VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA"

Transkriptio

1 VIHTI

2 VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA Kartan jokaiseen kennoon on paikkatiedon avulla muodostettu 10 neliökilometrin alue, johon on summattu jokaisen Vihdin alueen sisällä asuva väestö Kennon värit ja numerot osoittavat, kuinka paljon kennon väestö on kasvanut tai vähentynyt Vihdin alueilla vuosien välisenä aikana Vihdin väestö kasvoi yhteensä henkilöllä vuosien välisenä aikana Vihdin väestömuutos oli 11,7 % vuosina

3 1.Vihdin määrällinen muuttoliike

4 ASUKASTA VIHDIN VÄESTÖNKEHITYS OSATEKIJÖITTÄIN VUOSINA Vihdin väkiluku kasvoi yhteensä asukkaalla vuosien aikana. Vihdin väestönkehitys osatekijöittäin: Luonnollinen väestönlisäys: hlöä Kuntien välinen nettomuutto: hlöä Nettomaahanmuutto: hlöä Vihti on hyötynyt eniten luonnollisesta väestönlisäyksestä, joka on ollut positiivista koko ajanjakson ajan. Myös kuntien välinen nettomuutto on ollut Vihdissä korkeaa vuoteen 2011 asti, jonka jälkeen se on ollut negatiivista lukuun ottamatta vuotta Korkeimmillaan kuntien välinen nettomuutto on ollut vuonna 2004 (+429 hlöä) ja alimmillaan 2015 (-169 hlöä) Nettomaahanmuutto on Vihdissä ollut suurimman osan ajanjaksosta positiivista lukuun ottamatta vuosia 2000, 2002 ja Korkeimmillaan nettomaahanmuutto on ollut vuonna 2006 (+87 hlöä) Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike

5 VIHDIN MÄÄRÄLLINEN VÄES- TÖNKEHITYS 2000-LUVULLA Vihdin väkiluku kasvoi yhteensä asukkaalla vuosien aikana eli keskimäärin noin 317 asukkaalla vuodessa. Vuonna 2016 Vihdin väkiluku oli asukasta. Vihdin väkiluku kasvoi koko ajanjakson ajan lukuun ottamatta vuotta Vihdin väestönlisäys oli määrällisesti merkittävää vuosina , jonka jälkeen se on alentunut. Vuosien on heikko aikaisempaan kehitykseen verrattuna Vihdin väestönkasvun huippuvuosi oli vuosi 2008, jolloin väkiluku kasvoi 621 asukkaalla. Lähes yhtä paljon väkiluku kasvoi vuonna Heikoimmat väestönkasvun vuodet ovat olleet vuosi 2015, jolloin väestönkasvu oli negatiivista sekä vuosi 2016, jolloin väkiluku kasvoi 35 asukkaalla. 5 Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike

6 VIHDIN SUHTEELLINEN VÄESTÖNKEHITYS LUVULLA Kuntien ideaalinen väestönkasvu on 0,5 % 1% vuodessa, joka mahdollistaa kunnalle tasapainoisen, hallitun ja ennakoivan kasvun palvelurakenteen ja investointien suhteen. Haitallisena pidetään yli -0,5 %:in vuosittaista väestön vähenemistä ja vahingollisena yli -1 %:in vuosittaista väestömenetystä. Vihdin väkiluvun kehitys on ollut erittäin voimakasta vuoteen 2010 saakka, mutta tämän jälkeen väkiluvun kasvu on hidastunut. Vuoteen 2010 saakka väkiluvun kasvu ylitti lähes jokaisena vuonna yli ideaalin väestönkasvun rajan. Vihdin väestönlisäys on ollut keskimäärin +1,2 % vuodessa vuosina Vuosina 2012, 2014 ja 2016 väestönkasvu on ollut alle ideaalin väestönkasvun rajan ja vuonna 2015 väestönkasvu on ollut negatiivista. 6 Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike

7 VIHDIN VÄESTÖKEHITYKSEN OSATEKIJÖIDEN MERKITYS SUHTEESSA VÄKILUKUUN VUOSINA Graafissa on tarkasteltu Vihdin syntyvyyden, kuolleisuuden, tulomuuton ja lähtömuuton määrää promilleina 1000 asukasta kohden vuosina Vihdin syntyvyys on ollut koko ajanjakson ajan korkeampaa kuin kuolleisuus. Syntyvyys oli huipussaan vuonna 2010, jonka jälkeen se on tasaisesti laskenut. Kuolleisuus on ollut 2000-luvun alussa ja 2010-luvun lopussa korkeimmillaan. Vihdin kuntien välinen tulomuutto on ollut korkeampaa kuin tulomuutto vuoteen 2011 saakka. Tämän jälkeen lähtömuutto on ollut korkeampaa lukuun ottamatta vuotta 2013, jolloin tulo- ja lähtömuutto olivat lähes samalla tasolla. Tulomuuton huippuvuosi on ollut vuonna 2007 ja alimmillaan tulomuutto on ollut vuonna Lähtömuutto taas on ollut korkeimmillaan vuonna 2011 ja alimmillaan vuonna Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike

8 VIHDIN TULOMUUTTO KUNNITTAIN Vihtiin tehtiin yhteensä tulomuuttoa vuosien aikana eli keskimäärin tulomuuttoa vuodessa. Vihtiin tulomuutettiin ensisijaisesti lähikunnista (erityisesti pääkaupunkiseudulta) sekä muista suurista kaupungeista. Vihti sai eniten tulomuuttoa vuosina Espoosta (6 004, 21 %). Toiseksi eniten tulomuuttajia tuli Helsingistä (5 627, 20 %). Muita merkittäviä kuntia, joista tuli yli 1000 tulomuuttajaa olivat Lohja (3 026, 11 %), Vantaa (2 637, 9 %), Kirkkonummi (1 559, 6 %) ja Karkkila ( 1 107, 4 %). Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike 8 suunnittain Kartta: Susanna Haanpää 2017

9 VIHDIN LÄHTÖMUUTTO KUNNITTAIN Vihdistä tehtiin yhteensä lähtömuuttoa vuosina eli keskimäärin lähtömuuttoa vuodessa. Vihdistä lähtömuutettiin lähiseudulle (erityisesti pääkaupunkiseudulle) sekä muihin suuriin kaupunkeihin. Vihdin lähtömuuton suurin kohde oli Helsinki, johon tehtiin yhteensä (19 %) muuttoa tarkastelujakson aikana. Paljon muutettiin myös Espooseen (3 717, 14 %) ja Lohjalle (3 476, 13 %). Muita kuntia, joihin muutti yli 1000 henkilöä olivat Vantaa (1 665, 6 %) ja Karkkila (1 304, 5 %). Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike 9 suunnittain Kartta: Susanna Haanpää 2017

10 VIHDIN NETTOMUUTTO KUNNITTAIN Vihti sai kuntien välisestä nettomuutosta muuttovoittoa yhteensä henkilöä vuosina eli keskimäärin 127 henkilöä vuodessa. Vihti sai muuttovoittoa yhteensä 93 kunnasta ja kärsi muuttotappioita 181 kunnalle. Muuttotase oli pyöreät nolla yhteensä 36 kunnan kanssa Vihti sai eniten muuttovoittoa Espoosta ( hlöä). Toiseksi eniten Vihti sai muuttovoittoa Vantaalta (+ 972 hlöä) ja kolmanneksi eniten Kirkkonummelta (+ 777 hlöä). Vihti kärsi eniten muuttotappiota Lohjalle (-450 hlöä), Turulle (-238 hlöä), Karkkilalle (-971 hlöä) ja Tampereelle (-191 hlöä). Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike 10 suunnittain Kartta: Susanna Haanpää 2017

11 VIHDIN JA ESPOON VÄLINEN TULO-, LÄHTÖ- JA NETTOMUUTTO VUOSINA Graafissa on kuvattu Vihdin ja Espoon välistä muuttotasetta vuosina Vihtiin on muuttanut Espoosta yhteensä henkilöä ajanjakson aikana ja vastaavasti Vihdistä Espooseen yhteensä henkilöä luvun aikana Vihti sai joka vuosi muuttovoittoa Espoosta lukuun ottamatta vuotta 2016, jolloin Vihti kärsi Espoolle muuttotappiota -30 henkilöä. Vihti on saanut Espoosta muuttovoittoa yhteensä henkilöä vuosien aikana Muuttovoiton huippuvuosi Vihdissä oli vuosi 2007, jolloin kunta sai muuttovoittoa Espoosta yhteensä +283 asukasta. Vihdin kannalta huolestuttavana kehityspiirteenä voidaan pitää sitä, että vuoden 2011 jälkeen tulomuuttojen määrä Espoosta Vihtiin on tasaisesti vähentynyt ja samanaikaisesti lähtömuutto on kasvanut. Jos muuttoliikkeen trendi Vihdin ja Espoon välillä jatkuu vastaavanlaisena tulevina vuosina, kärsii Vihti jatkossa muuttotappiota Espoolle vuoden 2016 tavoin. Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike 11 suunnittain

12 VIHDIN JA HELSINGIN VÄLINEN TULO-, LÄHTÖ- JA NETTOMUUTTO VUOSINA Graafissa on kuvattu Vihdin ja Helsingin välistä muuttotasetta vuosina Vihtiin on muuttanut Helsingistä yhteensä henkilöä ajanjakson aikana ja vastaavasti Vihdistä Helsinkiin yhteensä henkilöä. Vihti on saanut vuoteen 2008 asti muuttovoittoa Helsingistä, mutta vuoden 2012 jälkeen se on joko kärsinyt muuttotappiota Helsingille tai lähtö- ja tulomuuton välinen erotus on ollut lähes tasan. Vihti on saanut Helsingistä muuttovoittoa yhteensä +737 henkilöä vuosina Muuttovoiton huippuvuosi Vihdissä oli vuosi 2004, jolloin kunta sai muuttovoittoa Helsingistä yhteensä +161 asukasta. Vihdin kannalta haitallisena trendinä voidaan pitää sitä, että muuttovoitto Helsingistä on tasaisesti alentunut 2000-luvun aikana. Trendin jatkuessa vastaavanlaisena, kärsii Vihti jatkossa muuttotappiota Helsingille. Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike 12 suunnittain

13 VIHDIN JA VANTAAN VÄLINEN TULO-, LÄHTÖ- JA NETTOMUUTTO VUOSINA Graafissa on kuvattu Vihdin ja Vantaan välistä muuttotasetta vuosina Vihtiin on muuttanut Vantaalta yhteensä henkilöä ajanjakson aikana ja vastaavasti Vihdistä Vantaalle yhteensä henkilöä luvun aikana Vihti on saanut joka vuosi muuttovoittoa Vantaalta. Vihti on saanut Vantaalta muuttovoittoa yhteensä +972 henkilöä vuosina Muuttovoiton huippuvuosi on Vihdissä oli vuosi 2008, jolloin kunta sai muuttovoittoa Vantaalta yhteensä +119 asukasta. Vihdin nettomuutto on koko ajanjakson ajan ollut vaihtelevaa Vantaan suhteen, mutta tilanne on heikentynyt suhteessa aikaisempaan vuoden 2008 jälkeen. Vuonna 2014 Vihti sai enää 6 henkilöä muuttovoittoa Vantaalta, mutta sen jälkeen muuttovoitto on hieman kasvanut Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike 13 suunnittain

14 2. Vihdin muuttajien rakenne

15 VIHDIN NETTOMUUTTO IKÄLUOKITTAIN VUOSINA Vihti on kärsinyt muuttotappiota kaikissa muissa ikäryhmissä, paitsi vuotiaissa sekä vuotiaissa. Muuttajien yhtenä avainryhmänä voidaan pitää vuotiaita nuoria aikuisia, joiden paikkaan liittyvillä valinnoilla on merkittävät positiiviset kerrannaisvaikutukset: Vihti sai yhteensä henkilöä muuttovoittoa nuorista vuotiaista aikuisista vuosina Näiden lisäksi Vihti sai hieman muuttovoittoa myös vuotiaista. Vihti kärsi eniten muuttotappiota vuotiaista (-352 hlöä). Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike 15 ikärakenne

16 VIHDIN NETTOMUUTTO PÄÄASIALLISEN TOIMINNAN MUKAAN VUOSINA Graafi kuvaa Vihdin nettomuuttoa pääasiallisen toiminnan mukaan tarkasteltuna: muuttajat voidaan jakaa työmarkkina-aseman perusteella työllisiin, työttömiin ja työvoiman ulkopuolella oleviin. Alueen kuntatalouden ja kilpailukyvyn kannalta ideaalitilanne on, jos alue saa samanaikaisesti muuttovoittoa työllisistä ja muuttotappiota työttömistä ja työvoiman ulkopuolisista henkilöistä. Vihdin muuttajien rakenne on hyvä pääasiallisen toiminnan mukaan tarkasteltuna: kunta sai eniten muuttovoittoa työllisistä (+ 76 hlöä) vuosina Työttömistä Vihti kärsi muuttotappiota yhteensä -96 hlöä. Vihti kärsi muuttotappiota eniten opiskelijoista (-197 hlöä). Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike toiminnan 16 mukaan

17 HENKILÖÄ VIHDIN TYÖLLISTEN JA TYÖTTÖMIEN NETTOMUUTTO VUOSINA Työllisten nettomuutto on tärkein muuttoliikkeen laadullinen indikaattori sen merkittävien positiivisten tai negatiivisten kerrannaisvaikutusten vuoksi: yhden työllisen keskimääräiset tulot ovat noin euroa eli neljä kertaa suuremmat kuin työttömän työnhakijan tai työvoiman ulkopuolella olevan keskimääräiset tulot. Vihti on saanut sekä vuonna 2014 että vuonna 2015 muuttovoittoa työllisistä muuttajista. Työttömistä Vihti on kärsinyt muuttotappiota kumpanakin tarkasteluvuotena. Työllisistä saadut muuttovoitot osoittavat Vihdin hyötyvän muuttajien rakenteesta. Työllisten muuttovoitosta kertyy muita positiivisia kerrannaisvaikutuksia taloudellisesta näkökulmasta. Lähde: Tilastokeskus, muuttoliike toiminnan 17 mukaan

18 VIHDIN KESKI- JA KORKEA- ASTEEN NETTOMUUTTO Kuvio kuvaa Vihdin keski- ja korkea-asteen koulutusasteen saaneiden henkilöiden nettomuuttoa vuosien aikana. Vihti kärsi muuttotappiota keskiasteen suorittaneiden henkilöiden osalta vuosien aikana, mutta sai korkea-asteen suorittaneista muuttajista muuttovoittoa samalla ajanjaksolla Keskiaste 2. Alin korkea-aste 3. Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Tutkijakoulutusaste Vihti kärsi keskiasteen tutkinnon suorittaneista muuttotappiota yhteensä -636 henkilöä eli keskimäärin -106 henkilöä vuodessa -200 Vihti kärsi pieniä muuttotappiota alimman korkeaasteen suorittaneiden ryhmässä, mutta sai muuttovoittoa muista korkeakoulutetuista, etenkin alemman korkea-asteen suorittaneista. Vihti sai korkea-asteen suorittaneista muuttovoittoa yhteensä 477 henkilöä vuodessa Lähde: Tilastokeskus, 18 erillisaineisto

19 VIHDIN MUUTTOLIIKE MUUTTAJIEN TULORAKENTEEN PERUSTEELLA Graafissa kuvataan Vihdin muuttoliikettä muuttajien tulorakenteen perusteella. Muuttajien tulot on jaettu ryhmiin tulottomista aina yli euroa vuodessa ansaitseviin Vihdin muuttoliike on muuttajien tulorakenteen perusteella hyvä. Kunta sai ajanjakson aikana muuttovoittoa erityisesti keski- ja hyvätuloisista muuttajista, mutta kärsi samanaikaisesti muuttotappiota pienituloisten muuttajien osalta eli kunta hyötyi muuttajien tulorakenteesta taloudellisesta näkökulmasta Vihti sai eniten muuttovoittoa euroa ansaitsevista muuttajista. Eniten muuttotappiota Vihti sai euroa ansaitsevista. 19 Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot tulojen mukaan

20 VIHDIN TULO- JA LÄHTÖ- MUUTTAJIEN KESKIMÄÄRÄISET TULOT IKÄLUOKITTAIN Graafi kuvaa tulo- ja lähtömuuttajien keskimääräisiä tuloja ikäryhmittäin Vihdissä vuosina Vihdin lähtö- ja tulomuuttajien keskimääräiset tulot olivat korkeimmat vuotiaiden ikäluokassa. Selvästi alhaisimmillaan tulo- ja lähtömuuttajien keskimääräiset tulot olivat nuorten vuotiaiden ikäryhmässä. Vihdin tulomuuttaneiden tulot olivat korkeammat, kuin lähtömuuttaneiden tulot kaikissa muissa ikäluokissa, paitsi vuotiaiden ja yli 65- vuotiaiden ikäluokassa. Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot tulojen mukaan 20

21 VIHDIN VUOTIAIDEN TULOMUUTTAJIEN KESKI- MÄÄRÄISET TULOT VUOSINA Kuvio kuvaa nuorten vuotiaiden tulomuuttajien keskimääräisiä tuloja Vihdissä, Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sekä muissa KUUMA-kunnissa vuosina Vihtiin tulomuuttaneiden nuorten tulot olivat keskimäärin ,5 euroa ja näin ollen keskivertoa matalammat verrattuna verrokkikuntiin vuosina Nuorten tulomuuttajien keskimääräiset tulot olivat korkeimmat Tuusulan lisäksi Nurmijärvellä. Alhaisimmat tulot olivat Espoossa ja Helsingissä. Tulomuuttaneiden keskimääräiset tulot vaihtelivat euron välillä tarkasteltavissa kunnissa. 21 Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot

22 VIHDIN VUOTIAIDEN TULOMUUTTAJIEN KESKI- MÄÄRÄISET TULOT VUOSINA Graafi kuvaa vuotiaiden tulomuuttajien keskimääräisiä tuloja Vihdissä, Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sekä muissa KUUMA-kunnissa vuosina Vihtiin tulomuuttaneiden nuorten aikuisten tulot olivat keskimäärin euroa vuodessa vuosina Vihtiin tulomuuttaneiden nuorten aikuisten keskimääräiset tulot olivat keskitasoa verrokkikuntiin nähden. Nuorten aikuisten keskimääräiset tulot olivat korkeimmat Sipoon lisäksi Nurmijärvellä ja vastaavasti alhaisimmat tulot Keravan lisäksi Helsinkiin tulomuuttaneilla. Tulomuuttajien keskimääräiset tulot vaihtelivat euron välillä. 22 Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot

23 VIHDIN VUOTIAIDEN TULOMUUTTAJIEN KESKI- MÄÄRÄISET TULOT VUOSINA Graafi kuvaa vuotiaiden tulomuuttajien keskimääräisiä tuloja Vihdissä, Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sekä muissa KUUMA-kunnissa vuosina Vihtiin tulomuuttaneiden vuotiaiden keskimääräiset tulot olivat ,5 euroa vuodessa vuosina Vihtiin tulomuuttaneiden vuotiaiden tulot olivat keskitasoa hieman matalammat verrokkikuntiin nähden. Tulomuuttajien keskimääräiset tulot olivat korkeimmat Sipoossa, Pornaisissa sekä Kirkkonummella ja vastaavasti alhaisimmat tulot olivat Keravalla, Järvenpäässä ja Hyvinkäällä. Tulomuuttajien keskimääräisissä tuloissa oli varsin suuret erot kuntien välillä: tulot vaihtelivat Keravan eurosta Pornaisen euroon. 23 Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot

24 VIHDIN VUOTIAIDEN TULOMUUTTAJIEN KESKIMÄÄRÄISET TULOT VUOSINA Graafi kuvaa vuotiaiden tulomuuttajien keskimääräisiä tuloja Vihdissä, Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sekä muissa KUUMA-kunnissa vuosina Vihtiin tulomuuttaneiden vuotiaiden keskimääräiset tulot olivat euroa vuodessa vuosina Vihtiin tulomuuttaneen ikäryhmän edustajan tulot olivat keskitasoa hieman matalammat verrokkikuntiin nähden. Tulomuuttajien keskimääräiset tulot olivat korkeimmat Mäntsälään, Helsinkiin sekä Espooseen muuttaneilla ja vastaavasti alhaisimmat Pornaisten lisäksi Keravalle ja Vantaalle muuttaneilla. Tulomuuttajien keskimääräisissä tuloissa oli varsin suuret erot kuntien välillä: kuntien ääripäiden välillä oli noin euron erot. 24 Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot

25 VIHDIN VUOTIAIDEN TULOMUUTTAJIEN KESKI- MÄÄRÄISET TULOT VUOSINA Kuvio kuvaa vuotiaiden tulomuuttajien keskimääräisiä tuloja Vihdissä, Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sekä muissa KUUMA-kunnissa vuosina Vihtiin tulomuuttaneen vuotiaan keskimääräiset tulot olivat ,5 euroa vuodessa vuosina Vihtiin tulomuuttaneen ikäryhmänsä edustajan tulot olivat hieman keskitasoa korkeammat verrokkikuntiin verrattuna. Tulomuuttaneiden keskimääräiset tulot olivat korkeimmat Helsingissä, Espoossa sekä Sipoossa ja alhaisimmat Mäntsälässä, Pornaisissa ja Hyvinkäällä. Kuntien välillä oli noin euron erot ääripäiden välillä: keskimääräiset tulot vaihtelivat yhtä muuttoa kohden Helsingin eurosta Mäntsälän euroon. 25 Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot

26 VIHDIN YLI 65 VUOTIAIDEN TULOMUUTTAJIEN KESKI- MÄÄRÄISET TULOT VUOSINA Graafi kuvaa yli 65-vuotiaiden tulomuuttajien keskimääräisiä tuloja Vihdissä, Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sekä muissa KUUMA-kunnissa vuosina Vihtiin tulomuuttaneen yli 65-vuotiaan keskimääräiset tulot olivat euroa vuodessa vuosina Vihtiin muuttaneiden yli 65- vuotiaiden tulot olivat keskitasoa verrokkikuntiin nähden. Keskimääräiset tulot olivat korkeimmat Sipooseen, Helsinkiin sekä Espooseen muuttaneilla ja alhaisimmat Tuusulan lisäksi Pornaisiin ja Mäntsälään tulomuuttaneilla vuosina Kuntien välillä oli noin euron erot ääripäiden välillä: keskimääräiset tulot vaihtelivat Sipoon eurosta Pornaisen euroon. 26 Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot

27 Miljoonaa euroa VIHDIN MUUTTOLIIKKEEN LASKENNALLINEN TUOKERTYMÄ VUOSINA ,0 Kuviossa on esitetty Vihdin muuttoliikkeen yhteenlaskettu laskennallinen tulokertymä vuosien aikana. Laskennallisessa tulokertymässä huomioidaan alueen kaikkien tulo- ja lähtömuuttajien yhteenlasketut tulot kalenterivuoden aikana: alueen tulokertymä voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. 10,0 8,0 9,9 7,0 Vihdin nettomuuton laskennallinen tulokertymä oli yhteensä 26,4 miljoonaa euroa vuosien aikana eli keskimäärin 4,4 miljoonaa euroa vuodessa 6,0 4,0 5,1 Vihdin tulokertymän määrä oli kaikkina ajanjakson vuosina positiivinen, mutta vaihtelu oli suurta ajanjakson aikana. Vihdin vuotuinen tulokertymä oli suuurimmillaan lähes 10 miljoonaa euroa (2010) ja alhaisimmillaan 0,4 miljoonaa euroa (2012) 2,0 2,8 1,2 Vihdin laskennallinen tulokertymä oli keskimäärin 152,9 euroa asukasta kohden laskettuna vuodessa vuosina ,0 0, Lähde: Tilastokeskus, Muuttajien taustatiedot 27

28 VIHDIN MUUTTOLIIKKEEN LASKENNALLINEN TULO- KERTYMÄ VUOSINA Muuttoliikkeen laskennallisessa tulokertymässä huomioidaan alueen kaikkien tulo- ja lähtömuuttajien yhteenlasketut tulot kalenterivuoden aikana: alueen tulokertymä voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. Vihti on hyötynyt tarkasteluvuosien aikana muuttoliikkeestä ja muuttajien rakenteesta: Vihdin muuttoliikkeen laskennallinen tulokertymä oli yhteensä +4 miljoonaa euroa vuosina Vihdin tulokertymä on ollut tarkastelujakson kumpanakin vuotena positiivinen. Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot tulojen 28 mukaan

29 3. Johtopäätökset ja tulkinnat 29

30 Johtopäätökset ja tulkinnat VIHDIN VÄESTÖNLISÄYS: Vihti sai väestönlisäystä yhteensä noin henkilöä vuosina eli keskimäärin 317 henkilöä vuodessa. Vihdin väestönkehitys oli tasapainossa demografisen kehityksen osatekijöiden suhteen: väestönlisäyksestä luonnollisen väestönlisäyksen osuus oli 47,3 % ja muuttoliikkeen 52,7 %. Muuttoliikkeessä maan sisäisen muuttoliikkeen osuus oli noin neljä viidesosaa ja maahanmuuton osuus noin yksi viidesosa. Vihti sai väestönlisäystä joka vuosi vuosien välisenä aikana pois lukien vuosi Vuosien väestönlisäys oli vähäistä aikaisempaan kehitykseen verrattuna. Vihdin väestönlisäys oli keskimäärin 1,21 % vuosina ja 0,57 % vuosina Vihdin väestönlisäys on ollut ideaalisella tasolla edelleen 2010-luvulla, vaikka se on alentunut 2000-luvun ensimmäiseen vuosikymmeneen verrattuna. Vuoden 2017 ennakkotietojen perusteella Vihdin väestönlisäys oli 0,32 %. VIHDIN TULO- JA LÄHTÖMUUTON SUUNTAUTUMINEN: Vihtiin tehtiin yhteensä tulomuuttoa vuosina eli keskimäärin 1663 tulomuuttoa vuodessa. Pääosa tulomuutoista Vihtiin tuli lähikunnista. Noin joka viides tulomuutto tuli Espoosta (21 %) ja Helsingistä (20 %). Tulomuuttoja tuli myös keskimääräistä enemmän Lohjalta (11 %), Vantaalta (9 %), Kirkkonummelta (6 %) ja Karkkilasta (4 %). Vihdistä tehtiin yhteensä lähtö-muuttoa vuosina eli keskimäärin 1536 lähtömuuttoa vuodessa. Pääosa lähtömuutoista suuntautui lähikuntiin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle: Helsinkiin (19 %), Espooseen (14 %), Lohjalle (13 %), Vantaalle (6 %) ja Karkkilaan (5 %). Vihti sai muuttovoittoa maan sisäisestä muuttoliikkeestä yhteensä henkilöä vuosina Vihti keräsi muuttovoittoa 93 kunnasta, kärsi 181 kunnalle muuttotappiota ja 36 kunnan kanssa muuttoliike oli tasan. Vihti sai eniten määrällistä muuttovoittoa Espoosta (2287), Vantaalta (972) ja Kirkkonummelta (777) sekä kärsi eniten muuttotappiota Lohjalle (-450), Turulle (-235) ja Tampereelle (-191). Vihti sai Espoosta muuttovoittoa joka ainoa vuosi 2000-luvulla lukuun ottamatta vuotta 2015, mutta huolestuttavana trendinä Vihdin kannalta on muuttovoiton jatkuva alentuminen vuodesta 2011 alkaen. Vihti on kärsinyt Helsingille pientä muuttotappiota vuodesta 2013 alkaen. Vihti on saanut muuttovoittoa Vantaalta koko 2000-luvun ajan, mutta muuttovoitot ovat alentuneet viime vuosina aikaisempaan kehitykseen verrattuna VIHDIN MUUTTAJIEN PROFIILI: Vihdin muuttajien rakenne on kilpailukykyinen. Vihti hyötyy muuttajien rakenteesta. Vihti saa ikäryhmittäin tarkasteltuna muuttovoittoa yhdestä muuttoliikkeen avainryhmästä vuotiaista nuorista aikuisista ja muuttotappiota muista ikäryhmistä. Vihdin muuttajien rakenne on ideaalinen muuttajien työmarkkina-aseman näkökulmasta: kunta saa muuttovoittoa työllisistä ja muuttotappiota työttömistä työnhakijoista ja työvoiman ulkopuolella olevista. Sama tilanne on koulutusrakenteessa. Vihti saa muuttovoittoa korkea-asteen tutkinnon suorittaneista ja muuttotappiota keskiasteen tutkinnon suorittaneista eli alueen koulutustaso kohenee muuttoliikkeen ansiosta. Vihti saa myös muuttovoittoa keski- ja hyvätuloisista muuttajista, mutta muuttotappiota pienituloisista muuttajista. Raja menee euron vuositulojen kohdalla. Vihdin muuttoliikkeen laskennallinen tulokertymä oli 26,4 miljoonaa euroa vuosina eli keskimäärin 4,4 miljoonaa euroa vuodessa. Vihti hyötyy muuttajien rakenteesta keskimäärin 152,90 euroa asukasta kohden vuodessa. Muuttajien rakenne on optimaalinen Vihdin kannalta. 30

Hamina. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,4 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,3 %

Hamina. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,4 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,3 % Hamina 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 20 654 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,4 % Hamina. 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 59,3 % VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

Lisätiedot

Pyhtää. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) 0,8 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,9 %

Pyhtää. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) 0,8 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,9 % Pyhtää 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 5 334 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) 0,8 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 59,9 % Pyhtää. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015

Lisätiedot

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 %

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 % 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 3 275 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,3 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 58,1 % Virolahti. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015

Lisätiedot

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 %

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 % Miehikkälä 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 2 038 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -12,5 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 55,6 % Miehikkälä. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

Lisätiedot

KUUMA. kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset

KUUMA. kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset KUUMA kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset Asiantuntijat, VTT Timo Aro ja FM Susanna Haanpää Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI @timoaro Helmikuu 2018 mdi.fi @MDIfriends MDIfriends Aluekehittämisen

Lisätiedot

KUUMA. kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset

KUUMA. kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset KUUMA-johtokunta 11.4.2018 19 Liite 19b KUUMA kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset Asiantuntijat, VTT Timo Aro ja FM Susanna Haanpää Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI @timoaro Huhtikuu

Lisätiedot

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98 Tilastokatsaus 21:4 Vantaan kaupunki Tilasto ja tutkimus 29.3.21 Katsauksen laatija: Hannu Kyttälä, puh. 8392 2716 sähköposti: hannu.kyttala@vantaa.fi B6 : 21 ISSN 786-7832, ISSN 786-7476 Muuttajien taloudellinen

Lisätiedot

Valkeakosken muuttoliikeanalyysi. VTT Timo Aro ja Valt.yo. Rasmus Huhtikuu 2017

Valkeakosken muuttoliikeanalyysi. VTT Timo Aro ja Valt.yo. Rasmus Huhtikuu 2017 Valkeakosken muuttoliikeanalyysi VTT Timo Aro ja Valt.yo. Rasmus Aro @timoaro Huhtikuu 2017 SISÄLTÖ 1. Yleistä koko maan väestönkehityksestä ja muuttoliikkeestä 2. Valkeakosken määrällinen väestönkehitys

Lisätiedot

KUUMA. kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset

KUUMA. kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset KUUMA kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset Asiantuntijat, VTT Timo Aro ja FM Susanna Haanpää Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI @timoaro Huhtikuu 2018 mdi.fi @MDIfriends MDIfriends Aluekehittämisen

Lisätiedot

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion viime vuosien hyvä väestönkasvu perustuu muuttovoittoon. Keitä nämä muuttajat ovat? Tässä tiedotteessa kuvataan muuttajien taustatietoja kuten, mistä

Lisätiedot

Muuttoliike 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Muuttoliike 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Muuttoliike 213 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.215 Hyvinkään muuttoliiketilastot Muuttoliiketilastot kuvaavat henkilöiden muuttoja. Tilastoissa erotellaan Suomen aluerajojen ylittävät muutot eli

Lisätiedot

KUUMA. KUUMA-johtokunta liite 19. kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset

KUUMA. KUUMA-johtokunta liite 19. kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset KUUMA-johtokunta 11.4.2018 19 liite 19 KUUMA kuntien muuttoliikkeen taloudelliset vaikutukset Asiantuntijat, VTT Timo Aro ja FM Susanna Haanpää Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI @timoaro Helmikuu

Lisätiedot

SASTAMALAN MUUTTOLIIKEANALYYSI. Valtiotieteen tohtori Timo Kesäkuu 2017

SASTAMALAN MUUTTOLIIKEANALYYSI. Valtiotieteen tohtori Timo Kesäkuu 2017 SASTAMALAN MUUTTOLIIKEANALYYSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro Kesäkuu 2017 SISÄLTÖ 1. Yleistä koko maan väestönkehityksestä ja muuttoliikkeestä 2. Sastamalan määrällinen väestönkehitys osatekijöittäin

Lisätiedot

METROPOLIALUEEN MUUTTOLIIKEANALYYSI

METROPOLIALUEEN MUUTTOLIIKEANALYYSI METROPOLIALUEEN MUUTTOLIIKEANALYYSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro Osa I Tausta ALUE- JA KAUPUNKIKEHITYKSEN NELJÄ ISOA TEEMAA 2010-LUVULLA: Keskittymiskehitys Kehityskäytävät, -vyöhykkeet ja kehät Sopimusperustainen

Lisätiedot

MIKKELIN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY JA MUUTTAJIEN PROFIILI. VTT, Timo Aro 27.1.2011

MIKKELIN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY JA MUUTTAJIEN PROFIILI. VTT, Timo Aro 27.1.2011 MIKKELIN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY JA MUUTTAJIEN PROFIILI VTT, Timo Aro 27.1.2011 Suomi repeytyy!!!: - Kolme viidestä suomalaisesta asuu 10 suurimmalla kaupunkiseudulla ja neljä viidestä 20 suurimmalla

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / Liite 13l. KUUMA kuntien. väestöennuste

KUUMA-johtokunta / Liite 13l. KUUMA kuntien. väestöennuste KUUMA kuntien väestöennuste 2018-2040 KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / Liite 13l Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 141 361 + 31 949 + 23 591 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12

Lisätiedot

Valtiotieteen tohtori Timo Aro 30.1.2012, Porvoo Timo Aro 2012

Valtiotieteen tohtori Timo Aro 30.1.2012, Porvoo Timo Aro 2012 Analyysi Porvoon demografisesta kilpailukyvystä muuttoliikkeen näkökulmasta Valtiotieteen tohtori Timo Aro 30.1.2012, Porvoo I Muuttoliike Suomessa 2010-luvun vaihteessa II Porvoon muuttovetovoima määrällisestä

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN MUUTTOLIIKEANALYYSI

FORSSAN SEUDUN MUUTTOLIIKEANALYYSI FORSSAN SEUDUN MUUTTOLIIKEANALYYSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro ja valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Toukokuu 2015 SISÄLTÖ 1. Muuttoliike Suomessa 2010-luvulla 2. Forssan seudun määrällinen väestönkehitys

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja 2019:6 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja ISSN 2489-4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 31036300

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015 2016:4 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018 2018:15 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 2017:7 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 2017:5 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017 2017:15 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015 2015:37 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 2016:28 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Uusimaa 2050 väestöprojektion toteutumisen arviointi (tiivistelmä) Timo Aro Rasmus Aro Susanna Haanpää

Uusimaa 2050 väestöprojektion toteutumisen arviointi (tiivistelmä) Timo Aro Rasmus Aro Susanna Haanpää Uusimaa 2050 väestöprojektion toteutumisen arviointi (tiivistelmä) Timo Aro Rasmus Aro Susanna Haanpää RAPORTIN SISÄLTÖ 1.Analyysin tausta ja toteuttaminen 2.Alue- ja väestörakenteen tulevaisuuskuva muutostrendien

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018 2018:9 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015 2015:14 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 VÄESTÖN

Lisätiedot

Muuttoliike vuonna 2014

Muuttoliike vuonna 2014 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 19.8.215 Muuttoliike vuonna 214 Muuttoliikettä selvitettäessä tulee kunnan tulo- ja lähtömuuttajien määrän lisäksi tarkastella myös muuttajien demografisia

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 35 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007 Väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Vantaalla,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015 2015:25 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Kuuden kaupunkiseudun demografinen kilpailukyky 2000-luvulla

Kuuden kaupunkiseudun demografinen kilpailukyky 2000-luvulla Kuuden kaupunkiseudun demografinen kilpailukyky 2000-luvulla Laajakuvakuvat Kuvat voidaan myös esittää dramaattisemmin laajakuvana. Analyysin kohteena olevat kaupunkiseudut Analyysin kohteena Tampereen,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 24 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007 u Väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 14 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007 u väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN väestöennuste vuosille

KIRKKONUMMEN väestöennuste vuosille KIRKKONUMMEN väestöennuste vuosille 2018-2040 SISÄLTÖ 1.KUUMA-alueen väestöennuste vuosille 2018-2040 2.Kirkkonummen toteutunut väestönkehitys 2000-luvulla 3.Kirkkonummen kunnan väestöennuste vuosina 2018-2040

Lisätiedot

TILASTOJA 2014:30. Väestön ja väestönmuutosten. seudulla tammi-syyskuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus

TILASTOJA 2014:30. Väestön ja väestönmuutosten. seudulla tammi-syyskuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus TILASTOJA 2014:30 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. - Helsingin, Espoon, Vantaan, Järvenpään,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008 8131 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 13 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008 Väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 22:2016

TILASTOKATSAUS 22:2016 TILASTOKATSAUS 22:216 12.12.216 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista 83 prosenttia oli työllisiä. Lähtömuuttajista heitä oli 82 prosenttia. Vuonna 214 Vantaalle

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Nurmijärvellä ja Kirkkonummella

Lisätiedot

TILASTOJA 2014:22. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-kesäkuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus

TILASTOJA 2014:22. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-kesäkuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus TILASTOJA 2014:22 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin vastaavana

Lisätiedot

Tässä esitetään tietoja kuntaryhmistä ja kunnista, jotka osallistuvat Helsingin seudun (14) yhteistyöhön

Tässä esitetään tietoja kuntaryhmistä ja kunnista, jotka osallistuvat Helsingin seudun (14) yhteistyöhön Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2006 - väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla - Keravan, Vantaan, Tuusulan, Hyvinkään,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 36 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013 Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki 2010 Väkiluku on kasvanut

Lisätiedot

kunnista tammi maaliskuussa

kunnista tammi maaliskuussa Tilastoja 2014:13 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja etoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Tiivistelmä Väkiluku on kasvanut määrältään

Lisätiedot

TILASTOJA 2015:3. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-joulukuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus

TILASTOJA 2015:3. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-joulukuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus TILASTOJA 2015:3 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-joulukuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2015

TILASTOKATSAUS 2:2015 TILASTOKATSAUS 2:215 1.3.215 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yhdeksän kymmenestä oli työllisiä Vuonna 212 Vantaalle muutti 15 84 henkilöä, joista työvoimaan

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2010

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2010 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 3 2 0 1 0 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2010 Kuva: Petri Berglund

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosineljänneksellä 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosineljänneksellä 2011 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 1 2 2 0 1 1 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosineljänneksellä 2011 Kuva: Helsingin

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2012

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2012 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 6 2 0 1 2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2012 Väkiluku on kasvanut määrältään

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010

Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010 Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010 11.2.2010 Vantaan kaupunki Tietopalvelu Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1998-2007 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2012

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2012 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 2 0 1 3 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2012 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 4. vuosineljänneksellä 2010

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 4. vuosineljänneksellä 2010 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 2 2 0 1 1 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 4. vuosineljänneksellä 2010 Kuva: Helsingin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013 Tilastoja 2013:25 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Päivi Selander Puh.09-310 36411 etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Tilastokatsaus 3:2014

Tilastokatsaus 3:2014 Tilastokatsaus 3:2014 Tilastokatsaus 3:2014 Vantaa 1 10.3.2014 Tietopalvelu B4:2014 Tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 2002 2011 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yhdeksän kymmenestä

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/218 [1] Syntyneet Tammi-heinäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/215 [1] SYNTYNEET Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 11:2015

TILASTOKATSAUS 11:2015 TILASTOKATSAUS 11:215 1.12.215 TIETOJA VANTAALLE JA VANTAALTA MUUTTANEISTA Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista 86 prosenttia oli työllisiä. Lähtömuuttajista heitä oli 9 prosenttia. Vuonna 213 Vantaalle

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2012

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2012 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 2 8 2 0 1 2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2012 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007 8 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 3 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007 Väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Espoossa,Vantaalla,

Lisätiedot

PORVOON MUUTTOLIIKEANALYYSI

PORVOON MUUTTOLIIKEANALYYSI PORVOON MUUTTOLIIKEANALYYSI Valtiotieteen tohtori Timo Aro ja valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Huhtikuu 2016 Analyysin sisältö 1 Muuttoliike kuntien välillä koko maassa 2010-luvulla 2 Porvoon yleinen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/217 [1] Syntyneet Vuonna 217 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi kesäkuussa 2010

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi kesäkuussa 2010 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 23 2010 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi kesäkuussa 2010 Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa,

Lisätiedot

Kotka-Haminan seudun ja Kotkan kaupungin muuttoliikeanalyysi

Kotka-Haminan seudun ja Kotkan kaupungin muuttoliikeanalyysi 01 Kotka-Haminan seudun ja Kotkan kaupungin 02 Sisältö 01 02 03 04 05 Muuttoliike alueellisena muutosvoimana Kotka-Haminan seudun muuttoliike pähkinänkuoressa Kotkan kaupungin muuttoliike määrällisestä

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammi-elokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/18 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/18 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 18 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin vastaavana

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2008

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2008 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 29 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2008 Väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2011 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 6 2 0 1 1 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2011 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/218 [1] Syntyneet Tammi-lokakuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 12 lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/218 [1] Syntyneet Tammi-kesäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kymmenen lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/19 [1] Syntyneet Tammikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Muuttajien taustatiedot 2005

Muuttajien taustatiedot 2005 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 1 2008:9 30.5.2008 Muuttajien taustatiedot 2005 Tilastokeskus julkaisi muuttajien taustatiedot vuodelta 2005 poikkeuksellisen myöhään eli huhtikuun lopussa 2008. Tampereelle muutti

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/218 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt neljä lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/218 [1] Syntyneet Vuonna 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta vähemmän kuin edellisvuonna.

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2013 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 15 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2013 Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Matti Tirri 2000

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/219 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 24 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys Toimintaympäristön haasteet ja kuntarakenne Seurantaryhmän kokous 4.3.2014 Matti Vatilo Tähtäin vuoteen 2030 ilmiöitä ja ongelmia Väkiluku kasvaa ja

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/218 [1] Syntyneet Tammi-syyskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kuusi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/219 [1] Syntyneet Tammi-maaliskuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 14 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/19 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 13 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-toukokuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt suunnilleen saman verran

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin kahtena

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 8 TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 28 Tampereen maaliskuun muuttotappio oli aiempia vuosia suurempi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Tampereella asui maaliskuun

Lisätiedot

Tilastokatsaus 10:2012

Tilastokatsaus 10:2012 Tilastokatsaus 1:212 Vantaa 1 14.11.212 Tietopalvelu B13:212 Tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 2 21 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista yhdeksän kymmenestä oli työllisiä Vuoden 21

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA IV neljännes (loka-marraskuu) 2014 Kuva: Marianne Ståhl 23.2.2015 KONSERNIHALLINTO Timo Aro ja Timo Widbom Kuva: Toni

Lisätiedot

Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA. II neljännes (huhti-kesäkuu) 2015

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA. II neljännes (huhti-kesäkuu) 2015 MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA II neljännes (huhti-kesäkuu) 2015 1 TYÖLLISYYSKEHITYS 2 VÄESTÖKEHITYS 3 MUU YLEINEN KEHITYS 1. Työllisyyskehitys Porin työllisyyskehitys huhti-kesäkuussa 2015 Satakunnan työttömyysaste

Lisätiedot