Kalkkikallion luonnonsuojelualue

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalkkikallion luonnonsuojelualue"

Transkriptio

1 Kalkkikallion luonnonsuojelualue Vantaa 2013

2 Komeaa geologiaa, vaihtelevia elinympäristöjä Kuninkaalassa sijaitseva Kalkkikallio on saanut nimensä alueen kallioperästä löytyvän kalkkikiven mukaan. Kalkkikallion laki kohoaa lähes 65 metriä merenpinnan yläpuolelle. Lehtojen ja kankaiden puusto on hakkuiden jäljiltä vielä enimmäkseen nuorta. Alueen luontoa rikastuttavat itäosan märkä korpipainanne ja tunnelmallinen purolaakso. Kalkkikallion luonnonsuojelualue rauhoitettiin vuonna Kaikkiaan 18,7 hehtaarin suojelualueella on laajoja avokallioita, kallioseinämiä, suuria siirtolohkareita ja niiden väliin jääviä luolamaisia onkaloita, yli satavuotiaita kalliomänniköitä, lehtoja ja erilaisia kangasmaita. Tiheän puuston keskelle kätkeytyvän avokallioalueen havaitsee vasta läheltä, mutta kallion huipulta avautuu hieno näkymä ympäröivän metsän yli länteen ja etelään. Luontopolku johdattaa sinut kallion laen näköalapaikalle. Pieni puro on uurtanut syvän uoman kivikkoiseen rinteeseen kuva: Eija Välimäki 2

3 Lehtoleinikki kuva: Jaakko Vähämäki Sinivuokko kuva: Jaakko Vähämäki Kalkinsuosijoiden suosiossa Kalkkikalliosta ympäristöön liukeneva kalkkikivi vähentää maaperän happamuutta, jolloin maaperän ravinteet ovat helpommin kasvien käytettävissä. Kalkkivaikutuksen ansiosta Kalkkikalliolla löytyy niin sanottuja kalkinsuosijoita. Suomen kalliot ja sitä myöten kasvupaikat ovat yleensä happamia, joissa kalkinsuosijat eivät menesty. Niinpä ne ovat meillä harvinaisia lajeja, kuten Kalkkikallion suojelualueella kasvavat ketokäenminttu ja lehtosinijuuri. Kalkkivaikutus parantaa myös maaperän biologista aktiivisuutta, jolloin kuolleet kasvinosat maatuvat nopeammin mullaksi. Se luo perustan rehevälle kasvillisuudelle. Kalkkikallion suojelualueella onkin paljon lehtoja, ja niissä monia vaateliaita lehtokasveja, kuten lehtokuusama, lehtoleinikki, lehto-orvokki ja mustakonnanmarja. Kalkkikallion tyypillinen lehtolaji on myös sinivuokko, jonka talvehtivat lehdet tunnistaa metsänpohjalta aina, kun ne eivät vain ole lumen peitossa. 3

4 Kehä III i Vantaa Helsinki i pohjakartta, Vantaan kaupungin mittausosasto

5 Kallio, kivilaji ja mineraali Kalkkikallion luonnonsuojelualueella on laajoja kalliopaljastumia, joissa kivipintaa pääsee tarkkailemaan lähemmin. Kalliomassiivin muodostavat kivilajit ovat pääasiassa graniittia, kvartsi-maasälpägneissiä sekä kvartsi- ja granodioriittia. Kivet koostuvat mineraaleista, joita on yhdessä kivilajissa yleensä kolmesta viiteen. Mineraalit taas rakentuvat alkuaineista. Esimerkiksi kvartsi eli ukonkivi sisältää piitä (Si) ja happea (O). Eri kivilajien kovuus ja kestävyys vaihtelevat suuresti. Pehmeät kivilajit kuten kalkkikivi, rapautuvat ensimmäisinä, kun taas kova kvartsi kestää aikaa. Kallioiden ja kivien jäkälät ja sammalet eivät kasva kivipinnalla sattumanvaraisesti. Vähäiset muutokset kasvupaikan olosuhteissa voivat vaikuttaa merkittävästi tietyn sammallajin menestymiseen. Kalkkisammalille on tärkeää, että kasvualustassa on kalkkia. Jäkälät ovat herkkiä ilmansaasteille, mutta ne myös rapauttavat kovaa kivipintaa. kuva: Jarmo Honkanen Kalimaasälpä antaa Kalkkikallion graniittikallioille punertavan sävyn 5

6 Kalkkikallion eläimiä Kalkkikallion vaihtelevissa elinympäristöissä elää monipuolinen linnusto. Tiheät lehdot tarjoavat pesäpaikan muun muassa lehtokertulle, kirjosiepolle, talitiaiselle ja mustarastaalle. Kalkkikallion valoisissa männiköissä pesii puolestaan arka kulorastas. Tämä suurin rastaamme muistuttaa väritykseltään laulurastasta. Kulorastas on hyvä laulaja, jonka laulussa on jotain tuttua melkein kuin mustarastas, mutta säkeet ovat lyhyempiä ja laulu katkonaisempaa. Pikkutikka kuva: Jaakko Vähämäki Avoimilla kallioilla ja niiden liepeillä elää Suomessa harvinaistunut ja nyt jo uhanalaiseksi joutunut kivitasku. kuva: Jaakko Vähämäki Punakylkirastas Sieppojen ja tiaisten lisäksi suojelualueen metsissä pesii ja liikkuu monia muitakin kolopesijöitä. Käpytikan ohella alueella voi nähdä tikoistamme suurimman, palokärjen, ja vain varpusen kokoisen pikkutikan. Tikkalinnuista myös käenpiika kuuluu Kalkkikallion lajistoon. Alueella pesii petolinnuista varpushaukka ja asutuksen läheisyydessä viihtyvä lehtopöllö. 6

7 Siili Laajoja ja rauhallisia metsiä tarvitseville eläimille Kalkkikallio on liian pieni ja eristynyt. Kalkkikalliolla elää runsaan linnuston seurassa kuitenkin kaupunkeihin ja ihmisen läheisyyteen tottuneita nisäkkäitä, kuten orava ja siili. Kaikki alueella liikkuvat jänikset ovat peltojäniksiä, eli rusakkoja. Kahdesta jänislajistamme rusakko on sopeutunut hyvin kaupunkielämään, kun taas metsäjänis tarvitsee selvästi laajempia yhtenäisiä luontoalueita. Rusakko 7 kuva: Jaakko Vähämäki kuva: Pekka Turtiainen

8 Ohjeita luonnonsuojelualueella liikkujille Kalkkikallion luontopolut ovat kävelypolkuja. Poluilla tai maastossa ei saa pyöräillä. Älä jätä jälkeesi roskaa tai muutakaan luontoon kuulumatonta. Älä vahingoita eläimiä ja kasveja. Lemmikkejä ei saa pitää irrallaan luonnonsuojelualueella. Vantaan kaupunki Ympäristökeskus Pakkalankuja Vantaa puh. (09) Kannen kuva: Jarmo Honkanen Tekstit: Jarmo Honkanen Taitto: Tarja Starast Paino: Vantaan kaupungin paino 11/2013 ISBN:

MÄTÄOJAN LUONNONSUOJELUALUE

MÄTÄOJAN LUONNONSUOJELUALUE MÄTÄOJAN LUONNONSUOJELUALUE VANTAAN LUON- NONHELMEKSI Vielä ajanlaskun alun aikoihin Vantaanjoki laski mereen nykyisen Mätäojan kautta. Sitä perua ovat esihistoriallisen ajan merkit asutuksesta Mätäojanlaaksossa

Lisätiedot

llypuron luonnonsuojelualuatutmustu Tampereen luontoon

llypuron luonnonsuojelualuatutmustu Tampereen luontoon llypuron luonnonsuojelualuatutmustu Tampereen luontoon Luonnonsuojelualueet, luonnonmuistomerkit, luontopolut Halimasjärven luonnonsuojelualue 2 Tampereen kaupungin ympäristövalvonta 2006 Halimasjärven

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Harjut ja kalliot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Harjut ja kalliot Harjut ja kalliot 52. Sotavallan harju Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status Metso soveltuvuus: 10,7 ha Sotavalta Yksityinen Arvokas harjualue, Pohjavesialue, Opetuskohde, Arvokas luontokohde Kyllä Merkittävä

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Lehdot ja korvet. 26. Päivölän lehtometsäalue (Linturi-Laurilan lehto) Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde,

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Lehdot ja korvet. 26. Päivölän lehtometsäalue (Linturi-Laurilan lehto) Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde, Lehdot ja korvet 26. Päivölän lehtometsäalue (Linturi-Laurilan lehto) Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status: Metso soveltuvuus: 3,5 ha Perälä Yksityinen Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde, Kyllä Vanha

Lisätiedot

1. Saaren luontopolku

1. Saaren luontopolku 1. Saaren luontopolku Ulvilan Saarenluoto on vanhaa Kokemäenjoen suistoa, joka sijaitsi tällä seudulla 1300-luvulla. Maankohoamisen jatkuessa jääkauden jälkeen suisto on siirtynyt edemmäs, Porin edustalle.

Lisätiedot

++Luontop 2.5.2002 15:04 Page 1

++Luontop 2.5.2002 15:04 Page 1 ++Luontop 2.5.2002 15:04 Page 1 C M Y CM MY CY CMY K ++Luontop 2.5.2002 15:04 Page 2 PL 32, 90015 OULUN KAUPUNKI www.ouka.fi/tekninen PL 124, 90101 OULU, puh. (08) 315 8300 www.vyh.fi/ppo/ppo.htm OULUN

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue

Lisätiedot

KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 3

KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 3 76 Lullinvuori MUURAME KAO090154 Karttalehti: 3211 06 Alueen pinta-ala: 196 ha Korkeus: 195 mpy Suhteellinen korkeus: 117 m Kallioalueen sijainti: Päijänteen Ristinselän pohjoispuolella, Muuratsalon eteläosassa.

Lisätiedot

Teksti ja piirrokset Kirsi Sihvonen

Teksti ja piirrokset Kirsi Sihvonen Kolin kansallispuiston luontopolut PAIMENEN POLKU OPETTAJAN OPAS Kaikki kouluasteet Teksti ja piirrokset Kirsi Sihvonen 3 TERVETULOA KOLIN KANSALLISPUISTOON! Vuonna 1991 perustettu, noin 30 neliökilometrin

Lisätiedot

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:

Lisätiedot

Tammiston luonnonsuojelualue

Tammiston luonnonsuojelualue Tammiston luonnonsuojelualue Vantaa 2013 Lähes menetetyn ajan kaikuja Tammiston luonnonsuojelualueella on säilynyt kappale Suomesta lähes kokonaan kadonneista tammimetsistä. Tammi kasvaa täällä yhtenäisen

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2013

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2013 VIHTI, KOURLA, MOKSJÄRVI Mokskoski (1:102) RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2013 Kookkaita metsälehmuksia ja haapoja kuviolla 11. Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen 2013 Sisältö: Johdanto

Lisätiedot

SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 MK 1:50000

SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 MK 1:50000 SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 K 1:50000 Pälkänevesi PÄLKÄNEEN KIRKONKYLÄ 1:412 1:330 1:342 1:307 SUUNNITTELUALUEEN RAJAUS - LIITE 2 K 1:10000 Sappeen kylä 87 876:2 1:413 1:340 1:244 1:258 1:99

Lisätiedot

PUIJO. Kuopion kaupunki 2009

PUIJO. Kuopion kaupunki 2009 uijon näkötornista voi ihailla Kallaveden saariston kauniita maisemia. Noin kilometrin päässä näkötornista on Konttilan vanha torppa, jossa on uijon luonnosta kertova näyttely ja kahvila. uijon laen palveluista

Lisätiedot

LIITE 10. 5.5.2014, lisätty 18.11.2015. Uudet/Muuttuneet luonnonsuojelualueet:

LIITE 10. 5.5.2014, lisätty 18.11.2015. Uudet/Muuttuneet luonnonsuojelualueet: LIITE 10 Kemiönsaaren kunta Dragsfjärdin itäisen saariston rantaosayleiskaavan muutos Luonnonsuojelukohteet Aineiston alkuperä: http://wwwp3.ymparisto.fi/lapio/lapio_flex.html# Lataus pvm. 5.5.2014, lisätty

Lisätiedot

Kankaan ja Tourujoen alueen luontoselvitykset Kooste yleiskaavaa varten tehdyistä selvityksistä

Kankaan ja Tourujoen alueen luontoselvitykset Kooste yleiskaavaa varten tehdyistä selvityksistä Kuva: Timo Pylvänäinen Kankaan ja Tourujoen alueen luontoselvitykset Kooste yleiskaavaa varten tehdyistä selvityksistä Jyväskylän kaupunki Kaavoitus 21.3.2013 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Tehdyt selvitykset...

Lisätiedot

1. RAKENTAMISEEN SOVELTUVAT ALUEET 2. RAKENTAMINEN VOIDAAN SOVITTAA ALUEELLE 3. RAKENTAMINEN VAARANTAA ALUEEN MAISEMAKUVAN JA YMPÄRISTÖN

1. RAKENTAMISEEN SOVELTUVAT ALUEET 2. RAKENTAMINEN VOIDAAN SOVITTAA ALUEELLE 3. RAKENTAMINEN VAARANTAA ALUEEN MAISEMAKUVAN JA YMPÄRISTÖN MAA VESI ILMA MAANPEITE ELOLLINEN LUONTO RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 1. RAKENTAMISEEN SOVELTUVAT ALUEET 2. RAKENTAMINEN VOIDAAN SOVITTAA ALUEELLE 3. RAKENTAMINEN VAARANTAA ALUEEN MAISEMAKUVAN JA YMPÄRISTÖN 4.

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 206,6 ha

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 206,6 ha 2487000 2488000 2489000 7366000 7367000 7368000 7369000 7369000 7368000 7367000 7366000 7365000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Länsi-Vantaan luonnonsuojelualueita

Länsi-Vantaan luonnonsuojelualueita Länsi-Vantaan luonnonsuojelualueita Kivistön asuntomessualueen lähialueilta löytyy useita Vantaan edustavimpiin kuuluvia luontokohteita. Laaja suojelualuekokonaisuus rajaa kaupunkia metsäisenä vyöhykkeenä.

Lisätiedot

Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009

Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Maarit Naakka LuK Marika Vahekoski Luk 0 Kuva1. Lapväärtin joki virtaa Dagsmarkin halki. Kannen kuvassa on joen eteläpuolista vanhaa asutusta.

Lisätiedot

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö METSO-OHJELMA elinympäristöt pienvedet lehdot lahop.kangasmetsät puustoiset suot metsäluhdat kalliot, louhikot puustoiset perinneymp. Valinta kriteerit TOTEUTTAA Ely-keskus metsäkeskus -pysyvä suojelu

Lisätiedot

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 67,8 ha

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 67,8 ha 3518000 3519000 3520000 TUU-11-094 7254000 7255000 7256000 7257000 7257000 7256000 7255000 7254000 7253000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Pinta-ala: 4,7 ha Kylä: Kuokkala Omistaja: Yksityinen, Lempäälän kunta Status: Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde Metso soveltuvuus: -

Lisätiedot

Lataa Lumoava Helsinki. Lataa

Lataa Lumoava Helsinki. Lataa Lataa Lumoava Helsinki Lataa ISBN: 9789513771805 Sivumäärä: 248 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.56 Mb Tiedätkö, missä harmaahaikarat pesivät? Entä mistä löydät harvinaisen vanhat hiidenkirnut, Aarnipadan

Lisätiedot

Kasvioppi 1. Kasvupaikka- ja kasvillisuustyypit Kasvillisuusvyöhykkeet Kasvien yleiset vaatimukset

Kasvioppi 1. Kasvupaikka- ja kasvillisuustyypit Kasvillisuusvyöhykkeet Kasvien yleiset vaatimukset Kasvioppi 1 Kasvupaikka- ja kasvillisuustyypit Kasvillisuusvyöhykkeet Kasvien yleiset vaatimukset MAR-C1002 Maisema-arkkitehtuurin perusteet 2A, Luontotekijät FM Ahti Launis 9.11.2016 Kasviyhteisöjen luokittelu

Lisätiedot

5. Laske lopuksi jalokivisaaliisi pisteet ja katso, minkä timanttiesineen niillä tienasit.

5. Laske lopuksi jalokivisaaliisi pisteet ja katso, minkä timanttiesineen niillä tienasit. JALOKIVIJAHTI Tervetuloa pelaamaan Heurekan Maan alle -näyttelyyn! Jalokivijahdissa sinun tehtävänäsi on etsiä näyttelystä tietotimantteja eli geologiaa, kaivostoimintaa ja maanalaisia tiloja koskevia

Lisätiedot

TAMMISTON LUONNONSUOJELUALUE

TAMMISTON LUONNONSUOJELUALUE TAMMISTON LUONNONSUOJELUALUE LÄHES MENETETYN AJAN KAIKUJA Tammiston luonnonsuojelualueella on säilynyt kappale Suomesta lähes kokonaan kadonneista tammimetsistä. Tammi kasvaa täällä yhtenäisen levinneisyysalueensa

Lisätiedot

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ?

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? MITÄ OVAT JOKAMIEHENOIKEUDET? Suomessa jokainen lapsi ja aikuinen saa nauttia luonnosta riippumatta siitä, kuka maan omistaa. Jokamiehenoikeudet eivät katso

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset

Lisätiedot

TEIJON KANSALLISPUISTO 2014 MAISEMARAKENTEEN AARREAITTA HANNU PAUNILA 17.1.2014 / 21.11.2014

TEIJON KANSALLISPUISTO 2014 MAISEMARAKENTEEN AARREAITTA HANNU PAUNILA 17.1.2014 / 21.11.2014 TEIJON KANSALLISPUISTO 2014 MAISEMARAKENTEEN AARREAITTA HANNU PAUNILA 17.1.2014 / 21.11.2014 TEIJON KANSALLISPUISTOPROSESSI Meri-Teijo vapaa-ajankeskuksen alueidenkäytön yleissuunnittelu 1980 Lomarakennusoikeuden

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 PARAINEN. KIRJAIS RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 205 Maanmittari Oy Öhman/Mikko Siitonen 205 JOHDANTO Selvitysalue sijaitsee Paraisten saaristossa, Nauvon Kirjaisissa. Selvitysalueeseen kuuluu

Lisätiedot

NOKIAN RETKEILYREITIT RUUTANA HAKAVUORI KIVIKESKU LUOTO MAATIALANHARJU

NOKIAN RETKEILYREITIT RUUTANA HAKAVUORI KIVIKESKU LUOTO MAATIALANHARJU Luontoon! NOKIAN RETKEILYREITIT RUUTANA HAKAVUORI KIVIKESKU LUOTO MAATIALANHARJU Nokian järvimaisemat kutsuvat tutustumaan luontoon. Järvien kainalossa ja koskien kupeessa sijaitsee Nokian kaupunki, jonka

Lisätiedot

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 342,2 ha

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 342,2 ha 3514000 3515000 3516000 TUU-11-098 7264000 7265000 7266000 7267000 7267000 7266000 7265000 7264000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Helsingin luonnonsuojelualueet. Haltialan aarnialue

Helsingin luonnonsuojelualueet. Haltialan aarnialue Helsingin luonnonsuojelualueet Haltialan aarnialue Helsinki 2006 Elävää luonnon historiaa Keskuspuiston pohjoisosassa sijaitsevasta Haltialasta löytyy vanha metsä, joka on aivan oma maailmansa. Haltialan

Lisätiedot

Peltolammi Pärrinkosken luonnonsuojelualue

Peltolammi Pärrinkosken luonnonsuojelualue llypuron luonnonsuojelualuatutmustu Tampereen luontoon Luonnonsuojelualueet, luonnonmuistomerkit, luontopolut Peltolammi Pärrinkosken luonnonsuojelualue 2 Tampereen kaupungin ympäristövalvonta 2006 Peltolammin

Lisätiedot

Lausunto Veräjämäen lehdon luonnonsuojelualueen perustamisesityksestä (HEL T )

Lausunto Veräjämäen lehdon luonnonsuojelualueen perustamisesityksestä (HEL T ) Oulunkylä-Seura ry. 28.2.2018 Lausunto Veräjämäen lehdon luonnonsuojelualueen perustamisesityksestä (HEL 2017-007146 T 11 01 04) Oulunkylä-Seura kannattaa lämpimästi esitetyn suojelualueen perustamista

Lisätiedot

Haminan yleiskaavamuutoksen (Sopenvuori) luontoselvitys. Tapio Rintanen

Haminan yleiskaavamuutoksen (Sopenvuori) luontoselvitys. Tapio Rintanen Haminan yleiskaavamuutoksen (Sopenvuori) luontoselvitys Tapio Rintanen 2012 Maastotyöt Kohdealueen ja lähiympäristön liito-oravatilanne selvitettiin 27.4.2012, linnusto 13.5.2012, kasvillisuus ja lepakkotilanne

Lisätiedot

Henrikin valokuvaus ja luontoretket. Henrikin valokuvaus ja luontoretket Liikkumisen, kokemisen, luovuuden iloa

Henrikin valokuvaus ja luontoretket. Henrikin valokuvaus ja luontoretket Liikkumisen, kokemisen, luovuuden iloa Henrikin valokuvaus ja luontoretket Henrikin valokuvaus ja luontoretket Liikkumisen, kokemisen, luovuuden iloa Tarkoitus Henrikin valokuvaus ja luontoretkien tarkoitus on innostaa valokuvaamaan, liikkumaan

Lisätiedot

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI

Lisätiedot

ALUEKOHTAINEN TARKASTELU Alueiden edessä oleva numerointi vastaa GTK:n kallioalueselvityksessään käyttämää numerointia.

ALUEKOHTAINEN TARKASTELU Alueiden edessä oleva numerointi vastaa GTK:n kallioalueselvityksessään käyttämää numerointia. KUOPION SEUDUN MAAKUNTAKAAVA Kallionmurskaus - ja rakennuskivikohteet Muistio / jk/9.10.2003 SYKSYN 2003 MAASTOKÄ YNNIT Syksyn 2003 aikana tehtyjen maastokäynnin tarkoituksena oli paikan päällä käyden

Lisätiedot

Liite 1. Kuvaukset Kansallispuiston osaksi esitetyistä alueista (laatinut Keijo Savola)

Liite 1. Kuvaukset Kansallispuiston osaksi esitetyistä alueista (laatinut Keijo Savola) Mustakummun metsää Liite 1. Kuvaukset Kansallispuiston osaksi esitetyistä alueista (laatinut Keijo Savola) 1. Latvavaaran alue (Puolanka) Osa-alue sisältää Latvavaaran vanhojen metsien suojeluohjelmakohteen

Lisätiedot

Myllypuron luonnonsuojelualue

Myllypuron luonnonsuojelualue llypuron luonnonsuojelualuatutmustu Tampereen luontoon Luonnonsuojelualueet, luonnonmuistomerkit, luontopolut Myllypuron luonnonsuojelualue 2 Tampereen kaupungin ympäristövalvonta 2006 Myllypuron luonnonsuojelualue

Lisätiedot

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO 2008-2016

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO 2008-2016 Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO 2008-2016 Metsäfoorumi 14.1.2014 Anne Grönlund, Pohjois-Savon ELY-keskus Kuva: Kaisa Törmänen METSOn tavoitteet ja keinot Valtioneuvoston Metso-päätös 2008

Lisätiedot

Arvokkaat luontokohteet

Arvokkaat luontokohteet Arvokkaat luontokohteet Kuvasarja tarkastelee alueella esiintyviä: Metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä (METE-kohteita) Luonnonsuojelulain suojeltuja luontotyyppejä Muita arvokkaita elinympäristöjä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKESKUS. Petikonmäen-Hermaskärinkallion luontoselvitys

YMPÄRISTÖKESKUS. Petikonmäen-Hermaskärinkallion luontoselvitys YMPÄRISTÖKESKUS Petikonmäen-Hermaskärinkallion luontoselvitys Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Ympäristökeskus Pakkalankuja 5, 01500 Vantaa Tekijä: Jarmo Honkanen 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Miten METSO-ohjelma 2008-2025 turvaa luonnon monimuotoisuutta Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Tavoitteet ja keinot valtakunnallisesti METSO-ohjelman tavoitteena

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS

Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LAITILA LUONNOS Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LUONTOSELVITYS Työ: E26515 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Turku, 08.11.2013 www.fmcgroup.fi Toimistot: Turku, Oulu, Tampere

Lisätiedot

Rasonhaan metsäalueen perustaminen perintömetsäksi

Rasonhaan metsäalueen perustaminen perintömetsäksi Rasonhaan metsäalueen perustaminen perintömetsäksi SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTAA...2 2. PERINTÖMETSÄSOPIMUS...2 3. PERINTÖMETSÄN SIJAINTI...3 4. KAAVATILANNE...3 5. LUONTOARVOT...3 6. ALUEEN METSÄT...4 7.

Lisätiedot

Pitkäkosken. luonnonsuojelualue

Pitkäkosken. luonnonsuojelualue Pitkäkosken luonnonsuojelualue Vantaa 2010 Joen ja metsän tunnelmaa Pitkäkosken luonnonsuojelualue sijaitsee Vantaan Ylästössä. Siellä joki on uurtanut alajuoksunsa entisen merenpohjan savikentän halki.

Lisätiedot

Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta

Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta Malmin lentokenttä luontoharrastajan Ilkka Lyytikäinen 20.10.2007 Kentän luontoarvot 2 3 Siipiparatiisi Luonnonomainen niitty, joka niitetään säännöllisesti Niitty - pensaisto - metsä muodostavat kokonaisuuden,

Lisätiedot

Varsinais-Suomen arvokkaat kalkkikalliot. Monimuotoisuudelle tärkeiden kohteiden suojelu korvataan metsänomistajalle

Varsinais-Suomen arvokkaat kalkkikalliot. Monimuotoisuudelle tärkeiden kohteiden suojelu korvataan metsänomistajalle Varsinais-Suomen arvokkaat kalkkikalliot Monimuotoisuudelle tärkeiden kohteiden suojelu korvataan metsänomistajalle Sisällysluettelo METSO-ohjelma... 3 Kalkkikalliot... 4 Kalkkikallioseinämät... 6 Kalkkikalliokedot...

Lisätiedot

SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO

SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO Juha Repo LUONTO-OSUUSKUNTA Tutkimusraportti 17 2006 1. JOHDANTO... 1 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1. SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO VUOSINA 1997 98 JA 2006... 2 2.2.

Lisätiedot

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Tarmo Saastamoinen 2010. Kuva.1 Kaatunut kuusenrunko Nouvanlahdesta. LIITO-ORAVA: Liito-orava (pteromys volans)on

Lisätiedot

Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä)

Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä) KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä) Sijainti: Hämäläntien päästä lähtee polku merenrantaan. Kulkiessasi rantaan päin oikealle jää kuusimetsää. Käänny jollekin kuusivaltaiseen

Lisätiedot

Tammiston luonnonsuojelualueen ja rauhoitettujen luontotyyppien hoito- ja käyttösuunnitelma 2010-2020

Tammiston luonnonsuojelualueen ja rauhoitettujen luontotyyppien hoito- ja käyttösuunnitelma 2010-2020 YMPÄRISTÖKESKUS Tammiston luonnonsuojelualueen ja rauhoitettujen luontotyyppien hoito- ja käyttösuunnitelma 2010-2020 VANTAAN KAUPUNKI Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Ympäristökeskus Pakkalankuja

Lisätiedot

Retkelle luontoon Pirkkalassa

Retkelle luontoon Pirkkalassa Retkelle luontoon Pirkkalassa Pirkkalan luontokohteiden esittelyä (enimmäkseen vain kunnan omistamat maa-alueet otettu mukaan) Suojelualueet Pirkkalassa Suojelualueet Pirkkalassa: K i l l o n vanha metsä

Lisätiedot

SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA

SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA Esa Lammi 5.11.2018 SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja maastokäynti... 3 3 Alueen

Lisätiedot

Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää?

Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää? Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää? Vastaus: Ei Tiesitkö: Sammaleen ja jäkälän keruu vaatii maanomistajan luvan. Vastasitko oikein? Jatka matkaa seuraavalle rastille nilkoista kiinni

Lisätiedot

Korkeat arseenipitoisuudet - erityispiirre Pirkanmaalla. Birgitta Backman Geologian tutkimuskeskus 10.11.2009

Korkeat arseenipitoisuudet - erityispiirre Pirkanmaalla. Birgitta Backman Geologian tutkimuskeskus 10.11.2009 Korkeat arseenipitoisuudet - erityispiirre Pirkanmaalla Birgitta Backman Geologian tutkimuskeskus 10.11.2009 1 Luontainen arseeni Suomessa Arseeni luonnon alkuaine, joka esiintyy usein kullan yhteydessä

Lisätiedot

Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys

Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys Liite 5 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KAUHAVAN KAUPUNKI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 4.2.2015 P24345P002 1 (11) Tuomo Pihlaja 4.2.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...

Lisätiedot

HEINÄLAMMIN LUONTOPOLKU

HEINÄLAMMIN LUONTOPOLKU HEINÄLAMMIN LUONTOPOLKU Haminan kaupunki Ympäristötoimi 12.5.2014 TERVETULOA HEINÄLAMMIN LUONTOPOLULLE! Polku on perustettu v. 1998 Vehkalahden kunnan omistamalle, säästömetsäksi jätetylle alueelle luonnontilaisten

Lisätiedot

LIEDON LITTOISTEN ETELÄ-TUULISSUON 2/ALI-SIPPAANTIEN RISTEYSSILLAN LUONTOSELVITYS

LIEDON LITTOISTEN ETELÄ-TUULISSUON 2/ALI-SIPPAANTIEN RISTEYSSILLAN LUONTOSELVITYS LIEDON LITTOISTEN ETELÄ-TUULISSUON 2/ALI-SIPPAANTIEN RISTEYSSILLAN LUONTOSELVITYS Tmi Hannu Klemola 2012 Alueen halki virtaa uomassa maisemallisesti kaunis puro, jonka rannoilla kasvaa myös suuria puita.

Lisätiedot

Montsoniittia. Vulkaniittia. Kiillegneissiä. Granodiorittia

Montsoniittia. Vulkaniittia. Kiillegneissiä. Granodiorittia 46 10.3. Leivonmäki Leivonmäen kallioperä koostuu syväkivistä (graniittiset kivet, gabro) ja pintakivistä (vulkaniitit, kiillegneissi). Graniittia on louhittu murskeeksi. Leivomäen puolella esiintyvää

Lisätiedot

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Metsäkeskus 2014 Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt 2014 { 2 } Metsälaki Metsälaissa on lueteltu joukko suojeltuja elinympäristöjä, jotka ovat monimuotoisuuden

Lisätiedot

GEOLOGIA. Evon luonto-opas

GEOLOGIA. Evon luonto-opas Evon luonto-oppaan tekemiseen on saatu EU:n Life Luonto -rahoitustukea GEOLOGIA Korkokuva Evon Natura 2000 -alueen pohjois-, itä- ja länsireunoilla maasto kohoaa aina 180 m meren pinnan yläpuolelle asti.

Lisätiedot

0 0,5 1 2 Kilometriä. Tarra ja Soltti. Tarra ja Soltti.

0 0,5 1 2 Kilometriä. Tarra ja Soltti. Tarra ja Soltti. Näppisen ja Lieviön peltoaukeat ovat vuosisataista viljelymaisemaa. pelto alue Lieviön peltomaisemat Näppisen kantatilojen vanhat rakennusryhmät. Tarra ja Soltti. Tarra ja Soltti. Alue tulee säilyttää

Lisätiedot

PAKKANEN ILVES VARPUSHAUKKA HIRVI. Pakkanen yrittää saada kaikkia eläimiä kiinni. Sinun täytyy metsästää 4 eläintä: KETTU ORAVA JÄNIS TEERI

PAKKANEN ILVES VARPUSHAUKKA HIRVI. Pakkanen yrittää saada kaikkia eläimiä kiinni. Sinun täytyy metsästää 4 eläintä: KETTU ORAVA JÄNIS TEERI PAKKANEN Pakkanen yrittää saada kaikkia eläimiä kiinni. Jos eläimellä on joku näistä korteista, eläin pelastuu: TALVIKARVA TALVIPESÄ PARVI SUOJAA LUMIPEITE ILVES Sinun täytyy metsästää 4 eläintä: KETTU

Lisätiedot

Helsingin luonnon monimuotoisuudesta. Kaupunkiekologi Kaarina Heikkonen Kaupunkiympäristön toimiala Ympäristönsuojeluyksikkö

Helsingin luonnon monimuotoisuudesta. Kaupunkiekologi Kaarina Heikkonen Kaupunkiympäristön toimiala Ympäristönsuojeluyksikkö Helsingin luonnon monimuotoisuudesta Kaupunkiekologi Kaarina Heikkonen Kaupunkiympäristön toimiala Ympäristönsuojeluyksikkö 26.10.2018 Kaarina Heikkonen 2 Helsinki on perustettu monimuotoiselle paikalle

Lisätiedot

Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys

Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys 2015 Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys Petri Parkko 18.9.2015 1 1. Taustoja Ympäristönsuunnittelu Oy on kaavoittamassa Hämeenlinnan (Hauho) Pyhäjärven Halminlahden tilalle

Lisätiedot

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 LIITE 4 Vammalan kaupunki Kukkurin kaavaselostus liite 1 Yhdyskuntasuunnittelu PL 23 38201 VAMMALA Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä.

Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä. Lahopuu ja sen lisääminen metsiin Yksi merkittävin ero luonnonmetsien ja talousmetsien välillä on lahopuun määrässä. Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua ja tiedotusta -hanke Tämän diasarjan tekemiseen

Lisätiedot

Valuma-alueen karttatutkimus. Valuma-alueen rajaus. Valuma-alueen korkeussuhteet

Valuma-alueen karttatutkimus. Valuma-alueen rajaus. Valuma-alueen korkeussuhteet Valuma-alue - vesi valuu ja virtaa Kun sadepisara tipahtaa maan pinnalle, se joko haihtuu, imeytyy maahan tai jatkaa matkaansa valumalla alamäkeen. Jos matkalla tulee kuoppa vastaan, pisaroita kertyy siihen

Lisätiedot

Tönkinniemi (Pateniemessä)

Tönkinniemi (Pateniemessä) KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Tönkinniemi (Pateniemessä) Sijainti: Tönkinniemi on välittömästi Pateniemen venesataman pohjoispuolella sijaitseva rantaalue, jossa risteilee muutamia polkuja. Sopivia

Lisätiedot

Hämeenlinnan Salonsaaren ja Töllihaan luontoselvitys

Hämeenlinnan Salonsaaren ja Töllihaan luontoselvitys 2014 Hämeenlinnan Salonsaaren ja Töllihaan luontoselvitys Petri Parkko 20.5.2014 1 1. Taustoja Selvitysalueet sijaitsevat Hämeenlinnan Torvoilassa Rääkkiän rannoilla. Alueilta tarvittiin rantaasemakaavan

Lisätiedot

Elinympäristöt 1: Ravintoketju ja ravintoverkko

Elinympäristöt 1: Ravintoketju ja ravintoverkko Elinympäristöt 1: Ravintoketju ja ravintoverkko (Kuva Nataša Stambej) Luonnossa energia virtaa Kasvit saavat energiansa auringosta. Kasvinsyöjät saavat energiaa, kun ne syövät kasveja. Pedot saavat energiaa,

Lisätiedot

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti

Lisätiedot

Suomen Natura 2000 kohteet / Uudenmaan ympäristökeskus

Suomen Natura 2000 kohteet / Uudenmaan ympäristökeskus Alueen nimi: Mustavuoren lehto ja Östersundomin lintuvedet Alueen koodi: FI0100065 Pinta ala (ha): 355 Kunta: Sipoo, Helsinki, Vantaa Hallinnoll.alue: Merialue (ei sis. Nuts alueisiin) 23 Aluetyyppi: SCI

Lisätiedot

VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 2 TAMPEREEN KAUPUNKI VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Työ 21344YK 30.5.2005 LIITE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 2 2 VATTULAN LUONNONYMPÄRISTÖ 2 2.1 MAISEMA 2 2.2 MAA- JA KALLIOPERÄ 3 2.3 KASVILLISUUS

Lisätiedot

Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon. Juha Siitonen, Harri Lappalainen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö

Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon. Juha Siitonen, Harri Lappalainen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon Juha Siitonen, Harri Lappalainen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lahopuusto, aineisto ja menetelmät Lahopuut 1 cm mitattiin

Lisätiedot

Itäniityn laakson luonnonsuojelualue

Itäniityn laakson luonnonsuojelualue H e l s i n g i n l u o n n o n s u o j e l u a l u e e t Itäniityn laakson luonnonsuojelualue Itäniityn laakson luonnonsuojelualue Helsingin suurimman saaren, Laajasalon, itäosaan Jollakseen on perustettu

Lisätiedot

TAMPEREEN TEISKON MÄNTYNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2012

TAMPEREEN TEISKON MÄNTYNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2012 TAMPEREEN TEISKON MÄNTYNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2012 Kari Laamanen ja A-Insinöörit Suunnittelu Oy, 2012 Sisällys 1 JOHDANTO... 4 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 7 3 PUUSTON NYKYTILA ( kartta

Lisätiedot

Kalliokiviainesselvitys Jyväskylän, Keuruun, Leivonmäen, Sumiaisten ja Äänekosken alueilla

Kalliokiviainesselvitys Jyväskylän, Keuruun, Leivonmäen, Sumiaisten ja Äänekosken alueilla Keski-Suomen liitto Regional Council of Central Finland Kalliokiviainesselvitys Jyväskylän, Keuruun, Leivonmäen, Sumiaisten ja Äänekosken alueilla Tekijä: Geologian tutkimuskeskus Kuopion yksikkö Kuopio

Lisätiedot

METSO-ohjelman uusien pysyvien ja määräaikaisten suojelualueiden ekologinen laatu Uudenmaan alueella. Juha Siitonen & Reijo Penttilä Metla, Vantaa

METSO-ohjelman uusien pysyvien ja määräaikaisten suojelualueiden ekologinen laatu Uudenmaan alueella. Juha Siitonen & Reijo Penttilä Metla, Vantaa METSO-ohjelman uusien pysyvien ja määräaikaisten suojelualueiden ekologinen laatu Uudenmaan alueella Juha Siitonen & Reijo Penttilä Metla, Vantaa Tavoitteet tavoitteena selvittäämetso-ohjelmaan kuuluvien

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Liito-orava- ja kasvillisuusselvitys Päivämäärä 21.9.2012 Viite 82142499-05 ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

Lisätiedot

Heinijärvien elinympäristöselvitys

Heinijärvien elinympäristöselvitys Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN RANTAOSAYLEISKAAVA

PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN RANTAOSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Porvoon kaupunki Asiakirjatyyppi Maisemaselvitys Päivämäärä Joulukuu 2013 Työnumero 82119884 PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN RANTAOSAYLEISKAAVA pellingin SISÄSAARISTON MAISEMAselvitys Tarkastus

Lisätiedot

Kainuun luonnonsuojelupiiri, Luonto-Liitto, Mustarinda-seura ja Nature Point Paljakka Esitys Vaara-Kainuun kansallispuistoksi

Kainuun luonnonsuojelupiiri, Luonto-Liitto, Mustarinda-seura ja Nature Point Paljakka Esitys Vaara-Kainuun kansallispuistoksi Kainuun luonnonsuojelupiiri, Luonto-Liitto, Mustarinda-seura ja Nature Point Paljakka Esitys Vaara-Kainuun kansallispuistoksi Näkymä Paljakanvaaran näkötornilta Mustakummun, Säkkisenlatvansuon ja Peuravaaran

Lisätiedot

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA JAKSO ❶2 3 4 5 6 KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA 4 OLETKO MIETTINYT: Miten sinä voit vaikuttaa omalla toiminnallasi ympäristöösi? Miten kasvit voivat kasvaa niin monenlaisissa paikoissa? Miten kasvien

Lisätiedot

luontoselvitys Petri Parkko

luontoselvitys Petri Parkko 2016 Hämeenlinnan Huvikummun rantaosayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 26.7.2016 1 1. Taustoja Kaavahankkeen tarkoituksena on siirtää voimassa olevan rantaosayleiskaavan mukainen

Lisätiedot

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 OSA-ALUEET... 4 1. Osa-alue 1. 4 2. Osa-alue 2. 5 3. Osa-alue 3. 5 4. Osa-alue 4. 6 5. Osa-alue

Lisätiedot

5. Ihastuttavat kevätkukkijat

5. Ihastuttavat kevätkukkijat 5. Ihastuttavat kevätkukkijat Huumaavan kaunis kukinta on parhaimmillaan toukokuun puolivälistä kesäkuun alkuun, lämpiminä keväinä kukinta on huipussaan paljon aikaisemmin. Runsaina kukkivat keltavuokko

Lisätiedot

METSOn valintaperusteiden alueellinen soveltaminen, tavoitteet ja käytännön toteutus

METSOn valintaperusteiden alueellinen soveltaminen, tavoitteet ja käytännön toteutus METSOn valintaperusteiden alueellinen soveltaminen, tavoitteet ja käytännön toteutus 1 METSO -toimintaohjelman alue Alueellinen kohdentaminen: METSO-ohjelmassa kohteiden hankinnan painopistealue on Etelä-Suomessa,

Lisätiedot

Sammalet ja jäkälät perinnemaisemassa

Sammalet ja jäkälät perinnemaisemassa Jäkäliä on Suomessa 1594 ja sammalia 892 lajia Jäkälistä uhanalaisia on noin 15 % (271) ja sammalista 20% (183) Molemmissa ryhmissä kivialustalla, maalla, puiden rungolla ja lahopuulla kasvavia lajeja

Lisätiedot

Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta

Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Helsingin luonnon monimuotoisuus Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti kääpiä. MARKKU HEINONEN

Lisätiedot

HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK

HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK Air-Ix Ympäristö Oy 13.10.2005 Sanna Tolonen Kettumäen asemakaavan 2. laajennus 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 2 MAISEMA 3 3 MAA-

Lisätiedot

Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa. Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK)

Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa. Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Itä-Suomen yksikkö Kuopio M173K2015 Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK) Kokkovaran tilan pintamalli. Korkeusulottuvuutta

Lisätiedot