Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta
|
|
- Armas Elstelä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kyselyn ensitulokset Lape seminaari Anna Saloranta
2 Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri otetaan käyttöön päätösten lapsivaikutusten arviointi välineet lapsilähtöiseen budjetointiin lasten hyvinvoinnin ja palveluiden paremman seurannan välineet viedään käytäntöön perheystävällisen työpaikan toimintamallit hallinnonalat ylittävän johtamisen malli näyttöön perustuvien varhaisen tuen menetelmien työkalupakit ammattilaisille ammattilaisten koulutus muutoksen tueksi lainsäädännön ja ohjauksen uudistukset alkaen sote-kunta-tarpeista (LÄHDE: STM,
3 Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC Tampereen yliopisto Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulu ja Yhteiskuntatieteiden yksikkö ovat Kanta- Hämeen OmaHäme-hankkeen, sekä Pirkanmaan Pippuri-hankkeen yhteistyökumppaneita. Professori Pasi-Heikki Rannisto ja tutkija Anna Saloranta tekevät hankkeiden arviointia sekä antavat tukea toimintakulttuurin muutoksessa ja verkostojohtamisessa.
4 Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC Toimintakulttuuri Talon tapa Siinä missä organisaation toimintatavat kertovat miten asioita meillä tehdään, kertoo toimintakulttuuri sen miksi asioita meillä tehdään tietyllä tavalla. Toimintakulttuuri = tavat + arvot + uskomukset + käsitykset + odotukset + normit
5 Lape hankkeiden toimintakulttuurin muutos Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC Kyseessä ovat Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan Lape-hankkeet, joiden toimintakulttuurin muutosta ja kehitystä mitataan kyselyn avulla saakka on toteutettu koemittaus pienellä vastaajajoukolla. Kysely tullaan uusimaan 3-4 kertaa hankkeiden aikana
6 Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu & SOC Lape1 Kysely Kysely tehtiin ja jaettiin Questback Essentials-ohjelmalla. Koemittaus jaettiin sellaisille henkilöille joille Lape-hanke oli ennestään tuttu.
7 Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC Lape1 Kysely Kyselyssä on neljä teemaa: Lapsi - ja perhekeskeinen toiminta Johtaminen uudessa lapsi- ja perhekeskeisessä toiminnassa Verkoston toiminta uudessa lapsi - ja perhekeskeisessä toimintakulttuurissa Oma toimintani lapsi - ja perhekeskeisessä toiminnassa Jokaisen teeman jälkeen, ja koko kyselyn lopuksi oli mahdollisuus kommentoida.
8 Lape1 alustavia tuloksia Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC
9 1. Lapsi - ja perhekeskeinen toiminta Tunnemme asiakkaittemme tarpeet Asiakaskuntamme tarpeet ovat toimintamme lähtökohtana Pystymme nopeasti reagoimaan asiakastarpeen muutokseen Toimimme asiakkaittemme neuvonantajina Toimimme aktiivisesti ja oma-aloitteisesti Hyödynnämme asiakaspalvelussamme verkostoa tehokkaasti kun on tarve, mutta ei turhaan Kehitämme palveluitamme asiakkailta saamamme palautteen pohjalta Toimintaamme ohjaa taloudellisuus Toimintaamme ohjaa vaikuttavuus Tilanne tällä hetkellä Asia on tärkeä Keskiarvo N Keskiarvo N 3, , , , , , , , , , , , , , , , , ,72 62
10 Tilanne tällä hetkellä Tunnemme asiakkaittemme tarpeet 3,84 Asiakaskuntamme tarpeet ovat toimintamme lähtökohtana 3,97 Pystymme nopeasti reagoimaan asiakastarpeen muutokseen 3,37 Toimimme asiakkaittemme neuvonantajina 4,08 Toimimme aktiivisesti ja oma-aloitteisesti 3,82 Hyödynnämme asiakaspalvelussamme verkostoa tehokkaasti kun on tarve, mutta ei turhaan 3,61 Kehitämme palveluitamme asiakkailta saamamme palautteen pohjalta 3,37 Toimintaamme ohjaa taloudellisuus 3,92 Toimintaamme ohjaa vaikuttavuus 3, Keskiarvo
11 Asia on tärkeä Tunnemme asiakkaittemme tarpeet 4,87 Asiakaskuntamme tarpeet ovat toimintamme lähtökohtana 4,79 Pystymme nopeasti reagoimaan asiakastarpeen muutokseen 4,51 Toimimme asiakkaittemme neuvonantajina 4,38 Toimimme aktiivisesti ja oma-aloitteisesti 4,45 Hyödynnämme asiakaspalvelussamme verkostoa tehokkaasti kun on tarve, mutta ei turhaan 4,57 Kehitämme palveluitamme asiakkailta saamamme palautteen pohjalta 4,63 Toimintaamme ohjaa taloudellisuus 3,93 Toimintaamme ohjaa vaikuttavuus 4, Keskiarvo
12 2. Johtaminen uudessa lapsi- ja perhekeskeisessä toiminnassa Toimintaamme organisoidaan joustavasti ja asiakaslähtöisesti Asiakastyön suunnittelu on osallistavaa ja pitkäjänteistä Henkilöstöjohtaminen tukee työssä jaksamista ja toiminnan tuloksellisuutta Asiakastyön edellyttämää osaamista määritellään, arvioidaan ja kehitetään Yhteiset palaverit ovat luovia ja innostavia Hyvistä suorituksista saa tunnustusta/palkitaan Esimiestoiminta tukee henkilöstön kehittymistä ja oppimista Esimiestoiminta tukee eläkkeelle lähtevien kokemustiedon jakamista Toimintaa arvioidaan jatkuvasti ja korjataan tarvittaessa Tilanne tällä hetkellä Asia on tärkeä Keskiarvo N Keskiarvo N 3, , , , , , , , , , , , , , , , , ,74 61
13 Tilanne tällä hetkellä Toimintaamme organisoidaan joustavasti ja asiakaslähtöisesti 3,51 Asiakastyön suunnittelu on osallistavaa ja pitkäjänteistä 3,24 Henkilöstöjohtaminen tukee työssä jaksamista ja toiminnan tuloksellisuutta 3,34 Asiakastyön edellyttämää osaamista määritellään, arvioidaan ja kehitetään 3,33 Yhteiset palaverit ovat luovia ja innostavia 3,23 Hyvistä suorituksista saa tunnustusta/palkitaan 2,78 Esimiestoiminta tukee henkilöstön kehittymistä ja oppimista 3,51 Esimiestoiminta tukee eläkkeelle lähtevien kokemustiedon jakamista 2,81 Toimintaa arvioidaan jatkuvasti ja korjataan tarvittaessa 3, Keskiarvo
14 Asia on tärkeä Toimintaamme organisoidaan joustavasti ja asiakaslähtöisesti 4,74 Asiakastyön suunnittelu on osallistavaa ja pitkäjänteistä 4,65 Henkilöstöjohtaminen tukee työssä jaksamista ja toiminnan tuloksellisuutta 4,72 Asiakastyön edellyttämää osaamista määritellään, arvioidaan ja kehitetään 4,70 Yhteiset palaverit ovat luovia ja innostavia 4,39 Hyvistä suorituksista saa tunnustusta/palkitaan 4,30 Esimiestoiminta tukee henkilöstön kehittymistä ja oppimista 4,60 Esimiestoiminta tukee eläkkeelle lähtevien kokemustiedon jakamista 4,28 Toimintaa arvioidaan jatkuvasti ja korjataan tarvittaessa 4, Keskiarvo
15 Verkoston toiminta uudessa lapsi - ja perhekeskeisessä toimintakulttuurissa Asiakkaiden tarpeet ohjaavat koko verkoston toimintaa Verkostossamme toimitaan joustavasti asiakkaan edun mukaan Toiminta verkostossamme on avointa ja luottamuksellista Onnistumme toteuttamaan muutoksia verkostona Arvostamme toistemme työtä ja roolia asiakkaiden tarpeisiin vastaamisessa Välitämme aidosti asiakkaista ja verkoston toimijoista Kannustamme toisiamme verkostona hyviin suorituksiin Osallistumme aktiivisesti yhteistoimintaan verkostoissamme Verkostojemme toimintatavat ovat tarkoituksenmukaisia Tilanne tällä hetkellä Asia on tärkeä Keskiarvo N Keskiarvo N 3, , , , , , , , , , , , , , , , , ,63 62
16 Tilanne tällä hetkellä Asiakkaiden tarpeet ohjaavat koko verkoston toimintaa 3,46 Verkostossamme toimitaan joustavasti asiakkaan edun mukaan 3,39 Toiminta verkostossamme on avointa ja luottamuksellista 3,51 Onnistumme toteuttamaan muutoksia verkostona 3,26 Arvostamme toistemme työtä ja roolia asiakkaiden tarpeisiin vastaamisessa 3,81 Välitämme aidosti asiakkaista ja verkoston toimijoista 4,13 Kannustamme toisiamme verkostona hyviin suorituksiin 3,25 Osallistumme aktiivisesti yhteistoimintaan verkostoissamme 3,43 Verkostojemme toimintatavat ovat tarkoituksenmukaisia 3, Keskiarvo
17 Asia on tärkeä Asiakkaiden tarpeet ohjaavat koko verkoston toimintaa 4,69 Verkostossamme toimitaan joustavasti asiakkaan edun mukaan 4,65 Toiminta verkostossamme on avointa ja luottamuksellista 4,70 Onnistumme toteuttamaan muutoksia verkostona 4,56 Arvostamme toistemme työtä ja roolia asiakkaiden tarpeisiin vastaamisessa 4,75 Välitämme aidosti asiakkaista ja verkoston toimijoista 4,73 Kannustamme toisiamme verkostona hyviin suorituksiin 4,47 Osallistumme aktiivisesti yhteistoimintaan verkostoissamme 4,43 Verkostojemme toimintatavat ovat tarkoituksenmukaisia 4, Keskiarvo
18 Oma toimintani lapsi - ja perhekeskeisessä toiminnassa Minulla on selkeä käsitys omasta roolistani työyhteisössä Minulla on kaikki asiakastyön edellyttämä osaaminen Minulla on selkeät osaamisja kehittymistavoitteet Kehitän omaa osaamistani määrätietoisesti Toimin aktiivisesti ja aloitteellisesti Jaan tietojani ja kokemustani työyhteisön/verkoston muille jäsenille Minua arvostetaan työyhteisömme/verkostom me jäsenenä Koen voivani vaikuttaa oman työni suunnitteluun Huolehdin omasta hyvinvoinnistani (fyysinen, sosiaalinen, henkinen) Tilanne tällä hetkellä Asia on tärkeä Keskiarvo N Keskiarvo N 4, , , , , , , , , , , , , , , , , ,84 61
19 Tilanne tällä hetkellä Minulla on selkeä käsitys omasta roolistani työyhteisössä 4,43 Minulla on kaikki asiakastyön edellyttämä osaaminen 3,85 Minulla on selkeät osaamis- ja kehittymistavoitteet 4,11 Kehitän omaa osaamistani määrätietoisesti 4,29 Toimin aktiivisesti ja aloitteellisesti 4,50 Jaan tietojani ja kokemustani työyhteisön/verkoston muille jäsenille 4,37 Minua arvostetaan työyhteisömme/verkostomme jäsenenä 4,25 Koen voivani vaikuttaa oman työni suunnitteluun 4,52 Huolehdin omasta hyvinvoinnistani (fyysinen, sosiaalinen, henkinen) 4, Keskiarvo
20 Asia on tärkeä Minulla on selkeä käsitys omasta roolistani työyhteisössä 4,79 Minulla on kaikki asiakastyön edellyttämä osaaminen 4,60 Minulla on selkeät osaamis- ja kehittymistavoitteet 4,54 Kehitän omaa osaamistani määrätietoisesti 4,62 Toimin aktiivisesti ja aloitteellisesti 4,66 Jaan tietojani ja kokemustani työyhteisön/verkoston muille jäsenille 4,70 Minua arvostetaan työyhteisömme/verkostomme jäsenenä 4,51 Koen voivani vaikuttaa oman työni suunnitteluun 4,79 Huolehdin omasta hyvinvoinnistani (fyysinen, sosiaalinen, henkinen) 4, Keskiarvo
21 Vastaajat
22 Vastaajan sukupuoli 100% 93,8% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10% 0% 6,3% Nainen Mies Muu 0,0%
23 Työtehtävä Prosentti 100% 90% 80% 70% 60% 50% Varhaiskasvatuksen suunnittelija nuorisoasiainhoitaja Hyvinvointikoordinaattori osastonhoitaja Koordinaattori Koordinaattori kehittämistyön ammattilainen hyvinvointijohtaja perhepalveluiden koordinaattori Asiantuntija palveluohjaaja/ koordinaattori suunnittelija kehittämistyöntekijä Johtava sosiaalityöntekijä viestintäsuunnittelija yliopettaja 40% 30% 27,4% 20% 10% 0% 16,1% 1,6% 0,0% 1,6% 1,6% 4,8% 3,2% 1,6% 4,8% 0,0% 1,6% 14,5% 0,0% 0,0% 3,2% 11,3% 3,2% 1,6% 1,6%
24 Vastaajan ikä 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 26,6% 31,3% 34,4% 20% 10% 0% 3,1% 4,7% 0,0% alle yli 60
25 Työnantajan toiminta perhekeskusmallissa 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 50,0% 30% 20% 10% 12,9% 12,9% 14,5% 9,7% 0% konkreettisesti perhekeskuksessa osana virtuaalista perhekeskusverkostoa näiden kahden sekamallissa En osaa sanoa Muu, mikä?
26 Millä sektorilla työskentelet? 100% 90% 84,1% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10% 7,9% 0% Kuntasektori 3,2% Tuleva maakunnan yhtiö tai liikelaitos 3,2% 1,6% 0,0% 0,0% Yksityissektori Seurakunta Kolmas sektori En osaa sanoa Muu, mikä?
27
28 Kiitos! tutkija Anna Saloranta JKK/SOC Tampereen Yliopisto
29 tutkija Anna Saloranta JKK/SOC Tampereen Yliopisto
Lape kysely LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS
Lape kysely 1 2018 LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Palveluita halutaan kehittää lapsi ja perhelähtöisemmäksi, asiakkaan
Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri Muutoskokonaisuus II: Lapsi- ja perhelähtöiset palvelut
Lape kysely 1 LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Palveluita halutaan kehittää lapsi ja perhelähtöisemmäksi, asiakkaan
Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta. Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto
Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Asiakkaat 4,556277056 Asiakkaat Kierros 1 Kierros 2 3. kierros 3,830897704 3,722135008
1. Kysely - tulokset Anna Saloranta Tampereen yliopisto
1. Kysely - tulokset Anna Saloranta Tampereen yliopisto anna.saloranta@staff.uta.fi Pippuri Kysely1 15.8.-13.9.2017 347 vastaanottajaa 93 vastaajaa Vastausprosentti 27% Mitä mitattiin? Kyselyssä oli neljä
Lape kysely 1 Kierros 2 Pippuri-hanke
Lape kysely 1 Kierros 2 Pippuri-hanke Quest-otsikko Aloituspäivämäärä 22.1.2018 21:20 Lopetuspäivämäärä 28.2.2018 0:00 Erilliset vastaajat 72 Sähköpostikutsut 404 Sähköpostivastaukset 72 Vastauksia yhteensä
Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa
Lapsiystävällinen maakunta pilotti Uusimaa 18.9.2017 Tapaaminen 18.9. Esittäytymiset Lapsiystävällinen maakunta -pilotti (Ira) Osa LAPEa Palvelukuvaus, toimintatapa Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen
Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM
Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa
Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen
Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut 1 5.2.2018 13.06.2017 asialistalla 1. Lyhyesti LAPE -kuulumisista kansallisella tasolla sekä Pirkanmaalla 2. Edellisen kokouksen tehtävän
Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE
Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hanne Kalmari 5.4.2016 Hallitusohjelma: Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017
Pippuri Loppuarviointi Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto
Pippuri Loppuarviointi 12.12.2018 Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Mitä arvioitiin? Miten Lape hankkeessa toteutettu kehittäminen ilmenee asiakkaiden, ammattilaisten,
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä
Pippuri Sisäinen arviointi ja Johdon tuki Väliraportti Tampereen yliopisto Professori Pasi-Heikki Rannisto Tutkija Anna Saloranta
Pippuri Sisäinen arviointi ja Johdon tuki Väliraportti Tampereen yliopisto Professori Pasi-Heikki Rannisto Tutkija Anna Saloranta Väliraportti Pippuri-hanke SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTA... 1 1.1 TAVOITTEET
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.
YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija
YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA
Yksi keittiö, yhteinen soppa, monta kokkia. Toimintakulttuurin muutoksella kohti asiakaslähtöisempiä palveluita
Yksi keittiö, yhteinen soppa, monta kokkia Toimintakulttuurin muutoksella kohti asiakaslähtöisempiä palveluita YKSI KEITTIÖ, YHTEINEN SOPPA, MONTA KOKKIA Mitä tarvitaan, jotta saadaan aikaiseksi hyvä soppa?
LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus
LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto 6.2.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus 10.2.2017 Etunimi Sukunimi Päivän ohjelma Klo 9.00 Klo 9.30
Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä
Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden
Johtaminen. Lape Pirkanmaa
Johtaminen Lape Pirkanmaa TAVOITTEET HANKESUUNNITELMASSA edistää yhteensovittavaa johtamista ja verkostojohtamista lapsi-, nuoriso- ja perhepalveluissa johtamisen tulee tulevaisuudessa kohdentua laajojen
LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA
LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 Projektipäällikkö Kati Honkanen, THL Hankepäällikkö
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus
Sosiaali- ja terveysvaliokunta 06.10.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. 1 LAPE-kärkihankkeen
Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen
Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös
Hanna Hämäläinen
KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Työryhmä: Raija-Harju Kivinen, Senja Hirsjärvi, Maria Lehtinen, Johanna Liukkonen, Petri Oinonen, Sari Paananen, Päivi Kalilainen & joukko asiantuntijoita
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen
Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42
Varhaiskasvatuksen henkilöstö 2017 Luotu 21.02.2017 15:42 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahenkilöstö 22 22 17 Yhteensä 22 22 17 Vastausprosentti 100% Lopettaneet
Lape-hankkeen tulokset
Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden
LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA
2 27.2.2017 Maakunnallisen ja kansallisen muutostyön valmistelu LAPEn hankesuunnitelma > teemakohtaiset toimenpidesuunnitelmat sekä tiivistelmät Valtionavustushakemukset/Ha kujulistus Hakuaika 1.9. 4.11.2016
Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia
Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun
Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen
Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen Tila: 2.Krs B276(akvaarioluokka) Virve Edlund ja Marjaana Karjalainen PKS LAPE, erityis- ja vaativin taso
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen
Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä. LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM
Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä Maria Kaisa Aula 4.6.2019 MIkkeli LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM MIKSI LAPE muutosohjelma? Nykyisestä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden
LAPE-PIRKANMAAN LOPPUSEMINAARI KÄYTÄNNÖLLINEN ANNOS TOIMINTAKULTTUURIA JA SEN JOHTAMISTA- RESEPTINÄ SASTAMALAN PERHEPALVELUVERKOSTO
LAPE-PIRKANMAAN LOPPUSEMINAARI 8.11.2018 - KÄYTÄNNÖLLINEN ANNOS TOIMINTAKULTTUURIA JA SEN JOHTAMISTA- RESEPTINÄ SASTAMALAN PERHEPALVELUVERKOSTO PERHEPALVELUVERKOSTO (= PERHEKESKUS) = kaikkien lasten, nuorten
LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku
LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku 17.9.-2 Rahoitushaut: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/lapsi-ja-perhepalveluiden-muutosohjelman-muutosagenttienvaltionavustusten-hakeminen-vuodelle-2019
Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.
n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tilaisuus Etelä-Karjala: Johtamisen rooli laajassa muutostyössä
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tilaisuus 26.1.2017 Etelä-Karjala: Johtamisen rooli laajassa muutostyössä Marja Kosonen, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja, Eksote Etelä-Karjalan LAPE-hanke
Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi?
Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? MUUTOKSEN ELEMENTIT - 2019 Sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelu, ohjaus ja toimeenpano Lainsäädännön ja keskeisten uudistusten valmistelu
YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija
YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU
voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill
Niemi, Petri. 2006. Kehittämishankkeen toteuttaminen peruskoulussa toimintatutkimuksellisen kehittämishankkeen kuvaus ja arviointi. Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan lisensiaatintutkimus.
Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.
Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.2017 1 27.1.2017 Etunimi Sukunimi Hajanaisista palveluista lapsi-
Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä
Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja 1 2 Hyvinvoiva lapsi oppii ja kasvaa: varhaiskasvatus,
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy
Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013
14.2.2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013 Henkilöstön hyvinvointikysely Vastaajina Oulunkaaren työntekijät Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala Vastausprosentti Vakinaiset
Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)
Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:
Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017
Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari
HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä
Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija
Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa
LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025
Lasten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen yhdenvertaisuuden asialla LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025 Maria Kaisa Aula 22042018 Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 24.4.2018
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma Pysyvää muutosta - mihin suuntaan?
#lape #kärkihanke Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma 2016- Pysyvää muutosta - mihin suuntaan? LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja, VTL, YTT (h.c) Maria Kaisa Aula Kick off Kuntatalo 11.1.2016 Kuva: Satakunnan
Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken
Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken 27.4.17 Miksi olemme täällä tänään? - Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE:n) muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia
LAPESSA tavoitellaan
LAPESSA tavoitellaan Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluiden uusi malli perustuu yhteiseen asiakkuuteen yhteinen johtaminen, yhteinen tiedon hallinta yhteiset resurssit. Haasteena SOTE- ja maakuntauudistuksen
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni
LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten
Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT
Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?
LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.
LAPE pre-seminaari Helsingissä 20.9.2017 Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa - kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Hankejohtaja,
Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa
Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen
Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla
Pirkanmaan LAPE Pippuri Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE /STM Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla Kehittäjäryhmä 08.05.2018 Asialistalla 1. Ajankohtaiset terveiset
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen
Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä
Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin
Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia. Seinäjoki Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL
Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia Seinäjoki 3.11.2017 Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia Lähtötilanteesta Rakentuu vaiheittain Mikä on maakunnallisen
LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä
LAPE OT-keskukset - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi
Töihin Verohallintoon
Töihin Verohallintoon Yllättävän hyvä Meillä voit joustavasti yhdistää työn ja vapaa-ajan. Meillä on tehtävien vaativuuden ja oman työsuorituksen huomioiva palkkausjärjestelmä joustava työaika mahdollisuus
Lapsiystävällinen maakunta -pilotti. LAPE-päivät , Metsätalo
Lapsiystävällinen maakunta -pilotti LAPE-päivät 29.-30.5., Metsätalo Nyt osana LAPE:a tavoitteena... Lapsiystävällinen maakunta, joka sitouttaa maakuntastrategian lapsiystävällisyyteen ja tukee lapsen
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
Look Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa lapsen edun arviointi
Juhlaseminaari 7.9. Look 2015-2017 Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa lapsen edun arviointi Kehitetään uusia toimintatapoja, joilla vahvistetaan lapsen toimijuutta ja osallistumista mielekkäisiin
Sairaalaopetuksen kehittämisnäkymät keväällä 2016
Sairaalaopetuksen kehittämisnäkymät keväällä 2016 Mika Saatsi Kalliomaan koulu Tuusula OKM:n Vaativan erityisen tuen kehittämisryhmä / Sairaalaopetusjaoston pj. 500 osasto- ja avo-oppilaat 2012-2015 450
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu
Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op
1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen
Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma
#lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?
Kysymykset ja vastausvaihtoehdot
KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun
KESKI-POHJANMAA. Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela
KESKI-POHJANMAA Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela Yhteinen tavoite ja tahtotila: Hyvinvoiva kasvuyhteisö SIVISTYSKUNTA Sivistys- ja kulttuuripalvelut Hyvinvointia edistävät palvelut Kolmas sektori
Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä
Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma: Vahvistetaan kunnissa varhaiskasvatusta lasten hyvinvoinnin tukena ja huolehditaan sosiaali- ja terveydenhuollon
Henkilöstökyselyn yhteenveto
20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.
Kehittämistiimi: Haavisto, Moisander-Pohjonen, Vesterinen, Åstedt
Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Kehittämistiimi: Anne Haavisto, Marita Moisander Pohjonen, Elina Vesterinen ja Tuija Åstedt 1 Maakunnallisen LAPE-muutostyön tavoite LAPSET JA
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Muutosagenttien valmennus Avaus - Muutosagentin rooli ja tehtävä
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Muutosagenttien valmennus 27.1.2017 Avaus - Muutosagentin rooli ja tehtävä Maakuntien muutoksen tuen elementit Kuntien ja maakuntien LAPE-työn yhteistyörakenteiden
Ajankohtaista soteuudistuksesta
Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-
SenioriKaste. Johtajat
SenioriKaste Johtajat 2.11.2015 Hanketyöskentely Hanke tukee kuntien omaa kehittämistyötä Järjestämällä mm. kaikille yhteisiä työkokouksia (vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakaminen), seminaareja, koulutuksia
LAPE-hanke
www.omahäme.fi LAPE-hanke Oma Hämeen (Kanta-Häme) LAPE-hanke LAPE-hanke syventää maakunnallista sote-valmisteluun tähtäävää palveluiden muutosta Kärkihankkeen linjauksen mukaisesti hankkeen päätavoite
Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL
Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa
1. Mihin kehittämistyöryhmään kuulut?
. Mihin kehittämistyöryhmään kuulut? Maahanmuuttajapalvelut Lape muutosagentti Maakunnallinen Kohtaamispaikka työryhmä Perhekeskustoimintamallin kunnallinen Lape-ohjausryhmä Eropalvelut Erityis- ja vaativan
Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.
Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta
Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21
Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,
LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä
LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä OPPIMISEN TUEN FOORUMI Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, LAPE Marjo
Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off
Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin
LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen
LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus Yritys- ja järjestötori 31.10.2017, Sanna Nieminen 1 2 31.10.2017 Sanna Nieminen LAPE = Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (2017-2018) Valtakunnallinen
Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri
Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen 2.10.2017 Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 4.10.2017 Päivi Viitanen-Marchegiano Päivän ohjelma 2.10.2017 Kuulumiskierros Terveiset THL:n Valtakunnallisilta LAPE-päiviltä
Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille
Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?
PEDAGOGINEN JOHTAJUUS
PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation
Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016
Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET
TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA
TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet
LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan
,, LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan Maria Kaisa Aula, Hankejohtaja, STM LAPE päivät 30.8.2018 1 30.8.2018 LAPSI JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMAN KOKONAISUUS
Monitoimijaisen asiakastyön johtaminen perhekeskus- ja erityispalveluiden tasolla
Monitoimijaisen asiakastyön johtaminen perhekeskus- ja erityispalveluiden tasolla 29.5.2018 Projektikoordinaattorit Sari Miettinen, Maria Antikainen ja Nanna Miettunen Johtajuuden ja rakenteiden ydintehtävä