Maakuntakaavoituksen tarpeet. Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto
|
|
- Tarja Hiltunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maakuntakaavoituksen tarpeet Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto
2 Esityksen runko 1. Kooste liittojen näkökulmista 2. Entäpä tulevaisuus?
3 Onko kaavoissa merkitty ekologisten käytäviä, millaisin selvityksin ja merkinnöin? Merkintöjen vaikutus/oikeusvaikutus? Miten teema tulisi ottaa huomioon tai miten sitä voisi kehittää erityisesti maakuntakaavoituksen näkökulmasta?
4 Ekologisten käytävien olemassa olo ja niiden merkitys on maakuntakaavassa kasvamassa
5 Viheryhteystarvemerkinnän lisäksi ekologisten käytävien säilymistä toteutetaan virkistysalueina, suojelualueina tai maa- ja metsätalousalueena, joilla on ympäristö tai ulkoiluarvoja tai siten ettei niihin ei ole osoitettu aktiivista maankäyttöä
6 Vain suojelumerkinnällä (S/SL) varsinaisia oikeusvaikutuksia. Pienten alueiden tai kohteiden osalta maanomistajan toimintaa voi rajoittaa, mutta laajempien kokonaisuuksien ohjattaessa ei pitäviä rajoituksia voi antaa kuin suojelumerkinnällä
7 Maakuntakaava kokonaisvaltaisena alueidenkäytön yleispiirteisen suunnittelun kohteena on väline, jossa luonnon kestokyvyn turvaamiseksi alueidenkäyttö sovitetaan mahdollisimman tasapainoisesti yhteen alueiden erityispiirteet tunnistaen
8 Ekologiset käytävät ottavat huomioon luontoympäristön jatkuvuuden Kehittämisperiaatemerkintänä ohjaten tarkemman tason suunnittelua ekologinen käytävä -merkintä tukisi maakunnan kokonaisvaltaista kehittämistä
9 Teeman kehittäminen tapahtuu yhteisyössä kuntien yleiskaavoittajien kanssa Helpointa ilmaista suojelua on toteuttaa yhteiskunnan omistamilla alueilla esim. taajamien virkistysalueilla ja niiden viheryhteyksillä
10 Oikeusvaikutus vaihtelee merkintätyypeittäin paljonkin Eniten erilaisia tulkintoja on aiheutunut viheryhteysmerkinnästä, johon ei kuulu rakentamisrajoitusta
11 Erityisen tärkeää on asutuksen lähellä olevien ja asutuksen laajenemisen uhkaavien käytävien turvaaminen Maakuntakaavan roolin on lähinnä yhteystarpeen osoittajana. Se miten ekologinen yhteys toteutetaan, on yleiskaavan ja asemakaavan ratkaistavana
12 Metsähallitus on keskeinen viranomainen liittyen suojelualueiden rajausten järkiperäistämiseen ja niiden välisten ekologisten käytävien luomiseen
13 Metsähallituksen suojelualueiden hoito- ja käyttösuunnitelmat ovat merkittäviä ekologisten yhteyksien pohdintaan ja suunnitteluun, yhteyksiä pitäisi ulottaa myös suojelualueen rajojen ulkopuolelle, esim. Naturaalueilla
14 Arvokkaat maisema-alueet muodostavat verkoston, joka tukee myös luonnonympäristön vaalimista
15 Ylimaakunnallinen yhteystyö on tarpeen
16 Tärkeintä ekologisten yhteyksien huomioimisessa maakuntakaavatasolla on huolehtia suojelualuevarauksia tehtäessä suojelualueverkoston kytkeytyneisyyden parantamisesta
17 Vaikea arvioida, onko viheryhteystarve - merkinnöillä todellista ohjausvaikutusta
18 Maakuntakaavaan on yritetty merkitä suojelualueita toteutettavaa kiinteistörajaa laajemmin, mutta ympäristöhallinto on ei ole pitänyt tapaa oikeana (toteuttamisvelvollisuus)
19 Maakuntakaava olisi haluttu enemmän tiedon jakajaksi ja tärkeiden arvojen osoittajaksi, mutta ympäristöhallinnon linja on että kaikki suojeluun liittyvät teemat ovat juridisesti tiukasti määriteltyä
20 Tuulivoima-alueet voivat suojella viheryhteyksiä, estävät sulkevien toimintojen tulon alueella
21 Millä tavoin saamme tulevaisuudessa tietoa Suomen merkittävistä ekologisista käytävistä?
22 Valtio satsaa aika paljon ympäristösektorille, mutta tietoa ympäristöstä suoraan hyödynnettäväksi esim. liittojen käyttöön tulee liian vähän
23 SYKE (Suomen ympäristökeskus): n. 650 htv GTK (Geologian tutkimuskeskus): n. 600 htv MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Metla (Metsäntutkimuslaitos), RKTL (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos): liikevaihto v oli yhteensä 138 milj. ja henkilöstö oli 1808 htv ELY-keskus (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) Y-vastuualue: n. 890 htv Metsähallitus: n htv Yhteensä: noin 5800 htv Tiehallinto
24 Liittojen henkilöresurssi arviolta noin 0,5 htv per liitto (vaihtelu 0,2-1,5 htv) Vuosibudjetti selvityksiin noin euroa per liitto Yhteensä liittojen resurssit Suomessa noin yhdeksän henkilötyövuotta ja euroa
25 Ympäristösektorin tutkimuksen tulee tuottaa maakuntatason ja myös yleiskaavatason tarkasteluun sopivaa tietoa ekologisista käytävistä Tiedot ekologisista käytävistä avoimesti karttoina ja paikkatietoaineistoina kaikkien käyttöön
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää
ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö
ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne
TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö
TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-
METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ
METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,
Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi
Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 Simo Takalammi Maakuntakaavan merkitys MRL:n kaavajärjestelmän korkein kaavataso eli suurpiirteinen Ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta Hyvä maakuntakaava on mahdollistava
Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa. Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, , Antti Below
Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, 31.5.2011, Antti Below Taustaa Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma (19.4.2007): Selvitetään mahdollisuudet
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti
Maisemat maakuntakaavoituksessa
Maisemat maakuntakaavoituksessa Maankäyttö- ja rakennuslain arviointiin liittyvä työpaja 26.11.2012 Ympäristöministeriö Marja Mäntynen Oikeudellinen perusta Maakunnan suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten
Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous
Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitus ja metsätalous -infotilaisuus Turku 13.3.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Sisältö Kaavoitusjärjestelmä Maankäyttö-
Tieto ja tiedon käyttö maakuntakaavoituksessa
Tieto ja tiedon käyttö maakuntakaavoituksessa 4.6.2019 ympäristösuunnittelija Anna Riikka Karhunen p. 044 747 8503 anna riikka.karhunen@kymenlaakso.fi www.kymenlaakso.fi Kymenlaakson kokonaismaakuntakaava
EKOLOGISET YHTEYDET ALUEELLISEN YMPÄRISTÖHALLINNON
EKOLOGISET YHTEYDET ALUEELLISEN YMPÄRISTÖHALLINNON TARPEET JA ROOLI 27.3.2013 SYKE Noora Raasakka ELINYMPÄRISTÖJEN PIRSTALOITUMINEN SUURIN UHKA EKOLOGISISTEN YHTEYKSIEN SÄILYMISELLE Alueiden käytön ja
KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen
Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)
Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset
Inari RAHAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI T 1-9 JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS (MRA 27 kaavaehdotusvaihe)
Seitap Oy Ranta-asemakaavan muutos 1 Inari RAHAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI T 1-9 JA 12-25 RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 23.07.2018 (MRA 27 kaavaehdotusvaihe) Seitap Oy 2018 Seitap Oy
Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1. Kaavaluonnoksen selostus
Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 Kaavaluonnoksen selostus 04.06.2018 Seitap Oy 2018 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy,
Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP
6.2.2015 LIITE SLL:n lausuntoon METI- työryhmän esitykseen koskien suojelualuetilaistoinnin uudistamista Suomen luonnonsuojeluliiton näkemykset on kirjattu taulukkoon pinkillä seuraavasti: S=ongelma suojelussa,
MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu
Soidensuojelutyöryhmän loppuseminaari 17.12.2015 MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Ympäristöpäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Soidensuojelu asettuu aika hyvin kaavoituksen
Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa
Maankäyttö ja rakennuslain muutos sekä kaavojen oikeusvaikutukset metsätaloudessa Ajankohtaista kaavoituksessa Suomen metsäkeskuksen kaavoituskoulutus metsäalan toimijoille Niina Riissanen 7.4.2017 10.4.2017
Poronhoito muuttuvassa ympäristössä
Poronhoito muuttuvassa ympäristössä 13.11.2014 Mari Väänänen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL/ Kuvagalleria POROT-hanke Maankäytön suunnittelua palvelevan porotalouden paikkatietokannan rakentaminen
Kolari. Ylläsjärven asemakaavan muutos Kortteli: 455
Seitap Oy 2018 1 Kolari Ylläsjärven asemakaavan muutos Kortteli: 455 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.02.2018 Kolarin kunta Seitap Oy 2018 Seitap Oy 2018 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
Maisema-alueet maankäytössä
Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden
Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.
Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki
Kaavajärjestelmä, kaavamerkinnät ja määräykset, prosessi, osallistuminen. Heli Ek, Leila Kantonen, Pohjois-Savon ELY keskus 15.4.
Kaavajärjestelmä, kaavamerkinnät ja määräykset, prosessi, osallistuminen Heli Ek, Leila Kantonen, Pohjois-Savon ELY keskus 15.4.2015 16.4.2015 Esityksen rakenne Kaavajärjestelmä Suomessa Valtakunnalliset
Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä
Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 29.1.2014 1 Valtakunnallisesti arvokkaat maisemaalueet
Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa
Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE
Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap
Tuulivoima kaavoituksessa Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap MITÄ SELVITETÄÄN Valtakunnalliset alueidenkäyhö- tavoiheet MaankäyHö- ja rakennuslaki EU:n säädökset Strategiat ja ohjelmat
Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap
Muonio. KEIMIÖNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikat 1 ja 2. Kaavaehdotuksen selostus (täydennetty
Muonio KEIMIÖNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikat 1 ja 2 Kaavaehdotuksen selostus 04.06.2018 (täydennetty 12.10.2018) Seitap Oy 2018 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap
viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.
viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.2013 Esityksen sisältö Maakunta Maakuntakaava osana kaavajärjestelmää j
Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto
Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan
Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.07.2010 Seitap Oy 2010 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Ruotsalaisen rantaosayleiskaava
ASIKKALAN KUNTA Ruotsalaisen rantaosayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26024 annettuihin lausuntoihin 1 (10) Reinikainen Kuisma / Auranen Maria Sisällysluettelo 1 Liikennevirasto... 1 2 Tekninen
Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015
Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015 SISÄVESI LIFE IP SISÄVESI LIFE IP Metsähallituksen koordinoima valtakunnallinen EUrahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on parantaa Suomen sisävesien tilaa ja sovittaa
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
380-RAK1813 KUSTAVIN KUNTA KAURISSALO-KIPARLUOTO II RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.1.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala
Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,
Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015
Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin
ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen
PIHTIPUTAAN KUNTA Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta- Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.4.2019 P37114 Kaavaselostus 1 (17) Timo Leskinen 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja
Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla
Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla Yhteenveto hankkeesta Maakuntahallitus 14.9.2015 Pohjavesien suojelun ja MAAKUNTAKAAVA kiviaineshuollon yhteensovittaminen
Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto
Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto 2 VESI MAAKUNTAKAAVASSA Seuraavassa lyhyesti: Maakuntakaavasta
Taajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola
Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE
Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE 3.4.2012 Alustuksen sisältö ja painotukset 1) Ekologinen kestävyys / läheiset käsitteet:
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti
ELY-keskuksen rooli kaavoituksessa ja metsänkäsittelyssä. Soili Ingelin Pirkanmaan ELY-keskus Rakennetun ympäristön yksikkö
ELY-keskuksen rooli kaavoituksessa ja metsänkäsittelyssä Soili Ingelin Pirkanmaan ELY-keskus Rakennetun ympäristön yksikkö Esityksen sisältö 1. ELY organisaationa 2. ELYn tehtävät ja rooli metsänkäsittelyssä
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto
Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara 22.4.2015 Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto Maakunnan suunnittelujärjestelmä Maakuntasuunnitelman 2030 ja -ohjelman 2014-2017 toimintalinjat Pohjois-Savon
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua
NATURA VERKOSTO
NATURA 2000 -VERKOSTO Natura 2000 -verkostoon kuuluvien luontodirektiivin ja lintudirektiivin perusteella suojeltavien alueiden keskittymät. Ydinestimoinnissa käytetyn ytimen koko on 1000 km² ja säde 17,8
Muutoksenhaku Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä hyväksyä Vartiosaaren osayleiskaava (273 )
HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA VALITTAJA Muutoksenhaku Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä hyväksyä Vartiosaaren osayleiskaava 26.10.2016 (273 ) Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry.,
Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu. Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto
Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto Maankäytön suunnittelu Maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016
Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy
SAVONLINNAN KAUPUNKI JOKINIEMI - KURKINIEMI RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
SAVONLINNAN KAUPUNKI JOKINIEMI - KURKINIEMI RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotusvaihe 18.5.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee osittain tilaa Kurkiniemi
SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Luonnosvaihe 19.2.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee osittain tilaa Taivallahti 740-544-20-14.
Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö
Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen
Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava
Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Kaavaselostus ALUSTAVA LUONNOS Kaava-alueen sijainti Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan suunnittelualue on koko kunta. Vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoima-alueet
Monikäyttö ja monimuotoisuus Metsähallituksessa
Monikäyttö ja monimuotoisuus Metsähallituksessa Antti Otsamo Kestävän kehityksen päällikkö, MMT Metsähallitus Metsätalous Oy Metsähallitus - kolmasosa Suomesta Valtion kokonaismaapinta-ala noin 9.1 milj.
Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen
Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen 1 LUONNONSUOJELUALUEET Suomen pinta-alasta suojeltu noin yhdeksän prosenttia luonnonsuojelu- ja erämaalailla. Lisäksi suojelutavoitteita tukevia muita alueita sisältyy
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet
SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Keski-Suomen ELY-keskus 19.04.2017 MRL:N YLEINEN TAVOITE (MRL 1 ) Järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle
Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä. Kulttuuriympäristö kunniaan
Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä Kulttuuriympäristö kunniaan 23.4.2012 1 SISÄLTÖ ELY-keskuksen tehtävät VAT ja kaavoitusjärjestelmä VAT ja kulttuuriympäristö
Täydennysrakentaminen onnistuu
Täydennysrakentaminen onnistuu Ohjaavan viranomaisen näkemyksiä täsmäiskuihin Alueidenkäyttöpäällikkö Brita Dahlqvist-Solin/Uudenmaan ELY-keskus Näkemykset perustuvat ELY:n rooliin ELY-keskusten tehtävä
MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?
MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen
Kotka KORKEIN HALLINTO-OIKEUS PL HELSINKI. Lausuntopyyntö , 0066, 0095, 0120, 0126/1/11
1 Kotka 21.3.2011 KORKEIN HALLINTO-OIKEUS PL 180 00131 HELSINKI Lausuntopyyntö 23.2.2011 0036, 0066, 0095, 0120, 0126/1/11 Kymenlaakson Liiton lausunto Kymenlaakson maakuntakaavasta, maaseutu ja luonto,
Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla
Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Kielellisten palvelujen toimikunta Uudenmaan liitto 8.12.2017 Heli Vauhkonen Aluesuunnittelun vastuualue Tehtävät Maankäyttö, maakuntakaava,
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
364-YK1804 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 3 Kiinteistöt 631-401-2-32, 631-401-2-33, 631-401-2-34 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.11.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting
KYMIJOEN ULKOILUREITTI YLEISSUUNNITELMAN TARKENNUS
Kouvolan kaupunki Yhdyskuntatekniset palvelut OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYMIJOEN ULKOILUREITTI YLEISSUUNNITELMAN TARKENNUS Pvm. 18.7.2018 Täyd. Diaari 1857/10.02.01/2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE?
MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE? Metsät - Rannat - Suot Millä tavoin uusi maakuntakaava hyväksytyksi tultuaan vaikuttaa rantarakentamiseen, metsänhoitoon tai suoalueen omistukseen? Luonnosvaiheessa
Suoluonnon suojelu Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö
Suoluonnon suojelu 17.12.2015 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Työryhmän tehtävät Luonnonsuojelulain mukainen suojeluohjelma Alun perin tavoitteena oli luonnonsuojelulain mukaisen suojeluohjelman
Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäytössä
Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäytössä Paikkatietotuotteet ja harmonisointi 13.4.2011 Kaisu Harju SYKE/TK/GEO Mikä salkku? SYKEn, YM:n ja ELY-keskusten yhteishanke vuosina 2008-2010 Miten
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN
NATNET Life Lapin ELY-keskus, Noora Raasakka, luonnonsuojeluyksikkö
NATNET Life+ 2010 Lapin ELY-keskus, Noora Raasakka, luonnonsuojeluyksikkö 19.4.2012 1 2 Luonnonsuojelualueiden yhtenäistäminen => ekologiset käytävät ja yhteydet, kytkeytyneisyyden lisääminen METSO-ohjelman
Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus
Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset
Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.
1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) LAUSUNNOT Sisällys Yhteenveto lausunnoista... 1 Kunnat... 1 Naapuriliitot... 2 Viranomaiset... 2 Järjestöt... 4 Yksityiset... 5 Yhteenveto lausunnoista Keski-Suomen
Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn
Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus POPELY / Touko Linjama / 21.9.2017 MRL 1.5.2017 saakka MRL 9 a luku: Vähittäiskauppaa koskevat
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso
Suomen metsäkeskus. Pirkanmaan alueyksikkö. Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus
Suomen metsäkeskus Pirkanmaan alueyksikkö Julkiset palvelut / rahoitus- ja tarkastus Metsälaki ja lain valvonta kaavoitusalueiden metsien käsittelyssä Reijo Suninen, esittelijä UKK-instituutti 18.4.2013
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kakslauttasen asemakaavan muutos k 101
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Sodankylä Kakslauttasen asemakaavan muutos kortteli 101 Sodankylän Kakslauttasen alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.8.2017 Sodankylän
Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö. Seutukaavasta maakuntakaavaksi
Satakunnan maa-ainesseminaari Ulvilassa 9.2.2010 Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö Ympäristösuunnittelija Anne Savola Satakuntaliitto 1 Satakunnan maakuntakaava 2010 Seutukaavasta
Kehittämisperiaatemerkinnät maakuntakaavoituksessa
Maakuntakaavan toteuttaminen 1. Kehittämisperiaatemerkinnöistä 2. Kehittämisvyöhykkeistä ja niiden toteuttamisesta 3. Maakunnan alue- ja yhdyskuntarakenteen seurannasta 4. Jatkuvan suunnittelun periaatteesta
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 09.07.2009 Sallan kunta Seitap Oy 2009 Seitap Oy Osallistumis-
KAAVOITUSKATSAUS 2018
KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä
Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen
Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen Liito-oravat kaupunkioloissa seminaari Espoossa 11.11.2014 12.11.2014 Esityksen sisältö Liito-oravaa koskevat
Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava
MHS 7/2016 Asia nr 100 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Kaavaehdotuksesta saatujen lausuntojen tiivistelmät ja lausuntoja koskevat vastineet Maakuntahallitus 22.8.2016 KIRKKONUMMEN KUNTA Lausunnon keskeinen
Johanna Kuusterä 30.10.2014. Zonationin hyödyntäminen Uudenmaan liiton maakuntakaavatyössä
Johanna Kuusterä 30.10.2014 Zonationin hyödyntäminen Uudenmaan liiton maakuntakaavatyössä Uudenmaan Zonation-analyysi Lähtökohtana: Uudenmaan viherrakenne ja ekosysteemipalvelut uusin menetelmin -hanke
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
INSPIRE-direktiivin toimeenpano Paikkatietoa hallinnoivat viranomaiset
Liite III Liite II Liite I paikannimet hallinnolliset yksiköt osoitteet kiinteistöt liikenneverkot hydrografia suojellut alueet korkeus maanpeite ortoilmakuvat geologia tilastoyksiköt rakennukset maaperä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,
RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
25.1.2013 VASTINEET 1 (7) SUOMUSSALMEN KUNTA RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Valtatien 5 ja Kyröntien (mt 892) liikennealue, sekä Risteen korttelin 1005 autopaikkojen korttelialue