Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010"

Transkriptio

1 Tilastokatsaus 2:2010 B2: Vantaan kaupunki Tietopalvelu Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yli yhdeksän kymmenestä oli työllisiä Vuoden 2007 aikana Vantaalle muutti henkilöä, joista työvoimaan kuuluvia oli 68 prosenttia. Heistä yli 92 prosenttia oli työllisiä ja vajaa 8 prosenttia työttömiä. Edellisinä vuosina työttömien osuus tulomuuttajista oli hieman isompi. Lukumääräisesti työttömiä tulomuuttajia oli vuonna 2007 noin neljäkymmentä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vantaalta pois muuttaneilla työvoimaan kuuluvilla kehitys on ollut samanlainen kuin Vantaalle muuttaneilla, työllisten osuus on ollut vain hivenen pienempi. Kuvio 1. Työlliset muuttajat Kuvio 2. Työttömät muuttajat Työllisten tulomuuttajien määrä kasvoi vuoteen 2001 saakka, jonka jälkeen heidän määränsä tasaantui noin muuttajan tasolle vuosittain. Vuodesta 2005 se jälleen alkoi kasvaa ja oli vuonna 2007 jo yli henkilöä. Samoin kävi työllisten lähtömuuttajien määrälle, joka on ollut tarkastelujakson viime vuosina noin henkilöä luvun laman aikana työttömien määrä ja osuus tulomuuttajista oli suurempi kuin ennen ja jälkeen lamavuosien. Vuonna 1998 tulomuuttajista työttömiä oli vielä lähes 900. Työttömien määrä Vantaalle muuttaneista väheni edelleen, vaikka Vantaalle muuttaneiden kokonaismäärä kasvoi tasaisesti vuodesta toiseen. Vähimmillään työttömiä oli tulomuuttajissa vuonna 2000, jolloin heitä oli 715. Sen jälkeen Vantaalle on vuosittain muuttanut keskimäärin runsas 900 työtöntä. Vuodesta 2004 poismuuttaneiden työttömien määrä alkoi taas selvästi vähetä. Vuonna 2007 heitä oli 767. Vantaalta on vuosia 2000 ja 2004 lukuun ottamatta muuttanut työttömiä vähemmän pois kuin heitä on tullut kaupunkiin. Työllisten tulomuuttajien ikärakenne ei ole juurikaan muuttunut vuodesta 1998 vuoteen Tulomuuttajista runsas kaksi viidennestä on vuotiaita ja runsas neljännes vuotiaita. Työllistenkään lähtömuuttajien ikärakenteessa ei ole tapahtunut oleellista muutosta viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana.

2 2 Tilastokatsaus 2:2010 Kun tarkastelujakson alussa nettomuutosta kertyi 43 prosenttia alle 25-vuotiaista ja loput 57 prosenttia vuotiaista, olivat prosentit vuonna 2007 alle 25-vuotiailla 31 prosenttia ja vuotiailla 65 prosenttia. Muuttotappiota on viime vuosina tullut vain 55 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista työllisistä. Taulukko 1. Työllisten muuttajien ikärakenne 1998, 2003 ja 2007 Ikä tulo lähtö netto tulo lähtö netto tulo lähtö netto kaikki Vuonna 1998 työttömistä tulomuuttajista oli joka neljäs alle 25-vuotias ja kaksi viidestä vuotta täyttäneitä. Vuonna 2007 alle 25-vuotiaiden osuus oli edelleen neljännes mutta vuotiaiden osuus enää kolmannes. Lähtömuuttajissa alle 25-vuotiaita oli myös joka neljäs vuonna 1998 ja joka viides vuonna vuotiaiden osuus väheni vuodesta 1998 vajaaseen kolmannekseen vuonna Työttömistä nettomuuttajista alle 25-vuotiaiden osuus aleni kolmesta neljäsosasta (1998) vajaaseen puoleen (2007). Vuonna 1996 Vantaa kärsi muuttotappiota 35 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista työttömistä 40 henkilön verran, vuonna 2003 tappiota tuli 30 ja vuonna 2007 enää 23 henkilöä. Työttömien muuttajien ikärakenne on vanhentunut. Taulukko 2. Työttömien muuttajien ikärakenne 1998, 2003 ja 2007 Ikä tulo lähtö netto tulo lähtö netto tulo lähtö netto kaikki Työikäisten muuttovoitosta 69 prosenttia työllisiä Työllisen työvoiman nettomuutto Vantaalle kasvoi nopeasti aina vuoteen 1999 saakka, jonka jälkeen se tasoittui useaksi vuodeksi henkilön vuositasolle. Vuonna 2007 Vantaan saama työllisten muuttovoitto oli henkilöä. Työtöntä työvoimaa on useimpina vuosina tullut Vantaalle hieman enemmän kuin sitä on muuttanut kaupungista pois. Vuonna 2007 heidän nettomuuttonsa oli 150 henkilöä voitollinen. Eläkeläisten Vantaalta poismuuton nettovaikutus on vakiintunut parin sadan henkilön tappion vuositasolle. Myös alle 15-vuotiaiden muuttotase on ollut vuodesta 1998 lähtien negatiivinen.

3 Tilastokatsaus 2: Kuvio 3. Nettomuutto Vantaalle pääasiallisen toiminnan mukaan vuosina Maassamuuton muuttovoitosta neljä viidesosaa korkeasti koulutettuja Vantaa sai 1990-luvun lopun noususuhdanteessa pääosan muuttovoitosta keskiasteen tutkinnon suorittaneista. Myös korkea-asteen suorittaneiden muuttovoitto lisääntyi tasaisesti luvun alussa, syvimmän laman aikana, Vantaan muuttovoitto koostui yksinomaan enintään perusasteen suorittaneista paremmin koulutetun väestön muuttaessa muualle. Taulukko 3. Nettomuutto Vantaalle koulutusasteen ja pääasiallisen toiminnan mukaan vv Pääasiallinen toiminta / koulutusaste lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm lkm Nettomuutto yhteensä * ei perusasteen jälkeistä tutkintoa * keskiasteen tutkinto * korkea-asteen tutkinto Työllinen työvoima * ei perusasteen jälkeistä tutkintoa * keskiasteen tutkinto * korkea-asteen tutkinto Työtön työvoima * ei perusasteen jälkeistä tutkintoa * keskiasteen tutkinto * korkea-asteen tutkinto Vuoden 2007 nettomuutto oli henkilöä voitollinen. Muuttovoitosta kolme viidesosaa tuli maassamuutosta ja tästä joukosta runsas puolet oli naisia ja enemmistö vuotiaita. Maassamuutosta saadusta muuttovoitosta neljä viidesosaa muodostui korkea-asteen tutkinnon suorittaneista. Vain perusasteen koulutuksen saaneita muutti Vantaalta muualle maahan enemmän kuin heitä muutti muualta Vantaalle. Siirtolaisista tulleesta muuttovoitosta oli neljä viidesosaa henkilöitä, joilla ei ollut perusasteen jälkeistä tutkintoa. Maassamuuton muuttotappio koostui toisaalta alle 15-vuotiaista ja toisaalta 55-vuotiaista ja sitä vanhemmista lähestulkoon henkilön koulutuksesta riippumatta. Poikkeuksen muodostivat keskiasteen koulutuksen saaneet, joita muutti jo 35 vuotta täytettyään enemmän Vantaalta pois kuin Vantaalle.

4 4 Tilastokatsaus 2:2010 Työllisessä työvoimassa muuttovoittoa kertyi kaikissa koulutusasteissa. Runsas kolmannes siitä tuli korkea-asteen tutkinnon suorittaneista. Enintään perusasteen koulutuksen saaneiden osuus oli kaksi viidesosaa ja keskiasteen suorittaneiden osuus vajaa neljäsosa. Maassamuutossa lähes puolet työllisen työvoiman muuttovoitosta saatiin korkea-asteen koulutuksen hankkineista, vajaa kolmannes keskiasteen ja neljännes vain perusasteen koulutuksen saaneista. Siirtolaisuudessa sen sijaan kuta kuinkin kaikki työllisten muuttovoitosta tuli enintään perusasteen koulutuksen saaneista. Muissa koulutusluokissa poismuuttaneita oli vain jokunen tulomuuttajia vähemmän. Työttömän työvoiman muuttovoittoa Vantaalle tuli jonkin verran kaikissa koulutusluokissa, kolme viidesosaa kuitenkin vähiten koulutusta saaneista. Työttömän työvoiman maassamuutossa eniten muuttotappiota tuli keskiasteen koulutuksen hankkineista, mutta myös muissa koulutusluokissa kertyi muuttotappiota. Siirtolaisuudessa muuttovoittoa kertyi kaikista koulutusluokista, puolet kuitenkin vähiten koulutusta hankkineista. Taulukko 4. Työllisten nettomuutto Vantaalle sukupuolen, koulutuksen ja muuton suunnan mukaan vuonna 2007 Työlliset, netto 15-24v 25-34v 35-44v 45-54v 55+ v Yhteensä Perusasteen koulutus, kaikki naiset maan sisäinen naiset siirtolaisuus miehet maan sisäinen miehet siirtolaisuus Keskiasteen koulutus, kaikki naiset maan sisäinen naiset siirtolaisuus miehet maan sisäinen miehet siirtolaisuus Korkea-asteen koulutus, kaikki naiset maan sisäinen naiset siirtolaisuus miehet maan sisäinen miehet siirtolaisuus Enintään perusasteen koulutuksen suorittaneista työllisistä Vantaa sai vuonna 2007 suurimman muuttovoiton vuotiaista miehistä. Yli puolet muuttovoitosta tuli siirtolaisuudesta. Naisten muuttovoitosta selvä enemmistö tuli ulkomailta, kun taas miesten muuttovoitto meni tasan kotimaan ja ulkomaiden kesken. Enintään perusasteen koulutuksen saaneen työttömän työvoiman muuttovoitto tuli kaikki ulkomailta. Keskiasteen koulutuksen hankkineista työllisistä muuttovoitto kertyi lähes kaikki alle 35-vuotiaista, eniten vuotiaista, joista enemmistö oli naisia. Kaikki muuttovoitto saatiin kotimaasta. Keskiasteen koulutuksen saaneesta työttömästä työvoimasta saatu muuttovoitto kertyi kaikkia ulkomailta Vantaalle muuttaneista. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneista työllisistä Vantaa keräsi muuttovoittoa pääosin vuotiaista muualta Suomesta muuttaneista. Työttömien korkea-asteen koulutuksen hankkineiden pieni muuttovoitto tuli kaikki ulkomailta, kotimaan muuttovoitto oli lievästi tappiollista.

5 Tilastokatsaus 2: Yli neljä viidesosaa muuttovoitosta kertyi yksityisellä sektorilla työskentelevistä Vuoden 2007 työllisistä tulomuuttajista joka kuudes työskenteli kaupan toimialalla ja joka kahdeksas hallinnon ja tukipalveluiden toimialalla 1. Teollisuuden, terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen sekä kuljetuksen ja varastoinnin toimialoilla työskenteli jokaisella noin joka kymmenes Vantaalle muuttaneista. Lähes kolmannes siirtolaisina kaupunkiin tulleista sai ansionsa hallinnon ja tukipalveluiden toimialalta. Työllisillä lähtömuuttajilla tilanne oli hyvin samanlainen kuin tulomuuttajilla: vajaa viidennes poismuuttaneista työskenteli kaupan toimialalla ja vajaa viidennes hallinto- ja tukipalveluiden sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialoilla. Kuvio 4. Nettomuuttajien määrä Vantaalla toimialan (TOL 2008) mukaan (työlliset) Työllisistä eniten muuttovoittoa vuoden 2007 aikana Vantaalle kertyi hallinto- ja tukipalvelujen toimialan työntekijöistä: noin neljännes kokonaismuuttovoitosta. Kuljetuksen ja varastoinnin, teollisuuden ja majoitus- ja ravitsemistoiminnan toimialoilta kertyneen muuttovoiton osuus jäi kullakin noin kymmenesosaan kokonaismuuttovoitosta. Maassamuutossa julkisen sektorin osuus työllisten muuttovoitosta oli 19 prosenttia ja siirtolaisilla noin 13 prosenttia. Lähes kaikki muuttovoitto Helsingistä, suurimmat tappiot kehysalueelle Vuonna 2007 Vantaalle muutti 928 työllistä enemmän kuin kaupungista muutti heitä pois. Maakunnista eniten Vantaa sai työllisiä muuttovoiton seurauksena Uudenmaan maakunnasta: vuonna 2007 maakunnan osuus Vantaan saamasta muuttovoitosta oli lähes kolme viidesosaa. Maakunnista muuttotappiota tuli Itä-Uudellemaalle, Kanta-Hämeeseen ja Päijät-Hämeeseen. Vantaa sai kaikista suurista, yli asukkaan kaupungeista vuonna 2007 työllisten muuttovoittoa. Helsingistä sitä kertyi henkilöä, Espoosta 215, Tampereelta 66, Oulusta 62 ja Turusta 44 henkilöä. Vantaa ei saanut Helsingin, Espoon ja Kauniaisten lisäksi työllisten muuttovoittoa vuonna 2006 muista Helsingin seudun kunnista. Suurimmat muuttotappiot kirjattiin Keravalle (-197), Tuusulaan (-167) ja Nurmijärvelle (-158). 1 Tässä käytetään uutta vuoden 2008 toimialaluokitusta: A maa-, metsä- ja kalatalous, B kaivostoiminta ja louhinta, C teollisuus, D sähkö-, kaasu- ja vesihuolto ja jäähdytysliiketoiminta, E vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito, F rakentaminen, G tukku- ja vähittäiskauppa, H kuljetus ja varastointi, I majoitus- ja ravitsemistoiminta, J informaatio ja viestintä, K rahoitus- ja vakuutustoiminta, L kiinteistöalan toiminta, M ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, N hallinto- ja tukipalvelutoiminta, O julkinen hallinto ja maanpuolustus, P koulutus, Q terveys- ja sosiaalipalvelut, R taiteet, viihde ja virkistys S muu palvelutoiminta, T kotitalouksien toiminta työnantajina, U kansainvälisten organisaatioiden ja toimielinten toiminta sekä X toimiala tuntematon.

6 6 Tilastokatsaus 2:2010 Taulukko 5. Vantaalle ja Vantaalta muun Helsingin seudun kuntiin ja kunnista muuttaneet työlliset vuosina T u l o m u u t t o L ä h t ö m u u t t o N e t t o m u u t t o Helsinki Espoo Kauniainen PKS yhteensä Hyvinkää Järvenpää Kerava Kirkkonummi Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula Vihti Kehyskunnat yhteensä Vuosina työllisiä on muuttanut Vantaalta vuosittain Helsingin seudun kehyskuntiin huomattavasti enemmän kuin niistä on tultu Vantaalle. Kehyskuntiin muutto on ollut kasvussa. Suurimmat vuosittaiset tappiot ovat olleet Nurmijärvelle, Tuusulaan ja Keravalle. Helsingistä saatu muuttovoitto on korvannut kaikkina vuosina muulle seudulle tulleen tappion. Muuttoliike näyttää keskittyvän: Vantaan saamasta työllisten muuttovoitosta ja -tappiosta entistä suurempi osa tulee entistä harvemmasta määrästä kuntia (ks. taulukko 6). Isoista kaupungeista muuttaa Vantaalle vuosittain enemmän työntekijöitä kuin Vantaalta näihin. Tappiollinen muuttoliike taas keskittyy Helsingin seudun kehyskuntiin, pääpainon ollessa naapurikunnissa. Vantaan saaman muuttovoiton kokonaismäärä on vaihdellut vuosina vajaasta kolmesta sadasta reiluun tuhanteen. Muuttovoiton osuus Vantaan väestönkasvusta oli vuosina keskimäärin vajaa kolmannes, toisin sanoen kaksi kolmannesta kaupungin väestönkasvusta selittyi syntyvyyden enemmyydellä kuolleisiin nähden. Taulukko 6. Vantaan 10 suurinta muuttovoitto- ja muuttotappiokuntaa vuonna 2007 sekä näistä kunnista saatu muuttovoitto/-tappio vuosina , työllisten muutot Kunta Kunta Helsinki Kerava Espoo Tuusula Tampere Nurmijärvi Jyväskylä Järvenpää Oulu Mäntsälä Joensuu Hyvinkää Turku Sipoo Kouvola Lohja Kuopio Karkkila Lappeenranta Vihti Yhteensä Yhteensä

7 Tilastokatsaus 2: Tuusula ja Nurmijärvi vetivät Vantaalta keski- ja hyvätuloisia Muuttoliikkeestä Vantaalle kertyi muuttovoittoa kaikissa tuloluokissa lukuun ottamatta vähintään euroa vuodessa ansainneita, jossa tuloluokassa poismuuttaneita oli yksi enemmän kuin tulijoita. Kaikkien tulomuuttajien keskimääräiset vuositulot olivat noin 234 euroa suuremmat kuin lähtömuuttajien. Maahan muuttaneilla vuositulot olivat noin euroa suuremmat kuin maasta muuttaneilla. Vuotta aiemmin (v.2006) kaikkien tulomuuttajien keskimääräiset tulot olivat pienemmät kuin lähtömuuttajien. Työllisistä muuttajista muuttovoittoa saatiin kaikista tuloluokista sekä maassamuutossa että siirtolaisuudessa. Kaikkien työllisten tulomuuttajien vuositulot olivat kuitenkin keskimäärin 436 euroa lähtömuuttajien tuloja pienemmät. Yli 45 prosenttia työllisten muuttovoitosta keskittyi euroa vuodessa ansainneisiin. Työllisten muuttovoittoa saatiin kaksi kolmannesta maassamuutosta, kolmannes siirtolaisista. Siirtolaisissa tuhatta euroa vuodessa ansainneiden osuus oli runsas kolmannes nettomuutosta. Vantaa sai suurimman muuttovoiton Helsingistä. Kuviossa 5 on kuvattu Vantaalle Helsingistä ja Vantaalta Helsinkiin vuoden 2007 aikana muuttaneet työlliset heidän valtionveronalaisten tulojensa mukaan. Kuviosta nähdään, että alle euroa vuodessa ansainneita muutti Helsinkiin enemmän kuin heitä muutti Helsingistä Vantaalle. Sitä enemmän ansainneissa oli kaikissa tuloluokissa selvästi enemmän Helsingistä Vantaalle muuttaneita kuin Vantaalta Helsinkiin lähteneitä. Eniten heitä oli euroa ansainneissa. Kuvio 5. Tulo- ja lähtömuuttajat Vantaan ja Helsingin välillä vuonna 2007 valtionveronalaisten tulojen mukaan (työlliset) Kuviossa 6 on esitetty Vantaan ja Espoon välinen muuttoliike muuttajien valtionveronalaisten tulojen mukaan. Vantaalle muutti Espoosta eniten euroa vuodessa ansainneita. Kuvio 6. Tulo- ja lähtömuuttajat Vantaan ja Espoon välillä vuonna 2007 valtionveronalaisten tulojen mukaan (työlliset)

8 8 Tilastokatsaus 2:2010 Suurimmat muuttotappiot Vantaa kärsi vuonna 2007 Keravan ja Tuusulan kuntiin. Kuvioissa 7 ja 8 on Vantaan ja näiden kuntien välinen muuttoliike kuvattu muuttajien valtionveronalaisten tulojen mukaan. Kuvio on hyvin samankaltainen kummankin kunnan suhteen: muuttotappiota alkaa tulla Tuusulaan jo euroa vuodessa ansainneista, Keravalle euroa ansainneista. Kuvio 7. Tulo- ja lähtömuuttajat Vantaan ja Keravan välillä vuonna 2007 valtionveronalaisten tulojen mukaan (työlliset) Kuvio 8. Tulo- ja lähtömuuttajat Vantaan ja Tuusulan välillä vuonna 2007 valtionveronalaisten tulojen mukaan (työlliset) Maassamuuton kokonaistulokertymä reilusti voitollinen, siirtolaisten osuus tulokertymästä 28 prosenttia. Tulomuuttajien kokonaistulokertymä vuonna 2007 lähes 26,5 miljoonaa euroa suurempi kuin lähtömuuttajien Vantaa sai vuonna 2007 valtionveronalaista tuloa ansainneita suurimmasta osasta Suomen kuntia, mutta Vantaalta muutti valtionveroa maksavia asukkaita lähes yhtä useaan kuntaan. Pohjoisimmat kaksi tulomuuttajaa olivat Inarista, kun taas lähtömuuttajista yksi vantaalainen valitsi uudeksi kotikunnakseen Inarin. Vuonna 2001 muuttoliikkeen seurauksena tulokertymät (tulijoiden tulot miinus lähtijöiden tulot) olivat kaikissa tulotyypeissä negatiiviset mutta seuraavina vuosina ( ) positiiviset. Vuonna 2004 kokonaistulokertymä oli jälleen lievästi negatiivinen. Vuonna 2005 tulokertymät kääntyivät jälleen Vantaan kannalta positiivisiksi ja näin oli edelleen sekä vuonna 2006 että vuonna 2007.

9 Tilastokatsaus 2: Taulukko 7. Muuttoliikkeen seurauksena muodostuneet nettotulokertymät (1 000 ) ikäryhmän mukaan tulotyypeittäin Vantaalla vuosina (työlliset muuttajat ja muut muuttajat) Vuosi Ikäryhmä Työlliset muuttajat Muut muuttajat 2 Palkkatulo Yrittäjätulo Kunnallisveronalainen tulo Kaikki työlliset muuttajat Palkkatulo Yrittäjätulo Kunnallisveronalainen tulo Kaikki muut muuttajat 2002 Kaikki ikäluokat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat Kaikki ikäluokat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat Kaikki ikäluokat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat Kaikki ikäluokat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat Kaikki ikäluokat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat Kaikki ikäluokat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat Muihin muuttajiin kuuluvat työttömät, lapset, opiskelijat, varusmiehet, eläkeläiset ja muut työvoimaan kuulumattomat.

10 10 Tilastokatsaus 2:2010 Taulukko 8. Muuttoliikkeen seurauksena tapahtuneet nettotulokertymät (miljoonaa euroa) tulotyypeittäin Vantaalla vuonna 2007, maassamuutto ja siirtolaisuus erikseen Kaikki muuttajat Palkkatuloa saaneet Yrittäjätuloa saaneet Kunnallisveronalaista tuloa saaneet Kaikki työlliset muuttajat Kaikki muut muuttajat Yhteensä 26,5 32,3-0,1 26,0 34,3-7,8 Maassamuutto 18,9 25,6-0,4 18,7 28,1-9,1 Siirtolaisuus 7,5 6,7 0,3 7,3 6,2 1,3 Muuttajien kunnallisveronalaisten tulojen nettokertymä oli vuonna 2007 lähes 26,5 miljoonaa euroa (kaikki muuttajat). Vuotta aiemmin se oli 15 miljoonaa euroa pienempi. Yrittäjätuloa saaneiden kohdalla tulokertymä jäi euroa tappiolliseksi vuonna 2002, vuonna 2003 oltiin vielä enemmän, euroa, tappiolla, vuotta myöhemmin peräti 3,4 miljoonaa euroa tappiolla, mutta vuonna 2005 jo euroa voitolla ja vuonna 2006 edelleen noin euroa voitolla. Vuonna 2007 jäätiin jälleen euroa tappiolle. Nettotulokertymästä tuli maassamuuton tuloksena voittoa 18,9 miljoonaa euroa ja siirtolaisuuden tuloksena 7,5 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin luvut olivat 7,2 ja 4,4 miljoonaa euroa. Kunnallisveronalaisen tulon nettokertymästä kertyi vuonna 2007 maassamuuton seurauksena 18,7 ja siirtolaisuuden tuloksena 7,3 miljoonaa euroa. Tuloero tulo- ja lähtömuuttajien välillä kaventui jälleen Vuonna 1999 Vantaalta poismuuttaneiden työllisten valtionveronalaiset keskitulot olivat keskimäärin lähes kolme tuhatta euroa suuremmat kuin Vantaalle muuttaneiden. Sen jälkeen ero on alkanut kaventua ja se oli alimmillaan, 560 euroa, vuonna Vuonna 2004 tuloero oli taas suurempi, yli 900 euroa, mutta kaventui jälleen vuonna 2005 ollen enää 400 euroa. Vuonna 2006 tuloero oli jälleen kasvanut yli euroon. Vuonna 2007 ero jälleen kaventui: lähtömuuttajien vuositulot olivat keskimäärin 440 euroa suuremmat kuin tulomuuttajien. Kun mukaan lasketaan kaikki muuttajat (muutkin kuin työlliset) Vantaalle muuttaneilla oli vuodesta 2003 vuoteen 2005 suuremmat tulot kuin pois muuttaneilla. Vuonna 2006 lähtömuuttajilla oli keskimäärin 125 euroa suuremmat vuositulot kuin tulomuuttajilla, mutta vuonna 2007 tulomuuttajilla oli keskimäärin 235 euroa suuremmat vuositulot kuin lähtijöillä. Kuvio 9. Vantaalle ja Vantaalta muuttaneiden työllisten keskimääräiset valtionveronalaiset vuositulot (euroa/ henkilö) vuosina

11 Tilastokatsaus 2: Kuvio 10. Nettomuutto muuttajan tuloluokan ( /v) mukaan vuosina (kaikki muuttajat) Vuoden 2007 aikana työllisten nettomuuttajien (tulomuuttajat miinus lähtömuuttajat) määrä lisääntyi alimmassa, alle /v ja /v ansainneiden tuloluokissa. Vantaa sai suurimman muuttovoittonsa vuotiaista euroa vuodessa ansainneista. Suurimmat menetykset olivat vähintään euron vuosituloihin päässeistä vuotiaista. Vantaalle muuttaneiden keskitulot hieman suuremmat kuin kaupungista pois muuttaneiden keskitulot Kun tarkastellaan kaikkien Vantaalle ja Vantaalta muuttaneiden keskituloja, nähdään, että Vantaalle tulleiden keskitulot ylittivät vuosina ja jälleen vuonna 2007 kaupungista lähtijöiden keskitulot. Muina vuosina tilanne oli päinvastainen. Vuoteen 2002 verrattuna kaikkien Vantaalle muuttaneiden keskitulot olivat vuonna 2007 runsas 17 prosenttia korkeammat, kun taas kaupungista lähtijöiden keskitulot olivat kasvaneet samassa ajassa vain 14 prosenttia. Taulukko 9. Vantaalle muuttaneiden ja Vantaalta muuttaneiden (nettomuuton) keskitulojen erotus tulotyypin mukaan vuosina Kaikki muuttajat * valtionveronalaista tuloa saaneet * palkkatuloa saaneet * yrittäjätuloa saaneet * kunnallisveronalaista tuloa saaneet Työlliset muuttajat * valtionveronalaista tuloa saaneet * palkkatuloa saaneet * yrittäjätuloa saaneet * kunnallisveronalaista tuloa saaneet Muut muuttajat * valtionveronalaista tuloa saaneet * palkkatuloa saaneet * yrittäjätuloa saaneet * kunnallisveronalaista tuloa saaneet

12 12 Tilastokatsaus 2:2010 Työllisillä muuttajilla Vantaalle muuttaneiden keskitulot olivat kasvaneet 15 prosentilla vuodesta 2002 vuoteen 2007, kun Vantaalta pois muuttaneiden työllisten keskitulot olivat kohonneet samassa ajassa 12 prosentilla. Muilla kuin työllisillä muuttajilla pois lähteneiden keskitulot olivat lisääntyneet vuodesta 2002 noin 15 prosentilla ja Vantaalle tulleilla kasvu oli 13 prosenttia. Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taloudellinen tausta vuosina Katsauksen laatija: Hannu Kyttälä ISBN Puh ISSN Sähköposti:

Tilastokatsaus 10:2012

Tilastokatsaus 10:2012 Tilastokatsaus 1:212 Vantaa 1 14.11.212 Tietopalvelu B13:212 Tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 2 21 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yhdeksän kymmenestä oli työllisiä Vuoden 21

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 22:2016

TILASTOKATSAUS 22:2016 TILASTOKATSAUS 22:216 12.12.216 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista 83 prosenttia oli työllisiä. Lähtömuuttajista heitä oli 82 prosenttia. Vuonna 214 Vantaalle

Lisätiedot

Tilastokatsaus 3:2014

Tilastokatsaus 3:2014 Tilastokatsaus 3:2014 Tilastokatsaus 3:2014 Vantaa 1 10.3.2014 Tietopalvelu B4:2014 Tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 2002 2011 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yhdeksän kymmenestä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2015

TILASTOKATSAUS 2:2015 TILASTOKATSAUS 2:215 1.3.215 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yhdeksän kymmenestä oli työllisiä Vuonna 212 Vantaalle muutti 15 84 henkilöä, joista työvoimaan

Lisätiedot

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98 Tilastokatsaus 21:4 Vantaan kaupunki Tilasto ja tutkimus 29.3.21 Katsauksen laatija: Hannu Kyttälä, puh. 8392 2716 sähköposti: hannu.kyttala@vantaa.fi B6 : 21 ISSN 786-7832, ISSN 786-7476 Muuttajien taloudellinen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 11:2015

TILASTOKATSAUS 11:2015 TILASTOKATSAUS 11:215 1.12.215 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista 86 prosenttia oli työllisiä. Lähtömuuttajista heitä oli 9 prosenttia. Vuonna 213 Vantaalle

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 23:2016

TILASTOKATSAUS 23:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 23:2016 1 13.12.2016 VANTAALAISTEN TYÖLLISTEN KESKIMÄÄRÄISET VALTIONVERON- ALAISET VUOSITULOT ERI TOIMIALOILLA VUOSINA 2011 2014 Vantaalaisten työllisten miesten keskitulot

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

Muuttajien taustatiedot 2005

Muuttajien taustatiedot 2005 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 1 2008:9 30.5.2008 Muuttajien taustatiedot 2005 Tilastokeskus julkaisi muuttajien taustatiedot vuodelta 2005 poikkeuksellisen myöhään eli huhtikuun lopussa 2008. Tampereelle muutti

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 19:2016

TILASTOKATSAUS 19:2016 TILASTOKATSAUS 19:2016 21.10.2016 TYÖPAIKAT JA TYÖSSÄKÄYNNIN MUUTOS VANTAALLA, ESPOOSSA, HELSINGISSÄ JA KUUMA-ALUEELLA VIIME VUOSINA Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa 107 330 työpaikkaa ja 99 835 henkilöä

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2010

Tilastokatsaus 12:2010 Tilastokatsaus 12:2010 15.11.2010 Tietopalvelu B15:2010 Pendelöinti Vantaalle ja Vantaalta vuosina 2001-2008 Vantaalaisten työssäkäyntikunta Vantaalaisista työskenteli vuonna 2008 kotikunnassaan 44,9 prosenttia.

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2018

TILASTOKATSAUS 1:2018 TILASTOKATSAUS 1:2018 5.2.2018 PENDELÖINTI VANTAALLA JA HELSINGIN SEUDULLA 2006 2015 Tässä tilastokatsauksessa käsitellään Vantaan työssäkäyntiä (pendelöintiä) kahdesta näkökulmasta. Ensin tarkastelun

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2010

Tilastokatsaus 11:2010 Tilastokatsaus 11:2010 1.11.2010 Tietopalvelu B14:2010 Työpaikat Vantaalla 31.12.2008 1 Työllisen työvoiman määrä oli Vantaalla vuoden 2008 lopussa 101 529 henkilöä. Työttömänä oli tuolloin 6 836 vantaalaista.

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat ja työlliset 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.12.2015 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Vuoden 2013 lopussa Lahdessa oli 46 337 työpaikkaa ja työllisiä 41 049. Vuodessa työpaikkojen

Lisätiedot

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 12:2015

TILASTOKATSAUS 12:2015 TILASTOKATSAUS 12:2015 17.12.2015 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna eniten Hakunilassa ja Aviapoliksessa Vaikka väheni vuoden aikana koko kaupungissa, oli kaupungin

Lisätiedot

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta

Lisätiedot

Muuttajien taloudellinen tausta

Muuttajien taloudellinen tausta VANTAAN KAUPUNKI Tilasto ja tutkimus C5: 24 Muuttajien taloudellinen tausta -tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-21 Hannu Kyttälä Saatteeksi Muuttoliikkeen mukanaan tuomista muutoksista

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Tilastokatsaus 9:2013

Tilastokatsaus 9:2013 Tilastokatsaus 9:2013 Vantaa 31.10.2013 Tietopalvelu B15:2013 1 Työpaikat ja työssäkäynti Vantaalla vuonna 2011 Työvoima ja työllisyys Vantaalla 31.12.2011 Vantaalla työllisen työvoiman määrä oli 101 348

Lisätiedot

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta

Lisätiedot

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014 Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Muuttoliike vuonna 2014

Muuttoliike vuonna 2014 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 19.8.215 Muuttoliike vuonna 214 Muuttoliikettä selvitettäessä tulee kunnan tulo- ja lähtömuuttajien määrän lisäksi tarkastella myös muuttajien demografisia

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 7:2018

TILASTOKATSAUS 7:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 7:18 1 17.12.18 SUOMALAIS- JA ULKOMAALAISTAUSTAISEN VÄESTÖN PÄÄASIAL- LINEN TOIMINTA VANTAALLA 00 16 Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön pääasiallista

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

Muuttoliike 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Muuttoliike 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Muuttoliike 213 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.215 Hyvinkään muuttoliiketilastot Muuttoliiketilastot kuvaavat henkilöiden muuttoja. Tilastoissa erotellaan Suomen aluerajojen ylittävät muutot eli

Lisätiedot

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 1000 900 800 Halsua Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 2014; 1222 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA

VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA VIHTI VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA 2005-2016 Kartan jokaiseen kennoon on paikkatiedon avulla muodostettu 10 neliökilometrin alue, johon on summattu jokaisen Vihdin alueen sisällä asuva väestö

Lisätiedot

Tilastokatsaus 6:2014

Tilastokatsaus 6:2014 Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2

Lisätiedot

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion viime vuosien hyvä väestönkasvu perustuu muuttovoittoon. Keitä nämä muuttajat ovat? Tässä tiedotteessa kuvataan muuttajien taustatietoja kuten, mistä

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 2 Osa 2: Kaupungin eri osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samantyyppinen,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 16:2016

TILASTOKATSAUS 16:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 16:2016 1 26.8.2016 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT VANTAALLA Pitkäaikaistyöttömiä oli Vantaalla vuoden 2015 lopussa 4 850. Heistä useampi kuin kaksi viidestä oli ollut työttömänä

Lisätiedot

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kaustinen Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4500 4300 2014; 4283 4100 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%

Lisätiedot

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 %

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 % 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 3 275 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,3 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 58,1 % Virolahti. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Perho Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 3400 3200 3000 2014; 2893 2800 2600 2400 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde:

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde: TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Alueella työssäkäyvät so. alueen työpaikat vv.2008-2012 (Novago Yrityskehitys Oy:n kunnat)

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 8:2018

TILASTOKATSAUS 8:2018 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 8:2018 1 17.12.2018 TYÖPAIKAT VANTAALLA 2007 2016 Vantaalla oli lähes 110 800 työpaikkaa vuoden 2016 lopussa, mikä oli 4,9 prosenttia kaikista Suomen työpaikoista.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2015

TILASTOKATSAUS 1:2015 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 1:2015 1 23.1.2015 VELKAANTUNEISUUS VANTAALLA JA MUISSA SUURISSA KAUPUNGEISSA SEKÄ HELSINGIN SEUDUN KEHYSKUNNISSA Vantaalaisista asuntokunnista 55 prosentilla oli velkaa

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 %

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 % Miehikkälä 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 2 038 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -12,5 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 55,6 % Miehikkälä. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

Lisätiedot

Muutot ja muuton suunnat Vantaalla

Muutot ja muuton suunnat Vantaalla VANTAAN KAUPUNKI Tilasto ja tutkimus C18:2003 Etelä-Suomi Espoo 73 33 92 32 Pakkala 24 14 Ulkomaat 122 316 Muu seutu 51 65 99 Helsinki 522 290 43 72 Muu Vantaa Muu Suomi Muutot ja muuton suunnat Vantaalla

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutokset Kyyjärvi Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Kannonkoski Karstula Saarijärven-Viitasaaren seutukunta 21.10.2014 Heikki Miettinen Saarijärvi Pohjakartta MML, 2012 Selvitysalue

Lisätiedot

Tilastokatsaus 13:2014

Tilastokatsaus 13:2014 Vantaa 13.11.2014 Tietopalvelu B16:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 21 Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuonna 214. Vuotta aiemmin liikevaihdon väheneminen oli,3 prosenttia. Koko Helsingin seudulla liikevaihto

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2017 Mikko Mehtonen 19.2.2019 Mitä yrityksiä aineistoon on sisällytetty? Yritykset joissa kuntien tai kuntayhtymien yhteenlaskettu omistusosuus on vähintään

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.

Lisätiedot

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Iisalmi tilastoina Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Yleistä Iisalmesta Väkiluku 22 115 henkilöä (31.12.2014) Pinta-ala yhteensä 872,18 km 2, josta maata 762,97 km 2 ja makeaa vettä 109,21

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Kaupungin osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2010 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samanlainen, mutta

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoksia

Toimintaympäristön muutoksia Jämsä Kuhmoinen Toimintaympäristön muutoksia Jämsä ja Kuhmoinen 24.11.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys väestö 1980 2013

Lisätiedot

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 29.5.28 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 Tampereen saama muuttovoitto pieneni. Muuttovoittoa kertyi 927 henkilöä, kun edeltävänä vuonna voitto oli 1 331 henkilöä. Taustalla oli kotimaan

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 3 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Työllisyysaste laskussa Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Vuoden 2013 vuosikeskiarvon

Lisätiedot

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ)

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± ) ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ƒ ) ± ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ± ± Ò ± ± ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ)

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 15:2016

TILASTOKATSAUS 15:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla

Työpaikat Vaasan seudulla Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2015

TILASTOKATSAUS 4:2015 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:2 1 12.8.2 TIETOJA TYÖVOIMASTA JA TYÖTTÖMYYDESTÄ Työvoiman määrä kasvoi 1 3:lla (,9 %) vuoden 213 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien joukko on suurentunut vuodesta

Lisätiedot

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Leppävirta Heinävesi Varkaus Joroinen Toimintaympäristön muutokset Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys

Lisätiedot

Tilastokatsaus 1:2014

Tilastokatsaus 1:2014 Tilastokatsaus 1:2014 Vantaa 3.1.2014 Tietopalvelu B1:2014 1 Vähintään 65 vuotta täyttäneet Vantaalla Vuoden 2013 alussa 65 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia vantaalaisia oli 27 579 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Suomen kansantalous kasvoi viime vuonna 0,5 prosenttia kolmen taantumavuoden jälkeen. Vaimean kasvun lähteinä olivat viime vuoden alussa vienti ja kulutus ja loppuvuodesta

Lisätiedot

Pyhtää. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) 0,8 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,9 %

Pyhtää. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) 0,8 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,9 % Pyhtää 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 5 334 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) 0,8 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 59,9 % Pyhtää. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015

Lisätiedot

Tilastokatsaus 4:2014

Tilastokatsaus 4:2014 Vantaa 10.3.2014 Tietopalvelu B5:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta.

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Me-säätiö Me-säätiö tavoite. 2050 Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Strategiamme kärjet. 1. Koulutus kukaan ei syrjäydy peruskoulussa. 2. Uudenlainen työ nuorille 20 000 työkokemusta

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2016

TILASTOKATSAUS 1:2016 TILASTOKATSAUS 1:2016 19.1.2016 VANTAALAISTEN TULOT JA VEROT VUONNA 2014 1 Vuonna 2014 Vantaalla oli kaikkiaan 175 690 tulonsaajaa eli useammalla kuin neljällä viidestä vantaalaisesta oli ansio- ja/tai

Lisätiedot

TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007

TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 7 TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007 Ulkomaisen muuttoliikkeen merkitys kasvussa Tampereen vuonna 2007 saama muuttovoitto oli 927 henkilöä, mistä ulkomaisen muuttoliikkeen osuus oli peräti

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 6:2015

TILASTOKATSAUS 6:2015 TILASTOKATSAUS 6:2015 6.10.2015 ULKOMAALAISTAUSTAISEN VÄESTÖN PÄÄASIALLINEN TOIMINTA VANTAALLA VUONNA 2012 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan Suomessa asuvat henkilöt, jotka ovat joko

Lisätiedot

Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy 2015

Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy 2015 Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY IV Vastausaika 30.9.2015 17:56:03 Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2:2014

Tilastokatsaus 2:2014 Tilastokatsaus 2:2014 Vantaa 1 17.1.2014 Tietopalvelu B2:2014 Vantaalaisten tulot ja verot vuonna 2012 (lähde: Verohallinnon Maksuunpanon Vantaan kuntatilasto vuosilta 2004 2012) Vuonna 2012 Vantaalla

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

Tilastokatsaus 14:2014

Tilastokatsaus 14:2014 Vantaa 3.12.2014 Tietopalvelu B17:2014 Vantaalaisten tulot ja verot vuonna 2013 1 Vuonna 2013 Vantaalla oli kaikkiaan 172 980 tulonsaajaa eli useammalla kuin neljällä viidestä vantaalaisesta oli ansio-

Lisätiedot