PÖYTÄKIRJA /2012
|
|
- Topi Karvonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Riku Saarinen Outi Iso-Markku 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Tirkkonen avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Opintovastaava Iso-Markku kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Iso-Markkua ruoasta. Sihteeri Lassila ilmoitti kaikkien Helsingin tulostimien olevan epäkunnossa. Todettiin Syyskauden avajaisia vietetyn ja meiningin olleen skumppaisa. Todettiin Vaihtarisitsejä vietetyn ja vaihtareiden nauttineen. Toivotettiin yleisvastaava Krootilalle pikaista paranemista. Toivottiin, ettei hänen ikinä enää tarvitse sairastaa. Langetettiin yleisvastaava Syväselle matkapuhelinhäiriösakko. Siirryttiin käsittelemään kohtaa 12.1 Ulottuvuustoimikunnan tapaaminen. 5. Edellisen pöytäkirjan tarkistaminen Päätettiin tarkastaa pöytäkirja 26/2012 sähköpostilistalla. 6. Talous 1
2 6.1 Tilavuokrat Myönnettiin tilankäyttöoikeus yhdistyksen jäsenelle pe kello siivoussitoumuksella ja vekselillä. Myönnettiin tilankäyttöoikeus yksityishenkilölle la kello siivoussitoumuksella, vekselillä ja 100 euron tilavuokralla. Myönnettiin tilankäyttöoikeus yksityishenkilölle ma kello 18 ti kello siivoussitoumuksella, vekselillä ja 600 euron tilavuokralla. Myönnettiin tilankäyttöoikeus yksityishenkilölle ke kello siivoussitoumuksella, vekselillä ja 130 euron tilavuokralla. Myönnettiin tilankäyttöoikeus yksityishenkilölle la kello su kello siivoussitoumuksella, vekselillä ja 500 euron tilavuokralla. 6.2 Budjetti Tarkasteltiin yhdistyksen budjettia ja keskusteltiin avoimista laskuista. 6.3 Muut talousasiat Keskusteltiin tulevasta välitilintarkastuksesta. 7. Opintoasiat 7.1 Seminaarivapaapaikat Opintovastaava Iso-Markku kertoi vahvistuneista seminaarivapaapaikoista. Myönnettiin vapaapaikka Sanoma Pro:n to järjestettävään Yrityskaupan sopimusjärjestelyt seminaariin Linda Ojaselle. 7.2 Vaihtoehtoisen opintoputken ilta Opintovastaava Iso-Markku kertoi tapahtumaan vahvistuneista puhujista. Keskusteltiin tarjoiluista. 7.3 Suomen Asianajajaliiton opiskelijaseminaari Opintovastaava Iso-Markku kertoi käymästään sähköpostikeskustelusta Asianajajaliiton edustajan kanssa. 7.4 Muut opintoasiat Keskusteltiin Justuksen ehdotuksesta hallitustyöskentelyn palkitsemiseksi opintopistein. Päätettiin olla tukematta ehdotusta nykymuodossaan. Puheenjohtaja Tirkkonen kertoi käymästään keskustelusta Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen edustajan kanssa. Keskusteltiin yhteistyövaihtoehdoista alumniyhdistyksen kanssa. 2
3 8. Ulkoasiat 8.1 Tulevat KV-viikot Ulkoasiainvastaava Saarinen kertoi Artiklan KV-viikon ilmoittautumisen päättyneen. Todettiin yhdistystä edustamaan lähtevän Saarisen lisäksi Pekka Savolan ja Kristian Krootilan. Keskusteltiin mahdollisista lisäpaikoista Artiklan KV-viikolle. 8.2 Muut ulkoasiat Ulkoasiainvastaava Saarinen esitteli Vaihtarisitsien toteumaa. (Liite 2) Vastaanotettiin Yliopistolehti 9/2012. Keskusteltiin Codex r.f.:n vuosijuhlalahjasta. 9. Yrityssuhdeasiat 9.1 Vuosijuhlapaikka Sihteeri Lassila kertoi tekemänsä alustavan varauksen vahvistamiseen olevan lähes kuukausi aikaa. Keskusteltiin muista vaihtoehdoista. 9.2 Muut yrityssuhdeasiat Keskusteltiin phuksitoimikuntien yhteistyökumppaneista. Todettiin yhteistyökumppaneiden hankkimisen Ulottuvuusbileisiin, Sonniaisiin ja Haalaribileisiin sujuvan helpommin, jos toimikuntien puheenjohtajat tapaisivat keskenään ja jakaisivat ideoita. 10. Tiedotusasiat 10.1 Nettisivujen päivystys Tiedotusvastaava Male kertoi päivittäneensä yhdistyksen nettisivuja. Velvoitettiin Male lisäämään etusivulle linkki phuksikapteenien palstalle sekä ilmoitus siitä, että seminaarivapaapaikkoja on päivitetty Muut tiedotusasiat Tiedotusvastaava Male kertoi luoneensa phuksitoimikuntien sähköpostilistat. Keskusteltiin nettisivujen ylläpitäjästä ja vaihtoehdoista sen vaihtamiseksi uuteen. 11. Yleisasiat 11.1 Syyskiljava Keskusteltiin Pykälästä mukaan otettavista tavaroista. Keskusteltiin käytännön järjestelyistä. 3
4 11.2 Phuksisitsit Keskusteltiin käytännön järjestelyistä ja siivousvuoroista. Todettiin Castrén & Snellman Oy:n sponsoroivan ensimmäisen snapsikaadon molemmille sitseille. Iloittiin asiasta ja kiitettiin Castrén & Snellmania Tilatoimikunta Yleisvastaava Syvänen kertoi ilmoittautumisista. Keskusteltiin tilatoimikunnan tehtäväksi ensimmäisenä lankeavista asioista Seivästys Keskusteltiin tulevien tapahtumien tarpeista Kerhohuoneiston vaatimat toimenpiteet ja hankinnat Puheenjohtaja Tirkkonen kertoi isäntä Joensuun vievän kerhohuoneiston vesi-imurin huoltoon pe Iloittiin Joensuun ihanuudesta. Todettiin noin 80 Borenius-tuoppia kadonneiksi. Velvoitettiin sihteeri Lassila ottamaan selvää tuoppien arvo. Päätettiin laskuttaa kadonneet tuopit ne hävittäneeltä vuokralaiselta. Ulkoasiainvastaava Saarinen kertoi pesukoneen korjatun Muut yleisasiat Ei muita yleisasioita. 12. META 12.1 Ulottuvuustoimikunnan tapaaminen Toivotettiin tervetulleeksi ulottuvuustoimikunnan puheenjohtaja Jere Hjelt ja varapuheenjohtaja Henri Nousiainen. Myönnettiin Nousiaiselle puheoikeus. Hjelt kertoi Ulottuvuusbileiden lipunmyynnin alkaneen lupaavasti. Keskusteltiin teemasta. Keskusteltiin tapahtuman yhteistyökumppaneista ja niiden hankkimisesta. Keskusteltiin tarjoilusta ja budjetista. Keskusteltiin ohjelmasta ja muista käytännön järjestelyistä. Palattiin käsittelemään kohtaa 5. Edellisen pöytäkirjan tarkastaminen Muut esille tulevat asiat Nimitettiin oikeusapuvaliokuntaan Katriina Toivanen, Johanna Kastepohja, Oona Järvenpää, Elisa Koskinen, Pekka-Matias Väisänen, Arttu Ahava, Jussi Hakanen, Karoliina Kontturi, Emmi Kauppala, Elli Laine, Susanne Schavoronkoff, Tuuli Willgren, Antti-Mikael Toivonen, Anna Liinamaa, Laura Kallinen ja Hanna Kylmäniemi. 4
5 13. Seuraava kokous Päätettiin pitää seuraava kokous ma kello Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Tirkkonen päätti kokouksen kello Pöytäkirjan vakuudeksi Jenna Tirkkonen Hallituksen puheenjohtaja Sonja Lassila Sihteeri 5
PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen
PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.
PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen
PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012
PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto
PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui
PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
PÖYTÄKIRJA 9.9.2012 25/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 9.9.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012 Aika: Keskiviikko 15.8.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto
Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen
Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.
Pöytäkirja 5.2.2012 6/2012 Aika: Sunnuntai 5.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male (poistui kohdassa
PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 4.6.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Dittmar & Indrenius Pohjoisesplanadi 25 A Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene
Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai 17.5.2012 Paikka: Unioninkatu 45 G 88 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Riku Saarinen Outi
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira
Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian Krootila
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 19.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura
PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina
Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.
PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Unioninkatu 22 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.2.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
Ulkoasiainvastaava Saarinen toi tuliaisia Bergenistä. Kiitettiin Saarista tuliaisista.
Pöytäkirja 30.1.2012 5/2012 PYKÄLÄ HALLITUKSEN KOKOUS 5/2012 Aika: Maanantai 30.1.2012 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri)
PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.9.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen (saapui kohdassa
Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.
Pöytäkirja 19.2.2012 8/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: Sunnuntai 19.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 5 A, 5. krs Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri)
PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2013 Paikka: Läsnä: Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (lähti kohdassa 8.3) Tuomas
PÖYTÄKIRJA 3.11.2014 38/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.11.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko
Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 24.11.2013 Paikka: Läsnä: Tallikuja 2 D Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola
PÖYTÄKIRJA 21.7.2012 23/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.7.2012 Paikka: Holmabacka 10 Hanko Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene Male Suvi Syvänen Riku Saarinen Outi
Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.00 Paikka: Arkadiankatu 21 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Mia Hellgrén, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PÖYTÄKIRJA 15.11.2010 41/2010 PYKÄLÄ RY:N
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.11.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui
Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.5.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.krs Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
PÖYTÄKIRJA /2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 7.6.2011 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B, 5. krs Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 7.9.2015 klo 18.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA /2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.2.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
PÖYTÄKIRJA /2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto
PÖYTÄKIRJA 5.8.2013 24/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.8.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko
PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2011 Paikka: Fondia Oy, Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
PÖYTÄKIRJA 14.3.2011 10/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 27.9.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura
Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui
Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 26.10.2013 Paikka: Läsnä: Ounasvaaran pirtit Antinmukka 4, Rovaniemi Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko
Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Liisankatu 11 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Tarik Ahsanullah, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä Asta Tukiainen
PÖYTÄKIRJA 17.10.2011 28/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.10.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.4.2009 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Bird&Bird Oy Mannerheimintie 8 Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Sini Paajanen Jesse
PÖYTÄKIRJA 25.8.2014 28/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen
PÖYTÄKIRJA 10.10.2011 27/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.10.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
PÖYTÄKIRJA 14.10.2013 32/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.10.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sihteeri Hiltunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hiltusta ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 24.11.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto
Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 21/2017 PÖYTÄKIRJA 21/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5.krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri
Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.9.2009 klo 18.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna
Todettiin LKS-sitsejä vietetyn ja lääkäreiden purukaluston olevan kunnossa.
Pöytäkirja 11/2012 12.3.2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 11/2012 Aika: Maanantai 12.3.2012 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.11. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Tiedotusvastaava Male kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Malea ruoasta.
Pöytäkirja 16.1.2012 3/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 3/2012 Aika: Maanantai 16.1.2012 klo 18.00. Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B. Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja)
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 AIKA: klo 13 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B 5 krs. Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä Harri
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.10.2009 klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 23.4.2013 Paikka: Kattosauna Sivistys, Leppäniemenkatu 11 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Niina Karjunen, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Eero
PÖYTÄKIRJA 1.4.2013 14/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 1.4.2013 Paikka: Töölönkatu 27 A 13 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola
PÖYTÄKIRJA /2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.3.2009 kello 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna
Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.5.2009 Paikka: Ruutikatu 3 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.2.) Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen Johanna Säteri Sini
Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.11.2009 klo 18.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 6) Kristiina Lindholm,
PÖYTÄKIRJA 16.9.2013 28/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 20.4.2015 klo 17.30. Paikka: Lönnrotinkatu 5
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.30 Paikka: Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Anita Kritsos, sihteeri Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 11.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
PÖYTÄKIRJA 4.3.2013 10/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 4.3.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tuomas Haavikko Britta Riipinen
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015. Aika: 31.1.2015 klo 13.00. Paikka: Porthaninkatu 4 c 48
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 31.1.2015 klo 13.00 Paikka: Porthaninkatu 4 c 48 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.11.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen Iina-Mari Supperi Otto Markkanen
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.10.2009 kello 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.5. kello 20.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna
Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika : Sunnuntai 11.1.2009 kello 15.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Kristiina Lindholm,
PÖYTÄKIRJA /2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.8.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas