Maakunta-arkkitehti Kaisa Äijö KULTTUURIYMPÄRISTÖN KAAVOITTAMINEN Kaavoitus mielletään monesti 2-ulotteisena juridisena asiakirjana ja maapolitiikan välineenä. Sillä onkin juridinen tehtävä Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaan laaditun kaavan toimiessa yhdyskuntarakenteen kehityksen demokraattisesti hyväksyttynä ohjenuorana. Nykyisessä taloudellisesti latautuneessa arvomaailmassa kaava nähdään usein pitkälti maapoliittisena välineenä maan- tai kiinteistön arvon kohoamisena tai kohoamattomuutena. Kaavojen moniulotteisuus Kaavaa luettaessa tulisi se kuitenkin ennen kaikkea nähdä rakennettuna ympäristönä ja ymmärtää kaavakartan kolmiulotteinen vaikutus kaupunkitilassa tai kylänraitilla. Jokaisella määräyksellä ja merkinnällä on vaikutusta kaupunkikuvaa tai kylämiljöötä muokattaessa. Kaavojen sisältö onkin moniulotteisempi kuin yleisesti ajatellaan. Kaavoihin sisältyy arvoja sekä tärkeää tietoa kulttuuriympäristöstämme ja historiastamme. Kaavojen avulla me myös pyrimme analyyttisesti jäsentelemään ja prosessoimaan tietoa hallitaksemme muutosta. Ymmärtääksemme ja hallitaksemme kehitystä, on yhteiskunnan moniarvoisuus ja yhdyskuntarakenteen monimutkaisuus pakottanut meidät kehittämään prosesseja, joissa tietoa selvitetään ja sovitetaan yhteen sekä arvioidaan muuttujien vaikutuksia nykytilanteeseen. Toisiaan täydentävät ja jatkavat suunnitteluketjut tähtäävät rakentamiseen. Suunnittelun tai suunnittelematta jättämisen lopputuloksena syntyy näkyvää ja konkreettista ympäristöä ominaispiirteineen. Kaikessa prosessoimisessa, selvittämisessä ja vuorovaikuttamisen verkostoissa punainen lanka saattaa kuitenkin joskus hävitä. Kaupunkitilassa, kylämiljöössä tai rakennuksessa näyttäytyvät ominaispiirteet sisältävät myös vahvoja viestejä. Tulevat sukupolvet pyrkivät tulkitsemaan näitä merkityksiä ja arvottavat edellisten tekemää työtä kulloistenkin arvokäsitysten mukaan. Menneet sukupolvet arvostivat materiaalien kestävyyttä niiden kalleuden ja vaikeasti saatavuuden takia. Rakennusten tuli kestää ja olla merkityksellisiä. Teollinen tuotanto on kuitenkin muuttanut suhtautumistamme fyysiseen ja eittämättä myös arkkitehtoniseen kestävyyteen. Rakennetun ympäristömme viesti on nykyään usein ristiriitainen. Aika ratkaisee mitä arvoja tulevat sukupolvet näkevät nyt rakennettavassa perinnössä. Koetaanko se säilytettäväksi siihen liitettävien kauniiden fyysisten ominaispiirteiden takia vai ainoastaan sen edustaman historiallisen aikakauden merkkinä? Kauneus
Kulttuuriympäristö-, rakennettu kulttuuriympäristö- ja rakennusperintökäsitteisiin liitetään usein kauneuden vaaliminen. Ei ole olemassa yhtä totuutta kauneuskäsityksestä, minkä vuoksi samassa yhteydessä pohditaan usein arvoja, joita kulttuurimaisemaan ja rakennettuun kulttuuriympäristöön on totuttu liittämään. Kukin meistä kokee maiseman, kaupunkitilan tai esimerkiksi kylämiljöön maisemassa omien kokemusperäisten näkemysten kautta. Jokainen meistä voi liittää näkemäänsä omia henkilökohtaisesti arvostamiaan asioita. Kauneuden arvottaminen onkin hyvin subjektiivista. Kauneusihanteet kuten myös arvot ovat aikaan sidottuja. Ihminen on käyttänyt tasapainoisia ja harmonisia sommitteluelementtejä rakentaessaan taloja ja muokatessaan maisemaa. Tekninen kehitys ja kaupungistumisen mukanaan tuoma monimutkaisuus ovat kuitenkin paitsi heikentäneet ihmisen luontaista yhteyttä luontoon, myös katkaisseet rakentamisen perinteen ketjun. Tämä on saanut rakennetun ympäristömme tasapainon horjumaan. Kauneuden käsitteen vaikeasta määrittelemisestä huolimatta, on se sisällytetty myös lakiin. Kulttuuriympäristömme ja siihen sisältyvän kauneuden vaaliminen on eräs tärkeä lähtökohta ja tavoite maankäyttö- ja rakennuslaissa. Rakennettuun ympäristöön liittyvien kauneus- ja kulttuuriarvojen vaalimista tulee edistää kaikilla kaavatasoilla. Asemakaavalla suojelu on tehokkain keino säilyttää arvokkaiksi arvotettuja rakennuksia sekä rakennettujen ympäristöjen kokonaisuuksia. Paikan identiteetti Entä onko kauneutta sitten ajallinen jatkumo ja historiallinen kerroksellisuus? Ainakin näillä on suuri merkitys ihmisten kokemuksissa miellyttävistä ympäristöistä. Kulttuuriympäristön historiallisen kerroksellisuuden ja tuttujen pysyvien piirteiden on todettu edesauttavan ihmisten sitoutumista paikkaan. Niillä on myös huomattava merkitys paikallisen identiteetin muodostumisessa ja yhteisöllisyyden tunteen voimistamisessa. Se merkitsee eri ihmisille erilaisia asioita, mutta yhteistä siinä on, että ihmiset haluavat puolustaa paikkaan liittyviä arvoja ja ovat sitoutuneita arvokkaaksi kokemiensa asioiden ylläpitämiseen, säilyttämiseen ja kehittämiseen. Yhteisöllisyyttä ei ole sanana kauneuden tapaan kirjattu maankäyttö- ja rakennuslakiin. Toisaalta alueiden käytön suunnittelun tavoitteiden mukaan kaavoituksella tulee edistää turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomista. Yhteisöllisyydellä on paremmat mahdollisuudet muodostua paikoissa, joissa nämä tavoitteet toteutuvat. Arvot
Arvoilla tarkoitetaan sitä, mikä on hyvää, arvokasta ja tavoiteltavaa. Kulttuurin ja kehityksen maailmankomission raportissa (1995) sukupolvien välinen yhteys luetaan yhdeksi ihmiskunnan perusarvoista. Kulttuuriympäristöt voidaan nähdä tämän yhteyden fyysisinä ilmaisuina. Arvot ovat hetkeen sidottuja ja jatkuvassa muutostilassa. Suomen hallituksen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman (1998) mukaan Rakennetusta ympäristöstä nähdään, mitä yhteiskunnassa on eri aikoina arvostettu. Tämän päivän arvot näkyvät myös huomenna. Juuri siksi arkkitehtuuri on niin tärkeää ja mielenkiintoista. Kohteen arvon määrittelemisessä (arkikielessä myös arvottaminen) käytetään vakiintuneita kriteerejä. Arvottaminen nähdään usein asiantuntijatyönä, jolloin se perustuu kulttuuriympäristössä nähtäviin ja tiedostettuihin arvotekijöihin. Inventoinneilla kerättävä tieto, valokuvat, dokumentit, historia ja kertomukset ovat asiantuntijoiden aineistona arvotustyötä tehtäessä. Lisäksi tarvitaan myös ympäristön lukutaitoa, millä tarkoitetaan kykyä nähdä ja ymmärtää rakennettuun ympäristöön sisältyvä historiallinen jatkumo. Asiantuntija ei kuitenkaan voi sanella kaikkia arvoja ylhäältä päin koska erilaiset arvot eivät ole mitattavissa eivätkä vertailtavissa keskenään. Alueisiin ja paikkoihin liitetään myös kokemusperäisiä tunne- ja käyttöarvoja. Näidenkin sisällyttäminen kaavoihin tulee olla mahdollista ja sen varmistamiseksi kehitetään jatkuvasti uusia keinoja toteuttaa osallistavaa suunnittelua. Arvojen sisällyttäminen kaavamääräyksiin on haastavaa, kuten on myös osoittautunut olevan niiden tulkintojen juridinen vahvistaminen oikeusasteissa. Tästä huolimatta kauneuden ja hyvän, kestävän ympäristön toteutumiseen tähtäävien aineettomiinkin arvoihin viittaavien kaavamääräysten laadintaa tulee kehittää. Niiden yleistyminen ja yhdenmukaistuminen antavat tulevaisuudessa vankempaa pohjaa niihin tukeutumiselle ja arvokkaaksi ja kestäväksi tavoiteltujen ratkaisujen toteutumiselle. Tahto, tieto, taito Ihminen haluaa muokata ja muuttaa ympäristöään. Mennyt edustaa kuuluvuutta johonkin pysyvään, sukupolvien ketjuun ja luo turvallisuutta. Muutoksella taas luodaan uutta ja vahvistetaan uskoa tulevaisuuteen. Molempien suuntien tulee olla mahdollisia. Yhteiskunnassamme on tyypillistä nykyään tapahtuvat nopeat muutokset. Maankäyttöön ja siten myös rakennuskantaan saattaa aiheutua äkillisiäkin muutospaineita. Paineet voivat aiheutua joko voimakkaasta kasvusta ja laajentumisesta tai sitten hiljentävästä ja tyhjentävästä muutoksesta.
On tilanteita, joissa elinkelpoisuuden säilyttämisen ainoana keinona saatetaan nähdä vanhan rakennuskannan korvaaminen uudella, aikakaudelle tyypillisten taloudellisten arvojen mukaisella rakentamisella. Maaseudulla puolestaan muutos voi johtaa hoitamattomuuden mukanaan tuomaan kulttuuriympäristön ja rakennuskannan vähittäiseen rapistumiseen. Tilanteiden erilaisista lähtökohdista riippumatta kaikissa on yhteistä tarve muutoksen hallinnalle, mikä edellyttää tahtoa, tietoa ja taitoa. Pitkäaikaiseen tapahtumasarjaan sovittaminen ja muutoksen hallinta edellyttävät paikan hengen ja historian ymmärtämistä. Tällöin korostuu kerätyn tiedon merkitys. Tiedon turvin on helpompaa pohtia rakennuksiin ja paikkoihin liittyviä arvoja sekä tehdä suunnitelmia niiden säilyttämiseksi ja varmistaa tulevan muutoksen olemassa olevan ympäristön huomioon ottava hienovaraisuus. Rakennetussa ympäristössä tämä konkretisoituu täydennysrakentamisessa. Yksilön vapaus valita ja runsas valikoima materiaaleja ja historiallisia tyylejä koettelevat usein rakennusperintömme eheyden vaalimista ja arvokkaan uuden kerrostuman luomista. Suunnittelu- ja ohjausjärjestelmämme tulisikin toimia tässä selkärankana. Kuitenkaan mikään järjestelmä ei korvaa osaavaa, ymmärtävää ja taidokasta suunnittelua ja hyvää toteuttamista. Hyvä suunnitelma ei vielä takaa onnistunutta lopputulosta. Onkin tärkeää, että toteutusta ohjaavat tahot ymmärtävät kaavaan sisällytetyt arvot ja edellyttävät kaavamääräysten ja -merkintöjen noudattamista suunnitelman tarkoittamalla tavalla. Suunnitelmien konkretisoimisessa on rakentamista ohjaavilla ja valvovilla viranomaistahoilla ja heidän tietotaito-osaamisellaan merkittävä rooli. Kaavoitusketju Kolmiportaisen maankäytönsuunnittelujärjestelmämme tehtävä on varmistaa, että kerätty tieto sisältyy kaavoihin ja siirtyy kaavoitusketjussa eteenpäin täydentyen ja tarkentuen. Yleispiirteisin maankäytön suunnitelma on maakuntakaava, jonka laadinnassa keskitytään valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittäviin kysymyksiin. Yleiskaava on maakunnallisten tavoitteiden välittäjä ja tulkitsija kunnan suunnittelussa. Yleiskaavassa varmistetaan valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaiden kokonaisuuksien ja kohteiden säilyminen. Asemakaava on kaavoista yksityiskohtaisin ja keskittyy lähiympäristön suunnitteluun ja rakentamisen ohjaukseen. Hyvä asemakaava tunnistaa alueen arvokkaat ominaispiirteet, jolloin alueen kehittäminen tapahtuu vahvistamalla paikan ainutkertaisuutta ja identiteettiä sekä torjumalla alueiden samanlaistumista. Kaavoitusprosesseissa tieto, tavoitteet ja suunnitelmat tarkentuvat. Lopputulos kulttuuriympäristön arvojen huomioonottamisessa, vaalimisessa ja alueen kestävässä kehityksessä tulisi näkyä asemakaavoissa ja lopulta konkreettisesti rakennetussa ympäristössä.
Kulttuuriympäristöön sisältyvien arvojen ymmärtäminen on edellytys niiden säilymiselle ja huomioimiselle maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa. Arvostuksen lisäämiseksi on tärkeää lisätä tietoisuutta omasta kulttuuriympäristöstämme. Arvostus näkyy hoidetussa ympäristössä. Rakennusperintömme säilyy parhaiten, kun se säilyttää roolinsa osana elävää elämää. Kulttuuriympäristö on jatkuvasti muuttuva ja kehittyvä. Sukupolvet luovat siihen kukin vuorollaan oman kerrostumansa. Nykyinen yhteiskunnassamme vallitseva runsaudenkirjo näkyy myös niissä arvoissa, joilla ympäristöämme rakennamme ja täydennämme. Säilyttääksemme arvokasta historiaamme sekä rakentaaksemme sen pohjalta uutta arvokasta kerrostumaa tulevien polvien vaalittavaksi, tarvitaan tiedon lisäksi tahtoa ja vahvaa osaamista suunnittelijoilta, toteuttajilta ja päättäjiltä. Teksti on lyhennelmä Varsinais-Suomen Rakennuskulttuuri -julkaisusarjaan, Velkuan, Livonsaaren ja Lempisaaren kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, kirjoitetusta artikkelista Kaavojen moniulotteinen sisältö.