UUDET TEHTÄVÄLUETTELOT JA KSE 2013 HANKESUUNNITTELUN TILAAMINEN KIINTEISTÖJOHTAJA TEPPO SALMIKIVI 12.2.2014
HANKKEEN TEHTÄVÄKOKONAISUUDET
HANKEVAIHEIDEN TULOKSET
TARVESELVITYS HANKE- SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHTANA Tarveselvityksessä perustellaan tilahankinnan tarpeellisuus tai olemassa olevan tilan muutostarve kuvataan alustavasti tarvittavat tilat ja niille asetettavat vaatimukset tutkitaan vaihtoehtoiset käyttömahdollisuudet arvioidaan eri ratkaisujen edullisuus => HANKEPÄÄTÖS
HANKESUUNNITTELUN TEHTÄVÄT JA TAVOITE
HANKESUUNNITTELU Hankesuunnitteluvaiheessa hankkeelle asetetaan laajuutta, toimivuutta, laatua, kustannuksia, ajoitusta ja ylläpitoa koskevat tavoitteet Tilaajan tavoitteet kuvataan HANKESUUNNITELMASSA, joka sisältää: HANKEOHJELMAN eli suunnittelun tavoitteet Hankeohjelma täydentyy hankeen aikana eri osapuolten laatimilla suunnitelmilla ja hankkeen muilla asiakirjoilla PROJEKTIOHJELMAN eli hankkeen läpiviennin tavoitteet Projektiohjelma täydentyy hankkeen aikana eri osapuolten laatimilla projektisuunnitelmilla Suunnittelutehtävien laajuudet määritellään HANKETIETOKORTILLA
HANKESUUNNITTELUN TILAAMINEN Tilaajan päätettävä mistä tavoitteista haluaa asiantuntijan näkemyksen: HANKEOHJELMA eli suunnittelun tavoitteet Laajuus => Joustava tilaohjelma, tilaohjelmavaihtoehdot Toimivuus => Toiminnalliset tavoitteet (esim. yhteydet, tilatehokkuus) Laatu => Laatutaso, sisäolosuhteet, energiatehokkuus Ylläpito => Ylläpidon tavoitemenekit ja niiden vaihteluvälit Kustannukset => Vaihtoehtoratkaisujen kustannusarviot, kannattavuus PROJEKTIOHJELMA eli hankkeen läpiviennin tavoitteet Ajoitus => Kokonaisaikataulu, vaiheistus, aloitus (vaihtoehtoja) Organisointi => Toteutusmuoto, hankeosapuolet, sopimussuhteet
HANKESUUNNITTELUN TILAAMINEN Hankesuunnitteluvaiheessa tarvittavien asiantuntijapalvelujen sisältö määritetään tehtäväluettelojen avulla, hankesuunnitteluvaiheen tehtävistä valitaan tarvittavat tehtävät Hankkeen johtamisen ja rakennuttamisen tehtäväluettelo HJR12 Eri suunnittelualat PS12, ARK12, SIS12, RAK12, GEO12, TATE12 Esitetään tavoitteet vaihtoehtoisten ratkaisujen tarkasteluille Määritetään keitä asiantuntijoita tarvitaan tehtävien suorittamiseen
HANKESUUNNITTELUN TULOKSET Rakentamismahdollisuuksien selvitys Vaihtoehtoisten rakennuspaikkojen rakennettavuus Rakennushankkeeseen mahdollisesti liittyvät vaarat ja haitat Geotekninen ja kunnallistekninen selvitys Kuntoarvio ja tarvittavat kuntotutkimukset Vaihtoehtoiset korjaustoimenpiteet ja korjausasteet Lupamenettelyt Rakentamisen ja toiminnan edellyttämät viranomaistoimet Tarvittaessa ympäristövaikutusten arviointi Tarvittaessa ympäristölupahakemus
HANKESUUNNITTELUN TULOKSET Suunnittelulle asetettavat tavoitteet (hankeohjelma) Toiminnan asettamat tavoitteet, toiminnan kuvaus, muuntojousto Omistajan asettamat tavoitteet, mm. tuottotavoitteet Kiinteistönpidon asettamat tavoitteet Joustava tilaohjelma ja tilojen vaatimukset Hankkeen läpiviennille asetettavat tavoitteet (projektiohjelma) Hankkeen toteutusmuoto, suunnittelun ja rakentamisen organisointi Hankkeen vaihtoehtoiset aikataulut Projektin ohjauksen menettelyt, riskien hallinta ja raportointi Tietomallintamisen tavoitteet, tarve ja taso
INVESTOINTIPÄÄTÖS Edellyttää: Hyväksytty hankeohjelmaa, päätetyt suunnitelmavaihtoehdot ja -joustot Hyväksytty projektiohjelmaa, päätetyt aikataulu- ja toteutusvaihtoehdot Investointi-, kannattavuus- ja rahoituslaskelmat, päätös vaihtoehdoista Hyväksytty budjetti, sisältäen riskivaraukset, kustannusten nousuvarauksen, luotettavuusarvion sekä vaihtoehtojen tarkastelun
HANKEOHJELMA JA MUUNTOJOUSTO
AVOIN RAKENTAMINEN SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHTANA Avoimen rakentamisen periaatteita noudatettava, vaikka ensimmäiset käyttäjät olisi tiedossa hankkeen alkaessa Hankesuunnittelussa tavoitteena on muuntojoustavuus, joka kuvataan joustavalla tilaohjelmalla Rungon ja perustusten mitoituksessa (kuormituksissa) lähtökohtana riittävä pelivara tuleville käyttötarkoituksille Teknisiä perusjärjestelmiä (konehuoneet, kuilut, reitit) ei ylimitoiteta, suunnittelu perustuu haluttuun tilajoustoon
FLEXIBLE ROOM PROGRAM AND BUDGET Biomedicum 2U -project, Helsinki, Finland Space Room Floor area Air ventilation size Permanent Modifiable Modifiable Minimum Maximum base spaces spaces program program building min max m2 m2 1 000 1 000 1 000 dm3/s/m2 dm3/s/m2 Modifiable spases: Laboratories 50 0 3500 5 600 0 1 750 3,0 3,0 Offices 8 50 1300 4800 2 030 1 188 554 2,0 3,0 Meeting rooms 15 30 0 150 173 60 60 4,0 4,0 Rest rooms 8 10 80 100 105 65 65 1,0 1,0 WC 5 100 120 204 140 168 5,0 5,0 Total 5100 Special spaces: Instrument sterilisation 40 40 84 36 36 4,0 4,0 Restaurant 150 150 180 53 53 6,0 6,0 Catering kichen 30 30 63 27 27 15,0 15,0 Permanent spaces: Corridors and stairways 50 1780 2 670 0 0 2,0 2,0 Tecnical rooms 60 420 567 0 0 0,5 0,5 Total 2850 Million Million Million m3/s m3/s TOTAL: 8280 15,5 1,9 3,3 17,2 22,0 Cross-floor area 9465 Made retrospectively by Arto Saari Helsinki University of Technology E-mail: arto.saari@tkk.fi 10 June 2006
KIINTEÄ PERUSOSA MUUNTUVA TILAOSA Kiinteä perusosa on rakennuksen pysyvä osa, tehtävänä on tarjota sääsuojattua tilaa. Se voidaan jakaa yksittäisiin huoneistoihin. Kiinteä perusosa sisältää kaikki yhteiset järjestelmät kuten sisäänkäynnit, porrashuoneet, hissit sekä sähkö-, vesi-, kaasu- ym. järjestelmien kiinteät runko-osat kunkin yksittäisen tila-alueen rajalle asti Muuntuvat tilaosat pitävät huolta tila-alueista tarjoamalla LVIS-järjestelmiä, jakavia väliseiniä, ovia, laitteita, keittiö- ja saniteettikalusteita, sisäpintoja jne. Kiinteän perusosan käyttöikä on pitkä verrattuna muuntuvaan tilaosaan
KIINTEÄ PERUSOSA MUUNTUVA TILAOSA Kiinteä perusosa voidaan suunnitella, hankkia ja toteuttaa erillään muuntuvasta tilaosasta Muuntuvaan tilaosaan suunnitellaan yleissuunnitteluvaiheessa erilaisia tilankäyttökonsepteja, kiinteän perusosan tulee mahdollistaa niiden toteuttaminen Muuntuvan tilaosan lopulliset suunnitelmat ja rakentaminen tehdään vasta ko. tila-alueen käyttäjän varmistuttua Vaikka ensimmäinen käyttäjä olisi tiedossa, tulee muuntuvan tilaosan tilankäyttökonsepteissa varautua mahdollista toista tai kolmatta käyttäjää varten
KIINTEÄ PERUSOSA YLEISSUUNNITTELUVAIHEESSA A permanent technical zone Permanent space zone A local modifiable thematic zone Biomedicum 2, Helsinki
TILAMODULIEN VAIHTOEHTOISET TOTEUTUSRATKAISUT Alternative concepts describe range of properties for the local modifiable zones Biomedicum 2, Helsinki