Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen hankkeen raportti

Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen hankkeen raportti vuodet 2008-2011 Hannele Niiniö ja Anne Toikko (toim.)

Sisällysluettelo 1 JOHDANTO 5 2 HANKKEEN YLEISESITTELY 6 ESPOON OSAHANKE 3 Espoon projektit hankkeen koko ajalta 2008-2011 18 3.1 Kotihoidon ja vammaispalveluiden yhteistyön kehittäminen 19 3.2 Geriatristen asiantuntijatiimien kehittäminen kotona asumisen tukemiseksi 28 3.3 Ikäihmisten akuuttihoidon ketjun kehittäminen 34 3.4 Senioripalvelujen kokonaisvaltaisen kehittämisen verkosto 40 VANTAAN OSAHANKE 4 Yhteinen vastuu hyvästä vanhuudesta 42 4.1 Vantaan ikääntymispoliittinen ohjelma ja sen toteutussuunnitelma eli VIKSU 42 4.2 Seniori-info 52 4.3 Senioriosaajatoiminnan kehittäminen 62 5 Päivätoiminnasta gerontologiseksi keskukseksi 70 5.1 Tavoitteet 70 5.2 Gerontologisen keskuksen konseptin kehittäminen 78 5.3 Seniorineuvola 90 5.4 Sosiokulttuurisia palveluja ikääntyneille: 100 Sosiokulttuurisen työn ja osaamisen kehittäminen 5.5 Verkostojen ja verkosto-osaamisen kehittäminen projektissa 105 5.6 Projektin yhteenveto 107 6 Kotihoito uudistuu projekti 108 6.1 Kotihoidon ja kuntoutuksen yhteistyön kehittäminen 114 6.2 Hoitotyön kirjaaminen ja kirjaamisen osaamisen kehittäminen 117 6.3 Yhteistyö terveyspalveluiden kuntoutuksen kanssa 127 6.4 Yhteistyön kehittäminen kotihoidon ja terveyspalveluiden 129 vastaanottotoiminnan kanssa 6.5 Teknologiasuunnitelma kotihoitoon 134 6.6 Verkostoituminen kotihoito uudistuu osahankkeessa 135 6.7 Yhteenveto ja tulokset 136

7 Omaishoito kehittyy 138 7.1 Työskentely projektissa 139 7.2 Omaishoito kehittyy projektin kehittämiskohteet 147 7.3 Opiskelijayhteistyö omaishoito kehittyy projektissa 155 7.4 Arviointia projektin toiminnasta 156 7.5 Yhteenveto ja projektin tulokset 158 8 HANKKEEN TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMINEN 160 8.1 Tavoitteet ja arviointisuunnitelma suhteessa tuloksiin 160 8.2 Verkostojen ja verkosto-osaamisen kehittymisen arviointi 163 8.3 Verkostoitumisen tehokkuuden ja vaikuttavuuden mittaaminen 168 8.4 Yhteenvetoa ja pohdintaa 172 LÄHTEET 174 HANKKEEN OPINNÄYTETYÖT 178 TYÖRYHMIEN JÄSENET 180

Hankkeen ja tämän hankeraportin ovat rahoittaneet Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen Ely-keskus, sekä Espoon ja Vantaan kunnat. Painopaikka: Tikkurilan Paino Oy Taittaja Antti Lehto Kaaviot: Katri Nykänen, Rika Rajala ja Sari Kailio 4

1 Johdanto Vantaan ja Espoon kaupunkien ikääntyneen väestön kasvu ja vanhusten avopalvelujen uudistamisen tarve olivat ne lähtökohdat, joista Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen hankkeen suunnitelmaa lähdettiin työstämään. Ikääntyneen väestön määrän kasvua kuvaa se, että esimerkiksi Vantaalla yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa noin 500 henkilöllä joka vuosi. Hankkeen suunnitteluvaiheen toimijat tunsivat toisensa aiempien yhteistyöprojektien johdosta ja niinpä melko lyhyessä ajassa pystyttiin laatimaan 6 vuoden hankesuunnitelma, joka sai kiitosta ministeriöstä muodostaessaan vahvan tavoitteellisen, toiminnallisen ja pedagogisen kokonaisuuden. Hankesuunnitelman tekivät Anne Aaltio (Vantaan kaupunki), Timo Järvensivu (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu) ja Hannele Niiniö (Laurea ammattikorkeakoulu) silloiselle Etelä-Suomen lääninhallitukselle tammikuun 2008 Euroopan sosiaalirahaston hakuun. Maaliskuussa hakijat saivat ensitiedon rahoituksesta ja kehotuksen tehdä uusi hakemus, tällä kertaa kolmeksi vuodeksi. Hanke kuului Euroopan sosiaalirahaston Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 rakennerahaston Manner-Suomen toimintalinjaan 3 eli Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen. Hanke kuului OKM:n hallinnonalaan ja sitä ovat rahoittaneet Euroopan sosiaalirahasto, Uudenmaan ELY-keskus sekä Espoon ja Vantaan kaupungit. Julkisen (ESR- ja kansallinen rahoitus) rahoituksen määrä hankkeelle on ollut 650 000. Tämä hankeraportti rakentuu yleisesittelystä, Espoon ja Vantaan osahankkeista sekä arviointiosiosta. Yleisesittelyssä kuvataan yleisesti hanketta ja käytettyjä kehittämistyön menetelmiä. Siinä myös kerrotaan koko hanketta koskettavasta tutkimuksesta eli opiskelijakyselystä sekä vanhustyön koulutuksen kehittämistyöstä ja sen tuloksista. Molemmissa osahankkeissa on ollut neljä projektia ja projekteissa useita kehittämiskohteita. Yhteensä hankkeella on ollut yli 20 kehittämiskohdetta. Hankeraportin arviointiosio sisältää Verkostojen ja verkosto-osaamisen kehittymisen sekä laadullisen, että määrällisen arvioinnin. Niiden lisäksi arvioidaan, kuinka hanke kokonaisuutena on saavuttanut tavoitteensa. 5

2 Hankkeen yleisesittely Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen on ollut Vantaan ja Espoon kaupunkien ja Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun sekä Tikkurilan Laurean yhteistyössä toteuttama ja Laurean hallinnoima kehittämishanke ajalla 1.2.2008-30.4.2011. Kauppakorkeakoulu ja Vantaan kaupunki ovat olleet hankkeen osatoteuttajia ja Espoon kanssa Kauppakorkeakoulu solmi erillissopimuksen, joka käsitti verkostojen ja verkosto-osaamisen kehittämisen. Kehittämishankkeen tavoitteena oli vanhusten avopalvelujen kehittäminen niin, että rakenteellinen muutos laitoshoidosta avopalveluihin toteutuisi. Hankkeessa on kehitetty vanhusten avopalveluita niin, että mahdollisimman moni ikääntynyt voisi asua omassa kodissaan. Molemmissa kaupungeissa on kehitetty verkosto-osaamista ja verkostojohtamista ja Vantaalla kehittämistyö on kattanut lähes koko paletin ikääntymispoliittisen strategian teosta uusien menetelmien ja innovaatioiden sekä työntekijöiden osaamisen kehittämiseen. Kehittämishanke itsessään toimi verkostoperiaatteella ja kunkin osaprojektin kehittäjätiimi vetäjineen on ollut keskeinen tässä työssä. Vantaalla kehittämistyötä ovat tehneet Laurean ja kauppakorkeakoulun tutkijat, lehtorit ja yliopettajat sekä noin 70 kaupungin työntekijää ja Senioriosaajaa. Senioriosaajat ovat Laurean ja ko. kaupunkien yhteistyössä kouluttamia vapaaehtoisia, joilla on ollut tärkeä rooli hankkeen monissa työryhmissä. Espoossa on keskitytty verkostojen ja verkosto-osaamisen kehittämiseen ja sielläkin on ollut suuri määrä kentän kehittäjiä, noin 50, aktiivisina toimijoina. Kokonaisvaltainen kehittäminen lähtökohtana Timo Järvensivu, Hannele Niiniö ja Anne Toikko Kokonaisvaltainen kehittäminen tarkoittaa toisaalta strategiasta menetelmiin ulottuvaa jatkumoa ja toisaalta tarpeen tullen toimialat ylittävää työskentelyä (esim. Seniori-info, Senioriosaaja-toiminta, Sosiokulttuuristen menetelmien kehittäminen). Se tarkoittaa myös hankestruktuuria, jossa keskeiset henkilöt ovat mukana kehittämisessä, myös asiakkaat. Hallinnollisesti hankestruktuuri, jossa jokaisella projektilla on ollut vastuuhenkilö kaupungilta, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta ja Laureasta, on taannut asioiden ja työpajojen hyvän valmistelun ja toteutuksen. Espoon osalta kauppakorkeakoulu on tarjonnut kehittäjäresurssin. Kaupungin vastuuhenkilöiden mukanaolo on myös taannut sen, että kehitetyt asiat ovat siirtyneet tuloskorteille ja normaaliin johtamisjärjestelmään hankkeen päätyttyä. Kahden suuren kaupungin vanhusten avopalveluiden kehittäminen on tarjonnut monia mahdollisuuksia keskinäiseen oppimiseen, jakamiseen ja arviointiin. Hanke on tarjonnut tälle foorumeja järjestämällä yhteisen vuotuisen aloitusseminaarin sekä bencmarking tapaamisia, joissa on esitelty kaupunkien kehittämistyötä ja tuloksia. Ne ovat toimineet myös verkostoitumisen paikkoina työntekijöille ja esimiehille. 6

Hankkeen toimintatapaa kuvaavat verkostojen ja verkosto-osaamisen kehittäminen, kehittämällä oppiminen eli Laurean LbD-malli sekä toimintatutkimuksellinen ja arvioiva lähestymistapa. Jo hankkeen suunnitteluvaiheessa hankkeelle tehtiin projektikohtaiset arviointisuunnitelmat sekä suunnitelmat hankkeen yhteisille haasteille (opiskelijoiden vähäinen kiinnostus vanhustyötä kohtaan sekä vanhustyön koulutuksen kehittäminen). Hanke on toiminut alustana paitsi vanhustyön sisällön myös osaamisen ja toimintatapojen kehittämiselle. Alkuperäisessä hankesuunnitelmassa toimintatapaan liittyvät tavoitteet linjattiin seuraavasti: Hankkeessa uudistetaan vanhustyön palvelurakenteita ja työmenetelmiä innovatiivisilla kokeiluilla, kehittämällä henkilöstön osaamista ja verkostomaista työskentelyä. Näitä tavoitteita toteuttamalla pyrittiin kohti asiakaslähtöistä, työntekijöiden itsenäistä verkostoitumista tukevaa oppimista: Verkostoituneen, ongelmalähtöisen palveluntuotantokulttuurin kehittäminen edistää asiakaslähtöistä, monien eri toimijatahojen yhteistyössä toteutettavaa palvelukulttuuria. Tämä edistää ikääntyvien saamaa palvelutasoa, työntekijöiden ongelmalähtöistä oppimista omassa työssään sekä työn motivoivuutta, sillä verkostoympäristöissä työntekijöiden itsenäinen verkosto-osaaminen ja asiakaslähtöiset ratkaisuvalmiudet korostuvat. Verkostoituneella toimintatavalla pyrittiin vahvistamaan kaupunkien työntekijöiden, yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden osallisuutta vanhustenpalveluihin liittyvien haasteiden yhteiseen ratkaisemiseen. Verkostomaisen kehittämisprosessin etuja ja toimintaa on kuvattu tarkemmin Aalto-yliopiston tutkijaryhmän kirjoittamassa verkostojohtamisen oppaassa (www.verkostojohtaminen.fi). Yksinkertaistaen voidaan todeta, että verkostoituneessa toimintamallissa pyritään osallistamaan toimijoita mahdollisimman laajasti. Perinteisesti kehitystyötä tehdään hierarkkisesti niin, että kaikki verkoston toimijat, joiden työtä tai saamaa palvelua kehitetään, eivät osallistu ratkaisujen kehittämiseen. Hierarkkisessa kehittämistyössä ratkaisut innovaatiot kehitetään usein pienissä, tehokkaissa työryhmissä, jonka jälkeen ratkaisut pyritään jalkauttamaan verkoston muiden toimijoiden hyödynnettäväksi (ks. kuva 1). 7

Kuva 1: Hierarkkisen kehittämistyön prosessi Tämän hierarkkisen kehittämismallin haasteena on, että verkoston luottamus ja sitoutuminen kehitettyihin ratkaisuihin joudutaan rakentamaan jälkikäteen, mikä on aina haasteellista. Koska uusia ongelmia ja ratkaisutarpeita ilmaantuu jatkuvasti, hierarkkisen kehittämisprosessin noudattaminen voi pitkällä aikavälillä lisätä verkoston kehittämisväsymystä. Uusien ratkaisujen jalkauttamisesta tulee yhä työläämpää (ks. kuva 2). 8

Kuva 2: Hierarkkinen kehittämisprosessi voi tuottaa kehittämisväsymystä. Verkostoituneessa kehittämisprosessissa lähdetään liikkeelle verkoston toimijoiden keskinäisen luottamuksen ja yhteistyöhön sitoutumisen rakentamisella (ks. kuva 3). Tämä edellyttää aikaa sille, että toimijat voivat tutustua toisiinsa sekä toistensa osaamiseen, haasteisiin ja tavoitteisiin. Luottamus ja sitoutuminen rakentuvat, kun toimijat alkavat puhua samaa kieltä ja ymmärtävät toisiaan paremmin. Ratkaisujen kehittämiseen ei sännätä ennen keskinäisen luottamuksen ja sitoutumisen syntymistä. Liian ennenaikaiset ratkaisuyritykset törmäävät leviämismuuriin kehitetyt ratkaisut eivät juurru käyttöön. Parhaimmillaan yhteistyöhön sitoutunut verkosto kuitenkin kehittää ja levittää ratkaisuja samanaikaisesti. Erillistä jalkauttamisvaihetta ei tarvita, kun verkosto on itse kehittänyt ja samalla jalkauttanut tarvitsemansa ratkaisut. Kehittämisväsymystä ei synny, kun verkosto on voimaantunut ratkaisemaan haasteensa itsenäisesti. 9

Kuva 3: Verkostoitunut kehittämisprosessi mahdollistaa jatkuvaan innovoinnin Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeessa pyrittiin toimimaan edellä kuvatun verkostomaisen työskentelytavan mukaan. Toimintatavan kulmakivi oli työpajatoiminta, jolla pyrittiin verkostojen osallistamiseen. Hankkeessa toteutettiin kolmen vuoden aikana lukuisa määrä työpajoja, joissa toimijat kohtasivat, tutustuivat, keskustelivat ja tekivät ryhmätöitä. Työpajatoiminnan tavoitteena oli lisätä verkoston keskinäistä ymmärrystä yhteisistä tavoitteista, rakentaa keskinäistä luottamusta sekä voimaannuttaa itsenäistä ratkaisujen etsimistä. Verkostoitumista ja työpajatoimintaa oli useilla eri tasoilla ja näiden tasojen välillä (ks. kuva 4). Työpajoja järjestettiin pääasiassa osahankkeittain ja työpajoihin kokoonnuttiin noin kerran kuukaudessa tai kahdessa. Osahankkeet jakaantuivat myös pienempiin työryhmiin, jotka veivät kehitystyötä eteenpäin jatkuvasti. Tämän lisäksi hankkeen eri verkostot koottiin yhteisiin seminaareihin muutaman kerran vuodessa. Tätä verkostoja työpajatyötä koordinoitiin ja fasilitoitiin paitsi hankkeen kehittäjäresursseilla myös kaupunkien virkamiestyönä sekä vapaaehtoisvoimin. 10

Kuva 4: Verkostoitunut kehittämisprosessi mahdollistaa jatkuvaan innovoinnin Tämän työskentelytavan soveltaminen käytäntöön oli kaikille hankkeen toimijoille oppimisprosessi. Toimintatapaa ei ollut aina helppo soveltaa käytäntöön, kuten tämän loppuraportin osahankkeiden toiminnan kuvauksista voidaan lukea. Prosessin aikana koettiin sekä innostumisen että turhautumisen hetkiä, jotka molemmat olivat tärkeitä yhteisen oppimisen kannalta. Hankkeen monissa verkostoissa ratkottiin keskinäiseen luottamukseen ja sitoutumiseen liittyviä haasteita. Verkostoitunut työskentelytapa on hierarkkista toimintatapaa hitaampi lähtövaiheessa. Tämä voi turhauttaa nopeisiin ratkaisuihin tottuneita ja niitä, jotka odottavat nopeita konkreettisia tuloksia. Verkostoitumisen lopputulokset eivät ole helposti ennakoitavissa, mikä niin ikään lisää toimijoiden epävarmuuden tunnetta. Verkostoitunut toimintatapa edellyttääkin epävarmuuden sietokykyä. Toimintatavan omaksuminen vaatii myös aikaa ja oppimista sekä koulutuksellista tukea. Työn edistyessä koettiin runsaasti onnistumisia. Alkuvaiheen hämmennyksestä nousi uutta näkemystä yhteisistä tavoitteista. Työskentely alkoi kantaa hedelmää, kun osapuolet oppivat tuntemaan toinen toistensa työn haasteita ja työhön liittyvää osaamista. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit antoivat hyvää palautetta osallistumismahdollisuudesta. Koettiin, että työpajoissa oli aikaa hengittää ja ideoida vapaammin kuin hektisemmässä työn arjessa. Työskentelytapa innosti ja voimaannutti. Hankkeessa oli tavoitteena, että verkostomainen toimintatapa jäisi elämään kaupunkien toiminnassa myös hankkeen päätyttyä. Hankkeen toimijat ovat matkan varrella oppineet verkostoitumisesta ja tämä osaaminen itsessään mahdollistaa toimintatavan 11

juurtumista. Osa hankkeessa luoduista verkostoista on jo hankkeen viimeisien kuukausien aikana alkanut juurtua. Kaikki hankkeessa luodut verkostot eivät silti jääne pysyviksi toimintamalleiksi. Verkostot kehittyvät jatkossakin tarpeen mukaan: uusia verkostoja luodaan ja tarpeettomaksi jääneet verkostot kuihtuvat. Hankkeet ammattikorkeakoulun arjessa Hankkeilla ja projekteilla on merkittävä tehtävä Laurea Ammattikorkeakoulun opetus-, oppimis- ja ohjausprosesseissa. Ministeriön linjausten mukaan ammattikorkeakouluopetus edellyttää vahvaa ammattikorkeakoulun ja työelämän välistä kanssakäymistä. Aluekehitystä ja uutta osaamista luodaan tutkimusten sekä niiden soveltamisen pohjalta työelämän kanssa tehtävissä kehittämishankkeissa. (Fränti & Pirinen, 2005: 11.) Laurea Ammattikorkeakoululla on metropolialueen korkeakouluyhteisössä merkittävä yhteiskunnallinen rooli toimintaympäristöönsä lisäarvoa ja osaamista tuottavana kehittäjänä. Laureassa on kehitetty kehittämispohjaisen oppimisen toimintamalli LbD (Learning by Developing). Kehittämispohjainen oppiminen (LbD) on autenttisuuteen, kumppanuuteen, kokemuksellisuuteen ja tutkimuksellisuuteen perustuva, uutta luova toimintamalli. (Piirainen, 2008: 8.) Yksi olennainen piirre LbD:ssä on opiskelijoiden rooli kehittäjinä ja nuorempina kollegoina. Tämä vahvistaa opiskelijoiden osaamista, ammatti-identiteettiä ja helpottaa myös työyhteisöjen rekrytointia. Seuraavassa on hankkeessa mukana olleen sosionomi-opiskelijan kokemuksia hanketyöstä ja kehittämispohjaisesta oppimisesta: Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen hankkeessa mukana oleminen mahdollisti tutustumisen erilaisiin verkostoihin sekä kehittämis- ja suunnittelutyöhön. Hankkeessa verkostoja rakennettiin muun muassa helpottamaan työskentelyä ja luomaan sujuvuutta siihen ja tätä kautta parantamaan palveluja asiakkaan näkökulmasta katsottuna. Koen että pitkäaikainen mukana olo hankkeessa tuki monipuolista oppimista sekä työelämän todellisuuden hahmottamista. Hankkeessa informaatiota kerätään palvelun tai projektin prosesseista ja toteutuksesta sekä ongelmista pääasiassa laadullisilla menetelmillä. Toimintatutkimus on yksi mahdollinen keino tuottaa arviointitietoa. Sen tunnuspiirteiksi on nimetty ongelmalähtöisyys ja syklisesti etenevä toiminnan kehittämisen prosessi. Tutkimusstrategiana toimintatutkimus parantaa käytännön toiminnan ja teoreettisen tutkimuksen vuorovaikutusta. (Suntio, 2004: 164-165.) Toimintatutkimukselle tyypillistä on: käytäntöön suuntautuminen, ongelmakeskeisyys, tutkittavien ja tutkijan roolit aktiivisina toimijoina muutosprosessissa sekä tutkittavien ja tutkijan suhteen perustavana oleva yhteistyö. Toimintatutkimuksessa tuotetaan aineistoa ja sen pohjalta uutta tutkimuksellista tietoa, vaikka aiotut käytännön muutokset eivät onnistuisikaan. (Kuula, 2006.) Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeessa on tehty monia prosesseja tai kehittämiskohteita eteenpäin vieviä pieniä arviointeja. Niiden lisäksi on tehty Kirjaamisen ja kirjaamisosaamisen kehittämiseen liittyvät kaksi kyselyä sekä yksi kysely kotihoidon ja terveyspalvelujen yhteistyöstä. Näillä kaikilla voidaan arvioida hankkeen tuloksia, mutta myös edesauttaa tulevaa kehittämistyötä, joka jatkuu hankkeen jäl- 12

keen. Tässä raportissa esitellään sekä hanketutkimusta, että kuvailutietoa hankkeen kehittämiskohteista. Opiskelijoiden kokemukset ja näkemykset vanhustyöstä sekä vanhustyön koulutuksen kehittäminen Päivi Putkonen, Hannele Niiniö, Marika Ruohoniemi ja Anne Toikko Viime vuosikymmenten aikana yhteiskunnassamme on voimakkaasti tuotu esiin vanhuksiin liittyvän hoidon ja hoivan moraalisia, eettisiä ja rakenteellisia ongelmia. Tämä on omalta osaltaan auttanut kohentamaan vanhustyön tilaa Suomessa, mutta edelleen vanhustyön arjen ongelmat heijastuvat voimakkaasti mediassa ja sosiaali- ja hoitotyön ammattilaisten puheessa. Hiljaista tietoa ja osaamista on paljon piiloutuneena arjen rutiineihin. Tämä tieto, mutta toisaalta myös sekä positiiviset ja negatiiviset asenteet välittyvät työntekijäsukupolvelta toiselle. Halusimme selvittää, kiinnostaako opiskelijoita vanhustyö ja mitkä olisivat niitä seikkoja jotka saisivat opiskelijat aktivoitumaan vanhustyön ammattilaisten joukkoon. Osana tätä hanketta toteutettiin syksyllä 2010 opiskelijakysely yhdessä suomalaisessa ammattikorkeakoulussa ja yhdessä ammattioppilaitoksessa. Kyselyn kysymykset suunniteltiin ensin yhdessä Tikkurilan Laurean terveydenhuoltoalan opiskelijaryhmän kanssa. Halusimme selvittää opiskelijoiden käsityksiä ja kokemuksia vanhustyöstä ja vanhusten hoidosta. Aiempaa kokemusta vanhustyöstä tai hoitotyöstä ei vaadittu. Mitkä työhön tai asenteisiin liittyvät tekijät edistäisivät ja mitkä heikentäisivät vanhustyöhön suuntautumista? Vanhustyöllä tarkoitimme tutkimuksessa kaikkea sellaista sosiaalialan, hoitoalan, kauneusalan ja rikosseuraamusalan työtä, jossa asiakkaina olivat olleet pääasiassa tai osin myös vanhukset. Tarjosimme kyselylomaketta aktiivisesti opiskelijoille syksyn 2010 aikana. Pyysimme vastaajia myös listaamaan keinoja joilla vanhustyötä voisi parantaa, ja lisäksi niitä seikkoja jotka edesauttaisivat heidän halukkuuttaan hakeutua vanhustyöhön. Kysely toteutettiin vapaaehtoisena lomakekyselynä ja tutkimuksessa noudatettiin hyvän eettisen tutkimuskäytännön periaatteita. Terveydenhuoltoalaa (57 %) vastaajista (N=217) edustivat 48 sairaanhoitaja/terveydenhoitaja opiskelijaa ja 76 lähihoitajaopiskelijaa. Sosionomiopiskelijoita vastaajissa oli yhteensä 87 (sosionomi 68 ja rikosseuraamusalan sosionomi 19). Kauneudenhoitoalaa edusti kuusi estenomiopiskelijaa. Opiskelijoiden keski-ikä oli vastaushetkellä 26,1 vuotta. Vastaajista oli naisia 187 ja miehiä 30. Keskimääräinen opintojen kesto vastaushetkellä oli 1,6 vuotta. Kartoitimme aiemman, vanhuksiin liittyvän työkokemuksen. Työkokemusta vanhustyöstä (muu kuin hoitotyö) 12,4 %:lla vastaajista oli ollut keskimäärin 33 kk (Kaikki vastaajat: N=217, Ka=4kk). Hoitotyöstä, jossa oli ollut pääasiassa vanhusasiakkaita, kokemusta oli 41 %:lla kaikista vastaajista keskimäärin 15,3 kk (Kaikki vastaajat: N=217 Ka=6,3kk). Hoitotyöstä, jossa oli ollut pääasiassa muita kuin vanhusasiakkaita oli 25,3 %:lla vastaajista ollut kokemusta keskimäärin 60,5 kk (n=217, Ka=15,3 kk). Opiskelun aikana saatu tai opiskelua edeltävä vanhustyön työkokemus lisäsi positiivista suhtautumista vanhustyöhön. Positiiviset kokemukset lisäsivät halukkuutta kehittää vanhustyötä ja kykyä käsitellä vanhenemisen ahdistavuutta. Opiskelijoista 9,8 % ha- 13

lusi varmasti työskennellä vanhustyön parissa valmistumisen jälkeen, epävarmoja oli 29,8 % ja eri mieltä 60,5 %. Halukkuus vanhustyössä työskentelemiseen liittyi mm. halukkuuteen kehittää vanhustyötä (p=0.000). Suurimmiksi esteiksi koettiin huonot resurssit ja aiemmat negatiiviset kokemukset vanhustyöstä, jotka yhdistyivät muun muassa työn fyysiseen ja henkiseen kuormittavuuteen, henkilökuntapulaan, haluttomuuteen kehittää vanhustyötä, negatiivisiin kokemuksiin itse vanhuksista ja vanhenemisen ahdistavuuteen. Hieman yli 80 % vastaajista oli sitä mieltä että vanhustyössä ei ole riittävästi henkilökuntaa ja että vanhustyöstä maksettava palkka ei ole sopivassa suhteessa työn vaativuuteen ja raskauteen. Opiskelijoilla, jotka olivat orientoituneet vanhustyön kehittämiseen (noin 40 %) ja tietotaidon syventämiseen (noin 40 %) oli positiivisia käsityksiä vanhustyöstä ja osalla heistä oli halukkuutta jatkaa vanhustyössä valmistumisen jälkeen. Halukkuus työskennellä vanhustyössä valmistumisen jälkeen oli voimakkaasti yhteydessä halukkuuteen syventää tietotaitoa (r=0.610**, p=0.000) vanhustyöstä. Lisäksi opiskeluala oli yhteydessä halukkuuteen työskennellä vanhustyössä valmistumisen jälkeen (Khi2=30.490, p=0.016). Halukkaimpia olivat lähihoitaja- ja sosionomiopiskelijat ja haluttomampia rikosseuraamusalan- ja sairaanhoitaja / terveydenhoitajaopiskelijat. Valmistumisen jälkeiseen vanhustyöhön orientoituneiden osuus oli koko aineistossa valitettavan pieni (9.8 % varmoja ja 29.8 % epävarmoja). Halukkuus työskennellä vanhustyössä lisääntyi aiempien positiivisten kokemusten jälkeen vanhuksista tai vanhustyöstä ja vastaavasti väheni negatiivisten kokemusten jälkeen. Avointen kysymysten perusteella vanhustyön kiinnostavuutta lisäsivät opiskelijoiden mukaan erityisesti paremmat resurssit. Työntekijöiden määrän lisääminen nähtiin jopa tärkeämpänä, kuin työntekijöiden palkkauksen lisääminen. Työn kuormittavuuden toivottiin vähenevän. Tätä edesauttaisivat vanhustyötä fyysisesti ja henkisesti edistävät ja helpottavat tekijät, sekä koulutukselliset ja resursseihin liittyvät tekijät. Opiskelijoiden sanallisia kehittämisehdotuksia tukivat myös väittämien keskinäiset korrelaatiot, joissa fyysisen kuormittavuuden kokemus oli yhteydessä henkiseen kuormittavuuteen ja negatiivisiin kokemuksiin vanhustyöstä sekä henkilökunnan riittämättömyyteen. 14

Kokemus tai käsitys fyysisestä kuormittavuudesta liittyi myös käsitykseen huonoista resursseista, haluttomuuteen työskennellä vanhustyön parissa valmistumisen jälkeen ja käsitykseen epäsopivasta palkasta suhteessa työn vaativuuteen.. Sen lisäksi, että tässä tutkimuksessa tärkeinä mielipidevaikuttajina olivat aiemmat kokemukset vanhustyöstä, opiskelijoiden orientaatio vanhustyöhön vastaushetkellä ja avoimissa kysymyksissä esiin tullut voimakas lisäresurssitoive, tutkijoiden mielestä myös yhteiskunnallisen, moraalisen ja eettisen sekä koulutuksellisen suhtautumisen vanhuksiin ja vanhustyöhön, sekä oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin kokemukset vanhustyöstä työntekijän ja asiakkaan näkökulmasta ovat avaintekijöitä vanhustyön kehittämisessä. Osa näistä sekoista tuli esiin myös opiskelijoiden vastauksissa. Hautalan tutkimuksen perusteella koulutuksella voidaan vaikuttaa opiskelijoiden suhtautumiseen vanhustyön hoitotyöhön ja työelämän sekä oppilaitosten yhteistyötä tulisi tiivistää. (Hautala, 2008). Opiskelijat arvostavat vanhustyötä (Heinonen, 1999), mutta halukkuutta suuntautua vanhustyöhön ei välttämättä ole. Kansainvälisten kokemusten mukaan vanhustenhoitoa ei pystytä kehittämään pelkän integroivan osaamisen kautta. Tarvitaan täsmäkoulutusta ja erikoistumista, eli geriatriaa, vanhuspsykiatriaa, vanhusten hoitotyötä sekä vanhusten sosiaalityötä hallitsevia osaajia. (Kivelä, 2006). Pelkkä palkkauksen paraneminen ja resurssien lisääminenkään ei siis saisi opiskelijoita kiinnostumaan vanhustyöstä, vaikka opiskelijat voimakkaasti tutkimuksessamme peräänkuuluttivatkin näiden seikkojen kohentumista. Edellisten lisäksi tarvitaan moraalisia ja eettisiä koulutuksellisia näkökulmia ja yhteiskunnallista joustavuutta ja kollektiivisen empatian kehittymistä, jossa vanhuksen rooli ja asema yhteiskunnassamme muuttuisi. Vanhus tulisi ns. näkymättömästä ikääntyneen roolistaan esiin yhteiskuntaan aktiiviseksi toimijaksi ihmisen rooliin, jota ei pelättäisi ja jonka sairaudet nähtäisiin osana ihmistä eikä pelkästään tuottavuutta vähentävänä tekijänä (Kuvio 5). Vaikeasti hoidettavien vanhusten hoitoon tulisi ammattilaisille kehittää uusia menetelmiä ja tuoda voimakkaammin esiin uutta tutkittua tietoa ja hyväksi havaittuja sekä tieteelliseen näyttöön perustuvia hoitokäytäntöjä. Erityisesti kotihoitoon, pitkäaikaissairaanhoitoon ja vanhuspsykiatriaan sekä terveyskeskustasoiseen hoitoon tarvitaan lisäpanostusta. Johtopäätöksenä onkin että asenteiden tulisi muuttua sekä vanhustyötä että vanhusten hoitoa kohtaan positiivisempaan suuntaan läpi koko suomalaisen yhteiskunnan. Tutkimukseen vastaajan ääntä käyttäen Haluaisin työskennellä. Aidosti tehokkaassa ja sosiaalisesti lämpimässä paikassa, jossa sekä vanhukset että henkilökunta kokevat arvostusta. 15

Kuvio 5: Putkonen, Toikko, Niiniö, Ruohoniemi 2011. Vanhustyön koulutuksen kehittäminen oli yksi hankkeen kehittämishaasteista. Lähtökohtaisesti sosiaali- ja terveysalan opiskelijoista vain pieni osa ottaa vanhustyön opintoja ja yhtä harva hakeutuu sille sektorille työhön. Opiskelijakyselyn avulla selvitettiin opiskelijoiden kokemuksia ja näkemyksiä vanhustyöstä. Kyselyn lisäksi oli tarkoitus kehittää vanhustyön koulutusta. Hankkeen monimuotoisuus ja kehittäjälehtorien sekä yliopettajien melko pieni resurssien määrä vaikuttivat siihen, että vasta alkuvuonna 2010 nähtiin, että hankkeella on resurssia myös tähän työhön. Koulutuksen kehittämiseen perustettiin työryhmä, joka työskenteli suunnitellen sekä perusopintojen, että täydennyskoulutuksen moduleja. Työskentelyn alussa selvitettiin Laurean sosiaali- ja terveysalan opetussuunnitelmien nykytilanne, josta lähdettiin ehdottamaan kaikille Tikkurilan Laurean 750 sosiaali- ja terveysalan opiskelijalle yhteisiä vanhustyön perusopintoja. Tämä takaisi perustiedot ja antaisi mahdollisuuden LbD-mallin mukaisesti tekemisen kautta eli toimimalla projekteissa tutustua tähän työalueeseen. Toisena kehittämiskohteena suunniteltiin Virtuaalipalvelut ja ohjaus sekä Hyvinvointi- ja turvateknologia opintokokonaisuuksia. Kolmantena kehittämiskohteena työryhmällä oli Vanhustyön hallinnon ja johtamisen opinnot. Tavoitteena on, että nämä koulutukset jaetaan 5 opintopisteen moduleihin, joita voivat ottaa sekä Laurean opiskelijat, että ulkopuoliset maksavat asiakkaat. Työryhmän työ oli hankeraportin painoon mennessä kesken ja tavoitteena oli tarkentaa modulien suunnittelua vielä huhtikuun 2011 aikana. 16

17

ESPOON OSAHANKE 3 Espoon projektit hankkeen koko ajalta 2008-2011 Johdanto kehittämistyöhön Espoossa Espoossa Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen kehitystyön keskiössä olivat verkostojen ja verkosto-osaamisen kehittäminen. Hankesuunnitelmavaiheessa kehittämistyö päätettiin kohdistaa vanhusten palveluiden verkostoihin, mutta tarkempia kehittämisen sisältöalueita ei suunnitelmavaiheessa eritelty. Sisältöalueiden tarkennus haluttiin tehdä vasta hankkeen aloittamisen jälkeen, sillä tavoitteena oli lähteä liikkeelle toimijoiden eli Espoon vanhusten palveluiden (erityisesti kotihoidon organisaation) tarpeista. Hanketyö aloitettiin keskustelemalla kehitystyön sisältöalueista vanhusten palveluiden johdon kanssa. Alkuvaiheessa päätettiin keskittyä kotihoidon verkostoihin. Keväällä 2008 Aallon tutkijat ja kotihoidon esimiehet keskustelivat kotihoidon kanssa tarkemmista kehityskohteista sekä yhteistyökumppaneista, jotka haluttiin mukaan kehitystyöhön. Kehitystyö ja työpajatyöskentely päätettiin aloittaa kotihoidon ja vammaispalveluiden yhteistyön kehittämisestä. Tämä kehittämistyö on jatkunut koko hankkeen ajan. Lisäksi päätettiin, että hanketyössä keskitytään aluksi vain kotihoidon ja vammaispalvelujen yhteistyöhön eikä vuoden 2008 aikana aloiteta muiden verkostojen kehittämistä. Tällä päätöksellä haluttiin turvata realistiset resurssipanostukset kehittämistyölle. Samalla haluttiin yhdessä oppia, miten hanketta viedään parhaiten eteenpäin. Syksyllä 2008 pohjustettiin vanhusten palveluiden johdon, kotihoidon esimiesten sekä terveyspalveluiden johdon kanssa uusien kehitysverkostojen aloittamista. Joulukuussa 2008 kehittämiskohteiksi päätettiin lisätä kaksi uutta verkostoa: Ikäihmisten akuuttihoidon ketju sekä Vakaa vanhus. Näistä ensimmäisessä tavoitteena oli akuuttihoitoon joutuneiden ikäihmisten hoitoketjun kehittäminen verkostoituneesti ja jälkimmäisessä tavoitteena oli edistää vanhusten ennaltaehkäiseviä palveluja niin, että vanhukset voivat pysyä kotonaan mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman hyvässä kunnossa. Ikäihmisten akuuttihoidon ketjun kehittämistä tehtiin aktiivisesti vuoden 2009 ajan, minkä jälkeen tämä kehittämistyö siirtyi Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) vetämäksi pääkaupunkiseudun alueelliseksi kehittämistoiminnaksi. Tämä siirto vapautti Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen -hankkeen resursseja ja vuosien 2009 ja 2010 vaihteessa pyrittiinkin siirtämään näitä resursseja Senioripalvelujen kehittämisverkoston kehittämiseen. Tämä uusi kehittämistyö pyrittiin käynnistämään vuoden 2010 alussa, mutta kehitystyössä ei päästy vuoden 2010 aikana vauhtiin johtuen erityisesti vanhusten palveluiden johdon vaihtumisesta. 18

Vakaa vanhus -kehitystyö aloitettiin keväällä 2009. Tämä kehittämistyö jatkuu edelleen, mutta kehityskohteen nimi on muuttunut kehitystyön edistyessä. Nimeksi tuli heti työskentelyn alettua SAP uudistuu ja lopulta nimeksi otettiin Geriatriset asiantuntijatiimit. 3.1 Kotihoidon ja vammaispalveluiden yhteistyön kehittäminen Tavoitteet Kehittämistyön lähtökohdiksi otettiin kotihoidon ja vammaispalvelujen yhteisen asiakastyön ja -palveluiden kehittäminen sekä verkostomainen toimintatapa, jossa yhteistyötä kehitetään työpajatyönä. Tavoitteet tarkentuivat ja muuttuivat työskentelyn myötä useasti. Työskentelyn suunnittelusta on vastannut jatkuvasti Aallon ja Espoon henkilöstöstä muodostettu suunnitteluryhmä. Tähän ryhmään ovat kuuluneet Aallosta tutkijat Timo Järvensivu ja Katri Nykänen sekä Espoosta kotihoidon päällikkö Raija Kasanen, vammaispalvelujen vastaava sosiaalityöntekijä Martina Nygård (hankkeen puoliväliin asti) ja vammaispalvelujen päällikkö Päivi Nurmi-Koikkalainen (mukaan uutena työntekijänä hankkeen puolivälistä alkaen). Toiminta vuonna 2008 Yhteistyö kotihoidon ja vammaispalvelujen välillä aloitettiin käymällä vammaispalveluiden luona kertomassa suunnitteilla olevasta projektista ja kutsumalla heidät mukaan. Keväällä pidettiin kaksi työpajaa, joissa pohdittiin kotihoidon ja vammaispalveluiden yhteisen asiakashoitoprosessin rakennetta, haasteita sekä toimenpiteitä haasteiden ratkaisemiseksi. Kevään työskentelyssä löydettiin viisi haasteryhmää: arvojen ja asenteiden erilaisuus, yhteisen asiakkaan määrittely, yhteistyön rakenteet, ulkopuoliset tekijät ja niiden huomioiminen, palveluntuotannon resursointi sekä palveluohjaus ja palveluiden määrittely. Keskeiseksi tavoitteeksi asetettiin yhteisen asiakaspalveluprosessin kuvaus, jotta voitaisiin arvioida ja kehittää sen toimivuutta. Syksyllä työpajoja pidettiin kuukausittain. Mukana oli kotihoidon työntekijöitä, vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöitä lisäksi ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat tekemisissä samojen asiakkaiden kanssa. Aluksi kuvattiin yhteistä asiakaspalveluprosessia ja sen haasteita. Näistä haasteista nostettiin lyhyen ja pitkän aikavälin kehitysideoita jatkotyöstämistä varten. Lyhyen aikavälin ja käytännön tason toimenpiteiksi nousivat esille muun muassa Effican toimivuus yhteistyön välineenä, yhteisen palvelusuunnitelman kehittäminen, SAP-toiminnan kehittäminen sekä asunnonmuutostyöt. Näiden ideoiden konkreettinen työstäminen aloitettiin syksyn aikana. Myöhemmin syksyn aikana kehityskohteiksi täsmentyivät väliinputoaja-asiakkaille tarjottavat palvelut, yhteisen palvelusuunnitelman kehittäminen, SAP-toiminnan kehittäminen, asunnonmuutostöiden kehittäminen sekä palveluasumisen kehittäminen. Verkoston jäsenet jaettiin näihin kehitysryhmiin kunkin osaamisen ja kiinnostuksen 19

mukaan. Vuoden viimeisessä työpajassa joulukuussa nämä kehitysryhmät työstivät kehitysideoitansa eteenpäin tehden ja toteuttaen konkreettisia toimintasuunnitelmia. Arviointia vuoden 2008 toiminnasta Yhteistyö aloitettiin tilanteessa, jossa kotihoidon ja vammaispalveluiden työntekijät eivät tunteneet toistensa osaamista ja palvelutuotannon haasteita. Syksyn aikana osapuolten välinen tuntemus lisääntyi ja samalla keskinäinen luottamus ja sitoutuminen kasvoivat. Verkostotyön fasilitaattoreina jouduimme jonkin verran panostamaan sekä työpajoihin osallistumisen motivointiin, että itsenäisen työskentelyyn työpajojen välissä. Verkoston kokoonpano vakiintui syksyn aikana. Vuoden aikana kehittämistyöhön osallistui noin 20 kotihoidon, vammaispalvelujen, kaupungin muiden organisaatioiden sekä yhteistyökumppaneiden edustajaa. Osa kutsutuista yhteistyökumppaneista jäi syksyn aikana pois kehitystyöstä, mutta kotihoidon ja vammaispalveluiden työntekijät osallistuivat työpajoihin hyvin. Onnistuminen verkostoitumisessa koettiin, kun loppusyksystä kehittämistyöhön saatiin mukaan myös lääkäri. Lääkärin saaminen ja sitouttaminen mukaan oli kehitystyölle selkeä kannuste ja sitouttaja. Kehittämistyön painopiste pysyi vuoden aikana kehittämistavoitteiden määrittelyssä ja konkretisoinnissa. Työpajoissa määriteltiin haasteita ja tavoitteita, kuvattiin yhteistä palveluprosessia, ja palattiin taas haasteiden ja tavoitteiden määrittelyyn. Vuoden aikana määriteltiin monin tavoin sitä, mitä pitäisi kehittää. Matka kohti konkreettisia ratkaisuja eli sitä, miten tavoitteet saadaan toteutettua, ei kunnolla käynnistynyt. Se ettei kehitystyössä päästy konkreettisesti toteuttamaan kehitysideoita, johtui tadennäköisimmin siitä, että kehittämistyön koettiin toteutuvan työpajoissa, mutta työpajoissa kehitetyt näkökulmat ja ideat jäivät työpajoihin. Edistyminen miten-kysymyksissä vaatii enemmän panostusta työpajoissa ideoitujen ratkaisujen edistämiseen ja jalkauttamiseen kunkin toimijan arkityössä. Tutkijat eivät pitäneet mitä-kysymyksiin keskittymistä niin suurena ongelmana kuin kehittajät, tämä johtui siitä, että aikaa jäi enemmän myös verkosto-osaamisen kehittämiselle mikä puolestaan loi tutkijoiden mielestä parempaa pohjaa konkretian työstämiselle yhdessä verkostona. Toiminta vuonna 2009 Vuonna 2009 kotihoidon ja vammaispalvelujen yhteistyössä jatkettiin työpajatyöskentelyä ja verkostoitumista asiakastyön kehittämisen teeman ympärillä. Verkostoitumisen näkökulmasta tavoitteena oli keskinäisen yhteisymmärryksen ja toisten tuntemisen lisääminen edelleen ja sisällönkehittämisen näkökulmasta vastuunottaminen konkreettisten haasteiden ratkaisemiseksi yhdessä. Lisäksi syksyllä nostettiin tärkeäksi näkökulmaksi kehitysideoiden jalkauttaminen kotihoidon ja vammaispalveluiden organisaatioihin. 20