Satakunnan kulttuuriympäristöt ja maakunnallinen kulttuuriympäristöohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Satakunnan kulttuuriympäristöt ja maakunnallinen kulttuuriympäristöohjelma"

Transkriptio

1 Satakunnan kulttuuriympäristöt ja maakunnallinen kulttuuriympäristöohjelma Kulttuuriympäristö kunniaan, Pori Niina Uusi-Seppä, projektipäällikkö Satakunnan Museo gsm

2 Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma Ohjelma laadittiin osana Satakunnan Museon Pisara Kulttuuriympäristöt arjen arvoiksi hanketta Edellinen ohjelma vuodelta 1995 Keskeisiä viranomaistoimijoita ohjelman teossa ja toteutuksessa ovat Satakunnan Museo, Lounais- Suomen ELY-keskus ja Satakuntaliitto. Muita toimijoita ovat mm. Museovirasto, Metsähallitus, Pro Agria, kunnat ja alan oppilaitokset. Toimijakenttä on laaja ja tämän ohjelman keskeisenä tavoitteena on lisätä yhteistyötä ja vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä.

3 Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma Maakunnallisen kulttuuriympäristöohjelman tarkoituksena on antaa tietoa kulttuuriympäristöstä sekä koordinoida kulttuuriympäristön hoitoon, säilyttämiseen ja kehittämiseen kohdistuvia toimenpiteitä. Ohjelman avulla yhdistetään valtakunnalliset, seudulliset ja paikalliset säilyttämisen tavoitteet ja kehitetään yhteistyötä ympäristön vaalimiseksi. Ohjelma on myös apuna päätöksenteossa ja ohjeena kuntien kulttuuriympäristön suunnittelussa. Ohjelmassa nostetaan esiin oleellisimmat kehittämisalueet ja etsitään uusia ideoita ja voimavaroja kulttuuriympäristön hoitoon ja käytännön työn toteuttamiseen

4 Nykytilanteen kartoituksella alkuun: Vahvuuksia Ajallisesti monikerroksinen ja maisemallisesti monimuotoinen kulttuuriympäristö Satakunnassa kaksi maailmanperintökohdetta Toimintansa vakiinnuttaneet korjausrakentamiskeskukset Monitieteinen yliopistokeskus Myönteistä julkisuutta saaneet suuret restaurointiprojektit

5 Heikkouksia Liian vähän rahallisia ja henkilöresursseja Tieto ympäristön arvoista ei aina tavoita asukkaita Kulttuuriympäristön hoito projekteina ei takaa jatkuvuutta Inventointitilanne (vanhentuneet inventoinnit, uudempi arkkitehtuuri, historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset)

6 Uhkia elinkeinorakenteen muutokset, tyhjilleen jäävät tuotantorakennukset maaseudun autioituminen, rappeutuvat rakennukset ja umpeenkasvavat maisemat yhdyskuntarakenteen hajautuminen, keskustojen taantuminen maisemaa hallitsevat uudet rakennelmat (mainostornit, mastot) rakennetun ympäristön ajallisen kerroksellisuuden ja eri aikakausien arkkitehtuurin ominaispiirteiden katoaminen

7 Mahdollisuuksia Kulttuuriympäristöjen hyödyntäminen matkailussa ja opetuksessa Tietojärjestelmien kehittyminen helpottaa tiedon saavutettavuutta ja osallistumista EU-rahoitus Kulttuuriympäristöihin liittyvät taloudelliset arvot ymmärretään paremmin Maisematakuu!

8 Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma VISIO 2015 Kulttuuriympäristö on vakiinnuttanut asemansa osana arjen arvoja. TAVOITETILA 2015 Kulttuuriympäristön erityispiirteet on turvattu säilyttämällä maisemassa näkyvät ihmisen pitkäaikaisen läsnäolon jäljet tasapainoisesti ja korostamalla kulttuuriympäristöä paikallisen identiteetin vahvistajana. Kulttuuriympäristö otetaan huomioon kaikessa maisemaan ja maankäyttöön liittyvässä suunnittelussa ja sen hoito on turvattu riittävällä rahoituksella. Tieto alueen kulttuuriympäristöstä on lisääntynyt inventointien ja tutkimuksen myötä. Hyvin hoidettu kulttuuriympäristö on mielletty vahvuudeksi ja vetovoimatekijäksi ja myös sen taloudellinen arvo ymmärretään. Kulttuuriympäristökasvatus on vakiintunut osa koulujen opetussuunnitelmaa ja tietoa kulttuuriympäristöstä on helposti kaikkien saatavilla.

9 Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma kolme painopistealuetta kulttuuriympäristön hoidon edistämiseksi Kulttuuriympäristöä koskevan tiedon ja tietoisuuden vahvistaminen Korjausrakentamisen ja kulttuuriympäristön hoidon määrällinen ja sisällöllinen kehittäminen Kulttuuriympäristön huomioiminen osana maankäytön suunnittelua

10 Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma Kulttuuriympäristöä koskevan tiedon ja tietoisuuden vahvistaminen Inventoinnit ajan tasalle Yhteistyö alueen korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten kanssa tutkimustiedon lisäämiseksi Ympäristökasvatuksen lisääminen koulujen opetusohjelmassa Kulttuuriympäristöä koskeva tieto helposti saavutettavaksi Tiedotuksen ja koulutuksen lisääminen Hyvin hoidetun kulttuuriympäristön merkitys ymmärretään!

11 Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma Korjausrakentamisen ja kulttuuriympäristön hoidon määrällinen ja sisällöllinen kehittäminen Valtion tuet korjausrakentamiseen tehokkaaseen käyttöön Korjausrakentamiskeskusten toimintaa lisätään koko maakunnassa Perinnemaisemien hoidon järjestäminen Enemmän vuoropuhelua eri ammattilaisten välillä Tietoa ja osaamista kulttuuriympäristön hoitoon!

12 Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma Kulttuuriympäristön huomioiminen osana maankäytön suunnittelua Kulttuuriympäristöä hoidetaan Satakunnassa ohjelmapohjaisesti Paikalliset kulttuuriympäristöohjelmat Arkkitehtuuripoliittinen ohjelma Maankäytönsuunnittelu perustuu ajantasaisiin selvityksiin Osallistamisen kehittäminen kaavoitusprosessissa Laadukas täydennysrakentaminen Riittävät resurssit kaavoitukseen Rakennustapaohjeet Arkkitehtuurikilpailut Elinvoimainen kulttuuriympäristö!

13 Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma Muuta sisältöä: Mistä rahoitusta kulttuuriympäristön vaalimiseen? Museoviraston rahoitus ELY-keskuksen rahoitus Hankerahoitus Satakunnan TE-keskus ja maisemanhoitorahoitus Toimijat tutuksi Museovirasto Alan oppilaitokset Tiehallinto Metsähallitus Yksityiset ja yhdistykset kulttuuriympäristön hoitajina

14 Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna Kulttuuriympäristö kunniaan koulutus, Pori projektipäällikkö Niina Uusi-Seppä, Satakunnan Museo ,

15 Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna -hankkeen tavoitteet Tehdä tunnetuksi maakunnan arvokkaita kulttuuriympäristöjä, jotta ne osataan huomioida maankäytönsuunnittelussa ja niitä osataan myös hyödyntää kunta- ja matkailumarkkinoinnissa. Vahvistaa Satakunnan maakuntaidentiteettiä ja nostaa esiin maakunnan eri alueiden vahvuuksia Tuoda kulttuuriympäristö esiin niin, että sen arvo elinympäristönä ja alueellisena vetovoimatekijänä tunnistetaan ja sen vaaliminen koetaan mielekkääksi Vahvistaa paikallisten asukkaiden ja elinkeinoelämän merkitystä kulttuuriympäristötyössä Helpottaa kulttuuriympäristöä koskevan tiedon saatavuutta

16 Hankkeen toimenpiteet Tuotetaan satakuntalaista kulttuuriympäristöä esittelevä kirja, johon kootaan tietoa maakunnan muinaisjäännöksistä, kulttuurimaisemasta ja rakennusperinnöstä. Keskeisenä aineistona on maakuntakaavaa varten tehty rakennusperinnön inventointi (2005). Kootaan Satakuntalaiset kulttuuriympäristöt kiertonäyttely ja esite Hankkeessa kootut aineistot halutaan saattaa myös kuntien käyttöön hyödynnettäväksi opetuspaketeissa ja kuntamarkkinoinnissa Teoksen julkaisemisen yhteydessä järjestetään keskusteleva seminaari, jonne kutsutaan asiantuntijoita ja kansalaistoimijoita. Samassa yhteydessä arvioidaan myös Satakunnan kulttuuriympäristöohjelman toteutumista

17 Hanketta koordinoi Satakunnan Museo. Yhteistyökumppaneita ovat Satakuntaliitto, Museovirasto, Varsinais- Suomen ELY-keskus, Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma sekä alueen kunnat. Satakuntaliitto on myöntänyt hankkeelle rahoituksen Länsi-Suomen EAKR toimenpideohjelmasta vuosille

18 Satakuntalainen kulttuuriympäristö 2 maailmanperintökohdetta 5 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta 83 valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY ) Yli 1000 muinaisjäännöstä 728 maakunnallisesti arvokasta rakennettua ympäristöä 12 valtakunnallisesti arvokasta ja noin 50 maakunnallisesti arvokasta perinnebiotooppia

19 Satakuntalainen kulttuuriympäristö: Arkeologinen perintö

20 Rakennettu kulttuuriympäristö

21 Kulttuurimaisemat (mm. perinnemaisemat)

22

23

24

25

26

27

28

29 Satalinnan parantola Kokemäenjoen varrella honkametsässä sijaitsevalla monumentaalisella rakennuksella on merkittävä asema maamme kansainvälisestikin korkeatasoisessa parantolaarkkitehtuurissa. Satalinnan punatiiliset rakennukset ovat arkkitehti Onni Tarjanteen suunnittelemia ja ne ovat valmistuneet luvulla. Keuhkotautiparantola rakennettiin Helsingin yliopiston Satakuntalaisen osakunnan keräysvaroin. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.

30 Harjavallan sairaala on Suomen ensimmäinen kunnallinen mielisairaala, joka aloitti toimintansa Klassisistinen päärakennus on vuodelta B-sairaala rakennettiin 1958 arkkitehti Veikko Malmion suunnitelman mukaan. Harjavallan sairaala on juuri vahvistetussa maakuntakaavassa merkitty maakunnallisesti arvokkaaksi kohteeksi laajana, rakennuskannaltaan moniilmeisenä sairaala-alueena puistomaisessa ympäristössä.

31 Toivottomia tapauksia?

32

33

34

35

36

37 Mistä tietoa arvoalueista ja kohteista? Muinaisjäännökset: Museoviraston rekisteriportaali Satakunnan perinnebiotoopit: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt: Maakunnallisesti arvokkaat alueet ja kohteet: Syksyllä 2012 ilmestyy kirja! Kohteet myös lounaispaikkaan.

38 Hoidettu, elinvoimainen kulttuuriympäristö on rikkaus ja voimavara, joka houkuttelee niin asukkaita kuin matkailijoitakin ja antaa mahdollisuuksia monipuoliseen elinkeinotoimintaan ja viihtyisään asumiseen.

KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA

KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA Mistä tulet Etelä-Karjala? Kulttuuriperintö, kulttuuriympäristö ja arkkitehtuuripolitiikka maakunnan tulevaisuuden vetovoimatekijöinä Seminaari 24.1.2014 KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö tarvitsee strategian Maisemat ilmentävät eurooppalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön monimuotoisuutta. Niillä on tärkeä merkitys

Lisätiedot

Pohjois-Savon kulttuuriympäristöohjelman

Pohjois-Savon kulttuuriympäristöohjelman Pohjois-Savon kulttuuriympäristöohjelman päivitys Pohjois-Savon kulttuuriympäristön hoitoohjelman päivittäminen lähtökohtana saadaan näkemys kulttuuriympäristön tilasta ja tarvittavista toimenpiteistä

Lisätiedot

Kemiönsaaren kulttuuriympäristöprojekti

Kemiönsaaren kulttuuriympäristöprojekti Kemiönsaaren kulttuuriympäristöprojekti Kemiönsaaren kulttuuriympäristöprojekti Projektia hallinnoi Varsinais-Suomen maakuntamuseo ja se toteutetaan yhteistyössä Kemiönsaaren kunnan, Varsinais-Suomen liiton,

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan

Lisätiedot

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Alueiden käytön palveluihin kuuluvat maakuntakaavoitus, kuntien

Lisätiedot

Historian ilmiöitä & rakennetun ympäristön piirteitä

Historian ilmiöitä & rakennetun ympäristön piirteitä Historian ilmiöitä & rakennetun ympäristön piirteitä Kulttuuriympäristöt huomion kohteena eri mittakaavoissa MRL-neuvottelupäivät 7.-8.9.2016 Muonio, Olos Mikko Mälkki Intendentti MUSEOVIRASTO Kulttuuriympäristö:

Lisätiedot

Kulttuuriympäristöjen huomioiminen kyläalueilla

Kulttuuriympäristöjen huomioiminen kyläalueilla Kulttuuriympäristöjen huomioiminen kyläalueilla Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan yleisötilaisuus 12.4.2018 Heli Vauhkonen, maakunta-arkkitehti, Uudenmaan liitto Mikä on kulttuuriympäristöä? Ympäristössä

Lisätiedot

Kulttuuriympäristölinjaukset. Marjo Poutanen

Kulttuuriympäristölinjaukset. Marjo Poutanen Kulttuuriympäristölinjaukset Marjo Poutanen 23.3.2018 Kulttuuriympäristö Kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan rakennetun ympäristön, kulttuurimaiseman ja muinaisjäännösten muodostamaa kokonaisuutta. Se

Lisätiedot

Mistä löydän tietoa maiseman- ja luonnonhoitoon sopivista kohteista?

Mistä löydän tietoa maiseman- ja luonnonhoitoon sopivista kohteista? Mistä löydän tietoa maiseman- ja luonnonhoitoon sopivista kohteista? 21.5.2013 Ihmisen toiminnan jäljet näkyvät erilaisina kulttuuriympäristöinä kulttuurimaisemat perinnemaisemat muinaisjäännökset rakennettu

Lisätiedot

Turun seudun kehittämiskeskustelu 2013

Turun seudun kehittämiskeskustelu 2013 Turun seudun kehittämiskeskustelu 2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueidenkäyttö Anna-Leena Seppälä VARELY/ALS 11.4.2013 MAL aiesopimus Allekirjoitettiin 20.6.2012 voimassa vuoden 2016 loppuun asti osapuolet

Lisätiedot

Satakunnan Museo Satakunnan Museo Rosenlew-museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Satakunnan kulttuurifoorumi 12.3.

Satakunnan Museo Satakunnan Museo Rosenlew-museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Satakunnan kulttuurifoorumi 12.3. Satakunnan Museo Satakunnan Museo Rosenlew-museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Satakunnan kulttuurifoorumi 12.3.2014 Satakunnan Museon tehtävä ja vastuualue Satakunnan

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 29.10.2013

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 29.10.2013 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueellisen yhteistyön edistäminen sekä ammatillisten että paikallismuseoiden parissa 2. Osallistava, vuorovaikutteinen tiedonvälitys kulttuuriperintöön

Lisätiedot

Maisema-alueet maankäytössä

Maisema-alueet maankäytössä Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

MITEN JA MIKSI KULTTUURIYMPÄRISTÖÄ VAALITAAN JA MISTÄ SEN ARVOT KOOSTUVAT

MITEN JA MIKSI KULTTUURIYMPÄRISTÖÄ VAALITAAN JA MISTÄ SEN ARVOT KOOSTUVAT MITEN JA MIKSI KULTTUURIYMPÄRISTÖÄ VAALITAAN JA MISTÄ SEN ARVOT KOOSTUVAT Kulttuuriympäristö kunniaan koulutus Pori 23.4.2012 Liisa Nummelin, Satakunnan Museo Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta,

Lisätiedot

Porin seudun kehittämiskeskustelu 2013

Porin seudun kehittämiskeskustelu 2013 Porin seudun kehittämiskeskustelu 2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueidenkäyttö Anna-Leena Seppälä ELY edistää kulttuuriympäristön hoitoa ja kulttuuriperinnön vaalimista Rakennusperintöaiheiset seminaarit

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseotoiminnan kehittäminen ja aktivointi viemällä eteenpäin suunnitelmista esiin nousseita kehittämistavoitteita 2. Kulttuuriympäristöön

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 29.1.2014 1 Valtakunnallisesti arvokkaat maisemaalueet

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden inventointi

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden inventointi Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden inventointi Maisema, virkistyskäyttö ja monimuotoisuus alueiden käytön suunnittelussa, Oulu 7.5.2014. Aili Jussila Maisemat, Ruotuun hanke, Kainuun ELY keskus

Lisätiedot

KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Etunimi Sukunimi puh. 044 794 xxxx, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0937 KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI

VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI KIVIJÄRVI - KEURUU PIENET YKSINÄISTALOT - REKOLA - LUHANKA RINTAMAMIESTALOT - SEPÄNKATU HANKASALMEN ASEMANKYLÄ ASEMARAKENNUKSET - HAAPAMÄKI KIRKKORAKENNUKSET

Lisätiedot

Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä. Kulttuuriympäristö kunniaan

Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä. Kulttuuriympäristö kunniaan Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä Kulttuuriympäristö kunniaan 23.4.2012 1 SISÄLTÖ ELY-keskuksen tehtävät VAT ja kaavoitusjärjestelmä VAT ja kulttuuriympäristö

Lisätiedot

Satakunnan maakuntaohjelma

Satakunnan maakuntaohjelma Satakunnan maakuntaohjelma 2014-2017 Satakuntaliitto 13.9.2016 Kuvitus Taru Anttila Maakuntaohjelma 2014-2017 Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan kehittämiseksi tulevaisuudessa. Ohjelmassa yhteen

Lisätiedot

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,

Lisätiedot

JOY-KAMPANJASTA KUKU- KOULUTUKSEEN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE

JOY-KAMPANJASTA KUKU- KOULUTUKSEEN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE JOY-KAMPANJASTA KUKU- KOULUTUKSEEN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE KULTTUURIYMPÄRISTÖ KUNNIAAN KOULUTUS 14.1.2012 TORNIO ANNI WALLENIUS Suomen Kotiseutuliitto valtakunnallinen keskusjärjestö perustettu 1949 Jäsenet:

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen tuloksia

Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen tuloksia Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen tuloksia, ympäristöministeriö 11.4.2018 Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivä, Helsinki Maakuntalaki HE 15/2017 2 luku

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet

Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Hannu Linkola, hannu.linkola@ymparisto.fi Satakunnan arvokkaat maisema-alueet -seminaari 26.11.2013 Ravintola Liisanpuisto / Satakuntaliitto Maalaismaisemaa

Lisätiedot

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN

Lisätiedot

Helsingin linnoitusvyöhykkeen inventointiselvityksen tarkistaminen Ele/PP/AM

Helsingin linnoitusvyöhykkeen inventointiselvityksen tarkistaminen Ele/PP/AM Helsingin linnoitusvyöhykkeen inventointiselvityksen tarkistaminen Ele/PP/AM 20.3.2014 Vastaukset 17.3.2014 mennessä esitettyihin kysymyksiin: 1. Onko olemassa museoviranomaisen lausuntoa koskien Helsingin

Lisätiedot

Elinvoimaa kulttuuriympäristöistä. Liisa Bergius Keski-Suomen liitto

Elinvoimaa kulttuuriympäristöistä. Liisa Bergius Keski-Suomen liitto Elinvoimaa kulttuuriympäristöistä Liisa Bergius Keski-Suomen liitto Kulttuuriperintöbarometri 201 Museovirasto ja ympäristöministeriö Tekijä Jaakko Hyry Kantar TNS Oy 22..201 Työ 22010 Viittausohje: Kulttuuriperintöbarometri

Lisätiedot

ARVOTTAMINEN OSANA KULTTUURIPERINNÖN HOITOA JA SUOJELUA!

ARVOTTAMINEN OSANA KULTTUURIPERINNÖN HOITOA JA SUOJELUA! ARVOTTAMINEN OSANA KULTTUURIPERINNÖN HOITOA JA SUOJELUA! Korjausrakentamisen seminaari 1, rakennusvalvonta, Oulu 2013! Helena Hirviniemi" arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Helena Hirviniemi" tutkija, Oulun

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Keski-Suomen ELY-keskus, Liisa Horppila-Jämsä MAMA hankkeen maisemainfo 11.2.2015 17.2.2015 Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!!

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Esityksen runko 1. Hankkeen taustat, tavoitteet, toimenpiteet ja kohderyhmät. 2.

Lisätiedot

Saamelainen maisema. Valtakunnalliset museopäivät Anár Inari. Päivi Magga, tutkija Saamelaismuseo Siida

Saamelainen maisema. Valtakunnalliset museopäivät Anár Inari. Päivi Magga, tutkija Saamelaismuseo Siida Saamelainen maisema Valtakunnalliset museopäivät 25.5.2016 Anár Inari Päivi Magga, tutkija Saamelaismuseo Siida Esityksen rakenne Saamelaismuseo Siida hankepolku => Siidan saamelainen kulttuuriyksikkö

Lisätiedot

Kulttuuriympäristön arvot kaavoituksessa

Kulttuuriympäristön arvot kaavoituksessa Kulttuuriympäristön arvot kaavoituksessa Kulttuuriympäristö kunniaan LAHTI 5.3.2012 Hämeen ELY-keskus, arkkitehti Annu Tulonen, alueidenkäyttöyksikkö 8.3.2012 1 Kysymyksiä Miten kaavoituksen eri osapuolet,

Lisätiedot

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN PERINNEMAISEMIEN NYKYTILA. leena Lehtomaa, VARELY, ls-yksikkö

VARSINAIS-SUOMEN PERINNEMAISEMIEN NYKYTILA. leena Lehtomaa, VARELY, ls-yksikkö VARSINAIS-SUOMEN PERINNEMAISEMIEN NYKYTILA leena Lehtomaa, VARELY, ls-yksikkö 7.6.2019 1 SISÄLTÖ Käsitteitä Perinnebiotooppien uhanalaisuus Suomessa Luontodirektiivin luontotyypit ja niiden tila Suomessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302a NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 4 JA 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (8)

Lisätiedot

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot

LAUKON KARTANON ALUE. KULTTUURIYMPÄRISTÖN JA RAKENNUSPERINNÖN HOIDON SEMINAARI VAPRIIKKI Leena Lahtinen aluearkkitehti Vesilahden kunta

LAUKON KARTANON ALUE. KULTTUURIYMPÄRISTÖN JA RAKENNUSPERINNÖN HOIDON SEMINAARI VAPRIIKKI Leena Lahtinen aluearkkitehti Vesilahden kunta LAUKON KARTANON ALUE Laukon rakennuksia 1840-luvulta. Osasuurennos J.Knutsonin piirroksesta kirjasta 'Finland framstäldt i teckningar' vuodelta 1845-52 KULTTUURIYMPÄRISTÖN JA RAKENNUSPERINNÖN HOIDON SEMINAARI

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Kulttuuriympäristö jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Tästä lähdettiin liikkeelle Toimijoiden välinen yhteistyö satunnaista Ei säännöllisiä kokoontumisia Puheväleissä, mutta kenen kanssa? Vuorovaikutus

Lisätiedot

Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu

Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu Näyttely- kokonaisuus Osarahoitus: Euroopan aluekehitysrahasto Länsi-Suomi Toimintalinja 3: Alueiden saavutettavuuden ja toimintaympäristön

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,

Lisätiedot

Merkittävät kulttuuriympäristöt ja arvokkaat maisema-alueet. Maakunta-arkkitehti Susanna Roslöf

Merkittävät kulttuuriympäristöt ja arvokkaat maisema-alueet. Maakunta-arkkitehti Susanna Roslöf Merkittävät kulttuuriympäristöt ja arvokkaat maisema-alueet Maakunta-arkkitehti Susanna Roslöf 1 Satakunnan vaihemaakuntakuntakaavan 2 tavoitteet raportin sivu 27 Tavoitteet on kuvattu maankäyttö- ja rakennuslaissa

Lisätiedot

Arvokkaat kulttuuriympäristöt

Arvokkaat kulttuuriympäristöt Arvokkaat kulttuuriympäristöt Pirkanmaan Maisema-alueet Maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat maatalousalueet Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Kylätontit ja muu arkeologinen kulttuuriperintö

Lisätiedot

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4 Valmisteluryhmä 4 Siirtyvistä tehtävistä ja sidosryhmäyhteistyöstä tulevassa maakunnassa / Satakuntaliitto Maakuntauudistukseen liittyvä sidosryhmätilaisuus koskien alueiden käyttöä, luonnonvaroja ja liikennettä

Lisätiedot

Maisemat maakuntakaavoituksessa

Maisemat maakuntakaavoituksessa Maisemat maakuntakaavoituksessa Maankäyttö- ja rakennuslain arviointiin liittyvä työpaja 26.11.2012 Ympäristöministeriö Marja Mäntynen Oikeudellinen perusta Maakunnan suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten

Lisätiedot

ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA

ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA Hyväksytty 16.2.2009 YMPÄRISTÖ- JA KAAVOITUSVIRASTO VISIO TURKU on kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu Itämeren kulttuurihistoriallinen kaupunki, jonka korkeatasoinen

Lisätiedot

Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014

Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014 2014 Mihin voidaan hakea avustusta? Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön parantaminen Valtakunnallisesti, seudullisesti tai paikallisesti merkittävä rakennus

Lisätiedot

Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo.

Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo. YHTEISTYÖSOPIMUS Sopijapuolet: Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo. Turun maakuntamuseosta käytetään jäljempänä nimitystä maakuntamuseo.

Lisätiedot

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntakaava Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet

Kymenlaakson maakuntakaava Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet Kymenlaakson maakuntakaava 2040 Maakuntakaavan sisältö ja tavoitteet Kokonaismaakuntakaavan lähtökohdat Aiemmin vahvistetut maakuntakaavat Maakuntakaavan toteutumisen seurantaraportti Maakuntakaavan ajantasaisuusarviointi

Lisätiedot

Salon seudun maisemat

Salon seudun maisemat Salon seudun maisemat Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Marie Nyman, Alueiden käyttö 29.1.2014 TAUSTAA: ELY-keskuksen

Lisätiedot

Asemakaavoituksen lausunto Manner-Naantalin osayleiskaavaehdotuksesta

Asemakaavoituksen lausunto Manner-Naantalin osayleiskaavaehdotuksesta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 46 25.08.2016 Asemakaavoituksen lausunto Manner-Naantalin osayleiskaavaehdotuksesta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 25.08.2016 46 Kaavoitusarkkitehti Mika Sahlström

Lisätiedot

Valtakunnallisen kulttuuriympäristön arvot ja vaikuttavuus. Keski-Suomen museo Päivi Andersson 19.11.2010

Valtakunnallisen kulttuuriympäristön arvot ja vaikuttavuus. Keski-Suomen museo Päivi Andersson 19.11.2010 Valtakunnallisen kulttuuriympäristön arvot ja vaikuttavuus Keski-Suomen museo Päivi Andersson 19.11.2010 Maakuntien suunnittelujärjestelmä Kulttuuriympäristöt Keski-Suomen maakuntakaavassa Maakunnalliset

Lisätiedot

Heikkilän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Heikkilän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Hämeenkosken kunta Heikkilän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510012986 7.11.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa

Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa seminaari 31.3.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Satakunta luontomatkailun

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNNALLINEN

SATAKUNNAN MAAKUNNALLINEN SATAKUNNAN MAAKUNNALLINEN KULTTUURIFOORUMI 20.11.2018 vt. maakuntajhtaja Ask Ar-Heinilä, Satakuntaliitt Satakuntaliitt aluekehitysviranmaisena vastaa maakunnan aluekehittämisen strategisesta kknaisuudesta.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola

Lisätiedot

Miten uusiokäyttö voi lisätä kulttuurisia arvoja?

Miten uusiokäyttö voi lisätä kulttuurisia arvoja? Piirteitä keskisuomalaisen maaseudun vanhasta ja uudemmasta rakennuskulttuurista - Miten uusiokäyttö voi lisätä kulttuurisia arvoja? Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla, Jyväskylä 30.1.2014 Arkkitehti

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen onnistuu

Täydennysrakentaminen onnistuu Täydennysrakentaminen onnistuu Ohjaavan viranomaisen näkemyksiä täsmäiskuihin Alueidenkäyttöpäällikkö Brita Dahlqvist-Solin/Uudenmaan ELY-keskus Näkemykset perustuvat ELY:n rooliin ELY-keskusten tehtävä

Lisätiedot

Kunnat, kaavoitustoimi ja rakennusvalvonta Maakuntien liitot Alueelliset ympäristökeskukset Maakuntamuseot

Kunnat, kaavoitustoimi ja rakennusvalvonta Maakuntien liitot Alueelliset ympäristökeskukset Maakuntamuseot 2/2 Jakelu Kunnat, kaavoitustoimi ja rakennusvalvonta Maakuntien liitot Alueelliset ympäristökeskukset Maakuntamuseot Tiedoksi Liikenne- ja viestintäministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Opetusministeriö

Lisätiedot

IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA TOIMINTALINJA Aluekehitysasiantuntija Krista Tupala Satakuntaliitto

IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA TOIMINTALINJA Aluekehitysasiantuntija Krista Tupala Satakuntaliitto IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA TOIMINTALINJA 15.5.2018 Aluekehitysasiantuntija Krista Tupala Satakuntaliitto Tavoitellaan : satakuntalaisten palvelujen turvaamiseksi, hyvinvoinnin edistämiseksi, IHMISLÄHTÖISIÄ

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 22.11.2013

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 22.11.2013 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseotoiminnan edistäminen neuvonnan ja ohjauksen sekä suunnitelmallisen ohjelmatyön (työkirja) avulla 2. Museoportaalin kehittäminen (kieliversiot,

Lisätiedot

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan

Lisätiedot

Euran kunta 2-1. Maisema-alueet; Eura

Euran kunta 2-1. Maisema-alueet; Eura 8. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotusvaiheen 1 aineisto (MH 22.1.2018) lausunnoilla 29.3.2018 asti MAISEMA-ALUEET / lausuntojen lyhennelmät ja laaditut vastineet Lyhenne lausunnon aiheesta 2 2-1

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA Tässä toimenpideohjelmassa paikallisella matkailulla tarkoitetaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan alueiden matkailua. Alueellinen matkailu tarkoittaa Etelä-Savon

Lisätiedot

Hämeen järviltä Satakunnan suistoon Kokemäenjoen vesistöalueen vesivisio 2050

Hämeen järviltä Satakunnan suistoon Kokemäenjoen vesistöalueen vesivisio 2050 Hämeen järviltä Satakunnan suistoon Kokemäenjoen vesistöalueen vesivisio 2050 Pirkanmaan ELY-keskus Anne Mäkynen, vesitalousasiantuntija 19.9.2018 Vesivision taustaa MMM esittänyt Suomeen kolmea vesistövisiokohdetta:

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Perinnemaisemien hoito

Perinnemaisemien hoito Perinnemaisemien hoito Kylämaisemat kuntoon 23.10.2009 1 Esityksen teemat 1. Perinnemaisema ja perinnebiotoopit 2. Laidunnus luonnon ja maiseman hoitokeinona 3. Härkää sarvista (HÄÄVI) - hanke 4. Erilaiset

Lisätiedot

Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti

Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Rakennussuojelu 28.2.2013 Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Laki rakennusperinnön suojelemisesta Voimaan 1.7.2010 Korvaa aiemman rakennussuojelulain (1985) Rakennusperinnön arvottamisen kriteerit lakitekstissä

Lisätiedot

UUDET MAAILMANPERINTÖLISTAN KOHTEET SUOMESSA

UUDET MAAILMANPERINTÖLISTAN KOHTEET SUOMESSA Muistio 1 (5) UUDET MAAILMANPERINTÖLISTAN KOHTEET SUOMESSA Aika Klo 13.00-14.30 Paikka Museovirasto Läsnä Juhani Kostet, pääjohtaja, museovirasto Stefan Wessman, erikoisasiantuntija, museovirasto Eero

Lisätiedot

PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN

PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN PUUSTOISTEN PERINNEYMPÄRISTÖJEN HOIDON KEHITTÄMINEN Viranomaislähtöiset inventoinnit, ohjelmat, seurannat ja julkaisut perinneympäristöihin liittyen Inventoinnit tehtiin 1990-luvulla koko maassa SYKE:n

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa: LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka 15.9.2014 1 (3) Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet 4. vaihemaakuntakaavan yhteiset suunnitteluperiaatteet Uudenmaan liiton strategian mukaisesti tällä kaavakierroksella pyritään entistä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Varsinais-Suomen ELY-keskus / Olli Madekivi 13.4.2010 1 Organisaatio 13.4.2010 2 Ympäristökeskuksesta ELYn

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

PIENTALOILTA. Kaupunkikuva pientalohankkeiden lupakäsittelyssä

PIENTALOILTA. Kaupunkikuva pientalohankkeiden lupakäsittelyssä PIENTALOILTA Kaupunkikuva pientalohankkeiden lupakäsittelyssä 23.2.2017 1 Sisältö 1. Kaupunkikuvalliset vaatimukset: ohjausvelvollisuus laista ja rakennusjärjestyksestä 2. Kolme esimerkkialuetta ja suunnittelua

Lisätiedot

Tuulivoima ja kulttuuriympäristö

Tuulivoima ja kulttuuriympäristö Tuulivoima ja kulttuuriympäristö SEMINAARI, MUSEOVIRASTO, 7.5.2013 VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ - KOMMENTTIPUHEENVUORO Elina Kataja, maisema-arkkitehti MARK, YKS/445

Lisätiedot

Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä

Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä Seminaari 4.12.2014 Pori Yhteinen seminaari Sikses parasta aitoja makuja Satakunnasta 1.2.2012-31.12.2014 Toteuttajat: Pyhäjärvi-instituutti, Satafood ja ProAgria

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa

HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa Ympäristökuiskaaja-koulutus 3.2.2011, Jyväskylä Kaisa Raatikainen, Keski-Suomen ELY-keskus 01.02.2011 1 Esityksen sisältöä Mistä maatalousalueiden

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

Ylä-Savon kulttuuriseminaari Kulttuuria tehhään yhessä. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Ylä-Savon kulttuuriseminaari Kulttuuria tehhään yhessä. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Ylä-Savon kulttuuriseminaari 12.03.2015 Kulttuuria tehhään yhessä Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Pohjois-Savon liiton organisaatio Maakuntaliitto on kuntayhtymä. Jäseniä ovat kaikki maakunnan kunnat.

Lisätiedot

KULTTUURIYMPÄRISTÖN TEEMAYLEISKAAVA

KULTTUURIYMPÄRISTÖN TEEMAYLEISKAAVA 1/5 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) välittää tietoa yleiskaavan tarkoituksesta, laatimisvaiheista, tavoitteista, vaikutusten arvioinnista sekä asukkaiden, maanomistajien ja muiden osallisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Senaatti-kiinteistöt (jättöpäivämäärä 17.8.

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Senaatti-kiinteistöt (jättöpäivämäärä 17.8. Helsingin kaupunki Esityslista 9/2017 1 (5) 5 Suunnittelutarveratkaisuhakemus (Santahamina, Hevostallintie) (basia) HEL 2016-009094 T 10 04 02 Ksv 5050_31, Rakvv 51-2058-16-S Päätösehdotus Hakija Rakennuspaikka

Lisätiedot

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi Satakuntaliitto 24.11.2016 Maakuntaohjelma 2014-2017 TL1 Kannustavaa yhteisöllisyyttä Satakuntalaiset kouluttautuvat, käyvät töissä tai toimivat yrittäjinä. P1

Lisätiedot

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla

Lisätiedot

Punkalaitumen Isosuo Maisemarakenne. 20 km. 15 km. 10 km. 6 km. 3 km. Maisemarakenne suunnittelualueen ympäristöstä. 10.6.2015/TL

Punkalaitumen Isosuo Maisemarakenne. 20 km. 15 km. 10 km. 6 km. 3 km. Maisemarakenne suunnittelualueen ympäristöstä. 10.6.2015/TL Maisemarakenne 2 km Etäisyysvyöhyke suunnitelluista tuulivoimaloista Korkeuskäyrä, metriä 75 11 Kuva 1. Maisemarakenne suunnittelualueen ympäristöstä. 5 Maisema-analyysi 2 km Kellotapuli Maiseman solmukohta

Lisätiedot