Aurajokilaakson luonto

Julkaisija: Aurajokisäätiö Kirjoittajat: Martti Komulainen, Jyrki Matikainen, Jani Leppänen Kannen kuva: Matti Valta Taitto: Laura Suhonen Painopaikka: Turun kaupungin painatuskeskus, Turku ISBN: 95-98533-0-8

TIIVISTELMÄ Raportissa luodaan yleiskuvaa valtakunnallisesti arvokkaan Aurajokilaakson maisema-alueen luontoarvoista. Työn yhteydessä on selvitetty eri luontotyyppien, kuten lehtojen ja ketojen esiintymistä, eri metsätyyppien esiintymistä, arvokkaita luontokohteita sekä harvalukuisten kasvilajien esiintymistä maisema-alueella. Tiedot perustuvat osin uusiin kasvillisuus-, lintu- ja perhoskartoituksiin, osin jo aiemmin julkaistuun tietoon. Luontoselvitys palvelee maisemanhoidon suunnittelua, kuntien kaavoitusta sekä jokialueen virkistyskäyttöä ja muuta kehittämistoimintaa. Aurajokilaakson valtakunnallisesti arvokas maisema edustaa tyypillistä lounaissuomalaista vaurasta viljelyseutua. Maisemalle on leimallista viljeltyjen peltojen, joen ja maisemaa reunustavien metsäisten selänteiden vuorottelu. Arvokkaimmat luontoelementit sisältyvät jokilaakson alkuperäisintä kasvillisuutta edustaviin lehtoihin ja toisaalta perinteisen maatalouden synnyttämiin perinneympäristöihin, kuten ketoihin. Lehtoja on säilynyt Aurajokivarressa lähinnä viljelyyn kelpaamattomilla jyrkillä rinteillä. Paikotellen lehdoissa tavataan vaateliaita ja Varsinais-Suomessa harvinaisia kasvilajeja. Ketojen ja muiden perinneympäristöjen yleistila Aurajokilaaksossa on huono, sillä laidunnuksen päätyttyä niitä uhkaa umpeutuminen ja ketokasvillisuuden korvautuminen ravinteisuudesta hyötyvillä jokapaikan lajeilla. Arvokkaimmat kedot sijaitsevat nykyisin ketokasvillisuuden luontaisilla kasvupaikoilla paahteisilla kallioilla. Luonnonympäristöltään arvokkaita kohteita löydettiin uusien inventointien ja aikaisempien tietojen perusteella yhteensä 6, joissa lehtokasvillisuutta oli kohteessa ja keto-/niittykasvillisuutta 0 kohteessa sekä arvokasta rantaniittyä 2 kohteessa. Arvokohteiden lisäksi selvityksessä on listattu myös edellisiä pienialaisempia, paikallisesti merkittäviä perinneympäristöjä sekä maisemallisesti merkittäviä kallioalueita.

Sisältö JOHDANTO. Aurajokilaakson maiseman ja luonnonympäristön yleispiirteet....2 Maankäyttö sekä kallio- ja maaperäolosuhteet...2.3 Työn tarkoitus ja tavoitteet...3.4 Lähdemateriaali...3 2 KASVILLISUUS 2. Inventointialue...4 2.2 Käytetyt menetelmät...4 2.3 Aurajokivarren kasvillisuuden yleispiirteet...5 Metsät...6 Niityt ja kedot...7 Hakamaat...8 Rantavyöhyke...9 2.5 Aurajokilaakson harvalukuisia kasveja...9 3 LINNUSTO 3. Aineisto ja menetelmät...25 3.2 Lintulajisto...26 4 PERHOSET 4. Inventointikohteet...28 4.2 Menetelmät...28 4.3 Perhoslajisto...29 4 ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET Turku...32 Koroisten ristin alue Virnamäen katajaketo Komosten keto Paaskunnan lehto Lieto...36 Vanhalinna Vääntelänkoski Vierunkoski Nautelankoski eli Kukkarkoski Hartikkala Aura...42 Kuuskosken lehto ja haka Järvijoki, Työsiirtolan koski Hypöistenkoski Auran kirkonkylän pohjoispuoli Järykselä Kupparinalho ja Lahnaoja Pöytyä...48 Raatikaisen metsä Pöylijoki Kuuden kosken alue Jalkalanjoen rantalehdot Järvenojan puronvarsilehto 5 MUUT MERKITTÄVÄT KOHTEET 5. Perinnemaisemakohteet...53 5.2 Luonnonmuistomerkit ja muut seutukaavan suojeluvarauksella merkityt pienimuotoiset kohteet...56 5.3 Maisemallisesti, historiallisesti ja geologisesti merkittävät kallioalueet...57 6 AURAJOKILAAKSON LUONNONYMPÄRISTÖN NYKYTILA SEKÄ SUOJELU- JA HOITOTARVE...59 KIRJALLISUUS...6 LIITTEET - Metsälain (093/97 0 ) metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät elinympäristöt - Luonnonsuojeluasetuksen (60/97 0 ) suojeltavat luontotyypit - Kasvilajiluettelo - Perhoslajiluettelo urajokilaakson luonto 7

Esipuhe Ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmä nimesi v. 992 valtakunnallisesti arvokkaat maisemaalueet Suomessa. Aurajokilaakson kulttuurimaisema lukeutuu näiden joukkoon. Arvokkaiden maisemaalueiden inventoinnilla pyrittiin löytämään maaseudun perinteisiä maisematyyppejä sisältäviä maisemakokonaisuuksia. Arvokkaisiin maisemakokonaisuuksiin mietinnössä valittiin varhaisten elinkeinojen muovaamia alueellisesti omaleimaisia sekä yhtenäisiä ja maisemakuvaltaan ehjiä alueita. Ihmisen ja luonnon vuoropuhelun tuloksena syntynyt kulttuurimaisema muuttuu kaiken aikaa ja osaltaan tuo muutos kuuluu kulttuurimaiseman luonteeseen. Kuitenkin jotta paikallisidentiteetin kannalta tärkeä side menneeseen säilyisi ja maiseman arvoelementit osattaisiin tunnistaa ja ottaa huomioon, tarvitaan perusselvityksiä maisemarakenteen osatekijöistä. Aurajokilaakson kulttuurimaiseman kulttuuri- ja luontosisältöjä valottavia perusselvityksiä tarvitaan myös kuntien kaavoitustyön ja muun maankäytön suunnittelun pohjaksi, alueen maisemanhoidon ja -suojelun tarpeisiin sekä myös laajempaan jokialueen kehittämistyöhön. Maisema-alueen kulttuurisisältöä on inventoitu rakennusympäristön (Lehtonen 997) ja esihistoriallisten muinaisjäännösten osalta (Lehtonen 998, 999a, 999b). Sen sijaan kokonaisselvitystä maisema-alueen luontoarvoista ei ennen tätä työtä ollut tehty, vaikka kuntakohtaista ja yksittäiskohteita koskevaa tietoa onkin saatavilla. Näistä tarpeista lähtien Aurajokisäätiö käynnisti kesällä 998 koko Aurajokilaakson kattavan kasvillisuusinventoinnin. Luontoselvityksiä jatkettiin v. 999, jolloin kartoitettiin alueen linnustoa ja perhoslajistoa arvokkaimmissa kohteissa. Luontokartoituksella pyrittiin saamaan kokonaiskuva alueen luontoarvoista ja eri luontotyyppien, kuten lehtojen ja ketojen sijoittumisesta jokivarteen. Inventoinnit paitsi tarkensivat aiempien selvitysten antamaa kuvaa, nostivat esiin myös uusia arvokohteita. Inventoinnit tehtiin Varsinais-Suomen liiton myöntämän maakunnan kehittämisrahan (projekti Aurajoen kansallismaiseman nykytila ja kehittämistarpeet ) ja osin EU:n Leader II -maaseudun kehittämisohjelman (Aurajoen ketoprojekti) tuella. Työn tekivät biologi, FK Jyrki Matikainen (kasvit ja linnut) ja opiskelija Jani Leppänen (perhoset). Kasvillisuusinventoinneissa saatiin arvokasta apua ja ohjausta Dos. Yrjö Mäkiseltä. Metsäalueita koskevia tietoja saatiin käyttöön Lounais-Suomen metsäkeskuksesta ja perinnemaisematietoja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen perinnemaisemaprojektilta. Kirjallisuustietojen hankinnassa avusti kirjastonhoitaja, FK Tapio Saario Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta. Kiitokset kaikille selvitystyössä apuna olleille! Turussa 3.4.2000 Martti Komulainen Jyrki Matikainen Jani Leppänen urajokilaakson luonto 9

JOHDANTO. Aurajokilaakson maiseman ja luonnonympäristön yleispiirteet Aurajokilaakson kulttuurimaisema edustaa tyypillistä varsinais-suomalaista vaurasta viljelymaisemaa. Jokilaakso on vanhan asutuskulttuurinsa sekä avaran ja vakiintuneen, metsäisten selänteiden reunustaman viljelymaisemansa perusteella valittu valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon (Ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmä 992). Lisäksi Aurajokilaakso on valittu yhdeksi Suomen 27:stä kansallismaisemasta, joilla ilmenee maamme eri osien edustavimmat luonnon- ja kulttuuripiirteet sekä tärkeimpien perinteisten elinkeinojen maankäyttötavat ja niiden vaikutus maamme maisemakuvan muotoutumiseen (Putkonen 993). Aurajokilaakson maisema-alue ulottuu Turun kaupungin reunalta lähelle Aurajoen alkulähteitä, Pöytyän ja Oripään rajoille. Jokilaakson kulttuurimaiseman ytimen muodostavat pellot ja vanhat kylämiljööt rakennuksineen ja puutarhoineen. Valtaosa jokivarren avoimesta alueesta on viljeltyä. Jokilaakson maisemaa reunustavat kauempana pääuomasta sijaitsevat, savimailta esiintyöntyvät metsäiset selänteet, joista korkeimmat kohoavat 50 metriä peltomaata korkeammalle tarjoten kauniita näkymiä jokilaaksoon. Maisemaa reunustavat, vain ohuen maakerroksen peittämät kallioiset mäet ovat luonnonympäristöltään köyhiä, mutta maisemallisesti ja virkistyksellisesti sitäkin tärkeämpiä. Tällaisia paikallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä, Aurajokimaisemaa hallitsevia ja reunustavia kallioalueita ovat mm. Kaarinan Muikunvuori, Liedon Vanhalinna, Auran Puhonvuori sekä Pöytyän Varkaanvuori ja Kärilänmäki. Aurajoelle on luonteenomaista erityisesti joen alaosissa suoraviivaisuus, joten lieterantoja ja ajoittain tulvan alle jääviä jokivarren osia on erittäin vähän. Pöytyällä ja Oripäässä, missä joki on jo kutistunut varsin kapeaksi, jokivarsi on erilainen. Jokiuoma on mutkainen ja sen reitti muuttuu jatkuvasti veden madaltaessa rantapenkkaa. Jatkuvan kulutuksen ja lieteen kasaantumisen seurauksena jokivarteen on syntynyt hyvin reheviä harmaalepän valloittamia pienympä- Ariel Oy / Liedon kunta urajokilaakson luonto

JOHDANTO Taulukko. Aurajoen vesistöalueen maalajikoostumus Lundenin (974) mukaan. Maalaji kalliopaljastumat moreeni glasifluviaalinen aines sora ja hiekka savi turve ristöjä, jotka paikoitellen ovat kehittyneet hedelmällisiksi rantalehdoiksi. Jokilaakson alkuperäisintä luontotyyppiä, lehtoja, tavataan myös alempaa viljelyyn kelpaamattomilla jyrkillä rinteillä. Aurajokivarren lehtoja leimaa kuusivaltaisuus. Lehtojen alaosissa on usein harmaaleppää tai tuomea kasvava kapea vyöhyke. Jalopuulehtoja tavataan vain muutamilla paikoilla joen alajuoksulla. Syvälle irtaimeen saveen uomansa uurtanut Aurajoki on valtaosiltaan jyrkkätörmäinen, eikä laajoja jokivarsiniittyjä ole päässyt syntymään, koska kaikki alavammat maat on viljelykäytössä. Suhteellisen pienialaisia niittyjä ja ketoja on jyrkempien rantatöyräiden lisäksi ketokasvillisuuden luontaisilla kasvupaikoilla paahteisilla kallioilla. % 6, 32,5,2 5, 49,0 6,.2 Maankäyttö sekä kallio- ja maaperäolosuhteet Hienojakoiset irtaimet maalajit peittävät valtaosaa jokilaaksosta. Kallioperä työntyy vain paikoin esiin lähinnä happamista kivilajeista muodostuvina kalliopaljastumina. Aurajoen vesistöalueella kivilajeista yleisimpinä ovat granodioriitit, mikrokliinigraniitit ja dioriitit, joista kvartsija granodioriitit vallitsevat alueen pohjoisosissa. Jokilaakson etelä- ja lounaisosissa tavataan mikrokliinigraniitin ohella myös kiilleliuskeita ja -gneissejä. Happamat kivilajit selittävät osaltaan maisema-aluetta reunustavien metsäisten selänteiden niukkalajisen kasvillisuuden. Aurajoen vesistöalueella maalajeista hallitsee savi (taulukko ). Viljeltyjen peltojen osalta yleisimmät maatalouden käyttämän luokituksen mukaiset maalajit ovat karkea ja hieno hieta (raekooltaan 0.2-0.02 mm olevaa hietaa yli 50 %, savea alle 30 %) sekä lieju-savi (savea yli 30 %, muita lajitteita vaihtelevasti; Viljavuuspalvelun kuntakohtaiset analyysitiedot Varsinais- Suomesta vuosilta 996-998). Aurajoen pääuoman kuntien alueella viljellyt pellot ja metsät hallitsevat maisemaa ja maankäyttöä. Peltojen osuus kuuden 2 Taulukko 2. Aurajoen pääuoman kuntien maankäyttö prosentteina. (Suluissa pinta-alat km ) Oripää Pöytyä Aura Lieto Kaarina Turku Yhteensä Vesistöjä Viljeltyjä peltoja Niittyjä Metsiä Muuta - (-) 40,7 (47,7) 0,2 (0,5) 56,3 (66) 3,0 (3,5) 0,2 (0,4) 34,4 (09,0) 0,46 (0,50) 60,9 (93) 4,4 (4,0) 0,3 (0,3) 45,3 (43,3) 0,6 (0,5) 49,2 (47,0) 5,0 (4,8) 0,6 (,3) 40,5 (8,2) 0,3 (0,58) 5,9 (04) 7,0 (3,2) 4,2 (9,9) 8, (2,6) 0,9 (0,63) 39 (27) 28 (9,5) 20 (60,4) 6,6 (50,4) 0,08 (0,23) 39,5 (20) 23,8 (72,3) (72,3) (344,2) (2,24) (557) (27,3) Kokonaispinta-ala (7,3) (36,9) (95,6) (200,3) (69,6) (303,8) (03,5) 2

pääuoman kunnan (Oripää, Pöytyä, Aura, Lieto, Kaarina ja Turku) alueella on n. 3% kokonaispinta-alasta. Metsien osuus vaihtelee kunnissa taajamavaltaisimpien Kaarinan ja Turun kaupunkien vajaasta 40 prosentista Aurajoen yläjuoksun kuntien n. 60 prosenttiin (taulukko 2)..3 Työn tarkoitus ja tavoitteet Aurajokilaakson maisema-alueen luontoinventointien tarkoituksena oli kartoittaa alueen luontoarvot ja luontotyypit, osin myös uusien luonnonsuojelu- ja metsälakien (liite 2) hengessä siten, että pyrittiin huomioimaan niiden mukaisia arvokkaita elinympäristöjä. Lisäksi pyrittiin luonnehtimaan perinteisesti luontoarvioinneissa käytettyjen eliöryhmien, kuten kasvien ja lintujen lajistoa kartoittamalla tarkemmin arvokkaimmat kohteet. Työssä käytiin läpi myös olemassa oleva Aurajokea koskeva tieto maakunnallisista, kunnallisista ja valtakunnallisista selvityksistä. Työn lähtökohta oli selkeästi maisemallinen ja maisemanhoidollinen. Osin tästä syystä vesikasvillisuus ja muu vesiympäristöön liittyvä eliöstö ei kuulunut inventoinnin piiriin. Myös rantavyöhykkeen kasvillisuutta ei inventoitu samalla tarkkuudella kuin niitty- ja lehtokasvillisuutta. Tältä osin kartoitusta on tarkoitus jatkaa tulevina vuosina. Työn ensisijaisena tarkoituksena ei ollut etsiä ja osoittaa uusia suojelukohteita, vaan luoda yleiskuva alueen luontoarvoista lähinnä maisemanhoidon tarpeita ajatellen. Lisäksi selvityksen tuottama tieto palvelee kuntien kaavoitustyötä, maankäytön suunnittelua, matkailua ja virkistyskäyttöä sekä jokilaakson muuta kehittämistyötä. Selvitys tarjoaa pohjatietoa myös koulujen ympäristöaiheiden opetukseen..4 Lähdemateriaali Työssä hyödynnettiin myös jo olemassa olevaa tietoa alueen maisemasta ja luonnonympäristöstä sekä niitä valtakunnallisia ja maakunnallisia selvityksiä ja suojeluohjelmia, joissa on kohteita tai mainintoja Aurajokilaaksosta. Taulukkoon 3 on koottu keskeinen lähdekirjallisuus. Laajempi kirjallisuusluettelo on raportin lopussa. Lisäksi työssä käytettiin Lounais-Suomen metsäkeskuksen metsäinventointitietoja lähinnä maisema-alueen reunoilla olevien metsien osalta. Taulukko 3. Tärkeimmät työssä käytetyt lähteet. Kohdekohtaiset ja kunnalliset selvitykset Karhu, K. (994): Luonnon monimuotoisuus Turussa. : Luonnonsuojelullisesti arvokkaat alueet. Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimiston julkaisuja 4/94. 7 s. Lampolahti, Janne (988): Nautelankosken kasvillisuuskartoitus ja hoitosuunnitelma. Liedon kunta, ympäristönsuojelulautakunta. Routio, Irene & Valta, Matti (992): Nautelankosken luontokartoitus. Nisäkkäät, linnut, suurperhoset, maakotilot. Liedon kunta, ympäristönsuojelulautakunta. Tuomisto, Hannu (993): Auran, Karinaisten, Pöytyän ja Yläneen luontoselvitys. Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä, Ympäristöjaosto. Tuomi, Liisa: Kaarinan luontokohteet - kunnan arvokkaiden luontokohteiden esittely. Kaarinan ympäristönsuojelulautakunta; 992. Uotila, Jyrki (999): Liedon ympäristökohteet. Liedon kunta. Maakunnalliset ja valtakunnalliset selvitykset ja suojeluohjelmat Alapassi, Markku (988): Lehtojensuojelutyöryhmän mietintö. Komiteamietintö 988:6. Ympäristöministeriö. Heikkinen, R. & Husa, J. (995): Turun ja Porin läänin arvoluokkien 5 ja 6 kallioalueet. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Lehtomaa, Leena (2000): Varsinais-Suomen perinnemaisemat. Lounais-Suomen ympäristökeskus (käsikirjoitus). Mustonen, K. (999): Turun kaupunkiseudun luontokohteiden kartoitusprojekti Varsinais-Suomen liitossa. Tutkimusraportti. Varsinais-Suomen liitto, Turku. Varsinais-Suomen seutukaava. Seutukaavojen yhdistelmä 993. Varsinais-Suomen Liitto. Turun kaupunkiseudun maakuntakaava (luonnos) 999. Varsinais-Suomen Liitto. urajokilaakson luonto 3

2 KASVILLISUUS 2. Inventointialue Selvityksen kohteeksi valittiin Ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmän määrittelemä valtakunnallisesti arvokas maisemaalue (Ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmä 992). Rajaus noudattelee useimmissa kohdissa Aurajokilaakson maisemaa reunustavia metsäalueita. 2.2 Käytetyt menetelmät Käytännön työ alkoi karttatyöskentelyllä keväällä 998. Karttatietojen perusteella pyrittiin rajaamaan alueet, joissa arvokkaita pienympäristöjä saattaisi olla. Aiemmin tiedossa olleet kohteet, yhtenäiset metsäalueet, sivujokien yhtymäkohdat ja alueet, joissa jokirinne on loiva valittiin ensimmäisiksi tutkimuskohteiksi. Maastossa kuljettiin kävelemällä jokivartta pitkin. Aurajoen pääuoma kuljettiin läpi koko matkaltaan. Sivujoista tutkittiin osittain Pöylijoki, josta oli saatavilla aiempaakin tietoa sekä Järvijoen loppuosa (laskupaikalta noin 2 km yläjuoksulle päin). Koska työn tarkoituksena oli arvokkaiden ympäristöjen löytäminen ja rajaaminen, eikä tarkkojen kasvihavaintojen teko, moni harvinaisuus jäi varmasti löytymättä. Kasvilajien osalta selvitys keskittyi eri ympäristötyyppien indikaattorilajeihin, ja muut lajit jäivät vähemmälle huomiolle. Muutamasta harvalukuisesta lajista pyrittiin keräämään havaintoja koko jokivarren matkalta. Selvästi muusta ympäristöstä lajistonsa puolesta poikkeavat kohteet, olivatpa ne sitten ketoja tai rehevämpiä metsäosuuksia, kartoitettiin tarkemmin. Kultakin kohteelta tehtiin yleiskuvaus, jossa pyrittiin selvittämään alueen pinnanmuodot, sijainti, kosteusolosuhteet, mahdollinen kulttuuritausta ja muut alueen luontoon vaikuttaneet paikalliset tekijät. Kasvistosta pyrittiin tekemään mahdollisimman täydellinen lajilista ja harvalukuisista lajeista joko laskettiin tai arvioitiin kasviyksilöiden lukumäärä. Koska osa kohteista inventoitiin vasta loppukesällä monet keväällä kukkivat lajit saattoivat jäädä havaitsematta. Näiden kohteiden kevätlajisto inventoitiin keväällä 999. Kohteiden luontoarvojen selvitys pelkän kasvilajiston inventoinnin avulla ei kuitenkaan anna kohteesta riittävän täydellistä kuvaa. 4

Moni nyt inventoinnin ulkopuolelle jäänyt kohde saattaa linnustonsa tai muun eläimistönsä puolesta olla hyvinkin arvokas alue. Erityisesti tiheät jokivarsipensaikot, joissa kasvilajisto on vaatimatonta ovat linnustonsa puolesta usein hyvinkin rikkaita. Monet hyönteislajit viihtyvät paahteisilla jokirinteillä, joukossa saattaa olla useampikin uhanalainen laji. Mikäli maastossa oli näkyvissä merkkejä alueen aiemmasta käytöstä, kuten esim. aitojen jäänteitä, rakennelmia tms, ne kirjattiin ylös, ja mainitaan kohdekuvauksen yhteydessä. Useasta kohteesta on saatavilla tietoa laidunnuksen loppumisajankohdasta ja esim. tietoja alueen metsittämisestä. Useasta kohteesta nämä tiedot kuitenkin puuttuvat, koska niitä ei erityisesti lähdetty keräämään maanomistajilta. Mikäli vanhoja laidunalueita kuitenkin lähdetään ennallistamaan on nämä tiedot kuitenkin syytä hankkia. Luontoarvoiltaan arvokkaita Liedon Nautelankoskea ja Vanhalinnaa ei inventoitu uudelleen. Nautelankoskella selvitettiin muutaman harvinaisemman kasvilajin esiintymien nykytila. Vanhalinnasssa inventoitiin vain mäen lakialue. Kummastakin alueesta on olemassa varsin tarkat kuvaukset kasvillisuudesta ja eläimistöstä (Lampolahti 988 ja Lempiäinen 997). Kasvimaantieteellisesti Aurajokilaakso kuuluu pääosiltaan eteläboreaaliseen vyöhykkeeseen edustaen suurta boreaalista havumetsäaluetta, johon kuuluu miltei koko Suomi. Tarkemmin jokilaakso kuuluu eteläboreaalisen alueen nk. vuokkovyöhykkeeseen, jolla sijaitsee eteläisen havumetsäalueen edustavimmat lehdot. Aurajoen alajuoksulla on myös piirteitä keskieurooppalaisten lehtimetsien ja havumetsien vaihettumis- l. hemiboreaaliselta vyöhykkeeltä jalopuumetsiköineen. Jokivarren alkuperäisintä luontotyyppiä edustavia lehtoja on säilynyt lähinnä viljelykäyttöön kelpaamattomilla jyrkillä rinteillä, etenkin jokilaakson pohjoisosissa. Näissäkin näkyy ihmistoiminnan vaikutus, sillä useimmat jokea reunustavat metsiköt ovat olleet aiemmin laidunkäytössä. Maisema-alueen rajoina toimivat metsäiset selänteet, joiden lakiosissa vallitsevat kivilajien happamuudesta johtuen karut metsätyypit. Rinteiden alaosissa tavataan myös lehtoja ja muita rehevämpiä metsätyyppejä. Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Järvijoki Savojärvi PÖYTYÄ Pöylijoki Kuuskoski Juva Raatikainen Kaulajoki ORIPÄÄ 2.3 Aurajokivarren kasvillisuuden yleispiirteet Paattistenjoki AURA Maarian allas Vääntelä Vanhalinna Halinen TURKU Nautela LIETO Savijoki Aurajoki Hartikkala Lehtojen ohella rikkainta Aurajokivarren luontotyyppiä edustavat erilaiset niityt ja muut laidunkulttuurin synnyttämät ja laidunnuksen ylläpitämät perinnebiotoopit eli perinne-elinympäristöt. Laidunkulttuurin ylläurajokilaakson luonto 5

KASVILLISUUS pitämiä niittyjä uhkaa nykyään umpeenkasvu ja ketokasvillisuuden korvautuminen ravinteisuudesta hyötyvillä lajeilla niin Aurajokilaaksossa kuin muillakin maaseutualueilla. Aurajokivarren ilmasto muuttuu siirryttäessä jokisuusta sisämaahan. Ilmastoa lauhduttavan meren vaikutus vähenee sisämaahan päin mentäessä. Vaikka erot esim talven lämpötiloissa ja lumisuudessa ovat pienet, on niillä selvä vaikutus kasvillisuuteen. Monet lounaissaaristossa ja vielä Turussa varsin tavalliset kasvilajit ovat jo Aurassa harvinaisuuksia. Tällaisia lajeja ovat mm. pähkinäpensas, ketopiippo, sikoangervo ja soikkoratamo. Toisaalta monet lajit karttavat mereisyyttä ja ovat joen alajuoksulla harvinaisia tai ainakin vähälukuisia. Näihin lajeihin kuuluu mm. harmaaleppä, mesimarja ja korpi-orvokki. Metsät Ennen maanviljelyskulttuurin alkamista melkoinen osa Aurajokivartta oli puhdasta lehtometsää. Pienilmastoltaan edullisille jokirinteille, joissa maaperä oli vielä ravinteikasta savikkoa oli syntynyt yhtenäinen lehtometsien ketju, jota pitkin monet lounaiset lehtolajit pääsivät etenemään kohden sisämaata. Kuusivaltaista lehtorinnettä Nautelankoskelta. Kuva Matti Valta Taulukko 4. Perinnemaisematyypit. Perinnemaisemalla tarkoitetaan perinteisten maankäyttötapojen, kuten niiton, laidunnuksen ja kaskeamisen synnyttämää maisemaa. Perinnemaisemakokonaisuuteen kuuluvat olennaisena osana myös vanhat kylämiljööt rakennuksineen ja aitoineen. Perinnemaisematyyppejä ovat mm. kedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Niityt ovat puuttomia tai lähes puuttomia (puuston peittävyys on alle 0 prosenttia) luonnonvaraista heinä- ja ruohokasvillisuutta kasvavia alueita. Keto edustaa kuivaa niittyä, joita Aurajokivarressa on kallioisilla paikoilla ja jokirinteiden kuivemmissa yläosissa. Tyypillisiä ketokasveja ovat mm. päivänkakkara, sikoangervo, pukinjuuri, kissankello, ketoneilikka ja ketoorvokki. Hakamaat ovat jo selvästi puustoisia (puuston peittävyys 0-35 %) vanhoja laidunalueita, joiden aukkopaikoissa kasvaa niittykasvillisuutta. Myös pääosa Aurajokivarren metsiköistä on aikoinaan ollut laidunkäytössä siitä kertovat paitsi niittykasvit, myös aidanjäänteet. Metsälaitumella puuston peittävyys on määritelmän mukaan yli 35 prosenttia. Vuosituhansien aikana syntynyt lehtomulta oli helposti muokattavissa ja niinpä rehevät jokivarsilehdot raivattiin luultavasti ensimmäisinä maanviljelyn tarpeisiin. Jäljelle jäivät vain vaikeasti muokattavat jyrkät rinteet ja kivikkoiset kalliotörmät. Karjankasvatuksen alettua nämäkin alueet otettiin laitumiksi. Aivan luonnontilaista jokivarsilehtoa tuskin löytyy koko Aurajokivarresta. Laidunnus muutti lehtojen alkuperäistä kasvilajistoa, tuoden mukanaan monia kulttuuriperäisiä kasvilajeja. Aurajokivarrelle ovat tyypillisiä kuusivaltaiset lehdot. Näissä aivan jokivarressa on kapea usein harmaaleppä- tai tuomivaltainen vyöhyke, jossa aluskasvillisuus on rehevää. Tämän kapean juotin yläpuolella rinteessä kuusi on valtapuuna ja aluskasvillisuus on usein niukkaa varjostuksen vuoksi. Pohjakasvillisuudessa lehtolajit ovat usein vallitsevina. Sinivuokko, valkovuokko, keväinen linnunherne ja tesmayrtti ovat tyypillisiä kevätkukkijoita. Sudenmarja, mustakonnanmarja, lehtonurmikka ja tesma löytyvät useasta lehdosta.

Lehdoissa, joissa pohjavesi työntyy rinteen läpi muodostaen kosteampia laikkuja rinteen alaosiin, lajisto on runsaampaa ja rehevämpää. Saniaisista sorea hiirenporras on tavallinen tämäntyyppisillä paikoilla. Vuohenputki ja puna-ailakki (joen alajuoksulla) saattavat muodostaa laajojakin kasvustoja hetteikköjen reunoille. Pensaskerroksen lajeista lehtokuusama on melko yleinen useimmissa kohteissa. Kosteammilla rinteillä sekä musta- että punaherukka ovat varsin tavallisia. Kuusivaltaiset rinnelehdot ovat lähes poikkeuksetta hyvin pienialaisia ja rinteen yläosissa ne vaihettuvat nopeasti tuoreeksi kangasmetsäksi tai kuivemmilla paikoilla jopa kuivaksi mäntykankaaksi. Aurajoen yläjuoksulla Pöytyän ja Oripään alueella jokivarsilehdot ovat toisenlaisia. Uomaltaan jo varsin kapea Aurajoki on rannoiltaan loivempi ja pieniä tasamaita löytyy erityisesti joen mutkapaikoilta. Jokilietteen kasaantumisen seurauksena syntyneille hyvin reheville paikoille on kehittynyt harmaaleppä-tuomilehtoja. Näillä paikoilla aluskasvillisuus on hyvin rehevää. Aukkopaikat muuttuvat nopeasti lähes läpipääsemättömäksi mesiangervo-nokkoskasvustoksi. Paikoilla, joissa puusto on varttuneempaa ja varjostus lisääntynyt, lajisto on monimuotoisempaa. Koiranvehnä, joka viihtyy erityisesti harmaalepän seurassa on täällä heinien valtalajeja. Vaateliaampiin lajeihin kuuluvat myös mukulaleinikki, joka viihtyy aivan jokirannan tuntumassa sekä lehtovirmajuuri, lehtotähtimö, mustaherukka, punaherukka ja lehtonurmikka. Aurajoki kulkee Turun ja osin Liedon alueella lounaisen tammivyöhykkeen halki. Tällä alueella lehdot ovat pääasiassa jalopuuvaltaisia. Aurajokivarren lehtokohteista vain Liedon Vanhalinnan kallionaluslehto voidaan lukea tammilehtoihin. Turun puolella Paaskunnan jokivarsilehto on taas tyypillinen pähkinälehto. Sekin on Aurajokivarressa ainoa laatuaan, vaikka pähkinäpensasta kasvaa yksittäin muuallakin jokivarressa. Aurajokivarressa on myös kulttuurilehdoiksi luettavia kohteita. Kulttuurilehdot ovat asutuksen reunoille syntyneitä ympäristöjä, joissa ihminen toiminnallaan on rehevöittänyt aluetta niin, että sinne on levinnyt lehtolajeja. Useimmat kulttuurilehdot lienevät kuitenkin olleet jo luontaisesti lehtomaisia. Kulttuurilehdoille on tyypillistä tulokaslajien suuri osuus kasvistosta. Puista vaahtera, saarni ja tammi ovat tyypillisiä kulttuurilehdoille. Aluskasvillisuudessa vuohenputki, kyläkellukka ja keltamo viittaavat usein alueen kulttuurialkuperään. Maisema-aluetta reunustavilla kallioselänteillä vallitsevat kuivat kangasmetsätyypit. Kallioiden rinteillä ja alaosissa tavataan myös rehevämpiä, lehtomaisia metsiä. Niityt ja kedot Perinteinen karjatalous perustui laajoihin niittyihin, joilla karja kesäisin laidunsi ja joilta kerättiin talvirehu. Kaikki viljanviljelyyn soveltuva maa oli tarkasti viljeltyä. Laidunalueet olivat niukkatuottoisimmilla tai maastonsa puolesta viljelyyn soveltumattomilla alueilla. Maatalouden muutoksessa laidunniittyjen määrä on olennaisesti vähentynyt. Aurajoen pääuoman kuntien (Oripää, Pöytyä, Aura, Lieto, Kaarina ja Turku) alueella niittyala on pienentynyt 800-luvun puolivälin n. 30000 hehtaarista vajaaseen 200 hehtaariin (taulukko 5). Ajalta, jolta on olemassa tilastotietoa laiduneläinten määristä, nähdään myös selvä romahdus. Aurajokivarrelle tyypillisiä niittyjä ovat kuivat niityt eli kedot. Erityisesti jokirinteiden yläosiin syntyi laidunnuksen seurauksena kuivia hyvin monilajisia kasviyhteisöjä. Jokirinteiden alaosiin ja tasamaille, joissa vettä on runsaammin saatavilla, syntyi tuoreita niittyjä, joista osasta kerättiin karjalle talvirehua. Jatkuva karjanlaidunnus, joka joillain paikoilla oli jatkunut jo satoja vuosia, takasi monelle pienikokoiselle ja vaatimattomalle ketolajille hyvät elinmahdollisuudet. Laidunnuksen seurauksena rehevämurajokilaakson luonto 7

KASVILLISUUS mät kasvit eivät päässeet valtaamaan jokirinteitä. Samalla osa ravinteista poistui paikalta. Vanhalinnan kallioketo. Kukkivana mm. mäkitervakko. Kuva Erkki Santamala Aurajokivarren maaperä on ravinteikasta savikkoa, jolla on hyvä ravinteiden pidätyskyky. Ilman laidunnusta vain kaikkein kuivimmille jokitörmille on luontaisesti syntynyt matalaa, kuivuuteen ja ravinneniukkuuteen sopeutunutta ketokasvillisuutta. Aurajokivarren jäljellä olevat kedot ovat luultavasti aiempaa niukkalajisempia ja ainakin ketolajien runsaus on selvästi vähentynyt. Tyypillisiä tunnettuja laidunnettujen rinneketojen kasvilajeja ovat esim. pukinjuuri, päivänkakkara, kissankello ja ahdekaunokki. Peittävimpiä lajeja ovat kuitenkin heinät, joista nykyään on runsain lienee nurmipuntarpää. Aurajokivarren alajuoksulle on tyypillistä vanhat asutuksen piirissä olleet kedot, joiden tyyppilajeja ovat mm. sikoangervo, hakarasara ja mäkikaura. Rantavyöhykkeen kasvillisuutta Auran työsiirtolan koskella. Kuva Jyrki Matikainen. Taulukko 5. Jokivarren niittyjen ja peltojen määrän kehitys 859-995. Pinta-ala, ha 40 000 30 000 20 000 Eläimiä, kpl 5000 4000 3000 2000 Turun seudulle tyypilliset kalliokedot ovat aivan Aurajokivarressa vähälukuisia. Vain muutamassa kohdassa kallio työntyy paksun savikon läpi. Kallioiden päälle tai laitamille on syntynyt ketokasveille sopivat olosuhteet. Paahteiset kalliot ovat valoisia, humusta on vähän ja vesi huuhtoo ravinteet helposti pois. Kalliokedoilta saattaa muutaman neliömetrin alueelta löytää helposti kolmekymmentäkin kasvilajia. Aurajokivarren kallioketojen monimuotoisuutta lisää vielä se, että ne poikkeuksetta sijaitsevat vanhoilla asuinpaikoilla. Ihmisen mukana on paikalle saapunut melkoinen joukko vanhoja lääkekasveja. Erityisen hyvä esimerkki vanhan asutuksen piirissä olleesta kalliokedosta on Liedon Vanhalinna, jonka hyvin tutkitulta alueelta on löydetty lähes 300 putkilokasvilajia (Lempiäinen 997). 0 000 0 Vuosi 850 900 950 2000 000 0 Hakamaat Selviä hakamaita (puustoa 0-35 % pintaalasta) ei Aurajokivarressa enää ole kuin muutama. Tosin luultavasti kaikki jokivarren metsäsaarekkeet ja yhtenäisemmät metsä- 8

alueet ovat olleet laidunnettuja jossain historiansa vaiheessa. Lähes jokaisessa jokivarren metsikössä on jäänteitä vanhoista aidoista ja muutama avomaiden kasvilaji kasvaa merkkinä aiemmasta valoisemmasta metsälaitumesta. Kurjenkello ja ahdekaunokki saattavat sinnitellä umpeutuvassa kuusikossa vielä pitkään laidunnuksen päätyttyä. Rantavyöhyke Aurajoen pääuoman varrella rantavyöhykkeen pinta-ala on yleensä pieni. Joki syvenee heti vesirajasta alkaen nopeasti, eikä rantavyöhykkeen kasveilla ole juurikaan elintilaa. Aivan rantaviivasssa on usein kapea vain pelkän viiltosaran muodostama kapea vyöhyke. Monille joille tyypilliset liejurannat ovat Aurajoella harvinaisia. Siellä missä rantavyöhykettä on enemmän lajisto saattaa olla hyvinkin monimuotoista. Näkyvimpiin lajeihin kuuluu kaunis kurjenmiekka, joka on hyvin yleinen Aurajoen sivujokien varsilla. Vähälukuinen kalmojuuri asuttaa Aurajoen alajuoksun lieterantoja ja muodostaa muutamin paikoin laajojakin kasvustoja. Viljapeltojen ja Aurajoen uoman väliin jäävän kapean rantatörmän kasvillisuus on nykyään varsin niukkalajinen. Laidunnuksen päätyttyä matalakasvuinen ketolajisto on korvautunut reheväkasvuisilla typensuosijalajeilla. Sekä pelloilta, että ilmasta tuleva typpi ja muu ravinnekuormitus on saanut aikaan hyvin rehevän, mutta vähälajisen kasviyhteisön. Näihin menestyviin ns jokapaikanlajeihin kuuluvat koiranputki, karhunputki, mesiangervo, nokkonen, pelto-ohdake, koiranheinä ja juolavehnä. Aurajoella myös ruokohelpi on hyötynyt lisääntyneestä typen määrästä. Avoimien rantatörmien valtalajisto koostuu Aurajoella useimmiten näistä lajeista. 2.5 Aurajokilaakson harvalukuisia kasveja Hoikkaängelmä (Thalictrum siplex) Ketojen reunamilla viihtyvän etelänhoikkaängelmän (ssp simplex) esiintymät ovat Suomessa keskittyneet lounaaseen. Lähes kaikilla esiintymispaikoillaan laji on niukka ja tulevaisuudessa se luettaneen uhanalaisten lajien listoille. Laji kärsii muiden ketolajien tapaan niittyjen umpeenkasvusta. Hoikkaängelmä viihtyy jokilaaksojen savipohjaisilla rinteillä ja se lienee jonkin verran vaatelias ravinteisuuden suhteen. Aurajokivarren ainut esiintymä sijaitsee Nautelankosken sillan kupeessa, jossa laji kasvaa niukkana. Muutaman yksilön ryhmissä kasvava hoikkaängelmä jää helposti huomaamatta. Lajin kukintokin on väritykseltään varsin huomaamaton. Hoikkaängelmän voi sekoittaa yleisempään keltaängelmään, joka kuitenkin viihtyy hyvin rehevissä jokivarsissa, usein aivan vedenrajassa. Parhaat erottavat tuntomerkit löytyvät lehtien muodosta. Nautelankosken esiintymän ympäristön muuta kasvillisuutta tulisi varovasti harventaa ängelmän elinmahdollisuuksien parantamiseksi. Maarianverijuuri (Agrimonia eupatoria) Maarianverijuuri on vanha lääke- ja rohtokasvi, joka kuuluu lounaissaariston parhaiden ketojen vakiolajistoon. Laji on jonkin verran vaatelias kasvupaikkansa suhteen ja on esiintymisessään oikullinen. Laji vaatii kasvupaikaltaan valoisuutta ja lämpöä ja useimmat esiintymät sijaitsevatkin lämpimillä etelään viettävillä rinnekedoilla. Kerran paikalle kotiuduttuaan laji voi muodostaa suuriakin kasvustoja. urajokilaakson luonto 9

KASVILLISUUS Aurajokivarressa maarianverijuuri kasvaa ainakin Nautelankoskella, jossa esiintymä on varsin suuri. Toinen laaja esiintymä sijaitsee Järvijoen varrella lähellä Käyrän työsiirtolaa. Maarianverijuuri on kasvanut aiemmin muuallakin Aurajokivarressa, mutta tämän kartoituksen yhteydessä lajia ei muualta tavattu. Mukulaleinikki (Ranunculus ficaria) Koiranvehnä. Kuva Jyrki Matikainen Harvinaisten kasvien esiintymisalueita. Harvalukuisten kasvien esiintymisalueita x - Maarianverijuuri o - Kalmojuuri - Ketunsara 2 - Hetesara 3 - Keltavuokko 4 - Hoikkaängelmä 5 - Pähkinäpensas 6 - Metsälitukka 7 - Soikkoratamo Järvijoki Savojärvi Maarianverijuuri. Kuva Erkki Santamala ORIPÄÄ Pöylijoki PÖYTYÄ Kaulajoki Mukulaleinikki on esiintymiseltään lounainen laji, joka kuuluu tammimetsien reunojen ja rehevien syvämultaisten tervalepikoiden lajistoon. Sisämaasssa mukulaleinikki viihtyy vain jokirantojen rehevillä savipenkoilla. Aurajoessa lajia tavataan siellä täällä myös sivujokien varsilla. Mukulaleinikki aloittaa kukintansa jo varhain keväällä, mutta kukinta saattaa varjopaikoilla jatkua vielä kesäkuussa. Kukinnan jälkeen kasvin maanpäälliset osat lakastuvat nopeasti. Mukulaleinikki on saanut nimensä turvonneista versojuurista, jotka ovat kasvin uudistumisen kannalta tärkeitä. Laji kykene lisääntymään myös itusilmuista, jotka saattavat levitä veden mukana kauaksikin. Suomessa kasvava mukulaleinikki ei kykene lisääntymään suvullisesti, sillä sen siemenet ovat itämiskyvyttömiä. Paattistenjoki Aurajoki AURA Mukulaleinikkiin voi tutustua Aurajoen varrella useassa paikassa. Helpoiten lajin löytää Halisten kosken yläpuolelta, istutettujen hopeapajujen alta, jossa on muutaman neliömetrin kokoinen esiintymä. Lajin löytää myös Liedon Vanhalinnan jokivarresta ja Nautelankoskelta. Maarian allas o LIETO Keltavuokko (Anemone ranunculoides) 7 5 TURKU 5o oo 3 Savijoki Valkovuokon lähisukulainen, keltavuokko on Aurajokivarressa hyvin harvinainen lehtorinteiden laji. Koko jokivarressa on enää kaksi esiintymää, joista Nautelankosken esiintymä 9

on hyvin elinvoimainen, mutta Vanhalinnan kupeessa sijaitseva esiintymä hyvin niukka. Keltavuokon hakamaaesiintymät ovat laidunnuksen loputtua käyneet vähiin. Pöytyällä sijaitseva Jalkalanjoen esiintymä hävisi laitumen umpeenkasvun vuoksi. Aurajoen yläjuoksun harmaaleppälehdoista ei keltavuokkoa myöskään löydy. Koiranvehnä (Elymus caninus) Useimmille maallikoille täysin tuntematon koiranvehnä on Aurajoen yläjuoksun harmaalepikoiden aluskasvillisuuden yleisimpiä heiniä. Laji voi kasvaa myös harmaalepikoiden ulkopuolella mutta silloin laji kasvaa yleensä yksittäin tai korkeintaan pienissä ryhmissä. Aurajokivarressa koiranvehnä on erityisen runsas Pöytyällä ns. kuuden kosken alueella, jossa laji on paikoitellen aluskasvillisuuden valtalajeja. Kookkaaksi kasvava koiranvehnä menestyy mainiosti nokkosen ja mesiangervon puristuksessa hyvinkin rehevillä paikoilla. Koiranvehnän voi sekoittaa juolavehnään, josta sen kuitenkin voi erottaa mm. pitkien vihneiden avulla. Aurajoen alajuoksulla koiranvehnä on harvinainen ja kasvaa vain rehevissä lehdoissa, usein hyvinkin varjoisissa ja kuusivaltaisissa paikoissa. Laji on varsin hyvä lehtojen ja lehtomaisten metsien indikaattori. Muinaistulokkaiksi eli arkeofyyteiksi kutsutaan kasvilajeja, joiden nykylevinneisyys noudattaa varhaisen asutuksen rajoja. Nämä lajit ovat olleet ravinto- tai rohdoskasveja tai ne ovat löytäneet uusia sopivia kasvuympäristöjä ihmisen raivattua maastoa viljelyksiksi ja asuinpaikoiksi. Ahde- ja mäkikauraa pidetään vanhoina tulokkaina, joita viljeltiin ainakin hätäravinnoksi. Kummankin heinälajin siemenet ovat pieniä, niitä on tähkässä vähän ja ne putoavat herkästi maahan jo vihreinä. Tästä huolimatta niitä on luultavasti viljelty. Ahdekaura on yleensä helppo havaita tumman sinivihreistä mättäistä, jotka ovat hyvin karheita ja paikoitellen peittävät maapohjan lähes kokonaan. Vaatimattoman näköinen mäkikaura ei yleensä muodosta tuppaita vaan kasvaa yksitellen muiden lajien seassa. Ahdekaura on Turussa yleinen, mutta puuttuu lähes kokonaan Aurajoen yläjuoksulta. Sen läytää esim. Halisten Virnamäeltä. Mäkikaura on Vaateliaiden lehtokasvien (Alapassi 988) ja huomionarvoisten perinnemaisemakasvien (Pykälä ja mut 994) esiintyminen Aurajokilaakson Ahde- ja mäkikaura (Avenula pratensis ja Avenula pubescens) urajokilaakson luonto 2

KASVILLISUUS löysi ketunsaran myös Aurajoen itärannalta, noin kilometri Pöylijoen yhtymäkohdasta alaspäin, mutta tämä kasvupaikka on ilmeisesti hävinnyt niityn umpeenkasvun myötä. Ketunsaran leviämiseen liittyy mahdollisesti paikalla toimineen myllyn historiaan. Hetesara (Carex acutiformis) Mukulaleinikkejä. Kuva Tarmo Virtanen Nimensä mukaisesti hetteisillä paikoilla kuten lähteiden reunoilla viihtyvä hyvin kookkaaksi, jopa puolitoistametriseksi kasvava sara. Laji voi kasvaa myös rehevien korpien vetisillä puronreunuksilla. Laji esiintyy harvinaisena Etelä-ja Keskisuomessa, mutta vaateliaiden kasvupaikkavaatimusten takia se ei ole missään yleinen. Aurajoella laji kasvaa vain Raatikaisissa, jossa on pieni esiintymä lähteisen joenmutkan lietteellä. Lähin esiintymä on Oripään Myllylähteellä. Varsinais-Suomesta tunnetaan ainoastaan kuusi hetesaran esiintymispaikkaa (Rautiainen & Laine 989). Soikkoratamo. Kuva Erkki Santamala Ketunsara. Kuva Kalevi Alho Imikkä (Pulmonaria obscura) Aurajokivarressa paljon sukulaistaan yleisempi ja sen löytää helposti kuivilta jokitörmiltä. Ketunsara (Carex vulpina) Manner-Suomen ainoa uhanalaisen ketunsaran kasvupaikka sijaitsee Pöytyän Pöylijoen varrella. Kesäkuun puolivälissä 998 kukkivia tuppaita löytyi yhteensä 32 ja esiintymä vaikutti varsin hyvinvoivalta. Ketunsaran leviämishistoriasta ei tarkempia tietoja ole. Lajin löysi paikalta J. Suominen selvittäessään silloisen Pöytyän pitäjän kasvillisuutta v. 958 (Suominen 959). Suominen Turun seudulla harvinainen imikkä on lehtorinteiden ja metsälaitumien koristus, jota tapaa Aurajokivarressa ainoastaan Raatikaisen hienossa jokivarsilehdossa, jossa se on jopa runsas. Varhain keväällä kukkiva imikkä on mantereinen laji, joka karttaa rannikkoalueita, siinä lienee syy sen harvinaisuuteen Aurajokivarressa. Imikkä kuuluu myös laidunkulttuurista hyötyneisiin lajeihin ja monet vanhat esiintymät ovat hävinneet hakamaiden myötä. Imikkä on helppo tuntea keväällä koreasta kukinnostaan, jonka väri muuttuu kukinnan edistyessä vaaleanpunaisesta siniseen. Kesällä lajin havaitsee suurien karvaisten ja syvänvihreiden lehtien perusteella. 22

Sikoangervo (Filipendula vulgaris) Sikoangervo lienee kasvistomme tunnetuin arkeofyytti eli muinaistulokas, jonka nykylevinneisyys kattaa tunnetut pronssi- ja rautakauden asuinpaikat. Sikoangervon juurissa on tärkkelystä sisältäviä juurimukuloita, joita on käytetty ainakin lisä- ja hätäravintona. Sellaisenaan sikoangervon mukulat ovat varsin kitkeriä, joten ne on käsiteltävä ennen nauttimista esim. keittämällä. Siat kaivelevat sikoangervon mukuloita ravinnokseen, josta kasvi lienee suomalaisen nimensä saanut. Aurajokivarressa sikoangervo on varsin tavallinen ketojen ja metsänreunojen kasvi Liedon ja Turun alueella, mutta puuttuu lähes kokonaan joen yläjuoksulta. Lähes kaikki esiintymät liittyvät varhaiseen asutukseen. Laji on kärsinyt muiden ketokasvien tapaan niittyjen umpeenkasvusta ja monet suuretkin esiintymät ovat taantuneet. Tesmayrtti. Kuva Erkki Santamala Kalmojuuri. Kuva Tarmo Virtanen Tesmayrtti (Adoxa moschatellina) Tesmayrtti kuuluu niihin lajeihin, jotka useimmilta kulkijoilta jäävät huomaamatta vaikka niiden päältä kulkisikin. Yleensä sormenmittaiseksi jäävä vaaleanvihreä ja kalju tesmayrtti kuuluu niihin loppukevään kukoistajiin, joista juhannuksena ei yleensä enää näy merkkiäkään. Tesmayrtin latvaan kehittyy pieni erikoisen näköinen sykerö, jossa kukat sijaitsevat. Tesmayrtti on multavien lehtojen laji, joka viihtyy myös jokitörmien savipohjaisissa lehdoissa. Aurajokivarresta sen löytää, kunhan viitsii etsiä, lähes jokaisesta lehdosta. Tiheissä kuusivaltaisissa lehdoissa laji voi olla jopa aluskasvillisuuden valtalajeja. Hoikkaängelmä. Kuva Jyrki Matikainen Kalmojuuri (Acorus calamus) Kalmojuuri on ikivanha lääkekasvi, joka kulkeutui Eurooppaan Aasiasta ilmeisesti jo antiikin aikoihin. Suomeen kalmojuuri on tuotu ilmeisesti Hyödyn aikakautena 700- luvulla. Laji menestyi hyvin Lounais-Suomen jokien savipenkoilla, mutta ei ole juurikaan levinnyt istutusseutujensa ulkopuolelle. Kalmojuuren sekoittaa helposti samannäköisiin osmankäämeihin ja erityisesti kurjenmiekkaan. Parhaiten lajin tuntee vehkamaisesta kukinnostaan, mutta laji kukkii Suomessa hyvin niukasti. Tyyninä kesäpäivi- Ketonoidanlukko. Kuva Kalevi Alho urajokilaakson luonto 23

KASVILLISUUS nä lajin tuntee helposti nenällään, sillä laji tuoksuu voimakkaasti hivenen käyneelle sitruunalle tai aprikoosille. Aurajokivarressa kalmojuurta tavataan siellä täällä aina joen yläjuoksua myöten. Laajimmat kasvustot sijaitsevat Turun keskustan tuntumassa rautatiesillan liepeillä. Metsälitukka (Cardamine flexuosa) Aivan maisema-alueen tuntumassa, varsinaisen inventointialueen ulkopuolella Pöytyän Pihlavan kylässä sijaitsee Varsinais- Suomen ainoa metsälitukan kasvupaikka Pihlavajärven laskupuron varrella. Suomessa levinneisyytensä äärirajoilla esiintyvästä metsälitukasta tunnetaan ainoastaan kuusi muuta esiintymispaikkaa Suomesta. Pöytyän kasvupaikka on kuusi- ja harmaaleppävaltainen lähteinen kotkansiipivaltainen saniaiskorpi, jossa lähteisyyden ansiosta esiintyy sulaa vettä ympäri vuoden. Valtakunnallisestikin arvokkaan (lehtojensuojelutyöryhmän mietintö) lehtoalueen ja metsälitukan kasvupaikan turvaamiseksi kohteella ei tule tehdä kosteusoloja muuttavia kuivatuksia tai perkauksia. Ketonoidanlukko (Botrychium lunaria) Noidanlukot ovat alkeellisia itiökasveja, jotka ovat saaneet nimensä omituisesta lehden mallistaan, joka muistuttaa vanhanaikaista avainta. Alle kymmensenttiseksi jäävä ketonoidanlukko on kasvistomme oikullisimpia lajeja. Joinakin vuosina hyvältäkään kasvupaikalta ei löydy ainoatakaan yksilöä. Lajin löytäminen vaatii usein tarkkaa etsimistä. Aurajokivarren ainoa nykyisin tunnettu esiintymä sijaitsee Pöytyällä, Koiviston laidunalueella. kaikki seitsemän noidanlukkolajiamme ovat voimakkaasti taantuneet. Useimmat lajit viihtyvät pitkään laidunnetulla alueilla, joita nykyään on harvassa. Soikkoratamo (Plantago media) Lounaissaariston kyläkedoilla vielä varsin tavallinen soikkoratamo on jo Turussa melko harvalukuinen. Soikkoratamo on helppo tuntea pitkän varren päässä sijaitsevasta tähkästään. Myös lehden muoto poikkeaa tavallisesta piharatamosta. Jokivarren ainoa tunnettu esiintymä sijaitsee Koroisten ristin hoidetulla ketoniityllä, jossa laji on melko runsas. Koroisten kasvupaikka saattaa olla jäänne aiemmasta merenrantaesiintymästä. 24

3. Aineisto ja menetelmät Aurajokivarren luontokohteiden pesimälinnustoa selvitettiin jo kesän 998 inventointien aikana. Varsinainen linnustoselvitys tehtiin kesällä 999, jolloin tutkittiin viiden kohteen pesimälinnusto kartoituslaskentamenetelmää käyttäen. Kesällä 999 selvitettiin viiden kohteen pesimälinnusto kartoituslaskentamenetelmää käyttäen. Tutkitut alueet olivat Raatikaisen metsä Pöytyällä, Auran Kuuskoski ja Hypöistenkoski, Liedon Vierunkoski sekä Vääntelänkoski. Myös muiden kesällä 998 inventoitujen luontokohteiden linnustoa selvitettiin, mutta varsinaista systemaattista laskentaa ei tehty. Muilta alueilta pyrittiin muutaman käyntikerran perusteella hakemaan vain arvokkaimmat pesimälajit, ns. peruslajistoon kiinnitettiin vähemmän huomiota. Kartoituslaskentamenetelmä on vakioitu menetelmä pesimälinnuston lajiston ja runsauden selvittämiseen. Menetelmä - kuten muutkin pesimälinnuston laskentamenetelmät - perustuu lintujen reviirikäyttäytymiseen, ja soveltuu siten vain pesimälinnuston selvittämiseen. Tutkimusalueella käydään lintujen pesimäaikaan huhti-heinäkuussa vähintään 8 kertaa. Jokaisella käyntikerralla merkitään maastokartalle laulavan koiraan, parin, pesän, juuri pesästä lähteneiden maastopoikasten tai jonkin muun pesivää paria osoittavan havainnon tarkka paikka. Maastotyövaiheen jälkeen kaikki havainnot kootaan yhdelle karttapohjalle, jolloin kutakin pesivää paria osoittavat havaintopisteet sijoittuvat rykelmänä kartalle. Mikäli maastotyövaiheessa havainnot on sijoitettu kartalle mahdollisimman tarkasti, reviirien tulkinta on helppoa ja pesimättömät linnut on helppo erottaa pesivistä. Huolellisesti toteutettuna kartoituslaskenta on tarkin ja selkein linnuston laskentameurajokilaakson luonto 25

llinnusto netelmä. Menetelmä soveltuu suuren työmääränsä vuoksi kuitenkin vain suhteellisten pienten (<00 ha) kohteiden tutkimiseen. Kartoituslaskenta on vakiomenetelmä ja siten helposti toistettavissa. Menetelmään liittyvät ohjeet löytyvät Helsingin yliopiston eläinmuseon julkaisemasta Linnustonseurannan havainnointiohjeista (Koskimies & Väisänen, 986) Viiden Aurajokivarren kohteen pesimälinnusto laskettiin.5-28.6.999 välisenä aikana. Kullekin kohteelle laskentakertoja tuli vähintään kuusi. Laskenta aloitettiin aamuisin noin auringonnousun aikoihin (klo 3-4). Laskenta lopetettiin viimeistään klo 9. Jokaiselle kohteelle tehtiin myös vähintään yksi iltalaskenta, mahdollisten yölaulajien havainnoimiseksi. Lintujen pesiä ei etsitty systemaattisesti vaikka niitä toki laskennan aikana vastaan tulikin. Laskenta-ajan säätila oli erinomainen. Yhtään laskentaa ei tarvinnut keskeyttää kovan tuulen tai sateen vuoksi. Linnuston kartoituskohteet. ORIPÄÄ Laskenta-aineistoa tulkittaessa pesiväksi pariksi tulkittiin pari, josta saatiin havaintoja vähintään neljältä eri laskentakerralta. Mikäli laji pesi tutkimusalueen rajalla se tulkittiin alueella pesiväksi, vaikka sen reviiri ulottui alueen rajojen ulkopuolelle. Jokivarteen rajoittuvat laskenta-alueet ovat kapeita, joten näitä rajatapauksia on luonnollisesti runsaasti. Laskenta-alueen rajalla pesivät parit vaikuttavat alueen kokonaislintutiheyteen kuitenkin vain vähän. Pöylijoki Raatikaisen metsä 3.2 Lintulajisto Järvijoki Paattistenjoki Maarian allas Savojärvi PÖYTYÄ Kuuskoski Aurajoki LIETO Vierunkoski Vääntelänkoski Kaulajoki Hypöistenkoski AURA Savijoki Lintukartoitusten lajistoa on esitelty jäljempänä kohdekuvausten yhteydessä. Linnustonsa puolesta Aurajokivarsi ei juurikaan poikkea muusta varsinaissuomalaisesta joesta. Valtalajit ovat eri ympäristötyypeissä samoja, eikä edes vesiympäristö paljon linnuston lajimäärää eikä runsautta lisää. Aurajoen halkomien suurten viljelyaukeiden peltolinnusto on varsin niukka. Kiuru, pensastasku ja peltosirkku ovat tavallisia, mutta eivät mitenkään runsaita. Kahlaajista kuovi on lähes kokonaan hävinnyt ja töyhtöhyyppiäkin jokivarren pelloilla pesii vain muutamia. Niukka peltopyykanta sinnittelee edelleen Liedon maisemissa, mutta sekin saattaa olla ainakin osaksi peräisin istutuksista. Pensaikkojen lajisto on jokivarressa ja erityisesti sivujokien ja ojien yhtymäkohdissa monilajinen ja runsas. Valtalajiston muodostavat pensaskerttu, punavarpunen ja ruokokerttunen. Satakieli ja luhtakerttunen 26

ovat joinakin vuosina hyvin runsaita. Esimerkiksi vuonna 998 Aurajokivarressa lauleskeli vähintään 50 luhtakerttusta, vaikka la-jia ei varsinaisesti etsittykään. Yölaulajista luhtakerttusen lisäksi tapaa vuosittain ainakin pensassirkkalinnun ja viitakerttusen sekä ruisrääkän. Metsien lajisto on tavanomaista, mutta lehtolaikkujen lajimäärä ja linnuston tiheys on paikoitellen melko korkea. Runsaslinnustoisia lehtokohteita ovat mm: Nautelankoski, Hypöistenkoski ja Kuuskoski. Lehtokohteiden arvokkaampaan lajistoon kuuluu kultarinta, mustapääkerttu, pikkutikka ja peukaloinen. Pienet harmaaleppälehdot ovat linnustonsa puolesta hyvin monilajisia. Monet puhtaat metsälajit hakevat ravintoa jokivarren lehdoista ja monet avomaiden lajit pesivät lehtojen ja peltojen reunavyöhykkeessä. Vesi- ja rantalinnusto on niukkaa. Vesilinnuista pesii ainakin sinisorsa, tavi, telkkä, tukkasotka ja mahdollisesti isokoskelo. Kahlaajista tavallisin on rantasipi, jonka löytää varmasti ainakin koskipaikoilta. Sivujokien varsilla metsäviklo on varsin tavallinen, mutta on harvinainen pääuoman varrella. Koskikara on säännöllinen talviaikainen vierailija koskialueilla. Kuva Jarmo Laine Petolinnuista mainittakoon sarvipöllö, joka hyvinä myyrävuosina on varsin tavallinen jokivarren saalistelija. Muitakin petolintuja alueella pesii, mutta varsinaisia jokivarren asukkeja ne eivät ole. urajokilaakson luonto 27

4 PERHOSET Jarmo Laine Perhoskartoitus toteutettiin kesällä 999. Työ suoritettiin ajalla kesäkuun alku elokuun loppu. Tutkimusalueen laajuuden vuoksi ei ollut mahdollista muodostaa tarkkaa kuvaa alueen perhosfaunasta. Tarkkaa tutkimusta varten olisi pitänyt suorittaa monivuotisia tutkimuksia ja tutkimuskohteita olisi pitänyt olla huomattavasti enemmän. Selvityksen tavoitteena olikin saada selville senhetkiset, alueella melko runsaslukuisena esiintyvät ja tavoitettavuudeltaan suhteellisen helposti pyydettävät lajit. Kokonaisuudessaan paikallisten keräilypisteiden kohdalla tulos olikin päälajien kohdalta ainakin suuntaa-antava. Aiemmin alueella on tehty Nautelankosken luontoselvityksen yhteydessä myös perhosselvitys (Routio & Valta 992) Lisäksi Jari Finneman on tehnyt pyyntejä Pöytyän meijerin alueella (Finneman, julkaisematon aineisto). Muilta osin vertailuaineistoa ei ole saatavilla. 4. Inventointikohteet Pyyntipaikoiksi valittiin jokilaaksossa esiintyviä niitty-, lehto-, metsä- ja kulttuuribiotooppeja. Biotooppeja valittaessa otettiin huomioon kasvillisuuskartoituksessa käytetyt alueet. Valopyynnissä pyyntipaikan valinnan ratkaisi lähinnä sähkön saatavuus. Pyyntialue rajautui käytännössä välille Aura Turku, minkä välillä valittiin viisi päiväpyyntikohdetta sekä kaksi yöpyyntikohdetta. 4.2 Menetelmät Pyyntimenetelminä kartoituksessa käytettiin päivisin haavipyyntiä, sekä ns. linjalaskentaa. Yöpyyntimenetelminä käytettiin valorysiä ja aktiivista valovalvontaa. Syöttipyyntiä ei käytetty sen vaatiman jatkuvan valvonnan vuoksi. Pyyntikauden pituus oli kesäkuussa kolme-, heinäkuussa kolme- ja elokuussa kaksi viikkoa. Päiväpyynnissä pyynti tapahtui pyydystämällä lennossa tai kukilla tms. havaitut yksilöt. Suurin osa pyydetyistä yksilöistä vapautettiin lajimäärityksen jälkeen ja joitakin tainnutettiin etyyliasetaatilla tarkempaa tarkastelua ja levitystä varten. Perhosista pyrittiin myös mahdollisuuksien mukaan ottamaan valokuvia. Yöpyynnissä valorysät olivat Suomessa eniten käytössä olevaa Jalas mallia, joissa toisessa käytettiin 250 W elohopealamppua ja toisessa 80 W sekavalolamppua. Toinen rysistä (250 W) oli sijoitettuna varsin avoimeen kulttuuri/puutarha/niitty-ympäristöön, 28