KINNULAN PÄIVÄKOTI Suunnittelutarjouspyyntö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KINNULAN PÄIVÄKOTI 4.9.2014 Suunnittelutarjouspyyntö"

Transkriptio

1 KINNULAN KUNTA KINNULAN PÄIVÄKOTI Suunnittelutarjouspyyntö 1. Tilaaja Kinnulan kunnan tilapalvelu pyytää tarjoustanne Kinnulan päiväkodin pää- ja arkkitehtisuunnittelusta sekä rakennesuunnittelusta. Kinnulan kunta/tilapalvelu PL 1 (käyntiosoite: Keskustie 45) KINNULA Tilaajan edustajana toimivat: Ossi Kinnunen, kunnanrakennusmestari 2. Suunnitteluhanke Uudisrakennuksena toteutettava Kinnulan päiväkoti sijoitetaan Kinnulan kirkonkylän Silkkiperäntien varressa lähiliikuntapaikan läheisyydessä olevalle korttelialueelle 36 tontit 1. ja 2. Suunnittelutehtävä käsittää liitteenä olevan hankesuunnitelman ( ) mukaisen päiväkotirakennuksen ja siihen liittyvän piha-alueen suunnittelun. Alueella sijaitsee vesihuoltoverkosto (vesi- ja viemäri) sekä mahdollisuus liittyä kaukolämpöverkostoon. Kinnulan kunta on varannut suunnitteluun investointimäärärahan tälle vuodelle ja varsinaisen hankkeen investointimäärärahan rakentamiseen päättää Kinnulan kunnanvaltuusto loppuvuodesta Suunnittelussa noudatetaan, mitä eri viranomaisten suunnittelu- ym. ohjeet, rakentamismääräykset sekä laki ja asetukset määräävät hankkeen suunnitteluperusteista.

2 Valittu suunnittelija laatii loppudokumentit urakoitsijoilta saatujen tarkepiirustusten mukaisesti. 3. Sopimusasiakirjat Tehtävän suorittamisesta laaditaan erillinen konsulttisopimus (RT 80252), noudattaen Konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja KSE 1995 (RT ). Suunnittelusopimukseen liitetään tämä tarjouspyyntö liitteineen sekä suunnittelutarjous. Lisäksi sopimukseen liitetään suunnittelualan ja tehtävän käytettävissä olevat tehtäväluettelot mahdollisine lisälehtineen sekä mahdollinen suunnittelun maksuerätaulukko. 4. Tehtävämäärittelyt Suunnittelutehtävät käsittävät seuraavat suunnittelualat, joiden osalta noudatetaan mm. alla mainittuja tehtäväluetteloita ja niiden kohtia seuraavasti: A. Rakennussuunnittelu Pääsuunnittelijan tehtäväluettelo PS 01 (RT ) -suunnittelun valmistelu- ja käynnistysvaihe luonnossuunnitteluvaihe rakentamisen valmisteluvaihe (täydentävät tehtävät: täsmentää käyttäjän tarpeita, kartoittaa tilakohtaiset toiminnot, rakennuslupa hakuprosessin tehtävät, turvallisuusasiakirjan laatiminen, tarjous- ja sopimusasiakirjojen kokoaminen osaltaan) -toteutussuunnittelun ja rakentamisen valmisteluvaihe (kohdan kaikki täydentävät tehtävät) -rakennusaikaiset tehtävät käyttöönottovaihe ylläpitovaihe 7. Arkkitehtisuunnittelun tehtäväluettelo ARK 95 (RT ), vrt. PS 01 -luonnossuunnittelu toteutussuunnittelu rakennusaikaiset tehtävät 5.1 -käyttöönottotehtävät 6.1 B. Rakennesuunnittelu Rakennesuunnittelu tehtäväluettelo RAK 95 (RT ) -luonnossuunnittelu toteutussuunnittelu

3 -rakennusaikaiset tehtävät 5 -käyttöönottoon liittyvät tehtävät 6 -salaojat ja ulkopuolisten putkistojen mahdolliset routasuojaukset -tukimuurien ym. rakennuksen ulkopuolisten rakenteiden rakennesuunnittelu 5. Konsultin vastuu Konsulttitoiminnan yleisten sopimusehtojen KSE 1995 määräyksestä poiketen konsultin vastuun vahingonkorvauksen yläraja on 5 x suunnittelupalkkion määrä vahinkotapahtumaa kohti, kuitenkin enintään 10 x suunnittelupalkkion määrä. Konsultilla tulee olla vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärä on vastaavasti vähintään 5 x suunnittelupalkkion määrä vahinkotapahtumaa kohti. 6. Aikataulu Suunnittelutyön aikataulun on määrä soveltua liitteenä olevan hankesuunnitelman kokonaisaikatauluun (kohta 4.3) jäljempänä mainituin poikkeuksin: suunnittelutyö käynnistyy syksyllä 2014 Suunnittelutyön käynnistyttyä täysipainoisesti, laaditaan yksityiskohtainen suunnitteluaikataulu. 7. Suunnittelupalkkio Tarjous tulee antaa siten, että suunnittelupalkkio määritetään kokonaispalkkiona. Kokonaispalkkio on ilmoitettava euroina jaoteltuna arvonlisäverottomaan ja arvonlisän osuuteen. Mahdollisten lisä- ja muutostöiden varalta tulee tarjouksessa ilmoittaa tähän tehtävään osallistuvan henkilöstön aikaveloitusperusteet. Mahdollisten kulujen osalta, jotka eivät sisälly kokonaispalkkioon, tulee tarjouksessa erikseen eritellä näiden veloitusperusteet. Kokonaispalkkion tulee sisältää tehtävän suunnittelu- ja työmaakokousten sekä tarkastusten matka- ja muut kustannukset seuraavasti:

4 8. Tarjous suunnittelukokouksia 4 kpl työmaakokouksia 2 kpl tarkastuksia 2 kpl Näistä tulee ilmoittaa yksikköhinta, jonka mukaan kokonaispalkkiota tarkistetaan kokousten tai tarkastusten määrän muuttuessa ilmoitetusta. Huomioitava on, että tilaaja vastaa ainoastaan määräämiensä matkojen kustannuksista ja ettei Kinnulan kunnan alueella tehdyistä matkoista makseta korvausta. Kopiointityöt suoritetaan tilaajan osoittamassa kopiointilaitoksessa tilaajan lukuun. Tarjous tulee antaa siten, että se sisältää kaikki tässä tarjouspyynnössä edellytetyt asiat. Varsinaisen tarjouskuoren tulee sisältää suunnittelutarjouksen lisäksi erillinen hintakuori, josta suunnittelupalkkio ainoastaan ilmenee. Hintakuori avataan vasta sen jälkeen, kun tarjousten laatukriteerit on arvioitu. Hintakuoresta tulee myös ilmetä tarjoajan nimi. Tarjouksesta tulee ilmetä kaikki ne tiedot, jotka ovat tarpeellisia kohdassa 9 selostettua valintaa varten, kts. arviointimenettelyn vertailulomake (liite). Erityisesti tarjouksesta tulee ilmetä hankkeeseen osallistuvien henkilöiden henkilötiedot ja heidän referenssit sekä yrityksen vastaavan tyyppisten kohteiden suunnittelureferenssit. Mahdollisista alikonsulteista vaaditaan vastaavat tiedot. Tarjouksesta tulee ilmetä tiedot toimiston auto-cad-valmiudesta sekä vastuuvakuutuksen määrästä ja voimassaolosta. Tarjoajan on liitettävä tarjoukseensa verojäämätodistus sekä ilmoitus eläkevakuutusmaksuvelvoitteiden täyttämisestä tai muu vastaava selvitys varojen, ennakonpidätystilitysten, sosiaaliturvamaksujen ja eläkemaksujen täyttämisestä. Selvitykset eivät saa olla kahta kuukautta vanhempia. Tarjoajan on lisäksi toimitettava tilaajalle voimaan tulleessa tilaajavastuulaissa (1233/2006) säädetyt muut tiedot ennen sopimuksen tekemistä.

5 Tarjous tulee osoittaa: Kinnulan kunta/tilapalvelu PL 1 (käyntiosoite: Keskustie 45) KINNULA Tarjous on toimitettava suljetussa kirjekuoressa viimeistään keskiviikkona klo 15 mennessä. Tarjouskuoreen tulee merkitä Kinnulan päiväkoti, suunnittelutarjous Tarjouksen tulee olla voimassa vähintään 2 kuukautta. 9. Suunnittelijan valinta Suunnittelijan valinta tapahtuu arviointimenettelyllä, jossa vertailu laaditaan kokonaistaloudellisten vertailuperusteiden mukaan seuraavasti: Hinta 70 %, laatu 10 %, referenssit 20 %. Vasta laatukriteerien tultua arvioiduiksi avataan hintakuoret. Vertailussa korkeimman pistemäärän saanut tarjous katsotaan kokonaistaloudellisesti edullisimmaksi. 10. Lisätietoja Suunnittelutehtävää koskeviin kysymyksiin vastaa Ossi Kinnunen puh LIITTEET: Hankesuunnitelma Arviointimenettelyn vertailulomake kaavaote

EURAN TERVEYSKESKUS-VANHAIKODIN LAAJENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELU

EURAN TERVEYSKESKUS-VANHAIKODIN LAAJENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELU TARJOUSPYYNTÖ 23.6.2011 EURAN TERVEYSKESKUS-VANHAIKODIN LAAJENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELU 1. Tilaaja Euran kunta Tekniset palvelut PL 22 27511 Eura 2. Tilaajan yhteyshenkilöt Tekninen johtaja

Lisätiedot

Harjuniityn liikuntahalli Suunnittelutarjouspyyntö

Harjuniityn liikuntahalli Suunnittelutarjouspyyntö NOKIAN KAUPUNKI Tekninen keskus Harjuniityn liikuntahalli Suunnittelutarjouspyyntö Nokian kaupungin tekninen keskus pyytää suunnittelutarjoustanne Harjuniityn liikuntahallin rakenne-, lvia- ja sähkösuunnittelusta.

Lisätiedot

Laihian kunta rakennuttaa Keskuskoulun tontille kerrosalaltaan 2055 m 2 uudisrakennuksen.

Laihian kunta rakennuttaa Keskuskoulun tontille kerrosalaltaan 2055 m 2 uudisrakennuksen. Laihian Kunta 1(6) SUUNNITTELUPALVELUJEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne Monnarin koulun uudisrakennuksen arkkitehti-, rakenne-, LVI- AS- ja geosuunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1( 6 ) Rutakontie Sonkajärvi

SONKAJÄRVEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1( 6 ) Rutakontie Sonkajärvi SONKAJÄRVEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1( 6 ) Rutakontie 28 74300 Sonkajärvi Sonkajärven terveyskeskuksen peruskorjauksen ( Pää- ja rakennesuunnittelu ja LVIAS-työt ja niihin liittyvät suunnittelutehtävät ) kokonaissuunnittelun

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014

TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014 YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014 Sivu 1/11 Tilaaja: Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä PL 30 74101 IISALMI Hanke: Asevelikatu 4 toimitilojen muutostyöt TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014 Sivu 2/11

Lisätiedot

OULAISTEN TERVEYSKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN HANKE- JA RAKENNUS- SUUNNITTELU, OULAINEN

OULAISTEN TERVEYSKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN HANKE- JA RAKENNUS- SUUNNITTELU, OULAINEN OULAISTEN KAUPUNKI Tekninen keskus TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 14.5.2013 OULAISTEN TERVEYSKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN HANKE- JA RAKENNUS- SUUNNITTELU, OULAINEN Oulaisten kaupunki pyytää tarjoustanne asiakohdassa

Lisätiedot

T A R J O U S P Y Y N T Ö 28. 1. 2 0 1 1

T A R J O U S P Y Y N T Ö 28. 1. 2 0 1 1 T A R J O U S P Y Y N T Ö 28. 1. 2 0 1 1 SUUNNITTELUN TARJOUSPYYNTÖ Uudenmaan Projektinjohtopalvelut Oy pyytää Teiltä tarjousta (As Oy Mäkärä) -nimiseen rakennuskohteeseen vesikattojen ja yläpohjien peruskorjauksen

Lisätiedot

Teuvan yhteiskoulun ja lukion peruskorjaus sekä laajennus

Teuvan yhteiskoulun ja lukion peruskorjaus sekä laajennus TARJOUSPYYNTÖ 1 /(5) SUUNNITTELUTARJOUSPYYNTÖ / ARKKITEHTISUUNNITTELU Teuvan yhteiskoulun ja lukion peruskorjaus sekä laajennus Teuvan kunnan tekninen toimi pyytää kirjallista suunnittelutarjousta oheisten

Lisätiedot

Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset

Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset TARJOUSPYYNTÖ 17.3.2015 Tarjouspyyntö Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset Tilaaja Hankinnan kohde Hankinnan tyyppi Työn kuvaus Vihdin kunta, kaavoituspalvelut Vihin kunta pyytää tarjoustanne pohjatutkimusten

Lisätiedot

Honkalehdontie 8 43700 KYYJÄRVI y-tunnus 0176410-9 19.6.2014

Honkalehdontie 8 43700 KYYJÄRVI y-tunnus 0176410-9 19.6.2014 KYYJÄRVEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 43700 KYYJÄRVI y-tunnus 0176410-9 19.6.2014 SUUNNITTELUPALVELUN TARJOUSPYYNTÖ TILAAJA JA HANKINTA Pyydämme tarjoustanne Nopolan koulukeskuksen uudisrakennuksen arkkitehtisuunnittelusta

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Toimintakeskuksen peruskorjaus- ja laajennusvaiheen ja Herralan koulun uudisrakennusvaiheen arkkitehtisuunnittelusta

Tarjouspyyntö Toimintakeskuksen peruskorjaus- ja laajennusvaiheen ja Herralan koulun uudisrakennusvaiheen arkkitehtisuunnittelusta TARJOUSPYYNTÖ Tekninen johtaja Paavo Perälä 21.8.2018 paavo.perala@ilmajoki.fi Tarjouspyyntö Toimintakeskuksen peruskorjaus- ja laajennusvaiheen ja Herralan koulun uudisrakennusvaiheen arkkitehtisuunnittelusta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Päivystys- ja vuodeosastojen sairaalahanke LVIAS-SUUNNITTELU

TARJOUSPYYNTÖ Päivystys- ja vuodeosastojen sairaalahanke LVIAS-SUUNNITTELU TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ Päivystys- ja vuodeosastojen sairaalahanke LVIAS-SUUNNITTELU TARJOUSPYYNTÖ 1 Hankintayksikkö 2 Tarjouspyynnön kohde ja tehtäväkuvaus 2.1 Tarjouspyynnön kohde 2.2 Tehtävän kuvaus

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUT 2011. 1. Hankintamenettely

KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUT 2011. 1. Hankintamenettely 1(4) Tekniikka- ja ympäristöosasto KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUT 2011 1. Hankintamenettely Avoin menettely, puitejärjestely. Hankinta alittaa EU-kynnysarvon. Hankintailmoitus julkaistaan HILMA:ssa

Lisätiedot

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU 1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ARKKITEHTISUUNNITTELUSTA SUUNNITTELUOHJE ARKKITEHTISUUNNITTELU PÄÄSUUNNITTELU 7.12.2011. Mäntyharjun kunta PÄIVÄKOTI

TARJOUSPYYNTÖ ARKKITEHTISUUNNITTELUSTA SUUNNITTELUOHJE ARKKITEHTISUUNNITTELU PÄÄSUUNNITTELU 7.12.2011. Mäntyharjun kunta PÄIVÄKOTI TARJOUSPYYNTÖ ARKKITEHTISUUNNITTELUSTA SUUNNITTELUOHJE ARKKITEHTISUUNNITTELU PÄÄSUUNNITTELU 7.12.2011 Mäntyharjun kunta PÄIVÄKOTI Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUPALVELUN TARJOUSPYYNTÖ... 3 2 TILAAJA JA

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN LIITTÄMINEN VESIHUOLTOVERKOSTOON KINNULAN KUNNAN ALUEELLA

KIINTEISTÖJEN LIITTÄMINEN VESIHUOLTOVERKOSTOON KINNULAN KUNNAN ALUEELLA Kinnulan kunta URAKKATARJOUSPYYNTÖ 1(3) KIINTEISTÖJEN LIITTÄMINEN VESIHUOLTOVERKOSTOON KINNULAN KUNNAN ALUEELLA Tarjouspyynnön kohde Kinnulan kunta pyytää Teiltä tarjousta kiinteistöjen liittämisestä yksikköhintaurakkana

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne suunnittelupalveluista seuraavista kohteista: 1.2 Talotekniikan (LVISA) suunnittelu ja valvonta

Pyydämme tarjoustanne suunnittelupalveluista seuraavista kohteista: 1.2 Talotekniikan (LVISA) suunnittelu ja valvonta TARJOUSPYYNTÖ Tekninen johtaja Paavo Perälä 10.9.2018 paavo.perala@ilmajoki.fi Tarjouspyyntö Toimintatalon peruskorjaus- ja laajennusvaiheen sekä Herralan koulun uudisrakennusvaiheen Rakenne- ja/tai talotekniikan

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Rantsilan päiväkoti

KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Rantsilan päiväkoti 1 TARJOUSPYYNTÖ 30.6.2014 Sivu 1/ 5 Rantsilan päiväkoti Tilaaja: Siikalatvan kunta Tekniset palvelut Pulkkilantie 4 92600 PULKKILA KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Rantsilan päiväkoti SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014. Tarjouksessa tulee liittää seuraavat selvitykset:

TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014. Tarjouksessa tulee liittää seuraavat selvitykset: 1(6) TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014 Kokemäen kaupungin yhdyskuntaosasto pyytää tarjoustanne erikseen sopimuskauden aikana hankekohtaisesti

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELU Hanke: Rantsilan päiväkoti

KOKONAISSUUNNITTELU Hanke: Rantsilan päiväkoti 1 Tilaaja: Siikalatvan kunta Tekniset palvelut Pulkkilantie 4 92600 PULKKILA SUUNNITTELUOHJELMA 25.6.2014 Sivu 1/6 Rantsilan päiväkoti KOKONAISSUUNNITTELU Hanke: Rantsilan päiväkoti 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Suunnittelutyön perusteena on alustavat luonnossuunnitelmat, jotka ovat tämän tarjouspyynnön liitteenä.

Suunnittelutyön perusteena on alustavat luonnossuunnitelmat, jotka ovat tämän tarjouspyynnön liitteenä. Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Savonlinnan keskussairaala) leikkausyksikön ja yhteispäivystyksen uudisrakennuksen ja saneerauksen arkkitehtisuunnittelu 1. Tarjouspyyntö Pyydämme suunnittelutarjoustanne

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne Laihian keskuskoulun ilmanvaihtolaitteiden suunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne Laihian keskuskoulun ilmanvaihtolaitteiden suunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. SUUNNITTELUPALVELUJEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne Laihian keskuskoulun ilmanvaihtolaitteiden suunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. TILAAJA JA HANKINTA

Lisätiedot

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014 Tarjouslomake MV/8/05.05.00.01/2013 1 TARJOUKSEN KANSILEHTI JA SISÄLLYSLUETTELO TARJOUS MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu Tarjoaja Tarjoajan

Lisätiedot

SUUNNITTELUOHJELMA KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTO UTINKATU 85, PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS

SUUNNITTELUOHJELMA KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTO UTINKATU 85, PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTO UTINKATU 85, PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS Kouvolan kaupunki, Tilaliikelaitos 15.9.2010 UTINKATU 85 PERUSKORJAUS 1 Tilaliikelaitos 1 RAKENNUSKOHDE 1.1 Rakennuskohde Kouvolan kaupungissa

Lisätiedot

LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELU

LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELU 27.7.2017 Sivu 1/5 Tilaaja: Tuusulan kunta, tilakeskus ja vapaa-aikapalvelut PL 60 04301 Tuusula Hanke: Kellokosken koulun lähiliikuntapaikka LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELU Pyydämme Teiltä tarjousta lähiliikuntapaikan

Lisätiedot

1 (7) XX:n ptl xx/xx.xx.200x xx

1 (7) XX:n ptl xx/xx.xx.200x xx 1 (7) KONSULTTISOPIMUS NRO 07/X000 Hankenumero xxx KOHDE TEHTÄVÄ xxxxxxxxx xxxxxxxxx KOKONAISHINTA, ERITYISET KORVAUKSET JA KULUT Kokonaishinta arvonlisäveroineen xxxx euroa, ilman arvonlisäveroa xxxx

Lisätiedot

Pääsuunnittelija, Sakky Savilahden kampus

Pääsuunnittelija, Sakky Savilahden kampus SIVU 1 / 7 Pääsuunnittelija, Sakky Savilahden kampus 1. Hankintayksikön perustiedot Virallinen nimi Savon Koulutuskuntayhtymä Kansallinen yritys ja yhteisötunnus 1852679 9 Postiosoite Sammakkolammentie

Lisätiedot

Erillisinä tarjouksina pyydetään rakenne-, LVIAS ja rakennesuunnittelu.

Erillisinä tarjouksina pyydetään rakenne-, LVIAS ja rakennesuunnittelu. TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ PÄÄ- JA ARKKITEHTISUUNNITTELUSTA Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne pää- ja arkkitehtisuunnittelutehtävistä Viitasaaren kaupunkiin rakennettavasta päiväkodista.

Lisätiedot

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö 1(5) TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyöstä. Työssä on noudatettava

Lisätiedot

Yhteyshenkilö Eero Keränen, 044 703 2529, eero.keranen@ouka.fi

Yhteyshenkilö Eero Keränen, 044 703 2529, eero.keranen@ouka.fi 2.5.2011 Sivu 1/5 Diaarinumero: 5561/2008 Projektinumero: 601010 Tilaaja: PL 30 90015 OULUN KAUPUNKI Hanke: Metsokangas II, päiväkoti 2011-2012 TYÖMAAVALVONTA Pyydämme tarjoustanne alla mainitun hankkeen

Lisätiedot

Suunnittelutyön perusteena on alustavat luonnossuunnitelmat, jotka ovat tämän tarjouspyynnön liitteenä.

Suunnittelutyön perusteena on alustavat luonnossuunnitelmat, jotka ovat tämän tarjouspyynnön liitteenä. Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (Savonlinnan keskussairaala) leikkausyksikön ja yhteispäivystyksen uudisrakennuksen ja saneerauksen talotekniikan suunnittelu 1. Tarjouspyyntö Pyydämme suunnittelutarjoustanne

Lisätiedot

Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskin.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskin. Vuokralle tarjotaan kioski vuokraa määräajaksi kioskin. Vuokranantaja haluaa tukea pienyrittäjyyttä ilman tarpeettomia alihankkijoita ja siksi vuokra-alueella tapahtuvan toiminnan järjestäminen alihankintana

Lisätiedot

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SISÄLLYS 1. Yleistä 1 2. Hankinnan kohde 1 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 2 6. Osatarjous 2 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 2 9. Tarjouspyyntöasiakirjat 2 10. Rakennusaikaiset

Lisätiedot

13.3.2014 LAUNOSTEN KOULUN LAAJENNUS SANEERAUS TARJOUSPYYNTÖ RAKENNE SUUNNITTELUSTA

13.3.2014 LAUNOSTEN KOULUN LAAJENNUS SANEERAUS TARJOUSPYYNTÖ RAKENNE SUUNNITTELUSTA - Lopen kunnan tekninen toimi pyytää tarjoustanne Launosten koulun laajennuksen ja saneerauksen RAKENNE-suunnittelutehtävistä. Hankinnassa noudatetaan avointa hankintamenettelyä ja KSE 95 (RT 13-10574)

Lisätiedot

8.12.2015. Tarjouspyyntö kunnossapidon vuositarjouksista kirvesmies-, sähkö-, LV-töistä ja IV-töistä

8.12.2015. Tarjouspyyntö kunnossapidon vuositarjouksista kirvesmies-, sähkö-, LV-töistä ja IV-töistä OULAISTEN KAUPUNKI Tekninen keskus TARJOUSPYYNTÖ 8.12.2015 Tarjouspyyntö kunnossapidon vuositarjouksista kirvesmies-, sähkö-, LV-töistä ja IV-töistä Oulaisten kaupungin tekninen keskus pyytää vuositarjoukset

Lisätiedot

Ulkovalaistuksen itäisen alueen hoito- ja kunnossapitotyöt 2013 2017

Ulkovalaistuksen itäisen alueen hoito- ja kunnossapitotyöt 2013 2017 Yhdyskuntatekniikka TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Ulkovalaistuksen itäisen alueen hoito- ja kunnossapitotyöt 2013 2017 Jyväskylä VALAISTUKSENHUOLTOURAKAN TARJOUSPYYNTÖ Tarjouspyynnön kohde Jyväskylän kaupunki, Yhdyskuntatekniikka,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA YLÄ-LEVIN KATU- JA YMPÄRISTÖSUUNNITTELU

KITTILÄN KUNTA YLÄ-LEVIN KATU- JA YMPÄRISTÖSUUNNITTELU Tarjouspyyntö Sivu 1 / 5 KITTILÄN KUNTA Tekninen osasto TARJOUSPYYNTÖ KITTILÄN KUNTA YLÄ-LEVIN KATU- JA YMPÄRISTÖSUUNNITTELU Tarjouspyynnön kohde: Kittilän kunta pyytää Teiltä kokonaishintatarjousta Ylä-

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 10.7.2014

Tarjouspyyntö 10.7.2014 LUVIAN KOULUKESKUKSEN LAAJENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN LVIA-SUUNNITTELU Hankinnan kohde: Opetus- ja kulttuuriministeriö on vahvistanut opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain perusteella koulun

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

( 2 6. 4. 2 0 1 0, p ä i v i t e t t y 1 7. 5. )

( 2 6. 4. 2 0 1 0, p ä i v i t e t t y 1 7. 5. ) PROJEKTINJOHTOPALVELUT OY 1/(6) T A R J O U S P Y Y N T Ö L U O N N O S ( 2 6. 4. 2 0 1 0, p ä i v i t e t t y 1 7. 5. ) HANKESUUNNITTELUN TARJOUSPYYNTÖ Uudenmaan Projektinjohtopalvelut Oy pyytää Teiltä

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1(7) Mannerheimintien katu- ja rakennussuunnittelu välillä Postikatu Runeberginkatu

Tarjouspyyntö 1(7) Mannerheimintien katu- ja rakennussuunnittelu välillä Postikatu Runeberginkatu Tarjouspyyntö 1(7) Mannerheimintien katu- ja rakennussuunnittelu välillä Postikatu Runeberginkatu 1 Hankinnan kohde Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto pyytää tarjoustanne otsikossa

Lisätiedot

Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA

Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA Tarjouspyyntö KINNULAN KUNTA 07.08.2015 Tekninen toimi TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA 1 Yleistä Kinnulan kunta pyytää

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö

PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö PÖYTYÄN KUNTA PÄÄLLYSTEURAKKA 2017 Tarjouspyyntö Pöytyän kunta Tarjouspyyntö I SISÄLLYSLUETTELO 1 Hankinnan kuvaus... 1 1.1 Tarjouspyynnön sisältö... 1 2 Tarjouksen jättäminen... 1 2.1 Tavoitteellinen

Lisätiedot

Tehtävät Suunnittelu käsittää hankkeen sähkösuunnitelman laadinnan.

Tehtävät Suunnittelu käsittää hankkeen sähkösuunnitelman laadinnan. Lomake 1/2007 Lomake 1/2007 TARJOUSPYYNTÖ 1 (9) SUUNNITTELUTARJOUSPYYNTÖ 1. Hankinnan kohde Pyydämme tarjoustanne Ylä-Savon ammattiopiston Savon eläinsairaalan sairaskengityspajan suunnittelusta laaditun

Lisätiedot

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1/5 MÄNTTÄ - VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS Seppälän puistotie 15 35800 Mänttä TARJOUSPYYNTÖ VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1 Tarjouspyynnön kohde Mänttä -

Lisätiedot

Saapuneita tarjouksia yhteensä: 3 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 3 1/8. Sigge Arkkitehdit Oy. Pisteiden laskentatapa

Saapuneita tarjouksia yhteensä: 3 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 3 1/8. Sigge Arkkitehdit Oy. Pisteiden laskentatapa 1/8 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 62660 / Kokonaissuunnitelman laatiminen Elisenvaaran oppimiskeskuksen rakennushankkeesta sekä olemassa olevan kiinteistön purkamisesta tarvittavilta osin (Pisteytys kokonaishankinnan

Lisätiedot

15.09.2015. Tehtävät voivat sisältää seuraavia suunnittelutehtäviä:

15.09.2015. Tehtävät voivat sisältää seuraavia suunnittelutehtäviä: TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) HANKESUUNNITTELUN, TARVESELVITYSTEN JA VASTAAVIEN ERIKSEEN MÄÄRIT- TELEMÄTTÖMIEN SUUNNITELMIEN JA SELVITYSTEN PUITESOPIMUS VUOSILLE 2016 2017 SEKÄ OPTIO VUOSILLE 2018-2019. Kirkkonummen

Lisätiedot

Riihikosken yhtenäiskoulun rakennuttajakonsultti ja valvonta

Riihikosken yhtenäiskoulun rakennuttajakonsultti ja valvonta LUONNOS PÖYTYÄN KUNTA Riihikosken yhtenäiskoulun rakennuttajakonsultti ja valvonta Tarjouspyyntö FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P30382P001 Tarjouspyyntö 1 (7) Marttila Kauko Sisällysluettelo 1 TIETOA

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kunnossapidon vuositarjouksista kirvesmies-, sähkö-, LVI-töistä ja IV-töistä

Tarjouspyyntö kunnossapidon vuositarjouksista kirvesmies-, sähkö-, LVI-töistä ja IV-töistä OULAISTEN KAUPUNKI Tekninen keskus TARJOUSPYYNTÖ 29.1.2013 Tarjouspyyntö kunnossapidon vuositarjouksista kirvesmies-, sähkö-, LVI-töistä ja IV-töistä Oulaisten kaupungin tekninen palvelukeskus pyytää vuositarjoukset

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Hakalahden päiväkodin muutos- ja laajennus Katajistontie YLIVIESKA

Ylivieskan kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Hakalahden päiväkodin muutos- ja laajennus Katajistontie YLIVIESKA Ylivieskan kaupunki Ratakatu 1 84100 YLIVIESKA, 08 42941 TARJOUSPYYNTÖ 20.2.2017 Hanke: Hakalahden päiväkodin muutos- ja laajennus Katajistontie 15 84100 YLIVIESKA TARJOUSPYYNTÖ HAKALAHDEN PÄIVÄKODIN Arkkitehtisuunnittelusta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA

TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA 26.08.2005 TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA Ristijärven kunnan Tie- ja kiinteistönhoitotoimi pyytää tarjousta teiden ja alueiden talvikunnossapidosta talvikaudelle 2005 2006. Talvikunnossapito

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1/5 JOUTSAN KUNNAN KATUJEN ASFALTOINTI 2015 Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Hankintamenettely ja hankinnasta

Lisätiedot

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi 10.10.2012 1(5) Porvoon kaupunki pyytää tarjoustanne strategiatyön konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin. Hankittavan palvelun sisältö

Lisätiedot

Kittilän teollisuusalueen asemakaava Kirkonkylän asemakaavan muutos (Ylä-Kittilän niitty)

Kittilän teollisuusalueen asemakaava Kirkonkylän asemakaavan muutos (Ylä-Kittilän niitty) SUUNNITTELUOHJELMA Kittilän asemakaavat: Kittilän teollisuusalueen asemakaava Kirkonkylän asemakaavan muutos (Ylä-Kittilän niitty) Sisällys: 1. TEHTÄVÄN MÄÄRITYS... 3 1.1. Suunnitteluhanke... 3 1.2. Konsulttityön

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ RAKENNUSVIRASTO 1(6) Katu- ja puisto-osasto Jukka Myyryläinen KPO 13 KIT1

HELSINGIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ RAKENNUSVIRASTO 1(6) Katu- ja puisto-osasto Jukka Myyryläinen KPO 13 KIT1 RAKENNUSVIRASTO 1(6) PACIUKSENKADUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN SUUNNITTELU Hankinnan kohde Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto pyytää tarjoustanne otsikossa mainitusta suunnittelutehtävästä.

Lisätiedot

PALOTEKNISEN SUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO PALOÄSSÄT OY:N LAATIMA JA KEHITTÄMÄ

PALOTEKNISEN SUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO PALOÄSSÄT OY:N LAATIMA JA KEHITTÄMÄ PALOTEKNISEN SUUNNITTELUN TEHTÄVÄLUETTELO PALOÄSSÄT OY:N LAATIMA JA KEHITTÄMÄ 30.07.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄLUETTELON SISÄLTÖ... 3 2. TEHTÄVÄLUETTELON KÄYTTÖ... 3 2.1 PALKKIOMALLIT... 3 2.2 HUOMIOITAVAA

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGINTALON HANKE- JA RAKENNUSSUUNNITTELUSTA

TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGINTALON HANKE- JA RAKENNUSSUUNNITTELUSTA Ylivieskan kaupunki Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA, 08 42941, fax 08 4294229 TARJOUSPYYNTÖ 27.5.2015 Hanke: Ylivieskan kaupungintalon peruskorjaus TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGINTALON HANKE- JA RAKENNUSSUUNNITTELUSTA

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kokkolan Sataman alueiden talvikunnossapitotyöt

TARJOUSPYYNTÖ. Kokkolan Sataman alueiden talvikunnossapitotyöt 21.11.2014 TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman alueiden talvikunnossapitotyöt Liikelaitos Kokkolan Satama (1.1.2015 Kokkolan Satama Oy) pyytää tarjoustanne Kokkolan Sataman alueiden talvikunnossapitotöistä

Lisätiedot

03.02.2015. Tehtävät voivat sisältää seuraavia suunnittelutehtäviä (pääpainotus lihavoitu):

03.02.2015. Tehtävät voivat sisältää seuraavia suunnittelutehtäviä (pääpainotus lihavoitu): TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) TALONRAKENNUKSEN HANKESUUNNITTELUN, TARVESELVITYSTEN JA VASTAAVI- EN ERIKSEEN MÄÄRITTELEMÄTTÖMIEN SUUNNITELMIEN JA SELVITYSTEN PUITE- SOPIMUS VUODELLE 2015. Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖKIRJE. Dnro 6356/02.08.02/2014

TARJOUSPYYNTÖKIRJE. Dnro 6356/02.08.02/2014 Dnro 6356/02.08.02/2014 1(7) Kiinteistöjen piha-alueiden hoito OULUN ALUEURAKKA Kohde Oulun teknisen liikelaitoksen Kiinteistönhoitoyksikkö pyytää teiltä tarjousta Oulun alueurakasta. Talven urakka on

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

Metsäsuunnitelman laadinta koskee seuraavia tiloja: tilan nimi RN:o pinta-ala kunta/kylä

Metsäsuunnitelman laadinta koskee seuraavia tiloja: tilan nimi RN:o pinta-ala kunta/kylä 1 TARJOUSPYYNTÖ Rakennusosasto 9.9.2016 NAKKILAN KUNNAN METSÄSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2027 Tilaaja Kohde Nakkilan kunnan rakennusosasto pyytää tarjoustanne kunnan omistamien metsäalueiden metsäsuunnitelman

Lisätiedot

Hakalahden päiväkotia laajennetaan vuosina lähes 1000m 2. Hankeen tavoitehinta-arvio on 2,75 milj. (alv 0%).

Hakalahden päiväkotia laajennetaan vuosina lähes 1000m 2. Hankeen tavoitehinta-arvio on 2,75 milj. (alv 0%). Ylivieskan kaupunki Tekninen Palvelukeskus Tilapalveluyksikkö Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA, 08 42941, fax 08 4294229 SUUNNITTELUOHJELMA Hakalahden päiväkodin muutos- ja laajennussuunnittelu Arkkitehti-,

Lisätiedot

C:\Särkelä Paavo\omat tiedostot\rovaniemi\rakennuttajakonsultti\rak.kons_kilpailu\rakennuttamisja valvontatehtävien ohjelma_09122008.

C:\Särkelä Paavo\omat tiedostot\rovaniemi\rakennuttajakonsultti\rak.kons_kilpailu\rakennuttamisja valvontatehtävien ohjelma_09122008. 19.12.2008 ROVANIEMEN TOIMITALON RAKENNUSHANKE RAKENNUTTAMIS- JA VALVONTATEHTÄVIEN OHJELMA 1 (12) 1. LÄHTÖTIEDOT... 2 1.1 Hankkeen nimi:... 2 Metsähallituksen Rovaniemen toimitalon rakennuttaminen... 2

Lisätiedot

LUONNOS. Suomussalmen liikuntahalli, Urheilukatu 5, 89600 Suomussalmi Nuorisotalo, Kiannonkatu 33, 89600 Suomussalmi

LUONNOS. Suomussalmen liikuntahalli, Urheilukatu 5, 89600 Suomussalmi Nuorisotalo, Kiannonkatu 33, 89600 Suomussalmi KONSULTTISOPIMUS syyskuu 2014 korvaa RT 80252 1 (7) Konsultkontrakt Consulting contract Kohde Tehtävä Tilaaja Tilaajan edustaja sopimusasioissa Suomussalmen liikuntahalli, Urheilukatu 5, 89600 Suomussalmi

Lisätiedot

LUONNOS. Suomussalmen liikuntahallin peruskorjaus. Puhelin Sähköposti

LUONNOS. Suomussalmen liikuntahallin peruskorjaus. Puhelin Sähköposti KONSULTTISOPIMUS syyskuu 2014 korvaa RT 80252 1 (7) Konsultkontrakt Consulting contract Kohde Tehtävä Tilaaja Tilaajan edustaja sopimusasioissa Suomussalmen liikuntahallin peruskorjaus Sähkösuunnittelu

Lisätiedot

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen.

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen. 1/6 Oulunkaaren kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ Piisilta 1 91100 Ii 16.8.2011 TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen

Lisätiedot

LUONNOS RT 80343 KONSULTTISOPIMUS. Kohde. Tehtävä. Tilaaja. Konsultti. syyskuu 2014 korvaa RT 80252 1 (7) Konsultkontrakt Consulting contract

LUONNOS RT 80343 KONSULTTISOPIMUS. Kohde. Tehtävä. Tilaaja. Konsultti. syyskuu 2014 korvaa RT 80252 1 (7) Konsultkontrakt Consulting contract RT 80343 KONSULTTISOPIMUS syyskuu 2014 korvaa RT 80252 1 (7) Konsultkontrakt Consulting contract Kohde Tehtävä Tilaaja Tilaajan edustaja sopimusasioissa Osoite Puhelin Laskutusosoite Konsultti Konsultin

Lisätiedot

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kaupunkiympäristön kehittäminen 21.3.2014 1092/11.02.02/2014

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kaupunkiympäristön kehittäminen 21.3.2014 1092/11.02.02/2014 TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) PILAANTUNEESEEN MAAPERÄÄN LIITTYVÄT SELVITYKSET, LUPAPROSESSIT JA PUHDISTUSTÖIDEN VALVONTA -PUITESOPIMUS, Tampere Tarjouspyynnön kohde Sopimuskausi Optiot Tampereen kaupunki

Lisätiedot

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA 1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ 1(5) ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tarjouspyynnön liitteet Sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoonlahden koulujen

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ Keittiön ruokasalin/taukotilan kalusteista Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie

Lisätiedot

SUUNNITTELUOHJELMA

SUUNNITTELUOHJELMA YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SUUNNITTELUOHJELMA 31.1.2017 Sivu 1/13 Tilaaja: Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä PL 30 74101 IISALMI Hanke: Asevelikadun toimipisteen suunnittelu, Sakkyn uudisrakennusosio SUUNNITTELUOHJELMA

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 2668/2016 Keskustahanke 20.6.2016 1 (5)

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 2668/2016 Keskustahanke 20.6.2016 1 (5) 20.6.2016 1 (5) TAMPELLAN ESPLANADIN, HELMISENRAITIN JA VERSTAANKADUN RAKENNUSURAKKA, Ranta-Tampella / Tampere 1. Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupungin yhteistyössä Tampereen Kaukolämpö Oy:n, Tampereen

Lisätiedot

SUUNNITTELUOHJELMA. Taalojärven rinteen asemakaava. Levin alueella sijaitseva

SUUNNITTELUOHJELMA. Taalojärven rinteen asemakaava. Levin alueella sijaitseva SUUNNITTELUOHJELMA Levin alueella sijaitseva Taalojärven rinteen asemakaava Sisällys: 1. TEHTÄVÄN MÄÄRITYS... 3 1.1. Suunnitteluhanke... 3 1.2. Konsulttityön tilaaja... 3 1.3. Palvelun suorittamisen määrä-aika...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Mikkelin ruoka- ja puhtauspalvelut pyytää tarjoustanne yhdistelmäuuneista ja linjastoista

TARJOUSPYYNTÖ Mikkelin ruoka- ja puhtauspalvelut pyytää tarjoustanne yhdistelmäuuneista ja linjastoista TARJOUSPYYNTÖ Mikkelin ruoka- ja puhtauspalvelut pyytää tarjoustanne yhdistelmäuuneista ja linjastoista Hankinnasta on tehty ilmoitus 2.5.2014 HILMA-ilmoituspalveluun. Tarjouspyyntöasiakirjat toimitetaan

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

Tontti- ja paikkatietopalvelut / MK TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 17.04.2012

Tontti- ja paikkatietopalvelut / MK TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 17.04.2012 Tontti- ja paikkatietopalvelut / MK TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 17.04.2012 RAJAMERKKIEN KARTOITUS Kirkkonummen kunta pyytää tarjoustanne rajamerkkien kartoittamiselle maastomittauksella Kirkkonummen Luomasta Kylmälään

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Ma (9)

Tarjouspyyntö Ma (9) Tarjouspyyntö Ma213-3 1(9) Avoin tarjouskilpailu TÖÖLÖNLAHDEN ETELÄOSAN PUISTO- JA KATUALUEIDEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELU Hankinnan kohde Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto pyytää

Lisätiedot

Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus

Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus Sivu 1/3 Tutustu julkisiin hankintoihin Etsi ilmoituksia Täytä ilmoitus Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus 17.05.2016 12:02 Ilmoituksen numero HILMA:ssa: 2016-013550

Lisätiedot

Tarjouspyyntö HEL (6)

Tarjouspyyntö HEL (6) Tarjouspyyntö HEL 2013-012515 1(6) TELAKKARANNAN SUUNNITTELU Hankinnan kohde Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto pyytää tarjoustanne otsikossa mainitusta suunnittelutehtävästä.

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ. Aronkylän päiväkodin rakentaminen KVR urakkana

KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ. Aronkylän päiväkodin rakentaminen KVR urakkana KAUHAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Aronkylän päiväkodin rakentaminen KVR urakkana Kauhajoen kaupunki Tarjouspyyntö 2/5 Pyydämme KVR urakkatarjoustanne päiväkoti kohteestamme ohessa olevien määritysten ja

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki peruskorjaa ja laajentaa Katajan koulun. Hankeen tavoitehinta-arvio on 5,0 M (alv 0%).

Ylivieskan kaupunki peruskorjaa ja laajentaa Katajan koulun. Hankeen tavoitehinta-arvio on 5,0 M (alv 0%). Ylivieskan kaupunki Tekninen Palvelukeskus Tilapalveluyksikkö Kyöstintie 4 84100 YLIVIESKA, 08 42941, fax 08 4294229 SUUNNITTELUOHJELMA Katajan koulun peruskorjaus ja laajennus Sähkö-, LVIA ja rakennesuunnittelu,

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354 RUOKOLAHDEN KUNTA 1 TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyynnön kohde 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Ruokolahden kunta/tekninen osasto. Tarjouspyynnön kohteena ovat: 1. Kasvitarhan alueen tasaustyöt,

Lisätiedot

1(12) SUUNNITTELUOHJELMA PYLKÖNMÄEN KOULUN PERUSKORJAUS 5.1.2016. Saarijärven kaupunki Sivulantie 11 43100 Saarijärvi

1(12) SUUNNITTELUOHJELMA PYLKÖNMÄEN KOULUN PERUSKORJAUS 5.1.2016. Saarijärven kaupunki Sivulantie 11 43100 Saarijärvi 1(12) SUUNNITTELUOHJELMA PYLKÖNMÄEN KOULUN PERUSKORJAUS 5.1.2016 Saarijärven kaupunki Sivulantie 11 43100 Saarijärvi SUUNNITTELUOHJELMA 2 Pylkönmäen koulun peruskorjauksen suunnitteluohjelma SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ Rakennusteknisten töiden urakkatarjouspyyntö Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Tilapalvelu Keskitie 10 44500 Viitasaari

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUIDEN PUITESOPIMUS 2014 2016

YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUIDEN PUITESOPIMUS 2014 2016 1 (5) YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUIDEN PUITESOPIMUS 2014 2016 LISÄKIRJE 1 Liittyen 13.2.2014 päivättyyn tarjouspyyntöön koskien Järvenpään kaupungin Yhdyskuntatekniikan suunnittelupalveluiden

Lisätiedot

Traktorikaivurit (KKT) - traktorisovitteiset kaivurit - traktorikaivurit KKT 04, KKT 05

Traktorikaivurit (KKT) - traktorisovitteiset kaivurit - traktorikaivurit KKT 04, KKT 05 TYÖKONETARJOUSPYYNTÖ Heinäveden kunnan tekninen toimisto pyytää tarjoustanne työkoneista tässä tarjouspyynnössä mainittujen ehtojen mukaisesti kaudelle 1.1.2015 31.12.2017. Tarjoushintojen on oltava voimassa

Lisätiedot

SUUNNITTELUTARJOUSPYYNTÖ PARIKKALAN KUNNAN KOIRNIEMEN TILAA VAATIVAN LIIKERAKENNUSTEN ALUEEN ASEMAKAAVAN LAATIMISESTA

SUUNNITTELUTARJOUSPYYNTÖ PARIKKALAN KUNNAN KOIRNIEMEN TILAA VAATIVAN LIIKERAKENNUSTEN ALUEEN ASEMAKAAVAN LAATIMISESTA SUUNNITTELU PARIKKALAN KUNNAN KOIRNIEMEN TILAA VAATIVAN LIIKERAKENNUSTEN ALUEEN ASEMAKAAVAN LAATIMISESTA Yleistä: Suunnittelualueella ei ole voimassaolevaa yleis- eikä asemakaavaa. Vaihemaakuntakaavaehdotuksessa

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON SEUTUYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMINEN

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON SEUTUYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMINEN TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON SEUTUYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMINEN Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä pyytää tarjoustanne Tampereen kaupunkiseudun ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS

JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS MÄNTSÄLÄN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 7/2010 (1/5) JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS 1 Hankinnan kohde Hankinta koskee rakentamis- ja asennuspalveluja

Lisätiedot

MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ

MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ 11.4.2014 Sivu 1/6 Tilaaja: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Mustiala Uusi Navetta MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä

Lisätiedot

Suunnittelun tarjouspyyntö

Suunnittelun tarjouspyyntö Suunnittelun tarjouspyyntö 12.2.2014 Indepro Oy/ Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Matti Kruus Matti Kruus Esityksen sisältö Hankkeen vaiheet ja hankkeen ositus Tehtäväluetteloiden käytön haasteet Suunnittelun

Lisätiedot

26.6.2015. Urakkatarjouspyyntö Oulaisten uuden uimahallin putkiurakasta ja lmanvaihtourakasta

26.6.2015. Urakkatarjouspyyntö Oulaisten uuden uimahallin putkiurakasta ja lmanvaihtourakasta OULAISTEN KAUPUNKI Tekninen keskus TARJOUSPYYNTÖ 26.6.2015 Urakkatarjouspyyntö Oulaisten uuden uimahallin putkiurakasta ja lmanvaihtourakasta Oulaisten kaupunki pyytää urakkatarjousta Oulaisten uuden uimahallin

Lisätiedot

RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B Ranua

RANUAN KUNTA Aapiskuja 6 B Ranua RANUAN KUNTA 5.7.2013 Aapiskuja 6 B 97700 Ranua TARJOUSPYYNTÖ MARJANIEMEN VANHAINKODIN AUTOMAATTISEN PALONSAMMUTUSJÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU JA RAKENTAMINEN KOKONAISURAKKANA (KVR) Pyydämme tarjoustanne otsikossa

Lisätiedot