Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus"

Transkriptio

1 Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus

2 Mihin tarkoitukseen uraseuranta? Korkeakoulujen tehtävänä on tuottaa osaavia tekijöitä yhteiskuntaan. Valtioneuvoston antaman asetuksen mukaan ylemmän tutkinnon suorittaneella tulee olla valmiudet toimia työelämässä oman alansa vaativissa asiantuntija- ja kehitystehtävissä ja kansainvälisessä yhteistyössä. Koulutuksen aikaperpektiivi on pitkä: Tulevaisuudessa tarvittavan osaamisen ennustaminen ei ole helppoa, joten yhä painokkaammin korostetaan sellaisten taitojen ja valmiuksien omaksumista, joiden varassa työntekijän on mahdollista jatkuvasti täydentää ja uudistaa omaa osaamistaan. Opetussuunnitelmat ovat tärkeä lenkki yliopistojen strategian ja varsinaisen koulutustoiminnan välillä. Niistä on luettavissa, millaisia akateemisia asiantuntijoita eri tieteenalat kouluttavat (geneeriset alat vs professioalat). Yliopistojen opetussuunnitelmatyön pohjaksi on mm. Aarresaari-verkosto jo pitkään tuottanut tietoa, jonka perusteella opetussuunnitelmia voisi ja tulisi uudistaa. Eri suunnista korkeakouluja velvoitetaan tarjoamaan opiskelijoille niin akateemista tietoa kuin taitoja, joilla voi olla vaikutusta opiskelijoiden henkilökohtaiseen kehittymiseen ja joita voi hyödyntää tulevalla uralla (ns. siirrettävät taidot).

3 Opetussuunnitelmat yliopistoissa Opetussuunnitelmat ovat asiakirjoja, jotka viestittävät eri tahoille koulutuksen päämäärät. Ilman huolellista analyysia ei ole mahdollista laatia tarkoituksenmukaisia osaamisperustaisia opinto-ohjelmia eikä sisällyttää ohjelmiin hyvin suunniteltuja harjoittelumahdollisuuksia. On myös tärkeää, että valmistuvilla maistereilla on kyky kertoa omasta osaamisestaan. Valitettavasti rekrytoijat toteavat, että tämä on useille hakijoille vaikea tehtävä. Yksi merkittävimmistä työllistymistä edistävistä taidoista on oppia tunnistamaan omat vahvuudet sekä kehittämistä vaativat osa-alueet. Tätä tulee tukea opintojen aikana muun muassa portfolion ja siihen sisältyvän reflektion avulla.

4 Rehtorin linjaukset opetussuunnitelmien uudistamiselle (esimerkkinä JY) Työelämäyhteistyö, tutkintojen työelämärelevanssi ja työllistävyys, yrittäjyyden ja yrittäjämäisen asenteen näkyminen Opintosuunnitelmilla varmistetaan, että kaikki yliopiston antama koulutus edistää opiskelijan kykyä menestyä työelämässä. Opetussuunnitelmaa tehtäessä tulee huomioida erilaiset opiskelumuodot, jotka edistävät työelämätaitoja ja mahdollistavat opiskelun joustavuuden sekä riippumattomuuden ajasta ja paikasta (sekä substanssiin integroituva työelämäosaaminen että monialaisten kohtaamisten kautta syntyvä työelämäosaaminen). Yksiköiden tulee ottaa huomioon rehtorin suositus työharjoittelun opintopisteytyksestä ja pyrkiä siihen, että opetussuunnitelmaan kuuluvan pakollisen ja vapaaehtoisen työharjoittelun opintopistemäärä on 5 op/kk (tarkemmin rehtorin tekemä päätös: Jyväskylän yliopiston opetussuunnitelmiin kuuluvan työharjoittelun käytänteiden yhtenäistäminen). Osana yleisiä työelämävalmiuksia tulee opetussuunnitelmissa näkyä myös kannustus yrittäjämäiseen asenteeseen sekä mahdollisuus sen kehittämiseen tekemisen ja kokeilemisen kautta. Lisäksi huomioidaan, että yrittäjyys nostetaan opiskelijoille esiin yhtenä työllistymismahdollisuutena muiden joukossa. Työelämävalmiuksien kehittämisessä on suositeltavaa tehdä yhteistyötä työelämän edustajien kanssa

5 Seurannan hyödyt, merkitys ja haasteet Koulutusohjelmien säännöllisellä seurannalla, arvioinnilla ja uudistamisella voidaan varmistaa tarjottavan koulutuksen tarkoituksenmukaisuus ja kehittää oppimisympäristöistä tehokkaita ja oppimista tukevia (varmistetaan ohjelman ajantasaisuus ja yhteiskunnan muuttuvat tarpeet). Kysely on taloudellinen tapa kerätä tietoa, mutta myös altis vinoutumiselle. Vastaajajoukko on usein onnistuneiden joukko. Kyselyn käyttökelpoisuus riippuu myös siitä, miten kysymysten sisällöt osuvat tavoitteiden kannalta olennaisiin asioihin. Haasteena on, millaisia yleisiä valmiuksia tarvitaan: kyky säilyttää uteliaisuus, halu ja valmiudet oppia uutta, kyky löytää tietoa ja arvioida asioita kriittisesti, yhteistyön ja neuvottelun taidot, riittävä joustavuus, kyky sietää muutoksia, organisoinnin ja johtamisen taidot. -> Tällaiset taidot kehittyvät opinnoissa pedagogisen uudistumisen kautta!

6 Mitä palautteista seuraa Palautteiden keruun tavoitteena on laadun ja toteutettavan toiminnan parantaminen. Palautteista on hyötyä vain, jos niiden perusteella voidaan ja halutaan kehittää toimintaa. Palautteiden antamiseen opitaan ja palautetta annetaan, jos koetaan, että niiden pohjalta tehdään muutoksia. Työelämäyhteyksien merkitystä korostetaan tutkimuksissa. Niiden mukaan tarvitaan verkostoitumista ja ketteriä ratkaisuja työelämän ja korkeakoulujen välille. Työssä hankittua osaamista voidaan parhaimmillaan hyödyntää myös teoreettisessa opiskelussa. Koulutuksen työelämäyhteyksien vahvistamisella ajatellaan parannettavan oppimista ja korkeakoulutettujen työllistyvyyttä (employability) ja työllistymistä.

7 Tarvitaanko laadullinen työllistyminen rahoitusmalliin? Kyselyllä runsaasti haasteita: vastausaktiivisuus, vastaajien profiili, kyselyn kohdentuminen, laatutekijöiden analysointi, kyselyn syventäminen haastatteluin resurssikysymys, tms. Laadullinen työllistyminen eli omalle alalle työllistyminen: missä raja kulkee?, onko hyväksi, jos koulutuksellaan pystyy työllistymään myös laajalla kirjolla? Toisaalta: kandikysely rahoitusmallissa on toiminut yliopistoille insentiivinä kehittää opiskelijoiden ohjausta (ja uraohjausta läpi opintojen), kiinnittää huomiota pedagogisiin toimintamalleihin sekä edistää opiskelijan hyvinvointia osana sujuvaa opiskelua. Yliopistot ovat ottaneet palautetiedon vakavasti. Seuranta ja arviointi onnistuessaan antavat sysäyksiä muutoksiin. Muutoksia tarvitaan, sillä niiden kautta koulutus uudistuu. Uudistamisen perustaksi tarvitaan tietoa. Palautteet luovat pohjan arviointiin perustuvalle kehittämiselle.

8 Kiitos!

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen OPETUSSUUNNITELMA OPISKELIJALLE Opetussuunnitelma on tärkeä asiakirja koko korkeakouluyhteisölle. Sen tulee osoittaa opiskelijalle, minkälainen

Lisätiedot

Pienryhmätyöskentely

Pienryhmätyöskentely Pienryhmätyöskentely Miten oppiaineesi/yksikkösi opetussuunnitelmissa aiotaan konkretisoida JY:n linjaukset osaksi tutkintojen, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteita? tullaan varmistamaan

Lisätiedot

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti.

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti. Jyväskylän yliopistosta valmistuvat ovat vastuullisia, akateemisia asiantuntijoita, jotka muuttavat maailmaa. Koulutustarjontamme on vetovoimaista, monialaista ja vastaa globaaleihin osaamistarpeisiin.

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Tarkastelussa työllistyvyys ja työura kokonaisuutena.

Kommenttipuheenvuoro. Tarkastelussa työllistyvyys ja työura kokonaisuutena. Kommenttipuheenvuoro Tarkastelussa työllistyvyys ja työura kokonaisuutena. Helsinki, toukokuu 2017. Aarresaari-verkoston Uraseurantaraportin julkistamistilaisuus. Visa Tuominen Uraseurannasta, taustaa

Lisätiedot

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden

Lisätiedot

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE Sisällys AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)... 3 Mitä on AHOT?... 3 Millaisesta osaamisesta AHOTointia voi hakea?... 4 Osaamisen osoittaminen,

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPO-päivä 10.11.2016 Eeva-Leena Forma opetuksen kehittämispäällikkö Opiskelijalähtöinen Korkeakoululähtöinen työn opinnollistaminen Työpaikkalähtöinen OPISKELIJALÄHTÖINEN

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA Helena Rasku-Puttonen Karvin kuulemiskierros KARVIn laatutunnus myönnetty Jyväskylän yliopistolle Mistä kertoo? Jyväskylän yliopistossa on vahva jatkuvan kehittämisen

Lisätiedot

Ammatillisen osaamisen ja työelämäyhteistyön rakentaminen opintojen aikana Zoomin koulutustilaisuudet syksyllä 2017

Ammatillisen osaamisen ja työelämäyhteistyön rakentaminen opintojen aikana Zoomin koulutustilaisuudet syksyllä 2017 Ammatillisen osaamisen ja työelämäyhteistyön rakentaminen opintojen aikana Zoomin koulutustilaisuudet syksyllä 2017 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Esityksen sisältö ja tavoitteet:

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA Tarja Tuononen ja Auli Toom Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuononen & Toom 22/03/2018 1 JOHDANTO Erilaisten työelämätaitojen,

Lisätiedot

TÄÄLTÄ TULEVAISUUTEEN TYÖLLISTYVYYS, URATAIDOT JA ASIANTUNTIJAKSI KASVU

TÄÄLTÄ TULEVAISUUTEEN TYÖLLISTYVYYS, URATAIDOT JA ASIANTUNTIJAKSI KASVU TÄÄLTÄ TULEVAISUUTEEN TYÖLLISTYVYYS, URATAIDOT JA ASIANTUNTIJAKSI KASVU Minna-Rosa Kanniainen, uraohjauksen asiantuntija Helsingin yliopiston urapalvelut 20.5.2016 10 MINUUTISSA 1. Mikä olennaista työelämärelevanssissa

Lisätiedot

ENG-A3030 Syventävä harjoittelu ENG-A3031 Syventävä harjoittelu ulkomailla. Vinkkejä harjoitteluun Ti 21.4.2015 klo 12:15 K323

ENG-A3030 Syventävä harjoittelu ENG-A3031 Syventävä harjoittelu ulkomailla. Vinkkejä harjoitteluun Ti 21.4.2015 klo 12:15 K323 ENG-A3030 Syventävä harjoittelu ENG-A3031 Syventävä harjoittelu ulkomailla Vinkkejä harjoitteluun Ti 21.4.2015 klo 12:15 K323 L. K. 14.4.2015 Muistilista harjoitteluun Ennen harjoittelun alkamista: Työsopimus

Lisätiedot

Selvitys aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) prosesseista korkeakouluissa

Selvitys aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) prosesseista korkeakouluissa Selvitys aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) prosesseista korkeakouluissa Pia Mikkola Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 2.11.2017 Mitä halutaan selvittää? AHOT-prosessi

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista KOTA-seminaari 22.8.2017 Jyväskylä Juha Sainio, TY Mitä kertoisit nyt generalistitutkintoa aloittavalle hänen mahdollisuudesta löytää töitä v. 2022? 1. Mitä

Lisätiedot

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/ TUTKINTOTYYTYVÄISYYS TYÖURAN NÄKÖKULMASTA YLIOPISTO-OPINTOJEN KEHITTÄMÄT VALMIUDET SUHTEESSA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava, Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuukka Kangas,

Lisätiedot

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration 1 of 5 8.6.2010 12:39 Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Miten uraseuranta- ja työelämätietoa käytetään opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakouluissa? Uraseurantafoorumi Jaana Kullaslahti

Miten uraseuranta- ja työelämätietoa käytetään opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakouluissa? Uraseurantafoorumi Jaana Kullaslahti Miten uraseuranta- ja työelämätietoa käytetään opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakouluissa? Uraseurantafoorumi 11.12.2017 Jaana Kullaslahti Pedagoginen johtaminen ja koulutuksen kehittäminen mitä tietoa?

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa. Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT

Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa. Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT 17.9.2014 Mikä on koulutuksen johtamisen tavoite? Yliopistokoulutuksen tavoite? Mitä halutaan tukea

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Mitä kansainvälisten ohjelmien arvioinnista voidaan oppia?

Mitä kansainvälisten ohjelmien arvioinnista voidaan oppia? Mitä kansainvälisten ohjelmien arvioinnista voidaan oppia? Keskustelun tavoitteet Todetaan arvioinnissa saatu kuva kansainvälisten ohjelmien nykytilasta Mietitään, mikä tavoitetilan tulisi olla Pohditaan,

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen!

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Työelämästä korkeakoulutukseen ja takaisin elinikäistä oppimista käytännössä (15.6.2011) HY:n urapalvelut, suunnittelija Eric Carver Urapalvelut/

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Urapalvelut opiskelijoille

Urapalvelut opiskelijoille Urapalvelut opiskelijoille Lukuvuosi 2019-2020 Uraohjaajat Kirsi Vallius-Leinonen, Outi Suorsa, Saara Puittinen ja Janne Saarela Henkilökohtainen uraohjaus Uraohjauksen tavoitteena on tukea sinua rakentamaan

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa

Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa Tiina Anttila 16.2.2016 Esityksen sisältö 1. Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa hankeen lyhyt esittely 2. Asiantuntijuus-käsitteestä

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämäyhteistyö aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa 1 Esityksen sisältö AHOT-prosessi MAMKissa AHOTin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen , Liisa Vanhanen-Nuutinen

TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen , Liisa Vanhanen-Nuutinen TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen 02.11.2018, Liisa Vanhanen-Nuutinen Perinteinen 55,8 % Monet väylät opintoja vastaaviin tehtäviin Työelämän kautta 10,6 % Toista

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Aarresaari on yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA LAUREAN TOIMINTA-AJATUS 21.8.2019 Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu.

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Opetuksen johdon foorumi

Opetuksen johdon foorumi Opetuksen johdon foorumi 6.6.2017 helenatompuri Oulun yliopisto Turun yliopisto Lapin yliopisto Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto www. t y y l i h a n

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Koulutuksen ja työelämän yhteistyö 21.3.2013 Arto Saloranta 3/20/2013 Työllistyvyyden käsite Ohjaus ja työllistyvyys Työllistyvyys korkea asteella Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Palkkahallinnossa olisi töitä.. Paljonko jäisi opiskeltavaa, kun olen Yritys kasvaa ja pitäisi johtaa Nuoret esimiehet ovat lujilla ja heille

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi

Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi 6.2.2018 Tausta Lukiokoulutuksen lainsäädäntöä ei ole vuoden 1998 koulutuslainsäädännön uudistuksen ja vuonna 1999 voimaan tulleiden lukiolain ja lukioasetuksen

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyysskasvatuspäivät 7.10.2011 Minna Riikka Järvinen Toiminnanjohtaja, KT, FM, MBA Kerhokeskus Kerhokeskus Edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi.

#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGI Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGIKYVYKKYYS Opiskelijan kyky toimia sujuvasti digitalisoituvissa

Lisätiedot

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Elise Pinta, tutkijakoulukoordinaattori, Turun yliopiston tutkijakoulu Anne Tuittu, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija,

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Miten työn opinnollistamista johdetaan ammattikorkeakoulussa?

Miten työn opinnollistamista johdetaan ammattikorkeakoulussa? Miten työn opinnollistamista johdetaan ammattikorkeakoulussa? Yliopettaja HAMKin Verkkovirtatiimi: Irma Kunnari, Tuomas Eerola, & Elina Rantala 1 Etunimi Sukunimi Sisältö Lyhyt kuvaus Verkkovirtahankkeesta

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa 2 Ohjaushenkilöstön Info 27.10.2017 Ajankohtaista Omniassa M aija Aaltola Rehtori E L I N I K Ä I S TÄ O P P I M I S TA PA LV E L E VA O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E R KO S TO 3 Nuorten

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI. Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö

Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI. Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö PROJEKTISTA TIEDOTTAMINEN Kuusi yksikköä (15.4 Raahen tekniikan

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Kaakkois-Suomen ELO seminaari 26.3.2015 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus uudistuu Kyamkissa Periaatteena

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

Työelämäyhteistyö: ops-työssä ja opetuksessa

Työelämäyhteistyö: ops-työssä ja opetuksessa Työelämäyhteistyö: haasteet ja mahdollisuudet ops-työssä ja opetuksessa Maria Kääriäinen 16.9.2016 Haasteet ei yhteistä näkemystä työelämässä tarvittavasta osaamisesta ja työelämäyhteistyön toteuttamisesta

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

Student Life. Opiskelijatutoreiden koulutuspäivä Suunnittelija Hanna Ahola Strateginen kehittäminen

Student Life. Opiskelijatutoreiden koulutuspäivä Suunnittelija Hanna Ahola Strateginen kehittäminen Student Life Opiskelijatutoreiden koulutuspäivä 1.9.2012 Suunnittelija Hanna Ahola Strateginen kehittäminen Mitä Student Life on? Student Life on Jyväskylän yliopiston ja jyväskyläläisten kumppaneiden

Lisätiedot

Työelämäyhteydet kielten yhteisissä

Työelämäyhteydet kielten yhteisissä Työelämäyhteydet kielten yhteisissä opinnoissa (MKA) Monialaisen kieliasiantuntijan kandidaattiohjelma Kieli- ja viestintätieteiden laitos JY Sanna Lehtonen Monialaisen kieliasiantuntijan kandidaattiohjelma

Lisätiedot

Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot. Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY

Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot. Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY Yliopisto-opinnoissa karttuvat työelämätaidot Eila Pajarre, Mira Valkonen ja Sanna Kivimäki TTY Top 5 desirable future work skills Judgment and decision making: Considering the relative costs and benefits

Lisätiedot

Jack of All Trades or Master of None. Opiskelijoiden mietteitä laaja-alaisista kandidaatintutkinnoista

Jack of All Trades or Master of None. Opiskelijoiden mietteitä laaja-alaisista kandidaatintutkinnoista Jack of All Trades or Master of None Opiskelijoiden mietteitä laaja-alaisista kandidaatintutkinnoista Laaja-alaisuuden kysymykset Opiskelijanäkökulma on myös moninainen ja riippuu paljon keneltä kysytään.

Lisätiedot

Ohjaus Oulun yliopistossa

Ohjaus Oulun yliopistossa Ohjaus Oulun yliopistossa Lähinnä sinua: oman tiedekuntasi lähipalvelut ja omaopettaja O Opintojen suunnittelu ja aikatauluttaminen Kaikille yhteisissä palveluissa: opintopsykologi ja suunnittelijat O

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA LAUREAN TOIMINTA-AJATUS Laurea-ammattikorkeakoulun tahtotila on olla "Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

Maahanmuuttajat korkeakouluissa

Maahanmuuttajat korkeakouluissa Maahanmuuttajat korkeakouluissa Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen 21.5.2019 INTEGRA-hankkeen seminaari 22.5.2019 1 Korkeakouluvision tiekartta: osaavimman työvoiman kotimaaksi Korkeakoulututkinto puolelle

Lisätiedot

Osaamispolut - digitaalinen itsearviointiväline rakennusinsinöörin osaamisen tunnistamiseen

Osaamispolut - digitaalinen itsearviointiväline rakennusinsinöörin osaamisen tunnistamiseen Osaamispolut - digitaalinen itsearviointiväline rakennusinsinöörin osaamisen tunnistamiseen Taustat välineen kehittämisessä Valtakunnallisessa hankkeessa, "Urareitti korkeasti koulutetun maahan muuttaneen

Lisätiedot

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm Opintoihin hakeutumisvaihe on tärkeä vaihe opintojen henkilökohtaistamista ja urasuunnitelmaa.

Lisätiedot

Kansallinen informaatiolukutaito IL ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke

Kansallinen informaatiolukutaito IL ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke Kansallinen informaatiolukutaito IL ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke 2004 2006 Kirjastopäivät 16.6.2005 Tampereen yliopisto Anne Lehto, suunnittelija HY, anne.ma.lehto@helsinki.fi Esityksen

Lisätiedot

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015 Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Mitä on urasuunnittelu? O Urasuunnittelu on koko opiskeluajan kestävä prosessi O Tietoisten valintojen

Lisätiedot

Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä

Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä 26.3.2018 26.3.2018 Juha Kurtti / Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen 1 Miksi koulutuspolitiikka on Tehylle tärkeää?

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Riitta Pyykkö Professori, puheenjohtaja AHELO korkeakouluopiskelijan taidot Helsinki 11.9.2009 Arvioinnin diversiteetti Keskeisiä eurooppalaisia arvoja: kulttuurinen

Lisätiedot