VANTAAN KAUPUNKI Tilasto ja tutkimus C15:2006 Vantaan asukaskysely 2005: Uudisasuntokuntien tulot ja asumismenot Juhani Riihelä
Julkaisija - Utgivare Vantaan kaupungin tilasto ja tutkimus Vanda stads statistik och forskning Tiedustelut - Förfrågningar Juhani Riihelä p. - tel. (09) 8392 2987 etunimi.sukunimi@vantaa.fi Tilaukset - Beställningar p. - tel. (09) 8392 6082, 8392 2725 tilasto@vantaa.fi Osoite - Adress Asematie 10 A, 3:s krs. 01300 Vantaa Stationsvägen 10 A, 3:e våning 01300 Vanda Faksi - Fax (09) 8392 3000 Internet www.vantaa.fi/tilastot
3 VANTAAN KAUPUNKI Tilasto ja tutkimus Asematie 10 A, III kerros, 01300 Vantaa KUVAILULEHTI Tekijä: Juhani Riihelä Julkaisun nimi: Vantaan asukaskysely 2005: uudisasuntokuntien tulot ja asumismenot. Tiivistelmä: Tämän Vantaan vuoden 2005 asukaskyselyn osaraportin tärkeimpänä aiheena on tarkasteltu vuosien 2001-2005 uudisasunnoissa asuvien asuntokuntien tulotasoa, arvioitu Vantaan tämän vuosituhannen asuntotuotannon vaikutusta kuntatalouteen sekä käsitelty kysymystä uusimman asuntotuotannon mahdollisista, edeltävää 5-vuotisjaksoa myönteisemmistä, veropohjamuutoksista. Pääteeman ohella on kuvattu kyselyn asuntokuntien asumismenoja ja arvioitu erään asuinalueiden ostovoimaa kuvaavan tunnusluvun soveltuvuutta asuinalueiden luonteen kuvaamiseen. Raportille antoivat taustaa tilastot ja tiedot, joiden perusteella seudun kehitystä luonnehtivat viimeksi kuluneena kymmenenä vuotena talouden, tulojen ja tuloerojen kasvu, vilkastunut asuntokysyntä ja muuttoliike, pääkaupunkiseudun kuntien muuttovoiton väheneminen, seudun kuntien välisen muuttoliikkeen merkityksen kasvu, kuntien rahoitusongelmat, keskustelu ns. hyvistä veronmaksajista, vapaarahoitteisen asuntotuotannon lisääntyminen sekä julkisesti tuetun asuntotuotannon osuuden ja määrän väheneminen pääkaupunkiseudun kaikissa kunnissa. Kyselyä valmisteltaessa oltiin erityisen kiinnostuneita Kartanonkosken asuinalueesta, jonka oli havaittu väestötilastojen perusteella vetäneen puoleensa tavallista enemmän korkeasti koulutettua, usein Helsingistä muuttanutta nuorehkoa väestöä. Kartanonkoski toimi tutkimuksessa eräänlaisena Vantaan viime vuosituhannen lopun asuntotuotantostrategian ja kuntatalouden uusien kehitysnäkymien laboratoriona, jossa yhdistyvät monet perinteisesti ristiriitaiset, tai ainakin erisuuntaiset, ominaisuudet ja toiveet. Alue poikkeaa perinteisistä lähiöistä arkkitehtuurinsa, rakennusestetiikkansa ja asukkaita viehättäneen ympäristöönsä sovittumisen osalta, mutta vastaa Vantaan muita kerrostaloalueita asuntojen talotyypin ja hallintamuotojakauman suhteen. Kerrostaloalueille normaalihko julkisesti rahoitetun asuntotuotannon osuus noudattaa asuntopolitiikan segregaation ehkäisyn ja asukasrakenteen sosiaalisen sekoittamisen tavoitteita, mutta on kyennyt samalla vetämään puoleensa tulokehityksessä nousu-uralla olevaa väestöä. Ja kuten myöhemmin tänä vuonna valmistuva asukaskyselyn loppuraportti tulee osoittamaan, sen asukkaat olivat myös monissa muissa suhteissa hyvin tyytyväisiä alueeseensa. Asuntokuntien käyttötulot, keskimäärin runsaat 2 900 euroa kuukaudessa, olivat korkeimmat Vantaan pientalovaltaisissa kaupunginosissa (3 800 euroa), mutta myös Kartanonkosken alue täytti korkean koulutustasonsa ja asuntokuntiensa noin 20 prosenttia muita kerrostalovaltaisia alueita korkeamman tulotason (vajaat 2 900 euroa) osalta siihen kohdistuneet toiveet. Tulojen suhteuttaminen kotitalouden kulutusyksiköiden määrään tasasi eroja, eikä Kartanonkoski poikennut pientaloalueista näiden asuntokuntien tosiasiallisten kulutusresurssien suhteen. Muiden kerrostalovaltaisten alueiden asuntokunnat jäivät vertailussa pronssille. Asuntotuotannon vaikutuksesta verokertymään jouduttiin tekemään tarkkojen vertailukelpoisten tilastotietojen puutteessa osin välillisiä päätelmiä. Uudisrakennuksiin Vantaan ulkopuolelta muuttaneiden keskitulot olivat Vantaalta muuttaneiden tuloja korkeammat päinvastoin kuin edellisellä viisivuotisjaksolla, mikä osoittaa asuntotuotannon veropohjavaikutusten kehittyneen myönteiseen suuntaan. Uudisasuntokuntien tulotasoero kantaväestöön kasvoi vuosien 1996-2000 noin 5 prosentista välille 6-14 prosenttia laskentamenetelmästä riippuen. Kun myös asuntokuntien kulutusyksikkökohtaiset keskitulot ovat nousseet - uudisasuntokuntien koon pienennyttyä ja asukkaiden keski-iän noustua - kantaväestöä korkeammiksi (jaksolla 1996-2000 ne olivat noin 10-15 % pienemmät), voidaan tämän vuosituhannen asuntotuotannon niin brutto- kuin nettovaikutuksenkin katsoa olleen kuntatalouden kannalta edellistä viisivuotisjaksoa myönteisempi. Epävarmuutta asuntotuotannon kokonaisvaikutuksista aiheuttaa se, ettei uudisrakentamisen lisääntyneen vapaarahoitteisuuden seurauksista ole riittävästi tietoja. Väestön yleinen muuttovilkkaus on lisääntynyt, ja nuorten, lapsiperheiden sekä erilaisten tukea tarvitsevien ryhmien asuntokysynnän on täytynyt siirtyä aiempaa voimakkaammin kotikunnan vanhan asuntokannan vuokra-, asumisoikeus- ja hinnaltaan uudisasuntoja edullisempiin omistusasuntoihin, tai Vantaan ulkopuolelle. Kehityssuunta, jonka jatkaminen merkitsee julkisesti tuetun eli ns. sosiaalisen asuntotuotannon tyrehtymistä - osuus oli Vantaalla vuosina 2004-2005 enää noin 25 % - on huolestuttava, sillä ei tunnu todennäköiseltä, että kaupungin kasvavan väestön asunnontarpeita voitaisiin tyydyttää jatkossa vain vapaarahoitteisen asuntotuotannon turvin. Vantaan asukaskyselystä saadut tulokset voivat viestiä jotakin tärkeää kunnan, ja myös koko seudun lähivuosien asuntopolitiikan suunnittelijoille ja päättäjille. Varsinkin tutkimuksen Kartanonkoskea koskeneet tulokset osoittavat, että on mahdollista tehdä kaupunkirakennetta ja -estetiikkaa myönteisesti kehittäviä ratkaisuja, jotka ovat samalla asukkaiden mieleen, yhteiskunnallisesti vastuullisia ja kuntatalouden kannalta edullisia. Sarjan nimi ja numero: C15:2006 ISSN: 1458-9826 ISBN: 952-443-160-2 Kokonaissivumäärä: 42 Tiedustelut: Vantaan kaupunki, Tilasto ja tutkimus, Asematie 10 A, 01300 Vantaa Juhani Riihelä, puh. 8392 2987, s-posti: juhani.riihela@vantaa.fi
4
5 Saatteeksi Totesin pari vuotta sitten julkaistun, Vantaan ja sen lähikuntien tulotasoa ja tulonjakoa käsitelleen raportin saatesanoissa, että Vantaa tunnetaan yleisesti pääkaupunkiseudun köyhänä pikkuveljenä, mutta että sen eteläistä ja läntistä naapuriaan matalampaa tulotasoa kompensoi näitä tasaisempi tulonjako. Lausahdus pitänee vieläkin paikkansa, mutta tämän uuden, samaa teemaa sivuavan raportin perusteella näyttää siltä, että pikkuveli on saanut viime vuosien aikana hitusen lisää pituutta. Juhani Riihelän kirjoittamassa raportissa tarkastellaan Vantaan 2000-luvulla valmistuneisiin asuntoihin muuttaneiden asukkaiden tuloja ja asumismenoja, verrataan niitä 1990-luvun lopulta saatuihin vastaaviin tietoihin sekä arvioidaan kunnan uusimman asuntotuotannon veropohjavaikutuksia. Samalla käsitellään erääksi Vantaan näyteikkunaksi muodostuneen Kartanonkosken asuinalueen merkitystä tässä muutoksessa ja - jos luetaan rivien välistä - heitetään ilmaan ajatus sen mahdollisuudesta toimia opasteena suunniteltaessa Vantaalle uusia asuinalueita, esimerkiksi Marja-Vantaan aluetta. Ei niin hyvää, ettei jotain huoltakin. Uusimman asuntotuotannon välittömät vaikutukset kunnan verokertymään näyttävät olleen Vantaan kannalta myönteisiä, mutta tulos on osin seurausta asuntotuotannon radikaalista rakennemuutoksesta: julkisesti tuetun asumisen osuus on laskenut muutamassa vuodessa noin 25 prosenttiin tarkastelujakson alun vajaasta 50 prosentista. Osuutta pidetään raportissa liian pienenä, jotta sen avulla voitaisiin tyydyttää kunnan kasvavan väestön tukea tarvitsevien ryhmien asunnontarpeet. Tämä raportti on osa Vantaan 2005 asukastutkimusta. Sen loppuraportti valmistuu myöhemmin tänä kesänä. Vantaalla toukokuussa 2006 Hannu Kyttälä tietopalvelupäällikkö
6
7 Sisällysluettelo 1 TAUSTATIETOJA... 9 2 TUTKIMUSKOHDE JA -AINEISTO... 10 3 ASUNTOKUNTIEN TULOT... 12 3.1 Kyselyn tulokäsite... 12 3.2 Tulojen vaihteluun liittyneet tekijät... 13 3.3 Alueiden väliset tuloerot... 16 3.3.1 Asuntokuntakohtaiset tulot - näkökulmana verokertymä... 16 3.3.2 Alueiden välisiä tuloeroja selittäneet tekijät... 17 3.3.3 Asuntokuntien kulutusyksikkökohtaiset tulot - näkökulmana perheiden kulutusresurssit.... 20 4 ASUNTOKUNTIEN ASUMISMENOT... 21 4.1 Käsitteet... 21 4.2 Vertailut... 22 5 TULO- JA ASUNTOHINTATILASTOT ASUINALUEIDEN LUONTEEN KUVAAJANA... 23 5.1 Käsittelyn tausta... 23 5.2 Asuntohintakorjattu tulotaso ostovoiman osoittimena... 24 5.3 Osoitinvertailun tulokset... 25 6 TIIVISTELMÄ... 27 LÄHTEET... 28 LIITE 1... 30
8
9 1 Taustatietoja Muuttoliikkeen ja asuntotuotannon vaikutusta pääkaupunkiseudun kuntien väestörakenteeseen ja talouteen on tarkasteltu usein viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana eikä ole syytä epäillä aiheen kiinnostavuuden vähenevän tulevaisuudessakaan. Teeman käsittelyt ovat ulottuneet eriaiheisista tilastokatsauksista (esim. Vantaalla Kyttälä 2004 ja 2005) ja muuttoliikkeen vaikutuksia arvioivista selvityksistä ja tutkimuksista (mm. Kytö 1997, Laakso 1995, Lankinen 2005) mallinnuksiin, joiden avulla on pyritty hahmottamaan muuttoliikkeen pitkän aikavälin vaikutuksia kuntatalouteen (Lankinen 2002). Keskustelua asuntotuotannon ja verotulokertymän välisestä yhteydestä on käyty varsinkin Helsingissä (Vaattovaara ja Vuori 2002, Vaattovaara ja Lönnkvist 2003, Lankinen 2004 ja 2005). Aiheen jatkuva ajankohtaisuus ei yllätä. Helsingin väestömäärä kasvoi vuosittain - laskettuaan sitä ennen noin 15 vuoden ajan - 1980-luvun puolivälistä vuoteen 2003 saakka, ja Helsingin ympäryskunnissa kehitys on ollut vielä nopeampaa. 1 Suuri osa Vantaan, Espoon ja kehyskuntien vuosittaisesta väestönkasvusta on tullut muuttoliikkeestä - Vantaalla noin kolmannes - Helsingissä taas viime vuosikymmenellä ja vielä tämänkin vuosituhannen alkuvuosina saatu muuttovoitto on kääntynyt viimeisen kolmen vuoden aikana muuttotappioksi. Negatiivinen nettomuutto ja väestömäärän lasku vähentävät, muuttoliikkeen rakenteesta riippuen, enemmän tai vähemmän kunnan verotulokertymää. Kuntarajat ylittävä muuttoliike vaikuttaa kunnan talouteen monin tavoin sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Vaikutusta arvioitaessa on tärkeintä kiinnittää huomiota nettomuuton määrään ja rakenteeseen (Lankinen, 2005, 9-10). Tällöin on erotettava toisistaan muuton brutto- ja nettovaikutus: muuttovoitto lisää verotuloja, mutta edellyttää investointeja uudisalueiden infrastruktuuriin ja uuden väestön tarvitsemiin palveluihin. Muuttotappio pienentää verotuloja ja palvelutarpeita, mutta saattaa toisaalta jättää osan tehdyistä palveluinvestoinneista vajaakäyttöisiksi (Lankinen 2002, 15-18). Tärkeitä rakennetekijöitä ovat tulo- ja lähtömuuttajien väliset tulo-, ikä- koulutuserot: esimerkiksi muuttovoiton aiheuttama positiivinen tulovaikutus pienenee, jos tulomuuttajien keskitulot ovat lähtömuuttajien tuloja matalammat. Myös muuttajien ja kantaväestön välisellä tuloerolla on merkitystä: tulomuuttajien tulotason on havaittu olleen kantaväestön tulotasoa matalampi, vaikka eron on tosin osoitettu supistuvan nopeasti muuttoa seuraavina vuosina (Lankinen, 2002, 47-49; ks. myös Kyttälä, 2003, 10; Kytö, 1997, 7). Myös monilla muilla nettomuuton rakennetekijöillä on merkitystä muuttovuotta koskevissa poikittais- että sitä seuraavia vuosia koskevissa pitkittäistarkasteluissa (ks. Lankinen, 2005, 46-76). 2 Kun nettomuuton kehitystä tarkastellaan koko Helsingin seudun osalta, voidaan havaita muuttovoiton nousseen lähes lineaarisesti vuoden 1990 noin 4 000:sta henkilöstä vuoden 1997 vajaaseen 11 000 henkilöön, mutta laskeneen sitten vuodesta toiseen päätyen runsaaseen tuhanteen henkilöön vuonna 2004 (www.aluesarjat.fi/helsingin seudun kunnat/väestömuutokset\s1). Muuttovoitto on vähentynyt varsinkin Helsingissä kun taas sen ympäryskunnat ovat menestyneet paremmin (liite 2, kuvio 1). 3 1 2 3 Vuosina 1985-2003 Helsingin väestö kasvoi 16 %, Espoon 47 %, Vantaan 30 % ja kahdeksan niitä ympäröivän kunnan muodostaman kehysalueen 32 %. Jos laskennan lähtövuodeksi olisi valittu jokin 70-luvun vuosi, olisivat Espoon, Vantaan ja kehysalueen kasvuluvut olleet vielä selvästi suuremmat. (www.aluesarjat.fi: Helsingin seudun kunnat, väkiluku). Pitkittäisvaikutukset voivat tarkoittaa esimerkiksi Helsingin tapauksessa kuntaan pienituloisina saapuneiden opiskelijoiden kouluttautumisesta ja työelämään sijoittumisesta aiheutuvaa kunnan koulutus- ja tulotason kohoamista. Marginaalissa voidaan lisäksi todeta, että muuttoliikkeen ohella myös muut tekijät ovat vaikuttaneet seudun kuntien talouteen (ks. Lankinen, 2005, 16-45). Väestön tulot ovat kasvaneet ja työttömyys vähentynyt 1990-luvun alun taantuman väistyttyä, mutta samalla kuntien tehtävät - esimerkiksi hyvinvointipalvelujen järjestäminen - ovat laajentuneet ja niiden rahoitus on jätetty yhä enemmän kuntien vastuulle. Vuoden 1993 verouudistuksessa pääomatulot jätettiin kunnallisverotuksen ulkopuolelle ja niitä kompensoivat yhteisöverotulot (yritysverotus) ovat vaihdelleet ajoittain arvaamattomasti. Vähennysoikeuksia on lisätty niin, että ne ovat vähentäneet varsinkin kuntien verotuloja. Vuonna 1997 uusittu kuntien välisten menojen tasausjärjestelmä on ollut pääkaupunkiseudun kannalta epäedullisempi kuin sitä edeltänyt valtionosuusjärjestelmä. Seudun kuntien talous on tullut yhä riippuvaisemmaksi kunnallisverosta, siis väestönsä ansiotuloista. Osa Helsingin 1990-luvun muuttovoiton kasvusta ja myöhemmästä laskusta selittynee tosin vuoden 1994 kotikuntalain muutoksella, joka salli ulkokuntalaisten opiskelijoiden rekisteröitymisen asuinkuntaansa.
Seudun kuntien välisen muuton vaikutus kuntien muuttotaseeseen on kasvanut. Seudun osuus kuntien tulomuutosta kohosi vuosien 1996 ja 2004 välillä 46 prosentista 50 prosenttiin, ja pysyi lähtömuuton osalta lähes ennallaan, hieman yli 50 prosentissa (Tilastokeskus, Uudenmaan kuntien väestönmuutostiedostot vv. 1996-2004). Kun tulo- ja lähtömuuttoa tarkastellaan kunnittain havaitaan, että Helsingissä seudullisen muuton osuus on pysynyt molemmissa tapauksissa lähes ennallaan, mutta sen lähikunnissa seudullisen tulomuuton osuus on selvästi kasvanut ja lähtömuuton osuus vähentynyt (liite 1, taulukko 1). Kuntien muuttotase osoittaa, että Helsingin muuttotappio Espooseen, Vantaalle ja kehysalueelle on kasvanut selvästi vuosina 2002-2004, ja sen perinteisesti suuri muuttovoitto muualta maasta on samaan aikaan supistunut. Espoo on kasvattanut muuttovoittoaan Helsingin kustannuksella, mutta alkanut menettää väestöään kehysalueelle samalla kun sen muuttovoitto Vantaalta ja varsinkin muusta Suomesta on ehtynyt. Vantaa on saanut yhä enemmän muuttovoittoa Helsingiltä, mutta menettänyt väestöään kasvavassa määrin kehysalueelle ja vuosina 2003-2004 myös muualle Suomeen. Kehysalue on saanut muuttovoittoa lähinnä pääkaupunkiseudulta, muualle kotimaahan se menettää väestöään. (Liite 1, taulukko 2). Kydön käyttämä, seudun 1990-luvun alun muuttotapaa kuvannut käsite 4 "liukuporrasalue" (1997, 12) näyttää luonnehtivan myös tämän vuosituhannen alun muuttoliikettä. Espoo ja kehyskunnat ovat olleet siis seudun viime vuosien muuttoliikkeen suurimpia edunsaajia, ja Vantaankin tilanne on hieman parantunut tällä vuosituhannella. Helsingissä huolta on aiheuttanut se, että se on - johtuen lähinnä asuntojensa lähikuntia korkeammasta hintatasosta sekä pienasunto- ja kerrostalovaltaisesta asuntokannastaan - luovuttanut yhä enemmän lapsiperheväestöään lähikuntiin; Vantaalla on taas havaittu sen keski-ikään tulleen, vantaalaisin standardein hyvätuloisen väestön muuttaneen varsinkin kunnan läntisiin, pohjoisiin ja itäisiin naapurikuntiin. Vantaan tilanne näyttää kuitenkin tällä vuosituhannella vakautuneen (vrt. liite 2, kuviot 2-5). 2 Tutkimuskohde ja -aineisto Edeltävän katsauksen tarkoituksena on ollut taustoittaa tässä raportissa esiteltäviä tutkimustuloksia, joiden lähteenä on Vantaalla vuosina 2001-2005 valmistuneissa rakennuksissa asuneisiin asuntokuntiin kohdistunut kysely. 5 Sen tarkoituksena oli selvittää, millaisia asukkaita Vantaan uudisasuntoihin oli saapunut, mistä he olivat tulleet, miksi, mitä mieltä he täällä asumisestaan olivat, ja minne he ovat mahdollisesti myöhemmin menossa. Kyselyä valmisteltaessa tiedettiin, että Vantaan Helsingistä saama muuttovoitto oli kasvanut näinä vuosina merkittävästi, minkä oletettiin vaikuttavan mahdollisesti Vantaan väestörakenteeseen ja veropohjaan. Tuloksia on jo esitelty Elina Parviaisen (2005) ja Hanna Ahlgren-Leinvuon (2006) laatimissa selvityksissä, joista edellinen käsitteli asukkaiden sosiodemografisia ominaisuuksia, jälkimmäinen muuton lähtöaluetta ja kohdealueen valintaan liittyneitä syitä. Tämän raportin pääteemoja ovat näiden "uudisasuntokuntien" tulot ja asumismenot, minkä lisäksi tarkastellaan nykyisten tilastojen antamia mahdollisuuksia kuvata asuinalueiden ostovoimaa (so. kulutuspotentiaalia) niiden luonnetta kuvaavana ominaisuutena. Kysely tehtiin viime vuoden elokuussa postikyselynä, joka lähetettiin 1 200:lle satunnaisesti valitulle asuntokunnalle. Vastauksia kertyi yhteensä 664 kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli 55. Otantamenetelmänä oli ositettu yksinkertainen satunnaisotanta. 10 4 5 Kytö kuvaa Fieldingin (1992) käyttämää käsitettä mekanismina, jonka mukaan suurkaupungin ydinalue vastaanottaa ensin työelämänsä alussa olevia nuoria ja luovuttaa niitä sen jälkeen ulommas näiden edetessä työ- ja sosioekonomisella urallaan sekä vanhetessa. Liukuportaalla eteneminen edellyttää, että seudun työ- ja asuntomarkkinat, samoin kuin liukuporrasalueiden suotuisat sijaintiominaisuudet, mahdollistavat tämän keskipakoisen liikkeen. Työmarkkinoiden osalta se edellyttää työpaikkojen tarjontaa ja hyviä liikenneyhteyksiä, asumisen osalta valikoimaltaan monipuolista asuntojen tarjontaa ja keskuksesta periferiaa kohti alenevaa hintatasoa. Aineiston rajoittuminen tämän vuosituhannen puolella valmistuneiden asuntojen nykyisiin asukkaisiin ei mahdollista siis Vantaan muuttoliikkeen taloudellisten vaikutusten kattavaa tarkastelua, vaikka aineiston sisältö ja käsitellyt aiheet sitä sivuavatkin. Tarkastelun ulkopuolelle jää vanhaan asuntokantaan kohdistuva muuttoliike, jonka osuus muutoista oli Vantaan vuosien 2001-2004 rekisteri- ja tilastotietojen perusteella lähes 90 prosenttia. Tutkimusaineisto koostuu asuntojen näkökulmasta tulomuuttajista. Heistä noin 80 prosenttia oli uudisasunnon ensimmäisiä asukkaita (eli ns. primaarimuuttajia, Lankinen, 2004,9), loput asuntoon myöhemmin muuttaneita (ns. sekundaarimuuttajia).
Ositteita oli viisi: Kartanonkosken pien- ja kerrostaloasuntokunnat, muiden kerrostalovaltaisten kaupunginosien pien- ja kerrostaloasuntokunnat sekä Vantaan pientalovaltaisten kaupunginosien pientaloasuntokunnat. Pientaloasuntokunnilla tarkoitetaan tässä omakoti-, pari- tai rivitaloasunnoissa asuvia asuntokuntia. Tuloksia verrataan toisiinsa sekä ositteittain että alueittain, jolloin Kartanonkosken ja muiden kerrostalovaltaisten alueiden kaksi ositetta on yhdistetty toisiinsa. Jälkimmäisessä tapauksessa on otantamenetelmästä johtuva tiettyjen ositteiden yli- tai aliedustus "oikaistu" korjauskertoimin. Tutkimusaineisto edusti otannan kohteena olleita asuntokuntia (noin 6 713 kappaletta) lähes poikkeuksetta tarkasteltujen taustatekijöiden suhteen (vastaajan sukupuoli, ikä, äidinkieli, asuntokunnan koko, talotyyppi, asunnon lainoitus- ja hallintamuoto). 6 Aineisto on erityisen kiinnostava siksi, että se sisältää Kartanonkosken runsaasti julkisuutta saaneen asuinalueen. Vantaan vuoden 2000 jälkeen rakennetuista asunnoista noin neljännes, vajaat 1500 asuntoa sijaitsee Kartanonkoskella, ja niistä noin 80 prosenttia kerrostaloissa. Kartanonkosken samanaikaisesta poikkeavuudesta ja tavanomaisuudesta johtuen haluttiin selvittää, onko alueella jotakin erityistä, muusta samaan aikaan valmistuneesta asuntokannasta poikkeavaa vetovoimaa, ja jos on, olisiko tällä ollut mahdollisesti positiivista vaikutusta Vantaan kunnallisten palvelujen kannalta tärkeään verotulopohjaan. Poikkeavuutta Kartanonkoskella edustaa esimerkiksi sen perinteisistä lähiöstandardeista poikkeava rakennusestetiikka, tavanomaisuutta normaalihko asuntojen hallinta- ja rahoitusmuotojakauma. 7 Kysymys Kartanonkosken vetovoimasta sivuaa keskustelua seudun kuntien asuntopolitiikasta ja kaupunkirakenteen kehityksestä, jonka tähän asti varsin yleisesti hyväksytyt tavoitteet ovat olleet osin sosiaalipoliittisia. Niitä ovat olleet esimerkiksi erilaisten tukea tarvitsevien väestöryhmien asunnontarpeiden tyydyttäminen julkisesti tuetun asuntotuotannon keinoin ja kaupunkirakenteen kehityksen osalta ns. segregaatio- eli eriytymistendenssien jarruttaminen. Viime vuosina - ehkä osin reaktiona Helsingin kokemiin talousongelmiin - on esitetty kuitenkin epäilyjä Helsingin ns. sosiaalisen asuntotuotannon liiallisuudesta, asetettu myös ns. sosiaalisen sekoittamisen periaate kyseenalaiseksi ja ehdotettu asuntotuotannon painopistettä siirrettäväksi kohti omistuspohjaista pientaloasumista (Vaattovaara ja Lönnkvist, 2003). Samaan aikaan on julkisesti lainoitetun asuntotuotannon osuus vähentynyt kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa laman jälkeisten vuosien noin 80 prosentista noin 30-50 prosenttiin vuoteen 2003 mennessä, Vantaalla jopa noin 25 prosenttiin vuosina 2004-2005 eli jopa alle lamaa edeltäneen tason (1989-1990: 29-32 %) 8. Muutos on johtunut erityisesti talouden elpymiseen, kasvuun ja matalaan korkotasoon liittyvästä vapaarahoitteisen asuntotuotannon lisääntymisestä, mutta osin ehkä myös kuntien asuntotuotantoon vaikuttavista ohjelmallisista muutoksista. Lankinen (2004) on kaivannut asuntopoliittisen päätöksenteon tueksi enemmän tutkimustietoa ja muun muassa eritellyt YTV-kuntien toimeksiannosta eri asuntotuotantomuotojen vaikutusta kunnan veropohjaan vuosia 1996-2000 koskevasta tilastoaineistosta. Hänen johtopäätöksensä oli, että asuntotuo- 11 6 7 8 Yhdessä ositteessa viidestä vastaajajoukosta laskettu vastaajan ikä poikkesi noin kaksi vuotta perusjoukon vastaavasta iästä (X²-testi: p=0.05). Tällä ei ole tulosten tulkinnan kannalta merkitystä. Kartanonkosken pientaloasunnot olivat yli 90 prosenttisesti omistusasuntoja, kuten myös yhtenä tutkimuksen vertailuryhmänä olleet Vantaan pientalovaltaisten alueiden pientaloasunnot. Kartanonkosken kerrostaloasunnoista 48 prosenttia oli haltijoidensa omistamia, muilla kerrostalovaltaisilla alueilla vastaavana aikana valmistuneissa kerrostaloasunnoissa luku oli lähes sama, 52 prosenttia (Vantaan rakennusrekisteri 1.7.2005). Osuus ei poikkea myöskään Vantaan kerrostalovaltaisten alueiden yleisestä hallintamuotojakaumasta, sillä omistusasuntojen osuus oli näillä 47 % vuoden 2003 lopussa (www.aluesarjat.fi: Vantaan asuntokanta). Julkista rahoitusta saaneiden asuntojen osuus oli Kartanonkosken kerrostaloasunnoissa yllättävän suuri, 68 %, kun luku oli muiden kerrostaloalueiden uudisasunnoissa vain 50 %. Luvun korkeus johtuu Asuntorahaston asunto-osakeyhtiöille - siis omistusasunnoille - myöntämistä korkotukilainoista, joiden avulla on haluttu lisätä pääkaupunkiseudun ja sen kehyskuntien asuntotarjontaa. Tuen saaminen on sidottu sosiaali- ja asuntopoliittisiin tavoitteisiin, sillä lainoituksella halutaan edistää "sellaisten asuinalueiden syntymistä, joille segregaation ehkäisemiseksi rakennetaan monipuolisesti sekä sosiaalisin perustein lainoitettua että muuta asuntotuotantoa". Nämä asuintalot mahdollistavat asukkaiden ns. sosiaalisen sekoittamisen, mutta omistusasuntojen osuuden tulee olla vähintään 80 % asuntokannasta. (Asunto-osakeyhtiön..., 2003.) Asukasvalinta on kuitenkin vapaa eikä asuntojen neliöhintaa säännellä. Kartanonkoskella näiden asuntojen osuus koko asuntokannasta oli 15 prosenttia, muualla marginaalinen. Lähteet: Helsingin kaupungin tilastolliset vuosikirjat (1996), (2000) ja (2004), Espoon kaupungin tilastollinen vuosikirja (2004) ja Vantaan rakennuskantatiedostot 1989-2006.
tannon rakenne on vaikuttanut kuntatalouteen vain vähän, ja että "harjoitettu asuntotuotanto lähinnä ylläpitää sitä tulotasoa, mikä kussakin tutkimuskunnassa jo entuudestaan vallitsee" (mt, 69). Vantaan asuntotuotantoon liittyvät tarpeet ja ongelmat eivät ole esimerkiksi tonttimaan saatavuuden, käytössä olevan asuntokannan ja väestörakenteen osalta välttämättä samat kuin naapureidensa. Tästä huolimatta - ja ehkä myös tästä syystä - olisi tärkeää, ettei keskustelussa ns. "hyvistä veronmaksajista" unohdettaisi perusasunnontarvitsijoita, vaan säilytettäisiin asuntopoliittisten vaihtoehtojen joukossa monipuolinen valikoima sellaisia asumismuotoja, jotka vastaavat asukkaiden tarpeita niin asuntojen koon, hallintamuodon ja tyypin, kuin myös asumisen hinnan suhteen. Vaikka olisikin niin, että suurin osa pääkaupunkiseudun asukkaista haluaisi asua pientalossa 9, ei se ole käytännössä kaikille mahdollista. Tarvitaan myös monia muita, asukkaiden vaihteleviin elämäntilanteisiin soveltuvia asumismuotoja. Eräs tällainen vaihtoehto on talotyyppi- ja hallintamuotojakaumaltaan tavanomainen, mutta asuntojensa ja ympäristönsä osalta tavallista laadukkaampi asuinalue, toisin sanoen perinteisen lähiöstandardin parannusyritys. Vantaan asukaskyselyn 2005 osaraporteissa arvioidaan, kuinka Kartanonkoski - ja sen ohella myös muu osa Vantaalle tällä vuosituhannella valmistunutta asuntokantaa - on täyttänyt tällaiset kriteerit. Tämä raportti keskittyy erityisesti asuntokuntien tulojen ja asumismenojen kuvaamiseen, minkä lisäksi tarkastellaan Vantaan uudisasuntoihin muuttaneiden tulotason muutosta viime vuosituhannen lopun tilanteeseen verrattuna. Kysymys on kiinnostava siksi, että muuttoliike voi vaikuttaa täällä kuntatalouteen enemmän kuin Helsingissä. Tämä johtuu siitä, että uustuotantoon kohdistuvan, kuntarajat ylittävän muuton osuus on Vantaalla selvästi korkeampi, ja muuton potentiaaliset vaikutukset vastaavasti suuremmat (mt, 28). 10 3 Asuntokuntien tulot 3.1 Kyselyn tulokäsite Kuntien nykyiset tulotilastot sisältävät useita tulolajeja. Niitä ovat esimerkiksi Helsingin seudun aluesarjat -tilastotietokannassa 15 vuotta täyttäneiden henkilöiden valtionveronalaiset tulot, asuntokuntien valtion- ja kunnallisveronalaiset tulot sekä työllisen työvoiman valtionveronalaiset tulot. Tilastosta riippuen tulot on laskettu tai ovat laskettavissa tulonsaajaa, asuntokuntaa tai asuntokunnan henkilöä kohden. Tämän lisäksi valtakunnallisista väestölaskennoista ja erillistilauksin on saatu tietoja asuntokuntien käyttötuloista 11, jotka on suhteutettu joko asuntokuntien, niiden henkilöiden tai kulutusyksiköiden 12 määrään. Kukin käsitteistä valottaa asukkaiden tulotasoa hieman eri suunnasta. Valtionveronalaiset tulot koostuvat pääoma- ja ansiotuloista sekä veronalaisista tulonsiirroista, mutta vain kahdesta jälkimmäisestä peritään kunnallisveroa. Valtionveronalaiset tulot antavat parhaan kuvan väestön kokonaistuloista, jotka ovat Espoossa ja Helsingissä Vantaata korkeammat (ks. Lankinen, 2005, 19-20). Koska pääomatulojen osuus on Vantaalla selvästi pienempi kuin Espoossa ja Helsingissä, pienenee ero hieman tarkasteltaessa kunnallisveronalaisia tuloja, joiden osalta Vantaa on kuronut naapureidensa etumatkaa umpeen tämän vuosituhannen alkuvuosina (vrt. mt, 27-29). Näin kertovat siis tilastot. Vantaan asukaskyselyn aineisto koottiin kuitenkin lomakekyselyllä, minkä vuoksi näitä tavallisimpia tulokäsitteitä ei voitu tai uskallettu käyttää. Niiden sijasta tiedusteltiin vastaaja-asuntokunnan keskimääräisiä kuukausittaisia veronpidätyksen jälkeisiä nettotuloja, joihin pyydettiin sisällyttämään asuntokunnan saamat sosiaalietuudet. Kyselyssä mitattiin toisin sanoen asunto- 12 9 10 11 12 Pääkaupunkiseudulla vuonna 2002 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 79 % vastaajista halusi asua pientalossa ja 91 % omistusasunnossa (Kortteinen ym., 2005, 122). Vuosina 1996-2000 noin 65 % Vantaan uudisasuntoihin muuttaneista asuntokunnista tuli omasta kunnasta, Helsingissä 83 %. Vantaan asukaskyselyssä 61 % vastaaja-asuntokunnista oli muuttanut asuntoihin Vantaalta (ns. primaarimuuttajista 62 %, sekundaarimuuttajista 57 %). Käsitteeseen käyttötulo päästään, kun vähennetään valtionveronalaisista tuloista maksetut verot ja lasten elatusmaksut sekä lisätään niihin asuntokuntien saamat verottomat sosiaalitulot ja tulonsiirrot, joita ovat esimerkiksi toimeentulotuki, asumistuki ja lapsilisät. Kulutusyksiköt on määritelty OECD-standardin mukaan niin, että kotitalouden ensimmäinen aikuinen saa painon 1, seuraavat yli 17-vuotiaat painon 0,7 ja alle 18-vuotiaat painon 0,5. Esimerkiksi kahden aikuisen ja kahden alaikäisen lapsen kotitaloudessa on siten 2,7 kulutusyksikköä.
kuntien käyttötuloja. Ositekohtainen eräkato oli tämän kysymyksen kohdalla enintään 15 prosenttia eli valtaenemmistö vastaajista (85-92 %) vastasi kysymykseen. 13 Käyttötulot suhteutetaan asuntokuntien, asuntokuntien aikuisten ("tulonsaajien") ja sen kulutusyksiköiden määrään. Ensimmäisellä käsitteellä on läheisin yhteys kunnan verokertymään sekä asuntokuntien kulutuspotentiaaliin. Kahta muuta käytetään silloin, kun halutaan ottaa huomioon tutkimuksen vertailuryhmien väliset rakenne-erot tai tarkastella asuntokuntien "henkilöä" kohden laskettuja kulutusresursseja. Niistä jälkimmäinen on myös toisessa mielessä mielenkiintoinen: koska verotulot kohdistuvat ainakin Vantaan tyyppisessä kunnassa keskimääräistä useammin lapsiperheiden tarvitsemien julkisten palvelujen järjestämiseen (vrt. päivähoito-, koulu- ja terveydenhuoltomenot), voi asuntokunnan kulutusyksikkökohtaisen tulon olettaa heijastavan paremmin kunnan muuttovoitosta saamaa lyhyen aikavälin nettohyötyä kuin asuntokuntakohtaisen tulon, joka ylikorostaa kahden tulonsaajan muodostamien lapsiperhevaltaisten asuinalueiden panosta. Tarkkoja laskelmia asuntotuotannon nettovaikutuksista ei voi tämän kyselyn aineiston avulla kuitenkaan tehdä. 14 3.2 Tulojen vaihteluun liittyneet tekijät Ennen tutkimusalueiden keskitulojen ja tulotasoerojen kuvaamista tarkastellaan asuntokuntien tuloja niiden muiden, "yksilöllisempien" ominaisuuksiensa suhteen. Alueet ja ositteet poikkeavat joidenkin rakennetekijöiden osalta toisistaan, ja tietoa eroista hyödynnetään myöhemmin, kun tarkastellaan tutkimusalueiden välisiä keskituloeroja ja niiden "syitä". 13 Kuvio 1. Asuntokuntien kuukausittaisten käyttötulojen ( /kk) jakauma vuonna 2005 Tutkimuksen asuntokuntien käyttötulot olivat keskimäärin 2 907 euroa kuukaudessa. 15 Tulojakauma on esitetty kuviossa 1. Tulottomia ei sosiaalipoliittisista tulonsiirroista johtuen ole, suurin osa asunto- 13 14 15 Oma kysymyksensä on, kuinka tarkasti ihmiset tulonsa ilmoittavat. Ainakin aineiston sisäisten vertailujen osalta voitaneen olettaa, että virheet ovat samansuuntaisia, ja ettei niillä ole suurta merkitystä tarkasteltaessa ositteiden ja alueiden välisiä tulotasoeroja. Tässä on siis kysymys välittömistä vaikutuksista. Mitä tapahtuu pitemmällä aikavälillä, on toinen, vähintään yhtä tärkeä asia. On esimerkiksi todettu, että "nuorperheet ovat kunnille kalliita ainakin kymmenen ensimmäistä vuotta" (Lankinen, 2002, 15). Toisaalta nuorten lapsiperheiden tulokehitys on yleensä nouseva, ja kuntaan muuttaneilla asuntokunnilla on suurempi todennäköisyys jäädä kuntaan kuin muuttaa siitä pois jossakin myöhemmässä elinvaiheessaan - ainakin jos kunta voi tarjota riittävästi erilaisia asumisvaihtoehtoja. Luku on koko taustajoukkoa, Vantaan kaikkia vuosina 2001-2005 valmistuneissa asunnoissa asuvia asuntokuntia, koskeva estimaatti. Kun sattumasta johtuva otantavirhe otetaan huomioon, voidaan todeta, että asuntokuntien
kunnista asettuu keskiarvon tuntumaan ja parhaan tulotason omaavat asuntokunnat näkyvät jakauman oikealle ulottuvana "häntänä". Asuntokuntien aikuisten henkilöiden määrään suhteutetut nettotulot olivat keskimäärin 1 729 euroa ja kulutusyksikkökohtaiset tulot 1 602 euroa kuukaudessa. Tulojen ja aineiston taustamuuttujien välistä riippuvuutta voidaan kuvata tiiviisti taulukossa 1 esitetyin korrelaatioin 16. Ns. nollakorrelaatiot on merkitty tähdin. Riippuvuus ilmenee myös ryhmien välisinä tuloeroina. Koska niitä on vaikea tulkita pelkkien korrelaatioiden perusteella, on eroja havainnollistettu asuntokunta- ja kulutusyksikkökohtaisten tulojen osalta seuraavan sivun kuviossa 2. Taulukko 1: Asuntokuntien tulojen ja aineiston taustamuuttujien välinen riippuvuus Euroa/ Euroa/ Euroa/ Muuttuja asuntokunta aikuinen kul.yksikkö Asunnon koko 0.58 0.41 0.11 Aikuisten määrä 0.54 0.03 * -0.10 Rakennuksen talotyyppi (pientalo) 0.50 0.36 0.12 Asuntokunnan asumismenot 0.46 0.31 0.15 Asunnon hallintamuoto (omistus) 0.44 0.34 0.24 Asuntokunnan aikuisten koulutustaso 0.34 0.31 0.31 Lapsiperheisyys 0.31 0.17-0.32 Lapsiperheen nuorimman lapsen ikä 0.13 0.27 0.16 Asumisaika Vantaalla -0.15-0.11-0.15 Edellinen asuinkunta Helsinki 0.09 0.06 * 0.07 * Asumisväljyys (m2/asukas) 0.08 0.23 0.49 Edellinen asuinkunta Vantaa -0.07 * -0.04 * -0.14 Edellinen asuinkunta muu Suomi -0.07 * -0.06 * 0.08 Vastaajan ikä -0.04 * 0.02 * 0.08 Edellinen asuinkunta Espoo 0.02 * -0.04 * 0.00 * 14 Asuntokuntakohtaisia ja asuntokunnan aikuisten määrään suhteutettuja tuloja koskevat tulokset olivat ennakoitavissa. Tulot olivat selvästi keskimääräistä korkeammat, kun asuntokuntaan kuului kaksi aikuista, heidän koulutustasonsa oli korkea, asunto sijaitsi pientalossa ja oli vastaajien oma. Kahden tulonsaajan asuntokunnat olivat usein lapsiperheitä ja pientaloissa asui heitä paljon, joten tulojen suhteuttaminen kulutusyksiköiden määrään laski tulojen ja talotyypin korrelaation lähelle tilastollisesti merkitsevän riippuvuuden rajaa. Toisin sanoen, pientalo- ja kerrostaloasuntokuntien tosiasiallisissa kulutusmahdollisuuksissa oli vain pieniä eroja pientaloasukkaiden hyväksi. Koulutustason ja omistusasumisen vaikutus oli kuitenkin kaikissa tapauksessa selvä. Sitä oli myös lapsiperheisyyden ja tulojen välinen yhteys: lapsiperheillä oli muita asuntokuntia korkeammat tulot, mutta suhde kääntyi päinvastaiseksi, kun kulutusyksiköiden määrä otettiin huomioon. Perhevaihe vaikutti jonkin verran lapsiperheasuntokuntien tulotasoon, sillä tulot olivat kaikkien tulolajien osalta sitä korkeammat, mitä vanhempi perheen nuorin lapsi oli. Eroa selittänee paitsi asuntokunnan tulonsaajien erilainen asema elinaikaisella tulokaarella myös se, että osa lapsiperheistä saa normaaleja ansiotulojaan pienempää vanhempainrahaa tai lasten kotihoidontukea. Asunnon koon ja asuntokunnan tulojen välinen riippuvuus liittyy kahden huoltajan lapsiperheiden keskimääräistä suurempaan tilatarpeeseen, mutta korrelaatiokertoimen korkeus perhetyyppiä kuvaaviin muuttujiin verrattuna kertoo myös siitä, että paremmin tuloin on mahdollista hankkia suurempi 16 tulotaso olisi ollut 95 %:n todennäköisyydellä välillä 2 797-3016 euroa. Tulokset ovat siis varsin tarkat, eikä tulosten luottamusväliä enää tämän jälkeen esitetä. Otanta-asetelma on otettu kuitenkin eri ryhmien välisissä vertailuissa huomioon ja havaitut ryhmien väliset erot vahvistettu tilastollisin testein. Korrelaatio vaihtelee välillä 1 ja +1. Etumerkin positiivisuus tarkoittaa sitä, että kahden muuttujan havaintoarvot vaihtelevat keskimäärin samaan suuntaan, negatiivisuus johtuu arvojen vastakkaissuuntaisesta vaihtelusta. Korrelaatiokertoimen symbolina käytetään paikoin kirjainta "r". Kerroin on nolla, kun muuttujien välillä ei ole riippuvuutta. Nollakorrelaatiosta voi puhua myös silloin, kun otoksesta laskettu kerroinarvo ei poikkea tilastollisesti merkitsevästi nollasta.
15 Kuvio 2. Asuntokunnan tulot eri ominaisuuksien mukaan vuonna 2005 asunto. Kun asuntokunnan henkilömäärä ja lapsiperheisyys vakioitiin, jäi tulojen ja huoneistoalan korrelaatio niinkin korkeaksi kuin 0.43. Likimain samaan tulokseen voi päästä myös toista tietä, tarkastelemalla asumisväljyyden ja asuntokunnan tulojen välistä riippuvuutta. Se oli heikko, mikä johtuu siitä, että korkeammista tuloista huolimatta kahden tulonsaajan asuntokuntien keskikoko on keskimääräistä suurempi, mikä vähentää asumisväljyyttä. Kun perhekoko otettiin huomioon suhteuttamalla tulot kulutusyksiköiden määrään, kohosi korrelaatio arvoon 0.49. Se osoittaa, että asuntokunnan asumisväljyys ja sen - myös asumiseen kohdentuvat - kulutusmahdollisuudet vaihtelevat samaan suuntaan. Asuntokunnan aikuisten ikä ja tulotaso riippuvat toisistaan, vaikka taulukon lineaarista eli suoraviivaista riippuvuutta kuvaava korrelaatio ei sitä osoitakaan. Aineiston nuorimmilla ja vanhimmilla on pienimmät, keskenään lähes yhtä suuret tulot, niiden väliin sijoittuvilla ikäluokilla suurimmat. Myös taulukon alaosan muut matalat korrelaatiot ovat kiinnostavia. Ne kertovat, että asuntokuntien tulot olivat sitä korkeammat, mitä lyhyempi asuntokunnan vantaalainen asumishistoria oli. Tämän ohella voidaan sanoa asuntokuntien tulojen osalta yli 90 prosentin varmuudella (vrt. p=0.08) ja niiden kulutusyksikkökohtaisten tulojen osalta varmasti, että Vantaan ulkopuolelta muuttaneiden asuntokuntien tulotaso oli korkeampi kuin Vantaalta tulleiden. Tulos on mielenkiintoinen siksi, että vuosina 1996-2000 suhde oli päinvastainen: Vantaalta uudisasuntoon muuttaneiden asuntokuntien tulot olivat arviolta vajaat 10 prosenttia muualta tulleiden tuloja suuremmat (vrt. Lankinen, 2004, 33, kuvio 18.). Koska kuntarajat ylittävä muutto voi aiheuttaa muutoksia veropohjaan, voi tuloksen perusteella vähintään spekuloida sillä, olisiko Vantaan tämän vuosituhannen asuntotuotanto - verrattuna edeltävään viisivuotisjaksoon - sellaisia aiheuttanut, ja millaisista osatekijöistä ne muodostuvat. Niistä ilmeisin lienee vapaarahoitteisen asuntotuotannon osuuden reilu kaksinkertaistuminen (36 % vs. 80 %), joka on vaikuttanut uudisasuntoihin muuttaneiden rakenteeseen. Vantaan ulkopuolelta muuttaneet asuivat Vantaalta muuttaneita useammin omistusasunnoissa (63 % vs. 55 %), kun vielä jaksolla 1996-2000 suhde oli päinvastainen (25 % vs. 30 %, ks. Lankinen, 2004, 6: taulukko 5). Koulutusrakenteen osalta ei sen sijaan ollut tapahtunut muutoksia: uudisasuntokuntien koulutustaso oli tosin kohonnut, mutta Vantaalta ja Vantaan ulkopuolelta muuttaneiden koulutustasoero oli pysynyt likimain ennallaan - muualta muuttaneet olivat kuten ennenkin vantaalaisia koulutetumpia (vrt. mt, 23).
Asuntotuotannon muuttunut rakenne ei ole ainoa veropohjaan vaikuttava tekijä, vaan muutos voi liittyä myös yleisempään Vantaan ulkoista muuttoliikettä koskevaan tulokehitykseen: kun tulomuuttajien tulonsaajaa kohden lasketut kunnallisveronalaiset keskitulot olivat vuosina 2001-2003 noin 28 prosenttia korkeammat kuin jaksolla 1996-2000, mutta lähtömuuttajien vain 23 %, supistui lähtö- ja tulomuuttajien välinen tuloero 7,6 prosentista vuosituhannen alkuvuosina 4,2 prosenttiin (Tilastokeskus, muuttajien taloudellinen tausta vv. 1996-2003). 3.3 Alueiden väliset tuloerot 3.3.1 Asuntokuntakohtaiset tulot - näkökulmana verokertymä Taulukossa 2 kuvataan kyselyn asuntokuntien keskimääräisiä kuukausittaisia käyttötuloja alueittain ja ositteittain. Tuloja voidaan verrata paitsi toisiinsa myös karkeasti Vantaan kaikkien asuntokuntien, so. kantaväestön, vuoden 2000 väestölaskennasta saatuun tilastotietoon. Taulukko 2: Asuntokuntakohtaiset käyttötulot alueittain ja ositteittain Alue/osite 2000 2005* 2005** Kysely 2005 Kartanonkoski - - - 2856 Pientalot - - - 3577 Kerrostalot - - - 2625 Muut kt-alueet 17 2057 2489-2455 Pientalot - - - 3336 Kerrostalot - - - 2195 Pientaloalueet 2819 3411-3829 Yhteensä 2260 2735 2545 2907 Kantaväestön vuoden 2005 tulotasosta ei ole vielä tilastoja, joten vertailutieto on saatu laskennallisesti korottamalla vuoden 2000 lukuja palkansaajien ansiotasoindeksin vuosien 2000-2005 kehityksen mukaan (http://www.stat.fi/til/ati/index.html, 10.2.2006; sarake 2005*). Vertailu on karkeaa siksi, että tiedot eivät ole tosiasiassa samasta ajankohdasta, indeksikorjaus perustuu valtakunnalliseen, ei Vantaan omaan, ansiotulokehitykseen, ja asuntokuntien tulot koostuvat myös pääomatuloista (joiden osuus on Vantaalla tosin pieni). Vaihtoehtoinen vertailuluku (2005**) on saatu projisoimalla Vantaan 15 vuotta täyttäneiden tulonsaajien valtionveronalaisten tulojen vuosien 2000-2003 tulokehitys (www.aluesarjat.fi) vuoteen 2005 ja laskemalla korotuskerroin vuosien 2000-2005 tulokehityksestä. Asuntokuntien käyttötulot olivat keskimäärin 2 907 euroa kuukaudessa. Pientaloasuntokunnilla oli kerrostaloasuntokuntia selvästi korkeammat keskitulot, ja koska ositteet muodostettiin asuntokunnan talotyypin mukaan, vaikuttaa tekijä luonnollisesti myös ositteiden ja alueiden keskituloihin. Ositteiden tulotaso poikkesi pääsääntöisesti toisistaan, poikkeuksena Kartanonkosken pientaloasukkaat, joiden tulot eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi kummastakaan muusta pientaloasukkaiden ryhmästä. 18 Pientaloalueiden asuntokuntien keskitulot olivat korkeimmat ja aineiston kahden kerrostaloasukasryhmän kerrostaloasuntokuntien tulotaso matalin, Kartanonkosken kerrostaloissa kuitenkin noin 20 prosenttia korkeampi kuin Vantaan muilla kerrostalovaltaisilla alueilla. 16 17 18 Ryhmään kuuluivat seuraavat kerrostalovaltaiset kaupunginosat: Hämeenkylä, Myyrmäki, Kaivoksela, Martinlaakso, Pakkala (paitsi Kartanonkoski), Hiekkaharju, Tikkurila, Jokiniemi, Viertola, Simonkylä, Asola, Havukoski, Korso, Mikkola, Metsola, Länsimäki ja Hakunila. Vertailtavat tulot on laskettu otoksesta, joten niiden yleistyskelpoisuutta (kohde: kaikki ko. alueiden kyselyn kohteena olleet asuntokunnat) on testattu monivertailutestein (Tukeyn testi). Tulot voivat siis poiketa toisistaan hieman ilman että erot olisivat tilastollisesti merkitseviä.
Tutkimusaineiston asuntokuntien tulot olivat laskentatavasta riippuen 6-14 prosenttia korkeammat kuin Vantaan kantaväestön asuntokuntien vuoden 2000 tilastojen perusteella arvioidut keskitulot. Tulotasoero oli siis ehkä kasvanut hitusen vuosista 1996-2000, jolloin uudisasuntoihin muuttaneiden asuntokuntien valtionveronalaiset tulot olivat noin 5 prosenttia korkeammat kuin kaikkien asuntokuntien keskitulot (Lankinen, 2004, 29). Näiden vertailujen perusteella voidaan päätellä, että Kartanonkosken rakentamisella ja asuttamisella on ollut Vantaan tulotasoa selvästi kohottava vaikutus, ja myös muilta osin uudisasuntoihin muuttaneiden ja kantaväestön välisen tulotasoeron voidaan arvioida pysyneen ennallaan tai kasvaneen hieman edeltävään 5-vuotisjaksoon verrattuna. Tulos on odotusten mukainen, mutta muutos olisi voinut olla suurempikin siksi, että vapaarahoitteisen asuntotuotannon osuus on tällä vuosituhannella kaksinkertaistunut edeltävään viisivuotisjaksoon verrattuna. Tulos voi selittyä ainakin osin sillä, että asuntojen kysyntä on kohdistunut matalan korkotason johdosta entistä enemmän omistusasuntoihin ilman että asunnonostajien tulotasossa olisi tapahtunut olennaisia, kantaväestöstä poikkeavia muutoksia. 3.3.2 Alueiden välisiä tuloeroja "selittäneet" tekijät Asuntotuotannon kokonaisvaikutusta arvioitaessa olisi otettava huomioon kaksi Lankisen esittämää huomautusta, joista ensimmäinen liittyy uustuotantoon muuttavien asuntokuntien lähtöalueeseen, toinen muuttajien väestörakenteellisiin ominaisuuksiin. Ensinnäkin vain kunnan ulkopuolelta muuttavat vaikuttavat kunnan veropohjaan ja "mitä suurempi ulkoa tulevien osuus on, sitä suurempi on todennäköisyys veropohjavaikutuksiin". Vantaalla tämä vaikutuspotentiaali oli vuosina 1996-2000 Helsinkiin verrattuna noin kaksinkertainen (Lankinen, 2004, 28) ja tällä vuosituhannella tämän aineiston perusteella jopa suurempi (40 % asuntokunnista oli tullut Vantaan ulkopuolelta). Toiseksi muuttajien sosiodemografiset ominaisuudet vaikuttavat veropohjaan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi kuntaan muuttavat lapsiperheet käyttävät palveluja muuttoa seuraavina vuosina keskimääräistä enemmän, mutta jäädessään kuntaan paitsi "tuottavat" myöhemmin enemmän verotuloja, myös käyttävät tietyn lakipisteen saavutettuaan palveluja keskimääräistä vähemmän. Asuntotuotannon ja muuttoliikkeen aiheuttamia vaikutuksia tulisi siis tarkastella monesta eri suunnasta, ja jonkin yksittäisen tekijän irrottaminen siitä antaa vain osittaisen kuvan todellisuudesta. Tämä aineisto ei, kuten on jo todettu, tällaista tarkastelua mahdollista. Asuntokuntien ominaisuuksiin ja muuttotaustaan liittyvien tekijöiden yhteyttä alueiden välisiin tuloeroihin voidaan silti arvioida ja samalla näyttää - kun asiaa tarkastellaan toisesta suunnasta - miten eri alueet ja niiden uudisasunnot ovat vetäneet puoleensa juuri tietyntyyppisiä asuntokuntia. Analyysimenetelmänä on varianssianalyysi, jonka avulla tarkastellaan asuntokuntien välistä tulojen vaihtelua ja niitä asuntokuntien ominaisuuksia, joihin vaihtelu liittyy eli jotka sitä "selittävät". 19 Tällöin laaditaan sarja tilastollisia malleja, joiden riippuvana eli selitettävänä muuttujana on asuntokunnan tulot, ja riippumattomina eli selittävinä muuttujina sellaisia edellä taulukossa 1 ja kuviossa 2 esitettyjä 17 19 Varianssianalyysia käytetään mm. kokeellisissa tutkimuksissa tutkimusasetelman mukaisten ryhmien välisten keskiarvojen vertailuun. Mallin riippuvan muuttujan (Y) tulisi olla jatkuva, normaalijakautunut muuttuja. Asuntokuntien tulojakauma on hieman vino, eivätkä nämä ehdot täysin täyty, mutta menetelmä on vakaa ja sallii pienet poikkeamat oletuksista. Riippumattomat muuttujat (X1-Xn) ovat luokittelevia muuttujia, joiden luokkakeskiarvoja verrataan toisiinsa. Analyysi jakaa aineiston selitettävän (Y) muuttujan arvojen kokonaisvaihtelun kahteen osaan, muuttujien X1-Xn luokkien väliseen vaihteluun (=luokkien väliset erot) ja jäännösvaihteluun (=luokkien sisäiset erot). Mallin selitysaste on sitä korkeampi, mitä enemmän muuttujan Y arvojen kokonaisvaihtelu johtuu muuttujien X1-Xn luokkien välisestä vaihtelusta (tässä: ryhmien välisistä tuloeroista) suhteessa niiden sisäiseen, asuntokuntien "yksilöllisiä" tuloeroja kuvaavaan vaihteluun. Koska mallin riippumattomien muuttujien luokkakombinaatioiden muodostaman moniulotteisen taulukon solut sisältävät eri määrän asuntokuntia, on mallinnusmenetelmänä käytetty ns. epätasapainoiselle (engl. unbalanced) aineistolle soveltuvaa SASohjelmiston GLM -proseduuria. Mallissa voi olla yksi tai useampia riippumattomia muuttujia. Muuttujien pieni määrä helpottaa tulkintaa, mutta toisaalta mallin selitysasteen olisi oltava korkea, jotta malli kuvaisi riittävän hyvin tuloeroihin liittyviä tekijöitä. Käsite "selittäminen" ei tarkoita sitä, että mallin avulla voitaisiin osoittaa tuloerojen syyt. Pientalo- tai omistusasuminen, perhetyyppi, ikä- tai koulutus eivät ole itsessään suurten tai pienten tulojen syy, vaan tulot ovat seurausta ihmisten taloudellisesta toiminnasta sekä sanan yksilöllisessä että laajassa, yhteiskunnallisessa mielessä. Tässä tapauksessa kyse on vain ryhmien välisiin tuloeroihin liittyvien ominaisuuksien kuvaamisesta.
ominaisuuksia, joiden osalta asuntokuntien keskitulot poikkeavat eniten toisistaan. Niiden ohella mallin yhdeksi riippumattomaksi muuttujaksi tuodaan kolmiluokkainen vastaajan asuinalue (Kartanonkoski, muu kerrostalovaltainen kaupunginosa, pientalovaltainen kaupunginosa). Tarkasteluprosessi ja sen logiikka on vaiheittain seuraava: 1. Luvun 3.2. asuntokuntatasoinen tarkastelu osoitti asuntokunnan perhetyypin, pientalo- ja omistusasumisen, koulutustason, iän ja edellisen asuinkunnan olevan tärkeitä tulojen vaihteluun liittyviä tekijöitä. Niiden ohella myös asuntokuntiin kuuluvien henkilöiden osallistuminen työelämään (kokopäivä- tai osapäivätyö, työttömyys, opiskelu, hoitovapaalla tai eläkkeellä olo) vaikuttaa asuntokuntien tulotasoon. Tulojen vaihtelua tarkasteltiin kuitenkin vain kahden muuttujan välisinä suhteina. Kuvausta laajennetaan nyt laatimalla asuntokunnan ominaisuuksia kuvaavien muuttujien avulla sarja varianssimalleja - yhden muuttujan malleista useamman muuttujan malleihin - joiden avulla nähdään, kuinka hyvin nämä ominaisuudet selittävät yhdessä, kokonaisuutena, asuntokuntien välistä tulojen vaihtelua. 2. Lisätään mallien selittävien muuttujien joukkoon vastaajan asuinalue, jonka luokkien väliset erot selittivät yksin noin 18 prosenttia aineistossa esiintyvästä asuntokuntien tulojen vaihtelusta. Jos muut asuntokuntien ominaisuuksia kuvaavat muuttujat poistavat asuinalueen tulojen vaihtelua selittävän vaikutuksen, voidaan alueiden välisten tuloerojen päätellä liittyvän kyseisiin ominaisuuksiin. 20 Muussa tapauksessa joudutaan toteamaan, että alueiden välisiä eroja selittävät muut, mallin ulkopuoliset tekijät, ja pohtimaan niiden mahdollista lähdettä. Menettelytapa vastaa siis sellaista askeltavaa regressioanalyysiä, jossa vähiten selitysvoimaa omaavat ja malliin jäävien muuttujien kanssa korreloivat muuttujat jäävät mallin ulkopuolelle. Vaihe 1 Varianssimallien selitysasteet (ks. liite 2 taulukko 4, sarake s-aste) kohosivat parhaan yhden muuttujan mallin 38 prosentista (perhetyyppi) parhaan kahden muuttujan mallin 50 prosenttiin (perhetyyppi, kokopäivätyö), kolmella muuttujalla 57 prosenttiin (perhetyyppi, kokopäivätyö, koulutustaso), neljällä 62 prosenttiin (perhetyyppi, kokopäivätyö, pientalo-/omistusasunto, koulutustaso) ja viidellä 66 prosenttiin (perhetyyppi, kokopäivätyö, pientalo-asunto, omistusasunto, koulutustaso), minkä jälkeen selitysaste ei enää noussut. 21 Perhetyyppi (vrt. tulonsaajien määrä) ja asuntokunnan jäsenten ansiotyössä käynti olivat tärkeimpiä asuntokuntien tuloihin vaikuttaneita tekijöitä, loput neljä lisäsivät mallin selitysastetta muutaman prosenttiyksikön kukin - koulutus hieman enemmän ja asukkaan ikä vähemmän kuin muut kaksi. 22 18 20 21 22 Käytännön merkitystä on vain sellaisilla tekijöillä, joiden osalta alueet eroavat toisistaan. Perhetyypin, asunnon hallintamuodon, asuntokunnan koulutustason, vastaajan iän ja edellinen asuinkunnan alueittaiset jakaumat on esitetty liitteessä 2 (taulukot 3.1-3.7). Pientalovaltaisten kaupunginosien ryhmä poikkesi useimpien tekijöiden osalta molemmista kerrostalovaltaisten kaupunginosien ryhmistä. Lapsiperheiden osuus on niillä yli kaksinkertainen, 75 prosenttia vastaajista oli 30-49 -vuotiaita (muualla 35-45 %), asunnot ovat yleensä omakoti-/paritaloja omistusasuntoja (muualla 80 % kerrostaloasuntoja, 45 % omistusasuntoja). Huoneistoista yli 40 prosenttia on kooltaan yli 150 neliömetriä, kerrostaloalueilla yleensä kaksioita tai kolmioita. Kartanonkoski ja muut kerrostaloalueet olivat lähes samanlaisia asunnon ominaisuuksien ja asukkaiden perhetyypin suhteen, joskin Kartanonkoskella oli enemmän pienten lasten lapsiperheitä. Kartanonkoskelle oli tultu vertailualueita useammin Helsingistä ja siellä asuvien koulutustaso vastasi pientaloalueiden koulutustasoa. Alueiden väestörakenne-eroja on eritelty tarkemmin viime syksynä julkaistussa tilastokatsauksessa (Parviainen, 2004). Suurin osa tulojen vaihtelusta - vähintään 90 prosenttia - selittyi muuttujien ns. päävaikutuksilla (ks. liite 2, taulukko 4, sarake s-aste, pv) ja vain pieni osa ns. yhdysvaikutuksilla. Tästä voi päätellä, että asuntokuntien tulot kasvoivat tai vähenivät mallin ilmaisemaan suuntaan varsin säännönmukaisesti ja että kullakin lisätekijällä oli selvää tulotasoa kohottavaa tai laskevaa, kasautuvaa, vaikutusta. (Päävaikutus on muuttujan eräänlaista keskimääräistä vaikutusta, yhdysvaikutus aineiston johonkin alaryhmään kohdistuvaa, pääsuunnasta poikkeavaa vaikutusta. Esimerkiksi muuttujien ikä ja koulutustaso päävaikutuksilla on selitysvoimaa, jos tulot poikkeavat toi- selitysvoimaa.) sistaan molempien muuttujien luokissa. Jos koulutusluokkien väliset tuloerot ovat myös kaikissa ikäluokissa samansuuruiset ja -suuntaiset, ei muuttujien välillä ole yhdysvaikutuksia, mutta elleivät ole, on yhdysvaikutuksella Omistusasumisen, koulutustason ja iän likimain samansuuruista vaikutusta on havainnollistettu esimerkin avulla liitteessä 2 (kuvio 6). Esimerkkitulona on käytetty asuntokunnan aikuista kohden laskettuja tuloja, millä on pyritty vakioimaan perhetyypin vaikutus(ta).
Enimmillään noin kaksi kolmasosaa asuntokuntien tulojen vaihtelusta johtui siis mallin sisältämien muuttujien luokkien välisistä tuloeroista, noin kolmannes oli luonteeltaan satunnaista tai selittyi mallin ulkopuolisin tekijöin. Niitä voisivat olla esimerkiksi asuntokuntien tulonsaajien ammattirakenne (tulot vaihtelevat toimialoittain ja työtekijän tehtävän mukaan) tai asuntojen neliöhinta (hinta on tunnettu muuttomotiivi, asuntojen neliöhinta vaihtelee seudulla alueittain, ja kalliimpaan asuntoon muuttaminen edellyttää korkeampia tuloja tai aiempaa omaisuutta). Myös asunnon koolla voi olla vastaavaa merkitystä, sillä varsinkin pientaloalueiden uudet asunnot ovat nykyään suuria 23, ja niiden rakentaminen edellyttää korkeita tuloja. Neliöhinta ja asunnon koko selittäisivät tässä tapauksessa lähinnä asukasvalikoitumista, sillä tulojen selittäminen tuloilla olisi kehäpäättelyä. Vaihe 2 Tutkimuksen kolmen alueen välillä oli selviä eroja asuntokunnan perhetyypin, kokopäivätyössä käyvien osuuden, asunnon talotyypin, hallintamuodon, koulutustason ja iän suhteen (vrt. liite 2, taulukot 3.2-3.5). Niiden vaikutuksen huomioon ottaminen ei poistanut kuitenkaan kaikkia alueiden välisiä tuloeroja, vaikka niitä vähensikin. 24 Näiden rakennetekijöiden vaikutuksia alueiden välisiin tuloeroihin on kuvattu kuviossa 3 (ks. myös liite 2, taulukko 5). Mukaan on valittu tuloeroihin eniten vaikuttaneet 1-4:n muuttujan mallit. Kuvio 3. Alueiden tulotasoerot eräiden rakennetekijöiden vaikutuksen huomioon ottamisen jälkeen 19 Eniten alueiden välisiin tuloeroihin vaikutti asuinrakennuksen talotyyppi. Sen vaikutuksen huomioon ottamisen jälkeen ei pientaloalueiden ja Kartanonkosken välinen tuloero ollut enää tilastollisesti merkitsevä (malli 1) ja kun huomioon otettiin myös alueiden asuntokantojen hallintamuotoerot (malli 2), oli näiden kahden alueen tulotaso lähes sama. Muiden muuttujien vaikutus (mallit 3 ja 4) oli vähäinen: koulutustasoerojahan ei alueiden välillä ollut ja ikärakenne-erojen merkitys oli marginaalinen. Kartanonkosken ja pientaloalueiden asuntokuntien väliset tuloerot liittyivät siis niiden asuntokannan rakenne-eroihin. 23 24 Uusien omakotitalojen asuntojen keskikoko on ollut tällä vuosituhannella vajaat 140 m², paritalojen runsaat 90 m², rivitalojen noin 85 m² ja kerrostaloasuntojen noin 60 m² (www.aluesarjat.fi: Vantaan asuntotuotanto 2000-). Tuloksia on kuvattu liitteen 2 taulukon 4 sarakkeissa s-aste(+alue) ja p-arvo. Selitysasteet ovat laajennettujen mallien (selittävien muuttujien pää- ja yhdysvaikutukset ja muuttujan aluetyyppi päävaikutus) hieman kasvaneita selitysasteita, p-arvot 3-luokkaisen aluemuuttujan vaikutuksen tilastollista merkitsevyyttä kuvaavia tunnuslukuja. Taustamuuttujien ja muuttujan alue yhdysvaikutukset eivät olleet yleensä tilastollisesti merkitseviä (poikkeus: ikä, jonka yhdysvaikutusten merkitys oli vähäinen), minkä vuoksi ne poistettiin malleista.
Muiden kerrostalovaltaisten alueiden tulotaso oli kaikissa vertailutilanteissa pientaloalueita matalampi. Ero Kartanonkoskeen pysyi tilastollisesti merkitsevänä niin talotyypin, omistusasumisen kuin iänkin vaikutuksen huomioon ottamisen jälkeen, ja vasta asuntokuntien koulutuserojen huomioon ottaminen supisti selvemmin näiden kahden ryhmän välistä tulotasoeroa. Kartanonkosken ikärakenne on vertailluista alueista nuorin ja alueen keskimääräinen koulutustaso on muihin kerrostaloalueisiin verrattuna poikkeuksellisen korkea, joten sen keskitulojen voi olettaa loitontuvan tulevaisuudessa tästä vertailuryhmästään ja lähenevän Vantaan pientaloalueiden tulotasoa. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, ettei alueelta tapahdu merkittävää poismuuttoa tai ettei lähtijöiden tilalle tulevien tulotaso ole poismuuttavien tulotasoa pienempi. Kartanonkosken asukkaiden korkea koulutustaso ja ennustettavissa oleva tulotason paraneminen sisältää poismuuton siemenen (esim. pientaloalueille), jonka itämiseen vaikuttavat tosin monet tekijät: tyytyväisyys Kartanonkoskeen asuinalueena, alueen palvelutason kehitys ja useat muut asukkaiden muuttomotiivit. Tulokset osoittavat, että Kartanonkoskella on ollut sellaista vetovoimaa - sekä asukkaiden koulutustaustan että myös asuntokuntien tulonmuodostuksen suhteen - joka vertautuu pikemminkin kunnan pientaloalueisiin kuin sen talotyyppi- ja hallintamuotojakauman kannalta läheisempiin kerrostalovaltaisiin alueisiin. Ainakin tältä osin Vantaalla näytään onnistutun sovittamaan yhteen kaksi perinteisesti erisuuntaista elementtiä, asuntojen hallintamuotojakaumaltaan monipuolinen ja kunnan verotulokertymän kannalta poikkeuksellisen plus-merkkinen asuntotuotanto. 3.3.3 Asuntokuntien kulutusyksikkökohtaiset tulot - näkökulmana perheiden kulutusresurssit Alueiden asuntokuntakohtaisia keskituloja käytettiin edellä asuntotuotannon verokertymävaikutusten arvioinnin välineenä. Mutta asuntokunnat ovat kooltaan ja tyypiltään erilaisia, eivätkä asuntokunnan kokonaistulot vastaa välttämättä sen tosiasiallisia kulutusmahdollisuuksia. Niistä saadaan todellisempi kuva, kun tulot suhteutetaan asuntokunnan kulutusyksiköiden määrään. Kuviossa 2 (ks. luku 3.2) esitettiin, miten asuntokuntien kulutusyksikkökohtaiset käyttötulot vaihtelivat ryhmittäin. Vertailun pienempituloisia ryhmiä olivat lapsiperheet (vs. lapsettomat), vuokra- tai asumisoikeusasukkaat (vs. omistusasukkaat), kerrostalossa asuvat (vs. pientalossa asuvat), vähemmän koulutetut (vs. enemmän koulutetut) sekä nuorimmat ja vanhimmat (vs. "keski-ikäiset"). Ryhmien välinen tulojärjestys oli erilainen ja tuloerot selvästi pienemmät kuin tarkasteltaessa asuntokuntakohtaisia tuloja. Taulukossa 3 kuvataan näitä tuloja alueittain ja ositteittain. Kyselyaineistosta laskettuja keskituloja verrataan paitsi toisiinsa myös - karkeahkosti - vastaaviin, vuoden 2000 väestölaskennasta saatuihin, palkansaajien ansiotasoindeksin valtakunnallisen kehityksen mukaan korjattuihin, Vantaan kaikkien asuntokuntien kulutusyksikkökohtaisiin keskituloihin (sarake 2005*). Vaihtoehtoinen vertailuluku (2005**) on saatu käyttämällä hyväksi tietoa Vantaan valtionveronalaisten tulojen vuosien 2000-2003 kehityksestä samalla tavoin kuin edellä luvussa 3.3.1 (taulukko 2). Taulukko 3: Asuntokuntien kulutusyksikkökohtaiset käyttötulot alueittain ja ositteittain Alue/osite 2000 2005* 2005** Kysely 2005 Kartanonkoski - - - 1623 Pientalot - - - 1686 Kerrostalot - - - 1603 Muut kt-alueet 1236 1495-1467 Pientalot - - - 1601 Kerrostalot - - - 1428 Pientaloalueet 1383 1673-1720 Yhteensä 1281 1550 1443 1568 20