YLEISHALLINNON VUODEN 2015 TARKISTETTU KÄYTTÖSUUNNITELMA

Samankaltaiset tiedostot
YLEISHALLINNON VUODEN 2015 TARKISTETTU KÄYTTÖSUUNNITELMA SISÄLLYS. Kunnanhallitus KÄYTTÖTALOUSOSA

1 KÄYTTÖTALOUSOSA YLEISHALLINNON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017

YLEISHALLINNON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä

YLEISHALLINNON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2019

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA


HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut

Hallinnon toimialan talousarvio 2019 Kh

VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA

Viraston toimintaympäristön muutokset

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

KH KV

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2018

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

Kunnanhallituksen talousarvioesitys 2019

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

ENONTEKIÖN KUNTAKONSERNIN TALOUSARVIO JA TOIMINTA- SUUNNITELMA Kunnanjohtajan esityksen pääsisältö

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Toivakan kunta Talousarvio 2017, taloussuunnitelma

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

KUNNANHALLITUKSEN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1

Vesihuoltolaitoksen johtokunnan talousarvioehdotus 2013, taloussuunnitelmaehdotus ja investointiehdotus

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos

TALOUSARVIO 2017 KONSERNIHALLINTO

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016

Juankosken, Kuopion ja Nilsiän kaupungit sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen kunnat.

Tilinp. Ed.TA TA Muutos %

Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla.

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia.

Kunnanhallituksen tulosalue

aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMARAPORTOINTI

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

YHTEISET PALVELUT Käyttösuunnitelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Hallinto ja elinkeinopalveluiden talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginvaltuuston talousseminaari

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

KUNNANHALLITUKSEN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2015

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

Transkriptio:

YLEISHALLINNON VUODEN 2015 TARKISTETTU KÄYTTÖSUUNNITELMA Kunnanhallitus 24.8.2015

1 KÄYTTÖTALOUSOSA SISÄLLYS 1. Yleistä... 2 1.1. Talousarvion 2015 täytäntöönpanoa koskevat ohjeet... 2 2. Yleishallinnon käyttösuunnitelman rakenne... 3 3. Vuoden 2015 talousarvio ja kehittämisen avainalueet... 5 3.1. Valtuuston asettamat sitovat tavoitteet... 5 3.2. Konsernihallinnon toiminnalliset tavoitteet ja toiminnan painopistealueet (Talousarviosta 2015)... 8 3.3. Sisäisten palveluiden toiminnalliset tavoitteet ja toiminnan painopistealueet (Talousarviosta 2015)... 11 4. Määrärahataulukot, perustelut ja vastuuhenkilöt... 13 4.1. Tarkastustoimi (käyttötalous)... 13 4.2. Luottamushenkilöhallinto (käyttötalous)... 13 4.3. Varaukset ja projektit, kh (käyttötalous)... 15 4.4. Konsernihallinto (käyttötalous)... 18 4.5. Sisäiset palvelut (käyttötalous)... 23 4.6. Yleishallinnon investoinnit... 26

2 KÄYTTÖTALOUSOSA 1. Yleistä Talousarvio toteutetaan toimielinten laatimien käyttösuunnitelmien avulla. Käyttösuunnitelmien laadinnasta ja toteuttamisesta säädetään hallintosäännön :ssä 26. Lisäksi käyttösuunnitelmien laadintaa on ohjeistettu talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa. Käyttösuunnitelmassa toimielin jakaa talousarvion tehtävä- ja hankekohtaiset toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, määrärahat ja tuloarviot edelleen tulosalueille ja tulosyksiköille / kohteille osatavoitteiksi, osamäärärahoiksi ja osatuloarvioiksi päättää osamäärärahojen ja -tuloarvioiden sitovuudesta määrää jokaiselle käyttösuunnitelman osatavoitteelle, osamäärärahalle ja osatuloarviolle vastuuhenkilön päättää käyttösuunnitelman toteuttamiseen liittyvän toimivallan siirtämisestä vastuuhenkilöille mahdollisine rajoituksineen. Käyttösuunnitelmassaan toimielin päättää myös, miten tulosyksiköiden vastuuhenkilöiden tulee vuoden aikana raportoida toimielimelle talousarvion toteutumisesta. Käyttösuunnitelman tehtävätasojen toimintakatteet ovat kunnanhallitukseen nähden sitovia. iden tulee raportoida kunnanhallitukselle käyttösuunnitelman toteutumisesta kaksi kertaa vuodessa, osavuosikatsausten yhteydessä 30.4. ja 31.8. sekä tilinpäätösasiakirjassa. Lisäksi talousyksikkö laatii kunnanhallitukselle kuukausikatsaukset talousarvion toteutumisesta ja taloudellisesta kehityksestä. 1.1. Talousarvion 2015 täytäntöönpanoa koskevat ohjeet Vuoden 2015 talousarvio Kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2015 talousarvion kokouksessaan 19.11.2014 128. Vuoden 2015 talousarviossa arvioidaan toimintatuloja kertyvän 54,9 milj. euroa. Toimintamenojen määrä on 248,4 milj. euroa. Toimintakate on -193,5 milj. euroa. Verotuloja arvioidaan kertyvän 181,4 milj. euroa ja valtionosuutta 21,5 milj. euroa. Käyttöomaisuuden myyntivoittojen arvioidaan olevan 2,5 milj. euroa ja maankäyttösopimuskorvausten 1,9 milj. euroa. Poistojen jälkeen tilikauden tulokseksi arvioidaan muodostuvan 1,5 milj. euroa. Talouden tasapainottaminen Vuoden 2015 talousarvion sitovana tavoitteena on, että koko kunnan toimintakatteen kasvu on pienempi kuin 2,5 % verrattuna vuoden 2014 tilinpäätökseen.

3 KÄYTTÖTALOUSOSA 2. Yleishallinnon käyttösuunnitelman rakenne Yleishallinnon toimielimiä ovat tarkastuslautakunta ja kunnanhallitus. Tarkastuslautakunnan tehtävätaso on tarkastustoimi. Kunnanhallituksen tehtävätasoja ovat luottamushenkilöhallinto, varaukset ja projektit (kh), konsernihallinto sekä sisäiset palvelut. Tarkastuslautakunta (tarkastustoimi) valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat ja arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet (kuntalaki 71 2 mom.). Valtuuston valitseman tilintarkastajan tehtävänä on tarkastaa hyvän tilintarkastustavan mukaisesti tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tehtävä luottamushenkilöhallinto, sisältää keskusvaalilautakunnan, kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen, konsernijaoston, henkilöstöjaoston ja kunnanhallituksen asettamien työryhmien menot sekä kunnanjohtajan palkkausmenot. Tehtävän varaukset ja projektit käyttövarausmäärärahat sisältävät talousarviovuonna 2015 mm. kunnanjohtajan käyttövarat, henkilöstön keskitetyn koulutuksen ja järjestöjen tukemisen määrärahat sekä Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n toimintatuen. Tehtävä sisältää lisäksi mm. työllistämismäärärahat, kohdistamattomat KVTEL-maksut, vesihuoltoavustukset ym. Tehtävä konsernihallinto luo edellytyksiä luottamushenkilöjärjestelmän häiriöttömälle toiminnalle ja kunnan toimialojen tulokselliselle toiminnalle sekä ohjaa konsernin toimintaa ja seuraa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Konsernihallinnossa tuotetaan seuraavat koko kuntaorganisaatioon kohdistuvat palvelut: Hallinto- ja kehittämispalvelut Taloushallinnon palvelut Henkilöstöhallinnon palvelut Elinkeinopalvelut sekä Hallintopalvelut toteuttavat kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen sekä muiden konsernihallinnon toimielinten toimintaan liittyviä hallintotehtäviä. Yksikkö vastaa lisäksi osaltaan kunnan hallinnon kehittämis- ja koordinointitehtävistä ja muista erillisistä kehittämis- ja koordinointihankkeista. Talouspalvelut hoitaa keskitetysti kunnan talousarvioprosessia, rahatoimea ja huolehtii kuntatason laskenta- ja seurantajärjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä yhteistyössä toimialojen ja hallintokuntien kanssa. Kunnan taloushallinnon palvelut tuotetaan Kunnan Taitoa Oy:n toimesta. Henkilöstöpalvelut tuottaa kunnan keskitetyt henkilöstöhallintotehtävät. Se vastaa lisäksi osaltaan kunnan henkilöstöstrategian mukaisista koko organisaatiota koskevista henkilöstöhallinnon kehittämis-, seuranta- ja koordinointitehtävistä. Palkkalaskennanpalvelut tuotetaan Kunnan Taitoa Oy:n toimesta. Elinkeinopalvelut järjestävät ja osaltaan tuottavat kunnan yritysten tarvitsemia neuvonta- yms. palveluja, on yritysten ensilinkki kunnan hallinto-organisaatioon sekä toteuttaa kunnan markkinointiin, keskustan kehittämiseen liittyviä tehtäviä ja kehittämishankkeita. Tehtävään sisäiset palvelut kuuluvat kunnan keskitetty monistus- ja lähettipalvelut, palvelupiste- ja puhelinkeskuspalvelut, kunnantalon toiminnalliset järjestelyt sekä atk-palvelukeskus. Atk-

4 KÄYTTÖTALOUSOSA palvelukeskus toimii nettobudjetoituna yksikkönä, joka kattaa menonsa muilta yksiköiltä saamillaan sisäisillä tuloilla. Atk- palvelukeskus toimii kunnan sisäisenä palvelulaitoksena, joka tuottaa keskitetysti kunnan toimialoille osan niiden tarvitsemista tietoteknisistä palveluista ja -järjestelmistä. Atk- palvelukeskus kehittää kunnan informaatioteknologiaa, jotta se tukisi mahdollisimman hyvin kunnassa valittuja toimintatapoja ja malleja. Tavoitteena on varmistaa käytössä olevan tietojärjestelmä infrastruktuurin mahdollisimman häiriötön käyttö. Työasemien määrä kasvaa vuosittain noin 60:llä. Atk- palvelukeskuksen toiminta perustuu kunnanhallituksen hyväksymään tietohallintostrategiaan.

5 KÄYTTÖTALOUSOSA 3. Vuoden 2015 talousarvio ja kehittämisen avainalueet 3.1. Valtuuston asettamat sitovat tavoitteet Kunta- ja palvelustrategian toteuttamiseksi vuodelle 2015 asetetaan seuraavat kuntatason sitovat tavoitteet: KEHITTYVÄ KIRKKONUMMI HELSINGIN SEUDULLA (näkökulma) Päämäärä: Tasapainoinen väestönkasvu ja -rakenne Kriittinen menestystekijä Eheä ja kokonaistaloudellinen yhdyskuntarakenne Arviointikriteeri Kirkkonummi 2017 muotokuvan (strategian) laatiminen vuosille 2015-2017 Tavoite 1 Tavoitetaso v. 2015 Kirkkonummi 2017 muotokuvan valmistuminen sisältäen palveluverkon määrittämisen Valtuuston hyväksymä 31.5.2015 mennessä Vastuu: Kunnanhallitus / Valtuustotoimikunta UUDISTUVA PALVELUVERKKO (näkökulma) Päämäärä: Asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut Kriittinen menestystekijä Pitkäaikaistyöttömien aktivointi Arviointikriteeri Aktivointitoimenpiteiden vaikuttavuus Tavoite 2 Tavoitetaso v. 2015 Työharjoittelu- ja palkkatukipaikkojen tarjoaminen pitkään työtä vailla oleville vähintään 80 työharjoittelu- ja palkkatukipaikkaa Vastuu: Kunnanhallitus / Lautakunnat

6 KÄYTTÖTALOUSOSA Päämäärä: Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit Kriittinen menestystekijä Tehokas ja toimiva palvelujen järjestämistapa Arviointikriteeri Toimiva hallinto- ja johtojärjestelmä Tavoite 3 Tavoitetaso v. 2015 Luottamustoimielinten määrän vähentäminen sekä johtosääntöjen tarkastaminen Hyväksytty valtuustossa vuoden 2015 loppuun mennessä; voimaan tulevan valtuustokauden alusta. Arviointikriteeri Toimialakohtainen sopimusten valvonta Tavoite 4 Tavoitetaso v. 2015 Kartoitetaan toimialojen sopimukset Tärkeimmät sopimukset on listattu ja seurannan vastuuhenkilöt on määritelty Vastuu: Kunnanhallitus / Lautakunnat TASAPAINOINEN TALOUS (näkökulma) Päämäärä: Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit Kriittinen menestystekijä Muutoksiin reagoiva toiminnan ohjausjärjestelmä Arviointikriteeri Talouden tunnuslukujen seuranta ja niihin reagointi - omavaraisuusaste - lainakanta - nettoinvestoinnit - toimintakate - vuosikate - taseen ylijäämä Tavoite 5 Tavoitetaso v. 2015 Toimintakatteen maltillinen kehitys Kunnan toimintakatteen kasvu < 2,5 % verrattuna vuoden 2014 tilinpäätökseen Vastuu: Kunnanhallitus / Lautakunnat

7 KÄYTTÖTALOUSOSA SITOUTUNUT JA OSAAVA HENKILÖSTÖ (näkökulma) Päämäärä: Tavoitteisiin ja yhteistyöhön sitoutunut hyvinvoiva henkilöstö Kriittinen menestystekijä Osaamisen kehittäminen Arviointikriteeri Henkilöstön koulutuspäivien lukumäärä Tavoite 6 Tavoitetaso v. 2015 Kunnan henkilöstön osaamisen kehittäminen Kolme koulutuspäivää (18 tuntia) per työntekijä Vastuu: Kunnanhallitus / henkilöstöjaosto KONSERNIYHTEISÖILLE ASETETTAVAT TAVOITTEET Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy on Kirkkonummen kunnan omistama yleishyödyllinen vuokrataloyhtiö. Yhtiön toimintaperiaatteena on ylläpitää ja rakennuttaa laadukkaita ja edullisia vuokra-asuntoja, joissa asuvilla on viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö tarpeellisine palveluineen. Asunnot on rakennettu pääasiassa aravalainoilla ja kunnan tuella. Kiinteistö Oy Kirkkonummen Männistönmuori Kiinteistö Oy Kirkkonummen Männistönmuori on Kirkkonummen kunnan ja Senaattikiinteistöjen omistama vuokrataloyhtiö, jonka vuokratalo sijaitsee Upinniemessä. Yhtiön osakkeista kunta omistaa 149 kpl ja Senaattikiinteistöt 1 kpl. Kiinteistö Oy Kirkkonummen keskustapysäköinti Kirkkonummen kunta omistaa 64,7 % Kiinteistö Oy Kirkkonummen keskustapysäköinnin osakekannasta. Yhtiö omistaa Ervastintie 9:ssä sijaitsevan pysäköintitalon. Tavoite Tavoitetaso v. 2015 Toiminta on järjestetty taloudellisesti, tehokkaasti ja asiakaslähtöisesti siten, että yhtiöiden perustehtävän hoidon edellytykset turvataan. Yhtiöiden rakennuskannan ylläpito on järjestetty niin, että sen arvo säilyy. Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy - asuntojen käyttöaste on vähintään 98 % Käyttöastetta seurataan (konsernihallinto) kuukausittain, luottotappiot raportoidaan tilinpäätöksen yhteydessä. Yhtiön rakennuskannan korjaussuunnitelma ja toteutuma raportoidaan osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä.

8 KÄYTTÖTALOUSOSA Kiinteistö Oy Kirkkonummen Kunnantalo Kirkkonummen kunta on Kuntien eläkevakuutuksen kanssa perustanut keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön Kiinteistö Oy Kirkkonummen kunnantalon. Perustamissopimuksen mukaisesti kunnan omistusosuus yhteisyrityksessä on 19 % ja Kevan 81 %. Yhtiö omistaa ja hallitsee tonttia sekä tontilla olevaa rakennusta. Tavoite Tavoitetaso v. 2015 Kunnan roolin selkeyttäminen ja sopimushallinnon varmistaminen Saattaa valmiiksi yhtiön avoimet sopimuskohdat. Selkeyttää yhtiöön kohdistuvaa sisäistä valvontaa ja tavoiteohjausta. 3.2. Konsernihallinnon toiminnalliset tavoitteet ja toiminnan painopistealueet (Talousarviosta 2015) Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan Ulkoiset muutokset Kansantalouden edelleen hidas kasvu sekä valtion kiristämistoimenpiteet pitävät kuntatalouden tilanteen hyvin kireänä koko suunnitelmakaudella. Vallitseva taloustilanne hillitsee uusien toimintojen ja palvelumuotojen käyttöönottoa ja asettaa kovat vaatimukset kunnan toimintojen tehostamiselle. Uudistuva kuntalaki sekä metropoli- ja sote-hankkeet työllistävät hallintoa laajasti lähivuodet. Sisäiset muutokset Vuosi 2014 oli konsernihallinnon osalta suurten myllerrysten ja muutosten vuosi, kun yhteistoimintamenettelyn ja toiminnan uudelleenjärjestelyjen seurauksena toimialalta katosi irtisanomisten, määräaikaisuuksien jatkamattomuuden ja luonnollisen poistuman kautta laskentatavasta riippuen noin viidesosa tai neljäsosa henkilökunnasta. Osana uudelleenjärjestelyitä perustettiin myös loppukeväästä uusi koko kunnan kirjaamo, johon siirtyi muilta toimialoilta kolme vakanssia ja joka hallinnollisesti kuuluu konsernihallintoon. Osana näitä toimenpidettä toteutettiin myös asianhallintapäällikön vakanssi siirto atk-yksikön alaisuudesta hallintopalveluihin, jossa hän siirtyi uuden kirjaamon esimieheksi. Vuotta 2014 kuvasti myös EKKV-selvityksen konsernihallinnon asiantuntijoilta vaatima työpanos, joka osittain jatkuu myös vuodelle 2015. Vuoden aikana on myös muun muassa valmistunut uusi elinkeinopoliittinen ohjelma, tehty rekrytointiselvitys ja päätetty jatkotoimenpiteistä siihen liittyen, valittu uusi talousjohtaja sekä nopeutettu valtuustoaloitteiden valmisteluaikaa. Muutokset jatkuvat vuonna 2015, jolloin on valtuustoryhmien puheenjohtajien kunnanvaltuuston valmistelutoimikunnassa antaman linjauksen mukaan tarkoitus päättää uudesta toimielinrakenteesta. Vuoden alussa näillä näkymin voimaan astuva uusi kuntalaki tuo myös omat muutostarpeensa johtosäännöille. Vuoden 2015 kevään agendalle kuuluu myös uuden kuntastrategian valmistelu kunnanvaltuustolle päätettäväksi. Uusi metropolihallinto sekä sote-uudistus tulee todennäköisesti työllistämään myös konsernihallinnon asiantuntijoita, vaikka sillä ei olekaan suoria vaikutuksia konsernihallinnon organisaatiolle. Haasteet eivät myöskään lopu talouspuolella, jossa uuden talousjohtajan johdolla on tavoitteena uudistaa talousarvioprosessi sekä kehittää talousseurantaa. Organisatorisella puolella tullaan vuoden 2015 aikana niin osana johtosääntövalmistelua kuin operatiivisessa mielessä tarkastelemaan vastaako konsernihallinnon nykyinen hallintorakenne ja sen pienentyneen henkilöstömäärän ja henkilöstön tehtävänkuvaukset parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuuden haasteisiin. Tavoitteena on selkeyttää organisaation rakennetta ja tehtävänkuvauksia.

9 KÄYTTÖTALOUSOSA Toiminnan painopistealueet Konsernihallinnon toiminnan painopistealueita ovat eri kehittämishankkeet, joita edistetään talousarviovuoden aikana. Näitä ovat mm.: Päivitetyn elinkeinopoliittisen ohjelman toteuttaminen yhteistyössä Kirkkonummen yrittäjien ja sidosryhmien kanssa Kunnan palvelutuotannon sähköisten työtapojen ja hallintaprosessien laajentaminen ja kehittäminen, tätä tukevien työkalujen käyttöönotto (mm. sähköiset lomakkeet) Johtosääntöjen uudistustyön valmistelu Keskitetyn kirjaamon toiminnan jatkokehittäminen Henkilöstön rekrytointiprosessin uudistaminen Uuden hankintajärjestelmä käyttöönotto ja hankintatoimen kehittäminen Kunnan sopimusjärjestelmän hallinnan keskittämisen ja tulevan organisoinnin suunnittelu Taloushallinnon toimintatapojen ja kustannustenseurannan kehittäminen yhteistyössä Taitoa Oy:n kanssa Talousarvioprosessin uudistaminen Talousarvio 2015 Toiminnalliset tavoitteet Kuntastrategian näkökulma ja tavoite Uudistuva palveluverkko / Tehokkaat palvelujen järjestämistavat ja toimivat prosessit Tavoite 1 / tavoitetaso 2015 Prosessipohjaisen tiedonohjaussuunnitelman tekeminen olennaisempien prosessien osalta Mittari/seurantatapa Asianhallintapäällikkö ja keskitetty kirjaamo laatii yhdessä toimialojen kanssa keskeisempien prosessien osalta tiedonohjaussuunnitelman Kuntastrategian näkökulma ja tavoite Sitoutunut ja osaava henkilöstö / Tavoitteisiin ja yhteistyöhön sitoutunut hyvinvoiva henkilöstö Tavoite 2 / tavoitetaso 2015 Henkilöstöstrategian vuoden 2015 tavoitteiden saavuttaminen Mittari/seurantatapa Valtuuston 16.6.2014 hyväksymän henkilöstöstrategian mukaiset mittarit. Kuntastrategian näkökulma ja tavoite Tasapainoinen talous / Pitkällä aikavälillä tulot kattavat käyttömenot, poistot ja investoinnit Tavoite 3 / tavoitetaso 2015 Talouden seurannan kehittäminen Mittari/seurantatapa Kehitetään osavuosi- ja kuukausiraportointia sekä talouden ennustamista ja kassavirtalaskelmaa

10 KÄYTTÖTALOUSOSA Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä Kehittyvä Kirkkonummi Helsingin seudulla / Yrityksille suunnattujen palvelujen saavutettavuuden lisäys Tavoite 4 / Tavoitetaso v. 2015 Aloittavien ja toimivien yritysten neuvonnan kehittäminen yhteistyössä palveluja tarjoavien tahojen kanssa. Uusyritysneuvonnan palvelujen hankinta kunnan yrittäjien käyttöön. Mittari/Seurantatapa YritysEspoon neuvonnan asiakasmäärät verrattuna vuoden 2014 tilanteeseen. Tavoitteena asiakasmäärän kasvu. Kuntastrategian näkökulma ja päämäärä Kehittyvä Kirkkonummi Helsingin seudulla / Yritysten toimintaedellytysten parantaminen Tavoite 5 / Tavoitetaso v. 2015 Päivitetyn elinkeinopoliittisen ohjelman toteuttaminen. Mittari/Seurantatapa Uudet yritysalueet ja tonttikaupat. Markkinointinäkyvyyden parantuminen.

Yleishallinto 11 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 3.3. Sisäisten palveluiden toiminnalliset tavoitteet ja toiminnan painopistealueet (Talousarviosta 2015) Taloussuunnitelma 2015-2017 Toimintaympäristön muutosten vaikutukset toimintaan Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta (634/2011). Lain tarkoituksena on tehostaa julkisen hallinnon toimintaa sekä parantaa julkisia palveluja ja niiden saatavuutta. Laki painottuu julkisen hallinnon, erityisesti kuntien sekä valtion virastojen ja laitosten, tietojärjestelmien yhteentoimivuuden lisäämiseen. Kuntien odotetaan tuottavan monikanavapalveluita. Monikanavapalveluilla tarkoitetaan sitä, että kuntalaisille tarjotaan palveluita eri kanavia hyödyntäen. Näitä kanavia ovat perinteinen asiointi, sähköisiin palveluihin perustuva asiointi sekä mobiilipalvelut. Tavoitteena on, että viranomaisten kesken yhdistetään sähköisessä muodossa oleva tieto ja asiointi asiakkaan edun hyväksi siten, että kaikki julkishallinnon asiointipalvelu tarjoillaan käyttäjille yhdestä kanavasta ajasta ja paikasta riippumatta Tietohallintoratkaisuilla tavoitellaan jatkuvasti tehokkaampaa ja sujuvampaan hallintoa ja palveluita, jotka sitovat vähemmän resursseja. Valtakunnan tasolla on suunnitteilla suuria muutoksia kuntien toimintaan kuten Sote uudistus sekä kuntamalliselvitykset. Kuntien välinen yhteistyö tietojärjestelmien osalta tulee kasvamaan. Näin voidaan rakentaa tehokkaampia ratkaisuja sekä vähentää tietojärjestelmäkustannuksia. Sisäiset muutokset Tietojärjestelmäratkaisuissa otetaan koko kunnan it infrastruktuuri huomioon kokonaisarkkitehtuurityön kautta. Tietojen yhteiskäyttöisyyttä ja tiedolla johtamista kehitetään. Toimivilla ja tehokkailla tietojärjestelmäratkaisuilla parannetaan toimintaa ja voidaan tuottaa palveluita kustannustehokkaasti. Tietohallinto tehostaa toimintaansa ottamalla käyttöön uusia toimintatapoja sekä tekniikoita. Toiminnan kehittämisen tärkeä edellytys on henkilökunnan ammattitaidon kehittäminen ja ylläpito tarvittavan koulutuksen avulla. Ulkoiset muutokset Kuntapalveluihin kohdistuu laadullisia ja määrällisiä vaatimuksia, joihin kaikkiin kunta ei voi vaikuttaa. Lainsäädäntö tuo uusia vaatimuksia kunnan kansalaisille tarjoamiin palveluihin mm. Kansallinen terveyshanke Kanta e-resepti, e-arkisto ja e-katselu ovat kuntalaisten käytössä. Kirkkonummi on mukana Hussin, Vantaan, Helsingin ja Kauniaisten kanssa Apotti sote ratkaisussa. Valtakunnan tasolla on vireillä useita tietoteknisiä yhteistyö- ja kehittämishankkeita, joissa myös Kirkkonummen kunta on mukana. Tietotekniset ratkaisut siirtyvät enenemissä määrin Internet-pohjaisiksi. Tämän myötä tietoturvauhat lisääntyvät ja monimutkaistuvat koko ajan.

Yleishallinto 12 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Toiminnan painopistealueet Kokonaisarkkitehtuurityön jalkauttaminen Kunnan tietohallintostrategian mukaiset toimenpiteet Toimialojen välisen yhteistyön lisääminen tietohallinnossa Tietotekniikan toimintavarmuuden lisääminen Sähköisten palveluiden ja asioinnin kehittäminen, kuntalaisten sähköinen asiointi Kuntien välisen yhteistyöhön osallistuminen Toimintatapojen kehittäminen ja uusien hallintamenetelmien käyttöönotto Talousarvio 2015 Toiminnalliset tavoitteet Kuntastrategian näkökulma ja tavoite Tasapainoinen talous / Pitkällä aikavälillä tulot kattavat toimintamenot, poistot ja investoinnit/ toiminnan tehostaminen ja kustannustehokkuus Tavoite 1 / tavoitetaso 2015 Syksyllä 2014 laaditun kokonaisarkkitehtuurin jalkauttaminen Mittari/seurantatapa Toimialojen ja IT:n yhteisen hallintamallin luominen. Toimintaprosessien ja tietojärjestelmien kehittäminen johtamisen sekä palveluiden tehostamisen tueksi. Kuntastrategian näkökulma ja tavoite Uudistuva palveluverkko/tehokkaat palveluiden järjestämistavat ja -prosessit Tavoite 2 / tavoitetaso 2015 Kunnan toimintojen ja palveluiden sähköistäminen sekä kuntalaisten sähköisen asioinnin kehittäminen. Mittari/seurantatapa Palveluiden siirtäminen tietoverkkoon ajasta ja paikasta riippumattomasti. Toimintojen automatisointi.

Yleishallinto 13 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 4. Määrärahataulukot, perustelut ja vastuuhenkilöt Yleishallinto yhteensä 4.1. Tarkastustoimi (käyttötalous) 1005 TARKASTUSTOIMI Toimintatuotot 600 0 0 Toimintakulut -75 207-73 500-73 047 Toimintakate -74 607-73 500-73 047 Gunnel Ekström-Ikonen (varalla Gun Jansson) Anne Arvola (varalla Christoffer Masar) Tarkastuslautakunnan ja tilintarkastuksen vuosittaiset kulut. TARKASTUSTOIMI (TEH) TOIMINTAKATE YHTEENSÄ - 73 047 sitova / KV (=TA 2015) 4.2. Luottamushenkilöhallinto (käyttötalous) 1009 KESKUSVAALILAUTAKUNTA Toimintatuotot 0 50 461 55 264 Toimintakulut -9 867-115 142-111 589 Toimintakate -9 867-64 681-56 325 Miikka Väinölä (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Keskusvaalilautakunnan vuoden 2015 kulut. Talousarviovuonna järjestetään eduskuntavaalit.

Yleishallinto 14 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 1012 KUNNANVALTUUSTO Toimintatuotot 0 0 0 Toimintakulut -250 469-282 618-285 792 Toimintakate -250 469-282 618-285 792 Gun Jansson (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Kunnanvaltuuston vuoden 2015 kokous- ym. kulut. Tähän kustannuspaikkaan on yhdistetty kustannuspaikka 1020 - Kunnanvaltuuston käyttövarat. 1013 KUNNANHALLITUS Toimintatuotot 49 507 0 0 Toimintakulut -526 992-375 128-559 530 Toimintakate -477 485-375 128-559 530 Gun Jansson (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Kunnanhallituksen vuoden 2015 kokous- ym. kulut. Määräraha sisältää myös kunnanhallituksen alaisten jaostojen kulut (Konsernijaosto, henkilöstöjaosto). Kustannuspaikalle on lisätty myös puolet palvelukeskussäätiön vuokrakuluista. Tähän kustannuspaikkaan on yhdistetty kustannuspaikka 1021 - Kunnanhallituksen käyttövarat sekä kustannuspaikka 1025 - Palvelukeskussäätiön tuki. LUOTTAMUSHENKILÖHALLINTO TOIMINTAKATE YHTEENSÄ - 901 647 sitova / KH

Yleishallinto 15 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 4.3. Varaukset ja projektit, kh (käyttötalous) KÄYTTÖVARAUSMÄÄRÄRAHAT 1022 KUNNANJOHTAJAN KÄYTTÖVARAT Toimintatuotot 0 0 0 Toimintakulut -31 464-34 328-30 100 Toimintakate -31 464-34 328-30 100 Gunnel Ekström-Ikonen (varalla Gun Jansson) Kunnanjohtajan vuotuiset käyttövarat. Yli puolet kuluista liittyvät kunnanjohtajan autoon. 1023 JÄRJESTÖJEN TUKEMINEN Toimintatuotot 0 0 0 Toimintakulut -41 549-45 000-40 000 Toimintakate -41 549-45 000-40 000 Gunnel Ekström-Ikonen (varalla Gun Jansson) Anne Arvola (varalla Christoffer Masar) Kunnanhallitus päättää sellaisten järjestöjen tukemisesta, joiden tukeminen ei kuulu kunnan muiden toimielinten toimialaan. Avustusten haku toteutetaan keväällä 2015. Sisältää myös toimitila-avustukset. PKS järjestötuet poistettu vuokrasopimuksesta johtuen. 1028 KVTEL, eläkemenoperusteinen, kohdistamaton Toimintatuotot 0 0 0 Toimintakulut -209 386-186 307-167 742 Toimintakate -209 386-186 307-167 742 Ulla Väyrynen (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Leena Sieviläinen (varalla Christoffer Masar)

Yleishallinto 16 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 1030 TYÖLLISYYDEN EDISTÄMINEN Toimintatuotot 12 673 60 000 70 000 Toimintakulut -94 370-182 400-292 400 Toimintakate -81 697-122 400-222 400 Ulla Väyrynen (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Leena Sieviläinen (varalla Christoffer Masar) Pitkään työtä vailla olevien aktivointihankkeen projektiryhmä, jossa edustettuna kaikki toimiala on esittänyt työllisyysmäärärahojen jaoksi alla olevan: Kohteet Määräraha (toimintakulu) Nuorten kesätyöllistäminen 35000 Leena Sieviläinen Nuorten työllistäminen - oppisop. 17717 Ulla Railio Kuntalisä yrityksille 49980 Marko Tiirinen Velvoitetyöllistettävät 159703 Leena Sieviläinen Uudelleensijoitus 30000 Leena Sieviläinen 1031 HENKILÖSTÖN KOULUTUS Toimintatuotot 0 0 0 Toimintakulut -5 196-17 000-17 000 Toimintakate -5 196-17 000-17 000 Ulla Väyrynen (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Leena Sieviläinen (varalla Christoffer Masar) Konsernihallinnon henkilöstöyksikkö organisoi kunnassa keskitetysti järjestettävää henkilöstökoulutusta ottaen huomioon koulutustarpeet, jotka liittyvät strategioiden toimeenpanoon, lainmuutoksiin ja virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpanoon sekä työsuojeluun. Koulutuksen toteuttaminen perustuu vuoden alussa laadittavaan suunnitelmaan.

Yleishallinto 17 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 1032 VESIHUOLTOAVUSTUKSET Toimintatuotot 0 0 0 Toimintakulut -268 801-70 000-70 000 Toimintakate -268 801-70 000-70 000 Mikko Joutulainen (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Anne Arvola (varalla Christoffer Masar) Kunnanhallitus voi hakemuksesta myöntää avustusta vesihuoltoverkoston rakentamiselle. Kunnanvaltuusto on 19.12.2013 158 hyväksymien vesiosuuskuntien avustusperiaatteiden mukaisesti. Talousarvion 2015 mukaan määrärahat käytetään seuraavasti: * Vesiosuuskuntien verkostojen rakentamisen avustuksiin 45 000 euroa * Vesiosuuskuntien perustamisen, suunnittelun ja rakentamisen ohjaus ja valvonta sekä yleissuunnitelmien laatiminen konsulttipalveluina 15 000 euroa * Kiinteistökohtaisen vesihuollon kehittämiseen 10 000 euroa 1039 MUUT KÄYTTÖVARAUSMÄÄRÄRAHAT Toimintatuotot 0 0 0 Toimintakulut -125 000-133 000-75 000 Toimintakate -125 000-133 000-75 000 Gunnel Ekström-Ikonen (varalla Gun Jansson) Anne Arvola (varalla Christoffer Masar) Metropolia Ammattikorkeakoulu, 75.000 (vuotuinen toimintatuki), laskusuunnassa.

Yleishallinto 18 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 1059 KH:N MUUT PROJEKTIT Toimintatuotot 0 0 0 Toimintakulut -56 801-58 000-53 000 Toimintakate -56 801-58 000-53 000 Gunnel Ekström-Ikonen (varalla Gun Jansson) KUUMA-yhteistyö. VARAUKSET / PROJEKTIT, KH (TEH) TOIMINTAKATE YHTEENSÄ - 675 242 sitova / KH 4.4. Konsernihallinto (käyttötalous) 1111 HALLINTOYKSIKKÖ Käyttösuunnitelma 2015 Tarkistettu käyttösuunnitelma 2015 Toimintatuotot 20 000 20 000 Toimintakulut -1 988 877-1 920 000 Toimintakate -1 968 877-1 900 000 Gunnel Ekström-Ikonen (Heidi Ruotsalainen-Iivari ja Ritva Ikkelä) Määräraha sisältää hallintoyksikön vuotuiset henkilöstö-, tietojärjestelmäym. kustannukset. Lisäksi puhelinliittymien hankinta, käyttökoulutus ja tekninen asiantuntemus kuuluvat yksikön tehtäviin. Tähän kustannuspaikkaan on yhdistetty kustannuspaikka 1026 - Valmiusharjoitukset, kustannuspaikka 1101 - Konsernihallinnon kehittämishankkeet ja kustannuspaikka 1118 - Viestintäyksikkö.

Yleishallinto 19 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 1121 TALOUSYKSIKKÖ Käyttösuunnitelma 2015 Tarkistettu käyttösuunnitelma 2015 Toimintatuotot 0 0 Toimintakulut -863 222-825 787 Toimintakate -863 222-825 787 Gunnel Ekström-Ikonen (varalla Gun Jansson) Anne Arvola (varalla Christoffer Masar) Määräraha sisältää talousyksikön vuotuiset henkilöstö-, tietojärjestelmäym. kustannukset. Suurimpana kustannuseränä Taitoalle menevät maksut. Tähän kustannuspaikkaan on yhdistetty kustannuspaikka 1122 - Ostolaskujen käsittely, kustannuspaikka 1129 - Talousyksikön projektit ja kustannuspaikka 1123 - Myyntilaskujen käsittely. 1141 HENKILÖSTÖYKSIKKÖ Käyttösuunnitelma 2015 Tarkistettu käyttösuunnitelma 2015 Toimintatuotot 0 0 Toimintakulut -1 004 723-1 004 723 Toimintakate -1 004 723-1 004 723 Ulla Väyrynen (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Leena Sieviläinen (varalla Christoffer Masar) Määräraha sisältää henkilöstöyksikön vuotuiset henkilöstö-, tietojärjestelmäym. kustannukset. Suurimpana kustannuseränä Taitoalle menevät maksut. Tähän kustannuspaikkaan on yhdistetty kustannuspaikka 1142 - Palkkahallintoyksikkö.

Yleishallinto 20 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 1143 YHTEISTOIMINTA / Toimintatuotot 0 0 Toimintakulut -259 469-353 967-320 765 Toimintakate -259 469-353 967-320 765 Ulla Väyrynen (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Leena Sieviläinen (varalla Christoffer Masar) Yhteistoiminta käsittää luottamusmies- ja työsuojelutoiminnan kustannukset. Määräraha kattaa myös luottamusmiesten palkkauskustannukset toimintaan käytetyltä ajalta sekä toimintaan liittyvät vuokramenot. 1147 TYÖTERVEYSHUOLTO Toimintatuotot 485 734 520 000 510 000 Toimintakulut -873 684-1 040 000-985 000 Toimintakate -387 950-520 000-475 000 Ulla Väyrynen (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Leena Sieviläinen (varalla Christoffer Masar) Määrärahalla toteutetaan kunnan yhteistoimintaryhmän käsittelemän ja henkilöstöjaoston hyväksymän työterveydenhuollon toimintasuunnitelman mukaista ennaltaehkäisevää ja työkykyä ylläpitävää toimintaa. Työterveyshuollon kustannuskehitystä seurataan kuukausittain, ja toiminnan sisältöön voidaan tehdä tarkistuksia suoritetietojen ja toteutuneen kustannuskehityksen perusteella.

Yleishallinto 21 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 1148 HENKILÖSTÖNEUVOSTO Toimintatuotot 0 0 0 Toimintakulut -25 666-26 890-27 719 Toimintakate -25 666-26 890-27 719 Ulla Väyrynen (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Leena Sieviläinen (varalla Christoffer Masar) Osamääräraha annetaan henkilökuntaneuvoston käyttöön siten, että sen käytössä noudatettavat toimintaperiaatteet tulee henkilökuntaneuvoston ehdotuksen pohjalta vahvistaa kunnan yhteistoimintaryhmässä viimeistään maaliskuussa 2015. Henkilökuntaneuvosto ilmoittaa osamäärärahan vastuuhenkilöt, jotka yhteistoimintaryhmä on nimennyt. Yhteistoimintasopimuksen mukaisella henkilökuntaneuvoston toimintaan osoitetulla, palvelujen ostamiseen tarkoitetulla määrärahalla henkilökuntaneuvosto järjestää ja tukee henkilöstön liikunta-, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimintaa ja järjestää henkilöstön vuotuisen joulujuhlan. Toiminnan tulee olla henkilöstön työhyvinvointia yksilö- ja/tai ryhmätasolla tukevaa. Määräraha kattaa myös Mariefredin vuokramenot. 1149 HENKILÖSTÖYKSIKÖN PROJEKTIT Toimintatuotot 0 0 0 Toimintakulut -90 902-31 000-41 000 Toimintakate -90 902-31 000-41 000 Ulla Väyrynen (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Leena Sieviläinen (varalla Christoffer Masar) Määräraha on varattu työhyvinvointia edistäviin projekteihin ja muun muassa merkkipäiväjuhlaan.

Yleishallinto 22 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 1161 YRITYSPALVELUYKSIKKÖ Toimintatuotot 4 066 0 0 Toimintakulut -242 473-240 253-271 427 Toimintakate -238 407-240 253-271 427 Gunnel Ekström-Ikonen (varalla Gun Jansson) Marko Tiirinen (varalla Christoffer Masar) Määräraha sisältää yrityspalveluyksikön vuotuiset kuntamarkkinointi-, viestintä-, henkilöstö- ym. kustannukset. Lisäksi määrärahasta maksetaan kunnan matkailuneuvonnan tuki, maaseutupalvelujen osto, tuki aloittavien yritysten neuvonnasta yhteistyössä palveluja tarjoavien tahojen kanssa ja elinkeinopoliittisen ohjelman mukaisten toimenpiteiden tuet yhteistyökumppaneille (hyödynsaajina yrittäjät ja työvoima). Tähän kustannuspaikkaan on yhdistetty kustannuspaikka 1051 - Leader Västnyland 1171 ERÄÄT YHTEISTOIMINTAPALVELUT Toimintatuotot 0 0 0 Toimintakulut -1 498 220-1 500 000-1 450 000 Toimintakate -1 498 220-1 500 000-1 450 000 Gunnel Ekström-Ikonen (varalla Gun Jansson) Anne Arvola (varalla Christoffer Masar) Määrärahasta rahoitetaan kunnan eri yhteistyösopimuksista aiheutuvia vuotuisia, pysyväisluonteisia kustannuksia. Määrärahasta rahoitetaan esimerkiksi kunnan osuudet verotuskustannuksista, jäsenmaksut Kuntaliitolle ja Uudenmaan liitolle, vuotuiset tekijänoikeuskorvaukset yms. KONSERNIHALLINTO (TEH) TOIMINTAKATE YHTEENSÄ - 6 422 733 sitova / KH

Yleishallinto 23 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 4.5. Sisäiset palvelut (käyttötalous) 1203 ARKISTO Toimintatuotot 5 797 0 0 Toimintakulut -77 724-70 344-61 363 Toimintakate -71 927-70 344-61 363 Miikka Väinölä (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) Määräraha sisältää arkistopalveluiden vuotuiset henkilöstö-, tila- ja muut yleiskustannukset. 1204 MONISTAMO- JA LÄHETTIPALVELUT Toimintatuotot 15 906 15 000 0 Toimintakulut -103 769-81 823-70 453 Toimintakate -87 863-66 823-70 453 Eija Bichet (varalla Tarja Harhila) Christoffer Masar (varalla Ritva Ikkelä) Määräraha sisältää lähettipalveluiden vuotuiset henkilöstökustannukset ym.

Yleishallinto 24 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 1221 ATK-PALVELUYKSIKKÖ Toimintatuotot 2 197 965 2 389 498 2 285 537 Toimintakulut -1 894 551-2 265 092-2 267 489 Toimintakate 303 414 124 406 18 048 Eero Viitanen (varalla Lea Blomberg) Määräraha sisältää ATK-palvelukeskukselle määritellyt vuotuiset henkilöstö-, tietojärjestelmä-, tietoliikenne- ja muut kustannukset. ATK-palvelukeskus on nettobudjetoitu yksikkö, joka kattaa vuotuiset menonsa laskuttamalla toimialojen yksiköitä toteutuneen palvelujen käytön perusteella. Kustannusten ja sisäisen laskutuksen toteumien suhdetta tarkastellaan säännöllisesti. 1229 KUNNANTALO Toimintatuotot 0 0 0 Toimintakulut -9 360-11 800-12 500 Toimintakate -9 360-11 800-12 500 Gunnel Ekström-Ikonen (varalla Gun Jansson) Christoffer Masar (varalla Ritva Ikkelä) Määräraha sisältää kunnantalon ylläpidon kustannuksia. (esim. lasipintojen, kupariverkkojen ja parkkihallin puhd. liittyvät kustannukset) 1231 PALVELUPISTE Toimintatuotot 518 0 0 Toimintakulut -169 327-170 411-97 843 Toimintakate -168 809-170 411-97 843 Tarja Harhila (varalla Eija Bichet)) Christoffer Masar (varalla Ritva Ikkelä) Määräraha sisältää palvelupisteen vuotuiset henkilöstö-, tietojärjestelmä- ja muut yleiskustannukset.

Yleishallinto 25 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 1232 PUHELINKESKUSPALVELUT Toimintatuotot 0 0 Toimintakulut -67 561-59 093-62 866 Toimintakate -67 561-59 093-62 866 Tarja Harhila (varalla Eija Bichet) Christoffer Masar (varalla Ritva Ikkelä) Määräraha sisältää puhelinkeskuspalveluiden vuotuiset henkilöstö-, tietojärjestelmä- ja muut yleiskustannukset. SISÄISET PALVELUT (TEH) TOIMINTAKATE YHTEENSÄ - 286 977 sitova / KH KUNNANHALLITUS TOIMINTAKATE YHTEENSÄ - 8 286 599 sitova / KV (=TA 2015) YLEISHALLINTO TOIMINTAKATE YHTEENSÄ - 8 359 646

Yleishallinto 26 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 4.6. Yleishallinnon investoinnit ATK-OHJELMAT JA KÄYTTÖÖNOTTOPROJEKTIT / Konsernihallinto HANKE 1213 Hankintasopimusten hallinta/cloudia järjestelmän hankinta Määräraha: 25 000 euroa Asiatarkastaja: Eero Viitanen (varalla Lea Blomberg) : Cloudia järjestelmään liittyvät investointikustannukset. HANKE 1216 Henkilöstöyksikön ohjelmistohankinnat Määräraha: 60 000 euroa Asiatarkastaja: Ulla Väyrynen (varalla Gunnel Ekstöm-Ikonen) : Leena Sieviläinen (varalla Christoffer Masar) Henkilöstöyksikön ohjelmistohankinnat. HANKE 1200 Talousohjelmistojen hankinta ja versiopäivitys Määräraha: 100 000 euroa Asiatarkastaja: Gunnel Ekström-Ikonen (varalla Gun Jansson) : Anne Arvola (varalla Christoffer Masar) Talousohjelmistojen hankinta ja versiopäivitys (mm. matkalasku, Rondo) HANKE 1202 Asianhallintajärjestelmän päivitykset Määräraha: 60 000 euroa Asiatarkastaja: Ritva Ikkelä (varalla Gunnel Ekström-Ikonen) : Päivitykset mm. Dynasty ja Verkkopalvelu järjestelmiin.

Yleishallinto 27 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 HANKE 1234 Kirjastojen verkotukset Veikkola ja Masala Määräraha: 15 000 euroa Asiatarkastaja: Eero Viitanen (varalla Lea Blomberg) : Kirjastojen verkotukset, Veikkola ja Masala HANKE 1205 Päiväkotien verkotukset Määräraha: 100 000 euroa Asiatarkastaja: Eero Viitanen (varalla Lea Blomberg) : Päiväkotien verkotukset. HANKE 1206 Kunnantalon verkotus Määräraha: 40 000 euroa Asiatarkastaja: Eero Viitanen (varalla Lea Blomberg) : Kunnantalon verkotus.

Yleishallinto 28 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 IRTAIN OMAISUUS / Konsernihallinto HANKE 7004 Kunnantalon rakenteelliset muutokset Määräraha: 75 000 euroa Asiatarkastaja: Heidi Ruotsalainen-Iivari (varalla Gun Jansson) : Kunnantalon 1. kerroksen rakenteelliset muutokset. HANKE 7005 AV-laitteet kokoustiloihin Määräraha: 15 000 euroa Asiatarkastaja: Eero Viitanen (varalla Lea Blomberg) : AV-laitteet kunnantalon kokoustiloihin.