Inno-Vointi. Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa. Inno-Vointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Inno-Vointi. Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa. Inno-Vointi 3.10.2012"

Transkriptio

1 Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointia Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa 1

2 -tutkimushanke: Hyviä käytäntöjä innovaatiojohtamiseen julkisella palvelusektorilla Miten palveluja voidaan kehittää asiakkaita osallistavasti? työntekijöitä osallistavasti? työhyvinvointia edistävästi? Millaisen johtamisen avulla molempia syntyy yhtä aikaa? Edelläkävijät mallina Pyritään lisäämään ymmärrystä, ei mittaamaan tasoa 2

3 Tutkimushankkeen kulku kevät 2010 syksy 2010 kevät 2011 syksy 2011 kevät 2012 syksy 2012 kevät 2013 hankkeen suunnittelu, yhteistyökumppaneiden hankinta, rahoituksen hakeminen teoriataustat, haastattelujen suunnittelu aineiston keruu alustavat analyysit, organisaatiokohtaiset työpajat aineistot yhdistetään, mallin / käsikirjan laatiminen yhteisiä työpajoja orgnisaatioille, verkoston luominen loppuraportti, loppuseminaari, tieteellinen kirjoittaminen Loppuseminaari toukokuussa 2013 Mikko Lehtonen 3

4 Varhaiskasvatus kevyemmät päivähoitopalvelut Vantaalla

5 Erilaiset päivähoitopalvelut Subjektiivinen päivähoito-oikeus Kokopäivähoito Se raskas palvelu Kevyet palvelut Kerhotoiminta Hoitoapupiste Avoin päivähoito Asukaspuistot Vantaa-lisä 5

6 Kevyiden palvelujen perusteet Tavoite: Vähennetään kokopäivähoidon käyttöä Ratkaisut: 1. Korotetaan Vantaa-lisää ja tehdään se ehdolliseksi. Taloudellinen kannuste kotihoitoon paranee. 2. Vähennetään perheiden riskiä tulevaisuuden hoitomahdollisuuksista hoitopaikkatakuulla. 3. Tuetaan kotihoitoa uudenlaisilla palveluilla, jotka ovat lisäksi kohtalaisen edullisia. 6

7 Uutta kevyissä palveluissa Palveluinnovaatioita eri tasoilla Yksittäisten palvelujen uudistaminen Palvelujärjestelmän uudistaminen Toimialan uudistaminen Uuden roolin luominen VAKA-palveluille Voidaan tarjota muutakin kuin lakisääteisiä palveluja Voidaan pyrkiä kokopäivähoidon tarpeen vähentämiseen, ei vain kysyntään vastaamiseen Uusien merkitysten luonti palveluille Jo aiemmin tuotetuille palveluille on löytynyt uusi merkitys toiminnassa Kasvatuksellisten painopisteiden vaihtelu 7

8 Hyötyjä kevyemmistä palveluista Hyödyt perheille Valinnan mahdollisuudet kasvavat Mahdollisuus kotihoitoon lisääntyy Kotihoidon lisäksi ryhmässä oppiminen Työhön paluun pitkittäminen +/- Kasvatuksen laatu paranee Hyödyt työntekijöille Mahdollisuus joustaviin työjärjestelyihin Erityisosaamisten hyödyntäminen Hyödyt kaupungille Säästöt kaupungin taloudessa Joustavuus palvelujen järjestämisessä Hyödyt vahvistavat toisiaan. Hyödyt syntyvät eri osapuolille yhdessä eivät erikseen. 8

9 Vaikutukset ja merkitykset Kevyistä palveluista erilaisia vaikutuksia Odotettuja odottamattomia Positiivisia neutraaleja negatiivisia Perheille työntekijöille muille Motivaatio perheet ja kaupunki Tuottaa ja kehittää palveluja Etsiä perheelle sopivat palvelut Miettiä uudella tavalla lasten kasvatusta Kehittyy ehkä uudenlaisia rooleja ja tapoja jakaa vastuita lasten kasvatuksesta 9

10 Mitä oikein tapahtui?

11 Innovaatiopaletin muodostaminen Johto ja kehitysyksikkö Budjetointi 2010 Ehdotus ja bumerangi Ideointi, kehittely, uusi ehdotus Viiden uudistuksen toteutus rutistettiin yhdessä viikonlopussa 1. Vantaa-lisä 2. Ehdollistaminen 3. Hoitopaikkatakuu 4. Kerhotoiminta 5. Hoitoapu 11

12 Poliittinen ympäristö innovaation taustalla Poliittinen johto Poliittinen keskustelu Vantaa-sopimus Johto ja kehitysyksikkö Budjetointi 2010 Ehdotus ja bumerangi Ideointi, kehittely, uusi ehdotus Viiden uudistuksen toteutus Sitouduttiin veronkorotukseen ja rakenteellisiin muutoksiin. Nyt jotain uutta! 1. Vantaa-lisä 2. Ehdollistaminen 3. Hoitopaikkatakuu 4. Kerhotoiminta 5. Hoitoapu Linjaorganisaatio Uusien palvelujen käynnistäminen 12

13 Globaali tilanne pakottaa muutoksiin Finanssikriisi Poliittinen keskustelu Vantaa-sopimus pankin konkurssista liikkeelle lähtenyt kriisi verotulot putosivat jyrkästi Ehdotus ja bumerangi Budjetointi 2010 Ideointi, kehittely, uusi ehdotus Viiden uudistuksen toteutus Nyt jotain uutta! 1. Vantaa-lisä 2. Ehdollistaminen 3. Hoitopaikkatakuu 4. Kerhotoiminta 5. Hoitoapu kasvatukselliset tavoitteet saavutetaan myös muulla kuin kokopäivähoidolla Uusien palvelujen käynnistäminen vanhemmat jatkoivat kerhon toimintaa itse kesän yli Mitä tästä syntyykään? 13

14 Työntekijälähtöiset aloitteet perustana oli jo kerhoja, asukaspuistoja, avointa päivähoitoa, erilaisia lyhytaikaisen hoidon palveluita halusin tehdä puolikasta päivää Ideointi, kokeilut ja kehittäminen Ehdotus ja bumerangi Budjetointi 2010 Ideointi, kehittely, uusi ehdotus Viiden uudistuksen toteutus Toteutus ja levittäminen ryhdyttiin lisäämään kerhotoimintaa voimakkaasti 14

15 Ideoiden liikkuminen Ulkopuoliset ideat Ideointi, kokeilut ja kehittäminen Ehdotus ja bumerangi Budjetointi 2010 Ideointi, kehittely, uusi ehdotus Viiden uudistuksen toteutus Toteutus ja levittäminen 15

16 Jatkuva innovaatiotoiminta Johtamisjärjestelmä Päätöksentekorakenteet Ulkopuoliset ideat Ideointi, kokeilut ja kehittäminen Kehittämisen foorumit Ehdotus ja bumerangi Budjetointi 2010 Ideointi, kehittely, uusi ehdotus Viiden uudistuksen toteutus Alueiden johtaminen Päiväkotien johtaminen Tiimityömalli ja aloitteet Toteutus ja levittäminen Käyttäjälähtöisyys ja käyttäjien ohjaus 16

17 Käyttäjälähtöisyys ja käyttäjien ohjaus Käyttäjälähtöisyys Palvelujen sisältö kerrotaan avoimesti ja selvästi käyttäjille Palvelujen sisältöön saadaan tietoa käyttäjiltä Käyttäjät osallistuvat palvelujen tuottamiseen Käyttäjät osallistuvat palvelujen kehittämiseen Käyttäjien ohjaus, kysyntään vastaaminen Tarpeiden selvittäminen Vaihtoehtojen esittäminen Aktiivisesti ja henkilökohtaisesti Kerhojen täyttäminen 17

18 Katso video Vantaan tapauksesta ja muuta osoitteesta.fi 18

19 Yhteenveto Vantaa-sopimus avasi paljon mahdollisuuksia. Ennen innovaatiorutistusta tehtiin paljon kokeiluja ja kehittämistä. Ylätason päätös avasi mahdollisuuksia työntekijöiden ideoille. Taloudellisesta ahdingosta palvelujen sisällön kehittämiseen Palvelujen kehittäminen ja tuottaminen Johto Esimiehet Työntekijät Perheet Innovaatiopaletin oivallus Palvelutarpeen vähentäminen Ei pelkästään yhden palvelun kysyntään vastaaminen 19

20 Yhteenveto Muutos käynnisti prosessin, joka jatkuu edelleen. Prosessi on laajempi kuin kaupungin organisaatio Perheiden rooli on merkittävä palveluiden kehittämisessä palveluiden tuottamisessa 20

21 Mukana Inno-Voinnissa 21

Inno-Vointi. Vuosiseminaari 2012. Inno-Vointi. www.inno-vointi.fi 5.3.2012. Vuosiseminaari

Inno-Vointi. Vuosiseminaari 2012. Inno-Vointi. www.inno-vointi.fi 5.3.2012. Vuosiseminaari Vuosiseminaari 2012 Vuosiseminaari www.inno-vointi.fi 1 www.inno-vointi.fi 2 Tutkimushankkeen kulku 2010-2013 kevät 2010 syksy 2010 kevät 2011 syksy 2011 kevät 2012 syksy 2012 kevät 2013 hankkeen suunnittelu,

Lisätiedot

Meidän päiväkodistako rohkea uudistaja? Ideasta uudeksi palveluksi esimerkkinä Metsäeskari

Meidän päiväkodistako rohkea uudistaja? Ideasta uudeksi palveluksi esimerkkinä Metsäeskari Meidän päiväkodistako rohkea uudistaja? Ideasta uudeksi palveluksi esimerkkinä Metsäeskari Eveliina Saari, tiimipäällikkö, Työterveyslaitos Marja-Liisa Akselin, palvelujohtaja, Hämeenlinnan kaupunki 12.11.2012

Lisätiedot

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS Digikuntakokeilu kehittämisohjelma Juhta 10.5.2016 Digikuntakokeilun tausta hallitusohjelmassa Kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinta - reformi Toimenpidenohjelma 2/2016 Teema

Lisätiedot

Inno-Vointi. Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off. Inno-Vointi

Inno-Vointi. Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off. Inno-Vointi Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off 1 Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointi julkiselle sektorille () 2010-2013 Olennaista on kyky tehdä innovaatioita, uudistamista

Lisätiedot

Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja 17.5.

Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja 17.5. Sivistystoimen innovaatiostrategiat - varhaiskasvatuksen uudet palvelut Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja Tilanne keväällä 2009 Päivähoidossa ja kotihoidon tuella olevien lasten määrän

Lisätiedot

Julkiset palveluinnovaatiot syntyvät organisoidusti ja yhteistyönä. Merja Sankelo, THT, Dosentti,Tutkijayliopettaja, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Julkiset palveluinnovaatiot syntyvät organisoidusti ja yhteistyönä. Merja Sankelo, THT, Dosentti,Tutkijayliopettaja, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Julkiset palveluinnovaatiot syntyvät organisoidusti ja yhteistyönä Merja Sankelo, THT, Dosentti,Tutkijayliopettaja, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Julkiset palvelut Ovat palveluita, jotka ovat luonteeltaan

Lisätiedot

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen Päijät-Hämeessä SOS II hankkeen tavoitteet Asiakkaan osallisuutta edistävien käytäntöjen kehittäminen Aikuissosiaalityön raportoinnin ja arvioinnin mallien kehittäminen

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla

Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Tuula Jäppinen, innovaatio-asiantuntija Suomen Kuntaliitto Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Julkisen sektorin innovaatiotoiminta Avoin

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista

Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista Tuote palveluna Nyt Tulevaisuuden mahdollisuudet Taloudellinen potentiaali Elinkaaren pidentäminen Verkoston optimointi Digitaaliset

Lisätiedot

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon

Lisätiedot

Osuva-loppuseminaari

Osuva-loppuseminaari Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

Tuottavuutta ja työhyvinvointia palvelutuoteperusteinen toiminnan ja talouden ohjaus päivähoitopalveluissa

Tuottavuutta ja työhyvinvointia palvelutuoteperusteinen toiminnan ja talouden ohjaus päivähoitopalveluissa Tuottavuutta ja työhyvinvointia palvelutuoteperusteinen toiminnan ja talouden ohjaus päivähoitopalveluissa Palveluinnovaatiot ja tuottavuus -seminaari 21.11.2011 Pirjo Tuosa pirjo.tuosa@jkl.fi Esityksen

Lisätiedot

Käyttäjälähtöisellä kehittämisellä vaikuttavammat palvelut Vantaan varhaiskasvatus -case

Käyttäjälähtöisellä kehittämisellä vaikuttavammat palvelut Vantaan varhaiskasvatus -case Käyttäjälähtöisellä kehittämisellä vaikuttavammat palvelut Vantaan varhaiskasvatus -case Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja Kansallissali Vantaa casen 1. ydin: Tarina keventyneestä varhaiskasvatuspalvelujen

Lisätiedot

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Tampere-talo 4.5.2015 Kari Hakari johtaja tilaajaryhmä

Lisätiedot

20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelma

20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelma 20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelma Palveluprosessien ja -innovaatioiden kehittäminen Kärkihankkeet 4 ja 11 Tuottavuusohjelman kärkihankkeiden tulokset miten tästä eteenpäin? 17.11.2010 Tapio Soini,

Lisätiedot

KOHDATAAN Uutta työotetta kehittämässä Elisa Maukku, projektipäällikkö

KOHDATAAN Uutta työotetta kehittämässä Elisa Maukku, projektipäällikkö KOHDATAAN Uutta työotetta kehittämässä 2019-2021 Elisa Maukku, projektipäällikkö KOHDATAAN Uutta työotetta kehittämässä Hankkeen kesto: 2v 2019-2021 Rahoitus: Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?

Lisätiedot

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen Suunnittelu & Valmistelu Toimeenpano Vakiinnuttaminen HKL johtoryhmä työpaja 13.5.2015 1 Uuden johtamisjärjestelmän suunnittelu ja valmistelu 1. Projektin tavoitteet,

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Osaamiskartoitushanke Illenpihan ja Kartanonkosken varhaiskasvatuksen toimintayksiköt, 2013-2014 3 päiväkotia, yht, n.

Osaamiskartoitushanke Illenpihan ja Kartanonkosken varhaiskasvatuksen toimintayksiköt, 2013-2014 3 päiväkotia, yht, n. Osaamiskartoitushanke Illenpihan ja Kartanonkosken varhaiskasvatuksen toimintayksiköt, 2013-2014 3 päiväkotia, yht, n. 60 työntekijää Käytännön toteutus yksiköissä Mistä kaikki alkoi - haasteita? Haettiin

Lisätiedot

Osuva-kysely Timo Sinervo

Osuva-kysely Timo Sinervo Osuva-kysely Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Kunnat ja organisaatiot Kunta Vastaajat Jyväskylä 977 Eksote 1065 Länsi-Pohja 65 Akseli 59 Laihia-Vähäkyrö 52 Kaksineuvoinen 33 Terveystalo 31 Jyväskylän hoivapalv.

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille

Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille Tartu tarinaan -hanke Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston rahoittama puolitoistavuotinen hanke Alkanut elokuussa 2018 Toteuttajatahoina:

Lisätiedot

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta Yliopistolakiuudistuksen arviointi Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 8.12.2017 Keskeiset kysymykset Yliopistokollegion aseman kehittäminen Nykylain mahdollisuudet Hallituksen valintaprosessi

Lisätiedot

Ryhdy kuntamuutoksen tekijäksi! Tutkiva työtapa muutoksen hallinnassa

Ryhdy kuntamuutoksen tekijäksi! Tutkiva työtapa muutoksen hallinnassa Ryhdy kuntamuutoksen tekijäksi! Tutkiva työtapa muutoksen hallinnassa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa Helsinki Congress Paasivuori 7.10.2014 Eveliina Saari, tiimipäällikkö, FT, Työterveyslaitos

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Seudullinen sivistystoimityöryhmä Marraskuu 2014 28.11.2014 Page 1 3.Varhaiskasvatus : Palveluseteli yli kuntarajojen kokopäivähoitoon sekä avoimeen

Lisätiedot

HO sotehy palvelutuotannon ja uudistumisen näkökulmasta. alustavia pohdintoja

HO sotehy palvelutuotannon ja uudistumisen näkökulmasta. alustavia pohdintoja HO sotehy palvelutuotannon ja uudistumisen näkökulmasta alustavia pohdintoja 17.6.2019 Mikko Martikainen Yleisiä lähtökohtia Talouskasvua, kestävyyttä, tuottavuutta ja innovaatioita korostava ohjelma Nämä

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 vp Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa

Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa Laura Huhtinen-Hildén, FT, MuM 6/2/15 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Kulttuurinen vanhustyö on näkökulma,

Lisätiedot

Torstai Mikkeli

Torstai Mikkeli Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Lähiapu-kokeilu ja asuinalueyhteistyö

Lähiapu-kokeilu ja asuinalueyhteistyö Osallisuus ja kokeilut yhteisöllisyyden rakentajina Jyväskylässä Lähiapu-kokeilu ja asuinalueyhteistyö 13.9.2017 Kuntamarkkinat Pirkko Melville FT, KTM tutkimus- ja kehittämispäällikkö Jyväskylän kaupunki

Lisätiedot

Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori. Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011

Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori. Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011 Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011 Miten luovuus ja innovatiivisuus liittyvät julkiseen sektoriin? Hallituksen tahtotila: Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 Ohjelman sisältö Uuden tyyppiset, asiakaslähtöiset palvelujen tuotantotavat ja -konseptit Asiakkuuksien hallinta ja johtaminen

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Osallisuus ja yhdessä tekeminen käytännössä - Yhteiskehittäminen ja -tutkiminen vammaissosiaalityön hankkeessa

Osallisuus ja yhdessä tekeminen käytännössä - Yhteiskehittäminen ja -tutkiminen vammaissosiaalityön hankkeessa Osallisuus ja yhdessä tekeminen käytännössä - Yhteiskehittäminen ja -tutkiminen vammaissosiaalityön hankkeessa Jan Huopainen Katriina Kunttu Marjo Romakkaniemi 19.1.2017 OSALLISUUDEN VARMISTAMINEN JA SYRJÄYTYMISEN

Lisätiedot

Ajankohtaista opetushallinnosta

Ajankohtaista opetushallinnosta Ajankohtaista opetushallinnosta Pääjohtaja Aulis Pitkälä Rovaniemi 13.9.2016 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2018 2013 2014 2015 2016 2017 2018 si-, perus- ja lisäpetuksen ops-perusteet

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Työturvallisuus pelastustoimen ja ensihoitopalvelun uusissa työmuodoissa

Työturvallisuus pelastustoimen ja ensihoitopalvelun uusissa työmuodoissa Työturvallisuus pelastustoimen ja ensihoitopalvelun uusissa työmuodoissa Hanna Honkavuo, hankesuunnittelija, Pohjois-Savon pelastuslaitos Pelastustoimen tutkimuspäivät 6.6.2019 Hankkeen ajankohta 1.8.2018-31.1.2020

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Digitaalisten palveluverkkojen liittäminen maankäytön suunnitteluun. Heli Suuronen

Digitaalisten palveluverkkojen liittäminen maankäytön suunnitteluun. Heli Suuronen Digitaalisten palveluverkkojen liittäminen maankäytön suunnitteluun Heli Suuronen Tausta Ihmettelyn aihe: Miten palvelujen digitalisoituminen vaikuttaa palveluverkkojen suunnitteluun? Miten digitaaliset

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Kotihoidon tuen puolittaminen Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus Varhaiskasvatuslain uudistaminen Jarkko Lahtinen jarkko.lahtinen@kuntaliitto.fi Syyskuussa

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

Palvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä.

Palvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä. Palvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä. Satu Miettinen, professori Lapin yliopisto Palvelumuotoilu on strategisen johtamisen väline.

Lisätiedot

Johdanto päivän teemoihin. Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu

Johdanto päivän teemoihin. Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu Johdanto päivän teemoihin Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu Kansalaaset tuloo Helsingin Roihuvuoren asukaspuiston yhteissuunnittelu (http://www.roihuvuori.com/index.php?option=com_content&task=view&id=2199

Lisätiedot

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma. Dinno-tutkimus 2012-2014

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma. Dinno-tutkimus 2012-2014 Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma Dinno-tutkimus 2012-2014 Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Yksi kuudesta Tekesin Työelämäinnovaatiot aktivointihankkeessa rahoitetusta julkisen tutkimuksen

Lisätiedot

MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE?

MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE? MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE? Dosentti Elina Jaakkola Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto Serve Research Brunch 18.9.2013

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen strategia. Opla 48 10.05.2006

Varhaiskasvatuksen strategia. Opla 48 10.05.2006 Varhaiskasvatuksen strategia Opla 48 10.05.2006 Visio 2013 Lohjan varhaiskasvatus tarjoaa 2800 lapselle perheen tarpeisiin vastaavat alueelliset ja laadukkaat peruspalvelut. Palvelutoimintaa toteuttaa

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 Tutkimusongelmat 1. Millaista on lasten keskinäinen yhteisöllisyys lapsiryhmissä? 2. Miten yhteisöllisyys kehittyy? Mitkä

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun

Lisätiedot

Millaisia rooleja ja tehtäviä on esimiehellä yhteiskehittämisessä?

Millaisia rooleja ja tehtäviä on esimiehellä yhteiskehittämisessä? Millaisia rooleja ja tehtäviä on esimiehellä yhteiskehittämisessä? Työpaja 7.11.2017 Reijo Kauppila, Muutosvalmennus Reijo Kauppila Oy Työnohjaaja, johdon valmentaja, KM, Psykodraamakouluttaja TEP reijo.kauppila@muutosvalmennus.fi,

Lisätiedot

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara?

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? KIRA-foorumi 27.1.2010 Toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen ASUNTOSÄÄTIÖ ASUKKAAT KESKIÖSSÄ ASUINALUEITA KEHITETTÄESSÄ Hyvä elinympäristö ei synny sattumalta eikä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ajankohtaiset kysymykset kuntatoimijoiden näkökulmasta

Varhaiskasvatuksen ajankohtaiset kysymykset kuntatoimijoiden näkökulmasta Varhaiskasvatuksen ajankohtaiset kysymykset kuntatoimijoiden näkökulmasta Maarit Alasuutari, Jyväskylän yliopisto CHILDCARE-tutkimuskonsortio 27.9.2017 CHILDCARE-tutkimuskonsortio Tutkimushankkeessa paneudutaan

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen VERKOSTOISSA ON VOIMAA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen LIIKKUVA LAPSUUS VARHAISKASVATUKSEN HANKE LASTEN ARKILIIKKUMISEN LISÄÄMISEKSI 2 LIIKKUVA LAPSUUS HANKKEEN TAUSTATIETOJA Hanke

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak

FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Mitkä tekijät selittävät sosiaalisen yrityksen perustamista ja tukevat sen menestymisen mahdollisuuksia? alustavia tuloksia FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Näkökulma Miten sosiaalinen yritys

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä 7.5.2019 Teemapaja: Ammatillisen koulutuksen johtaminen Opetushallitus Tuula Sumkin Vaikuttavuus vaikuttavuusketju (Sitra) 16/05/2019 Opetushallitus

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot

Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi

Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi Riina Antikainen, Maija Mattinen, Marja Salo Suomen ympäristökeskus (SYKE) 18.12.2013 Kuva: Mauri Mahlamäki Muut kuvat: Sitran resurssiviisaus

Lisätiedot

Materiaalikatselmustoiminnan kehitys. 4.3.2011 TYKELI -taustatyöpaja Motiva Oy, Paula Eskola

Materiaalikatselmustoiminnan kehitys. 4.3.2011 TYKELI -taustatyöpaja Motiva Oy, Paula Eskola Materiaalikatselmustoiminnan kehitys 4.3. TYKELI -taustatyöpaja Motiva Oy, Paula Eskola Materiaalikatselmus Systemaattinen tapa käydä tuotannon materiaalivirrat läpi ja etsiä säästökohteita Tuloksena aikaansaadaan

Lisätiedot

Voiko tapahtuma olla tuottava? Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari 17.5.2011 Tapahtumapalvelujohtaja Iiris Lehtonen

Voiko tapahtuma olla tuottava? Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari 17.5.2011 Tapahtumapalvelujohtaja Iiris Lehtonen Voiko tapahtuma olla tuottava? Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Tapahtumapalvelujohtaja Iiris Lehtonen Tuottavuus ja verkostojohtaminen Kuntatalouden kehitys ja palvelutarpeen kasvu edellyttävät

Lisätiedot

Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle?

Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Timo Räikkönen, kehitys- ja markkinointijohtaja, YIT Jari Niemelä, toimitusjohtaja, Workspace Oy #HENRYFoorumi / #HF_2014 #yitkehitys HR erilaisten muutosten keskellä

Lisätiedot

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Kuopio 1.11.2017 Learning Cafe RYHMÄ 1 Miten toteutetaan ja johdetaan Pohjois-Savon vetovoiman lisäämistä niin, että edistetään osaavan työvoiman saatavuutta?

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiöihin klinikka

Elinvoimaa lähiöihin klinikka Elinvoimaa lähiöihin klinikka Erkki Aalto Lähiöiden kehittäminen ja kerrostalojen korjaaminen ovat merkittävä kansallinen haaste www.rakli.fi/klinikat/elivoimaa-lahioihin-turku RAKLIn klinikka kokoaa toimijat,

Lisätiedot

Vantaa case: Tarina kevyemmistä varhaiskasvatuspalveluista kohti jatkuvaa palvelumuotoilua Kuntaliitto 19.11.2014

Vantaa case: Tarina kevyemmistä varhaiskasvatuspalveluista kohti jatkuvaa palvelumuotoilua Kuntaliitto 19.11.2014 Miten innovoimme ja mitä innovoinnin jälkeen? Vantaa case: Tarina kevyemmistä varhaiskasvatuspalveluista kohti jatkuvaa palvelumuotoilua Kuntaliitto 19.11.2014 Sole Askola-Vehviläinen Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II

H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalveluiden päiväkotihoidon palveluseteli Oulun Kauppakamarin tilaisuus 29.3.2012 Arto Lamberg, varhaiskasvatusjohtaja H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L

Lisätiedot

Tuottavuutta ja hyvinvointia finanssialalle

Tuottavuutta ja hyvinvointia finanssialalle Kuinka me yhdessä toimimme? Miten minä voin vaikuttaa? Työn tulevaisuus Finanssiala on suuressa murroksessa ja ala kohtaakin laajalti vaikuttavia muutostekijöitä tulevaisuudessa. Asiakaskäyttäytymisen

Lisätiedot

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Akaa kaupunki ja Sirkka Rousu/Pystymetsä Oy 2015 1 Tarve FAKTAT

Lisätiedot

Suomen työelämästä Euroopan paras. Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Suomen työelämästä Euroopan paras. Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomen työelämästä Euroopan paras Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomen työelämä eurooppalaisessa vertailussa Vahvuudet Eniten kehitettävää

Lisätiedot

Tinkauspaja 1 Sali LS 2. Ketterä oppiminen

Tinkauspaja 1 Sali LS 2. Ketterä oppiminen Tinkauspaja 1 Sali LS 2 Ketterä oppiminen Tinkauspajan sisältö Johdanto: Ketterä oppiminen kokemuksia Ketterän oppimisen edellytyksiä, ryhmätyöt Millaisia taitoja ihmiset tarvitsevat kyetäkseen oppimaan

Lisätiedot

Kansainvälistymisen sylissä niukoin resurssein

Kansainvälistymisen sylissä niukoin resurssein Kansainvälistymisen sylissä niukoin resurssein Kansainvälisyys ++++ Uudenlainen osaaminen & kekseliäisyys Yhteisö resurssina Siperia opettaa Uudet koulutus tarpeet (kielitaito, matkailu osaaminen) Monikulttuurisuus

Lisätiedot

Forssan kaupungin INNOVAATIOSÄÄNTÖ

Forssan kaupungin INNOVAATIOSÄÄNTÖ Forssan kaupungin INNOVAATIOSÄÄNTÖ Yhteistoimintaryhmä 20.12.2010 Kaupunginhallitus 10.1.2011 Sisällysluettelo 1. Merkitys... 3 2. Synty... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Määritelmä... 3 5. Tekeminen... 4 6.

Lisätiedot

Poliisin työikäohjelma

Poliisin työikäohjelma Poliisin työikäohjelma Työelämän risteyksissä 30.1.2018 Poliisin työikäohjelman projektiryhmä 1 Toimintaympäristö muuttuu jatkuvaa muutosta hallittava tehtäviä on uudelleen organisoitava ja priorisoitava

Lisätiedot

Työkalut innovoinnin tehostamiseen valmiina käyttöösi. Microsoft SharePoint ja Project Server valmiina vastaamaan organisaatioiden haasteisiin

Työkalut innovoinnin tehostamiseen valmiina käyttöösi. Microsoft SharePoint ja Project Server valmiina vastaamaan organisaatioiden haasteisiin Työkalut innovoinnin tehostamiseen valmiina käyttöösi Microsoft SharePoint ja Project Server valmiina vastaamaan organisaatioiden haasteisiin Terve! Pieni, nopea kysely kiitos! Lyhyt katsaus osallistujiin

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta. Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset

Lisätiedot

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Strategia prosessista käytäntöön!

Strategia prosessista käytäntöön! Strategia prosessista käytäntöön! Kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, TtM Maire Ahopelto, Kainuun sote Hyve-johtamisen kartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Kainuun osahankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Maistraattien ikäohjelma ja mentorointipilotti

Maistraattien ikäohjelma ja mentorointipilotti Maistraattien ikäohjelma ja mentorointipilotti 1 Elämäsi tiedot tallessa ja saatavilla Vastaamme yksityishenkilöiden henkilötietojen rekisteröinnistä sekä holhousviranomaisen palveluista. Annamme myös

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista. 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab

USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista. 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab Mikä USO-hanke USO I-hanke (2010-2012) on ollut osa

Lisätiedot

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Vasu2017 Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Mervi Tuominen 29.11.2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Yhdenmukaisuus esiopetussuunnitelman ja perusopetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot