä. Silloin kun lapsi ei voi syystä tai toisesta kasvaa syntymävanhempiensa luona, yhteiskunnan ensisijainen tehtävä on turvata lapsen mahdollisuus perheelämään joko sijais- tai adoptioperheessä. Sijais- ja adoptiovanhemmat tarvitsevat erityisiä valmiuksia ja siksi heillä on oikeus saada valmennusta tehtäväänsä. Kiinnostuksesi sijais- ja adoptiovanhemmuuteen 1. Mikä herätti mielenkiintosi sijais- tai adoptiovanhemmuuteen? 2. Oletko itse ollut sijoitettuna sijaisperheeseen tai onko sinut adoptoitu? c Kyllä c Ei Jos vastasit kyllä, kerro miten tämä kokemuksesi on vaikuttanut kiinnostukseesi sijais- tai adoptiovanhemmuuteen? 3. Tunnetko jonkun, joka on ollut sijaiskodissa tai on adoptoitu? c Kyllä c Ei
3 Kotitehtävä 1 / Sivu 2 Jos vastasit kyllä, kerro miten tämä kokemuksesi on vaikuttanut kiinnostukseesi sijais- tai adoptiovanhemmuuteen? 4. Ajatuksiasi sijais- tai adoptiovanhemmuudesta. a) Mikä sijais- tai adoptiovanhemmuudessa olisi mielestäsi antoisinta? b) Millaiset asiat sijais- tai adoptiovanhemmuudessa huolestuttavat sinua? Oma perheesi 5. Sinulle, joka olet itse vanhempi. Ellet ole, siirry kysymykseen 6. a) Pohdi lapsiasi ja suhdettasi heihin ja kirjaa mielestäsi tärkeimmät asiat. b) Mitä vanhemmaksi tulo merkitsi sinulle?
4 Kotitehtävä 1 / Sivu 3 c) Mitkä asiat tuottavat eniten iloa vanhemmuudessa? d) Mikä on vanhemmuudessa raskainta? e) Miten lapsesi/puolisosi lapset suhtautuvat ajatukseesi ryhtyä sijais- tai adoptiovanhemmaksi? 6. Oletko suunnitellut hankkivasi vielä biologisia lapsia? 7. Sinulle, jolla ei ole biologisia lapsia. Muutoin, siirry kysymykseen 8. a) Pohdi, mitä lapsettomuus on merkinnyt ja se merkitsee sinulle tällä hetkellä? b) Jos olet ollut lapsettomuushoidoissa, milloin se tapahtui, ja millainen kokemus se oli sinulle?
5 Kotitehtävä 1 / Sivu 4 c) Onko sinulla kokemusta lastenhoidosta? Jos on, millaista ja mikä siinä on ollut antoisinta ja haasteellisinta? 8. Mitä sinun mielestäsi sinä ja perheesi voisitte antaa sijoitetulle tai adoptoidulle lapselle? 9. Mitkä asiat sinua erityisesti mietityttävät sijais- tai adoptiovanhemmuudessa? Ajatuksiani ensimmäisestä tapaamisesta 10. Ensimmäinen tapaaminen herätti minussa erityisesti seuraavia ajatuksia ja/tai kysymyksiä: Kiitos ensimmäisten PRIDE-kotitehtävien tekemisestä! Tiedämme, että kotitehtävien tekeminen vie aikaa eikä kysymyksiin ehkä ole aina helppo vastata. Arvostamme paneutumistasi tehtävien tekemiseen. Toivomme, että ne auttavat sinua arvioimaan valmiuksiasi ryhtyä sijais- tai adoptiovanhemmaksi. Pyydämme sinua jättämään ensimmäiset kotitehtävät meille kouluttajille seuraavassa tapaamisessa.
Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 1 Sivu 1 / 7 Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta PRIDE-valmennuksen ryhmätapaamissa käsitellään sijoitetun lapsen kokemuksia ja tarpeita.
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät NELJÄS tapaaminen Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä ryhmätapaamisessa
Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 6 Sivu 1 / 12 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva
PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia.
Kotitehtävä 4 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä NELJÄS TAPAAMINEN Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä tapaamisessa puhuimme siitä, miten vaikeat kokemukset voivat
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden tukeminen ovat tärkeitä muun muassa lapsen
Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin
Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo, keitä perheeseesi
PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1
Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden ylläpitäminen ovat tärkeitä mm. lapsen itsetunnon, identiteetin ja kulttuurisen yhteenkuuluvuuden
Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen
Kotitehtävä 2 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Perhehoidossa tarvitaan yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kukaan ei
Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät
PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Piirrä sukupuuhun lapsuuden perheesi. Kirjaa myös sisarustesi syntymävuodet, perhesuhteet ja asuinpaikat.
Kotitehtävä 3 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo keitä perheeseesi ja sukuusi kuuluu. Sukupuuhun voidaan
Perhehoito: Perhehoito on tärkeä osa lastensuojelua.
20.11.2013 1 Perhehoito: Perhehoito tarkoittaa lapsen hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä sosiaalilautakunnan tehtävään hyväksymässä sopivassa perheessä. Perhehoito
Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko
Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko 21.8.2013 Neljän pöydänjalan malli o Minä itse o Parisuhde o Kodin ulkopuolinen elämä o Vanhemmuus Mutta
Sukulaissijaisvanhempien valmennus. Vahvuudet ja kehittämistarpeet YHTEISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI
1 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja Loppuraportti Sukulaissijaisvanhempien valmennus Vahvuudet ja kehittämistarpeet YHTEISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI 2 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän
Lahden kaupunki Lastensuojelupalvelut Perhehoito. Tietopaketti sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille perheille
Lahden kaupunki Lastensuojelupalvelut Perhehoito Tietopaketti sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille perheille 2 Onko perheessäsi tilaa lapselle? Joku lapsi voi tarvita juuri sinua sijaisvanhemmakseen. Lapsi
LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN
LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN Tässä esityksessä käydään lyhyesti läpi lapsen ja vanhemman välisen yhteyden säilyttämisen osaalueita, joita on tärkeä huomioida lapsen huostaanoton tai
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013
Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.
TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille!
TU-A1140 - Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! Kurssin avaus 7.1. 2016 Eerikki Mäki eerikki.maki@aalto.fi Opiskelijapalautetta vuoden 2015 kurssista Kurssi poikkesi todella paljon verrattuna
Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?
TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.
Äiti lähtee päihdekuntoutukseen. Maija mukana. Sekä äiti että Maija viihtyvät. elo -95. marras -95 maalis -96
Liite 4 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja 1 LIITE 4 1. Kotitehtävä (Elämäntapahtumat): Lapsen elämänjana Elämänjanalla tarkoitetaan janaa, jolle kootaan aikajärjestyksessä, syntymästä
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
1 PRIDE-valmennusryhmien palautteet vuosilta 2009-2010. Yhteenvetoa palautteista
1 1. PRIDE-VALMENNUS 2. SAIN ETUKÄTEEN RIITTÄVÄSTI TIETOA - 26,6 % täysin samaa mieltä - 63,8 % jokseenkin samaa mieltä - 9,6 % täysin eri mieltä 3. KESTO - 58 % sopiva - 28 % liian lyhyt - 14 % liian
Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
PRIDE-valmennuksen arviointi
PRIDE-valmennuksen arviointi «Hyvä valmistautuminen sijaisvanhemmuuteen Tone Nordby seniorrådgiver Barne-, ungdoms- og familiedirektoratet Norja Side 1 Presentasjon Helsinki, mai 2015 Tausta Norja osti
Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen
Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto
PRIDE-valmennus on kantanut pian 20 vuotta
ENNAKKOVALMENNUS Teksti Kirsi-Marja Nurminen Kuvitus Jonna Markkula PRIDE-valmennus on kantanut pian 20 vuotta Sijaisvanhempien ja sosiaalityöntekijöiden yhteistyössä on vielä parannettavaa Perhehoitajalain
Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15
Sisällys LUKIJALLE... 11 PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Elätehoito, ruotuhoito ja vaivaistalot... 15 Perhehoito ja lastenkodit... 16 Perhehoitajalaki... 17 Perhehoito nykyisin...
TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille!
TU-A1140 - Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! Kurssin avaus 5.1. 2017 Eerikki Mäki eerikki.maki@aalto.fi Opiskelijapalautetta aiemmilta kursseilta Oman olemisen ja tietoisten valintojen
MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!
MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa
Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun
Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!
Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen
PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014
Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
Keinu. Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea
Keinu Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea Keinu tukee lasta ja vahvistaa perheiden yhteistyötä Perhehoidosta tuli lastensuojelun sijaishuollon ensisijainen hoitomuoto vuoden 2012
SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat
Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi
Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus
Yhteisen arvioinnin loppuraportti Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennuksen seitsemän tapaamista 1. Tietoa perhehoidosta Mitä ikäihmisten perhehoidon valmennus on? Ikäihmisten
SIJAIS- JA ADOPTIOPERHEIDEN KOHTAAMINEN JA TUKEMINEN NEUVOLASSA
SIJAIS- JA ADOPTIOPERHEIDEN KOHTAAMINEN JA TUKEMINEN NEUVOLASSA Valtakunnalliset neuvolapäivät 9.-10.10.2013, Helsinki Sanna Mäkipää, terveydenhoitaja, TtM, kouluttaja, työnohjaaja (koulutuksessa) Tmi
Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin
Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot
Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)
Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus
Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä
SITOUTUMINEN PARISUHTEESEEN
Sitoutuminen SISÄLTÖ Sitoutuminen parisuhteeseen Sitoutumisen kulmakiviä Ulkoinen ja sisäinen sitoutuminen Näkökulmia avioliittoon Mitä sitoutuminen mahdollistaa? Sitoutumista vaikeuttavia tekijöitä Sitoutuminen
KEHITTÄJÄASIAKKAAT JA TYÖNTEKIJÄT PALVELUIDEN KEHITTÄMISEN VOIMAVARANA
KEHITTÄJÄASIAKKAAT JA TYÖNTEKIJÄT PALVELUIDEN KEHITTÄMISEN VOIMAVARANA PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT- HANKE 1.5.2015-31.10.2017 KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA LAPIN HANKEOSIOSSA YHTEINEN
SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli
SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena
Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)
Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille
MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN
MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua
Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?
Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä
Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä
TULOHAASTATTELU Nimi Nuoren nro Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä Tulohaastattelun tarkoituksena on nuoren mielipiteiden kuuleminen ja nuoren tilanteen laajempi
ADOPTIO-ODOTUS KASVUA VANHEMMUUTEEN
ADOPTIO-ODOTUS KASVUA VANHEMMUUTEEN Adoptioperheet ry www.adoptioperheet.fi 3.4.2013 Sanna Mäkipää, TtM, terveydenhoitaja Tmi Capacitas Familia www.capacitasfamilia.fi Odotan vai odotanko? Saako / voiko
LAPSEN EROKRIISI (1/2)
LAPSEN EROKRIISI (1/2) Tässä diasarjassa käydään lyhyesti läpi lapsen huostaanoton tai sijoituksen jälkeistä aikaa lapsen eroa vanhemmastaan ja siitä seuraavan kriisin näkökulmasta. Lähde: Virpi Kujala,
raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry
#MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 27.6.2018 Kello 13.00 18.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13 15-vuotiaat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n nuoret raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry # M u n p
Yhteisen arvioinnin loppuraportti
Yhteisen arvioinnin loppuraportti Copyright Perhehoitoliitto ry Jyväskylä 2016 Kuva Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi KeVa -perhehoidon
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat
Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa
Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry
MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi
Luottamuksellinen kyselylomake
Luottamuksellinen kyselylomake Hakemus terapiaan terapeuttikandidaatille, joka opiskelee HumaNova Utbildning OY:ssa Terapiapalkkio on 30 /istunto (sis. alv.) ja maksetaan suoraan terapeuttikandidaatille
Investointi sijaisvanhempaanparas
Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:
KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013
KOHTAAMINEN Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN hankkeen lähtöajatus Pysyvyyden turvaaminen ja oikeus perheeseen pitkäaikaista sijaishuoltoa tarvitsevalle lapselle LOS 20 artikla
Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012
Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä
Miten tukea lasta vanhempien erossa
Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin
19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena
19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan
Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä. sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson
Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson 2000-luvun alussa adoptioneuvontaan haluavien jono oli pitkä ja lapsia tuli
KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen
KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen 0 Hyvät tulevat vanhemmat, Raskaus ja vanhemmaksi tulo on yksi merkittävimpiä elämän siirtymävaiheita. Tulevan uuden roolin omaksuminen on molemmilla vanhemmilla
TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi
TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus
Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Copyright Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi
Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.
Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla
Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta
Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lapsen oikeudet LOS:ssa Lapsella on oikeus: Suojeluun Osallistumiseen ja vaikuttamiseen Osuuteen yhteiskunnan voimavaroista
Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1
Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten
Kouluttajien valmistautuminen
4 Kouluttajien valmistautuminen Jokaisessa tapaamisessa tarvitset: fläppitaulu, tusseja, maalarinteippiä kyniä piirtoheitin ja valkokangas kouluttajien ja osallistujien nimikyltit Tapaamisen ohjelma (fläppi)
Lifeplus. Global Training System. Aloittaminen. Nimi: PIN-koodi: Sponsori: Ylempi Diamond-jäsen:
Lifeplus Global Training System Aloittaminen Nimi: PIN-koodi: Sponsori: Ylempi Diamond-jäsen: Koulutuspyörä Tämän yksinkertaisen pyörän pitäisi antaa sinulle käsitys ensimmäisistä askeleista, joita voit
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja
Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.
Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän
Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa
Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentelyn tavoite Turvallisuustyö isän käsittää tässä neljän eri aihealuetta: riskien arviointi, riskien hallinta, vastuu ja yhteistyö Tunteiden tunnistaminen
Perhehoitajan asema. Seitsemäs tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus
Perhehoitajan asema Seitsemäs tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Copyright Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi Tekstien
Naisyrittäjät ja maaseutumatkailu. Sivu 1 / 7
Olemme erittäin kiitollisia, jos osallistut tähän kyselyyn. Kysely koskee maaseutumatkailun, käsityön ja elintarviketuotannon alalla jo työskentelevien naisyrittäjien ja näillä aloilla liiketoimintaa suunnittelevien
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2.
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) Hyvät vanhemmat, Lapsellenne on varattu tutkimusaika OYS:n lastenneurologian yksikköön. Toivomme, että pyydätte opettajaa täyttämään oheisen lomakkeen lapsenne koulunkäynnistä.
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3
Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi
Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.
Mentalisaatiokyvyn kehittyminen
Mentalisaatiokyvyn kehittyminen RF kyky kehittyy vain vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa varhaiset ihmissuhteet myöhemmät ihmissuhteet terapiasuhde Lapsen mentalisaatiokyky voi kehittyä vain jos
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.
Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.
Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.
Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen
Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!
Liite 11 N2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssin toiselle jaksolle.
Adoptio ja nuoruusikä. HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT
Adoptio ja nuoruusikä HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT Luennon sisältö Yleisesti nuoruusiästä Adoptiolapsen kehityksen tiettyjä ominaispiirteistä
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin
Lähisuhdeväkivalta. Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014
Lähisuhdeväkivalta Lähettäjä: Gävlen kunnan kunnanjohtotoimisto elokuussa 2014 Tietoja paperilomakkeen täyttämisestä Kysymyksen jälkeen on merkitty tähti *, jos kyseessä on pakollinen kysymys, johon kaikkien
Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy
Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti
Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin
ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,
Odotusaika. Hyvät vanhemmat
Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhtstoiminta-alue Janakkalan neuvola Odotusaika Hyvät vanhemmat Lapsen odotus ja syntyminen ovat suuria ilonaihta. Ne tuovat kuitenkin myös uusia haastta perheelämään
1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään
Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus
ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.
ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen
Testaajan eettiset periaatteet
Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.
Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori
Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan
LAPSILÄHTÖINEN AUTTAMINEN - KOONTI PIENRYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ. 1. Mitä on akuutissa tilanteessa lasta auttava työskentely, entä mitä on lasta eiauttavaa
LAPSILÄHTÖINEN AUTTAMINEN - KOONTI PIENRYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ 1. Mitä on akuutissa tilanteessa lasta auttava työskentely, entä mitä on lasta eiauttavaa työskentelyä? Auttava työskentely: o lapsen kohtaaminen,