Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden kohteiden tunnistaminen
|
|
- Otto Tuominen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden kohteiden tunnistaminen YMPÄRISTÖHANKKEISTA YHTEISTYÖN MAHDOLLISUUKSIA MAASEUDULLE KOKKOLA Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Johanna Kullas, Ympäristö ja luonnonvarat Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten, Johanna Kullas, Miljö och naturresurser
2 Maatalousalueiden luonnon ja maiseman erityispiirteet Perinteisen, vuosisatoja jatkuneen maankäytön muovaamaa Maatalousympäristön avoimuus kulttuurimaiseman tärkein tunnusmerkki Niitto- ja laidunkulttuurin luomat elinympäristöt Tyypilliset kasvi- ja eläinlajit, muinaisjäännökset, pienipiirteisyys Perinteisellä maatalousmaisemalla on sekä ekologista että maisemallista merkitystä Maatalousmaisema on ihmisen raivaama eikä pysy avoimena ilman jatkuvaa hoitoa Maatalousmaisema on yksipuolistunut ja luonnon monimuotoisuus vähentynyt viime vuosikymmenien aikana Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Johanna Kullas, Ympäristö ja luonnonvarat Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten, Johanna Kullas, Miljö och naturresurser
3 Maatalousympäristön arvokkaat luontokohteet: PERINNEBIOTOOPIT Luonnonlaitumia ja niittyjä: hakamaat kalliokedot metsälaitumet tulvaniityt lehdesniityt nummet kedot tuoreet niityt merenrantaniityt järven- ja joenrantaniityt Syntyneet vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja jatkuneen niiton ja laidunnuksen tuloksena Arvokkaita muistoja esi-isiemme työstä, biologisia aarreaittoja ja maiseman helmiä Monimuotoinen ja omaleimainen kasvi-, eläin- ja sienilajisto Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Johanna Kullas, Ympäristö ja luonnonvarat Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten, Johanna Kullas, Miljö och naturresurser
4 Maatalousympäristön arvokkaat luontokohteet: PERINNEBIOTOOPIT Vähentyneet voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana tehostuneen maatalouden myötä: Pellonraivaus Metsittäminen Hoidon loppumisesta johtuva umpeenkasvu Lannoitus Perinnebiotoopit eivät säily ilman jatkuvaa, perinteistä hoitoa! Hoitotyön palkkana on kaunis ja avoin, eliölajistoltaan monimuotoinen maatalousympäristö Perinnebiotooppien hoito on kulttuuriteko! Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Johanna Kullas, Ympäristö ja luonnonvarat Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten, Johanna Kullas, Miljö och naturresurser
5 PERINNEBIOTOOPIT Hakamaa Puustoisia tai puoliavoimia, metsälaitumilla niittylaikkuja Kivikkoisia, aidan jäänteitä Perinneympäristölle tyypilliset heinät ja ruohot vallitsevia, monimuotoinen puusto, pylväsmäiset katajat
6 PERINNEBIOTOOPIT Tuore niitty Niittyleinikki Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, tekijän nimi ja osasto Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten, namn och avdelning
7 Nurmitatar PERINNEBIOTOOPIT Kuiva niitty Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, tekijän nimi ja osasto Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten, namn och avdelning Ketoneilikka
8 PERINNEBIOTOOPIT Matalakasvuiset, laiduntamalla hoidetut rantaniityt ovat arvokkaita pesimäpaikkoja mm. monille lintulajeille Kasvillisuus monipuolistuu, kun järviruoko ja muut korkeakasvuiset lajit eivät pääse valtaamaan elintilaa, sekä kasvillisuusvyöhykkeet erottuvat Joenrantaniitty Merenrantaniitty 8
9 Maatalousympäristön arvokkaat luontokohteet: LUONNON MONIMUOTOISUUS Peltoon rajautuvat elinympäristöt: pellon ja metsän väliset reunavyöhykkeet, metsäsaarekkeet, kivisaarekkeet, puu- ja pensasryhmät, yksittäiset vanhat ja kookkaat puut, pelto- ja tilustiet sekä puukujanteet pientareineen, jokikäytävät pientareineen, oja- ja puronotkot pientareineen Kosteikot ja pienvedet: joen tai ojan varteen syntyneet kosteikot, tulvapellot tai veden vaivaamat pellonosat, laskeutusaltaat reuna-alueineen, peltolähteet ympäristöineen. Muut luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät elinympäristöt: avoimet sekakasvustot, paahteiset hiekkapaljastumat, lintujen muuton, pesinnän tai ruokailun vuoksi tärkeät peltoalueet, ladot ympäristöineen, kiviaidat ja -röykkiöt ympäristöineen sekä uhanalaisten lajien esiintymät. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Johanna Kullas, Ympäristö ja luonnonvarat Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten, Johanna Kullas, Miljö och naturresurser
10 PELLON JA METSÄN VÄLINEN REUNAVYÖHYKE Kerroksellisuus, ikärakenne, lajisto, sijainti Niittylaikkuja ja muita pienelinympäristöjä Kolopuut, lahopuut, pökkelöt, vanhat lehtipuut, marjovat lajit 10
11 PELTOJEN SAAREKKEET PUU- JA PENSASRYHMÄT Tarjoavat suojaa ja pesäpaikkoja monille eläimille Pienialaisia, kerroksellisia ja lajistoltaan monimuotoisia
12 PUUKUJANTEET Elintilaa sienille, jäkälille, sammalille, linnuille, hyönteisille Niittykasvit vallitsevia pientareella Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, tekijän nimi ja osasto Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten, namn och avdelning 12
13 PURO- JA OJANOTKOT PIENTAREINEEN Elinympäristö ja ekologinen käytävä Niittykasvit vallitsevia Kasvillisuus vyöhykkeistä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, tekijän nimi ja osasto Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten, namn och avdelning
14 KOSTEIKOT Monimuotoinen vesi- ja rantakasvillisuus Elinympäristö linnuille, sammakoille ja hyönteisille Maisemallinen ja vesiensuojelullinen hyöty
15 Tulvapellot tai veden vaivaamat pellonosat Elinympäristö linnuille Maisemallinen ja vesiensuojelullinen näkökohta Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, tekijän nimi ja osasto Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten, namn och avdelning Laidunnus, käytön jatkuminen
16 KIVIAIDAT JA KIVISAAREKKEET Tarjoavat elinympäristön mm. linnuille, liskoille ja kärpille. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, tekijän nimi ja osasto Närings-, Kertovat trafik- och miljöcentralen tilan viljelyhistoriasta i Södra Österbotten, namn och avdelning
17 MAISEMAPUUT LADOT YMPÄRISTÖINEEN Suojaa monille eläimille, kuten lepakoille, linnuille, hyönteisille Kulttuurihistoriallinen arvo Maisemallinen arvo 17
18 Maatalousympäristöä tulee hoitaa ja vaalia - MIKSI? Perinteisen maankäytön tuloksena syntynyt maatalousympäristö tarjoaa elinympäristön useille eliölajeille Kulkuyhteyksiä, ruokailu-, lepo- ja pesäpaikkoja linnuille, nisäkkäille, matelijoille ja hyönteisille, elinympäristö lukuisille uhanalaisille kasvilajeille Maisemaltaan kaunis ja luonnonarvoiltaan rikas maatalousympäristö on jo arvo sinällään Maatalousympäristön hoitaminen ja kehittäminen Lisää alueen viihtyisyyttä ja vetovoimaa Vahvistaa paikallisia erityispiirteitä Korjaa vaurioita maisemassa Säilyttää maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita Lisää maiseman moninaisuutta Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Johanna Kullas, Ympäristö ja luonnonvarat Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten, Johanna Kullas, Miljö och naturresurser
19 Miksi hoidetut alueet ovat rikkaita lajistoltaan? Hoito (laidunnus, niitto) korkeakasvuiset lajit vähenevät, jolloin matalakasvuiset ja kilpailukyvyltään heikot lajit yleistyvät. Hoito köyhdyttää maaperää hyödyttää lajeja, jotka selviävät pienemmillä ravinnemäärillä, vaativat lämpöä ja valoa Monimuotoinen kasvillisuus rikas hyönteislajisto linnut viihtyvät jne. Maanmuokkaus, lisäruokinta, lannoitus ja kylvö vahingoittavat perinteisen niittoja laidunnuskulttuurin luomaa kasvillisuutta
20 HOIDON PERIAATTEITA Perinteisen maanviljelyskulttuurin tuloksena syntyneet elinympäristöt vaativat hoitoa säilyäkseen Tavoitteena on köyhdyttää maaperää, ylläpitää avoimuutta ja korostaa kohteen erityispiirteitä Yleisimmät hoitotoimenpiteet ovat raivaus, niitto ja laidunnus
21 Kiitos! Kuvat: Johanna Kullas, Lise-Lotte Flemming ja Liisa-Maija Harju 21
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi
Kellosalmi, Seitniemi, Virmaila
Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuskohteiden kartoitus Kellosalmi, Seitniemi, Virmaila 13.3.2013 Maire Heija 1 Esityksen sisältö Miksi kartoitettiin Miten ja missä kartoitettiin Kartoituksen kohteet
Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan
Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Leena Lehtomaa, naturvårdsenheten 17.9.2011 1 Hyvin hoidettu monimuotoinen
Taustaa puustoisista perinneympäristöistä
Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Laitila 4.- 5.9.2012 Hannele Kekäläinen ylitarkastaja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue Maatalousympäristöt Suomen viidenneksi
Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus. Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset
Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset Maatalouden ympäristösopimus maisemanhoitoon Perinnebiotoopin, luonnonlaitumen
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen
Viljelijöiden Ympäristöinfot Keski-Suomessa vuonna Projektisuunnittelija Ilona Helle Keski-Suomen ELY-keskus TARKKA! -hanke
Viljelijöiden Ympäristöinfot Keski-Suomessa vuonna 2013 Projektisuunnittelija Ilona Helle Keski-Suomen ELY-keskus TARKKA! -hanke 9.4.2013 2 Maatalousluonnon erityispiirteitä Viljeltyjen peltojen lisäksi
LUMO-KOHTEET JA PERINNEBIOTOOPIT MUSTIALASSA: KUVATEOS JA HOITOPÄIVÄKIRJA. Reetta Muurinen Loppuseminaari 25.3.2011
LUMO-KOHTEET JA PERINNEBIOTOOPIT MUSTIALASSA: KUVATEOS JA HOITOPÄIVÄKIRJA Reetta Muurinen Loppuseminaari 25.3.2011 2 LUMO-kohteet ja perinnebiotoopit Mustialassa: kuvateos ja hoitopäiväkirja Luonnon monimuotoisuus
TULEVA YMPÄRISTÖKORVAUSJÄRJESTELMÄ Tukimahdollisuudet metsässä
Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. TULEVA YMPÄRISTÖKORVAUSJÄRJESTELMÄ Tukimahdollisuudet metsässä Maisemasuunnittelija Sanna Seppälä ProAgria Länsi-Suomi /Länsi-Suomen
Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimukset - kohteet ja niiden hoito
Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimukset - kohteet ja niiden hoito Biologi Sirpa Peltonen Etelä-Savon ELY-keskus 23.3.2018 Perinnebiotooppi on: keto, niitty, rantaniitty, lehdesniitty,
Ajankohtaista maiseman ja ympäristönhoidosta
Ajankohtaista maiseman ja ympäristönhoidosta VYYHTI työpaja Taivalkoskella 10.4.2014 Kalle Hellström ProAgria Oulu/maa ja kotitalousnaiset Kuva: Aili Jussila Arvokkaiden maisema alueiden päivitysinventointi
Ympäristösopimukset:
Ympäristösopimukset: Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala/ Maa- ja kotitalousnaiset paivi.jokinen@proagria.fi puh. 040 301 2409 Maatalousluonnon monimuotoisuuden
Rantaniityt ja niiden hoito laiduntaen. Ympäristökuiskaaja koulutus Tornio 29.11.2011 Marika Niemelä, MTT
Rantaniityt ja niiden hoito laiduntaen Ympäristökuiskaaja koulutus Tornio 29.11.2011 Marika Niemelä, MTT 30.11.2011 Esityksen sisältö Rantaniityistä yleensä Tulvaniityt Hoidon hyödyt Erilaisia hoitotapoja
KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä
KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä Helena Pakkanen Kymenlaakson Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus/proagria Kymenlaakso ry Mitä kylämaisema on Jokaisella kylämaisemalla
Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke
Yhteinen kulttuuriympäristömme esille KYNÄ jättää jäljen Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke Hankeaika 1.9.2015-31.8.2018 Yhteistyössä Etelä-Savon ja Keski-Suomen MKN Maa- ja kotitalousnaiset ja ProAgriat.
Perinnemaisemien hoito
Perinnemaisemien hoito Kylämaisemat kuntoon 23.10.2009 1 Esityksen teemat 1. Perinnemaisema ja perinnebiotoopit 2. Laidunnus luonnon ja maiseman hoitokeinona 3. Härkää sarvista (HÄÄVI) - hanke 4. Erilaiset
Köyhtynyt maatalousluonto Miksi biodiversiteetti katoaa Suomen maataloudessa? Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskus
Köyhtynyt maatalousluonto Miksi biodiversiteetti katoaa Suomen maataloudessa? Mikko Kuussaari Suomen ympäristökeskus Esityksen rakenne Miten maatalousluontomme on köyhtynyt? Mitkä syyt ovat luonnon köyhtymisen
HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa
HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa Ympäristökuiskaaja-koulutus 3.2.2011, Jyväskylä Kaisa Raatikainen, Keski-Suomen ELY-keskus 01.02.2011 1 Esityksen sisältöä Mistä maatalousalueiden
Luontotyyppi vai laji, kumpi voittaa luontotyyppien uhanalaisuus
Aulikki Alanen Anna Schulman Carl-Adam Hæggström Ari-Pekka Huhta Juha Jantunen Hannele Kekäläinen Leena Lehtomaa Juha Pykälä Maarit vainio Luontotyyppi vai laji, kumpi voittaa luontotyyppien uhanalaisuus
Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso
Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Kosteikon perustaminen ja hoito Edistetään vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta huoltamalla perustettua kosteikkoa Alueelle, jossa peltoa on yli
Tunnista luonnon monimuotoisuuskohteet
Tunnista luonnon monimuotoisuuskohteet Talous Maiseman ylös ja - luonnonhoito ravinteet alas, osana LUMO 17.1.2011 maataloutta Jutta 9.3.2012, Ahro Ahlman Maamme kokonaisalasta Avointa viljelymaisemaa
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain
Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa
Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa 1 Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuki - erityistukimuodot: perinnebiotooppien hoito,
HOITOSUUNNITELMA: MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITO
1 HOITOSUUNNITELMA: MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITO TÄMÄ MALLIPOHJA ON TEHTY AVUKSI HOITOSUUNNITELMAN TEKEMISEEN. MALLIPOHJAAN ON TUOTU ESIIN NIITÄ ASIOITA, MITÄ HOITOSUUNNITELMAN ON
Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen, perinnebiotooppien hoito
Maaseuturahasto Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen, perinnebiotooppien hoito EU-tukikoulutustilaisuus 7.4.2011 Jyväskylä projektipäällikkö Kaisa Raatikainen Keski-Suomen ELY-keskus, Härkää
Puustoiset perinneympäristöt ja niiden hoito
Kuvat: Maija Mussaari Puustoiset perinneympäristöt ja niiden hoito Maastoseminaari 10.8.2010 Leivonmäki Kaisa Raatikainen, Keski-Suomen ELY-keskus Keski-Suomen ELY, Kaisa Raatikainen, luonto ja kulttuuriympäristöt
MAATALOUDEN MAISEMAN- JA LUONNONHOIDON AJANKOHTAISIA ERITYISTUKIASIOITA 2010
MAATALOUDEN MAISEMAN- JA LUONNONHOIDON AJANKOHTAISIA ERITYISTUKIASIOITA 2010 HUOM! Tiedot varmistuvat kevään 2010 kuluessa, tilanne 5.1.2010 mukaan Hakuaika huhtikuun loppuun mennessä, hakemukset liitteineen
Suomen perinnemaisemat ja momasopimukset
Suomen perinnemaisemat ja momasopimukset Ritva Kemppainen ja Leena Lehtomaa, VARELY, ls-yksikkö 15.5.2018 1 SISÄLTÖ Käsitteitä Miksi perinnebiotoopit ovat tärkeitä Perinnemaisemien inventointitilanne Mistä
VINKKEJÄ MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITOON -perhosniityistä riistaelinympäristöihin Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group
VINKKEJÄ MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITOON -perhosniityistä riistaelinympäristöihin Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group & Luonnon- ja riistanhoitosäätiö YMPÄRISTÖKUISKAAJA-HANKE
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena
Iin Hiastinhaaran laidunhanke
Iin Hiastinhaaran laidunhanke Kalle Hellström Työpaja Pohjois-Iin kyläyhdistys 6.6.2013 Kuvat: Kalle Hellström Perinnemaisema =Perinteisen maankäytön synnyttämä maaseutumaisema: perinnebiotoopit, pellot,
VARSINAIS-SUOMEN PERINNEMAISEMIEN NYKYTILA. leena Lehtomaa, VARELY, ls-yksikkö
VARSINAIS-SUOMEN PERINNEMAISEMIEN NYKYTILA leena Lehtomaa, VARELY, ls-yksikkö 7.6.2019 1 SISÄLTÖ Käsitteitä Perinnebiotooppien uhanalaisuus Suomessa Luontodirektiivin luontotyypit ja niiden tila Suomessa
Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä
Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä Annika Uddström Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin 2019 julkistus 8.3.2019 Säätytalo, Helsinki Uhanalaiset lajit eri elinympäristöissä Uhanalaisten lajien
PERINNEBIOTOOPIT, KOSTEIKOT, LUONNON JA MAISEMAN MONIMUOTOISUUS
PERINNEBIOTOOPIT, KOSTEIKOT, LUONNON JA MAISEMAN MONIMUOTOISUUS Ohjeita yhdistyksille ei-tuotannollisten investointien ja hoitosopimusten hakemiseen 1.3.2010 Suupohjan Kehittämisyhdistys ry 2 MITÄ OVAT
Riistaelinympäristöjen hoito ja tuet KOSTEIKOT
Riistaelinympäristöjen hoito ja tuet KOSTEIKOT Oulu 26.1.2011 Mikko Alhainen Projektipäällikkö, Kotiseutukosteikko Life Return of Rural Wetlands Piirrokset: Jari Kostet, Tom Björklund ja MKJ 24.01.2011
LAIDUNTAMINEN LUONNONLAITUMILLA
LAIDUNTAMINEN LUONNONLAITUMILLA Ypäjä 30.5.2013 Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ProAgria Keskukset Hevostallit lisääntyvät Hevostalleja 16 000 kpl Hevosia 76 000, lisääntyy 1 500 hevosta
Laidunnus ja maisema seminaari Tiina Seppänen. Miksi haluamme tukea maisemanhoitoa?
Laidunnus ja maisema seminaari 11.01.2018 Tiina Seppänen Miksi haluamme tukea maisemanhoitoa? Suomi toimii sähköllä. Fingridin tärkein tehtävä on huolehtia, että Suomi saa sähköä häiriöttä joka hetki.
Perinnebiotooppien hoidon monet hyödyt
Perinnebiotooppien hoidon monet hyödyt Viljelijöiden kokemuksia ja näkemyksiä sekä eri laiduneläinten vaikutus perinnebiotooppilajistoon Kuvat: Kaisa Raatikainen Kaisa Raatikainen, Jyväskylän yliopisto
Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä?
Ympäristösopimukset Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä? Keski-Suomen ELY-keskus/Merja Lehtinen P.0295 024570 1 16.2.2018 Merja Lehtinen/Keski-suomen ELY-keskus 2 Laitinen Riitta
Perinneympäristöjen hoito luonnonlaiduntamisella
Perinneympäristöjen hoito luonnonlaiduntamisella 3.6.2013 panu.kunttu@wwf.fi Metsäasiantuntija Airi Matila Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen WWF WWF Suomi Puustoisten
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN
Ympäristönhoito info Tuet yhdistyksille
Ympäristönhoito info Tuet yhdistyksille HYMY hanke, Aisapari ry Ympäristötuen erityistuet Hoitosopimukset 5 10 vuotta EI-tuotannolliset investoinnit Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013
Luonnon monimuotoisuus osana maatalouden ympäristöneuvontaa
Luonnon monimuotoisuus osana maatalouden ympäristöneuvontaa FM Eija Hagelberg Projektijohtaja Baltic Sea Action Group Maaseutuverkoston Ympäristö- ja ilmastoryhmä 15.3.2016 Neuvojakoulutus Tampereella
MUSTIALAN LUMO. Mustialan luonnon monimuotoisuuskohteet ja perinnebiotoopit kuvina. Reetta Muurinen
MUSTIALAN LUMO Mustialan luonnon monimuotoisuuskohteet ja perinnebiotoopit kuvina Reetta Muurinen SISÄLTÖ JOHDANTO... 1 PUUKUJANTEET... 2 VANHAT LADOT... 4 KIVIAIDAT... 6 PELTOALUEILLA SIJAITSEVAT KOSTEIKOT
Kyläkävelyraportti ASKAINEN Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ASKAINEN 2.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
Metsälaitumien ja luonnonsuojelualueiden hyödyntäminen nautojen ruokinnassa. Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala/ Maa- ja kotitalousnaiset
Metsälaitumien ja luonnonsuojelualueiden hyödyntäminen nautojen ruokinnassa Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala/ Maa- ja kotitalousnaiset Luonnonlaitumet viljellyt peltolaitumet - luonnonheinän energiamäärä
Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman (LUMO) tavoitteiden toteutuminen luonnonhoidossa
Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman (LUMO) 2008 2017 tavoitteiden toteutuminen luonnonhoidossa LUMO seminaari 3.6.2014 Helsingin ympäristökeskus Tiina Saukkonen, luonnonhoidon
MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITOSOPIMUS
Ympäristösopimukset MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITOSOPIMUS Perinnebiotoopit ja luonnonlaitumet Merenranta- ja järvenrantaniityt Kedot Hakamaat ja metsälaitumet Alueelle nähtävissä selviä
Puustoisten perinneympäristöjen kasvillisuudesta
Puustoisten perinneympäristöjen kasvillisuudesta Esko Vuorinen, Silvestris luontoselvitys oy "Puustoisten perinneympäristöjen monimuotoisuuden ja monikäytön turvaaminen" maastoseminaari 31.8.-1.9.2010
Maatalouden ympäristötuet ja eituotannollisten. yhdistyksille 10.3.2011. Uudenmaan Ely muokannut Esme Manns-Metso
Maatalouden ympäristötuet ja eituotannollisten investointien tuet yhdistyksille 10.3.2011 Uudenmaan Ely muokannut Esme Manns-Metso 1 2 Aiheita Taustaa maatalouden ympäristötuesta ja eituotannollisten investointien
YmpäristöAgro II Ajankohtaista maiseman ja luonnonhoitoon 2014 2015
YmpäristöAgro II Ajankohtaista maiseman ja luonnonhoitoon 2014 2015 Maarit Satomaa Maisema ja ympäristöasiantuntija ProAgria Oulu/ Maa ja kotitalousnaiset 2014 2015 Kylämaisema uusien arvojen tyyssija
MAISEMAN HOITO Lumon ja maiseman arvo maatilayrityksessä
MAISEMAN HOITO Lumon ja maiseman arvo maatilayrityksessä Ympäristöneuvojakoulutus 4.6.2013 Tampere Jutta Ahro MKN Maisemapalvelut Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Etelä- Eurooppalainen maisemayleissopimus
Perjantai 28.8. teema: metsän arvokkaat luontokohteet. 8-9 luento 9.15 lähtö 10.00 -> Aitolahti 12.30 -> Vuores 14.
Perjantai 28.8. teema: metsän arvokkaat luontokohteet 8-9 luento 9.15 lähtö 10.00 -> Aitolahti 12.30 -> Vuores 14.30 kotimatka alkaa Luento 3: Metsän arvokkaat luontokohteet Luentorunko 1. Luonnon monimuotoisuus
Kuhiseeko luomutilan pientareella? Monimuotoisuuden hyödyntäminen viljelyssä
Kuhiseeko luomutilan pientareella? Monimuotoisuuden hyödyntäminen viljelyssä Anne Piirainen Projektipäällikkö Helsingin yliopisto, Ruralia-instituuutti 9.11.2011 Luomu viljelyä sopusoinnussa luonnon kanssa
Varsinais-Suomen perinnebiotooppien kasvillisuus ja perinnemaisemainventoinnit
Varsinais-Suomen perinnebiotooppien kasvillisuus ja perinnemaisemainventoinnit Varsinais-Suomen perinnemaisemapäivät 7.6.2019 Ritva Kemppainen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Inventoinnin keskeisimmät tavoitteet
Maisemanhoito laiduntamalla Paimenloman mahdollisuudet. Kirsi Koskela Hankeasiantuntija Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset
Maisemanhoito laiduntamalla Paimenloman mahdollisuudet Kirsi Koskela Hankeasiantuntija Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Laidunnuksen merkitys luonnon monimuotoisuudelle Perinnebiotoopit ovat syntyneet
Hevostalouden ajankohtaiset tukiasiat: hevostilan maataloustuet, alkuperäisrotujen kasvatus, maiseman- ja luonnonhoidon erityistuet hevostilalla
Hevostalouden ajankohtaiset tukiasiat: hevostilan maataloustuet, alkuperäisrotujen kasvatus, maiseman- ja luonnonhoidon erityistuet hevostilalla Johanna Helkimo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 19.4.2010
Luonnon ja maiseman monimuotoisuus MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUEN ERITYISTUET. Perinnebiotoopit
Luonnon ja maiseman monimuotoisuus MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUEN ERITYISTUET Perinnebiotoopit 2007 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Maatalouden ympäristötukijärjestelmä
Luontopalvelut luonnonhoitajana ja ennallistajana
Luontopalvelut luonnonhoitajana ja ennallistajana Kaija Eisto Metsähallitus Luontopalvelut 14.11.2018 Ennallistaminen ja luonnonhoito muuttuvassa ilmastossa -seminaari Ennallistaminen ja luonnonhoito suojelualueilla
Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä?
Ympäristösopimukset Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä? Merja Lehtinen/K-S ELY-keskus p. 0295 024570 1 20.2.2018 Merja Lehtinen/Keski-suomen ELY-keskus Pyhähäkin kansallispuisto/poika-aho
Luonnon ja maiseman monimuotoisuus MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUEN ERITYISTUET. Perinnebiotoopit
Luonnon ja maiseman monimuotoisuus MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUEN ERITYISTUET Perinnebiotoopit 2007 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Maatalouden ympäristötukijärjestelmä
Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito
Kohti riistarikkaita reunoja - vaihettumisvyöhykkeiden hoito Piirroakuvat: Jari Kostet ja Tom Björklund. Valokuvat: Sami Tossavainen Vaihettumisvyöhykkeet Tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin reuna-
Kirkkonummen Medvastsundetin laitumen toimenpidesuunnitelma. Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Hanna-Leena Keskinen & Päivi Leikas 2016
Kirkkonummen Medvastsundetin laitumen toimenpidesuunnitelma Metsähallitus Etelä-Suomen luontopalvelut Hanna-Leena Keskinen & Päivi Leikas 2016 1. Alueen kuvaus Kirkkonummella, Medvastön kylässä sijaitsee
VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI
VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI KIVIJÄRVI - KEURUU PIENET YKSINÄISTALOT - REKOLA - LUHANKA RINTAMAMIESTALOT - SEPÄNKATU HANKASALMEN ASEMANKYLÄ ASEMARAKENNUKSET - HAAPAMÄKI KIRKKORAKENNUKSET
Maatalousalueiden kosteikko- ja monimuotoisuuspäivä Petäjävesi. Täky hankeen koulutustilaisuus 8.4.2011 Ilona Helle
Maatalousalueiden kosteikko- ja monimuotoisuuspäivä Petäjävesi Täky hankeen koulutustilaisuus 8.4.2011 Ilona Helle 10.00 Johdatus päivän aiheisiin: Päivän ohjelma TÄKY maatilat kehittyvät 2008-2011 -hanke
PERINNEBIOTOOPIT JA KOSTEIKOT
PERINNEBIOTOOPIT JA KOSTEIKOT Ohjeita yhdistyksille perinnebiotooppien ja kosteikkojen perustamis- ja ennallistamisinvestointeihin sekä ylläpitorahoituksen hakemiseen. 23.4.2009 2 MITÄ OVAT PERINNEBIOTOOPIT?...
Reunavyöhykkeiden valintaperusteet: MALMI-hankkeen* ( ) havainnot ja suositukset
Reunavyöhykkeiden valintaperusteet: MALMI-hankkeen* (2010-11) havainnot ja suositukset MoMa-koulutus ELY-keskuksille, 15.5.2018 Janne Heliölä / SYKE * Loppuraportti ladattavissa: http://hdl.handle.net/10138/38770
Rantojen kasvillisuus
Rantojen kasvillisuus KALVOSARJA 3 Rantaniittyjen kasvillisuus Murtoveden alavat merenrantaniityt kuuluvat alkuperäisiin rannikon kasvillisuusmuotoihin. Merenrantaniittyjen muodostumiseen ja laajuuteen
HOITOSUUNNITELMA HAKEMUKSEEN: MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITO
HOITOSUUNNITELMA HAKEMUKSEEN: MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITO Hakijan nimi: Osoite: Puhelin: Tilatunnus: Sopimukseen haettavan alueen sijaintikunta: Suunnittelijan nimi ja puhelinnumero:
Luonnon ja maiseman monimuotoisuus MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUEN ERITYISTUET. Perinnebiotoopit
Luonnon ja maiseman monimuotoisuus MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUEN ERITYISTUET Perinnebiotoopit 2009 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Maatalouden ympäristötukijärjestelmä
TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 4 Maisemanhoitotoimenpiteet 8 Viljelymaisema
MONIVAIKUTTEISET KOSTEIKOT -TOIMINTA JA MERKITYS. Ympäristö ja luonnonvarat, Vesien tila, Anni Karhunen
MONIVAIKUTTEISET KOSTEIKOT -TOIMINTA JA MERKITYS Ympäristö ja luonnonvarat, Vesien tila, Anni Karhunen 8.12.2011 MIKSI KOSTEIKKOJA? vesiensuojelutoimia pitää tehdä, vedet eivät ole kunnossa, kosteikko
Maatilan luonnon monimuotoisuuskartoitus MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUKI
Maatilan luonnon monimuotoisuuskartoitus MAATALOUDEN YMPÄRISTÖTUKI 2007 1. Johdanto Maatilan luonnon monimuotoisuuskartoitus on yksi osa maatalouden ympäristötuen perustoimenpiteestä luonnon monimuotoisuuden
H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta
H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa
Ympäristönhoidon yhteistyöprojekteja. Viljelijät ja WWF
Ympäristönhoidon yhteistyöprojekteja Viljelijät ja WWF WWF Suomi, Elina Erkkilä 13.06.2012 Maanviljelyn tärkeys luonnolle ja meille ihmisille - Historia ja perinnekulttuuri - Maalaismaisemat, lapsuuden
METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016. Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi
METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016 Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO on antanut metsälle uuden merkityksen. METSO-ohjelman avulla omistaja
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
MAISEMAPATIKKA REHAKAN JA IRJALAN KYLISSÄ JANAKKALASSA 16. 09. 2006. Kyläkävelyraportti
MAISEMAPATIKKA REHAKAN JA IRJALAN KYLISSÄ JANAKKALASSA 16. 09. 2006 Kyläkävelyraportti Auli Hirvonen 2006 Aurinkoisena ja lämpimänä syyskuun päivänä 16.09.2006 tehtiin Rehakan ja Irjalan kyläyhdistyksen
FSC-SERTIFIOINTI YHDISTÄÄ KANNATTAVAN JA VASTUULLISEN METSÄNHOIDON
FSC-SERTIFIOINTI YHDISTÄÄ KANNATTAVAN JA VASTUULLISEN METSÄNHOIDON Oletko kiinnostunut taloudellisesti kannattavasta metsänhoidosta, joka huomioi monipuolisesti myös ympäristöarvot ja sosiaaliset näkökulmat?
Härkää sarvista hanke Perinnebiotooppien hoito
Maaseuturahasto Härkää sarvista hanke Perinnebiotooppien hoito Yhdistys luonnon- ja maisemanhoidon tukien hakijana Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle teemapäivä 5.5.2011 Saarijärvi Kaisa Raatikainen,
Raportti Ahomansikan vuoden 2010 hoitotöistä Kanta-Hämeen alueella Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa.
Ahomansikka perinnemaisemien hoitoprojekti Luonto-Liiton Hämeen piiri ry. Raportti Ahomansikan vuoden 2010 hoitotöistä Kanta-Hämeen alueella Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa. Kauden aikana Kanta-Hämeessä
Sammalet ja jäkälät perinnemaisemassa
Jäkäliä on Suomessa 1594 ja sammalia 892 lajia Jäkälistä uhanalaisia on noin 15 % (271) ja sammalista 20% (183) Molemmissa ryhmissä kivialustalla, maalla, puiden rungolla ja lahopuulla kasvavia lajeja
Maatalousluonnon monimuotoisuus. FT, Ympäristöasiantuntija Heli Jutila Maatalouden uusimman ympäristötiedon vaihtopäivät
Maatalousluonnon monimuotoisuus FT, Ympäristöasiantuntija Heli Jutila vaihtopäivät 17.-18.1.2017 Maatalousluonnon monimuotoisuus on vähentynyt Ilmastonmuutos + Lumo Vieraslajit Luontotyypit Lajistollinen
Maatalousympäristön (harvinaistuneet) kasvi- ja eläinlajit
Maatalousympäristön (harvinaistuneet) kasvi- ja eläinlajit Kimmo Härjämäki Luonnon- ja riistanhoitosäätiö TEHO Plus ympäristöneuvojakoulutuksen monimuotoisuuspäivä, TAMPERE 3.6.2013 Osa 3/3 klo 10:15-10:50
Luvun 15 tehtävät: 1. Mitä tarkoittaa biodiversiteetti? Mitä eri tasoja siinä tavataan?
Luvun 15 tehtävät: 1. Mitä tarkoittaa biodiversiteetti? Mitä eri tasoja siinä tavataan? Tarkoittaa maapallon tai jonkun sen osan monimuotoisuutta. Lajin sisäinen monimuotoisuus; Biodiversiteetti on elävän
TYRNÄVÄN KUNTA Murron ja Ojakylän osayleiskaava Liite 7 MURTO-OJAKYLÄN MAISEMASELVITYS YHTEENVETO
TYRNÄVÄN KUNTA Murron ja Ojakylän osayleiskaava Liite 7 MURTO-OJAKYLÄN MAISEMASELVITYS YHTEENVETO LuA 96 / Maisemasuunnittelun koulutusohjelma Maisemasuunnittelun metodit Oulun ammattikorkeakoulu Luonnonvara-alan
ristöjen hoito - Vesilinnut
Elinympärist ristöjen hoito - Vesilinnut Vesilintuelinympärist ristöt t = vesiensuojelu + maisema + luonnon Piirrokset: Jari Kostet ja MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri
Maatalouden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma,
118/2004 Jessika Rapo ja Johanna Kullas Maatalouden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma, Ylistaro VAASA 2004 Valokuvat ja kartat: Jessika Rapo & Johanna Kullas Paino: Multiprint Vaasa 2004 2 Sisällys
Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma, veteli
Maaseudun perinteinen maisema ja luonto ovat muotoutuneet vuosisatojen aikana erilaisten maankäyttötapojen tuloksena. Perinteinen maatalous on rikastuttanut maisemakuvaa ja luonut viljelyalueille tunnusomaisen
KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...
TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
Aihe: Kriteeristö luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa Saate: Kommenttipyyntö ehdotuksesta luonnonlaidunlihan tuotannon kriteereiksi
Aihe: Kriteeristö luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa Saate: Kommenttipyyntö ehdotuksesta luonnonlaidunlihan tuotannon kriteereiksi Tausta Metsälaidunhanke eli Puustoisten perinneympäristöjen hoito
Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry. Kerkontie 4, 25250 Märynummi xxx 73142040 Salo (Halikko) Eija Hagelberg, myös yhteyshenkilö
Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry. Kerkontie 4 25250 Märynummi xxx 73142040 Salo (Halikko) Eija Hagelberg myös yhteyshenkilö *(% )$## 13501 Nummen kylämäki 1 13 U1 Perkko rantaniitty 03 16 13501
MAISEMATUKIEN MAHDOLLISUUDET LAMMASTILALLA
MAISEMATUKIEN MAHDOLLISUUDET LAMMASTILALLA Tietoiseksi EU-tuista Seinäjoki 29.11.2017 Riikka Asunmaa ProAgria Etelä-Pohjanmaa, MKN Maisemapalvelut MAISEMAN JA LUONNONHOIDON YMPÄRISTÖSOPIMUKSET Huom! Vuonna
Puoliavoimena hoidettava tai puoliavoimeksi raivattava alue. Avoimena hoidettava tai avoimeksi raivattava alue
Avoimena hoidettava tai avoimeksi raivattava alue Pusikoituminen ja umpeenkasvu ovat kulttuurimaiseman pahimpia ongelmia. Raivaus ja avoimena säilyttäminen ovat peltojen viljelyn jälkeen tärkeimmät kulttuurimaisemaa
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO 2008-2016
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO 2008-2016 Metsäfoorumi 14.1.2014 Anne Grönlund, Pohjois-Savon ELY-keskus Kuva: Kaisa Törmänen METSOn tavoitteet ja keinot Valtioneuvoston Metso-päätös 2008
Taulukko 3. Suunnittelualueen esimerkkikohteet 17 28 (kuvat 11 12). Kohde Kuvaus Mahdollinen erityistukimuoto 17 Ojantakanen, Ylivieska
Taulukko 3. Suunnittelualueen esimerkkikohteet 17 28 (kuvat 11 12). Kohde Kuvaus Mahdollinen erityistukimuoto 17 Ojantakanen, 18 Peltokangas, 19 Takaneva, 20 Lähdemäki, 21 Hautarinne, 22 Yläjunno, 23 Junno,
Emolehmien metsälaidunnuksen vaikutus maaperään, kasvillisuuteen ja hyönteisiin
Emolehmien metsälaidunnuksen vaikutus maaperään, kasvillisuuteen ja hyönteisiin Timo J. Hokkanen 1, Perttu Virkajärvi 2, Hannu Hokkanen 1, Reetta Tuupanen 3 1 Pohjois-Karjalan ELY-keskus/PK biosfäärialue,
Puustoiset perinneympäristöt Luonnon lumoa menneiltä ajoilta
Puustoiset perinneympäristöt Luonnon lumoa menneiltä ajoilta Perinneympäristöjen tunnistaminen Metsä on tarjonnut hyötyä ja turvaa asutuksen alusta. Metsästä suomalainen hankki riistaa ruuaksi, rakennushirret,
Merkkikallion tuulivoimapuisto
OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2