Asiantuntijuus ja verkostomainen yhteistyö viitekehys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksille

Asiantuntijuus ja verkostomainen yhteistyö viitekehys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksille FUTUREX Future Experts -projektin raportti Toim. Anne Rouhelo & Heli Trapp

Asiantuntijuus ja verkostomainen yhteistyö viitekehys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksille FUTUREX Future Experts -projektin raportti Toim. Anne Rouhelo & Heli Trapp

kirjoittajat ja Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea Teos on suojattu tekijänoikeuslailla (404/61). Teoksen tai sen osan digitaalinen kopioiminen tai muuntelu on ehdottomasti kielletty. Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahean julkaisuja B:6 Julkaisija: Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea University of Turku, Brahea Centre for Training and Development Taitto: Keijo Viljakainen Kannen kuva: Hanna Oksanen/Turun yliopiston viestintä Julkaisuvuosi: 2013 ISSN 2323-8127 ISBN 978-951-29-5553-4 (painettu) ISBN 978-951-29-5554-1 (verkko)

Sisällysluettelo Asiantuntijuus ja verkostomainen yhteistyö viitekehys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksille 1 Johdanto... 6 2 Korkeakoulutettujen osaamisen kehittäminen... 8 2.1. Korkeakoulutettujen osaamisen kehittämisen haasteet ja hyödyt... 8 2.2 Korkeakoulutettujen osaamisen kehittäminen koulutuspolitiikassa... 11 2.3 Korkeakoulutettujen osaamisen kehittäminen Futurex-projektissa... 13 3 Kokemuksia tutkinnon jälkeisen koulutuksen erityispiirteistä... 15 4 Futurex-projektissa syntynyt näkemys erikoistumiskoulutuksista... 18 4.1 Asemointi ja tasot... 18 4.2 Erikoistumiskoulutuksen lähtökohdat... 19 4.3 Erikoistumiskoulutuksen pedagoginen ja rakenteellinen viitekehys... 24 4.4 Erikoistumiskoulutuksen rahoitusvaihtoehtoja... 29 4.5 Muiden hankkeiden näkemyksiä erikoistumiskoulutusten kehittämisestä... 31 5 Erikoistumiskoulutuksen oppimisympäristö... 33 5.1 Kollektiivinen asiantuntijuus toimintaympäristöstä oppimisympäristöksi... 33 5.2 Ohjaus osana rikasta oppimisympäristöä... 34 5.3 Dialoginen ohjauskeskustelu oppimisympäristön keskiössä... 37 6 Asiantuntijuuden osoittamisen prosessit... 38 7 Laadun varmistamisen kriteerit ja koulutuksen vaikuttavuus... 47 7.1 Erikoistumiskoulutusten vaikuttavuuden arvioinnista... 47 7.2 Laadun varmistamisen kriteerit työelämäläheisessä koulutuksessa... 53 8 Johtopäätöksiä ja kehittämiskohteita... 57 Lähteet... 62 Liitteet... 69

Asiantuntijuus ja verkostomainen yhteistyö viitekehys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksille 1 Johdanto Anne Rouhelo Tämä raportti käsittelee korkeakoulutettujen osaamisen kehittämistä korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen. Korkeakoulutettujen itsensä, työantajien sekä yhteiskunnan kannalta on nähty selkeä tarve tutkinnon jälkeisen osaamisen kehittämiseen. Korkeakoulutetuilla on monia erilaisia mahdollisuuksia kouluttautua, mutta kokonaisvaltaista järjestelmää korkeakoulututkinnon jälkeiseen asiantuntijuuden kehittämiseen ei Suomessa ole. Järjestelmän kehittäminen on viime vuosina koettu tärkeäksi ja se on otettu koulutuspoliittiseen agendaan. Lisäksi teemaa on käsitelty useissa eri hankkeissa. Tämä raportti on tehty FUTUREX Future Experts -projektissa, joka on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) 2007 2013 ohjelmakauden hanke ja jota rahoittaa Pirkanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus 1. Tässä raportissa lähdetään liikkeelle siitä, miksi korkeakoulututkinnon jälkeistä osaamisen kehittämistä tarvitaan ja mitä siitä on sanottu viimeaikaisessa koulutuspoliittisessa keskustelussa. Merkittävä kannanotto keskusteluun on opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän raportti Asiantuntijuus edellä Korkeakoulutettujen uusi erikoistumiskoulutus (OKM 2013:7), jossa ehdotetaan työelämälähtöisyydelle ja korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämisosaamiselle rakentuvan uuden erikoistumiskoulutusten mallin kehittämistä. Luvussa kolme esitetään hyviä käytäntöjä aiemmin toteutetuista korkeakoulututkinnon jälkeisistä täydennyskoulutuksista. Neljännessä luvussa esitetään asiantuntijuustutkimuksen sekä korkeakoulujen ja työelämän kumppanuus- ja verkostotoiminnan lähtökohdista kehitetty Futurex-projektin erikoistumiskoulutusten viitekehys sekä kuvataan erikoistumiskoulutuksen sisältöön ja toteutukseen liittyvät keskeiset elementit. Lisäksi käsitellään erikoistumiskoulutuksen asemointia koulutusjärjestelmään sekä elinvoimaisen kumppanuus- ja verkostotoiminnan kehittämishaasteita. Luvussa viisi kuvataan erilaisia pedagogisia ratkaisuja, joita voidaan hyödyntää erikoistumiskoulutusten oppimisympäristöjä luodessa ja kehitettäessä. Kuudennessa luvussa paneudutaan asiantuntijuuden tunnistamisen ja tunnustamisen problematiikkaan sekä asiantuntijuuden osoittamiseen. Seitsemännessä luvussa käsitellään koulutuksen vaikuttavuutta ja laadun varmistamisen kriteerejä erikoistumiskoulutuksissa. Lopuksi esitetään johtopäätöksiä ja kehittämiskohteita. Futurex-projektin toimijoiden esittämä erikoistumiskoulutuksen viitekehys on jäsennetty projektin aineistojen pohjalta hankkeen sovellustiimissä. Hankkeen sovellustiimin jäsenet ovat myös kirjoittaneet yhteistyönä tämän raportin luvun neljä, joissa käsitellään erikoistumiskoulutuksen viitekehystä ja erikoistumiskoulutusten toteutukseen soveltuvia pedagogisia ratkaisuja. Sovellustiimin jäsenet ovat: Timo Halttunen, kehittämispäällikkö, Turun yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea Katriina Haverinen, projektiasiantuntija, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Mari Juote-Pesonen, erikoissuunnittelija, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Jaana Kullaslahti, tutkijayliopettaja, Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Juha Marjakangas, koulutuspäällikkö, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Ritva Mäntylä, yliopettaja, Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Sirke Pekkilä, erikoissuunnittelija, Sibelius-Akatemia, Täydennyskoulutus Anne Rouhelo, suunnittelija, Turun yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea Marja Salmela, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Heli Trapp, koulutuspäällikkö, Turun yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea (puheenjohtaja) Tarita Tuomola, koulutussuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Ilkka Uronen, projektipäällikkö, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu 1 Projektia koordinoi Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea.

Johdanto Sovellustiimin lisäksi raportin kirjoittamiseen ovat osallistuneet: Kirsi Klemelä, tutkimusasioiden päällikkö, Turun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta (laatukriteerit) Jussi Onnismaa, erikoissuunnittelija, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia (laatukriteerit) Tuire Palonen, erikoistutkija, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus (laatukriteerit) Tea Seppälä, koulutuspäällikkö, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia (laatukriteerit) Anne-Maritta Tervakari, tutkija, Tampereen teknillinen yliopisto, Matematiikan laitos, Intelligent Information Systems Laboratory (digitaalinen osaamispassi)

Asiantuntijuus ja verkostomainen yhteistyö viitekehys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksille 2 Korkeakoulutettujen osaamisen kehittäminen 2.1. Korkeakoulutettujen osaamisen kehittämisen haasteet ja hyödyt Anne Rouhelo, Jaana Kullaslahti, Sirke Pekkilä, Marja Salmela ja Heli Trapp Elinikäinen oppiminen on välttämätöntä, sillä työelämässä, yhteiskunnassa ja globaalissa maailmassa tapahtuu jatkuvasti muutoksia, jotka vaativat uutta osaamista. Kertaalleen hankittu korkeakaan koulutus ei riitä vastaamaan näihin kaikkiin tarpeisiin, vaan osaamista on päivitettävä, täydennettävä ja uudistettava. Tämä ilmenee mm. siinä, että korkeasti koulutetut kouluttautuvat aktiivisesti myös tutkinnon suorittamisen jälkeen. Korkeakoulutettuja on Suomessa paljon ja tulevaisuudessa korkeakoulutettujen määrä edelleen kasvaa, mikä luo paineita korkeakoulutettujen aikuiskoulutuksen kehittämiseen (OKM 2013:7, 9). Futurex-projektin tulevaisuuteen luotaavassa e-delfoi tutkimuksessa asiantuntijapaneeli visioi Suomen yhteiskunnan ja työelämän rakenteellista muutosta ja sen vaikutuksia arkeen. Vuonna 2025 on todennäköistä, että korkeasti koulutettujen työsuhteet ovat muuttuneet projektiluonteisiksi, eikä korkeakoulututkinto ole tae turvallisuudesta tai asemasta työmarkkinoilla. Työilmapiiri on koventunut ja kilpailu työpaikoista lisääntynyt, mikä on tuonut täydennys- ja jatkokoulutukselle lisähaasteita. Oppiminen painottuu tulevaisuudessa pikemminkin uuden tiedon luomiseen kuin syväosaamiseen ja siinä korostuu yhä enemmän tiedon hallinnan ja arvioinnin osuus. (Rubin 2012.) Innovatiivisuutta ja luovuutta painotetaan kansantalouden voimatekijöinä sekä tienä tulevaisuuden menestykseen ja ihmisten hyvinvointiin. E-delfoin panelistien mukaan innovatiivisuutta ei muuttuvassa maailmassa saada aikaan ratkaisuilla, jotka perustuvat vain tehokkuusajatteluun ja tuottavuuden korostamiseen. Tulevaisuuden jatkuvaan muutokseen tottuneet osaajat arvostavat elämänlaatua. Hyvistä ja osaavista työntekijöistä kiinni pitäminen edellyttää työnantajilta haastavaa ja innostavaa työilmapiiriä sekä pitkäjänteistä henkilöstöpolitiikkaa. Innovaatioiden saavuttaminen edellyttää selkeää osaamisen visiota ja keinojen sekä uusien toimintamallien määrittelyä sen toteuttamiseksi. (Rubin 2012.) Koska korkeasti koulutettujen osaamisen kehittämiseen on tarvetta ja halutaan uutta osaamisen visiota, keinoja ja toimintamalleja, on pohdittava sitä, millainen toimintamalli parhaiten vastaisi tarkoitusta ja mitä hyötyjä uudella toimintamallilla voitaisiin saavuttaa. Futurex-projektissa uuden toimintamallin kehittely on lähtenyt liikkeelle työelämäläheisen osaamisen kehittämisestä sekä laajoista osaamiskokonaisuuksista. Pohjatyötä on tehty mm. Helsingin Tieteiden talon työpajassa 5.4.2011, jossa pohdittiin yliopistollisia täydennyskoulutuksia, korkeakoulujen roolia perustutkinnon jälkeisen osaamisen kehittämisen järjestämisessä, perusteluja mallin kehittämiselle sekä uuden toimintamallin mahdollisia hyötyjä. Seuraavassa esitellään joitakin hyötyjä, joita korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutus voisi saada aikaan yhteiskunnan, koulutuspolitiikan, yksilön, työnantajan ja korkeakoulujen näkökulmista. Erikoistumiskoulutuksen hyötyjä yhteiskunnallisesta näkökulmasta työelämän muutoksiin vastaaminen työvoiman osaamisen parantaminen kilpailukyvyn ja työllisyyden parantaminen Suomen työelämä vuonna 2030 -raportissa korostetaan proaktiivista otetta Suomen kilpailukyvyn vahvistamisessa ja työelämän kehittämisessä. Ennakoivasti tulevaisuuteen suuntautuneet kilpailukykyiset yritykset menestyvät taloudellisesti, luovat uusia tuotteita, palveluja ja toimintatapoja sekä palvelevat asiakkaitaan hyvin. Menestyäkseen yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa, joka kykenee omaksumaan uutta koko työuransa ajan ja vastaamaan toimintaympäristössä tapah-

tuviin muutoksiin. Suomen työelämän muutokseen perusajurina vaikuttaa teknis-taloudellinen muutos, joka näkyy tieto- ja viestintäteknologioiden voimakkaana kehittämisenä. (TEM 2012.) Työelämän muutoksista erityisesti globalisaatiokehitys on tuonut viime vuosikymmeninä mukanaan erilaisia uhkia ja mahdollisuuksia, jotka ovat vaikuttaneet koulutuksen ja työelämän muutoksiin. Muutoksien myötä monia ammatteja katoaa tai ne muuttuvat, ja samalla uusia ammatteja syntyy. Lisäksi toiset alat kasvavat ennakoitua nopeammin ja toiset puolestaan pienentyvät. Sellaisetkin ammatit, joiden nimikkeet eivät muutu, ovat jatkuvassa murroksessa. Uusia ammatteja näyttää syntyvät etenkin eri tieteenalojen rajapinnoilla. (Palonen, Boshuizen, Hytönen, Hakkarainen & Lehtinen 2013.) Kun uusia ammatteja syntyy, niihin ei yleensä ole olemassa perus- tai täydennyskoulutusta ennestään, vaan niihin on löydettävä uusia koulutusmalleja (Klemelä & Palonen 2012). Erikoistumiskoulutuksen hyötynä on myös se, että sillä voidaan vastata työelämän osaamistarpeisiin perustutkintokoulutuksia nopeammin. Kun yhteiskunnassa esimerkiksi ilmenee uusia palvelutarpeita, syntyy tarvetta uudelle osaamiselle ja uusille ammateille. Korkeakoulutetut toimivat työelämässä sellaisissa tehtävissä, että heidän kouluttamiseensa kannattaa kilpailukyvyn näkökulmasta investoida. Näin ollen korkeakoulutetuille suunnatun erikoistumiskoulutuksen hyötynä voi olla yritysten ja koko yhteiskunnan kilpailukyvyn paraneminen ja edelleen työllisyyden paraneminen. Erikoistumiskoulutuksilla voidaan myös kehittää hyvinvointiyhteiskunnan palveluja mm. asiakaslähtöisemmiksi ja tehokkaammiksi. Erikoistumiskoulutuksen hyötyjä koulutuspolitiikan näkökulmasta korkeakoulujen perustutkintokoulutus oikealle kohderyhmälle korkeasti koulutetuille oma osaamisen kehittämisen foorumi Futurex-projektissa tehdyn selvityksen (Klemelä & Palonen 2012, 4) mukaan korkeakoulutetuille on tarjolla sekä lyhytkestoista että pitkäkestoista koulutusta useiden eri tahojen järjestämänä. Korkeakoulutettujen täydennyskoulutusta tarjoavat mm. ammattijärjestöt, monet isot yritykset, järjestöt, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen täydennyskoulutuskeskukset sekä yksityiset konsultti- ja koulutusyritykset. Vaikka tarjontaa on runsaasti ja pitkät täydennyskoulutukset ovat vastanneet melko hyvin työelämän kehittämistarpeisiin, on järjestelmä kokonaisuutena koettu osin pirstaleisena ja joustamattomana (Rouhelo, Tantarimäki & Trapp 2013). Koska korkeakoulutetut tarvitsevat täydennyskoulutusta, eikä koetusta koulutustarpeesta huolimatta ole ollut tarjolla tarkoituksenmukaista laaja-alaista täydennyskoulutusta, ovat korkeakoulutetut työmarkkina-asemaa parantaakseen hakeutuneet suorittamaan useampia tutkintokoulutuksia. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lähes kolmasosalla korkeakouluihin valituista uusista opiskelijoista on jo korkeakoulututkinto tai opiskeluoikeus korkeakouluissa. (OKM 2013:7, 9-10, 35.) Korkeakoulujen perustutkintojen käyttö ammatillisena täydennyskoulutuksena on epätarkoituksenmukaista, sillä jo aiemmin perustutkinnon suorittaneet vievät koulutuspaikat niiltä, jotka ovat ilman perustutkintoa (OPM 2010:11, 35; Lehtinen ym. 2012, 7; ks. myös Klemelä & Palonen 2012, 10). Valtiontalouden kannalta ei ole tarkoituksenmukaista, että maksutonta tutkintokoulutusta käytetään täydennyskoulutuksena, vaikka ilmainen korkeakoulutus nähdään nyt ja tulevaisuudessa suomalaisen koulutuksen vahvuutena (Rubin 2012). Ratkaisuna maksuttoman tutkintokoulutuksen käyttöön täydennyskoulutuksena Kytkös-hankkeen raportissa ehdotetaan tutkinnon määrittelyn irrottamista maksuttoman opiskeluoikeuden määrittelystä. Ensimmäistä tutkintoa suorittaville tarjottaisiin maksuton opinto-oikeus, mutta korkeakoulututkintoja voitaisiin käyttää myös maksullisena jatko- tai täydennyskoulutuksena. (Lehtinen ym. 2012, 2.) Tutkintojen osia voitaisiin hyödyntää täydennyskoulutuksen tarpeisiin sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa (Klemelä & Palonen 2012, 10; Kullaslahti & Nuutinen 2013, 41). Erikoistumiskoulutuksen hyötyjä yksilön näkökulmasta asiantuntijuuden ja verkostojen kehittäminen työmarkkinakelpoisuuden paraneminen ura- ja palkkakehityksen edistäminen Korkeakoulutettujen osaamisen kehittäminen

Asiantuntijuus ja verkostomainen yhteistyö viitekehys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksille 10 Futurex-projektin työelämän edustajien sekä koulutuksen järjestäjien haastattelujen mukaan tutkinnon jälkeisen osaamisen kehittämisen merkittävin hyöty ilmenee ammatillisen osaamisen vahvistumisena sekä yksilö- että työyhteisötasolla. Yksilötasolla uudistunut osaaminen voidaan huomioida työntekijän laajentuneen vastuun ja tehtävien myötä. Koulutus merkitsee usein monimuotoista urakehitystä horisontaalisesti, mutta myös vertikaalisesti. Kouluttautumisen vaikutus työhön ja palkkaukseen vaihtelee eri aloilla. Usein se vaikuttaa myönteisesti ylenemiseen tai sen mahdollisuuksiin, uusiin työtehtäviin tai tehtävien sisällön vaativuuteen tai kelpoisuuden saavuttamiseen. Koulutus voi vaikuttaa palkkaukseen, joko suoraan tai välillisesti haastavampien työtehtävien kautta, työpaikan vakinaistamiseen ja arvostukseen työmarkkinoilla. (Rouhelo, Tantarimäki & Trapp 2013.) Omalla alalla erikoistumisen lisäksi osaamista halutaan laajentaa muille osaamisalueille. Alasta riippumatta on myös koettu tarvetta yleisille työelämätaidoille, kuten viestintä- ja vuorovaikutustaidoille, digitaalisille työskentely- ja viestintätaidoille, kielitaidolle ja kulttuuriosaamiselle, asiakaspalveluosaamiselle sekä johtamiselle, mukaan lukien itsensä johtaminen. Futurex-projektin sovellustiimissä on päädytty pitkälti ajattelumalliin, jossa sisältöosaamisen kehittyminen yhdistyy geneeristen taitojen kehittymiseen. Esimerkkinä tällaisesta integroivasta mallista voisi olla kehittämisprojekti tai kehittämistehtävä, jossa tarvitaan useimmiten paitsi uutta sisältöosaamista, myös johtamis- ja kehittämistaitoja, moniosaamista, viestintätaitoja sekä verkosto-osaamista. Vaikka yksilöillä on monia osaamistarpeita, saattaa käsitys omista vahvuuksista ja toisaalta kehittämiskohteista selkiytyä vasta koulutuksen aikana. Opiskelu on koettu käytännössä oman näkökulman laajentumisena, uudenlaisen ajattelun ja oivallusten syntymisenä, itseluottamuksen kohentumisena, ammatillisen osaamisen kasvuna ja uudistumisena sekä ammatillisen identiteetin kehittymisenä. Korostettaessa yksilön oman osaamisen kehittämistä on samalla muistettava myös asiantuntijuuden kollektiivinen luonne ja verkostot. Töitä tehdään entistä enemmän tiimeissä ja monimutkaisissa tehtävissä vaaditaan useiden eri alojen ammattilaisten yhteistyötä. Työkäytäntöjen muutoksen myötä asiantuntijaverkostojen näkökulma on tulossa yhä tärkeämmäksi. (Ks. esim. Alasoini, Järvensivu & Mäkitalo 2012; Lehtinen & Palonen 2011; Rubin 2012.) Yksilön näkökulmasta katsottuna tarvitaan koulutus, joka mahdollistaa laajoihin asiakokonaisuuksiin perehtymisen, työhön nivoutuvan kehittämisen vertaisten ja asiantuntijoiden kanssa sekä opintojen henkilökohtaistamisen. Koulutuksessa tulisi ottaa huomioon aiempi osaaminen ja räätälöidä koulutusta niin, että osallistuja saa koulutuksesta spesifiä työelämässä tarvitsemaansa uutta osaamista. Erikoistumiskoulutus voisi vastata näihin toiveisiin ja edistää yksilön asiantuntemuksen kehittymistä, työllistymistä, urakehitystä sekä asiantuntijaverkostojen kehittymistä. Erikoistumiskoulutuksen hyötyjä työnantajan näkökulmasta työntekijöiden osaamisen paraneminen työkäytäntöjen paraneminen organisaation kehittyminen uusien innovaatioiden syntyminen tuloksellisuuden paraneminen Erikoistumiskoulutuksilla tulisi vastata sekä alueellisiin että valtakunnallisiin työelämästä nouseviin ajankohtaisiin ja tulevaisuuden koulutustarpeisiin. Futurex-projektin selvitysten mukaan työnantajat näkevät laajat täydennyskoulutukset välttämättömänä osaamisen ylläpitämiselle ja uudistumiselle sekä erikoisosaamisen syventämiselle. Tavoitteena on työntekijän oman työn kehittäminen ja sen myötä vanhoista, toimimattomista toimintamalleista luopuminen. Kun koulutukseen osallistuja tuo koulutuksesta mukanaan työpaikalle uutta osaamista ja uusia näkökulmia, mahdollistuu koko työyhteisön kehittyminen. Työpaikoilla tulisikin arvioida miten osaamisen vahvistuminen tukee koko organisaation tai yrityksen strategiaa ja kehittämistavoitteita. Osaamisen kehittämisen myönteiset vaikutukset voivat näkyä työssä oppimisen vahvistumisena, parempana osaamisen johtamisena, työhyvinvointina, organisaation kehittymisenä ja parempa-

na tuloksena. Ajatusten jakaminen, keskustelu ja vertaisilta saatu tuki työyhteisöissä on yleensä koettu motivoivaksi ja oppimista sekä työhyvinvointia edistäväksi voimaksi. Työntekijöiden osallistuminen täydennyskoulutuksiin voi myös vaikuttaa työnantajan imagoon houkuttelevana työnantajana. Työorganisaatioiden näkökulmasta on tärkeää, että täydennyskoulutus tukee uusien tuotteiden ja palvelujen kehittämistä. Mikäli koulutukseen sisältyy kehittämisprojekti, sen tulisi liittyä kiinteästi koulutukseen osallistujan omaan työhön ja esimerkiksi uusien tuotteiden tai palvelujen kehittämiseen. Tällöin koulutuksen hyöty voisi konkretisoitua yrityksen kilpailukyvyn paranemisena tai toiminnan ja työkäytäntöjen kehittymisenä. Työn tekemisen uudet muodot ylittävät organisatoriset rajat, sillä monet työprojektit hajaantuvat tai leviävät yhä useammin monen eri organisaation toteuttamaksi yhteistoiminnaksi ja yhteiskehittelyksi. Uusien innovaatioiden tulisi olla entistä useammin organisaatioiden yhdessä tuottamia. Samojen teemojen parissa työskentelevien työorganisaatioiden, koulutuslaitosten, tutkimuslaitosten ym. toimijoiden tulisi kehittää keskinäistä yhteistyötä ja hyödyntää erilaisia kytkeytymis- ja innovaatioalustoja. (Alasoini, Järvensivu & Mäkitalo 2012, 1-4.) Erikoistumiskoulutuksen hyötyjä korkeakoulun näkökulmasta korkeakoulujen yhteistyön vahvistuminen työelämäyhteyksien vahvistuminen perusopetuksen kehittyminen tutkimus- ja kehittämisaiheiden löytyminen Korkeakoulutettujen osaamisen kehittäminen Korkeakoulujen tehtävänä on sellaisen täydennyskoulutuksen tarjoaminen, joka turvaa korkeakoulutettujen ammattitaidon jatkuvan kehittymisen ja työmotivaation. Osaamisen ylläpidon ja kehittämisen turvaamiseksi tulisi korkeakoulutukseen löytää uudenlaisia työelämäläheisiä toimintamalleja. Korkeakouluille erikoistumiskoulutukset ovat mahdollisuus vahvistaa työelämäyhteyksiä ja toimia laaja-alaisissa korkeakoulujen verkostoissa. Korkeakoulut voivat erikoistumiskoulutuksissa hyödyntää omia vahvuuksiaan ja vahvistaa niitä toimimalla yhteistyössä toisten korkeakoulujen kanssa. Yhteistyötä voitaisiin tehdä nykyistä enemmän myös yhdessä eri maiden korkeakoulujen kanssa, mikä mahdollistaisi entistä laajemman asiantuntijaverkoston erikoistumiskoulutusten kehittämiseen ja tuottamiseen sekä monipuolisemmat erikoistumiskoulutuksen markkinat. Työelämäyhteyksien vahvistuminen tukee ja edistää korkeakoulujen tutkimusja kehittämistyötä, pedagogista osaamista, opetussuunnitelmatyötä ja henkilöstön osaamisen kehittämistä. Yhteistyö työelämän organisaatioiden kanssa tuo mukanaan uusia tutkimusja kehittämisaiheita sekä tukee innovaatioiden yhteiskehittelyä. Perusopetuksen näkökulmasta työelämäyhteistyö lisäisi tietoa työelämästä ja perusopetukseen voitaisiin saada konkreettisia työelämän caseja testattavaksi. Korkeakoulut voisivat myös hyötyä siitä, jos koulutukset lisäisivät korkeakoulujen näkyvyyttä työelämässä ja yhteiskunnassa. Seurauksena korkeakoulujen yhteiskunnallinen vaikuttavuus voisi lisääntyä. 2.2. Korkeakoulutettujen osaamisen kehittäminen koulutuspolitiikassa Anne Rouhelo Korkeakoulutettujen osaamisen kehittäminen on ollut koulutuspoliittisessa keskustelussa esillä jo pitkään ja viimeisen viiden vuoden aikana keskustelua on käyty monilla eri käsitteillä, joita on käytetty vaihtelevasti ja osin rinnakkain. Ammatillisen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta pohtineessa AKKU-johtoryhmän raportissa (OPM 2009:11) puhutaan mm. työelämän osaamistarpeista johdetuista erityispätevyyksistä, jotka ovat laajoja osaamiskokonaisuuksia ja jotka pe- 11

Asiantuntijuus ja verkostomainen yhteistyö viitekehys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksille 12 rustuvat työelämässä vaadittuihin kompetensseihin ja osoitetaan näyttöinä. Sittemmin erityispätevyyksien käsitteestä on luovuttu ja esimerkiksi hallitusohjelmassa ja koulutuksen- ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa käytetään käsitettä laajat osaamiskokonaisuudet (Hallitusohjelma 22.6.2011; OKM 2012:1). Laajojen osaamiskokonaisuuksien lisäksi kehittämissuunnitelmassa käytetään myös erikoistumiskoulutuksen käsitettä. Viimeisin opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä, erikoistumiskoulutusten kokonaisuutta pohtinut työryhmä (OKM 2013:7), on myös päätynyt tähän erikoistumiskoulutuksen käsitteeseen. Ammatillisen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta pohtinut AKKU-johtoryhmä korosti raportissaan koulutuksen työelämälähtöisyyttä ja kysyntää. Työryhmä ehdotti mm. tutkinnon jälkeisiä korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisiä koulutuksia, työelämän osaamistarpeista johdettuja erityispätevyyksiä, osaamisen tunnustamis- ja tunnistamisjärjestelmän (AHOT) kehittämistä sekä tutkintojen osien hyödyntämistä täydennyskoulutuksissa. (OPM 2009:11, 37 39.) Erityispätevyyksien mallin kehittämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi rahoituksen viidelle erityispätevyyksiä määrittävälle hankkeelle (Lunetti, Korjausrakentaminen, Taide- ja kulttuurialan erityispätevyyspaletti, TekTäk ja Yhtis Ge), jotka ovat saaneet selvitystyönsä päätökseen ja raportoineet tuloksistaan. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö aloitti korkeakoulutettujen oppisopimustyyppiset koulutukset vuonna 2009 ja on rahoittanut niitä vuosittain. Luvussa 3 tarkastellaan tarkemmin hankkeiden päätuloksia. Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Hallitusohjelmassa yliopistoja ja ammattikorkeakouluja kannustetaan tarjoamaan aikuiskoulutuksessa laajoja osaamiskokonaisuuksia, osia tutkinnoista ja muuta tutkintoja lyhytkestoisempaa koulutusta, myös tutkintoon johtavaa koulutusta hyödyntäen. Lisäksi hallitusohjelmassa tuodaan esiin näyttötutkintojärjestelmän vahvistaminen sekä aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. (Hallitusohjelma 22.6.2011, 31 35.) Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa 2011-2016 (OKM 2012) nostetaan edelleen esiin laajat osaamiskokonaisuudet, tutkinnon osat ja korkeakoulutettujen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus sekä tuodaan uutena käsitteenä esiin erikoistumiskoulutus. Erikoistumiskoulutukset ovat laajoja, vähintään 30 opintopisteen laajuisia opintokokonaisuuksia. Erikoistumiskoulutus suoritetaan yliopistoissa ylemmän korkeakoulututkinnon jälkeen ja ammattikorkeakoulussa ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen. (OKM 2012:1, 55 56.) Erikoistumiskoulutusten kokonaisuutta pohtinut työryhmä ehdottaa raportissaan (OKM 2013:7, 39-51) uuden erikoistumiskoulutuksen mallin kehittämistä, jonka lähtökohtana ovat työelämän ja työelämässä toimivien asiantuntijoiden ja sellaisiksi tähtäävien tarpeet. Ehdotusten mukaan erikoistumiskoulutukset rakentuvat työelämälähtöisyydelle sekä korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämisosaamiselle ja painoaloille. Erikoistumiskoulutusten tulee profiililtaan ja tavoitteiltaan erottua sekä korkeakoulututkinnoista että muista tutkinnoista ja tämän vuoksi erikoistumiskoulutuksille tulee laatia yleiset tavoitteet, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella. Erikoistumiskoulutuksina voidaan järjestää koulutuksia, joiden nimestä, laajuudesta, tavoitteista, kohderyhmästä ja osallistujan asiantuntemuksen osoittamisesta on sovittu korkeakoulujen keskinäisessä yhteistyössä yhdessä työ- ja elinkeinoelämän edustajien kanssa. Erikoistumiskoulutukset voivat olla asiantuntijuutta syventäviä tai asiantuntijuutta laajentavia monialaisia koulutuksia. Asiantuntemuksen kehittyminen edellyttää teorian ja työssä oppimisen integrointia ja erikoistumiskoulutuksissa tulee yhdistyä korkeakoulujen järjestämä koulutus ja osaamisen kehittäminen työympäristöissä ja -yhteisöissä. Erikoistumiskoulutuksessa sovelletaan korkeakoulujen aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteita. (OKM 2013:7, 45 51.) Erikoistumiskoulutuksen laajuus on vähintään 30 opintopistettä, mutta opintopisteiden ylärajaa ei säädellä, sillä se määräytyy työelämän ja asiantuntijuuden tarpeesta. Erikoistumiskoulutukset voivat olla yhtenäisiä kokonaisuuksia tai koostua moduuleista. (OKM 2013:7, 47 49.) Työryhmän ehdotuksen mukaan korkeakoulut vastaavat järjestämänsä erikoistumiskoulutuksen laadunvar-

Korkeakoulutettujen osaamisen kehittäminen mistuksesta ammattikorkeakoululain ja -asetuksen sekä yliopistolain mukaisesti ja ottavat laadunvarmistuksen osaksi omia laadunvarmistusjärjestelmiään. Työryhmä ehdottaa myös, että opetus- ja kulttuuriministeriö tukee korkeakouluja erikoistumiskoulutusten käynnistämisvaiheessa 2014 2016 ja että erikoistumiskoulutukset otetaan mukaan korkeakoulujen laskennalliseen rahoitusmalliin. (OKM 2013:7, 51 52.) 2.3 Korkeakoulutettujen osaamisen kehittäminen Futurex-projektissa Anne Rouhelo ja Heli Trapp Futurex-projektissa tavoitteena on ollut selvittää millaiset osaamisen kehittämisen mallit parhaiten soveltuvat korkeakoulututkinnon jälkeiseen osaamisen kehittämiseen. Korkeakoulutettujen osaamisen kehittämisen osalta projektissa on tarkasteltu erikoistumiskoulutusten tarvetta, rakennetta, eri toimijoiden rooleja, päätöksenteon prosesseja, osaamisen määrittelyn prosesseja, osaamiskokonaisuuksien mallinnusta ja laajuuksia, osaamistasojen määrittelyä sekä korkea-asteisuuden varmistamisen kriteerejä. Keskeisinä asioina nousivat esiin asiantuntijuuden kehittyminen ja siihen liittyvät pedagogiset ratkaisut. Tämän vuoksi selvitettiin sitä, mitkä osaamisen kehittämisen tavat parhaiten edistävät asiantuntijuuden kehittymistä ja miten sitä voidaan tukea erilaisilla pedagogisilla menetelmillä, oppimisympäristöillä ja ohjauksella. Asiantuntijuuden kehittymisen rinnalla Futurex-projektissa korostui vahvasti verkostomaisen yhteistyön merkitys uusien erikoistumiskoulutuksien suunnittelu- ja toteuttamistyössä. Futurexprojektin viitekehyksessä esitetään toimintatapa, jossa asiantuntijat kehittävät osaamistaan aidosti tutkimuksen ja työelämän rajapinnalla. Jotta tähän päästäisiin, tarvitaan rakenteita, jotka tukevat korkeakoulujen ja työelämän kumppanuutta. Yhteistyön muodoksi Futurex-projektissa on ehdotettu korkeakoulujen ja työelämän muodostamia yhteenliittymiä, esimerkiksi ala- ja aluekohtaisia konsortioita tai neuvottelufoorumeita. Konsortiot ennakoisivat erikoistumiskoulutusten tarpeita sekä suunnittelisivat sisältöjä, toteutusta, hakukriteerejä ja arviointikriteerejä. Toimintatavassa keskeistä olisi toimintaa suuntaava ja uudistava keskustelu ja uusien ratkaisujen löytäminen. Uuden järjestelmän ratkaistavana ovat mm. seuraavat asiat: ennakoinnin laajamittaisempi hyödyntäminen, työelämäkumppanuuden laadun kehittäminen, järjestelmän joustavuus, modulaarisuus ja toisaalta valtakunnallisesti yhteisten linjojen löytäminen. Futurex-projektissa kehittämistyön keskiöön nousivat myös osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, jonka merkitys kasvaa erikoistumiskoulutuksien henkilökohtaistamisen ja joustavan mallin myötä. Lisäksi keskeisellä sijalla oli työelämälähtöisen täydennyskoulutuksen laatu sekä tutkinnon jälkeisen koulutuksen vaikuttavuus. Kuviossa 1 on esitetty näkökulmia, joiden kautta erikoistumiskoulutusten kehittämistä on Futurex-projektissa mietitty. 13

Asiantuntijuus ja verkostomainen yhteistyö viitekehys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksille Verkostot/Ala- ja aluekohtaiset konsortiot Työelämän muutokset Hyödyt eri näkökulmista Asiantuntijuustutkimus Erikoistumiskoulutuksen lähtökohtia Asiantuntijuuden osoittaminen Tutkimusperustaisuus ja työelämäläheisyys Laatu ja vaikuttavuus Asemointi, brändi ja rahoitus KUVIO 1. Futurex-projektin näkökulmia erikoistumiskoulutuksen kehittämiseen Raportin tulokset perustuvat Futurex-projektissa kerättyihin aineistoihin sekä projektista jo aiemmin julkaistuihin raportteihin (ks. liite 1). Aineistoina on käytetty myös haastatteluja, joita on tehty valtakunnallisten erityispätevyyksiä määrittelevien hankkeiden (Lunetti, Taide- ja kulttuurialan erityispätevyyspaletti, TekTäk ja Yhtis Ge) toimijoille, työnantajille, järjestöjen ja liittojen edustajille, koulutusorganisaatioiden edustajille sekä muille asiantuntijoille eri aloilta. Myös erikoispsykologikoulutusta järjestävän Psykonetin ja erikoissosiaalityöntekijöiden koulutusta järjestävän Sosnetin edustajia haastateltiin. Haastatellut työnantajat ovat olleet sosiaali- ja terveysalalta, taide- ja kulttuurialalta sekä tekniikan, ympäristön, liiketalouden, hallinnon ja rahoituksen alalta. Haastattelujen lisäksi aineistoina on käytetty projektissa järjestettyjen työpajojen ja seminaarien aikana kerättyjä ja niistä jälkikäteen koostettuja materiaaleja. Projektissa on järjestetty kolme työpajaa, jotka ovat keskittyneet korkeakoulutettujen osaamisen kehittämisen mallintamiseen. Lisäksi aiheeseen liittyviä teemoja on käsitelty useissa seminaareissa ja koulutuksissa. Käsiteltyjä teemoja ovat olleet muun muassa asiantuntijuus, osaamisen kehittäminen ja arviointi, uudet ammatit, tulevaisuuteen suuntautuminen, korkeakoulujen ja työelämän välinen kumppanuus, työelämälähtöisen koulutuksen laatu sekä hyvät kokemukset toteutetuista pitkistä täydennyskoulutuksista. Koska mm. aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta pohtineessa AKKU-johtoryhmässä on tuotu esiin korkeakoulutettujen laaja-alaiset osaamisen kehittämisen tarpeet, keskityttiin Futurex-projektin selvityksissä pitkiin täydennyskoulutuksiin (vähintään 30 op) lyhytkestoisen täydennyskoulutuksen sijaan. 14

3 Kokemuksia tutkinnon jälkeisen koulutuksen erityispiirteistä Kokemuksia tutkinnon jälkeisen koulutuksen erityispiirteistä Heli Trapp ja Tarita Tuomola Tässä luvussa tarkastellaan tapausesimerkkien valossa tutkinnon jälkeisen osaamisen kehittämisen erityispiirteitä. Aineiston muodostavat Erikoistumisopintojen rakenteellinen kehittäminen -projektin tapausesimerkit 1 sekä täydennyskoulutuksien tapausesimerkit, joita on kuvattu liitteissä tarkemmin (liite 2). Tarkasteltavia koulutuksia ovat: emba Turku - Executive Master of Business Administration, Turun kauppakorkeakoulu, MAS - International and European Security, MAS - International Dispute Settlement, Geneva Centre for Security Policy (GCSP), Työnohjaaja- ja prosessikonsulttikoulutus, Turun yliopisto, Kulttuuritietoiset työkäytännöt maahanmuuttajatyössä (oppisopimustyyppinen koulutus), Kehittyvä rehtori (oppisopimustyyppinen koulutus) sekä Perioperatiivisen hoitotyön osaaja (oppisopimustyyppinen koulutus). Tarkasteltujen aineistojen pohjalta koulutusten erityispiirteenä voidaan ensinnäkin nostaa esiin osallistujavalinta, johon on kiinnitetty erityistä huomiota. Täydennyskoulutukseen hakevalta vaaditaan vahvaa motivaatiota, soveltuvuutta ja työelämäkokemusta. Esimerkiksi MAS - International and European Security -koulutukseen haettaessa hakemukseen liitetään cv, kopiot todistuksista, kirje motiiveista ohjelmaan haulle, 1500 sanan essee koulutuksen aihepiiristä sekä kaksi suosituskirjettä. Työnohjaaja- ja prosessikonsulttikoulutukseen opiskelijoiksi valittavilta edellytetään soveltuvuuskriteereiden täyttämistä, vähintään kahden vuoden työkokemusta sekä riittävää perusosaamista erilaisista ohjaustehtävistä, johtamisesta tai kouluttamisesta sekä kokemusta ohjattavana olemisesta. Tapausesimerkkien pohjalta toisena erityispiirteenä tutkinnon jälkeisessä osaamisen kehittämisessä voidaan mainita monialaisuus, monitieteellisyys sekä tutkimusperustaisuus. Tutkimusperustaisuudella tarkoitetaan mm. kiinteää yhteistyötä ainelaitosten ja tutkimus- ja kehittämisyksiköiden kanssa, kehittämishankkeen tieteellistä ohjausta, oppimateriaalin ajankohtaisuutta sekä osallistujan ongelmaratkaisutaitojen, kriittisyyden, luovuuden ja tiedon hankintataitojen kehittämistä. Näiden lisäksi täydennyskoulutuksiin tulee sisältyä monialaisten/tieteellisten verkostojen rakentumista. Kolmas keskeinen erityispiirre aineiston pohjalta on osaamisperustainen opetussuunnitelma, jossa määritellään osaamistavoitteet yhdessä työelämän edustajien kanssa, kuvataan osaamisen taso, erikoisosaaminen ja yleiset työelämätaidot. Konstruktiivinen linjakkuus (constructive alignment) tavoitteiden, toteutuksen sekä arvioinnin suhteen sisältyy niin ikään osaamisperustaiseen opetussuunnitelmaan. Osaamisperustaiseen opetussuunnitelmaan kytkeytyy vahvasti työelämäläheisyys, jota edistää se, että opiskelun tavoitteena on työkäytäntöjen kehittäminen ja/tai syventäminen. Työmuotoina ovat esimerkiksi oma työelämälähtöinen projektityö/harjoittelu/tutkielma, oppimistehtävät, asiakas-caset, simulaatiot, työkierto tai vertailukehittäminen. Keskeistä on myös koulutukseen sisältyvän kehittämisprojektin kriteerien rakentaminen työelämäläheisiksi. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita korkeakoulutettujen oppisopimustyyppinen koulutus Kulttuuritietoiset työkäytännöt maahanmuuttajatyössä, jossa kehittämisprojektin läh- Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahealle tuotekehitysmäärärahan vuosina 2007 2010 erikoistumisopintojen rakenteellista kehittämistä varten. Hankkeen tavoitteena oli uudistaa yliopistollisten erikoistumisopintojen rakenteita ja prosesseja kehittämällä toimintamalli, joka hyödyntää koulutustoiminnassa kehittyneitä hyviä käytäntöjä, asiantuntijuustutkimuksen tuloksia sekä kansallisia ja eurooppalaisen koulutuspoliittisen keskustelun linjauksia. Hanke toteutettiin Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahean, Turun kauppakorkeakoulun johtamiskoulutuksen TSE exen ja Åbo Akademin täydennyskoulutuskeskuksen yhteistyönä. Yhtenä tehtävänä oli löytää hyviä käytänteitä tutkinnon jälkeisen osaamisen kehittämisestä sekä Suomessa että ulkomailla. 15

Asiantuntijuus ja verkostomainen yhteistyö viitekehys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksille 16 tökohdat on määritelty seuraavasti: strategialähtöisyys (miten projekti tukee organisaation strategisia valintoja), toimintaympäristöstä nousevien haasteiden tunnistaminen, nykytilan analyysistä nousevien haasteiden tunnistaminen, kehittämisprojekti tukee organisaation henkilöstön kokonaiskehittämistä sekä kehittämisprojekti tukee osallistujan henkilökohtaista kehittymistä. Oleellista kehittämisprojektityöskentelyssä on kiinteä yhteistyö työnantajan kanssa. Joustavat ja rikkaat oppimisympäristöt muodostavat neljännen täydennyskoulutuksen erityispiirteen. Erikoistumisopintojen rakenteellinen kehittäminen -projektissa (2010) ja korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisten koulutuksien tapausesimerkeissä nousevat esiin erityisesti seuraavat tekijät: monimuotoiset, asiantuntijuustutkimukseen perustuvat oppimisympäristöt, ryhmän käyttäminen oppivana organisaationa, työssä oppimisen mahdollistavat tehtävät, oma harjoittelu ja siihen liittyvä kokeneen asiantuntijan antama ohjaus, mentorointi, verkostoitumisen tukeminen, simulaatiot, harjoitukset ja väittelyt, PBL (Problem Based Learning), projektimuotoinen kehittäminen sekä tutkielmat. Hyvänä esimerkkinä rikkaista oppimisympäristöstä ovat vaihtojaksot, jotka olivat käytössä Perioperatiivisen hoitotyön osaaja -koulutuksissa. Koulutuksissa oli sekä tietopuolista opetusta että työssä oppimista, josta suurin osa tapahtui osallistujan omassa työympäristössä ja osa koulutukseen integroidussa työkierrossa nk. vaihtojaksoilla. Tarkoitus oli, että vaihtojaksot ovat tavoitteellista työssä oppimista, jolloin tutustutaan toisen osaston työskentelyyn ja käytäntöihin. Vaihtojaksot edesauttoivat opiskelijoiden verkostoitumista ja konsultointikulttuurin käyttöönottoa. Vaihtojaksoilla opittiin työtovereilta uusia asioita ja tätä kautta vahvistui myös kollegoiden ohjausosaaminen. Vaihtojaksojen oppimiskokemuksen hyödyntämiseen tarvitaan tietoista yksilöllistä ja yhteisöllistä reflektiota sekä erilaisia tuettuja keskustelun paikkoja ja tiloja, jolloin opittua voidaan tehdä näkyväksi ja linkittää laajempaan kontekstiin. Vaihtojaksojen hyötynä olivat hiljaisen tiedon tunnistaminen, erilaisten toimintatapojen hyödyntäminen ja hyvien käytäntöjen löytäminen. Kehittyvä rehtori nimisessä korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisessä koulutuksessa on luotu monitasoinen oppimisen ja kehittämisen tuki- ja yhteistyöverkosto, johon kuuluvat asiantuntijakouluttajat, työssä oppimisen ohjaaja, oma koulutusryhmä, yliopiston tarjoama johtamisosaamisen tieteellinen johtaja sekä koulutusta järjestävän yliopiston asiantuntija. Osallistujat saavat koulutuksessa uusinta tietoa tutkimuksesta sekä erilaisia menetelmiä työyhteisön ja oman toiminnan kehittämiseksi. Koulutuksessa on keskeistä pohtia kokemuksia, saada uusia oivalluksia ja näkemyksiä sekä luoda uusia käytäntöjä oppilaitoksiin. Koulutus mahdollistaa tilan omien työrutiinien tarkasteluun ja muuttamiseen stimuloivassa yhteistyöverkostossa. Viidentenä erityispiirteenä on työssä oppimisen laadun varmistaminen. Kulttuuritietoiset työkäytännöt maahanmuuttajatyössä -koulutuksessa työssä oppimisen korkea-asteisuus varmistetaan tukemalla työpaikalla tapahtuvaa oppimista ja sen ohjaamista. Ohjaajan roolista ja tehtävistä sovitaan tarkemmin yhdessä työantajan, ohjaajan, osallistujan ja korkeakoulun kanssa. Mikäli työpaikalla tapahtuvaa ohjausta ei ole mahdollista järjestää, on keskeistä rakentaa kehittämisprojektiin työpari- tai tiimitoimintaa, joka mahdollistaa ideoiden ja palautteen saannin myös työyhteisön muilta jäseniltä. Päävastuu kehittämishankkeen sisällöllisestä ohjaamisesta on korkeakoululla. Kuudes erityispiirre on koko koulutusohjelman laadun varmistaminen; esim. emba Turku -ohjelma on saanut kansainvälisen EPAS-laatuakkreditoinnin. EPAS on maailman laajimman liikkeenjohdon koulutuksen yhteistyöjärjestön EFMD:n (European Foundation for Management Development) laatuarviointi, jota voivat hakea kansainvälisesti suuntautuneet johtamisen ja liiketalouden koulutusohjelmat. EPAS-akkreditoinnissa kiinnitetään huomiota mm. seuraaviin asioihin: ohjelman kansallinen ja kansainvälinen markkina-asema, ohjelman strateginen asema organisaation sisällä, ohjelman suunnittelu ja erityisesti sidosryhmien, kuten opiskelijoiden ja työnantajien näkökulmien huomioon ottaminen, ohjelman tavoitteet ja niiden saavuttaminen, ohjelman sisältö ja opetusmenetelmät, ohjelman kansainvälisyys, tasapaino akateemisen tiedon

Kokemuksia tutkinnon jälkeisen koulutuksen erityispiirteistä ja yritysmaailmasta tulevan käytännön näkökulman välillä sekä kouluttavan henkilökunnan soveltuvuus ohjelmaan. Lisäksi mm. MAS - International Dispute Settlement (mids), Geneva Centre for Security Policy (GCSP) koulutusohjelman pääsykriteerit, tieteellinen johto, opetushenkilöstö ja opetussuunnitelma noudattavat Kansainvälisen ja eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan asiantuntijaksi -koulutusohjelman laadun varmistuksen kriteereitä. Laadun varmistamisen myötä em. koulutuksilla on myös arvostettu asema ja tunnettuus. Seitsemäs erityispiirre liittyy laadukkaaseen ohjaukseen. Täydennyskoulutukseen osallistuvan asiantuntijan tulee pystyä hahmottamaan ohjausprosessin kokonaisuus ja eri toimijat sekä heidän tehtävänsä. Ohjaus voi toteutua erikoistumiskoulutuksissa monissa eri foorumeissa kuten (vertais)mentoroinnissa, (vertais)sparrauksessa, coachingissa, tieteellisessä ohjauksessa, tutoroinnissa tai työnohjauksessa. Ohjauksen tavoitteena on ohjata asiantuntija kriittiseen, luovaan ja reflektiiviseen ajatteluun ja toimintaan. Kahdeksas ominaispiirre on osallistujan opintojen henkilökohtaistaminen. Henkilökohtaistamisen prosessi käynnistyy jo ennen koulutusta jatkuen koko opintojen ajan. HEKS/HOPS-prosessi sisältää täydennyskoulutuksen valintakriteerit, tavoitteet ja menetelmät, osaamistavoitteiden määrittelyn ja arvioinnin toteuttamissuunnitelman, AHOT-menettelyn kuvauksen, ohjauksen menetelmät, osallistamisen kuvauksen sekä dokumentointiohjeistuksen. Henkilökohtaistamisen avulla tuetaan myös osallistujan toimijuuden vahvistumista (vrt. luvussa Asiantuntijuuden osoittaminen). Erityisesti työnohjaaja- ja prosessikonsulttikoulutuksessa sekä työelämäläheisissä korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä koulutuksissa on kehitetty kirjallisia ja ohjauksellisia menetelmiä, jotka tukevat osallistujan aktiivista toimijuutta oman oppimispolun suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Henkilökohtaistamiseen on panostettu selkeästi enemmän kuin aiemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että korkeakoulujen edustajalla tulee olla ohjausosaamista ja aikaa vuorovaikutteiseen, dialogiseen keskusteluun. Aineiston pohjalta nousi yhdeksi koulutuksen menestystekijäksi vahva alumnitoiminta. Esimerkiksi MAS - International and European Security -koulutuksen suorittaneet muodostavat myös alumniverkoston, joten asiantuntijuuden kehittyminen ei pääty todistuksen saamisen jälkeen. Toinen huomattava havainto, erikoistumiskoulutuksen kehittämistä silmällä pitäen, on järjestäjäorganisaation verkottuminen. Esimerkiksi Geneva Centre for Security Policy (GCSP) / University of Geneva on tunnettu kansainvälinen säätiöperustainen oppilaitos, jonka hallituksessa on peräti 40 valtion edustus. Oppilaitoksella on lisäksi alan asiantuntijoista koostuva kansainvälinen ohjausryhmä. Aiemmin toteutettujen täydennyskoulutusten hyviksi todetut erityispiirteet kannattaa ottaa mukaan erikoistumiskoulutusten kehittämistyöhön. Näitä erityispiirteitä ovat hyvät osallistujavalinnan kriteerit, monialaisuus/-tieteisyys ja tutkimusperustaisuus, työelämäläheinen ja osaamisperustainen opetussuunnitelma, joustavat ja rikkaat oppimisympäristöt, oppimisen laadun varmistaminen, koko koulutusohjelman laadun varmistaminen, laadukas ohjaus sekä opintojen henkilökohtaistaminen. Nämä hyvät käytännöt on Futurex-projektissa huomioitu kehitettäessä hankkeen omaa viitekehystä erikoistumiskoulutusten kehittämiseen. 17

Asiantuntijuus ja verkostomainen yhteistyö viitekehys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksille 4 Futurex-projektissa syntynyt näkemys erikoistumiskoulutuksista Projektin sovellustiimi 4.1 Asemointi ja tasot Futurex-projektin haastatteluissa ja työpajoissa on tullut esiin monia erikoistumiskoulutuksiin liittyviä ideoita, jotka ovat liittyneet mm. koulutusjärjestelmään yleisesti, päätöksentekoon ja vastuisiin, rahoitukseen, laajuuteen, toimijoihin ja toteutusprosessiin sekä asiantuntijuuden kehittämisen pedagogisiin perusteisiin. Työpajoissa käytyjen keskustelujen pohjalta Suomen koulutustarjontaa tulisi tarkastella kokonaisuutena huomioiden tutkintoon johtava koulutus ja täydennyskoulutus sekä erikoistumiskoulutuksen suhde edellä mainittuihin. Erikoistumiskoulutuksen ero tutkintokoulutuksiin ja erilaisiin muihin täydennyskoulutuksiin tulisi ilmaista selvästi, erityisesti ammattikorkeakoulusektorilla. Lisäksi erikoistumiskoulutus tulisi nähdä selvemmin asiantuntijan urapolun osana. Suomen koulutustarjonta tulisi kuvata niin, että koulutuspolut korkeakoulujen perustutkinnoista jatkotutkintoihin ja erikoistumiskoulutuksiin sekä mahdolliset polut näiden välillä olisivat helposti hahmotettavissa. Tästä olisi hyötyä niin korkeakouluopiskelijoille, korkeasti koulutetuille kuin työnantajillekin. Erikoistumiskoulutusten toivotaan olevan laaja osaamiskokonaisuus, joka antaa hyvät mahdollisuudet asiantuntijuuden kehittämiseen. Erikoistumiskoulutusten profiilin tulisi olla selkeä ja niillä tulisi olla houkutteleva asema tutkinnon jälkeisessä osaamisen kehittämisessä. Työpajoissa on tuotu esiin toive erikoistumiskoulutuksen brändistä, jolla on oma nimensä ja logonsa. Erikoistumiskoulutusten profiilia selkeyttäisi erikoistumiskoulutuksen yleisten kriteerien määrittely valtakunnallisella tasolla. Tämä toisi myös uskottavuutta erikoistumiskoulutuksiin. Mikäli erikoistumiskoulutuksille halutaan selkeä ja houkutteleva asema asiantuntijoiden osaamisen kehittämisessä, tarvitaan yleiset kriteerit tai tuoteseloste, jolla erikoistumiskoulutukset määritellään. Yleisissä kriteereissä tulisi määritellä myös erikoistumiskoulutuksiin hakeutumisen kriteerit. Mikäli yleisiä kriteerejä ei määritellä valtakunnallisesti, voi erikoistumiskoulutusten tarjonta muodostua hyvin heterogeeniseksi. Yleisten kriteerien määrittely kytkeytyy myös erikoistumiskoulutusten laatuun. Erikoistumiskoulutus tulisi asemoida Suomen koulutusjärjestelmään. Asemointi toisi koulutukselle tunnettuutta, uskottavuutta ja voisi samalla myös edistää erikoistumiskoulutusten pitkäjänteistä kehittämistä. Erikoistumiskoulutus on tarkoitettu suoritettavaksi korkeakoulututkinnon jälkeen ja se asettuisi tutkintojärjestelmässä tasoille EQF/NQF 6 ja 7. Erikoistumiskoulutuksen sijoittuminen näille tasoille viittaa sen tutkinnon tasoon, minkä jälkeen erikoistumiskoulutus voidaan suorittaa. Tutkintojen kansallisessa viitekehyksessä kuvataan osaamisen tasoja: 1) tietoina, 2) työskentelytapana ja soveltamisena, 3) vastuuna, johtamisena ja yrittäjyytenä 4) arviointina ja 5) elinikäisen oppimisen avaintaitoina (OPM 2009:24). Erikoistumiskoulutuksen suorittaneen tulee hallita koulutuksen tason mukaisesti nämä kansallisessa viitekehyksessä esitetyt osa-alueet. 18

TAULUKKO 1. Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys (OPM 2009:24, liite 1, 85) Osa-alue Taso 6 Taso 7 Tieto Työskentelytapa ja soveltaminen (taito) Vastuu, johtaminen, yrittäjyys Arviointi Elinikäisen oppimisen avaintaidot Hallitsee laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa tiedot, joihin liittyy teorioiden, keskeisten käsitteiden, menetelmien ja periaatteiden kriittinen ymmärtäminen ja arvioiminen. Ymmärtää ammatillisten tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen kattavuuden ja rajat. Hallitsee edistyneet taidot, jotka osoittavat asioiden hallintaa, kykyä soveltaa ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita vaaditaan erikoistuneella ammatti-, tieteentai taiteenalalla monimutkaisten tai ennakoimattomien ongelmien ratkaisemiseksi. Kykenee johtamaan monimutkaisia ammatillisia toimia tai hankkeita tai kykenee työskentelemään itsenäisesti alan asiantuntijatehtävissä. Kykenee päätöksentekoon ennakoimattomissa toimintaympäristöissä. Perusedellytykset toimia alan itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee vastaamaan oman osaamisensa arvioinnin ja kehittämisen lisäksi yksittäisten henkilöiden ja ryhmien kehityksestä. Valmius jatkuvaan oppimiseen. Osaa viestiä riittävästi suullisesti ja kirjallisesti sekä alan että alan ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee itsenäiseen kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen toisella kotimaisella ja vähintään yhdellä vieraalla kielellä. Futurex-projektin näkemys erikoistumiskoulutuksista Hallitsee laaja-alaiset ja pitkälle erikoistuneet oman alansa erityisosaamista vastaavat käsitteet, menetelmät ja tiedot, joita käytetään itsenäisen ajattelun ja/tai tutkimuksen perustana. Ymmärtää alan ja eri alojen rajapintojen tietoihin liittyviä kysymyksiä ja tarkastelee niitä ja uutta tietoa kriittisesti. Kykenee ratkaisemaan vaativia ongelmia tutkimus- ja/tai innovaatiotoiminnassa, jossa kehitetään uusia tietoja ja menettelyjä sekä sovelletaan ja yhdistetään eri alojen tietoja. Kykenee työskentelemään itsenäisesti alan vaativissa asiantuntijatehtävissä tai yrittäjänä. Kykenee johtamaan ja kehittämään monimutkaisia, ennakoimattomia ja uusia strategisia lähestymistapoja. Kykenee johtamaan asioita ja/tai ihmisiä. Kykenee arvioimaan yksittäisten henkilöiden ja ryhmien toimintaa. Kykenee kartuttamaan oman alansa tietoja ja käytäntöjä ja/tai vastaamaan muiden kehityksestä. Valmius jatkuvaan oppimiseen. Osaa viestiä hyvin suullisesti ja kirjallisesti sekä alan että alan ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee vaativaan kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen toisella kotimaisella ja vähintään yhdellä vieraalla kielellä. 4.2 Erikoistumiskoulutuksen lähtökohdat Futurex-projektissa on päädytty esittämään erikoistumiskoulutuksille viitekehystä, jonka keskeisiä lähtökohtia ovat korkeakoulujen ja työelämän kumppanuus- ja verkostotoiminta sekä asiantuntijuustutkimuksen viitoittama oppimisympäristöjen kehittämistyö, jota kuvataan luvussa 4.3 Erikoistumiskoulutuksen pedagoginen ja rakenteellinen viitekehys. Erikoistumiskoulutuksissa on olennaista korkeakoulutasoisen osaamisen kytkeminen työelämän tarpeisiin ja käytäntöihin, jotta saadaan kehitettyä työelämän edellyttämää asiantuntemusta. 19

Asiantuntijuus ja verkostomainen yhteistyö viitekehys korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksille Työelämän muutokset Asiantuntijuustutkimus Korkeakoulut - osaamistavoitteiden määrittely - tutkimusperustaisuuden varmistaminen, TKI -toiminnan hyödyntäminen - kehittäjätaitojen vahvistaminen (luova ongelmaratkaisu, kriittisyys, uuden tiedon tuottaminen jne.) - henkilökohtaistaminen ja arviointi Asiantuntijuuden kehittämisen rakenteelliset ja pedagogiset ratkaisut Työpaikat - ydinosaamisien määrittely - osaamisen kehittäminen strategialähtöisesti ja johdon/esimiehen sitoutuminen osaamisen kehittämiseen - kehityskeskustelun nivominen opiskeluun - työssä oppiminen ja ohjaus (uudet tuotteet tai palvelut, työtehtävien haastavuus, uuden oppimisen mahdollisuudet, mentorointi jne.) Korkeakoulujen ja työelämän kumppanuus- ja verkostotoiminta KUVIO 2. Erikoistumiskoulutuksen viitekehyksen lähtökohdat Työelämäläheinen täydennyskoulutus Työelämäläheisen täydennyskoulutuksen mallissa osallistujan työyhteisö ja työnantaja ovat korkeakoulun tasa-arvoisia yhteistyökumppaneita. Koulutuksia voidaan kuvata asiakas- ja tarvelähtöiseksi, mikä konkretisoituu koulutusten osaamistavoitteissa. Työssä oppiminen vaatii myös arkipäivän työtilanteiden suunnitelmallista ja tavoitteellista reflektiota. Sen myötä löytyy uusia merkityksiä ja merkityskokonaisuuksia, joissa yhdistyy teoreettinen, käytännöllinen ja soveltava tieto. Mäki ja Saranpää (2010) toteavat, että ns. tulkintafoorumeilla voidaan jakaa ja avata työtä ohjaavia keskeisiä käsitteitä. Mikäli työpaikkojen tulkintafoorumeista muodostuu luonnollinen osa työtä, syntyy kokemuksellisia reflektiokeitaita, joissa voidaan kollegiaalisesti jäsentää koettua ja kehittää yhdessä uutta (Mäki & Saranpää 2010). Työelämäläheisessä täydennyskoulutuksessa osallistujien arjen työ ja kokemukset asetetaan keskeiseen asemaan ja niitä käytetään asiantuntijuuden kehittymisen perustoina. Asiantuntijuuden yhteisöllisen luonteen vuoksi sen kehittyminen on sidoksissa organisaatioon sekä tiimeihin ja verkostoihin (ks. tarkemmin luku 4.3 Erikoistumiskoulutuksen pedagoginen ja rakenteellinen viitekehys). Yksilön osaaminen kytkeytyy työyhteisöön, siihen miten yksilö toimii ja osaa käyttää omaa asiantuntijuuttaan toiminnassaan yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. Arkisissa työtilanteissa yksilö suhteuttaa ja yhdistää asiantuntijuuttaan toisten asiantuntijoiden tietoon. Uutta tietoa syntyy usein ennakoimattomasti, ihmisen toiminnassa ja vuorovaikutuksessa. (Mm. Onnismaa 2013.) Työpaikalla tai organisaatiossa tapahtuva osaamisen kehittäminen edellyttää organisaation strategioiden, toimintamallien ja kehittämishaasteiden yhteistä ymmärtämistä ja ydinosaamisen 20