ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS



Samankaltaiset tiedostot
PYKÄLÄ RY:N Pöytäkirja I/2008 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS

ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS

PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 7/2007 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Onniteltiin ympäristövastaava Norrosta uudesta työpaikasta. Puheenjohtaja Liukkonen iloitsi Kertun Kepittäjäisten lähestymistä.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Pöytäkirja 1/ PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2016. AIKA: klo 18.00

Pykälä ry:n Pöytäkirja 1/08 Yleisvaliokunnan kokous

Pykälä ry. Pöytäkirja /2015

Pykälä ry:n Ulkoasiainvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 7/13. Laura Linnove (saapui kokoustauolla)

PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 4/2017. AIKA: klo Pykälän kerhotilat, Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

PYKÄLÄ RY:N PÖYTÄKIRJA 9/2007 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin.

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 6/2012. Aika: Paikka: Kolmenkalliontie 109, Porvoo. Läsnä: Suvi Syvänen.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Pykälä ry. Pöytäkirja /2015. Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 3 B. Paikalla

PÖYTÄKIRJA /2012

Pykälä ry:n Ulkoasiainvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 3/13. Paikalla: Jaakko Laitinen Eeva-Leena Perttula (saapui kohdassa 6.2)

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015. Aika: klo Paikka: Porthaninkatu 4 c 48

Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous /2012 Paikka: Pihlajatie 17 A 15

PÖYTÄKIRJA /2011

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

PÖYTÄKIRJA /2012

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai klo Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2014

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

Pykälä ry. Pöytäkirja /2015

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2009

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2011

Toivotettiin nuorempi Phuksikapteeni Meri Bergström tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5

PÖYTÄKIRJA /2011

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 14/2007 Valiokuntien vaalikokous

PÖYTÄKIRJA /2013

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2009

Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: Sunnuntai Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2007

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2014

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Opintovastaava Markkanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Markkasta ruoasta.

Todettiin Kertun kepittäjäisten onnistuneen hyvin. Kiitettiin valiokuntalaisia työpanoksesta.

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 07/2015. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Päätettiin liittää kokouksen muistio pöytäkirjan 4/2016 muistioksi.

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Karvinen ja yleisvastaava Paajanen ilmoittivat olleensa luentokuulustelussa.

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2009

Transkriptio:

PYKÄLÄ RY:N ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS Pöytäkirja III/2008 Aika: keskiviikko 27.2.2008 Paikka: Pykälän kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 Läsnä: Jesse Viljanen, puheenjohtaja Irene Hallikainen, kulttuurivastaava Martina Castrén, excuvastaava Kaisa Kerkola, excuvastaava Milla Laurio, KV-vastaava Maarit Huotari, matkavastaava Mikko Nurmela, tiedottaja (läsnä klo 19.45 lähtien) Saara Koskimäki, emäntä Maija Ahtiainen, emäntä Jussi Hakanen, emäntä Ingrid Remmelgas, isäntä Mikko Rudanko, isäntä (läsnä klo 19.45 lähtien) Lars Lindeman, isäntä 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 18.52. 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi, koska paikalla oli yhdistyksen sääntöjen vaatima määrä valiokunnan jäseniä. 3. Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi sellaisenaan. 4. Ilmoitusasiat Isäntä Remmelgas valittiin kokouksen sihteeriksi.

Keskiviikkona 19.3. klo 7.00 alkaa lipunmyynti vuosijuhliin ja sillikselle. Tiistaina 25.3. klo 17.00 alkaa lipunmyynti Pykälä-viikolle. 27.3. pidetään Pohjasakan viini-ilta. 30.3. pidetään tanssiharjoitukset Pykälän vuosijuhlia varten. Harjoituksiin saa osallistua myös Pykälän ulkopuoliset. Todettiin, että kaikilla valiokuntalaisilla alkaa olla poikaystäväpaniikkia vuosijuhlia ajatellen. Kiitettiin excuvastaavia Kerkolaa ja Castrénia onnistuneesta KKO-excusta. Kiitettiin myös kaikkia emäntiä hyvästä ruoasta. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen Hyväksyttiin edellinen pöytäkirja sellaisenaan. 6. Tapahtumat 1. Menneet: 1. Vaihtarisitsit 30.1.2008 Todettiin, että pienistä vastoinkäymisistä huolimatta sitsit olivat oikein kivat. Kiitettiin vaihtareita aktiivisuudesta. 2. Laskiainen 5.2.2008 Kiitettiin emäntiä pullista ja isäntiä mehuista. Todettiin, että mehu loppui hyvin nopeasti, joten ensi vuodelle ehdotettiin enemmän mehua. 3. KV-viikko: Århus Puheenjohtaja Viljanen kehui viikkoa hienoksi ja totesi, että siellä vuosijuhlat olivat hyvin erikoiset. Viljanen kertoi ottaneensa lyhyet nokoset kesken vuosijuhlien. 4. KV-viikko: Orator KV-vastaava Laurio ja matkavastaava Huotari kehuivat viikkoa. Laurio suositteli viikkoa lämpimästi kaikille. 5. Codex-sitsit 8.2.2008 Sitseillä käyneet totesivat, että oli hauska ilta. Codexin baaria kehuttiin ja keskusteltiin sitseillä tarjotuista ruoista. 6. Ystävänpäiväsitsit 14.2.2008 Puheenjohtaja Viljanen kehui koko valiokuntaa onnistuneista sitseistä. Kiitettiin Kannunvalajia hienoista koristeluista. Keskusteltiin myös sitsien hienoista serveteistä. Excuvastaava Kerkolan mielestä Pykälä oli jopa hienomman näköinen kuin Glamoursitseillä.

7. Kerttu-kokous 27.3.2008 klo 18.00 2. Tulevat: Todettiin, että kokous sujui hyvin. Keskusteltiin vielä käytännön järjestelyistä ja juomista. Todettiin, että koko valiokunta on paikalla lähettämässä joukkueita matkaan. Lähtöpaikalla tarjotaan valiokuntalasille minttukaakaota lämmikkeeksi. 1. LKS-sitsit 7.3.2008 Todettiin, että liput menivät hyvin kaupaksi eikä kukaan pykälisteistä ollut ottanut alkoholitonta vaihtoehtoa. Emännät varautuvat ruokatarjoiluun ja isännät hankkivat sitseille juomat. Henkilökunnan vaatteista keskusteltiin ja todettiin lopuksi, että kaikilla on musta alaosa ja valkoinen yläosa. Todettiin myös, että puheenjohtaja Viljanen ei pääse tuolloin paikalle. 2. Kertun kepittäjäiset 17.3.2008 Todettiin, että asiasta on jo keskusteltu. Lisätietoa ja muuta infoa tulee sähköpostilla myöhemmin. Keskusteltiin kuitenkin vielä Kerttuhaalarimerkeistä ja lipunmyyntivuoroista. Excuvastaava Kerkola huomautti, että lakikirjakoulutus järjestetään 12.3.2008. 7. Pykälän KV-viikko 9.-13.4.2008 Seuraava KV-viikkotoimikunnan kokous on 10.3 klo 17.00. Todettiin, että KV-viikon teemaksi on valittu tuotannon siirtyminen halpatuotannon maihin. Viikon alustavaa ohjelmaa on jo mietitty. Todettiin, että ensimmäinen kokous oli jo viime viikolla. Puheenjohtaja Viljanen huomautti, että majoittajia vieraille vielä tarvitaan. Keskusteltiin mahdollisista majoittajista. Paheksuttiin emäntä Hakasta törkeästä kielenkäytöstä. Keskusteltiin myös vieraiden lahjapusseista. Kiljavan mökkireissun teemaksi todettiin valitun Winners and Losers. Keskusteltiin emäntien matkaamisesta Kiljavalle. 8. Tiedotusasiat Todettiin, että tiedottaja Nurmela ja isäntä Rudanko ovat juuri kiertämäsää baareja Kertun kepittäjäisiä varten. Keskusteltiin Internet foorumeiden käyttämisestä ja todettiin, että kaikki eivät ole vielä löytäneet foorumeita. Excuvastaava Kerkola ehdotti, että tiedottaja Nurmela tiivistäisi foorumeilla käytyä keskustelua ja tiedottaisi valiokuntalaisille tärkeimmistä asioista sähköpostilistalla. Ehdotus sai yleistä kannatusta. Todettiin, että Pykälän ry:n kotisivuille on ilmestynyt Pykälän toimijoiden profiilikuvat. 9. Vaihtariasiat KV-vastaava Laurio tiedottaa vaihtareille Kertun kepittäjäisistä. Laurio totesi, että vaihtarit ovat olleet erittäin aktiivisia ja innostuneita Ystävänpäiväsitseistä. Keskusteltiin myös HYYn ESN valiokunnan kokouksista. Laurio ilmoitti kokousten olevan avoinna kaikille kiinnostuneille. Kulttuurivastaava Hallikainen oli ollut tuuraamassa Lauriota ESN:n kokouksessa.

10. Excuasiat Keskusteltiin tulevista excuista. Excuvastaava Kerkola totesi alkukankeuden kadonneen. KVviikolla on luvassa neljä excua. Excut tehdään Roschierille, Borenius & Kemppiselle, Castrén ja Snellmannille sekä Fennicalle. Keskusteltiin Waselius&Wist excun osallistujamäärästä. 11. Kulttuuriasiat Kulttuurivastaava Hallikainen kehui tulevaa kulttuurikevättä ja kertoi lähes kaiken olevan valmiina. Kulttuuriexcu Storyvillessä oli ollut hauska. Kerkola ja Hakanen söivät erikoista karkkia yhdessä, mikä aiheutti yleistä hilpeyttä. Hallikainen totesi, että LKS-spexiin on vielä vapaita paikkoja. Keskusteltiin seuraavan syksyn kulttuuritarjonnasta ja Drag Queen excu siirrettiin syksylle. Puheenjohtaja Viljanen kehui kultturivastaavia hyvin aktiivisiksi. Hallikainen tiedotti HYYn DJkurssi mahdollisuudesta. Keskusteltiin myös muista HYYn kulttuuritapahtumista. Hallikainen ilmoitti, että yleisvaliokunnan kulttuurivastaava Jesse Järvenpää ei ollut löytänyt kokoushuonetta yrittäessään osallistua HYYn kulttuurivaliokunnan kokoukseen. Tiedottaja Nurmela ja isäntä Rudanko saapuivat kokoukseen baarikierrokselta klo 19.45. 12. Matka-asiat Matkavastaava Huotari ilmoitti, että matka järjestyisi 22.-23.5.2008. Alustavan suunnitelman mukaan 22.5. matkattaisiin Hämeenlinnaan ja vierailtaisiin vankilamuseossa ja Tomaatteja tomaatteja festivaaleilla. 23.5. jatkettaisiin matkaa Lahteen ja käytäisiin mahdollisesti exculla Lahden käräjäoikeudessa sekä Hartwallin tehtaalla. Matkan yksityiskohdat ja kustannukset ovat vielä avoinna. Keskusteltiin majoitus- ja matkustusvaihtoehdoista. Kulttuurivastaava Hallikainen kertoi Lippupalvelun toiminnasta yksityiskohtaisesti. 13. M.E.T.A Tiedottaja Nurmela ilmoitti, että 10 baaria on varmasti mukana Kertun kepittäjäisissä. Kahdeksaan baariin ollaan vielä myöhemmin yhteyksissä. Kiitettiin Nurmelaa ja Rudankoa baarikierroksesta. Emäntä Hakanen ehdotti tarjoilijoiden ja emäntien yhteistyön tiivistämistä ja parantamista. Todettiin, että asiasta keskustellaan tarkemmin ennen LKS-sitsien alkamista. Hakanen myös totesi, että UAV:n postituslistalle tulee jatkuvasti roskapostia ja kehotti kaikkia tarkastamaan koneensa Ad-Aware ohjelmalla. Kulttuurivastaava Hallikainen kyseli valiokunnan paidoista ja haalarimerkeistä. Keskusteltiin paitojen väreistä sekä pikeepaita-vaihtoehdosta. Isäntä Remmelgas ehdotti valiokunnan sloganiksi Tehdään ensin ja mietitään sitten! Keskusteltiin logoperinteen aloittamisesta. Idea sai myönteisen vastaanoton. Tiedottaja Nurmela alkaa kehittää logovaihtoehtoja. Ehdotettiin valiokunnan yhteistä bondausiltaa. Sovittiin alustavasti, että ilta järjestetään 28.3. puheenjohtaja Viljasen luona. Illasta lähetetään tarkempaa tietoa sähköpostilla. Todettiin, että emäntä Koskimäellä on tänään syntymäpäivä, ja että hän täyttää 22 vuotta. Valiokunta lauloi Koskimäelle. Koskimäki kutsui kaikki viettämään syntymäpäiviään 28.2. Luxiin, jossa esiintyy Ressu Redford.

Keskusteltiin valiokunnan tulevasta mökkireissusta kesällä. 6.-8.6.2008 järjestetään Pykälän kesäpurjehdus. 2.8.2008 on LML:n Liiton arkki tapahtuma. Emäntä Hakanen ehdotti tarkempia käyttäytymisohjeita sitseillä keittiön suhteen. Sovittiin, että asiasta keskustellaan tarkemmin myöhemmin. 14. Seuraava kokous Seuraava kokous sovittiin pidettäväksi torstaina 3.4.2008 kello 18.00 Pykälän kerhohuoneistolla. 15. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Viljanen päätti kokouksen kello 20.37. Pöytäkirjan vakuudeksi Jesse Viljanen Puheenjohtaja Ingrid Remmelgas isäntä, kokouksen sihteeri