Maankäytön suuntaviivat 2025

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maankäytön suuntaviivat 2025"

Transkriptio

1 Maankäytön suuntaviivat 2025

2 1. Yleiset määräykset ja toteutus Haapajärvellä 1.1. Yleiskaava Yleiskaava sovittaa yhteen ja ohjaa asemakaavojen laatimista. Yleiskaava on luonteeltaan yleispiirteinen ja se ohjaa mm. asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sijoittumista ja yhteensovittamista. Yleiskaava voidaan tarvittaessa laatia myös tarkaksi rakentamista ohjaavaksi. Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai jotakin kunnan osa-aluetta. Haapajärvellä on osayleiskaavat keskustan ja sen ympäristön alueella sekä Oksavalla. Oksavan osayleiskaava ei ole oikeusvaikutteinen, Lisäksi on laadittu osayleiskaavoja tuulivoimaloiden alueille Sauviinmäki-Savineva, Ristiniitty ja Välikangas. Pajuperänkankaan tuulivoimala-alueen kaavaa valmistellaan. Lisäksi keskeytyneenä on Kopsan kaivoksen osayleiskaavan laadinta kaivosyhtiön konkurssin takia. Haapajärvestä Kalajoen alajuoksulle päin on myös valtakunnallisesti merkittävä Kalajokilaakson viljelymaisema-aluetta, joka vaikuttaa maankäytön suunnitteluun Asemakaava Asemakaava on yleiskaavaa yksityiskohtaisempi. Asemakaavassa määritellään alueen tuleva käyttö: mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin ja millä tavalla. Kaavassa osoitetaan esimerkiksi rakennusten sijainti, koko ja käyttötarkoitus. Asemakaavaan kuuluvat asemakaavakartta sekä kaavamerkinnät ja -määräykset. Asemakaavaan liittyy selostus, jossa kerrotaan kaavan laatimisesta ja keskeisistä ominaisuuksista. Jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on asemakaavaa laadittaessa soveltuvin osin otettava huomioon myös yleiskaavan sisältövaatimukset. Haapajärvellä on laadittu asemakaava keskustan alueella ja sitä on tarkistettu lukuisissa eri yhteyksissä muuttuneita tarpeita vastaavaksi. Vireillä ei ole tällä hetkellä laajoja alueita koskevia asemakaavan muutoksia, vaan vireillä olevat muutokset koskevat rajattuja ja pienehköjä alueita. Tulevaisuuden tarpeita on ollut mm. rivitalotonttien saamiseksi mahdollisimman lähelle kaupallista keskustaa Rantarakentaminen Rantarakentaminen on erityistä rakentamista. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Jos kaavaa ei ole, rakentamiseen tarvitaan poikkeamispäätös. Haapajärvellä rantarakentaminen on hoidettu pääosin poikkeusluvilla, koska oikeusvaikutteisia rantakaavoja ei ole ollut. Rantarakentamisen ohjaamiseen on ilmennyt tarvetta mm. Tiitonrannan sekä Ylipää-Karjalahti -alueilla. 2

3 1.4. Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma sisältää maanhankintaan ja kaavojen toteuttamiseen liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä. Haapajärvellä maapoliittinen ohjelma on hyväksytty vuonna Maapoliittisessa ohjelmassa on tarkennettu mm. maanluovutusperiaatteet Rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset. Rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuuttomia. Haapajärvellä suunnittelutarvealueet on määritelty rakennusjärjestyksessä. Yleisen viemärin toimintaalueen määrittely ja laajentaminen on aloitettu teknisen lautakunnan päätöksellä. Lisäksi rakennusjärjestyksessä on määrätty rakennuspaikan koolle asetettava vähimmäismäärät sekä viemäriverkostossa oleville alueille että muille alueille Maakäyttöselvitykset Maakäyttöselvitys on luonteeltaan yleispiirteinen tarkastelu, jonka avulla ohjataan mm. alueen rakentamista. Haapajärvellä on tehty maankäyttöselvitykset Ylipää-Kumiseva ja Autionranta-Oksava kyläalueille. Selvityksen osana on laadittu haja-asutusalueen rakentamistapaohje, joissa rakentamisen pääperiaatteet määritellään tarkemmin. 3

4 2. Maankäytön ohjauksen suuntaviivat 2025 Uusia ja laajoja alueita koskevia yleiskaavan tasoisia maankäytön suunnitelmia ei tulla laatimaan lähivuosina. Tuulivoimankin osalta valmistuneet ja vireillä oleva yleiskaavahanke riittävät tyydyttämään paikkakunnan tuulivoiman rakentamistarpeen. Myöskään maakuntakaavan linjausten mukaan tuulivoimahankkeita ei tule lisää Haapajärvelle. Kopsan kaivosalueen kesken jäänyt osayleiskaava tullaan tekemään, mikäli kaivostoimintaan löytyy uusi yrittäjä kaivosluvan voimassaolon aikana. Asemakaavojen pienehköjen alueiden ja tonttien päivitystarvetta yritysten ja asukkaiden tarpeisiin toteutetaan kulloistenkin tilanteiden ja tarpeiden mukaisesti. Suunnittelukaudella tullaan selvittämään Roikolan 2. kaupunginosan vapaana olevien kerrostalotonttien muuttaminen rivitalotonteiksi sekä muutoinkin tarkistamaan laaja-alaisemmin alueen asemakaavan ajantasaisuutta. Uusia alueita ei asemakaavoiteta suunnittelukaudella, koska nykyisellä asemakaava-alueella on riittävästi tarjolla kerrostalo- ja omakotitontteja, ainoastaan rivitalotonttien tarjonnan lisäämistä lähelle kaupallista keskusta selvitetään. Tiitonrannan alueella on ollut tarvetta ja kysyntää rantarakentamiseen ja muuhun omakotirakentamiseen sekä omakotitalojen että rantasaunojen osalta. Alueelle tullaan laatimaan rakentamista suoraan ohjaava oikeusvaikutteinen kyläkaava, jonka perusteella rakennuspaikat voidaan osoittaa kiinteistökohtaisesti. Suunnittelun lähtökohdaksi otetaan osayleiskaavan M-1-, AT- ja AM-alueet Veitsiniemen ja Isosaaren välisellä alueella ja, jotka ovat myös jätevesiviemärin suunnitelulla toiminta-alueella. Kaavoituksen alustavana tavoitteena on noin 30 rakennuspaikan osoittaminen. Tiitonrannan alueen suunnittelu toteutetaan yhteistyössä alueen maanomistajien ja asukkaiden kanssa. Maanomistajille järjestetään alkusyksystä 2017 yleisötilaisuus, jossa selvitetään kaavoitusprosessin tavoitteita ja vaikutuksia. Yleisötilaisuuden jälkeen maanomistajille tehdään kirjallinen kysely halukkuudesta osallistua kaavoitusprosessiin. Kaavoitusprosessin aikana tarkentuvat mm. kohteeksi tuleva alue ja kustannusten jako kaupungin ja maanomistajien välillä. Kustannusten jakoperusteena ovat yleisesti olleet kaavoituksessa osoitettujen rakennuspaikkojen määrä. Maanomistajien yleisötilaisuuden, mahdollisten muiden neuvottelujen ja kyselyn tulosten yhteenveto on tavoitteena saada valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Sen jälkeen tekninen lautakunta voisi aloittaa vuoden 2018 alussa varsinaisen kyläkaavan laadinnan. Tavoitteena on ohjata rakentamista huomioon ottaen yhdyskuntarakentamisen periaatteet ja valtakunnallisesti merkittävän Kalajokilaakson viljelyalueen maisema-arvot. Liitteenä alustava kyläkaavarajaus. Tiitonrannan alueen suunnittelusta saatujen kokemusten jälkeen vastaava tarkastelu sekä suunnittelu- ja ohjausprosessi tehdään erillisellä valmisteluprosessilla ja päätöksenteolla osayleiskaavan mukaiselle Ylipään ja Karjalahden ranta-alueelle aikaisintaan vuosina Tämän jälkeen myös Kuona-Väliojan ja erityisesti sen Emmanpuiston alueen rakentamisen ohjausta selvitetään esim. osayleiskaavalla tai suunnittelutarvealuemäärityksellä. Muutoin omakotitalojen rakentamista osayleiskaavan kyläalueille sekä osayleiskaavan ulkopuolisille alueille ohjataan rakennusjärjestyksen mukaisella rakennuspaikan kokovaatimuksella sekä suunnittelutarve- ja poikkeuslupapäätöksillä. Lisäksi kylien uusien rakennusten rakennuspaikkojen ohjauksessa huomioidaan Autioranta-Oksavan ja Ylipää-Kumiseva alueiden maankäyttöselvitykset. 4

5 Liitteenä: - alustava kartta Tiitonrannan suunnittelun kohteena olevasta alueesta Oheismateriaalina: - keskustan ja lähiympäristö osayleiskaava ajantasa-asemakaava - Ylipää-Kumisevan ja Autioranta-Oksavan maankäyttöselvitykset - rakennusjärjestys - maapoliittinen ohjelma 5

Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella

Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Seppo Hakala, Insinööri 1 MRL 14 Rakennusjärjestys Kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2016 Ilmakuvanäkymä keskustasta Kaavoituskatsaus on maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukainen vuosittainen selvitys kunnassa meneillään olevista ja vireille tulevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kaavoituskatsaus on maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukainen vuosittainen selvitys kunnassa meneillään olevista ja vireille tulevista kaavoitusasioista. Tässä kaavoituskatsauksessa esitellään Haapajärven

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 12.2.2018 Sivu 2 / 6 Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö... 3 2 Mikä on rakennusjärjestys... 3 3 Lähtökohdat

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) IISALMI KIURUVESI VIEREMÄ SONKAJÄRVI LAPINLAHTI VARPAISJÄRVI 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rakennusjärjestys ohjaa rakentamista kunnassa Jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys, jonka avulla kunnassa tapahtuvaa rakentamista ohjataan. Paikalliset

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rakennusjärjestys ohjaa rakentamista kunnassa Jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys, jonka avulla kunnassa tapahtuvaa rakentamista ohjataan. Paikalliset

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa.

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa. Lapin 25. kylätoimintapäivät 12. 13.10.2013 Levi, Hotelli Hullu Poro - Rakentamalla jo olemassa oleviin kyliin ja niiden yhteyteen helpotetaan palvelujen ja teknisten järjestelmien tehokasta ja edullista

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2019 Sisällys 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS... 1 2. LÄHTÖKOHDAT... 1 3. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Tekninen lautakunta 11.9.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 11.9.2013 klo 16.30 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Valtuuston tekemät päätökset ohjaavat toimintaa Kaavoitus sisältyy kaupunkistrategiaan Kaavoitus on rakennusjärjestyksen mukainen toimenpide Kaavoitukseen on varattu

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 Ilmakuvanäkymä keskustasta Kaavoituskatsaus on maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukainen vuosittainen selvitys kunnassa meneillään olevista ja vireille tulevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2015 Ilmakuvanäkymä keskustasta Kaavoituskatsaus on maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukainen vuosittainen selvitys kunnassa meneillään olevista ja vireille tulevista

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012

Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012 Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle - seminaari 11.9.2012 Onko kaava aina tarpeen maaseudulla? Kunnan ja kylän yhteistyö Korpilahden alueen suunnittelussa Aluearkkitehti

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen Vihdin kunta 22.11.2016 Pekka Laitinen johtava rakennustarkastaja Mikä on rakennusjärjestys? (MRL 14 ) Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN

KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN Rakennusjärjestys päivitetään vuosien 2017-2018 aikana. Hanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) pidetään maankäyttö- ja

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY?

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? Haluamme - kertoa kaavatyön aloittamisesta - esitellä ympäristöä koskevan selvityksen - esitellä emätilaselvityksen ja sen merkityksen kaavan laatimisen ja alueelle

Lisätiedot

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 6.2.2008 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALALAMMELLA

RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALALAMMELLA RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KALALAMMELLA Selostus Kaavaluonnos 27.8.2014 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ Hirvikallio Consulting Kaavaselostus I 27.1.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Putkilahden kyläselvitys

Putkilahden kyläselvitys Putkilahden kyläselvitys Kyläilta 22.10.2015 Arto Sipinen Jyväskylän kaupunki / yleiskaavoitus Rakentaminen KUIVALLA MAALLA Suunnittelu- Yleiskaava Asemakaava tarvealue Suunnittelu- tarveharkinta tai/ja

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU

KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää

Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti 6.-7.9.2012 Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää Kyläyleiskaavoituksen lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus Kunnan kokonaisuuden tarkastelu Erilaisten

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2019... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS

POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS POLVIJÄRVI LAMPIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SELOSTUS 30.11.2017 Lamminniemi Maanmittauslaitos 2017 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI...

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015 SEPÄNKYLÄ,

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta

RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta 1 RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1. LÄHDÖKOHDAT Peruste rakennusjärjestyksen uudistamiseksi Alue Rautjärven

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla

Lisätiedot

TAVOLAN KYLÄ, JAAKKO ILLIN OMISTAMAN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TAVOLAN KYLÄ, JAAKKO ILLIN OMISTAMAN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAVOLAN KYLÄ, JAAKKO ILLIN OMISTAMAN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.9. 2012 koskien asemakaavan laatimista Nummi- Pusulan Tavolan kylän tilalle Alhonsora RN:o 29:0 pinta-alaltaan

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava)

Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava) Lampaluodon ranta-asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Päivikarin ranta-asemakaava) Pori 609 Lampaluoto 420 SISÄLTÖ 1. Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ)

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ TARHARANNANTIE 18 26 (TILA 404-8-348 JA SEN YMPÄRISTÖ) Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43,

Lisätiedot

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Valmisteilla olevat MRL:n muutokset Seminaari, sipoo 13.5.2016 Matti Laitio, ympäristöministeriö Hallitusohjelman kirjauksia Helpotetaan haja-asutusalueiden

Lisätiedot

EEROLAN JA METSÄ-EEROLAN RANTA-ASEMAKAAVA

EEROLAN JA METSÄ-EEROLAN RANTA-ASEMAKAAVA Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu SELOSTUSOSA KAAVAEHDOTUS EEROLAN JA METSÄ-EEROLAN RANTA-ASEMAKAAVA Pvm. 14.6.2018 Ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen koskee Jaalan Siikavan kylän tilan Eerola

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Luonnos 24.2.2017 Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 31 ja 34 :n 2 momentti, sellaisena

Lisätiedot

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa.

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. - Taustalla 1.4.2016 voimaan tulleenmaankäyttö- ja rakennuslain muutos, jossa poikkeamistoimivalta on siirtynyt kunnille.

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA

MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA TYÖPAJA MAANKÄYTÖN OHJAAMISESTA LIEVEALUEILLA Helsinki, Kuntatalo 6.6.2013 Ritva Schiestl, ympäristölakimies 6.6.2013

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää osan asemakaavoitetusta pääradan varresta Kaustarissa. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen sijainti

SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää osan asemakaavoitetusta pääradan varresta Kaustarissa. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄÄRADAN KAKSOISRAITEET KAUSTARI Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh.

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan kaavoituksen palveluhinnasto. Voimassa alkaen Tekninen lautakunta

Kemiönsaaren kunnan kaavoituksen palveluhinnasto. Voimassa alkaen Tekninen lautakunta Kemiönsaaren kunnan kaavoituksen palveluhinnasto Voimassa 1.1.2019 alkaen Tekninen lautakunta 20.11.2018 Kaavoituksen palveluhinnasto Palveluhinnastoa alla noudatetaan koskien maanomistajan anomia ja pääasiassa

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot