PÖYTÄKIRJA /2013
|
|
- Karoliina Tamminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai Paikka: Töölönkatu 27 A 13 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola Jaakko Laitinen Niina Karjunen 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Syvänen avasi kokouksen kello 13: Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Langetettiin myöhästymissakko yleisvastaava Haavikolle. Langetettiin myöhästymissakko opintovastaava Karjuselle. Taloudenhoitaja Riipinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin taloudenhoitaja Riipistä ruoasta. Kiitettiin puheenjohtaja Syvästä kokoustilojen tarjoamisesta. Todettiin hallituksen jäsenillä olevan Pykälä-viikkojännitystä. Sihteeri Parikka kertoi syöneensä liikaa pääsiäismunia. Yleisvastaava Haavikko kertoi opetelleensa koiran trimmausta. Todettiin yleisvastaava Haavikon hallitusvuoden alkaneen. Puheenjohtaja Syvänen kertoi vuosijuhlamekkonsa olevan Suomessa. Iloittiin yleisvastaava Rapolan dieetin loppumisesta. 1
2 5. Edellisen pöytäkirjan tarkistaminen Päätettiin tarkistaa pöytäkirja 13/2013 sähköpostilistalla. 6. Opintoasiat 6.1 Seminaarivapaapaikat Myönnettiin vapaapaikka IPR University Centerin to18.4. järjestettävään koulutukseen Työsuhdekeksinnöt Anna-Leena Hyppöselle. Myönnettiin vapaapaikka Edilex Pro:n ti järjestettävään seminaarivapaapaikkaan Kurinpito ja lastensuojelu perusopetuksessa: juridiikka ja käytäntö kohtaavat Maija Salmelle. 6.2 Tutkintorakenneuudistus Opintovastaava Karjunen kertoi opintoasiaintoimikunnan kokouksiin liittyvistä hallopeditapaamisista Opintovastaava Karjunen kertoi hallopedien ja Codex r.f.:n opintovastaavan kanssa laatimastaan tutkintorakenteen uudistusta koskevasta kirjelmästä tiedekunnalle. Opintovastaava Karjunen kertoi selvittävänsä mahdollisuutta saada puheoikeus seuraavassa opintoasiaintoimikunnan kokouksessa. 6.3 Muut opintoasiat Opintovastaava Karjunen kertoi hallopedien tapaamisen olleen onnistunut. Opintovastaava Karjunen kertoi hallopedi-toiminnasta. Opintovastaava Karjunen kertoi opintovaliokunnan seuraavan kokouksen olevan ti 2.4. Opintovastaava Karjunen kertoi OAVK:n juhlaseminaarin tarjoiluista. Keskusteltiin velvoiteoikeuden tenttipalautetilaisuudesta. 7. Yrityssuhdeasiat 7.1 Vuosijuhlat Keskusteltiin cocktail-tilaisuuden tervehdysjärjestyksestä. Keskusteltiin huomionosoitusten jaosta. Päätettiin mennä tapaamaan inspehtori Pihlajamäkeä ma 8.4. puheenjohtajan, opintovastaavan ja sihteerin voimin. Sihteeri Parikka kertoi minuuttiaikataulun muuttuvan vielä. Keskusteltiin jatkojen siivouksesta. Sihteeri Parikka kertoi vuosijuhlien kuvauksesta. Sihteeri Parikka kertoi ongelmista plaseerauksessa. 2
3 7.2 Muut yrityssuhdeasiat Sihteeri Parikka kertoi tulevista excursioista. Sihteeri Parikka kertoi menneistä yhteistyötapaamisista. Sihteeri Parikka kertoi Pykälä-viikon sponsoriasioista. 8. Ulkoasiat 8.1 Pykälän KV-viikko Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi KV-viikon excujen toteutuksesta. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi KV-vieraiden matkakorteista. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi KV-viikon etkoista. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi jäsen Krootilan tekevän KV-lehden. Keskusteltiin KV-vieraiden majoituksesta. Keskusteltiin hallitusten välisestä majoituksesta. 8.2 Pykälän kevätmatka Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi kevätmatkan järjestelyjen edenneen. Ulkoasiainvastaava Laitinen kehui matkavastaava Saloa. 8.3 Muut ulkoasiat Ulkoasiainvastaava Laitinen muistutti Condus ry:n vuosijuhlien ilmoittautumisesta. Tiedotusvastaava Kolehmainen totesi, ettei postia ollut saapunut. Iloittiin avainkortin löytymisestä. Tiedotusvastaava Kolehmainen tarjosi kaikille papuja. Kokoustauko alkoi kello 14:19. Kokoustauko päättyi kello 14: Tiedotusasiat 9.1 Nettisivujen päivitys Tiedotusvastaava Kolehmainen kertoi nettisivuja päivitetyn. 3
4 9.2 Laulukirjat Tiedotusvastaava Kolehmainen totesi laulukirjojen odottavan yrityksien vahvistuksia mainoksista. 9.3 Varjo-opinto-opas Tiedotusvastaava Kolehmainen kertoi Varjo-opinto-oppaan deadlinen olevan huhtikuun lopussa. Keskusteltiin varjo-opinto-oppaan toteuttamisesta Pykälä ry:n visuaalisen ilmeen mukaisesti. Keskusteltiin Varjo-opinto-oppaan sisällöstä. 9.4 Muut tiedotusasiat Opintovastaava Karjunen kertoi päivittäneensä nettisivujen ajankohtaisosiota. Päätettiin tiedustella mahdollisuutta uuteen kopiokoneeseen. 10. Yleisasiat 10.1 Pykälä-viikon tapahtumat Käytiin Pykälä-viikon tapahtumat läpi. Keskusteltiin OAVK:n juhlaseminaarista. Keskusteltiin Pykälä-viikon avajaisista. Päätettiin Pykälä-viikon avajaisten alkavan kello 21:00. Keskusteltiin kuljetuksista Kevätkiljavalle. Päätettiin yleisvastaava Haavikon toimivan autokuskina keskiviikkona. Keskusteltiin Kiljavalle vietävistä tavaroista. Keskusteltiin emäntien käytännön järjestelyistä. Keskusteltiin KV-sitsien jatkoista. Sihteeri Parikka kertoi vuosijuhlien kenraaliharjoituksien olevan pe kello 15:00. Todettiin hallituksen olevan paikalla Crowne Plazalla la kello 16:30. Sovittiin halauspolitiikasta koskien cocktail-tilaisuutta. Keskusteltiin Silliksen kuljetuksista. Keskusteltiin Silliksen järjestelyistä. Yleisvastaava Haavikko kertoi Silliksen teemasta. Langetettiin puheenjohtaja Syväselle matkapuhelinhäiriösakko kello 15:13. 4
5 Keskusteltiin Silliksen aikataulusta Vappu Keskusteltiin Vappubileistä ja bileiden tiedotuksesta. Yleisvastaava Haavikko kertoi pykälisti-merkeistä. Keskusteltiin phuksikapteeneista Kevätkauden päättäjäiset Yleisvastaava Rapola kertoi Kevätkauden päättäjäisten olevan ke Kaivohuoneella. Päätettiin lipun hinnaksi kolme euroa etukäteen ostettuna ja viisi euroa ovelta Kerhohuoneiston vaatimat toimenpiteet Yleisvastaava Haavikko kertoi olleensa taloyhtiön yhtiökokouksessa. Keskusteltiin taloyhtiön yhtiökokouksesta. Keskusteltiin tilojen vuokraamisesta. Kokoustauko alkoi kello 15:37. Kokoustauko päättyi kello 15: Muut yleisasiat Taloudenhoitaja Riipinen muistutti yleisvastaava Rapolan tuomasta jäätelöstä. Hyväksyttiin tarjous Pykälä-viikon bussikuljetuksia. (Liite 2) 11. Talous 11.1 Tilavuokrat Ei ollut tilavuokria Yhdistyksen kesäpurjehdus Päätettiin selvittää vielä yhdistyksen kesäpurjehduksen järjestämismahdollisuuksia Valmennuskurssien ajankohtaiset asiat Taloudenhoitaja Riipinen kertoi valmennuskurssien alkaneen. Todettiin valmennuskurssipäälliköiden ja valmennuskurssien olevan yhdistyksen kerhotiloilla. Keskusteltiin hallituksen ja valmennuskurssien yhteistyöstä. Keskusteltiin valmennuskurssien rekrytointiprosessista. 5
6 11.4 Paragraaffi Oy:n ajankohtaiset asiat Puheenjohtaja Syvänen kertoi omistajastrategian edenneen Paragraaffi Oy:seen. Puheenjohtaja kertoi Paragraaffi Oy:n toimitusjohtajan kuukausiraportista Muut talousasiat Todettiin, ettei ollut muita talousasioita. 12. Muut esille tulevat asiat 12.1 Matrikkeli Keskusteltiin matrikkelin tilanteesta. Puheenjohtaja Syvänen totesi ottavansa yhteyttä matrikkelitoimikunnan puheenjohtajaan. Keskusteltiin puheenjohtaja Syväsen valmistamista ytelistä kekseistä Muut asiat Keskusteltiin seiväsmatkasta. Keskusteltiin hallituspaidoista. 13. Seuraava kokous Päätettiin pitää seuraava kokous ma 8.4. kello 14: Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Syvänen päätti kokouksen kello 16:24. Pöytäkirjan vakuudeksi Suvi Syvänen Hallituksen puheenjohtaja Julia Parikka Sihteeri 6
7 7 PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA 8.4.2013 15/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 8.4.2013 Paikka: Sörnäistenlaituri 3 G 250 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen (saapui
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 23.4.2013 Paikka: Kattosauna Sivistys, Leppäniemenkatu 11 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Niina Karjunen, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Eero
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2013 Paikka: Läsnä: Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (lähti kohdassa 8.3) Tuomas
PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 24.11.2013 Paikka: Läsnä: Tallikuja 2 D Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola
PÖYTÄKIRJA /2013
PÖYTÄKIRJA 10.3.2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 10.3.2013 Paikka: Tallikuja 2 D 42 00330 Helsinki Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas
PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt
PÖYTÄKIRJA 3.6.2013 22/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.6.2013 Paikka: Bulevardi 19 A 18 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tuomas Haavikko Britta Riipinen (saapui kohdassa 7.1.) Eero
PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta
PÖYTÄKIRJA 4.3.2013 10/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 4.3.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tuomas Haavikko Britta Riipinen
PÖYTÄKIRJA 26.3.2013 13/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 26.3.2013 Paikka: Läsnä: Pohjoisesplanadi 25 A Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola
PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui
Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen
PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina
Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.
PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Unioninkatu 22 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen
Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012
PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto
PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi
PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 26.10.2013 Paikka: Läsnä: Ounasvaaran pirtit Antinmukka 4, Rovaniemi Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko
PÖYTÄKIRJA 5.8.2013 24/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.8.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko
PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2011 Paikka: Fondia Oy, Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA 14.3.2011 10/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura
Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen
PÖYTÄKIRJA /2013
PÖYTÄKIRJA 20.5.2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.5.2013 Paikka: Läsnä: Pohjoisesplanadi 25 A Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.4.2009 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Bird&Bird Oy Mannerheimintie 8 Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Sini Paajanen Jesse
Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA /2013
PÖYTÄKIRJA 16.4.2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 16.4.2013 Paikka: Museokatu 33A 18 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura
PÖYTÄKIRJA /2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.2.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 21/2017 PÖYTÄKIRJA 21/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5.krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri
Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.
PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 19.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 20.4.2015 klo 17.30. Paikka: Lönnrotinkatu 5
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.30 Paikka: Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai 17.5.2012 Paikka: Unioninkatu 45 G 88 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Riku Saarinen Outi
Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.
Pöytäkirja 5.2.2012 6/2012 Aika: Sunnuntai 5.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male (poistui kohdassa
Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 AIKA: klo 13 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B 5 krs. Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä Harri
PÖYTÄKIRJA 29.6.2013 23/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 29.6.2013 Paikka: Läsnä: Isolehtisaari Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola Jaakko
PÖYTÄKIRJA 16.9.2013 28/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas
PÖYTÄKIRJA 14.10.2013 32/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.10.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas
PÖYTÄKIRJA /2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 7.6.2011 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B, 5. krs Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.5.2009 Paikka: Ruutikatu 3 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.2.) Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen Johanna Säteri Sini
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sihteeri Hiltunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hiltusta ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 24.11.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.3.2009 kello 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna
PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.2.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 16.2.2015 klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.1.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.1.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta
Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.9.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen (saapui kohdassa
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 27.9.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.
Pöytäkirja 19.2.2012 8/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: Sunnuntai 19.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 5 A, 5. krs Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri)
Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA 21.10.2013 33/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.10.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.11. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 4.2.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta Riipinen
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 4.6.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Dittmar & Indrenius Pohjoisesplanadi 25 A Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.5.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.krs Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen
Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu
PÖYTÄKIRJA 24.9.2012 27/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 24.9.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen
Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA 25.8.2014 28/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian Krootila
PÖYTÄKIRJA 9.9.2012 25/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 9.9.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 11.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
PÖYTÄKIRJA 17.10.2011 28/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.10.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.00 Paikka: Arkadiankatu 21 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Mia Hellgrén, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.
Pöytäkirja 2/2016 4.1.2016 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2016 AIKA: 4.1.2016 klo 17.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Katariina Järvi, puheenjohtaja Tiia Takalo,
Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto
Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012 Aika: Keskiviikko 15.8.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Liisankatu 11 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Tarik Ahsanullah, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä Asta Tukiainen
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.2.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas
PÖYTÄKIRJA /2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas
PÖYTÄKIRJA /2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.2.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.4. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Leppäsuonkatu 9 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen
PÖYTÄKIRJA 13.3.2007 13/2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 13.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen
Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.11.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen Iina-Mari Supperi Otto Markkanen