Osavuosikatsaus 1-4/ Liikelaitos Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten arvo on yht. 33 083 062 euroa. Puhtauspalvelujen uutena asiakaskohteena on aloittanut Mäkikylän palvelukeskuksen yksi osasto. Henkilöstökulut ovat 100 000 euroa pienemmät kuin vastaavana aikana viime vuonna. Vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle on jäänyt 15 henkilöä, näistä toimista on jätetty 13 täyttämättä. Palveluverkon muutoksista johtuen henkilöstön kanssa on käyty yt-menettelyjä yhdessä kohteessa. Toimintojen keskittämistä on edelleen jatkettu. Maastotietopalvelut siirtyivät vuodenvaihteessa Marjoniemen varikolla, jonka jälkeen aluepalvelujen toiminnot on lähes kaikki saatu keskitettyä. Varikolle siirtyivät myös puhtauspalvelusuunnittelijoita, -esimiehiä ja ohjaajia. Sairauspoissaoloja on kertynyt 6,4 kpv/htv, kun vastaava luku edellisenä vuonna oli 8,34. Esimiehet ovat ottaneet aktiivisen hyvinvoinnin ja työkyvyn toimintamallin käyttöön. Lisäksi henkilöstölle on järjestetty tuki- ja liikuntaelinkuntoutusta, joka on vaikuttanut sairauspoissaolojen vähenemiseen. Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Ylijäämää on kertynyt 1.358.932, joka vastaavana aikana viime vuonna oli 1.325.660. Ylijäämä tasoittuu kuitenkin kesäaikana, sillä alkuvuoden tuotot ovat huomattavasti suuremmat kuin kulut, koska tuotantomäärät ovat erisuuruisia eri kuukausina. Kesäkuussa henkilöstölle maksettavat lomarahat tekevät tuloksen ennusteen mukaiseksi. Myös kaluston ja rakennusmateriaalien hankinta ajoittuu kesäkuukausille. Toimenpiteet toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen turvaamiseksi Kiinteistöpalveluja johdetaan vastuullisesti ja osallistavasti. Mitoituksia, toimenkuvia sekä tehtäviä tarkistetaan ja priorisoidaan edelleen. Prosesseja kehitetään ja innovatiivisuuteen kannustetaan. Koulutuksessa keskitytään monialaisuuteen henkilöstön uusiutumiskyvyn turvaamiseksi. Vahva panostus säilytetään myös henkilöstön työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden edistämisessä, joka parhaimmillaan näkyy sairauspoissaolojen ja sijaistarpeen vähenemisenä. Tämä näkyy suoraan taloudellisissa tehokkuusluvuissa. Esimiehiltä vaaditaan tarkkaa talouden seurantaa ja kustannustietoisuutta sekä osto-osaamisen tehokkuutta. Mahdolliset palveluverkkopäätökset vaikuttavat palvelutuotantoon. Aluepalvelut toimii palvelusopimusten mukaisesti ja talouden toteutumista seurataan. Riskianalyysi Talousarvion mukaiset riskit eivät ole tuotannon liikelaitoksessa realisoituneet. Valtuuston liikelaitoksille asettamat sitovat tavoitteet vuodelle Liikelaitos t Tavoitetasot eutunut 30.4. Tilikauden tulos ennen tilinpäätössiirtoja ( ) Aloitettu / valmis Tulos ennen tilinpäätössiirtoja on positiivinen. Liikelaitoksen organisointitavan selvitys toteutetaan yhdessä konsernipalveluiden toiminnanohjauksen kanssa. Tulos 1.358.932 euroa on positiivinen. Uusi tekyn organisaatio astuu voimaan 1.1.2017. Toiminnan tehostaminen Kiinteistöpalvelujen markkinaehtoisuus Nykyinen palvelutuotanto ja kustannukset 3% - noin 43 hlöä, - tilaaja määrittelee palvelutason ja - vaatii palveluverkkomuutoksia Hallitun alueellisen kilpailutuksen valmistelu Valkealan alueen kiinteistönhoito- ja puhtauspalvelujen kilpailutuksen valmistelu keskeytettiin kaupunginhallituksen 4.4. päätöksen jälkeen.
Osavuosikatsaus 1-4/ Johtokunnan hyväksymien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen: Asiakaslähtöinen toiminta Asiakastyytyväisyyden pitäminen hyvällä tasolla. strategia-tavoite Asiakkaan kuuleminen Asiakastyytyväisyyskyselyt tehdään loppuvuodesta. Puhtauspalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 1-4 3,34 tavoite-arvo 3,45 Teknisten asiakastyytyväisyys 2,88 tavoite-arvo 3,00 Ruokapalvelujen asiakastyytyväisyys 2,80 tavoite-arvo 3,00 Tasapainoinen talous Sairauspoissaolojen ja työssä tapahtuvien tapaturmien jatkuva alentaminen. strategia-tavoite Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö Sairauspoissaolot (kpv/htv) 25,70 tavoite-arvo 24,40 6,4 Työtapaturmien lukumäärä (kpl) 64,00 tavoite-arvo 61,00 23,00
Osavuosikatsaus 1-4/ Tasapainoinen talous Optimaalinen, monipuolinen, laadukas ja kustannustehokkaasti tuotettu palvelutarjonta. strategia-tavoite Vastuullinen ja osallistava johtaminen eutuma-arvot ilmoitetaan tilinpäätöksessä. Kiinteistöjen hoito ( /m2/kk) 1,20 tavoite-arvo 1,20 Puhtauspalvelut ( /m2) 23,85 tavoite-arvo 25,82 Ruokapalvelut: /Ateria 2,87 tavoite-arvo 2,90 Hyvä esimiestyö ja laadukas työelämä. eutuma-arvot ilmoitetaan tilinpäätöksessä. Sosiaalinen pääoma 3,55 tavoite-arvo 3,65 Lähin esimies toimii esimiehenä hyvin 7,36 tavoite-arvo 7,50 Esimiestuki 3,36 tavoite-arvo 3,50 Päätöksenteon oikeudenmukaisuus 3,11 tavoite-arvo 3,19 Kohtelun oikeudenmukaisuus 3,62 tavoite-arvo 3,70
Osavuosikatsaus 1-4/ 1/1 1000 euroa TP 2015 TA Ta-muutos Muut TA 1-4/ -% muut ta 1-4/ 2015 Muutos% /2015 Ennuste Tuloslaskelma Toimintatulot 49 638 48 962 48 962 17 690 31 273 36,1 17 781-0,5 48 962 Myyntitulot/liikevaihto 49 227 48 551 48 551 17 642 30 908 36,3 17 707-0,4 48 551 Muut tulot 411 412 412 47 364 11,5 74-35,6 412 Toimintamenot -48 633-48 446-48 446-16 197-32 249 33,4-16 295-0,6-48 446 Materiaalit ja palvelut -19 680-18 400-18 400-6 746-11 654 36,7-6 803-0,8-18 400 Aineet, tarvikkeet ja tavara -7 259-7 008-7 008-2 568-4 439 36,6-2 599-1,2-7 008 Ostot tilikauden aikana -7 259-7 008-7 008-2 568-4 439 36,6-2 599-1,2-7 008 Varastojen muutos 1 0 0 0 0 0,0 0 0 Palvelujen ostot -12 421-11 392-11 392-4 178-7 214 36,7-4 204-0,6-11 392 Henkilöstömenot -26 748-27 721-27 721-8 617-19 104 31,1-8 713-1,1-27 721 Palkat ja palkkiot -20 108-20 827-20 827-6 331-14 496 30,4-6 507-2,7-20 827 Henkilösivumenot -6 641-6 894-6 894-2 286-4 608 33,2-2 206 3,6-6 894 Eläkemenot -5 545-5 641-5 641-1 857-3 784 32,9-1 828 1,6-5 641 Muut henkilösivumenot -1 096-1 253-1 253-429 -824 34,3-378 13,4-1 253 Muut menot -2 204-2 325-2 325-834 -1 491 35,9-780 7,0-2 325 Toimintakate 1 005 516 516 1 492-976 289,0 1 486 0,5 516 Rahoitusmenot ja -tulot -5 0 0 0 0 0-140,8 0 Muut rahoitustulot 1 0 0 0 0 0 78,3 0 Muut rahoitusmenot -5 0 0 0 0 0-70,8 0 Vuosikate 1 000 516 516 1 492-976 289,0 1 486 0,5 516 Poistot ja arvonalentumiset -475-475 -475-133 -342 28,1-160 -16,6-475 Suunnitelman muk. poistot -475-475 -475-133 -342 28,1-160 -16,6-475 Tilikauden tulos 525 41 41 1 359-1 318 1 326 2,5 41 Tilikauden ylijäämä (alij.) 525 41 41 1 359-1 318 1 326 2,5 41 Rahoituslaskelman toteutuminen 1000 euroa TP 2015 TA Ta-muutos Muut TA 1-4/ Poikkeama Poikkeama -% muut. ta Ennuste Toiminnan rahavirta Vuosikate 1 000 516 516 1 492-976 289,2 516 Tulorahoituksen korjauserät 0 0 Toiminnan ja investointien rahavirta 1 000 516 516 1 492-976 289 516 Rahoituksen rahavirta Muut maksuvalmiuden muutokset -1 000-516 0-516 -1 490-516 974 0-516 Vaikutus maksuvalmiuteen 0 0 0 0 2-2 0 Sitovuustaso johtokunta Sitovuutaso valtuusto Henkilöresurssit TP 2015 TA eutunut 30.4. Henkilömäärä henkilötyövuosina 690,90 700,84 649,26 Toiminnan volyymi Rakennusten hoito (m 2) 554 000 554 175 554 175 Siivottavat neliöt 359 408 354 000 354 000 Ateriamäärä (kpl) 5 148 500 4 700 000 1 929 000
Osavuosikatsaus 1-4/ Tuotot/kulut 12.5. Tammikuu-Huhtikuu 200 Teknisen tuotannon Liikelaitos Summatasot: Palveluyksikkö Talousarvio eutunut vuoden alusta Poikkeama eutumis%. ed. vuoden alusta Ed. tp 8010 Tuotannon hallinto Tuotot 301 578 75 684 225 894 25,1 87 341 267 806 Kulut -301 579-76 717-224 862 25,4-86 850-267 886 Netto -1-1 033 1 032 ***** 491-80 8210 Maastotietopalvelut Tuotot 958 000 273 520 684 480 28,6 302 135 1 118 590 Kulut -967 012-367 328-599 684 38-393 863-1 108 522 Netto -9 012-93 808 84 796 1040,9-91 728 10 068 8220 Alueiden kun.pito- ja rak.palv Tuotot 8 619 000 3 850 850 4 768 150 44,7 3 414 497 10 011 037 Kulut -8 613 140-3 208 454-5 404 686 37,3-3 184 416-9 975 154 Netto 5 860 642 395-636 535 ***** 230 081 35 883 8230 Logistiikkapalvelut Tuotot 5 417 732 1 789 249 3 628 483 33 2 190 584 5 668 019 Kulut -5 405 451-1 966 750-3 438 701 36,4-1 951 156-5 367 999 Netto 12 281-177 501 189 782-1445,3 239 428 300 020 8310 Kiint.hoito- ja liik.paik.palv Tuotot 12 060 430 3 961 986 8 098 444 32,9 4 039 734 12 033 096 Kulut -12 036 681-3 886 834-8 149 847 32,3-3 916 640-11 962 842 Netto 23 749 75 152-51 403 316,4 123 094 70 253 8320 Puhtauspalvelut Tuotot 9 250 248 3 095 754 6 154 494 33,5 3 032 190 8 693 400 Kulut -9 250 248-2 787 863-6 462 385 30,1-2 885 341-8 633 262 Netto 0 307 891-307 891 ***** 146 849 60 138 8330 Ruokapalvelut Tuotot 12 355 384 4 642 810 7 712 574 37,6 4 714 258 11 846 213 Kulut -12 346 888-4 036 975-8 309 913 32,7-4 036 814-11 797 290 Netto 8 496 605 835-597 339 7130,8 677 445 48 923 RAPORTTI YHTEENSÄ Tuotot 48 962 372 17 689 852 31 272 520 36,1 17 780 739 49 638 160 Kulut -48 920 999-16 330 920-32 590 079 33,4-16 455 080-49 112 954 Netto 41 373 1 358 932-1 317 559 3284,6 1 325 660 525 206