Muuttoliike 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muuttoliike 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015"

Transkriptio

1 Muuttoliike 213 Hyvinkään kaupunki Talousosasto

2 Hyvinkään muuttoliiketilastot Muuttoliiketilastot kuvaavat henkilöiden muuttoja. Tilastoissa erotellaan Suomen aluerajojen ylittävät muutot eli siirtolaisuus sekä maassamuutot, jotka erotellaan edelleen kuntien välisiin ja kunnan sisäisiin muuttoihin. Muutoista tilastoidaan mm. muuttaneiden henkilöiden ikä, sukupuoli, siviilisääty, äidinkieli, kansalaisuus, syntymävaltio sekä muuton tulo- ja lähtöalue. Muuttoliike 213 Tulomuutto Lähtömuutto Yhteensä Kuntien välinen muutto Ulkomaan muutto Vuosi 213 oli Hyvinkäällä voimakkaan muuttovoiton vuosi. Kaupunki sai muuttovoittoa kotimaasta ja ulkomailta yhteensä 541 asukkaan verran. Suurin osa Hyvinkään vuoden 213 lähtö- ja tulomuutoista suuntautui alueen lähikuntiin ja pääkaupunkiseudulle. Eniten muuttovoittoa Hyvinkää sai Nurmijärveltä, Vantaalta ja Järvenpäästä. Nettomuuton perusteella Hyvinkää menetti eniten asukkaita Helsinkiin, Kuopioon ja Jyväskylään. Laskelmassa ei ole huomioitu muuttoja ulkomaille. Huomioitavaa: Seuraavat tilastokuviot on laadittu Tilastokeskuksen tietojen perusteella. Tilastokeskuksen laatimissa yhden vuoden tilastoissa yksi henkilö saattaa periaatteessa esiintyä useampaan kertaan. Tämä johtuu siitä, että tilastoyksikkönä käytetään muuttoa (muuttojen määrää). Koska tilastoihin on kuitenkin laskettu mukaan vain pysyvät muutot, on oheisissa tilastokuvioissa päädytty ilmoittamaan luvut muuttaneiden henkilöiden lukumäärinä. Lähde: Tilastokeskuksen väestötilastopalvelu ja Hyvinkään kaupunki/talousosasto

3 Vuosittainen maahanmuutto sekä kuntien välinen muutto Muuttoliike Hyvinkäällä vuosina henkilöä Kotimaan nettomuutto oli vuonna 213 peräti 446 asukkaan verran plusmerkkinen Ulkomailta saatu muuttovoitto on kasvattanut Hyvinkään väestöä tasaisesti noin 1 asukkaalla per vuosi -2 Kuntien välinen nettomuutto Nettomaahanmuutto

4 Muuttoliike Kuntien välisten muuttajien määrä Hyvinkäällä vuosittain Vuonna 213 poismuuttajien määrä laski ja tulomuuttajien määrä nousi edellisvuodesta Muuttojen määrällä mitattuna vuosi 211 on ollut 2-luvun aktiivisin Tulomuutto Lähtömuutto

5 Tulomuutto Hyvinkäälle Tulomuutto Hyvinkäälle vuonna 213 Tuusula Espoo Järvenpää Vantaa Riihimäki -14-v v v v v. yli 75-v. Nurmijärvi Helsinki

6 Lähtömuutto Hyvinkäältä Lähtömuutto Hyvinkäältä vuonna 213 Tampere - Tammerfor s Hausjärvi Espoo - Esbo Vantaa - Vanda Nurmijärvi -14-v v v v v. yli 75-v. Riihimäki Helsinki - Helsingfors

7 Nettomuutto Hyvinkään nettomuutto ikäluokittain ja kunnittain vuonna 213 yli 75-v v v v v. -14-v. Netto yht. Hyvinkää sai muuttovoittoa Vantaalta, Nurmijärveltä ja Järvenpäästä kaikissa ikäluokissa Hyvinkää menettää opiskeluikäisiä Helsinkiin, mutta Helsingistä Hyvinkää sai muuttovoittoa mm ja -14-vuotiaista -5-1

8 Nettomuutto 212 & Hyvinkään nettomuuttovoitto / -tappio kunnittain vuosina 212 ja muuttovoitto/ -tappio, hlöä Nurmijärvi Vantaa Järvenpää Tuusula Hämeenlinna Tampere Riihimäki Mäntsälä Espoo Loppi Vihti Lahti Kerava Janakkala Turku Hausjärvi Helsinki -6-8 Nettomuutto 212 Nettomuutto 213

9 Hyvinkään muuttovoitto pääkaupunkiseudulta ja muualta Suomesta 5 Hyvinkään muuttovoitto /-tappio pääkaupukiseudun kunnista vuosina Muuttovoitto/-tappio pääkaupunkiseudulta Nettomuutto muualta kuin pks Pääkaupunkiseutu = Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen

10 Muuttoliike Hyvinkään ja pääkaupunkiseudun välillä 8 Hyvinkään tulo- ja lähtömuutto (pääkaupunkiseutu) vuosina Lähtömuutto pääkaupunkiseudulle Tulomuutto pääkaupunkiseudulta

11 Muuttovoitto pääkaupunkiseudulta kunnittain 1 KUUMA-kuntien pääkaupunkiseudulta saama muuttovoitto (viiden vuoden liukuva keskiarvo) Hyvinkää Järvenpää Kerava Kirkkonummi Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula Vihti -2-4

12 Nettomuutto ikäryhmittäin Kuntien välinen nettomuutto ikäryhmittäin vuosina vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat Yli 65-vuotiaat Vuonna 213 Hyvinkää sai muuttovoittoa kaikissa ikäryhmissä Määrällisesti eniten muuttovoittoa kertyi vuoitaiden ryhmässä

13 Kuntien välinen muuttoliike ikäryhmittäin Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä Selvästi aktiivisimpia muuttajia olivat vuotiaat henkilöä vuotiaat vuotiaat 3-44-vuotiaat vuotiaat yli 6-vuotiaat Tulomuutto 213 Lähtömuutto 213

14 Muuttoliike ikäryhmittäin henkilöä Suomen aluerajat ylittävä muuttoliike ikäryhmittäin vuotiaat vuotiaat 3-44-vuotiaat vuotiaat yli 6-vuotiaat Tulo 213 Lähtö 213 Maahanmuutto maastamuuttoa suurempaa kaikissa ikäluokissa vuonna 213 Ulkomailta Hyvinkäälle muuttaneista suurin ikäryhmä oli vuotiaat Hyvinkäältä ulkomaille muuttivat useimmiten vuotiaat

15 Muuttaneiden koulutusaste vuotta täyttäneiden muuttajien koulutustaso Muuttoliike kasvatti korkeakoulutettujen määrää, sillä korkeakoulutettujen nettomuutto vuonna 213 oli Hyvinkään osalta +113 henkilöä Keskiaste Ei perusasteen jälkeistä tutkintoa Lähtö Tulo Korkea-aste

16 Tulomuuttajien koulutustaso Yli 15-vuotiaiden tulomuuttajien koulutustaso Korkeakoulutettujen tulomuutto on pysynyt kohtuullisen tasaisena Vuonna 213 vain perus- tai keskiasteen koulutuksen saaneiden tulomuuttujien määrä kasvoi voimakkaasti Korkea-aste Ei perusasteen jälkeistä tutkintoa Keskiaste

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 2016:28 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018 2018:9 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 2017:7 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015 2016:4 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018 2018:15 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017 2017:15 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 2017:5 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja 2019:6 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja ISSN 2489-4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 31036300

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015 2015:25 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015 2015:37 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015 2015:14 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 36 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013 Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki 2010 Väkiluku on kasvanut

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2008

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2008 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 29 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2008 Väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

kunnista tammi maaliskuussa

kunnista tammi maaliskuussa Tilastoja 2014:13 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja etoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Tiivistelmä Väkiluku on kasvanut määrältään

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2013 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 15 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2013 Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Matti Tirri 2000

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013 Tilastoja 2013:25 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Päivi Selander Puh.09-310 36411 etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 35 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007 Väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Vantaalla,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2012

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2012 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 2 8 2 0 1 2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2012 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98 Tilastokatsaus 21:4 Vantaan kaupunki Tilasto ja tutkimus 29.3.21 Katsauksen laatija: Hannu Kyttälä, puh. 8392 2716 sähköposti: hannu.kyttala@vantaa.fi B6 : 21 ISSN 786-7832, ISSN 786-7476 Muuttajien taloudellinen

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 24 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007 u Väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2011 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 6 2 0 1 1 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2011 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2012

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2012 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 6 2 0 1 2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2012 Väkiluku on kasvanut määrältään

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosineljänneksellä 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosineljänneksellä 2011 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 1 2 2 0 1 1 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosineljänneksellä 2011 Kuva: Helsingin

Lisätiedot

TILASTOJA 2015:3. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-joulukuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus

TILASTOJA 2015:3. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-joulukuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus TILASTOJA 2015:3 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-joulukuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2010

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2010 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 3 2 0 1 0 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2010 Kuva: Petri Berglund

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2012

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2012 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 2 0 1 3 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2012 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

TILASTOJA 2014:22. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-kesäkuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus

TILASTOJA 2014:22. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-kesäkuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus TILASTOJA 2014:22 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttoliike. 6.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttoliike. 6.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttoliike Muuttoliike 2013 Muuttovoitto kasvanut, mutta muuttaminen vähentynyt Tampere sai vuonna 2013 muuttovoittoa yhteensä 2 366 henkilöä. Muuttovoitto kasvoi selvästi vuodesta 2012,

Lisätiedot

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Päivitetty 13.2.215 Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 4. vuosineljänneksellä 2010

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 4. vuosineljänneksellä 2010 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 2 2 0 1 1 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 4. vuosineljänneksellä 2010 Kuva: Helsingin

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 2 2 0 1 2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. - Helsingin, Espoon, Vantaan, Järvenpään,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 14 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007 u väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

TILASTOJA 2014:30. Väestön ja väestönmuutosten. seudulla tammi-syyskuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus

TILASTOJA 2014:30. Väestön ja väestönmuutosten. seudulla tammi-syyskuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus TILASTOJA 2014:30 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008 8131 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 13 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008 Väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi kesäkuussa 2010

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi kesäkuussa 2010 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 23 2010 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi kesäkuussa 2010 Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa,

Lisätiedot

Tässä esitetään tietoja kuntaryhmistä ja kunnista, jotka osallistuvat Helsingin seudun (14) yhteistyöhön

Tässä esitetään tietoja kuntaryhmistä ja kunnista, jotka osallistuvat Helsingin seudun (14) yhteistyöhön Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2006 - väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla - Keravan, Vantaan, Tuusulan, Hyvinkään,

Lisätiedot

VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA

VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA VIHTI VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA 2005-2016 Kartan jokaiseen kennoon on paikkatiedon avulla muodostettu 10 neliökilometrin alue, johon on summattu jokaisen Vihdin alueen sisällä asuva väestö

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Nurmijärvellä ja Kirkkonummella

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007 8 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 3 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007 Väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Espoossa,Vantaalla,

Lisätiedot

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 29.5.28 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 Tampereen saama muuttovoitto pieneni. Muuttovoittoa kertyi 927 henkilöä, kun edeltävänä vuonna voitto oli 1 331 henkilöä. Taustalla oli kotimaan

Lisätiedot

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion viime vuosien hyvä väestönkasvu perustuu muuttovoittoon. Keitä nämä muuttajat ovat? Tässä tiedotteessa kuvataan muuttajien taustatietoja kuten, mistä

Lisätiedot

Helsingin seudun väestöennuste. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Helsingin seudun väestöennuste. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestöennusteet - Helsingin seudun väestöennuste - Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste - Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku Helsingissä,

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli

Lisätiedot

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestö Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.2018 Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: - Pääkaupunkiseutu:,

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: Pääkaupunkiseutu:, Espoo, Vantaa, Kauniainen KUUMA kunnat: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi,

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Päivitetty 13.2.2015 Väestörakenne Helsingin seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2013, % 1,8 1,6 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4

Lisätiedot

Muuttajien taustatiedot 2005

Muuttajien taustatiedot 2005 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 1 2008:9 30.5.2008 Muuttajien taustatiedot 2005 Tilastokeskus julkaisi muuttajien taustatiedot vuodelta 2005 poikkeuksellisen myöhään eli huhtikuun lopussa 2008. Tampereelle muutti

Lisätiedot

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestörakenne Hli Helsingin i seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2012, % 1,8 1,6 14 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 04 0,4 0,2 0,0 1990

Lisätiedot

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestöennusteet Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 1.3.217 Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Kuvioissa ja taulukoissa

Lisätiedot

Tilastokatsaus 10:2012

Tilastokatsaus 10:2012 Tilastokatsaus 1:212 Vantaa 1 14.11.212 Tietopalvelu B13:212 Tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 2 21 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yhdeksän kymmenestä oli työllisiä Vuoden 21

Lisätiedot

TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007

TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 7 TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007 Ulkomaisen muuttoliikkeen merkitys kasvussa Tampereen vuonna 2007 saama muuttovoitto oli 927 henkilöä, mistä ulkomaisen muuttoliikkeen osuus oli peräti

Lisätiedot

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestöennusteet Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.218 Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Kuvioissa ja taulukoissa

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2015

TILASTOKATSAUS 2:2015 TILASTOKATSAUS 2:215 1.3.215 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yhdeksän kymmenestä oli työllisiä Vuonna 212 Vantaalle muutti 15 84 henkilöä, joista työvoimaan

Lisätiedot

Tilastokatsaus 3:2014

Tilastokatsaus 3:2014 Tilastokatsaus 3:2014 Tilastokatsaus 3:2014 Vantaa 1 10.3.2014 Tietopalvelu B4:2014 Tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 2002 2011 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yhdeksän kymmenestä

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus ja tulotaso

Työvoiman saatavuus ja tulotaso Työvoiman saatavuus ja tulotaso Elina Parviainen / n kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työvoiman saatavuus ja tulotaso Työvoiman saatavuus Tulotaso Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 11:2015

TILASTOKATSAUS 11:2015 TILASTOKATSAUS 11:215 1.12.215 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista 86 prosenttia oli työllisiä. Lähtömuuttajista heitä oli 9 prosenttia. Vuonna 213 Vantaalle

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus ja tulotaso

Työvoiman saatavuus ja tulotaso Työvoiman saatavuus ja tulotaso Elina Parviainen / n kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työvoiman saatavuus ja tulotaso Työvoiman saatavuus Tulotaso Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin llisyysaste oli vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön.

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010

Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010 Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010 11.2.2010 Vantaan kaupunki Tietopalvelu Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1998-2007 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista

Lisätiedot

Muuttoliike vuonna 2014

Muuttoliike vuonna 2014 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 19.8.215 Muuttoliike vuonna 214 Muuttoliikettä selvitettäessä tulee kunnan tulo- ja lähtömuuttajien määrän lisäksi tarkastella myös muuttajien demografisia

Lisätiedot

Vaasan muuttoliike 2000 2014

Vaasan muuttoliike 2000 2014 Vaasan muuttoliike 2000 2014 Erityissuunnittelija Jonas Nylén, Kaupunkikehitys, 9.6.2015 Nettomuuttoliike* ja luonnollinen väestönkasvu 2000 2014 *) Muuttoliikkeen nettoluvut osoittavat tulo- ja lähtömuuttojen

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 22:2016

TILASTOKATSAUS 22:2016 TILASTOKATSAUS 22:216 12.12.216 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista 83 prosenttia oli työllisiä. Lähtömuuttajista heitä oli 82 prosenttia. Vuonna 214 Vantaalle

Lisätiedot

Vaasan muuttoliike

Vaasan muuttoliike Vaasan muuttoliike 2000 2016 Tilastosuunnittelija Jaakko Löytynoja, Kaupunkikehitys, 10.7.2017 Nettomuuttoliike* ja luonnollinen väestönkasvu 2000 2016 *) Muuttoliikkeen nettoluvut osoittavat tulo- ja

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2013 Tilastoja 2014:2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2013 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Päivi Selander Puh. 09-310 36411 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Työmatkasukkulointi pääkaupunkiseudulla

Työmatkasukkulointi pääkaupunkiseudulla Työmatkasukkulointi pääkaupunkiseudulla Sukkulointiaineistot löytyvät osoitteesta: https://www.hsy.fi/fi/asiantuntijalle/seututieto/tyopaikat/sivut/sukkulointi.aspx Työmatkasukkuloinnin karttasarja Tuoreimman

Lisätiedot

Muuttajien taloudellinen tausta

Muuttajien taloudellinen tausta VANTAAN KAUPUNKI Tilasto ja tutkimus C5: 24 Muuttajien taloudellinen tausta -tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-21 Hannu Kyttälä Saatteeksi Muuttoliikkeen mukanaan tuomista muutoksista

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA 2013

ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA 2013 ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA 2013 Tietoisku 3/2016 Kuva: Eemail/Lehdentekijät Hanna Jantunen Espoon kaupunki Konserniesikunta Strategia ja kehittäminen Vuonna 2013 Espooseen muutti yhteensä 18 307 henkeä,

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Valtiotieteen tohtori Timo Aro 30.1.2012, Porvoo Timo Aro 2012

Valtiotieteen tohtori Timo Aro 30.1.2012, Porvoo Timo Aro 2012 Analyysi Porvoon demografisesta kilpailukyvystä muuttoliikkeen näkökulmasta Valtiotieteen tohtori Timo Aro 30.1.2012, Porvoo I Muuttoliike Suomessa 2010-luvun vaihteessa II Porvoon muuttovetovoima määrällisestä

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus. Päivitetty 9.9.2014

Työvoiman saatavuus. Päivitetty 9.9.2014 Työvoiman saatavuus Päivitetty 9.9.214 Demografinen työvoimapula Helsingin seudulla vuosina 198-25 25 225 2 175 henkil löitä 15 125 1 75 5 Työvoimavaje = 15-24-vuotiaat - 55-64-vuotiaat 25 198 1983 1986

Lisätiedot

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 %

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 % Miehikkälä 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 2 038 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -12,5 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 55,6 % Miehikkälä. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

Lisätiedot

KUUMA. kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset

KUUMA. kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset KUUMA kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset Asiantuntijat, VTT Timo Aro ja FM Susanna Haanpää Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI @timoaro Helmikuu 2018 mdi.fi @MDIfriends MDIfriends Aluekehittämisen

Lisätiedot

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2004 ja ennakkotiedot 2005

Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2004 ja ennakkotiedot 2005 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2007 tilastoja 32 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2004 ja ennakkotiedot 2005 Kuvio 1. Työikäiset, työvoima, työlliset ja työpaikat Helsingissä 1999 2004 ja ennakkotieto

Lisätiedot

Katsaus pääkaupunkiseudun työmatkavirtoihin 2015

Katsaus pääkaupunkiseudun työmatkavirtoihin 2015 Katsaus pääkaupunkiseudun työmatkavirtoihin 2015 HSY seutu- ja ympäristötieto 6.6.2015 Katsauksen sisältö: 1. Työmatkasukkuloinnin karttasarjat 2. Työmatkasukkuloinnin kehitys 3. HSY:n työmatkasukkulointia

Lisätiedot

TIETOISKU 11/2006 MUUTTOLIIKKEEN VAIKUTUS ESPOON VÄESTÖRAKENTEESEEN

TIETOISKU 11/2006 MUUTTOLIIKKEEN VAIKUTUS ESPOON VÄESTÖRAKENTEESEEN TIETOISKU 11/2006 24.11.2006 MUUTTOLIIKKEEN VAIKUTUS ESPOON VÄESTÖRAKENTEESEEN Tiivistelmä Sisällys: Espoon muuttovoitto on kasvanut tasaisesti vuodesta 2003, jolloin nettomuutto romahti reiluun 500 henkeen.

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestörakenne 2014 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

KUUMA. kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset

KUUMA. kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset KUUMA-johtokunta 11.4.2018 19 Liite 19b KUUMA kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset Asiantuntijat, VTT Timo Aro ja FM Susanna Haanpää Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI @timoaro Huhtikuu

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 %

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 % 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 3 275 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,3 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 58,1 % Virolahti. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015

Lisätiedot

2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 neljännellä neljänneksellä 71,3 prosenttia. Vuonna 2014 keskimääräinen työllisyysaste oli

Lisätiedot

Liikenne ja autonomistajuus

Liikenne ja autonomistajuus Liikenne ja autonomistajuus Matleena Lindeqvist/ HSL matleena.lindeqvist[at]hsl.fi Päivitetty 1.3.2017 Liikenne ja autonomistajuus Liikennemäärät Henkilöauto heys Helsingin seudun kunnissa 1969 2015 Henkilöautotiheyden

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 VÄESTÖN

Lisätiedot

t i l a s t o j a Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2005 Kuvio 1. Työikäiset, työvoima, työlliset ja työpaikat Helsingissä

t i l a s t o j a Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2005 Kuvio 1. Työikäiset, työvoima, työlliset ja työpaikat Helsingissä H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S 2008 t i l a s t o j a 18 Työvoima ja työssäkäynti Helsingissä 2005 Kuvio 1. Työikäiset, työvoima, työlliset ja työpaikat Helsingissä 1999 2005

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

Väestö ja väestön muutokset 2013

Väestö ja väestön muutokset 2013 Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

Helsingin seudun uusi asuinkerrosala käyttötarkoituksittain ja asemakaavavaiheittain 2016

Helsingin seudun uusi asuinkerrosala käyttötarkoituksittain ja asemakaavavaiheittain 2016 Helsingin seudun uusi asuinkerrosala käyttötarkoituksittain ja asemakaavavaiheittain 2016 Voimaan tullut asumisen kerrosala 2016 (NETTO) kem² Kerrostalot Rivi- ja ketjutalot Erillispientalot Yhteensä keskim.

Lisätiedot

Työmatkasukkulointi pääkaupunkiseudulla

Työmatkasukkulointi pääkaupunkiseudulla Työmatkasukkulointi pääkaupunkiseudulla HSY:n sukkulointiaineistot Karttasarja perustuu Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoon (Tilastokeskus 31.12.2014) Kartoilla tarkastellaan työmatkoja molempiin suuntiin:

Lisätiedot

METROPOLIALUEEN MUUTTOLIIKEANALYYSI

METROPOLIALUEEN MUUTTOLIIKEANALYYSI METROPOLIALUEEN MUUTTOLIIKEANALYYSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro Osa I Tausta ALUE- JA KAUPUNKIKEHITYKSEN NELJÄ ISOA TEEMAA 2010-LUVULLA: Keskittymiskehitys Kehityskäytävät, -vyöhykkeet ja kehät Sopimusperustainen

Lisätiedot

Muuttoliike vuonna 2016

Muuttoliike vuonna 2016 Irja Henriksson 29.8.217 Muuttoliike vuonna 216 Lahteen muutti muista kunnista 6 56 henkilöä ja Lahdesta muihin kuntiin muuttajia oli 5 51 vuonna 216. Maahanmuuttajia oli 634 ja maastamuuttajia 317. Kokonaisnettomuutto

Lisätiedot