Kaupan neliöt tulevaisuudessa kehitetäänkö niitä, ja jos, niin kenelle?

Samankaltaiset tiedostot
Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys. Luonnos

Vähittäiskaupan näkymät Myyrmäessä. Myyrmäen yritystilaisuus Joni Heikkola, yleiskaavasuunnittelija

Tilakysyntä ja -tarjonta pääkaupunkiseudulla

Kankaanpään kaupunki. Kulttuurikorttelin liikerakennushanke. Lausunto

PERHELÄN KORTTELI KAUPALLISEN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT

Kauppakeskusbarometri

YLIVIESKA KAUPAN TILASTOT

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen

KEURUUN KAUPAN TUNNUSLUVUT

Kaupan nykytila ja viimeaikainen kehitys SYKEn seurantatietojen perusteella

Kauppakeskusbarometri 2017

Joulukauppa Kuluttajakyselyn alueellisia päätuloksia

KEURUUN KAUPAN TUNNUSLUVUT

Kauppakeskustoimialan ajankohtaisnäkemykset

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue

Salon kaupallinen selvitys Maankäyttö- ja elinkeinorakenneseminaari

Kivistön kaupunkikeskus

Kauppakeskusten myynti- ja kävijäindeksit Kauppakeskusbarometri 2016

Kauppakeskukset kestävässä yhdyskuntarakenteessa

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 11/2014

Twitter #vvop2012. Suurimpana esteenä tietotekniikan käytölle suomalaiset opettajat pitävät

Kaupan alan mobiilipalvelujen kehitys kansainvälisten esimerkkien kautta

Vertaistalous hurmaa kuluttajia

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset 2019 TUTKIMUSTARJOUS Sirpa Vinni /Taloustutkimus Oy

Kauppakeskusbarometri 2013 tulokset

Vähähiilisen talouden kolme erilaista pururataa Green new deal. Aleksi Neuvonen Demos Helsinki

VARSINAIS-SUOMEN KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS 2013

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014

Kauppakeskusjohtamisen tunnusluvut ja barometrin tulokset

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030

ESPOON KAUPAN PALVELUVERKKOSELVITYS PAIKKATIETOAINEISTOJEN HYÖDYNTÄMINEN

Creating success for retailing FI

RAKLI, PYSÄKÖINTISEMINAARI Pysäköinnin tulevaisuus, tarpeet, palvelut, markkinat Antti Marttila, Finnpark Oy

Kulutuksen nykytrendit

Helsingin Joutsen apteekki. Tiina Oksala

Sata pientä vai kolme isoa tekoa?

KEURUUN KAUPAN TUNNUSLUVUT

Keski-Suomen ja Pohjois-Savon kaupallinen palveluverkko. Maakuntavertailua

Asiakaskokemus ja kestävä liiketoiminta - case Ideapark Design for Life Marketta Niemelä

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät

TUOMAS Tu m u Va n h a n e n

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit)

Monikanavaisuus, ylikanavaisuus - mitä, miksi ja miten?

"Monikanavainen asiakkuus tänään n ja tulevaisuudessa"

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö

Creating success for retailing

Kuluttajien tarpeet ohjaavat kauppa keskustemme kehittämistä

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Ruokamenot kuluttajan arjessa

Elämäsi sijoitusta rakentamassa

Tulevaisuuden liikenne kysyntä ja tarjonta muutoksessa. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

SÄHKÖTIE 8. K e h i t y s h a n k e k e s k e l l ä Ta m m i s t o a. Parviainen Arkkitehdit Oy

Projektityökurssi 2. Saija Toivonen TkT, Real Estate Research Group

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Uudistuva Kesko. Mikko Helander

Vähittäiskauppaa koskevien MRL:n muutosten arviointi SYKEn seurantatietojen, tutkimusten ja selvitysten perusteella

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Verkkokaupan perustamisen haasteet kivijalkaketjussa

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä

Erikoiskaupan liiketilatarpeiden ennustaminenkuluttajien ostovoimasta. Tuomas Santasalo erikoiskaupan tutkija. Kaupan tutkimuspäivä 26.1.

Miten väestöennuste toteutettiin?

NEWSECIN MARKKINAKATSAUS SYKSY 2015

Toimintaympäristön tila Espoossa Väestöennusteet. Konserniesikunta, Strategiayksikkö Kaupunkitutkimus TA Oy, Seppo Laakso 24.4.

Joulukauppa 2013 kuluttajat

Kauppakeskusbarometri 2011

Oulun seudun kaupallinen palveluverkko 2030

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Jukka Tapio

Turvallisuus, nopeus vai hinta?

Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK

Tavara- ja tietovirrat oikenevat. Markku Säkö

Kuluttajakäyttäytymisen muutokset ja hintajoustot

Talouskasvun edellytykset

Imatran keskusta-alueiden kaupallinen kehittäminen Imatran keskusta-alueiden kaupallinen kehittäminen Liite 1

Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku

Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007

Työvoiman saatavuus. Päivitetty

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Mäntsälän maankäytön visio Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

Puolueiden vero-ohjelmien vaikutus kaupan kannattavuuteen

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Iso Omena laajennuksen ja Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen käynnistyy. Marko Juhokas ja Risto Seppo

Kasvua mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Jukka-Pekka Kuokkanen, aluejohtaja Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni

Katsaus toimialojen muutoksiin: Muoti Viihde ja elämykset Ruoka ja juoma

Kanta-Hämeen kaupan palveluverkkoselvityksen täydennys. Uuden väestösuunnitteen vaikutukset kaupan mitoitukseen

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011

Joulukauppa Kuluttaja- ja yrityskyselyt

Transkriptio:

Kaupan neliöt tulevaisuudessa kehitetäänkö niitä, ja jos, niin kenelle? Kaupan alan muutosten vaikutukset liiketilan kysyntään ja tilatarjonta pääkaupunkiseudulla 2020-2025 17.3.2017 Kaisu Pienimäki Head of Retail DI, KTM

Agenda Kysyntä Väestön määrä ja kasvu Keitä kuluttajat ovat? Kuinka paljon rahaa käytettävissä? Kuinka paljon siitä kauppaan? Mitkä asiat vaikuttavat kauppaan käytettävän rahan määrään? Kuinka nopeasti muutos tapahtuu? Käyttäjäkysyntä - Uudet tavat tehdä kauppaa Tarjonta Tilatyypeittäin Kauppakeskukset Paikalliskeskukset Tavaratalot Ravintolat PT-kauppa Tulevaisuuden tilatyypit ja määrä, muutoksen nopeus 2017 Jones Lang LaSalle IP, Inc. All rights reserved. 2

Kysyntä 3

HS 6.3.2017 4

Väestö nyt ja kasvu Pääkaupunkiseutu nyt: Pääkaupunkiseutu 2025: 1.15 M 1.24 M Vuonna 2015 nettomuutosta 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Vuotuinen väestönkasvu PK-seudulla 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 Luonnollinen väestönlisäys Kokonaisnettomuutto Tilastokeskus (2017) 42% Tuli maahanmuutosta ja 58% kuntien välisestä muutosta Paljonko tarvitsemme uutta liiketilaa väestönkasvun perusteella? 5

Millaisia asukkaat per tänään ja 2025? 43 Työikäisiä nyt: Työikäisiä 2025: 41 Suomi ~628 t ~683 t + 55 t 39 PKS Yli 65-v nyt: Yli 65-v 2025: 37 ~176 t ~224 t + 48 t 35 keski-ikä 38,9 vuotta Tilastokeskus (2015-2017) 6

Kuinka paljon on kulutettavissa? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% Osuus kotitalouksien kulutuksesta Uudellamaalla 1985-2012 10% Päivittäistavarakauppa 5 300 0% 1985 1990 1995 1998 2001 2006 2012 Muu Liikkuminen Asuminen Erikoistavarakauppa 10 200 6 900 11 600 6 300 Uudellamaalla kotitalous käyttää vähittäiskauppaan (sis. PT) keskimäärin 11 600 vuodessa Tilastokeskus (2014), JLL (2017) Kuinka kulutus kauppaan kehittyy? 7

Kuluttamisen murros vapaaehtoiset valinnat Eettisyys, ekologisuus, kierrätys Liikkumisen murros? Teknologia Omistamisen ylipäänsä Monikanavainen kauppa 8

Eettisyys, ekologisuus, kierrätys 300-400 M Nettikirpputorien vuotuinen liikevaihto Suomessa (Prof. Hannu Saarijärven arvio, Aamulehti 5.9.2016) Pieneneekö uuden tavaran kauppa ja sitä kautta liiketilatarve, koska olemme eettisempiä, ekologisempia ja kierrätämme? 9

Omistamisen tarve? Väheneekö kuluttaminen ja kaupan liiketilatarve, koska emme halua enää omistaa? Tarvitsevatko jakamistalouden konseptit liiketilaa? Saavutettavuuden tärkeys? 10

Monikanavaisuus UK Retail Channels for Different Stages of Purchase 2016 Role of the physical retail space is changing. Pragma Multichannel Survey (2016) Mikä osuus kaupasta tarvitsee edelleen fyysistä tilaa jossain vaiheessa ostosprosessia? Onko tästä tilasta saatava hyöty ja liikevaihto verrattavissa nykytilanteeseen? 11

Monikanavaisuus 8,2% Verkkokaupan osuus vähittäiskaupasta (2016) Miten paljon monikanavaisuus vähentää liiketilatarvetta? Haluavatko retailerit parempia sijainteja brändin ylläpitämiseksi ja kärsivätkö heikot liiketilat? Kasvaako fyysinen ravintolakysyntä enää vai tuleeko kasvu verkosta tilattavasta, kotiinkuljetetusta ruoasta? 12

Muutokset liikkumisessa Rahaa vapautuu ja sijainnit muuttuvat? 13

Teknologian murrokset We tend to overestimate the effect of a technology in the short run and underestimate the effect in the long run. -Roy Amara 14

Käyttäjäkysyntä tänään ja huomenna You gotta earn your keep in this world. When you invent something new, if customers come to the party, it s disruptive to the old way. -Jeff Bezos 15

Tilatyypit ja muutoksen nopeus? 1800 1900 2000 2025 2008 2014 2017 2020 2025 Muutokset ovat pääosin hitaita. Jotkut toimialat saattavat kokea suurenkin murroksen nopeasti, mutta koko kaupan sektori liikkuu hitaammin. 16

Tarjonta 2017 Jones Lang LaSalle IP, Inc. All rights reserved. 17

Kauppakeskustila Väestö 1 400 000 1 200 000 1 000 000 800 000 Väestöennuste ja kauppakeskusneliöt pääkaupunkiseudulla Easton Ainoa Iso Omena Redi Hertsi Lippulaiva Tripla Kivistö Easton laajennus Ainoa laajennus 1 400 000 1 200 000 1 000 000 800 000 Kauppakeskusneliöt 0,44 m 2 Kauppakeskusneliöitä asukasta kohden Suomessa 600 000 400 000 600 000 400 000 0,21 m 2 200 000 0 Tilastokeskus (2016), Kauppakeskusyhdistys (2016), JLL (2016) 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 200 000 0 Kauppakeskusneliöitä asukasta kohden Euroopassa Population Population forecast Shopping centre GLA GLA forecast Onko kauppakeskusmarkkina saturoitunut 2020? Paljonko tilaa poistuu tai jää toteutumatta? Tuleeko kauppakeskusten osuus kulutuksestamme kasvamaan tulevaisuudessa? 18

Paikalliskeskukset ja asemat Munkkivuori.com Lähellä ihmisiä, nopea, tarveperusteista 19

Tavaratalot Jukka Ala-Mutka: Tavaratalon kohtalo? 450.000 tuotetta vuonna 88 ja 600.000 tuotetta 2016. 480 miljoonaa tuotetta Amazonissa. Ne konseptit jotka perustuvat laajaan valikoimaan, tulevat tiensä päähän? Onko tavaratalojen aika ohi? 20

Ravintolatila 10-15 % Ravintolatarjonnan osuus kauppakeskuksen pintaalasta Euroopassa Kuplan vaara? Riippuvainen kulutuskäyttäytymisestä ja sijainnista 21

PT-kaupat Tärkeimmät PT-ostospaikan valintaan vaikuttavat tekijät 11 min Keskimääräinen yhdensuuntaisen asiontimatkan pituus PTkauppaan PK-seudulla 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% JLL (2016) PT-kauppa tulee kehittymään väestön myötä, ruoan verkkokaupan tulevaisuus? 22

Mitä kuluttajat haluavat kehitettävän? Muu 4 % Kivijalkaliikkeet keskustoissa 30 % Kauppakeskukset keskustan ulkopuolella 31 % Kauppakeskukset keskustoissa 35 % JLL (2016) Kuluttajien toiveet kaupan osalta ovat hyvin perinteisiä tällä hetkellä 23

Kaupan neliöt 2020-2025 kehitetäänkö niitä ja kenelle? 2017 Jones Lang LaSalle IP, Inc. All rights reserved. 24

Edellytykset uusille neliöille (ja/tai) Väestö kasvaa Talous kasvaa Ihmiset haluavat kuluttaa fyysisessä tilassa Retailerit käyttävät yhtä paljon tai enemmän tilaa kuin nykyään Ihmiset haluavat edelleen kuluttaa Vanhaa tilaa poistuu Sijoittajat uskovat kauppakeskuksiin formaattina Kehittäjät haluavat kehittää kaupan tilaa 25

Kaisu Pienimäki kaisu.pienimaki@eu.jll.com 040 703 27 83 2017 Jones Lang LaSalle IP, Inc. All rights reserved. 26