1 SANTALAN OSAYLEISKAAVA KML/1.9.2015 Lyhennelmä ehdotusvaiheen lausunnoista sekä vastineet ja tarkistukset kaava-asiakirjoihin Laatineet: Kukka-Maaria Luukkonen, kaupungingeodeetti Henrik Wickström, Oy Wixplan Ab, osayleiskaavan laatija LAUSUNNOT 1 Hangon kaupunki, tekninen lautakunta Tekninen lautakunta toteaa, että teknisen lautakunnan aikaisemmin luonnoksesta esittämät asiat on otettu huomioon osayleiskaavaehdotuksessa. Lautakunta esittää, että myöhemmin laadittavassa asemakaavassa asutus pyritään suunnittelemaan riittävän tiiviiksi ja ympäristö säilytetään mahdollisimman luonnonmukaisena rakennusten ympärillä pohjaveden muodostumisalueella. Maalämpöjärjestelmät eivät sovellu lämpöenergian tuottamiseen alueella. Kaavaselostuksen kohdassa 5.3.6 tulee poistaa sana kaupungin sillä, alueen vesi- ja viemäriverkosto on edelleen yksityisessä omistuksessa suurelta osin. Lautakunta esittää, että tulvariskitarkastelu on tehtävä osayleiskaavatyön yhteydessä, koska kaava-alue ulottuu ranta-alueelle. Tulvatarkastelu liitetään kaava-aineistoon. Tekstivirheet korjataan. - tulvatarkastelukartta liitetään kaava-aineistoon - tekstivirheet selostuksessa korjataan, - kielto porata lämpökaivoja vedenottamoiden suoja-alueilla lisätään määräykseen, kuten on esitetty kohdassa 8.8. 2 Hangon kaupunki, ympäristönsuojelutoimisto Ympäristönsuojelutoimisto katsoo, että ympäristönsuojelun lausunto kaavaluonnoksesta on otettu enimmiltä osin huomioon. SL-, luo- ja s- kohdemerkinnällä olevia kohteita on osoitettu kaava-alueelle tehtyjen luontoselvitysten pohjalta kiitettävästi. Toimisto esittää, että kaavan yleismääräyksiin tehdään tarkennus lisäämällä selvennykseksi toimenpiderajoitus-sanan perään (maisematyölupa) ja tärkeä pohjavesialue ja vedenottamon kaukosuojvyöhyke- merkintöihin viittaus lainsäädöksiin (527/2014) ymp.suojelul ja (587/2011) vesilaki.
2 Lausunnossa esitetyt tarkennukset ovat asiallisia ja myös tarpeellisia. - kaavamääräykset tarkennetaan lausunnon mukaisesti. 3 Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Maakuntamuseo esittää, että kaavassa suojeltujen rakennusten lisäksi myös opettajien asuinrakennus, tilanhoitajan asuinrakennus Metsola sekä opiston uusi päärakennus osoitetaan suojelumerkinnällä. Myös navettarakennus, jonka vintillä on lepakkoyhdyskunta, ja joka on kaavassa tämän takia esitetty suojeltavaksi muuna suojelukohteena, tulisi suojella ainakin /s merkinnällä. Suojelukohteista tulisi laatia kohteiden suojeluarvot sisältävä luettelo, johon kohteiden numerointi viittaa. Sr-merkinnän määräykseen ja /s-määräykseen tulee sisällyttää lausunnossa esitetyt määräystekstit. Uuden rakentamisen sijoittelu kartanosta länteen vaikuttaa soveliaalta ratkaisulta. Muu uudisrakentamisen tulee soveltua miljööseen. Rakennustavasta tulee määrätä kaavassa ja tarvittaessa tulee laatia erilliset rakennustapaohjeet. Kyseessä on varsin yleispiirteinen osayleiskaava, jonka päätarkoituksena on tulevan asemakaava-alueen rajaaminen ja mitoitus, jolloin ei ole kovin perusteltua yksityiskohtaisesti määrätä kaikista suojelutoimenpiteistä ja suojelutavoista. ELY-keskus totesi lausunnossaan luonnoksesta, ettei eritasoisia rakennus-suojelumääräyksiä tule antaa ja että Väinölä on ainoa yllämainituista rakennuksista, joka jo esitettyjen lisäksi tulee suojella srmerkinnällä. Opettajien asuinrakennus on erittäin huonokuntoinen ja sen rakenteet ovat epäonnistuneiden eristyskorjausten (polyuretaaniruiskutus seiniin 1970- luvulla) vuoksi vaurioituneet, eikä sillä muutenkaan ole rakennushistoriallista arvoa. Myös tilanhoitajan asuinrakennus Metsola on korjattu siten, ettei sillä voida katsoa olevan erityistä suojeluarvoa. Rakentamistapaohjeet kuuluvat selvästi myöhemmin laadittavaan asemakaavaan. - sr-määräysteksti tarkennetaan lausunnossa esitetyllä tavalla,(myös ELYkeskuksen lausunnossa), - /s merkintä muutetaan omaksi osa-aluemerkinnäksi ja laajennetaan myös navetta-alueelle, (myös ELY-keskuksen lausunnossa)
3 4 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Pelastuslaitos esittää että: - rakennusten suunnittelussa ja sijoittelussa huomioidaan lähelle rakentamisen suojaetäisyydet - sammutusveden hankinta pelastuslaitoksen tarpeisiin huomioidaan - päättyvät kadut varustetaan kääntöpaikalla - rakennusten, liikenneväylien ja toimintojen sijoittelussa huomioidaan mahdollisten onnettomuuksien, kuten tulipalon sammutusveden hallinta kiinteistöllä tai nestemäisten ainekuljetusten ajoneuvo-onnettomuuksien aiheuttama vaara pohjavedelle. Useimmat yllä esitetyistä asioista otetaan huomioon asemakaavoituksessa ja sen jälkeisessä kunnallisteknisessä suunnittelussa. Kuljetusten riskit liittyvät lähinnä valtatie 25:een, johon ei ole kaavassa osoitettu uusia liittymiä eikä uutta asustusta sen lähivaikutusalueelle. - ei muutoksia kaava-aineistoon. 5 Museovirasto Museovirasto toteaa, että viraston edellisessä lausunnossa esittämät kaikki korjausehdotukset on huomioitu kaavakartassa, siihen liittyvissä määräyksissä ja merkinnöissä sekä kaavaselostuksessa kiitettävästi. Näin ollen Museovirastolla ei enää ole huomauttamista korjatusta kaavaehdotuksesta. Museovirastolla ei ole huomauttamista kaavaehdotukseen. - ei muutoksia kaava-aineistoon. 6 Uudenmaan liitto Uudenmaan liitto toteaa että kaavaehdotuksessa on otettu huomioon Uudenmaan liiton luonnosvaiheen lausunnossa esittämät kaavaan tehtävät täydennykset: pohjavesialue on esitetty selkeästi kaavaehdotuskartalla sekä suunnittelumääräyksissä. Lisäksi 2. vaihemaakuntakaavassa osoitettu ohjeellinen ulkoilureitti vt 25 pohjoispuolella on osoitettu myös osayleiskaavassa ja opistoalueen rakennusoikeudet on täydennetty kaavaselostuksessa. Uudenmaanliitolla ei ole huomauttamista kaavaehdotukseen. - ei muutoksia kaava-aineistoon.
4 7 Eteläkärjen ympäristöterveys Eteläkärjen ympäristöterveys toteaa, että ympäristöterveyden lausunnossa luonnoksesta 9.5.2014 esitetyt huomautukset I-luokan pohjavesialueista, tuulivoimaloiden melu-, heijastus- ja varjostushaitoista on otettu huomioon kaavaehdotuksessa. Ympäristöterveyden kannalta ei ole huomautettavaa Santalan osayleiskaavan osalta. Eteläkärjen ympäristöterveydellä ei ole huomauttamista kaavaehdotukseen. - ei muutoksia kaava-aineistoon. 8 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Tukes Tukes ilmoittaa että virasto on 5.5.2014 antanut Santalan osayleiskaavan luonnoksesta lausunnon ja nyt esillä oleva ehdotus ei oleellisesti ole muuttunut luonnoksesta. Lausuntomme on siltä osin edelleen sama. Edellisessä lausunnossaan Tukes esitti Forcit Oy.n tehtaan suojaetäisyydet eri toiminnoille ja totesi, että tehtaan varastojen suojaetäisyydet kaavaalueella oleviin yksittäisiin asuttuihin rakennuksiin täyttyvät. Tukesilla ei ole huomauttamista kaavaehdotukseen. - kuten ELY-keskuksen lausuntovastineessa on selostettu (kohta 9.2) kaavakartta täydennetään suojavyöhykemerkinnöillä ja kaavaselostus täydennetään tätä koskevalla uudella kappaleella. 9 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) 9.1 Yleiskommentit ELY-keskus katsoo, että kaava-aineisto on vaikeaselkoista ja jättää epäilyksen siitä, ettei esimerkiksi kaikkia lähtötietoja ole esitetty. Esimerkkinä tästä ovat Seveso II-konsultointivyöhykkeet, joita ei ole huomioitu aiemmin kaavaprosessissa. Lisäksi todetaan, että osayleiskaavan mitoitustarkastelun perusta on ongelmallinen ja johtaa osittain harhaan kaavan mahdollisuuksien osalta. ELY-keskuksen lausunto poikkeaa kokonaisuudessaan merkittävästi kaavaluonnoksesta annetusta lausunnosta ja siinä tuodaan esille kokonaan uusia asioita, joita ei ole otettu esille viranomaisneuvotteluissa eikä luonnoksesta annetussa lausunnossa. Esittelevän virkamiehen vaihtuminen ei saa muuttaa
5 viranomaisen aikaisempaa kantaa asiasta, varsinkin kun aikaisemman lausunnon ja viranomaisneuvottelun pohjalta sovitut muutokset on tehty kaavaehdotukseen. Tämä ei ole maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyn viranomaisyhteistyön ja hyvän hallintotavan mukaista. Kukaan muu lausunnonantaja ei ole havainnut, että kaava-aineisto olisi vaikeaselkoista ja että riittäviä lähtötietoja ei olisi esitetty. Väite Seveso IIdirektiivin mukaisesta selvityspuutteesta on osittain virheellinen, kuten alla esitetään. 9.2 Seveso II kosultointivyöhykkeiden huomioiminen ELY-keskus toteaa, että kaksi Seveso II direktiivin mukaista laitoksta sijoittuu kaava-alueen läheisyyteen. Forcit Oy:n konsultointivyöhyke on 2 km ja Visko Teepak Oy Ab:n vyöhyke on 1,5 km. ELY:n lausunnon mukaan konsultointivyöhykkeet tulee esittää kaavakartassa ja osoittaa näille riittävät kaavamääräykset. Lisäksi asianosaisia laitoksia sekä TUKES:ia ja pelastuslaitosta tulee kuulla. Kaavan laatija toteaa, että asia on ollut Hangon kaupungin ja kaavan laatijan tiedossa ja direktiivin edellyttämät konsultoinnit on tehty ja lausunnot pyydetty sekä luonnos- että ehdotusvaiheessa. Tämän takia onkin pyydetty tässä asiassa toimivaltaisilta asiantuntijaviranomaisilta TUKES:ilta ja palo- ja pelastusviranomaisilta sekä asianomaisilta laitoksilta, Forcit Oy:ltä ja Visko Teepac Oy:ltä lausunnot. Visko Teepac ilmoitti luonnosvaiheessa, ettei niillä ole syytä antaa lausuntoa asiassa. TUKES:in lausunnon mukaan ei ole estettä kaavan mukaiseen rakentamiseen alueella, koska K30 ja K40 rajan sisäpuolelle ei ole esitetty sijoitettavaksi direktiivissä esitettyjä riskille alttiita toimintoja. - kaavakartalle lisätään alueelle ulottuvat 1,5 km:n ja 2 km:n konsultointivyöhykkeet, sekä Forcit OY:n ympärille määrätyt K22,K30 ja K40 turvallisuusvyöhykkeet sekä selitykset kaavamääräyksiin. - kaavaselostuksen vaikutusten arviointiosio täydennetään perustelutekstillä. 9.3 Luonto ELY-keskus esittää, että luonnonsuojelualuemerkintä voisi YM suositusten mukaan olla S-1. Lisäksi ELY-keskus väittää, että Santalan opiston luoteispuoleinen rantaniitty on vain osittain merkitty suojelukohteeksi ja rajaus tulee tarkistaa. ELY haluaa, että luo-kohteet numeroidaan ja kaavaselostukseen liitetään kohdeluettelo, josta suojeltavat arvot ilmenee. RM- ja AP-alueet tulee sijoittaa siten että ne eivät ole päällekkäisiä arvokkaiden luontokohteiden kanssa eivätkä sijaitse myöskään niiden läheisyydessä siten, että luontokohteille aiheutuu haitallisia vaikutuksia (tässä viitataan KHO:n vuosikirjapäätökseen 2015:42). Lisäksi selostuksen vaikutusten arviointi tulee täsmentää.
6 Ely esittää, että vanha navetta ympäristöineen merkitään luo-alueeksi I-luokan lepakkoalueena. Jää epäselväksi mitä niittyä lausunnossa tarkoitetaan, koska rantaniityt on merkitty SL-alueiksi luontoselvityksen mukaisesti. Se osa luoteispuoleisesta niitystä, joka kuuluu vedenottamon lähisuoja-alueeseen, on merkitty ETalueeksi ELY-keskuksen luonnoksesta annetun lausunnon mukaisesti. Muutoin ko. rantaniitty on merkitty suojelualueeksi jopa laajemminkin kuin luontoselvityksessä on esitetty. Luo-kohteet on luontoselvityksessä merkitty karttalehdittäin kirjaimin, joten numerointi edellyttää luettelon muokkaamista uuteen muotoon ja sen liittämistä kaavaselostukseen. AP- ja RM- kohteet ovat päällekkäisiä kahden luo-kohteen osalta. Tämä voidaan tarkistaa. Sitä, että korttelialueet eivät saisi sijaita luo-kohteiden läheisyydessäkään, ei voida perusteettomana hyväksyä. Viittaus yllä mainittuun KHO:n päätökseen ei ole perusteltua koska siinä oli kyseessä erityisestä luontokohteesta, josta oli tehty luonnonsuojelulain mukainen rajauspäätös määräyksineen. Navetta on kaavassa jo esitetty suojeltavaksi lepakkoyhdyskunnan takia. - SL-merkintä muutetaan S-1 merkinnäksi, - luo-kohteet numeroidaan ja liiteluettelo siirretään luontoselvityksestä kaavaselostukseen, - navetan suojelumerkintä muutetaan s-kohteesta luo-rajaukseksi, - päällekkäisten luo- ja korttelialuekohteiden rajaukset tarkistetaan. 9.4 Tulvarajat 9.5 Tuulivoima Kaavaselostuksessa tai määräyksissä ei ole erityisesti otettu huomioon meritulvan mahdollisuutta ja tähän liittyvää suositusta alimmaksi rakentamiskorkeudeksi. Kuten teknisen lautakunnan lausunnon kohdalla on todettu, tulvatarkastelu liitetään kaava-aineistoon. - kaavamääräyksiin lisätään määräys, että alin rakentamiskorkeus on + 2.80 m N2000 korkeusjärjestelmässä. Tuulivoimaloista tehty meluselvitys on vanha ja se tulee päivittää uusimman tuulivoimaloiden melun leviämistä koskevan tiedon mukaiseksi. Koska
7 kohteita voimaloiden ympärillä on suhteellisen vähän, voidaan melutasot laskea myös vain yksittäisiin kohteisiin. Tuulivoimaloiden melutasokäyrien esittäminen kaavakartassa on hyvä, jotta paikalle ei rakennettaisi suurempia tai ainakaan meluisempia voimaloita. Meluselvitys nykyisille voimaloille on tehty joulukuussa 2007. Se on 7 vuotta vanha. Mittaus- ja laskentamenetelmät ovat toki parantuneet, mutta se ei ole riittävä perustelu uudelle meluselvitykselle, varsinkin kun kaavassa esitetyt melukäyrät rajoittavat mahdollisten uusien korvaavien tuulivoimaloiden rakentamista. - kaavamääräyksiin lisätään velvollisuus selvittää matalataajuisen melun vaikutus tuulivoimaloita uudistettaessa sekä määräys että melutaso ei saa ylittyä osoitettujen meluvyöhykkeiden ulkopuolella 9.6 Pohjavedet Huomauttavat, että kaavaselostuksessa on hyvä kertoa, onko vedenottamon siirtäminen kauemmaksi ylärinteeseen tutkittu kaavassa ja millä perusteella nykytilaa jatkavaan kaavaratkaisuun on päädytty. Hangon vesilaitos ei ole esittänyt muutoksia nykytilanteeseen. Toisaalta varsinainen kaivo ja pumppaamo voidaan suojata tai siirtää tulvarajan yläpuolelle nykyisen lähisuoja-alueen puitteissa. Varavesikaivo noin 500 m lounaaseen on myös varattu vedenottamoalueeksi. - ei muutoksia kaava-aineistoon. 9.7 Esitetystä rakentamisesta ELY-keskus esittää että RM-alueita ei yksiselitteisesti ole osoitettu matkailupalvelujen käyttöön ja esittää, että RM-alueen kaavamääräyksestä poistetaan teksti numero osoittaa erillisten majoitusyksikköjen enimmäislukumäärän ja lisätään määräys: Alueen rakentaminen tulee ratkaista asemakaavalla. RM-alueiden sijoittamisessa tulee ottaa huomioon alueen luontoarvot edellä esitetyn mukaisesti. Kaavaehdotuksessa esitetyt RM-korttelit eivät täytä maankäyttö- ja rakennuslain 39 ja 73 :n sisältövaatimuksia. ELY-keskus vastustaa määräystä, jonka mukaan AP-alueilla voitaisiin myöntää rakennuslupa asemakaavoitettavan alueen ulkopuolella, koska katsoo, ettei rakennuspaikkojen mitoitusta ole tutkittu yleiskaavassa siten, että kaavan pohjalta voitaisiin suoraan MRL 72.1 :n mukaisesti myöntää rakennuslupa. Myös Seveso II-konsultointivyöhyke vaikuttaa siihen, ettei lupia voida myöntää suoraan yleiskaavan perusteella.
8 Lisäksi ELY-keskus katsoo, ettei kahden rakennuspaikan esittämiselle kapean salmen rantaan luontoarvoiltaan herkälle alueelle Seveso IIkonsultointivyöhykkeelle (Isontammen niemi RN:o 1:352) ole MRL:n 39 ja 73 :n mukaisia edellytyksiä. AP-alueille osoitettujen olemassa olevien rakennusten käyttötarkoitus tulee esittää kaavaselostuksessa ja mahdolliset käyttötarkoituksen muutokset perustella, jotta niihin voidaan ottaa kantaa. Koko osayleiskaavan laatimisen tavoitteena on ollut alueen mitoituksen määrittäminen ja sopiminen maanomistajan kanssa asemakaavoitusta varten. Jos mitoitusta ei voida sitoa osayleiskaavaan on sama keskustelu taas edessä asemakaavaa laadittaessa ja koko osayleiskaavoitustyö on tehty turhaan. ELY keskuksen perustelut siihen miksi AP-alueille ei voitaisi myöntää hyväksytyn osayleiskaavan perusteella suoraan rakennuslupia, ei ole ymmärrettäviä. Kysymys on 7 ennestään rakennetusta rakennuspaikasta sekä kahdesta uudesta rakennuspaikasta. Lisäksi Seveso II-konsultointi-vyöhyke ei mitenkään vaikuta siihen TUKES: in lausunnon mukaisesti. Kun lisäksi otetaan huomioon että, kaupunki jo nyt MRL:n 171 2 mom 1 kohdan mukaan saa itse myöntää poikkeusluvan olemassa olevan asuinrakennuksen laajentamiseen tai korvaamiseen, tuntuu ELY-keskuksen perustelut varsin huonoilta. Ellei rakennusoikeutta ole määrätty kaavassa, rakennusoikeus määräytyy voimassa olevan rakennusjärjestyksen mukaan. Isontammen niemen osalta kysymys on hieman vaikeampi, koska alueella on luontoarvoja ja rakennuspaikka on osittain luontoalueella. Jos rakennuspaikka pienennetään ja siirretään luo-alueen ulkopuolelle ja sille esitetään vain yksi omakotitalo, vaikutukset luontoalueeseen on huomattavasti pienempi. - kaavaselostuksen tavoitekohta tarkennetaan mitoitustavoitteiden osalta - AP-merkintä muutetaan AO-merkinnäksi - kaavaselostuksen kohta 5.1.1 täydennetään olemassa olevien AOrakennusten osalta - Isontammen niemen toinen rakennuspaikka poistetaan ja AO-alue pienennetään. - Hangon kaupungin kantana on myös, että tarkistusten jälkeen kaava voidaan käyttää MRL 72.1 mukaisesti rakennusluvan myöntämisen perusteena asemakaavoitettaviksi osoitettujen alueiden ulkopuolella AO alueiden osalta. 9.8 Kaavamerkinnät ja -määräykset ELY-keskus väittää, että kaavaratkaisu on sekava ja vaikeaselkoinen koska kaavassa on rakennusoikeus merkitty monella eri tavalla. ELY-keskus esittää kolmetoista korjattavaa kohtaa.
9 - Yksittäisiä rakennuspaikkoja osoittavat AP-alueet tulee muuttaa AOalueiksi, - AP-alueen määräyksestä tulee poistaa teksti symboli osoittaa erillisten asuinrakennusten likimääräisen sijainnin ja lisätä määräys: Alueen rakentaminen tulee ratkaista asemakaavalla. - Palvelujen ja hallinnon alueen (P) määräykseen tulee lisätä: Alueen rakentaminen tulee ratkaista asemakaavalla. Lisättävään määräykseen liittyen ei rakennusoikeuden esittäminen P-alueiden osalta ole tarpeen, vaan rakennusoikeus ratkaistaan tarkemmin asemakaavalla. - RM-alueen määräyksestä tulee poistaa teksti numero osoittaa erillisten majoitusyksikköjen enimmäislukumäärän ja lisätä määräys Alueen rakentaminen tulee ratkaista asemakaavalla. - SL-alueiden osalta rajaus tulee tarkistaa yllä esitetysti. - sr-määräystä tulee täydentää: sr-rakennussuojelukohde. Rakennuksen purkaminen on kielletty. Rakennuksissa suoritettavien korjaustöiden tulee olla sellaisia, että alueen kulttuurihistoriallisesti arvokas luonne säilyy. - Muu suojelukohde (s)-merkinnän kohdalla rakennussuojeluarvot tulee osoittaa sr-merkinnällä ja I-luokan lepakkoalue luo-merkinnällä. - /s-merkintää tulee käyttää joko osana alueen pääkäyttötarkoituksen osoittavaa merkintää, tai sen tarkoittama alue tulee osoittaa omalla osaaluemerkinnällä (vrt. luo) - Osayleiskaavan toteuttamisen vaikutuksia liikennemääriin tulee arvioida. - Merkinnän kuvauksissa Olemassa oleva asuinrakennus ja Uusi asuinrakennus tulee asuinrakennuksen sijaan käyttää termiä rakennuspaikka. - Tärkeän pohjavesialueen kaavamääräystä tulee täydentää seuraavalla määräyksellä: Pohjavesialueelle rakentamista suunniteltaessa on otettava huomioon, että energiakaivoja ei tule sallia alle 500 metrin etäisyydellä tutkitusta vedenottamosta. - luo-alueen merkintää tulee täydentää yllä esitetyllä tavalla. - Kaavaselostuksen viittaukset Tränuholmin saareen osana Santalan osayleiskaavaratkaisua voivat aiheuttaa sekaannusta ja niiden tarpeellisuus tulee tarkistaa. Osayleiskaavassa voi tarpeen mukaan olla monen tasoisia määräyksiä, eikä kaava voi tulla lain- tai asetuksen vastaiseksi siitä syystä. Lisäksi se on MRL:n mukaan kunta, joka harkitsee kaavan tarkkuuden, mitoitustavan ja -tason sekä muut tarkoituksenmukaisuusharkinta-asiat. Osayleiskaavan päätavoitteena on ollut mitoituksen määrittäminen laadittavaa asemakaavaa varten, joten P- ja RM-korttelialueiden mitoitusta ei voida poistaa kaavasta. Kaavassa on lisäksi esitetty aluerajaus, jonka sisällä alueen rakentaminen ratkaistaan asemakaavalla. RM-alueiden rakentamisen määrä voidaan esittää korttelikohtaisesti kerrosalametreinä, kuten P-alueen osalta on esitetty.
10 - yksittäisiä rakennuspaikkoja osoittavat AP-alueet muutetaan AO-alueiksi, kuten myös kohdassa 9.7 on esitetty, - RM-alueiden osalta rakennusoikeus esitetään kerrosalana kortteleittain, - SLmerkintä muutetaan S-1 merkinnäksi, - sr-määräys täydennetään esitetyn mukaisesti, - I-luokan lepakkoalue navetan ympärillä merkitään luo-merkinnällä, - /s merkintä muutetaan osa-aluemerkinnäksi ja navetta-alue merkitään myös /s merkinnällä osana kartanon maisemansuojelualuetta, - arvioidaan toteuttamisen vaikutuksia liikennemääriin, - olemassa oleva asuinrakennus korvataan termillä rakennuspaikka, - tärkeän pohjavesialueen määräys täydennetään energiakaivokiellolla esitetyllä tavalla, - luo-merkintä täydennetään kohdenumerolla ja selostus siihen liittyvällä liiteluettelolla, - kaavan vaikutusten arviointi tarkistetaan ja täydennetään, - Viittaukset Tränuholmeniin, eli kohta 4.1.2 poistetaan selostuksesta 9.9 Lopuksi Ely-keskus katsoo, että nyt esitetyssä muodossa Santalan osayleiskaavaehdotus, ei täytä MRL:n 39 ja 73 :n sisältövaatimuksia. Osayleiskaava ei myöskään perustu maanmrl:n 9 mukaisesti kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaava tulee korjata ja ehdotus asettaa uudelleen nähtäville. Kun kaava tarkistetaan yllä vastineessa esitetyllä tavalla, sitä ei voida enää katsoa olevan ristiriidassa MRL:n 39 ja 73 :n kanssa. Viittaus MRL 9 :ään tarkoittanee Seveso II-direktiivin konsultaatiovyöhykkeiden esittämistä ja vaikutusten selvittämistä. Tarvittavat lausunnot on kuitenkin pyydetty, jossa on selvitetty laitosten vaikutuksia ja rakentamisen edellytyksiä alueella. Konsultaatiovyöhyke ja turvavyöhykkeet lisätään kaavakartalle ja selostusta täydennetään tältä osin, kuten yllä kohdassa 9.2 on esitetty. Koska muutokset koskevat ainoastaan yhtä alueen maanomistajista, joka on hyväksynyt muutokset ja tarkistukset ja koska Seveso II-direktiivin mukaisista laitoksista ja asianomaisilta viranomaisilta jo luonnosvaiheessa on pyydetty tarvittavat lausunnot, ei ole syytä panna kaavaa yllä esitettyjen tarkistusten jälkeen uudestaan nähtäville.