PÖYTÄKIRJA /2012

Samankaltaiset tiedostot
PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2014

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2012

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2014

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2013

Tiedotusvastaava Male kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Malea ruoasta.

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2014

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Paikka: Lönnrotinkatu 5

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai klo Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2012

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2007

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2012

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

Ulkoasiainvastaava Saarinen toi tuliaisia Bergenistä. Kiitettiin Saarista tuliaisista.

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sihteeri Hiltunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hiltusta ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2012

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2011

Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous /2012 Paikka: Pihlajatie 17 A 15

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

Opintovastaava Teittinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Teittistä ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2014

Transkriptio:

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Mikko Murto Kristian Krootila Riku Saarinen Outi Iso-Markku 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Tirkkonen avasi kokouksen klo 19.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Taloudenhoitaja Murto kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Murtoa ruoasta ja kokouksen järjestämisestä luonaan. Ihailtiin taloudenhoitajan Murron liitutaulua. Ulkoasiainvastaava Saarinen kertoi sisustaneensa kotiaan. Harmiteltiin yleisvastaava Syväsen puuttumista ja toivottiin, ettei hän kuole jatkaessaan Pykäläviikkoa NPG:n seminaarimatkalla Rukalla. Epäiltiin yleisvastaava Syväsellä olevan ilmoitusasiaa. Todettiin Pykälä-viikon olevan pulkassa ja hallituksen olevan väsynyt, mutta onnellinen. Langetettiin myöhästymissakko sihteeri Lassilalle ja puheenjohtaja Tirkkoselle. 5. Edellisten pöytäkirjojen tarkistaminen Päätettiin hyväksyä pöytäkirja 15/2012 seuraavassa kokouksessa. 1

6. Tiedotusasiat 6.1 Nettisivujen päivitys Velvoitettiin tiedotusvastaava Male päivittämään Pykälä-viikon valokuvat sivuille. Kiitettiin Malea mahtavasta valokuvauksesta Pykälä-viikolla. Velvoitettiin tiedotusvastaava Male mainostamaan PwC-sitsejä Facebookissa. 6.2 Varjo-opinto-opas Todettiin VOO:n lähetettävän uusille phukseille heinäkuussa. Päätettiin aineistonjättömääräpäiväksi 30.5.2012. 6.3 Muut tiedotusasiat Todettiin, pykälä-infon säästyneen roskapostilta Pykälä-viikolla. 7. Yleisasiat 7.1 Pykälä-viikko Todettiin avajaisten bändin olleen mahtava ja lippuja myydyn odotettua enemmän. Todettiin Kiljavan sujuneen hyvin ja kaikilla olleen kivaa. Muisteltiin tapahtumia. Todettiin Hukkaputkessa olleen erittäin hauskaa ja puheenjohtaja Tirkkosen varanneen Pykälälle loossin The Circuksesta. Muisteltiin tapahtumia. Todettiin KV-sitseiltä tuleen erityisen paljon hyvää palautetta ja ruoan olleen mitä mainiointa. Muisteltiin tapahtumia. Todettiin Silliksen olleen mahtava, paikan olleen ihastuttava ja auringon paistaneen. Keskusteltiin tapahtumasta. Keskusteltiin maksukäytännöistä Pykälä-viikon esiintyjille. 7.2 Vappu Päätettiin vappuna jaettavien palkintojen saajat. Päätettiin jakaa kultainen Pykälä-merkki Eero Rapolalle, Toni Kuosmaselle, Emilia Salorannalle, Tuomas Haavikolle, Laura Salokankaalle, Britta Riipiselle, Arttu Joensuulle, Katariina Järvelle, Julia Parikalle, Tiia Heikkiselle, Linnea Lehtoselle, Helka Halmeelle, Elle Raadelle, Jaakko Laitiselle, Laura Päiviselle, Stina Europaeukselle, Teemu Lahdelmalle ja Rene Male. Kokoustauko alkoi klo 20.43. Kokoustauko päättyi klo 20.51. 2

Iloittiin yrityssuhdetoimikunnan jäsen Rehulan hankkimasta yhteistyökumppanista. Suunniteltiin Vappupäivän piknikkiä Pykälälaaksossa. Tilattiin vapuksi samanlainen sää kuin Silliksellä. Velvoitettiin kaikki miettimään hauskaa ohjelmaa vapuksi. 7.3 Kiitossitsit Todettiin sitsit järjestettävän Alina-salissa 29.5.2012. Keskusteltiin kutsuttavista vieraista. 7.4 Kerhohuoneiston vaatimat toimenpiteet ja hankinnat Todettiin keittiön viemärin menneen tukkoon. Päätettiin kiinnittää Älä laita tänne ruokaa kyltti tiskialtaan yläpuolelle. Päätettiin hankkia lisää pesuainetta tiskikoneeseen. Keskusteltiin jumiin jääneestä kerhohuoneiston ovesta. Todettiin huoltomiehen korjanneen oven. Iloittiin kiinni olevasta tavarahissin alaoven kahvasta. 7.5 Muut yleisasiat Muita yleisasioita ei ollut. 8. Talous 8.1 Tilavuokrat Ei uusia tilavuokria. 8.2 Yhdistyksen kesäpurjehdus Keskusteltiin purjehduksesta. 8.3 Muut talousasiat Muita talousasioita ei ollut 9. Opintoasiat 9.1 Studia Iuridica Opintovastaava Iso-Markku kertoi viinitilaisuuden alkavan klo 17.30 ja itse tilaisuuden klo 18.00. Keskusteltiin tilaisuutta seuraavasta ravintola-illallisesta. Todettiin illalliselle osallistuvan 12 henkeä. 9.2 Muut opintoasiat Keskusteltiin Itä-Suomen yliopiston mahdollisesta tulevasta tutkinnonanto-oikeudesta.. Kokoustauko alkoi klo 21.26. 3

Kokoustauko päättyi klo 21.36. 10. Ulkoasiat 10.1 Pykälän KV-viikko Ulkoasiainvastaava Saarinen kertoi Pykälän toimistolla olevan liukastevoidetta ja kondomeita koko hallitukselle. Iloittiin asiasta. Saarinen ilmoitti KV-vieraiden olleen erittäin tyytyväisiä viikkoon. Päätettiin varata ensi vuodelle enemmän paikkoja KV-viikolle. Ulkoasiainvastaava Saarinen kertoi int.sek. samlingissa keskustelluista asioista. Ulkoasiainvastaava Saarinen kertoi uusien int.sek. ristien saapuneen Pykälään. Valtuutettiin Saarinen tilaamaan ensi vuoden KV-mitalit. Keskusteltiin KV-viikon vieraiden laskutuksesta. 10.2 PwC-sitsit Ulkoasiainvastaava Saarinen kertoi Lexin myyneen sitseille 53 paikkaa. Todettiin PwC:ltä osallistuvan kuusi edustajaa. Keskusteltiin laulunjohtajista. 10.3 Muut ulkoasiat Ulkoasiainvastaava Saarinen kertoi varanneensa kesämatkaa varten 50 henkilön kiintiön Akateeminen Aurajokilaivuritutkinto -tapahtumaan. Velvoitettiin Saarinen olemaan yhteydessä ulkoasiainvaliokunnan matkavastaavaan kevätmatkan osalta pikimmiten. Vastaanotettiin Oikeus 2012:1. Vastaanotettiin Nuoret Lakimiehet 1/2012. Vastaanotettiin kutsu Kannuntavalajat ry:n 67. Vuosijuhlaan. Päätettiin yhdistystä edustamaan lähtevän Mikko Murron ja Outi Iso-Markku. 11. Yrityssuhdeasiat 11.1 Vuosijuhlat Keskusteltiin vuosijuhlista. Todettiin juhlien onnistuneen loistavasti ja niistä saadun palautteen olleen erittäin positiivista. Todettiin myös jatkojen onnistuneen. Todettiin vuosijuhlien jatkoilla ja silliksellä olleen muutamia henkilöitä, jotka eivät olleet maksaneet lippua. Päätettiin jatkolipun hinnaksi 10 euroa. 4

11.2 Muut yrityssuhdeasiat Keskusteltiin Silliksellä olleesta Borenius Oy:n lipusta ja todettiin sen olevan täydessä kunnossa. Keskusteltiin yhteistyöstä yritysten kanssa ja yrityksille myönnettävästä vastikkeellisesta näkyvyydestä. Keskusteltiin YSV:n sihteerin roolista valiokunna tiedottajana ja tämän yksityisoikeudesta tiedottaa yhdistyksen saamista jäseneduista yhdistyksen sähköpostilistalla. 12. META Opintovastaava Iso-Markku kertoi edustavansa Pykälää puheenjohtaja Tirkkosen kanssa OAP:n suunnittelukokouksessa to 19.4.2012 klo 13.00-15.00. 13. Seuraava kokous Päätettiin pitää seuraava kokous 23.4.2012 klo 19.00. 14. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Tirkkonen päätti kokouksen kello 22.27. Pöytäkirjan vakuudeksi Jenna Tirkkonen Hallituksen puheenjohtaja Sonja Lassila Sihteeri 5