Talouden seurantaraportti 31.10.2016 Kaupunginhallitus 28.11.2016 www.ylojarvi.fi
Tilinpäätösennuste Tilinpäätösennuste on muodostettu osastojen esittämien arvioiden perusteella. Tästä syystä raportissa jäljempänä esitetty tuloslaskelma sisältää myös sisäiset erät. Laskelma poikkeaa siten virallisesta, vain ulkoiset erät sisältävästä laskelmasta. Sisäiset menot ja tulot kuitenkin nettoutuvat koko kaupungin tasolla, joten erät eivät vääristä tilikauden tulosta. Hallinto- ja talousosasto ennakoi, että osaston nettomenot alittuvat noin 1,2 miljoonaa euroa lähinnä budjetoitua parempien maanmyyntitulojen johdosta. Perusturvaosasto ennakoi, että sosiaalityössä, ennakoivissa ja ehkäisevissä hyvinvointipalveluissa sekä hoito- ja kuntoutumispalveluissa nettomenot ylittävät budjetin, mutta toisaalta terveyskeskuspalvelut alittaa nettomenonsa selkeästi. Osasto arvioi, että talousarvion nettomenot ylittyvät kokonaisuudessaan 0,6 milj euroa. Sivistysosasto ennakoi ylittävänsä talousarvion 76 000 eurolla. Varhaiskasvatuksessa tulot jäävät budjetoidusta mutta myös menotarve jää selkeästi alle budjetoidun. Peruskoulutuksen nettomenojen ennakoidaan ylittyvän 0,2 milj. euroa. Tekniikka- ja ympäristöosasto, Vesi Liikelaitos sekä Viisari ennustavat tilinpäätöksen toteutuvan lähes talousarvion mukaisena. Kunnallisveron kertyminen on alkuvuonna ollut nihkeää. Marraskuun tilityserä sisälsi ns. maksuunpanotilitysoikaisun aiemmilta vuosilta. Tämä erä on tänä vuonna poikkeavan positiivinen Ylöjärven osalta. Myös joulukuulle on odotettavissa Ylöjärven osalta suotuisa tilityksen jako-osuuden oikaisu. Nämä erät oikaisevat koko vuoden kertymää siten, että talousarvion verotulokertymä tullaan ylittämään. Kiinteistöveron kertymässä jäädään selkeästi budjetoidusta n. 650 000 eurolla. Yhteisöverot sitä vastoin näyttäisi ylittävän budjetoidun noin 0,7 milj. eurolla. Käyttöomaisuudesta tehtävät poistot tulevat ylittämään talousarvion varauksen. Mikäli toteuma on vuoden 2015 tasoa, ovat poistot noin puoli miljoonaa euroa talousarviota suuremmat. Tämä on huomioitu ennustelaskelmassa. Tuloslaskelmaennusteen vuosikatteeksi muodostuu 13,1 milj. euroa (TA 11,2 milj. euroa) ja tilikauden tulokseksi 0,6 milj. euroa (TA -0,6 milj. euroa) sekä tilikauden ylijäämäksi poistoeron ja varausten muutoksen jälkeen 2,0 milj. euroa (TA -40 000 euroa). Tilinpäätösennusteessa ei ole huomioitu Vesi liikelaitoksen yhtiöittämisen tuottamaa kirjanpidollista myyntivoittoa. 1
Tuloslaskelma Tammikuu- Lokakuu 2016 Toteutunut 2015 Ta+muutos 2016 Toteutunut 1-10 Ta-Tot.2016 TA-% Tp 2016 ennuste Ero Ta 2016 /Ennuste Toimintatuotot 66 116 916 64 902 498 53 898 681 11 003 817 83,0 67 022 869 2 120 371 Myyntituotot 28 903 325 28 821 243 22 776 360 6 044 883 79,0 Maksutuotot 10 342 899 11 090 890 9 060 056 2 030 834 81,7 Tuet ja avustukset 3 212 927 2 344 400 2 489 913-145 513 106,2 Muut toimintatuotot 23 657 765 22 645 965 19 572 352 3 073 613 86,4 Valmistus omaan käyttöön 3 498 069 6 342 320 2 065 574 4 276 746 32,6 6 342 320 0 Toimintakulut -215 834 000-223 524 004-179 700 756-43 823 248 80,4-224 982 536 1 458 532 Henkilöstökulut -85 143 505-87 199 991-72 269 309-14 930 682 82,9 Palkat ja palkkiot -66 322 775-68 171 906-56 253 493-11 918 413 82,5 Henkilösivukulut -18 820 730-19 028 085-16 015 816-3 012 269 84,2 Eläkekulut -14 944 586-14 796 168-12 281 999-2 514 169 83,0 Muut henkilösivukulut -3 876 143-4 231 917-3 733 816-498 101 88,2 Palvelujen ostot -86 145 479-91 173 215-71 072 570-20 109 670 77,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -10 912 299-10 393 584-8 524 512-1 869 072 82,0 Avustukset -10 503 052-11 686 521-8 983 957-2 702 564 76,9 Muut toimintakulut -23 129 665-23 070 693-18 850 409-4 211 259 81,7 Toimintakate -146 219 015-152 279 186-123 736 501-28 542 685 81,3-151 617 347-661 839 Verotulot 120 315 498 122 800 000 107 469 061 15 330 939 87,5 123 400 000-600 000 Valtionosuudet 38 234 693 41 500 000 34 908 382 6 591 618 84,1 42 000 000-500 000 Rahoitustuotot ja -kulut -671 986-784 888-70 761-714 127 9,0-698 518-86 370 Korkotuotot 2 527 12 000 2 121 9 879 17,7 4 000 8 000 Muut rahoitustuotot 1 653 395 1 397 518 986 737 410 781 70,6 1 450 000-52 482 Korkokulut -865 534-791 888-577 373-214 515 72,9-750 000-41 888 Muut rahoituskulut -1 462 374-1 402 518-482 246-920 272 34,4-1 402 518 0 Vuosikate 11 659 190 11 235 926 18 570 181-7 334 255 165,3 13 084 135 1 848 209 Poistot ja arvonalentumiset -12 407 391-11 877 943-9 904 737-1 973 206 83,4-12 500 000 622 057 Suunnitelman muk. poistot -12 407 391-11 877 943-9 903 616-1 974 327 83,4-12 500 000 622 057 Arvonalentumiset 0 0-1 121 1 121 ***** 0 Tilikauden tulos -748 202-642 017 8 665 444-9 307 461-1349,7 584 135-1 226 152 Poistoeron muutos 368 020 363 246 302 705 60 541 83,3 363 246 0 Varausten muutos 0 240 000 0 240 000 0,0 1 055 880 815 880 Tilikauden ylijäämä (alij.) -380 182-38 771 8 968 149-9 006 920 ***** 2 003 261-2 042 032 2
Rahoituslaskelma Ajalta: 01.01.2016-31.10.2016 Talousarvio Ta + muutos Toteutunut Ero Tot-% Toiminnan ja investointien rahavirta Vuosikate 11 285 926 11 235 926 18 570 181-7 334 255 165,3 Tulorahoituksen korjauserät -1 520 000-1 520 000-1 878 824 358 824 123,6 9 765 926 9 715 926 16 691 357-6 975 431 171,8 Investointien rahavirta Investointimenot -14 716 000-14 666 000-10 956 070-3 709 930 74,7 Pys. vastaavien hyöd, luovutusvoitot 1 875 000 1 875 000 2 140 956-265 956 114,2-12 841 000-12 791 000-8 815 114-3 975 886 68,9 Toiminnan ja investointien rahavirta yhteensä -3 075 074-3 075 074 7 876 243-10 951 317-256,1 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -60 000-60 000-19 200-40 800 Antolainasaamisten vähennykset 20 000 20 000 35 114-15 114 175,6-40 000-40 000 15 914-55 914-39,8 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 17 500 000 17 500 000 0 17 500 000 0,0 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -14 400 000-14 400 000-11 365 411-3 034 589 78,9 Lyhytaikaisten lainojen muutos 0 16 000 000-16 000 000 3 100 000 3 100 000 4 634 589-1 534 589 149,5 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiant. varojen ja PO muutokset 0 0-93 945 93 945 Vaihto-omaisuuden muutos 0 0 3 347-3 347 Saamisten muutos 0 0 3 731 658-3 731 658 Korottomien velkojen muutos 0 0-7 483 658 7 483 658 0 0-3 842 598 3 842 598 Rahoituksen rahavirta 3 060 000 3 060 000 807 905 2 252 095 26,4 0 Rahavarojen muutos -15 074-15 074 8 684 148-8 699 222-57610,1 RAHAVARAT 31.10.2016 28 169 755,66 RAHAVARAT 01.01.2016 19 485 607,90 8 684 148 3
Vastuualueittainen toteutuma 31.10.2016 ja tilinpäätösennuste 4
Hallinto- ja talousosasto Toteutunut 2015 Ta+muutos 2016 Toteutunut 1-10 Ta-Tot.2016 TA-% Tp 2016 ennuste Ero Ta 2016 /Ennuste 1001 Vaalit Tuotot 49 652 0 0 0 0 0 0 Kulut -56 285-1 168-600 -568 51-1 168 0 Netto -6 633-1 168-600 -568 51-1 168 0 1200 Ulkoinen tarkastus Tuotot 0 0 0 0 0 0 0 Kulut -51 547-58 177-42 091-16 086 72-58 177 0 Netto -51 547-58 177-42 091-16 086 72-58 177 0 1550 Hallintopalvelut Tuotot 2 732 623 1 694 000 2 134 561-440 561 126 3 000 000-1 306 000 Kulut -4 939 515-5 026 033-4 013 032-1 013 001 80-5 026 033 0 Netto -2 206 892-3 332 033-1 878 471-1 453 562 56-2 026 033-1 306 000 1560 Henkilöstöhallinto Tuotot 868 498 883 837 275 413 608 424 31 883 837 0 Kulut -1 902 440-2 243 849-1 687 965-555 884 75-2 315 849 72 000 Netto -1 033 942-1 360 012-1 412 552 52 540 104-1 432 012 72 000 1600 Talouspalvelut Tuotot 9 033 959 40 295 40 193 102 100 40 295 0 Kulut -11 273 006-2 124 892-1 844 843-280 049 87-2 160 000 35 108 Netto -2 239 047-2 084 597-1 804 650-279 947 87-2 119 705 35 108 1840 Kehityspalvelut Tuotot 1 691 755 925 346 789 214 136 132 85 925 346 0 Kulut -5 093 584-3 733 540-2 925 818-807 722 78-3 733 540 0 Netto -3 401 830-2 808 194-2 136 605-671 589 76-2 808 194 0 1900 Asukaslautakunta Tuotot 0 0 0 0 0 0 0 Kulut -56 025-65 675-38 842-26 833 59-65 675 0 Netto -56 025-65 675-38 842-26 833 59-65 675 0 Hallinto- ja talousosasto Tuotot 14 376 487 3 543 478 3 239 381 304 097 91,4 4 849 478-1 306 000 Kulut -23 398 320-13 253 334-10 553 191-2 700 143 79,6-13 360 442 107 108 Netto -9 021 834-9 709 856-7 313 811-2 396 045 75,3-8 510 964-1 198 892 5
Vaalit Toteutuma on talousarvion mukainen. Pysytään talousarviossa. Ulkoinen tarkastus Menot toteutuneet talousarvion mukaisesti. Menot toteutuvat talousarvion mukaisesti. Hallintopalvelut Toiminnan tuotoissa maanmyyntituloja on kertynyt lähes 2 000 000 euroa (arvioitu vuodelle 2016 yhteensä 1 500 000 euroa). Menopuolen toteumassa ollaan talousarvion mukaisella tasolla. Toiminnan tuottojen arvioidaan ylittyvän 1 500 000 euroa. Menopuolella tullaan pysymään talousarviossa. Henkilöstöhallinto KuEL -varhemaksut eivät ole noudattaneet arvioitua menokertymää, vaan ne tulevat ylittymään n. 60 000 eurolla. Taustalla on ennakoimattomat työkyvyttömyyseläkkeet, yksilölliset varhaiseläkkeet, työttömyyseläkkeet sekä kuntoutustuelle siirtymiset. Lisäksi eläkkeelle siirtymistä johtuvat lomasijaisjärjestelyt aiheuttavat n. 12 000 euron palkkamenojen ylityksen. Henkilöstöhallinnon menot tulevat ylittymään edellä kerrotun mukaisesti. Talouspalvelut Taloushallinnon tietojärjestelmien versiopäivitykset ovat maksaneet budjetoitua enemmän. Elinkeinotoimen osalta budjetti ylittyy noin 35 000 eurolla vuoden aikana täsmentyneen lentoliikenteen kehittämissatsauksen johdosta. Muilta osin toteuma tulee olemaan talousarvion mukainen. 6
Kehityspalvelut Toteutunut talousarvion mukaisesti. Toteutuu talousarvion mukaisesti. Asukaslautakunta Asukaslautakunta on pitänyt tammi-lokakuun aikana viisi kokousta ja järjestänyt huhti toukokuussa neljä alueellista asukasiltaa aiheista MAPSTO ja DigiYlöjärvi. Alueellisista asukasilloista yksi oli suunnattu erityisesti nuorille ja se järjestettiin yhteistyössä nuorisopalvelujen kanssa. Alueellisten asukasiltojen jälkeen asukaslautakunta järjesti elokuussa kokoavan asukasillan, jossa koottiin yhteen alueellisissa asukasilloissa esiin nousseita asioita. Kooste saatettiin osastojen johtavien viranhaltijoiden tietoon. Syyskuussa asukaslautakunta järjesti asukasillan aiheena vuoden 2017 talousarvio. Tilaisuudessa olivat läsnä kaupungin johtoryhmän jäsenet. Edelleen lokakuussa järjestettiin lautakunnan ja kaupungin neuvostojen yhteistapaaminen. Kuluvan vuoden aikana asukaslautakunta on jakanut talkoorahaa yli kahdellekymmenelle paikallista toimintaa tukevalle yleishyödylliselle hankkeelle / tapahtumalle. Lisäksi asukaslautakunta on seurannut kaupungin palautejärjestelmien toimintaa ja tehnyt niihin kehittämisehdotuksia, joiden mukaisesti mm. kaupungin sähköistä palautejärjestelmää on syksyn 2016 aikana uudistettu. Edelleen asukaslautakunta on vuoden 2016 aikana seurannut poikkitoimialallisesti erilaista kuntalaisten osallistamiseen ja osallisuuteen liittyvää toimintaa, joista lautakuntaa on informoitu. Seurattuja aiheita vuonna 2016 ovat olleet mm. asiakasraatitoiminta, hyvinvointikertomus, turvallisuusasiat sekä elinkeinoasiat. Asukaslautakunta on myös antanut lausuntonsa vuoden 2016 aikana mm. rakennusjärjestyksestä, hyvinvointikertomuksesta ja MAPSTOsta. Asukaslautakunta tulee pysymään talousarviossa. 7
Perusturvaosasto Toteutunut 2015 Ta+muutos 2016 Toteutunut 1-10 Ta-Tot.2016 TA-% Tp 2016 ennuste Ero Ta 2016 /Ennuste 2000 Perusturvan hallinto ja erik Tuotot 639 672 646 556 557 121 89 435 86 646 556 0 Kulut -33 485 855-35 292 113-28 428 128-6 863 985 81-35 292 113 0 Netto -32 846 183-34 645 557-27 871 007-6 774 550 80-34 645 557 0 2010 Sosiaalityön palvelut Tuotot 3 340 478 2 997 440 2 585 465 411 975 86 2 997 440 0 Kulut -19 859 632-19 397 144-16 414 347-2 982 797 85-20 397 144 1 000 000 Netto -16 519 153-16 399 704-13 828 882-2 570 822 84-17 399 704 1 000 000 2031 Terveyskeskuspalvelut Tuotot 1 918 099 1 757 200 1 875 735-118 535 107 2 287 000-529 800 Kulut -14 738 443-14 253 896-11 617 084-2 636 812 82-14 090 000-163 896 Netto -12 820 344-12 496 696-9 741 349-2 755 347 78-11 803 000-693 696 2033 Ehkäis.ja korj. hyvinv.palv Tuotot 152 480 201 700 164 500 37 200 82 201 700 0 Kulut -4 255 454-4 501 920-3 691 117-810 803 82-4 581 920 80 000 Netto -4 102 973-4 300 220-3 526 617-773 603 82-4 380 220 80 000 0 2035 Hoito- ja kuntoutumispalv. 0 Tuotot 4 548 683 4 757 000 3 853 032 903 968 81 4 757 000 0 Kulut -21 565 912-21 615 240-18 604 782-3 010 458 86-21 851 240 236 000 Netto -17 017 228-16 858 240-14 751 750-2 106 490 88-17 094 240 236 000 Perusturvaosasto yhteensä Tuotot 10 599 412 10 359 896 9 035 853 1 324 043 87,2 10 889 696-529 800 Kulut -93 905 296-95 060 313-78 755 458-16 304 855 82,8-96 212 417 1 152 104 Netto -83 305 881-84 700 417-69 719 605-14 980 812 82,3-85 322 721 622 304 8
Perusturvan hallinto ja erikoissairaanhoito Kuluneen 10 kuukauden perusteella toiminta on vastuualueella toteutunut talousarvion mukaisesti; sairaanhoitopiirin ostot ovat toteutuneet koko PSHP:n osalta 4,7 % alle tilauksen ja rahallisesti 470 000 alle viime vuoden vastaavan ajankohdan. Kalliin hoidon tasauksesta saadun elokuun arvion mukaan siihen varattu rahamäärä näyttäisi riittävän, mutta muista sairaanhoitopiireistä hankittu hoito sen sijaan ylittää varauksen arviolta 300-400 000. Tällä hetkellä käytettävissä olevien sairaanhoitopiirin seurantatietojen perusteella vastuualue pysyisi talousarviossaan. Sosiaalityön palvelut Toimintatuottojen toteuma on 86,3 %, joka ylittää jossakin määrin vuoden ajankohdan laskennallisen tason. Erityisesti maksutuottojen osuus on ollut arviota suurempi. Koska toimeentulotukimenojen toteuma on pienempi kuin talousarviovaraus, ei myöskään valtionosuus toteudu budjetoidussa määrin. Tämän seurauksena tulojen odotetaan toteutuvan kokonaisuutena budjettia vastaavasti. Toimintakulujen toteuma on 84,6 %, joka ylittää 1,3 % vuoden ajankohdan laskennallisen tason (n. 252.000 ). Henkilöstömenojen toteuma on 88,8 %. Toteumaa nostaa erityisesti henkilöstösivukulujen vuodenaikaan nähden korkea toteumaprosentti (105 %). Palkkamenojen osalta korkeaan toteumaprosenttiin vaikuttavat toisaalta kehitysvammahuollon asumisyksiköiden lisähenkilöstön tarve haastavissa asiakastilanteissa sekä keväällä voimaan tulleiden itsemääräämistä koskevien uusien säädösten edellyttämä riittävä henkilöstömiehitys kaikissa yksiköissä. Palvelujen ostojen toteuma on 90,3 %, joka ennustaa määrärahojen ylittymistä vuositasolla. Toteuman korkea taso on seurausta lastensuojelun sijaishuollon menojen kasvusta sekä vammaispalveluissa erityisesti asumispalvelujen ja henkilökohtaisen avun palvelujen lisääntyneestä tarpeesta, jota ei ole ollut mahdollista ennakoida. Avustukset muodostavat vastuualueen menoista toiseksi suurimman erän. Menot näyttävät olevan kokonaisuutena toteutumassa siinä määrin budjetoitua alhaisemmalla tasolla, työmarkkinatuen kuntaosuusmaksun laskutusrytmistä huolimatta, että em. palvelujen ostojen kasvua voidaan kompensoida jossakin määrin saatavalla säästöllä. Talousarvion toteutumisen suurimmat epävarmuustekijät sisältyvät lastensuojelun ja vammaispalvelujen tehtäväalueille. Lisääntyneisiin palvelutarpeisiin ei ole voitu kaikilta osin ennakolta va- 9
rautua. Tehostamistoimenpiteet ovat tuoneet säästöjä mm. lastensuojelun avopalveluissa, mutta raskaimpien palvelujen tarpeen lisääntyminen sekä lastensuojelussa että vammaispalveluissa on kasvanut siinä määrin, että vastuualueen talousarvion arvioidaan ylittyvän n. 1 000 000 eurolla. Menoja on mahdollista kompensoida, mikäli meneillään olevat oikeusprosessit (lastensuojelu) ratkeavat Ylöjärven kannalta myönteisesti. Terveyskeskuspalvelut Talouden toteuma näyttää terveyskeskuspalvelujen osalta myönteiseltä. Tuotot ovat lisääntyneet huomattavasti ja vuoden tulotavoite on saavutettu jo lokakuussa. Samoin menot ovat pysyneet kurissa kautta linjan paremmin kuin edellisenä vuonna. Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinerahat ovat ylittyneet, mutta säästöä on tullut annetuissa terapioissa. Apuvälineiden myöntäminen on pääsääntöisesti kannattavaa, koska apuvälineiden avulla saavutettava itsenäinen selviytyminen vähentää työvoiman tarvetta. Vastuualueen taloutta helpottavat Acutan perusterveydenhuollon laskutuksen siirtyminen erikoissairaanhoidon laskutukseen, josta osa on huomioitu jo aiemmin muutostalousarviossa. Noin 50 000 laboratoriolasku puuttuu lokakuun tilanteesta. Toisaalta Kurun näytteenottotyötä päästään vielä laskuttamaan puolikkaan hoitajan työpanoksen verran. Tampereen kaupungin erikoissairaanhoidon laskut tulevat 1-2 kuukauden viiveellä, joista odotetaan noin 40 000 puuttuvaa erää. Näiden lisäksi puuttuu noin 50 000 edestä muita laskuja. Asiakasmaksutuottoja loppuvuonna leikkaa avosairaanhoidon osalta maksukaton täyttyminen. Tämän vaikutus lienee noin 30 000 ennusteeseen. Tuotoista puuttuu vielä lääkärien koulutuskorvauksia noin 50 000 edestä. Lisäksi talousarvioon sisältymättömiä laskuja tulee edelleen Diktamen Oy:ltä sekä röntgendetektorin leasingmaksua, jotka yhteensä loppuvuonna ovat noin 10 000. Näin laskettuna tilinpäätösennuste ilman muutostalousarviota on noin 690 000 positiivinen. Ehkäisevät ja korjaavat hyvinvointipalvelut Talouden toteumassa kymmenen kuukauden osalta tuotot ovat 82 %, kulut 82 % ja nettototeuma-prosentti 82 %. Mielenterveyskeskuksen ostopalvelumenot ovat lisääntyneet viime vuodesta alkaen erityisesti psykiatrisesta osastohoidosta siirtyvien potilaiden tehostettujen asumispalveluiden lisääntyneen tarpeen ja päivä- ja työtoiminnan hankkimisen vuoksi (arvio n. 10
136 000 vuonna 2016). Kymmenen kuukauden perusteella ostopalveluasumisen kulut olisivat ylittymässä 155 000. Ylityksestä osa voidaan kattaa perhekeskuksen (15 000 ) ja terveyskioskin käyttämättä jäävistä ostopalvelumenoista (60 000 ), koska mm. työttömien jatkotutkimuksia on ostettu suunniteltua vähemmän Terveystalolta. Muutostalousarviossa joudutaan hakemaan 80 000 mielenterveyskeskuksen ostopalveluihin. Korjaavissa palveluissa talousarvio näyttää ylittyvän mielenterveyskeskuksessa ostopalvelumenojen osalta. Muutostalousarviossa esitetään tähän 80 000 määrärahalisäystä. Perhekeskuksen, perhetyön ja terveysneuvonnan osalta näyttää taloustilanne pysyvän talousarvion raameissa. Hoito- ja kuntoutumispalvelut Palkkojen tavoiteprosentti oli lokakuun lopussa 84,28 %, muiden kulujen 83,33 % ja kaikkien kulujen yhteensä 83,82 %. Hoito- ja kuntoutumispalvelujen vastuualueella tuottojen toteuma oli 81 % (3 853 032 ), toimintakulujen toteuma 86,1 % (18 667 259 ) ja nettototeuma 87,5 % (14 814 227 ). Vastuualueen suurin kokonaisylitys on palkoissa, joiden kulut olivat sotu- ja eläkemaksuineen yhteensä 88,1 % (8 245 282 ). Ylitystä on sijaispalkoissa ja kuukausipalkoissa. Hoito- ja asumisyksiköiden mitoitusmääräysten sekä kotihoidon asiakastyön luonteen vuoksi asiakastyötä ei voida vähentää tai siirtää toiseen ajankohtaan, kun hoitohenkilöstöllä on loma- tai sairauspoissaoloja. Lyhyet sijaistukset hoidetaan niin pitkälle kuin mahdollista jakamalla työtehtävät muulle henkilöstölle, mutta pitkissä sijaisuuksissa tätä ei pystytä tekemään. Yksiköiden mitoitukset on jo laskettu lähelle lakisääteisiä alarajoja. Kuukausipalkkojen ylityksen syyksi on selvittelyjen jälkeen löytynyt lomalisä. Lomalisää syntyy erityisesti kolmivuorotyötä tekevissä yksiköissä. Kyseessä on laskennallinen palkkaerä, jolla turvataan vuorotyön vakiintunut ansiotaso myös työntekijän loman ajalla. Tälle erälle ei ole budjettipohjassa ollut varattuna paikkaa. Muutostalousarviossa haetaan lisämäärärahaa lomalisiin sotuineen yhteensä 160 000. Vastuualueen muiden toimintakulujen toteutuma oli 82,1 % (18 604 782 ). Toimintakulut ovat raamissa vielä lokakuun lopussa, mutta marras- ja joulukuulla toimintakulut kasvavat kuuden tehostetun palveluasumisen paikan ostopalvelulla. Paikkalisäystarve johtuu kriteerit täyttävien asumispalveluhakijoiden määrän kasvusta. Vanhuspalvelulain mukaan tehostetun palveluasumisen paikka on myönnettävä asiakkaalle viimeistään kolmen kuukauden kuluessa myönteisestä päätöksestä. Myönteinen päätös teh- 11
dään aina vasta sen jälkeen, kun kaikki kotihoidon, kuntoutuksen ja muiden kotiin vietyjen palvelujen mahdollisuudet on katsottu loppuun asti. Valtakunnallisten suositusten mukaan tehostettua palveluasumista pitää olla kunnassa tarjolla 6-7 % kattavuudella, suhteessa 75-vuotta täyttäneiden kuntalaisten määrään. Ylöjärvellä kattavuus on paikkalisäyksen jälkeen 6,6 %. Asumispalvelujen ostoihin anotaan muutostalousarviossa määrärahaa 46 000. Asiakasmäärien kasvaessa avoterveydenhuollossa, kotihoidossa sekä erilaisissa palveluasumisen yksiköissä, lisääntyy myös kunnan vastuulla olevien, ilmaistarvikejakelun piiriin tulevien asiakkaiden määrä. Jakelun piirissä olevien ilmaistarvikkeiden kustannusten toteuma oli lokakuussa 107,6 % (344 296 ), ja tähän on haetaan lisämäärärahaa 30.000. Hoito- ja kuntoutumispalvelujen vastuualueen budjetti ylittyy lokakuun arvion perusteella palkkakuluissa, asumispalvelukuluissa ja hoitotarvikkeissa. Näihin eriin haetaan muutostalousarviossa yhteensä 236 000. 12
Sivistysosasto Toteutunut 2015 Ta+muutos 2016 Toteutunut 1-10 Ta-Tot.2016 TA-% Tp 2016 ennuste Ero Ta 2016 /Ennuste 4000 Yhteispalvelut Tuotot 492 485 200 000 279 826-79 826 140 200 000 0 Kulut -1 230 185-942 719-762 586-180 133 81-892 719-50 000 Netto -737 700-742 719-482 760-259 959 65-692 719-50 000 4001 Peruskoulutus Tuotot 1 279 978 716 000 1 085 737-369 737 152 1 190 000-474 000 Kulut -34 313 571-34 218 714-29 147 017-5 071 697 85-34 918 714 700 000 Netto -33 033 593-33 502 714-28 061 280-5 441 434 84-33 728 714 226 000 4110 Lukiokoulutus Tuotot 212 372 146 000 151 590-5 590 104 196 000-50 000 Kulut -3 339 903-3 294 273-2 649 005-645 268 80-3 294 273 0 Netto -3 127 530-3 148 273-2 497 415-650 858 79-3 098 273-50 000 4116 Koululaisten iltapäivätoim. Tuotot 256 232 204 000 181 171 22 829 89 204 000 0 Kulut -803 738-951 870-779 287-172 583 82-951 870 0 Netto -547 507-747 870-598 116-149 754 80-747 870 0 4119 Varhaiskasvatus Tuotot 3 452 415 3 725 000 2 616 786 1 108 214 70 3 200 000 525 000 Kulut -24 755 467-25 842 288-21 030 479-4 811 809 81-25 267 288-575 000 Netto -21 303 052-22 117 288-18 413 693-3 703 595 83-22 067 288-50 000 4123 Vapaa-aikapalvelut Tuotot 971 516 778 100 644 123 133 977 83 778 100 0 Kulut -5 788 055-5 788 902-4 701 337-1 087 565 81-5 788 902 0 Netto -4 816 539-5 010 802-4 057 213-953 589 81-5 010 802 0 Sivistysosasto yhteensä Tuotot 6 664 998 5 769 100 4 959 233 809 867 86,0 5 768 100 1 000 Kulut -70 230 919-71 038 766-59 069 711-11 969 055 83,2-71 113 766 75 000 Netto -63 565 921-65 269 666-54 110 477-11 159 189 82,9-65 345 666 76 000 13
Yhteispalvelut Menot tulevat alittumaan, koska osa hankemenoista siirtyy ensi vuodelle. Talousarvio (netto) alittuu 50 000 eurolla. Peruskoulutus Tulot ylittyvät yhteensä 474 000 euroa siirtyvien hankerahoitusten (415 000 ) ja arvioitua suurempien kotikuntakorvaustulojen (60 000 ) takia. Menot ylittyvät yhteensä 700 000 euroa hankemenojen takia (356 000 ) ja arvioitua suurempien kotikuntakorvausmenojen (344 000 ) takia. Menot kasvavat myös arvioitua suurempien OVTES-yleiskorotusten, Kuruun perustetun valmistavan opetuksen luokan, oppilasmäärän (123 opp.) ja erityisoppilasmäärän kasvun takia. Talousarvio (netto) ylittyy arvion mukaan 226 000 euroa. Lukiokoulutus Tulot ylittyvät 50 000 euroa arvioitua, koska kaksoistutkintolaisten kursseja, joista saadaan tuloa Tredulta, on arvioitua suurempi määrä. Talousarvio (netto) alittuu 50 000 eurolla. Koululaisten iltapäivätoiminta Tulot ja menot ovat toteutuneet budjetoidusti. Talousarvio (netto) ei ylity. Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen tulot alittuvat 525 000 euroa, koska tuloarviossa on huomioitu 125 000 euroa asiakasmaksulain tuomia korotuksia päivähoitomaksuihin (laki ei tullut voimaan), ulkokuntalaisia on varhaiskasvatukseen sijoitettuna edellistä vuotta vähemmän, asiakasmaksujen kertymä lasta kohti on pienempi kuin aiemmin ja asiakkaiden määrä on syksyllä ollut arvioitua pienempi. 14
Menot alittuvat arvion mukaan 575 000 euroa. Kaupungin päätöksen mukaisesti varhaiskasvatusoikeutta rajattiin 20h/vko ja lasten ja kasvattajien välistä mitoitusta muutettiin. Tästä syystä työntekijöitä on tarvittu varhaiskasvatuksessa vähemmän kuin oli arvioitu ja myös palvelusetelimenot ovat arvioitua pienemmät. Talousarvio (netto) alittuu arvion mukaan 50 000 eurolla. Vapaa-aikapalvelut Tulot ja menot ovat toteutuneet budjetoidusti. Talousarvio (netto) ei ylity. 15
Tekniikka- ja ympäristöosasto Toteutunut 2015 Ta+muutos 2016 Toteutunut 1-10 Ta-Tot.2016 TA-% Tp 2016 ennuste Ero Ta 2016 /Ennuste 5030 Hallinto ja kehittäminen Tuotot 487 476 268 392 73 963 194 429 28 88 392 180 000 Kulut -1 637 334-742 502-565 664-176 837 76-742 502 0 Netto -1 149 857-474 110-491 702 17 592 104-654 110 180 000 5040 Yhdyskuntatekniset palvelut Tuotot 2 921 849 3 146 200 2 557 635 588 565 81 3 246 200-100 000 Kulut -4 914 918-5 591 318-4 404 046-1 187 272 79-5 591 318 0 Netto -1 993 069-2 445 118-1 846 411-598 707 76-2 345 118-100 000 6000 Tilapalvelut Tuotot 20 135 296 29 099 564 23 829 646 5 269 918 82 29 099 564 0 Kulut -9 692 833-19 035 648-13 973 542-5 062 106 73-18 742 648-293 000 Netto 10 442 463 10 063 916 9 856 104 207 813 98 10 356 916-293 000 6001 Rakennuttamispalvelut Tuotot 206 196 562 320 85 979 476 341 15 365 320 197 000 Kulut -317 180-1 728 822-1 470 003-258 819 85-1 728 822 0 Netto -110 985-1 166 502-1 384 024 217 522 119-1 363 502 197 000 6005 Maankäyttö- ja ympäristöpalvelut Tuotot 0 632 444 610 845 21 599 97 717 444-85 000 Kulut -2 269-2 918 380-2 191 810-726 570 75-2 918 380 0 Netto -2 269-2 285 936-1 580 965-704 971 69-2 200 936-85 000 6010 Ympäristölautakunta Tuotot 0 0 251-251 ***** 251-251 Kulut 0-25 498-17 505-7 993 69-25 498 0 Netto 0-25 498-17 254-8 244 68-25 247-251 Tekninen osasto yhteensä Tuotot 23 750 817 33 708 920 27 158 319 6 550 601 80,6 33 517 171 191 749 Kulut -16 564 534-30 042 168-22 622 570-7 419 597 75,3-29 749 168-293 000 Netto 7 186 283 3 666 752 4 535 748-868 995 123,7 3 768 003-101 251 16
Hallinto ja kehittäminen Tulojen kertyminen on alle budjetoidun. Palvelusihteereiden palkkamenot siirrettiin muutostalousarviossa yksiköihin, mutta tulot jäivät korjaamatta. Muutostalousarviossa poistetaan sisäisistä tuotoista 180.000 euroa. Kulujen osalta on tehty alkuvuoden virheellisten kirjausten korjaukset. On siirretty toimistohenkilöstön ja kunnallisteknisen suunnittelun palkkamenot oikeille kustannuspaikoille. Tämän jälkeen kulujen toteuma talousarvioon nähden on 76 prosenttia. Toimintatuottojen ja kulujen arvioidaan toteutuvan korjatun budjetin mukaisina. Nettotulos jää vajaaksi tuon 180.000 euroa. Yhdyskuntatekniset palvelut Tuotot ovat tässä vaiheessa vuotta hieman jäljessä talousarviosta, yhteensä noin 160.000 euroa. Maa- ja vesialueiden vuokrat ovat toteutuneet etupainotteisesti kuten aiempinakin vuosina. Lisäksi on tullut pysyvien vastaavien kertaluonteista myyntivoittoa 15.100 euroa (vanhojen autojen myynnistä). Metsänmyyntituloista on realisoitunut reilu 500.000 euroa, kun budjetoitu summa on 650.000 euroa. Nämä tuotot realisoituivat aiempinakin vuosina vasta loppuvuodesta. Kokonaistuotoksi arvioidaan 750.000 kuluvan vuoden metsän myyntituottojen osalta. Kulujen osalta toteuma on hieman alle kahdeksan kuukauden arvion. Toteuma on 79 prosenttia talousarviosta. Rakennusmateriaalin käyttöprosentti on jo 109, leasingmaksujen 124 sekä koneiden ja laitteiden vuokrat 163, joten näiden osalta tulee loppuvuosi olla erityisen tarkkana. Joiltakin tileiltä kuitenkin tullee säästöjä, joten kokonaisuus pysynee talousarviossa. Yhdyskuntateknisten palveluiden kulujen toteuma on myös aiempina vuosina toteutunut takapainotteisesti. Tarkalla taloudenpidolla pysytään talousarvion rajoissa. Toimintakulujen arvioidaan toteutuvan budjetoidun mukaisina. Nettotulos paranee noin 100.000 eurolla tuon puunmyyntitulojen etupainotteisen toteuman myötä. 17
Tilapalvelut Tulojen osalta tilapalveluiden vastuualue on kohtuullisesti budjetin edellyttämässä toteumassa. Ruokapalveluiden myyntituotot ovat hieman jäljessä nykyisestä laskentatavasta johtuen. Kulupuolella on myös noudatettu budjettikuria ja ollaan alle 10 kuukauden edellyttämän toteuman. Toteuma on 73,4 prosenttia. Pitää kuitenkin muistaa, että lokakuun energialaskut on kirjattu vasta marraskuulle. Jätehuolto laskutetaan neljännesvuosittain ja lokakuun loppuun mennessä on maksettu vasta yhdeksän kuukauden maksut. Nämä hieman nostaa toteumaa, mutta ei kuitenkaan hälyttävästi. Kulujen talousarvioluvusta vähennetään 293.000 sisäisiä kustannuksia rakennuttamispalveluille. Toimintatuottojen ja kulujen arvioidaan toteutuvan korjatun budjetin mukaisina. Nettotulos tulee olemaan talousarviota parempi 293.000 euroa. Rakennuttamispalvelut Tulojen osalta ei ole toteumaa kertynyt vielä kesäkuun loppuun mennessä. Tuloina on lähinnä rakennuttamispalveluiden valmistus omaan käyttöön. Sisäinen tulo 293.000 euroa poistetaan muutostalousarvion yhteydessä budjetista. Samalla lisätään ulkoisia tuottoja 96.000 euroa. Kulujen toteuma on 85 prosenttia talousarviosta. Kuluissa on mukana tilapalveluiden henkilöstön osalta virheellisesti kirjaantuneita palkkoja noin 30.000 euroa. Tämä oikaistaan ennen tilinpäätöstä. Kulujen arvioidaan toteutuvan budjetoidun mukaisina. Nettotulos jää tuon tulojen erotuksen verran eli 197.000 euroa alkuperäisestä talousarviosta. 18
Maankäyttö- ja Ympäristöpalvelut Vastuualueen tulot ovat toteutuneet arvioitua paremmin, ylitys on noin 85.000 euroa. Lähinnä rakennusvalvonnan, mittaustoimen maksut ovat toteutuneet ennakoitua paremmin. Kulut ovat toteutuneet hieman alle eli noin 87.300 euroa alle talousarvion tässä vaiheessa vuotta. Pääosin on tehty omana työnä, joten ostopalveluiden osuus on ollut vähäinen. Toimintatuottojen ja kulujen arvioidaan toteutuvan budjetoitua hieman paremmin. Nettotulos tullee ylittymään noin 85.000 eurolla. Ympäristölautakunta Vastuualueella on ainoastaan lautakunnan kokouksista aiheutuneet kulut. Lokakuun lopussa on maksettu kokouspalkkiot syyskuun loppuun saakka. Toimintatuottoihin on kirjattu 251 euroa koulutuskorvauksia kuluvan vuoden osalta. Toimintatuottojen ja kulujen arvioidaan toteutuvan budjetoidun mukaisina. Nettotulos saavutetaan ja se ylittyy tuon 251 euroa. 19
Ylöjärven Vesi liikelaitos Toteutunut 2015 Ta+muutos 2016 Toteutunut 1-10 Ta-Tot.2016 TA-% Tp 2016 ennuste Ero Ta 2016 /Ennuste 7000 Ylöjärven Vesi liikelaitos Tuotot 6 721 943 7 373 068 5 797 327 1 575 741 79 7 373 068 0 Kulut -4 177 244-3 787 717-2 905 831-881 886 77-3 787 717 0 Netto 2 544 699 3 585 351 2 891 496 693 855 81 3 585 351 0 7005 Vahantajoen vesiosuuskunta Tuotot 0 0 124 653-124 653 ***** 200 000-200 000 Kulut 0 0-17 674 17 674 ***** -140 000 140 000 Netto 0 0 106 979-106 979 ***** 60 000-60 000 Ylöjärven Vesi liikelaitos yhteensä Tuotot 6 721 943 7 373 068 5 921 980 1 451 088 80,3 7 573 068-200 000 Kulut -4 177 244-3 787 717-2 923 505-864 212 77,2-3 927 717 140 000 Netto 2 544 699 3 585 351 2 998 475 586 876 83,6 3 645 351-60 000 Tuottojen osalta talousarvio on toteutunut 79 prosenttisesti. Liittymismaksujen osalta toteuma on jo yli 150 prosenttia. Käyttömaksujen osalta toteuma on 178.000 euroa alle budjetoidun, mutta summasta puuttuu vielä taseyksiköltä laskutettava osuus. Kulujen osalta vesiliikelaitoksen toteumat menevät vuosittain takapainotteisesti. Tähän mennessä toteuma on 77 prosenttia, mutta toteumasta puuttuu vielä lokakuun jätevesimaksu Tampereelle. Tämä tulee olemaan noin 100.000 euroa. Kun tämän huomioi, kokonaiskäyttö on noin 79 prosenttia eli aivan kohtuuden rajoissa tässä vaiheessa vuotta. Toimintatuottojen ja kulujen arvioidaan toteutuvan budjetoidun mukaisina. Nettotulos saavutetaan. Vahantajoen taseyksikön osalta ei ole tehty kuluvalle vuodelle talousarviota. Taseyksikkö on vielä perustamatta. Tuottojen ja kulujen arvioidaan toteutuvan niin, että nettotulos olisi 60.000 euroa. 20
Työterveyshuollon liikelaitos Viisari Toteutunut 2015 Ta+muutos 2016 Toteutunut 1-10 Ta- Tot.2016 TA-% Tp 2016 ennuste Ero Ta 2016 /Ennuste 8000 Työterveyshuollon liikelaitos Tuotot 4 275 485 4 425 356 3 586 696 838 660 81 4 425 356 Kulut -4 296 070-4 276 706-3 367 071-909 635 79-4 276 706 Netto -20 585 148 650 219 625-70 975 148 0 148 650 Työterveyshuollon liikelaitos Viisari yhteensä Tuotot 4 275 485 4 425 356 3 586 696 838 660 81,0 0 4 425 356 Kulut -4 296 070-4 276 706-3 367 071-909 635 78,7 0-4 276 706 Netto -20 585 148 650 219 625-70 975 147,7 0 148 650 Tammi-lokakuun 2016 tuotot ovat toteutuneet 81 % arvioidusta ja kulut 78,7 % arvioidusta. Toimintakate on 147,8 % arvioidusta. Toteuma näyttää hyvältä vuoteen 2015 nähden ja on siten ase-tettujen tavoitteiden mukainen Viisarin organisaatiomuutos vuoden 2017 alussa on vaikuttanut lokakuun tuottoon. Integraatiovaihe on meneillään ja siihen liittyy koko henkilöstön perehdyttäminen. Perehdytyspäivien osalta ei synny tuottoja. Tilinpäätöksen toteutuminen talousarviosuunni-telman mukaisesti on tavoitteena. 21
Investoinnit 22
Investointiraportti Tammikuu-Lokakuu 2016 Summatasot: Projekti Ta Ta+muutos Toteutunut Ta-Tot.2016 TA-% 8160 Maa- ja vesialueet Tuotot 262 132-262 132 14,0 Kulut -900 000-900 000-1 066 017 166 017 118,4 Netto -900 000-900 000-803 885-96 115-82,4 Rakennukset 8342 Elokaari palvelukeskus Kulut -60 000-60 000-56 996-3 004 95,0 Netto -60 000-60 000-56 996-3 004 95,0 8343 Tiuravuori keittiö Kulut -35 000-35 000 0-35 000 0,0 Netto -35 000-35 000 0-35 000 0,0 8344 Ryhmäkoti Fröökynän muutostyöt Kulut -50 000-50 000-25 242-24 758 50,5 Netto -50 000-50 000-25 242-24 758 50,5 8351 Siltatien päiväkoti Kulut -120 000-120 000 0-120 000 0,0 Netto -120 000-120 000 0-120 000 0,0 8360 Kyläsepän päiväkoti sanee Kulut -980 000-980 000-973 750-6 250 99,4 Netto -980 000-980 000-973 750-6 250 99,4 8430 Leija kirjasto Kulut -38 000-38 000 0-38 000 0,0 Netto -38 000-38 000 0-38 000 0,0 8461 Moision koulu saneeraus Kulut -2 015 000-2 015 000-1 971 455-43 545 97,8 Netto -2 015 000-2 015 000-1 971 455-43 545 97,8 8472 Metsäkylän koulu laajenn. II Kulut -300 000-300 000-145 454-154 546 48,5 Netto -300 000-300 000-145 454-154 546 48,5 8473 Metsäkylän koulu laajen.i Kulut -2 500 000-2 500 000-2 220 511-279 489 88,8 Netto -2 500 000-2 500 000-2 220 511-279 489 88,8 8475 Kurun yhtenäiskoulu Kulut -125 000-125 000-75 978-49 022 60,8 Netto -125 000-125 000-75 978-49 022 60,8 8631 Talonrak.kohdentamattomat mrah Kulut -87 000-87 000 0-87 000 0,0 Netto -87 000-87 000 0-87 000 0,0 23
Ta Ta+muutos Toteutunut Ta-Tot.2016 TA-% Rakennukset yhteensä Tuotot 0 0 0 0 Kulut -6 310 000-6 310 000-5 469 386-840 614 86,7 Netto -6 310 000-6 310 000-5 469 386-840 614 86,7 Kalusto 8810 Perusturvaosasto/kalusto Kulut -141 000-141 000-2 452-138 548 1,7 Netto -141 000-141 000-2 452-138 548 1,7 8820 Sivistysosasto/kalusto Kulut -320 000-320 000-308 893-11 107 96,5 Netto -320 000-320 000-308 893-11 107 96,5 8853 Tekninen osasto/kalustaminen Kulut -205 000-205 000-204 950-50 100,0 Netto -205 000-205 000-204 950-50 100,0 8854 Kuljetusvälineet myynti Tuotot 0 0 15 964-15 964 ***** Kulut 0 0 0 0 0,0 Netto 0 0 15 964-15 964 ***** Kalusto yhteensä Tuotot 0 0 15 964-15 964 ***** Kulut -666 000-666 000-516 295-149 705 77,5 Netto -666 000-666 000-500 331-165 669 75,1 Liikenneväylät 9018 Räikäntien ympäristö Kulut -320 000-320 000-13 934-306 066 4,4 Netto -320 000-320 000-13 934-306 066 4,4 9024 Myllytanhuantie Kulut -40 000-40 000-29 796-10 204 74,5 Netto -40 000-40 000-29 796-10 204 74,5 9029 Linjatien alue/vehmaantie Kulut -60 000-60 000-13 879-46 121 23,1 Netto -60 000-60 000-13 879-46 121 23,1 9030 Linjana II Projekti Kulut -40 000-40 000-37 915-2 085 94,8 Netto -40 000-40 000-37 915-2 085 94,8 9032 Kivilähteen alue Kulut -300 000-90 000-39 110-50 890 43,5 Netto -300 000-90 000-39 110-50 890 43,5 9033 Mastontien kevyen liikent.väyl Kulut -60 000-60 000-53 836-6 164 89,7 Netto -60 000-60 000-53 836-6 164 89,7 24
Ta Ta+muutos Toteutunut Ta-Tot.2016 TA-% 9034 Myllytanhuan-Asemantien liitty Kulut -370 000-370 000-188 825-181 175 51,0 Netto -370 000-370 000-188 825-181 175 51,0 9035 Akselintanhua Kulut -50 000-50 000 0-50 000 0,0 Netto -50 000-50 000 0-50 000 0,0 9036 Tiikontanhua Kulut -110 000-110 000-67 150-42 850 61,0 Netto -110 000-110 000-67 150-42 850 61,0 9038 Iisakintanhua Kulut -65 000-65 000 0-65 000 0,0 Netto -65 000-65 000 0-65 000 0,0 9101 Keijärventien peruskorjaus Kulut -40 000-100 000-69 126-30 874 69,1 Netto -40 000-100 000-69 126-30 874 69,1 9102 Haavikon alue Kulut -35 000-35 000-15 396-19 604 44,0 Netto -35 000-35 000-15 396-19 604 44,0 9150 Vihattula Kuuratien raken Kulut -110 000-110 000-93 373-16 627 84,9 Netto -110 000-110 000-93 373-16 627 84,9 9152 Vasamakaaren alue Kulut -35 000-35 000-18 301-16 699 52,3 Netto -35 000-35 000-18 301-16 699 52,3 9201 Taksvärkkitie Kulut -30 000-30 000-32 761 2 761 109,2 Netto -30 000-30 000-32 761 2 761 109,2 9204 Muurainkorventie Kulut -35 000-35 000-27 515-7 485 78,6 Netto -35 000-35 000-27 515-7 485 78,6 9205 Palstatien peruskorjaus Kulut -200 000-200 000 0-200 000 0,0 Netto -200 000-200 000 0-200 000 0,0 9206 Rantajätkäntien p-al. laajennu Kulut -20 000-20 000-10 672-9 328 53,4 Netto -20 000-20 000-10 672-9 328 53,4 9249 Aholan alue Kulut -80 000-80 000-42 441-37 559 53,1 Netto -80 000-80 000-42 441-37 559 53,1 25
Ta Ta+muutos Toteutunut Ta-Tot.2016 TA-% 9250 Aholan alue/eteläosa Kulut -25 000-25 000-16 529-8 471 66,1 Netto -25 000-25 000-16 529-8 471 66,1 9255 Työlänojan II vaihe Kulut -1 050 000-1 050 000-564 648-485 352 53,8 Netto -1 050 000-1 050 000-564 648-485 352 53,8 9402 Särkäntien alue Kulut -100 000-100 000-83 001-16 999 83,0 Netto -100 000-100 000-83 001-16 999 83,0 9701 Liikenneturvallisuus Kulut -50 000-50 000-38 542-11 458 77,1 Netto -50 000-50 000-38 542-11 458 77,1 9703 Kevyenliikenteenväylät Kulut -50 000-50 000-12 293-37 707 24,6 Netto -50 000-50 000-12 293-37 707 24,6 9704 kohdentamattomat määrärah Kulut -35 000-35 000 0-35 000 0,0 Netto -35 000-35 000 0-35 000 0,0 9705 Katuval.pkorj urakoitu Kulut -50 000-50 000-49 908-92 99,8 Netto -50 000-50 000-49 908-92 99,8 9706 Päällystykset urakoitu Kulut -320 000-320 000-340 226 20 226 106,3 Netto -320 000-320 000-340 226 20 226 106,3 9710 Katuval.uudisrakent. Kulut -50 000-50 000-16 668-33 332 33,3 Netto -50 000-50 000-16 668-33 332 33,3 Liikenneväylät yhteensä Tuotot 0 0 0 0 0,0 Kulut -3 730 000-3 580 000-1 875 845-1 704 155 52,4 Netto -3 730 000-3 580 000-1 875 845-1 704 155 52,4 Yleiset alueet 9718 Maankaaatopaikan rakentaminen Kulut -50 000-50 000-25 897-24 103 51,8 Netto -50 000-50 000-25 897-24 103 51,8 9721 Haverin alueen pienparannukset Kulut -20 000-20 000-11 783-8 217 58,9 Netto -20 000-20 000-11 783-8 217 58,9 9730 Leikkikentät Kulut -50 000 0 0 0 0,0 Netto -50 000 0 0 0 0,0 26
Ta Ta+muutos Toteutunut Ta-Tot.2016 TA-% 9731 Kuruntien reunakiveys Kulut -50 000-100 000 0-100 000 0,0 Netto -50 000-100 000 0-100 000 0,0 9732 Räikän kenttä Kulut -250 000-250 000-114 320-135 680 45,7 Netto -250 000-250 000-114 320-135 680 45,7 9733 Maunussuon kuntor.wc ja koneha Kulut -75 000-75 000-62 340-12 660 83,1 Netto -75 000-75 000-62 340-12 660 83,1 9734 Mutalan matonpesupaikka Kulut -50 000-50 000-47 919-2 081 95,8 Netto -50 000-50 000-47 919-2 081 95,8 9735 Veittijärven ulkoilureitti Kulut 0-50 000-45 558-4 442 91,1 Netto 0-50 000-45 558-4 442 91,1 9736 Soppeenmäen kuntoreitti Kulut 0-30 000-25 660-4 340 85,5 Netto 0-30 000-25 660-4 340 85,5 9737 Soppeenharjun kenttä Kulut 0-20 000-22 947 2 947 114,7 Netto 0-20 000-22 947 2 947 114,7 Yleiset alueet yhteensä Tuotot 0 0 0 0 0,0 Kulut -545 000-645 000-356 424-288 576 55,3 Netto -545 000-645 000-356 424-288 576 55,3 8860 Osakkeiden ostot ja myynnit Tuotot 0 0 0 0 0,0 Kulut 0 0-1 682 1 682 ***** Netto 0 0-1 682 1 682 ***** Ylöjärven Vesi liikelaitos 8860 Osakkeiden ostot ja myynnit Tuotot 0 0 0 0 0,0 Kulut 0 0-413 705 413 705 ***** Netto 0 0-413 705 413 705 ***** 9807 Saurion vedenottamo Kulut -500 000-500 000-258 294-241 706 51,7 Netto -500 000-500 000-258 294-241 706 51,7 9808 Räikäntien ympäristö Kulut -150 000 0 0 0 0,0 Netto -150 000 0 0 0 0,0 27
Ta Ta+muutos Toteutunut Ta-Tot.2016 TA-% 9809 Kivilähde radan varsi Kulut -100 000 0 0 0 0,0 Netto -100 000 0 0 0 0,0 9823 Vesijohtov.pk Vuorentausta Kulut 0-12 000-11 495-505 95,8 Netto 0-12 000-11 495-505 95,8 9824 Vesij.uusi syöttölinja Sopp-Vu Kulut 0-65 000-64 003-997 98,5 Netto 0-65 000-64 003-997 98,5 9826 Palstatien vesijohtosaneeraus Kulut -90 000-90 000 0 0 0,0 Netto -90 000-90 000 0 0 0,0 9827 Täihongantie vesij.saneeraus Kulut -70 000-54 000-55 324 1 324 102,5 Netto -70 000-54 000-55 324 1 324 102,5 9852 Työlänojan II vaihe Kulut -600 000-550 000-256 157-293 843 46,6 Netto -600 000-550 000-256 157-293 843 46,6 9853 Palstatie viem. saneeraus Kulut -200 000-165 000-161 760-3 240 98,0 Netto -200 000-165 000-161 760-3 240 98,0 9872 Vastamäen viemäriverkosto Kulut -300 000-200 000-17 601-182 399 8,8 Netto -300 000-200 000-17 601-182 399 8,8 9875 Vedenjakelun varmistus Kulut 0-50 000-47 565-2 435 95,1 Netto 0-50 000-47 565-2 435 95,1 9879 Osuus Hämeenkyrön puhd. Kulut -235 000-277 000-276 486-514 99,8 Netto -235 000-277 000-276 486-514 99,8 9880 Särkäntie vesijohtoverkos Kulut -80 000-80 000-34 964-45 036 43,7 Netto -80 000-80 000-34 964-45 036 43,7 9885 Viemäriv. ja kaivojen saneerau Kulut -50 000-50 000 0-50 000 0,0 Netto -50 000-50 000 0-50 000 0,0 9890 Laitosten ja pumpp pkorj. Kulut -80 000-80 000-24 966-55 034 31,2 Netto -80 000-80 000-24 966-55 034 31,2 28
Ta Ta+muutos Toteutunut Ta-Tot.2016 TA-% 9891 Laitosautomatiikan rakenta Kulut -40 000-40 000-16 760-23 240 41,9 Netto -40 000-40 000-16 760-23 240 41,9 9893 Verkoston peruskorjaus Kulut -70 000-185 000-167 672-17 328 90,6 Netto -70 000-185 000-167 672-17 328 90,6 9897 Treen Seudun Keskuspuhdistamo Kulut 0-107 360-152 388 45 028 141,9 Netto 0-107 360-152 388 45 028 141,9 Ylöjärven Vesi liikelaitos yhteensä Tuotot 0 0 0 0 0,0 Kulut -2 565 000-2 505 360-1 959 140-546 220 78,2 Netto -2 565 000-2 505 360-1 959 140-546 220 78,2 Investoinnit yhteensä Tuotot 0 0 278 096-278 096 *** Kulut -14 716 000-14 606 360-11 244 789-3 361 571 77,0 Netto -14 716 000-14 606 360-10 966 693-3 639 667 75,1 29